Vuosikertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomus"

Transkriptio

1 Vuosikertomus

2 S I S Toimitusjohtajan katsaus 4 Ä L L Y S Tilitykset ja tuet 18 Kopiosto lyhyesti Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö. vaukset teosten oikeudenomistajille. Korvauk- edelleen lähettämiseen, ja tilittää kerätyt korset maksetaan jäsenjärjestöjen sopimalla tavalla joko oikeudenomistajille tai heitä edusta- Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä. ville jäsenjärjestöille, jotka jakavat ne suoraan Jäsenjärjestöjensä kautta Kopiostolla on valtakirja yli suomalaiselta oikeudenomis- ja palkintoina. Osa varoista jaetaan Kopioston oikeudenomistajille tai esimerkiksi apurahoina tajalta. Lisäksi Kopiosto edustaa ulkomaisten yhteydessä toimivan Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin kautta erilaisina sisarjärjestöjensä kanssa tehtyjen vastavuoroisuussopimusten nojalla ulkomaisia luovan toimialan oikeudenomistajia. av-alan tukina. Kopioston tehtäviin kuuluu myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen oikeudenhaltijoiden ase- Kopiosto myöntää käyttölupia mm. tekijänoikeuden suojaamien teosten valokopiointiin ja man parantamiseksi, tekijänoikeuksien puolustamiseksi ja tekijänoikeusmyönteisen ilmapii- digitointiin, internetistä tulostamiseen, tv-ohjelmien tallentamiseen ja televisiokanavien rin vahvistamiseksi. Strategia 8 Valtuudet ja jäsenjärjestöt 20 Avaintapahtumia 10 Tutkimus 22 Talous 12 Toiminnan kehittäminen 25 Tuotteet ja asiakkaat 14 AVEK 28 Toimitus: Jaana Nissinen Graafinen suunnittelu ja valokuvat: Mainostoimisto Redland Painopaikka: Espoon Painovoima Oy Paperit: Amber Graphic 200 g/m² ja 120 g/m² Organisaatio, hallitus ja johtoryhmä

3 Menestyksekäs vuosi monilla mittareilla Kopioston vuosi 2015 oli menestys monilla mittareilla. Taloudellinen tulos oli selvästi parempi kuin aiempina vuosina. Menestyksen turvana on oikeudenhaltijoiden luottamus siihen työhön, jota tekijänoikeuden oikeudenhaltijoiden yhteisessä organisaatiossa päivittäin tehdään teosten laillisen käytön edistämiseksi ja kor- vausten saamiseksi sekä tilittämiseksi. Korvaustuotot ovat olleet nousussa jo useita vuosia, ja kustannukset on pystytty pitämään kohtuullisina. Iso kiitos tästä myönteisestä kehityksestä kuuluu Kopioston henkilökunnalle sekä organisaatiota kaksitoista vuotta johtaneelle Pekka Rislakille, jonka jäljiltä sain johdettavakseni hyvässä kunnossa olevan ja vankan liiketoiminnan omaavan järjestöjen järjestön. Kopiostossa kuunnellaan käyttäjäasiakkaiden tarpeita ja luodaan lisenssiratkaisuja uusiin käyttötarpeisiin ja tilanteisiin. Tällaisesta hyvä esimerkki on aloitettu televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluiden lisensiointi operaattoreille. Lisensioinnin aloittamista edelsi pitkäjänteinen työmme tekijänoikeuslain muuttamiseksi siten, että lisensioinnin takeena on lain 25 l :ään lisätty sopimuslisenssisäännös. Toimintaympäristön muutoksia Kopioston osaava henkilökunta seuraa jatkuvasti monella eri tavalla: keskustelemalla jäsenjärjestöjen kanssa, tapaamalla oikeudenhaltijoita, työskentelemällä tiiviisti eri sidosryhmien kanssa ja ylipäätään havainnoimalla kaikkea sitä, mitä nopeasti muuttumassa media- ja viestintämaailmassa tapahtuu. Tästä muodostuu kokonaisuus, jonka perusteella kopiostolaisilla on erinomaiset valmiudet turvata tekijänoikeuksien arvostus ja korvausten saaminen teosten laillisesta käytöstä. Kopioston henkilökunta on myös hyvin perillä siitä, mitä koulu- ja oppilaitosmaailmassa tapahtuu. Kiitos tästä kuuluu aktiiviselle oppilaitostyölle tarkoittaen jatkuvia kouluvierailuja ja muita esiintymisiä, joiden kautta saadaan tietoa asiakkaiden muuttuvista teosten käyttötarpeista. Jatkuu... TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS V A L T T R I I I E N N R E N A 4 5

4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on otettu askel kohti systemaattisempaa ja ennakoivampaa toimintatapaa. Kopiosto teetti vaikuttaja-analyysin loppuvuodesta 2015, ja tämän raportin johtopäätöksiä ja suosituksia hyödynnetään vuoden 2016 aikana. Yksi keskeisimmistä aiheista on hyvitysmaksun tason säilyttäminen vähintään sillä tasolla, jolla se oli vuonna Valtion budjetista rahoitettava hyvitysmaksumalli on katkolla vuoden lopussa, ja vaikuttaminen tulevaan hyvitysmaksuratkaisuun on yksi tärkeimmistä asioista kuluvan vuoden aikana. Toinen merkittävä vaikuttamisen kohde liittyy käynnissä olevaan Euroopan unionin digitaaliseen agendaan liittyviin tekijänoikeusasioihin. Tässä vaikuttamisessa Kopiosto hyödyntää niitä kansainvälisiä järjestöjä, joissa Kopiosto on jäsenenä. "Yksi keskeisimmistä aiheista on hyvitysmaksun tason säilyttäminen vähintään sillä tasolla, jolla se oli vuonna 2015." EU:n yhteishallinnointidirektiivin määräykset on saatettava osaksi suomalaista lainsäädäntöä vuoden 2016 aikana. Laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista, joka on kokonaan uusi laki, tulee vaikuttamaan Kopioston toimintaan monella tavalla. Uusi laki edellyttää järjestömme sääntöjen muuttamista, oikeudenhaltijoiden antamien valtakirjojen tarkistamista, tilitysperiaatteiden vahvistamista ja tilitysten nopeuttamista sekä avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämistä. Kopioston asiat ovat jo nyt erittäin hyvällä mallilla, mutta laista johtuvien yksityiskohtaisten velvollisuuksien täyttäminen vaatii käytännössä paljon työtä ja monenlaista viestimistä jäsenjärjestöjen suuntaan. Valtteri Niiranen toimitusjohtaja alkaen 6 7

5 STRATEGIA STRATEGIA Luovan työn asialla Strategian toteuttamista ARVOT Avoin Aktiivinen Luotettava LUOVAN TYÖN ASIALLA VISIO Tekijänoikeudet ovat arvossaan PERUSTEHTÄVÄ Mahdollistamme teosten laajan ja laillisen käytön tekijänoikeudenhaltijoiden yhteistyöllä. STRATEGIA Saanko luvan? Kopiostosta saa helposti ja nopeasti ratkaisut teosten käyttäjien tarpeisiin. Oikeudenhaltijoille kertyy niistä oikeudenmukaiset korvaukset. Laajan jäsenkuntamme vahva yhteinen ääni varmistaa tekijänoikeuksien arvostuksen kasvamisen. Toimimme monikanavaisen mediamaailman ytimessä tehokkaasti, avoimesti ja yhteistyöhakuisesti. STRATEGIAN KULMAKIVET JA LÄPIMURROT KÄYTTÄJIEN TARPEIDEN SYVÄ YMMÄRRYS JÄSENILLE TÄRKEÄT PALVELUT JA TIETO Meillä on kyky ja taito ratkaista eri käyttötarpeet Jäsenistö ymmärtää ja hyväksyy mitä teemme, miksi ja miten Kehitämme tuotteet jäsenistön selvällä mandaatilla Loppuunsaatamme tilitysten periaate- ja Ratkaisumme ovat helpot ymmärtää ja hankkia järjestelmäkeskustelun ja toteutamme muutokset Olemme haluttu neuvottelukumppani Vahvistamme luottamusta suunnitelmallisella vuorovaikutuksella Strategiaa toteutettiin vuonna 2015 monin eri tavoin. Asiakkaille tarjottiin uusittuja lupatuotteita, ja palvelukokemusta parannettiin kehittämällä sähköistä asiakaspalvelua. Heinäkuussa lanseerattiin uusi käyttölupa verkkotallennuspalveluille, minkä mahdollisti kesäkuussa voimaan tullut sopimuslisenssisäännös. Jäsenjärjestöille suunnatun ekstranetin rakennetta ja sisältöä uudistettiin jäsenjärjestöjä paremmin palvelevaan suuntaan. Myös muuta vuorovaikutusta lisättiin. Lisäksi tilittämistä helpottava iso järjestelmäuudistus saatiin valmiiksi siten, että ensimmäiset tilitykset uudella järjestelmällä maksettiin tammikuussa Kopiostoon luotiin yhdessä jäsenjärjestöjen edustajien kanssa hallitusohjelmatavoitteet, ja tehtiin työtä niiden viestimiseksi hallitusohjelmaneuvottelijoille ja muille poliittisille päättäjille. Lisäksi vaikutettiin EU:ssa vireillä olevan sisämarkkinastrategian tekijänoikeuksia koskeviin asioihin, joita ovat muun muassa tiedon louhinta, opetukseen ja tutkimukseen liittyvät kysymykset ja aineiston siirrettävyys EU-maasta toiseen. Positiivisen tekijänoikeusviestinnän osalta vuoden aikana uudistettiin opettajille ja oppilaille tarkoitettu Kopiraitti-sivusto. Sivusto tarjoaa tietoa tekijänoikeudesta yleensä sekä oppilaitosluvista. Uudistuksen tavoitteena oli helpottaa tiedon löytymistä ja käytettävyyttä muun muassa mahdollistamalla sivuston käyttö mobiilisti. Yhteistyö eri tahojen kanssa jatkui vuonna Operaattoreiden, televisioyhtiöiden ja muiden tekijänoikeusjärjestöjen kanssa työstettiin verkkotallennuspalvelujen lisensiointia. Työ vanhojen sanomalehtien saamiseksi laajemman käyttäjäkunnan saataville jatkui Kopioston, Kansalliskirjaston ja kustantajien yhteisen Aviisi-hankkeen myötä. Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty -yhteenliittymän puitteissa tehtiin lausuntoja ja kannanottoja. Avoimuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi toimintaa on parannettu kehittämällä prosesseja ja sisäistä tiedonkulkua. TEKIJÄNOIKEUKSIEN JATKUVA KEHITTÄMINEN Laadimme tekijänoikeusstrategian yhdessä jäsenten kanssa Verkostoidumme ja vaikutamme laajemmin Teemme ennakoivaa, myönteistä tekijänoikeusviestintää TEHOKAS JA AVOIN TOIMINTA Meillä on selkeä, tehokas ja nopea päätöksentekomalli Käsittelemme ja ratkaisemme eturistiriidat avoimesti Meillä on yhteistyötä tekevä, innostunut henkilöstö 8 9

6 AVAINTAPAHTUMIA AVAINTAPAHTUMIA A V A I N T A P A H T U M I A UUSI TOIMITUSJOHTAJA ALOITTI VERKKOTALLENNUS- PALVELUJEN LISENSIOINTI ALOITETTIIN TEKIJÄNOIKEUS JA OPETUS -SELVITYS JULKAISTIIN POHJOISMAISET JÄRJESTÖT KOKOUSTIVAT HELSINGISSÄ TILITYSJÄRJESTELMÄÄ UUDISTETTIIN UUDENLAINEN DOKUMENTTIHANKE TOTEUTETTIIN Kopioston toimitusjohtajana Kopiosto, Teosto, Tuotos ja Gramex Kopioston selvitys siitä, miten te- Elokuussa Kopiosto isännöi pohjois- Kopiosto kehittää toimintaansa AVEK, Suomen elokuvasäätiö aloitti toukokuun alussa Valtteri aloittivat televisio-ohjelmien verk- kijänoikeus näkyy opetuksessa, maisten graafisen alan tekijänoike- investoimalla tietojärjestelmiin. ja Yleisradio toteuttivat yhteis- Niiranen. Hänellä on laaja-alai- kotallennuspalveluiden lisensioin- julkaistiin elokuussa. Selvityksen usjärjestöjen edustajien vuosittais- Vuonna 2015 rakennettiin uusi hankkeen, joka oli uraa uurtava nen osaaminen tekijänoikeuden nin heinäkuun alussa. Lisensiointi tavoitteena oli tarkastella, millai- ta kokousta, Nordiskt Stormöteä. tilitysjärjestelmä, joka yhtenäistää kotimaisessa dokumenttielokuvan alalta ja pitkäaikainen kokemus perustuu keskeisten televisioyhtiöi- sia tekijänoikeudellisia tarpeita Kokoukseen osallistui lähes sata eri tuotelinjojen tilitysjärjestelmät tuotannossa. dox@net-hankkeessa organisaatioiden johtamisesta den, teleoperaattoreiden ja tekijän- tai ongelmia opettajilla on ja vierasta kaikista Pohjoismaista. ja tehostaa tilityksiä. Ensimmäi- etsittiin provokatiiviseen sisältöön sekä kotimaassa että ulkomailla. oikeusjärjestöjen yhdessä etsimään millaista materiaalia he käyt- nen tilitys uudella järjestelmällä ja kiinnostavaan elokuvalliseen Valtteri Niiranen siirtyi Kopiostoon Viestinnän Keskusliiton toimitusjohtajan tehtävästä. Kopiostoa yli 10 vuotta johtanut Pekka Rislakki siirtyi muihin tehtäviin Kopioston ulkopuolelle. ratkaisumalliin sekä sen pohjalta tehtyyn lakimuutokseen. Verkkotallennuspalveluiden lisensiointi toi tekijänoikeudella suojatut sisällöt kuluttajien saataville oikeudellisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Lisensioinnin seurauksena luovan työn tekijät saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa tallentamisesta näissä palveluissa. tävät opetuksessa ja opetuksen valmistelussa. Selvitys toteutettiin osana opetus- ja kulttuuriministeriön ja Kopioston välillä sovittua tutkimus- ja selvitystoimintaa. Selvityksestä ilmenee, että toimintaympäristön digitalisoitumisesta huolimatta painettujen oppi- ja tietokirjojen asema opetuksessa on yhä vahva etenkin peruskouluissa ja lukioissa. Lisäksi sähköisen ja Kokouksessa käsiteltiin alan ajankohtaisia aiheita, kuten yhteishallinnointidirektiiviä, sopimuslisenssijärjestelmää ja tiedon louhintaa. Kokouksen avasi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, ja puhujina toimi joukko alan huippuasiantuntijoita muun muassa alan kattojärjestöstä IFRROsta, Euroopan komissiosta, Copyright Clearance Centeristä ja OKM:stä. tehtiin alkuvuodesta muotoon perustuvia elokuvakokonaisuuksia, jotka toteutettiin ensisijaisesti verkkojakeluun sopiviksi. Kiinnostavat aiheet ja näkökulmat haastoivat katsojan ottamaan kantaa, ja kerronta ja muoto oli sovitettu tämän päivän nettimaailmaan. Hankkeeseen valittujen kokonaisuuksien aiheina olivat muun muassa valtaeliitin kesäriennot Porissa, Mannerheim sekä kanat ja siat. verkkomateriaalien käytön lisääntyessä tarvitaan selkeitä ohjeita materiaalien hyödyntämisestä opetuksessa sekä lisätietoa käyttöluvista ja tekijänoikeuksista

7 TALOUS TALOUS Taloudellista kasvua ja tehokkuutta KOPIOSTON TUOTOT JA KULUT Kopioston tuotot kasvoivat yli 30 % edelliseen vuoteen verrattuna, ja olivat 38,4 miljoonaa vitysmaksuvaroista. Vuonna 2014 kerätyn hyvitysmaksukertymän Kopiosto-osuus oli noin Tuotot, 1000 Valokopiointi ja digitaalinen käyttö Muutos -% 9,1 euroa. Kasvu johtui ensisijaisesti vuonna 2015 aloitetusta televisio-ohjelmien verkkotallennuspalvelujen lisensioinnista sekä hyvitysmaksun ja lainauskorvauksen määrän kasvusta. 2 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 2,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2015 valtion budjetista tuleva hyvitysmaksukertymä ei vielä näy luvuissa. Lainauskorvauksen määrän kas- Av-teosten käyttö Hyvitysmaksu Lainauskorvaus, Elektra, Laulut.fi ,8 80,8 91,4 vu johtuu eduskunnan päätöksestä korottaa Digi- ja CreaDemo ,6 Kopiointilupien osalta tuotot kasvoivat lähes 10 %. Suurin syy tähän oli se, että valokopiointiluvan lisäksi asiakkaat hankkivat luvan digitaaliseen kopiointiin. Tuotot audiovisuaalisten teosten käytöstä nousivat lähes 60 % lähinnä kokonaismäärää vuonna ,2 miljoonaan euroon. Kopioston osuus lainauskorvauksen kokonaissummasta vuonna 2015 oli reilu miljoona euroa. Rahoitus- ja sijoitustuotot Palvelutuotot Jäsen- ja liittymismaksut Tuotot yhteensä ,0 58,1-6,9 31,0 heinäkuussa aloitetusta verkkotallennuspalve- Kopiosto sijoittaa saadut tuotot perinnän ja lujen lisensioinnista johtuen. Kopiosto toimii tilittämisen väliseksi ajaksi. Vuonna 2015 Ko- Kulut, 1000 verkkotallennuspalvelujen lisensioinnissa oikeudenhaltijoiden 1 yhteisenä palvelupisteenä, joka hoitaa käytännön laskutus- ja raportointiasioita palveluita tarjoavien operaattoreiden kanssa. pioston rahoitus- ja sijoitustoiminnan tuotot olivat 0,7 miljoonaa euroa. Kopioston toiminnan kulut olivat yhteensä 4,7 Toiminnan kulut Poistot Kulut yhteensä ,4 9,8 1,9 miljoonaa euroa. Kaikki kulut poistoineen olivat Kopiostolle osoitettu hyvitysmaksukertymä yhteensä 5,0 miljoonaa euroa, ja niiden osuus Siirto jakovaroihin ,9 kasvoi yli 80 % johtuen siitä, että vuoden 2015 aikana OKM teki päätöksen vuonna 2014 kerä- kaikista tuotoista oli 13,0 % (16,7 % vuonna 2014). Palkkojen ja muiden henkilöstökulujen Kulut, % kaikista tuotoista 13,0 16,7 tyistä maksuista sekä vuosina palautetuista ja aiempien vuosien aikana päätty- osuus kokonaiskuluista on selkeästi suurin, ja oli vuonna ,0 % (69,0 % vuonna 2014). TUOTTOJEN JAKAUMA neiden oikeudenkäyntien kautta saaduista hy- Digi- ja CreaDemo 3,5% Muut 1,9 % HYVITYSMAKSU Hyvitysmaksulla korvataan kuluttajien yksityiseen käyttöön kopioimien teosten, kuten televisio-ohjelmien tai musiikin, käyttöä teosten tekijöille. Vuonna ,5 miljoonaa suomalaista kopioi yhteensä noin 400 miljoonaa musiikki- ja videotiedostoa omaan käyttöönsä. 2 Käyttö korvataan teosten tekijöille, esittäjille ja tuottajille vuoden 2015 alusta lähtien valtion budjetista, ja sen taso vuosina on 11 miljoonaa euroa. Kopioston osuus hyvitysmaksun kokonaiskertymästä on ollut reilut 40 %, josta osa jaetaan henkilökohtaisina korvauksina av-alan tekijöille ja osa AVEKin kautta erilaisina av-alan tukina. Kopioston lisäksi hyvitysmaksua jakavat muun muassa Gramex, Teosto ja Tuotos. Lainauskorvaus 2,9 % Hyvitysmaksu 12,7 % 1 Gramex, Kopiosto, Teosto ja Tuotos 2 Yksityinen kopiointi vähentynyt - joka kolmas suomalainen kopioi Käyttöluvat 78,9 % 12 13

8 ASIAKKAAT ASIAKKAAT TUOTOT KÄYTTÖLUVISTA Asiakkaiden palvelemista Tuotot, 1000 Valokopiointi ja digitaalinen käyttö Oppilaitokset Muutos -% 10,9 Kopiostolla on laaja asiakaskunta kattaen yritykset, valtion-, kirkollis- ja kunnallishallinnon sekä oppilaitokset. Oppilaitossektori on edel- Yritykset hankkivat Kopiostolta vuosittaiset valokopiointiluvat organisaation sisäistä hallinnollista käyttöä varten. Vuonna 2015 käynnis- Yritykset Kunnat Valtionhallinto ,0 3,4-0,6 leen tuottojen perusteella suurin asiakaskunta. Yritysten osuus tuotoista kasvoi vuoden 2015 aikana johtuen televisio-ohjelmien verkkotallennuspalvelujen lisensioinnin aloittamisesta. tettiin pilotti, ja tarjottiin rahoitus- ja vakuutusalan yrityksille valokopiointiluvan lisäksi skannauslupaa sisäistä tiedotuskäyttöä varten. Lähes kaikki pilotissa mukana olleet yritykset Kirkollishallinto ,7 tilasivat myös skannausluvan. Vuonna 2016 Muut tuotot Muut tuotot, ulkomaat Yhteensä ,8-36,9 9,1 Oppilaitosten lupien hankkiminen tapahtui pitkälti keskitetyin sopimuksin myös vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriö hankki oppilaitosluvat peruskouluille, lukioille ja am- skannauslupaa tarjotaan myös muille yritysasiakkaille. Kopiointilupien osalta yrityksiltä saadut tuotot kasvoivat jonkin verran osittain pilotin vuoksi. matillisille oppilaitoksille sekä Audiovisuaalisten teosten käyttö Verkkotallennuspalvelut Opetus- ja tallennekäyttö Edelleen lähettäminen Korvaukset ulkomailta Yhteensä ,0-12,8 34,0 58,8 lisäksi av-teosten käyttöluvat korkeakouluille ja yliopistoille. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kopiointiluvista sovittiin keskitetysti Suomen yliopistot UNIFI ry:n ja Ammattikorkeakoulujen Audiovisuaalisten teosten käyttöluvista saadut korvaukset kasvoivat selvästi verkkotallennuspalvelujen lisensioinnin aloittamisen vuoksi. rehtorineuvosto Arene ry:n kanssa. Muut oppilaitokset Ulkomaisten televisiokanavien edelleen lähet- hankkivat luvat suoraan Kopiostolta. tämisen asiakkaita ovat muun muassa ope- Vuonna 2015 oppilaitosluvista kertyneet tuotot raattorit, taloyhtiöt tai hotellit. Toiminnan kasvoivat yli 10 %. alueellinen kattavuus ja kanavat pysyivät vuonna 2015 ennallaan. Kopiosto lisensioi yli OKM hankkii vuosittain kopiointiluvat valtion- sataa ulkomaista tv-kanavaa, joita edelleen lä- hallinnolle, ja kunnat omaan hallinnolliseen hetetään kaapeli- ja IPTV- ja yhteisantenniver- käyttöön Suomen Kuntaliiton kanssa tehdyn koissa esimerkiksi taloyhtiöissä ja hotelleissa, suositussopimuksen mukaisesti. Uskonnolli- sekä maanpäällisessä verkossa. Suosituimpia sista yhteisöistä Suomen evankelisluterilainen kanavia olivat edellisten vuosien tapaan ruot- kirkkohallitus ja Suomen ortodoksinen kirkko salaiset kanavat, kuten Sveriges Televisionin ovat tehneet Kopioston kanssa keskitetyn sopi- kanavat sekä TV3, TV4 ja TV6. Muun Euroo- muksen, muut hankkivat kopiointiluvan vuo- pan osalta saksalaiset kanavat ovat löytäneet sittain suoraan Kopiostolta. Muiden paitsi val- yleisönsä Suomesta. Audiovisuaalisten teosten tionhallinnon osalta tuotot kasvoivat hieman. käyttöluvista saadut korvaukset kasvoivat selvästi verkkotallennuspalvelujen lisensioinnin aloittamisen vuoksi

9 LUPARATKAISUT JA TIEDOTTAMINEN Asiakkaille sopivia luparatkaisuja Kopiosto tarjoaa erilaisia käyttölupia tekijänoikeuden alaisen materiaalin käyttöön. Tällaisia käyttötapoja ovat esimerkiksi oppilaitoskäytössä aineiston kopiointi täydentämään varsinaista oppimateriaalia tai yrityksissä lehtiaineiston kopiointi sisäistä tiedotuskäyttöä varten. Tuotteita kehitettiin muun muassa vuonna 2015 valmistuneen Tekijänoikeus ja opetus -selvityksen perusteella. Oppilaitosten kopiointilupaa kehitettiin mahdollistamaan käännös- ja muunnelmaharjoitusten tekeminen osana opetusta sekä käynnistettiin opettajille suunnattu tekijänoikeusoppimateriaalihanke. Oppilaitosten kopiointilupa puolestaan laajeni kattamaan nuottien ja laulun sanoitusten kopioinnin. KOPIOSTON TUOTTEET JA PALVELUT Kopiointilupa Opetustallennuslupa Lupa tv-ohjelmien edelleen lähettämiseen Lupa tv-ohjelmien verkkotallennus- palveluihin Elektra-, Kuorolaulut.fi- ja Laulut.fi-palvelut Positiivista tekijänoikeusviestintää Tekijänoikeusviestintä ja lupatiedottaminen Vuoden aikana uudistettiin Kopioston ja opetus- kuuluvat olennaisena osana Kopioston toimintaan. Vuoden aikana Kopioston edustajat tekivät noin 100 koulukäyntiä, ja kaikkiaan erilaisissa tilaisuuksissa tavoitettiin jopa opettajaa ja oppilasta. Lisäksi neuvontapalvelut vastasivat satoihin kyselyihin luvista ja tekijänoikeuksista. ja kulttuuriministeriön yhdessä tuottama opettajille ja oppilaille suunnattu tekijänoikeusopas Kopiraitti.fi. Uudistuksen tavoitteena oli yhä paremmin palvella opettajia ja oppilaita tekijänoikeutta ja lupaehtoja koskevissa kysymyksissä. Uudistettu palvelu lanseerattiin tammikuussa 2016 Educa-messujen yhteydessä. TIEDOTUSTA TEHDÄÄN Esitteet; mm. Kopiointi ja tallennus Sosiaalinen media; Twitter/Kopiosto, oppilaitoksissa ja Tekijänoikeuden ABC Facebook/Kopiraitti Koulutustilaisuudet, koulukäynnit Uutiskirjeet; Kopiosto Uutiset, Messut ja tapahtumat Kopiosto Oppilaitosuutiset Verkkosivut; Kopiosto.fi, Kopiraitti.fi Vuoden aikana uudistettiin Kopioston ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhdessä tuottama opettajille ja oppilaille suunnattu tekijänoikeusopas Kopiraitti.fi

10 TILITYKSET JA TUET TILITYKSET JA TUET Korvausten tilittämistä MAKSETUT KORVAUKSET JA TUET Vuoden aikana Kopiosto maksoi tekijänoikeuskorvauksia ja tukia yhteensä 21 miljoonaa euroa (25 miljoonaa euroa vuonna 2014). Ero vuoteen 2014 selittyy tilitysjärjestelmäuudistuksella, minkä vuoksi av-tilitysten maksatus siirtyi alkuvuoteen Kopiosto maksaa tekijänoikeuskorvauksia jäsenjärjestöjen kanssa sovitun mukaisesti joko suoraan tekijöille tai jäsenjärjestöille, jotka jakavat ne edelleen muun muassa tilityksinä tai apurahoina. Korvausten jakami- maksettavat korvaukset, jotka molemmat maksettiin vuoden 2015 sijaan alkuvuonna 2016 tilitysjärjestelmäuudistuksen vuoksi. Vuoden 2015 aikana maksettiin ulkomaisille sisarjärjestöille, lähettäjäyrityksille ja tuottajajärjestöille 3,4 miljoonaa euroa ulkomaisten kanavien edelleen lähettämisestä kertyneitä korvauksia. Televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluiden osalta jakoneuvottelut ovat meneillään, ja ensimmäinen tilitys tehdään vuoden 2016 aikana Valokopioinnin ja digitaalisen käytön korvaukset jäsenjärjestöille Av-teosten opetuskäytön ja yksityisen kopioinnin korvaukset av-tekijöille Ulkomaisten tv-kanavien edelleen lähettämisen korvaukset ulkomaisille sisarjärjestöille Ulkomaisten teosten valokopiointikorvaukset ulkomaisille sisarjärjestöille Av-teosten opetuskäyttökorvaukset Koulutustusrahasto Kouralle Lainauskorvaus kuvantekijöille * * 565 Muutos -% -2,5-6,7-4,1 38,6 - nen perustuu sekä käyttötutkimusten perusteella saatuun tietoon että jäsenjärjestöjen kanssa käytyihin jakoneuvotteluihin. Teki- Tunnetuimpia kopiointikorvausten käyttökohteita ovat Kopioston jäsenjärjestöjen jakamien kirjallisuus- ja kuvapalkintojen rahoittaminen. Elektra-palvelun käyttökorvaus tieteellisten artikkeleiden tekijöille ja kustantajille AVEKin jakamat tuet yksityisen kopioinnin korvauksista sekä Digi- ja CreaDemo-määrärahoista ,2 28,4 jänoikeuskorvauksista henkilökohtaisina tilityksinä maksetaan noin Yhteensä ,0 1/3 ja kollektiivitilityksinä 2/3. Opetus- ja kulttuuriministeriön maksama lainauskorvaus tilitettiin henkilökohtaisina kor- * maksaminen siirtyi alkuvuoteen 2016 Kopioinnista kertyneet korvaukset maksetaan vauksina kuvataiteellisten teosten ja valoku- niin sanottuina kollektiivitilityksinä jäsenjär- vateosten tekijöille tammikuussa Kopios- jestöille, jotka jakavat ne eteenpäin. Tunne- ton lisäksi lainauskorvauksia jakavat Sanasto tuimpia kopiointikorvausten käyttökohteita kirjallisten teosten tekijöille ja Teosto musiikin ovat Kopioston jäsenjärjestöjen jakamien kir- tekijöille. Lainauskorvaus perustuu tekijän- jallisuus- ja kuvapalkintojen, esimerkiksi Fin- oikeuslakiin ja on tekijälle maksettava kor- landia-palkinnot tai Rudolf Koivu -palkinto, vaus siitä, että hänen teoksiaan lainataan rahoittaminen. Vuonna 2015 sekä valokopioin- kirjastoissa. nista että digitaalisesta kopioinnista kertyneitä korvauksia maksettiin yhteensä 12,8 miljoo- Lisäksi AVEK tuki kotimaista av-alaa 3,1 mil- naa euroa. Lisäksi ulkomaisille sisarjärjestöille joonalla eurolla erilaisina tukina. AVEKin tuki- tilitettiin lähes miljoona euroa. päätöksistä kerrotaan AVEK-osiossa. Audiovisuaalisten teosten käyttökorvauksista henkilökohtaisina tilityksinä maksetaan muun muassa opetuksessa käytettyjen av-teosten tekijöiden ja yksityisen kopioinnin perusteella 18 19

11 VALTUUDET JA JÄSENJÄRJESTÖT VALTUUDET JA JÄSENJÄRJESTÖT 45 jäsenjärjestöä Kopioston jäsenpohjassa ei tapahtunut muutoksia vuoden aikana. Kopiosto edustaa 45 jäsenjärjestön kautta yli suomalaista oikeudenomistajaa. Lisäksi se edustaa ulkomaisten sisarjärjestöjen kanssa tehtyjen vastavuoroisuussopimusten nojalla myös ulkomaisia luovan alan toimijoita. TEKIJÄJÄRJESTÖT Aikakauslehtien Päätoimittajat ry AKAVA ry Animaatioklinikka Suomen animaationtekijät ry Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry Finlands svenska författareförening rf Finlands Svenska Skådespelarförbund rf Finnfoto, Suomen valokuvajärjestöt ry Freelance Ohjelmatyöntekijät ry Grafia ry Kuvittajat ry Lavastus- ja pukusuunnittelijat ry Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys ry Päätoimittajien yhdistys ry Radio- ja televisiotoimittajien liitto Sarjakuvantekijät ry Suomen arvostelijain liitto ry Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry Suomen Elokuvaajien Yhdistys ry Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry Suomen Journalistiliitto ry Suomen Kirjailijaliitto ry Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry Suomen Muusikkojen Liitto ry Suomen Nuorisokirjailijat ry Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry Suomen Näyttelijäliitto ry Suomen Radio- ja TV-selostajat ry Suomen Säveltäjät ry Suomen Taiteilijaseura ry Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry Suomen tiedetoimittajain liitto ry Suomen tietokirjailijat ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry Taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Forum Artis ry Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ry TV-kuvaajat ry Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry KUSTANTAJAJÄRJESTÖT Aikakauslehtien Liitto ry Sanomalehtien Liitto ry Suomen Kustannusyhdistys ry Suomen Musiikkikustantajat ry Suomen Tekniset Kustantajat ry Suomen tiedekustantajien liitto ry 20 21

12 TUTKIMUS Tutkimuksia ja selvityksiä Kopioston tutkimusten keskeisin tehtävä on kerätä tietoa luparatkaisujen kehittämiseksi, kortössään oma vastaajapaneeli, jonka avulla Kopiostolla on ollut vuodesta 2011 lähtien käyvausten määrittelemiseksi sekä kerättyjen korvausten jakamiseksi. Esimerkiksi kopiointikortavia ajankohtaisia ilmiöitä sekä kerätä tietoa voidaan selvittää erilaisia Kopiostoa kiinnosvausten kohdistaminen niille oikeudenomistajille, joille ne kuuluvat, perustuu Kopioston neelissa on tällä hetkellä yli henkilöä, lisensioinnin ja korvausten jaon tueksi. Pa- tekemiin käyttötutkimuksiin, joissa selvitetään, jotka työskentelevät muun muassa oppilaitoksissa, julkishallinnossa ja yrityksissä. Vuoden mitä aineistoja kopioidaan ja kuinka paljon. Viime vuosien aikana yhä tärkeämpään asemaan ovat kuitenkin nousseet lisensioinnin tiin erityisesti uusien tutkimusmenetelmien 2015 aikana Kopioston paneelia hyödynnet- kehitystä tukevat tutkimukset kuten digitaalisen kopioinnin tutkimukset eri kehityksessä. yhteiskuntaelämän sektoreilla. Tutkimustiedon avulla lupia kehitetään vastaamaan paremmin asiakkaiden käyttötarpeita. Vuonna 2015 valmistui Tekijänoikeus ja opetus -selvitys, jossa Tutkimustiedon avulla lupia kehitetään vastaamaan paremmin asiakkaiden käyttötarpeita. kartoitettiin opettajien opetuksessa käyttämiä Kopiosto kerää tietoa korvausten jaon tueksi materiaaleja ja heidän kokemiaan tekijänoikeudellisia ongelmia. Selvityksen perusteella tujen julkaisujen sisältöä oppilaitoksissa. Vuon- myös seuraamalla valokopioitujen ja skannat- opettajat kohtaavat tekijänoikeudellisia ongelmia harvoin, vaikka käyttävätkin opetuksessa oppilaitoksissa. Lisäksi Kopioston raportointina 2015 seurantoja järjestettiin ammatillisissa runsaasti erilaista tekijänoikeuden suojaamaa palvelun kautta kaikkien oppilaitosten työntekijät voivat ilmoittaa skannaamansa ja inter- materiaalia. netistä kopioimansa teoksen tiedot Kopiostolle Kansalais- ja työväenopistoissa sekä peruskouluissa ja lukioissa selvitettiin valokopioinnin, korvaukset tarkemmin niille oikeudenomistajil- näiden tietojen avulla Kopiosto voi kohdistaa tulostamisen, skannaamisen ja internetistä le ja oikeudenomistajia edustaville järjestöille, tallentamisen määrää sekä sisältöä. Näiden joille ne kuuluvat. tutkimusten perusteella valokopioinnin määrä näyttäisi vähenevän, vaikka etenkin peruskouluissa ja lukioissa valokopioidaan edelleen pal- lisäksi tehtiin vuosittainen televisio-ohjelmien Edellä mainittujen tutkimusten ja selvitysten jon kirjoja, lehtiä ja muita painettuja julkaisuja. Valokopiointi on korvautunut osittain digi- tekijöille on mahdollisimman oikeudenmukai- kotitallennustutkimus, jotta korvausten tilitys taalisten aineistojen käytöllä ja tulostamisella. nen. Tutkimuksen mukaan televisio-ohjelmien tallentaminen on kasvanut selvästi aiemmista vuosista

13 TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Toiminnan kehittämistä yhteistyössä eri tahojen kanssa Kopiosto tekee laaja-alaista vaikuttamistyötä kulttuuriministeriön kanssa. Vuosia kestänyt luovan työn tekijöiden ja luovien alojen toimintaedellytysten rakentava yhteistyö johti verkkotallennuspalvelujen kehittämiseksi sekä yksin että yhteistyössä eri tahojen kanssa. Yhteistyötä tehdään jäsenjärjestöjen, asiakkaiden, lisensioinnin aloittamiseen heinä- kuussa, ja loi myös hyvän perustan palvelun jatkokehittämiselle. ministeriöiden, muiden alan toimijoiden ja kumppaneiden kanssa sekä Suomessa että Siirtovelvoitteen alaisten televisiokanavien kansainvälisesti. edelleen lähettämiseen liittyvä tekijöiden korvausoikeus palautettiin tekijänoikeuslakiin Pohjoismaiset tekijänoikeusjärjestöt laativat kesäkuussa Taustalla oli Kopioston, vuonna 2015 yhteisen kirjelmän sopimuslisenssin Gramexin ja Teoston tekemä vuosia kestänyt soveltuvuudesta rajat ylittävään lisen- työ korvausoikeuden palauttamiseksi, joka siointiin. Kukin järjestö lähetti kirjelmän oman johti Euroopan komission huomautukseen ja maansa tekijänoikeuksista vastaavalle ministerille. tekijänoikeuslain muutokseen. Lainmuutok- Kirjelmässä ehdotettiin, että ministeriöt sen jälkeen Kopiosto aloitti neuvottelut ope- selvittäisivät Pohjoismaissa käytössä olevan raattoreiden kanssa kotimaisten kanavien järjestelmän soveltuvuutta Eurooppa-tason edelleen lähettämiseen liittyvän sopimuksen lisensiointiin. Aihe liittyy Euroopan komission aikaansaamiseksi. digitaaliseen sisämarkkinastrategiaan, jonka yhtenä tavoitteena on edistää rajat ylittävää lisensiointia. Digitaaliseen sisämarkkinastrategiaan liittyy myös muita Kopioston kannalta merkittäviä aloitteita, kuten aineiston siirrettävyys maasta toiseen ja tiedon louhinta. Kopiosto vaikutti näihin Televisio-ohjelmien nettitallennuspalveluratkaisu ei olisi ollut mahdollinen ilman laaja-alaista yhteistyötä tekijänoikeusjärjestöjen, operaattoreiden, televisioyhtiöiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. antamalla lausuntoja, osallistumalla kuulemisiin sekä tekemällä yhteistyötä ministeriöiden kanssa. Tekijänoikeuksien yhteishallinnointia koskeva lakiehdotus oli valmisteilla vuoden 2015 aikana. Lainmuutoksen taustalla on läpinäkyvyyden ja avoimuuden lisääminen. Kopiosto osallistui Televisio-ohjelmien nettitallennuspalveluratkaisu lain valmisteluun osallistumalla kuule- ei olisi ollut mahdollinen ilman laaja-alaista yhteistyötä tekijänoikeusjärjestöjen, operaattoreiden, televisioyhtiöiden ja opetus- ja misiin ja lausumalla asiasta. Lisäksi tehtiin arviointia siitä, miten laki vaikuttaa Kopioston ja sen jäsenjärjestöjen toimintaan

14 TOIMINNAN KEHITTÄMINEN Yhteistyö Kansalliskirjaston ja kustantajien kanssa jatkui vanhojen sanomalehtien saamiseksi laajemman yleisön saataville digitaalisen palvelun avulla. Vuoden aikana käynnistyi EU-rahoitteinen Aviisi-hanke, jossa testataan palveluksi. Vuosia vireillä olleessa tapauksessa kyse oli TVkaistan harjoittamasta kaupallisesta tilausvideopalvelusta, jonka sisältöihin sillä ei ollut oikeudenhaltijoiden lupaa. Kopiosto oli yksi tapauksen asianomistajista. kahden digitoidun lehden käyttäjämääriä Mikkelin seudun oppilaitoksissa, kirjastoissa ja tutkimuksessa. Sanomalehdistä pilotissa mukana ovat ilmestyneet Länsi-Savo ja Maaseudun Tulevaisuus. Hanke kestää vuoden 2016 loppuun, jolloin arvioidaan pilotista saatuja Vuonna 2015 Kopiosto järjesti vuosittaisen pohjoismaisten graafisen alan tekijänoikeusjärjestöjen kokouksen, Nordiskt Stormöten, Helsingissä. Kokouksessa käytiin läpi ajankohtaisia tekijänoikeusasioita, kuten tiedon kokemuksia. Pilotissa käytettävä malli on laajennettavissa louhintaa ja yhteishallinnointidirektiivin myös muiden sanoma- ja aika- kansallista implementointia. Tilaisuuteen kauslehtien käyttöön. osallistui lähes sata henkilöä kaikista pohjoismaisista sisarjärjestöistä sekä Kopioston Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty -yhteenliittymän jäsenjärjestöistä. parissa tehdään yhteistyötä luovan alan toimintaedellytysten Yhteistyö Kansalliskirjaston ja kustantajien kanssa jatkui vanhojen sanomalehtien saamiseksi laajemman yleisön saataville digitaalisen palvelun avulla. turvaamiseksi. Vuonna 2015 Kopiosto oli Lyhdyn jäsenenä mukana laatimassa yhteisiä hallitusohjelmatavoitteita sekä analysoimassa Euroopan sisämarkkinastrategiassa olevia, luovaan alaan liittyviä esityksiä, kuten Pohjoismaisen yhteistyön lisäksi Kopiosto on tiedon louhintaa tai palvelujen, kuten Net- mukana kansainvälisissä organisaatioissa, flixin, käyttöä myös toisessa EU-maassa. kuten valokopiojärjestöjen keskusjärjestössä IFRROssa (International Federation of Reproduction TTVK eli Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus Rights Organisations) sekä av- ja neuvoo, valistaa ja tiedottaa tekijänoikeusasioista musiikkialan järjestöjen yhteenliittymässä sekä valvoo jäsentensä, kuten Kopioston, puolesta tekijänoikeuden loukkauksia. Vuonna 2015 Kopioston kannalta merkittävintä oli Helsingin käräjäoikeuden antama tuomio niin sanotussa TVkaista-tapauksessa, jossa käräjäoikeus totesi TVkaistan laittomaksi CISACissa (Confédération Internationale des Sociétés d Auterus et Compositeurs). Kopiosto kuuluu myös Society of Audiovisual Authors (SAA) -järjestöön. Kaikkien näiden toimintaan Kopiosto osallistui vuoden aikana erilaisissa työryhmissä ja tilaisuuksissa

15 AV-kulttuurin tukemista Kopioston osana toimiva Audiovisuaalisen AVEKin, Suomen elokuvasäätiön ja Ylen yhteisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK jakaa tekijöiden yhteiseen käyttöön osoitettuja hyvitysmaksuvaroja audiovisuaalisen kulttuurin edistämiseen. Vuoden 2015 aikana AVEK jakoi elo- kuvat valmistuivat alkuvuodesta Hankkeen tavoitteena oli tuottaa viisi provokatiiviseen sisältöön ja kiinnostavaan elokuvalliseen 3,1 miljoonaa euroa erilaisina tukina, lähes muotoon perustuvaa elokuvakokonaisuutta, 30 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Varat olivat peräisin hyvitysmaksusta ja opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksina myöntämistä Digi- ja CreaDemo-määrärahoista. Hyvitysmaksua maksettiin AVEKille vuoden joiden ensisijaisena jakelu- ja esityskanavana oli internet. Elokuvat saivat runsaasti katsojia ja julkisuutta. dox@net-lyhytelokuvien KLIKkaussota-kilpailun voitti Pillua aloittelijoille, joka sai yli katsojaa. aikana yhteensä 2,4 miljoonaa euroa ja luovan kulttuurin määrärahoja 1,4 miljoonaa euroa, yhteensä noin 37 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Komediallisia lyhytelokuvia rahoittava Hetki hauskaa -hanke toteutettiin jo neljännen kerran. Hankkeeseen valittiin viisi tuotantoa 82 hakemuksen joukosta. AVEK, Suomen elokuvasäätiö AVEKin toimikausi eroaa Kopioston toimikaudesta alkaen heinäkuun alussa ja päättyen kesäkuun loppuun. AVEKin tukipäätöksissä viitataan ja Yle rahoittavat kutakin valittua tuo- tantoa yhteensä eurolla. Elokuvien on määrä valmistua kesään 2016 mennessä. kauteen Lisätietoa tukipäätöksistä euron arvoinen mediataiteelle suunnattu AVEK-palkinto myönnettiin syyskuussa kuvataiteilija AVEK jakaa tukea kulttuurivientiin, koulutukseen, festivaalien järjestämiseen ja tuotantoon. Tuotantotuki on edelleen isoin tukiryhmä, vaikka se pienentyi hieman edellisestä kaudesta. Vuoden aikana tuettiin muun muassa 70:tä Anna Estarriolalle. Kataloniassa syntynyt Estarriola yhdistelee töissään mediataidetta, esitystaidetta, kuvanveistoa ja tanssia. Suomen merkittävin mediataiteen palkinto jaettiin 12. kertaa. dokumentti-, animaatio- ja lyhytelokuvahanketta. Yksittäisten tuotantotukipäätösten lisäksi tukea jaettiin muun muassa erilaisten hankkeiden muodossa. Kauden aikana jaettiin noin 0,8 miljoonaa euroa DigiDemo-tukea, jolla tuetaan kulttuuristen sisältöjen kehittämistä digitaalisiin päätelaitteisiin. Luovan alan yritysten ja kulttuurialan ammattilaisten tuotekehityshankkeisiin suunnattua CreaDemo-määrärahaa jaettiin 0,5 miljoonaa euroa. CreaDemo-määrärahasta jaettiin noin 0,3 miljoonaa euroa CreMa-tukena. Yhteistyössä ELY-keskusten kanssa toteutetun CreMan tavoitteena on tukea luovilla AVEKIN JAKAMA TUKI* 1000 Tuotantotuki Käsikirjoitustuki Lyhyt- ja dokumenttielokuvat Mediataidetuotannot Koulutustuki Henkilökohtaiset apurahat Muu koulutustuki Festivaalituki Kulttuurivientituki Vieterituki Edistämisvarat yhteensä DigiDemo CreaDemo Luovan kulttuurin määrärahat yhteensä aloilla toimivien yritysten mahdollisuuksia kehittää innovatiivisia ideoitaan toimiviksi tuotteiksi tai palveluiksi. Helmikuussa järjestettiin kolmas cd 2 -pitchauskilpailu luovan alan innovatiivisille tuote- ja palveluideoille. Kilpailuun osallistui yli 50 pitchaajaa. Pääpalkinnon (5 000 euroa) voitti Sebastian Sonntag sarjakuvaa ja tiedettä yhdistävällä Science Clarified -hankkeella. Kausi Kausi Muutos -% -10,2-14,5-17,7 20,3 31,4 53,0 8,7 4,0-14, ,9-1,9-4,2-2,8 AVEKIN TIEDOTUSKANAVAT AVEK-lehti Facebook/AVEKfi Yhteensä ,1 * Näiden lisäksi AVEK on myöntänyt projektiluontoista tukea

16 O R G A N I S A A T I O Hallitus Johtoryhmä JÄSENKOKOUKSET Raimo Söder HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA Valtteri Niiranen toimitusjohtaja Anna-Liisa Haavikko toimittaja Sari Ahonen johtaja, oikeudenomistajapalvelut HALLITUS Ari Hakkarainen ( saakka) tietokirjailija Maria Bregenhøj viestintäpäällikkö Asiakasosasto Oikeudenomistajapalvelut Henkilöstö TOIMITUSJOHTAJA Johto ja hallinto ICT, tutkimus ja toimistopalvelut Lakiasiat ja edunvalvonta Kopiostossa työskenteli vuoden 2015 aikana keskimäärin 41,1 henkilöä AVEK Mikko Hoikka ( alkaen) liittojohtaja, Aikakauslehtien Liitto ry Heikki Jokinen vapaa toimittaja Elina Kuusikko toiminnanjohtaja, Suomen Näyttelijäliitto ry Sakari Laiho johtaja, Suomen Kustannusyhdistys ry Valtteri Niiranen ( saakka) toimitusjohtaja, Viestinnän Keskusliitto ry Tommi Nilsson toiminnanjohtaja, Kuvasto ry Jukka-Pekka Pietiäinen ( alkaen) toiminnanjohtaja, Suomen tietokirjailijat ry Juha Jukkara johtaja, asiakasosasto Maija-Kaisa Kuoppala johtaja, ICT, tutkimus ja toimistopalvelut Juha Samola pääsihteeri, AVEK Arto Tamminen johtaja Jukka-Pekka Timonen johtaja, lakiasiat ja edunvalvonta, toimitusjohtajan varamies Pirjo Tuunanen hallintojohtaja (42,5 vuonna 2014). Henkilö kunnan keski-ikä oli 45 vuotta (44,8 vuotta vuonna 2014) ja keskimääräinen työsuhteen kesto 10 vuotta (9,7 vuotta vuonna 2014). Henkilöstöstä 75 % oli naisia ja 25 % miehiä. Pekka Sipilä toiminnanjohtaja, Suomen Musiikkikustantajat ry Jyrki Vainonen kirjailija, suomentaja, kirjallisuuden opettaja Ahti Vänttinen puheenjohtaja, Suomen Muusikkojen Liitto ry 30 31

17 Kopiosto ry Hietaniemenkatu Helsinki Puh twitter.com/kopiosto facebook.com/avekfi facebook.com/kopiraitti 32

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää. KOPIOSTO LYHYESTI Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä.

Lisätiedot

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta.

49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia. 45 miljoonaa euroa jaettavaksi luovan alan tekijöille. 45 jäsenjärjestöä. 6 lupatuotetta. Me olemme Kopiosto OLEMME SUOMEN LUOVAA ALAA KATTAVIMMIN EDUSTAVA TEKIJÄNOIKEUSJÄRJESTÖ Me Kopiostossa mahdollistamme tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av- vaivattoman käytön ja varmistaa,

Lisätiedot

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA

KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA KOPIOSTO- VALVONTA- VALTAKIRJA Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto KOPIOSTO on tekijöiden, esittävien taiteilijoiden ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se mahdollistaa julkaisujen ja av-teosten

Lisätiedot

Tekijänoikeus kopiosto ry lyhyesti

Tekijänoikeus kopiosto ry lyhyesti Tekijänoikeus lyhyesti 1 Kopiosto ry Tekijänoikeus syntyy, kun teos tehdään, ilman erityistä rekisteröintiä. Tekijänä on aina luonnollinen henkilö, ei koskaan yhteisö tai yritys. Teos on itsenäinen ja

Lisätiedot

Vuosikertomus

Vuosikertomus Vuosikertomus 2016 1 Sisällys Luovan alan asialla 3 4 6 luova100 toimitusjohtajan katsaus strategia Vuoden aikana Kopiostossa käynnistettiin Luova100-hanke, joka juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä

Lisätiedot

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä

Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä 9/650/2013 Sopimus televisio- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä I LUKU. SOPIMUKSEN YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Sopimuspuolet 1. Opetus- ja kulttuuriministeriö, jäljempänä myös "valtio" 2. Kopiosto ry (y-tunnus:

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset

Lisätiedot

LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle

LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Kopioston tavoitteet vaalikaudelle 2019 2023 1 LUOVALLE TALOUDELLE ON LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Luovuus ja luova ala muodostavat monin tavoin

Lisätiedot

Valokopiointija digiluvat

Valokopiointija digiluvat Valokopiointija digiluvat Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: digilupa, valokopiointi, digitaalisten aineistojen kopiointi, Kopioston luvat, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet,

Lisätiedot

Vuosikertomus 2014 2014 1

Vuosikertomus 2014 2014 1 Vuosikertomus 2014 2014 1 S I S Toimitusjohtajan katsaus 4 Strategia 8 Avaintapahtumia 10 Talous 12 Tuotteet ja asiakkaat 14 Tilitykset 18 Ä KOPIOSTO LYHYESTI Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden,

Lisätiedot

VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja

VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja VALOKOPIOINTILUPA Lupa-asiakirja Taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry on myöntänyt luvansaajalle luvan tekijänoikeuslain (404/61) suojaamien teosten osittaiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuonna 2012 perustettu Filmex on näyttelijöiden oma tekijänoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on näyttelijöiden tekijänoikeudellisen tilanteen parantaminen. Filmex neuvottelee näyttelijöiden

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE

KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE YLIOPISTOJEN JA AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA Tekijänoikeuden suojaaman aineiston kopiointiin opetuksessa, tutkimuksessa ja organisaation hallinnollisessa

Lisätiedot

Verkkotallennuspalvelut

Verkkotallennuspalvelut Verkkotallennuspalvelut PIDÄ KIINNI LOMPAKOSTASI! Infotilaisuus av-tekijöille 23.3.2017 Rainer Vallius & Sami Kokljuschkin Verkkotallennuspalvelut mitä ne ovat? Uusi helppo tapa kuluttajille tallentaa

Lisätiedot

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Taustaa Aviisi-projekti Aviisin avaamat uudet mahdollisuudet Ajatuksia jatkoon Vs. johtaja Pirjo Karppinen, Kansalliskirjasto, digitointi-ja konservointikeskus 22.11.2016

Lisätiedot

38 miljoonaa euroa tuottoja. 33 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 45 työntekijää.

38 miljoonaa euroa tuottoja. 33 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 45 työntekijää. KOPIOSTO LYHYESTI Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä.

Lisätiedot

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Lottaliina Lehtinen lakiasiainpäällikkö Suomen Muusikkojen Liitto ry Tekijäfoorumin työvaliokunnan jäsen Tekijäfoorumi Animaatioklinikka

Lisätiedot

Kulttuuri jos mikä on tulevaisuuden tutkimusta, tuntosarvet entistä parempaan elämään.

Kulttuuri jos mikä on tulevaisuuden tutkimusta, tuntosarvet entistä parempaan elämään. VUOSIKERTOMUS 2017 1 Kulttuuri jos mikä on tulevaisuuden tutkimusta, tuntosarvet entistä parempaan elämään. Juha Hurme kirjailija, teatteriohjaaja SISÄLLYS Me olemme Kopiosto 2 Vuoden 2017 kohokohdat 2

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

Hallituksen toimintakertomus 2016

Hallituksen toimintakertomus 2016 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2016 0 Hallituksen toimintakertomus 2016 Kopioston toimintaympäristön ja -edellytysten muutoksista vuonna 2016 Toimintavuonna Kopioston omassa toiminnassa sekä ulkoisessa

Lisätiedot

Kevätkokous 27.4.2016 Liite 2. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015

Kevätkokous 27.4.2016 Liite 2. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 Kevätkokous 27.4.2016 Liite 2 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 0 SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus 2 Toiminnan tunnuslukuja 2015 9 Jäsenistö ja hallinto 11 Tilinpäätös - Tuloslaskelma 14

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

KOPIOINTILUVAN LUPAEHDOT Musiikkioppilaitokset

KOPIOINTILUVAN LUPAEHDOT Musiikkioppilaitokset SIVU 1/5 Lupa tekijänoikeuslain (404/61) suojaamien teosten ja julkaisujen osittaiseen kopiointiin ja käyttöön musiikin perusopetuksessa. 1 Lupaehtojen soveltamisala Nämä lupaehdot koskevat taiteen perusopetusta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 14.7.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi

Lausuntopyyntö 14.7.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi Lausuntopyyntö OKM/35/010/2014 14.7.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM063:00/2014 Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta tekijänoikeuden yhteishallinnointi Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Kopioston oppilaitosluvat TEKIJÄNOIKEUS LYHYESTI Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva yksinoikeus. Tekijänoikeuden suojan kohteena on kirjallinen, suullinen

Lisätiedot

KOPIOINTILUPA - LUPAEHDOT

KOPIOINTILUPA - LUPAEHDOT KOPIOINTILUPA - LUPAEHDOT Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry on myöntänyt luvansaajalle luvan tekijänoikeuslain (404/61) suojaamien teosten osittaiseen kopiointiin ja käyttöön

Lisätiedot

KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA

KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA AMMATILLISET OPPILAITOKSET Opetus yli ainerajojen ja monimuotoinen verkko-opetus Opetushallitus on hankkinut ammatillisille oppi laitoksille perustutkintoon johtavaan koulutukseen

Lisätiedot

KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA

KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT Kopioston kopiointilupa on hyödyllinen apu opetuksessa. Se mahdollistaa painettujen julkaisujen osittaisen kopioimisen ja digitoimisen,

Lisätiedot

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Kopioston oppilaitosluvat TEKIJÄNOIKEUS LYHYESTI Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva yksinoikeus. Tekijänoikeuden suojan kohteena on kirjallinen, suullinen

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN KOPIRAITTILAN KOULU PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden

Lisätiedot

OPPILAITOSTEN KOPIOINTI- JA TALLENNUSLUPA

OPPILAITOSTEN KOPIOINTI- JA TALLENNUSLUPA OPPILAITOSTEN KOPIOINTI- JA TALLENNUSLUPA PERUSKOULUT, LUKIOT JA AMMATILLISET OPPILAITOKSET Digitoimalla ja verkosta lisämateriaalia opetukseen Opetushallitus on hankkinut peruskouluille, lukioille ja

Lisätiedot

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Kopioston oppilaitosluvat TEKIJÄNOIKEUS LYHYESTI Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva yksinoikeus. Tekijänoikeuden suojan kohteena on kirjallinen, suullinen

Lisätiedot

KOPIOINTILUPA JA TV-OHJELMIEN KÄYTTÖ OPETUKSESSA. Peruskoulut, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset

KOPIOINTILUPA JA TV-OHJELMIEN KÄYTTÖ OPETUKSESSA. Peruskoulut, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset KOPIOINTILUPA JA TV-OHJELMIEN KÄYTTÖ OPETUKSESSA Peruskoulut, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset Kopioston luvat helpottavat teosten käyttöä Opetushallitus on hankkinut kopiointi- ja tv-ohjelmien käyttöluvan

Lisätiedot

KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA

KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA PERUSKOULUT JA LUKIOT Opetus yli ainerajojen ja monimuotoinen verkko-opetus Opetushallitus on hankkinut peruskouluille ja lukioille kopiointiluvan painettujen jen osittaiseen

Lisätiedot

DigiDemo CreaDemo CreMa

DigiDemo CreaDemo CreMa DigiDemo CreaDemo CreMa Tuotantoneuvoja Milla Moilanen Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria tuki on peräisin hyvitysmaksusta, jota peritään

Lisätiedot

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 0 SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus 2 Kopioston toiminnan tunnuslukuja 2014 7 Jäsenistö ja hallinto 10 Tilinpäätös - Tuloslaskelma 13 - Tase 14 - Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK ( Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (www.kopiosto.fi/avek) tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten

Lisätiedot

KULTTUURIFOORUMI PORI

KULTTUURIFOORUMI PORI KULTTUURIFOORUMI PORI 13.12.2017 Tuuli Penttinen- Lampisuo TaM, medianomi AMK Tuottaja Osuuskuntayrittäjä Kirjoittaja Kouluttaja Tuotantoneuvoja KUVAT www.kallo.fi AVEK on osa Kopiostoa. Kopiosto on esittävien

Lisätiedot

Kopioston korvausten jaossa noudatettavat yleiset periaatteet

Kopioston korvausten jaossa noudatettavat yleiset periaatteet Kopioston korvausten jaossa noudatettavat yleiset periaatteet 1 Johdanto Kopiosto myöntää oikeudenhaltijoiden puolesta käyttölupia tekijänoikeuden suojaamien teosten käyttöön, kerää korvauksia ja jakaa

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

1 / EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE

1 / EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE 1 / 5 27.2.2017 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla (U 63/2016 vp)

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE. Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto

EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE. Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto 2.10.2018 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019. Kirjallinen asiantuntijalausunto

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry Faktoja Teostosta säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry 2013 Tekijänoikeus lyhyesti Tekijä päättää teostensa käytöstä Teosto - yhdysside musiikin tekijöiden ja musiikin käyttäjien välillä. lakiin

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin

Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry Vuosikertomus 2006 Tuotos valmistautuu digiaikakauden haasteisiin Yleiskatsaus Nopea tekninen kehitys on av-tuottajille sekä haaste että mahdollisuus. Suomalaiset

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kopiointilupa helpottaa teosten käyttöä Kopioston kopiointilupa on hyödyllinen apu opetuksessa. Se mahdollistaa painettujen julkaisujen osittaisen

Lisätiedot

Musiikkialan talous Suomessa 2013

Musiikkialan talous Suomessa 2013 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 7 Musiikkialan talous Suomessa 2013 Eero Tolppanen Lokakuu 2014 MUSIIKKIALAN TALOUS SUOMESSA 2013 Johdanto Musiikkialan talouden rahallinen kokonaisarvo Suomessa on vuonna 2013

Lisätiedot

VUOSI 2013. Luovan työn asialla

VUOSI 2013. Luovan työn asialla VUOSI 2013 Luovan työn asialla sisällys AVEKIN TEOSKAVALKAADI Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimii Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK. AVEKin tuella syntyy uusia dokumenttielokuvia,

Lisätiedot

Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa

Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa Projektityön tekeminen Mitä on hyvä muistaa Aineistojen hyödyntäminen Kuvat, kartat, kirjat, lehtiartikkelit, musiikki ja videot ovat tekijänoikeuden suojaamia Toisen tekemän työn kopioimiseen ja liittämiseen

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010

Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010 Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010 22.9.2011, Lavaklubi, Kansallisteatteri, Helsinki Tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund BID Innovaatiot ja yrityskehitys,turun yliopisto Tutkimuksen toteutus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 9.10.2014

Lausuntopyyntö 9.10.2014 Lausuntopyyntö OKM/56/010/2014 9.10.2014 Saaja Viite Asia Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta lausuntoa luonnoksesta hallituksen

Lisätiedot

V U O S I 2012. Luovan työn asialla

V U O S I 2012. Luovan työn asialla V U O S I 2012 Luovan työn asialla AVEKIN TEOSKAVALKAADI Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimii Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK. AVEKin tuella syntyy uusia dokumenttielokuvia,

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Sopimusnumero 125 21991, voimassa 31.12.2016 asti Teosto on säveltäjien,

Lisätiedot

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Lausuntomme pääkohdat

LYHTY. Luovan työn tekijät ja yrittäjät. Lausuntomme pääkohdat LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lausuntomme pääkohdat EU-tutkimuksen mukaan tekijänoikeuden merkitys työllisyydelle on Suomessa toiseksi merkittävin koko EU-alueella. Siksi on myönteistä että tekijänoikeus

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

V U O S I 2012. Luovan työn asialla

V U O S I 2012. Luovan työn asialla V U O S I 2012 Luovan työn asialla SISÄLLYS AVEKIN TEOSKAVALKAADI Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimii Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK. AVEKin tuella syntyy uusia dokumenttielokuvia,

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan

Lisätiedot

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas

Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin

Lisätiedot

OPETTAJAN TEKIJÄNOIKEUSOPAS

OPETTAJAN TEKIJÄNOIKEUSOPAS OPETTAJAN TEKIJÄNOIKEUSOPAS TEOS JA TEKIJÄ Tekijänoikeus on osa immateriaalioikeuksia. Immateriaalioikeuksiin lukeutuvat myös esimerkiksi patentit ja tavaramerkit, joiden merkitys korostuu yritystoiminnassa.

Lisätiedot

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva

Lisätiedot

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö 25.1.2013. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausuntopyyntö 25.1.2013. Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Lausuntopyyntö OKM/5/010/2013 25.1.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia Lausuntopyyntö hallituksen esityksen luonnoksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta lausuntoa liitteenä

Lisätiedot

Kuvasto ry:n avoimuusraportti

Kuvasto ry:n avoimuusraportti :n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan

Lisätiedot

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet

Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Jorma Waldén Opetusministeriö 1 KDK-hankkeen tekijänoikeuskysymyksistä Tavoitteena edistää arkistojen, kirjastojen

Lisätiedot

Hallituksen toimintakertomus 1. Kopioston toiminnan tunnuslukuja 2012 5. Jäsenistö ja hallinto 8

Hallituksen toimintakertomus 1. Kopioston toiminnan tunnuslukuja 2012 5. Jäsenistö ja hallinto 8 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus 1 Kopioston toiminnan tunnuslukuja 2012 5 Jäsenistö ja hallinto 8 Tilinpäätös - Tuloslaskelma 11 - Tase 12 - Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry Turku 11.10.2014 Juha Kallanranta 2003 Tekijänoikeuden sisältö Tekijänoikeuden

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder

Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle

Lisätiedot

Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall

Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa 21.11.2017 Annamari Törnwall Mitä kulttuuriaineistoa? radio- ja tv-arkisto digitoituja aikakaus- ja sanomalehtiä verkkoarkisto elektronisia

Lisätiedot

Yleisradion. digisopimus 14.6.2007

Yleisradion. digisopimus 14.6.2007 1 Yleisradion digisopimus 14.6.2007 2 SOPIMUS 14.6.2007 1. Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Yleisradion ja allekirjoittajajärjestöjen välillä solmitun Yhtyneet-sopimuksen piirissä tehtyyn suojattuun

Lisätiedot

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä (E 1/2016) Talousvaliokunta 18.2.2016

Lisätiedot

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2011 Sisältö Hallituksen toimintakertomus 2011... 1 Kopioston toiminnan tunnuslukuja vuonna 2011... 5 Jäsenistö ja hallinto... 6 Tilinpäätös Tuloslaskelma... 9 Tase... 10

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti

Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti Teoksen oikeudenomistajat voivat halutessaan myöntää käyttöluvan teostensa käyttämiseen avtuotannoissa. Pitkissä

Lisätiedot

V U O S I 2011. Luovan työn asialla

V U O S I 2011. Luovan työn asialla V U O S I 2011 Luovan työn asialla Juha Suonpää: Holy Melancholy: Uncommunicative 2010 Niina Suominen: Kutsun itseäni terveeksi 2010 SISÄLLYS Milla Moilanen: Cycle tekeillä oleva teos KOPIOSTO RY 2 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa 13.6.2013 Kesäkuun tilityksessä kotimaisille oikeudenomistajille maksetaan kaikkiaan Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa

Lisätiedot

HE 126/2006 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2007 alusta. 1 Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 126/2006 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2007 alusta. 1 Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 126/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että tekijänoikeuslakia muutetaan siten, että tekijöiden oikeus korvaukseen teosten kappaleiden

Lisätiedot

On tehokas ja ketterä tekijänoikeusjärjestö. TUOTOS. Osallistuu aktiivisesti av-alan toimintaedellytysten

On tehokas ja ketterä tekijänoikeusjärjestö. TUOTOS. Osallistuu aktiivisesti av-alan toimintaedellytysten VUOSIKERTOMUS 2013 TUOTOS PÄHKINÄNKUORESSA Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry hallinnoi elokuva- ja av-tuotantoyhtiöiden sille valtuuttamia tekijänoikeuksia. Tuotos on yleishyödyllinen yhdistys,

Lisätiedot

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961

Lisätiedot

Miksi liittyisin Teostoon?

Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? TEOSTON asiakkaana saat kauttamme korvauksia, kun säveltämääsi, sanoittamaasi, sovittamaasi tai kustantamaasi musiikkia tallennetaan äänitteille tai

Lisätiedot

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Opetusministeriön hankkimat luvat

KOPIOINTI JA TALLENNUS OPPILAITOKSISSA Opetusministeriön hankkimat luvat LISÄTIETOJA KOPIOSTO Hietaniemenkatu 2 00100 Helsinki (09) 431 521 kopiosto@kopiosto.fi www.kopiosto.fi www.kopiraitti.fi OPETUSMINISTERIÖ PL 29 00023 Valtioneuvosto (09) 16 004 opmkirjaamo@minedu.fi www.minedu.fi

Lisätiedot

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Teosto Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry 1 Mikä Teosto on? Musiikin tekijöiden järjestö Aatteellinen voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna

Lisätiedot

- Arvonluonnin muutoksen aakkoset arvot, arki ja arvostus julkaisu. VTT Oy. - sparrausta ja neuvontaa yhteistyössä mm. Tekesin kanssa.

- Arvonluonnin muutoksen aakkoset arvot, arki ja arvostus julkaisu. VTT Oy. - sparrausta ja neuvontaa yhteistyössä mm. Tekesin kanssa. 8/9/Kuopio Aineeton tuotanto viestintä. Julkaisut: - Aineeton arvo talouden uusi menestystekijä - Rohkeutta. Näkemystä. Kasvua. Aineeton tuotanto vauhdittaa uudistumista. - Yrityskatsaus 1/2016 - Arvonluonnin

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA 2018-2023 TEHTÄVÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TEHTÄVÄ ON ELINVOIMAISEN JA MONIMUOTOISEN SUOMALAISEN ELOKUVAN TULEVAISUUDEN VARMISTAMINEN ELOKUVASÄÄTIÖ: TUKEE elokuvien ja tv-sarjojen

Lisätiedot

SANASTO RY, SANASTO RF Annankatu 29 A, 7. krs 00100 Helsinki Puh. (09) 5629 3300 7.10.2014 info@sanasto.fi

SANASTO RY, SANASTO RF Annankatu 29 A, 7. krs 00100 Helsinki Puh. (09) 5629 3300 7.10.2014 info@sanasto.fi SANASTO RY, SANASTO RF LAUSUNTO Annankatu 29 A, 7. krs 00100 Helsinki Puh. (09) 5629 3300 7.10.2014 info@sanasto.fi EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE ASIA: HE 131/2014 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi

Lisätiedot

Katsaus työryhmien toimintaan Kansalliskirjaston johtokunta

Katsaus työryhmien toimintaan Kansalliskirjaston johtokunta Katsaus työryhmien toimintaan Kansalliskirjaston johtokunta Erikoiskirjastojen neuvoston kevätkokous Tilastokeskus, 28.3.2012 Valmistellut Jarmo Saarikko Tehtävät Kansalliskirjaston johtokunta käsittelee

Lisätiedot

Tekijänoikeus opetuksessa. Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä

Tekijänoikeus opetuksessa. Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä Tekijänoikeus opetuksessa Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä 23.11.2016 Tekijänoikeuden perusteet Syntyy, kun ihminen itsenäisillä luovilla valinnoillaan saa aikaan jotain ilmaisumuodoltaan

Lisätiedot

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp.

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. Talousvaliokunta 18.2.2016 Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. EU ja Digitaaliset sisämarkkinat Musiikkituottajien näkemyksiä 1. Sopimusvapaus ja oikeuksien

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp)

Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan lausunto tekijänoikeuksien yhteishallinnosta (HE 119/2016 vp) Tekijänoikeuksien

Lisätiedot