Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla"

Transkriptio

1 Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla

2 25 kirkolliskokousedustajan aloite toukokuussa 2014 Kirkko vakavissa talousongelmissa jäsenkadon myötä Uudistushankkeista puuttuu kokonaiskuva Kirkkohallitus paisunut kooltaan ja toimenkuvaltaan Tulevaisuusvaliokunta ehdottaa monialaista komiteaa Tavoite: kevyt organisaatio sekä joustava ja reagointikykyinen hallinto tukemassa kirkon perustehtävää Kirkon tulevaisuuskomitean tehtävä Kirkon organisaatiojärjestelmän uudistaminen sekä keskushallinnon supistaminen Tulee osallistaa nuorten näkökulmia ja asiantuntevuutta

3 Perustamiskokous kesäkuussa 2015 Kerran kuukaudessa kuuden tunnin kokous Helsingissä Tammi-helmikuussa 2016 kahden päivän keskitetyt kokoukset Kuopion ja Oulun hiippakunnissa Syksy 2015: syvennytään asioihin Kevät 2016: työstetään komitean linja ja pääkohdat Kesä ja syksy 2016: viimeistellään komiteamietintö

4

5 Jokaisessa kokouksessa 1-2 teemaa Etukäteen tehtävät selvitykset (sihteeri ja asiantuntijat) Ulkopuoliset vierailijat keskustelukumppaneina Keskeiset teemat: 1. Seurakunnat ja seurakuntayhtymät 2. Hiippakunnat ja tuomiokapitulit 3. Keskushallinto 4. Kirkko-oppi 5. Kirkon talous- ja henkilöstö 6. Kirkkolainsäädäntö ja kirkon julkisoikeudellinen asema 7. Muiden kirkkojen ja organisaatioiden mallit 8. Johtamis- ja toimintakulttuuri

6 Toistaiseksi tavatut vieraat tai sovitut vierailut: Piispainkokouksen asettama hiippakuntatyöryhmä Arkkipiispa Kari Mäkinen, piispat Jolkkonen, Salmi ja Vikström Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo sekä kirkkoneuvokset Huokuna, Kääriäinen, Piekkala, Pihlaja ja Rantanen Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen Hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen Kirkkoherrat Hannu Pöntinen ja Teemu Laajasalo, toiminnanjohtaja Kari Latvus Yliasiamies Mikko Kosonen (Sitra), toiminnanjohtaja Olli Valtonen (HelsinkiMissio), dos. Pekka Leino (kirkko-oikeus), prof. Olli Mäenpää (julkishallinto) ja tutkija Meri-Anna Hintsala Kevään ja kesän 2016 vieraat ovat suunnitteilla

7 Sihteeri laatii selvitykset seuraavista teemoista: Kirkon organisaation ja hallinnon nykytila Seurakunta Keskushallinto Kirkon julkisoikeudellinen asema Kirkon tulevaisuustyöskentely Kirkon neuvottelu- ja toimikunnat Opetus-, tutkimus- ja vaikuttamistoiminnan päällekkäisyys kirkossa Englannin kirkko Evangelical Lutheran Church in America Evangelical Lutheran Church in Tanzania Ethiopian Evangelical Church MekaneYesus

8 Muilta asiantuntijoilta on tilattu selvitykset seuraavista teemoista: TT Jaakko Olavi Antila: Kirkon organisaation ja hallinnon muotoutuminen (historia) TM Meri-Anna Hintsala: Kirkon työntekijöiden ja luottamushenkilöiden ajatukset (verkkokeskustelun analyysi) TT Jaakko Olavi Antila: Ruotsin kirkko Prof. Hannu Juntunen: Norjan kirkko TT Mika Nokelainen: Tanskan kirkko TM Sofia Salo: Saksan evankelinen kirkko (EKD) Dos. Henrietta Grönlund: Muut organisaatiot Helsingin yliopisto & Setlementtiliike Prof. Risto Saarinen: Kirkko-oppi

9 Nuoret Toukokuun 2016 nuorten tulevaisuusseminaarin Kirkko 2020 ohjelma suunnitellaan yhdessä komitean kanssa. Seminaarista saadaan nuorten ajatuksia kirkon tulevaisuudesta Vastaava yhteistyö toteutetaan ruotsinkielisillä Ungdomens Kyrkodagar - kirkkopäivillä Nuoret aikuiset Nuorten aikuisten (20 30 v.) NAVI-verkoston edustajia kutsutaan kesällä 2016 komitean kokoukseen keskustelemaan komitean hahmottelemasta linjasta

10 Verkostoituminen Komitean jäsenet ja sihteeri tapaavat aktiivisesti kirkollisia vaikuttajia ja toimijoita sekä kahden kesken että erilaisissa tilaisuuksissa Sihteeri on kertonut komitean työstä mm. seuraavissa tilaisuuksissa: Kirkon kasvatus- ja perheasiain yksikön työkokous, kirkollisen alan reserviläisten kertausharjoitus, Kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunta, Kirkon brändiryhmä ja Hiippakuntadekaanien työkokous (joulukuu -15) Media Tulevaisuuskomitean viralliset sivut Sakastissa Kirkon tulevaisuuskomitean blogi Kotimaa24-sivustolla Yhteistyössä toteutetut artikkelit Kotimaa-lehdessä Suunniteltua yhteistyötä Kirkonkellon sekä Kirkko Suomessa -Facebooksivuston kanssa

11 Verkkokeskustelu Keskusteluun kutsuttiin luottamushenkilöt ja työntekijät kahdesta seurakunnasta kutakin hiippakuntaa kohden, kaikista kapituleista ja hiippakuntavaltuustoista, kirkkohallituksesta sekä kirkolliskokouksesta Keskusteluun kutsuttiin ja rekisteröityi 206 henkilöä. Viestejä ja muokkauksia kirjoitettiin yhteensä 323. Teemoina olivat seurakunnat, hiippakunnat, keskushallinto, päätöksentekojärjestelmä, kirkon ja valtion suhde ja vapaaehtoistyö sekä muut teemat (johtaminen, viestintä, koulutus, tutkimus jne.) Koordinaattori TM Meri-Anna Hintsala analysoi käydyn keskustelun komitealle

TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila

TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 14.10.2017 Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUSTYÖN TAUSTAA Nykyinen tulevaisuustyöskentely käynnistyi 25 kirkolliskokous-edustajan

Lisätiedot

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Seurakuntalaiset muutoksen toteuttajina

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Seurakuntalaiset muutoksen toteuttajina MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Seurakuntalaiset muutoksen toteuttajina Miten tähän on tultu? edustaja-aloite: Kirkon organisaatio-järjestelmän uudistaminen ja keskushallinnon supistaminen kirkolliskokous (kk)

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 5.9.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 77 - Kokouksen avaus 78 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 79 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

Johtajuuden uudet haasteet

Johtajuuden uudet haasteet Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen

Lisätiedot

Turun arkkihiippakunnan ja tuomiokapitulin esittely

Turun arkkihiippakunnan ja tuomiokapitulin esittely Turun arkkihiippakunnan ja tuomiokapitulin esittely Domus capiteli TUOMIOKAPITULIKSI kutsutaan sekä Päätöksiä tekevää hallintoelintä eli KOLLEGIOTA että Hiippakunnan VIRASTOA Hoitaa yhdessä piispan kanssa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus

SISÄLLYS. N:o 848. Asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 1999 N:o 848 855 SISÄLLYS N:o Sivu 848 Asetus entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014

Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014 Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014 Henrietta Grönlund Helsingin yliopisto / HelsinkiMissio ry Henrietta Grönlund / henrietta.gronlund@helsinki.fi www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 28.5.2009 5/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO 28.5.2009 5/2009 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) Aika Torstai 28.5.2009 klo 9.00 9.28 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Matti

Lisätiedot

Helsingin hiippakunta PIISPANTARKASTUSOHJE Eero Huovinen

Helsingin hiippakunta PIISPANTARKASTUSOHJE Eero Huovinen Helsingin hiippakunta PIISPANTARKASTUSOHJE Eero Huovinen 12.12.2007 PIISPANTARKASTUKSEN TARKOITUS Piispantarkastuksen pitäminen perustuu KJ 18: 4-8 annettuihin määräyksiin. Niiden lisäksi Helsingin hiippakunnassa

Lisätiedot

Katsaus kuluvaan vuoteen

Katsaus kuluvaan vuoteen Katsaus kuluvaan vuoteen 2018 NNKY:ssä Liiton strategia 2019-2021. Nuorten naisten työpaja, tarkoituksena ideoiden tuottaminen strategiaan ja nuorilta nuorille. Työryhmien tilalle kehittäjäverkostot. Maailman

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto Oulunkylän seurakunnan Lyhennetty pöytäkirja seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantai 13.2.2012 vaalikokouksen jälkeen klo 19.00-20.15. Paikka Käpylän kirkko, seurakuntasali, Metsolantie 14 Osanottajat:

Lisätiedot

Aika 4. syyskuuta 2017 klo Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, Helsinki

Aika 4. syyskuuta 2017 klo Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, Helsinki PÖYTÄKIRJA 1 (9) PÖYTÄKIRJA Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 4. syyskuuta 2017 klo 18 20.05 Paikka Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki Läsnä Matti Poutiainen,

Lisätiedot

Pohjoisen diakonian haasteet. Oulun hiippakunta Kari Ruotsalainen 2017

Pohjoisen diakonian haasteet. Oulun hiippakunta Kari Ruotsalainen 2017 Pohjoisen diakonian haasteet Oulun hiippakunta Kari Ruotsalainen 2017 Etelä-Pohjoinen? 2 3 4 Seurakuntien jäsenkehitys vuonna 2016 Pohjoisen diakonian haasteet Useimmat haasteet eivät ole etelä-pohjoinen

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017 Aika: to 14.9.2017 klo 16.30 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 177 KOKOUKSEN AVAUS 178 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 179 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 180 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 23.10.2015 sivu 1 (5) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 29.10.2015 klo 18.00 Paikka Myyrmäen kirkko, kerhohuone 1 Uomatie 1, 01600 Vantaa Osallistujat Jäsenet

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 4/2018. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 4/2018. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Kirkkoneuvosto 14.3.2018 29 Kokousaika: Keskiviikko 14.3.2018 klo 18.00 19.10 N:o 4/2018 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 30-37 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma Kivilä

Lisätiedot

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16

Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 ESITYSLISTA N:o 7/2017 Kirkkoneuvosto PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (8) 170 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Keskiviikko 26.7.2017 klo 16 18.10 Seurakuntakeskus, kokoussali, Hämeenkatu 16 Järvinen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 10.5.2011 klo 17.00 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Haapala Heikki jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

Aika: maanantai 3.12.2012 klo 18, puurotarjoilu alkaa klo 17.30 19.58. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki

Aika: maanantai 3.12.2012 klo 18, puurotarjoilu alkaa klo 17.30 19.58. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki 1 (7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2012 Aika: maanantai 3.12.2012 klo 18, puurotarjoilu alkaa klo 17.30 19.58 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Lähtökohta Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa

Lisätiedot

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon johtamistehtävissä tarvitaan laaja-alaista ja syvällistä teologista ammattitaitoa sekä kykyä teologiseen reflektioon ja

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2014. Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, Sonkajärvi

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2014. Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, Sonkajärvi Pöytäkirja 3/2014 Sonkajärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Torstaina 11.9.2014 klo 18.00-21.10 Paikka Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, 74300 Sonkajärvi Osallistujat:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Toimintasuunnitelman ja talousarvion esittely 4.11.2013 kirkolliskokoukselle, kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajat. Tämän puheenvuoroni tarkoitus on käsillä olevan suunnitelman

Lisätiedot

Osallistujat Teemu Laajasalo piispa, puheenjohtaja, poistui asioiden 17 ja 18 käsittelyn ajaksi (HL 28 1 mom. 5 kohta)

Osallistujat Teemu Laajasalo piispa, puheenjohtaja, poistui asioiden 17 ja 18 käsittelyn ajaksi (HL 28 1 mom. 5 kohta) Pöytäkirjanote 7/2018 1 Tuomiokapitulin istunto Kokousaika Kokouspaikka klo 12:00 Tuomiokapituli Osallistujat Teemu Laajasalo piispa, puheenjohtaja, poistui asioiden 17 ja 18 käsittelyn ajaksi (HL 28 1

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti harmittaa, että joku kiinnittää myönteistä huomiota hyvä tapa osoittaa, että

Lisätiedot

Pöytäkirja. Koulutussali, Hallituskatu 3, OULU

Pöytäkirja. Koulutussali, Hallituskatu 3, OULU Pöytäkirja III / 2017 n kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Koulutussali, Hallituskatu 3, 90100 OULU Jäsenet Hekkala Markku, ei osallistu KJ 22:14 perusteella Keskitalo Tapani maallikkovarajäsen,

Lisätiedot

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 2.5.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Kokousaika: Tiistai 8.5.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.8.2017 klo 17.00 17.48 Paikka Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 63 KOKOUKSEN

Lisätiedot

TAPAUSKERTOMUS SEURAKUNTALIITOKSESTA KÄRKÖLÄN NÄKÖKULMASTA

TAPAUSKERTOMUS SEURAKUNTALIITOKSESTA KÄRKÖLÄN NÄKÖKULMASTA TAPAUSKERTOMUS SEURAKUNTALIITOKSESTA KÄRKÖLÄN NÄKÖKULMASTA LYHYT KUVAUS LIITTYMISPROSESSISTA Kärkölässä piispantarkastus - 2015 Vuoden aikana useita koulutuspäiviä henkilökunnalle ja luottamushenkilöille

Lisätiedot

Suomen kirkkohistorian tärkeimmät painetut lähdesarjat

Suomen kirkkohistorian tärkeimmät painetut lähdesarjat Suomen kirkkohistorian tärkeimmät painetut lähdesarjat A. Keskiajalta 1700-luvulle Reinh. Hausen, Finlands medeltidsurkunder (FMU) I-VIII (1910-1935) Valtionarkistonhoitaja 1883-1916 Suomen keskiajan historiaa

Lisätiedot

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 575/2016 340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot

K O K O U S K U T S U

K O K O U S K U T S U ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA K O K O U S K U T S U Kirkkovaltuuston kokous pidetään 2.6.2016 klo 18.00 seurakuntakodilla, Askolantie 23 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Äänestänyt: Hpk KK Läsnä Bisi Eeva jäsen X X e Haapavirta Katri jäsen, poissa

Lisätiedot

Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun!

Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! Olet sydämellisesti tervetullut Tuomasmessuun! pastori Arto Antturi, Helsinki kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen piispa Jari Jolkkonen pastori Arto Antturi, Helsinki kirkon uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen piispa Jari Jolkkonen

Lisätiedot

HIIPPAKUNTAVALTUUSTO Sivu 1

HIIPPAKUNTAVALTUUSTO Sivu 1 HIIPPAKUNTAVALTUUSTO 29.11.2017 Sivu 1 Aika Keskiviikko, 29. marraskuuta 2017 klo 17.30 20.00 Paikka Jäsenet Haapaniemen hiippakuntakartano, Haapaniementie 50, Kuortane Kalliovalkama Elina Kuntsi Marjanne

Lisätiedot

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Holma Sisko kirkkoneuvoston jäsen

KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015. Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone Toppelius. Läsnä Holma Sisko kirkkoneuvoston jäsen 1 KEMPELEEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 PL 28, 90441 KEMPELE KIRKKONEUVOSTO p. 08-561 4500 kempeleen.seurakunta@evl.fi Aika Tiistaina 15.10.2015 klo 18:00-19.28 Paikka Keskustan seurakuntakeskus, kokoushuone

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Aika Tiistai 21.3.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

ESITYSLISTA 9/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30

ESITYSLISTA 9/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: maanantai klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2012 Aika: maanantai 3.12.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 90100 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 KOKOUSAIKA: 10.11.2015 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.35 KOKOUSPAIKKA: Pappilan sali Ahola Seija jäsen

Lisätiedot

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely Sivu 1 / 6 AIKA To 6.10.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 34 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Asialista Keskiviikko klo _ Joutsenon seurakuntakeskus

Asialista Keskiviikko klo _ Joutsenon seurakuntakeskus Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Paikka Keskiviikko 16.8.2017 klo 18.00 - _20.20 Joutsenon seurakuntakeskus ASIALISTA 39 Kokouksen

Lisätiedot

SEURAKUNTARAKENTEEN MUUTOS - MERIMASKUN, NAANTALIN JA RYMÄTTYLÄN SEURAKUNNAT

SEURAKUNTARAKENTEEN MUUTOS - MERIMASKUN, NAANTALIN JA RYMÄTTYLÄN SEURAKUNNAT Seurakuntarakenteen muutos Pöytäkirja 5/13.11.2007 1(5) SEURAKUNTARAKENTEEN MUUTOS - MERIMASKUN, NAANTALIN JA RYMÄTTYLÄN SEURAKUNNAT Valmistelu- ja selvitysvaiheen 5. kokous Aika: ti 13.11.2007 klo 18.00

Lisätiedot

PORIN TELJÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 (7) Seurakuntaneuvosto /2017

PORIN TELJÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 (7) Seurakuntaneuvosto /2017 PORIN TELJÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 (7) Aika ja paikka: Maanantai 12.9.2017 klo 18.00 Teljän kirkko KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 111 KOKOUKSEN AVAUS... 3 112 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 113

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen

Lisätiedot

Nurmijärven seurakunta Esityslista 1

Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Nurmijärven seurakunta Esityslista 1 Aika: Tiistai 8.12.2015 klo 16.00 Paikka: Sääksin leirikeskus, Sääksjärventie 144, 05250 Kiljava KOKOUKSEN OSALLISTUJAT... 2 KN 128 KOKOUKSEN AVAAMINEN... 3 KN 129

Lisätiedot

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra 1 Pöytäkirja Nro 1/2018 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.02.2018 klo 18.00-18.19 Paikka Simon seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra Jari Miettunen (varapj) Johanna Leinonen-Simoska

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kirkkoneuvosto 21.2.2012. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 Kirkkoneuvosto 21.2.2012. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 21.2.2012 klo 17.40-18.18 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo Haapala Heikki Kautto Kaisa Kiukkonen Sirpa Pihkala Isto Selinummi Aila varapuheenjohtaja Stenberg-Salonen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito Nimi SAIRAALASIELUNHOITO Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta 1963 1983 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus 1984 2001 Sairaalasielunhoito 2002 2012 Rajavuodet 1946 2012 Toimintavuodet

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

ASIANRO PAPPISASESSORIN KELPOISUUSVAATIMUSTEN MUUTTAMINEN ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ASIANRO PAPPISASESSORIN KELPOISUUSVAATIMUSTEN MUUTTAMINEN ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Piispainkokouksen esitys 2/2014 kirkolliskokoukselle 1 (7) ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Piispainkokouksen esityksessä ehdotetaan kirkkojärjestyksen 19 luvun 2 :n 1 momentin muuttamista siten, että pappisasessoriksi

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTON KOKOUS AIKA Torstai 22.2.2018 klo 17.30 19.00 PAIKKA PAIKALLA POISSA Neuvostila, Snellmaninkatu 8, Kuopio Honkaselkä Timo, khra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Piispantarkastusohje. II Piispantarkastus prosessina. 1. Seurakuntien valinta

Piispantarkastusohje. II Piispantarkastus prosessina. 1. Seurakuntien valinta Piispantarkastusohje I Piispantarkastuksen tarkoitus Piispantarkastuksen pitäminen perustuu KJ 18: 4-8 annettuihin määräyksiin. Tampereen hiippakunnassa piispantarkastus ymmärretään seurakunnassa tapahtuvaksi

Lisätiedot

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 575/2016 Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) valita kirkkoherra Teemu Laajasalon virkasuhteiseen, oman viran ohella virkaa

Lisätiedot

Ohjausryhmän kokous 4/2017 Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke

Ohjausryhmän kokous 4/2017 Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke Ohjausryhmän kokous 4/2017 Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke Ke 7.6.2017 klo 12.00 15.20 Ravintola Aada, Kauppakatu 32, Joensuu Läsnä Lääninrovasti Jukka Reinikainen (Joensuun rovastikunta),

Lisätiedot

Varajäsen Jaakko Weuro maallikkovarajäsen

Varajäsen Jaakko Weuro maallikkovarajäsen Pöytäkirjanote 11/2017 1 Tuomiokapitulin istunto Kokousaika Kokouspaikka klo 12:00 Tuomiokapituli Osallistujat Irja Askola piispa, puheenjohtaja Matti Poutiainen tuomiorovasti, vpj., ei osallistunut Helsingin

Lisätiedot

STIPENDIT JA PALKINNOT

STIPENDIT JA PALKINNOT KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA STIPENDIT JA PALKINNOT Kirkon tutkimuskeskuksen apurahasääntö 2 Kirkkomusiikin opiskelijoiden stipendirahaston säännöt. 4 Kirkon kulttuuripalkinnon säännöt. 5 Kirkon

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 21.10.2014 KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO 21.10.2014 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 21.10.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 27.10.2014-28.11.2014 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj.

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Aika 9.2.2016 kello 18.30 19.07 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Joonas Pihkala Isto Hakala Pentti Poutiainen

Lisätiedot

Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto

Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto 2 3 4 Hiilineutraaliustavoitteita: Suomi 2035 Helsinki 2035 Espoo 2030 Tampere 2030 Vantaa 2030 Oulu 2040 Turku 2029 Kuva: Hinku-kunnat, yli 50 kpl 5 Kirkon energia-

Lisätiedot

Bogdanoff, Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi, Marja, sihteeri Laine, Kari, kirkkoneuvoston jäsen. Puheenjohtaja Sihteeri

Bogdanoff, Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi, Marja, sihteeri Laine, Kari, kirkkoneuvoston jäsen. Puheenjohtaja Sihteeri Kirkkovaltuusto 12.4.2018 1 N:o 01/2018 Kokousaika: Torstaina 12.4.2018 klo 18:00 19:35 Paikka: Karkkilan seurakuntatalo, Huhdintie 11 Käsitellyt asiat: 1 5 Puheenjohtaja: Brofeldt Leena Muut päätöksentekijät:

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 HYVIÄ TÖITÄ! KIRKON UUSITTU REKRYTOINTIESITE ON ILMESTYNYT Kirkkohallitus on julkaissut Hyviä töitä maan ja taivaan väliltä! -rekrytointiesitteen uusittuna

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

YLEMPI PASTORAALITUTKINTO. Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta

YLEMPI PASTORAALITUTKINTO. Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta YLEMPI PASTORAALITUTKINTO Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta 13.2.2007 Kirkon koulutuskeskuksen laatimat sovellusohjeet 14.2.2007 2 Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen. Virtanen Markku jäsen, läsnä 87-99

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen. Virtanen Markku jäsen, läsnä 87-99 Aika 1.6.2015 klo 16.30 17.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen, läsnä 95-103 Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta

Lisätiedot

Piispainkokouksen lausunto kirkolliskokoukselle n:o 2/ (7)

Piispainkokouksen lausunto kirkolliskokoukselle n:o 2/ (7) Piispainkokouksen lausunto kirkolliskokoukselle n:o 2/1994 1 (7) TUOMIOKAPITULIKOMITEAN MIETINTÖ Piispainkokous esittää lausuntonaan tuomiokapitulikomitean mietinnöstä kunnioittavasti seuraavan. Yleistä

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.02.2018 1/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.02.2018 1 Aika 21.02.2018 klo 18.00 18.55 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 17.00 18.00 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Osanottajat Läsnä Asioiden esittelijä Ylikangas Kimmo kirkkoherra, pj.

Lisätiedot

Pihlavan seurakuntaneuvosto 7/ klo

Pihlavan seurakuntaneuvosto 7/ klo 1 PIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 7/ 2013 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 15.10.2013 klo 18.00 19.09. Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, puheenjohtaja Harinen Seppo

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kokousaika 29.10.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 23.8.2017 1 (11) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 23.8.2017 klo 16:30 18:07 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen

Lisätiedot

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön 12/2017 77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) perustaa 1.1.2018 alkaen 31.12.2017 päättyvän määräaikaisen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1 / ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN V KAPPALAISEN VAALI 2 MUUT ASIAT

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1 / ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN V KAPPALAISEN VAALI 2 MUUT ASIAT Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 1 ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN V KAPPALAISEN VAALI 2 MUUT ASIAT 2 Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 Aika Paikka 14.01.2014 klo 18.00 Espoonlahden kirkon rippikoulusali

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/2011 23.2.2011

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/2011 23.2.2011 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 23.2.2011 klo 18.30 19.45 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta Jutila

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 16.06.2015 KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO 16.06.2015 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 16.6.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 22.6.2016-23.7.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Osallistujat Teemu Laajasalo piispa, puheenjohtaja. Läsnäolo-oikeutetut Johanna Korhonen hiippakuntavaltuuston pj.

Osallistujat Teemu Laajasalo piispa, puheenjohtaja. Läsnäolo-oikeutetut Johanna Korhonen hiippakuntavaltuuston pj. Pöytäkirjanote 9/2018 1 Tuomiokapitulin istunto Kokousaika Kokouspaikka klo 12:00 Tuomiokapituli Osallistujat Teemu Laajasalo piispa, puheenjohtaja Marja Heltelä tuomiorovasti, vpj., poistui asioiden 13,

Lisätiedot

Hiippakunnan olohuone, Korkeavuorenkatu 10 A 6. Osallistujat Irja Askola piispa, puheenjohtaja

Hiippakunnan olohuone, Korkeavuorenkatu 10 A 6. Osallistujat Irja Askola piispa, puheenjohtaja Pöytäkirjanote 11/2016 1 Tuomiokapitulin istunto Kokousaika Kokouspaikka klo 11:00 Hiippakunnan olohuone, Korkeavuorenkatu 10 A 6 Osallistujat Irja Askola piispa, puheenjohtaja Matti Poutiainen tuomiorovasti,

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO 3.11.2015

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO 3.11.2015 KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 NEUVOSTO 3.11.2015 NEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 3.11.2015 klo 17.00 18.45 Paikka Kauniaisten kirkko, alatakkahuone Läsnä Poissa 53 Kokouksen avaus Ala-Reinikka

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 maallikkoten vaalikokous, hiippakuntavaltuuston maallikkoten ja Aika: 9.2.2016 klo 18.00 18.34 Paikka: Pääkirkon seurakuntasali Läsnä: Alanen Heikki puheenjohtaja

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Maanantai 27.03.2017 kello 17.00 19.20 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Eronen Juha Härmälä Irja Julkunen Pia Hynninen

Lisätiedot

Aika klo Paikka Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26 Lisätietoja Henna Markkanen, ,

Aika klo Paikka Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26 Lisätietoja Henna Markkanen, , PÖYTÄKIRJA 1 (15) PÖYTÄKIRJA Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 11.3.2019 klo 18 19.20 Paikka Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26 Lisätietoja Henna Markkanen, 09 2340 6109,

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Seurakuntakeskus, iso sali, Hämeenkatu 16

Seurakuntakeskus, iso sali, Hämeenkatu 16 ESITYSLISTA Nro 1/2008 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Sivu 1(7) KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Maanantai 11.2.2008 klo 18.30 19.15 Kahvi klo 18 alkaen Seurakuntakeskus, iso sali, Hämeenkatu

Lisätiedot

Minna Söderström jäsen

Minna Söderström jäsen Kirkkoneuvosto 17.1.2018 1 Kokousaika: Keskiviikko 17.1.2018 klo 18.00 19.50 N:o 1/2018 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 1-9 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma Kivilä

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 10/ 2013 aika tiistaina projektityöskentely klo 17.30 ja kokous klo 18.30

Lisätiedot

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen

Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen Kokousaika keskiviikko 6.5.2015 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o 1/ (5)

Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o 1/ (5) Piispainkokouksen lausunto kirkkohallitukselle n:o /995 (5) AMMATILLINEN KOULUTUS KIRKON VIRKOIHIN Kirkkohallitus käsitteli täysistunnossaan 5.2.994 kirkkoneuvos Heikki Mäkeläisen muistion pohjalta kysymystä

Lisätiedot

Nieminen, Jarmo jäsen (lähti klo aikana) Rytkönen, Helena Sorvari, Heikki

Nieminen, Jarmo jäsen (lähti klo aikana) Rytkönen, Helena Sorvari, Heikki Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 7 / 2012 Aika 9.10.2012 klo 18.00-20 Paikka Viherlaakson kappeli Läsnä Kujanpää, Antti puheenjohtaja Hörkkö, Jouni Kiljunen, Hanna Kotro, Kimmo Liimatainen, Jouni Lyytikäinen,

Lisätiedot

ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/

ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/ 3/2017-4.4.2017 Aika: ti 4.4.2017 klo 17.00-18.20 Paikka: Juankosken seurakuntatalo, Tehtaankirkontie 5, 73500 Juankoski Osallistujat: Leino Reijo, puh.joht. Antikainen Kirsti poissa Huhtala Pauliina,

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 90100 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 KOKOUSAIKA: 13.2.2018 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.36 KOKOUSPAIKKA: pappilan sali Ahola Seija jäsen

Lisätiedot

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Uskonnonvapaus on jokaisen perusoikeus Uskonnonvapauslaki takaa jokaiselle suomalaiselle oikeuden kuulua haluamaansa uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on oikeus

Lisätiedot