Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä 2013-2015"

Transkriptio

1 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä Maksatusraportointi lokakuu 2015

2 2 Sisällysluettelo 1. Kotona kokonainen elämä Hankkeen sisältö ja toteutumisalue Raportoinnin toteuttaminen Suomen paras kotihoito Tavoitteellinen kehittämistyö Kehittämisrakenteella kohti asetettuja tavoitteita Arviointi ja tavoitteiden toteutuminen Tulevaisuuden kotihoito ja eteenpäin viedyt teemat Raportointijaksolla toteutunut yhteiskehittäminen Alueellinen kehittämistyö Positiiviset yllätykset ja poikkeamat... 9

3 3 1. Kotona kokonainen elämä 1.1. Hankkeen sisältö ja toteutumisalue Kehittämisohjelman päätavoite on kotona asuvan ikääntyneen hyvän arjen mahdollistaminen hänen omista lähtökohdistaan käsin. Kehittämisohjelmassa tarkastellaan ikääntyneen henkilön kotiin tuotettavien palveluiden kokonaisuutta ennakoivasti, hyvinvoinnin ja osallisuuden näkökulmaa korostaen. Tämä päätavoite toteutuu, kun kotiin saatavia palveluja ja kotia mietitään tulevaisuuden aikaikkunan kautta. Minkälaisia ovat tulevaisuuden kotona asumista tukevat palvelut? Tulevaisuuden kotihoidon ja kotona asumista tukevien palvelujen sisältöä kehitetään neljän teeman kautta: 1. Palvelutarpeen arviointi ja hyvinvoinnin edistäminen 2. Kotihoidon sisällön ja työprosessien kehittäminen: toiminnanohjaus, prosessit, palveluketjut, sisältöosaamisen ja johtamisen kehittäminen 3. Muistisairaiden palvelujen kehittäminen 4. Palliatiivisen hoidon, erityisesti kotisaattohoidon kehittäminen Teema 4. lisättiin sosiaali- ja terveysministeriöstä saadun päätöksen 1 myötä, jossa Saattohoito osana hyvää elämää (Saattaen) osio liitettiin Kotona kokonainen elämä hankkeeseen. Koko kehittämistyötä läpäisyperiaatteella kannattelevat tulevaisuusorientaatio, asiakkaan osallisuus, palveluohjausosaaminen ja hyvinvointiteknologia. Orientaatio on kehittää tarvelähtöisesti tulevaisuuden kotiin tuotettavia palveluja. Kehittämisohjelma toteutuu Etelä-Suomen alueella ja koostuu neljästä alueellisesta osakokonaisuudesta, joita ovat Länsi- ja Keski-Uusimaa, Kouvola, Etelä- Kymenlaakso ja Eksote. Saattaen osio on integroitunut Kouvolan ja Eksoten osakokonaisuuksiin. Kuntia näiltä alueilta on mukana yhteensä 21 kpl. Hyvinkää toimii hallinnoijana vastaten Kotona kokonainen elämä hankekokonaisuuden kehittämisestä, koordinaatiosta, johtamisesta ja hallinnoinnista. Kehittämisohjelman henkilöstöön kuuluvat Hyvinkäältä hankejohtaja Katariina Välikangas ja hankekoordinaattori Marjut Tikkanen. Eksoten osakokonaisuutta koordinoi projektikoordinaattori Tarja Viitikko ja Raija Hiltunen-Hahtola (Saattaen), Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuutta koordinoi kehittämiskoordinaattori Sara Haimi- Liikkanen Kotkasta, Länsi- ja Keski-Uudenmaan osakokonaisuutta koordinoi kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Sosiaalitaito Oy:ltä ja Kouvolan osakokonaisuutta koordinoi projektipäällikkö Sirkku Kallio ja Irma Suonoja (Saattaen osio). 1.2 Raportoinnin toteuttaminen Tässä väliraportoinnissa on kuvattu teematasolla kokonaishankkeessa tehtävää työtä suhteessa hankesuunnitelmassa esitettyihin tavoitteisiin sekä hankkeessa toteutettua arviointia. Tämän raportin liitteinä ovat alueellisten osakokonaisuuksien tuottamat tarkemmat raportit, joissa on kuvattu alueellisten osakokonaisuuksien tilannekatsaukset, tehdyn työn toteutuminen suhteessa hankesuunnitelman tavoitteisin ja 1 STM/5246/2012 Kehittämishankkeen hankesuunnitelman muutos.

4 4 arvioinnin toteuttaminen sekä selvitys järjestetyistä tilaisuuksista ja koulutuksista. Lisäksi tämän raportin liitteenä on tiedot hankkeen suunnitellusta budjetista ja toteutuneista kustannuksista. 2. Suomen paras kotihoito Etelä-Suomen ikääntyneiden palvelujen kehittämisohjelmassa Kotona kokonainen elämä kotiin tuotettavia palveluja ja kotia mietitään tulevaisuuden aikaikkunan kautta. Lähtökohtaisesti mietinnässä sekä hanketoimijoiden kesken, arvokeskusteluna hankealueella että laajemminkin yhteiskunnassa on, mitä kotiin tuotettavat palvelut ovat, miten ne voidaan organisoida ja miten suunnittelu toteutetaan niin, että ikääntyneen ihmisen persoona, dialogisuus, toimijuus ja tarvelähtöinen, oikea-aikainen palvelusuunnittelu toteutuvat. Mietinnässä on myös se, minkälainen on 20 vuoden päästä koti 2, johon näitä palveluja tuotetaan. Suomen paras kotihoito tulee määritellä kestävän hyvinvoinnin tuottamisen viitekehyksessä. Tavoitteena on luoda kuvaa tulevaisuuden kotiin tuotettavista palveluista kehittämällä nykyistä ja tuottamalla uutta ymmärrystä. Suomen paras kotihoito näyttäytyy tässä vaiheessa viitekehyksenä, joka tarjoaa puitteet kotiin tuotettavien palveluiden hallitulle kehittämiselle, järjestämiselle ja vaikuttavuuden parantumiselle. Se tuo laajemman, näyttöön perustuvan näkökulman kotihoidon kehittämiseen. Kotona kokonainen elämä hanketiimi 3 on luonut kuvaa siitä, mistä aineksista tulevaisuuden tarvelähtöinen, asiakkaalle arvoa tuottava ja tehokas Suomen paras kotihoito rakentuu. Samalla kotihoitoa mietitään osana laajempaa hyvinvoinnin, hoivan ja hoidon tuottamisen viitekehystä. Arvon tuottaminen asiakkaalle Asiakkaan osallisuus Tulevaisuuden kotihoito 1. Palvelutarpeen 2. Toiminnanohjaus 3. Palveluketjujen 4. Osaamiseen liittyvät 5. Johtamiseen 6. saattohoito arviointi kehittämiseen prosessit liittyvät prosessit liittyvät prosessit Kuva 1. Suomen parhaan kotihoidon rakennuspuita 2 Koti voidaan määritellä ihmisen kotiin liittyvien odotusten kautta. Koti on riittävän turvallinen paikka, siellä on läsnä ihmisen historia ja oma yhteisö ja siellä asiat ovat omassa hallinnassa. Kotona tapahtuvat arjen normaalit asiat. Tulevaisuudessa koti voi tarkoittaa rivitaloa keskustassa tai ryhmäkotiasumista tehostetussa palveluasumisessa. 3 Hankejohtaja, hankekoordinaattori ja alueelliset koordinaattorit

5 5 3. Tavoitteellinen kehittämistyö 3.1. Kehittämisrakenteella kohti asetettuja tavoitteita Kehittämisohjelman suunnittelussa tavoitteena on ollut edistyksellinen kehittämistyö. Laajan kokonaisuuden organisoiminen toimimaan yhtenä, toinen toisiltaan oppivana kokonaisuutena on edellyttänyt yhteisen kehittämisrakenteen suunnittelua. Kehittämisrakenteen elementtejä ovat: 1. Kaikille suunnatut yhteiset teemaseminaarit 2. Täsmäkehittämiseen suunnatut työpajat a) Vuorovaikutteinen vertaisoppiminen ohjelman sisällä b) Vuorovaikutteinen vertaisoppiminen muusta kehittämistyöstä c) Alueelliset koulutukset ja työpajat 3. Mentorointitoiminta 4. Ohjelman sisäinen työskentely. Tavoitteena on tuottaa käytännössä todennettuja hyviä käytäntöjä, parhainta tietoa ja kumuloituvaa osaamista sekä mielekästä yhteiskehittämistä toinen toisiltaan oppien koko ohjelma-alueelle 4. Samoin kehittämistyö juurrutetaan osaksi perustyötä toteuttamalla hanketyö organisaatioiden työntekijöiden kautta, ei hankehenkilökunnalla. Kehittämisrakennetta on suunniteltu hanketoimijoiden kanssa yhdessä ja pyydetty hanketoimijoiden vastauksia liittyen sisällöllisiin kysymyksiin, kehittämiseen, arviointiin sekä yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa. Osana kehittämisrakennetta viestintää on toteutettu hankkeen alussa suunnitellun mukaisesti ja hankkeesta ja sen tuloksista on tiedotettu mainosten, julkaisujen ja artikkeleiden muodossa 5. Hankkeen yhteinen esite valmistui joulukuussa Keväällä 2014 esitteeseen suunniteltiin lisäosa, jossa esitellään Saattaen osio. Nettisivuilla on käynyt hankkeen alusta syyskuun 2015 loppuun mennessä 6129 kävijää ja katselukertoja eri sivuille on kertynyt yhteensä kappaletta Arviointi ja tavoitteiden toteutuminen Tässä arvioinnilla tarkoitetaan tehtävien toimenpiteiden arviointia suhteessa hankehakemuksessa olleeseen tavoitteeseen. Kehittämisohjelmalle on jo rahoitusvaiheessa asetettu tietyt mittarit: osa mittareista on osoitettu koko hankkeelle, osa alueellisille osakokonaisuuksille. Tavoitteena on hankearvioinnin käyttö ohjelman sisäisenä työkaluna. Näin toteutettuna arviointi osoittaa suuntaa, tarvittaessa korjaa sitä ja tuo tulokset näkyviksi. Alla olevassa kuvassa on esitetty hankkeen arviointimalli. 4 Kehittämisrakenne tuottaa kehittämisohjelmassa syntyvän osaamisen jakamista, Kaste-ohjelmien välisen yhteisen osaamisen jakamista ja muun kansallisen tason osaamisen hyödyntämistä sekä osaamisen vaihtoa ja yhdessä kehittämistä kansainvälisten hyvien käytäntöjen osaajien kanssa. 5 Yhteensä 14 kpl, joista raportointikaudella on julkaistu 6 kpl. 6 Yhteistyökumppanit ja kehittämisohjelman toimijat ovat kiitettävästi linkittäneet Kotona kokonainen elämä kehittämisohjelman internetsivuja omille sivustoilleen.

6 6 Kuva 2. Kotona kokonainen elämä hankkeen arvioinnin toteuttaminen. Kokonaisarviointia toteutettiin koko hankkeen ajan usealla eri tavalla. Tavoitteena oli tuottaa monipuolista ja eri tahoilta kerättyä arviointimateriaalia. 1. Wepropol kyselyt: koordinaattoreille, johtaville virkamiehille ja sovitusti muille tahoille lähetettiin kyselyjä, jonka tarkoituksena oli tuottaa arviointitietoa suuntaamaan hankkeen etenemistä. Raportointijaksolla Wepropol -kysely on toteutettu elokuussa 2015 ja sen tuottamaa tietoa on hyödynnetty loppuraportoinnissa. 2. Itsearviointia toteutettiin eri teemojen kautta suunnitelmallisesti koko hankkeen ajan. Itsearviointityöpajoja järjestettiin raportointijakolla 3 kappaletta (Etelä-Kymenlaakso, Kouvola ja Eksote). 3. Työkokouksissa 7 arviointi on sovitusti aiheena. Työkokouksien sisältöä ja toimintamallia on kehitetty vastaamaan hankkeen tarpeisiin mm. arviointi- ja toivekyselyn välityksellä. Näin on pyritty varmistamaan, että työkokousten sisällöt vastaavat kokonaishankkeen kehittämistarpeisiin. Kysely työkokousten työskentelyn suuntaamiseksi toteutettiin lokakuussa Hallintotiimi on koko ajan tarkastellut hankkeen suuntaa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. 5. Ohjausryhmän arviointipaja järjestettiin kesäkuussa Työpajatyöskentelyn tuloksena hankkeessa tehtiin väliarviointi ja täsmennettiin loppuarvioinnin mittareita, tavoitteena oli pystyä osoittamaan kirkkaammin hankkeen asiakkaalle hyötyä tuottavia tuloksia ja vaikuttavuutta. Raportointijaksolla ohjausryhmän ohjauksessa hankearviointia työstettiin prosessimallilla, johon kuului etukäteistehtävä, varsinainen työpaja, ryhmissä tapahtuva jatkotyöstö, Lyncvälitteinen kokous sekä ohjausryhmään tuotettu esitys loppuarvioinnin täsmennetyistä mittareista. Loppuarviointi tullaan esittämään loppuraportissa. 7 Hankejohtaja, hankekoordinaattori, alueellisten osakokonaisuuksien koordinaattorit, tavoitteena järjestää 2 X kk, joista toinen kasvokkainen tapaaminen ja toinen Lync-välitteinen.

7 7 6. Ohjaava arviointi: hankkeessa on hyödynnetty ohjausryhmän, aluejohtoryhmän, THL:n organisoiman tukiryhmän ja mahdollisesti myös muiden tahojen arviointipalautetta koko hankkeen ajan. Raportointijaksolla THL arviointituki on toteutunut hankkeelle lisäarvoa tuottaen. 7. Asiakasarviointi: Alueelliset osakokonaisuudet ovat keränneet asiakaspalautetta. 4. Tulevaisuuden kotihoito ja eteenpäin viedyt teemat 4.1. Raportointijaksolla toteutunut yhteiskehittäminen Kehittämisrakenteen toiminnallisuus näyttäytyy raportointijaksona seuraavasti: 1. Kaikille suunnatut yhteiset teemaseminaarit: - Saattohoito nyt seminaari , Helsinki, 83 osallistujaa - Innomarkkinat: Innopaja: Kunta ikäihmisten osallisuutta tukemassa , Helsinki, 140 osallistujaa - Kotihoidon kehittämisen johtamisosio, Etelä-Kymenlaakso/Kotka, 13 osallistujaa - Palvelutarpeen arviointi seminaari , Helsinki, 47 osallistujaa - Loppuseminaari , Helsinki, 50 osallistujaa sekä alueelliset loppuseminaarit (5kpl) - Hyvinkään SOTE-messut , Hyvinkään kaupunki 2. Täsmäkehittäminen: a) Vuorovaikutteinen vertaisoppiminen ohjelman sisällä: - Työkokouksissa teemoja, joiden kautta alueellista osaamista ja kehittämistyötä on jaettu - Co-operation projektinhallintakoulutus, Helsinki, 9 osallistujaa - Toiminnan ohjaus - kohti toiminnanohjausjärjestelmää työpaja , Helsinki, 7 osallistujaa - Hoito- ja palvelusuunnitelma - kokonaisvaltainen hoitosuunnitelma , Helsinki, 9 osallistujaa - Alueellinen yhteistyö on vahvistunut ja yhteistyötä tehdään kaikilla hankkeen työstämillä teema-alueilla: Palvelutarpeen arviointi, Toiminnan ohjaus, Palveluketjujen kehittämiseen liittyvät prosessit, Osaamisen kehittämiseen liittyvät prosessit, Johtamiseen liittyvät prosessit ja Saattohoito - Alueellisten osakokonaisuuksien koulutukset ovat kaikille avoimia ja osallistumista on tapahtunut aluerajojen yli b) Vuorovaikutteinen vertaisoppiminen muusta kehittämistyöstä: - Hankejohtaja on tuottanut erilaisia sisältöjä hanketiimin (hankejohtaja, hankekoordinaattori ja alueelliset koordinaattorit) työkokouksiin - KELA: Cope, Vanhustyön keskusliitto ja Vielä virtaa hanke: Mike - Osallistuminen joko puheenvuorolla tai muulla esittelyllä TerveSOSpäiville ja Innokylä-yhteistyö (Innomarkkinat ja Tutor-koulutus), osallistumisia mm. RAI-vertailukehittämisen ja Kaste-ohjelman yhteisseminaariin, Seniorimessuille, Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaariin, tutor-koulutukseen (Innokylä) - Lukuisia puheenvuoroja sekä kansallisissa että alueellisissa tilaisuuksissa (hankejohtaja ja koordinaattorit) sekä lehtiartikkeleita ja blogeja

8 8 - Yhteistyö hyvinvointiteknologiaosaamisen hyödyntämiseksi jo olemassa olevilta hankkeilta ja tutustuminen olemassa oleviin järjestelmiin (mm. FastROI, Tiera) - Kehittämisyhteistyötä on raportointijaksolla tehty erityisesti Espoon, Tampereen, Helsingin, Vantaan, Keravan, Jyväskylän ja Lahden kanssa, HU- Sin, sekä lukuisten ammattikorkeakoulujen. c) Alueelliset koulutukset ja työpajat 8 : Alueelliset osakokonaisuudet ovat järjestäneet alueillaan raportointijaksolla yli 200 koulutustilaisuutta, joissa on ollut yli kuntaosallistujaa Mentorointitoiminta: - Arviointiosaamisen lisääminen: THL Sirpa Anderssonin ja Harriet Finne- Soveri - Tapaamisia muiden hanketoimijoiden kanssa (THL:n hanketuki, työkokouksissa asiantuntijayhteistyötä eri hankkeista mm. Vamos, Likioma, Ikäosaavat, Pärjäile-malli, Lean-osaaminen) 4. Ohjelman sisäinen työskentely - Ohjausryhmätyöskentely - Arviointityöpaja väliarvioinnin ja loppuarvioinnin täsmentämiseksi ja toteuttamiseksi - THL:n organisoima hanketuki - Innokylä -yhteistyö - Työkokouksia eri teemoilla - Alueellisten osakokonaisuuksien omat työryhmät organisoituneet, osalla alueista myös lisäksi teemallisia työryhmiä - Kytkeytyminen muuhun hanke- ja kehittämistoimintaan, yhteistyörakenteiden luominen ja sidosryhmäyhteistyö Kaste-hanketoimijoiden kanssa sekä Ray-yhteistyö, Mielen avain -yhteistyö Seuraavaksi esitellään teematasolla alueellisten osakokonaisuuksien raportointijakson toimenpiteitä. Alueellisten osakokonaisuuksien omasta raportoinnista löytyvät tarkat toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi Alueellinen kehittämistyö Keskeisimmät tuotokset Hankkeessa on raportointijaksolla mallinnettu tulevaisuuden kotihoidon elementit Palvelutarpeen arvioinnin, Työprosessien sisällön ja Saattohoidon osalta. Muut hankkeessa työstetyt teemat ovat sisällä näissä mallinnuksissa. Erityisesti koko hankkeen, mutta myös raportointijakson työskentelyssä on korostunut jatkuva palvelutarpeen arviointi kohti kevyempiä palveluita ja asiakkaiden osallisuus prosessien kaikissa vaiheissa, kuntoutuksen läpileikkaava merkitys sekä johtamisosaamisen vahvistaminen. Raportointijaksolla on työstetty aikaisemmin raportoidut prosessit tuotoksiksi, jotka nyt raportoidaan kokonaisuuksina. Alueellinen kehittämistyö löytyy tarkemmin Innokylästä. 8 Tarkemmat kuvaukset löytyvät alueellisten osakokonaisuuksien raportoinnista. 9 Kokonaishankkeessa on koko hankeajalla nyt järjestetty 424 koulutustilaisuutta, joissa on ollut kuntaosallistujaa.

9 Saavutetut tulokset ja vaikutukset sekä toteutuksen laajuus Palvelutarpeen arvioinnin prosessi on kuvattu ja se on käytössä ikääntyvien palveluketjussa (EKL, Kouvola, Eksote). Palvelutarpeen arviointi toteutuu lakisääteisessä ajassa (Kouvola, Eksote, EKL) sekä palvelutarpeen arviointi on laaja-alaistunut ja kehittynyt. Arviointimenetelmiin perehdytyksen ja koulutuksen laajuus on noin % henkilöstöstä (EKL, Kouvola, Eksote). Jatkuvan palvelutarpeen arvioinnin suunnitelma ja ohjeistus on olemassa (EKL, Eksote, Kouvola) ja hoito- ja palvelusuunnitelmat ovat pääosin ajan tasalla (EKL, Eksote, Kouvola). Asiakkaan ääni (mielipiteet ja toiveet) näkyvät työssä (EKL, Eksote, Kouvola). Asiakaskokemushaastattelut/-kyselyt on käytössä ja niillä mitataan kotihoidon vaikuttavuutta (koko hankealue). Työajankohdentuminen välittömään ja välilliseen asiakastyöhön on määritelty ja mitattu (koko hankealue, erityisesti LKU ja Kouvola). Vastuuhoitajamallia on kehitetty ja vastuuhoitajuus on määritelty lähes 100 %:sti (koko hankealue). Saattohoidon hoitopolun prosessikuvaus on tehty ja toimijoiden vastuut on määritelty sekä prosessikuvaus on visualisoitu. Saattohoidon painopiste on siirtynyt laitoksesta kotiin. Kotisaattohoidon sisältöä on kehitetty ja työntekijöiden saattohoito-osaaminen on lisääntynyt (Kouvola, Eksote). Hankkeessa on kehitetty keskitetty (Eksote) ja hajautettu (Hyvinkää) verkostoyhteistyön mallit, joissa järjestökentän osallisuutta on ohjatusti vahvistettu niin, että julkisten palvelujen tarve myöhentyy. Samoin järjestökenttää on integroitu toimintamalleihin (mm. muistisairaat) olemassa olevien resurssien hyödyntämiseksi asiakkaan hyväksi. Palvelupolkua tavoitteena sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio on mallinnettu. 5. Positiiviset yllätykset ja poikkeamat Kotona kokonainen elämä hanke on edennyt tavoitteidensa mukaisesti. Kunnissa on lähdetty innolla mukaan kehittämistyöhön ja tekemisen meininki näkyy henkilöstön työssä. Tahtoa ja sitoutumista muutokseen ja hankkeen tavoitteisiin on kuntaorganisaatioiden eri tasoilla. Myös lehdistö on ollut positiivisesti kiinnostunut kehittämistyöstä ja työn tulokset ovat saaneet julkisuutta. Hankkeessa eteenpäin viety työ sai myös tunnustusta. Vanhustyön keskusliitto ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen palkitsivat Vuoden vanhusteko -tunnustuksella Eksotessa kehitetyn monimuotoisen ja monialaisen kotikuntoutuksen mallin. Kouvolassa ja Länsi- ja Keski-Uusimaalla raportoitiin 5 % tuottavuusloikat, jotka perustuivat välittömän työn lisääntymiseen. Pyhtään sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistamisen aiheuttavat muutokset vuonna 2015 johtivat tilanteeseen, jossa Pyhtää ei enää voinut osallistua hankkeeseen.

Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä 2013-2015. Raportointi lokakuu 2013 1.3. 30.9.2013 väliseltä ajalta

Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä 2013-2015. Raportointi lokakuu 2013 1.3. 30.9.2013 väliseltä ajalta Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä 2013-2015 Raportointi lokakuu 2013 1.3. 30.9.2013 väliseltä ajalta 2 Sisällysluettelo 1. Kotona kokonainen elämä... 3 1.1.

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä TERVETULOA! Ohjausryhmä 4.4.2014 Klo 10.00 13.00

Kotona kokonainen elämä TERVETULOA! Ohjausryhmä 4.4.2014 Klo 10.00 13.00 Kotona kokonainen elämä TERVETULOA! Ohjausryhmä 4.4.2014 Klo 10.00 13.00 Esityslista 4.4.2014 Kokouksen avaus Pirjo Laitinen-Parkkonen Läsnäolijoiden toteaminen ja esityslistan hyväksyminen Pirjo Laitinen-Parkkonen

Lisätiedot

Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä

Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma 2013-2015 Kotona kokonainen elämä Hallinnoija: Hyvinkää: Katariina Välikangas, hankejohtaja Marjut Tikkanen, hankekoordinaattori Hankealue ja koordinaattori:

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Helsinki 14.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Tuula Ekholm ( LKU) Osallistava kehittämistyö Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistaa kaikkia

Lisätiedot

Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä

Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Kotona kokonainen elämä Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma 2013-2015 Kotona kokonainen elämä Hallinnoija: Hyvinkää: Katariina Välikangas, hankejohtaja Marjut Tikkanen, hankekoordinaattori Hankealue ja koordinaattori:

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus 1.5.2013 31.10.2015 Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

I Palvelutarpeen arviointi ja arvioinnin yhtenäistäminen

I Palvelutarpeen arviointi ja arvioinnin yhtenäistäminen Kotona kokonainen elämä-hankkeen arviointityö ja tuloksia Kotona kokonainen elämä-hankkeen arviointia on hankkeen aikana työstetty ja tarkennettu. Hankkeessa järjestettiin erillinen ohjausryhmän arviointityöpaja,

Lisätiedot

Tervetuloa Innostamoon!

Tervetuloa Innostamoon! Tervetuloa Innostamoon! Sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeissa kehitetään uusia toimintatapoja, mutta työtä ei kuitenkaan tehdä yksin. Käytännön toiminnaksi siirtyneet ratkaisut löydetään usein eri toimijoiden

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon Hyvästi jää, on vaikeaa nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa, kun kevät saapuu nauraen - Arto Sotavalta - -toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon 9.4.2015 KKE - ohjausryhmä SAATTAEN - hankkeen yhteiset

Lisätiedot

RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Arviointisuunnitelma 1.7.2013 31.10.2014 7.11.2013 Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) Kouvolan kaupunki Etelä-Kymenlaakson kunnat

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen...

1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... Arviointisuunnitelma Sisältö 1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... 5 6 Hyvien käytäntöjen käyttöönotto

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Helsinki 22.01.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OMAKOTI - LÄNSI- JA KESKI-UUSIMAA ASIAKASKOKEMUSKESKUSTELU Merja Salmi Kotihoidon asiakkaiden kokemuksia arjen sujuvuudesta, saamistaan palveluista sekä osallisuudestaan niiden

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura.

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura. Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Lappeenranta 31.3.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Rahoittaja: Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten ja asiakirjarakenteiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Paikallistasolla kuntakokeilu auttaa määrittelemään alueen vahvuuksia ja mahdollisia kehittämiskohteita

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM. Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien verkosto 5.4.2016 kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja Sosiaalinen isännöinti Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja 28.9.2015 Historia Asu Ite pilottihanke toteutettiin 1.3. 31.12.2010 omalla rahoituksella, yksi asukasohjaaja Varsinainen

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Palaute RAI-vertailukehittämisen seminaarista: Kuntoutumisen mahdollisuudet Helsinki Congress Paasitorni 3.4.2014

Palaute RAI-vertailukehittämisen seminaarista: Kuntoutumisen mahdollisuudet Helsinki Congress Paasitorni 3.4.2014 1 Palaute RAI-vertailukehittämisen seminaarista: Kuntoutumisen mahdollisuudet Helsinki Congress Paasitorni 3.4.2014 YHTEINEN AAMUPÄIVÄ: Kuntoutumisen mahdollisuuksista totta Puheenjohtajana ylilääkäri

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten

Lisätiedot

Tampereen PEKKA-hanke

Tampereen PEKKA-hanke Tampereen PEKKA-hanke Yksi Väli-Suomen IKÄKASTE-ÄLDRE KASTE-hankkeista Toimii ajalla 1.11.2011-31.10.2013 Projektipäällikkönä Laura Selin-Hannola Projektisuunnittelijana Wilhelmina Karikko Tavoitteet:

Lisätiedot

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,

Lisätiedot

Ikääntymispoliittiset strategiat/ ohjelmat paikkakunnittain

Ikääntymispoliittiset strategiat/ ohjelmat paikkakunnittain Ikääntymispoliittiset strategiat/ ohjelmat paikkakunnittain Paikkakunnan nimi 1. Espoo (kaupunki) 2. Jyväskylä (seutu) 3. Järvenpää (kaupunki) Seudulliset vanhuspalvelujen strategiset Strategian nimi:

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari 6.9.2013 Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki ARVON TUOTTAMINEN ASIAKKAALLE Ikääntyvän mielekäs elämä ja hyvinvointi on laajempi kokonaisuus

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet

Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet Terveydenhuollon työntekijöiden valinnanvapausasenteet Valinnanvapaus terveydenhuollossa onko sitä ja toimiiko käytännössä? seminaari TYKS 17.9.2015 17.9.2015 Laura Hietapakka, tutkija, THL 1 Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 VANHUS- JA VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Aika Torstai 24.10.2013 klo 14.00 15.30 Paikka Läsnä sto Osallistujat

Lisätiedot

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

Rai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Teemaryhmä: Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes 27.3.2014 Kuntatalo, Helsinki Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Kansallinen

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Ptky Karviaisen osallistuminen Etelä-Suomen Kastehankkeeseen Kotona on kokonainen elämä

Ptky Karviaisen osallistuminen Etelä-Suomen Kastehankkeeseen Kotona on kokonainen elämä Ptky Karviaisen osallistuminen Etelä-Suomen Kastehankkeeseen Kotona on kokonainen elämä Oheismateriaali yhtymähallitus 11.12.2012 Hyvinkää toimii Etelä-Suomen Kaste/Kotona on kokonainen elämä hankkeen

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet

Lisätiedot

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha Hankkeen nimi: MAL-verkosto Hankkeen 1.1.2010-31.12.2011, myönnetty jatko 2012 toteutusaika: Toteuttaja: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12. Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti )

KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti ) KOTONA KOKONAINEN ELÄMÄ OHJELMAN LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN OSAKOKONAISUUS ( Oma koti ) 25.10.2013 Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Tavoite: Ikääntynyt voi halutessaan asua kotona Osakokonaisuuden

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: valtionavustus 11.3. (15.1.m ) m 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Kokonaisuutta koordinoi,

Lisätiedot

Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015

Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015 Lasten ja nuorten kärkihankkeen toimintamalli (Strategia 2013)-> Hyvinvointiasema sekä nuorten palvelukeskus (Siun)Soten ja kunnan rajapinnassa (Loppuraportti

Lisätiedot

Kotihoidon toiminnanohjaushanke

Kotihoidon toiminnanohjaushanke Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 154 14.8.2013 252 Kotihoidon toiminnanohjaushanke Asianro 777/05.05.00/2013 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Rural Finland - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kotimaan matkailijat suurin matkailijaryhmämme Lähimatkailun odotetaan kasvavan

Lisätiedot

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 Review-menetelmää soveltaen Nurmijärvi-Eteva pilotti toteutettiin 9/2011 8/2012 1 Mikä on Review? Review on asiakaspalaverin muoto, jossa henkilö itse on prosessin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 EVIVA Ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sisällysluettelo Tavoite ja päämäärä... 2 EVIVA toimintaohjelman hallinto... 2 Päätoimenpiteet 2015... 2 Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan

Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan Sivu 1 / 6 Hankkeen toteutuminen suhteessa hankesuunnitelmaan / Länsi- ja Keski-Uusimaa Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan 1. Nykytilakuvaukset 1.1 Palveluprosessien

Lisätiedot

Toteutuminen suhteessa suunnitelmaan / Etelä-Kymenlaakso

Toteutuminen suhteessa suunnitelmaan / Etelä-Kymenlaakso Palvelutarpeen arviointi menetelmät / arviointiosaaminen Toteutuminen suhteessa suunnitelmaan / Etelä-Kymenlaakso Tavoite Keinot Miten mitataan Arviointi Koulutukset / asiantuntijapalveluiden käyttö KASTE

Lisätiedot

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus Liisa Niiranen Länsipohjan tuotantoalue-integraatio 2 Länsipohjan tuotantoalue-valmistelu 3 4 Prosessien arviointikriteerit Ikäihmisten

Lisätiedot

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021 Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa

Lisätiedot

Miehikkälän kunnanvirasto

Miehikkälän kunnanvirasto MIEHIKKÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 11/2015 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta AIKA 16.12.2015 16:30 PAIKKA Miehikkälän kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 65 Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Välittäjä 2009 -hanke

Välittäjä 2009 -hanke Välittäjä 2009 -hanke Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Vaasan sairaanhoitopiiri Tampereen kaupunki Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Lahden kaupunki syksystä 2010 Hanketyötä ohjaavat

Lisätiedot

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma 2012 2017 Kuntamarkkinat 10.9.2014 Tietolinja Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv - Movdegis ahkki

Lisätiedot

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen

Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus

Lisätiedot

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen 1 19.9.2014 POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen ARVIOINTISUUNNITELMA Hyväksytty ohjausryhmän kokouksessa 29.09.2014 2(12) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänhallinnan ja

Ikäihmisten elämänhallinnan ja Ikäihmisten elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukeminen (IKÄEHYT) 1.3.2011 31.8.2013 Hyvinvoinnin Lappi http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/ Esitys päivitetty 30.1.2012 Hankkeen tausta Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot