VALVJAOS 26 Vs. ympäristönsuojelusihteeri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALVJAOS 26 Vs. ympäristönsuojelusihteeri 24.3.2010"

Transkriptio

1 Teknisen lautakunnan valvontajaosto TILALLA MIERONVAARA HARJOITETTAVAN ELÄINTENPITOON LIITTYVÄN VIRTSAN- JA LANNAN VARASTOINTI KUIVALANTALASSA JA PATTERIVARASTOINNISSA 157/8/86/2007 VALVJAOS 26 Vs. ympäristönsuojelusihteeri Kerttu ja Hannu Hirvosen omistamalle tilalle Mieronvaara (405:82:18) on Kuhmon kaupungin ympäristönvalvonnan toimesta annettu aiemmin kaksi määräaikaa ( ja ) nitraattiasetuksen noudattamiseksi. Määräaika koskee lannan- ja virtsanvarastointitiloja ja määräaika koskee lannan varastointia patterissa. Kehotukset edellä mainittujen toimenpiteiden kuntoon saattamiseksi on antanut ympäristönsuojelusihteeri Kinnunen päivätyllä kirjeellä. Lannan varastoinnista säädetään maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn estämisestä annetun valtioneuvoston asetuksessa (jäljempänä nitraattiasetus) nro 931/2000. Asetuksen mukaan lannan varastointitilojen ja lantakourujen tulee olla vesitiiviitä (4.2 ). Lantala tulee olla rakennettu siten, ettei siitä johdu suoria valumia ympäristöön. Lannanvarastointitilan tulee olla riittävän suuri (4.1 ). Lanta on varastoitava tiivispohjaisessa (rakenne, josta vettä ei mene haitallisessa määrin läpi) lantalassa, joka on mitoitettu 12 kuukauden aikana kertyvälle lantamäärälle. Lantalan ohjemitoitus 12 kuukauden varastointia varten on hevosilla 12 m³ (nitraattiasetuksen 4 1 mom. ja liite 2). Alle 1 vuotiaan hevosen ja ponin lantatarpeeksi voidaan arvioida 8 m³. Lampaan ja vuohen lantatarpeeksi voidaan arvioida 1,5 m³. Lantala on aina mitoitettava niin, että tallista 12 kuukauden aikana kertynyt lanta ja ulkotarhoista kerätty sonta mahtuvat lantalaan. Laidunkauden aikana laitumelle jäävän lannan osuus voidaan vähentää lantalatilavuudesta. Ympäristönsuojelusihteeri Kinnunen on suorittanut tarkastuskäynnin tilalla Tarkastuskäynnillä on todettu, että tilalla on ollut hevonen ja kaksi ponia sekä lampaita ja vuohia yhteensä 10 kpl. Nitraattiasetuksen mukaisten virtsan- ja lannanvarastointitilojen rakentamiseen ei tällöin tilalla ollut ryhdytty. Ympäristönsuojelusihteeri Kinnunen on tiedustellut puhelimitse tilannetta ja mahdollisia tehtyjä toimenpiteitä tilalla Keskusteluissa on ilmennyt, että yksi hevonen on jouduttu lopettamaan ja tilalla on suomenpienhevonen, poni sekä muita kotieläimiä. Muutoin tilanne on ennallaan. Suunnitelmissa on ollut siirtää eläimet muualle vuoden sisällä. Mieronvaaran tilan naapurissa n. 200 m:n päässä asuva Leo Kotilainen

2 on tiedustellut teknisen lautakunnan valvontajaostolta ja päivätyillä kirjeillä, mm. millaisiin toimenpiteisiin valvontajaosto aikoo ryhtyä Hirvosten tilan eläinten lannan varastoinnin suhteen asian saattamiseksi säännösten mukaiseksi. Vastineessaan Kotilaiselle ympäristönsuojelusihteeri Kinnunen on ilmoittanut asetetut määräajat toimenpiteisiin ryhtymiseksi ( ja ), lisäksi Kinnunen on ilmoittanut, että asia tullaan viemään eteenpäin toisen määräajan mentyä umpeen. Leo Kotilainen on lähettänyt teknisen lautakunnan valvontajaostolle osoitetut, ja päivätyt kirjeet, joissa hän on tiedustellut mm. millaisia ehtoja valvontajaosto on asettanut Mieronvaaran tilalla pidettävien eläinten määrästä, mikäli lannan ja virtsan varastointitiloja ei ole rakennettu. Vastinetta Kotilaisen kahteen viimeisempään kirjeeseen ei ole annettu, koska tilalle Mieronvaara asetettu viimeisin määräaika ei ole ollut vielä täyttynyt, eikä asiaa ole voitu käsitellä ennen sitä. Rakennustarkastaja / ympäristönsuojelusihteeri Kinnunen on jäänyt virkavapaalle väliseksi ajaksi. Ympäristönsuojelusihteerin tehtävät on siirretty rakennustarkastaja Piiraiselle kyseiseksi ajankohdaksi. Vs. ympäristönsuojelusihteeri Piirainen on suorittanut tarkastuskäynnin kesälomalta paluun jälkeen , Hirvosten omistamalla tilalla (Mieronvaara). Tarkastuskäynnistä on laadittu muistio. Tarkastuskäynnin yhteydessä tilalla oli kolme hevosta (kavioeläintä), muutama vuohi ja toistakymmentä lammasta. Kaikki eläimet olivat ko. ajankohtana ulkona, hevoset jaloittelutarhassa muut eläimet laitumella. Vanhan navettarakennuksen eteläpäässä sijaitsee lantala, jota Hannu Hirvosen kertoman mukaan on korjattu siten, että pohjalle on asennettu monikerroksinen muovi, jonka päälle on vaihdettu maa-aineksia (hiekka/sora) n cm. Lantalan koko on n. 10 m², muovi ulottuu arviolta cm ympäröivän maa-aineksen yläpuolelle, lantala on katettu. Tilalla syntynyttä hevosenlantaa on patteroitu pihapiiristä luoteeseen n. 200 m:n päähän vanhalle peltoaukealle. Hannu Hirvosen kertoman mukaan naapurit ovat hakeneet kompostoitunutta hevosenlantaa kotitarvekäyttöön. Sahanpurupitoinen hyvin maatunut / kompostoitunut hevosen lanta oli n. aarin suuruisella alueella. Alueen reunamille oli luontaisesti levinnyt nokkosta. Maanomistajien toimesta patterointialueelle oli istutettu kurpitsaa. Hevostallin yhteyteen ei tarvitse rakentaa lantalaa tai sen koko voi olla normien mukaista pienempi, mikäli - lantaa luovutetaan tiivispohjaiseen, riittävän kokoiseen lantavarastoon (nitraattiasetuksen 4 3 mom., lannan patterointi) - lantaa luovutetaan sellaiselle hyödyntäjälle, jolla on ympäristönsuojelulain mukainen lupa toiminnalleen (nitraattiasetuksen 4 3 mom.) - lantaa kertyy vuosittain enintään 20 m³ - lantaa myydään tallilta pakattuna.

3 Näissä tapauksissa tallinpitäjän tulee tehdä vuosittain valvontailmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Patterivarastointi tarkoittaa lannan varastointia aumassa eli ns. patterissa, joka on sijoitettu ja perustettu nitraattiasetuksen liitteen 1 edellyttämällä tavalla peltolohkolle, jolle lanta tullaan patterista levittämään. Muu lannan varastointi maapohjalla ilman tiiviitä pohjarakenteita on kielletty. Aiemmin Kinnusen suorittamien tarkastuskäyntien ja toiminnanharjoittajalta saatujen selvitysten perusteella voidaan todeta, etteivät lannanvarastointitilat Hirvosten tilalla ole täyttäneet nitraattiasetuksen vaatimuksia. Vs. ympäristönsuojelusihteerin suorittaman tarkastuskäynnin perusteella voidaan kuitenkin todeta, että Hirvonen on korjannut tilalla olevaa lantalaa asetusta vastaavaksi. Puhelinkeskustelussa (Hannu Hirvonen/Piirainen) Hirvonen on ilmoittanut nykyiseksi eläinmääräksi seuraavaa; 2 kpl eestinponia, lampaita 15 kpl ja vuohia 3 kpl. Eläimet ovat laitumella laidunkauden ajan (laidunmaata arviolta n. 2 ha), lisäksi hevoset / ponit ovat talvella lähes päivittäin jaloittelutarhassa. Tilalla on myös pidetty kesäisin lasten ratsastustapahtumia (poislukien vuosi 2009), jolloin tilalla voi väliaikaisesti olla useampia hevosia/poneja. Laidunkausi huomioiden nykyisellä eläinmäärällä kertyvän lannan määrä on n. 25 m³. Hevostallien ympäristönsuojeluohjeen (121 / , sivu 15) mukaisesti lantalaan kertyvän lannan määrä voi olla ohjemitoitusta jonkin verran pienempi mikäli hevoset ulkoilevat erittäin paljon myös varsinaisen laidunkauden ulkopuolella. Lisäksi lampaiden ja vuohien karsinoissa lanta kerätään kuivikepohjalle ja tyhjennetään suoraan lantalan tyhjennyksen yhteydessä patterivarastointiin. Nykyisen kuivalantalan varastointitilavuus on n. 15 m³, joten nykyisellä eläinmäärällä kuivalantalan varastointitilavuutta voidaan pitää jo riittävänä. Mieronvaaralla suoritettujen katselmusten perusteella voidaan todeta, ettei suoranaisia haittavaikutuksia maaperään pohjaveteen tai vesistöihin ole havaittavissa. Lähin vesistö on n. 500 m päässä tilasta etelään sijaitseva Rastinjärvi. Tilan pihapiiristä n. 100 m etelään on Petäjälammentie. Lantapatterissa oleva purupohjainen hevosenlanta on kompostoinut ja kasvillisuus käyttää sitä hyväkseen. Haitallisia päästöjä kompostoidusta lantapatterista ei ole havaittavissa. Ympäristöministeriön monisteen mukaisesti (121 Hevostallien ympäristönsuojeluohje , sivu 19-20) on annettu ohjeet patteroinnista, jonka mukaan toimittaessa saavutetaan määräysten mukainen toiminta. Tilalla käytetään kuivikkeena purua. Purupohjaisen tai runsaasti purua sisältävän hevosenlannan peltokäyttö ei ole usein mahdollista yhden tal-

4 vikauden varastoinnin jälkeen, vaan sitä hyödyntävä viljelijä arvioi sen jatkokompostoitumistarpeen. Nitraattiasetuksen tavoitteena on maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn estäminen. Tilalla Mieronvaara suoritetun katselmuksen ( ) havaintojen perusteella nitraattiasetuksen vaatimukset tavoitteisiin suhteutettuina toiminnan haittavaikutukset ympäristöön ovat lieviä. Leo Kotilainen on päivätyllä kirjeellään tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle Kuhmon Kaupungin ympäristösihteerin toiminnasta. Kirjeen johdosta eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia on lähettänyt päivätyn selvityspyynnön asian johdosta. Asia on käsitelty teknisen lautakunnan valvontajaoston edellisessä kokouksessa ja asiasta on annettu vastine eduskunnan oikeusasiamiehelle. Ympäristönsuojelusihteeri Kinnusen virkavapaan vuoksi rakennustarkastaja Piiraiselle siirtyneet ympäristönsuojelusihteerin työtehtävien priorisoinnissa on otettu huomioon asioiden hoidon tärkeys ja kiireellisyys. Rakennusvalvonnan tehtävät, pääsääntöisesti kesäaikaan suoritetavat katselmuskäynnit työmailla on suoritettava tietyn rakennusvaiheen aikana, samoin tarvittavien rakennus- ja toimenpidelupien lupakäsittelyä on tehty jatkuvasti kesäaikaisen rakentamisen turvaamiseksi. Lisäksi ympäristönsuojelusihteerintehtäviin kuuluvat mm. maa-ainesotto-paikkojen katselmukset, murskaustoiminnan katselmukset, asfalttiasemien aloitus- ja loppukatselmukset ja yms. kiireelliset asiat, jotka on suorittava nopealla aikataululla sulan maan aikana. Edellä mainituin perustein asian käsittely on siirretty työtehtävien kannalta kiireettömänpään aikaan (talvi). Lisätietoja antaa rakennustarkastaja & vs. ympäristösuojelusihteeri Harri Piirainen puh tai Rakennustarkastaja & vs. ympäristösuojelusihteerin esitys: Teknisen lautakunnan valvontajaosto toteaa, että vs. ympäristönsuojelusihteerin suorittaman katselmuksen ( ) ja siinä suorittujen havaintojen perusteella asiaa tullaan jatkossa tarkastelemaan sisällyttämällä Mieronvaaran tila valvontakohteeksi. Teknisen lautakunnan valvontajaosto toteaa edelleen, että Kerttu ja Hannu Hirvosen omistamalla Mieronvaaran tilalla on ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin virtsan ja lannan varastointiin käytettävän kuivalantalan korjaustoimenpiteisiin ja korjaukset on toteutettu riittävällä tavalla.

5 Lisäksi tilalla syntynyttä hevosenlantaa on patteroitu pihapiiristä luoteeseen n. 200 m:n päässä olevalla vanhalla peltoaukealla. Sahapurunpitoista kompostoitunutta hevosen lantaa on luovutettu kotitarvekäyttöön ja lopulle alueelle on luontaisesti levinnyt nokkosta. Maanomistajien toimesta patterointialueelle on istutettu kurpitsaa. Koska hevosen ulosteisiin lisätään huomattava määrä kuiviketta (puru) on huomioitava, ettei purupohjaisesta lannasta tule vastaavia valumia kuin esim. nautaeläinten ulosteista. Hevosenlanta soveltuu patteroitavaksi muiden tuotantoeläinten lantaa paremmin, koska siinä on aina erittäin paljon kuiviketta (50-80%). Purupohjaista hevosenlantaa voidaan kompostoida patterissa ylivuotisesti, kun estetään pinta- ja pohjavesil le aiheutuvat haitat. Purulantakomposti käännetään kasvukauden aika na vähintään yhden kerran toiseen paikkaan. Runsaan kuivikemäärän vuoksi uusi pohja- tai peitekerros ei ole tarpeen. Valumien estämisek si seuraavina talvikausina patteri tulee peittää sateenpitävällä katteella (YM6/401/2007). Lantapatteri tulee sijoittaa ja perustaa pääsääntöi sesti peltolohkolle, jolle lanta tullaan patterista levittämään. Edellä mainittujen seikkojen perustella teknisen lautakunnan valvontajaosta toteaa, ettei Hirvosten omistamalla tilalle ole tarpeellista asettaa lisävaatimuksia lannan varastointitilojen osalta, mikäli tilalla pidettävien eläinten määrä ei oleellisesti muutu. Eläinmäärän oleellisesti suurentuessa toiminnanharjoittajan tulee ryhtyä toimenpiteisiin kuivalantalan suurentamiseksi, eläinmäärän tuottaman lannan määrää vastaavaksi. Kuivalantalan pohjan tiiviys tulee tarkastaa aina lantalan tyhjennyksen yhteydessä, mikäli rakenteissa ilmenee puutteellisuutta korjaukset tulee tehdä viipymättä. Lannan varastointi tulee jatkossakin tehdä YM:n (121 Hevostallien ympäristönsuojeluohje ) ohjeen mukaisesti. Lisäksi toiminnanharjoittajan tulee tehdä vuosittain valvontailmoitus patteroinnista kaupungin ympäristöviranomaiselle. Patteri tulee tehdä nitraattiasetuksen liitteen 1 mukaisesti siten, että päästöt vesiin voidaan estää. Ilmoittamalla patteroinnista kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle vältetään mahdolliset ongelmat täydentävien ehtojen valvonnassa. Lisäksi teknisen lautakunnan valvontajaosta toteaa, että ympäristönsuojelusihteeri Kinnusen virkavapaasta johtuvien työtehtävien priorisoinnista joutuen sekä ympäristövaikutuksiltaan vähäisen nitraattiasetuksen laiminlyönnin perusteella asian käsittely on siirretty työtehtävien kannalta kiireettömänpään ajanjaksoon ja asiaan liittyviin tiedusteluihin on vastattu riittävällä tavalla kohtuullisen ajan kuluessa. Tomialan vs. esimiehen päätösehdotus: Valvontajaosto hyväksyy rakennustarkastajan / vs. ympäristösuojelu-

6 sih teerin esityksen. Päätös: Valvontajaosto yksimielisesti hyväksyi päätösehdotuksen. Merkitään, että tämä päätös lähetetään Hannu Hirvosen lisäksi tiedoksi myös Leo Ko ti lai sel le. Merkitään, että tämä pykälä käsiteltiin ylimääräisenä asiana.

VALVJAOS 26 Vs. ympäristönsuojelusihteeri 24.3.2010

VALVJAOS 26 Vs. ympäristönsuojelusihteeri 24.3.2010 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 26 30.03.2010 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 34 14.06.2010 TILALLA MIERONVAARA HARJOITETTAVAN ELÄINTENPITOON LIITTYVÄN VIRTSAN- JA LANNAN VARASTOINTI KUIVALANTALASSA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.03.2015 Sivu 1 / 1 142/11.01.03/2014 25 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen

Lisätiedot

VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa

VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa kunnalliselle ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan kaukovarastoinnista patterissa (kohta D) myös, jos patteri

Lisätiedot

Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. lannan varastoinnista lantapatterissa. lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle

Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. lannan varastoinnista lantapatterissa. lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle ILMOITUS Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan varastoinnista lantapatterissa lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle lannan luovuttamisesta ympäristöluvan saaneelle hyödyntäjälle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 272/11.01.03/2012 28 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. (09) 816 24853 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 62/11.01.03/2013 30 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.

Lisätiedot

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Isonkyrön kunnan ympäristölautakunnalle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola

Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän

Lisätiedot

Hevostilan ympäristömääräykset

Hevostilan ympäristömääräykset Hevostilan ympäristömääräykset Talli-ilta 11.6.2013 Keski-Uudenmaan hevostilallisille ympäristötarkastaja Kirsi Järvinen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Lannan käsittely ja varastointi (1/2) Tallilla on

Lisätiedot

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)

Lisätiedot

Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus

Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus HELMET Pirtti Biobisnestä Pirkanmaalle hevosenlannasta 3.10.2017 Sari Sassi, ympäristötarkastaja, Lempäälän kunta Hevostalleja

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan valvontajaosto

Teknisen lautakunnan valvontajaosto KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 3/2010 37 Teknisen lautakunnan valvontajaosto KOKOUSAIKA 30.03.2010 klo 18:00-18:35 KOKOUSPAIKKA Tekniikka- ja ympäristöpalvelujen toimialan kokoushuone, Puro OSALLISTUJAT

Lisätiedot

Nitraattiasetus (1250/2014)

Nitraattiasetus (1250/2014) Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Nitraattiasetus * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus 1 Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet muuttuivat vuodeksi 2015, prosessoiduille

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)

Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari

Lisätiedot

Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II. 21.1.2012 Heini Iinatti

Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II. 21.1.2012 Heini Iinatti Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II 21.1.2012 Heini Iinatti Lantahuolto Lanta varastoitava tiivispohjaisessa (betoni, K30-2, asfalttibetoni tai valuasfaltti) lantalassa,

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 31.5.2011, kello 17.00 18.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala

Lisätiedot

UUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.

UUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12. UUSI NITRAATTIASETUS Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.2014 ) YTA / MARKKU LAITINEN 1 Asetuksen sisältö Pykäliä 16

Lisätiedot

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto

Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen

Lisätiedot

NITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY

NITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY NITRAATTIASETUS Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä 3.5.2017 Anne Polso EPOELY Nitraattiasetuksen soveltaminen Kaikkeen maa- ja puutarhatalouden harjoittamiseen. Lannan sekä lannoitevalmistelain

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä

Täydentävät ehdot Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä Täydentävät ehdot 24.02.2015 Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä 2.3.2015 Otannat Toimivaltainen valvontaviranomainen eli Mavi tekee velvoitteen mukaisen

Lisätiedot

Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset

Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset Ympäristölupa lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset suuret yksiköt: AVI:lta luvat, ELY valvoo pienet yksiköt: kunta antaa luvan ja valvoo Ympäristönsuojelulaki uudistuu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 1 193/2016 11.01.03 29 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle. ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti

Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle. ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti Hevostalouden ympäristökuormitus voi paikallisesti olla merkittävä Luvat ja ilmoitukset Hevostallin

Lisätiedot

RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY

RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui 5.10.2016 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Asetus astui voimaan voimaan

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot. MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014

Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot. MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014 Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014 Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013

Lisätiedot

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000

N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

3. ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut vireille Sipoon ympäristönsuojeluyksikön tarkastuksella 12.6.2014.

3. ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut vireille Sipoon ympäristönsuojeluyksikön tarkastuksella 12.6.2014. Ympäristönsuojelulain nojalla annettava määräys ja juoksevan uhkasakon asettaminen määräyksen tehostamiseksi / Föreläggande enligt miljöskyddslagen och utsättande av löpande vite för att förstärka föreläggandet

Lisätiedot

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Anne Polso / Elina Venetjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 7.5.2014 Kokkola

Lisätiedot

Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset

Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset Täydentävät ehdot Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset Perustuvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 artiklaan 93 ja liitteessä II esitettyihin asetuksiin ja

Lisätiedot

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)

1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus) VALVONTAILMOITUS Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen

Lisätiedot

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg

Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien

Lisätiedot

OHJEITA HEVOSTALLIN RAKENTAJALLE

OHJEITA HEVOSTALLIN RAKENTAJALLE OHJEITA HEVOSTALLIN RAKENTAJALLE Raahen seutukunta Raahe, Siikajoki, Pyhäjoki 1. LUVAT JA ILMOITUKSET Hevostallin ja siihen liittyvien rakennelmien rakentaminen edellyttää rakennuslupaa ja tapauskohtaisesti

Lisätiedot

Y m p ä r i s t ö m i n i s t e r i ö n m o n i s t e. Hevostallien ympäristönsuojeluohje 4.11.2003 HELSINKI 2003

Y m p ä r i s t ö m i n i s t e r i ö n m o n i s t e. Hevostallien ympäristönsuojeluohje 4.11.2003 HELSINKI 2003 Y m p ä r i s t ö m i n i s t e r i ö n m o n i s t e 121 Hevostallien ympäristönsuojeluohje 4.11.2003 HELSINKI 2003........................... Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Viljelijä tulotukikoulutus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Viljelijä tulotukikoulutus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Viljelijä tulotukikoulutus 2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 9.4.2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin

Lisätiedot

Nitraattiasetus 1261 / Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus

Nitraattiasetus 1261 / Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus Nitraattiasetus 1261 / 2015 Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus Nitraattiasetus 1261/ 2015 Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet löytyvät asetuksesta Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot

Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot Airi Kulmala/MTK Tilanne 13.2.2015 Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on

Lisätiedot

Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset

Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 liitteessä II säädettyjen täydentävien ehtojen lakisääteinen hoitovaatimus 1 Vain osa NiA:sta

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Kotieläintukikoulutukset 29.1.2015, 6.2.2015 ja 10.2.2015 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 2.12.2016 Valtioneuvosto hyväksyi uuden

Lisätiedot

HEVOSTALLIOHJE. Hamina, Virolahti, Miehikkälä

HEVOSTALLIOHJE. Hamina, Virolahti, Miehikkälä HEVOSTALLIOHJE Hamina, Virolahti, Miehikkälä Haminan kaupunki Ympäristötoimi 20.10.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUVAT JA ILMOITUKSET...3 1.1 Rakennuslupa ja toimenpidelupa...3 1.2 Eläinsuojelulain mukainen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA)

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Hevosyrittäjäpäivät, Nokia 13.11.2015 Maarit Hollmén/MTK

Lisätiedot

Täydentävät ehdot. Neuvo 2020 alkukoulutus

Täydentävät ehdot. Neuvo 2020 alkukoulutus Täydentävät ehdot Neuvo 2020 alkukoulutus Järvenpää 10.12.2014 Mitä ovat täydentävät ehdot? Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksia (GAEC) sekä Lakisääteisiä hoitovaatimuksia (SMR) Lakisääteiset hoitovaatimukset

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta

Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden

Lisätiedot

HEVOSTALLIOHJE. Hamina, Virolahti, Miehikkälä

HEVOSTALLIOHJE. Hamina, Virolahti, Miehikkälä HEVOSTALLIOHJE Hamina, Virolahti, Miehikkälä Haminan kaupunki Ympäristötoimi 23.2.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUVAT JA ILMOITUKSET...3 1.1 Rakennuslupa ja toimenpidelupa 3 1.2 Eläinsuojelulain mukainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.01.2012 Sivu 1 / 1 6232/10.03.00/2011 18 Vaatimus rakennusluvan 2011-1366 rakennusvalvontamaksun nro 114701171 poistamiseksi, kiinteistö 51-280-3, Sotarovastintie 5, 00370 Helsinki

Lisätiedot

Täydentävät ehdot - muutokset vuonna 2015. Sonja Pyykkönen Uudenmaan ELY-keskus

Täydentävät ehdot - muutokset vuonna 2015. Sonja Pyykkönen Uudenmaan ELY-keskus Täydentävät ehdot - muutokset vuonna 2015 Sonja Pyykkönen Uudenmaan ELY-keskus 23.3.2015 Täydentävien ehtojen opas Opas sisältää sekä Maaseutuviraston että Eviran osuudet täydentävistä ehdoista Muutokset

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla

Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla 29.04.2015 42 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 4.5.2015 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki

Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Turkistarhojen ja maatilojen valvonta Valvojat Etelä-Pohjanmaan maatilat Pirita Rousu ja Toni Etholén (Seinäjoki)

Lisätiedot

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.

PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja. KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOHJE HEVOSTALLEILLE

YMPÄRISTÖOHJE HEVOSTALLEILLE YMPÄRISTÖOHJE HEVOSTALLEILLE Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula Keski-Uudenmaan ympäristökeskus SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 LAINSÄÄDÄNNÖLLISET LÄHTÖKOHDAT... 3 LUPA- JA ILMOITUSVELVOLLISUUDET... 4

Lisätiedot

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle

1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1/2018 Lupajaosto 27.02.2018 Loimijoentie 74 Lupajaosto Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 23.2.2018 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus nautakasvattamon

Lisätiedot

ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:

ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus: 9/YMPLA 26.02.2014 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Y3/2014 Ympla 26.02.2014 33 Ympäristölautakunta Annetaan julkipanon jälkeen Loimijoentie 74 03.03.2014 32440 Alastaro ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin TÄYDENTÄVÄT EHDOT Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin 25.2. videoneuvottelukoulutus 15.3. Tampere 22.3. Helsinki Nitraattiasetus 1250/2014 - muutos 1261/2015 - Täydentäviä

Lisätiedot

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske Ympäristölautakunta 5 20.01.2011 Ympäristölautakunta 14 08.02.2011 Ympäristölautakunta 13 05.02.2013 Ympäristölautakunta 24 12.03.2013 Ympäristölautakunta 15 04.03.2014 Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin

Lisätiedot

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA RAKENNUKSEN YMPÄRISTÖ ORIVEDEN KAUPUNGIN PAPPILAN KYLÄSSÄ TILALLA VANHA-PAPPILA RN:O 26:2

YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA RAKENNUKSEN YMPÄRISTÖ ORIVEDEN KAUPUNGIN PAPPILAN KYLÄSSÄ TILALLA VANHA-PAPPILA RN:O 26:2 Ympäristölautakunta 94 15.06.2004 Ympäristölautakunta 127 13.10.2004 Ympäristölautakunta 124 30.06.2009 Ympäristölautakunta 157 13.10.2009 Ympäristölautakunta 21 26.01.2010 Ympäristölautakunta 139 26.10.2010

Lisätiedot

LUONNONHAITTA- KORVAUS

LUONNONHAITTA- KORVAUS TUKIKOULUTUS 2015 Anna Setälä Viestintä Oy Tuulihaukka 26.1.2015 LUONNONHAITTA- KORVAUS 1 Ohjelmaperusteiset tuet Jatkossa vain yksi ohjelmaperusteinen tukikelpoisuus lohkoilla Tukikelpoiseen lohkoon voidaan

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta: Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Hevostallien ympäristövaikutukset ja niiden hallinta. Johanna Tanhuanpää, Agropolis Oy Inkeri Pesonen, MTT

Hevostallien ympäristövaikutukset ja niiden hallinta. Johanna Tanhuanpää, Agropolis Oy Inkeri Pesonen, MTT Hevostallien ympäristövaikutukset ja niiden hallinta Johanna Tanhuanpää, Agropolis Oy Inkeri Pesonen, MTT Esityksen sisältö Ympäristövaikutukset Hevostaloudesta syntyviä ympäristövaikutuksia ja ratkaisuja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12

Lisätiedot

Vastaus Päivikki Palosaaren reklamaatioon laskusta sekä vastaukset selvityspyyntöön

Vastaus Päivikki Palosaaren reklamaatioon laskusta sekä vastaukset selvityspyyntöön Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 143 17.12.2015 37 20.04.2016 Vastaus Päivikki Palosaaren reklamaatioon laskusta sekä vastaukset selvityspyyntöön 383/10.03.00/2015 RakYmplk

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 3907/11.00.02/2015 73 Lausunto Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnalle Kirkkonummen ympäristönsuojelumääräysten päivitysehdotuksesta Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019

HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019 HOLLOLAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUN VALVONTAOHJELMA 2019 Hollolan kunnan valvontajaosto 30.1.2019 1 / 6 Yleistä valvontaohjelmasta Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :n neljännen momentin mukaan kunnan

Lisätiedot

1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut ja pöytäkirjan nähtävänä pito 2. Viranhaltijapäätökset. Saapuneet asiakirjat

1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut ja pöytäkirjan nähtävänä pito 2. Viranhaltijapäätökset. Saapuneet asiakirjat YPÄJÄN KUNTA Rakennuslautakunta ASIALUETTELO 1 / 2016 KOKOUSAIKA 3.3.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 1 Rakennuslautakunnan kokoukset 2016, kokouskutsut

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 13.12.2016 128 2 Viranomaistoimiin määrääminen Rakennus- ja ympäristölautakunta määrää

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 62 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Niilo-Aleksi Lappalaisen eläinsuojan toiminta tilalla Löytynmäki , määräys nitraattiasetuksen noudattamisesta ja uhkan asettamispäätös

Niilo-Aleksi Lappalaisen eläinsuojan toiminta tilalla Löytynmäki , määräys nitraattiasetuksen noudattamisesta ja uhkan asettamispäätös Ympäristölautakunta 89 22.09.2015 Niilo-Aleksi Lappalaisen eläinsuojan toiminta tilalla Löytynmäki 263-417-24-3, määräys nitraattiasetuksen noudattamisesta ja uhkan asettamispäätös 484/11.03.04/2015 Ymplk

Lisätiedot

Broilertilojen ympäristöluvat

Broilertilojen ympäristöluvat Broilertilojen ympäristöluvat Lähde: www.ymparisto.fi Kuva Pekka Koskinen Ympäristölupavaatimukset Eläinsuoja tarvitsee ympäristöluvan, jos se on tarkoitettu vähintään (YSA 1 1 momentti 11 kohta) 10 000

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 22 12.02.2015. 22 Asianro 8573/11.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 22 12.02.2015. 22 Asianro 8573/11.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 22 Asianro 8573/11.01.00/2014 Lausunto aluehallintovirastolle eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta, Lohilahti 7:99, Riistavesi Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Alueellinen

Lisätiedot

Ekologinen talli. VirtuaaliKYLÄ

Ekologinen talli. VirtuaaliKYLÄ Hyvinvointi, turvallisuus ja ympäristöasioista huolehtiminen on oleellinen osa hevosalan yrittäjän arkea. Hevostilan ja sen ympäristön vastuullinen hoitaminen luo hyvinvointia ja turvallisuutta paitsi

Lisätiedot

HEVOSTALOUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELU

HEVOSTALOUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELU Lammi 1.10.2008 HEVOSTALOUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELU Heini Iinatti ProAgria Oulu p. 044 3090869 heini.iinatti@kenttaratsastus.fi HEVOSTALOUDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 1/1 Vesistökuormitus (pinta- ja pohjavedet)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU-2009-Y Telefaksi (014) Liike- ja yhteisötunnus: LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

PÄÄTÖS. KSU-2009-Y Telefaksi (014) Liike- ja yhteisötunnus: LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 12.8.2009 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 610 110 Dnro KSU-2009-Y-106-113 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen päätös.

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen valvonta. Mira Liiri Tampere

Täydentävien ehtojen valvonta. Mira Liiri Tampere Täydentävien ehtojen valvonta Mira Liiri Tampere 19.-20.1.2016 Täydentävät ehdot???? - Täydentävät ehdot ovat perusvaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien viljelijätukien ehtona - Vaatimukset koostuvat

Lisätiedot

Erkki ja Seija Hietaojan eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen

Erkki ja Seija Hietaojan eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen Ympäristö- ja terveyslautakunta 37 24.09.2015 Erkki ja Seija Hietaojan eläinsuojan ympäristölupamääräysten tarkistaminen ja nykyisen toiminnan laajentaminen Ympäristö- ja terveyslautakunta 37 Valmistelija:

Lisätiedot

Eläinsuojan ympäristöluvitus. Maarit Walta Ympäristönsuojelutarkastaja p. 0400 144 453 maarit.walta@ylasavonsote.fi

Eläinsuojan ympäristöluvitus. Maarit Walta Ympäristönsuojelutarkastaja p. 0400 144 453 maarit.walta@ylasavonsote.fi Eläinsuojan ympäristöluvitus Maarit Walta Ympäristönsuojelutarkastaja p. 0400 144 453 maarit.walta@ylasavonsote.fi 11.9.2014 Milloin eläinsuoja tarvitsee ympäristöluvan? Eläinsuoja, joka on tarkoitettu

Lisätiedot

HEVOSTALLIEN LANTALAT JA LANNAN JATKOKÄSITTELY JÄRVI-POHJANMAAN YMPÄRISTÖTOIMEN ALUEELLA

HEVOSTALLIEN LANTALAT JA LANNAN JATKOKÄSITTELY JÄRVI-POHJANMAAN YMPÄRISTÖTOIMEN ALUEELLA HEVOSTALLIEN LANTALAT JA LANNAN JATKOKÄSITTELY JÄRVI-POHJANMAAN YMPÄRISTÖTOIMEN ALUEELLA Elli Myllyperkiö Opinnäytetyö Toukokuu 2011 Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Luonnonvara- ja ympäristöala OPINNÄYTETYÖN

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 109 Tekninen lautakunta 12/2011 Kokousaika Torstai 29.09.2011 klo 18.30 19.05 Kokouspaikka Kunnanviraston valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Rakennus- ja ympäristölautakunta 319 17.10.2012 Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 575/11/01/00/2010 RYL 319 Asiakirjat Asiakirjat ovat

Lisätiedot

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht.

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKALA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien,

Lisätiedot

1 Hakija 1.1 Luvan hakija Saku ja Nelli Oravainen Y-tunnus 2034682-6 Väliharjuntie 210 71820 Pöljä. Yhteyshenkilö Saku Oravainen, puh.

1 Hakija 1.1 Luvan hakija Saku ja Nelli Oravainen Y-tunnus 2034682-6 Väliharjuntie 210 71820 Pöljä. Yhteyshenkilö Saku Oravainen, puh. 1 Ymp.ltk 24.3.2010 10 liite 2 1 Hakija 1.1 Luvan hakija Saku ja Nelli Oravainen Y-tunnus 2034682-6 Väliharjuntie 210 71820 Pöljä Yhteyshenkilö Saku Oravainen, puh. 044 362 3067 1.2 Eläinsuojan sijaintipaikka

Lisätiedot

Määräys nitraattiasetuksen noudattamisesta ja uhkan asettamispäätös. Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Johanna Narvi, puh.

Määräys nitraattiasetuksen noudattamisesta ja uhkan asettamispäätös. Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Johanna Narvi, puh. Ympäristölautakunta 115 03.09.2013 Määräys nitraattiasetuksen noudattamisesta ja uhkan asettamispäätös 348/11.03.04/2013 Ymplk 115 Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Johanna Narvi, puh. 040 568

Lisätiedot

YMP 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 YMP 6 VALITAAN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 2 RAKENNUSVALVONNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

YMP 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 YMP 6 VALITAAN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 2 RAKENNUSVALVONNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA ILMAJOEN KUNTA Ympäristölautakunta KOKOUSKUTSU/ ASIALISTA Kokousaika Kokouspaikka 29.1.2008, kello 17.00 Ilkanrati, kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Esityslistan liitteet Asia Sivu YMP 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 39 03.03.2015 58 14.04.2015 Juoksevan uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella kiinteistölle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Täydentävät ehdot. MYSP / Arto Valkonen

Täydentävät ehdot. MYSP / Arto Valkonen Täydentävät ehdot MYSP 3.5.2017 / Arto Valkonen 1 29.5.2017 Mitä ovat täydentävät ehdot? Täydentävät ehdot ovat perusvaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien viljelijätukien ehtona 1.Viljelyyn liittyvät

Lisätiedot

LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus. Savonia Juho Pikkarainen

LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus. Savonia Juho Pikkarainen LHK, nautapalkkio, pohjoinen kotieläintuki ja eläinten hyvinvointikorvaus Savonia 17.2.2015 Juho Pikkarainen Luonnonhaittakorvaus Oleellisin muutos on korvauksen muuttuminen 5- vuotisesta sitoumuksesta

Lisätiedot

55 14.04.2015. Rakennuspaikka ÖVERBY, 257-496-0002-0207 Asentajantie 3, 02400 KIRKKONUMMI

55 14.04.2015. Rakennuspaikka ÖVERBY, 257-496-0002-0207 Asentajantie 3, 02400 KIRKKONUMMI Rakennus- ja ympäristölautakunta 55 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-4-OIK viranhaltijapäätöksestä 23.2.2015 72 / Rakennuslupahakemus 15-22-B / Överby 496-2-207, 496-4-113-M-601 ja 496-2-112-M-603 / Konewatt

Lisätiedot

ASIA KANTELU SELVITYS

ASIA KANTELU SELVITYS ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.01.2015 Dnro OKV/4/1/2014 1/5 ASIA Maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Oulun poliisilaitoksen menettely Oulujärven

Lisätiedot