Vuoden 2015 talousarvion ja. vuosien taloussuunnitelman. laadintaohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2015 talousarvion ja. vuosien 2016 2017 taloussuunnitelman. laadintaohjeet"

Transkriptio

1 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintaohjeet Kunnanhallitus

2 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouden kehityksestä Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan bruttokansantuotteen määrä heikkeni 1,4 prosenttia vuonna Toteutuma oli odotettua heikompi, vaikka monet suhdannelaitokset ennakoivatkin kokonaistuotannon laskevan viime vuonna. Viime vuosi oli jo toinen peräkkäinen taantuvan talouskasvun vuosi, sillä vuonna 2012 bruttokansantuotteen volyymi supistui 1,0 prosenttia. Finanssikriisistä alkanutta heikon talouskehityksen jaksoa Suomessa voidaankin jo perustellusti verrata 1990-alun lamaan. Yksi keskeinen syy talouskasvun heikkouteen viime vuosina on ollut Nokian matkapuhelintuotannon romahtaminen. Kansantalouden kysyntää heikensivät viime vuonna erityisesti yksityisen kulutuksen ja yksityisten investointien supistuminen. Yksityisen kulutuksen ongelmiin vaikutti osaltaan se, että arvonlisäverokantoja korotettiin vuoden 2013 alussa yhdellä prosenttiyksiköllä. Yksityisen kulutuksen laskun voimakkuuteen liittyy tosin tekninen luokittelumuutos, kun Yleisradio luokiteltiin yrityksistä julkisyhteisöihin. Muutos syvensi yksityisen kulutuksen laskua 0,4 prosenttiyksiköllä ja vastaavasti kasvatti julkisten kulutusmenojen kasvun nollasta 0,8 prosenttiin. Viennin kasvu jäi viime vuonna 0,3 prosenttiin. Huolestuttavaa on, että vienti euroalueen ulkopuolelle supistui peräti viisi prosenttia. Viennin ja tuonnin erotus eli tavaroiden ja palveluiden tase oli viime vuonna 222 milj. alijäämäinen. Päätoimialoista teollisuuden tuotanto väheni viime vuonna 2,6 prosenttia ja palvelutoimialojen tuotanto 1,2 prosenttia. Myös rakentamisen tuotannon määrä supistui lähes kolme prosenttia. Yksittäisistä toimialoista heikoimmin pärjäsivät viime vuonna metalliteollisuus, kauppa ja rahoitustoiminta. Voimakkainta kasvua nähtiin informaatio- ja viestintäpalveluissa. Viime vuoden tilastotiedot antavat erittäin heikon lähtökohdan kuluvalle vuodelle, sillä niistä ei tule tälle vuodelle lainkaan kasvuperintöä. Viime aikoina laaditut kokonaistaloudelliset ennusteet ovat kuitenkin varsin yksimielisiä siitä, että Suomen talouskasvu elpyy kuluvana vuonna lähinnä vientivetoisesti. Vuoden 2014 talouskasvun odotetaan jäävän kuitenkin vain nollan ja yhden prosentin tuntumaan. Sen jälkeen kasvun arvioidaan piristyvän hieman, mutta jäävän yhä tasoltaan poikkeuksellisen vaatimattomaksi. Valtiovarainministeriö ennakoi kuluvalle vuodelle 0,5 prosentin bruttokansantuotteen kasvua. Seuraavien viiden vuoden keskimääräiseksi vuotuiseksi kokonaistuotannon määrän kasvuksi ministeriö ennustaa 1,3 prosenttia. Lähivuosien kasvulukuja painavat mittavat julkisen sektorin sopeutustoimet, kuluttajien ostovoiman heikkous sekä kysynnän heikkous niillä toimialoilla, joilla Suomi on perinteisesti suuntautunut. Toisaalta hitaan kehitysvaiheen jälkeen uusi kasvupyrähdys voi piristää kasvuprosentteja nopeastikin. Työmarkkinajärjestöjen syksyllä 2013 saavuttama neuvottelutulos palkkaratkaisusta ja siihen liittyvät hallituksen tukitoimet vaikuttavat kasvuedellytyksiin pidemmällä aikavälillä myönteisesti. Toisaalta lyhyellä aikavälillä ne myös vaimentavat ansiokehitystä ja yksityisen kulutuksen kasvua. Valtiovarainministeriö arvioi yleisen ansiotasoindeksin kohoavan tänä vuonna 1,3 prosenttia. Vuoden 2015 ansiokehitykseksi ennakoidaan 1,2 prosenttia. 2

3 Kuntatalous Tilastokeskuksen julkaisemien kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarvioiden mukaan toimintamenojen kasvu hidastui edellisvuosista merkittävästi, sillä menojen kasvu puolittui 2,6 prosenttiin. Palkkausmenot eli palkat ja muut henkilöstömenot lisääntyivät vuonna 2013 vain yhdellä prosentilla, kun vuonna 2012 palkkojen kasvu oli 4,1 prosenttia. Keskeinen syy viime vuoden vaatimattomaan palkkasumman kasvuun olivat kunnissa käynnistetyt mittavat henkilöstösäästöt, joita toteutettiin töiden uudelleen järjestelyllä, täyttämällä vain osa kunnissa auki tulevista vakansseista sekä vähentämällä sijaisten ja määräaikaisten käyttöä. KT Kuntatyönantajien tekemän selvityksen mukaan kunta-alan työvoimakustannuksista leikattiin vuonna 2013 keskimäärin 1,9 prosenttia eli yli 400 milj. euroa. Kunta-alan ansiotasoindeksi kasvoi sen sijaan voimakkaammin kuin kuntien palkkasumma, sillä indeksin muutos oli 1,8 prosenttia. Ansiotasoindeksinkin kasvu tosin puolittui, sillä vuonna 2012 kasvuprosentti oli ollut 3,6. Myös tavaroiden ja palvelujen ostojen kasvu hidastui viime vuonna hieman, mutta muutos ylsi yhä 4,1 prosenttiin. Työmarkkinajärjestöt pääsivät neuvottelutulokseen työllisyys- ja kasvusopimuksesta. Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset vuosille allekirjoitettiin viime vuoden marraskuussa. Uusi sopimuskausi alkaa Sopimukset ovat voimassa 31. tammikuuta 2017 saakka. Palkkaperintö vuodelta 2013 sekä työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaiset korotukset ja palkkaliukumat nostavat kuntien ansiotasoindeksiä tänä vuonna noin 1,2 prosentilla. Vuonna 2015 indeksin muutos pysyy samoissa kasvulukemissa eli noin 1,1 prosentissa. Ansioiden kasvu kunnissa siis hidastuu yhä viime vuoden 1,8 prosentin toteutumasta. Myös henkilöstösäästöjen oletetaan jatkuvan kuluvana vuonna voimallisena, minkä seurauksena kuntien ja kuntayhtymien palkkasumman kasvu vuonna 2014 tulee jälleen alittamaan ansiotasoindeksin muutoksen. Peruspalveluohjelmassa arvioidaan, että palkkasumman kasvu jää tänä vuonna noin puoleen prosenttiin. Lähde: Kuntataloustiedote 1/2014 TALOUSARVION LAADINTA Talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan siten, että kunnan asukkaiden tarvitsemat lakisääteiset peruspalvelut voidaan järjestää. Talousarvion tavoitteena on vakaan talouden turvaaminen ja vuosikatteen saaminen vähintään poistojen tasolle. Investoinnit eivät saa aiheuttaa hallitsematonta käyttökustannusten ja lainamäärän nousua. Valtuusto on 2006 päättänyt toiminta-ajatuksen, vision ja strategiset päämäärät koko kunnan osalta. Strategia päivitettiin vuoden 2014 talousarvion laadinnan yhteydessä. 3

4 Organisaatio Vuonna 2015 ei ole tulossa muutoksia kunnan organisaatioon. Aikaisempien vuosien muutosten vuoksi vuoden 2015 talousarvio ei ole vertailukelpoinen vuoden 2012 ja sitä aikaisempien vuosien bruttolukuihin. Vertailukelpoinen luku tuloslaskelmassa koko kunnan tasolla on toimintakate. Tavoitteet ja mittaristo Toimialoilla on omat kuntastrategian mukaiset toimialastrategiat. Toimialastrategiassa on määritettävä strategiset tavoitteet neljälle eri näkökulmalle (asiakas, henkilöstön osaaminen, palvelut ja talous), kriittiset menestystekijät, tavoitetaso ja mittarit eri tavoitteille. Lisäksi talousarviossa ja suunnitelmassa on määriteltävä toimintaa kuvaavat oleelliset suoritteet, mittarit ja tunnusluvut. Huomiota on edelleen kiinnitettävä tavoitteiden mitattavuuteen. Tavoitteet on asetettava niin, että ne kuvaavat palvelutuotantoa ja ovat luotettavasti mitattavissa ja edelleen osavuosiraportissa ja tilinpäätöksessä raportoitavissa. Mynämäen kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt ovat As Oy Mynämäen Augustanrivi, Mynämäen Teollisuuskiinteistö Oy ja Kiinteistö Oy Mynäjoki. Konserniin kuuluvat kuntayhtymät ovat perusturvakuntayhtymä Akseli, V-S sairaanhoitopiiri, V-S erityishuoltopiiri, V-S Liitto, Raision seudun koulutuskuntayhtymä ja Vakka-Suomen Sanomain kuntayhtymä. Vuoden 2015 talousarviossa tulee asettaa tavoitteet ainakin As Oy Mynämäen Augustanriville, Mynämäen Teollisuuskiinteistö Oy:lle sekä perusturvakuntayhtymä Akselille. Talousarvion sitovuus Vuodesta 2014 alkaen talousarvio on ollut bruttositova. Myös vuoden 2015 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma on tulosaluetasolla bruttositova. Taloushallintoyksikkö ja vesihuoltolaitos ovat taseyksikköjä ja siten edelleen nettositovia. Taloushallintoyksikön määrärahat sisältyy Yleishallinto tulosalueen määrärahoihin. Vesihuoltolaitoksen määrärahat sisältyvät Kunnallistekniikka tulosalueen määrärahoihin. Sitovuustaso on liitteenä 2. Verotulot Kuntaliiton arvioimat valtion kehyspäätösten vaikutukset verotuottoihin ovat seuraavat: 4

5 Kehysriihen veroperustemuutosten vaikutukset kuntien verotuloihin verrattuna tuottoarvioon ennen kehysriihen päätöksiä (verrattuna vuoden 2014 tasoon) Vaikutukset kunnallisverotuksessa (miljoonaa euroa; verrattuna vuoden 2014 tasoon) Työtulovähennyksen korotus Perusvähennyksen korotus Työmatkakustannusten vähennysoikeuden rajoittaminen Asuntolainan korkovähennyksen lisärajoittaminen 5 %-yks. per vuosi KEHYSRIIHEN MUUTOKSET YHTEENSÄ Vuonna 2015 voimaan tulevat aiemmin päätetyt muutokset Asuntolainan korkovähennyksen rajoittaminen 5 prosenttiyksiköllä v Osinkoverotuksen muutokset (voimaan 2014, mutta tämä osa vaikutuksista vasta v.2015) Avainhenkilölain jatkaminen -0,5-0,5-0,5-0,5 Opintolainan korkovähennyksen poistaminen 4,5 4,5 4,5 4,5 AIEMMIN PÄÄTETYT YHTEENSÄ KAIKKI YHTEENSÄ (esitetty kompensoitavaksi valtionosuuksien lisänä) Vaikutukset Kiinteistöverotuksessa (miljoonaa euroa) Yleisen kiinteistöveroprosentin ala- ja ylärajan nosto 0,2 %-yks josta alarajan nosto 21,6 21,6 21,6 21,6 Vak.asuinrakennuksen kiint.veroprosentin ala- ja ylärajan nosto 0,05 %-yks josta alarajan nosto 16,6 16,6 16,6 16,6 YHTEENSÄ josta kuntien omiin päätöksiin perustuva osuus 15,8 15,8 15,8 15,8 Kompensointi (vähennetään peruspalvelujen valtionosuuksia vastaavasti) Aiempien päätösten vaikutukset yhteisöverotuksessa (miljoonaa euroa) T&K-kannustimen voimassa olon päättyminen jo vuoden 2014 lopussa Tuotannollisten poistojen korotettujen poistojen voimassa olon päättyminen jo v lopussa YHTEENSÄ Muutokset otettu huomioon kompensoinneissa yhteisöveron jako-osuuksia vahvistettaessa syksyllä 2013 Lähde: Kuntataloustiedote 1/2014 Yleisen kiinteistöveroprosentin alaraja nousee 0,2 %-yksikköä ja uusi alaraja on 0,8 %. Mynämäessä yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,70 % (0,10 % -yksikköä yli alarajan). Mynämäen yleisen kiinteistöveroprosentin nosto uudelle alarajalle tarkoittaa noin euroa lisätystä kiinteistöveron tuottoon. Jos prosentti nostetaan 0,10 % -yksikköä yli alarajan, lisäys on noin euroa. Alla oleva ennuste on viimeisin eli toukokuussa Kuntaliitolta saatu veroennustekehikko. Kuntakohtaiset kehikot päivitetään seuraavan kerran todennäköisesti elokuussa ja tarvittaessa vielä syys-lokakuun vaihteessa. Väliaikainen kuntien yhteisövero-osuuden 5 %-yksikön korotus jatkuu vuonna 2015 (valtiontalouden kehyspäätös vuonna 2012). Vuoden 2015 talousarvion raami on laadittu siten, että Mynämäen kunnan tuloveroprosentti on 20,50 %. Alla oleva kehikko on laskettu veroprosentin 20,50 %:n mukaan. Kehikossa on otettu huomioon yleisen kiinteistöveroprosentin alarajan korotus uudelle alarajalle eli 0,80 %:iin. 5

6 TILIVUOSI ** 2014** 2015** 2016** 2017** Verolaji Kunnallisvero Muutos % 2,9 10,7 3,9 1,1 2,9 2,7 Yhteisövero Muutos % -35,9-1,2 13,7 3,1-9,4 5,6 Kiinteistövero Muutos % 5,3 1,9 10,6 5,4 0,0 0,0 VEROTULOKSI KIRJATTAVA Muutos % 1,2 9,9 4,5 1,4 2,4 2,6 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti vuonna 2014 on 19,38 % (19,25 % vuonna 2013). Mynämäen kunnan efektiivinen veroaste on noin 14,00 %. Raamissa verotulot on arvioitu kehikon mukaisiksi. Valtionosuudet Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan alkaen. Uudistus koskee peruspalvelujen valtionosuutta. Toisen asteen koulutuksen rahoitus jää uudistuksen ulkopuolelle ja rahoituksen myöntää edelleen opetus- ja kulttuuriministeriö koulutuksen järjestäjälle (lukion osalta kunnalle). Nykyisessä järjestelmässä on noin 50 kriteeriä. Uudessa järjestelmässä niitä on yksitoista: ikärakenne (uusi rakenne), sairastavuus (uusi määrittely), asukastiheys (laajennus koko maahan), työttömyysaste (työttömien määrä ei erikseen mukana), vieraskielisyys (koko väestön perusteella), kaksikielisyys (uudella tavalla) ja koulutustausta (uusi kriteeri). Myös verotulojen tasauksen laskenta muuttuu. Kiinteistöverojen alarajojen noston ja eräiden maksujen korotuksen vaikutus leikataan kunnilta valtionosuutta vähentämällä. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien valtionosuuksien (mm. lukio) laskentaperusteita ei ole vielä tiedossa. Valtiovarainministeriön laskelman mukaan Mynämäen kunta saa vuonna 2015 peruspalvelujen valtionosuutta euroa (sisältää alla mainitut vos-leikkaukset). Vuonna 2014 peruspalvelujen valtionosuus on euroa. Tästä vähennetään opetus- ja kulttuuritoimen (lukio ym.) valtionosuus joka on vuonna 2014 noin euroa. Peruspalvelujen valtionosuuden kunnan omarahoitusosuus on tämän hetkisen arvion mukaan euroa/asukas. Vuonna 2013 osuus on euroa/asukas. Raamissa peruspalvelujen valtionosuus on arvioitu valtiovarainministeriön laskelman mukaisiksi. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus on arvioitu samaksi kuin vuonna Maan hallituksen hallitusohjelmassaan vuonna 2011, kevään 2012 kehysriihessä, kevään 2013 kehysriihessä ja kevään 2014 kehysriihessä tekemien valtionosuusleikkausten seu 6

7 rauksena kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien taso laskee hallituskaudella yhteensä 15 % (1,4 mrd. euroa). Peruspalvelujen valtionosuuden leikkausten vaikutus on seuraava (Kuntaliiton arviolaskelma): Leikkaukset hallitusohjelma 2011, M kehysriihi 2012, M kehysriihi 2013, M kehysriihi 2014, M leikkaukset yhteensä, M leikkaukset, /asukas 118,00 141,00 206,00 Toimintatuotot Perusturvakuntayhtymä Akselin perustamisen myötä kunta ei enää päätä perusterveydenhuollon, vanhustenhuollon ja sosiaalitoimen asiakasmaksuista. Kunnan päätettävissä olevia asiakasmaksuja korotetaan vähintään yleisen kustannustason nousun mukaan. Lautakunnat päättävät itsenäisesti maksujen korotuksista. Hallintokunnat syöttävät toimintatuotot vain vuoden 2015 osalta. Taloushallintoyksikkö tallentaa kaikki suunnitelmavuosien tiedot keskitetysti. Aikataulu on jäljempänä Muut toimintakulut kohdassa. Toimintamenot Mynämäen kunnan toimintakate kasvoi 5,1 % (2,0 milj. euroa) vuodesta 2012 vuoteen Vuodesta 2011 vuoteen 2012 toimintakate kasvoi 5,8 % (2,1 milj. euroa). Kahdessa vuodessa kunnan nettomenot ovat siis kasvaneet noin 4,0 milj. euroa. Suunnitelmakaudella menojen kasvuvauhti ei voi olla samalla tasolla. Talouden tasapainottamiseksi palvelutuotannon rakenteita tehostettava ja otettava käyttöön uusia toimintamalleja. Henkilöstön lisäykset ovat sallittuja vain erittäin pakottavista ja erikseen perustelluista syistä. Myös sijaisten käyttöön on kiinnitettävä huomioita. Lautakuntien on esitettävä miten mahdollinen henkilöstölisäys rahoitetaan. Talousarvioraami annetaan tulosaluekohtaisesti. Raamia ei voida tässä vaiheessa antaa lautakuntia sitovana. Lautakunnat laativat talousarvioehdotuksen valtuustoon nähden sitovista eristä. Lautakuntien tulee talousarvioesityksissään huomioida toiminnalliset muutokset koko suunnitelmakaudella Palkat Nykyiset virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa saakka. KVTES:n alueella ei tule yleiskorotusta tai paikallista järjestelyerää vuonna Työllisyys- ja kasvusopimuksessa sovittu 0,3 %:n palkankorotusvara käytetään keskitetysti ja lisäksi vuosilomamuutoksista aiheutuu 0,1 %:n korotusvaikutus. Molemmat tulevat 7

8 alkaen. OVTES:n alueella tulee alkaen 0,4 %:n yleiskorotus. Sopimusosapuolet voivat sopia, että osa tästä jaetaan paikallisena järjestelyeränä. Kuntatyönantajilta ei ole vielä tullut tietoa, onko em. sopimusta tehty. TS:n alueella tulee alkaen 0,29 %:n palkankorotus, joka jaetaan kokonaan paikallisena järjestelyeränä. TTS:n alueella tulee alkaen 0,3 %.n yleiskorotus ja vuosilomamuutosten aiheuttamana kustannusvaikutuksena 0,1 %:a. Sopimuskauden palkankorotukset selviävät mennessä. Suunnitelmakaudella budjetoidaan palkankorotukset seuraavasti: 2015: + 0,2 % 2016: + 0 % vuoteen 2015 verrattuna 2017: + 0 % vuoteen 2016 verrattuna Nykyiset palkkatiedot saa Web-AGS raportista, johon kaikilla esimiehillä on käyttöoikeudet. Budnetti laskee palkkojen sivukulut automaattisesti. Hallintokunnat syöttävät PALKKASUUNNITTELU osiota käyttäen palkkamenot Budnettiin vain vuoden 2015 osalta. Palkkamenoja ei voi syöttää muuten kuin käyttämällä palkkasuunnittelua. Suunnitelmavuosien palkat tehdään keskitetysti taloushallintoyksikössä. Palkkasuunnittelussa on vuoden 2014 talousarvion laadinnassa syötetyt henkilöt ja palkkatiedot. Hallintokuntien tulee korjata henkilöstömuutokset ja tallentaa palkat. Palkat nousevat alkaen. Uudet tiedot ovat Web-AGS:ssä alkaen (jolloin maksetaan ensimmäiset korotetut palkat). Ohje palkkasuunnittelun käyttöön on liitteenä 5. Vuoden 2015 tiedot tulee olla Budnetissa mennessä. Sen jälkeen suunnitelmavuosien korotus tehdään keskitetysti taloushallintoyksikössä. Suunnitelmavuosien tiedot on käytettävissä alkaen. Budnettiin voi syöttää tietoja muillekin kuin palkkatileille em. aikana. Sosiaaliturva- ja eläkevakuutusmaksut Vuoden 2015 palkkaperusteinen eläkemaksu (KuEL-maksu) on keskisuurille työnantajille 17,05 % vuona Työnantajakohtainen prosentti selviää vasta loppuvuonna. Vuonna 2014 Mynämäen prosentti on 16,85 %. Kuntaliitto on arvioinut, että KuEL-maksu pysyy samalla tasolla vuonna VaEL:n piiriin kuuluvien opettajien vuoden 2015 palkkaperusteinen eläkemaksu on tiedossa ja se on 21,84 %. 8

9 Vuoden 2015 varhe-maksu perustuu eläkemenoihin, jotka aiheutuvat alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä, työttömyyseläkkeistä ja yksilöllisistä varhaiseläkkeistä. Kevan ohjeen mukaan vuoden 2015 maksu on vuoden 2014 maksu kerrot tuna 1,02. Tarkka varhe-maksun ennakkomäärä saadaan Kevalta vasta tammikuussa Vuoden 2016 kerroin on 1,02 edelliseen vuoteen ja vuoden 2017 kerroin 1,13 edelliseen vuoteen. Taloushallintoyksikkö syöttää Budnettiin kaikki varhe-maksut keskitetysti. Eläkemenoperusteisen maksun määrä on vuoden 2014 maksu kerrottuna 0,97. Maksun määräytymiseen vaikuttaa vain ennen vuotta 2005 karttunut eläkemeno. Maksun suuruuteen ei siis vaikuta nykyiset palkkamenot eikä maksua budjetoida tietyllä prosentilla vuoden 2015 palkkamenoista. Vuoden 2016 kerroin on 0,97 % ja vuoden 2017 kerroin 0,95 %. Taloushallintoyksikkö syöttää Budnettiin kaikki eläkemenoperusteiset maksut keskitetysti. Kaikista palkkasumman mukaan määräytyvistä vuoden 2015 sairausvakuutus- ja vakuutusmaksuista ei ole vielä tarkkaa tietoa. Budjetoinnissa käytetään alla olevia lukuja: Kuntatyönantajan sotumaksut, % Sairausvakuutusmaksu 2,15 % Työttömyysvakuutusmaksu 2,92 % ei luottamustoimista KuEL-maksu 16,85 % ei luottamustoimista Tapaturmavakuutusmaksu 0,315 % ei luottamustoimista Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,056 % Kuntatyönantajamaksut yhteensä 22,291 % Opettajien eläkemaksu (VaEL) 21,84 % Kansaneläkemaksu poistui kunnilta alkaen kokonaan. Muut toimintamenot Muiden toimintamenojen kuin palkkojen tulee pysyä koko suunnitelmakaudella korkeintaan samalla tasolla kuin vuoden 2014 talousarviossa. Raamissa ei ole korotusta muihin menoihin. Talouden tasapainottamiseen tähtäävät toimenpiteet on valmisteltavana. Vuoden 2015 talousarvio edellyttää rakenteellisia muutoksia, joista on tehtävä päätökset syksyn 2014 aikana. Liitteenä oleva raami on tässä vaiheessa ohjeellinen. Hallintokunnat budjetoivat muut toimintamenot (samoin kuin palkat) vuoden 2015 osalta mennessä. Tämän jälkeen taloushallintoyksikkö tallentaa keskitetysti suunnitelmavuosien tulot ja menot mennessä. Osastopäälliköt tarkistavat suunnitelmavuosien tulot ja menot ja ilmoittavat mahdolliset korjaukset mennessä taloushallintoyksikölle (riitta.juhola@mynamaki.fi). Taloushallintoyksikkö korjaa tiedot keskitetysti mennessä. 9

10 Investoinnit Tekninen osasto budjetoi investoinnit talousarvion käsittelyä varten excel-taulukolla. Investoinnit syötetään Budnettiin vasta kunnanvaltuuston joulukuun käsittelyn jälkeen. Sisäiset erät Sisäisen laskutuksen menot ja tulot sisällytetään ko. yksiköiden määrärahoihin ja tuloarvioihin. Sisäiset erät on jo talousarviovaiheessa kyettävä erottamaan ulkoisista tapahtumista, jotta ulkoinen tuloslaskelma pystytään esittämään. Sisäisten erien hinnoista on osastojen sovittava etukäteen. Kaikki sisäiset erät koko suunnitelmakaudelle tallennetaan taloushallintoyksikön toimesta keskitetysti Budnettiin. Hallintokunnat eivät siis itse tallenna sisäisiä eriä. Budentissä koodin 2 (sisäiset erät) käyttö on sallittu ainoastaan taloushallintoyksikölle. Taseyksikkönä toimivan taloushallintoyksikön Mynämäen kunnalle myymien palvelujen määräraha budjetoidaan Yleishallinto tulosalueelle. Hallintokuntien talousarvioesitysten tulee sisältää 1. Käyttötalouden tuloarviot ja määrärahat sekä toiminnalliset tavoitteet, mittarit ja henkilöstömäärä talousarvion sitovuustason mukaisesti liitteen 3 lomakkeella. Sitovuustaso on liitteenä Henkilöstösuunnitelma vuosille Investointiosan laatii tekninen osasto osastojen on laadittava investointiehdotukset ja esitettävä ne tekninen johtaja Timo Ojalle niin pian kuin mahdollista ja viimeistään mennessä pienhankintarajan ( ) ylittävät hankintamenot kirjataan investointiosaan. jokaisesta pienhankintarajan ylittävästä investointikohteesta on laadittava hankesuunnitelma (hankesuunnitelmalomake liitteenä 4). Lautakuntien talousarvioesitykset ja kaikki talousarvioon ja suunnitelmaan liittyvät asiat (mm. käyttösuunnitelmat myöhemmin) kirjataan Dynastiaan asianumerolla 647. Tunnuslukuja laskettaessa käytetään asukaslukuna 7970 (asukasluku oli 7965) 10

11 AIKATAULU TEHTÄVÄT Pvm VASTUUHENKILÖT Osastojen ja Akselin on tehtävä investointiehdotukset tekniselle lautakunnalle heti kun mahdollista ja viimeistään mennessä osastopäälliköt, Akseli Laadintaohje käsitellään johtoryhmässä johtoryhmä Sisäiset erät taloushallintoon (excel-pohjilla) mennessä tilalaitos Talousarvioraami käsitellään kunnanhallituksessa Lomakepohjat valmiina K-asemalla alkaen hallintojohtaja Sisäiset erät v Budnetissa pääkirjanpitäjä Budnetti avataan käyttäjille pääkirjanpitäjä ja hallintojohtaja Vuoden 2015 kaikki tulot ja menot Budnetissä osastot Vuosien kaikki tulot ja menot keskitetysti Budnetissä Vuosien tietojen tarkistus Tarkistetut tiedot käytettävissä pääkirjanpitäjä ja hallintojohtaja osastopäälliköt Lautakuntien esitykset TA mennessä osastopäälliköt Kunnanvaltuuston iltakoulu kunnanjohtaja ja osastopäälliköt Kunnanhallituksen iltakoulu Kunnanhallituksen käsittely ja kunnanjohtaja ja osastopäälliköt Veroprosentit valtuustoon Kunnanvaltuusto käsittelee talousarvion Lisätietoja: hallintojohtaja Marja Kärkkäinen, puh: Liite 1 Vuoden 2015 talousarvion ohjeellinen raami Liite 2 Talousarvion sitovuus Liite 3 Palkkasuunnittelu osion käyttöohje Liite 4 Investointien hankesuunnitelma 11

12 HANKESUUNNITELMA TALOUSARVIOTA JA SUUNNITELMAA VARTEN HANKKEEN NIMI HANKKEEN TAUSTA JA TARVE HANKKEEN TAVOITTEET HANKKEEN TOTEUTTAJA(T) HANKKEEN AIKATAULU/ ARVIOITU ALOITUSAIKA KESTO, KK KUSTANNUSARVIO: KÄYTTÖKUSTANNUKSET: YHTEYSHENKILÖ: Nimi.. Puhelin Sähköposti... Hankelomakkeet palautetaan tekninen johtaja Timo Ojalle sähköpostitse mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään mennessä. 12

13 MYNÄMÄEN KUNTA Liite 1 TA 2015 raami TA 2015 TP 2012 TP 2013 TA 2014 RAAMI 10 KESUSVAALILAUTAKUNTA 100 Vaalit Tuotot Kulut Netto TARKASTUSLAUTAKUNTA 130 Tilintarkastus Tuotot Kulut Netto KUNNANHALLITUS 150 Yleishallinto Tuotot Kulut Netto Ptky Akseli *) Tuotot Kulut Netto Erikoissair.hoito ja ympäristö th Tuotot Kulut Netto SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 Sivistystoimen hallinto Tuotot Kulut Netto Varhaiskasvatus Tuotot Kulut Netto Opetustoimi Tuotot Kulut Netto

14 530 Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi Tuotot Kulut Netto TEKNINEN LAUTAKUNTA 700 Teknisen toimen hallinto Tuotot Kulut Netto Tilalaitos Tuotot Kulut Netto Kunnallistekniikka Tuotot Kulut Netto Rakennusvalv. ja ymp.toimi Tuotot Kulut Netto Käyttötalous yhteensä Tuotot ,0 Kulut ,2 Netto ,4 *) TP 2012 sisältää kunnassa olleen sosiaalitoimen TULOSLASKELMA TP 2012 TP 2013 TA 2014 TA 2015 Toimintatuotot ,0 Toimintakulut ,2 Toimintakate ,4 Verotulot ,2 Valtionosuudet ,5 Rahoitustuotot ja -kulut ,9 Vuosikate ,1 Poistot ja poistoero ym ,7 Tilikauden tulos ,8 14

15 Liite 2 TALOUSARVION SITOVUUSTASO KÄYTTÖTALOUSOSA Käyttötalousosa on valtuustoon nähden bruttositova tulosaluetasolla, paitsi Taloushallintoyksikkö ja Vesihuoltolaitos, jotka ovat taseyksikköinä nettositovia valtuustoon nähden. KUNNANHALLITUS Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Yleishallinto - Taloushallintoyksikkö (taseyksikkö, nettositova) Perusturvakuntayhtymä Akseli Erikoissairaanhoito ja ympäristöterveydenhuolto KASVATUS- JA SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistystoimen hallinto Varhaiskasvatus Opetustoimi Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi TEKNINEN LAUTAKUNTA Teknisen toimen hallinto Tilalaitos Kunnallistekniikka - Vesihuoltolaitos (taseyksikkö, nettositova Rakennusvalvonta ja ympäristötoimi TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosassa valtuustoon nähden sitovia eriä ovat - Verotulot - Valtionosuudet - Rahoitustuotot ja -kulut (netto) INVESTOINTIOSA Investointiosassa valtuustoon nähden sitovia eriä ovat - Kiinteä omaisuus nettomääräisenä - Talonrakennus (kohteittain > ) - Infrastruktuuri - Vesihuoltolaitos - Irtain omaisuus nettomääräisenä RAHOITUSOSA Rahoitusosassa valtuustoon nähden sitova erä on lainakannan muutokset 15

16 Liite 3 Pikaohje Budnetin palkkasuunnitteluun - selaimena tulee käyttää Internet Exploreria - sivun 2 kuva on aloitussivu, joka aukeaa, kun Budnettiin kirjautuu - sivulla 3 on kuva, jossa tehtävät valinnat palkkasuunnittelu kustannuspaikka päivittyy automaattisesti, jonka jälkeen valitaan haluttu kustannuspaikka laatikosta ja valitaan Aja raportti - sivulla 4 on kuva valinnan (Aja raportti) jälkeen avautuvasta palkkasuunnitteluikkunasta, johon syötetään valitulle kustannuspaikalle kuuluvat työntekijät kukin omalle rivilleen o tili (vakinaiset kk-palkat 4000, tunti- ja urakkapalkat 4003 jne.) o nimi o vakanssi (tehtävänimike) o kk-palkka eli työntekijän kokonaispalkka (= teht.koht. palkka, kokemuslisät ja henk.koht.lisät) + sovittu palkkojen korotus 0,2 % o yks % eli kuinka suuri osuus työntekijän palkasta menee valitulle kustannuspaikalle (valitaan 100 %, jos koko palkka ko. kust.paikalle o kk eli työskentelykuukausien lukumäärä (vakituisella 12) o L% eli lomarahaprosentti suositellaan käytettäväksi kaikilla 6 % ellei ole tiedossa, että ko. työntekijällä on tuota alempi lomarahan määräytymisprosentti (KVTES luku IV Vuosiloma 5 ja 18 ) valitaan talleta ja syötetään seuraavan työntekijän tiedot ko. kustannuspaikalle - lisäohjeita saa Budnetin käyttäjän ohjeesta sivulta 20 alkaen - tukea antaa tarvittaessa myös allekirjoittanut =) 16

17 17

18 18

19 19

20 Liite 4 INVESTOINTIEN HANKESUUNNITELMA TALOUSARVIOTA JA SUUNNITELMAA VARTEN (Hankkeen toteuttamista varten tehdään varsinainen hankesuunnitelma) MITÄ TEHDÄÄN MIKSI TEHDÄÄN MITEN TEHDÄÄN KUKA TEKEE MILLOIN TEKEE Hankkeen nimi * kehittämis-, suunnittelu-, tutkimus-, * tuotekehitys-, koulutushanke tai kartoitus-, * selvitys- ja kokeiluhanke Hankkeen tausta ja tarve * tilannearvio ja ongelmat Hankkeen tavoitteet * mihin pyritään, asetetaan tavoitteet joihin voidaan tehdä lisäyksiä projektin edetessä Toteuttajat ja yhteistyötahot * määritellään tehtävien suorittajat ja mahdolliset asiantuntijat ja yhteistyötahot * tehtäväluettelo Hankkeen aikataulu * tehtäväluettelo MITÄ MAKSAA KUKA MAKSAA Kustannusarvio * palkat, ostopalvelut, asiantuntijoiden palkkiot, matkakulut, kone- ja laitehankinnat, pienimuotoiset investoinnit, mahdollinen alv % muut kustannukset Rahoitussuunnitelma * kunta, valtio, muu mahdollinen taho 20

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUDEN KEHITYS Ohjeet vuoden 2016 talousarvion valmistelua varten joudutaan edelleen antamaan erittäin epävarman taloustilanteen

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1 Talousarvion laadintaprosessi ja aikataulu Vuoden 2019 talousarvion laadintaprosessi aikatauluineen sekä vastuutahoineen on seuraava:

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Jukka Hakola, veroasiantuntija

Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Jukka Hakola, veroasiantuntija Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Jukka Hakola, veroasiantuntija Verotuksen muutokset V. 2015 kunnallisveron tuottoja vähentää n. -78 milj. hallituksen päätös osittaisesta

Lisätiedot

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Kh

MYNÄMÄEN KUNTA Kh MYNÄMÄEN KUNTA Kh 14.1.2019 1 Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 18.6.2018 83 LIITE NRO 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA -SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 25.1.2016 Kh 25.1.2016 1 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Kunnanhallitus 201 07.09.2015 Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Khall 07.09.2015 201 Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku

Lisätiedot

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 9.1.2017 1 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman 2018 laadintaohje

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman 2018 laadintaohje Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman 2018 laadintaohje 1 Talousarvion laadintaprosessi ja aikataulu Vuoden 2017 talousarvion laadintaprosessi aikatauluineen sekä

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,1 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2017 Muut (17 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE (57 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2015 Muut (17 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (27 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio 9.9.2015 Minna Punakallio Bruttokansantuotteen volyymin muutos ed. neljänneksestä, % 9.9.2015 Minna Punakallio Työmarkkinoiden

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 8.12.2011. Talousarvio 2012. Tuomas Lohi Kunnanjohtaja

Kunnanvaltuusto 8.12.2011. Talousarvio 2012. Tuomas Lohi Kunnanjohtaja Kunnanvaltuusto 8.12.2011 Talousarvio 2012 Tuomas Lohi Kunnanjohtaja YLEISET TALOUSNÄKYMÄT 2012 Kasvunäkymiä varjostavat erityisesti Euroopan velkakriisi ja epävarmat kansainväliset talouden näkymät Kuntatalouden

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 19.6.2017 119 LIITE NRO 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä OULAISTEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuuston 14.12.2016 58 hyväksymä SISÄLLYS Yleisperustelut Taulukot - tuloslaskelma - tuloslaskelma tilitasolla - rahoituslaskelma - käyttötalous vastuualueittain (määrärahataso)

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Tiedotustilaisuus 12.2.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2012 ja 2013

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Yleinen taloudellinen tilanne

Yleinen taloudellinen tilanne Yleinen taloudellinen tilanne ja kuntatalous, kevät 2014 Kuntataloustiedote 1/2014, 8.4.2014, sivut 6-9 Yleinen taloudellinen tilanne Kansainvälinen talous Samaan aikaan kun Yhdysvaltojen talouskasvu nousi

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 11.-12.9.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio 10.9.2019 Maailmantalouden kasvupyrähdys ohi. Kasvu kuitenkin jatkuu USA:ssa ja Kiinassa Lähde: Osuuspankki, suhdanne-ennuste

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Väkiluku ja väestöennuste

Väkiluku ja väestöennuste Ohje 1 (6) Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1. Yleistä Talousarvion ja suunnitelman asiakirjapohjana on vuoden 2018 talous- ja toimintasuunnitelma. Tarkastuslautakunta on jälleen kiinnittänyt huomiota

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %) KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2014 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2014 Muut (16 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (28 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (8) Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020 2021 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2017 tilinpäätöksen sekä vuoden 2018 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntamarkkinat 2013 Jukka Hakola Veroasiantuntija, kuntatalous Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntien verotulojen

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta

Ajankohtaista kuntataloudesta Ajankohtaista kuntataloudesta 2.5.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteet päivittyneet Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2018. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUDEN KEHITYS Ohjeet vuoden 2017 talousarvion valmistelua varten joudutaan edelleen antamaan epävarman taloustilanteen

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Talousselvitys. Tampereen seutu

Talousselvitys. Tampereen seutu Talousselvitys Tampereen seutu Selvityksen sisältö Kuntien tilinpäätökset 2008-2012 kuntien tuloslaskelmat investoinnit, lainamäärä valikoima tunnuslukuja seudun yhteiset tuloslaskelmat Laesterän kuntatalouden

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot