EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS EUR

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR"

Transkriptio

1 n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi Muut EU-maat USA Muut maat Yhteensä Liiketoiminnan muut tuotot Tytäryhtiöosakkeiden luovutusvoitto Muut Yhteensä Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut henkilösivukulut Esitetty tuloslaskelmassa Johdon palkat ja palkkiot Toimitusjohtaja, hallituksen jäsenet Henkilöstön lukumäärä keskimäärin Työntekijät Toimihenkilöt Yhteensä Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot: Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet 6 7 Yhteensä Arvonalentumiset kehittämismenoista Liiketoiminnan muut kulut Liiketoiminnan muut kulut ovat tavanomaisia liikekuluja. 5. Rahoitustuotot ja -kulut Osinkotuotot Saman konsernin yrityksiltä Muut korko- ja rahoitustuotot Saman konsernin yrityksiltä Muilta Pysyvien vastaavien arvonalentumiset Konserniosuuksien arvonalentumiset EFORE VUOSIKERTOMUS 2007

2 n tilinpäätös, FAS Vaihtuvien vastaavien arvonalentumiset Konserniosuuksien arvonalentumiset Rahoitusarvopapereiden arvonalentumiset/palautukset Korkokulut ja muut rahoituskulut Muille Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä Erään rahoitustuotot ja -kulut sisältyy kurssieroja, netto Laskusaatavien myynnistä syntyvät kurssierot on kirjattu rahoitustuottoihin ja -kuluihin, aiempina tilikausina myynnin kurssieroihin. Kurssitappiot Keur, Keur. 6. Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Osakkuusyhtiön osakkeiden ja lainasaamisten palautukset Satunnaiset kulut Kulut tuotannon rakennejärjestelyistä Satunnaiset erät yhteensä Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Hankintameno Lisäykset Vähennykset Hankintameno Kertyneet sumupoistot Vähennysten kertyneet poistot Tilikauden poistot Arvonalentumiset Kertyneet sumupoistot Tasearvo Aineettomat oikeudet Hankintameno Lisäykset Hankintameno Kertyneet sumupoistot Tilikauden poistot Kertyneet sumupoistot Tasearvo Muut pitkävaikutteiset menot Hankintameno Lisäykset Siirrot erien välillä Hankintameno Kertyneet sumupoistot EFORE VUOSIKERTOMUS 2007

3 n tilinpäätös, FAS Tilikauden poistot Siirrot erien välillä Kertyneet sumupoistot Tasearvo Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Hankintameno Lisäykset Vähennykset Hankintameno Kertyneet sumupoistot Vähennysten kertyneet poistot Tilikauden poistot Kertyneet sumupoistot Tasearvo Muut aineelliset hyödykkeet Hankintameno Hankintameno Kertyneet sumupoistot Tilikauden poistot 6 7 Kertyneet sumupoistot Tasearvo Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Hankintameno Muutos Hankintameno Tasearvo Sijoitukset Osuudet konserniyrityksissä Osakkeet Lisäykset Vähennykset Arvonalennukset Tasearvo Saamiset konserniyrityksiltä Saamiset Lisäykset Vähennykset Tasearvo Osuudet omistusyhteysyrityksissä Osakkeet Lisäykset Tasearvo EFORE VUOSIKERTOMUS 2007

4 n tilinpäätös, FAS Muut osakkeet ja osuudet Osakkeet Vähennykset Tasearvo Yhteenveto pysyvistä vastaavista Hankintameno Lisäykset Vähennykset Arvonalennukset Hankintameno Kertyneet sumupoistot Vähennysten kertyneet poistot Tilikauden poistot Arvonalentumiset Kertyneet sumupoistot Tasearvo Kirjanpitoarvosta tuotantokoneiden ja laitteiden osuus Osakkeet ja osuudet Tytäryhtiöt Kirjanpito- Kirjanpitoarvo arvo FI-Systems Oy, Espoo 3 3 Efore (UK) Ltd, Englanti 0 28 Efore (USA), Inc., Teksas USA 0 0 Efore (Suzhou) Electronics Co. Ltd, Kiina Efore (Ltda), Brasilia Efore AS, Viro 0 26 Efore (SIP) Technology Co., Ltd, Kiina Efore AB, Ruotsi Osakkuusyhtiöt Power Innovation GmbH Muut osakkeet ja osuudet Saamiset Pitkäaikaiset saamiset konserniyhtiöiltä Lainasaamiset Pitkäaikaiset saamiset yhteensä Yhtiö on antanut ,00 euron pääomalainan FI-Systemsille. Laina-aika on 5 vuotta. Lainan korko on 5 prosenttia. Lainan pääoma ja korko maksetaan Efore Oyj:lle yhtiön selvitystilassa ja konkurssissa muita velkojia huonommalla etuoikeudella. Korkoa maksetaan vain, kun FI-Systemsin vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Jos korkoa ei voida maksaa, siirtyy tällaiselta tilikaudelta kertyvä korko maksettavaksi myöhemmin. Velka on vakuudeton. 62 EFORE VUOSIKERTOMUS 2007

5 n tilinpäätös, FAS Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut saamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset konserniyhtiöiltä Myyntisaamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset yhteensä Siirtosaamiset n siirtosaamisiin sisältyvät seuraavat olennaisimmat erät: Henkilöstömenojen jaksotukset Rahoitustuottojen jaksotukset Tuotekehitysavustus Tuotekehityssaaminen asiakkaalta Tytäryhtiöosinko Muut erät Rahoitusarvopaperit Markkina-arvo Vastaava kirjanpitoarvo Erotus Oma pääoma Osakepääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Siirto erien välillä Ylikurssirahasto Voitto edellisiltä tilikausilta Tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden muutokset Siirto erien välillä Voitto edellisiltä tilikausilta Tilikauden tulos Oma pääoma yhteensä EFORE VUOSIKERTOMUS 2007

6 n tilinpäätös, FAS Laskelma jakokelpoisista voittovaroista Voitto edellisiltä tilikausilta Siirto ylikurssirahastosta Tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden muutokset Tilikauden tulos Omasta pääomasta jakokelpoisia varoja n osakepääoma jakautuu osakelajeittain seuraavasti: kpl Osakkeet n osakepääoma jakautuu osakelajeittain seuraavasti: kpl Osakkeet Pakolliset varaukset Takuuvaraus, lyhytaikainen Vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat Muut velat Siirtovelat Lyhytaikaiset velat saman konsernin yrityksille Ostovelat Muut velat Siirtovelat Lyhytaikaiset velat omistusyhteysyrityksille Ostovelat 9 9 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä Siirtovelat n siirtovelkoihin sisältyvät seuraavat olennaisimmat erät: Lomapalkkajaksotus Muut henkilöstömenojaksotukset Rahoitusmenojen jaksotukset 0 0 Konserniyhtiöt Muut erät EFORE VUOSIKERTOMUS 2007

7 n tilinpäätös, FAS 14. Annetut vakuudet, vastuusitoumukset ja muut vastuut Omasta puolesta annetut vakuudet Annetut pantit 0 15 Muut vastuusitoumukset Konserniyritysten puolesta annetut vakuudet Takaukset Yhteensä Annetut pantit 0 15 Takaukset Muut vastuusitoumukset Vuokra- ja leasingvastuut omasta puolesta Seuraavalla tilikaudella maksettavat Myöhemmin maksettavat Muut vastuusitoumukset Valuuttajohdannaiset Valuuttatermiinit Nimellisarvo Positiivinen käypä arvo 8 0 Negatiivinen käypä arvo 0 9 Optiosopimukset Nimellisarvo Positiivinen käypä arvo Osakejohdannaiset Futuurit Nimellisarvo Negatiivinen käypä arvo EFORE VUOSIKERTOMUS 2007

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 000 euroa 1.1. 31.12.2005 1.1. 31.12.2004 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2010 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit...

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit... Tilinpäätös 2009 Sisältö Tuloslaskelma... 1 Tase... 2 Tilinpäätöksen liitetiedot... 3 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7 Kirjanpitokirjat ja tositelajit... 8 Tilintarkastuskertomus... 9 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-13 12:40 Erja Fasta TESTIYRITYS SQL-SUOMALAINEN OY (L) POSTIOSOITE: SQLKATU 60 60, 99999 KORVATUNTURI, SUOMI Y-TUNNUS. 0000000-6 D&B D-U-N-S NR. 65-200-7816 TILINPÄÄTÖS 201310 AA Hyvä

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

AS Asteri Asunto Oy - laaja tase AS14L.WTR

AS Asteri Asunto Oy - laaja tase AS14L.WTR T A S E V A S T A A V A A Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineettomat hyödykkeet

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

Asunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Asunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli T A S E V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Omistuskiinteistöt

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

TASEKIRJA <>

TASEKIRJA <<company_name>> 1 / 14 TASEKIRJA

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Konserni, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu 6,

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4 MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut

Lisätiedot

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020

Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

As Oy Atsoftin Asteri - ALV:n esittäminen omana oikaisueränä tuloslaskelmassa

As Oy Atsoftin Asteri - ALV:n esittäminen omana oikaisueränä tuloslaskelmassa TULOSLASKELMA Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet Hankeosuussuoritukset Kulutusperusteiset vastikkeet Erityisvastikkeet./. Rahastoidut vastikkeet Vuokrat Käyttökorvaukset Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007

Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007 Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET KONSERNITILINPÄÄTÖS Hartela-konsernin emoyhtiö on Hartela-yhtiöt Oy, jonka kotipaikka on Helsinki. tilinpäätöksen jäljennökset ovat

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus. TILINPAATOSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.5.2013

VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus. TILINPAATOSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.5.2013 VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus TILINPAATOSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.5.2013 Opettaja: Maria Kankaanpaa Nimi ja opintorekisterin numero: l_ Vuosikurssi: Paaaine

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Puutarhatalous (EU-tukihakemusta noudatteleva)

Puutarhatalous (EU-tukihakemusta noudatteleva) Puutarhatalous (EU-tukihakemusta noudatteleva) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

AKT HOLDINGS OY TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

AKT HOLDINGS OY TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 AKT HOLDINGS OY TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 AKT HOLDINGS OY Työpajankatu 10 A, PL 16 00581 HELSINKI Y-tunnus 2194007-7 Kotipaikka Helsinki TASEKIRJA TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus. TILINPAATOSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 12.4.2013

VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus. TILINPAATOSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 12.4.2013 VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus TILINPAATOSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 12.4.2013 Opettaja; Maria Kankaanpaa. ^ Nimi ja opintorekisterin numero: Vuosikurssi: Paaaine

Lisätiedot

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF

KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF KONSERNI ( 0410 KUM TOT. ) Konserniraportti, 13.8.2009 KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi KONSERNI TULOS - HUHTIKUU 2010 Oy Yritys 1 Ab Oy Yritys 2 Ab

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI.

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI. LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2008-31.12.2008 1454032-3 Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI Helsinki SisSllysluettelo Sivu Tase Tuloslaskelma Liitetiedot 3-5 Allekirjoitukset

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3 Vironkatu 5 OO170 HELSINKI Helsinki Lumituuli Oy Sldllyrluotblo Slvu Tase Tuloelaskelma Liitetiedot Allekirioitukset ja tilinpc0t0smerkint0

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

Liite 6. Ehdotus varojen ja velkojen jakamiseksi

Liite 6. Ehdotus varojen ja velkojen jakamiseksi Liite 6. Ehdotus varojen ja velkojen jakamiseksi TASE (EUR) Jakautuva Uusi Uudet Kone Oyj KONE Oyj Cargotec Oyj yhtiöt (30.9.2004) yhteensä Viite Vastaavaa PYSYVÄT Aineettomat hyödykkeet Tavaramerkit 3

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Tilinpäätös laaditaan Suomen kirjanpitolain ja Suomessa voimassa olevien säännösten ja määräysten mukaisesti.

Tilinpäätös laaditaan Suomen kirjanpitolain ja Suomessa voimassa olevien säännösten ja määräysten mukaisesti. EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖSPERIAATTEET Tilinpäätös laaditaan Suomen kirjanpitolain ja Suomessa voimassa olevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Leasing Leasing-vuokrat kirjataan kuluksi leasing-muodosta

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

Perustililuettelo - Asteri kirjanpito (pe11)

Perustililuettelo - Asteri kirjanpito (pe11) T A S E V A S T A A V A A Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaikaiset Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset

Lisätiedot

Tilintarkastamaton FINNFOREST

Tilintarkastamaton FINNFOREST Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Perustililuettelo- Asteri mallitilikartta (Pe13)

Perustililuettelo- Asteri mallitilikartta (Pe13) Perustililuettelo- Asteri mallitilikartta (Pe13) T A S E V A S T A A V A A Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 1000 Perustamismenot 1010 Tutkimusmenot 1020 Kehittämismenot 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS, FAS

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS, FAS EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS, FAS EMOYHTIÖN TULOSLASKELMA Milj. EUR Liitetieto 2007 2006 Liikevaihto 2 27,3 27,4 Liiketoiminnan muut tuotot 3 0,1 0,1 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 1,0-0,4

Lisätiedot

Vakka-Suomen Golf Oy

Vakka-Suomen Golf Oy TASEKIRJA Vakka-Suomen Golf Oy Välskärintie 2 D 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 1101522-4 Tilikausi 1.1. 31.12.2010 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 5 TASE...

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Avoin yhtiö - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Avoin yhtiö - Asteri kirjanpidon tulostusmalli T A S E V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Saamiset Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaikaiset Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot