Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille"

Transkriptio

1 Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille

2 sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan sisällöistä... 4

3 Taustaa RAY:n näkemys vapaaehtoistoiminnasta on hyvin samanlainen kuin Euroopan Parlamentin vuonna 2008 julkistaman mietinnön määritelmä eli sitä ei tehdä taloudellista korvausta vastaan, eli siitä ei makseta palkkaa sitä tehdään omasta vapaasta tahdosta se hyödyttää kolmatta osapuolta perhe- ja ystäväpiirin ulkopuolella se on kaikille avointa. RAY korostaa avustusstrategiassaan, että järjestöjen toiminta perustuu vahvasti vapaaehtoisuuteen tai oikeammin palkallisen työn ja vapaaehtoisen toiminnan muodostamaan kokonaisuuteen. Järjestöt mahdollistavat ihmisten vapaaehtoisen osallistumisen, toimimisen ja vaikuttamisen. Tällä tavoin järjestöt ja niiden toiminta vaikuttavat myös esimerkiksi yhteiskunnan eri päätöksentekoprosesseihin. RAY näkee, että nimenomaisesti sen avustamat järjestöt muodostavat parhaimmillaan kattavan rakenteen vapaaehtoistoiminnalle ja sen koordinoinnille. Toimivat rakenteet parantavat järjestötoiminnan laatua. On tiettyjä sisältöalueita ja toimintoja, joita voidaan toteuttaa pelkästään vapaaehtoisuuteen perustuvana toimintana. On myös olemassa järjestöjä, joiden toiminta perustuu täysin vapaaehtoistoimijoiden varaan. Toisaalta on sisältöalueita ja toimintoja, jotka eivät voi olla pelkästään vapaaehtoistoimijoiden toteuttamaa tai niiden vastuulla. On toimintoja, jotka edellyttävät palkattuja ammattihenkilöitä, mutta vapaaehtoisilla voi olla oma roolinsa esimerkiksi vertaistoiminnassa. Joissakin tapauksissa edellä mainitut roolit voivat mennä myös limittäin, mikäli esimerkiksi ammattilainen ja asiantuntija toimii myös vapaaehtoistehtävissä. Erikseen on myös muistettava, että lakisääteinen ammatillinen hoitotyö ei kuulu RAY-avustuksilla toteuttavaan järjestöjen toimintaan. On myös tärkeää, että vapaaehtoisuuteen ja palkkasuhteeseen perustuvan toiminnan välillä on selkeät määritellyt pelisäännöt mm. vastuukysymyksissä. Vapaaehtoistoiminnan organisoinnissa on huomioitava myös kaupunkien ja järjestöjen väliset yhdys- ja raja pinnat. Nämä vapaaehtoistoiminnan avustamisen lin jauk set perustuvat RAY:n avustustoiminnan kokemuksiin ja näkökulmiin sekä yhteistyöhön ja tapaamisiin järjestöjen kanssa. Linjauksia päivitetään tarvittaessa järjestöjen toiminnasta saatavan seurantatiedon, niiden toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten yms. perusteella. Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta RAY:n avustusstrategiassa korostetaan ihmisen osallistumisen ja osallisuuden edistämistä. Ihmisten osallistaminen tulee olla siis myös vapaaehtoistoiminnan ja sen kehittämisen lähtökohtana. On tärkeää, että kaikkien osapuolten osallisuus varmistetaan, jolloin vapaaehtoistoiminta ei ainoastaan kohdistu tiettyyn ihmisryhmään vaan heidän osallisuutensa on toiminnan lähtökohta. Tällä tavoin estetään myös eriarvoisuuden kehittyminen vapaaehtoistoiminnan kautta. Osallistamiseen kuuluu myös, että vapaaehtoistoimijat ovat mukana vapaaehtoistoiminnan suunnittelussa ja toiminnan kehittämisessä. Kaikenmuotoinen ja -tasoinen vapaaehtoisena toimiminen tulee nähdä yhtä tärkeänä ja arvokkaana. Esimerkiksi toimiminen erilaisissa vapaaehtoistehtävissä, kuten tapahtumien järjestämisessä tai luottamushenkilönä, ovat yhtä arvokkaita toiminnan muotoja ja tasoja, olipa se säännöllistä tai satunnaista. Vapaaehtoistoiminnan on myös oltava mahdollisimman avointa kaikille ja tällä tavoin esteetöntä. Myös vapaaehtoistoiminnassa mukana olevien voimavarat ja taloudelliset resurssit on huomioitava ja sallittava eritasoisia osallistumisen tapoja. 3

4 RAY haluaa mahdollistaa avustuksillaan monenlaista vapaaehtoistoiminnan ja vahvistaa sellaisia rakenteita ja toiminta-alueita, jotka tukevat laadukasta ja monensuuntaista vapaaehtoistoimintaa. RAY-avusteisen vapaaehtoistoiminnan mahdollistamisessa on otettava huomioon alueellinen ja paikallinen toiminta. Alueellinen tasavertaisuus on varmistettava, mutta alueellisuus itsessään ei voi olla tärkein avustuksen peruste. Erilaiset talot ja keskukset voivat olla tärkeitä vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä. Myös teknologiset ratkaisut mahdollistavat vapaaehtoistoiminnan monimuotoiset toteuttamistavat. Vapaaehtoistoiminnan kehittämistä voidaan kuitenkin toteuttaa myös muilla tavoin, kuten järjestöjen peruskehittämistyössä ja erilaisissa jo olemassa olevissa verkostoissa. Toisin sanoen toiminnan tavoitteena tulee olla ihmisen auttaminen ja toiminnan kehittäminen, ei rakenteet tai teknologiat. Laajaan vapaaehtoistoimintaa mahdollistaviin rakenteisiin ja niiden toimintaan liittyvät kiinteästi rakenteiden arviointi, seuranta ja raportointi. Avun antaminen toisille ei ole ainoa mahdollinen vapaaehtoistoiminnan muoto. Auttava vapaaehtoistoiminta voidaan määritellä myös tukea tuottavaksi vapaaehtoistoiminnaksi, jolloin autetaan vapaaehtois- ja/tai vertaistoiminnalla eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Järjestö vapaaehtoistoiminta on toimimista ja kansalaisvaikuttamista järjestöissä, esimerkiksi järjestön hallitustyöskentelyyn osallistumista.. Nämä molemmat ovat yhtä tärkeitä sisältöalueita, kumpaakaan ei tule tehdä toisen kustannuksella. Vapaaehtoistoiminnan toteuttamisessa ja raken teiden kehittämisessä kannattaa hyödyntää eri toimijoiden sisältöosaamista vapaaehtoistoiminnassa. Myös yhteistyö sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja muiden alojen järjestöjen kanssa on kannatettavaa. Järjestöjä kannustetaan olemaan ajassa mukana vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä esimerkiksi niiden valmiudella tehdä tarvittavia muutoksia toimintaan tai kohdentaa sitä uusin tavoin. Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan sisällöistä Avustettaessa vapaaehtoistoimintaa ja sen kehittämistä voi sisältöalueena olla jokin/jotkin seuraavista: rekrytointi Kehitetään vapaaehtoisten rekrytointia. Samalla on kuitenkin huolehdittava nykyisistä vapaaehtoisista. koulutukset, soveltuvuuden arviointi, tehtäviin opastaminen koulutetaan vapaaehtoistoimijoita ja esimerkiksi järjestön työntekijöitä vapaaehtoistoimintaan liittyen. Arvioidaan, millaisia edellytyksiä vapaaehtoistoimijoilla tulee olla huolehditaan vapaaehtoistehtävissä toimivien valmiuksista resurssien kehittäminen, rahoituksen hankinnan kehittäminen kehitetään resursseja vapaaehtoistoiminnan tukemiseen ja koordinointiin kehitetään rahoituksen hankintaa suunnittelu, turvallisuuden ja riskien hallinta vapaaehtoistoiminnan ja toimijoiden roolin suunnittelua, määrittelyä ja esimerkiksi tavoitteiden kirjaamista kehitetään huomioidaan vapaaehtoistoimintaan liittyvät turvallisuusnäkökulmat sekä varaudutaan erilaisiin riskeihin 4

5 työnohjaus, jaksamisesta huolehtiminen, virkistys, henkilökohtainen kannustava ohjaus ja toimijoiden tukeminen vapaaehtoistoiminnassa olevat kokevat olevansa tärkeitä ja saavat motivaatiota toimintaansa kehitetään resursseja ja osaamisen lisäämistä ko. sisällöissä jatkuvuudesta huolehtiminen esimerkiksi kehitetään osaamista ja toimintoja, joilla turvataan olemassa olevien vapaaehtoisten sitoutumista kehitetään vapaaehtoistoiminnan jatkuvuuden turvaamista viestinnällä ja tiedotuksella. verkostoihin kannustaminen eri toimijoiden välisen yhteistyön kehittäminen, esimerkiksi erilaisten hyvien käytäntöjen todellinen hyödyntäminen ohjaus, johtaminen, toiminnan arviointi ja koordinointi kehitetään tapoja vapaaehtoistoiminnan ohjaamiseen kehitetään vapaaehtoistoiminnan johtamista kohdistuen esimerkiksi vapaaehtoistoimijoihin, vapaaehtoistoiminnasta vastaaviin työntekijöihin, muihin järjestön työntekijöihin ja/tai luottamushenkilöihin arvioidaan toimintaa ja kehitetään sitä ar viointitiedon pohjalta kehitetään vapaaehtoistoiminnan koordinointia. 5

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA SISÄLLYSLUETTELO Taustaa... 3 Koulutustoiminnan avustamisen periaatteet... 3 Tunnusmerkkejä koulutustoiminnasta, jota ei rahoiteta RAY-avustuksella... 4

Lisätiedot

Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014

Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014 Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014 Henrietta Grönlund Helsingin yliopisto / HelsinkiMissio ry Henrietta Grönlund / henrietta.gronlund@helsinki.fi www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

SOSTE Suomen sosiaalija terveys ry

SOSTE Suomen sosiaalija terveys ry SOSTE Suomen sosiaalija terveys ry Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus Kiril Häyrinen, 6.11.2015 @kirilhayrinen SOSTEn rooli vapaaehtoistoiminnassa SOSTE Suomen sosiaalija terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä. Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin.

Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä. Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Sisällys Saate Vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoinen Vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana

Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana Puheenvuoro JärjestJ rjestöfoorumilla 19.4.2010 Ritva Karinsalo Ensi- ja turvakotien liitto Kansalaisjärjest rjestötoiminta

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013 YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA Haasteet ja mahdollisuudet Liisa Reinman 27.11.2013 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin,

Lisätiedot

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin: 1 (6) RAY:n avustuslajikohtaiset periaatteet ja avustuskriteerit Yleiset edellytykset avustuksen myöntämiselle... 1 Yleisavustus (Ay)... 1 Kohdennettu toiminta-avustus (Ak)... 2 Investointiavustus (B)...

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

Lainsäädäntö - vapaaehtoistoiminnan este vai kannustin? Vapaaehtoistoiminta vanhustyössä -seminaari 25.9.2014 Elina Willberg

Lainsäädäntö - vapaaehtoistoiminnan este vai kannustin? Vapaaehtoistoiminta vanhustyössä -seminaari 25.9.2014 Elina Willberg Lainsäädäntö - vapaaehtoistoiminnan este vai kannustin? Vapaaehtoistoiminta vanhustyössä -seminaari 25.9.2014 Elina Willberg Vapaaehtoistoiminta opas, toimintamalli ja kokeilu - Osa Tampereella toteutettavaa

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Mikkelin Tiedepäivä 7.4.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen

Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Vapaaehtoistoiminnan mahdollistaminen Espoon Vapaaehtoisverkoston näkökulmasta Tiina Nurmenniemi Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Santra-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö ry Vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke

Lisätiedot

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Yhdessä enemmän käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Elina

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Verkostomalli näkövammaisten vertaisryhmäverkoston kehittämisestä Koordinaattorin rooli organisoinnissa, koulutuksessa,.. Uusien vapaaehtoisryhmien

Lisätiedot

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa Ikä - Livfullt Liv - Active Age Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelma 2012-2017, joka

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen

Lisätiedot

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013 Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Lari Karreinen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTM, aikuiskouluttaja, järjestöjohtamisen erikoisammattitutkinto 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - sirkka saaristo 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosiaalialan ohjaaja, vanhusten hoitaja, seksuaalineuvoja, työyhteisöneuvoja, senioripysäkkiohjaaja, ystäväkurssien

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli Osaava ja ammatillinen koordinaattori mahdollistaa toiminnan ja vapaaehtoisavun jatkuvuuden. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli 14.2.2010 Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Asiakas

Lisätiedot

Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku

Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku Työpajan vetäjät: Petri Tani, Laurea & Meeri Kuikka, Helsingin kaupunki Luokkatila: B302 Opiskelijan roolit Toimii vapaaehtoisena

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa Lasten, nuorten ja perheiden palveluja uudistetaan Työseminaari Mikkeli, MAMK-kampus 20.3.2013 Avustusosasto, Anne-Mari Tuominiemi, 20.3.2013

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013

Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013 Etelä-Kymenlaaksoon turvallisuutta yhteistyöllä Kaakon kaksikko foorumi 21.5.2013 KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 21.5.2013 1 Virojoella 19.11.2012 tapaamisessa tuotettuja turvallisuuteen

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anne Laimio 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosionomi AMK. työnohjaaja, kouluttaja vapaaehtoistoiminta vertaistoiminta tukihenkilötoiminnan koulutukset kuoleman

Lisätiedot

Työn tuki malli työhön paluun tukena. Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM

Työn tuki malli työhön paluun tukena. Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM Työn tuki malli työhön paluun tukena Silta työhön projekti 2012-2014 ESR, STM Työn tuki -malli Työnhakija Ulkopuolinen tuki työnhakijalle ja työyhteisölle Yksilöllinen ja ryhmämuotoinen työhönvalmennus

Lisätiedot

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia osastopäällikkö Mika Pyykkö Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelma 2010 2014 tutuksi järjestöille 28.1.2011 Helsinki Mika Pyykkö, 27.1.2011 1

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12 Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan JÄRJESTÖT JA KASTE Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan MIKÄ ON KASTE? Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste 2012 2015)

Lisätiedot

ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS. pr io ri s oi nt i*

ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS. pr io ri s oi nt i* ITÄ- JA KESKI-SUOMEN ALUEELLISEN JOHTORYHMÄN KASTE-OHJELMAN (2012 15) TOIMEENPANOSUUNNITELMAN LUONNOS TAVOITEKOKONAISUUDET Kaste-ohjelmasta I HYVINVOINTI- JA TEE- VYSEROT KAVENTUVAT Riskiryhmien osalli

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Vapaaehtoistoiminta = 1. Vapaaehtoista + 2. Palkatonta ja/tai palkkiotonta + 3. Toiselle

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA Oppijan osallistamisen malli Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? Aikuisoppijoiden osallistuminen Aikuisoppijan viikon (AOV)

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys

Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys (Verkkoasioinnissa asiointi.ray.fi täytettävän selvityksen täyttöohje) Tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys on osa vuosiselvitystä. Selvitys tehdään tällä lomakkeella,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä 29.10.2014 Sitra luo edellytyksiä ja tukee tekemistä Sitra on unilukkari, joka herättelee ihmisiä keskustelemaan ikääntyvän

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Aikuisten yhteisen vastuun vahvistaminen

Aikuisten yhteisen vastuun vahvistaminen Ohjelma-asiakirja 1 (12) Emma ja Elias -avustusohjelma 1 Taustaa Emma & Elias -avustusohjelman (2012 2017) avulla kehitetään, vahvistetaan ja monipuolistetaan yleishyödyllisille järjestöille soveltuvia

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju

Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Vapaaehtoiset ja perheet - neuvoja, apua, tukea Petri Paju Emma & Elias Tuhti-ryhmän kysely Tavoitteena kerätä keskitetysti raportointiin tarvittavat tiedot vapaaehtoisilta Kerätä aineisto, joka tarjoaa

Lisätiedot

Yhteinen vapaaehtoistoimintaa Pohjois-Karjalassa logo edustaa seuraavia arvoja: pohjoiskarjalaisuus, vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja hyvinvointi.

Yhteinen vapaaehtoistoimintaa Pohjois-Karjalassa logo edustaa seuraavia arvoja: pohjoiskarjalaisuus, vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja hyvinvointi. VAPAAEHTOISTOIMINTA POHJOIS-KARJALASSA-logo yhteistä näkyvyyttä vapaaehtoistoiminnalle! Vapaaehtoistoiminta Pohjois-Karjalassa logon tarkoituksena on saada yhteistä positiivista näkyvyyttä ja tunnettuutta

Lisätiedot

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen

Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus. Marjatta Luukkanen Asiakasvastaava toiminta Koulutus, hanke ja tutkimus Marjatta Luukkanen Helsingin sanomat 12.3 2+15 13.10.2015 Korhonen, Lassila, Luukkanen 2 Asiakasvastaava-toiminnan taustaa Toimiva terveyskeskus toimenpideohjelma

Lisätiedot

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät Vantaa, 30.10.2014 Sini Toikka 24.10.2014 1 MEIDÄN KAIKKIEN RAY Avustustoiminnan linjaukset vuosille 2016-2019 2

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Catch22:n vapaaehtoistyön malli

Catch22:n vapaaehtoistyön malli Catch22:n vapaaehtoistyön malli Keitä olemme Catch22 on tulevaisuuteen suuntautuva sosiaalinen yritys. Tuotamme yli 200 vuoden kokemuksella palveluita, joilla ihmisiä autetaan löytämään elämälleen uusi

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Yleistä Lohjan seudun mielenterveysseura ry on perustettu vuonna 1993. Seuramme on Suomen Mielenterveysseuran jäsenjärjestö. Jäsenmäärämme on noin 170 ja olemme yksi suurimmista

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

9. Kuvaile antamasi koulutus lyhyesti: tavoitteet, rakenne ja kesto, sisältö, suositukset.

9. Kuvaile antamasi koulutus lyhyesti: tavoitteet, rakenne ja kesto, sisältö, suositukset. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Pirkko Haikola 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - opettaja, aikuiskouluttaja/ryhmänohjaaja, kokemuskouluttaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa. Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa. Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Rekisteröidyt yhdistykset Lapissa: Lapin järjestöstrategia 2030. Lapin liitto Rekisteröidyt yhdistykset

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Jaettua iloa! Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, ilman ammattityön vaatimuksia. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan täydentää

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti

Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti Sisäisen turvallisuuden kehittäminen 06.09.2013 Järjestöillä erilaisia rooleja Kansalaisyhteiskunta on laajempi

Lisätiedot

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia

Tuloksellisuuserä 1.9.2010. Akavan Erityisalojen linjauksia Tuloksellisuuserä 1.9.2010 Akavan Erityisalojen linjauksia Linjauksia Järjestelyerän käytöstä sovitaan paikallisesti järjestöjen edustajien ja työnantajan kesken Työnantajan tarjottava tuloksellisuushankkeita

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Luonnos syyskuu 2015, vahvistetaan liiton syyskokouksessa 3.12.2015 ja päivitetään rahoituspäätösten jälkeen tammikuussa 2016. TAVOITTEET 2016 1. MONIKA-NAISET LIITOLLA ON LAADUKKAITA

Lisätiedot

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev

Arjessa alkuun. järjestölähtöinen varhainen tuki. Elina Vienonen. Arjessa alkuun/ev Arjessa alkuun järjestölähtöinen varhainen tuki Elina Vienonen Arjessa alkuun -projekti Projektissa kehitetään jäsenyhdistysten kanssa yhteistyössä varhaisen tuen tapoja ja tuodaan vertaisosaamista avuksi

Lisätiedot

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Tule mukaan vapaaehtoiseksi Ikäihmisten pariin!

Tule mukaan vapaaehtoiseksi Ikäihmisten pariin! Tule mukaan vapaaehtoiseksi Ikäihmisten pariin! Mietteitä vapaaehtoistoiminnasta Vapaaehtoisuus voi olla säännöllistä toimintaa viikoittain tai kuukausittain, tai sitten voit toimia keikkavapaaehtoisena

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä ja ministeriöt Pyöreän pöydän keskustelu Pe 29.1.2010 klo 9-12, Eduskunta, A116

Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä ja ministeriöt Pyöreän pöydän keskustelu Pe 29.1.2010 klo 9-12, Eduskunta, A116 Eduskunnan vapaaehtois tukiryhmä ja ministeriöt Pyöreän pöydän keskustelu Pe 29.1.2010 klo 9-12, Eduskunta, A116 9:00 Tervetuloa Sanna Lauslahti, Eduskunnan vapaaehtois tukiryhmän puheenjohtaja 9:05 Vapaaehtois

Lisätiedot

1. Perustiedot järjestöstä

1. Perustiedot järjestöstä 1. Perustiedot järjestöstä Huom! Vastatkaa KOKO lomakkeeseen oman järjestönne näkökulmasta. Eli paikallisjärjestön kohdalla paikallisesta näkökulmasta ja valtakunnallisen järjestön kohdalla valtakunnallisesta.

Lisätiedot