Strategian päivitys KV

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Strategian päivitys 2015 2017 - KV 25.5.2015"

Transkriptio

1 Strategian päivitys KV Lasten ja nuorten kärkihankkeen toimintamalli (Strategia 2013)-> Hyvinvointiasema sekä nuorten palvelukeskus (Siun)Soten ja kunnan rajapinnassa (Loppuraportti ) -> Strategian päivitys Nuorten palvelukeskuksen toimintamallia pilotoidaan ja palvelukeskus on valmis vuonna 2017 Valmistellaan hyvinvointiaseman konseptia pilottina Rantakylä Myös vastaanotto ja palveluohjaus -> Syksyn 2015 aikana hankejohto suunnittelee henkilöstön kanssa toiminnan käynnistymisen -> Pilotoinnit käynnistyvät virallisesti > vuonna 2017 Nuorten palvelukeskus on valmis ja hyvinvointiaseman konsepti on valmisteltu niin, että asiakaslähtöinen toimintamalli on mahdollinen tulevassa sote kunta rajapinnassa -> vuonna 2018 hyvinvointiaseman konsepti monistetaan koko kaupunkiin

2 Toimintamalli: TNK ja SiunSote Hyvinvointi arjen kasvuympäristössä, tavoitteena oma elämänhallinta (vahvuudet, tutkinto) Koti (tai sijaiskoti) Vapaa-aika Varhaiskasvatus Koulu Opiskelu / Työ - Tukea tarvitsevien opetus- ja kasvatusjärjestelyt (Varko) Palveluun omaehtoisesti tai ohjatusti (seulat, Terveyspalvelut ) Tuki arjen kasvuympäristöön, elämänhallinta Keskitetty Nuorten palvelukeskus - 15/16 29 v. - Koulutus- ja työuraohjaus + tuki - Yksi johto - Yhteinen palvelusuunnitelma ja vastaava Alueellinen hyvinvointiasema, lähipalvelu (oikea-aikaset palvelut alueen koko väestölle) Lasten ja perheiden aluetiimi 0 15/16 v. Tilanteen mukainen, asukkaan/perheen kokonaisuuden huomioiva prosessi = yhteinen palvelusuunnitelma ja asukasvastaava => kokonaisvastuu tukiprosessista Koko väestön yhteiset palvelut - vastaanottotoiminta Ikäihmisten palvelut / Hoito ja hoiva - palveluohjaus Tuki vastaavan koordinoimana Lasten yhteiset palvelut yhtenä tiiminä? (psykiatria, raskas lastensuojelu) Yhteiset palvelut

3 Hyvinvointiaseman johtaja Tuuli Ollila Kehittämisvastaava Jaana Kurki Kehittämisvastaava Karri Poutanen, tukena Varkon vastaava kuraattori Hanna-Kaisa Vänskä Hyvinvointiasema, 1. vaihe YHTEISET PALVELUT Vastaanotot: Lääkärit (1+6, 8 virkaa) Sairaanhoitajat (1+6) Lähihoitajat (5) Suunterveydenhuolto 5 lääkäriä 3 suuhygienistiä Kuntoutus 1 Fysioterapeutti Kotihoito (Ikääntyvien palveluohjaus 1, 0,5htv) 3.Sektorille tilat Lasten ja perheiden aluetiimi Tuku-psykologi + 2 terap. (3) Kouluterveydenhoitajat (3) Lastensuojelu (3st+2so) Alue-erityisopettajat (2) Koulupsykologi/kuraattori (2+3) Perheohjaaja (1) Nuoriso-ohjaajat (2+1) Kasvatus- ja perheneuvola (2) Psykologi ja sosiaalityöntekijä (Hyvinvointi) neuvola (5), 3 Lasten ja 2 äitiys 1 psykiatrinen sairaanhoitajahoitaja Erityisasiantuntijoille tilat 2 kotipalvelut ja 1 sosiaaliohjaaja/ perhetyöntekijä (lapset/nuoret) Lasten psykiatri ja 2 sairaanhoitajaa nuorten palvelukeskuksessa, vastuulla koko kaupunki < 18v

4 Nuorten palvelukeskuksen johtaja Jouni Erola kehittämisessä tukena Nuorisoaseman sosiaaliohjaaja Sonja Hämäläinen ja Varkon psykologi Minna Eskelinen ja terveydenhoitaja Tiina Parviainen Kuntakokeilun kumppanit Ohjaamokoordinaattori Hilkka Mäkinen (hanketyöntekijä) verkoston rakentaminen Yhteinen tila (Torikatu 17):

5 Johtosuhteet TNK / Olli Kauppinen ohjaa ja koordinoi Hankejohtajat Tuuli Ollila (Riikka Vartiainen) ja Jouni Erola Ohjausryhmä, pj Olli Kauppinen Soten tulosaluejohtajat Leena Korhonen, Seija Karukannas, Leena Timonen Varkon päivähoidonjohtaja Päivi Liuski Henkilöstön edustaja Heidi Pakarinen Em. hankejohtajat TNK:n kehittämispäällikkö Juhani Junnilainen

6 Hankejohtaja johtaa toimintaa ja kehittämistä, toimivaltainen johtamaan hankkeeseen nimetyn henkilöstön yhteistoimintaa Lähiesimies: hallinnolliset, tuki hankejohtajalle, substanssiosaamista vaativissa asioissa, henkilöstömuutokset hankejohtajalle ja vastaa mahdollisen sijaisen rekrytoinnista. Hankeyksikköön nimetyn henkilöstö noudattaa hankejohtajan antamia ohjeita ja määräyksiä. Poissaolo tulee ilmoittaa sekä lähiesimiehelle että hankejohtajalle. -> Henkilöstö kehittää hankejohdon kanssa moniammatillisen työskentelytavan ja arjen toimintamallin, joka tukee kuntalaisen eheää tukiprosessia (oikea-aikainen, varhainen puuttuminen)

7 Hankejohtajien ajatuksia käytännön etenemisestä ja tavoitteista Terveyshyötymalli ajattelun laajentaminen ja asiakaslähtöisyys Kaikkien toimijoiden osaamisen koordinointi Oikea-aikainen palveluntarjonta Palveluohjaus keskeistä Suoritteiden mittaaminen on tärkeää, mutta vaikuttavuuden arviointi vähintään yhtä suotavaa Asiakasprosessien yhdistäminen joustavasti Moniasiakkuuksien vähentäminen Nuorten koulutus- ja työvoimakuntoisuuden lisääntyminen Johtotiimityöskentely alkanut ja henkilöstön yhteisiä kokous- ja koulutusaikoja sovittu. Tilasuunnittelu käynnissä.

8 Hankejohdon esitysten pohjalta Hyvinvointiasemien lukumäärä ja rakenne sekä toiminnalliset ja yhteisen tiedonhallinnan kehittämislinjaukset Nuorten palvelukeskuksen rakenne sekä toiminnalliset ja yhteisen tiedonhallinnan kehittämislinjaukset Vaikuttavuuden arviointi (mittarit) Johtosuhteet Hyvinvointikertomuksen rooli <-> Kaupungin näkemykset rajapinta (Siun)Sote Joensuun kaupunki kaupungin organisaatio TA-rakenne

9 Tunnelmia henkilöstön kanssa aloitetun työn tiimoilta Hyvinvointiasema(Karri Poutanen ja Jaana Kurki) Alun epätietoisuuden jälkeen odottavainen ja varovaisen innostunut tunnelma Pelkoja: lisää työtä?, oman työn muuttuminen Esimerkkinä psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotto, kasvatus- ja perheneuvolan toiminnan muuttaminen Johdonmukainen tiedottaminen erityisen tarpeen Haasteena: johtaminen, yhteinen visio/tavoitetila Yksilötasolla asenne ja valmius tehdä asioita uudella tavalla on suurempi kuin mihin vanhat rakenteet antavat mahdollisuuden Palvelukeskuksen (Hilkka Mäkinen) henkilöstö suhtautuu tulevaan muutokseen avoimin mielin ja positiivisin odotuksin

10 STM 2015:36 Hallituksen toimeksiannosta ehdotukset hallituksen reformiministerityöryhmälle Palveluketjun integraatio (s.30) Lainsäädännöllä varmistettava erityisesti lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen saumaton palveluketju arjen asiakastyössä (todetaan lisäksi, että asiakaslähtöinen, suunnitelmallinen ja tietojärjestelmillä tuettu) Käytännössä turvattava, että eri alojen ammattilaiset voivat työskennellä samassa yksikössä, vaikka ovat eri organisaation palveluksessa

TA2015 Toimintamalli ja kehittämisen eteneminen kuvattu yleisellä tasolla 3/2015 (eli tämä diasarja TNK:ssa 25.3.)

TA2015 Toimintamalli ja kehittämisen eteneminen kuvattu yleisellä tasolla 3/2015 (eli tämä diasarja TNK:ssa 25.3.) TA2015 Toimintamalli ja kehittämisen eteneminen kuvattu yleisellä tasolla 3/2015 (eli tämä diasarja TNK:ssa 25.3.) Asukkaan tuen pääprosessit ja tuotannon rakenne Osaoptimoidun prosessiajattelun sijaan

Lisätiedot

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN RANTAKYLÄN HYVINVOINTIASEMA pilotti 2016 MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN - Joensuun palveluohjelmat ja hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kuntakokeilu * asiakaslähtöiset ja moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

YDINPROSESSIT LÄHIPALVELUT ALUEELLISET PALVELUT ERITYISPALVELUT. Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta LIITE 2. Ydinprosessityöryhmien palvelujaottelut IKÄIHMISTEN YDINPROSESSIT LÄHI ALUEELLISET ERITYIS Ennaltaehkäisevät palvelut Palvelutarpeen arviointi Palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus ja neuvonta

Lisätiedot

SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille

SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille Merja Etholén-Rönnberg Sairaala-, kuntoutus- ja hoivaosasto Idän palvelualueen johtaja 22.1.2014 Vanhusneuvosto Strategiset/tärkeät linjaukset päihdepalvelujen

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

PÄÄMITTARI 2013 TP 21,8M 10,2M 3,8M 35,8M 249 (63 057) PÄÄMITTARI Lähtötilanne TAVOITE 2016

PÄÄMITTARI 2013 TP 21,8M 10,2M 3,8M 35,8M 249 (63 057) PÄÄMITTARI Lähtötilanne TAVOITE 2016 KEHITTÄMISHANKE/KEHITTÄMISTAV OITE PÄÄMITTARI 2013 TP 2014 TP 2015 2016 2017 Kärkihankkeet Lasten ja nuorten varhaisen tuen palvelut tukemaan yleisiä palveluja (vapari, varko, sote) Lasten ja nuorten ennaltaehkäisevien

Lisätiedot

Joensuun hallintokuntien tilamuutokset Muutostyö. Hankesuunnitelma. Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu Joensuun Tilakeskus

Joensuun hallintokuntien tilamuutokset Muutostyö. Hankesuunnitelma. Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu Joensuun Tilakeskus Joensuun hallintokuntien tilamuutokset 2015 Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu 8 Muutostyö Hankesuunnitelma 17.11.2015 LIITTEET: Pohjapiirrokset 1:200 Kustannusarvio Joensuun Tilakeskus 2 1. JOHDANTO Työryhmä

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistämisen ja kuntoutuksen asiakasprosessityöryhmä Lapin shp. Pohtimolampi 27.5.16 Ari Räisänen

Toimintakyvyn edistämisen ja kuntoutuksen asiakasprosessityöryhmä Lapin shp. Pohtimolampi 27.5.16 Ari Räisänen Toimintakyvyn edistämisen ja kuntoutuksen asiakasprosessityöryhmä Lapin shp Pohtimolampi 27.5.16 Ari Räisänen Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus asiakasprosessityö 1.8.15 30.5.16 Nykytilan selvitys

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

PERHEKESKUS/ ALUETIIMI. Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen

PERHEKESKUS/ ALUETIIMI. Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen PERHEKESKUS/ ALUETIIMI Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Hallituksen kärkihanke Muutosta tehdään kohti lapsi- ja perhelähtöisiä, vaikuttavampia,

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura.

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura. Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Lappeenranta 31.3.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Rahoittaja: Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten ja asiakirjarakenteiden

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Hyvinvointiaseman ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden. Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia

Hyvinvointiaseman ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden. Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia n ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia Muodostettava yhteinen ymmärrys tulevasta palvelukokonaisuudesta Miten mahdollistetaan asukkaan näkökulmasta

Lisätiedot

Mielenterveysasema HORISONTTI. Tea Mäki Osastonhoitaja 19.11.2012

Mielenterveysasema HORISONTTI. Tea Mäki Osastonhoitaja 19.11.2012 Mielenterveysasema HORISONTTI Tea Mäki Osastonhoitaja 19.11.2012 Taustahistoriaa Kaupungin tarjoamat mielenterveyspalvelut aikuisväestölle olivat riittämättömät Erikoissairaanhoito vastasi pitkälti perusterveydenhuollon

Lisätiedot

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi PERHEPALVELUKESKUS LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Kettunen Tarja, TtT Jämsän seudun terveydenhuollon ky Hakulinen-Viitanen Tuovi, TtT Neuvolatyön kehittämis- ja tutkimuskeskus Jämsän seudun PERHEPALVELUKESKUS

Lisätiedot

Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä.

Perheneuvolaan on saatu avoimiksi tuleviin toimiin pätevät työntekijät ja perheneuvolan kaikki toimet saadaan täytettyä. PERUSTURVALAUTAKUNTA, TALOUDEN JA TOIMINNAN TOTEUTUMINEN 1.1. 30.4.2016 TALOUS Perusturvalautakunta 1000 TAM 2016 Ennuste 2016 Poikkeama enn./tam Tot 04/2015 Tot 04/2016 Tot-% tot/tam Kasvu % 2015-2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

Työryhmä on tehnyt teemoittain seuraavat ehdotukset: (loppuraportti kokonaisuudessaan on liitteenä)

Työryhmä on tehnyt teemoittain seuraavat ehdotukset: (loppuraportti kokonaisuudessaan on liitteenä) Kunnanhallitus 99 13.06.2016 Rajapintatyöryhmän loppuraportti 259/00.04.01/2016 KH 13.06.2016 99 Pohjois- Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun sote) perustettiin kuntien valtuustoissa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015 KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ Keski-Suomen SOTE 2020 KAKSI ISOA TEEMAA SUUNNITTELUSSA PAIKALLISEN AUTONOMIAN TARVE Paikalliset hyvät käytännöt Asiakastuntemus ja osallisuus Omaiset, naapurustot,

Lisätiedot

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15 10.9.15 LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUT Aika 10.9.2015 klo 13-15 Paikka Läsnä Psykiatrian klinikka, kirjasto Pekka Kauppinen, pj, Jyta Pirjo Matikainen,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Tuottajan neuvottelukunta Aika 25.03.2015 klo 17:00-19:10 Paikka Carelicumin kokoushuone, Torikatu 17 C 3. krs Käsitellyt asiat Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa

Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuus ennakointiraporttien valossa Anne Saarnio-Jokinen Koulutussuunnittelija Faktia OY Eeva-Liisa Breilin Opetusjohtaja HAMK Ammatillinen koulutus ei voi reagoida työelämän

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Outi Kanste, erikoistutkija 1 Esityksen sisältö Miksi monialaista johtamista tarvitaan? Yhteensovittava johtaminen

Lisätiedot

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke

Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Olkkari Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Mikä hanke? Hyvinvoiva lapsi ja nuori -hanke on lastensuojelun ennaltaehkäisevä hanke nopea reagointi Palvelutarpeet

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset

Lisätiedot

x x x x Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17- vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä

x x x x Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17- vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä Syrjäytymisen ehkäisy -työryhmän yhteenvetotaulukko Kehittämiskohde Keinot Seuranta 31.8.2013 Aikataulutus Seuranta, mittari Vastuutaho 2012 2013 2014 2015 Lapsiperheiden hyvinvointi Perhevalmennuksen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

LOP - Moniammatillinen yhteistyö lastensuojeluprosesseissa. Osaprojektin loppuarviointi 4.11.2014

LOP - Moniammatillinen yhteistyö lastensuojeluprosesseissa. Osaprojektin loppuarviointi 4.11.2014 LOP - Moniammatillinen yhteistyö lastensuojeluprosesseissa Osaprojektin loppuarviointi 4.11.2014 LOP-kehittämistyön organisaatio 2014 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTITYÖN JOHTORYHMÄ Tekee kehittämistyötä

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: 11.3. milj. euroa 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Ehdot mm.: Yhteistyö muiden valtakunnallisten

Lisätiedot

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10 Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 30.4.2009 Pekka Makkonen Marita Päivärinne Irmeli Leino Liisa Anttila ESITYKSEN SISÄLTÖ Case-työpaja työskentelyn

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö

Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi. 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Ennakoiva turvallisuuskulttuuri case Siilinjärvi 28.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus Johanna Antikainen Työhyvinvointipäällikkö Siilinjärven kunta työnantajana Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi.

Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lasten ja aikuisten palvelut Koti Varhaiskasvatus Koulu Harrastukset Rakenteellinen

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Palveluja vai seiniä? Hyvinvointipalvelujen asukasillat 2014

Palveluja vai seiniä? Hyvinvointipalvelujen asukasillat 2014 Palveluja vai seiniä? Hyvinvointipalvelujen asukasillat 2014 1 Mikä Kouvolassa on muuttunut? Perusturva Sivistys HYVINVOINTIPALVELUT 2013- Tilaaja-tuottaja mallista luovuttiin Kolme ikäryhmittäin jaoteltua

Lisätiedot

Vammaisten palvelut. Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016

Vammaisten palvelut. Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016 Vammaisten palvelut Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016 Vammaisten palveluiden ydinprosessit: 1) Asumisen tukeminen 2) Liikkumisen ja osallisuuden tukeminen 3) Kuntoutus Ennaltaehkäisy HTE on kaikkea sote-palvelujen

Lisätiedot

31.3.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1

31.3.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1 Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori, Nina Halme, erikoistutkija ROAD SHOW seminaari moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari 16.12.2016 Mari Ahlström Leena Repokari Johanna Hedman Mia Tapiola Integraation edellytykset 1/4 Päättäjien ja johdon sitoutuminen

Lisätiedot

POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2 Lapin osahankkeen OHJAUSRYHMÄN KOKOUS

POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2 Lapin osahankkeen OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA 1/2011 Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 11.4.2011 POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

Kohti liikunnan saumatonta palveluketjua

Kohti liikunnan saumatonta palveluketjua Kohti liikunnan saumatonta palveluketjua Oulu 26.1.2016 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma 1. Palveluketju liikkumaan ja kohti aktiivisempaa elämäntapaa 2. Liikuntaneuvontaprosessin

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin Paavo Kaitokari, Pirjo Tiikkainen, Asta Suomi, Johanna Heikkilä, Kari Jaatinen 13.10.2016 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus 31.10.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus I Lasten, nuorten ja perheiden palvelut REMONTTI- lasten,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja

Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen ja koulun erityishenkilöstön työpaja 1 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016. Lastensuojelun, perhetyön ja -neuvonnan, terveyskeskuksen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS

SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS 3.11.2017 Pirita Rantanen Perhepalvelukoordinaattori Sastamalan kaupunki / Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PERHEPALVELUVERKOSTO Perhepalveluverkosto

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

Hallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti.

Hallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti. Perusturvalautakunta 60 28.08.2014 Perusturvatoimen vuoden 2015 talousarvio (ohm 13 ja 14) Ptltk 60 Tase 28.4.2014 Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 18.12.2013 aikataulun, jonka mukaan menoraamia

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

2012-2015. www.pohjoissuomenkaste.fi, www.innokyla.fi

2012-2015. www.pohjoissuomenkaste.fi, www.innokyla.fi Me sinä, minä rakennamme turvallisen ympäristön yhdessä, osana yhteistä elämänpiiriämme, yhteisöämme. 2012-2015 www.pohjoissuomenkaste.fi, www.innokyla.fi AVAUS: Hyvinvoinnin tarjotin Hyvinvoinnin ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä

Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä Siun soten ja kunnan yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä Kehittämisjohtaja Anu Niemi, Siun sote Työkokous kuntien hyvinvoinnin edistämisen toimijoille Joensuu 19.10.2016 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus 22.10.2015 K-S sote kehittämisrakenne: kehittämisyksikkö ja verkosto STM, THL, KV-KUMPPANIT

Lisätiedot

Medivire Työterveyspalvelut Oy

Medivire Työterveyspalvelut Oy Medivire Työterveyspalvelut Oy Terveyttä ja hyvinvointia työhön n ja elämää Medivire Työterveyspalvelut Oy 43 paikkakunnalla yli 50 toimipistettä 3 600 asiakasorganisaatiota Yli 210 000 henkilöasiakasta

Lisätiedot

Oulun palvelumalli 2020:

Oulun palvelumalli 2020: Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012

Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Tulosalueet Sosiaalipalveluiden Terveyspalveluiden Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden Hallintopalveluiden

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely versio 1.0

Lähipalveluiden määrittely versio 1.0 Lähipalveluiden määrittely versio 1.0 3.6.2015 Määrittely tehty seuraavan aineiston pohjalta Kuntalaisillat ja niistä saatu palaute Henkilöstölle järjestetyt workshopit kuntakierroksella Kysely lähipalveluista

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT tehdään NYT ssa tehdään uusi malli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottamisesta ja organisoinnista Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella. Toiminta alkaa 1.1.2017. www.siunsote.fi Seinäjoki

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Kainuun alueellinen työkokousseminaari: 17.11.2014 Kajaani Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Vates-säätiön, Välityömarkkinat osana työelämää

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 26.1.2016 4 No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Perusturvalautakunta 26.1.2016 4 No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä 5000 Lautakunta 5010 Hallinto 5020 Lakkautettu sosiaalitoimi 5030 Lakkautettu terveystoimi 5040 Hellin purkusopimus 5050 Potilas- ja sosiaaliasiamies 5060 Ympäristöterveydenhuolto 5070 Rääkkylä lask (jako

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Matalan kynnyksen oikea-aikaista tukemista kouluissa ja oppilaitoksissa

Matalan kynnyksen oikea-aikaista tukemista kouluissa ja oppilaitoksissa Opiskelija- ja oppilashuolto sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto (LAPEteemaryhmän alatyöryhmä) PALVELULUPAUS: Matalan kynnyksen oikea-aikaista tukemista kouluissa ja oppilaitoksissa Palvelujen organisointi

Lisätiedot

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Palvelujen järjestämisen viitekehys Palvelusuunnitelma 2010 2013 2009 Kaikki palvelut paitsi sairaanhoito

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät

Lisätiedot

Peruspalveluliikelaitos JYTA Hallinto ja palvelutuotanto

Peruspalveluliikelaitos JYTA Hallinto ja palvelutuotanto Peruspalveluliikelaitos JYTA Hallinto ja palvelutuotanto 09.02.2016 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka 1 Peruspalveluliikelaitos JYTA Hallinto PERUSPALVELULAUTAKUNTA (1-2 jäsentä/kunta) YHTYMÄVALTUUSTO

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut

ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut ODA = Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut Shp:en ja Sote-johdon tapaaminen 5.5.2015 Tuula Heinänen Uudet Omahoitopalvelut 2 Mitä uutta? Korvaa nyt käytössä olevia yksittäisiä kuntakohtaisia ratkaisuja

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Helsinki 22.01.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten

Lisätiedot

YHDYSPINNAT JOENSUUN KAUPUNKI - SIUNSOTE. Olli Kauppinen

YHDYSPINNAT JOENSUUN KAUPUNKI - SIUNSOTE. Olli Kauppinen YHDYSPINNAT JOENSUUN KAUPUNKI - SIUNSOTE Olli Kauppinen YHDYSPINNAT JA VASTUUHENKILÖT 1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Riitta Huurinainen / Katriina Päivinen 2. Työllisyys Sari Lempiäinen / Anne

Lisätiedot

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Maahanmuuton kasvaessa painopisteenä osallisuus, työllistyminen

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 29.2.2012 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet:

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 29.2.2012 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet: Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän hoidon ja hoivan palvelualue tuottaa, kehittää ja turvaa oikea aikaiset ja vaikuttavat terveys ja avopalvelut yhteistoiminta alueensa eli Kauhajoen kaupungin

Lisätiedot