SUOMALAISTEN ANSIOTULOLIIKKUVUUS JA AMMATTI- RYHMÄN VAIHDOKSET RAKENNEMUUTOKSEN AIKANA
|
|
- Katariina Virtanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 12 HUHTIKUU 2019 SUOMALAISTEN ANSIOTULOLIIKKUVUUS JA AMMATTI- RYHMÄN VAIHDOKSET RAKENNEMUUTOKSEN AIKANA Päälöydökset Ansiotuloerot ovat hieman kasvaneet vuoden 2008 jälkeen. Joka kymmenes alimpaan ansiotuloviidennekseen vuonna 2010 kuuluneista oli ilman palkka- ja yrittäjätuloja vuonna Yli kolme neljäsosaa ylimpään ansiotuloviidennekseen kuuluneista oli samassa tuloluokassa kuusi vuotta myöhemmin. Tuloliikkuvuus on yleisempää ansiotulojakauman alapäässä vuotiaiden työntekijäammateissa toimivien määrä on vähentynyt aikana noin viidenneksen. Suhteellinen tuloasema muuttui eniten yrittäjillä ja ulkomaalaistaustaisilla, sekä ylös- että alaspäin. Tuloaseman paraneminen oli yleisempää naisilla ja nuorilla, joilla alkuperäinen tulotaso oli keskimäärin alhaisempi. Kirjoittajat: Maria Vaalavuo Tutkimuspäällikkö, THL Timo M. Kauppinen Tutkimuspäällikkö, THL JOHDANTO Talouden rakennemuutos ja globalisaatio ovat vaikuttaneet työhön ja toimeentuloon eri puolilla maailmaa. Maiden sisäiset tuloerot ovat kasvaneet ja keskituloisten aseman on nähty heikentyneen useissa kehittyneissä maissa, kun taas maiden väliset tuloerot ovat kaventuneet. 1 Millaiselta tilanne ja kehitys näyttävät Suomessa? Vastataksemme tähän kysymykseen kuvaamme ansiotulojen jakautumista, ammattiryhmien välistä liikkuvuutta ja tuloliikkuvuutta eri sosioekonomisissa ryhmissä vuosina Keskitymme vuotiaiden ansiotuloihin, jotka sisältävät analyysissamme henkilön palkka- ja yrittäjätulot ennen veroja. Ansiotuloja tarkastelemalla saadaan kirkkaampi kuva työmarkkinoilla tapahtuneiden muutosten seurauksista kuin analysoimalla käytettävissä olevia tuloja, jolloin tulonsiirrot pehmentävät esimerkiksi työttömyyden seurauksia. Vastaavasti tarkastelemalla yksilön eikä kotitalouden tuloja nähdään työmarkkinoilla tapahtuvien muutosten vaikutukset selvemmin, kun parisuhteiden muodostumisen ja purkautumisen dynamiikka tai lastensaanti eivät vaikuta suoraan itse tulojen mittaukseen. Näiden valintojen seurauksena analyysi ei koske niinkään tutkittavien taloudellista toimeentuloa kuin heidän asemaansa työmarkkinoilla. KESKITULOISTEN ASEMA SÄILYNYT SUHTEESSA SUURITULOISIIN Toimiva demokratia vaatii alustakseen vahvan keskiluokan. Yhteiskunnan voimakas polarisoituminen taas saattaa johtaa sosiaaliseen ja poliittiseen epävakauteen. Keskiluokan kaventumisesta on ollut keskustelua jo pitkään, mutta toisaalta viimeaikaiset tutkimukset ja median huomio ovat keskittyneet kansakunnan marginaaleihin tulonjaon ala- ja yläpäässä. Ymmärtääksemme paremmin muutoksia esimerkiksi poliittisessa käyttäytymisessä voi tulonjaon keskivaiheilla tapahtuneiden muutosten tutkiminen silti olla merkityksellisempää. Kuviossa 1 on tarkasteltu ansiotuloerojen kehitystä pieni-, keski- ja suurituloisten välillä. Tarkastelussa ovat mukana kaikki vuotiaat henkilöt, joilla oli ansiotuloja kyseisen vuoden aikana. Tulotasoon vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka monta kuukautta henkilö on ollut töissä vuoden aikana ja kuinka monta tuntia kuukaudessa. Etenkin tulonjaon alapäässä vuosittaisten työkuukausien lukumäärä vaikuttaa vuosiansioihin, sillä se on keskimäärin alhaisempi kuin tulonjaon yläpäässä. Kun tarkastelemme ansiotuloeroja tulojakauman eri kohdissa huomaamme, että suurituloisten (p90) ja keskituloisten (p50) välillä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuosina , mutta ero on kasvanut 2010-luvulla pienituloisimpien (p10) ja muiden tuloryhmien välillä niin, että ero on samaa luokkaa kuin tarkasteluajanjakson alussa vuonna 2004.
2 Määritelmät Ansiotuloilla tarkoitamme henkilökohtaisia palkka- ja yrittäjätuloja ennen veroja ja keskitymme analyysissa parhaassa työiässä oleviin vuotiaisiin. Seuraamme yksilöiden ansiotuloja seitsemän vuoden ajan ajanjaksoilla ja koko väestön kattavan rekisteriaineiston avulla. Ammattiin perustuva sosioekonominen ryhmittely on Tilastokeskuksen laatima. Tieto sosioekonomisesta asemasta on aineistossamme saatavilla vuoteen 2015 asti. Ansiotuloviidennekset on laskettu vuotiaiden ansiotuloja kyseisenä vuotena ansainneiden perusteella. Gini-kerroin mittaa tuloeroja. Mittarin arvot vaihtelevat välillä 0 ja 100, joista 0 viittaa täydellisen tasaiseen tulonjakoon ja 100 päinvastaiseen tilanteeseen. Kun kaikki ansiotuloja saaneet henkilöt laitetaan tulojensa mukaan järjestykseen, mediaani (p50, keskituloiset) kuvaa keskimmäisen henkilön ansiotasoa, p10 sen henkilön ansiotasoa, jota pienempituloisia on 10 % henkilöistä, ja p90 sen henkilön ansiotasoa, jota pienempituloisia on 90 % henkilöistä. Aineisto Aineistona käytämme kattavaa rekisteriaineistoa (lupanumero TK ), joka pitää sisällään kaikki Suomessa asuvat henkilöt vuosilta Aineisto mahdollistaa aiempaa yksityiskohtaisemman analyysin. Tuloliikkuvuuden analyysissa keskitymme seurannan alussa vuotiaisiin henkilöihin ja seuraamme heitä kuusi vuotta eteenpäin ja analysoimme, kuka koki suhteellisessa tuloasemassaan heikennyksen. Ne henkilöt, jotka ovat kuolleet tai muuttaneet pois Suomesta seurantajakson päättyessä kuusi vuotta myöhemmin, ovat myös poistettu analyyseistä. BIBU-hanke BIBU eli Kansalaisuuden kuilut ja kuplat -tutkimushanke on Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama hanke. Se selvittää, kuinka globaalit muutokset talouden rakennemuutos, kaupungistuminen ja muuttoliike muuttavat kansalaisten toimintakykyä, poliittisia tunteita ja intressejä sekä sitä kuinka poliittinen päätöksenteko vastaa näihin muutoksiin. Tulojen suhde 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0, p90/p10 p50/p10 p90/p50 Kuvio 1. Ansiotuloerot pieni-, keski- ja suurituloisten välillä (kaikki vuotiaat, joilla oli ansiotuloja yli 0 euroa vuoden aikana). Huom. p90/p10 viittaa tulotason suhteeseen suuri- ja pienituloisten välillä, p50/p10 keski- ja pienituloisten välillä ja p90/p50 suuri- ja keskituloisten välillä. Vaihtoehtoisella tuloeromittarilla, eli Gini-kertoimella, mitattuna ansiotuloerot ovat kasvaneet vuoden 2008 jälkeen 33,7:stä 34,8:aan. Tätä ennen ansiotuloerot olivat hieman kaventuneet (mukana vain ne, joilla oli ansiotuloja). Ammattiryhmien sisäiset tuloerot ovat huomattavasti pienemmät (lukuun ottamatta yrittäjiä) ja niissä ei ole tapahtunut muutoksia tutkitulla aikavälillä. Kokonaan ilman ansiotuloja olleiden osuus oli alimmillaan 14 prosenttia vuonna 2008; tästä se on kasvanut 17 prosenttiin vuonna 2016 (mukana luvussa on myös esim. opiskelijoita ja muita työmarkkinoiden ulkopuolella olevia). Kun määrittelimme keskituloisiksi ne vuotiaat, joiden ansiotulot olivat prosenttia mediaanista, emme havainneet muutoksia keskituloisten osuudessa ansiotuloja saaneista ajanjaksolla Varsinaisen keskiluokan mittaaminen edellyttää myös muita kuin tulotietoja, mutta tämän analyysin perusteella ainakaan keskituloisten häviämisestä ei ole näyttöä Suomessa. TYÖNTEKIJÄAMMATEISSA OLEVIEN MÄÄRÄ ON VÄHENTYNYT JA HEITÄ ON SIIRTYNYT ETENKIN ALEMMIKSI TOIMIHENKILÖIKSI Talouden ja teollisuuden rakennemuutos on tarkoittanut joidenkin työpaikkojen häviämistä ja niiden korvautumista uusilla ammateilla. Osittain se on myös johtanut työmarkkinoiden polarisaatioon Euroopan unionin jäsenmaissa, kun etenkin korkeasti koulutettujen ja huippuosaajien kysyntä on kasvanut. 2 Epätyypilliset työsuhteet, kuten osa-aikatyö ja määräaikaiset työsuhteet, ovat EU:ssa lisääntyneet, kun työmarkkinoita on pyritty joustavoittamaan. 3 Tilastokeskuksen mukaan myös Suomessa vastentahtoinen osa-aikatyö on yleistynyt 2010-luvulla 4, mutta toisaalta määräaikaisten työsuhteiden osuuden kasvusta ei ole merkkejä. 5 Viime vuosikymmenten rakennemuutos on Suomessa tarkoittanut ennen kaikkea työllisyyden kasvua korkeimmissa tuloluokissa 6, kun taas rutiininomaisista ammateista siirrytään pois. 7 THL Tutkimuksesta tiiviisti 12/2019 2
3 Lukumäärä Alempi toimihenkilö Ylempi toimihenkilö Muu työntekijä Teollisuustyöntekijä Yrittäjä Kuvio vuotiaiden henkilöiden lukumäärä eri ammattiryhmissä Huom. Vuonna 2010 sosioekonomisen aseman luokittelussa tapahtui Tilastokeskuksessa pieniä muutoksia, jotka voivat selittää hypähdystä vuosien 2009 ja 2010 välillä. Käytössämme olevan aineiston perusteella nähdään, että niiden ansiotuloja saaneiden vuotiaiden, joilla ammattiin perustuva sosioekonominen asema oli tiedossa, määrä vähentyi vuosien 2004 ja 2015 välillä 117 tuhannella henkilöllä eli kuusi prosenttia (Kuvio 2) (koko samanikäinen väestö väheni tällä ajanjaksolla 4 %). Teollisuustyöntekijöiden määrän lasku oli voimakkainta (22 %) ja myös muiden työntekijöiden määrä väheni huomattavasti (17 %). Ylempien toimihenkilöiden määrä sen sijaan kasvoi kahdeksan prosenttia samalla ajanjaksolla. Seurattaessa yksilötasolla ammattien muutoksia nähdään enemmän muutoksia työntekijäammateissa olleilla (Kuvio 3). Vuoden vuotiaista teollisuustyöntekijöistä 76 prosenttia ja muista työntekijöistä 70 prosenttia oli samassa ammattiryhmässä viisi vuotta myöhemmin. Sen sijaan ylemmistä toimihenkilöistä samassa ryhmässä pysyi 82 prosenttia. Suurin osa ammattiryhmää vaihtaneista siirtyi alempiin toimihenkilöihin. Alemmista toimihenkilöistä sen sijaan siirryttiin useimmiten ylempiin toimihenkilöammatteihin (ei näytetty kuviossa). 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Ylempi toimihenkilö Muu työntekijä Teollisuustyöntekijä Siirtyi johonkin muuhun ammattiryhmään Siirtyi muuksi työntekijäksi / teollisuustyöntekijäksi Siirtyi alemmaksi toimihenkilöksi Sama ammattiryhmä 5 vuotta myöhemmin Kuvio 3. Liikkuvuus ammattiryhmien välillä Mukana tarkastelussa seurannan alussa vuotta täyttäneet, joiden ammattiryhmä oli tiedossa seurannan alussa ja lopussa. THL Tutkimuksesta tiiviisti 12/2019 3
4 Ammattiryhmien välillä ei ollut merkittäviä eroja mediaanitulojen kehityksessä lukuun ottamatta yrittäjiä, joilla mediaanitulot kasvoivat muita nopeammin. Teollisuustyöntekijöillä on kuitenkin keskimäärin korkeampi tulotaso kuin muilla työntekijöillä tai alemmilla toimihenkilöillä, eli ammattiryhmän muutos on voinut heille tarkoittaa myös tulojen heikentymistä. TULOLIIKKUVUUS TÄRKEÄ OSA TULOEROJEN KUVAUSTA Tuloerojen seuraamisen lisäksi on tärkeä tutkia tuloliikkuvuutta, sillä vakaakin tilanne tuloerojen suhteen voi pitää sisällään erilaisia kehityskulkuja esimerkiksi eri ammattiryhmiin kuuluneiden välillä. Jopa enemmän kuin oma tulotaso voi tulojen kehitys niin suhteessa muihin kuin absoluuttisesti mitattuna vaikuttaa henkilön tyytyväisyyteen omaan taloudelliseen tilanteeseen ja siten esimerkiksi poliittiseen käyttäytymiseen. Kuviossa 4 esitetään vuotiaiden henkilöiden siirtymistä tuloviidennesten välillä seitsemän vuoden seurannan aikana (ikä mitattu vuonna 2010). Lisäksi on huomioitu ne henkilöt, joilla vuonna 2016 ei enää ollut ansiotuloja: tällaisia henkilöitä oli 3 prosenttia mutta vuonna 2010 alimpaan tuloviidennekseen kuuluneista joka kymmenes. Tuloliikkuvuus luokkien välillä oli sitä vähäisempää, mitä korkeammat tulot henkilöllä alun perin oli. Yli kolme neljäsosaa ylimpään ansiotuloviidennekseen kuuluneista oli samassa viidenneksessä kuusi vuotta myöhemmin. Tuloliikkuvuudessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia ajanjaksojen ja välillä, joskin ensimmäisellä ajanjaksolla useampi päätyi ilman ansiotuloja. Kuvio osoittaa, että matalapalkkaisilla tulojen epävarmuus on merkittävä riski, mutta mahdollisuuksia on myös ansiotason paranemiseen. Kun tuloliikkuvuutta tarkastellaan lyhyemmällä aikavälillä, eli vuodesta seuraavaan, alimmasta tuloluokasta noin kolmannes siirtyy vuosittain ylempään tuloluokkaan. Osuus alkuperäisestä tuloluokasta 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Tuloviidennes 2010 Ylin tuloviidennes (2016) 4. tuloviidennes (2016) 3. tuloviidennes (2016) 2. tuloviidennes (2016) Alin tuloviidennes (2016) Ei ansiotuloja (2016) Kuvio 4. Ansiotuloliikkuvuus Mukana kaikki vuotiaat henkilöt, joilla oli ansiotuloja seurantajakson alussa. Huom. Tuloviidennekset muodostettu kaikkien palkka- ja yrittäjätuloja saaneiden vuotiaiden perusteella. THL Tutkimuksesta tiiviisti 12/2019 4
5 MITKÄ TEKIJÄT OVAT YHTEYDESSÄ TULOASEMAN MUUTOKSEEN? Taulukossa 1 on kuvailtu suhteellisen tuloaseman muutoksen yleisyyttä eri ryhmissä (ominaisuus mitattu seurannan alussa vuonna 2010). Tuloasema katsotaan muuttuneeksi, jos henkilön suhteellinen asema tulojakaumassa laski tai nousi ainakin kymmenen prosenttipistettä. Mukana tarkastelussa ovat vain ne, joilla oli ansiotuloja vuonna Taulukko 1. Suhteellisen tuloaseman muutos Mukana tarkastelussa seurannan alussa ansiotuloja saaneet vuotiaat. Asema säilyi Asema heikkeni Asema parani Nainen 52 % 21 % 27 % Mies 53 % 21 % 25 % Suomalaissyntyinen 53 % 21 % 26 % Ulkomaalaissyntyinen 45 % 25 % 30 % Suurimmat kaupungit 52 % 21 % 27 % Muu Suomi 54 % 21 % 25 % Ylempi toimihenkilö 63 % 16 % 21 % Alempi toimihenkilö 53 % 21 % 27 % Yrittäjä 42 % 30 % 28 % Muu työntekijä 52 % 24 % 24 % Teollisuustyöntekijä 51 % 25 % 24 % Suhteellinen tuloasema säilyi samana yli puolella ansiotuloja vuonna 2010 saaneista. Tuloasema parani hieman muita yleisemmin naisilla, suurissa kaupungeissa (20 asukasluvultaan suurinta kaupunkia) asuneilla ja ulkomaalaistaustaisilla. Tämä voi liittyä siihen, että heillä oli alun perin matalampi tulotaso, eli liikkumavaraa ylöspäin oli enemmän. Tuloasemaltaan nousseet olivat myös muita nuorempia. Tuloaseman nousun suurempi yleisyys aseman heikkenemiseen verrattuna kuvaa sitä, että tulotason on tapana nousta työuran aikana. Aseman heikkenemisessä on eroja ryhmien välillä lähinnä vertailtaessa ammattiryhmiä sekä suomalais- ja ulkomaalaissyntyisiä. Yrittäjillä ja ulkomaalaistaustaisilla oli muita suurempi riski sekä tulotason alenemiseen että nousuun. Toisaalta työntekijäammateissa aseman heikkeneminen oli suunnilleen yhtä yleistä kuin aseman paraneminen. Vakain tuloasema oli ylemmillä toimihenkilöillä. Ammattiryhmä ja muut ominaisuudet on tässä tarkastelussa mitattu vain seurannan alussa. Tuloaseman muutokset ovat kuitenkin vahvasti yhteydessä ammattiryhmän muutokseen. Työntekijäammateista ylempiin toimihenkilöryhmiin siirtyneistä yli puolella tuloasema parani (alempiin toimihenkilöryhmiin siirtyneistä yli 40 prosentilla), kun taas yrittäjäksi siirtyneistä yli kolmanneksella tuloasema heikkeni. YHTEENVETO Rakennemuutoksesta, työmarkkinoiden murroksesta ja globalisaatiosta puhuttaessa on kiinnostavaa analysoida palkka- ja yrittäjätulojen muutoksia, joihin edellä mainitut tekijät suoraan vaikuttavat. Tällöin ei siis huomioida niitä muutoksia, joita veroihin ja tulonsiirtoihin on tehty tai miten erilaiset kotitalouteen liittyvät seikat vaikuttavat tulonjakoon. Tulojen uudelleenjako vaikuttaa huomattavasti henkilöiden käytettävissä oleviin tuloihin, mutta palkka- ja yrittäjätulojen muutokset ovat voimakkaammin yhteydessä henkilön kokemukseen asemastaan työmarkkinoilla nyt ja tulevaisuudessa. THL Tutkimuksesta tiiviisti 12/2019 5
6 LÄHTEET 1) Milanovic, B. (2017) Tuloerot globalisaation aikakaudella. Tampere: Vastapaino. 2) Eurofound (2014) Drivers of recent job polarization and upgrading in Europe. Luxemburg: Publication Office of the European Union. 3) Fulvimari, A. & Meyermans, E. & Vaalavuo, M. (2016) Employment dynamics and social implication. Teoksessa Employment and Social Developments in Europe in Bryssel: Euroopan komissio. 4) Lukkarinen, H. (2018) Vastentahtoiset osa-aikatyöt yleistyneet 2010-luvulla. Tieto & Trendit 5) Tilastokeskuksen tilastotietokanta: Palkansaajat työsuhteen tyypin ja sukupuolen mukaan, vuotiaat 6) Fernández-Macías, E. (2012) Job polarization in Europe? Changes in the employment structure and job quality, Work and Occupations. Vol. 39(2): ) Maczulskij, T. & Kauhanen, M. (2017) Where do workers from declining routine jobs go and does migration matter? Palkansaajien tutkimuslaitos, Työpapereita ) Garnero, A. & Hijzen, A. & Martin, S. (2016) More unequal, but more mobile? Earnings inequality and mobility in OECD countries. Pariisi: OECD/DELSA working papers, n ) Colantone, I. & Stanig, P. (2018) Global competition and Brexit. American Political Science review. Vol. 112(2): Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Pl 30 (Mannerheimintie 166) Helsinki Puhelin: ISBN (verkko) ISSN Tässä tiiviissä analyysissa tutkimme muutoksia ansiotuloeroissa, ammattiryhmissä ja tuloliikkuvuudessa vuodesta 2004 alkaen. Havaitsimme, että ansiotuloerot ovat hieman kasvaneet 2010-luvulla ja etenkin kuilu suuri- ja pienituloisten välillä on kasvanut niin, että se on samalla tasolla kuin tarkastelun alussa vuonna Analyysimme keskeisin osio koski ansiotuloliikkuvuutta, eli sitä, missä määrin henkilöt pysyvät samassa tuloviidenneksessä läpi vuosien. Merkillepantavaa on pienituloisten riski joutua ilman ansiotuloja seitsemän vuoden seurannassa, kun taas tulonjaon yläpäässä tuloliikkuvuus alaspäin on harvinaista. Emme havainneet merkittäviä muutoksia tuloliikkuvuudessa vertailtaessa kahta ajanjaksoa ( ja ). Tuloerojen rinnalla on tärkeä tarkastella tuloliikkuvuutta, joka itsessään vaikuttaa myös käsitykseemme tuloeroista. Kansainvälisen vertailun mukaan tuloerot kaventuvat neljänneksellä, kun pitkän ajan tuloliikkuvuus huomioidaan. 8 Mahdollisuus tuloliikkuvuuteen voi myös kannustaa työntekoon ja oman osaamisen kehittämiseen, joskin tulojen heittelehtiminen luo epävarmuutta tulevaisuuden tulojen suhteen. Korkeiden tuloerojen maissa tuloerot voidaan hyväksyä helpommin, jos pienipalkkaiset eivät jämähdä matalapalkkatyöhön. Toisaalta on jonkin verran evidenssiä, että korkeat tuloerot juuri hidastavat tuloliikkuvuutta. 8 Rakennemuutoksen selvimpänä seurauksena on tiettyjen työpaikkojen häviäminen. Havaitsimme, että vuotiaiden teollisuustyöntekijöiden ja muiden työntekijöiden määrä on oletusten mukaisesti vähentynyt vuosien 2004 ja 2015 välillä. Osa entisistä työntekijöistä on siirtynyt alempiin toimihenkilöammatteihin. Vuosina tämä on vaikuttanut heidän suhteelliseen tuloasemaansa vaihtelevasti: joka neljännellä asema parani ja joka neljännellä taas heikkeni. Ammattiryhmää vaihtaneilla todennäköisyys tuloaseman paranemiseen oli suurempi kuin niillä, jotka pysyivät työntekijäammatissa. Taloudellinen hyvinvointi ja epävarmuus ja muutokset niissä todennäköisesti vaikuttavat henkilön yleiseen tyytyväisyyteen ja siten myös poliittiseen käyttäytymiseen. Näimme, että ylemmillä toimihenkilöillä ja ylimpään ansiotuloviidennekseen kuuluvilla ammattiryhmä ja tulotaso ovat pysyneet varsin vakaina. Alimmassa tuloluokassa kokonaan vaille ansiotuloja jääminen on ollut yleisempää kuin ylimpään tuloluokkaan nouseminen, mutta toisaalta liikkuvuutta ylöspäin on myös ollut runsaasti. Keskituloisilla ja työntekijäammateissa tuloaseman heikentyminen on ollut lähes yhtä yleistä kuin tuloaseman parantuminen ja yrittäjillä ja teollisuustyöntekijöillä jopa yleisempää. Tällaiset erot tulevaisuudennäkymissä voivat olla yksi selittävä tekijä viime vuosina ympäri Eurooppaa ilmenneessä protestiäänestämisessä ja valtaapitävien poliittisten puolueiden hylkäämisessä. 9 THL Tutkimuksesta tiiviisti 12/2019 6
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa
Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa
Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen eapn-fin 29.11.2013 1 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu 2 Mitä on köyhyys? vastentahtoinen tilanne, rajoittaa
TILASTOKATSAUS 7:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 7:2016 1 11.4.2016 LAPSETTOMIEN PARIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista
TIIVISTELMÄ. Työstä eläkkeelle tulokehitys ja korvaussuhteet. Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:3. Juha Rantala ja Ilpo Suoniemi
R RAPORTTEJA Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:3 TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Ilpo Suoniemi Työstä eläkkeelle tulokehitys ja korvaussuhteet Tutkimuksessa arvioitiin, mitä muutoksia henkilön tuloissa ja
Tilastotiedote 2007:1
TAMPEREEN KAUPUNGIN TALOUS- JA STRATEGIARYHMÄ TIETOTUOTANTO JA LAADUNARVIOINTI Tilastotiedote 2007:1 25.1.2007 TULONJAKOINDIKAATTORIT 1995 2004 Tilastokeskus kokosi vuodenvaihteessa kotitalouksien tulonjakoa
TILASTOKATSAUS 5:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2016 1 1.4.2016 YKSINHUOLTAJIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Yksinhuoltajien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista yhden
TILASTOKATSAUS 8:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2016 1 15.4.2016 ASUNTOKUNTIEN ELINVAIHEET JA TULOT ELINVAIHEEN MUKAAN VUOSINA 2005 2013 Asuntokunnat elinvaiheen mukaan lla, kuten muillakin tässä tarkastelluilla
TILASTOKATSAUS 6:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2016 1 7.4.2016 SELLAISTEN ASUNTOKUNTIEN, JOISSA ON PARISKUNTA JA LAPSIA, TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa
Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus
Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -
Toimintaympäristö. Tulot. 12.1.2015 Jenni Kallio
Toimintaympäristö Tulot 12.1.2015 Jenni Kallio Käytettävissä olevat tulot pienenivät Tulot 2013 Diat 4 7 Vuonna 2013 tamperelaisten tulonsaajien veronalaiset keskitulot olivat 27 587 euroa. Tulonsaajista
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012
2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 12 2007 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005 Keskitulot 27 390 euroa Helsingissä Pääkaupunkiseudulla yhä enemmän pääomatulon saajia Veroja ja veronluonteisia
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014
01:13 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 0 Helsingissä mediaanitulo 00 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 34 00 euroa Tulokehitys heikkoa Keskimääräisissä pääomatuloissa laskua Veroja ja
Tuloerojen kehitys Suomessa 1966-2007. Marja Riihelä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Verotyöryhmän kokous 9.9.2009
Tuloerojen kehitys Suomessa 1966-2007 Marja Riihelä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Verotyöryhmän kokous 9.9.2009 Suomessa eriarvoisuuden kasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana oli poikkeuksellista
Työikäisen väestön alueellinen eriytyminen synnyinmaan ja tulotason mukaan suurilla kaupunkiseuduilla
URMI KAUPUNKIANALYYSI I.4.17 Timo M. Kauppinen & Maria Vaalavuo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Työikäisen väestön alueellinen eriytyminen synnyinmaan ja tulotason mukaan suurilla kaupunkiseuduilla Väestörakenteen
RRYSTÄ RAKENTAMASSA TEM:n aluetutkimusseminaari Merja Kauhanen
Tasa-arvoinen yhteiskunta & alueellinen eriytyminen YHTEISTÄ YMMÄRRYST RRYSTÄ RAKENTAMASSA TEM:n aluetutkimusseminaari 12.12.2017 Merja Kauhanen 1 Työ, Tasa-arvo ja Julkisen Vallan Politiikka Työ, tasa-arvo
Tulonjaon ja pienituloisuuden kehityksestä Martti Hetemäki
Tulonjaon ja pienituloisuuden kehityksestä 26.9.2017 Martti Hetemäki Sisällys Tuloerojen kehitys Suomessa (dia 3) Verojen ja etuuksien tuloeroja tasaava vaikutus eri maissa (dia 4) Työssäkäyvien pienituloisuus
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 29 2012 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010 Helsingissä keskitulot 31 200 euroa Pääomatulot nousivat kolmanneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 400 euroa
Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla
Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila
Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila Lähteet: Seppo.Koskinen, Pasi Moisio & työryhmä, THL TALOUDELLINEN ERIARVOISUUS ON SÄILYNYT SUOMESSA ENNALLAAN Tuloerot kasvoivat 1990-luvun puolivälistä aina
Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008
Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita Tilastokeskus-päivä 4.11.28 Kaksi näkökulmaa suomalaisen hyvinvoinnin haasteista 1) Väestön ikääntymisen seuraukset :! Talouskasvun hidastuminen, kun työikäinen väestö
Liite artikkeliin Intohimo tasa-arvoon
Liite artikkeliin Intohimo tasa-arvoon Menetelmäkuvaus Artikkelissa käytetty regressiomalli on ns. binäärinen logistinen monitasoregressiomalli. Monitasoanalyysien ideana on se, että yksilöiden vastauksiin
Maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille
Maahanmuuttajien integroituminen työmarkkinoille Mika Kortelainen, VATT Maahanmuuttajataustaisten nuorten tukeminen työelämään Vantaan ammattiopisto Varia, 25.1.2017 Maahanmuuttajat Suomessa 1980-2012
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015
2017:10 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2015 Tulot eivät juuri kasvaneet edellisvuodesta Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 35 100 euroa Helsingissä mediaanitulo 27 200 euroa Veroja ja veroluonteisia
01/2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.
01/2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Tutkimus sisältää
Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön
TILASTOKATSAUS 15:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,
LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010
1/12 Perinnässä olevien suomalaisten henkilöprofiili 2001 ja 2010 KENELLÄ SUOMESSA ON MAKSUJEN KANSSA VAIKEUKSIA? 1. TUTKIMUS Lindorff Oy:n Tilastokeskukselta tilaaman tarkastelun tarkoituksena on selvittää,
Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen
Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä
Työelämän myytit ja todellisuus - miten työelämä on muuttunut, miltä näyttää työelämän tulevaisuus?
Työelämän myytit ja todellisuus - miten työelämä on muuttunut, miltä näyttää työelämän tulevaisuus? Armi Mustosmäki YTT, KTM, yliopistonopettaja Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010. Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto
Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010 Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto Päätulos: eläkkeet ovat kasvaneet huomattavasti Keskimääräinen eläke on parantunut 10 vuodessa reaalisesti
Nuorten taloudellinen huono-osaisuus
Reijo Viitanen 31.12.1998 Nuorten taloudellinen huono-osaisuus Taloudellisella huono-osaisuudella tarkoitetaan puutetta aineellisista resursseista; kansantajuisesti sillä tarkoitetaan köyhyyttä. Köyhyys
TILASTOKATSAUS 4:2017
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui
Ylimmät tulo osuudet,tuloerot ja verot. Marja Riihelä (VATT) & Matti Tuomala (TaY) Sosiaalipolitiikan päivät Tampere
Ylimmät tulo osuudet,tuloerot ja verot Marja Riihelä (VATT) & Matti Tuomala (TaY) Sosiaalipolitiikan päivät Tampere 25.10.2018 Taustaa Usein kuultu väite tuloerokeskustelussa tuloerot eivät ole enää kasvaneet
Sosiaalinen kestävyys ja eriytymiskehitys
Sosiaalinen kestävyys ja eriytymiskehitys Erikoistutkija Paula Saikkonen & Tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen Sosiaalipolitiikan tutkimus, THL Tampere 20.9.2018 Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella ja odotukset vuodelle 2001
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 00 ja odotukset vuodelle 01 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri on
SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi
1 SKAL Kuljetusbarometri 2/2006 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat kuluvan vuoden aikana selvästi parantuneet. Viime vuoden syksyllä vain 17
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 22 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-325-0 Painettuna ISSN 1455-7231
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)
Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26
11. Jäsenistön ansiotaso
24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin
VAALIPUNTARI HELSINKI
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri
VAALIPUNTARI TAMPERE
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 17 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri
Eläkeläisten toimeentulon kehitys ensimmäisten eläkevuosien aikana
ARTIKKELIT Eläkeläisten toimeentulon kehitys ensimmäisten eläkevuosien aikana Analyysi vuonna 1999 eläkkeelle jääneiden ekvivalenttirahatulosta vuosina 1997 28 JUHA RANTALA Eläkepolitiikan tavoitteena
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 17 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri
HE 108/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg
HE 108/2017 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.10.2017 Sisältö Parlamentaarinen työryhmä Työryhmän ehdotus Muutosehdotusten vaikutus eri tulonsaajien veroasteisiin
Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa
Seppo Honkapohja Suomen Pankki Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa Nuoret ja talous tulevaisuuden Suomessa onko nuorten elintason kasvu pysähtymässä? - seminaari Helsinki 20.10.2016 20.10.2016
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2004
Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 10 2006 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2004 Helsingin kaupungin kuvapankki /Mika Lappalainen Verkkojulkaisu Leena Hietaniemi ISSN 1458-5707
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran
TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA
KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin
Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden
Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden valossa Euroopan talouskriisi ja elinolot Tilastokeskus, 11.3.2012 Hannele Sauli Kaisa-Mari Okkonen Kotitalouksien reaalitulokehitys kriisimaissa ja Itä- Euroopassa
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
Aikuiskoulutustutkimus2006
2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia
Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016
Tilastokatsaus Lisätietoja: 15.02.2017 Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307, etunimi.sukunimi@kela.fi Yleisen asumistuen menot ylittivät miljardin rajan vuonna 2016 Kela maksoi asumistukia vuonna 2016 yhteensä
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-heinäkuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia
Rekisteritutkimus viimeisijaisen sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakkuudesta Topias Pyykkönen & Anne Surakka
Kerran asiakas, aina asiakas? Rekisteritutkimus viimeisijaisen sosiaaliturvan pitkäaikaisasiakkuudesta Topias Pyykkönen & Anne Surakka 9.12.2015 Tutkimuksen lähtökohdat Puheissa ja mielikuvissa ollaan
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/218 [1] Syntyneet Tammi-toukokuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt saman verran lapsia kuin
Ikä, sukupuoli ja tuloerot
ANALYYSIT Ikä, sukupuoli ja tuloerot MARJA RIIHELÄ & RISTO SULLSTRÖM & MATTI TUOMALA Johdanto Suomi nautti pitkään maineestaan kuulua pienimpien tuloerojen maihin. Tilanne kuitenkin muuttui dramaattisesti
Julkistalous, Taloudellinen valta ja Tulonjakauma (Public Economics, Economic Power and Distribution)
Julkistalous, Taloudellinen valta ja Tulonjakauma (Public Economics, Economic Power and Distribution) Marja Riihelä VATT Saikat Sarkar TAY Risto Sullström VATT Ilpo Suoniemi PT Hannu Tanninen ISY Matti
WIP POLICY BRIEF 1/2017
WIP POLICY BRIEF 1/2017 Helsinki 20.11.2017 Mahdollisuuksien tasa arvo, lähtökohdat ja politiikan keinot 1. Tuloerojen kasvua hillitsevä politiikka lisää myös mahdollisuuksien tasa arvoa. 2. Voimavaroja
Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 32 2008 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006 Helsingissä keskitulot 28 333 euroa Veroja ja veroluonteisia maksuja helsinkiläisillä 7 520 euroa maksajaa
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 22.3.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus
Sosioekonomiset erot ja terveyspalvelujen saatavuus Mahdollisuus käyttää terveydenhuollon palveluita maksukyvystä riippumatta on tärkeä terveyspoliittinen tavoite. Terveyspalvelujen saatavuutta on usein
Sosiodemografiset tekijät ja elinolot. Erikoistutkija Timo Kauppinen, THL
Sosiodemografiset tekijät ja elinolot Erikoistutkija Timo Kauppinen, THL Maahanmuuttotausta Suomeen on muutettu nuorena: keskimääräinen muuttoikä oli 24 25 vuotta. alaistaustaiset muuttivat hieman muita
F A K T A
29.5.2018 FAKTA Aiemmin julkaistu EVA Fakta -sarjassa: Todistus koululle (2017) Näin työmarkkinat toimivat (2015) Verojen kirja (2. täydennetty painos) (2015) Hyvinvointivaltio numeroina (5. täydennetty
Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 vuotiaat työttömät. Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 - vuotiaat työttömät kuukauden lopussa
Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 vuotiaat työttömät 3000 Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 - vuotiaat työttömät kuukauden lopussa 2500 2294 2000 1500 1000 500 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 2009 2010 2011 2012
Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti
2 2015 Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti JOHDANTO... 2 1 TYÖNTEON KANNUSTIMET JA KANNUSTINPAKETTI... 4 1.1 Kannustinpaketti... 5 2 KANNUSTINPAKETIN VAIKUTUKSET TYÖNTEON KANNUSTIMIIN JA TULONJAKOON...
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/218 [1] Syntyneet Tammikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin vastaavana
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2018
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/18 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/18 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 18 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin vastaavana
Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä
Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Pasi Moisio Köyhyys vanhuudessa Mitkä ovat päätöksenteon ikävaikutukset? 29.11.2016 Pikku Parlamentti 27.10.2016 1 Perusturva ja köyhyys Sosiaalivakuutus korvaa
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin
PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN?
PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? Timo Kauppinen, THL 12.11.2018 Paljonko suomalaiset käyttävät tuloistaan asumiseen? / Timo Kauppinen 1 TÄMÄ ESITYS Asumismeno/kustannusrasitteen erilaiset
Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?
PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille
VAALIPUNTARI JYVÄSKYLÄ
VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 97 00 ja odotukset vuodelle 01 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri on kuukausittainen
Näkökulmia köyhyyteen
Näkökulmia köyhyyteen TERVE-SOS Lahti 19 05 2010 2010-05-22 Jouko Karjalainen 1 2010-05-22 Näkökulmia köyhyyteen Jouko Karjalainen TERVE-SOS Lahti 19 05 2010 Jouko Karjalainen 2 Suhteellinen köyhyyden
HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg
HE 17/217 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.1.217 Sisältö Työn verotus hallituskaudella Vuoden 218 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin
Tilastokatsaus 2:2014
Tilastokatsaus 2:2014 Vantaa 1 17.1.2014 Tietopalvelu B2:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2012 (lähde: Verohallinnon Maksuunpanon Vantaan kuntatilasto vuosilta 2004 2012) Vuonna 2012 Vantaalla
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000).
tunnus SOSIAALIPOLITIIKKA AINEISTOKOE Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000). Perehdy aineistoon ja vastaa
Vanhuuseläkkeelle jäännin vaikutukset terveyteen Suomessa
Vanhuuseläkkeelle jäännin vaikutukset terveyteen Suomessa tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen Etla Miksi tutkitaan? Eläkkeelle siirtymisen terveysvaikutuksista tiedetään Suomessa vähän, vaikka vanhuuseläkeiän
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?
Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista
TILASTOKATSAUS 16:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin
Tilastokatsaus 4:2014
Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli
TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN
TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin
Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista
Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista Työllisyysaste koulutusasteittain Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus 25-39-vuotiaista Uudenmaan ja muun Suomen kehityksen eroja Toimeentulotuen
HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon
suomalainen palkkarakenne
suomalainen palkkarakenne Muutokset syyt seuraukset Rita Asplund & Merja Kauhanen (toim.) Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Palkansaajien tutkimuslaitos Taloustieto Oy ETLA B245 ISSN 0356-7443 Palkansaajien
Segregaatio ja (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239)
Segregaatio ja sukupuolten väliset v palkkaerot (2/2007 4/2008) TKn, ETLAn ja PTn yhteishanke Rahoittaja: ESR / STM (S 02239) www.tilastokeskus.fi/segregaatio SUKUPUOLTEN PALKKAEROT SUOMESSA Yksityisen
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt