Kaste ja kummius hanke Raportointia vuodesta 2018 ja suunnitelmia vuodelle 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaste ja kummius hanke Raportointia vuodesta 2018 ja suunnitelmia vuodelle 2019"

Transkriptio

1 Kaste ja kummius hanke Raportointia vuodesta 2018 ja suunnitelmia vuodelle 2019

2 YDINKYSYMYS: MITÄ TARVITAAN JOTTA NUORET VANHEMMAT HALUAVAT TUODA LAPSENSA KASTETTAVAKSI? Pitkän ajan tavoita ja toiminta Vahvistetaan jäsenten kristillistä identiteettiä Kehitetään säännöllistä jäsenviestintää Pop up -toiminta Kehitetään tapaa sanoittaa asiat Lisätään tunne- ja elämysviestintää tavoittavissa kanavissa Kehitetään helposti saavutettavia toimintamalleja Toiminta-alueet: Kaste Kummius Kasvun polku

3 KUULEMISIA Vuonna 2018 hankkeen puitteissa on kuultu työntekijöitä 4 kuulemistilaisuutta eri kokoisille seurakunnille ja 10 esittelyä seurakuntien työkokouksissa 9 workshopia/seminaaria ja yksi webinaarin sekä työskentelyjä viidessä eri koulutusryhmässä Hankkeen blogissa on julkaistu17 kirkon työntekijöiden blogikirjoitusta Facebook ryhmään osallistuu 480 kirkon työntekijää ja keskustelua on viikoittain

4 MENEILLÄÄN OLEVAT PROSESSIT JA NIIDEN TAVOITTEET 2019 Tutkimus Viestintä ja vaikuttaminen Jäsenviestinnän kehittäminen Teologia ja monikulttuurisuus Kummiuden tukeminen Kasvun polku jatkaa tutkimusyhteistyötä kasteen ja kummiuden merkityksen avaamiseksi sekä nuorten kaupunkilaisten aikuisten elämän, asenteiden ja toiveiden ymmärtämiseksi kehittää kasteeseen ja kummiuteen liittyvää viestintää kirkossa muun muassa uuden kaste.fi sivuston, mediayhteistyön ja vaikuttajaviestinnän keinoin käynnistää kirkon jäsenviestinnän ja sitä tukevien kirjurin rajapintoja hyödyntävän järjestelmien kehittämisprojekti edistää teologista keskustelua ja toimenpiteitä kasteen ja kummiuden merkityksen avaamiseksi nykyajan ihmisiä koskettavalla kielellä edistää keskustelua ja toimenpiteitä kasteen ja kummiuden esteiden työstämiseksi kirkon ja yhteiskunnan muuttuneessa tilanteessa edistää kasteeseen ja kummiuteen liittyviä ns. matalankynnyksen malleja ja eriikäisten lasten ja nuorten kasteeseen liittyvää viestintää koostaa ja kehittää kristillistä identiteettiä vahvistavaa ns. Kasvun polun mallia eri-ikävaiheisiin kirkon kasvatuksessa

5 TUTKIMUS Tutkimuksen koordinointiryhmä seuraa mm. näitä tutkimushankkeita: Kirkon tutkimuskeskus - Suomalaisten käsityksiä kasteesta ja kummiudesta, kirjoituspyyntöaineiston (yli 800 vastaajaa) käsittely meneillään (tutkija Maarit Hytönen) - Rekisteri/kyselyaineistoon pohjautuva analyysi kastamattomien profiilista meneillään (Hanna Salomäki) - Pohjoismainen vertailu kaste/kummiuskyselyn pohjalta (kevät 2019) (Hanna Salomäki) Diakonia-ammattikorkeakoulu - Kaste ja kummius -teeman tutkijat Diakissa Minna Valtonen, Helena Kauppila ja Esko Kähkönen - Ajatuksena pitkäkestoinen hanke, jonka yksi teema kaste ja kummius Seurakuntayhtymien tutkimukset/palvelumuotoilu -Esim. Helsingin yhtymän Pienelle parasta hankkeen kysely ja Vantaan yhtymän useat palvelumuotoiluhankkeet

6 VIESTINTÄ: VUOSI 2018 ON OLLUT KIRKON SISÄISTÄ VIESTINTÄÄ Suljettu fb-ryhmä Kaste ja kummius hanke Seurakuntavierailut Seminaarit ja webinaarit Blogi

7 VIESTINTÄ JA VAIKUTTAMINEN Uudet kastesivut nettiin vuoden 2019 alussa Pääkohderyhmä ensimmäistä lastaan odottavat kaupunkilaiset, joille päätös kastaa ei ole selvä Elämyksellisyys ja vertaistarinat Kieleltään ymmärrettävä Tietoa ja tunnetta Kuvia ja videoita Vaikuttaja- ja mediataloyhteistyö Vauva.fi yhteistyö -Vauvan kasteliite helmikuussa -Artikkelisarja kasteesta ja kummiudesta vuoden 2019 aikana Teetetään vaikuttajakartoitus ja käynnistetään sen pohjalta somevietsintäkampanjaa ja esim. bloggaaja yhteistyössä Kummin kaa brändäyksen edistäminen

8 JÄSENVIESTINTÄ JA SEN JÄRJESTELMIEN KEHITTÄMINEN Haaste ja tähänastinen kehittäminen Miten tukea arjen kristillisyyttä ja kohdata ihmiset siellä missä he ovat: verkossa ja kotona? Jäsenille suunnatun sähköisen viestinnän ensimmäinen askel on kehittää järjestelmiä, jotta viestintä ylipäätään on mahdollista. Hanke järjesti yhteistyössä Kirjurin ja tietohallintoyksikön kanssa kaksi sisällöltään identtistä kuulemistilaisuutta ja 3.9. joihin osallistui 10 suurta/keskisuurta seurakuntaa. Kuulemisten perusteella nousee kaksi tarvetta: 1. saada kirjuriin koottua kirkon jäsenten sähköpostit ja puhelinnumerot sekä lupa käyttää ko. tietoja jäsenille suunnattuun viestintään ja yhteydenpitoon. 2. kehittää moduulimaisesti kirkkoon uutta Kirjurin yhteydessä olevaa ajanmukaista toiminnallista työtä laajasti tukevaa järjestelmää Syksyn aikana on pohjustettu pilottihanketta mm. Vantaan yhtymän kanssa ja käyty neuvotteluja VRK:n kanssa. Vuonna 2019 on tavoitteena viedä asiaa erillisenä projektina eteenpäin. Pilottihanke: kummiviestintä Ensimmäisenä moduulina kehitämme kummeille suunnattua viestintää Konkreettisena tavoitteena kutsua mukana olevien seurakuntien alle 15 vuotiaiden kummit viettämään aikaa kummilapsen kanssa kummipäivänä Pilottimoduulin osa-alueet ovat: - kummien yhteystietojen saaminen/hankkiminen (puhelin ja sähköposti) - Lupa käyttää yhteystietoja kirkon jäsenviestintään - mihin tiedot kootaan ja mistä viestit lähetetään (sähköinen portaali /asiakkuushallintajärjestelmä) - viestinnän sisällöt ja niiden kehittäminen Kehittämistä tekevät Vantaan seurakuntien kanssa kirkkohallituksesta Kirkon kasvatus ja perheasiat, Kirjuri, Tietohallintoyksikkö ja Kirkon Viestintä

9 TEOLOGIA JA MONIKULTTUURISUUS Miten kirkon muuttumaton sanoma kohtaa Suomen muuttuvan toimintaympäristön? Miten kristikunta mallin aikana syntyneet käytänteet muunnetaan nykyaikaan uskomme ydin säilyttäen? Miten kokoavasta kirkosta muututaan lähettäväksi kirkoksi eli mitä tarkoittaa missio omassa maassamme nyt?

10 KUMMIUDEN JA KASTEEN AJANKOHTAISET KYSYMYKSET Työstetty mm. workshopissa kahden kummin löytäminen kaupungeissa haastavaa-> yhden kummin poikkeus muuttumassa normaaliksi tilaksi - kirkkoon kuulumattomien kummiksi pyydettyjen ihmisten kohtaaminen mission näkökulmasta - kirkon jäsenten kastamattomat lapset ja esim. rukoushetki näihin tarpeisiin ja kastamattoman polku Työstettäviä teemoja on runsaasti muitakin. Esimerkiksi kaivataan ohjeistusta monikulttuuriseen tilanteeseen, tukea kasteen ymmärrettävään sanoittamiseen ja symbolien vahvempaan käyttöön, ideoita osallisuuden lisäämiseen kasteessa ja matalan kynnyksen mallien levittämiseen esim. kastepäivä, apua muun ikäisen kasteeseen liittyviin tilanteisiin (markkinointi, kaava ja käytänteet). Seuraava workshopit (Ruotsinkielinen) Lundin hiippakunnan kouluttajat ja 2.4. (englanninkielinen), kouluttajana pastori Paul Hoffmann USA:sta.

11 RINNAKKAISIA PROSESSEJA TEOLOGIA JA MONIKULTTUURISUUS TEEMOIHIN Raportti: Missiologian osaaminen ja tuntemus kirkon työssä. Julkaistu 2018 Kirkollisten toimitusten rukousten kieli työryhmä (KJY koordinoi) Messun viestinnän kehittäminen työryhmä (KJY koordinoi) Vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeen työryhmän raporttiin tulee tekstiä kasteeseen perustuvan yhteisen pappeuden ja virkapappeuden suhteesta Uskontodialoginen dokumentin laativa työryhmä (KUO) JEK kirkollisten toimitusten erityiskoulutus ( koulutusryhmä) Kirkon tulevaisuusmietintö 2018 Julkaisuhankkeet esim. Lasten keskus ja kirjapaja

12 KUMMIUDEN TUKEMINEN Kaksi tulokulmaa kummiuteen: Kummi kristillisen kasvatuksen tukena Kummius myös polkuna lähemmäksi kirkkoa Kummin kaa -konseptin kehittäminen tukee kummisuhdetta: Lue kummilapselle videot Kummipelit kummipäivä 2.6.kummiutta Kummiutta koko elämä videosarja tulossa Kummiuden brändäyksen kartta kummikortit Valtakunnalliset sisällöt kummien tukeen paikallisilla mausteilla Tukea kummiuteen myös jäsenviestinnän pilottihankkeen kautta

13 KRISTITTYNÄ KASVAMINEN/ KASVUN POLKU Kuulemisten perusteella kristillistä identiteettiä tukevan kasvun polun kehittämisellä on kirkossamme tarvetta. Ohjausryhmä nimesi työryhmän vuosille työstämään kasvun polkua 0-22 vuotiaiden osalta. Kasvun polku - työryhmän tehtävänä on luoda kokonaisvaltaista polkua kristillisen identiteetin vahvistamiseksi 0-22 vuotiaiden elämässä. Tavoitteena saavuttamiseksi on ensin kartoitettava keinoja, joilla seurakunnat tällä hetkellä mahdollistavat kristillisen identiteetin vahvistumisen 0-22 vuotiaiden jäsentensä elämässä. Yhtenä peilinä toimii Norjan kirkon kasvatuksen polun malli, joka tarjoaa yhden näkökulman sisarkirkkojemme vastaukseen kristillisen identiteettiin vahvistavien toimintojen jäsennyksestä. Millainen olisi valtakunnallinen ei-normatiivinen malli, joka loisi suuntaviivoja, mutta jättäisi samalla tilaa paikallisille painotuksille ja toteutuksille? Millä tavoin kasvun polulla huomioidaan kastamattomat lapset, nuoret ja aikuiset?

14 NORJASSA TROSOPPLÆRING ON TYÖVÄLINE SEURAKUNNILLE Kristillisestä kasvatuksesta vastaavat seurakunnat yhdessä kotien kanssa Paikalliset tarpeet ja olosuhteet ovat kehittämisen perusta -> mallia peilataan luodessa paikallista suunnitelmaa Kristillinen kasvatus on ymmärretty synonyymina kasteopetukselle Systemaattinen ja kokonaisvaltainen sisällön ja rakenteen osalta Osat muodostavat kokonaisuuden Kaikille kastetuille riippumatta siitä kuinka monta ja moninaista heitä seurakunnassa on 315 tuntia Kolme ikävaihetta: 0-5 v. (ennen koulua) 6-12 v. (alakoulu) v. (yläkoulu ja sen jatko) Elämän taidot Kirkon usko ja ja tulkinta traditio Jumalan rakkaus Jeesuksessa kristuksessa Kristillinen uskon harjoittaminen

15 Kiitos!

Kaste ja kummius hanke Tehtyä ja tulevia tarpeita. Katri Vappula

Kaste ja kummius hanke Tehtyä ja tulevia tarpeita. Katri Vappula Kaste ja kummius hanke Tehtyä ja tulevia tarpeita Katri Vappula 8.5. 2019 YDINKYSYMYS: MITÄ TARVITAAN JOTTA NUORET VANHEMMAT HALUAVAT TUODA LAPSENSA KASTETTAVAKSI? Pitkän ajan tavoita ja toiminta Vahvistetaan

Lisätiedot

Kummipäivä Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä

Kummipäivä Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä Kummipäivä 2.6.2019 Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä seurakunnassa vietettäisiin Kummipäivää 2.6.2019 Vuonna

Lisätiedot

Kasvun polku. KKP:n työkokous

Kasvun polku. KKP:n työkokous Kasvun polku KKP:n työkokous Tulevaisuusvaliokunnan mietintö 1/2019 Ikäkausiajattelun malleja K ohjelma Lapset 2-7 Varhaisnuoret 7-14 Nuoret 14-18 Nuoret aikuiset 18-24 Työikäiset 24-65 Eläkeläiset 65

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 KIRKON KOULUTUSKESKUS. Lähijaksojen ajankohdat PASTORAALIKOULUTUS

Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 KIRKON KOULUTUSKESKUS. Lähijaksojen ajankohdat PASTORAALIKOULUTUS Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 Kirkon koulutuskeskus on Järvenpäässä sijaitseva Kirkkohallituksen koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijayksikkö. Koulutuskeskuksen

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

#Munperheet - Kohti suunnitelmallista perheen jälleenyhdistämistä lastensuojelun perhehoidossa

#Munperheet - Kohti suunnitelmallista perheen jälleenyhdistämistä lastensuojelun perhehoidossa #Munperheet - Kohti suunnitelmallista perheen jälleenyhdistämistä lastensuojelun perhehoidossa #Munperheet kuvaa perhehoidossa asuvan lapsen mieleen samanaikaisesti mahtuvia, rinnakkaisia, 'monia perheitä'.

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Lähtökohta Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa

Lisätiedot

Piispainkokous on käsitellyt asiaa (22 ), (6 ) ja (5 ). Tuolloin kummien lisäämistä koskevaksi päätökseksi tuli,

Piispainkokous on käsitellyt asiaa (22 ), (6 ) ja (5 ). Tuolloin kummien lisäämistä koskevaksi päätökseksi tuli, 48 9 Kummien nimeäminen jälkikäteen Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli esitti, että piispainkokouksen suositus kummien nimeämisestä jälkeenpäin otetaan uudelleen käsittelyyn. Aloitteen mukaan suosituksen

Lisätiedot

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Koska tavoitesuunnittelu on oppimisprosessi, sitä tarkennetaan suunnittelun edetessä saatujen kokemusten ja palautteiden perusteella Tavoitesuunnittelulla luodaan

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala MIKSI PUHUMME OSALLISUUDESTA? Osallisuus on ohittamattoman tärkeää kirkon tulevaisuudelle. Missä

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla

Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla 25 kirkolliskokousedustajan aloite toukokuussa 2014 Kirkko vakavissa talousongelmissa jäsenkadon myötä Uudistushankkeista puuttuu kokonaiskuva

Lisätiedot

Työkalupakista apua arkeen

Työkalupakista apua arkeen Työkalupakista apua arkeen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät Seinäjoella 20.-21.9.2018 Raija Ojell, KKP ja Tiina Haapsalo, Nuori kirkko ry Mikä on Vasu kirkossa? Mitä ajatuksia

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma

Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma Perheet Keskiöön! on STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 70 järjestön yhteisen hankkeen päätavoitteena on kiinnittää

Lisätiedot

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälinen työ Kristillinen kirkko on jo syntyjään kansainvälinen, kaikille avoin yhteisö, jolla on maailmanlaaja

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Kirkon jäsenkehitys ja kasteeseen liittyvät valinnat

Kirkon jäsenkehitys ja kasteeseen liittyvät valinnat Kirkon jäsenkehitys ja kasteeseen liittyvät valinnat Lapuan hiippakunnan starttipäivät 27.-29.8.2019 Äänekoski, Alajärvi, Isokyrö Hanna Salomäki Johtaja, Kirkon tutkimuskeskus Isosena toimiminen muuttaa

Lisätiedot

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta Pikkuklusterin toiminnan tarkoituksena on: OUKA:n varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely 4.11.2013 kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajat. Tämän puheenvuoroni tarkoitus on käsillä olevan suunnitelman

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu. Kirkon tutkimuskeskus

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu. Kirkon tutkimuskeskus Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu 1 Tietoa vastaajista 36% 3 16% 16% 1 1 16% mies nainen 1 20% Yhteensä 50% 50% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2 K4. Millainen Oulun seurakunnat on? Mainitse yksi adjektiivi

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi

Lisätiedot

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018 Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018 Havaintoja Helsingin seurakunnista 1 Kyselyn toteutus Toimeksiantaja: seurakunnat ja seurakuntayhtymät 12 paikkakunnalla sekä Kirkon tutkimuskeskus ja Kirkon

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11. Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.2018 Vapaaehtoistoiminnan kehittämisen taustaa Suomen ortodoksisen

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä ArctiChildren InNet -seminaari, Rovaniemi 25.1.2012 projektisuunnittelija Anna-Laura Marjeta, Verke projektisuunnittelija Heikki Lauha,

Lisätiedot

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma. Viestintä Ohjausryhmän tiedottaja Tarja Nordman toimii viestinnän suunnittelun koordinaattorina toimii Savuton sairaala viestintätiimin puheenjohtajana tuottaa

Lisätiedot

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola SIL2020 Strategia Avainhenkilöpäivät 26.10.2014 Eila Pohjola Keskustelun tavoite Käydä avointa keskustelua liiton toiminnasta, sen kehittämisestä sekä lajitoimikuntien toiveista liittyen SIL 2020 strategiaan

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke 1.3.2015 31.10.2017 Viestintäsuunnitelma Jessica Fagerström Satu Raatikainen 15.9.2015 Päivitetty 4.12.2015 Parempi Arki-hankkeen tausta, tavoitteet ja organisaatio

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva: Viesti kulkee! Viestinnällä luodaan vetovoimaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, rekrytoidaan, motivoidaan, palkitaan, markkinoidaan ja hoidetaan yhteisöä sisäisesti. - Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto

Lisätiedot

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op 8.9.2014 Kirkon työntekijät toimivat yhteistyössä yhteiskunnan erilaisten organisaatioiden, yhteisöjen ja verkostojen kanssa. Työ perustuu kumppanuudelle, tiimityölle

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto Vaikuttamisen polku Kaupunginvaltuusto 5.2.2018 Taustaa Vuoden 2010 alusta palvelutuotantojohtaja perusti lasten ja nuorten kuulemisen työryhmän, jonka tarkoituksena oli tehdä lasten ja nuorten kuulemiseen

Lisätiedot

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki 635/2015 59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tiedoksi toimintakulttuurin muutoksen

Lisätiedot

Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1

Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1 Itä-Suomen Varikko 2015-2017 (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli 16.6.2015 1 Itä-Suomen Varikot 16.6.2015 2 Varikon tavoitteet Sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen ja tukeminen Köyhyyden torjuminen

Lisätiedot

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017-2019 Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö Miksi? 2 Toimintaympäristön muutokset -> mm. maakuntauudistus, työvoimapalveluiden

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY

PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY D I F F E R O O Y 28.6.2010 Työpaketti 1 SUUNNITTELU, ORGANISOINTI JA

Lisätiedot

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin

Viestintä strategian mahdollistajana. Elisa Juholin Viestintä strategian mahdollistajana Elisa Juholin 1.9.2016 Karu totuus Jopa yhdeksän kymmenestä strategian toimeenpanosta epäonnistuu Jopa yhdeksän ihmistä kymmenestä ei pysty konkreettisesti sanomaan,

Lisätiedot

Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet

Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet Vanhemmuuden ja parisuhteen tukemisessa pitkät perinteet. Jo 70-luvulta asti järjestetty ennaltaehkäisevää kurssitoimintaa Seurakunnat paikallisesti

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon johtamistehtävissä tarvitaan laaja-alaista ja syvällistä teologista ammattitaitoa sekä kykyä teologiseen reflektioon ja

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 1 2 Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 3 Terveys ry siirtää toimintansa uudelle Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle Yhdessä

Lisätiedot

Johtajuuden uudet haasteet

Johtajuuden uudet haasteet Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen

Lisätiedot

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla

Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla Vantaan seurakuntien strategia 2020 Rohkeasti armon asialla Strategia on suunnitelma, jolla yhteiset tavoitteet ja päämäärät saavutetaan. Strategiassa määritellään seurakuntien tehtävä, arvot, visio ja

Lisätiedot

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Mikkeli

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Mikkeli YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa Kirteko-verkostotapaaminen 11.10.2017 Mikkeli Kirteko verkostotapaamisen ohjelma Mikkelissä 11.10.2017 8.30 - Ilmoittautuminen, esittelyjen

Lisätiedot

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke 2017-2018 Avin rahoitus 8000 euroa Helena Pohjolainen Pirkko Korhonen Hankkeen tavoitteita Maahanmuuttajien kirjastopalvelujen kehittäminen ja markkinointi.

Lisätiedot

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Perheet keskiöön! Lape-info 28.2.2019 Järjestöagentti Matti Virtasalo Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 1 70 järjestön yhteisen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 14.12.2017 KLO 8.30-11.00 Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Teemana nuorisoikäisten palvelut ja osallisuus perhekeskustoimintamallissa

Lisätiedot

PALVELUSETELIKOKEILU. Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön

PALVELUSETELIKOKEILU. Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön PALVELUSETELIKOKEILU Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön Viitekehyksen tarkoitus Tässä dokumentissa kuvataan valinnanvapauskokeilun sidosryhmäyhteistyön viitekehys. Viitekehys on syntynyt

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ

KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ JUHA ANTIKAINEN KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI, SUOMEN EV.LUT. KIRKKO ARVOT Lapsen/nuoren etu etusijalla

Lisätiedot

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Hämeenlinna. Kirkon tutkimuskeskus

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Hämeenlinna. Kirkon tutkimuskeskus Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Hämeenlinna 1 Tietoa tutkimuksesta 2 Kyselyn toteutus Toimeksiantaja: seurakunnat ja seurakuntayhtymät 12 paikkakunnalla sekä ja Kirkon viestintä Toteuttaja: Norstat

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus - Vantaan SOSKU-hankkeen seminaari Sosiaalisen kuntoutuksen työpaja

Sosiaalinen kuntoutus - Vantaan SOSKU-hankkeen seminaari Sosiaalisen kuntoutuksen työpaja Sosiaalinen kuntoutus - Vantaan SOSKU-hankkeen seminaari 7.3.2018 Sosiaalisen kuntoutuksen työpaja Tutkija Mari Ruuth, Kuntoutussäätiö Kuntoutussäätiön ja SOSKU-osahankkeen esittely Kuntoutuksen tutkija,

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

Kokemuksia järjestön ja oppilaitosten yhteistyöstä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä

Kokemuksia järjestön ja oppilaitosten yhteistyöstä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä Kokemuksia järjestön ja oppilaitosten yhteistyöstä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, projektipäällikkö Ehkäisevä päihdetyö EHYT AMIS Arjen Ammattilaiset AMIS Arjen Ammattilaiset Kehittämishanke

Lisätiedot

Vantaan ev.lut.seurakunnat kaupungin varhaiskasvatuksen yhteistyökumppanina katsomuskasvatuksessa

Vantaan ev.lut.seurakunnat kaupungin varhaiskasvatuksen yhteistyökumppanina katsomuskasvatuksessa Vantaan ev.lut.seurakunnat kaupungin varhaiskasvatuksen yhteistyökumppanina katsomuskasvatuksessa Vantaa Seurakuntayhtymässä 6 suomenkielistä ja 1 ruotsinkielinen seurakunta Kasvatusasiainsihteeri koordinoi

Lisätiedot

Koulutusta tulevaisuuden kirkkoon

Koulutusta tulevaisuuden kirkkoon Koulutusta tulevaisuuden kirkkoon Diakin kehittämispäivät 17.9.2010 Kirkkona elämisen kerrokset I kerrostuma Dominoi 1800-luvun puoliväliin saakka Staattinen Paikallisyhteisökeskeinen Olla ihminen oli

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

UTA Student Ambassador -ohjelma

UTA Student Ambassador -ohjelma Hanna-Kaisa Autio ja Kaisa Kurki Centre for International Education UTA Student Ambassador -ohjelma www.uta.fi Past, present and future Past Ohjelman käynnistys ja tavoitteet Haku, valinta ja koordinaatio

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa Liikkujan polku verkoston tilaisuuteen ! #liikkujanpolku

Lämpimästi tervetuloa Liikkujan polku verkoston tilaisuuteen ! #liikkujanpolku Lämpimästi tervetuloa Liikkujan polku verkoston tilaisuuteen 4.5.2017! #liikkujanpolku Syksyn avoin tilaisuus syys-lokakuussa 2018(-19) toimintasuunnitelmat ja uusien toimenpiteiden käynnistys Kuntavaikuttamista

Lisätiedot

Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto

Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Seminaarin tavoitteita: - Näkökulmia siihen, miten kristillisyys voi tukea vankia ja vapautujaa - Mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia

Lisätiedot

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus

Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 31.1.2018

Lisätiedot

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet suunnitellaan yksilöllisesti yhteistyössä

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Nuoret ja nuorisotyöntekijät facebookissa

Nuoret ja nuorisotyöntekijät facebookissa Nuoret ja nuorisotyöntekijät facebookissa Tuula Hohenthal, LTO, KM projektitutkija/erikoissuunnittelija Reetta Leppälä, KT, lehtori Centria ammattikorkeakoulu Esityksen sisältö 1. Hanke ja tutkimusaineisto

Lisätiedot

95 Toimintakulttuurin muutosehdotusten lähettäminen palautteen antoa varten Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntiin ja yksiköihin

95 Toimintakulttuurin muutosehdotusten lähettäminen palautteen antoa varten Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntiin ja yksiköihin 635/2015 95 Toimintakulttuurin muutosehdotusten lähettäminen palautteen antoa varten Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntiin ja yksiköihin Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori2017 28.3.2017 Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUS HYVÄÄN ELÄMÄÄN YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus 20 vuotta juhlavuoden avausseminaari 20.11.2008

LAPSEN OIKEUS HYVÄÄN ELÄMÄÄN YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus 20 vuotta juhlavuoden avausseminaari 20.11.2008 LAPSEN OIKEUS HYVÄÄN ELÄMÄÄN YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus 20 vuotta juhlavuoden avausseminaari 20.11.2008 Oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi - kirkon näkökulma ja puheenvuoro Marja-Leena

Lisätiedot

Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen

Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Keko-hankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017 2019 Järjestöjen yhteinen tapaaminen 23.11.2017

Lisätiedot

SeAMK / Frami: E kirjasto

SeAMK / Frami: E kirjasto E aineistopäivä 1.10.2014 Työpaja 2. E aineistojen markkinointi ideointia Työpajatyöskentelyn purku: Anna Laakkonen Työpajaan osallistui 19 henkilöä, jotka jaettiin neljään pienempään ryhmään. Ennen E

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Viestintästrategia vuosille

Viestintästrategia vuosille Hyväksytty valtuuston kokouksessa 22.11.2018 Viestintästrategia vuosille 2019 2022 1. Johdanto Suomen Kanttori-urkuriliitto, Suomen kirkon pappisliitto ja Suomen teologiliitto muodostavat yhdessä Kirkon

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Some, tapahtumat ja kumppanuudet Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Kohtaaminen verkossa Mikä on sosiaalinen media? Ostopolku inspiraatiopolku Kiinnostavin tarina ja vakuuttavin sisältö johtaa parhaisiin

Lisätiedot

Viestintä taloyhtiössä

Viestintä taloyhtiössä Viestintä taloyhtiössä Liina Länsiluoto Viestintäpäällikkö Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö. Edistämme vuokranantajien

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot