Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018 Kh Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö Kuntalain (410/2015)110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennes sä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Ta lous arvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös ta loussuun ni tel ma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talous ar vio vuo si on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kun tastra te giaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Ta lousar vios sa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toi minnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan tasee seen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilin pää tök sen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee ta lous suun ni tel mas sa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mai nit tu na ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät mää rä ra hat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve ka tetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talous ar vios sa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä in ves toin ti- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen BKTt:n suh dan ne nousu jatkuu vielä vuonna 2018, minkä jälkeen talouskasvun arvioidaan hi dastu van ja jäävän alle kahteen prosenttiin (1,8 %). Elokuussa julkaistun kuntaliiton veroennustepäivityksen mukaan kun nal lisve ron kertymät vuodelle 2018 ovat odotettua heikommat. Muutokseen vaikut taa mm. maksuunpantavan kunnallisveron jako-osuusoikaisu ve ro vuodel le 2018 ja Vuoden 2019 osalta verotulokehitys arvioidaan ko hentu van tämän hetkisten ennakkotietojen mukaan. Verotulot vuodelle 2018 on ennakoitu kuntaliiton laskelmissa 12,11 M. Talousarvioon on arvioitu euroa suurempi verotulojen osuus. Valtionosuuslaskelmista on saatu päivitetyt en nak ko tie dot kesäkuussa, ne täs men ty vät vielä syksyn ai ka na. Val tion osuus on arvion mukaan 10,26

2 milj. euroa. Alenema kuluvasta vuodesta on n. - 4,8 % ( euroa). Muu tok seen vaikuttavat vuodelle 2019 tehtävä kuntien ja valtion välinen kus tan nus ten jaon tarkistus, kuntien perustoimeentulotuen ra hoi tus osuu den muutos, jossa kuntien rahoitusosuus kasvaa, sekä valtionosuuden kaut ta kunnille maksettavat veromenetysten kompensaatiot. Kil pai lu kykysopi-muk sen takia kuntien valtionosuutta vähennetään vuonna 2019 vielä - 91 /as. Oheisena vuoden 2019 talousarvion ja vuosien ta lous suun ni telman laadintaohjeet ja aikataulu. Kunnanhallitus päättää hyväksyä vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintaohjeet liitteen mukaisesti ja saattaa ne kunnanvaltuustolle tiedoksi. Muutetusta esittelystä kunnanhallitus päätti alentaa tuloveroarviota vuo delle euroa veroennusteiden epävarmuudesta johtuen. Muutoin kun nan hal li tus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Kh Talousarvioehdotuksen laadinnassa tulee hallintokuntien ottaa huomioon verotuloarvion aleneminen. Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on tehdä esitys ar vioin nin ja tarkastuksen talousarvioksi sekä laatia arviointisuunnitelma. Kunnanhallitus pyytää tarkastuslautakuntaa tekemään arvioinnin ja tar kastuk sen ehdotuksen talousarvioksi 2019 ja taloussuunnitelmaksi vuosille sekä liittämään ehdotukseen arviointisuunnitelman vuodelle Hyväksyttiin. Kh Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö

3 Kunnanhallitus on kokouksessa hyväksynyt ta lous ar vion laa dinta oh jeet sekä talousarvion muutokset vuodelle Lautakunnat ja kun nan hal li tus ovat käsitelleet alai sen sa toiminnan talousarvioesitykset vuo del le 2019 sekä ta lous suun ni tel man kokouksissaan (tarkas tus ltk , hyvinvointi ltk , elin ym pä ris tö ltk ja , lii ke lai tos- ja lupa johtok sekä khall ). Kunnanhallitus käsitteli talousarvioesityksen pe rus teet suunnitelmakaudelta ja esitti valtuus ton hyväksyttäväksi tu lo ve ro- ja kiin teis tö ve ro pro sen tit vuodelle Val tuus to hyväksyi ne ko kouk ses saan Talousarvioesitys vuodelle 2019 muodostuu alijäämäiseksi. Ti li kau den tulos on negatiivinen euroa poistojen jälkeen, ja ti li kau delle muodos tuu ali jää mää euroa, kun poistoero huomioidaan. Vuosikate on eu roa, joka on 87,4 % alle vuoden 2018 tulosennustetason. Toimintatuotot laskevat vuoden 2018 ennakoidusta tasosta 4,9 % ja toi minta ku lut kasvavat 2,0 % lähinnä Eksoten palveluiden johdosta. Verotulot kasvat 5,7 % vuoden 2018 tasosta (tu lo ve ro 5,4 %, ja yh tei sö ve ro 11,6 %), mutta valtionosuudet las ke vat 4,5 %. Poistot alenevat vuoden 2018 tasosta 3,8 % ja korkomenojen osalta on läh det ty oletuksesta, ettei korkokanta muutu olennaisesti vuonna Kuntalain vaatimus talouden tasapainosta ei täyty suunnitelmakaudella, ja ta sa pai no vaa ti mus toteutetaan vuonna 2020 kustannuksia karsimalla sekä tar vit taes sa verotuksen tasoa korottamalla. Vuoden 2019 netto investointimenoiksi on arvioitu euroa. Kun ta ei jou du nostamaan pitkäaikaista lainaa investointien rahoittamiseen suun nitel ma kau del la. Rautjärven vesihuoltoliikelaitoksen investointimenot vuodelle 2019 ovat euroa. Vesihuoltoliikelaitoksen talous on tasapainossa, si säi nen tili kau den ylijäämä on euroa. Kunnan tytäryhtiöiden Simpeleen Lämpö Oy ja Rautjärven Vuokratalot Oy ta lous ar viot ovat tasapainossa. Toimialajohtajat esittelevät kokouksessa omien tulosalueidensa ta lous arvio eh do tus ta. Kunnanhallitus käsittelee esityslistan oheisena olevan vuoden 2019 ta lousar vion sekä taloussuunnitelman vuosille ja esittää sen valtuus ton hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus hyväksyi esityksen vuoden 2019 talosarvioksi sekä ta lous-

4 suun ni tel mak si vuosille käyttötalouden osalta vähäisin pe ruste lu muu tok sin sekä teki muutoksia investointiohjelmaan. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2019 talous ar vion ja taloussuunnitelman niin, että talouden ta sa pai nosuun ni tel ma ja siihen liittyvät päätökset rakenteellisista muutoksista tu lee tehdä kevään 2019 aikana mukaan luettuna kouluverkon karsinta. Sivistysjohtaja Eila Toppinen oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan ja tekninen johtaja Ari Pöllänen saapui kokoukseen tämän asian kä sitte lyn alkaessa. Kv Tämän asian käsittelyn aikana kokouksesta poistuivat khall 1. vpj Teemu Europaus klo ja khall 2. vpj Mikko Kyröläinen klo Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö Päätösehdotus: Kunnanvaltuusto hyväksyy vuoden 2019 talousarvion sekä ta lous suun ni telman vuosille kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Keskusteltiin vilkkaasti talousarviosta ja taloussuunnitelmista. Petteri Laaksonen esitti vesihuoltoliikelaitoksen osalta Rautjärven taajaman ulkopuolisen alueen vesiasioiden käsittelyn ottamista uudelleen kunnanhallituksen valmisteluun. Puheenjohtaja pyysi häntä tekemään aloitteen asiasta. Petteri Laaksonen esitti investointisuunnitelmasta poistettavaksi Nuorten ajoradat, Kuntoiluportaat ja Koirapuiston tarvikkeet, yhteensä euroa. Timo Näränen kannatti esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että keskustelun kuluessa oli teh ty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänes tet tä vä. Äänestys suoritetaan huutoäänestyksenä, jossa ne jotka kannat ta vat päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat muu toseh do tus ta äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin ja suoritettiin äänes tys. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 14 JAA-ääntä ja 7 EI-ääntä. Ää nestys pöy tä kir ja on pöytäkirjan liitteenä. Puheenjohtaja julisti tuloksen ja totesi kun nan hal li tuk sen esityksen tulleen päätökseksi.

5 Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion ja ta lous suun ni tel man

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 47 20.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 6/

Rautjärven kunta Pöytäkirja 6/ Rautjärven kunta Pöytäkirja 6/2016 71 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta Aika 20.12.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Imatra Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 73 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 358 01.12.2014 Kunnanhallitus 396 08.12.2014 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen 647/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 01.12.2014 358 Valmistelija (hj):

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 4/

Rautjärven kunta Pöytäkirja 4/ Rautjärven kunta Pöytäkirja 4/2018 72 Kunnanvaltuusto Aika 03.09.2018 klo 18:00-18:58 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017 Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 36 17.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Kunnanhallitus 261 30.11.2015 Kunnanhallitus 277 07.12.2015 Kunnanvaltuusto 55 07.12.2015 VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2018 47/04.041/2015 Kh 30.11.2015 261 Valmistelija Vesa Tuunainen

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma /03.030/2016 Kaupunginhallitus 371 21.11.2016 Kaupunginhallitus 375 22.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 879/03.030/2016 KHALL 21.11.2016 371 KunL 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu Kunnanhallitus 186 05.09.2016 Kunnanhallitus 226 31.10.2016 Kunnanhallitus 250 07.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman valmistelu 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 186

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169 Kaupunginhallitus 169 05.11.2018 Kaupunginhallitus 182 19.11.2018 Kaupunginhallitus 186 26.11.2018 Kaupunginhallitus 194 03.12.2018 Valtuusto 62 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ Otsikko Sivu 368 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 669

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ Otsikko Sivu 368 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 669 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2016 666 Kaupunginhallitus 21.11.2016 Aika 21.11.2016 klo 09:00-15:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 368 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus keskusteli vuoden 2018 talousarviosta ja merkitsi ta lous arvion käsittelyaikataulun tiedoksi.

Kunnanhallitus keskusteli vuoden 2018 talousarviosta ja merkitsi ta lous arvion käsittelyaikataulun tiedoksi. Kunnanhallitus 95 23.10.2017 Kunnanhallitus 114 06.11.2017 Kunnanhallitus 129 20.11.2017 Kunnanhallitus 147 04.12.2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 150/02.02.00/2017 23.10.2017 95 Valmistelija

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma /02.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma /02. Kunnanhallitus 322 22.11.2016 Kunnanhallitus 348 07.12.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 188/02.02/2016 Khall 22.11.2016 322 (Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja, puh. 040 673 7633

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 12.02.2014 AIKA 12.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Elisenvaaran oppimiskeskus, kirjaston lukusali ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Kuntalain 110 kuuluu seuraavasti: Talousarvio ja -suunnitelma

Kuntalain 110 kuuluu seuraavasti: Talousarvio ja -suunnitelma Kunnanhallitus 203 14.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 16.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017 2019 Kunnanhallitus 14.11.2016 203 Kuntalain 110 kuuluu seuraavasti: Talousarvio ja

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA)

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2020 SAAKKA) Kunnanhallitus 204 12.10.2016 Kunnanhallitus 219 26.10.2016 Kunnanhallitus 237 02.11.2016 Kunnanvaltuusto 61 16.11.2016 Kunnanhallitus 259 21.11.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

4. Alueellinen yhteistyö ja vuorovaikutus.

4. Alueellinen yhteistyö ja vuorovaikutus. Kaupunginhallitus 161 18.06.2018 Laadintaohjeet talousarviosta 2019 sekä taloussuunnitelmasta 2020-2021 2090/02.02.00/2018 KHALL 18.06.2018 161 Kuntalain 110 :n (410/2015) mukaan valtuuston on vuoden lop

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Laadintaohjeet talousarviosta 2018 sekä taloussuunnitelmasta

Laadintaohjeet talousarviosta 2018 sekä taloussuunnitelmasta Kaupunginhallitus 253 03.07.2017 Laadintaohjeet talousarviosta 2018 sekä taloussuunnitelmasta 2019-2020 1900/02.02.02/2017 KHALL 03.07.2017 253 Kuntalain 110 :n (410/2015) mukaan valtuuston on vuoden lop

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1

JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1 JOENSUUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 36/2018 1 Kaupunginhallitus Aika 30.10.2018 klo 09:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Sivu 381 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 303 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KH 303 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Vuoden 2016 tilinpäätös / tasekirja 2016 / tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta 2016

Vuoden 2016 tilinpäätös / tasekirja 2016 / tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 3 31.03.2017 Tarkastuslautakunta 24 04.05.2017 Kaupunginvaltuusto 4 15.05.2017 Tekninen lautakunta 100 19.06.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös / tasekirja 2016 / tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kunnanhallitus 136 08.08.2017 Kunnanhallitus 162 19.09.2017 Kunnanhallitus 166 26.09.2017 Kunnanhallitus 179 31.10.2017 Kunnanhallitus 210 28.11.2017 Kunnanvaltuusto 47 11.12.2017 Vuoden 2018 talousarvio

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava ta lous arvio ta. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava ta lous arvio ta. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kaupunginhallitus 305 19.11.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 410/02.02.00/2018 KH 19.11.2018 305 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2015

Tilinpäätös vuodelta 2015 Kunnanhallitus 76 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 61 31.05.2016 Kunnanhallitus 143 06.06.2016 Tarkastuslautakunta 67 09.06.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 37/02.02/2016 Khall 29.03.2016 76 Kuntalain 68 :n

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot