Areena 2/2003 Anne Birgitta Yeung. Esitelmä Kansalaisareena ry:n 10-vuotisjuhlaseminaarissa Arvoisat kuulijat,

Transkriptio

1 Areena 2/2003 Anne Birgitta Yeung Esitelmä Kansalaisareena ry:n 10-vuotisjuhlaseminaarissa Arvoisat kuulijat, Arvojen ristiaallokko -- tuo otsikkoni dynaaminen, mereinen metafora on kuohunut tiiviisti mielessäni viimeajat. Keskityn esityksessäni sekä vapaaehtoistoimijan että laajemmin vapaaehtoistoiminnan näkökulmiin. Pohdinnoissani olen tällä hetkellä tullut siihen lopputulokseen, että tämä ajastamme usein käytetty ilmaisu, arvojen ristiaallokko, liittyy erityisen kiinnostavalla tavalla juuri vapaaehtoistoimintaan kolmesta syystä. Ensimmäinen näistä syistä liittyy siihen, että länsimainen yhteiskuntamme on ollut monien murrosten alla viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana. Samana aikana, osittain samoista syistä, myös vapaaehtoistoiminta on muuttunut ja monimuotoistunut. Nämä kehityskulut alleviivaavat vapaaehtoistoiminnan tarkastelemisen tärkeyttä juuri arvojen näkökulmasta. Ne herättävät myös kysymään, ovatko arvot nykypäivänä todellakin ristiaallokossa - kuvitellussa vai todellisessa? Toinen näkökohta, kietoutuu toiminnan ominaispiirteisiin: joustavuuteen, vapaamuotoisuuteen ja omaehtoisuuteen. Kolmas tekijä, joka alleviivaa mielestäni vapaaehtoistoiminnan tarkastelemista juuri arvoperspektiivistä, liittyy vapaaehtoistoimintaan yhteiskunnallisena kohtaamispintana ja -paikkana. Vapaaehtoistoiminnassa kohtaavat ensiksikin erilaiset instituutiot ja instanssit että myös erilaiset yksilöt enemmän kuin monessakaan muussa yhteiskunnallisessa toiminnossa. Ennen kuin etenen tarkastelemaan tarkemmin kutakin mainitsemaani kolmea näkökulmaa, haluan tähdentää, mitä ymmärrän käsitteellä arvo. Mitä ovat ne tekijät, joiden ristiaallokosta on nyt kysymys. Käytän määritelmää, jonka mukaan arvot ovat ihmisten käsityksiä eettisestä toiminnasta ja hyväksyttävästä käyttäytymisestä - käsityksiä siitä, mikä on oikeaa tai väärää, toivottavaa tai vältettävää. Arvot ovat varsin pysyviä, ja niihin sisältyy sekä tunteisiin liittyviä että tiedollisia elementtejä. Aloitan siis kysymällä, miten yhteiskuntamme viimeaikaiset murrokset liittyvät arvoihin ja vapaaehtoistoimintaan. Rakennemuutokset Suomessa ovat olleet rajuja ja nopeita. Niiden on nähty heikentäneen kansalaisten keskinäistä vastuuntuntoa ja sosiaalisia siteitä sekä edistäneen privatisaatiota ja individualismia. Suomalainen yhteiskunta on yhä enenevässä määrin siirtynyt modernista yhteiskunnasta myöhäismoderniin tai jopa postmoderniin - aikaan, jota luonnehtii muiden muassa palkkatyön väheneminen, globalisaatio ja sukupuolten vallankumous. Ajalle on tyypillistä myös yksilöllistyminen eli individualistinen eetos. Tämä prosessi pitää sisällään sen, että elämän valintoja ei enää tehdä samassa määrin kuin aiemmin instituutioiden tai traditioiden ohjaamina vaan itsenäisemmän identiteetin rakentamisen kautta. On huomattava, ettei aikakauden tai elämäntavan muutos vielä välttämättä merkitse arvojen muutosta. Muutospaine ei ole vielä sama asia kuin itse muutos. Tiettyjä muutoksia on kuitenkin havaittavissa. Suomalaisten arvomaailmassa vielä 1990-luvun alkupuolella vallinnut yh-

2 teisöllisyyden arvojen kasvu taittui vuoden 1995 jälkeen. Sen jälkeen asenneilmasto kehittyi Monitor-asennetutkimusten mukaan jälleen yksilöllisyyden suuntaan. Tällöin voimistuivat asenteet kuten toiminnallisuus, aktiivisuus, luovuus sekä uusien tuotteiden ja uusien ideoiden merkitys. Arvot ovat keskeisessä asemassa tehtäessä valintoja. Mitä yksilö arvojen merestä siten itselleen perii, mitkä arvot häneen vaikuttavat? Mitä yksilöllistyminen vapaaehtoistoiminnan kannalta merkitsee? Kyse ei ole itsekkyydestä vaan aiempaa yksilöllisemmästä näkökulmasta elämään. Vapaaehtoistoiminnan kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että toiminta saatetaan kokea omana, henkilökohtaisena projektina, joka palkitsee monin tavoin. Usein yksilö saattaa myös lähteä mukaan useisiin erilaisiin toimintamuotoihin, joista kukin vastaa vain pientä tai pienen pientä osaa hänen elämänpiiristään. Vapaaehtoistoiminnan kehittämisen kannalta tämä yhteiskunnallinen arvomurros ja yksilöllisyyden perspektiivi on sekä haaste että mahdollisuus. Millaisia arvovalintoja suomalaiset tässä arvojen valintatilanteessa ja mahdollisessa tienhaarassa tekevät? Mikä meille on tärkeää? Ensiksikin, auttaminen ja muiden huomioiminen ovat viimeisten arvotutkimusten mukaan suomala isten vahvimpia perusarvoja. Kaksi kolmasosaa kansalaisista pitää toisista huolehtimista ja inhimillisyyttä tärkeimpinä arvoinaan. Toiseksi, 1990-luvun jälkipuoliskolla Suomessa vahvistuneita arvoja ja asenteita ovat mm. sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimus, korkean yhteiskuntamoraalin vaatimus, poliittinen turhautuminen, sekä omasta kunnosta huolehtiminen. Monet ylläesitellyistä arvoista on helppo yhdistää vapaaehtoistoimintaan nimenomaan toimintaa edistävästi. Suomen tämänhetkinen vapaaehtoistoiminnan kokonaiskuva näyttääkin sangen positiiviselta. Osallistuminen vapaaehtoistoimintaan on aktiivista: lähes kaksi viidestä suomalaisesta on osallistunut tänä tai viime vuonna johonkin vapaaehtoistoimintaan. Osallistumisaktiivisuus ei poikkea kovinkaan paljoa eri väestöryhmissä. Naiset ja miehet, nuoret ja vanhat osallistuvat toimintaan keskimäärin yhtä paljon. Alueellisesti vapaaehtoistoiminnan aktiivisin joukko (43%) löytyy Länsi-Suomesta. Suomalaisten mielikuvat sanasta vapa aehtoistoiminta ovat monipuolisia ja ennen kaikkea hyvin myönteisiä. Suomalaiset myös käyttävät aikaansa vapaaehtoistoimintaan lähes 18 tuntia kuukaudessa. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten vapaaehtoistoiminnan osallistumisaktiivisuus ja vapaaehtoistoiminnalle ajan antaminen on korkeampaa kuin useiden maiden kuten Saksan, Irlannin, Ranskan tai Japanin. Mutta miksi näin on? Mikä suomalaisia vapaaehtoistoimintaan motivoi aikana, jolloin niin monet mahdollisuudet ovat avoimia? Tärkein suomalaisia vapaaehtoistoimintaan motivoiva tekijä on halu auttaa muita: 41% suomalaisista nimeää auttamishalun tärkeimmäksi yksittä i- seksi vapaaehtoismotiivikseen. Muut tekijät ja motiivit jäävät huomattavasti vähäisempään rooliin. Niiden joukosta kuitenkin erottuu halu käyttää vapaa-aikaansa johonkin hyödylliseen toimintaan sekä toive säännöllisestä päiväohjelmasta. Naisten motiiveissa korostuvat auttamishalu, into oppia uusia asioita sekä toive uusiin ihmisiin tutustumisesta. Miehiä puolestaan innostaa vapaaehtoistoimintaan erityisesti ystävien ja tuttavien vaikutus, halu käyttää ylimääräinen vapaa-aika hyödylliseen tekemiseen sekä tunne kansalaisvelvollisuudesta. Maaseudulla vapaaehtoistoimintaan motivoidutaan mm. vastavuoroisuudesta sekä kansalaisvelvollisuuden tunteesta, suurissa kaupungeissa taas yleisemmin auttamishalusta tai kiinnostuksesta johonkin nimenomaiseen toimintaan. Vapaaehtoistoiminta voi vedota siis erilaisiin elämänmuotoihin, perinteikkäämpiin ja urbaaneihin, hyvin eri tavoin. Pohdittaessa näitä motiivituloksia arvojen näkökulmasta, on mielenkiintoista, että suomalaisten vapaaehtoistoiminnan motiivit ovat selkeästi altruistisempia verrattuna lukuisiin muihin maihin. Millä tätä voi selittää? En usko suomalaisten kaunistelevan vastauksiaan muiden ma i- den kansalaisia enemmän - ehkäpä onkin enemmän kyse yhtenäisestä kulttuurisesta perintees-

3 tämme sekä historiallisista juurista suurempien valtojen pikkuveljenä, jossa on tärkeä pitää yllä "kaveria ei jätetä" -henkeä. Toinen näkökohta, joka mielestäni alleviivaa vapaaehtoistoiminnan tarkastelemista juuri arvoperspektiivistä, kietoutuu toiminnan ominaispiirteisiin: joustavuuteen ja vapaamuotoisuuteen. Vapaaehtoistoimintaa eivät ohjaa säännöt, ohjeet ja normit samassa määrin kuin esimerkiksi palkkatyötä. Kyse on omaehtoisesta, vaikkakin parhaimmillaan sitoutuneesta, toiminnasta, jossa saa myös sanoa ei. Jokainen vapaaehtoistoimija on mukana omista lähtökohdistaan käsin - omin arvoin ja omin motiivein. Mikä todella on arvojen ja motiivien suhde? Itse näen, ettei arvo sinänsä ole vapaaehtoistoiminnan motiivi vaan arvot voivat toimia pohjana vapaaehtoistoiminnasta innostumiselle ja toimintaan motivoitumiselle. Tutkimustulokset antavat myös viitteitä siitä, että arvoihin sidotut motiivit voivat edistää yksilön sitoutumista vapaaehtoistoimintaan. Yksilöllä vaikuttaa vapaaehtoistoimijuudessaan aina lukuisia erilaisia motiiveja ja arvoja. Molemmissa näissä voi olla mukanaan myös keskenään ristiriitaisia elementtejä. Tutkimustulosten nojalla en ole taipuvainen uskomaan karkeisiin erotteluihin ja luokitteluihin yksilöiden motiivien taikka arvojen suhteen. Monenlaisia erotteluja vapaaehtoisista on nähty: heitä on luokiteltu itsekeskeisistä auttavaisiin, muutos-orientoituneista pysyvyyttä hakeviin. Totuuden siemen näissä erotteluissa voi piillä, mutta tulkinnoissa on huomioitava aika, jota elämme: myöhäismodernisaatio koskettaa sekä yhteiskuntaamme että myös vapaaehtoistoimintaa ja hankaloittaa näitä jaotteluja. Toisaalta totta on sekin, jaottelut ovat tapa hahmottaa maailmaa ja ottaa se haltuun. Toivottavaa kuitenkin on, että jaottelut ovat riittävän hienojakoisia. Uusin jaottelu, johon olen tutustunut ja jossa tätä hienojakoisuuttakin on tavoiteltu liikkuu vapaaehtoistoimijoiden ääripäästä toiseen: kollektiivisesta eli ryhmäorientoituneesta vapaaehtoisuudesta refleksiiviseen eli yks i- löä painottavaan vapaaehtoisuuteen. Yksilö voi siis joka tapauksessa toteuttaa vapaaehtoistoiminnassa monenlaisia arvoja. Kla s- sikkososiologi Weber täydensi jo 1912 puhtaan utilitaristista teoriaa oman edun maksimoinnista ajatuksella, että ihmisten toiminta voi olla merkityksellistä muillakin tavoin. Näitä hän nimitti arvosuuntauksiksi, joita hän eritteli neljä: 1. traditionaalinen toiminta perinteen mukaan toimiminen, toimitaan kuten ennekin 2. tunneperäinen toiminta toiminta itse päämääränä. Toiminta voi olla puhtaasti vaistonvaraista tai psyykkisiin tiloihin nojaavaa. 3. arvorationaalinen toiminta toiminta on suuntautunut päämääriin, joiden sisältönä on arvo tai ihanne. 4. päämäärärationaalinen toiminta toiminta tähtää rajattuun tavoitteeseen, esim. taloudelliseen hyötyyn. Millaisia arvoja uusimmissa suomalaisissa vapaaehtoistoiminnan tutkimuksissa on sitten noussut esille? Löytyykö niistä esimerkiksi weberiläisiä elementtejä perinteikkyydestä, tunteista tai ihanne-päämääristä? Ensiksikin, joillekin vapaaehtoistoimijoille arvot ovat selkeästi keskeisin lähtökohta vapaaehtoistoimintaan osallistumiselle. Tämä voi ilmetä esimerkiksi siten, vapaaehtoinen on selkeästi suuntautunut toteuttamaan auttamisen tai vaikkapa työn tekemisen itseisarvoa, jonka kokee osaksi arvomaailmaansa. Arvot voivat toimia keskeisimpänä lähtökohtana myös siten, että vapaaehtoistoimija kiinnostuu nimenomaisesti jonkin tietyn jä r- jestön toiminnasta, jonka arvot kokee itselleen läheisiksi. Toiseksi, arvopohja voi tulla motiiveissa ilmi myös vähemmän keskeisessä mutta merkityksellisessä roolissa esimerkiksi siten, että yksilö on lähtenyt etsimään aktiviteetteja juuri vapaaehtoistoiminnasta eikä vaikkapa uusista harrastuksista. Vapaaehtoistoiminnassa voi ylipäätänsä olla yksilön arvopohjan kannalta sekä itseis- että välinearvollisia elementtejä. Uusimmassa omassa vapaaehtoistoiminnan motiivitutkimuksen haastatteluaineistossani, joka vielä kovasti on työn alla, on noussut esille yhteensä lähes 800 vapaaehtoistoimin nan motiivi-

4 en ja toimintaan sitoutumisen elementtiä. Myös näissä elementeissä arvoperustelut ovat keskeisessä osassa. Vapaaehtoiset kokevat mm. että yhtenäinen arvopohja toisten vapaaehtoisten kanssa sitouttaa toimintaan ja luo yhteishenkeä. Tai että toiminnassa voi edistää pehmeitä, positiivisia arvoja - jopa rakkauden ilmapiiriä. Eräs vapaaehtoinen haluaa etsiä omaa elämäntehtäväänsä oikeaksi kokemiensa arvojen ääreltä. Toinen taas toteuttaa kutsumustaan konkreettisilla teoilla ja kolmas kaipaa puurtamaan ja edistämään hänelle tärkeää työn itseisarvoa. Useamman kuin yhden haastateltavan kohdalla on myös noussut esille ajatus siitä, vapaaehtoistoiminnassa voin omalta osaltaan toimia arvojensa edusmiehenä ja naisena: kokemus siitä, että voi edistää hyvää energiaa, lähimmäisestä huolehtimisen arvoa, että voi kannustaa ja innostaa ihmisiä pohtimaan elämää, auttamaan toisia, puuhaamaan yhdessä. Toimia ikään kuin kellokkaana tai esimerkkinä. Kolmas näkökohta arvojen ja vapaaehtoistoiminnan suhteen liittyy siis siihen, että nimenomaan vapaaehtoistoiminnassa hyvin erilaiset tahot ja yksilöt kohtaavat. Vapaaehtoisen lähiverkostoon kuuluvat niin toiset vapaaehtoiset, tuettavat ihmiset, toimintaa organisoiva taho, sen palkattu henkilökunta sekä mahdollisesti toimeksiantaja tai vapaaehtoistoiminnan välitystaho. Kaikki nämä tuovat toimintaan mukanaan omat arvonsa, arvostuksensa, toiveensa ja ihanteensa. Samalla tavoin kuin tuossa kohdassa yksi - yhteiskunnallisen murroksen kohdalla - myös tässä kolmannessa näkökohdassa vapaaehtoistoiminta voi nähdäkseni rakentua sekä hedelmälliseen tai sitten repivämpään suuntaan. (ohessa kaksi kuvaa) Erityisen haasteelliseksi tilanteen tekee se, etteivät kaikki arvot yksilöllä tai instituutiolla ole välttämättä keskenään yhdenmukaisia tai jaettuja, saatikka tiedostettuja. Jokaiselta löytyy sekä julkitulevia ilmiarvoja että piiloarvoja myös arvoja, jotka ovat keskenään ristiriitaisia, eri suuntiin vetäviä. Lisäksi on huomattava, etteivät arvot eivät ole punktuaalinen, tiettyyn ajankohtaan sidottu tekijä, vaan kukin yksilö kantaa vapaaehtoistoiminnassakin mukanaan koko elinkaartaan ja elämänkokemuksiaan. Kokonaisuudessaan arvojen ristiaallokkoa siis syntyy kunkin yksittä isen yksilön kohdalla, mutta erityisesti useiden erilaisten yksilöiden ja tahojen toimiessa yhdessä. Mikä sitten olisi hedelmällisin tilanne? Pitäisikö esimerkiksi tietyn järjestön vapaaehtoisten arvomaailmojen olla keskenään samansuuntaisia? Näin ei mielestäni ole, vaan ihmisillä voi olla hyvinkin erilaiset, jopa keskenään ristiriitaiset, arvomaailmat ja kuitenkin ollaan valmiita ja kyetään toimimaan yhdessä jaettujen päämäärien eteen. Monimuotoinen toiminta, johon mahtuu kirjo erilaisia arvoja on toimijoilleen antoisaa ja pa lkitsevaa sekä järjestön kannalta kauaskantoisempaa. Ongelmalliseksi tämä arvojen kohtauspinta tulee toki silloin, jos arvot ovat selkeästi vastakkaisia tällöin arvojen ristiaallokko ei toimi rikasteena vaan rasitteena, joka vetää tahoja ja yksilöitä eri suuntiin. Ongelmallinen arvokudelma on kyseessä myös silloin, jos yhteisö tai järjestö edustaa julkisesti tietynlaista arvomaailmaa, mutta konkreettisessa vapaaehtoistyössä tilanne on toinen. Yksi varmastikin suurimmista pettymyksistä, minkä vapaaehtoistoimijoille voi tuottaa, on se, että järjestö kohtelee omia vapaaehtoisiaan mediassa edustamiensa arvojen vastaisesti. Kuinka sitten kääntää tämä erilaisten arvojen kohtaaminen vapaaehtoistoiminnan kannalta mahdollisuudeksi? Järjestöjen olisi hyvä pohtia toimintansa monimuotoisuutta - sitä, että vapaaehtoistoiminnasta löytyisi areenoita erilaisista arvolähtökohdista tuleville yksilöille, kuten myös ajalliselta kestoltaan erilaisia toimintamuotoja. Otan esimerkiksi nuorison. Uusimmat tutkimustulokset alleviivaavat nuorten kiinnostusta ja rekrytointipotentiaalia vapaaehtoistoimintaan. Nuoria myös kiinnostavat vapaaehtoistoiminnassa arvojen kannalta varsin miele n- kiintoiset sarat kuten toiminta lasten ja toisten nuorten kanssa, ympäristö- ja ihmisoikeusasiat sekä uskonnolliset toimintamuodot. Tänä individualismia korostavana aikana varsin kiintoisa tutkimustulos on myös se, että juuri nuorimmat suomalaiset korostavat vapaaehtoistoiminnan mielikuvissaan toiminnan luonnetta palkattomana, pakottomana ja talkoohenkisenä yhteistoimintana. Ja kuitenkin - toiminta, josta nuoret eniten vaikuttaisivat innostuvan, on enemmänkin projektiluontoista, ohut-sidoksista toimintaa kuin perinteistä vapaaehtoistoimintaa.

5 Kokonaisuudessaan haluan vielä alleviivata sitä, että kansalais- ja vapaaehtoisjärjestöillä on rekrytoinnissaan ja kampanjoinnissaan mahdollisuus tuoda julki paitsi uusia puolia toiminnastaan, niin myös arvojaan - eli ikään kuin yllättää ja päivittää imagoaan arvojensakin avulla. Järjestöjen toimintamuotojen ja arvopohjien diversiteetti eli monipuolisuus on ehdoton yhteiskunnallinen rikkaus. Juuri arvot ovat mielestäni järjestöjen arvokkainta pääomaa -- sekä uusien vapaaehtoisten rekrytoinnissa että myös laajemmin: suomalaisen kansalaisyhteiskunnan sekä sosiaalisen pääoman rakentumisessa. KIRJALLISUUS Beck, Ulrich The Brave New World. Cambridge: Polity Press. Giddens, Anthony Beyond Left and Right. The Future of Radical Politics. Cambridge: Polity Press. Heelas, Paul On Differentiation and Dedifferentiation. - Religion, modernity and postmodernity. Ed. by P. Heelas. Oxford: Blackwell Heino, Harri Kenet kirkko kohtaa. Yhteyden siltoja ja vuorovaikutuksen verkostoja. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 10. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Hustinx, Lesley & Lammertyn, Frans Exploring collective and reflexive styles of volunteering. [article draft] Karisto, Antti & Takala, Pentti Suomi muuttuu. Näkökulmia elintason, elämäntavan ja sosiaalipolitiikan muutokseen. Helsinki: WSOY. Marshall, Gordon (Ed.) 1998 A Dictionary of Sociology. 2nd Ed. Oxford: Oxford University Press. Nylund, Marianne Varieties of Mutual Support and Voluntary Action. A Study Of Finnish Self-Help Groups and Volunteers. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto. Puohiniemi, Martti Arvot, asenteet ja ajankuva. Opas suomalaisen arkielämän tulkintaan. Vantaa: Limor kustannus. Salonen, Kari et al Kirkko uudelle vuosituhannelle. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Suhonen, Pertti Suomalaisten arvot ja politiikka. Helsinki: WSOY. Weber, Max [1912]. Wirtschaft and Gesellschaft. Grundriss der verstehenden Soziologie. Tubingen, Mohr. Yeung, Anne Birgitta Valmius vapaaehtoistyöhön Tutkimus Pelastusarmeijan mainoskampanjan innoittamista vapaaehtoistyöntekijöistä. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto. Yeung, Anne Birgitta Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa ihanteita vai todellisuutta. Helsinki: YTY ry.