MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA"

Transkriptio

1 MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti

2 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi projektipäällikköpäivät Kyselyjä eri teemoista Tuloskortit ja Innokylä Sosiaalinen media toimii tiedon välityksessä Ohjaamojen ja Kohtaamon välillä melko hyvin, osittain erinomaisesti Erityisesti Facebook, Instagram ja Twitter

3 MISSÄ MENNÄÄN NYT Käynnissä olevista hankkeista suurin osa ottaa jo nuoria vastaan Lopuillakin ovet aukeavat loka-marraskuussa 2015 Havaittavissa paljon intoa, jos toki haastajiakin löytyy Kenttä elää koko ajan Kohtaamolla suuri haaste pysyä mukana muutoksissa Tarve luoda raameja mikä on Ohjaamo? tarve yhteisille määrittelyille siitä mihin suuntaan toimintaa kehitetään

4 MIKÄ ON OHJAAMO? 1/2 Ohjaamo on nuorten alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen palvelupiste, jonka toimintamalli rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tukea tarjoavasta Ohjaamosta, eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteistyöverkostosta. Ohjaamon ydintoimintaan kuuluu henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus, tuki elämänhallintaan, urasuunnitteluun, sosiaalisten taitojen ja valmiuksien kehittämiseen sekä kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen.

5 MIKÄ ON OHJAAMO? 2/2 Kohderyhmänä ovat kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä toimiva palvelupiste Avoinna vähintään kahtena päivänä viikossa, kolme tuntia päivässä Yhteistyö perustuu sopimuksellisuuteen Toimijoita TE-toimisto, sosiaalityö tai sosiaaliohjaus, nuorten tieto- ja neuvontapalvelut, oppilaitokset jne. Kiinteä yhteys etsivään nuorisotyöhön Typpi-asiakasjärjestelmä Nuorten mahdollisuus vaikuttaa Ohjaamon toimintaan on suunnitelmallista

6 OHJAAMOILLA PALJON TAVOITTEITA Luoda matalan kynnyksen palvelupiste Työllistymisen edistäminen ja yritysyhteistyö Monialaisen verkoston rakentaminen ja kehittäminen Nuorten palvelukokonaisuuksien kehittäminen Yhteistyön tiivistäminen Puuttuvien palveluiden luominen Ohjausosaamisen ja menetelmien kehittäminen Tiedon lisääminen ja tiedon välityksen parantaminen Ja niin edelleen Mikä on ensisijaista? Paljon odotuksia ja toiveita syödään elefantti pala kerrallaan!

7 MIKSI OHJAAMOJA RAKENNETAAN Työllistymisen ja koulutukseen ohjautumisen tukeminen keskiössä, elämänhallinnan kysymykset tärkeitä myös Tarpeiden ja taustojen selvittäminen vaihtelee Osa tehnyt analysointia laajasti ja tutkinut tilastoja Osin tarvearvio perustuu kokemuksiin ja haastatteluihin

8 VERKOSTOYHTEISTYÖ Verkostojen ja yhteistyötapojen luominen käynnissä Verkostot laajoja Haasteita jonkin toimijan kanssa kaikilla, mutta ei ole olemassa mitään tahoa, jonka kanssa kaikilla olisi haasteita Toimintatapojen hakeminen vie aikaa

9 NUORTEN OSALLISUUS Nuorten mielipiteitä kysytty ja nuoria kuultu kaikkialla Tapoja mm. tapaamiset, tapahtumat ja kyselyt Erityisesti mukana olleet nuorisovaltuustot ja työpajanuoret Osin käytänteitä ollaan vasta luomassa Tulossa esim. kehittämisryhmiä, nuorten omia ohjausryhmiä, kuulemistilaisuuksia ja kyselyjä Nuorten mukanaolo kevytosallisuutta?

10 MAAHANMUUTTAJAT OHJAAMOISSA Maailmanpoliittinen tilanne haastaa myös Ohjaamoissa miettimään maahanmuuttajien ohjausta laajemmin Lähtökohtaisesti nuori kohdataan aina nuorena Kuitenkin tarvitaan erityisosaamista, esim. henkilöstön tietoisuus tukipalveluista? Tulkkipalveluiden käyttäminen? Yhteistyö Kotona Suomessa -hankkeen kanssa Yhteistyö Kotouttamisen osaamiskeskuksen kanssa

11 MITÄ PITÄÄ RATKAISTA NYT Käytännön ja arjen asioita Miten Ohjaamossa toimintaan? Kuka tekee mitä ja milloin? Mitä eri rooleja on? Ja niin edelleen Palvelumallin rakentaminen Markkinointi ja tiedottaminen Yhteistyö eri toimijoiden kanssa Yhteinen viesti eri organisaatioiden kaikille tasoille Joissain Ohjaamoissa tila-asiat vielä auki

12 VAIKUTTAVUUDEN TODENTAMINEN Tarvitaan lukuja asiakasmääriä ja euroja ESR, kuntakokeilu, Typpi, muu seuranta Euroistaminen, vaihtoehtokustannusten laskeminen Tylsää ja ikävää, mutta välttämätöntä Oman työn sanallistaminen mitä me tehdään Vertaisoppiminen Tutkimus ja arviointi Myös näkyvyys, tiedotus ja markkinointi

13 MITÄ PITÄÄ RATKAISTA TULEVAISUUDESSA? Rahoitus! Organisatorinen sijoittuminen Ohjaamojen osaamisen jatkuva varmistaminen Valtakunnallinen ja / tai alueellinen koordinointi Asenne muutos joka tasolla Miten muut uudistukset vaikuttavat? Etenkin sote ja TYP

14 KEHITTÄMISNÄKÖKULMIA Nuorten mukaan ottaminen toiminnan suunnitteluun ja palveluiden rakentamiseen Maahanmuuttajien huomioiminen Muut huomioitavat näkökulmat, esim. esteettömyys ja erityisnuoret Tiedottamisen monipuolisuus Miten tiedotetaan verkostoille ja miten nuorille? Entä vanhemmat ja muut läheiset? Miten intoa pidetään yllä, kun alkuhuuma laantuu?

15 MITEN KOHTAAMO VOI AUTTAA Ohjaamojen tapaamiset, Ohjaamo kerrallaan tai monta yhdessä Aluetapaamiset, teematapaamiset, verkostoille järjestettävät tapahtumat Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa (esim. Sokra, Nappi ja Kotona Suomessa) Otamme koppia mahdollisuuksien mukaan toiveista Selvitämme, kyselemme meiltä saa kysyä mitä vaan!

16 Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. (BJ Gallagher)

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOTOIMINTA KEHITTYY Toimijoita syksyllä 2015 yli 30, mukana yli 80 kuntaa Monta aaltoa - Osa toiminut pidempään, osa aloittanut vuoden

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä

Lisätiedot

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä

Lisätiedot

Ohjaamoja kehittämässä

Ohjaamoja kehittämässä Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja

Lisätiedot

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Pasi Savonmäki, projektipäällikkö Kohtaamo-hanke Kymenlaakson ELO-ryhmä 18.10.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 5.11.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 5.11.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS ESR- OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 (Felt 24.3.2015) ESR-Nuorisotakuu TEM, toimintalinja 3: Ohjaamo-toiminnan ja nettiohjauksen kehittäminen

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ

OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Olisinpa kotona -seminaari Helsinki 18.2.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen lähtökohdat Alle 30-vuotiaiden kiinnittyminen yhteiskuntaan,

Lisätiedot

Ajankohtaista Ohjaamoille

Ajankohtaista Ohjaamoille Ajankohtaista Ohjaamoille Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo-päivät Oulu 3.11.2016 Ohjaamojen (projektien) tilanne 11/2016 2015 2016 2017 2018 2019 2020 ESR-Ohjaamo-projektien (6) Vakiintunut Ohjaamotoiminta

Lisätiedot

Valtakunnallisen Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä (ELO-ryhmä)

Valtakunnallisen Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä (ELO-ryhmä) 1 Valtakunnallisen Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä (ELO-ryhmä) Linjaukset ohjauspalveluiden monialaisuudesta Hyväksytty 21.9.2016 ELO-ryhmän linjaukset elinikäisen, monialaisen, matalan kynnyksen

Lisätiedot

OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos

OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA Teija Felt Työmarkkinaneuvos 15.4.2016 Yhteiskunta muuttuu, Ohjaamo tukee Työelämä ja työurat pirstaloituvat, statukset vaihtelevat: työntekijä -> opiskelija

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Ohjaamot ja verkko-ohjaus Miten hankkeet etenevät? Marko Kilpeläinen, Kohtaamo Leijonan luola, Rantasalmi

Ohjaamot ja verkko-ohjaus Miten hankkeet etenevät? Marko Kilpeläinen, Kohtaamo Leijonan luola, Rantasalmi Ohjaamot ja verkko-ohjaus Miten hankkeet etenevät? Marko Kilpeläinen, Kohtaamo Leijonan luola, 2.5.2016 Rantasalmi Mikä on Ohjaamo? Ohjaamot keväällä 2016 Ohjaamoja ympäri Suomea yli 30, toimivat noin

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella Anneli Koistinen 15.9.2015 nuorten työpajatoiminnan vakinaistaminen v. 2003 nuorten työpajakeskus, päätös 2010, valmistui 2013 Byströmin

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja TNO-palvelut nuorten tukena Aikuiskoulutusjohtaja Anni Miettunen Projektisuunnittelija Niina Tikkanen 21.1.2014 Mikä NAO? Nuorten aikuisten osaamisohjelma osa nuorisotakuuta

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

Ohjaamojen tilanne 4/2015 ja ELOryhmien koordinointitehtävä

Ohjaamojen tilanne 4/2015 ja ELOryhmien koordinointitehtävä Ohjaamojen tilanne 4/2015 ja ELOryhmien koordinointitehtävä Projektipäällikkö, KT OHJAAMOTOIMINTAMALLIN KULMAKIVET (OKM, STM, TEM) Kohderyhmänä alle 30-vuotiaat nuoret Matalan kynnyksen palvelu Tietoa,

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Niina Kaksonen

Niina Kaksonen Niina Kaksonen 3.2.2016 2 Osaaminen ja koulutus, kärkihanke 6: Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Vaikeassa tilanteessa olevien nuorten auttamiseen kehitetään nuorisotakuussa ESR-rahoituksen turvin

Lisätiedot

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff 15.09.2016 Ohjaamojen projektipäällikköpäivät kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff Koordinaatti Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus valtakunnallinen palvelu- ja kehittämiskeskus, sijaintipaikka

Lisätiedot

Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle?

Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle? Mitä ovat Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut asiakkaalle? Se kuuluisa yksi luukku auttaa löytämään vastauksen koulutukseen tai työllistymiseen liittyvään kysymykseen Lapista Kohtaamisia tapahtumissa

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamot nyt Ohjaamoja tällä hetkellä n. 35. Tulossa lisää. Suurin osa saa rahoitusta myös Euroopan sosiaalirahastosta.

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

Sulautuva ohjaus ja neuvonta opiskelijan tueksi

Sulautuva ohjaus ja neuvonta opiskelijan tueksi Sosiaalinen media koulutuksen tiedotuksessa, neuvonnassa ja ohjauksessa 30.8.2010 Sulautuva ohjaus ja neuvonta opiskelijan tueksi Tiina Pyrstöjärvi ja Leila Saramäki Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate,

Lisätiedot

Kohtaamo-hanke tukemassa Kaakkois-Suomen Ohjaamohankkeita

Kohtaamo-hanke tukemassa Kaakkois-Suomen Ohjaamohankkeita Kohtaamo-hanke tukemassa Kaakkois-Suomen Ohjaamohankkeita Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT OHJAAMO-MALLIN KULMAKIVET (OKM, STM, TEM) Kohderyhmänä alle 30-vuotiaat nuoret Matalan kynnyksen palvelu

Lisätiedot

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI KT, projektipäällikkö Salmia NUORISOTAKUU KOKONAISUUS /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti

Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen Haastattelukäynti 22.03.2016 1 Haastattelijat: Pukkila Päivi ja Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu Sesay Auli, Anne

Lisätiedot

- silta parempaan tulevaisuuteen -

- silta parempaan tulevaisuuteen - - silta parempaan tulevaisuuteen - - silta parempaan tulevaisuuteen - Kuopion seudun työvalmennussäätiön perustivat (25.4.2008): Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka, Karttula EkoKuopio ry, Ekomaa-yhdistys ry

Lisätiedot

Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM. Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen

Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM. Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen Nuorisotakuu kokonaisuus /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1 Nuorten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Kuntamarkkinat Nuorisotakuu: Ohjaamot ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelut toiminnan tukena

Kuntamarkkinat Nuorisotakuu: Ohjaamot ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelut toiminnan tukena 14.09.2016 Kuntamarkkinat Nuorisotakuu: Ohjaamot ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelut toiminnan tukena kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff Nuorisotakuu: Ohjaamot ja nuorten tieto- ja neuvontapalvelut toiminnan

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon. Merja Korkiakoski

KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon. Merja Korkiakoski KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon Mitä on kotoutuminen? Kotoutuminen on prosessi, joka tapahtuu aina arkisessa vuorovaikutuksessa. Viranomaisten lisäksi kotoutumista tukevat erilaiset toimijat ja yhteisöt kuten

Lisätiedot

Yksilöllistä mutta yhdenvertaista! Laadukasta nuorten tieto- ja neuvontatyötä Pohjanmaiden alueella

Yksilöllistä mutta yhdenvertaista! Laadukasta nuorten tieto- ja neuvontatyötä Pohjanmaiden alueella Yksilöllistä mutta yhdenvertaista! Laadukasta nuorten tieto- ja neuvontatyötä Pohjanmaiden alueella Anne-Mari Ikola, Ilmajoki 31.1.2017 Nuorten tieto- ja neuvontatyö Lähde: Fedotoff, Leppäkari & Timonen

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Ohjaamojen tuki - nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen yhteistyön tukeminen Etelä-Savossa

Ohjaamojen tuki - nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen yhteistyön tukeminen Etelä-Savossa Ohjaamojen tuki - nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen yhteistyön tukeminen Etelä-Savossa Kuntapilottien eteneminen & ESSO-yhteistyö 12.8.2016 Heikki Kantonen / TKI -asiantuntija Hankkeen

Lisätiedot

OHJAUSTA VIRTUAALISESTI Verkko-ohjaus Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke

OHJAUSTA VIRTUAALISESTI Verkko-ohjaus Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke OHJAUSTA VIRTUAALISESTI Verkko-ohjaus 9.3.2017 Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke Verkko-ohjauksen kehittäminen on osa Nuorisotakuuta Mitä? Alle 30-vuotiaille rakennetaan verkko-ohjausta ja fyysisiä Ohjaamo-palveluja

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia Alueellisten TNO-asiantuntijoiden koulutus 11.-12.11.2014 LAITURI-projekti LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito

Lisätiedot

SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS

SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS 3.11.2017 Pirita Rantanen Perhepalvelukoordinaattori Sastamalan kaupunki / Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PERHEPALVELUVERKOSTO Perhepalveluverkosto

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus Vastuualuejohtaja Sirkka Karhulan esitys organisaatiotoimikunnassa 25.10.2010 Jyväskylän vanhuspoliittinen strategia 2009-2030 WWW.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/vanhuspalvelut

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari hanke 1.1.2011 31.1.2015 Mikkelin kaupungin nuorten

Lisätiedot

Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti

Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti Ohjaamo Forssa Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen Haastattelukäynti 22.03.2016 1 Haastattelijat: Päivi Pukkila ja Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu, Anne Leppänen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät

Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät 12.1.2017 Elinikäinen ohjaus = ELO Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä elinikäisellä ohjauksella tarkoitetaan toimia, jotka auttavat kansalaisia eri elämänvaiheissa:

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä ArctiChildren InNet -seminaari, Rovaniemi 25.1.2012 projektisuunnittelija Anna-Laura Marjeta, Verke projektisuunnittelija Heikki Lauha,

Lisätiedot

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT 2 OHJELMALLISIA LÄHTÖKOHTIA Osa toimia, joilla Suomi lunastaa Eurooppa 2020 strategian kansallisessa toimeenpanoohjelmassa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1 Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 Työvalmennussäätiö Tekevä Matarankatu 4 40100 Jyväskylä Keski-Suomen TE-keskus Cygnaeuksenkatu 1 40101 Jyväskylä MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 JATKOHAKEMUS

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Monialaisella yhteistyöllä laadukkaita palveluita nuorille. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus, koordinaattori Jaana Fedotoff

Monialaisella yhteistyöllä laadukkaita palveluita nuorille. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus, koordinaattori Jaana Fedotoff Monialaisella yhteistyöllä laadukkaita palveluita nuorille Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus, koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatti Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus TIEDON

Lisätiedot

Ohjaamo Kouvola Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti

Ohjaamo Kouvola Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen. Haastattelukäynti Ohjaamo Kouvola Valmennustarpeiden kartoitus ja yhteistyöstä sopiminen Haastattelukäynti 29.1.2016 1 Haastattelijat: Pukkila Päivi, Rantala Elina (sihteeri) HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu Sesay

Lisätiedot

Niina Kaksonen

Niina Kaksonen Niina Kaksonen 11.3.2016 2 Osaaminen ja koulutus, kärkihanke 6: Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Vaikeassa tilanteessa olevien nuorten auttamiseen kehitetään nuorisotakuussa ESR-rahoituksen turvin

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Kotona Suomessa -hanke

Kotona Suomessa -hanke Kotona Suomessa -hanke KOTONA SUOMESSA -hanke Uudenmaan ELY-keskuksen koordinaatiohanke HYVÄ ALKU -osahanke Kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuden ja palveluiden ulkopuolelle jääneiden kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien Kouluviihtyvyyttä lisäävien oppilasprojektien toteuttaminen Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä

Lisätiedot

KOHTAAMO-hankkeen eteneminen vkot 50/16-2/17. Kohtaamo-hanketiimi

KOHTAAMO-hankkeen eteneminen vkot 50/16-2/17. Kohtaamo-hanketiimi KOHTAAMO-hankkeen eteneminen vkot 50/16-2/17 Kohtaamo-hanketiimi 16.1.2017 KOHTAAMO-hanke etenee vkot 50/16 2/17 Ohjaamo-verkoston luominen ja mallintaminen Ohjaamot pähkinänkuoressa - toiminnassa 40 kpl,

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Iloa ohjaukseen, voimaa verkostosta -seminaari Lappeenranta 8.6.2010 Projektisuunnittelija Anna-Kaisa Tiihonen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Työllisyyden hoito yhteisenä haasteena Rovaniemi

Työllisyyden hoito yhteisenä haasteena Rovaniemi Työllisyyden hoito yhteisenä haasteena 13.5.2014 Rovaniemi Työelämälähtöiset koulutusmallit tukea ja ohjausta tarvitsevien asiakkaiden osaamisen kehittämisen välineenä Kirsi-Maria Luusua-Pudas Lapin Ely-keskus,

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi

Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Matalan kynnyksen keskus, josta nuoret saavat tarvitsemansa asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat, monialaiset ja poikkihallinnolliset palvelut alle 30-vuotiaat

Lisätiedot

Ohjaustyön uudet työtavat ja mahdollisuudet. Kohti valtakunnallista verkko-ohjausta Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke

Ohjaustyön uudet työtavat ja mahdollisuudet. Kohti valtakunnallista verkko-ohjausta Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke Ohjaustyön uudet työtavat ja mahdollisuudet Kohti valtakunnallista verkko-ohjausta Marko Kilpeläinen, Kohtaamo-hanke 16.3.2017 Hyöty- Utility Fit for Purpose, mitä käyttäjä saa palvelusta Takuu- Warranty

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Nuorten palveluohjaus Facebookissa

Nuorten palveluohjaus Facebookissa Nuorten palveluohjaus Facebookissa Kokemuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä nuorten palveluohjauksessa 1.5.11. 21.11.2013 Saila Lähteenmäki / MOPOTuning hanke 21.11.2013 https://www.facebook.com/nuortenpalveluohjaaja.sailalahteenmaki

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Mikkeli Heta Malinen

Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Mikkeli Heta Malinen Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Mikkeli 3.9.2015 Heta Malinen Nuorten tieto- ja neuvontatyö nuorisotyön tavoitteellisena peruspalveluna sisältää Ammattitaitoista tietoa, neuvontaa ja ohjausta kaikissa

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo Mirja Määttä mirja.maatta@ely-keskus.fi Tutkija, Kohtaamo Neljännesvuosittain kerättävä tieto (diat 3 6): Palvelun käyttöä koskeva tilasto (kaikki työntekijät kirjaavat) Työn tuloksia koskeva tilasto:

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko Elinikäisen ohjauksen koordinaatio Harri Haarikko 30.10.2014 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet (OKM 2011) 1) Ohjauspalveluita on tasapuolisesti saatavilla ja ne vastaavat asiakkaiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja?

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? 25.9.2017 Alle 25 v. työttömät koulutuksen mukaan (TEM/työnvälitystilasto 1207) Elokuu 2016 Elokuu 2017 Muutos (%) Koulutus yhteensä 46 161 36 587 20,7

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013 Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia

Lisätiedot

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö,

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö, Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Sosiaalialan 4. ajankohtaisfoorumi ja Sociopolis hankkeen aloitusseminaari Kehittämispäällikkö, dosentti Tarja Saarelainen Rovaniemen kaupunki 040-3548086

Lisätiedot

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Katsaus kuntakokeilun kehittämistyöhön 10.11.2014 Maija Saarenpää, projektikoordinaattori Esityksen sisältö välityömarkkinoiden määrittelyä kehittämistyön tavoitteet

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Hyvinvointiaseman ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden. Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia

Hyvinvointiaseman ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden. Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia n ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia Muodostettava yhteinen ymmärrys tulevasta palvelukokonaisuudesta Miten mahdollistetaan asukkaan näkökulmasta

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Asuminen ja Ohjaamot. Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan

Asuminen ja Ohjaamot. Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan Asuminen ja Ohjaamot Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan Perfect match? Nuorten asunnottomuutta tai asumisen ongelmia ei tilastojen perusteella ole onnistuttu vähentämään toivotulla tavalla

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Ohjaamo-hankkeen projektipäällikön tehtävän täyttäminen työllisyyspalveluissa TRE:5161/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ohjelmajohtaja, yksikön johtaja Regina

Lisätiedot

Unelma ja visio monikanavaisesta ohjauksesta sekä askeleita sitä kohti Marko Kilpeläinen Verkkopalvelusunnittelija Kohtaamo-hanke

Unelma ja visio monikanavaisesta ohjauksesta sekä askeleita sitä kohti Marko Kilpeläinen Verkkopalvelusunnittelija Kohtaamo-hanke Unelma ja visio monikanavaisesta ohjauksesta sekä askeleita sitä kohti Marko Kilpeläinen Verkkopalvelusunnittelija Kohtaamo-hanke Verkko-ohjauksen kehittäminen on osa Nuorisotakuuta Mitä? Alle 30-vuotiaille

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

Hankkeen tausta ja valmistelu

Hankkeen tausta ja valmistelu Hankkeen tausta ja valmistelu Orimattilan kaupungilla ELY:n kanssa sopimus 20 pakolaisen kuntasijoituksesta vuosittain; sopimus sisältää kiintiöpakolaiset ja oleskeluvan saaneet Kotouttamislain mukaisia

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Ohjaamo toimintamalli. Rovaniemellä. Sanna Mäensivu, projektipäällikkö. sanna.maensivu@rovaniemi.fi

Ohjaamo toimintamalli. Rovaniemellä. Sanna Mäensivu, projektipäällikkö. sanna.maensivu@rovaniemi.fi Ohjaamo toimintamalli Rovaniemellä Sanna Mäensivu, projektipäällikkö sanna.maensivu@rovaniemi.fi 050 464 1672 Ohjaamo toimintamallin tausta ja tarve Tällä hetkellä julkinen sektori tuottaa palveluja koordinoimattomasti.

Lisätiedot