Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II Heini Iinatti
|
|
- Reino Jääskeläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II Heini Iinatti
2 Lantahuolto Lanta varastoitava tiivispohjaisessa (betoni, K30-2, asfalttibetoni tai valuasfaltti) lantalassa, joka on mitoitettu 12 kuukauden lantamäärälle Minimimitoitus: 12 m 3 hevospaikkaa kohden ja 8 m 3 ponipaikkaa kohden Lantalan rakenteiden tulee estää lannan ja mahdollisten valumavesien pääsy ympäristöön sekä pinta- ja pohjavesiin Tiivis ajoluiska, lantalan edusta ja lannan kuljetusalueet Sijainti siten, että lanta voidaan siirtää eläinsuojasta lantalatilaan ilman lannan leviämistä ympäristöön ja, että sen tyhjentäminen on kaikkina vuodenaikoina mahdollista. Riittävä etäisyys vesistöstä, valtaojasta, naapurista, kaivosta Lantala voidaan tehdä joko avolantalana tai katettuna
3 Laidunkausi ja pihatot Laidunkauden aikana laitumelle jäävän lannan osuus voidaan vähentää lantalatilavuudesta. Jos hevoset ovat yöt sisällä, vähennyksestä otetaan huomioon vain puolet. Pihattojen kuivikepohjat voidaan ottaa huomioon lannan varastotilana. Lantavarasto tarvitaan kuitenkin kuivikepohjasta lannan levityskiellon ( ) poistettavalle lannalle sekä ulkoilualueilta kerätylle lannalle.
4 Lantalat Avolantala reunat ja ajoluiska vähintään 0,5 m korkeat. toiminnan kannalta seinämät kannattaa tehdä 1,5 2 metriä korkeiksi. sijoitus siten, ettei sadevesi valu ympäröivien rakennusten katolta lantalaan. etäisyys rakennuksen seinästä 1,2 m. Katettu lantala betonireunojen korkeus vähintään 1,5 m ja ajoluiskan 0,2 m. ulkovaippa harva tai aukollinen, jotta lantala tuulettuu riittävästi ja mahdollinen lantapalo voidaan estää.
5 OMILLE PELLOILLE levitysmääräyksiä noudattaen LANNAN LUOVUTUS Kaikesta luovutuksesta oltava kirjallinen sopimus Tehtävä valvontailmoitus vuosittain Maanviljelijälle maanparannusaineeksi välittömästi peltoon levitettäväksi viljelijän lantavarastoon lantapatteriin (poikkeus) Kompostoitavaksi, luomuviljelijälle Ympäristöluvan omaavalle hyödyntäjälle Kompostoitavaksi, mullan valmistukseen poltettavaksi Myynti tallilta pakattuna Minne lanta?
6 Lannan levitys peltoon suositellaan tehtäväksi keväisin kielletty välisenä aikana. Jos maa on sula ja kuiva, lantaa voidaan levittää asti ja lannan levitys voidaan aloittaa aikaisintaan 1.4. ei saa levittää lumipeitteiseen, routaiseen tai veden kyllästämään maahan. ei 5 metriä lähemmäs vesistöä Hevosen kuivikelantaa saa levittää kaikkiaan 56 tonnia hehtaarille vuodessa.
7 Lannan ravinneanalyysit Pellolle levitettävästä lannasta on tehtävä lantaanalyysi vähintään viiden vuoden välein Analyysissä on tutkittava vähintään kokonais- ja liukoinen typpi. Jos näytteestä analysoidaan muita ravinteita, voidaan näin saatuja ravinnepitoisuuksia käyttää lannan ravinnepitoisuuksia laskettaessa ja lannoitusta suunniteltaessa (maatalouden viljelysuunnitelma)
8 Lannan luovuttaminen tiivispohjaiseen, riittävän kokoiseen lantavarastoon välittömään hyötykäyttöön hyödyntäjälle, jolla on ympäristölupa kompostoida tai valmistaa ruokamultaa sekä Eviran hyväksyntä tuotteen markkinointiin suoraan tilalta irtotavarana, kun lanta ei sisällä mitään vakavaa tartuntataudin leviämisriskiä eikä tilalla ole todettu hukkakauraa Luovutusta odottava lanta voidaan varastoida esim. siirtolavalla.
9 Siirtolavan tai vastaavan alustan on oltava tiivispohjainen ja tilavuudeltaan riittävä tyhjennysväleihin Siirtolava sijoitetaan mieluiten katokseen tai sen on oltava sadekausina peitettävissä Lantaa on luovutettava säännöllisesti, jotta lantala tai siirtolava ei ylitäyty Lannan säännöllisestä luovutuksesta on aina oltava voimassa oleva kirjallinen sopimus
10 Lannan tai siitä valmistetun tuotteen myynti Lantaa tai siitä valmistettua tuotetta voidaan myös luovuttaa tai myydä yksityisille henkilöille joko kuormina tai säkissä suoraan tilalta tai "ovelta ovelle" tilan omana myyntinä Lannan luovuttamisen/myymisen edellytyksenä on, ettei tilalla esiinny hukkakauraa eikä tauteja kuten salmonellaa
11 Lantapatteri Mahdollista vain poikkeustapauksissa Poikkeuksina voidaan hyväksyä työtekniset ja hygieeniset syyt, kuten kelirikko, jolloin lantaa ei pääse levittämään pellolle Patteroinnista on nitraattiasetuksessa annettu omat ohjeensa ja siitä on tehtävä vuosittain ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle Lannan patterivarastointi ei voi siis korvata lantalaa, vaan patterointi on aina poikkeustapaus, joka hyväksytään erikseen Patterointi ei voi toistua vuodesta toiseen
12 Valvontailmoitus Mikäli tallin lantala ei ole mitoitettu 12 kuukauden lantamäärälle ja/tai lantaa luovutetaan toiselle yrittäjälle tai lantaa varastoidaan patterissa, tulee toiminnasta tehdä valvontailmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle vuosittain Valvontailmoituslomake on saatavilla mm.
13 Yksinkertaistettu lannan käsittely Tallilla syntyy lantaa Tallilla omat pellot, joille lanta levitetään Tallilla on oltava tiivispohjainen 12 kuukauden lantamäärälle mitoitettu lantala. Laidunkausi voidaan vähentää tilavuudesta. Lanta levitetään sallittuina levitysaikoina Lanta on tarkoitus luovuttaa maanviljelijälle suoraan peltoon levitettäväksi Tallilla on oltava tiivispohjainen 12 kuukauden lantamäärälle mitoitettu lantala. Laidunkausi voidaan vähentää tilavuudesta. Lanta luovutetaan ja levitetään sallittuina levitysaikoina Lanta on tarkoitus luovuttaa hyödyntäjälle (esim. mullan valmistus) tai toisen lantavarastoon (myöhemmin levitettäväksi) säännöllisin määrävälein (esim. 3 kk) Tallilla on oltava tiivispohjainen tyhjennysvälin lantamäärälle mitoitettu lantavarasto, esim. tiivis vaihtolava on hyvä! Lanta luovutetaan sovituin määrävälein. Luovutuksesta kirjallinen sopimus!
14 Ulkotarhat, laitumet Sijoitus ja rakennus siten, että pohjavesille ei aiheudu pilaantumisvaaraa, vaara pintavesille on mahdollisimman pieni, valumavedet hallittava 20 metriä valtaojasta, 100 metriä purosta tai muusta vesistöstä Ei vesistöön tai valtaojaan viettäville rinteille Rinnetarhojen käyttöä rajoitettava talvikausina ne ovat hevosille turvallisia ja riittävän tilavia, sade- ja sulamisvedet eivät jää tarhaan, pohja kestää kaikilla säillä Lannan poisto kasvipeitteettömiltä alueilta, ml. kulkualueet säännöllisesti vähintään viikoittain
15 Ulkotarhan pohja Pohja tulee kantaa hevosen alla ja antaa tasainen tuki kavioille. Tarha on perustettava maaperän mukaisesti kantavaksi. Tarha-alueen kuivatuksen järjestäminen joko salaojittamalla tai avo-ojilla on välttämätöntä. Vanhoista tarhoista on poistettava 0,5 1 metri lannan sekaista vanhaa pintamaata ennen uuden pohjarakenteen toteuttamista. Vanha pintamaa tulee toimittaa maanviljelijälle suoraan peltoon levitettäväksi tai luvan omaaville ylijäämämaan vastaanottajille.
16 Vesien johtaminen Tarha on perustettava muuta maastoa korkeammalle (20-30 cm) ja kallistukset on oltava tarhan reunojen keräilyojia kohti, jolloin sadevedet valuvat helposti tarhasta pois. Keräilyojat on sijoitettava hevosten turvallisuuden takia selkeästi tarhan aitojen ulkopuolelle (min 0,5 m).
17 Esimerkki tarhan valumavesien johtamisesta ja käsittelystä. (Lähde: Hyvinvoiva, turvallinen ja ympäristöystävällinen talli, 2008)
18 PIHATTOTARHAN VALUMAVESIEN PUHDISTAMON PERIAATEPIIRROS Aaro Närvänen 1. Kemikaalivarasto 2. Annostelukaivo 3. Laskeutusallas 4. Hiekkasuodatus
19 Tulovesi- ja annostelukaivo Poistuvan veden kaivo Hiekkasuodatin Valmis allas alkukesällä 2004
20 Annostelukaivo Annosteluputki, jonka alapäästä ferrisulfaatti liukenee virtaavaan veteen
21 Puhdistustehot liuennut fosfori: 95 % kokonaisfosfori: 82 % typpi: 62% Tulevaa ja lähtevää vettä kesävalunnan aikana.
22 Ulkotarhat, laitumet Aitaukset kävijän ja ohikulkijan katseen vangitsija! Ulkoilutarhojen aidat on rakennettava hevoselle sopivasta materiaalista ja niiden on oltava turvallisia, kestäviä ja ympäristöön sopivia. Aitojen portit tai muu huoltokäynti tarhoihin kannattaa mitoittaa siten, että tarhojen koneellinen puhdistus on mahdollista. Myös ulkoilualueelle johtavan kulkureitin on oltava sellainen, että hevoset eivät vahingoita itseään eivätkä tarpeettomasti likaannu. Ulkotarhojen pinta on uusittava tarvittaessa.
23 Kentät, raviradat, muut ulkoalueet Valumavedet imeytettävä tai kierrätettävä Lantaa poistettava Pölyn torjunta Kastelu veden kierrätys Pölynsidonta-aineet liuoksena Kalsiumkloridi, Dustex yms. Pölyämätön pinta hyvä hiekka, muu materiaali??
Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle. ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti
Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti Hevostalouden ympäristökuormitus voi paikallisesti olla merkittävä Luvat ja ilmoitukset Hevostallin
HEVOSTALOUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELU
Lammi 1.10.2008 HEVOSTALOUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELU Heini Iinatti ProAgria Oulu p. 044 3090869 heini.iinatti@kenttaratsastus.fi HEVOSTALOUDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 1/1 Vesistökuormitus (pinta- ja pohjavedet)
OHJEITA HEVOSTALLIN RAKENTAJALLE
OHJEITA HEVOSTALLIN RAKENTAJALLE Raahen seutukunta Raahe, Siikajoki, Pyhäjoki 1. LUVAT JA ILMOITUKSET Hevostallin ja siihen liittyvien rakennelmien rakentaminen edellyttää rakennuslupaa ja tapauskohtaisesti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 19.03.2015 Sivu 1 / 1 142/11.01.03/2014 25 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 272/11.01.03/2012 28 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. (09) 816 24853 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot. MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014
Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014 Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän
Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 62/11.01.03/2013 30 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän
Hevostilan ympäristömääräykset
Hevostilan ympäristömääräykset Talli-ilta 11.6.2013 Keski-Uudenmaan hevostilallisille ympäristötarkastaja Kirsi Järvinen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Lannan käsittely ja varastointi (1/2) Tallilla on
Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus
Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus HELMET Pirtti Biobisnestä Pirkanmaalle hevosenlannasta 3.10.2017 Sari Sassi, ympäristötarkastaja, Lempäälän kunta Hevostalleja
Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot
Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot Airi Kulmala/MTK Tilanne 13.2.2015 Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013
Nitraattiasetus (1250/2014)
Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden
UUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.
UUSI NITRAATTIASETUS Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.2014 ) YTA / MARKKU LAITINEN 1 Asetuksen sisältö Pykäliä 16
Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin
Nitraattiasetus * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus 1 Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet muuttuivat vuodeksi 2015, prosessoiduille
Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki
Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)
Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset
Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 liitteessä II säädettyjen täydentävien ehtojen lakisääteinen hoitovaatimus 1 Vain osa NiA:sta
Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. lannan varastoinnista lantapatterissa. lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle
ILMOITUS Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan varastoinnista lantapatterissa lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle lannan luovuttamisesta ympäristöluvan saaneelle hyödyntäjälle
Ekologinen talli. VirtuaaliKYLÄ
Hyvinvointi, turvallisuus ja ympäristöasioista huolehtiminen on oleellinen osa hevosalan yrittäjän arkea. Hevostilan ja sen ympäristön vastuullinen hoitaminen luo hyvinvointia ja turvallisuutta paitsi
Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto
Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 1 193/2016 11.01.03 29 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Kotieläintukikoulutukset 29.1.2015, 6.2.2015 ja 10.2.2015 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen
VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa
VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa kunnalliselle ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan kaukovarastoinnista patterissa (kohta D) myös, jos patteri
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA)
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Hevosyrittäjäpäivät, Nokia 13.11.2015 Maarit Hollmén/MTK
NITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY
NITRAATTIASETUS Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä 3.5.2017 Anne Polso EPOELY Nitraattiasetuksen soveltaminen Kaikkeen maa- ja puutarhatalouden harjoittamiseen. Lannan sekä lannoitevalmistelain
Hevostallien ympäristövaikutukset ja niiden hallinta. Johanna Tanhuanpää, Agropolis Oy Inkeri Pesonen, MTT
Hevostallien ympäristövaikutukset ja niiden hallinta Johanna Tanhuanpää, Agropolis Oy Inkeri Pesonen, MTT Esityksen sisältö Ympäristövaikutukset Hevostaloudesta syntyviä ympäristövaikutuksia ja ratkaisuja
HEVOSTALLIOHJE. Hamina, Virolahti, Miehikkälä
HEVOSTALLIOHJE Hamina, Virolahti, Miehikkälä Haminan kaupunki Ympäristötoimi 23.2.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUVAT JA ILMOITUKSET...3 1.1 Rakennuslupa ja toimenpidelupa 3 1.2 Eläinsuojelulain mukainen
Jaloittelutarharatkaisut, hoito ja valumavesien käsittely
Jaloittelutarharatkaisut, hoito ja valumavesien käsittely MTT Kotieläintuotannontutkimus Lantala- ja jaloittelutarhainvestoinnit, Juva18.4.2013 RAE ravinnehävikit euroiksi -hanke Esityksen sisältö Tarhojen
N:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000
N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on
Nitraattiasetus 1261 / Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus
Nitraattiasetus 1261 / 2015 Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus Nitraattiasetus 1261/ 2015 Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet löytyvät asetuksesta Lantalan vähimmäistilavuuden
Ympäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset
Ympäristölupa lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset suuret yksiköt: AVI:lta luvat, ELY valvoo pienet yksiköt: kunta antaa luvan ja valvoo Ympäristönsuojelulaki uudistuu
RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY
RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui 5.10.2016 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Asetus astui voimaan voimaan
HEVOSTALLIOHJE. Hamina, Virolahti, Miehikkälä
HEVOSTALLIOHJE Hamina, Virolahti, Miehikkälä Haminan kaupunki Ympäristötoimi 20.10.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUVAT JA ILMOITUKSET...3 1.1 Rakennuslupa ja toimenpidelupa...3 1.2 Eläinsuojelulain mukainen
Viljelijä tulotukikoulutus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Viljelijä tulotukikoulutus 2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 9.4.2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin
1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)
VALVONTAILMOITUS Isonkyrön kunnan ympäristölautakunnalle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)
1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)
VALVONTAILMOITUS Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA)
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Airi Kulmala/MTK Tilanne 26.1.2014 Asetuksen tarkoitus
Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset
Täydentävät ehdot Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset Perustuvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 artiklaan 93 ja liitteessä II esitettyihin asetuksiin ja
Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg
Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien
Täydentävät ehdot - muutokset vuonna 2015. Sonja Pyykkönen Uudenmaan ELY-keskus
Täydentävät ehdot - muutokset vuonna 2015 Sonja Pyykkönen Uudenmaan ELY-keskus 23.3.2015 Täydentävien ehtojen opas Opas sisältää sekä Maaseutuviraston että Eviran osuudet täydentävistä ehdoista Muutokset
Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)
Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari
VALVJAOS 26 Vs. ympäristönsuojelusihteeri 24.3.2010
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 26 30.03.2010 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 34 14.06.2010 TILALLA MIERONVAARA HARJOITETTAVAN ELÄINTENPITOON LIITTYVÄN VIRTSAN- JA LANNAN VARASTOINTI KUIVALANTALASSA
Tukihaku 2016. Täydentävät ehdot
Tukihaku 2016 Täydentävät ehdot Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputken torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön mukaisesti Kesantojen
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 2.12.2016 Valtioneuvosto hyväksyi uuden
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden
Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki
Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Turkistarhojen ja maatilojen valvonta Valvojat Etelä-Pohjanmaan maatilat Pirita Rousu ja Toni Etholén (Seinäjoki)
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA)
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Airi Kulmala/MTK Tilanne 9.2.2015 Asetuksen tarkoitus
Täydentävät ehdot ja valvonnat MTK:n tukikoulutus 2015
Täydentävät ehdot ja valvonnat 2015 MTK:n tukikoulutus 2015 Täydentävät ehdot Täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten ja lakisääteisten hoitovaatimusten noudattaminen kuuluu olennaisena
VALVJAOS 26 Vs. ympäristönsuojelusihteeri 24.3.2010
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 26 30.03.2010 TILALLA MIERONVAARA HARJOITETTAVAN ELÄINTENPITOON LIITTYVÄN VIRTSAN- JA LANNAN VARASTOINTI KUIVALANTALASSA JA PATTERIVARASTOINNISSA 157/8/86/2007 VALVJAOS
RAKENTAMINEN HEVOSTILOILLA Hevostallin ympäristö on osa maisemaa, estetiikkaa ja yritysimagoa
RAKENTAMINEN HEVOSTILOILLA Hevostallin ympäristö on osa maisemaa, estetiikkaa ja yritysimagoa Kaisa Hirvaskoski-Leinonen 04.02.2010 HEVOSEN PIDON LUVANVARAISUUS Ympäristölupa vaaditaan yli 60 hevoselle
Hevostalouden ympäristörakenteet. Merja Talvitie Kalajoki 27.11.2010
Hevostalouden ympäristörakenteet Merja Talvitie Kalajoki 27.11.2010 Maveplan Oy December 8, 2010 2 Kuka? Mistä? Miksi? Merja Talvitie Ins. AMK, Hevosharrastaja Maatalouden maan- ja tuotantorakennussuunnittelu
Nitraattiasetuksen päivitys - Miten selvitä määräysten kanssa?
Nitraattiasetuksen päivitys - Miten selvitä määräysten kanssa? Tapio Salo Kiuruvesi 27.11.2013 3.12.2013 1 Esityksen pääkohdat Taustaa Nitraattidirektiivi (EU 1991) Nitraattiasetus (Suomessa vuonna 2000)
Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK
Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet
Jaloittelutarhat Naudan näkökulma
Jaloittelutarhat Naudan näkökulma Tampere 2.2.2012 ELL Ulla Eerola Tuotantoeläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Mitä enemmän eläin voi vaikuttaa omaan oloonsa omalla käyttäytymisellään, sitä suuremmat
Täydentävät ehdot. Neuvo 2020 alkukoulutus
Täydentävät ehdot Neuvo 2020 alkukoulutus Järvenpää 10.12.2014 Mitä ovat täydentävät ehdot? Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksia (GAEC) sekä Lakisääteisiä hoitovaatimuksia (SMR) Lakisääteiset hoitovaatimukset
Y m p ä r i s t ö m i n i s t e r i ö n m o n i s t e. Hevostallien ympäristönsuojeluohje 4.11.2003 HELSINKI 2003
Y m p ä r i s t ö m i n i s t e r i ö n m o n i s t e 121 Hevostallien ympäristönsuojeluohje 4.11.2003 HELSINKI 2003........................... Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö Ympäristöministeriön
TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5
TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 Tarkastuspäivämäärä Tarkastuksen tekijän nimi Tarkastuksen tekijän asema Virkaeläinlääkäri Hevosjalostusliiton tj. Yksityinen eläinlääkäri Valmentaja (omavalvonta) Valmentaja
Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö
Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Lannan hyödyntäminen ja separointi 11.4.2013. Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Otsikko tähän Sisältö Esittely Separoinnin idea Ensikosketukseni
Jyväskylän kaupunki Ympäristötoimi 2011. Hevostilojen ympäristönsuojeluohje Jyväskylässä
Jyväskylän kaupunki Ympäristötoimi 2011 Hevostilojen ympäristönsuojeluohje Jyväskylässä Tämän oppaan tarkoituksena on palvella hevostilojen tietolähteenä ympäristönsuojelu- ja muissa lupa-asioissa. Kun
YMPÄRISTÖOHJE HEVOSTALLEILLE
YMPÄRISTÖOHJE HEVOSTALLEILLE Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula Keski-Uudenmaan ympäristökeskus SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 3 LAINSÄÄDÄNNÖLLISET LÄHTÖKOHDAT... 3 LUPA- JA ILMOITUSVELVOLLISUUDET... 4
Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta
Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus nro 931/2000 maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on
luonnos Valtioneuvoston asetus
luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 201_ 1 Tarkoitus Tällä asetuksella pannaan täytäntöön 12 päivänä
Hevosalan yrittäjyyskartoitus Satakunnassa
Hevosalan yrittäjyyskartoitus Satakunnassa Nykytoiminnan ja kehittämistarpeiden kartoittaminen - kysely alan toimijoille Hevostaloutta harjoittavan nimi Tallin / Yrityksen nimi Lähiosoite Postinumero (
Hevostallien lantahuolto Länsi-Turunmaalla
Hevostallien lantahuolto Länsi-Turunmaalla Huovila, Tuulia 2009 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Hyvinkää Hevostallien lantahuolto Länsi-Turunmaalla Tuulia Huovila Maaseutuelinkeinojen ko. Opinnäytetyö
Jyväskylän kaupunki Ympäristönsuojelu Hevostilojen ympäristönsuojeluohje Jyväskylässä
Jyväskylän kaupunki Ympäristönsuojelu 2016 Hevostilojen ympäristönsuojeluohje Jyväskylässä Tämän oppaan tarkoituksena on palvella hevostilojen tietolähteenä ympäristönsuojelu- ja lupa-asioissa. Kun suunnittelet
Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015
Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 HAKIJA Haaja-Maito Oy Niemeläntie 338 69100 Kannus KIINTEISTÖ Alavainio 217-403-3-25
Lannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastointi
Tukihakukoulutus 2015 1 Tiivistelmä valtioneuvoston asetuksesta eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 (ns. nitraattiasetus) (Varmista voimassa olevat tiedot
PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.
KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )
2016 Täydentävät ehdot
2016 Täydentävät ehdot Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputken torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön mukaisesti Kesantojen
Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut
Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään
Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).
1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin
Hevosen lannan hyötykäyttö osana biotaloutta, syyskuu ( ),
Hevosen lannan hyötykäyttö osana biotaloutta, syyskuu 2016. (20.9.2016), Oulun Seudun BiotalousLeader-hanke Esimerkkinä Mika Hämäläisen hevostallin Pollen Puhti Talli on rakennettu ja kompostointitoiminta
Envor Group Hämeenlinna
Envor Group 9.12.2016 Hämeenlinna Envor Group Envor Group muodostuu neljästä eri yrityksestä, joilla on vuosikymmenten kokemus kierrätyspalveluiden tuottamisesta. Envor Group tarjoaa asiakkailleen monipuolisia,
Hevostallien uudet määräykset sekä ideoita tallien ja pihattojen peruskorjaamiseen ja rakentamiseen. RKM Juhani Halonen Suomen Hevostietokeskus ry
Hevostallien uudet määräykset sekä ideoita tallien ja pihattojen peruskorjaamiseen ja rakentamiseen RKM Juhani Halonen Suomen Hevostietokeskus ry Mitä huomioitava tallin suunnittelussa? tallityypin valinta
Täydentävien ehtojen kokonaisuus
Täydentävät ehdot Täydentävien ehtojen kokonaisuus Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputkien torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön
Tukioikeuksilla saa: perustuen viherryttämistuen nuorten viljelijöiden tuen. (aikaisempi tilatuki)
Tukioikeuksilla saa: perustuen viherryttämistuen nuorten viljelijöiden tuen (aikaisempi tilatuki) Uudet tukialueet: AB C Tukioikeuksien omistajuus- ja hallintasuhteet säilyy Tarkista 103A! 2 Tukioikeuksien
PUHDISTAMOLIETTEEN HYÖTYKÄYTTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ
PUHDISTAMOLIETTEEN HYÖTYKÄYTTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Ympäristönsuojelulaki (86/2000) Ympäristönsuojelulakia sovelletaan mm. toimintaan, joka saattaa aiheuttaa ympäristön pilaantumista sekä toimintaan,
Hevosen lannan ravinteet talteen ja kiertoon ympäristön hyvinvoinnin vuoksi HorseManure
Hevosen lannan ravinteet talteen ja kiertoon ympäristön hyvinvoinnin vuoksi HorseManure Riikka Keskinen, Johanna Nikama, Susanna Särkijärvi, Marianna Myllymäki, Aaro Närvänen, Markku Saastamoinen ja Jaana
Mitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin?
päivitetty 15.10.2015 2 soveltaminen Mitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin? Sovelletaan. Mauste- ja yrttikasveihin luetaan muun muassa korianteri, kumina
KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET
KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Luonnos Kunnanvaltuusto _._.2010 sisällysluettelo 1 Luku Yleiset määräykset 1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus luonnos 29.4.2014 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 201_ 1 Tarkoitus Tällä asetuksella pannaan täytäntöön
1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)
VALVONTAILMOITUS Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS ELÄINSUOJALLE
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS ELÄINSUOJALLE (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA JOLLE LUPAA HAETAAN Kyseessä on uusi toiminta nykyinen toiminta
YMPJAOST 19.04.2016 16 ASIA Ympäristönsuojelulain 27 :n mukainen ympäristölupa eläinsuojalle Sastamalan kaupungissa
Ympäristöjaosto 16 19.04.2016 Ympäristöluvan myöntäminen Pauli Krapin eläinsuojalle 152/11.01.00/2016 YMPJAOST 19.04.2016 16 ASIA Ympäristönsuojelulain 27 :n mukainen ympäristölupa eläinsuojalle Sastamalan
Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla
LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla 29.04.2015 42 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 4.5.2015 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 31.5.2011, kello 17.00 18.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala
Peltovalvonnan havaintoja 2015
Peltovalvonnan havaintoja 2015 Juha Nummila, Antti Kärpijoki, Tero Vuorenpää, V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Tilat valitaan Mavissa Valvontaotannat 2015 peltovalvonnassa 307 tilaa (
RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat
Täydentävien ehtojen valvontatuloksia vuodelta 2017
Täydentävien ehtojen valvontatuloksia vuodelta 2017 Täydentävien ehtojen merkitys Koskee kaikkia tukia, maatalousmaata ja maatalouden harjoittamista Vaikutus 0-5 % maataloustukiin (eläin/kasvinviljely)
ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle on saapunut seuraava ympäristönsuojelulain 28 :n mukainen ympäristölupahakemus:
9/YMPLA 26.02.2014 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Y3/2014 Ympla 26.02.2014 33 Ympäristölautakunta Annetaan julkipanon jälkeen Loimijoentie 74 03.03.2014 32440 Alastaro ASIA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle
Valmistelija: terveystarkastaja Elina Seppälä. Laitos Eläinsuoja Nykyisen toiminnan laajentaminen
Ympäristö- ja terveyslautakunta 22 09.10.2014 Timo Mäkelän eläinsuojan ympäristölupa Ympäristö- ja terveyslautakunta 22 Valmistelija: terveystarkastaja Elina Seppälä Hakija Timo Mäkelä Löytöperäntie 121
Hevosen lannan ravinteiden kierrätys ja huuhtoutuminen tuloksia HorseManurehankkeesta
Hevosen lannan ravinteiden kierrätys ja huuhtoutuminen tuloksia HorseManurehankkeesta Jaana Uusi-Kämppä 1, Riikka Keskinen 1, Johanna Nikama 1, Susanna Särkijärvi 2, Marianna Myllymäki 2 ja Markku Saastamoinen
Hevostallikartoitus ja valvontaisku Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen alueella. Mari Saartoala, Varpu Kuvaja ja Heli Jutila
Hevostallikartoitus ja valvontaisku Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen alueella Mari Saartoala, Varpu Kuvaja ja Heli Jutila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 17 2008 Hämeenlinnan
Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö
Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö Separointipäivä 1.3.2013. Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Otsikko tähän Sisältö Esittely Separoinnin idea Ensikosketukseni separointiin
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja Markus Tarasti
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 15.10.2015 Markus Tarasti VALTIONEUVOSTON ASETUS ERÄIDEN MAA- JA PUUTARHATALOUDESTA PE- RÄISIN OLEVIEN PÄÄSTÖJEN RAJOITTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN MUUT-
Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta
HEINÄVESI: Jätevesiä ja käymälän sijoittamista koskevat määräykset rantakaavoissa (TARKASTA AJANTASAISUUS RAKENNUSVALVONNASTA) EK / TP 2011 Kaava ja rakennusten etäisyydet Ruoppausta, rannan käsittelyä
ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET
ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET Tarkastuspäivämäärä Virkatoimitunnus Tarkastuksen tekijä Virka-asema Puhelinnumero Kunta Aluehallintovirasto Eläinten omistaja/ haltija Osoite Puhelinnumero Tarkastuksessa