Markku Haakana Suomen kieli, Helsingin yliopisto. Joustavat kontekstit: interdiskursiivinen leikittely keskustelussa

Transkriptio

1 Markku Haakana Suomen kieli, Helsingin yliopisto Joustavat kontekstit: interdiskursiivinen leikittely keskustelussa Haakana ja Sorjonen (2009) esittelevät kioskiasioinneissa toistuvan interdiskursiivisen leikittelyn muodon, joka liittyy lottoamiseen: lottoa ostaessaan asiakkaat usein ikään kuin vaihtavat vuorovaikutustilanteen luonnetta viitatessaan lottokuponkeihin sellaisilla sanavalinnoilla kuin eläkeanomus tai hakemus. Vaikka puhuja pysyy fyysisesti kioskikontekstissa, puheen keinoin luodaan kuitenkin toisenlainen vuorovaikutustilanne esimerkiksi virastossa tapahtuva asiointikeskustelussa, jossa käsitellään erilaisia hakemuksia. Oleellisessa osassa tässä ovat materiaalisen maailman objektit, kuten lottokupongit, jotka voidaan leikittelevästi kontekstualisoida myös muunlaisiksi asiakirjoiksi. Esitelmässäni lähden tarkastelemaan tämäntyyppistä interdiskursiivista leikittelyä ystävien välisessä arkikeskustelussa. Olen hakenut tällaisista keskusteluista tilanteita, joissa puhujat ottavat käyttöön toisentyyppisen diskurssin tai vuorovaikutustilanteen puhe- ja toimintatavat. Analysoitavaksi on noussut eritoten kahdenlaisia tapauksia, jotka aineisto osoittaa toistuviksi interdiskursiivisen leikittelyn muodoiksi. Tarkastelen ensin tapauksia, joissa arkinen kahvi- tai ruokapöytäkeskustelu muunnetaan ravintolakonteksteja mukailevaksi. Puhujat voivat tällaisissa tilanteissa erilaisin keinoin aktivoida tarjoilijan ja asiakkaan roolit. Toiseksi erittelen tapauksia, joissa videokameran läsnäolo aktivoi osallistujat televisiokeskustelujen keinostojen käyttöön. Videointiin suuntaudutaan varsin monissa arkikeskusteluaineistoissa, ja televisiokeskustelun konventioiden mukailu vaikuttaa olevan melko yleinen videokameraan suuntautumisen tapa. Erittelen esitelmässäni sitä, millaisia keinoin osallistujat kontekstia yhteistoimin muokkaavat, millaiset asiat tällaisen leikittelyn laukaisevat ja millaisia funktioita sille voi vuorovaikutuksessa hahmottaa. Kiinnostaviksi nousevat tällöin myös materiaalisen kontekstin tarjoamat mahdollisuudet: arkitilanteessa ja aktivoiduissa institutionaalisissa tilanteissa on tarjolla samankaltaisia konkreettisia resursseja (esim. kameran läsnäolo, pöydän ääressä istuminen, ruokailuvälineet ja tarjoomukset). Lähde HAAKANA, MARKKU & SORJONEN, MARJA-LEENA 2009: Miljoonia anomassa ja nostamassa: leikittelyä R-kioskin asioinneissa. Hanna Lappalainen & Liisa Raevaara (toim.), Kieli kioskilla. Tutkimuksia kioskiasioinnin rutiineista, s Helsinki: SKS.

2 Monimuotoiset oppimisen ympäristöt vuorovaikutuksen näkökulma oppimisen käsitteisiin (datasessio; Mia Halonen, Ulla Bergroth-Koskinen, Petra Erikson, Ilona Laakkonen, Riina Seppälä) Hankkeessamme Oppimisen muuttuvat käytänteet tutkimme erilaisia oppimisen ympäristöjä ja niiden systematiikkaa ja pyrimme niiden kehittämiseen. Hankkeessamme on monimediaisia aineistoja kielten oppitunneilta ala- ja yläkouluista ja yliopistosta. Tuomme keskusteluntutkimuksen päiville aineistoa sekä kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta että kirjallisesta etävuorovaikutuksesta (esim. s-posteista, chateista) ja/tai teknologisten opiskelualustojen lokitiedoista. Kirjoitetun aineiston analyysilla haluamme osaltamme myös testata ja kehittää keskustelunanalyysin periaatteiden soveltamista sekä teknologiavälitteiseen että kirjoitettuun vuorovaikutukseen. Keskustelunanalyysin joitain käsitteitä (esim. projektiota tai prefenssiä) on aiemminkin käytetty myös kirjoitetun vuorovaikutuksen tutkimukseen, mutta tässä datasessiossa toivoisimme oppivamme ka:n soveltamisessa systemaattisemmiksi. Lisäksi haluamme keskustella näistä periaatteista oppimisen tutkimuksen kehyksessä, etenkin käsitteiden opetuksen design, asiantuntijuus ja toimijuus valossa. Keskusteluntutkimuksen päivien teemaan monimuotoisten oppimisympäristöjen yhtäaikainen virtuaalisuus ja moniaikaisuus ja paikkaisuus ja teknologian vahva materiaalisuus ja yksitilaisuus (oppija/opettaja jossakin tilassa, usein yksin, teknologisen sovelluksen kanssa) tuovat mielestämme kiinnostavan ristiriitaisen vuorovaikutuksen tilan.

3 Emotionaalinen kommunikaatio ja psykofysiologia kertomussekvensseissä Pentti Henttonen¹, Mikko Kahri¹, Liisa Voutilainen¹, Maari Kivioja¹, Mikko Sams², Niklas Ravaja¹, Anssi Peräkylä¹ ¹ Helsingin Yliopisto ² Aalto Yliopisto Tutkimme vuorovaikutustapahtumien ja emootioihin liittyvien kasvonilmeiden ja autonomisen hermoston aktivaation yhteyksiä. Aineistona käytämme videoituja ja KA-litteroituja 45 minuutin vapaamuotoisia keskusteluita (n=21), joissa naispuoliset, ennalta toisilleen tuntemattomat henkilöt keskustelivat iloisista ja surullisista tapahtumista elämässään. Olemme mitanneet myös keskustelijoiden autonomisen hermoston toimintaa keskustelun aikana. Kerätty fysiologinen data koostuu osanottajien sydämen lyöntitiheydestä, ihon sähkönjohtavuudesta, hengitystaajuudesta, positiivisia ja negatiivisia tunteita ilmentävien kasvolihasten aktivaatiosta sekä kehon liikemäärästä keskustelussa. Valitut parametrit antavat yhdessä käytettyinä ajallisesti tarkkaa ja kvantitatiivisen analyysin mahdollistavaa, muilla menetelmillä saavuttamatonta tietoa keskustelijoiden vireystiloista sekä tunnevalensseista interaktion aikana. Tutkimalla kahden henkilön psykofysiologisen aktiviteetin korrelaatioita voidaan saada hyödyllistä uutta tietoa luonnollisista vuorovaikutusprosesseista. Levenson ja Gottman 1 havaitsivat avioparien psykofysiologisten signaalien yhteyden olevan voimakkaampaa keskusteltaessa jostain erityisen polttavasta avio-ongelmasta kuin keskustellessa päivän tapahtumista. Vuorovaikutustapahtuman aikaisen psykofysiologisen synkronian on osoitettu liittyvän esim. toisen henkilön tunteiden havaitsemiseen, terapeutin empaattisuuden arviointiin, sekä erilaisissa yhteistyötehtävissä onnistumiseen. Omassa tutkimuksessamme tarkastelemme eroja ja yhtäläisyyksiä erilaisten KA-analyysissä tunnistettujen sekvenssien välillä. Olemme tähän mennessä erottaneet toisistaan valenssiltaan erilaisia kertomussekvenssejä ja niitten vaiheita ( johdanto, huippukohta ja evaluaatio ). Kertomussekvenssejä olemme erotelleet myös sen perusteella, kuinka affiliatiivinen kertomuksen vastaanottajan reaktio on. KA-analyysiin perustuvat erottelut jakavat aineistomme mielekkäisiin yksikköihin mahdollistaen kvantitatiivisen testaamisen. Alustavissa analyyseissämme olemme havainneet osanottajien psykofysiologisten reaktioiden välisen välittömän yhteyden olevan erilainen positiivisissa ja negatiivisissa kertomuksissa, sekä muuttuvan kertomuksen edetessä johdannosta huippukohtaan. Olemme myös tarkastelleet pidemmän aikaskaalan dominanssia ja vastavuoroisuutta eli sitä miten paljon keskustelijat vaikuttavat toinen toisiinsa keskustelun eri vaiheissa (kumman psykofysiologiset reaktiot kulloinkin seuraavat ja kumman johtavat ). Näillä koko keskustelua laajemmin kuvaavilla tunnusluvuilla on tilastollisesti merkittävä positiivinen yhteys keskustelijoiden raportoimaan kokemukseen vuorovaikutuksen laadusta. 1 Levenson, R. W., & Gottman, J. M. (1983). Marital interaction: Physiological linkage and affective exchange. Journal of Personality and Social Psychology, 45,

4 Hanna-Ilona Härmävaara, Helsingin yliopisto Esineet yhteisen ymmärryksen rakennusaineina suomalais-virolaisessa monikielisessä keskustelussa Suomi ja viro ovat sukukieliä, joita pidetään usein kutkuttavan samankaltaisina mutta silti keskinäisen ymmärrettävyyden kannalta toisilleen liian etäisinä. Lingua franca ei kuitenkaan ole ainut tai edes itsestään selvä valinta virolaisten ja suomalaisten välisten keskustelujen kieleksi, ja tarkastelenkin tutkimuksessani yhteisen ymmärryksen rakentumista sellaisessa suomalais-virolaisessa yhteisössä, jossa molempien kielten (suomen ja viron) käyttö keskusteluissa on tavallista. Tarkastelemassani vuorovaikutuksessa yksi yhteisen ymmärryksen luomisen keinoista on materiaaliseen ympäristöön tukeutuminen. Tarkastelen esityksessäni esineiden käyttöä ymmärryksen rakennusaineina. Aineistoni koostuu vapaasta keskusteluaineistosta, joka on kerätty virolaisten ja suomalaisten välisestä illanvietosta. Monikielisessä aineistossa kielet valikoituvat vapaasti ja erilaisia kielellisiä resursseja käytetään luovasti. Osallistujien aktiivinen toisen kielen (viro/suomi) taidon taso vaihtelee lähes olemattomasta erittäin korkeaan. Olen aiemmassa tutkimuksessani tarkastellut vuorovaikutuksen rakentumista aineistossani käyttäen osallistumiskehikon käsitettä. Havaitsin, että osallistumiskehikkoa laajennetaan toista kieltä osaamattomille erilaisin keinoin. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi erilaiset tulkkaamisen tavat, toisen kielen opettaminen ja avainsanojen antaminen vastaanottajan ymmärtämällä kielellä. Näiden keinojen lisäksi osallistumiskehikkoa avataan erilaisin fyysisen toiminnan keinoin, kuten elein ja keskustelutilassa olevia esineitä hyväksi käyttäen. Etenkin esineitä käytettäessä osallistumiskehikkoa laajennetaan ennakoivasti, eli esineitä käytetään yhteisen maaperän luomiseksi esimerkiksi muun muassa uutta topiikkia aloitettaessa. Esineitä käytetään myös kielellisen materiaalin lähteinä (esim. sanakirjat, kartat, pakkausselosteet).

5 Teppo Jakonen Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Keskusteluntutkimuksen päivät Abstraktiehdokas esitelmäksi Samanaikaistoiminta vieraskielisessä luokkahuoneessa Luokkahuonepuheen tutkimus on perinteisesti keskittynyt tarkastelemaan opettajan ja oppilaan toimintaa kahdenkeskisenä vuorovaikutuksena, jossa oppilaan osallistujakategoria ikään kuin muodostuisi luokan kaikista oppilaista. Sen myötä on kiinnitetty vähemmän huomiota siihen, että luokissa - joissa yleensä on yli 25 puhujaa - esiintyy tavallisesti päällekkäistä puhetta niiden oppilaiden kesken, jotka eivät juuri sillä hetkellä osallistu opettajan hallinnoimaan luokan päädiskurssiin (ks. esim. Koole 2007). Mahdollisen samanaikaiskeskusteluun osallistumisen lisäksi oppilaiden tulee kuitenkin osoittaa seuraavansa opettajapuhetta jollain tasolla, jotta heidän ei tulkittaisi häiritsevän luokan työrauhaa. Tarkastelen esitelmässäni aineistonäytteiden avulla sitä, miten oppilaat sovittavat keskinäistä vuorovaikutustaan luokan päädiskurssiin ja koordinoivat siten osallistumistaan useampaan samanaikaistoimintaan (ks. esim. Schegloffin, 1998, multiple courses of action ). Analysoin millä keinoilla oppilaat osoittavat seuraavansa opettajapuhetta muun toiminnan ohella ja näiden keinojen yhteyttä toimintojen mahdolliseen priorisointiin. Pohdin lisäksi sitä, millaisia toimintamahdollisuuksia ja oppimisen tarjoumia (van Lier 2002) pulpettiryhmiin järjestäytyneessä luokkahuonetilassa avautuu. Esitelmän aineisto tulee meneillään olevasta väitöskirjatutkimuksestani, joka tarkastelee luokkahuonevuorovaikutusta vieraskielisessä aineenopetuksessa. Aineistoni oppilaat ovat kahdeksasluokkalaisia ja opiskelevat historiaa englanniksi. Viitteet Koole, T. (2007). Parallel Activities in the Classroom. Language and Education, 21(6), Schegloff, E. A. (1998). Body Torque. Social Research, 65(3), van Lier, L. (2002). An ecological-semiotic perspective on language and linguistics. In C. Kramsch (Ed.), Language acquisition and language socialization: ecological perspectives,

6 DATA SESSION Data in English and Finnish; language of data session English (or Finnish) Suspending the progressivity of action in multi-activity Tiina Keisanen, University of Oulu, Faculty of Humanities Mirka Rauniomaa, University of Oulu, Faculty of Humanities Pentti Haddington, Helsinki Collegium for Advanced Studies In this data session, we would like to examine the organization of multiple ongoing activities in social interaction as they relate to foregrounding or prioritizing one activity in service of another, or several other, activities. Our examples come from a database that consists of approximately 28.5 hours of video-recorded face-to-face and in-car interactions in English and Finnish. Based on our initial observations, one means to make multi-activity socially salient and accountable, as well as to manage participation in such situations, are requests of suspension which explicitly deal with the sequential and temporal progressivity of ongoing activities. These ongoing activities may be verbal or involve physical activity (e.g. driving a car, fetching a chair). In our materials, the most prominent way of initiating suspension is the use of such linguistic markers as wait, hang on, odota wait or hetkinen one moment which are then followed by another related action that provides the reason for the suspension. According to Deppermann & Schmitt (2007, as quoted in Streeck, Goodwin & LeBaron 2011: 8), multimodal interaction can be conceived of as a study of co-ordination, where the focus may be on examining the co-ordination of different strands of bodily action within the single participant (self-organization) or between several participants. Streeck, Goodwin & LeBaron (2011: 8) claim that the practices of self-organization are of particular importance to multi-activity situations. We wish to explore this distinction between self-organization and interactional organization, hoping to elucidate the interactional organization of practices of co-ordination between two or more participants. References Deppermann, Arnulf & Reinhold Schmitt Koordination. Zur Begründung eines neuen Forschungsgegenstandes. In Schmitt, Reinhold (ed.). Koordination. Studien zur multimodalen Interaktion (pp ). Tübingen: Gunter Narr Verlag. Streeck, Jürgen, Charles Goodwin & Curtis LeBaron Embodied interaction in the material world. An introduction. In Streeck, Jürgen, Charles Goodwin & Curtis LeBaron (eds.). Embodied Interaction. Language and Body in the Material World. Cambridge: Cambridge University Press.

7 Salla Kurhila HY, Suomen kieli ja kulttuuri Kohdentamattomat korjausaloitteet ja ymmärtämisen ongelmallisuus Tässä esityksessäni tarkastelen sellaisia korjausaloitteita, jotka osoittavat, että edeltävässä puheessa on ollut ongelma mutta jotka eivät tarkemmin spesifioi ongelmakohtaa. Kutsun tällaisia vuoroja nimellä kohdentamattomat korjausaloitteet. Kohdentamattomia ovat toisaalta avoimet korjausaloitteet (esim. mitä, häh, ks. Haakana 2011), toisaalta erilaiset lausemuotoiset ilmaukset (en ymmärrä, mitä sanoit). Yhteistä kohdentamattomille korjausaloitteille on, että ne eivät hyödynnä elementtejä ongelmalliseksi osoitetusta vuorosta kuten muut korjausaloitteet. Esimerkiksi toiston (Kaupunkiin?) tai kysymyssanan (Minne?) käyttö korjausaloitteena edellyttää ainakin jonkinlaista hahmotusta edeltävästä puheesta; sen sijaan voidaan ainakin periaatteessa ajatella, että on mahdollista esittää kohdentamaton korjausaloite, vaikka edeltävästä lausumasta ei olisi ymmärretty tai ei kyettäisi toistamaan sanaakaan. Aineistoni koostuu kakkoskielisistä keskusteluista, joissa keskustelun kieli (suomi) on osalle keskustelijoista ensimmäinen, osalle toinen kieli. Koska puhujien pääsy käytettävän kielen resursseihin on epäsymmetrinen, he saattavat usein joutua ponnistelemaan yhteisymmärryksen saavuttamiseksi. Kohdentamattomat korjausaloitteet ovat kiinnostavia erityisesti kielitaidoltaan eritasoisten osapuolten keskustelussa, koska niistä puuttuva syntaktinen tai leksikaalinen sidos edeltävään puheeseen luo mahdollisuuden pitää niitä käyttökelpoisena yleiskeinona ongelmallisuuden osoittamiseen. Kuitenkin kohdentamattomat korjausaloitteet, erityisesti ymmärtämisen ongelmallisuutta kielentävät, ovat varsin harvinaisia niissäkin kakkoskielisissä keskusteluissa, joissa osapuolilla on selviä vaikeuksia ymmärtää toistensa lausumia. Esityksessäni tarkastelen niitä ympäristöjä, joissa kohdentamattomia korjausaloitteita esitetään ja niitä seurauksia, joita niiden esittämisestä vuorovaikutuksen etenemiselle on. Tarkastelen sekä avoimia että ymmärtämättömyyttä eksplikoivia aloitteita ja osoitan, että erityisesti jälkimmäiset ovat vuorovaikutuksen kannalta haasteellisia. Kirjallisuus Haakana, Markku (2011): Mitä ja muut avoimet korjausaloitteet. Virittäjä 115: 1,

8 Niina Lilja / Jyväskylän yliopiston kielten laitos Esitelmä Selittävät eleet korjausvuoroissa Tarkastelen esitelmässäsi eleiden käyttöä korjausvuoroissa, joissa selitetään edeltävässä vuorossa ongelmalliseksi osoitetun ilmauksen merkitystä. Aineistossani tällaisia korjausvuoroja on kolmenlaisia: 1) vuoroja, joissa selitystä rakennetaan samanaikaisesti puheen ja eleiden avulla, 2) vuoroja, jotka aloitetaan kielellisesti mutta saatetaan loppuun eleiden avulla ja 3) vuoroja, jotka koostuvat ainoastaan eleistä ja äännähdyksistä. 1) Hans: Soili: mitä on vael[tamassa * NOSTAA MOLEMMAT KÄDET OLKAPÄITÄ KOHDEN IKÄÄN KUIN OSOITTAMAAN REPUN HIHNOJA [ää niinkun *reppu selässä 2) Anna: * NOSTAA KATSEENSA RUOKALAUTASELTA ÄITIIN * vaihteita (muutama rivi poistettu) * PYÖRITTÄÄ KÄSIÄÄN NOPEASTI Äiti: *se menee niinku nopeempaa >ja< (.) * PYÖRITTÄÄ KÄSIÄÄN HITAAMMASSA TEMPOSSA sit niinku *@wuu uu uu@ ((matalalla äänellä)) 3) Seppo: mikkä harjotukset. (.) Margot: * LIIKUTTAA NYRKISSÄ OLEVIA KÄSIÄÄN NIIN, ETTÄ LIIKE MUISTUTTAA PUNTTIEN NOSTAMISTA *mh< (.) mh< (.) mh< Erittelen näiden erityyppisten vuorojen rakennetta ja erityisesti sitä, miten kielellinen ja kehollinen toiminta suhteutuvat niissä toisiinsa. Aineistoni koostuu noin 22 tunnista arkikeskusteluja, joista monissa on mukana myös suomea toisena kielenään puhuvia osallistujia. Pohdin esitelmässäni, missä määrin selittävien eleiden käyttö motivoituu toisaalta keskustelukontekstista (kuten siitä, millaista ilmausta selitetään ja millaisessa materiaalisessa ympäristössä) ja missä määrin se toisaalta on sidoksissa siihen seikkaan, että mukana on kakkoskielisiä osallistujia.

9 Piia Mikkola: Abstrakti esitelmää varten Keskustelulomake fyysisenä objektina kehityskeskustelun topiikkisiirtymätilanteissa. Kehityskeskustelu on tilanne, jossa esimies ja alainen käsittelevät kahden kesken alaisen työssä suoriutumista. Keskeisessä roolissa on kehityskeskustelulomake, jota käsitellään, luetaan ja täytetään keskustelun kuluessa. Aikaisemmassa tutkimuksessa on keskitytty kehityskeskustelujen tehostamiseen ja parantamiseen, mutta vuorovaikutuksen näkökulma on usein sivuutettu (ks. kuitenkin Asmuss 2008). Lomakkeen käyttöä keskustelussa ei ole analysoitu. Tässä tutkimuksessa kehityskeskustelua tarkastellaan keskustelunanalyyttisesti, vuorovaikutustilanteena. Tavoitteena on vastata kysymykseen, millä tavoin esimies ja alainen saavuttavat yhteisymmärryksen siirtyä käsittelemään lomaketta. Kysymystä lähestytään analysoimalla tilanteita, joissa osapuolet neuvottelevat multimodaalisesti topiikkisiirtymän mahdollisuudesta. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta kehityskeskustelusta, jotka on videokuvattu suomalaisessa julkisen sektorin organisaatiossa vuonna Aineistossa esiintyy 40 topiikkisiirtymää, joissa edetään lomakkeen kohdasta seuraavaan. Topiikkisiirtymiä on tarkasteltu keskustelunanalyysin piirissä etenkin puheen näkökulmasta. Viime vuosina tutkijat ovat alkaneet analysoida siirtymiä multimodaalisina tilanteina (ks. esim. Depperman, Schmitt & Mondada 2010). Myös tässä tutkimuksessa lähtökohtana on ajatus siitä, että siirtymästä neuvotellaan vuorovaikutuksen eri tasoilla. Neuvottelu käynnistyy, kun toinen keskustelijoista alkaa osoittaa orientoitumistaan lomakkeeseen. Vastapuoli voi joko hyväksyä lomakkeen käsittelyyn siirtymisen tai sivuuttaa toisen keskustelijan multimodaaliset vihjeet. Multimodaalinen neuvottelu etenee askeleittain ja se edeltää sanallista siirtymissekvenssiä. Aineiston yleisin multimodaalinen vihje on katseen kääntäminen lomakkeeseen. Muita tyypillisiä vihjeitä ovat lomakkeeseen koskeminen, sen avaaminen tai nostaminen pöydältä sekä sivun kääntäminen. Lomakekeskustelun mahdollisuutta voidaan ilmentää myös muuten kuin lomaketta käsittelemällä, esimerkiksi asennon muutoksilla, asettamalla lukulasit päähän tai siirtämällä kalenteri tai kynä lomakkeen päältä. Yhteistä multimodaalisille vihjeille on se, että ne mahdollistavat topiikkisiirtymän osoittaessaan keskustelijoiden orientoitumista lomakkeen käsittelyyn. Tutkimuksessa kehityskeskustelulomake nähdään ennen muuta fyysisenä objektina, jonka avulla voidaan toteuttaa keskustelun agendaa, lomakkeen käsittelyssä etenemistä. Tämän lisäksi lomaketta voidaan pitää lingvistisenä objektina, josta keskustellaan ja johon viitataan. Lähteet Asmuss, Birte (2008). Performance Appraisal Interviews: Preference Organization in Assessment Sequences. Journal of Business Communication 45: 4, London: Sage publications. Deppermann, Arnulf, Schmitt, Reinhold & Lorenza Mondada (2010). Agenda and emergence: Contingent and planned activities in a meeting. Journal of Pragmatics 42,

10 Datasessio Keys to social support Maarit Niemelä Oulun yliopisto, humanistinen tiedekunta [Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

11 XI Keskusteluntutkimuksen päivät Oulu, Jussi Niemi*, Lidia Otsa*, Jani-Matti Tirkkonen* ja Pertti Hella** * Yleinen kielitiede, Itä-Suomen yliopisto (UEF) ** Yleinen kielitiede, UEF ja **Psykiatria, KYS Neljä tapaa kuvata kielellisesti maailmaa: kuvistakerrontastrategioista Brocan agrammatismissa, Aspergerin oireyhtymässä, skitsofreniassa ja normaalipuhujilla [Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

12 Esitelmä Riikka Nissi Kun kääntäjän kielitaju petti: Teksti ja sen kieliasu vitsailun resurssina nuorten aikuisten raamattupiirikeskusteluissa Tarkastelen tässä esitelmässä tapoja, joilla keskustelijat vitsailevat yhteistoimin puheena olevalle tekstille. Tutkittavat vitsailutapaukset ovat nuorten aikuisten raamattupiiritapaamisista, joissa osanottajat kokoontuvat yhteen lukeakseen katkelman Raamattua ja pohtiakseen sen merkitystä. Tekstin jaettu ja yhteinen merkityksellistäminen on näiden vuorovaikutustilanteiden perustehtävä, ja se antaa raamit koko käytävälle keskustelulle (Nissi 2010). Mutta vaikka raamattupiirikeskusteluja värittääkin tämä institutionaalinen tehtävä ja vakava yritys sen toteuttamiseen, ei keskusteluja silti käydä kauttaaltaan vakavassa moodissa päinvastoin, niitä leimaa paikoin hyvin runsas vitsailu ja kielellinen leikittely. Tässä esitelmässä fokusoin tarkasteluni tapauksiin, joissa osanottajat nostavat vitsailun kohteeksi jonkin elementin lukemastaan Raamatun tekstistä ja rakentavat sille erilaisia leikkimielisiä ja humoristisia merkityksiä. Analysoin ensinnäkin sitä, miten jokin tekstin kohta osoitetaan potentiaalisesti hauskaksi ja minkälaisin keinoin sen sisältö saadaan näyttäytymään humoristisessa valossa. Näytän, että osallistujat voivat esimerkiksi tuottaa edeltävään vuoroon responssin, jonka avulla he konstruoivat puheenaolevalle tekstikohdalle yllätyksellisiä ja epätavanomaisia tulkintoja. Keskustelijat käyttävät tähän merkityksen muuttamiseen myös monenlaisia kehollisia keinoja: he voivat vaikkapa hyödyntää välitöntä fyysistä ympäristöään, kuten pöydän esineistöä, muuttaakseen tekstin merkitystä odotuksenvastaiseen suuntaan. Toiseksi tarkastelen sitä, minkälaisia asioita osallistujat ylipäänsä nostavat humoristiseen käsittelyyn. Osoitan, että tyypillisin vitsailun kohteeksi nostettava aines liittyy Raamatun vanhan käännöksen sanastoon ja sen vanhahtavaan tai muuten epätavalliseen leksikaaliseen ilmiasuun. Tämän lisäksi osallistujat vitsailevat esimerkiksi myös monimutkaisille tai epätavanomaisille syntaktisille rakenteille. Yhteistä näille kaikille on se, että ne tarjoavat aineksia humorististen mielikuvien kehittelyyn. Viimein selvitän sitä, minkälaisia funktioita yhteisellä vitsailulla ja tekstin leikillisellä käsittelyllä näissä keskusteluissa on sekä mitkä ovat vitsailun institutionaaliset rajoitteet tässä vuorovaikutusympäristössä. Osoitan, että vitsailua käytetään esimerkiksi luomaan etäisyyttä osallistujien ja heidän siteeraamiensa uskonnolliseen diskurssiin miellettävien ilmausten välille ja lieventämään näin puhekontekstin liiallista totisuutta. Pohdin myös sitä, mitä saa aikaan se, että vitsailu kohdistuu näissä keskusteluissa erityisesti vanhan käännöksen kieliasuun. Esitän, että tämä vapauttaa osallistujat käsittelemään Raamatun tekstiä vitsailusekvensseissä nimenomaan lingvistisenä artefaktina, eikä tekstiin kohdistuva vitsailu murenna näin tekstin uskonnollista ja pyhää olemusta. Nissi, R Totuuden jäljillä. Tekstin tulkinta nuorten aikuisten raamattupiirikeskusteluissa. Jyväskylä Studies in Humanities 145. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

13 Marjo Savijärvi Helsingin yliopisto, suomen kieli Sanallisten ja ei-sanallisten resurssien yhteispeliä kielikylpypäiväkodin vuorovaikutustilanteissa [Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

14 Keskusteluntutkimuksen päivät Toiminta ja vuorovaikutus materiaalisessa maailmassa Oulu ABSTRAKTI Pauliina Siitonen Oulun yliopisto, suomen kieli KUN EHDOTUKSEEN EI REAGOIDA Tässä esityksessä huomion kohteena ovat sellaiset perheneuvottelun toimintajaksot, joissa ehdotukseen ei reagoida. Huomionarvoista tutkittavissa perheneuvotteluissa on se, että ne poikkeavat arkipäivän perheneuvottelusta, koska ne tapahtuvat testitilanteessa, jonka perusteella psykologi arvioi perheen vuorovaikutusta. Tämän vuoksi perheenjäsenten toiminta neuvottelutilanteessa kertoo yhtäältä perheen neuvottelukäytänteistä mutta toisaalta myös siitä, miten perheenjäsenet orientoituvat testitilanteeseen ja sen tavoitteisiin eli tilanteen institutionaalisuuteen (esim. Drew ja Heritage 1992: 21 25). Neuvottelu rakentuu ehdotuksen ja sen vastaanoton ympärille, jolloin ehdotus luo odotuksen tietynlaisesta seuraavasta vuorosta eli ehdotuksen hyväksynnästä tai torjunnasta (esim. Arminen 2005: ; Davidson 1984: 102). Jos ehdotus ei saa aikaan minkäänlaista responssia, ehdotusta seuraa tauko eikä vastaanottajan kanta ehdotukseen käy ilmi. Tällöin neuvottelussa on potentiaalinen ongelmakohta, koska neuvottelu ei etene sujuvasti. Esityksessäni analysoin responssin puuttumista perheneuvottelun potentiaalisena ongelmakohtana. Tutkimusmenetelmäni on keskustelunanalyysi, ja aineistona minulla on 22 nauhoitettua keskustelua, joissa eri perheiden tehtävänä on neuvotella ja päästä yksimielisyyteen Rorschachin mustetahrataulujen tulkinnoista. Neuvotteluissa perheenjäsenet pitelevät käsissään mustetahrataulua ja suuntaavat huomionsa ja toimintansa siihen (tai se ainakin on testissä tarkoitus). Tutkittavissa toimintajaksoissa (ehdotus ei responssia; n = 27) perheenjäsenet esittävät jonkin tulkinnan mustetahrataulusta. Se, että tulkinta jää ilman responssia, on harvinaista (alle 5 % kaikista tulkinnoista). Tavallisesti aineiston perheneuvotteluissa tulkintaehdotukseen reagoidaan ja yleisin responssi on ehdotuksen hyväksyntä. Aineistosta käy ilmi, että useimmiten perheenjäsenet itse eivät käsittele responssin puuttumista ongelmallisena. Toisin sanoen he ohittavat tauon ja jatkavat neuvottelua muista tulkintaehdotuksista ottamatta puheenaiheeksi, miten neuvottelussa pitäisi toimia. Näin he osoittavat ymmärtävänsä responssin puutteen torjuntaa ennakoivaksi merkiksi, ja 85 % tutkittavista toimintajaksoista johtaakin siihen, että tulkintaehdotusta ei hyväksytä. Vain kolmasosassa tapauksia ehdottaja tai vastaanottaja käsittelee tilannetta ongelmallisena. Tällöin ehdottaja joko osoittaa omalla toiminnallaan, että myös vastaanottajan tulisi osallistua neuvotteluun, tai hän alkaa vähätellä itseään mustetahrataulun tulkitsijana. Aina responssin puute ei ole keino välttää eksplisiittinen erimielisyyden ilmaus, vaan osassa tapauksia käy ilmi esimerkiksi se, että vastaanottaja ei reagoi ehdotukseen, koska hän ei tiedä, miten testitilanteessa pitää toimia.

15 Lähteet: Arminen, I. (2005). Institutional Interaction. Studies of Talk at Work. Aldershot, England: Ashgate. Davidson, J.A. (1984). Subsequent versions of invitations, offers, requests, and proposals dealing with potential or actual rejection. Teoksessa Atkinson, J.M. & Heritage, J. (toim.), Structures of social action: studies in conversation analysis, (s ). Cambridge: Cambridge University Press. Drew, P. & Heritage, J. (1992). Analyzing talk at work: an introduction. Teoksessa Drew, P. & Heritage, J. (toim.), Talk at work. Interaction in institutional settings, (s. 3 65). Cambridge: Cambridge University Press.

16 Vaihtelu kielellisissä keinoissa, vaihtelua toiminnassa? Partikkelit ymmärrystarjousta kontekstualisoimassa Marja-Leena Sorjonen, Helsingin yliopisto [Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

17 Melisa Stevanovic, Helsingin yliopisto Keskusteluntutkimuksen päivät, Oulu, Abstrakti Hyräily osallistumiskehikon hallinnoinnin keinona Vuorovaikutukselliset kohtaamiset kutsuvat osallistujia ylläpitämään yhteistä suuntautumista meneillään olevaan toimintaa, niin sanallisesti kuin kehollisestikin. Kun vuorovaikutuksessa on ongelmia, osallistujat saattavat kuitenkin väliaikaisesti luopua tästä normatiivisesta odotuksesta tavoitteenaan pelastaa koko sosiaalisen tilanteen mielekkyys (esimerkiksi silloin, kun vuorovaikutuskumppanin huomio näyttää olevan suuntautunut pelkästään tämän kännykkään). Yhteisen suuntautumisen ylläpitämisen sijasta osallistujat voivatkin yhteisesti määritellä vuorovaikutustilanteen senhetkisen osallistumiskehikon uudelleen sellaiseksi, että siinä osallistujien suuntautuminen on aivan avoimesti jakautunut eri asioihin. Näin voidaan nähdä tapahtuvan esimerkiksi silloin kuin vuorovaikutuksen osallistujat vetäytyvät kehollisesti kauemmaksi toisistaan ja suuntaavat katseensa eri suuntiin. Tässä esityksessä puhun vuorovaikutuskäytänteestä, jonka avulla vuorovaikutustilanteen osallistumiskehikon uudelleenmäärittely voidaan toteuttaa nopeasti ja tehokkaasti silloinkin, kun osallistujat eivät pysty rakentamaan jakaantunutta suuntautuneisuutta kehollisesti. Tämä vuorovaikutuskäytänne on hyräily. Aineistoesimerkkien analyysin avulla havainnollistan hyräilyn tarjoamia keinoja selvittää vuorovaikutuksellisia ongelmia, jotka syntyvät silloin, kun joko hyräilevä osapuoli tai tämän vuorovaikutuskumppani joko (1) passiivisesti jättävät toimimatta odotuksenmukaisella tavalla tai (2) aktiivisesti toimivat odotuksenvastaisella tavalla. Esitykseni pohjautuu 32 hyräilysekvenssiä käsittävään aineistokokoelmaan. Nämä sekvenssit ovat peräisin videotallennetuista vuorovaikutustilanteista kolmessa eri kontekstissa: (1) arkikeskusteluissa, (2) kirkon työpaikkapalavereissa ja (3) yrityskokouksissa. Tässä esityksessä keskityn kuvaamaan ainoastaan niitä hyräilyn toimittamia vuorovaikutustehtäviä, jotka ovat samoja kaikissa näissä eri konteksteissa: Hyräilyn avulla osallistujat voivat ilmaista hyväksyvänsä vuorovaikutuksen osallistujien senhetkisen jakautuneen suuntautumisen, ylläpitää osallistujien toimintojen erillisyyttä, viestittää vuorovaikutuskumppanilleen aikalisän tarpeesta, sekä merkitä vuorovaikutustilanteessa tapahtuva kehollinen toiminta ikään kuin vuorovaikutustilanteen ulkopuolella tapahtuneeksi asiaksi. Näiden vuorovaikutustehtävien myötä hyräilyyn liittyvät moraaliset näkökulmat tulevat myös ilmeisiksi. Yhtäältä hyräily tarjoaa osallistujille keinon viestiä, että senhetkisestä jakautuneesta suuntautuneisuudesta huolimatta varsinaisen yhteisen vuorovaikutuksen odotuksista ei ole kuitenkaan luovuttu. Toisaalta pelkästään se, että osallistujien jakautunut suuntautuminen tehdään hyräilyn myötä korvin kuultavaksi, voi herättää vuorovaikutuskumppanin havaitsemaan senhetkisen osallistumiskehikon ongelmallisuuden.

18 Kontekstuaaliset kehykset tulkinnan resursseina multimodaalisissa vuorovaikutustilanteissa Liisa Tainio ja Arja Piirainen-Marsh Helsingin yliopisto ja Jyväskylän yliopisto Keskustelunanalyyttinen tutkimus on keski-ikäistyneenä käynyt läpi monenlaisia vaiheita. Alkuaan puhelinkeskustelujen analyysista virinnyt tutkimussuunta (Sacks 1992) on siirtynyt kasvokkaisen vuorovaikutuksen elementtien huomioon ottamisen kautta (esim. katseet, Goodwin 1981) yhä monipuolisemmin kehollisen vuorovaikutuksen säännönmukaisuuksien analysoijaksi (esim. Schegloff 1984; Ruusuvuori 2001; Stivers ja Sidnell 2005; Mondada 2006, 2007). Tutkimus on osoittanut, miten mm. katse, eleet, ilmeet ja kehon asennot vaikuttavat vuorottelun jäsentymiseen, toimintojen rakentumiseen ja intersubjektiivisuuden saavuttamiseen. Keskustelunanalyyttisen tutkimuksen painopiste on usein ollut siinä, miten tietty kehollinen ilmiö tai toiminta (esim. katse, osoittava ele) toimii vuorovaikutuksen resurssina. Tämän tutkimuksen rinnalle on etenkin viime vuosina noussut mikroetnografian (LeBaron ja Streeck 1997, LeBaron 2008) ja multimodaalisen vuorovaikutuksen tutkimuksen (Streeck, Goodwin ja LeBaron 2011; Haddington ja Kääntä 2011) näkökulma, jossa tutkimus kohdistuu siihen, miten vuorovaikutustilanteen osallistujat hyödyntävät erilaisia tilanteen ja toiminnan kannalta relevantteja modaliteetteja; miten he suuntautuvat ympäröivässä tilassa läsnä oleviin semioottisiin ja materiaalisiin resursseihin ja näistä muodostuviin vaihtuviin ja muuntuviin kontekstuaalisiin kehyksiin (Goodwin 2000). Tässä tutkimussuuntauksessa sosiaalisen toiminnan ja keskustelun sekventiaalisen rakentumisen nähdään kytkeytyvän siihen sosiaaliseen ja materiaaliseen tilaan, jossa toimitaan. Nykyään erilaisten artefaktien ja tilojen huomioiminen sekä erilaisten teknologisten vuorovaikutusympäristöjen tutkiminen osana osallistujien intersubjektiivista ymmärtämistä ja tulkintaa on tutkimuksen peruslähtökohta. Esitelmässämme analysoimme keskustelunanalyyttisen nykytiedon valossa erityisesti kahta vuorovaikutusympäristöä, jotka määritelmällisesti näemme multimodaalisina. Kiinnitämme huomiota sanalliseen, äänelliseen ja ei-kielelliseen viestintään, joiden kanssa tilanteiden fyysiset ja teknologiset ulottuvuudet ovat vuorovaikutuksessa. Aineistoina käytämme kahden kaveruksen videopelin pelaamistilanteita sekä luokkahuoneen opetustilanteita, joissa videopeli ja oppikirja fyysisinä ja kognitiivisina artefakteina rakentavat vuorovaikutustilanteen yhteistä fokusta ja mahdollistavat jaetun kognition esiin nousemisen. Lähteet LeBaron, Curtis & Streeck, Jürgen Built space and the interactional framing of experience during a murder interrogation. Human Studies 20(1), 1 25.

19 LeBaron, Curtis Microethnography. Teoksessa K. Tracy (toim.), The international encyclopedia of communication. Cambridge: Blackwell. Goodwin, Charles Conversational organization: Interaction between speakers and hearers. Academic Press, New York. Goodwin, Charles Action and embodiment within situated human interaction. Journal of pragmatics 32(10), Haddington, Pentti & Kääntä, Leila (toim.) Kieli, keho ja vuorovaikutus. Multimodaalinen näkökulma sosiaaliseen toimintaan. Helsinki: SKS. Mondada, Lorenza Participants online analysis and multimodal practices: projecting the end of the turn and the closing of the sequence. Discourse studies 8(1), Mondada, Lorenza Multimodal resources for turn-taking: pointing and the emergence of possible next speakers. Discourse studies 9(2), Ruusuvuori, Johanna Looking Means Listening: coordinating displays of engagement in doctor patient interaction. Social science & medicine 52, Sacks, Harvey Lectures on conversation. Vol. 1 ja 2. Toim. Gail Jefferson. Blackwell, Oxford. Schegloff, Emanuel A On some gestures relation to talk. Teoksessa Structures of social action. Toim. Maxwell J. Atkinson ja John Heritage. Cambridge University Press, Cambridge, Stivers, Tanya & Sidnell, Jack Introduction: Multimodal interaction. Semiotica, 156(1), Streeck, Jürgen, Goodwin, Charles & LeBaron, Curtis Embodied Interaction in the Material World: An Introduction. Teoksessa Embodied Interaction. Language and Body in the Material World. Toim. Jürgen Streeck, Charles Goodwin & Curtis LeBaron. Cambridge University Press, Cambridge, 1 26.

20 Sanni Tiitinen tutkijakoulutettava Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Johanna Ruusuvuori vanhempi tutkija Työterveyslaitos Ehdotus datasessioksi Keskusteluntutkimuksen päiville: Ongelmista keskusteleminen neuvolavastaanotolla: topiikkia jatkavat ja sulkevat kysymykset Äitiys- ja lastenneuvolat ovat yksi esimerkki ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palveluista, joissa asettuvat rinnakkain asiakkaiden tukeminen ja kontrollointi: yhtäältä ammattilaisten tulisi tarkkailla äidin ja sikiön sekä lapsen fyysistä terveyttä ja toisaalta tukea asiakkaita psyko-sosiaalisissa huolissa. Neuvolainstituution tavoitteena on puuttua asiakkaiden ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jotta mahdollisiin psyko-sosiaalisiin ongelmiin voitaisiin puuttua, täytyy ongelmalliset tunteet ja tilanteet pystyä tunnistamaan varhaisessa vaiheessa. Tämä edellyttää avointa keskustelua asiakkaiden esiin nostamista huolenaiheista. Tutkimuksen aineistona on noin 30 videoitua vastaanottoa äitiys- ja lastenneuvoloista. Analysoimme keskustelujaksoja, joissa terveydenhoitajan kysymykseen vastatessaan vanhemmat ovat tuoneet esiin jonkin potentiaalisen ongelman. Datasessiossa tarkastelun kohteena ovat vanhempien ongelman kuvauksen jälkeen tulevat terveydenhoitajan jatko-kysymykset. Erityisesti pohdimme, millaiset kysymykset jatkavat ongelman käsittelyä ja millaiset puolestaan ohjaavat keskustelua ongelman ratkaisemiseen tai normalisoimiseen.

21 Abstrakti Keskusteluntutkimuksen päiville Heidi Vepsäläinen No-partikkelilla alkavat vastaukset kysymyksiin [Esitelmän abstrakti jaetaan Keskusteluntutkimuksen päivillä ilmoittautumisen yhteydessä.]

22 XI Keskusteluntutkimuksen päivät Oulu Virkkula, Outi 1 & Hujala, Teppo 2 Asiakirjan sisällön tuntemisesta ja sen merkityksestä institutionaalisessa keskustelussa: tapaus metsäsuunnitelma 1 2 KM, jatko-opiskelija, Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta MMT, vanhempi tutkija, Metsäntutkimuslaitos (Metla), PL 68, JOENSUU Asiakirjan sisällön tuntemisella on seuraamuksia siitä keskustelevien osapuolten osallistumiseen ja keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan institutionaalisessa kohtaamisessa käytettyä kielellistä ja kehollista suuntautumista keskustelun kohteena olevaan asiakirjaan. Tutkimuksellisen kontekstin muodostavat yksityismetsäsuunnittelun neuvontatilaisuudet, joissa ammattilainen (metsäneuvoja, MN) ja maallikko (yksityismetsänomistaja, YMO) keskustelevat metsänomistajan tilaaman metsäsuunnitelman sisällöstä. Neuvontatilaisuuden välittömänä tehtävänä on saavuttaa yhteisymmärrys suunnitelmaan kirjatuista tavoitteista ja toimenpiteistä (hakkuut, metsänhoitotyöt) sekä välillisesti motivoida YMO aktiiviseen ja oma-aloitteiseen metsänhoitoon. Lisäksi neuvontatilanteelle on asetettu yhteistoiminnallisuutta vahvistava tavoite. Tutkimuksemme pääkysymys on: miten keskustelukumppanit käyttävät metsäsuunnitelmaa keskustelun jäsentämisen välineenä (ks. Koskinen 2001)? Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta videotallenteesta (i. 1:47:52h, ii. 0:47:47h), joissa esiintyvät YMO:t edustavat metsäänsä tutustuvien asiakassegmenttiä (vrt. metsänsä tuntevat ). Molemmat neuvontakeskustelut järjestettiin MN:n toimistolla. Toiselle YMO:ista lähetettiin voimassaolevasta työohjeistuksesta poiketen metsäsuunnitelma etukäteen tutustuttavaksi. Analyysissa arvioidaan eri (kielellisiä ja kehollisia) toimintoja, joita asiakirjaan suuntautumisista on löydettävissä: mm. miten keskustelukumppanit viittaavat suunnitelmaan, kuka viittaukset tekee, miten oletetusta etenemisjärjestyksestä poiketaan ja kuinka alkuperäiseen aiheeseen palataan? Minä tuota, tuosa, jos mennään tähän ite suunnitelmaan, niin minä muutamalla (-) lauseella oon, vähän niinkö poiminu yhteen, tuota, mikä siinä on tilanne tällä hetkellä, hetkellä, täsä tilalla, elikkä, niin siitä voi lukasta. Analyysin perusteella voidaan olettaa, että neuvontakeskusteluja ilmentävät vahva dokumenttiorientoituneisuus ja selkeä, ammattilaisvetoinen agenda. Asiat käydään läpi tietyssä, MN:lle rutiiniksi muotoutuneessa järjestyksessä ja asemoinnissa: osallistujat istuvat rinnakkain pöydän äärellä, mihin metsäsuunnitelma on myös avattu. Tämä ohjaa osallistujien kehollista orientoitumista ja katseen suuntaamista (vrt. Routarinne 2008, luokkahuoneen tarjoumat). Neuvontapalvelun yhteistoiminnallisuuden näkökulmasta on arvioitava, mitä lisäarvoa metsäsuunnitelman lähettäminen ennakkoon tuottaa neuvontakeskusteluun? Edistääkö asiakirjan sisällön tuntemus omistajalähtöisyyttä, entä ehkäiseekö neuvontakeskusteluja luonnehtiva asiakirjakeskeisyys YMO:n omien metsänhoidollisten tarpeiden ja toiveiden käsittelyä? Tarkasteltaessa metsäsuunnitelmaa institutionaalisen kohtaamisen jäsentämisen välineenä saamme arvokasta tietoa neuvontakeskustelun tyypillisestä etenemisestä (keskeiset toiminnot ja niiden tehtävät), mikä on vertailtavissa muihin vastaavanlaisiin neuvontatilanteisiin. Lähteet Koskinen, I Työpaikan organisaatio ja tekstit jäsentämässä johtajien kokouspuhetta. Teoksessa Ruusuvuori, J. ym. (toim.) Institutionaalinen vuorovaikutus. Keskustelunanalyyttisia tutkimuksia. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden seura, Routarinne, S Oppimistilanteen sosiaalista arkkitehtuuria. Kasvatus 5/2008,

23 Formulaatiot kognitiivisessa psykoterapiassa ja psykoanalyysissä terapiasuuntauksia vertaileva näkökulma ElinaWeiste Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Tarkastelen esityksessäni formulaatioita psykoterapiassa eli vuoroja, joissa terapeutti muotoilee uudelleen jonkin osan potilaan edellisestä vuorosta (Heritage & Watson 1980). Formulaatiot ovat olleet eniten tutkittu vuorovaikutustoiminto tähänastisessa keskusteluanalyyttisessä psykoterapiatutkimuksessa (Antaki 2008). Formulaatioita on tutkittu paljon myös muunlaisissa institutionaalisissa konteksteissa, myös vertaillen niiden tehtäviä ja kielellisiä muotoiluja eri kontekstien kesken (Drew 2003). Vaikka vertailevan näkökulman tärkeys keskusteluanalyyttisessä tutkimuksessa onkin yleisesti tunnustettu, on eri psykoterapiasuuntauksia vertaileva systemaattinen tutkimus puuttunut lähes täysin (Vehviläinen ym. 2008). Tässä esityksessä tarkastelen vertailevasta näkökulmasta kahdessa keskeisessä terapiasuuntauksessa, kognitiivisessa psykoterapiassa ja psykoanalyysissä, esiintyviä formulaatioita. Aineisto koostuu 23 tunnista terapiakeskusteluja molemmista terapiasuuntauksista, yhteensä 224 formulaatiosekvenssistä. Esittelen havaintoja löytämistämme samanlaisuuksista ja eroavaisuuksista formulaatioiden tehtävissä terapiasuuntausten kesken. Osa aineistomme formulaatioista toimittaa hyvin samanlaisia tehtäviä terapiavuorovaikutuksessa suuntauksesta riippumatta. Osa taas liittyy kiinteästi terapiasuuntauksille erityisten tekniikoiden toimittamiseen: kognitiivisessa terapiassa potilaan haitallisten uskomusten haastamiseen ja psykoanalyysissä alitajuisten mielensisältöjen tulkitsemiseen. Näiden löydösten pohjalta pohdin sitä, millä tavoin tietystä terapiasuuntauksesta kerätty aineisto vaikuttaa tulosten yleistettävyyteen ja millä tavoin ongelmallista on toisaalta pyrkiä osoittamaan tietyn puhetoiminnon erityisyys vain tietylle, rajatulle institutionaaliselle kontekstille. Lähteet Antaki, C. (2008): Formulations in psychotherapy. Teoksessa Peräkylä, A. ym. (toim.): Conversation Analysis and Psychotherapy. Cambridge: Cambridge University Press, Drew, P. (2003): Comparative analysis of talk-in-interaction in different institutional settings: A sketsch. Teoksessa Glenn, P.J. & LeBaron, C.D. & Mandelbaum, J. (toim.): Studies in language and social interaction: In honour of Robert Hopper. Mahwah, NJ: Erlbaum Heritage, J. & Watson, R. (1980): Aspects of the properties of formulations in natural conversations: Some instances analyzed. Semiotica, 30, Vehviläinen, S., Peräkylä, A. & Antaki, C. & Leudar, I. (2008): A review of conversation practices in psychotherapy. Teoksessa Peräkylä, A. ym. (toim.): Conversation Analysis and Psychotherapy. Cambridge: Cambridge University Press,