2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA"

Transkriptio

1 KEMPELE-KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1. KEMPELE-KONSERNIN MÄÄRITELMÄ Kempele-konserniin kuuluvat Liitteessä 1 mainitut tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt, jotka vastuutetaan tehtäviensä perusteella Liitteen 2 mukaisesti Kempeleen kunnan osastoille. 2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA 2.1. Kunnanvaltuusto Kempele konsernin ylin valvoja Tytäryhteisön ja osakkuusyhteisön perustamisvaiheessa tai liityttäessä yhteisöön, kunnanvaltuusto - päättää pääomasijoituksesta - hyväksyy yhteisön toiminta-ajatuksen, jonka tulee liittyä kunnan toimialaan ja - päättää omistajapolitiikasta. Kunnan omistajapolitiikan tarkoituksena ja tavoitteena on - laadukkaiden ja edullisten palvelujen tuottaminen kannattavasti kunnalle tai kuntalaisille ja - organisoida yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa. Lisäksi kunnanvaltuusto - hyväksyy lisäpääomasijoituksen tytär- ja osakkuusyhteisöön - myöntää takauksen tai lainan tytäryhteisön pitkäaikaisen vieraan pääoman hankintaan - hyväksyy tytäryhtiöiden tavoitteet kunnan talousarviossa ja taloussuunnitelmassa. - seuraa tytär- ja osakkuusyhteisöjen toimintaa konsernitaseen ja sen liitetietojen kautta tilinpäätösten yhteydessä sekä tarvittaessa erityisselvityksinä mm. tarkastuslautakunnan ja kunnanhallituksen pyynnöstä sekä - valitsee kunnan edustajat valtuutetuista ja johtavista tai itsenäisessä asemassa olevista viranhaltijoista kuntayhtymien yhtymävaltuustoihin ja yhtiökokouksiin ellei päätösvalta kuulu toiselle toimielimelle Kunnanhallitus Kempele konsernin ohjaaja - koordinoi ja seuraa yhteisöjen toimintaa ja taloutta sekä tekee tarvittavat toimenpide-ehdotukset havaitsemiensa epäkohtien hoitamiseksi ja antaa konsernitilinpäätöksen yhteydessä tiedot kunnanvaltuustolle yhteisöjen toiminnasta - vastaa konserniyhteisöjen valvonnan järjestämisestä - ohjeistaa tarvittaessa kunnan edustajia eri yhteisöjen hallintoelimissä käsiteltävistä asioista ja

2 - nimeää valtuutetuista ja johtavista tai itsenäisessä asemassa olevista viranhaltijoista ehdokkaat kunnan edustajiksi yhteisöjen hallintoelimiin ja yhtymäkokouksiin Tytäryhteisön hallituksen jäseniä valittaessa edellytetään, että - jäsenillä on liiketaloudellista ja yhteisön toimialueen tuntemusta - tytäryhteisön hallituksen jäsenistä ainakin yhden tulisi olla kunnan sen osaston johtavassa asemassa olevista viranhaltijoista, jota yhteisö edustaa. - Yhteisön muiden omistajien ja myös keskeisten yhteistyökumppanien intressit ja asiantuntemus otetaan huomioon Kunnan viranhaltijajohto operatiivinen johtaminen Kunnanjohtaja vastaa Kempele konsernin operatiivisesta johtamisesta ja seurannasta. Häntä avustavat liitteen 2 mukaan osastopäälliköt ja kunnankamreeri. Tytäryhtiön toimitusjohtaja raportoi kunnanjohtajalle ja osastopäällikölle yhteisön toiminnasta ja tuloksesta vähintään kerran vuodessa ennen varsinaista yhtiökokousta ja aina kun yhtymän toimintaan liittyy merkittäviä muutoksia tai epäkohtia. 3. Yhteisöjen yhteydenpito ja muut velvoitteet 3.1. Taloudenhoito Tytäryhteisöjen on neuvoteltava etukäteen kunnanjohtajan kanssa toimialamuutoksista, merkittävistä investoinneista ja niiden rahoitussuunnitelmista, merkittävistä omaisuuden luovutuksesta sekä muuhun yhteisön toimintaedellytyksiin ja palvelukykyyn olennaisesti vaikuttavista toiminnasta. Kempeleen kunnan tytäryhtiöiden on neuvoteltava kunnankamreerin kanssa sijoitustoimintansa strategioista, pitkäaikaisen vieraan pääoman järjestelyistä, omaisuuden kiinnittämisestä tai muun vakuuden antamisesta ja kunnaninsinöörin kanssa yhteisön vakuutuspolitiikasta Tietojen antaminen kunnalle Konsernitilinpäätös Konserniin kuuluvien tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä kuntayhtymien on annettava konsernitilinpäätöstä varten kirjanpitolain ja kirjanpitolautakunnan säännösten ja ohjeiden mukaiset tiedot kunnankamreerin pyytämässä muodossa ja aikataulussa. Seurantaraportti ja toimintakertomus Tytäryhteisöt lähettävät puolenvuoden seurantaraportin elokuun puoliväliin ja toimintakertomuksen helmikuun puoliväliin mennessä kunnanjohtajalle ja sille

3 osastopäällikölle, joka konserniohjeessa on valtuutettu seuraamaan ao yhteisön toimintaa Henkilöstö Tytäryhtiöissä ja kunnassa noudatetaan kunnan palvelussuhde-ehtoja. Tarkempia ohjeita antaa tarvittaessa palkka-asiamies. Kunnan kokonaan omistamissa yhteisöissä on noudatettava kunnan henkilöstöhallinnon antamia ohjeita sisäisistä henkilöstösiirroista Tukipalvelut Tytäryhteisöjen on selvitettävä tukipalveluja (atk-palvelut, painatus, hankinnat, kiinteistöt jne) hankkiessaan myös kunnan tarjoamat palvelut ja niiden kilpailukykyisyys muihin käytettävissä oleviin vaihtoehtoihin nähden. 4. Tiedottaminen 5. Arkistointi 6. Tilintarkastus Kempele konsernin toiminnasta on annettava kuntalaisille riittävät tiedot. Tiedottamisesta vastaavat kunnanjohtaja ja osastopäälliköt toimialajaon mukaisesti. Tytäryhtiöt huolehtivat omaan toimintaansa kuuluvasta tiedottamisesta. Kempele konserniin kuuluvien tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä kuntayhtymien on tehtävä päätös siitä, mihin pysyvästi säilytettävä asiakirjaaineisto sijoitetaan sen jälkeen kun yhtiö tai yhteisö ei niitä enää toiminnassa tarvitse. Mikäli asiakirjat päätetään sijoittaa kunnan arkistoon, on yhtiön tai yhteisön noudatettava soveltuvin osin arkistotoimensa hoidossa kunnan arkiston ohjeita. Kempele konserniin kuuluvan tytäryhteisön tilintarkastajaksi valitaan kunnanvaltuuston valitseman tilintarkastusyhteisön palveluksessa oleva JHTTtilintarkastaja. 7. Kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt Kuntayhtymien ja osakkuusyhteisöjen osalta noudatetaan edellä olevia ohjeita soveltuvin osin.

4 Kuntakonsernin ja tytäryhteisöjen toiminta-ajatukset Tytäryhteisöjen toiminta-ajatukset liitteeksi - omistajien odotukset otettava huomioon toiminnassa - mitä varten yhteisö on olemassa - mitä yhteisön omistamisella halutaan saavuttaa Konserniohjeen ja johtosääntöjen tulee olla linjassa keskenään. Kempele konserniin tullaan laatimaan henkilöstön kanssa yhteistyössä oma yhteinen henkilöstöohjelma.

5 KEMPELEEN KUNTAKONSERNI Liite 1 KUNTAYHTYMÄT Osuus % Pohjois-Pohjanmaan liitto 2,26 Pohjolan Päihdehuolto 1,11 Pohjois-Pohjanmaan erityishuoltopiiri 2,10 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 6,83 Teppolan vanhainkoti 51,40 Oulun Seudun Ammatillinen koulutus 8,43 TYTÄRYHTIÖT Kiinteistö Oy Kempeleenkartano 100,00 Kempeleen Opiskelija-asunnot Oy 100,00 Kempeleen Vesihuolto Oy 93,20 - Lakeuden keskuspuhdistamo Oy osakkuusyhteisö osuus 40,88 % Asunto Oy Kempeleen Keskus 88,78 OSAKKUUSYHTEISÖT Kiinteistö Oy Tiilitori 44,69 MUUT OSAKKEET JA OSUUDET Asunto Oy Kempeleenhovi 19,09 Asunto Oy Minkkitie 13 9,59 Asunto Oy Marjankulma 7,50 Asunto Oy Kempeleen Marjasato 6,82 Asunto Oy Tiilipellontie 5,00 Asunto Oy Kempeleen Kiila 4,58 Kempeleen Palvelukeskus Oy 13,33 Kiinteistö Oy Kempeleen Liiketori 5,64 Teknoventure Oy 2,55 Oulun Puhelin Oy 0,20 Kuntien Asuntoluotto Oy 0,15 Oy Metsämarkka Ab 0,13 Oulun Teknologiakylä Oy 0,03 Sampo Vakuutusyhtiö 0,0004 OSUUSKUNNAT Oulun Seudun Sähkö 3,30 Oulun Osuuspankki 0,0045 SÄÄTIÖT JA YHDISTYKSET Oulun Seudun Ajoharjoitteluratasäätiö 2,44

6 KEMPELE-KONSERNI Liite 2 KUNNANVALTUUSTO KUNNANHALLITUS KUNNANJOHTAJA Pohjois-Pohjanmaan liitto SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO SIVISTYSOSASTO Sivistystoimenjohtaja TEKNINEN OSASTO Tekninen johtaja Sosiaalija terveysjohtaja Johtava lääkäri Oulun Seudun Ammatillinen koulutus Kiinteistö Oy Kempeleenkartano Kempeleen Vesihuolto Oy Pohjois- Pohjanmaan erityishuoltopiiri Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kempeleen Opiskelija-asunnot Oy Asunto Oy Kempeleen Keskus Pohjolan Päihdehuolto Teppolan Vanhainkoti

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian.

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian. 1 Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA N:otta/1998 ======================================================================== = 1 (6) KONSERNIOHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 31.8.1998 Voimaantulo

Lisätiedot

Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet.

Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet. Joroisten kunta KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.9.2003. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi. Kukin konserniyhteisö käsittelee ohjeet hallituksessaan ja yhtiökokouksessaan tai vastaavassa. Ohjeiden

Lisätiedot

VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET

VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeilla määritellään konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä määritellään

Lisätiedot

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE

KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE versio 30.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Konserniohjeen soveltamisala 3 3. Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus 3 4. Konserniohjaus

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE

LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty valtuustossa 21.6.2008 20 LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeessa määritellään Lestijärven kunnan sekä sen omistamien tytäryhteisöjen johtamisesta,

Lisätiedot

Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä.

Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä. SODANKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus (Kh 10.12.1997) KONSERNIOHJEET KONSERNIOHJEEN TAVOITE Näillä ohjeilla kunnanhallitus antaa konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä täsmentää kunnan ja kunnanhallituksen

Lisätiedot

1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58 Voimaantulo: 1.1.2009 LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto kunnan ylimpänä päätöksentekijänä määrittelee kunnan tavoitteet ja

Lisätiedot

KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE SEKÄ SOVELTAMISALA

KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE SEKÄ SOVELTAMISALA RUOVEDEN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty KV 30.3.2015 Voimaantulo 1.5.2015 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE SEKÄ SOVELTAMISALA Ruoveden kunnan konserniohjeet edistävät yhteisen kokonaisnäkemyksen muodostamista

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE

HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto 23.6.2008 46 Voimaan 1.8.2008 2 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Konserniohjeen soveltamisala Näillä konserniohjeilla varmistetaan

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista

Lisätiedot

Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle.

Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle. 1 HAILUODON KUNNAN KONSERNIOHJEET Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Hailuodon kunnan konserniohjeella luodaan puitteet Hailuoto konserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan

Lisätiedot

K O N S E R N I O H J E

K O N S E R N I O H J E K O N S ERNIOHJE KEMIÖNSAAREN KUNTA Valtuusto hyväksynyt 7.12.2011 1. KONSERNIOHJEEN TAVOITE JA TARKOITUS Kemiönsaaren kuntakonsernin konserniohjeen tavoite on edistää yhteisen näkemyksen muodostamista

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET

TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty Kvalt 15.12.2008 56 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE

Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE Kaarinan kaupunki 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO KONSERNIIN KUULUVAT YHTEISÖT...3 1 Ohjeiden tarkoitus...3 2 Konsernin määritelmä...3 3 Emoyhteisö...3 4 Tytäryhteisö...3 KONSERNIN

Lisätiedot

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) KONSERNIOHJE Hyväksytty 1. Kuntakonserni Kunnanvaltuustot xx Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää

Lisätiedot

Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET

Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Konserniohjeen soveltamisala 3. Konserniohjaus ja -johtaminen 4. Taloudenhoitoon ja konsernitilinpäätöksen laadintaan

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET 1(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Hallituksen 20.4.2009 hyväksymät ja 1.7.2009 voimaan tulevat 2(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE

HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus 8.2.2010, 15 Valtuusto 22.2.2010, 3 Voimaan 3.3.2010 HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala...

Lisätiedot

1.1 Konsernijohtamisen yleiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet

1.1 Konsernijohtamisen yleiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet KIRKKONUMMEN KUNTA Kunnanhallitus Konsernihallinto 18.2.2005 KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä 1.1.2004 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS Kirkkonummen kunnan konserniohjeet edistävät yhteisen

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE

PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE PIRKKALAN KUNTA Voimaan 1.3.2012 PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET

KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kh 6.10.2008 245 Kv 10.11.2008 93 2 KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Soveltamisala 3 3. Konserniohjeen

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE

MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto hyväksynyt 18.6.2007 48 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaan Mynämäen kuntaa kehitetään

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA Konserniohje

LIMINGAN KUNTA Konserniohje LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymähallituksen 26. päivänä elokuuta 2013/ 175 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIKONSERNIN KONSERNIOHJEET 1.10.2013 LUKIEN 1 Konserniohjeen

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE

TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE LIITE KH 4.12.2012 210 LIITE KV 17.12.2012 48 HYVÄKSYTTY KV 17.12.2012 48 VOIMAAN 1.2.2013 1 KUNTAKONSERNIN MÄÄRITELMÄ JA MUUT KONSERNIIN LIITTYVÄT KESKEISET KÄSITTEET Kuntakonserni

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto

NOUSIAISTEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto NOUSIAISTEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto 1. en tarkoitus ja tavoite Määritelmät Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista kokonaisuutta,

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Sisältö 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...2 2 Soveltamisala...2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...2 4 Konserniohjeen sitovuus...3 5 Konsernin

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

Valtuusto hyväksyy konserniohjeen.

Valtuusto hyväksyy konserniohjeen. 1 Kh 15.10.2007, liite nro 2 Kv 15.11.2007, liite nro 1 SODANKYLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Ohjeen soveltamisala Ohjeen käsittely ja hyväksyminen Johtaminen, ohjaus ja valvonta

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. VETELIN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 29.10.2009 81 Voimaantulo: 3.12.2009 Muutettu: Kunnanvaltuusto 14.12.2011 91 Kunnanvaltuusto 30.3.2016 16 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147

HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147 1 HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147 2 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Näillä konserniohjeilla varmistetaan kaupungin hyväksymän omistajapolitiikan ja asetettujen

Lisätiedot

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 Maalahden kunnan konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.6.2017 91 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4. Konserniohjeen

Lisätiedot

KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS. Kunnanvaltuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS. Kunnanvaltuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto hyväksynyt 15.02.2010 Voimaantulopäivä 1.3.2010 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS Siikalatvan kunnan konserniohjeen tarkoitus on edistää kunnan omistajapoliittisten tavoitteiden

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 2012 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 13.2.2012/10 Voimaantulo 1.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2009 KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston 15.12.2008 71 hyväksymä. Voimaantulo 1.1.2009 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007

TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 Kunnanvaltuusto 18.12.2007 81 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Konserniyhteisön määrittely... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala...

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kvalt. 17.12.2009 / 65 Voimaan 1.1.2010 2 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnanvaltuuston hyväksymän toiminta-ajatuksen mukaan Parikkala on vilkas, vetreä

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 2. SOVELTAMISALA...2 3. KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN...3 4. KONSERNIOHJEEN SITOVUUS...3 5. KAUPUNGIN

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV

PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV. 28.9.2009 Liite nro Valtuusto hyväksynyt 28.9. 2009 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan sekä yhden tai useamman juridisesti itsenäisen

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2011 Sisällysluettelo 1. NAKKILAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA...2 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 3. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA...2

Lisätiedot

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. NURMEKSEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 8.5.2008 30 1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kaupungin konserniohjeella luodaan puitteet Nurmes-konserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje

Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje Konserniohje 1 (6) LUONNOS 10.10.2016, tarkennettu kohtaa 22 Hankintatoimi Yhtymähallitus 31.10.2016 190 Yhtymäkokous 31.10.2016 26 Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 13

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 13 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 13 KONSERNIOHJEET (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.8.2013) 1. Soveltamisala Kuntalain 16 a :n mukaan yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :ssä

Lisätiedot

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE

ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 24.6.2009/ 55 Voimaan: 1.8.2009 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

Kurikan kaupungin konserniohjeet

Kurikan kaupungin konserniohjeet 1 (7) Kurikan kaupungin konserniohjeet 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Soveltamisala Konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle

Lisätiedot

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

ORIMATTILAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 2 ORIMATTILAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Näillä konserniohjeilla varmistetaan kaupungin hyväksymän omistajapolitiikan ja asetettujen tavoitteiden toteutus sekä yhtenäistetään

Lisätiedot

Konserniohje 2010 Taipalsaaren kunta

Konserniohje 2010 Taipalsaaren kunta Kunnan konserniohjeessa luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11. Konserniohje

Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11. Konserniohje Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11 Konserniohje Valtuusto hyväksynyt 7.9.2009 Voimaantulo 1.1.2010 2 1. Kunnan omistajapolitiikka...3 2. Konserniohjeen tarkoitus

Lisätiedot

KONSERNIOHJEET 1.1.2015 alkaen

KONSERNIOHJEET 1.1.2015 alkaen KONSERNIOHJEET 1.1.2015 alkaen Kunnanhallitus 24.11.2014 Kunnanvaltuusto 8.12.2014 MÄNTSÄLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 2. Konserniohjeen soveltamisala...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 HELSINGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Johdanto Kaupunkikonserni on omistus- ja hallintorakenne, jonka tarkoituksena on mahdollistaa siihen kuuluvien yksiköiden välinen yhteensopivuus

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTIEN KONSERNIOHJE

PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTIEN KONSERNIOHJE PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTIEN KONSERNIOHJE 1 2 PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTIEN KONSERNIOHJE Yhteinen ehdotus Päijät-Hämeen kuntien konserniohjeeksi perustuu siihen, että kunnissa on erikseen kunta-konsernia koskeva Hyvä

Lisätiedot

Konserniohje tulee käsitellä tytäryhteisöjen hallituksessa tai vastaavassa hallintoelimessä.

Konserniohje tulee käsitellä tytäryhteisöjen hallituksessa tai vastaavassa hallintoelimessä. Kaupunginhallitus 3.12.2012 liite nro 4 (1/6) Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 liite nro 8 (1/6) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 12.11.2012 KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan

Lisätiedot

Kh 18.8.2009 183 Kv 29.10.2009 61 VAALAN KUNNAN KONSERNIOHJEET

Kh 18.8.2009 183 Kv 29.10.2009 61 VAALAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Kh 18.8.2009 183 Kv 29.10.2009 61 VAALAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Vaalan kunnan konserniohje 2/10 SISÄLLYSLUETTELO 1 Kunnan omistajapolitiikka... 1 2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 3 Kuntakonserni...

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Helsingin yliopistokonsernin konserniohje

Helsingin yliopistokonsernin konserniohje 1(7) Yliopiston hallitus on hyväksynyt en Helsingin Sisältö 1 Yliopistokonsernin määritelmä ja ohjeen soveltamisala... 2 2 Yliopistokonsernin johto... 2 3 Tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä säätiöiden perustaminen...

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6

POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 2/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNI KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KONSERIOHJE

YLITORNION KUNNAN KONSERIOHJE YLITORNION KUNNAN KONSERIOHJE Kh 1.1.2011 295 Kv 14.11.2011 50 KONSERNIOHJE 1/11 Sisällysluettelo: 1. YLITORNION KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA... 3 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3. KONSERNIOHJEEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus LIITE NRO 78 Valtuusto LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE

Kunnanhallitus LIITE NRO 78 Valtuusto LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 17.11.2008 244 LIITE NRO 78 Valtuusto 1.12.2008 45 LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty 1.12. 2008 Voimaantulo 1.1.2009 Kunnanhallitus 17.11.2008 244 LIITE NRO 78 Valtuusto

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI. Konserniohje

RAAHEN KAUPUNKI. Konserniohje RAAHEN KAUPUNKI Konserniohje 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 4. Kaupungin konsernijohto

Lisätiedot

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Kuntajohtajapäivät Dipolissa 22.8.2013 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen Kuntaliitto Konsernisääntelyn tavoitteet ja näkökulmat Tavoitteena sääntelyn läpinäkyvyys:

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

Omistajaohjaus kuntakonsernissa

Omistajaohjaus kuntakonsernissa Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet).

Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet). 1 RAISION KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet). 1. Kaupungin omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sisällysluettelo 2 (15)

Sisällysluettelo 2 (15) Hyväksytty valtuustossa 29.9.2014 65 Voimaantulo 1.12.2014 2 (15) Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka... 3 2. Kuntakonsernin määritelmä... 3 3. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 4 4. Soveltamisala...

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05 KONSERNIOHJAUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1. KONSERNIOHJAUSSÄÄNNÖN TARKOITUS Konserniohjauksella tarkoitetaan omistajaohjausta ja tytäryhteisöjen valvontaa.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

7. Konserniraportointi Kirjanpito-, tilinpäätös- ja konsernitilinpäätösperiaatteet Toiminnan ja talouden raportointi 6

7. Konserniraportointi Kirjanpito-, tilinpäätös- ja konsernitilinpäätösperiaatteet Toiminnan ja talouden raportointi 6 1 Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 3. Kuntakonserni 2 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 4 5. Konserniohjeen sitovuus 4 6. Kunnan toimielinten

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI. Konserniohje

RAAHEN KAUPUNKI. Konserniohje RAAHEN KAUPUNKI Konserniohje Kaupunginhallitus 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 12.1.2015 Sisällysluettelo 1. Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteet... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Konserniohjeen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kunnanvaltuusto (KVALT 29/2017) Kunnanhallitus (KHALL 140/2017)

ASIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kunnanvaltuusto (KVALT 29/2017) Kunnanhallitus (KHALL 140/2017) ASIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 22.5.2017 (KVALT 29/2017) Kunnanhallitus 15.5.2017 (KHALL 140/2017) Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 2. Konserniohjeen soveltamisala...

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA j u l k a i s s u t 2009 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Kaupunginvaltuuston 31.8.2009 hyväksymä 1. KONSERNIOHJEIDEN TARKOITUS

Lisätiedot

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori

Pori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori Pori-konserni ja sen johtaminen Esa Lunnevuori Kunnallisesta toiminnasta Viime vuosina on toteutettu merkittävä ja syvälle käynyt toiminnan muutos Emokunnan lähipiiriin on rakennettu mittava kuntakonserni

Lisätiedot

Konserniohje Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Konserniohje Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Konserniohje Yhtymähallitus 20.4.2017 Yhtymävaltuusto 30.5.2017 Sisällys 1 Kuntayhtymän omistajapolitiikka... 1 2 Konserniohjeen tavoitteet ja tehtävät... 1 2.1 Ohjeen soveltamisala... 1 2.2 Konserniohjauksen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJEET. Valtuusto Voimaan Kunnanhallitus Voimaan

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJEET. Valtuusto Voimaan Kunnanhallitus Voimaan TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJEET Valtuusto 5.9.2011 89 Voimaan 13.9.2011 Kunnanhallitus 9.1.2012 4 Voimaan 10.1.2012 Sisältö 1.1. Tarkoitus ja tavoite... 2 1.2. Soveltamisala... 2 1.3. Sitovuus...

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan konserniohje. kh kv

Hankasalmen kunnan konserniohje. kh kv Hankasalmen kunnan konserniohje kh 1.3.2010 kv 22.3.2010 9 Sisältö 1. Konserniohjeen tavoite ja tarkoitus... 1 2. Konsernin määrittely ja soveltamisala... 1 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginhallitus 5.11.2012 270 Kaupunginvaltuusto 13.11.2012 67 Voimaantulo 1.1.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. KAUPUNKIKONSERNI...3 2. KONSERNIOHJEEN

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Konserniohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Konserniohje KAUHAVAN KAUPUNKI Konserniohje 2 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 2 Soveltamisala...3 3 Kaupungin konsernijohto ja toimielinten toimivallanjako...4 3.1 Kaupunginvaltuusto...4

Lisätiedot

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Sisällys 1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka Kunta-/kaupunkikonsernin määritelmä Konsernin tarkoitus ja

Sisällys 1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka Kunta-/kaupunkikonsernin määritelmä Konsernin tarkoitus ja Sisällys 1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka... 2 2. Kunta-/kaupunkikonsernin määritelmä... 2 3. Konsernin tarkoitus ja tavoite... 3 4. Soveltamisala... 3 5. Konserniohjeen käsittely

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET

Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET Kunnanvaltuusto 12.11.2012 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kvalt 12.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA

Lisätiedot

Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo:

Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo: Jämsän kaupungin konserniohje Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 14 Voimaantulo: 25.2.2013 Jämsän kaupunki Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA KONSERNIOHJE

MERIKARVIAN KUNTA KONSERNIOHJE 1 MERIKARVIAN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 1.2.2010 52 Valtuusto 1.3.2010 8 2 Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka 3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 4 3. Kuntakonserni 4 4. Konserniohjeen

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän konserniohje

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän konserniohje 1 13.6.2017 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän konserniohje Yhall Yvalt 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto ja tavoitteet...3 2 Kuntayhtymän omistajapolitiikan tavoitteet...3 3 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 5 Viestintä 5.1 Viestinnän periaatteet 7. 6 Ohjeiden voimaantulo 7

Sisällysluettelo. 5 Viestintä 5.1 Viestinnän periaatteet 7. 6 Ohjeiden voimaantulo 7 1 Sisällysluettelo Sivu 1 Yleisosa 1.1 Kuntakonsernin määritelmä ja muut konserniin liittyvät keskeiset käsitteet 2 1.2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 1.3 Konserniohjeen soveltamisala 3 1.4 Konserniohjeen

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE

PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Vanha konserniohje PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniin kuuluvat yhteisöt toimivat kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden toteuttajina ja noudattavat

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KONSERNIOHJE

TUUSNIEMEN KUNTA KONSERNIOHJE TUUSNIEMEN KUNTA KONSERNIOHJE 1.7.2009 TUUSNIEMEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Määritelmä Kuntakonsernilla tarkoitetaan kahden tai useamman juridisesti itsenäisen yhteisön muodostamaa taloudellista kokonaisuutta,

Lisätiedot