OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULAISTEN KAUPUNKI. Kaupunginvaltuuston hyväksymä"

Transkriptio

1 OULAISTEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuuston hyväksymä

2 SISÄLLYS Yleisperustelut Taulukot - tuloslaskelma - tuloslaskelma tilitasolla - rahoituslaskelma - käyttötalous vastuualueittain (määrärahataso) - käyttötalous, palvelualueet, kustannuspaikat, toiminnot, palvelualue yhteensä - kunnan valtionosuusrahoitus 2017 Toiminnalliset tavoitteet Taloussuunnitelma Investoinnit Viemäriliikelaitos - yleisperustelut - toiminnalliset tavoitteet - tuloslaskelma ja rahoituslaskelma - investoinnit + perustelut Liikelaitoksen vaikutus kaupungin tulokseen

3 Oulaisten kaupungin vuoden 2017 talousarvio, taloussuunnitelma sekä investoinnit Yleinen taloustilanne Suomen kansantalouden kokonaistaloudelliset tunnusluvut ovat muutamien viime vuosien aikana olleet huonot: Bruttokansantuotteen määrällinen muutos oli vuonna ,7 %, vuonna ,2 % ja kuluvalle vuodelle valtiovarainministeriö ennustaa n. 1,1 %:n kasvua, vuodelle 2017 n. 0,9 %:n kasvua ja myös vuosien ennustetaan jäävän matalan kasvun vuosiksi. Työttömyysaste saavutti näillä näkymin huippunsa vuonna 2015, jolloin se oli n. 9,4 %, vuodelle 2016 ennakoidaan 9,0 %:n työttömyyttä ja työttömyysasteen arvioidaan hitaasta alenevan ja suunnitelmakaudella paras vuosi olisi vuosi 2020, jolloin työttömyysasteen ennustetaan olevan 7,7 %. Kansantalouden palkkasumman muutos oli vuonna ,0 % ja sen arvioidaan olevan vuonna ,7 %, ja vuodelle 2017 ennustetaan tähän n. 0,8 %:n muutosta. Taustalla tässä on ns. kilpailukykysopimus. Vuodesta 2018 lähtien palkkasumman muutokseen ennustetaan suurempaa muutosta, mikä selittyy osaltaan ennakoidulla työllisyystilanteen paranemisella. Kuluttajahintojen muutos oli vuonna ,2 %, eli käytännössä voidaan puhua deflaatiosta, ja kuluvalle vuodelle ennustetaan n. 0,4 %:n inflaatiota. Vuoden 2017 ennuste kuluttajahintojen muutokselle on +1,1 %, ja suunnitelmakaudelle ennustetaan inflaation kasvua, vuonna 2020 inflaation ennakoidaan olevan +1,8 %. Kuntatalous Kuntien ja kuntayhtymien kohdalla arvioidaan vuoden 2017 kustannustason olevan -0,7 %, mikä pitkälti selittyy kilpailukykysopimuksessa päätetyllä kuntien ja valtion palkkalistoilla olevan henkilöstön lomarahaleikkauksella (- 30%) vuosina Kuntasektorin toimintamenojen arvioidaan laskevan vuoden ,6 mrd. :sta 37,5 mrd. :oon vuonna 2017, lasku koostuu paitsi kilpailukykysopimuksesta myös perustoimeentuloturvan laskennan ja maksatuksen siirrolla kunnilta Kelalle. Kuntasektorin palkkamenojen muutos on vuonna 2017 n. -1,8 %, samaan aikaan ostot (materiaalit ja palvelut) lisääntyvät 3,8 %. Palkkojen osalta vuodelle 2018 ennustetaan lisäystä 0,8 %, vuodelle ,3 % ja vuodelle ,4 %. Vielä suurempaa muutosta ennakoidaan ostoihin, joissa puhutaan vuosittain yli 4,0 %:n muutoksesta. Pitkittynyt taantuma näkyy osittain viiveellä kuntien verotuloissa: Vuonna 2016 verotulojen arvioidaan olevan kaikkiaan n. 21,96 mrd. ja vuonna ,81 mrd.. Verolajien sisällä muutos on kunnallisverossa (kunnan tuloverossa), yhteisöveroon ja kiinteistöveroon kertyy kuluvaa vuotta enemmän. Huomioitavaa on, että em. luvuissa kuntakohtaiset vaihtelut ovat suurempia ja vaikutuksia tulee tuloveron ja kiinteistöverojen osalta valtuustojen veroperustepäätöksien perusteella. Keskimääräisen tuloveroprosentin arvioidaan olevan n. 19,87 % suunnitelmakaudella. Kuntasektorin arvioidaan olevan koko suunnitelmakauden niukasti ylijäämäinen, mutta laskevan vuosittain, vuonna 2017 tilikauden tulos on + 0,86 mrd. ja vuonna ,37 mrd.. Nettoinvestointien määrä on koko suunnitelmakaudella luokkaa 3,5 3,8 mrd. ja kuntien lainakanta nousee vuoden ,0 mrd. :sta 20,4 mrd. :oon vuonna 2020.

4 Kuntatalouden ennustamisessa on suurena kysymyksenä maakunta- ja sote - uudistuksen vaikutusten arviointi. Suunniteltu 12,3 prosenttiyksikön suuruinen leikkaus kuntien tuloverosta on yksi osa, lisäksi tulee valtionosuuksien leikkaus siltä osin kuin palveluvastuut siirtyvät maakunnille. Valtiovarainministeriön kokonaistaloudellisissa ennusteissa on kuitenkin näkyvissä, että valtionosuusindeksin muutos on vuosina ,0%, ja vuonna ,1 %. Oulaisten kaupungin talous Oulaisten kaupungin taloudessa vuosi 2016 on toteutumassa ylijäämäisenä, ja näin kyseessä on viides peräkkäinen ylijäämäinen vuosi. Taseen ylijäämä oli n. 3,4 milj.. Kaupungilla oli vuonna 2015 investointeja n. 7,0 milj. ja saatujen rahoitusosuuksien ja myyntitulojen jälkeen nettoinvestoinneiksi jäi n. 5,6 milj.. Kuluvan vuoden nettoinvestoinnit ovat lähes samaa luokkaa (5,4 milj. ) ja tämä näkyy lainamäärän kasvuna: Vuoden 2015 lopussa kaupungilla oli lainaa kaikkiaan n. 29,1 milj. (3816 /asukas) ja vuoden 2016 talousarvion ja talousarviomuutosten jälkeen lainamäärä on kuluvan vuoden lopussa n. 32,5 milj. (n /asukas). Lainamäärän kasvu aiheuttaa korkomenojen kasvua, varsinkin jos lainakorot vielä nousevat, lisäksi käyttöomaisuusinvestoinneista seuraa tuloslaskelmaan painetta poistojen ja käyttömenojen perusteella. Lainamäärän kasvu on toisaalta myös tietoinen valinta, koska valtuuston päätöksillä on haluttu pitää kaupungilla oleva sijoitusvarallisuus tuottavasti sijoitettuna. Sijoitusten määrä on n. 16,5 milj., eli noin puolet vieraan pääoman määrästä. Vuoden 2016 aikana sijoitusten tuotto on ollut luokkaa vajaat 4,0 prosenttia syyskuun loppuun mennessä, samaan aikaan lainakorot ovat keskimäärin 0,4 prosenttia. Sijoitusten merkitys kaupungin ylijäämästä on merkittävä, vuoden 2015 ylijäämästä osuus oli n. 2/3. Kokonaisuutena kaupungin talous on tasapainossa ja palvelut hyvät. Ongelma on tällä hetkellä siinä, että kaupungin väkimäärän lasku on jatkunut ja tämä tulee näkymään verotulojen heikkona kasvuna ja myös valtionosuuksien määrä laskee, perustuvathan valtionosuudet joko suoraan tai välillisesti väestöön. Talousarvio vuodelle 2017 Vuoden 2017 talousraami annettiin elokuussa 2016 ja sen perusteeksi otettiin valtuuston helmikuussa päättämä tuloveroprosentin alentaminen 21,75 %:sta 21,50 %:iin. Valtionosuuksissa käytettiin raamissa Suomen kuntaliiton kesäkuussa antamaa ennakkoarviota. Raami oli alijäämäinen Hallintokuntien talousarvioesityksiin tehtiin perusturvassa merkittäviä muutoksia, lisäksi valtionosuuksien määrä syksyn kuluessa on muuttunut kesästä suuremmaksi. Yhteenveto valtionosuusrahoituksesta on talousarviossa erillisenä laskelmana. Taustalla muutoksissa ovat kilpailukykysopimuksen perusteella tehdyt tarkennukset ja myös perusteissa olevat tarkennukset, mm. sairastavuuden perusteella maksettava summa on kasvanut, samoin verotuloihin perustuva tasaus. Henkilöstömenoissa on otettu huomioon, että lomarahoihin tehdään 30 %:n leikkaus, ja tämän vaikutus on Kunnallisen työmarkkinalaitoksen, kuntaliiton ja valtiovarainministeriön arvion perusteella on 1,5 % palkkasummaan. Lisäksi sosiaaliturvamaksuihin on tehty niinikään kilpailukykysopimukseen liittyvä alennus.

5 Talousarvio on niukasti ylijäämäinen (17,696 ) ja vuosikate on poistojen lähes tasoissa. Tämä tasapaino on syytä säilyttää myös jatkossa, mikä tarkoittaa myös investointitason hillitsemistä. Poistojen määrä on kasvanut vuodesta 2015 n , 21,1 %. Talousarvion yleistavoitteet Vuoden 2017 talousarvio tukee kaupunginvaltuuston päätöstä ja vuonna 2013 hyväksyttyä visiota, jonka mukaan kaupunki on itsenäinen. Talousarvio turvaa kaupungin palvelut ja vapaaaikatoimessa uusi uimahalli parantaa palveluvarustusta. Kaupungin veroperusteissa tuloveroprosenttia alennettiin ja kiinteistöveroprosentit pidettiin entisinä. Nämä yhdessä hyväksytyn tukipaketin kanssa sisältävät tavoitteen kaupungin vetovoimaisuuden lisäämisestä ja asukasluvun kasvattamisesta. Tukipaketilla tuetaan lapsiperheitä, joihin syntyy lapsia tai Oulaisiin muuttavia lapsiperheitä sekä henkilöitä, jotka hankkivat ensiasunnon Oulaisista. Yleistavoitteena on myös kaupungin työpaikkaomavaraisuuden lisääminen mm. teollisten työpaikkojen kautta. Kaupungissa on tarjolla kaavoituksen ja kunnallistekniikan osalta valmiita teollisuus- ja liiketontteja, joiden myyntiperusteet on määritelty ja ne ovat helposti käyttöön otettavissa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa lisääntyvä yksityinen tarjonta mahdollistaa aidosti palvelusetelien käytön. Valtuuston hyväksymän palvelustrategian mukaisesti palvelutuotannossa perustehtävän kannalta kriittiset ja ydinosaamisalueelle kuuluva toiminta on tarkoituksenmukaista hoitaa omana toimintana. Tätä ydintoimintaa ovat ne tehtävät, joissa käytetään julkista valtaa, palvelutarpeen arviointi, palvelutasopäätösten teko, palvelun hallinta ja valvonta. Kokonaistaloudellinen tavoite on pitää kaupungin talous ylijäämäisenä. Kuntalain talouden tasapainottamisvaatimusta on tiukennettu ja tehty velvoittavaksi. Vuoden 2017 talousarvio perustuu seuraaviin taloustekijöihin: tuloveroprosentti 21,50 (tuotto kiinteistöverot, tuotto yhteisövero, tuotto valtionosuusrahoitus toimintatuotot toimintakulut ; niistä - henkilöstökulut palvelujen ostot rahoitustuotot ja kulut Talousarvion katteet: TULOSLASKELMA Toimintakate Vuosikate Tilikauden tulos Tilikauden ylijäämä

6 RAHOITUSLASKELMA Toiminnan rahavirta (n. 44 % investoinneista) Toiminnan ja investointien rahavirta Lainakannan muutos Rahavarojen muutos (= sijoitusvarallisuuden käyttö investointien ja lainanlyhennysten maksussa ja kassan riittävyyden turvaamisessa) Talousarvion sitovuus Talousarvion sitovuudella tarkoitetaan määrärahatasoa valtuustoon nähden. Toimielimellä on käytössään yksi tai useampi määräraha, jonka sisällä rahan käytöstä vastaa ao. toimielin. Käyttötaloudessa sitovuustasona on vastuualue. Talousarviovuoden aikana toimielin voi tehdä talousarvioon muutoksia vastuualueen sisällä joko käyttösuunnitelmassaan vuoden alussa tai erikseen vuoden aikana, ei kuitenkaan niin, että muutoksesta aiheutuu toisaalle määrärahatarve. Vastuualueiden välillä tehtävistä muutoksista päättää aina kaupunginvaltuusto. Määrärahojen tapaan toimielimelle asetetut toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Tavoitteiden saavuttamista seuraa ja valvoo ao. toimielin. Viime kädessä tavoitteiden toteutumisen seurannasta vastaa tilintarkastaja ja tarkastuslautakunta. Tilintarkastajan tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus hyväksytään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä, jolloin tasekirjassa raportoidaan määrärahojen ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen. Poikkeukset sitovuudessa: - Rahoituksessa (kustannuspaikka 1900) sitovuustasona on netto. - Lainakannan muutoksessa (rahoituslaskelmassa) sitovuus on lainankannan muutos (netto). - Käyttötalouden kustannuspaikalla Ruokapalvelu (kp 4500) ja kulttuuripalvelujen toiminnossa Musiikkiviikot (toiminto 4920) on nettositovuus. - Investoinneissa irtaimen omaisuuden hankinnassa ja talonrakennushankkeissa määrärahat ovat projektikohtaisesti sitovia, lukuun ottamatta investointiosan yleis- ja varausluonteisia määrärahoja, joiden käyttö kohdistetaan vuoden aikana. Kunnallistekniikan osalta sitovuus valtuustoon nähden on menojen yhteissumma.

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Kevät 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Kevät 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Pl. Ahvenanmaa. Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-

Lisätiedot

3 (3) Kuntatalouden näkymät

3 (3) Kuntatalouden näkymät 3 (3) Kilpailukykysopimus ei saa asettaa yksittäistä kuntaa kohtuuttomaan asemaan, eikä sopimus saa vaarantaa kuntataloudelle asetetun rahoitusasematavoitteen saavuttamista. Kuntatalouden näkymät Kuntatalouden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio 9.9.2015 Minna Punakallio Bruttokansantuotteen volyymin muutos ed. neljänneksestä, % 9.9.2015 Minna Punakallio Työmarkkinoiden

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013

Maakuntakierrosten koko maan talousdiat. Syksy 2013 Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2013 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Lähde: Tilastokeskus Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 2006 2012 Sisältää liikelaitokset.

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen 168 16.06.2009 179 21.07.2009 188 11.08.2009 Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Yleiset talousnäkymät ovat pysyneet vaimeina jo pitkään Kansainväliseen talouteen liittyviä epävarmuuksia:»

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI. Kuva: Anu Haapala, Oulaisten uimahallin työmaa, halli valmistuu v. 2017

OULAISTEN KAUPUNKI. Kuva: Anu Haapala, Oulaisten uimahallin työmaa, halli valmistuu v. 2017 OULAISTEN KAUPUNKI Kuva: Anu Haapala, Oulaisten uimahallin työmaa, halli valmistuu v. 2017 Kaupunginvaltuuston 16.12.2015 hyväksymä SISÄLLYS Yleisperustelut Taulukot - tuloslaskelma - tuloslaskelma tilitasolla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v. 2016 Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Maakunnan - toimintatuotot 376,3 milj., kasvoivat 1,1 % edellisvuodesta - verotulot 883,5 milj. euroa, vähenivät

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki TALOUSARVIO 2004 Taloussuunnitelma

Jyväskylän kaupunki TALOUSARVIO 2004 Taloussuunnitelma http://www.jyvaskyla.fi/infomatkailu/info/talous/ta-2004/ Jyväskylän kaupunki TALOUSARVIO 2004 Taloussuunnitelma 2004-2006 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1.12.2003 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISPERUSTELUT 1 1.1

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2019 2020 laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuodelle Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuodelle Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuodelle 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva syksyllä 2017 2. Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2018 3. Kuntatalouden kehitysarvio

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot