Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Aika , klo 16:36-19:50 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervast - kokoustila Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus ja tarkastajien valinta 3 Hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksyminen 4 Kirkkonummen kunnan lausunto MAL suunnitelmaluonnoksesta (kv) 5 Kirkkonummen kunnan kaavoituskatsaus (kv) 6 Valtion tuella rakennettujen vuokra- asuntojen uudet varallisuusrajat 7 Selvitys kunnanhallituksen vuonna 2018 myönnetyn kotouttamismäärärahan käytöstä 8 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano- ohjeet 9 10 Uuden varajäsenen nimeäminen Kirkkonummen Vesi - liikelaitoksen johtokuntaan (kv) Uuden kiinteistötoimitusten uskotun miehen valitseminen valtuustokauden loppuun (kv) 11 Kunnanvaltuuston tekemien päätösten laillisuus ja täytäntöönpano 12 Kuntalain 92 :n mukaista otto- oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset 13 Pöytäkirjoja tiedoksi 14 Ilmoitusasiat 15 Muut asiat

2 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Saapuvilla olleet jäsenet Timo Haapaniemi, puheenjohtaja Ari Harinen, 1. varapuheenjohtaja Ulf Kjerin, 2. varapuheenjohtaja Anna Aintila Antti Kilappa Antti Salonen Hanna Haikonen Hans Hedberg Katarina Helander Pekka Sinisalo Pirkko Lehtinen Reetta Hyvärinen Saara Huhmarniemi, varajäsen Muut saapuvilla olleet Anu Karkinen, hallintojohtaja, sihteeri Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja, esittelijä Juha Hörkkö, talousjohtaja Anders Adlercreutz, poistui 19:44 Minna Hakapää, poistui 19:43 Raija Vahasalo, saapui 16:55 Jaana Koskela, vt. perusturvajohtaja, poistui 18:09 Jarno Köykkä, toimitilapäällikkö, poistui 18:08 Anna-Kaisa Kauppinen, kuntatekniikan toimialajohtaja, poistui 19:32 Tero Luomajärvi, kunnanarkkitehti, saapui 18:20, poistui 19:32 Into Johanna, Arkkitehti, poistui 17:20 Immonen Olli, Inspira, saapui 17:23, poistui 18:08 Poissa Emmi Wehka-Aho Allekirjoitukset Timo Haapaniemi Puheenjohtaja Anu Karkinen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty

3 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Katarina Helander Antti Kilappa Pöytäkirjan nähtävänäolo Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä tiistaina kunnan verkkosivulla ja kunnan kirjaamossa Anu Karkinen, sihteeri

4 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Ehdotuksen mukaisesti.

5 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) 2 Pöytäkirjan tarkastus ja tarkastajien valinta Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää 1 valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan 2 tarkastaa tämän pöytäkirjan sähköisesti seuraavan aikataulun mukaan: Torstaina lähetetään pöytäkirja sähköpostitse pöytäkirjantarkastajille, jotka ilmoittavat hyväksymisestään viimeistään maanantaina Jos hyväksymisviestiä ei tule sihteerille em. ajankohtaan mennessä, pöytäkirja katsotaan hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan esimerkiksi seuraavassa kokouksessa. Pöytäkirja on nähtävänä tiistaina kunnan verkkosivulla ja kunnan kirjaamossa. Yleinen oikaisuvaatimusaika alkaa keskiviikkona Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Katarina Helander ja Antti Kilappa. Muilta osin ehdotuksen mukaisesti.

6 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Kuntatekniikan lautakunta, 114, Kunnanhallitus, 296, Kunnanvaltuusto, 84, Palvelutuotannon jaosto, 82, Perusturvalautakunta, 105, Kunnanhallitus, 3, Hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksyminen KIRDno Kuntatekniikan lautakunta, , 114 Valmistelijat / lisätiedot: Anna- Kaisa Kauppinen anna- kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi kuntatekniikan toimialajohtaja Liite: - Hyvinvointikeskuksen kustannusselvitys Esittelijä: Anna- Kaisa Kauppinen, kuntatekniikan toimialajohtaja Kuntatekniikan lautakunta päättää: 1. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kustannusarvion hylkäämistä. 2. että valtuustoon tuodaan päätöksenteon tueksi vanhan pääterveysaseman perusparannuksen tai ylläpitävän kunnostuksen sekä osittaisen laajennuksen kustannusarviot. Lisäksi valtuustolle tuodaan uuden hyvinvointikeskuksen tilaohjelman vertailu nykyisiin tiloihin sekä tilatarpeeseen. 3. esittää evästyksenä, että selvitetään jatkokäsittelyä silmälläpitäen nykyiselle terveyskeskuksen tontille sijoitettavan lisärakennuksen suurin mahdollinen koko. Kuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti. Kunnanhallitus, , 296

7 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Valmistelijat / lisätiedot: Anna- Kaisa Kauppinen, Jarno Köykkä anna- kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi, jarno.koykka@kirkkonummi.fi kuntatekniikan toimialajohtaja, toimitilapäällikkö Kirkkonummen kunnan hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelma on hyväksytty kunnanvaltuustossa Hyvinvointikeskuksen suunnittelijatiimi kilpailutettiin vuoden 2017 keväällä ja suunnittelijatiimin valinta tehtiin palvelutuotannon lautakunnassa Suunnitelu eteni L2- tason suunnitelmiksi kevään 2018 aikana. Kirkkonummen kunnan talonrakennuksen hankeohjeen mukaisesti palvelutuotannon jaosto hyväksyy L2 - tason suunnitelmat. Samalla tarkastetaan ajantaisen kustannusarvio, ja mikäli kustannusarvio ylittää valtuuston hankesuunnitelman yhteydessä hyväksymän määrärahan, ylitys tuodaan valtuuston käsittelyyn. Hyvinvointikeskuksen kustannusarvion on laatinut FMC laskentapalvelut Oy, päivitetty laskelma on tämän päätöksen oheismateriaalina. Kokonaishinnaksi hankkeelle kustannusarvion perusteella arvioidaan olevan euroa. Edellinen kustannusarvio hyvinvointikeskuksen hankkeessa ( euroa) on tehty vuonna 2015 hankesuunnitelman hyväksynnän yhteydessä. Hyvinvointikeskuksen kustannusarvion käsittelyn taustatiedoksi on laadittu yhteenveto vanhan sosiaali- ja terveyskeskusrakennuksen kuntotutkimuksista sekä päivitetty vaihtoehtotarkastelu kustannusarvioineen (hyvinvointikeskushankkeen toteuttaminen kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti verrattuna vanhan sosiaali- ja terveyskeskuksen perusparannuksen ja laajennuksen toteuttamiseen). Oheismateriaalit: - hyvinvointikeskuksen kustannusselvitys (Liite ktltk ) - päivitetty vaihtoehtotarkastelu hyvinvointikeskushankkeesta liiteineen (sisältää vanhasta sosiaali- ja terveyskeskuksesta laadittujen kuntotutkimusten yhteenvedon) - hankesuunnitelma (Kv ) Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää: 1. esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy hyvinvointikeskuksen kustannusarvion euroa 2. tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Ehdotuksen mukaisesti.

8 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Kunnanvaltuusto, , 84 Valmistelijat / lisätiedot: Hanne Nylund Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy hyvinvointikeskuksen kustannusarvion euroa. Käsittely, Kunnanvaltuusto : Konsultti, arkkitehti Annika Pokela ja toimitilapäällikkö Jarno Köykkä olivat kokouksessa läsnä tämän pykälän aikana. Keskustelun aikana jätettiin seuraavat muutos- ja lisäysehdotukset: Valtuutettu, puheenjohtaja Anders Adlercreutzin lisäysehdotus: Jatkovalmistelussa hankkeen laajuus ja toiminta käydään läpi Uudenmaan maakuntavalmistelun johdon kanssa tavoitteena karsia hankkeen laajuutta ja kustannuksia ja varmistaa, että keskuksen toiminta vastaa Uudenmaan maakunnan,

9 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) tulevan hoidon kehityksen ja digitalisaation asettamia vaatimuksia. Hankkeen toteuttamisen vaiheistamista tulee arvioida mikäli se on em. tavoitteet huomioiden tarpeellista. Laajuus ja kustannuskarsinnan tulos tuodaan kunnanhallitukselle käsiteltäväksi. Valtuutettu Erkki Majasen muutosehdotukset: Nykyisen Jokiniityn alueen hyvinvointikeskuksen suunnittelua jatketaan niin, että hankkeessa tarkastellaan mitoitukset ensi tilassa todellisen väestökehityksen ja asiakasvirtojen suhteen. Tavoite on alentaa hankkeen kustannuksia ja tehdä suunnitelmat nykyistä tiiviimmässä yhteistyössä Uudenmaan sote- ja hankevalmistelijoiden kanssa. Hankevalmistelijat on tarvittaessa kutsuttava informoimaan kunnanvaltuustoa. Kehottaa kunnanhallitusta selvittämään pikaisesti hyvinvointikeskuksen muut mahdolliset toteuttamisvaihtoehdot ja - aikataulut ydinkeskustan alueelle tai nykyiselle pääterveysasemantontille uudisrakennuksena mahdollisesti yhteistyössä jonkin rakennushankkeiden toimijatahojen kanssa. Vaihtoehdot on tuotava kunnanvaltuuston arvioitavaksi ja päätettäväksi niiden valmistuttua. Kunnanvaltuusto antaa palvelutuotannon jaostolle tehtäväksi varmistaa terveyskeskuksen nykyisten tilojen toimivuuden, terveellisyyden sekä turvallisuuden henkilökunnalle ja asiakkaille siihen saakka kunnes uusi hyvinvointikeskus on käyttöönotettu. Ratkaisujen määrärahaehdotukset on tuotava viipymättä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Valtuutettu Marjut Frantsi- Lankian muutosesitys: Riskien minimoimiseksi ja laajojen - mahdollisten maakunnallisten - sote- palvelujen turvaamiseksi kunnan alueella tulevaisuudessakin, esitän hyvinvointikeskuksen rahoitusmallin muuttamista siten, että hyvinvointikeskus toteutetaan kunnan oman taseen kautta. Valtuutettu Kim Åströmin muutosesitys: Päivitetty tai tarkasteltu toteutuksen laajuus, toteutussuunnitelma ja kustannusarvio tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi.

10 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi että valtuutetut Anders Adlercreutz, Erkki Majanen, Marjut Frantsi- Lankia ja Kim Åström ovat tehneet muutosehdotuksia joita on kannatettu. Ainoastaan valtuutettu Erkki Majasen muutosehdotus 3 hyväksyttiin yksimielisesti, muita ei hyväksytty yksimielisesti, joten puheenjohtaja totesi että muutosehdotuksista on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että muutosehdotuksista äänestetään seuraavasti: Erkki Majasen 1. muutosehdotus: Puheenjohtaja ehdotti, että Erkki Majasen 1. muutosehdotuksesta äänestetään siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Erkki Majasen 1. muutosehdotuksen äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanvaltuusto päättää Erkki Majasen 1. muutosehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen. Sähköisesti toimitetussa äänestyksessä annettiin 28 JAA ääntä ja 23 EI ääntä. Kunnanhallituksen pohjaehdotus sai enemmän ääniä. Valtuutettu, puheenjohtaja Anders Adlercreutzin lisäysehdotus: Puheenjohtaja ehdotti, että Anders Adlercreutzin lisäysehdotuksesta äänestetään siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Anders Adlercreutzin lisäysehdotuksen äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanvaltuusto päättää Anders Adlercreutzin lisäysehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen. Manuaalisesti, nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 48 EI ääntä (Aallonharja, Adlercreutz, Aintila, Basilier, Bergholm, Björk, Fleming, Frantsi- Lankia, Granström, Haapaniemi, Haikonen, Hakapää, Harinen, Hedberg, Holopainen, Huhmarniemi, Hyvärinen, Jäppinen Sanni, Kajanti, Kara, Kaurila, Kilappa, Kjerin, Kylmänen, Lehtinen, Lindholm, Lundell, Majanen, Myllyniemi, Oksanen, Orko, Piili, Purra, Salonen, Saloranta- Eriksson, Sinisalo, Suominen, Tammi, Utriainen, Vahasalo, Vanhamäki, Wehka- aho, Åström, Pelin, Kämpe- Hellenius, Hellström, Andersén ja Liimatainen) ja 3 tyhjää ääntä (Kettunen, Seppälä ja Syväniemi). Adlercreutzin lisäysehdotus sai enemmän ääniä. Erkki Majasen 2. muutosehdotus:

11 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Puheenjohtaja ehdotti, että Erkki Majasen 2. muutosehdotuksesta äänestetään siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Erkki Majasen 2. muutosehdotuksen äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanvaltuusto päättää Erkki Majasen 2. muutosehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen. Manuaalisesti, nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 38 JAA ääntä (Aallonharja, Adlercreutz, Aintila, Basilier, Bergholm, Björk, Fleming, Frantsi- Lankia, Granström, Hakapää, Harinen, Hedberg, Holopainen, Huhmarniemi, Hyvärinen, Jäppinen Sanni, Kajanti, Kilappa, Kjerin, Kylmänen, Lehtinen, Lindholm, Lundell, Myllyniemi, Oksanen, Orko, Salonen, Saloranta- Eriksson, Sinisalo, Suominen, Tammi, Vahasalo, Vanhamäki, Wehka- aho, Pelin, Kämpe- Hellenius, Hellström ja Andersén) ja 13 EI - ääntä (Haapaniemi, Haikonen, Kara, Kaurila, Kettunen, Majanen, Piili, Purra, Seppälä, Syväniemi, Utriainen, Åström ja Liimatainen). Kunnanhallituksen pohjaehdotus sai enemmän ääniä. Erkki Majasen 3. muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuutettu Kim Åströmin muutosesitys: Puheenjohtaja ehdotti, että Kim Åströmin muutosehdotuksesta äänestetään siten, että ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Kim Åströmin muutosehdotuksen äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanvaltuusto päättää Kim Åströmin muutosehdotuksen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen. Manuaalisesti, nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin 29 JAA ääntä (Adlercreutz, Aintila, Basilier, Bergholm, Björk, Fleming, Frantsi- Lankia, Hakapää, Harinen, Hedberg, Holopainen, Jäppinen Sanni, Kajanti, Kilappa, Kjerin, Lehtinen, Lindholm, Lundell, Myllyniemi, Oksanen, Salonen, Sinisalo, Suominen, Tammi, Vanhamäki, Wehka- aho, Pelin, Kämpe- Hellenius ja Hellström) ja 22 EI - ääntä (Aallonharja, Granström, Haapaniemi, Haikonen, Huhmarniemi, Hyvärinen, Kara, Kaurila, Kettunen, Kylmänen, Majanen, Orko, Piili, Purra, Saloranta- Eriksson, Seppälä, Syväniemi, Utriainen, Vahasalo, Åström, Andersén ja Liimatainen). Kunnanhallituksen pohjaehdotus sai enemmän ääniä. Valtuutettu Marjut Frantsi- Lankia veti muutosesityksensä pois. Kunnanvaltuusto päätti

12 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) 1 hyväksyä hyvinvointikeskuksen kustannusarvion euroa 2 että, jatkovalmistelussa hankkeen laajuus ja toiminta käydään läpi Uudenmaan maakuntavalmistelun johdon kanssa tavoitteena karsia hankkeen laajuutta ja kustannuksia ja varmistaa, että keskuksen toiminta vastaa Uudenmaan maakunnan, tulevan hoidon kehityksen ja digitalisaation asettamia vaatimuksia. Hankkeen toteuttamisen vaiheistamista tulee arvioida mikäli se on em. tavoitteet huomioiden tarpeellista. Laajuus ja kustannuskarsinnan tulos tuodaan kunnanhallitukselle käsiteltäväksi 3 antaa palvelutuotannon jaostolle tehtäväksi varmistaa terveyskeskuksen nykyisten tilojen toimivuuden, terveellisyyden sekä turvallisuuden henkilökunnalle ja asiakkaille siihen saakka kunnes uusi hyvinvointikeskus on käyttöönotettu. Ratkaisujen määrärahaehdotukset on tuotava viipymättä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Eriävät mielipiteet: Valtuutetut Anni- Mari Syväniemi, Mikko Kara, Kati Kettunen, Kim Åström ja Ulla Seppälä sekä varavaltuutettu Jukka Liimatainen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen: "Perustelut: Hyvinvointikeskus on Kirkkonummelle tärkeä hanke, joka tulee toteuttaa. Nyt valtuustolle esitetty talousarvio on kuitenkin kasvanut alkuperäisestä lähes kaksinkertaiseksi (27, 3 me - 43 me/lisäksi tulee alv 24%) ja on suunniteltuun verrattuna aivan liian suuri taloudellinen riski kunnalle. Ehdotettu suunnitelma on ylimitoitettu suhteessa tulevaan tarpeeseen, etenkin kun maakunta- ja sote- lainsäädännöistä ja tulevista käytänteistä ei ole vielä faktaa. Valtuuston on hyvä ymmärtää investointien laajuus ja vaikutukset kunnan tulevaan talouteen. Esitetyillä kustannuksilla hanketta ei voi hyväksyä." Varavaltuutettu Jukka Liimatainen jätti kokouksen jälkeen lisäksi vielä seuraavan perustelun eriävään mielipiteeseen: Totean, että hyvinvointikeskuksen sijoittaminen vastoin maakunnan johtavien valmistelijoiden suosituksia paikalle, jossa tilojen kilpailukyky olennaisesti vaarantuu, kasvattaen merkittävästi hankkeeseen liittyviä, jo ennestään suuria taloudellisia riskejä.

13 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Sote- tiloista tiedetään muodostuvan ylitarjontaa. Sijainnin merkitys korostuu. HVK ei voi kilpailla hinnalla ja häviää sijainninkin puolesta. Näin riippumattakin siitä milloin ja missä muodossa valinnanvapaus toteutuu. Ympärille tuleva asutus ei tilannetta muuta. Liikkuminen ja julkinen liikenne painottuu raideyhteyksiin ja HVK on kaavailtujen käyttäjien ja henkilökunnan enemmistölle selvästi heikommin saavutettavissa kuin sijainti kunnan ydinkeskustassa. Sijainti ei myöskään edesauta täydentävien asiakasvirtojen saamista kunnan ulkopuolelta. Epävarmuuden vallitessa olisi pitänyt valita sellainen etenemismalli, jossa riskit minimoituvat. Nyt sen sijaan riskitasoa tietoisesti nostettiin kunnan taloudellisen tilanteen kannalta kestämättömälle tasolle. Korvaavien tilojen saamisen kiireellisyys olisi voitu ratkaista väistötilaratkaisuilla." Palvelutuotannon jaosto, , 82 Valmistelijat / lisätiedot: Jarno Köykkä jarno.koykka@kirkkonummi.fi toimitilapäällikkö Kirkkonummen kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan Hyvinvointikeskuksen kustannusarvion. Päätöksessä valtuusto jätti seuraavat ohjeet jatkovalmistelulle: jatkovalmistelussa hankkeen laajuus ja toiminta käydään läpi Uudenmaan maakuntavalmistelun johdon kanssa tavoitteena karsia hankkeen laajuutta ja kustannuksia ja varmistaa, että keskuksen toiminta vastaa Uudenmaan maakunnan, tulevan hoidon kehityksen ja digitalisaation asettamia vaatimuksia. Hankkeen toteuttamisen vaiheistamista tulee arvioida mikäli se on em. tavoitteet huomioiden tarpeellista. Laajuus ja kustannuskarsinnan tulos tuodaan kunnanhallitukselle käsiteltäväksi Kirkkonummen kunta on käynyt kaksi neuvottelua maakunnan johdon kanssa hyvinvointikeskuksen suunnitelmiin ja toimintoihin liittyen valtuuston käsittelyn jälkeen. Hankeryhmä on käynyt läpi eri vaihtoehtoja laajuuden karsimisen ja kustannusten pienentämisen näkökulmasta valtuuston päätöksen tahtotilan mukaisesti. Tavoitteena on, että nykyisessä sosiaali- ja terveyskeskuksessa järjestettävät toiminnot voidaan sijoittaa uuteen hyvinvointikeskukseen, mutta kasvuvara karsitaan kokonaisuudessaan pois ja hyödynnetään samalla toiminnan kehittämisen myötä tilatehokkuuden kasvamisesta. Pääsuunnittelija on laatinut neljä eri vaihtoehtoa nykyisiin suunnitelmiin, joilla voidaan karsia hyvinvointikeskuksen laajuutta ja sitä kautta syntyviä kustannuksia. Eri vaihtoehdot ovat tämän esityksen oheismateriaalina. Vaihtoehdot ovat seuraavat: 1. Kellaritaso tuodaan maanpinnan tasolle rakennuksen päätyyn jatkeeksi 2.

14 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) 2. Kellaritaso poistetaan ja sosiaalitila on sijoitettu kerroksiin nykyisten toimintojen keskelle. Maanpäälle rakennetaan noin 400 brm2 tiloja korvaamaan kellarin poistoa. 3. Kellaritaso poistetaan ja sosiaalitilat on sijoitettu kerroksiin nykyisten toimintojen keskelle. Maanpäälle rakennetaan noin 200 brm2 tiloja korvaamaan kellaritilan poistoa. Sähkötekniset tilat ja arkisto on nostettu kolmanteen kerrokseen. 4. Moduulivälin poisto. Pinta- ala pienenee noin 370 brm2. Vaikutus lähinnä valinnanvapauden piirissä oleviin tiloihin. Hankeryhmä on käynyt kaikki neljä vaihtoehtoa läpi ja toteaa että vaihtoehto neljä, jossa poistetaan yhdestä siivestä moduuliväli pois, on tarkoituksenmukaisin. Tällä vaihtoehdolla pinta- ala pienenee noin 370 brm2, eikä laajennusta tarvitse tehdä tontin käyttöä heikentämättä. Tämän lisäksi suunnitellaan hyvinvointikeskuksen toiminta siten että kunta voi myös luopua seuraavista tiloista, jotka sijoitetaan myös tulevaan hyvinvointikeskukseen: Lastensuojelu, tällä hetkellä Swegonin tiloissa vuokralla (14 henkilöä) Vammaispalvelut, tällä hetkellä kunnantalossa (7 henkilöä) Aikuissosiaalityö, tällä hetkellä kunnantalossa (12 henkilöä) Hallintopalvelut, tällä hetkellä kunnantalossa (11 henkilöä) Näiden toimenpiteiden vaikutus on huomattava. Oheismateriaalina olevan laskelman mukaan perusturvan (ja tulevaisuudessa SOTEn) vuokrataso arvioidaan tippuvan noin /vuosi. Maakunnan hankejohtajien kanssa käytyjen neuvotteluiden perusteella myös maakunnan liikelaitos toteaa edellä mainitun vaihtoehdon olevan paras. Hyvinvointikeskuksen rakennuskustannuksiin edellä mainituilla toimenpiteillä arvioidaan olevan noin miljoonan euron vaikutus. Hankeryhmä toteaa, että edellä mainituilla ratkaisuilla varmistetaan myös palvelujen saatavuus tulevan maakuntauudistuksen jälkeen. Vuokrakustannukset ovat huomattava kustannus myös tulevassa toiminnassa ja tilatehokkuuden maksimointi on hyvin oleellinen tekijä, jotta kustannukset ovat sillä tasolla, ettei itse palvelun tuottaminen kärsi. Nämä muutokset tulevat vaikuttamaan tulevaan palvelun tuottamiseen ja vaikuttavat tässä hankkeessa toiminnansuunnitteluun. Toimintasuunnitelman vaikutukset rakennussuunnitteluun tulevat vaikuttamaan myös hankkeen aikatauluun ja suunnittelun kustannuksiin. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta (n. 250 kem) poistetaan hyvinvointikeskuksen palvelun tuotannosta. Uudenmaan liiton hankejohtajien mielipiteissä on noussut vahvasti esille, että hyvinvointikeskukseen tulisi sijoittaa mahdollisimman paljon liikelaitoksen palveluita, joita ovat esimerkiksi lastensuojelu, vammaispalvelu sekä aikuissosiaalityö. Jotta nämä edellä mainitut palvelut mahtuvat suunnitelmaan, tulee siitä poistaa jotakin. Hankeryhmä toteaa myös, että tässä tilanteessa vaiheistus ei tuo kustannussäästöjä tai vähennä kunnalle kohdistuvia riskejä. Vanhan terveyskeskuksen kunto on erittäin heikko, eikä toimintojen jättäminen sinne tuo kunnalle etuja.

15 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Mikäli jaosto päättää edetä ehdotetulla suunnitelmamuutoksella, viimeistellään rakennuslupa- asiakirjat ja haetaan lupa mahdollisimman nopeasti. Loppuvuodesta aloitetaan myös urakka- asiakirjojen laadinta sekä viimeistellään suunnitelmat siten, että ne ovat valmiina alkuvuodesta Rahoitus hankkeelle keskustelutetaan vielä kunnanhallituksessa tämän vuoden puolella. Mikäli hanke päätetään toteuttaa pääomasijoittajan toimesta aloitetaan sijoittajan kilpailutus mahdollisimman nopeasti. Oheismateriaalit: - vaihtoehdot nykyisiin suunnitelmiin, joilla voidaan karsia hyvinvointikeskuksen laajuutta ja sitä kautta syntyviä kustannuksia. - laskelma Esittelijä: Anna- Kaisa Kauppinen, kuntatekniikan toimialajohtaja Palvelutuotannon jaosto päättää 1. hyväksyä suunnitelman vaihtoehto 4. jatkosuunnitelman pohjaksi 2. ehdottaa edelleen kunnanhallitukselle suunnitelman 4. hyväksymistä Käsittely Esittelijä antoi seuraavan muutetun pohjaehdotuksen: Palvelutuotannon jaosto päättää 1. hyväksyä suunnitelmavaihtoehto 4. jatkosuunnittelun pohjaksi 2. pyytää perusturvalautakunnan lausunnon suunnitelmasta kunnanhallituksen käsittelyä varten 3. ehdottaa edelleen kunnanhallitukselle suunnitelmavaihtoehdon 4. hyväksymistä Keskustelun aikana jäsen Kim Åström esitti seuraavan muutosehdotuksen: Poistetaan päätösesityksen kohdat 1-3. Korvataan päätöstekstillä: Palvelutuotannon jaosto välittää kunnanhallitukselle esitykset kustannusten karsinnasta ja evästää päätöksenteon tueksi liitettävän seuraavat lisäaineistot: - perusturvalautakunnan lausunto suunnitelmista kunnanhallituksen käsittelyä varten - Maakuntavalmistelun johdon kanssa käytyjen kokousten pöytäkirjat - Sote- palvelujen asiakas- ja asiointimäärien nykytilanne palvelualoittain ja - alueittain

16 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) ja näiden muutosskenaariot sote- uudistuksen jälkeen. - Maakunnan lausunto tilojen tarpeesta - Vertailu nykyisin käytössä olevien tilojen laajuuteen - Em. tietojen pohjalta päivitetty karsimissuunnitelma, jossa säästöiksi ei lasketa sellaisia vuokrakuluja, jotka jäisivät kunnalle edelleen (kunnantalo) Päätetyn karsinnan perusteella päivitetyt L2- kuvat tuodaan palvelutuotannon jaostolle hyväksyttäväksi. Pekka Rehn ja Noora Piili kannattivat Kim Åströmin muutosehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että ehdotusta ei kannatettu yksimielisesti ja että asiasta tulee äänestää. Äänestys Puheenjohtaja aloitti äänestyksen. Ne, jotka kannattavat esittelijän muutettua pohjaehdotusta, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Åströmin muutosehdotusta äänestävät EI. Puheenjohtaja päätti äänestyksen ja totesi, että äänet jakautuivat seuraavasti: 2 kpl JAA- ääntä (Pekka Oksanen ja Jerri Kämpe- Hellenius) ja 5 kpl EI- ääntä (Noora Piili, Elina Utriainen, Kim Åström, Pekka Rehn ja Piia Aallonharja). Puheenjohtaja totesi, että Kim Åströmin muutosehdotus voitti. Palvelutuotannon jaosto päätti keskustelun jälkeen: Palvelutuotannon jaosto välittää kunnanhallitukselle esitykset kustannusten karsinnasta ja evästää päätöksenteon tueksi liitettävän seuraavat lisäaineistot: - perusturvalautakunnan lausunto suunnitelmista kunnanhallituksen käsittelyä varten - Maakuntavalmistelun johdon kanssa käytyjen kokousten pöytäkirjat - Sote- palvelujen asiakas- ja asiointimäärien nykytilanne palvelualoittain ja - alueittain ja näiden muutosskenaariot sote- uudistuksen jälkeen. - Maakunnan lausunto tilojen tarpeesta - Vertailu nykyisin käytössä olevien tilojen laajuuteen - Em. tietojen pohjalta päivitetty karsimissuunnitelma, jossa säästöiksi ei lasketa sellaisia vuokrakuluja, jotka jäisivät kunnalle edelleen (kunnantalo) Päätetyn karsinnan perusteella päivitetyt L2- kuvat tuodaan palvelutuotannon jaostolle hyväksyttäväksi. _ _ _ _ _ Merkittiin tiedoksi, että toimitilapäällikkö Jarno Köykkä poistui tilapäisesti kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn aikana ja perusturvajohtaja Jaana Koskela poistui kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn jälkeen klo Perusturvalautakunta, , 105

17 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Hilander, Jaana Koskela jaana.koskela@kirkkonummi.fi vt. perusturvajohtaja Palvelutuotannon jaosto käsitteli hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksymistä. Palvelutuotannon jaosto päätti välittää kunnanhallitukselle esitykset kustannusten karsinnasta ja evästää, että päätöksenteon tueksi kunnanhallituksen käsittelyä varten liitetään mm. perusturvalautakunnan lausunto suunnitelmista. Kuntatekniikan toimitilapäällikkö Jarno Köykkä, Tähti- Set Oy:n arkkitehti ja perusturvapalveluiden hankesuunnittelija Anne Hilander ovat paikalla kokouksessa tämän kokousasian käsittelyn ajan. Liite: Perusturvalautakunnan lausunto hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksymisestä Esittelijä: Jaana Koskela, vt. perusturvajohtaja Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta päättää antaa liitteenä olevan lausunnon hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksymisestä kunnanhallituksen käsittelyä varten. Käsittely: Keskustelujen kuluessa perusturvalautakunnan jäsen Pekka Rantanen ehdotti esittelijän päätösehdotuksen hyväksymistä muutettuna siten, että liitteenä olevan perusturvalautakunnan lausunnon viimeisen sivun otsikko "Perusturvalautakunnan lausunto pääsuunnittelijan laatimista vaihtoehdoista ja muutoksista tiloihin sijoitettavissa palveluissa" alla oleva teksti muutetaan seuraavaksi: "Perusturvalautakunta näkee tärkeänä säilyttää tilasuunnitelmat toiminnan näkökulmasta suuruudeltaan ennallaan. Perusturvalautakunta näkee tarpeellisena sijoittaa hyvinvointikeskukseen hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta pidetään suunnitelmassa soveltuvin osin. Näin saadaan noin euron säästö ilman, että toiminta heikkenee." Perusturvalautakunnan jäsen Tuula Sjölund kannatti Pekka Rantasen vastaehdotusta ja perusturvalautakunta hyväksyi Rantasen vastaehdotuksen yksimielisesti.

18 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) : Perusturvalautakunta päätti antaa liitteenä olevan lausunnon hyvinvointikeskuksen suunnitelmien hyväksymisestä kunnanhallituksen käsittelyä varten muutettuna siten, että liitteenä olevan perusturvalautakunnan lausunnon viimeisen sivun otsikko "Perusturvalautakunnan lausunto pääsuunnittelijan laatimista vaihtoehdoista ja muutoksista tiloihin sijoitettavissa palveluissa" alla oleva teksti muutetaan seuraavaksi: "Perusturvalautakunta näkee tärkeänä säilyttää tilasuunnitelmat toiminnan näkökulmasta suuruudeltaan ennallaan. Perusturvalautakunta näkee tarpeellisena sijoittaa hyvinvointikeskukseen hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta pidetään suunnitelmassa soveltuvin osin. Näin saadaan noin euron säästö ilman, että toiminta heikkenee." Pöytäkirjan liite 1/ : Perusturvalautakunnan lausunto hyvinvointikeskuksen suunnitelmista kunnanhallituksen käsittelyä varten Kunnanhallitus, , 3 Valmistelija / lisätiedot: Anna- Kaisa Kauppinen anna- kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi kuntatekniikan toimialajohtaja Liitteet 1 ehdotus_karsittu_suunnitelma, liite kh pdf Oheismateriaali 1 Muistio korjattu.pdf 2 Muistio pdf 3 Uudenmaan liiton / Uusimaa hankkeen lausunto Kirkkonummen kunnan hyvinvointikeskushankkeen tilojen tarpeellisuudesta 4 Perusturvalautakunnan lausunto hyvinvointikeskushankkeesta 5 oheismateriaali_asiakasmäärät_ja_tilat, kh oheismat..pdf Kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti tuodaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi hyvinvointikeskushankkeen laajuus ja kustannuskarsinnan tulos. hyvinvointikeskushankkeen laajuuden ja kustannusten karsinnasta Palvelutuotannon jaosto ja perusturvalautakunta ovat käsitelleet valtuuston päätöksen jälkeen laadittua suunnitelmaa hankkeen laajuuden ja kustannusten karsimisesta. hankkeen laajuuden ja kustannusten karsinnasta sekä

19 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) rakennukseen sijoittuvista toiminnoista on liitteenä. Toimenpiteillä arvioidaan olevan noin miljoonan euron vaikutus hyvinvointikeskuksen rakennuskustannuksiin. Esitetyllä suunnitelmalla perusturvan (tulevaisuudessa maakunnan) tilavuokrien arvioidaan alenevan noin /vuosi verrattuna nykytilanteeseen. Palvelutuotannon jaoston pyytämät selvitykset ja lausunnot ovat oheismateriaalina ja ne esitellään kunnanhallitukselle kokouksessa. Rahoitusratkaisu Hyvinvointikeskushanketta koskevassa päätöksenteossa on nostettu esille tarve arvioida vielä uudelleen kunnan talouden kannalta parasta rahoitusmalliratkaisua ottaen huomioon kunnan tulevat investoinnit kokonaisuutena. Kunnanvaltuusto päätti mm., että hyvinvointikeskuksen rahoitusta varten kunta kilpailuttaa sijoittajakumppanin hyvinvointikeskushankkeeseen julkisena hankintana. Suunnittelu toteutetaan loppuun valitun sijoittajan kanssa. Kunta luovuttaa tehdyt suunnitelmat sijoittajalle korvausta vastaan. Sijoittaja toteuttaa suunnitelmien mukaisen monikäyttörakennuksen, jonka kunta vuokraa. Kunnanvaltuusto valtuutti kunnanhallituksen tekemään päätökset sijoittajan kilpailutusperusteista, sijoittajan valinnasta sekä sijoittajan kanssa tehtävän sopimuksen sisällöstä ja vuokraamaan hyvinvointikeskuksen tontin sijoittajakumppanille. Kunnanhallitus päätti sijoittajan kilpailutusperusteista Kunta on tilannut uuden selvityksen vaihtoehtoisista rahoitusmalleista ja näiden vaikutuksesta kunnan talouteen. Selvityksessä on arvioitu tilanteita, että sote- ja maakuntauudistus toteutuu tai ei toteudu. Selvitys on asian oheismateriaalina ja se esitellään kunnanhallitukselle kokouksessa. Hankkeen jatkovalmistelu Hankkeen valmistelua jatketaan kunnanhallituksen hyväksymän karsinnan pohjalta yhteistyössä Uudenmaan maakuntavalmistelijoiden kanssa. Päivitetyt L2- suunnitelmat valmistellaan palvelutuotannon jaostolle hyväksyttäväksi. Kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti hanke rahoitetaan kilpailuttamalla hankkeeseen sijoittaja. Tarkistettu esitys sijoittajan kilpailuttamisesta tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi ennen tarjouskilpailua. Valmistelijat: Anna- Kaisa Kauppinen, Jarno Köykkä, Jaana Koskela, Juha Hörkkö Liitteet: - suunnitelma hyvinvointikeskushankkeen laajuuden ja kustannusten karsimisesta Oheismateriaalit: - muistiot kunnan ja Uudenmaan maakunnan valmistelijoiden välisistä neuvotteluista

20 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) - Uusimaa hankkeen lausunto Kirkkonummen kunnan hyvinvointikeskushankkeen tilojen tarpeellisuudesta - perusturvalautakunnan lausunto suunnitelmista - Sote- palvelujen asiakas- ja asiointimäärien nykytilanne palvelualoittain ja - alueittain sekä vertailu nykyisin käytössä olevien tilojen laajuuteen - Selvitys vaihtoehtoisista rahoitustavoista ja näiden vaikutukset kunnan talouteen Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää 1 hyvinvointikeskushankkeen valmistelua jatketaan siten, että - hankkeen laajuudesta karsitaan noin 370 brm2 liitteenä olevan suunnitelman mukaisesti - hankesuunnitelmasta poiketen hyvinvointikeskukseen sijoitetaan myös hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Ikäihmisten päivätoiminnalle etsitään tilat muualta. 2 Merkitä tiedoksi selvityksen vaihtoehtoisista rahoitusmalleista. Kunnanhallitus käsittely: Anna Aintila teki muutosehdotuksen päätöskohdaksi 1: "Kunnanhallitus päättää perusturvalautakunnan lausunnon mukaisesti säilyttää tilasuunnitelmat toiminnan näkökulmasta suuruudeltaan ennallaan. Hyvinvointikeskukseen tulee sijoittaa hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta pidetään suunnitelmassa soveltuvin osin tai etsitään soveltuvat tilat muualta." Ulf Kjerin, Hans Hedberg, Antti Salonen ja Pekka M. Sinisalo kannattivat ehdotusta. Sitä ei hyväksytty yksimielisesti, joten asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja totesi äänestysjärjestyksen seuraavasti: pohjaehdotus oli JAA ja Aintilan muutosehdotus EI. Aintilan muutosehdotus hyväksyttiin äänin 8-5. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.

21 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Äänestykset pohja = JAA ja Annan muutosehdotus = EI Jaa Katarina Helander Saara Huhmarniemi Timo Haapaniemi Hanna Haikonen Reetta Hyvärinen Ei Pekka Sinisalo Pirkko Lehtinen Anna Aintila Hans Hedberg Antti Salonen Ulf Kjerin Ari Harinen Antti Kilappa Kunnanhallitus päätti 1 perusturvalautakunnan lausunnon mukaisesti säilyttää tilasuunnitelmat toiminnan näkökulmasta suuruudeltaan ennallaan. Hyvinvointikeskukseen tulee sijoittaa hallintopalvelut sekä lastensuojelun, vammaispalvelun sekä aikuissosiaalityön palveluja. Näiden muutosten johdosta ikäihmisten päivätoiminta pidetään suunnitelmassa soveltuvin osin tai etsitään soveltuvat tilat muualta 2 merkitä tiedoksi selvityksen vaihtoehtoisista rahoitusmalleista.

22 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Kunnanhallitus, 137, Kunnanhallitus, 78, Kuntakehitysjaosto, 95, Kunnanhallitus, 4, Kirkkonummen kunnan lausunto MAL suunnitelmaluonnoksesta (kv) KIRDno Kunnanhallitus, , 137 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Gahmberg Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä pyytää kunnanhallitusta nimeämään viisi Kirkkonummen luottamushenkilöedustajaa Helsingin seudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä käsittelevään MAL suunnitteluun. Em. suunnitelma on Helsingin seudun 14 kunnan yhteinen maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämissuunnitelma vuosiksi Suunnitelman pohjalta solmitaan seuraava MAL - sopimus valtion kanssa. Lisätietoa löytyy sivuilta MAL - edustajien nimet tulee ilmoittaa HSL:n kirjaamoon viimeistään Saatekirje ja kutsu seminaariin ovat oheismateriaalina. Esittelijä: Tarmo Aarnio Kunnanhallitus päättää nimetä viisi luottamushenkilöedustajaa MAL suunnitteluun. Kunnanhallitus päätti nimetä viisi luottamushenkilöedustajaa MAL suunnitteluun: Anna- Mari Toikka Ulf Kjerin Ari Harinen Matti Kaurila Saara Huhmarniemi Kunnanhallitus, , 78

23 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Valmistelijat / lisätiedot: Tarmo Aarnio Helsingin seudun kuntien sekä valtion välisessä MAL- sopimuksessa vuosille on sovittu, että seudulla jatketaan maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteissuunnittelua edellisten suunnitelmien pohjalta. Seudun tarpeet, aiemmat suunnitelmat (HLJ 2015, MASU 2050 ja ASTRA 2025) sekä kansalliset velvoitteet toimivat MAL suunnittelun lähtökohtina. MAL suunnitelma valmistellaan Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen asiantuntijoiden yhteistyönä MAL- neuvottelukunnan ja HLJ- toimikunnan ohjauksessa. Suunnittelun alkuvaiheessa hyväksyttiin puiteohjelma HSL:n hallituksessa ja Helsingin seudun yhteistyökokouksessa. KUUMA- johtokunta hyväksyi puiteohjelman Suunnittelu on edennyt puiteohjelman mukaisesti. Aiempien suunnitelmien, MAL- sopimuksen, tehtyjen selvitysten, tutkimusten ja asiantuntija- arvioiden pohjalta on valmisteltu MAL suunnitelman valmisteluun lähtökohdat ja tavoitteet, joita hyödynnetään suunnitelman valmistelussa jatkossa. MAL suunnitelmalla on toteutuessaan merkittäviä vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ja ympäristöön. Vaikutusten arvioinnilla tuodaan esiin suunnittelun vaikutuksia ja tuetaan suunnitelman valmistelua ja päätöksentekoa. Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma on viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (SOVA- laki 200/2005) mukaan ympäristövaikutusten arviointia edellyttävä suunnitelma. Lain perusteella vastaavan viranomaisen tulee huolehtia siitä, että ympäristövaikutukset selvitetään ja arvioidaan riittävässä määrin. MAL työssä vaikutusten arviointi tehdään liikenteen lisäksi maankäytön ja asumisen keskeisiksi tunnistetuista teemoista. Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallitus päätti hyväksyä MAL suunnitelman lähtökohdat ja tavoitteet jatkosuunnittelulle. Lisäksi HSL:n hallitus päätti lähettää päätöksen KUUMA- johtokunnalle osaltaan hyväksyttäväksi ja pääkaupunkiseudun yhteistyöryhmälle sekä Helsingin seudun yhteistyökokoukselle tiedoksi. Kunnanhallituksen kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ja keskustelun ajaksi on kutsuttu myös kunnanhallituksen nimeämät viisi MAL 2019 luottamushenkilöedustajaa. Nämä nimetyt henkilöt ovat Anna- Mari Toikka, Ulf Kjerin, Ari Harinen, Matti Kaurila ja Saara Huhmarniemi. Viranhaltijoista MAL- vastuutettuja ovat kunnanjohtaja, kuntatekniikan toimialajohtaja, kunnanarkkitehti, rakennus- ja asuntoasiantuntija sekä kehitysjohtaja; myös heidät on kutsuttu tämän asian käsittelyn ajaksi kokoukseen. Oheismateriaali:

24 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) - Ote HSL:n hallituksen pöytäkirjasta Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelman MAL 2019, lähtökohdat ja tavoitteet jatkosuunnittelulle - MAL suunnitelman vaikutusten arviointiohjelma - MAL raamipäätös / H.H. - V keinot ja toimet luonnos Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus merkitsee MAL 2019 lähtökohdat ja tavoitteet jatkosuunnittelulle tiedokseen. Ehdotuksen mukaisesti. Kuntakehitysjaosto, , 95 Valmistelijat / lisätiedot: Tero Luomajärvi, Anna- Kaisa Kauppinen, Ansa Virtanen Helsingin seudun liikenne (HSL) - kuntayhtymän hallitus on päättänyt lähettää MAL 2019 suunnitelmaluonnoksen ja siihen liittyvän vaikutustenarvioinnin (SOVA) selostusluonnoksen lausunnoille. Suunnitelmaluonnoksen lähettävät lausuntokierrokselle HSYK maankäyttö- ja asumisasioiden osalta ja HSL:n hallitus vastaavasti liikennesisältöjen osalta. Teknisesti lausuntokierros hoidetaan HSL:n kautta. Suunnitelmaluonnos on lausunnoilla Myös asukkailla on mahdollisuus antaa kannanotto suunnitelmaluonnoksesta. Suunnitelmakokonaisuus kattaa myös lakisääteisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. Vaikutusten arviointi täyttää SOVA- lain vaatimukset (laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 200/2005). Yleistä Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL suunnitelmaluonnoksessa kuvataan, miten seutua on tarkoitus kehittää vuosina Suunnitelmaluonnoksessa on erityisesti kiinnitetty huomiota maankäytön, asumisen ja liikenteen entistä tiiviimpään yhtäaikaiseen tarkisteluun, vaikutusten arviointiin ja laajaan sidosryhmien vuoropuheluun.

25 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) Seudun päättäjien hyväksymät MAL- työn visio, keskeiset lähtökohdat ja tavoiteasettelu sekä suunnitelmaluonnoksen kärkikeinot ja niitä tarkentavat toimenpiteet ilmenevät suunnitelmaluonnoksen sivujen teksteistä, joita on visualisoitu symbolikuvin. Suunnitelmaluonnoksessa on pyritty avaamaan kärkikeinojen osalta toimenpiteitä, joiden avulla seudun kuntien on toimittava saavuttaakseen suunnitelman tavoitteita maankäytön, riittävän asuntotuotannon ja liikenteen suunnittelussa omissa kunnissaan. MAL suunnitelman pääsisältö on: seudun kasvu ohjataan nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen ja joukkoliikenteen kannalta kilpailukykyisille alueille seudulle rakennetaan vuosittain noin asuntoa ja asuntokannan sekä elinympäristön laadusta huolehditaan raideliikenteeseen ja pyöräliikenteeseen osoitetaan vahvat panostukset, tieliikennettä kehitetään tavara- ja joukkoliikennelähtöisesti päästöjä vähennetään useilla liikennesuoritetta pienentävillä keinoilla, mm. tiemaksuilla sekä ajoneuvokantaa energiatehokkaammaksi ja hiilineutraalimmaksi uudistaen. Suunnitelmaluonnoksessa on osoitettu konkreettiset toimet, joilla seudun päättäjien asettamiin tavoitteisiin päästäisiin vuoteen 2030 mennessä ja miten varaudutaan vuoden 2050 tavoitteiden mukaiseen tilanteeseen. Näitä ovat muun muassa seudullisesti määritellyt maankäytön ensisijaiset kehittämisvyöhykkeet, kuntakohtaiset asuntorakentamisennusteet ja asemakaavatavoitteet sekä ennen vuotta 2030 aloitettavat liikennehankkeet ja - toimenpiteet. Pidemmällä aikavälillä vuodesta 2030 eteenpäin leikataan edelleen kasvihuonepäästöjä, sijoitetaan uusi maankäyttö tiivistävästi ja kestävästi, pidetään asuntotuotanto riittävänä ja laadukkaana sekä kehitetään ja integroidaan joukkoliikennekokonaisuutta. Tie- ja katuverkolla painopiste säilyy joukko- ja tavaraliikenteen toimivuudessa. Suunnitelmaluonnoksen sivun 50 kuvista ilmenee Helsingin seudun tie- ja katuverkoston ruuhkautuminen aamuhuipputunnissa vuonna 2017 sekä ennustetilanteessa vuonna 2030 tilanteissa, joissa tienkäyttömaksut ovat joko käytössä tai niitä ei ole. Ruuhkautumisessa vuoden 2030 tilanteissa on selvät erot. Tieliikenteen hinnoittelulla pyritään tilanteeseen, jossa tieverkon käyttäjät maksavat kulkutapansa valinnasta aiheutuvia haittoja. Luonnoksen mukaan päästövähennyskeinona tiemaksu on tehokkain. Suunnitelmaluonnoksen toimenpiteillä Helsingin seutu kasvaa merkittävästi ja vähentää päästöjä tehokkaasti. Lähes kaikki suunnitelman vuodelle 2030 asetetut tavoitetasot saavutetaan. Liikenteen CO - päästövähennystavoite (50 %) saavutetaan, 2 kun kaikki suunnitellut toimet toteutuvat riittävällä voimakkuudella mukaan lukien tiemaksut. Työvoiman saatavuus paranee, mikä houkuttaa yrityksiä ja asukkaita. Luonnoksen toimenpidekokonaisuus on yhdyskuntataloudelliselta tehokkuudeltaan hyvä, mikä takaa taloudelliset edellytykset seudun kehittämiseen. Asuntotuotanto sijoittuu tavoitteiden mukaisesti ensisijaisesti kehitettäville vyöhykkeille. Terveellinen ja turvallinen elinympäristö mahdollistaa kaikille aktiivisen arjen. Sosiaalista

26 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) eriytymistä pyritään jatkossa torjumaan yhteisen ohjelman avulla sekä seuraamaan kehitystä aktiivisemmin. Kestävien kulkutapojen (kävely, pyöräily ja joukkoliikenne) osuus kasvaa jo päätettyihin toimenpiteisiin nähden, mutta tavoitetasoa ei tältä osin kokonaan saavuteta. Suunnitelmaluonnoksen vaikutuksia on arvioitu SOVA- lain mukaisesti ja arviointi on ohjannut suunnitelmaratkaisujen valintaa. Suunnitelmaluonnoksen valmisteluvaiheessa kolme iterointikierrosta on laadittu valmistelijoiden toimesta vuorovaikutteisesti esimerkiksi työpajatyöskentelynä, mikä on ollut mielenkiintoinen ja vaativa prosessi. Silti iteroinnin kautta saavutetut tulokset perusteluineen eivät helposti avaudu suunnitteluprosessiin osallistuneille eikä mitä oletettavimmin myöskään päättäjätahoille, vaikka niitä on käsitelty hankkeen vaikutusten arviointiluonnoksessa. Edellä esitetty kritiikki koskee etenkin suunnitelmaluonnoksen mittariston kolmea tavoitetasoa (s. 21), joiden johtopäätösten takana lienee monimutkainen arviointikehikko ja tämän takia arvioinnin perusteluja on vaikea kokonaisvaltaisesti hahmottaa aiheuttaen epätietoisuutta, joka koskee etenkin seuraavia mittaristoja: liikenteen kasvihuonepäästöjen vähentäminen työvoiman saavutettavuuden parantaminen yhteiskuntataloudellinen tehokkuus. Suunnitelmaluonnoksesta saadun palautteen jälkeen viimeistellään lopullinen MAL 2019 suunnitelma, jonka hyväksyy HSYK maankäyttö- ja asumissisältöjen osalta lähettäen ne edelleen kuntien hyväksyttäviksi sekä HSL:n hallitus liikennesisältöjen osalta jäsenkuntien puolesta. Niiden kuntien osalta, jotka eivät ole HSL:n jäseniä, liikennesisällöt hyväksytään KUUMA- johtokunnan lähettämänä kokonaisuutena. Tavoitteena on saada suunnitelma hyväksyttyä hyvissä ajoin kevään 2019 aikana. MAL 2019 suunnitelman pohjalta valmistellaan ja neuvotellaan MAL- sopimus valtion, seudun kuntien ja HSL:n kesken. MAL 2019 suunnitelmaa ja sopimusta tullaan seuraamaan vuosittain. Kirkkonummen kuntaa koskevat keskeiset nostot MAL suunnitelmaluonnoksesta Suunnitelmaluonnoksen sivuilta 23 ja 24 ilmenevät Kirkkonummen kunnan esittämät maankäytön ensisijaiset kehittämisvyöhykkeet ja laajenemisalueet sekä myös suunnitelmaluonnokseen nousseet kehittämisvyöhykkeet. Kirkkonummen kunnan osalta luonnoksen kehittämisvyöhykkeet poikkeavat kunnan tavoiteasettelusta varsinkin, kun kunnan tavoitteena on Kantvikin alueen sisällyttäminen asumisen ensisijaiseksi vyöhykkeeksi. Suunnitelmaluonnoksessa on esitetty paljon hyviä keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi ja ne ovat pääsääntöisesti kunnan tahtotilan mukaisia. Kasvihuonepäästöjen vähentäminen on yksi tärkeimmistä ja seudun päättäjien asettama velvoittava tavoite koskee liikenteen päästöjen merkittävää vähentämistä. Liikenteen CO - päästövähennystavoite asettaa esimerkiksi kirkkonummelaiset 2 eriarvoiseen asemaan verrattuna pääkaupunkiseudun asukkaisiin, koska KUUMA-

27 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) kunnissa asuvat tarvitsevat omaa autoa liikkumiseen huomattavasti enemmän kuin seudun ytimessä asuvat joukkoliikennetarjonnan takia. Kirkkonummi kuuluu HINKU- kuntiin, jotka pyrkivät kasvihuonepäästöjen merkittävään leikkaamiseen vuoteen 2030 mennessä. Itse asiassa kunnan tavoiteasettelu on kunnianhimoisempi kuin suurimmalla osalla Helsingin seudun kuntia. Näiltä osin suunnitelman tavoitetila on kunnan tavoitteiden mukainen, vaikka Kirkkonummi muiden KUUMA- kuntien mukaisesti vastustaa ajoneuvoliikenteen hinnoittelua eli ns. tiemaksuja alueella. Suunnitelmaluonnos on liikennepainotteinen edellisen MAL suunnitelman tapaan, tosin nyt käsittelyssä olevassa luonnoksessa maankäyttö- ja asumissisältöjä on käsitelty tasavertaisemmin liikenteen kanssa. Liikenne ja tarpeelliset liikennehankkeet kytkevät Helsingin seudun yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi, metropolialueeksi, jonka liikenteen järjestämisratkaisuilla on suuri vaikutus mm. kuntien vetovoimaan ja seudun kilpailukykyyn. Suuret liikennehankkeet kohdistuvat ensisijaisesti pääkaupunkiseudulle. KUUMA- kuntiin ei montaa seudullista isoa liikennehanketta ole tulossa. Kirkkonummea eniten hyödyttävä seudullinen liikennehanke on kaupunkirata Leppävaarasta Espoon keskukseen, mikä mahdollistaa nykyistä paremmin Kirkkonummen lähijunaliikenteen nopeuttamisen ja aikataulujärjestelyjen kehittämisen. Toinen kirkkonummelaisia palveleva hanke on seudun pääpyöräily- yhteyksien rakentaminen kunnan haja- asutusalueilla. Taajamissa ja niiden vaikutusalueilla merkittävä osa yhteyksistä toteutetaan asemakaavojen kautta, siis vailla seudullista rahoitusta. Lähijunaliikenteen matkustajien määrän kasvun takia ruuhka- aikoina U- juniin on lisätty loppusyksystä 2018 vaunuyksikkö, jossa kuitenkaan ei voi matkustaa Masalan seisakkeen jälkeen Kirkkonummella. Tämä johtuu siitä, että Jorvaksen seisakkeen nykyiset, tämän päivän vaatimusten mukaiset laiturialueet ovat sekä liian lyhyet että turvallisuudeltaan kyseenalaiset. Seisakkeen ratasuunnitelma on valmistunut, mikä mahdollistaa seisakkeen uudistamistyön käynnistymisen. Jorvaksen seisakkeen parantamisesta on sopimus kustannusjakoineen kunnan ja Liikenneviraston kesken. Seisakkeen parantamishanketta ei ole suunnitelmaluonnokseen sen pienuuden takia listattu yksittäisenä kohteena, mutta sen rakentaminen on saatava vireille viivytyksettä. Suunnitelmassa esitetty lähijunaliikenteen seisontavarikon on todettu sijoittuvan rantaradalle, mutta sivun 24 kuvassa varikko (R- merkintä) on sijoitettu kunnan alueelle. Rantaradan aluevaraussuunnitelmassa (v. 2016) varikko on esitetty sijoitettavaksi Luomaan lakkautetun junaseisakkeen tuntumaan, vaikka Kirkkonummen kunta ei ole ottanut vielä virallista kantaa asiaan. Lainvoimainen Kirkkonummen yleiskaava 2020 ei mahdollista varikon sijoittamista aluevaraussuunnitelmassa osoitetulle alueelle, tosin kunnassa on vireillä Luoman osayleiskaavahanke ja siinä otetaan kantaa varikon sijoittamisesta alueelle. Suunnitelmaluonnoksessa Kirkkonummen vuosittainen asuntotuotantotavoite nousisi voimassa olevasta MAL- sopimuksesta hieman ollen noin 435. Luonnoksessa ei ole määritelty kunnille velvoitetta asemakaavoittaa riittävästi asuinmahdollisuuksia, mutta

28 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ ( 53) lähtökohtaisesti Kirkkonummen kunta katsoo, että nykyinen vuosittainen velvoite eli 2 noin k- m tulee olla myös uuden MAL- sopimusneuvottelujen lähtökohta. Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kuntakehitysjaosto hyväksyy osaltaan ja toimittaa edelleen kunnanhallitukselle Kirkkonummen lausunnon MAL 2019 suunnitelmaluonnoksesta ja siihen liittyvästä vaikutustenarvioinnin selostusluonnoksesta (SOVA). Kuntakehitysjaosto päätti ehdotuksen mukaisesti, lisäksi jaosto valtuutti viranhaltijat tekemään lausuntoon tarkistuksia kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta. Kunnanhallitus, , 4 Valmistelija / lisätiedot: Anna- Kaisa Kauppinen, Tero Luomajärvi anna- kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi, tero.luomajarvi@kirkkonummi.fi kuntatekniikan toimialajohtaja, kunnanarkkitehti Liitteet 1 Kirkkonummen kunnan lausunto MAL 2019, Kh pdf 2 Liite lausuntoon MAL 2019 suunnitelmaluonnoksesta.pdf Oheismateriaali 1 mal2019_suunnitelmaluonnos_ _0.pdf 2 Vaikutusten_arvioinnin_(SOVA)_selostusluonnos.pdf 3 KUUMA_lausuntoluonnos_MAL2019_päivitetty.pdf 4 Ote HSL hallituksen pöytäkirjasta pdf 5 MAL2019_luonnos_kalvot.pdf 6 MAL_2019_luonnos_ pdf 7 mal2019_liite_toimenpidekortit_ pdf Esittelijä: Tarmo Aarnio, kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Kirkkonummen lausunnon MAL 2019 suunnitelmaluonnoksesta ja siihen liittyvästä vaikutustenarvioinnin selostusluonnoksesta. Pöydälle viikon ajaksi. Pöydällepanon aikana viranhaltijat käsittelevät ja arvioivat annetut muutosehdotukset.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 12/ ( 17) Kuntakehitysjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 12/ ( 17) Kuntakehitysjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 12/2018 1 ( 17) Aika 27.11.2018, klo 17:02-20:06 Paikka Kunnantalo 5. krs Kajanus Käsitellyt asiat 92 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 93 Pöytäkirjan tarkastus ja

Lisätiedot

Asetetut tavoitteet saavutetaan monipuolisella, tehokkaalla ja konkreettisella kokonaisuudella. Suunnitelman pääsisältö on:

Asetetut tavoitteet saavutetaan monipuolisella, tehokkaalla ja konkreettisella kokonaisuudella. Suunnitelman pääsisältö on: Hallitus 134 30.10.2018 HELSINGIN SEUDUN MAL 2019 SUUNNITELMALUONNOKSEN JA ARVIOINTISELOSTUSLUONNOKSEN (SOVA) LÄHETTÄMINEN LAUSUNNOILLE 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 134 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE Hallitus 12 13.02.2018 HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 12 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 19.06.2017, klo 17:32-17:43 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/ ( 57) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/ ( 57) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2018 1 ( 57) Aika 08.10.2018, klo 18:00-20:36 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Kirkkonummisali Käsitellyt asiat 82 Pöytäkirjan tarkastus ja tarkastajien valinta 83 Kokouksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 13) Aika 06.03.2019, klo 17:04-18:49 Paikka Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (12) Kuntakehitysjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (12) Kuntakehitysjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 19.09.2017, klo 17:29-20:23 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kajanus (5. krs) Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston istuntosali, Helsingin kaupungintalo

Kaupunginvaltuuston istuntosali, Helsingin kaupungintalo HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika 13.11.2018 kello 17.15 18.45 Kokouspaikka Kaupunginvaltuuston istuntosali, Helsingin kaupungintalo ASIAT 1 Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2016 1 Konsernijaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00-19:40 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast 1 krs. Läsnäolijat Harinen Ari puheenjohtaja poissa 3 Sjölund Thorolf varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Konsernijaosto Aika 19.09.2016 klo 17:04-19:45 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Harinen Ari puheenjohtaja Sjölund Thorolf

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja Perusturvalautakunta 118 01.10.015 Kunnanhallitus 344 0.11.015 Kunnanvaltuusto 116 16.11.015 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen 510/10.03.0.0/011 Perusturvalautakunta 01.10.015 118

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (13) Perusturvalautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (13) Perusturvalautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (13) Aika 13.09.2017, klo 17:34-17:59 Paikka Kokoushuone Ervasti Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastus 33 Perusturvajaoston

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 11/ ( 32) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 11/ ( 32) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 11/2018 1 ( 32) Aika 28.11.2018, klo 17:26-21:28 Paikka Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Käsitellyt asiat 78 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Keskusvaalilautakunta. Pöytäkirja 2 1 / 9. Aika klo 17:00-18:24. Kunnantalo, Herman -kokoustila, 4.

Kirkkonummen kunta Keskusvaalilautakunta. Pöytäkirja 2 1 / 9. Aika klo 17:00-18:24. Kunnantalo, Herman -kokoustila, 4. Aika 11.06.2019 klo 17:00-18:24 Paikka Kunnantalo, Herman -kokoustila, 4. kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 64 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 65 Pöytäkirjan tarkastus ja tarkastajien valinta

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma Yhdyskuntatekniikan lautakunta 33 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 48 31.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2016 - Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma 692/10.03.01.00/2016

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 7/2018 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 7/2018 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 387 /2016 53 MAL 2019 KUUMA-komissio 18.12.2017 / 4 14.2.2018 / 7 KUUMA-komissio 1.3.2018 / 4 14.3.2018 / 13 KUUMA-komissio 14.11.2018 / 3 Helsingin seudun liikenne (HSL) kuntayhtymän hallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 14.04.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kunnantalo, Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen 34 Esteellisyydet 35 Ei julkinen

32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen 34 Esteellisyydet 35 Ei julkinen Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2018 1 ( 14) Aika 29.08.2018, klo 18:00-20:28 Paikka Käsitellyt asiat Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman - kokoustila 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 ( 58) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 ( 58) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 ( 58) Aika 29.04.2019, klo 16:30 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervast - kokoustila Käsiteltävät asiat 136 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 137 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01. Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kunnanvaltuusto 76 31.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (12) Kuntakehitysjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (12) Kuntakehitysjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1 (12) Aika 26.09.2017, klo 17:33-20:56 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kajanus (5. krs) Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1

Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1 Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1 Aika klo 17:00 Paikka Wohlsin kartano Lisätietoja Osallistujat Läsnä Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja Wehka-Aho Emmi II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 13.12.2016 klo 17:00-21:00 Paikka Kunnantalo, Kirkkonummi-sali Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ ( 37) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ ( 37) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 37) Aika 21.01.2019, klo 16:34-20:08 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervast - kokoustila Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummelle merkityksellistä

Kirkkonummelle merkityksellistä Yhdyskuntatekniikan lautakunta 41 19.05.2016 Kunnanhallitus 158 30.05.2016 Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2016 2019, sopimuksen hyväksyminen (kv)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston

Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston Kunnanhallitus 387 30.11.2015 Kunnanvaltuuston 4 04.02.2016 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 163 30.05.2016 Kunnanhallitus 200 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 62 20.06.2016 Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteen

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (11) Henkilöstöjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (11) Henkilöstöjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2018 1 (11) Aika 16.05.2018, klo 17:07-17:54 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, kokoushuone Herman Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummelle merkityksellistä

Kirkkonummelle merkityksellistä Yhdyskuntatekniikan lautakunta 41 19.05.2016 Kunnanhallitus 158 30.05.2016 Kunnanhallitus 189 13.06.2016 Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2016 2019,

Lisätiedot

Kunnanhallitus päätti mm.

Kunnanhallitus päätti mm. Kunnanhallitus 8 9.0.05 Kunnanhallitus 5 0..05 Kunnanvaltuusto 0 6..05 Vuoden 06 talousarvio ja vuosien 07-08 taloussuunnitelma 58/0.0.00/05 Kunnanhallitus 9.0.05 8 Kunnanhallitus päätti.6.05 0 mm. hyväksyä

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (28) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (28) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (28) Aika 04.09.2017, klo 18:17-19:08 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Kirkkonummisali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34 Pöytäkirjan

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 122 27.10.2016 Kunnanhallitus 339 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 107 07.11.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hyvinvointikeskushankkeen eteneminen 510/ /2011. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hyvinvointikeskushankkeen eteneminen 510/ /2011. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 158 02.05.2017 Kunnanvaltuusto 46 29.05.2017 Hyvinvointikeskushankkeen eteneminen 510/10.03.02.02/2011 Kunnanhallitus 02.05.2017 158 Kunnanvaltuusto päätti 06.02.2017 3, että talousarvion

Lisätiedot

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta.

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. 3..03 tiedote (6) 0.5.03 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 0.5.03 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2018 1 ( 12) Aika 17.10.2018, klo 17:01-19:33 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, kokoushuone Herman Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Esityslista 1/2017 1

Kirkkonummen kunta Esityslista 1/2017 1 Kirkkonummen kunta Esityslista 1/2017 1 Aika 16.01.2017 klo 17:00 Paikka Kokoushuone Ervasti Lisätietoja Osallistujat Läsnä Harinen Ari puheenjohtaja Sjölund Thorolf varapuheenjohtaja Hakapää Minna Hedberg

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 06.10.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kokoushuone Kajanus, kunnantalo 5. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki

Lisätiedot

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen MAL 2019 Tieliikenneseminaari 20.3.2019 Sini Puntanen Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu on kehittynyt vaiheittain Joukkoliikenteen merkitys suunnittelussa kasvanut 35% 30% 23% 35% Ratahankkeet

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (10) Keskusvaalilautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 17:12-18:39 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (9) Vammaisneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (9) Vammaisneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 06.03.2018, klo 16:59-18:36 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, 1 krs. Käsitellyt asiat 5 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 6 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/ (11) Henkilöstöjaosto Vuoden 2018 henkilöstön koulutussuunnitelma ja koulutuskorvaus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/ (11) Henkilöstöjaosto Vuoden 2018 henkilöstön koulutussuunnitelma ja koulutuskorvaus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2017 1 (11) Aika 13.12.2017, klo 17:03-18:20 Paikka Kokoustila Hermanni Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjan tarkastus 28 Henkilöstöjaoston

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot

1 merkitä tiedokseen kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen

1 merkitä tiedokseen kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen Kunnanhallitus 331 17.10.2016 Kunnanhallitus 336 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 120 14.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 339/02.02.00/2016 Kunnanhallitus 17.10.2016 331

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Suomenkielinen varhaiskasvatusja 37 15.06.2016 opetuslautakunta Kunnanhallitus 251 22.08.2016 Veikkolan koulun laajennus, päiväkodin purkaminen ja uudisrakennus sekä mahdollisesti Veikkolan kirjaston tilojen

Lisätiedot

14.10.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta.

14.10.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. 31.1.2013 tiedote 1 (5) 14.10.2013 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 14.10.2013 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (81) Kunnanvaltuusto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (81) Kunnanvaltuusto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1 (81) Aika 13.11.2017, klo 18:06-21:28 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Kirkkonummisali Käsitellyt asiat 62 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 11.06.2015 klo 17:03-18:38 Paikka Kunnantalo, Kajanus -kokoustila 5. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Yleistä yleiskaavaluonnoksesta

Yleistä yleiskaavaluonnoksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 7 22.01.2015 Kunnanhallitus 90 02.03.2015 Kunnan lausunto Helsingin yleiskaavaluonnoksesta 1018/10.02.01/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 22.01.2015 7 Helsingin nykyinen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 07.12.2017, klo 18:01-21:03 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Herman Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2018 1 (9) Aika 31.01.2018, klo 18:01-20:40 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Herman -kokoustila Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/ ( 13) Henkilöstöjaosto Kirkkonummen kunnan moniammatillisten sisäilmatyöryhmien toimintaohje

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/ ( 13) Henkilöstöjaosto Kirkkonummen kunnan moniammatillisten sisäilmatyöryhmien toimintaohje Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2018 1 ( 13) Aika 12.12.2018, klo 17:07-18:12 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, kokoushuone Herman Käsitellyt asiat 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 55 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/ ( 9) Tarkastuslautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2018 1 ( 9) Aika 25.10.2018, klo 18:00-20:40 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Herman - kokoustila Käsitellyt asiat 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 49 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/ ( 42) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/ ( 42) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2018 1 ( 42) Aika 12.11.2018, klo 18:00-20:34 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Kirkkonummisali Käsitellyt asiat 94 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 95 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Maankäyttölautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Maankäyttölautakunta 143 03.12.2014 Kunnanhallitus 350 15.12.2014 Kunnanhallitus 145 25.05.2015 Ehdotus Mäntsälän kunnan lausunnoksi Helsingin seudun yhteisestä maankäyttösuunnitelma 2050 -luonnoksesta,

Lisätiedot

17652/15 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS. . O.u

17652/15 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS. . O.u HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS Radanrakentajantie 5, 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi Kirkkonummen kunnanhallitus PL 20 02401 KIRKKONUMMI LÄHETE 13.10.2015

Lisätiedot

Kunnan uusi hallintosääntö alkaen 623/ /2016

Kunnan uusi hallintosääntö alkaen 623/ /2016 Kunnanhallitus 32 13.02.2017 Kunnanhallitus 72 27.02.2017 Kunnanhallitus 86 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 18 13.03.2017 Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.2017 alkaen 623/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 13.02.2017

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

MAL puiteohjelma

MAL puiteohjelma KUUMA-johtokunta 7.2.2017-4 - Liite 4e MAL 2019 -puiteohjelma KUUMA-komissio 20.1.2017 MAL 2019 -puiteohjelman sisältö Puiteohjelman tarkoitus MAL 2019 -puiteohjelmassa on kuvattu Helsingin seudun maankäytön,

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 09.03.2016 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 09.03.2016 keskiviikko klo 14:00-17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Saapuvilla

Lisätiedot

Keskiviikko klo Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka Asemantie 30, Vihti 51 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 2

Keskiviikko klo Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka Asemantie 30, Vihti 51 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 2 KERAVAN KAUPUNKI KUUMA-johtokunta ESITYSLISTA N:o 7/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 28.11.2018 klo 18.00 Paikka Vihdin kunnanvirasto, koulutusluokka Asemantie 30, 03100 Vihti KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 28

KUUMA-johtokunta Liite 28 KUUMA-johtokunta 6.6.2018 28 Liite 28 HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika kello 17.00-17:50 Kokouspaikka Kaupunginvaltuuston istuntosali, Helsinki (käyntiosoite Aleksanterinkatu 20) ASIAT

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (11) Perusturvalautakunta

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (11) Perusturvalautakunta Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (11) Aika 02.11.2017, klo 17:30 Paikka Kokoushuone Ervasti Käsiteltävät asiat 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 44 Pöytäkirjan tarkastus 45 Perusturvan talousarvion

Lisätiedot

MAL 2019 Raamipäätös Kuuma-johtokunta Mari Randell, Sini Puntanen, Mari Siivola

MAL 2019 Raamipäätös Kuuma-johtokunta Mari Randell, Sini Puntanen, Mari Siivola KUUMA-johtokunta 14.3.2018 13 Liite 13d MAL 2019 Raamipäätös Kuuma-johtokunta 14.3.2018 Mari Randell, Sini Puntanen, Mari Siivola 1 Raamipäätöksen sisältö MAL 2019 -työtä toteutetaan edellisellä suunnittelukierroksella

Lisätiedot

Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio

Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio Kunnanhallitus 399..05 Kunnanvaltuusto 3 08.0.06 Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio 95/0.00.0/05 Kunnanhallitus..05 399 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/ (13) Tarkastuslautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/ (13) Tarkastuslautakunta Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2018 1 (13) Aika 03.05.2018, klo 18:00-21:25 Paikka Kunnantalo, Herman -kokoustila, 4. kerros Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Aika 19.02.2018, klo 18:00-18:17 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 7/2018 1 ( 10) Aika 19.12.2018, klo 17:00-18:06 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

220 Irtisanoutuminen henkilöstöjohtajan virasta, Heli Huopainen

220 Irtisanoutuminen henkilöstöjohtajan virasta, Heli Huopainen Mikkeli Pöytäkirja 14/2017 1 (9) Aika 12.12.2017, klo 08:00-09:05 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 218 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 219 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 19/ ( 49) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 19/ ( 49) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 19/2018 1 ( 49) Aika 01.10.2018, klo 16:05-20:27 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervast - kokoustila Käsitellyt asiat 293 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 294 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (27) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (27) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2018 1 (27) Aika 18.06.2018, klo 18:00-20:04 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, Kirkkonummisali Käsitellyt asiat 63 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 64 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (11) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (11) Palvelutuotannon jaosto Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 29.06.2017, klo 17:16-17:58 Paikka Kuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 05.03.2015 Sivu 1 / 14

Tarkastuslautakunta 05.03.2015 Sivu 1 / 14 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 05.03.2015 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 05.03.2015 torstai klo 15:00-18:50 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ ( 38) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ ( 38) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 38) Aika 04.03.2019, klo 18:01-19:28 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Kirkkonummisali Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (8) Vammaisneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (8) Vammaisneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (8) Aika 24.10.2017, klo 17:07-17:31 Paikka Kokoushuone Ervast Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Vammaisneuvoston

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 38 18.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/04.03.01/2016

Lisätiedot