O S T I E N S I S TIEDETTÄ JA TUTKIMUSTA JOENSUUN YLIOPISTOSTA 2/2005 SORTAVALAN SEMINAARI

Transkriptio

1 TIEDETTÄ JA TUTKIMUSTA JOENSUUN YLIOPISTOSTA 2/2005 SORTAVALAN SEMINAARI 1

2 S I S Ä L T Ö Päivi Atjonen Opettajankoulutus nyt ja tulevaisuudessa 4 Perttu Vartiainen Joensuun yliopisto Sortavalan seminaarin perillisenä 8 Martti T. Kuikka Miksi seminaarilaitos perustettiin Suomeen 12 Veli Nurmi Seminaarista yliopistoon 16 Matti Halonen Tie yliopistoon 20 Antti Laine Sivistystä rajaseudulle 24 Teuvo Laitila Sortavalan seminaari Sergei Okulovin valossa 26 Reijo Pajamo Sortavalan seminaari musiikkikasvattajana 30 Antti Henttonen Kymölän kilta Sortavalan seminaarin muiston vaalijana 34 Sari Eskelinen Viranomaisten silmätikkuna 38 Sari Eskelinen Pohjanmaalta opintielle Sortavalaan 40 Kuvakooste Sortavalan seminaarin 125 vuotisjuhlasta 42 2 JOENSUU PL Joensuu puh. (013) faksi (013) SAVONLINNA PL Savonlinna puh. (015) faksi (015) MEKRIJÄRVI Yliopistontie Ilomantsi puh. (013) faksi (013) Kannen piirros Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen arkisto

3 VARPU HEISKANEN SANANSAATTAJA JOENSUUN YLIOPISTOSTA erikoisnumero 8 B Lehden julkaisija JOENSUUN YLIOPISTO Tulliportinkatu Joensuu puh. (013) faksi (013) sähköposti: sanansaattaja@joensuu.fi Päätoimittaja ULLA MIKKOLA Viestintäpäällikkö KARI HIPPI Tiedottaja SARI ESKELINEN Tiedottaja NINA VENHE Julkaisusihteeri LEENA KONTTINEN Valokuvaajat VARPU HEISKANEN ILKKA KONTTINEN Ulkoasu Opettajankoulutuksella on keskeinen rooli Joensuun yliopiston toiminnassa. Lokakuun alussa yliopisto palasi hetkeksi juurilleen juhlimalla 125 vuotta sitten perustettua Sortavalan seminaaria ja siltä saamaansa arvokasta perintöä opettajankouluttajana. Tehtävä lankesi Joensuun yliopistolle Itä-Suomen seminaariksi muutetulta Sortavalan seminaarin seuraajalta. Sortavala sai seminaarinsa pitkään kestäneen valmistelun ja kiistelyn jälkeen. Jo vuoden 1872 valtiopäivillä vallitsi yksimielisyys toisen suomenkielisen seminaarin perustamisesta, mutta sijoituspaikkakuntaa ei saatu ratkaistuksi. Kouluylihallitus piti seuraaville valtiopäiville antamassaan lausunnossa Savonlinnaa sopivimpana paikkana. Samalla kannalla oli myös kansakoulujen ylitarkastaja Uno Cygnaeus. Vuoden 1878 valtiopäivillä seminaari päätettiin kuitenkin perustaa Sortavalaan säädyissä suoritettujen tiukkojen äänestysten jälkeen. Päätöstä siivittivät kansalliset näkökohdat ja huoli Laatokan ja Raja- Karjalan väestön tulevaisuudesta. Ei siis ihme, että avajaisjuhliaan viettäneestä seminaarista tuli venäläisten vallanpitäjien silmätikku. Seminaarissa koulutettiin kansakoulunopettajiksi miehiä ja naisia, luterilaisia ja ortodokseja. Ajoittain seminaari oli maamme suurin, ja se onnistui tehtävässään hyvin. Opinahjosta valmistui sen 60-vuotisen historian 2800, hospitantit mukaan lukien 3500 kansakoulunopettajaa. Seminaarin vaikutus näkyi etenkin ympäröivän yhteiskunnan henkisten olojen kehityksessä ja väestön sivistystason nousussa. Samaan aikaan maakunta vaurastui myös aineellisesti. Seminaarilla oli siihenkin oma osuutensa, sillä sen opettajakuntaa osallistui aktiivisesti myös yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen toimintaan. Toiminta Sortavalassa päättyi vuonna 1944, ja nimi muutettiin asetusteitse vuonna 1945 Itä-Suomen seminaariksi. Uuden nimen kantajaksi tuli seminaarin miesosasto, joka toimi aluksi Raumalla. LEEA WASENIUS Painopaikka SUOMEN GRAAFISET PALVELUT OY Levikki kpl ISSN Sanansaattaja Joensuun yliopistosta erikoisnumero ilmestyy kahdesti vuodessa. Myös Itä-Suomen seminaarin sijoituspaikasta käytiin tiukka mittelö. Sortavalan perinne jatkui Joensuussa, jonne seminaari muutti Raumalta vuonna Joensuun korkeakoulu, sittemmin Joensuun yliopisto, aloitti toimintansa seminaarin rakennuksissa vuonna 1969, ja seminaarin harjoituskoulu sekä myöhemmin Joensuun normaalilyseo muodostivat korkeakoulun normaalikoulun. Korkeakoulun kasvatustieteiden osasto sai tehtäväkseen toimia opettajankoulutuslain tarkoittamana opettajankoulutusyksikkönä. Näin Sortavalan perinne jatkui Joensuussa ja vähän myöhemmin myös Savonlinnassa osana ylintä opetusta. Nyt Joensuun yliopisto on yksi Suomen monipuolisimmista opetus- ja kasvatusalan yksiköistä. Yliopistosta on valmistunut sen yli 30-vuotisen historian aikana noin 9000 opettajaa koululaitoksen tehtäviin ja runsaat 2000 lastentarhanopettajaa varhaiskasvatuksen tehtäväalueille. Opettajankoulutuksella on edelleen Sortavalan seminaarin tapaan merkittävä roolinsa alueen ja koko Suomen menestystarinassa. ULLA MIKKOLA 3

4 4

5 PÄIVI ATJONEN professori, kasvatustiede MIKSI KAIKKI SUOMALAISET OSAAVAT LUKEA? OPETTAJANKOULUTUS NYT JA TULEVAISUUDESSA Miksi kaikki suomalaiset osaavat lukea? Miksi suomalaiset koululaiset menestyvät erinomaisesti kansainvälisissä koulusaavutustutkimuksissa? Miten Suomesta on tullut maa teknologiasovellusten eturintamaan? Miten pieni kansakunta on onnistunut kasvattamaan maalleen ja maailmalle monen kulttuurialan huipputietäjiä ja -taitajia? Siksi, että meillä on ollut tiuha kansakoulu- ja peruskouluverkko, joka on taannut koko Suomen nuorisolle mahdollisuuden hankkia monipuolinen yleissivistys läheltä kotia ja ilmaiseksi. Siksi, että kouluissamme on työskennellyt tehtäviinsä hyvin koulutettu ja sitoutunut opettajakunta. Siksi, että opettajat on kouluttanut tehtäviinsä osaava opettajankouluttajien joukko. On hienoa olla suomalainen opettajankouluttaja, ei vain tällaisena juhlapäivänä tai vain kansainvälisissä kasvatus- ja opetusalan konferensseissa, vaan myös arkisina työpäivinä. KASVATUSTIEDE ON OPETTAJANKOULUTUKSEN PERUSTA Yksi opettajankoulutuksen merkkipaalu pystytettiin vuonna 1852, jolloin Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan perustettiin Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen kasvatus- ja opetusopin professorin virka. Tietty epävarmuuden ja tunnustuksettomuuden kausi päättyi tuolloin kasvatustieteessä. Viran perustaminen muodosti alun sille huimalle kehitykselle, joka on johtanut 150 vuodessa nykytilaan, jolloin kahdeksassa yliopistossa ja 12 paikkakunnalla on yhteensä noin 120 kasvatusalan professoria ja yli opiskelijaa. Kasvatustieteen näkyvyyden ja arvostuksen perusta on opettajankoulutuksessa, joka on ollut sen ydintehtäviä aivan Turun Akatemian ajoista 1700-luvulta saakka. Pedagogisia opintoja on aina sisältynyt opettajien koulutukseen, mutta niiden merkitys hyvän opettajuuden kannalta tunnustettiin erityisellä tavalla 1970-luvun loppupuolen tutkinnonuudistuksessa. Tuolloin luokanopettajaksi opiskelevien pääaineeksi tuli juuri kasvatustiede. Samalla tapahtui jotain varsin dramaattista myös kasvatustieteen tiedeaspektin kannalta: yliopistoissa oli potentiaalisia kasvatustieteen tohtoriksi opiskelevia yhtäkkiä sadoittain enemmän kuin koskaan ennen. Monet ovat myös käyttäneet tämän jatko-opintomahdollisuuden hyväkseen, väitelleet ja astuneet siten opetus- ja kasvatusalan akateemisiksi erityisasiantuntijoiksi rakentamaan parempaa maailmaa. Teorianmuodostuksen ja empiirisen tehtävän lisäksi kasvatusalan uuden työvoiman koulutus on mahdollistanut uusien opetus- ja tutkimusmenetelmien kehittelyn sekä luonut merkittäviä yhteistyösuhteita esimerkiksi koulutuspoliittisiin toimijoihin. Näin kasvatustiede on vaikuttanut tärkeällä tavalla suomalaisen koululaitoksen kehittymiseen ja ulottanut säteitään valtaosaan suomalaisia koteja. Opettajien ja opettajankoulutuksen kautta kaikkia kansalaisia koskevat kasvun ja oppimisen kysymykset ovat tulleet yhteisen pohdinnan kohteiksi. Kansainväliset kollegamme kuuntelevat meitä sekä ihaillen että epäuskoisina: Suorittavatko alakoulun opettajatkin ylemmän korkeakoulututkinnon? Ja siis ihan oikeissa tutkimusyliopistoissa? Miten on mahdollista istuttaa tutkimusme- 5

6 NYT JA TULEVAISUUDESSA... 6 netelmäopinnot ja pro gradu -tutkielman teko opettajankoulutukseen, eihän heistä tutkijoita pidä tehdä vaan opettajia? Nykykoulu edellyttää tutkijamaista työotetta Akateemisen ja ammatillisen aspektin luontevan vuoropuhelun aikaansaaminen ei ole tietenkään tapahtunut Suomessa kivuitta ja nopeasti, mutta ponnistelut ovat epäilyksittä kannattaneet. Opettajan työ nykykoulussa vaatii monipuolista ja alati kriittiselle, tutkijamaiselle tarkastelulle alistettua arviointia, miten voisin ohjata lasten ja nuorten oppimista entistä paremmin. Tutkijamainen työote tarkoittaa, että opettaja osaa tunnistaa toimenpiteitä vaativia ongelmia tai kehittämistarpeita, tahtoo hakea niihin monipuolista ja luotettavaa tietoa, pystyy suunnittelemaan menettelyt paikannetun haasteen ratkaisemiseksi ja kykenee arvioimaan toteutettujen toimien vaikuttavuutta. Mitä muuta tämä on kuin juuri sitä, mitä tutkija tekee? Opiskelijat voivat toteuttaa tutkielmaopintojaan varsin joustavan paradigmaattisen ajan hengessä, jolloin opinnäyte muodostuu oivaksi välineeksi heidän oman kasvunsa ja kehittymisensä polulla. Omakohtainen tutkimustyö opettaa pitkäjänteisyyteen ja kärsivällisyyteen, harjaannuttaa toisten opiskelijoiden kanssa yhteiseen tiedonrakenteluun sekä antaa didaktisten soveltavien tutkimustöiden kautta koulutyössä suoraan hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Kaikkea tätä osaamista tarvitaan kouluissa nyt ja tulevaisuudessa enemmän kuin kipeästi. OPETETTAVIEN AINEIDEN HALLINTA OSA MMATTIPÄTEVYYTTÄ Opettajankoulutukseen on aina kuulunut koulussa opetettavien aineiden kautta monialaisuus, joka on etenkin alakoulun opettajan ammattipätevyyden välttämätön ehto. Kautta aikojen siis 1800-luvun Jyväskylän seminaarista 2000-luvun yliopistoon saakka opettajaksi opiskelevat ovat tunnistaneet lintuja ja kasveja, opiskelleet pianon tai harmonin soittoa, suunnistaneet, sukeltaneet, virkanneet ja veisanneet virsiä. Opinnot ovat koetelleet jo satojen opettajavuosikertojen itsetuntoa, mutta toisaalta tarjonneet hienoja onnistumisen kokemuksia, kun opettajankoulutuksen aikana on voinut henkilökohtaisesti oppia monenlaista uutta. Nohevuutensa ansiosta opettajat ovat olleet kysyttyjä yhteiskunnassa lukuisiin muihinkin ammattitehtäviin kuin opettajiksi. Niinikään opetusharjoittelu on kautta aikojen ollut keskeinen osa opettajakoulutusta, ja siinä suomalaiset harjoittelukoulut ovat kantaneet kiitoksen ansaitsevan vastuun seminaarien ja kasvatustieteiden tiedekuntien keskeisinä yhteistyökumppaneina. Maissa, joissa tänään idealistisessa partnershiphengessä ja säästöjä havitellen harjoittelu on sijoitettu tavoitteellisen koulutusyhteisön ulkopuolelle, on kohdattu vakavia harjoittelun laatuongelmia. Normaalikoulujen roolia tutkimuskouluina tulisi Suomessa vahvistaa edelleen, joskin antaa samalla tuleville opettajille riittävästi mahdollisuuksia akateemisesti ohjattuun työssäoppimiseen erilaisissa yliopistokampuksen ulkopuolisissakin oppimiskonteksteissa. KOULUISSA TARVITAAN VAHVOJA AIKUISIA Hyväksi opettajaksi kouluttamisessa ei riitä, että tarjoamme kasvatustiedettä ja -teorioita tai rohkaisemme ammatillisesti haasteellisiin tutkimuskäytäntöihin. Tulemme saamaan jatkossa entistä nuorempia opiskelijoita, joilla on aiempaa vähemmän elämänkokemusta, mutta joilla on kuitenkin vahva motivaatio olla lasten ja nuorten kasvun palveluksessa. Miten voimme tukea heitä heidän omassa persoonallisessa kehityksessään kohti aikuisena, kasvattajan vastuuta kantavana asiantuntijana toimimista? Kiireisen elämänrytmin sävyttämässä ja yksilöllisten tarpeiden korostamisen kiihtyvässä virrassa oppilaat tuovat kouluihin enenevästi huolia ja kysymyksiä, joissa tarvitaan vahvaa aikuista ja periaatteistaan kiinni pitävää opettajaa; opettajaa, jolla samalla on sydäntä ja silmää eri tavoin rikki menneille tai särkymässä oleville keskenkasvuisille. Opettajan etiikan kulmakivet, totuudellisuus, oikeudenmukaisuus ja huolenpito, nousevat entistä tärkeämpään asemaan. JÄÄKÖ YKSILÖLLISELLE KASVULLE TILAA OPETTAJANKOULUTUKSESSA? Tiede ja tutkimus eivät tietenkään ole voimattomia edellisen kaltaisten valmiuksien kehittymisen kannalta. Koulun vuorovaikutuksellisten kohtaamisten hallinta ja erilaisten oppijoiden tuen tarpeiden tunnistaminen on monien kasvatustieteen lähitieteiden tutkimuksen kohteena, ja ne voivat jatkossakin osallistua hyvän opettajan tekemiseen. Ehkä tässä suhteessa tärkein huolenaihe on, miten kasvulle ja kypsymiselle sallitaan

7 riittävästi tilaa yliopistollisessa opettajankoulutuksessa, jota koskevat tänään samat ripeän valmistumisen ja virtaviivaisen suorittamisen vaatimukset kuin mitä tahansa muuta, sisäiseltä luonteeltaan selvästi teknisempää koulutusalaa. On helppo luetella teemoja, jotka koskettavat syvästi tulevaisuudessa opettajien tehtäviä kouluissa ja oppilaitoksissa. Työ on verkostoituvaa, kansainvälistyvää ja diversifi oituvaa moniammatillista asiantuntijatyötä. Opettajan tulee hallita sujuvasti digitaalisia medioita, sukkuloida monikulttuuristen haasteiden viidakossa ja taitaa monipuolisia arvioinnin keinoja. Opettajan pitää toimia yhteiskunnallisesti tietoisena vaikuttajana ja olla etenkin yläkoulussa ja lukiossa myös oppiaineiden sisällöllinen ja metodinen ekspertti. Mihinkään eivät arjesta saa hävitä kasvatuksen ydinpäämäärätkään: yksilöllistäminen, sosiaalistaminen ja sivistäminen. Tämän odotusähkyn keskellä opettajat esittävät ymmärrettävästi kirpeän kysymyksen, mikä lopulta on meidän perustehtävämme. Opettajien työlle tarvitaan kaikkien yhteiskunnallisten tahojen konkreettinen tuki ja arvostus; muutoin kohtaamme jo Suomen kynnyksellä tunnetun ilmiön, etteivät lahjakkaat nuoret halua opettajiksi. OSA SISÄLLÖISTÄ JÄÄKÖÖN TÄYDENNYSKOULUTUKSEEN Edellä esimerkin omaisesti kuvaamieni tarpeiden tunnistaminen ja valikoiva sisällyttäminen opettajien koulutukseen pitää myös opettajankouluttajat alati valppaina kysymään, mikä on opettajan perustehtävä ja miten voimme antaa siihen alkuvalmennuksen. Ratkaisuna ei tietenkään ole supermarket-malli, vaan keskittyminen sellaisiin akateemis-ammatillisiin valmiuksiin, joiden avulla tulevat opettajat pystyvät venymään uran eri vaiheissa eteen ilmestyvien haasteiden mittaisiksi. Tiivistetysti sanottuna ne tarkoittavat juuri kykyä tutkijamaiseen kriittiseen tiedonhankintaan ja -arviointiin sekä pedagogisesti perusteltuun ajatteluun ja toimintaan. Ne viestivät samalla siitä, millaiseen oppimiskäsitykseen koulutyön tulee perustua. Opettajankoulutuksessa on ihan tarpeeksi yksittäisiä opintojaksoja ja opintokokonaisuuksia. Kehittämisessä tulee jatkossa pureutua metodisen integraation ja substanssiytimen kirkastamiseen tavalla, jonka olemme aloittaneet menestyksekkäästi kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana Bolognaprosessin virittäminä ja velvoittamina. On rohjettava jättää merkittäviä kehitystehtäviä opettajien täydennyskoulutuksen vastuulle elinikäisen oppimisen hengessä. On tohdittava uskoa siihen, että pedagogiseen ajatteluun kykenevä opettaja selviää monista haasteista ilman, että kukaan tyrkyttää hänelle koulutusta. AIDON VUOROVAIKUTUKSEN ELEMENTTEJÄ VAALITTAVA Vaihtuvista pedagogisista muotivirtauksista riippumatta kasvattajuudessa ja opettajuudessa on yksi pysyvä asia, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan keskiössä. Se on opettajan ja oppijan, kasvatin ja kasvattajan inhimillinen vuorovaikutus. Kun ihminen kohtaa toisen ihmisen, syntyy mahdollisuus uuteen kokemukseen, oppimiseen, ohjaamiseen ja huolenpitoon. Oppiminen ja kohtaaminen ovat syvästi iloisia ja voimaannuttavia asioita, vuorovaikutus rakentaa turvallisuuden ja pedagogisen rakkauden edellytyksiä. Siksi aidon dialogin elementtejä tulisi kaikin keinoin vaalia opettajankoulutuksessa. Uno Cygnaeus oli tunnetusti viisas mies. Olemme oppineet tuntemaan hänet kansakoulun isänä, mutta hän on eräässä mielessä myös opettajankoulutuksen isä. Hänen kynästään lähtivät 1800-luvun puolivälissä tärkeät ohjeet kansakoulunopettajien kouluttamiseksi Jyväskylän seminaarissa. Cygnaeus avatessaan Sortavalan seminaarin lokakuussa 1880 lausui sanat, joihin on helppo pienin ajantasaistavin muokkauksin yhtyä myös tänään, lokakuussa 2005: Tässä kasvatetaan kasvatustieteen maistereita, jotka ovat valmiina antamaan voimansa ja tietonsa kasvattaakseen lapsia rehellisiksi ja kelpoihmisiksi. Eivät ainoastaan nämä tienoot, vaan seudut Pielisen ja Saimaan rannoilla vietä tätä päivää, vaan valon ja riemun voittojuhlana pitää sitä koko Suomen maa. 7

8 Kuva Museovirasto JOENSUUN YLIOPISTO SORTAVALAN SEMINAARIN PERILLISENÄ 8

9 PERTTU VARTIAINEN rehtori, Joensuun yliopisto Yliopistomme pitkäaikainen hallintojohtaja Matti Halonen kuvaa omassa artikkelissaan sitä pitkää linjaa, joka johtaa Sortavalan seminaarista Joensuun yliopistoon. Sen linjan kantavana tekijänä on opettajankoulutus. Opettajankoulutuksella on edelleen keskeinen rooli Joensuun yliopiston toiminnassa katsottakoon asiaa sitten strategisesta tai enemmän arkisesta näkökulmasta. Voimassa olevan strategian mukaan yksi yliopiston neljästä painoalasta on monitieteinen ja laaja-alainen opettajankoulutus sekä kasvatuksen ja ihmisen elämänkulun tutkimus. Joensuun yliopisto onkin Jyväskylän ohella ainoa yliopisto, jossa opettajankoulutukselle ja kasvatustieteille annetaan näinkin keskeinen strateginen painoarvo. Ei ole sattuma, että juuri Joensuussa ja Jyväskylässä yliopistot nojaavat vahvaan seminaariperinteeseen. SEMINAARIN PERINNE VÄLITTYY OPETTAJANKOULUTUKSEEN Tämä on ymmärrettävää jo yliopistomme opettajankoulutuksen laajuuden näkökulmasta. Selkeimmin seminaarin perinne välittyy luokanopettajakoulutukseen. Sen lisäksi yliopisto on vahva aineenopettajakouluttaja. Edelleen Joensuu on valtakunnallisestikin merkittävä oppilaan- ja opinto-ohjaajien sekä erityisopettajien kouluttaja. Joensuun kampuksen ohella yliopistolla on vahvasti opettajankoulutukseen painottunut kampus myös Savonlinnassa. Sen erityispiirteitä ovat taito- ja taideaineisiin painottuneen luokanopettajakoulutuksen ohella varhaiskasvattajien sekä kotitalous- ja käsityönopettajien koulutus. Molemmilla kampuksilla sijaitsevat myös harjoittelukoulut. Tutkimuksessa kasvatusnäkökulma ulottuu vielä yli tiedekuntarajojen useisiin oppiaineisiin kuten sosiologiaan, psykologiaan ja luonnontieteisiin. Pelkästään kasvatustieteiden tiedekunnan virkoihin rajauduttaessa alalla on yli 100 opetusvirkaa, joista 15 on professuuria. Maisterintutkintoja kasvatustieteissä on syntynyt viime vuosina , viime vuoden luvun ollessa 227. Heistä melkein jokainen sai jonkin opettajakelpoisuuden, osa useammankin. Tämän lisäksi aineenopettajan pätevyyden on saavuttanut vuosittain muiden tiedekuntien opiskelijaa. Toisin sanoen yli puolet yliopiston uusista maistereista valmistuu kasvatusalan ammatteihin. Lisäksi tulevat alemman korkeakoulututkinnon suorittavat lastentarhaopettajat sekä erillisen erityisopettajan tai opinto-ohjaajan pätevyyden suorittajat. Rajasin opettajan ammatit tässä tiukan professionaalisesti eli en laskenut mukaan esimerkiksi pääosaa meistä yliopisto-opettajan uralla olevista kasvatuksen puoliammattilaisista. 9

10 SORTAVALAN SEMINAARIN PERILLISENÄ... Arkisesta näkökulmasta opettajankoulutuksen merkitys näkyy selvimmin täällä Itä-Suomen seminaarin vanhalla alueella, jossa myös pääosa keskushallinnosta vielä sijaitsee. Sanoin vielä, koska ensi vuonna rehtoraatilla ja hallintovirastolla on muutto keskuskampukselle sijaitsevaan uuteen rakennukseen. Ainakin itselleni muutto on haikea; aloitinhan myös minä omat maantieteen ja yhteiskuntatieteiden opintoni syksyllä 1972 vanhassa seminaarin päärakennuksessa. Useimmat silloisista opiskelijatovereistani olivat seminaarista valmistuneita opettajia, jotka opinnälkäisinä suorittivat yliopistollisia arvosanoja ja tutkintoja. Nykyinen työhuoneeni taas sijaitsee seminaarin vanhassa asuntolarakennuksessa. Tässä seminaarirakennuksessa ovat esillä myös ne muistoesineet, jotka näkyvimmin liittävät yliopistomme Sortavalan perinteeseen. Myös Kymölän killan lahjoittama muistomerkki kiinnittää normaalisti monen Tulliportinkadun rakennuksiimme tulijan huomion. Nyt muistomerkki on valitettavasti joutunut siirtymään väliaikaiseen suojaan toisen keskeisen rakennustyömaamme, normaalikoulun alakoulun laajennuksen ja uudistuksen tieltä. ORTODOKSIS-KARJALAINEN KULTTUURI JATKUU Sodan tragiikan kautta Joensuu kantaa yksinään sitä karjalaisen koulukaupungin perintöä, joka sillä yhdessä Sortavalan kanssa on ollut jo 1800-luvulta lähtien. Tässä yhteydessä tarkoitan Karjalalla erityisesti suomenpuoleista ortodoksiskarjalaista kulttuurialuetta, jonka keskus Sortavala aikanaan oli ja jonka roolin Joensuu on erityisesti teologisen yhteisönsä voimistuessa saanut. Myös Joensuun luokanopettajakoulutuksessa ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvilla on valintajärjestelmässä tietty erityisasema, mikä on varsin poikkeuksellinen koko yliopistolaitoksessamme. 10

11 Sortavalan seminaari oli sivistystehtävänsä kautta aikanaan merkittävä aluevaikuttaja erityisesti Laatokan Karjalassa ja laajemminkin itäisessä Suomessa. Joensuun yliopisto jatkaa tätäkin seminaarin perinnettä. Kun meillä usein puhutaan yliopistojen vuorovaikutustehtävästä vain teknologiakehityksen näkökulmasta, niin unohdamme sen ratkaisevan roolin, joka juuri opettajankoulutuksella on ollut Suomen menestystarinassa. RAJAN YLITTÄVÄÄ YHTEISTYÖTÄ LAATOKAN KARJALAAN Joensuu astui tänä vuonna itse asiassa kukonharppauksen verran lähemmäksi Laatokan Karjalaa, kun siihen liitettiin kyliä, jotka aikanaan kuuluivat Korpiselän kuntaan. Näin Joensuusta tuli myös rajakaupunki. Jatkossa meidän tehtävänämme on kaikkien rajojen madaltaminen. Siksi yliopistomme on ollut viime vuosina erityisen aktiivi myös valtakunnan rajojen ylikäyvässä yhteistyössä erityisesti Venäjän Karjalan suuntaan. Aivan viime vuosina noiden ylitysten kohtaamispaikkana on ollut myös kasvatusalalla nyky-sortavala, jossa Karjalan pedagogisella yliopistolla on lähinnä täydennyskoulutusta tarjoava sivutoimipisteensä. Petroskoin valtionyliopisto taas hallitsee vanhaa tyttölyseota, jossa annetaan myös tutkintoon johtavaa kauppa- ja oikeustieteiden koulutusta. Ymmärrän hyvin, että monille Sortavalan pakolla jättäneille tämänkaltainen yhteistyö ei ole ongelmatonta. Meidän uusien sukupolvien on kuitenkin rakennettava siltoja niin menneisyyteen kuin nykyisyyteenkin. Tänä päivänä Joensuun yliopisto haluaa kunnioittaa menneisyyttään ylpeänä siitä perinnöstä, joka alkoi Sortavalassa jo 125 vuotta sitten. 11

12 Kuva Varpu Heiskanen, Joensuun yliopiston kirjaston järjestämästä Sortavalan seminaarin juhlanäyttelystä VALOA KANSALLE MIKSI SEMINAARILAITOS PERUSTETTIIN SUOMEEN? 12

13 MARTTI T. KUIKKA professori, emeritus, kasvatustiede Kun tänään juhlimme Sortavalan seminaarin 125-vuotistaivalta, olemme kertomassa samalla koulutustraditiosta, jolla on pitkä tausta ja syvät juuret Suomen historiassa. Mikään tapahtuma ei ole itsestään selvä niin kuin usein jälkeenpäin asioista ajatellaan. Vastauksen lähtökohdat ulottuvat 1530-luvulle Mikael Agricolaan ja hänen aapiskirjaansa. Sen alkurunon ensimmäisissä säkeissä näkyy Agricolan koulutuspolitiikka: OPPE NYT WANHA IA NOORI JOILLA OMBI SYDHEN TOORI. JUMALAN KESKYT IA MIELEN IOTCA TAIDHAT SOMEN KIELEN. Agricola kylvi tässä runossa suomalaisten mieliin jatkuvan koulutuksen ja oppimisen strategian, joka ei ole sidottu ikään eikä sukupuoleen. Runoon sisältyy myös moraalinen koodi, jolla suomalaiset voivat tarkentaa omaa maailmankuvaansa ja selviytymistään elämässä. Tämä Agricolan aloittama lukutaitokampanja kiinteytyi 1600-luvulla osaksi kirkon opetustoimintaa, jota kinkerien ja kirkonkirjoihin tehdyillä merkinnöillä voitiin seurata. Tšekkiläinen Jan Amos Comenius nosti teoksellaan Magna Didactica (Suuri opetusoppi) opettajan ja oppilaan yhdeksi opetuksen keskipisteeksi. VALOA KANSALLE Valistuksen aikana 1700-luvulla kansanopetusta pidettiin hyvin tärkeänä. Silloin pantiin alkuun koulutusprojekti, jonka tavoitteena oli saada kaikki sivistyksen piiriin. Eräs valistuksen ajan iskulause Valoa kansalle merkitsi sekä koulujen perustamista että opettajien kouluttamista. Näin syntyi kansankynttilä, joka näyttää tietä sivistykseen. Kouluprojektin suuntaviivat olivat samansuuntaiset kuin Ranskan vallankumouksen. Korostettiin koulutuksen vapautta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Valistus innoitti suomalaiset 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa lukuisiin koulukokeiluihin kansan opettamiseksi. Mukana olivat piispatar E.E. Haartman, vuorineuvoksetar C. E. Kijk, vapaaherratar M.K. Armfelt, kruununvouti Gabriel Ahlman, kihlakunnantuomari 13

14 Laatokka-lehden ilmoituksia Julius Konrad Antell ja monet muut. Nämä ns. koulukokeilut osoittivat, että kansanopetuksen ja kouluopetuksen menestymisen keskeisiä ehtoja ovat hyvä, vakinainen ja koulutettu opettaja, oma koulutalo ja kirjasto oppikirjoineen sekä huolenpito oppilaista. SNELLMAN AJOI KANSANOPETUSTA Näin tulemme 1840-luvulle, jolloin keskustelu kansanopetuksesta nousi maassamme voimakkaasti esille. Keskustelua vauhditti pohjoismainen kehitys, sillä Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa oli pyritty lainsäädännöllä vakiinnuttamaan kansanopetusta. J.V. Snellman käytti ahkerasti sulkakynäänsä lukuisiin lehtikirjoituksiin, joissa hän piti kansakoulun menestyksen edellytyksenä kunnollisen opettajaseminaarin perustamista. Snellmanin mukaan kansakoulu on yhteisen kansan koulu ja yliopisto samalla kertaa, sen tulee vaikuttaa omassa piirissään samoin kuin oppikoulu ja yliopisto omassaan. Näin hahmottuivat ne vaihtoehdot, joiden mukaan opettajia koulutettaisiin kansanopetusta varten. VAIHTOEHTOJA OLI VIISI: 1. Snellmanin ehdottama opettajaseminaari, jollaisia toimi Saksassa ja Sveitsissä. 2. Lukkari-kansakoulunopettajaseminaari Ruotsin mallin mukaan. 3. Oppikoulut valmistaisivat opettajia vuoden koulutuksella. 4. Silloisten opettajien täydennyskoulutus. 5. Yliopisto kouluttaisi opettajat. Kullakin vaihtoehdolla oli omat kannattajansa ja vastustajansa. Koko koulutushanke uhkasi kaatua eurooppalaiseen hulluun vuoteen 1848, sensuuriasetukseen 1850 ja lopulta vuoden 1851 kansanvalistuskomiteaan. Keskusteltiin koulutoimen siirtämisestä poliisitoimen valvontaan ja näin Suomen siirtämisestä poliisivaltiota kohti. 14

15 opettajaseminaari on sydän, joka pumppaa raitista verta kansakunnan suonistoon KANSAKOULUSEMINAARI PERUSTETTAVA KESKELLE MAATA Poliittinen tilanne muuttui keisarin vaihtumisen myötä Liberalismin kannattaja Aleksanteri II kävi Suomessa 1856 ja esitti suuntaviivat. Valtakunnallisen koulutuspolitiikan mukaisesti myös Suomeen tulisi perustaa kansanopetuslaitos osana muuta yhteiskunnallista kehitysohjelmaa teollisuuden, kaupan ja liikenteen rinnalle. Senaatti valmisteli asetuksen, jonka keisari hyväksyi Sen mukaan Suomeen tulee perustaa yksi kansakouluseminaari keskelle maata. Voisi sanoa, että Snellmanin linja voitti. Samainen asetus edellytti, että senaatin tulee valita henkilö, joka tekisi ehdotuksen kansakoulu- ja seminaarilaitoksen järjestämisestä. Senaatti valitsi Uno Cygnaeuksen, joka oli korostanut opettajankoulutuksen merkitystä senaatille antamassaan kansakouluehdotuksessa. Cygnaeuksen usein siteerattu lause kuvannee hänen käsitystään: Opettajaseminaari on sydän, joka pumppaa raitista verta kansakunnan suonistoon. Cygnaeus teki pitkän tutustumismatkan Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan maiden koulujärjestelmiin ja sai sen jälkeen tehtäväkseen laatia ehdotuksen kansakoululaitoksen ja kansakouluseminaarin järjestämisestä Suomessa Cygnaeuksen suunnitelma oli suurelta osin pohjana, kun senaatti valmisteli asetusta ensimmäisestä kansakouluseminaarista. Keisari hyväksyi asetuksen 1863 ja saman vuonna aloitti ensimmäinen seminaari toimintansa Jyväskylässä. Vastauksen keskeinen lähtökohta on keisari Aleksanteri II:n koulutuspolitiikka, jonka tavoitteena oli luoda koko Venäjän maahan kansanopetuslaitos ja opettajankoulutus. Suomen kohdalla on taustalla myös skandinavismi, joka tarkoitti, että suomalaiset pyrittiin irrottamaan pohjoismaisesta yhteydestä ja aikeista liittyä tietyssä vaiheessa Venäjästä takaisin Ruotsin yhteyteen. Toinen tekijä on suomalainen nationalismi, jota Snellman hahmotteli ja pyrki sitä tietä ajamaan kansakunnan kehittämistä sivistyksen avulla. Nationalistit jakaantuivat kahteen ryhmään. Fennomaanit olivat tyytyväisiä, kun ensimmäinen seminaari koulutti suomenkielisiä opettajia suomen kielellä. Svekomaanit iloitsivat puolestaan, kun ruotsinkielinen kansakoulunopettajankoulutus alkoi Tammisaaressa 1871 ja Uudessakaarlepyyssä Samalla voi havaita, että kielipolitiikka ja aluepolitiikka löivät kättä toisilleen, paikalliset päättäjät ja tahot olivat hajasijoituksen kannalla kuten nykyisinkin. Taustalla oli myös suomalaisten politiikkojen tahto saada kansakoululaitoksen ohella myös oppikoulu ja yliopisto uuteen kehitysvaiheeseen. KARJALASSA KOETELTIIN KOULUTUSPOLITIIKAN RAJOJA Koulutuspolitiikan rajoja koeteltiin rajusti 1870-luvulla, kun suunniteltiin seminaaria Sortavalaan. Panslavistinen liike Venäjällä pyrki rajoittamaan suomalaisten autonomiaa korostamalla politiikkaa, jonka lähtökohtana oli yksi kansa, yksi uskonto ja yksi keisari -näkemys eli valtakunnallinen yhtenäisyys. Vaihtoehtoina olivat venäjänkielinen seminaari tai suomenkielinen, suomalainen kansakouluseminaari Jyväskylän mallin mukaan. Tiukka kädenvääntö kuin Karjalan vaakunassa ratkesi suomalaisen seminaarin hyväksi 125 vuotta sitten. Siitä tuli ekumeeninen kahden uskonnon Karjalan seminaari. Kansakouluseminaarien perustaminen on näin yhtä lailla silloisen liberalistisen koulutuspolitiikan kuin suomalaisten oman tahdon ja toiminnan vaikutusta. Sortavalan seminaarin päätehtävä oli kansakoulunopettajien kouluttaminen. Voimme palata alkuperäiseen kysymykseen, miksi seminaarilaitos perustettiin Suomeen. MONIA SYITÄ SEMINAARIN PERUSTAMISEEN Joensuun yliopisto jatkaa Sortavalan seminaarin koulutustehtävää opettajankoulutuksen ja teologian alalla. Tätä tehtävää Joensuun yliopisto on hoitanut ilmeisen hyvin. Olen itsekin ollut siinä mukana neljä vuotta Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa. Juhlapäivänä on yhtä lailla katsottava menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Tämän vuoksi kiinnitän huomiota siihen, että yksi alue on nähdäkseni jäämässä varjoon, nimittäin karjalainen musiikkikulttuuri. Siksi näin 125-vuotisjuhlassa ehdotan, että yliopistoon perustettaisiin musiikkitieteen professorin virka alanaan karjalainen musiikkikulttuuri, jonka yhtenä lippulaivana oli aikanaan juuri Sortavalan seminaari. Ja toivon, ettei ehdotukselleni käy niin kuin eräässä tunnetussa koululaulussa: Lehti puusta variseepi --. Toivotan Joensuun yliopistolle parhainta menestystä tuleville vuosille. 15

16 16

17 VELI NURMI professori, kasvatustiede, emeritus SEMINAARISTA YLIOPISTOON Suomen ensimmäinen kansakoulunopettajaseminaari perustettiin Jyväkylään vuonna Ensimmäisenä johtajana toimi muutaman vuoden kansakoulujen ylitarkastajaksi valittu Uno Cygnaeus. Hän oli ainoa henkilö, joka meillä yleensäkin tiesi jotakin oleellista opettajanvalmistuksesta ulkomaisen opintomatkan ja laatimansa opetussuunnitelman pohjalta. Yksi syy siihen, että seminaari perustettiin Jyväskylään, lienee ollut se, että J.W. Snellman oli maininnut Jyväskylän olleen esillä mahdollisena suomenkielisenä yliopistokaupunkina. Helsingissähän kenraalikuvernööri seurasi hyvin tarkasti yliopiston toimintaa. Keski-Suomen piirilääkäri W. Schildt (Kilpinen), intomielinen suomalaisuusmies, ehdotti jo ennen Snellmania yliopiston perustamista Jyväskylään. Kun seminaarikysymys oli ratkennut keväällä 1863, Schildt kirjoitti silloin vielä Tammisaaressa asuneelle Cygnaeukselle ja pyysi tätä minulaan, kun tuli Jyväskylään käymään. Schildt oli suomen kielen kehittäjä, vaikka tuo termi vähän huvittaakin. Aluksi opiskelijat valittiin seminaariin pääsykokeiden perusteella. Sitten seminaariin pääsyn ehdoksi tuli kansakoulunkäynti. Myöhemmin, keskikoulun käynnin yleistyessä eräät seminaarit muuttuivat keskikoulupohjaisiksi, Jyväskylän seminaarin naisten osasto ja Rauman seminaari jo 1920-luvulla. Myös eräissä muissa seminaareissa toimittiin samoin. Vuosisadan vaihteesta lähtien voitiin seminaareihin ottaa myös ylioppilaita ns. hospitanteiksi, ja 1920-luvulla toimi Helsingissä ylioppilaspohjainen seminaarikin. Kansakoulupohjalta tulleet opiskelivat viisi, keskikoulupohjaiset neljä vuotta. OPETTAJAKSI VALMISTUTTIIN MONIN TAVOIN Uudenlainen opettajanvalmistus alkoi vuonna 1936: Jyväskylän seminaari muutettiin Kasvatusopilliseksi korkeakouluksi. Kurssi oli kaksivuotinen. Sodan jälkeen perustettiin Helsinkiin (1947) ja Turkuun (1949) va. opettajakorkeakoulut kaksivuotisine kursseineen. Oulun opettajakorkeakoulu aloitti toimintansa vuonna Ylioppilaspohjaisia luokkia tuli myös seminaareihin. Seminaarilainsäädäntöä uudistettiin vielä Lain mukaan seminaarissa, joka perustui keskikoulun oppimäärään, oli neljä vuosikurssia. Kansakoulun käynneille tuli järjestää esikoulutusta, mikä korvasi keskikoulun. Tällaista koulutusta tuli järjestää sekä miehille että naisille vähintään kahteen suomenkieliseen ja yhteen ruotsinkieliseen seminaariin. Kansakoulun käyneiden esikoulutus kesti kaksi vuotta. Lisäksi oli vielä kansalaiskoulujenopettajien ja erityisopettajien koulutusta. 17

18 SEMINAARISTA YLIOPISTOON... UUDISTUS KÄYNTIIN 1960-LUVULLA lain muutos oli eduskunnassa vain läpihuutojuttu, kun sen sijaan peruskoululakia käsiteltiin toista vuotta. 18 Kun opettajanvalmistuksen uudistus todella alkoi 1960-luvulla, kansakoulunopettajien valmistus oli kovin hajanaista. Sitä annettiin kahdessa yliopistossa, kahdessa opettajakorkeakoulussa ja 11 seminaarissa. Hyvin erilaisin opinnoin päästiin opettajaksi. Seminaarin käyneiden jatko-opintomahdollisuudet olivat kiven takana. Hallintokin oli sekä opetusministeriön että kouluhallituksen alaista. Minä jouduin hallintotehtäviin, kun siirryin Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta 1965 ensin kouluhallitukseen kouluneuvokseksi ja sitten opetusministeriöön. Sen kouluosastossa ensimmäinen tehtäväni oli laatia yhteenveto peruskoulukomitean mietinnöistä annetuista lausunnoista. Sitten tehtäväkseni määrättiin opettajanvalmistusasioitten käsittely, olinhan ollut yli 10 vuotta Kasvatusopillisen korkeakoulun eri tehtävissä: harjoituskoulun opettajana, kasvatusopin lehtorina, korkeakoulun vt. sihteerinä ja lukuvuoden ennen Helsinkiin muuttoa apulaisprofessorin viran hoitajana ja opettajanvalmistuslaitoksen esimiehenä. Dosentin pätevyydenkin sain 1965, vuosi tohtorinväitöksen jälkeen. Työtoverit ministeriössä eivät kuitenkaan tienneet siihen astisesta urastani mitään, ja pian huomasinkin, että keskushalllinnossa oli tärkeintä poliittinen asenne. JYVÄSKYLÄ JA OULU EDELLÄKÄVIJÖINÄ Edellä kävi jo ilmi, miten hajanaista kansakoulunopettajien valmistus oli. Jyväskylässä ja Oulussa opettajanvalmistuslaitokset olivat jo yliopistojen yhteydessä ja olivat antamassa suuntaa tuleville ratkaisuille. Opettajanvalmistuksen kehittämistä suunniteltiin vuosien mittaan useammassa kuin yhdessä komiteassa, mutta konkreettista ratkaisua ei näyttänyt millään löytyvän. Asia liikahti eteenpäin, kun kouluhallitus ehdotti vuonna 1967 seminaarilain muutosta siten, että osa seminaareista voisi olla ylioppilaspohjaisia. Esittelin tämän lain valtioneuvostossa. Asiaa siellä reposteltiin vain seuraavasti: ministeri Esa Timonen huudahti, että suutari pysyköön lestissään, opetusministeri R.H. Oittinen, ettei enää ole mitään säätyjä. Minähän näet olin ottanut voimassa olevasta laista mukaan lauseen: seminaarin oppilaiden tulee käyttäytyä säädyllisesti. Koulutusta ehdotettiin kolmivuotiseksi ja esikoulutus lopetettavaksi. Samassa istunnossa hallitusneuvos Voitto Kallio esitteli lain koulujärjestelmän perusteista eli peruskoululain. Seminaari- EDUSKUNTA VAATI LAATUA VALMISTUKSEEN Koulujärjestelmälakia säätäessään eduskunta oli sitä mieltä, että peruskoulun opettajien valmistus oli kiireellisesti järjestettävä vastaamaan sekä laadullisesti että määrällisesti uuden koulumuodon tarpeita. Tuli kiireinen lukuvuosi minulle ja vähän muillekin, kun ylioppilaspohjainen opettajanvalmistus muuttui syksystä 1968 lukien kolmivuotiseksi. Rahaa tuli saada ripeästi valtion budjettiin, sillä viisi seminaaria: Hämeenlinna, Rauma, Savonlinna ja Tammisaari muutettiin ylioppilaspohjaisiksi vuonna 1968 ja Kajaani seuraavana vuonna. Myös Jyväskylän ja Oulun yliopistojen laitokset muutettiin kolmivuotisiksi. Sitten oli vielä saatava aikaan opetussuunnitelma tätä koulutusta varten. Opetussuunnitelmatoimikunta sai työnsä valmiiksi elokuuhun 1968 mennessä, kun opettajanvalmistus alkoi jo syyskuun alussa. Minut kutsuttiin toimikunnan puheenjohtajaksi, ja toimikunta pyysi apulaisprofessori Erkki Lahdeksen sihteerikseen. Oltiin väsyneitä ja onnellisia työn valmistumisesta. Mutta kun mietintö piti luovuttaa opetusministeri Johannes Virolaiselle, niin Tšekkoslovakia oli miehitetty yöllä, ja me pääsimme ministerin vastaanotolle vasta illan suussa, päivän odottelun jälkeen. PERUSKOULUNOPETTAJAKOMITEA TEKI TYÖNSÄ TÖPINÄLLÄ Kun peruskoululaki oli annettu ja uudenmuotoinen opettajanvalmistus alkanut, asetettiin marraskuun alussa komitea laatimaan suunnitelma peruskoulun opettajien valmistusta varten. Suunnitelmassa oli määrä ottaa huomioon opettajien jatko- ja täydennyskoulutuksen tarpeet. Lisäksi suunnitelman tuli sisältää ehdotus silloisten opettajanvalmistuslaitosten ja normaalilyseoitten tulevasta käytöstä opettajanvalmistukseen tai muihin tarpeisiin sekä peruskoulun jälkeisessä koulutoimessa tarvittavien opettajien valmistuksen niveltämisestä mahdollisuuksien mukaan peruskoulun opettajien valmistukseen. Samalla valtioneuvosto määräsi, että komitean oli saatava työnsä valmiiksi huhtikuun 1969 alkuun mennessä eli työaikaa jäi vajaa puoli vuotta. Tämäntapaisia laajoja kysymyksiä oli komiteoissa tapana käsitellä vuosikausia. Minut kutsuttiin puheenjohtajaksi tähän komiteaan, joka otti nimekseen Peruskoulunopettajakomitea. Toimin myös komitean pääsihteerinä. Olin virkavapaana kolme kuukautta. Kirjoitin komitean tekstin lukuun ottamatta yhtä alkulukua. Tammi-

19 kuussa tein seminaarikierroksen komitean toimeksiannosta löysin vielä nyt kirjahyllystäni matkasta tekemäni selonteon, jonka komitean jäsenet saivat monisteena noin 35 vuotta sitten. Selonteossa oli jokaisesta seminaarista seuraavat tiedot: seminaarialue, varsinaiset seminaarirakennukset, opetushuoneistot, asuntolat, sosiaaliset tilat, asunnot ja kirjasto. SEMINAARIKIERROKSILLA OTETTIIN HUUMORI AVUKSI Erityisesti ovat mieleeni jääneet käynnit kolmessa seminaarissa. Heinolan seminaarin johtaja A. Valtasaari, joka oli ollut minunkin rehtorini Turun opettajakorkeakoulussa, melkein itki, kun pelkäsi oppilaitoksensa kohtaloa. Savonlinnan kaupunginjohtaja Viljo Virtanen sanoi minulle autossa, hakiessaan minua seminaarilta kaupungin lounaalle, että tätä seminaaria ei sitten lakkauteta. Raahessa oli minua varten järjestetty oikein juhlavastaanotto kaupunginjohtajan johdolla: oli puheita, soittoa ja laulua. OPETTAJANKOULUTUSTA REMONTOITIIN KOVALLA KÄDELLÄ Ja nyt on syytä kerrata lopputulos. Heinolan, Kemijärven, Raahen, Tammisaaren, Tornion ja Uudenkaarlepyyn seminaarit lakkautettiin ja vapautuneet tilat käytettiin toisiin tarkoituksiin. Heinolasta voin kertoa, että pääjohtaja R.H. Oittinen soitti minulle yhtenä aamuna ja ehdotti Heinolaan kouluhallituksen alaista koulutuskeskusta, mikä myös toteutui. Itä-Suomen seminaari jäi korkeakoululle. Opettajankoulutusyksiköt muodostettiin Helsinkiin, Joensuuhun, Jyväskylään, Ouluun, Tampereelle ja Turkuun sekä ruotsinkielinen yksikkö Vaasaan. Helsingin yksikköön tulivat yliopiston lisäksi opettajakorkeakoulu, käsityönopettajaopisto, kotitalousopettajaopisto sekä normaalilyseot, Jyväskylässä tuli yliopiston alaiseksi vain normaalilyseo. Joensuun korkeakouluun liitettiin Savonlinnan seminaari, eikä se saanut armoa Virtasen vaateesta siitä, että Savonlinnassa valmistettiin myös käsityön ja tekstiilikäsityön opettajia. Tämän jälkeen komitea tutustui helmikuussa Pohjois-Suomen seminaareihin. Lentokoneella mentiin ensin Kajaaniin, parinkymmenen henkilön ryhmä. Kajaanista jatkettiin pienbussilla Kemijärvelle, Tornioon ja Raaheen. Myös Oulun yliopistossa vierailtiin. Ankein tunnelma oli Kemijärvellä, sieltä lähdettäessä autossa oli hiirenhiljaista ja porotokkakin tiellä. Kansanedustajan Eino Uusitalo laukaisi jännityksen huutaen auton perältä: Hei kuule, pääideologi, eikös pyydettäisi valtioneuvostolta vielä jokin sellainen tehtävä, jota muut eivät pysty hoitamaan. Siitä väki taas virkistyi. Oulussa ilmoitettiin heti suoraan, että yliopisto ei voi ottaa fi liaalikseen kuin yhden seminaarin. Paluu Oulusta tapahtui lentäen. PÄÄTÖKSISTÄ EI ÄÄNESTETTY Oulun yliopistoon liitettiin normaalilyseo ja Kajaanin seminaari. Kajaania vastusti erityisesti professori O.K. Kyöstiö ja ehkäpä salaisesti muutkin yliopiston johtomiehet. Hätääntynyt kajaanilaisdelegaatio kävi Joensuussa minunkin luonani pyytämässä pääsyä korkeakoulun alaisuuteen. Minä sanoin, että Kajaanin seminaari jatkaa toimintaansa Oulun yliopiston alaisuudessa. Sanoin vielä luvanneeni tämän asian Tasavallan presidentillekin, kun hän soitti minulle Kajaani mielessään. Kiitos oikein paljon, sanoi Kekkonen. Minähän tiesin, etteivät tehdyt suunnitelmat noin vain muutu. Tampereen yksikköön liitettiin normaalilyseo ja Hämeenlinnan seminaari. Turku sai opettajakorkeakoulun, normaalilyseon ja Rauman seminaarin, koska siellä valmistettiin myös teknisen käsityön opettajia. Ruotsinkielinen opettajanvalmistus sijoitettiin Vaasaan Åbo Akademin alaisuuteen. Komitean kokoukset pidettiin pääasiassa Eduskunnassa, kun komiteassa oli neljä kansanedustajaa ja 11 asiantuntijajäsentä. Kovinkaan suuren vaivan takana ei ollut saada aikaan ratkaisua, joka nytkin on vielä voimassa. Vain ruotsinkielisestä ratkaisusta äänestettiin Tammisaaren ja Vaasan välillä. Opettajanvalmistusta remontoitiin siis aika kovalla kädellä. Erittäin hajanainen opettajankoulutus - koulutus-termi tuli voimaan vasta 1970-luvun alussa - yhtenäistettiin aika pitkälle ja opiskelun tasoa korotettiin, kun yleinen koulutuskin tehostui peruskoulun myötä. Myöhemmin tulivat kandidaatin tutkinnot, lastentarhanopettajien koulutus ym. uudistukset. Opettajanvalmistus päätettiin siirtää yliopistoihin ja Joensuun korkeakouluun. Kävin myös asiaa yliopistoissa selvittämässä. Jyväskylässä ja Oulussa oli jo totuttu kansakoulun ja peruskoulun opettajien valmistukseen. Ja voin sanoa, että yliopistot suhtautuivat yllättävän myönteisesti uuteen ideaan. Koulutustason nousun myötä alkoi ylioppilaita olla vähän joka lähtöön, eikä seminaareihinkaan ollut enää lahjakkaita pyrkijöitä kovin paljon kouluhallituksen silloisen arvioinnin mukaan. Seminaarivalmistus päättyi jo 1972, viimeisenä Heinolan seminaarissa. Opettajankoulutuslaki annettiin 1971 ja asetus

20 SORTAVALAN SEMINAARI/KYMÖLÄN SEMINAARI SORTAVALASSA (mies- ja naisseminaari) Kuluneen 125 vuoden aikana Suomi ja kaikki sen seminaarit ovat kokeneet kovia. Sorta valan seminaari on lisäksi kolme kertaa joutunut lähtemään evakkoon, kolmannella kerral la lopullisesti. Sortavalan seminaari Sortokausien aika , Ensimmäinen maailmansota Kansalaissota 1918 Toiminta keskeytyksissä Suomen kreikkalais-katolinen pappiseminaari Talvisota toiminta keskeytyksissä Sotien välinen aika keskeytynyt työ jatkui osittain Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa, osittain muissa seminaareissa Jatkosota seminaari siirrettiin takaisin Karjalaan Sortavalan seminaarista Itä-Suomen seminaari 1945 seminaarin johto ja naisluokat Raahen seminaariin miesten osasto Rauman seminaariin Itä-Suomen seminaarin naisten osasto lakkautettiin ja Itä-Suomen yhdistetty seminaari muuttui miesseminaariksi Seminaarin johto siirtyi Raahesta Raumalle Ylioppilaiden kaksivuotinen hospitanttiluokka 1947 Päätös seminaarin siirtämisestä Joensuuhun 1949 Raumalta seminaari siirtyi Joensuuhun Itä-Suomen seminaarin rakennukset Huomion arvoista on se, että Joensuun yliopiston kehittäminen ja resursointi on merkittä vässä määrin perustunut jo olemassa olevaan. Itä-Suomen seminaarin lakkauttaminen ja vastaavan toiminnan jatkuminen yliopistotasoisena Joensuun korkeakoulussa oli täällä lajissaan ensimmäinen, volyymiltaan mittava uudelleenjärjestely.professori Veli Nurmi kertoo saa neensa moitteitakin siitä, että kaikki seminaarin vakinaiset opettajat ja muu henkilökunta siirrettiin korkeakoulun virkoihin. Samalla tavalla meneteltiin sitten myöhemminkin vas taavia uudelleenjärjestelyjä toteutettaessa. TOIMINTAKULTTUURIEN YHTEENSOVITTAMISTA Miten sitten varsin autoritaarinen toimintakulttuuri ja väliin jopa ylenpalttisen vapaa meno vasta toimintansa aloittaneessa korkeakoulussa kohtasivat toisensa. Ainakin päällisin puolin katsottuna yllättävän hyvin. Seminaarin henkilöstön asema ja edut turvattiin siirron yhteydessä. Korkeakoulussa työnsä aloittanut kahdeksanhenkinen joukko koostui akateemisis ta untuvikoista, joiden oli keskityttävä kaikella tarmollaan opetuksen ja hallinnon kehittä miseen ja opettajien myös oman tieteellisen kompetenssinsa täydentämiseen. 20 Laki Joensuun korkeakoulun perustamisesta 1966 Joensuun korkeakoulun toiminta käynnistyi 1969 laki Joensuun korkeakoulusta asetus Joensuun korkeakoulun toiminnan aloittamisesta ja väliaikaisesta hallinnosta Itä-Suomen seminaari lakkautettiin 1970 asetus Joensuun korkeakoulun virkojen ja toimien kelpoisuusehdoista sekä virkojen ja toimien täyttämisestä seminaarin viran- ja toimenhaltijat siirrettiin korkeakoulun vastaaviin virkoihin ja toimiin seminaarista siirretty III vuosikurssi jatkoi opiskeluaan korkeakoulussa seminaarin rakennukset ja irtaimisto siirtyivät korkeakoulun käyttölön Savonlinnan seminaari lakkautettiin, tilalle Joensuun korkeakoulun Savonlinnan opettajankoulutuslaitos Joensuun normaalilyseo lakkautettiin, tilalle yliopiston ylläpitämä harjoittelukoulu, nykyinen Joensuun normaalikoulu Savonlinna kieli-instituutti lakkautettiin, tilalle yliopiston kääntäjänkoulutuslaitos, nykyinen kansainvälisen viestinnän laitos Suomen ortodoksinen pappisseminaari lakkautettiin, tilalle yliopiston ortodoksisen teologian laitos Lisäksi ortodoksisen uskonnon lehtorin viran siirto Kajaanin seminaarista ja virkasiirtoja mm. Posti-Teleltä ja VR:ltä. Joensuun korkeakoulu Joensuun yliopistoksi 1984 Ensimmäisenä lukuvuotena korkeakoulussa oli kolmenlaisia opiskelijoita: ylioppilaspoh jaisia kansakoulunopettajia, seminaarin käyneitä kansakoulunopettajia sekä ylioppilaita. Toisena lukuvuotena käynnistyi peruskoulun luokanopettajien koulutus, jota koskevan väliaikaisen tutkintosäännön opetusministeriö oli vahvistanut vain muutama päivä ennen opetuksen alkamista. Itä-Suomen seminaarista siirretyillä lehtoreilla oli tässä koulutukses sa keskeinen vastuu sekä jonkinlainen jatkuvuuden turvaamis- että myös uudistamisvastuu yhdessä korkeakouluun rekrytoidun muun opettajakunnan kanssa. Merkkejä kuohahduk sista pinnan alla oli havaittavissa, mutta Veli Nurmi hallitsi tällaisetkin tilanteet mestarilli sesti. Tässä häntä auttoi vankka asiantuntemus ja poikkeuksellisen vahva karisma. Myö hemmin vanhan ja uuden toimintakulttuurin erot ilmenivät esimerkiksi harjoittelukoulun virkoja täytettäessä. Seminaarista siirtyneet antoivat käytännönläheisyydelle ja taitoaineille suuren painon, kun taas tutkimukseen suuntautunut henkilöstö painotti hakijoiden menes tystä yliopistoopinnoissa sekä tieteellisiä meriittejä. Nämä painotuserot tuntuivat muussa kin toiminnassa. OPETTAJILLA VÄHÄN KYTKENTÖJÄ SORTAVALAAN Sortavalan seminaarin perinnön välittyminen Itä-Suomen seminaarin toimintaan nk. hil jaisena tietona näyttää olleen varsin vähäistä. Itä-Suomen seminaarin ainoa vakinainen rehtori Vilho Körni oli valmistunut kansakoulunopettajaksi Sortava-

21 tie MATTI HALONEN kanslianeuvos YLIOPISTOON 21

22 tie... ITÄ-SUOMEN SEMINAARIN JA SEN HARJOITTELUKOULUN OPETTAJAKUNTAA 1960-LUVUN ALUSSA Kuva teoksesta Muistojen Sortavala, Wsoy 1948 Kuva Toini Kirveksen kokoelmasta SORTAVALAN SEMINAARIN OPETTAJAKUNTAA

23 lan seminaarin hospi tanttiluokalta. Myöhemmin hän suoritti fi losofi an kandidaatin tutkinnon ja toimi ennen seminaarin rehtoriksi tuloaan Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun sihteerinä. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1968, vuotta ennen Joensuun korkeakoulun toiminnan käynnistymis tä. Seminaarin kansakoulun johtaja Tankred Wegelius oli niinikään valmistunut kansakou lunopettajaksi Sortavalan seminaarista. Itä-Suomen seminaarin muilla opettajilla ei vastaa va kytkentää Sortavalan seminaariin näytä olevan. Seuraava aikalaiskuvaus kuvannee osuvasti seminaarin ilmapiiriä ja johtamistyyliä: Rehtori itse edusti etäistä ja loukkaamatonta virkamiesperinnettä. Hänen pukeutumisensa ja tyylinsä kuuluivat myös menneeseen aikaan: hattu ja paraplyy kuuluivat asuun satoi tai paistoi. Lisäksi hän käytti hopeanharmaita damaskeja kenkien päällä ulkona.... Oppilaskunnan kahviossa rehtorille piti olla oma pöytä ja tuoli....rehtori istui oman pöytänsä takana ja luki ääneen esillä olevaa oppikirjaa. Oppilaat kääntelivät kirjan lehtiä samassa tahdissa. Aina oli esillä Suomen kartta: kun aiheeseen sopi siitä voitiin katsella sota-ajan paikkoja ja menetettyä Karjalaa, jota Körni aina välillä valtasi takaisin. ILMAPIIRI AVAUTUI REHTORI VELI NURMELTA SUJUI ALTTOTORVEN SOITTOKIN Korkeakoulun ensimmäisissä iltamissa, jotka pidettiin paikallisessa ravintolassa, oli väkeä salin täydeltä. Orkesterissa korkeakoulun rehtori Veli Nurmi soitti vuoroin mandoliinia vuoroin trumpettia hoitaen välillä myös laulusolistin tehtävät. Seuraavana aamuna ohjat olivat taas tiukasti hänen käsissään, vaikka sitä tuskin huomasi. Muutos Körnin ajoista Nurmen aikaan oli lähes käsityskyvyn ylittävä. Mainiossa brittiläisessä TV-sarjassa Aika matka sisäoppilaitokseen tämän päivän brittiteinit yrittävät selviytyä 50-luvun tiukan kurin koulussa. Perustellusti voidaan väittää, että matka seminaarista korkeakouluun oli yhtä pitkä kuin matka tämän päivän koulusta 50-luvun sisäoppilaitokseen. Tähän esitykseen ei sisälly yksityiskohtaisia tietoja, lukuja, tilastoja tai luetteloita korkea koulun toiminnan alkuvuosilta. Ne löytyvät vuosi- ja toimintakertomuksista ja arkistosta. Niitä tarkastellaan monipuolisesti ja asiantuntevasti aikanaan valmistuvassa yliopiston historiassa. Olennaista on se, että valtavasta myllerryksestä kaikki näyttävät selviytyneen vähintäänkin kohtuullisesti. Tältä se näytti ja näyttää edelleenkin. SEMINAARIN MERKITYS KORKEAKOULURATKAISUISSA Vielä lyhyesti siitä, mikä merkitys Itä-Suomen seminaarilla oli siihen, että Joensuuhun tuli korkeakoulu. Itä-Suomen kulttuurikomitean ja korkeakoululaitoksen suunnittelukomitean kannanotoissa ja ehdotuksissa Itä-Suomen seminaari ei noussut erityisen näyttävästi esille. Toki joensuulaiset ja pohjoiskarjalaiset tahot käyttivät seminaarin täällä oloa painavana perusteena esityksilleen. Syksyllä 1963 seminaarissa käynnistetyn kansalaiskoulun opetta jien koulutuksen katsottiin vahvistavan Joensuun edellytyksiä menestyä korkeakoulukamppailussa; samansuuntaista vaikutusta nähtiin myös kesäyliopistotoiminnan laajenta misessa sekä pyrkimyksissä saada Wärtsilän teknilliseen oppilaitokseen ylioppilaslinja. Joensuun korkeakoulun perustamisesta annetussa laissakaan ei Itä-Suomen seminaarista ole mainintaa. Joensuun korkeakoulun valmistelutoimikunnan mietinnöissä seminaari tulee näkyvämmin mukaan kuvaan, tosin vasta sen jälkeen kun periaatepäätös Itä-Suomen korkeakoulujen perustamisesta oli tehty. Tutkimus voisi tuoda lisävalaistusta myös siihen, mikä Itä-Suomen seminaarin merkitys Itä-Suomen korkeakouluratkaisussa loppujen lo puksi ja kaiken kaikkiaan oli. Helsingin yliopisto pitää perustamisvuotenaan Turun Akatemian perustamisvuotta Kuopion yliopisto viettää ensi vuonna 40. vuosipäiväänsä, vaikka toiminta Kuopion kor keakoulussa käynnistyi vuonna 1972, kolme vuotta myöhemmin kuin Joensuun korkea koulussa. Pitäisikö Sortavalan seminaarin perustamisvuosi jollakin tapaa ottaa huomioon Joensuun yliopiston ajanlaskussa. Vastausta tähän en pysty, ehkä en haluakaan antaa. Pääasialliset lähteet: Veli Nurmi, Suomen kansakoulunopettajaseminaarien historia Arto Nevala: Joensuun korkeakoulun perustamisvaiheet Kertomus Joensuun korkeakoulun synnystä ja 1. ja 2. toimintavuo desta