273 Tarkastustoimi (sisäinen tarkastus) Helsingin seurakuntayhtymässä
|
|
- Olivia Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 438/ Tarkastustoimi (sisäinen tarkastus) Helsingin seurakuntayhtymässä Päätösehdotus Tarkastuspäällikkö Kari Liinakoski 1) hyväksyy tarkastustoimen kehittämisen ja resursoinnin lähtökohdaksi 2) perustaa Helsingin seurakuntayhtymä konsernille tarkastustoimikunnan ja vahvistaa sille liitteen 30 mukaisen toimeksiannon, jäsenet toimikuntaan nimeää vaalien jälkeen nimettävä yhteinen kirkkoneuvosto 3) nimittää Heta Laurellin sisäisen tarkastajan vakinaiseen työsuhteeseen 4) esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle tarkastustoimen johtosäännön muuttamista siten että yksikön nimi tarkastustoimi muutetaan kuulumaan sisäinen tarkastus ja tarkastuspäällikön virkanimike sisäisen 5) esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle sisäisen tarkastajan viran lakkauttamista alkaen Käsittely Merkittiin, että päätösehdotus muutettiin kokouksessa kuulumaan seuraavasti: 1) hyväksyy tarkastustoimen kehittämisen ja resursoinnin lähtökohdaksi 2) pitää perusteltuna, että Helsingin seurakuntayhtymä konsernille perustetaan tarkastustoimikunta, jonka tehtävät ja toimeksianto kuvataan liitteessä 30 3) nimittää Heta Laurellin sisäisen tarkastajan vakinaiseen työsuhteeseen
2 4) esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle tarkastustoimen johtosäännön muuttamista siten että yksikön nimi tarkastustoimi muutetaan kuulumaan sisäinen tarkastus ja tarkastuspäällikön virkanimike sisäisen 5) esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle sisäisen tarkastajan viran lakkauttamista alkaen Päätös 1) hyväksyi tarkastustoimen kehittämisen ja resursoinnin lähtökohdaksi 2) piti perusteltuna, että Helsingin seurakuntayhtymä konsernille perustetaan tarkastustoimikunta, jonka tehtävät ja toimeksianto kuvataan liitteessä 30 3) nimitti Heta Laurellin sisäisen tarkastajan vakinaiseen työsuhteeseen 4) päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle tarkastustoimen johtosäännön muuttamista siten että yksikön nimi tarkastustoimi muutetaan kuulumaan sisäinen tarkastus ja tarkastuspäällikön virkanimike sisäisen 5) päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle sisäisen tarkastajan viran lakkauttamista alkaen Selostus nimesi kokouksessaan työryhmän selvittämään vaihtoehtoja seurakuntayhtymän organisaatiomalliksi. Tarkastuspäällikkö pyysi, että työryhmä muodostaisi samalla kannan tarkastustoimen asemaan ja rooliin organisaatiossa sekä tehtäviin ja resursointiin suunnittelukaudelle Asia on ajankohtainen, koska tarkastuspäällikkö on alustavasti suunnitellut jäävänsä eläkkeelle vuoden 2015 aikana ja sisäisen tarkastajan virkaa hoitaa Heta Laurell määräaikaisena päättyen Tarkastuspäällikkö laati työryhmälle kartoituksen Sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan strategian peruskysymyksiä Helsingin seurakuntayhtymässä 2015, tarkastustoimen asemointi , liite 29. Muistiossa on kuvattu päätöksentekotilanteen taustaa ja päätösvaihtoehtoja.
3 Sisäisen tarkastuksen asema organisaatioissa ja henkilöresurssit Vuonna 2009 vahvistetun tarkastustoimen johtosäännön mukaan: Tarkastustoimi vastaa Helsingin seurakuntayhtymän sekä sen muodostaman konsernin hallinnon ja talouden sisäisestä tarkastuksesta ja sisäisen valvonnan tukemisesta yhteisen kirkkoneuvoston alaisena. Tarkastustoimessa on tarkastuspäällikön virka ja tarpeellinen määrä muuta henkilökuntaa. voi asettaa tarkastustoimen toiminnan tueksi toimikuntia tai työryhmiä. Selvitystyöryhmä käsitteli asiaa kokouksessaan Työryhmä päätyi esittämään sisäisen tarkastuksen jatkamista yhteisen kirkkoneuvoston alaisena nykyisellä tavalla resursoituna. Tämän suosituksen perusteella esitetään nyt vahvistettavaksi tarkastustoimen asema, henkilöresurssit ja talousarvion mitoituksen lähtökohdat suunnittelukaudelle Samalla esitetään sisäinen tarkastaja Heta Laurellin nimittämistä sisäisen tarkastajan työsuhteeseen alkaen Heta Laurell on hoitanut sisäisen tarkastajan virkaa alkaen ja on ensimmäisen vuoden aikana suoriutunut tehtävästä erittäin hyvin, hän on työssään osoittanut tehtävän hoitamisessa vaadittavaa aloitekykyä ja osaamista. Heta Laurell saa työn ohessa opiskellen suoritettua tradenomin tutkinnon kesään 2015 mennessä. Tarkastustoimikunta Sisäinen valvonnan järjestäminen ja riskien hallinta ovat yhteisen kirkkoneuvoston ja johtavien viranhaltioiden vastuulla, sisäisen valvonnan toimivuudesta vastaavat kaikki esimiesasemassa toimivat. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on arvioida sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan riittävyyttä ja tehokkuutta suorittamalla suunnitelman mukaisia sekä akuuttien tilanteiden vaatimia tarkastuksia. Selvitystyöryhmässä käsiteltiin myös tarpeita ja mahdollisuuksia lisätä yhteisen kirkkoneuvoston ohjausvoimaa suhteessa seurakuntayhtymän sisäisen valvonnan järjestämiseen ja sisäisen tarkastuksen työhön. Yhteisen kirkkoneuvoston rooli tarkastustoimen työn ohjaamisessa on ollut hyväksyvä ja kannustavakin mutta silti passiivinen. on vuosina lähes keskustelutta hyväksynyt tarkastustoimen seuraavan vuoden työsuunnitelman ja edellisen vuoden työstä sille esitellyn toimintakertomuksen. Tästä johtuen on tarkastuspäällikkö ehdottanut että, tarkastustoimen työtä ohjaamaan nimetään tarkastustoimikunta, jossa jäseninä on neljä yhteisen kirkkoneuvoston jäsentä ja hallintojohtaja. Liitteenä 30 on ehdotus tarkastustoimikunnan toimeksiannosta ja jäsenistä. Tarkastustoimikunta on kuitenkin perusteltua nimetä vasta vuonna 2015 työnsä aloittavan yhteisen kirkkoneuvoston jäsenistä. Tarkastustoimikunnan tehtävänä on edistää hyvän hallintotavan mukaisia käytäntöjä, huolehtia tarkoituksenmukaisesta valvontaympäristöstä sekä riittävällä tavalla järjestetystä sisäisestä valvonnasta ja riskien hallinnasta. Helsingin seurakuntayhtymän toiminnan laajuus ja monipuoli-
4 suus edellyttävät että yhteinen kirkkoneuvosto voi varmistua hyvän hallintotavan periaatteiden ja käytäntöjen toteutumisesta Helsingin seurakuntayhtymän kaikessa toiminnassa. Yhteiselle kirkkoneuvostolla pitää olla mahdollisuus seurata ja ohjata toimintaa vastuullisuuden edellyttämällä tasolla, syventyä tarvittaessa talouden ja toiminnan ohjaukseen myös yksityiskohtaisesti. Yleinen mielipide edellyttää kirkon toimijoilta esimerkillisyyttä hyvän hallintotavan noudattamisessa. Tarkastustoimikunnista on muualla julkishallinnossa myönteisiä kokemuksia, mallina on nyt soveltuvin osin käytetty mm. Tampereen kaupungin tarkastustoimikunnan johtosääntöä. Tarkastustoimen nimen muuttaminen sisäiseksi tarkastukseksi Tarkastustoimen yksikkö perustettiin 1990-luvulla, jolloin yksikön tehtävänä oli pääosin avustaa ja koordinoida tilintarkastajien työtä; valtuusto valitsi vielä 2000-luvun alussa tilintarkastusyhteisön lisäksi ja viisi henkilötilintarkastajaa. Tarkastustoimen johtosääntö oli kuitenkin jo tuolloin muutettu vastaamaan sekä yksityisellä että julkisella sektorilla yleistyneiden sisäisen tarkastuksen yksiköiden roolia ja tehtäviä. Nyt on perusteltua muuttaa yksikön nimi vastaamaan yleistä käytäntöä, muilta osin tarkastustoimen johtosääntö on kaikin puolin ajan tasalla. Liitteet 29 Tarkastustoimi Helsingin seurakuntayhtymän tarkastustoimikunta 31 SISÄISEN TARKASTUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 2014 ehdotus
5
Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Kirkkoneuvosto
Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Aika tiistai 15.1.2013 klo 18.00 19.47 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan
hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön
630/2015 163 Tilintarkastusyhteisön valinta yhteisen kirkkovaltuuston toimikaudeksi vuosille 2015-2018 Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,
59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle
Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.4.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua
KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013
JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto 6.5.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen
Aika 6.5.2014 klo 17.30-17.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi
17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN
1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkoneuvosto 5/2011 4.10.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) KOKOUSTIEDOT Aika 4.10.2011 klo 17-18.30 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Muraja Asko kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj. x Haikonen
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maanantai 24.9.2012 klo 13.00 14.59 Nokian paloasema, Öljytie 3, 37150 Nokia OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja
A S I A L U E T T E L O :
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 (8) A S I A L U E T T E L O : 22 Kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Ääntenlaskijoiden valinta 26 Työjärjestyksen
Maakunnan sisäinen tarkastus
Maakunnan sisäinen tarkastus Julkissektoritoimikunta [Valitse pvm.] [Painos 1, vuosikerta 1] SISÄISEN TARKASTUKSEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Maakuntahallituksen tulee huolehtia maakunnan sisäisestä valvonnasta
Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015
1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden
ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto
ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2016 Aika ja paikka Ke 3.2.2016 klo 18-19.51 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta),
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 2/2009 27.5.2009
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) KOKOUSTIEDOT Aika 27.5.2009 klo 17-19.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Stoor Timo jäsen, pj x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Alaoja Raimo jäsen x
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 2/2011 23.2.2011
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 23.2.2011 klo 18.30 19.45 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta Jutila
PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen
LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin
Oulun kaupunki. Kaupunginhallituksen johtosääntö
Oulun kaupunki Kaupunginhallituksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 113 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 7 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013
46 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.4.2013 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Hietala Heikki Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 19.04.2016. SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.
PÖYTÄKIRJA 3/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 19.04.2016 klo 15.00 17.40 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja Jyrälä Arja
28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 29.9.2015 klo 18.00 Sivu 1 28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto Yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Pekka Räisänen on kirjeellä 26.5.2015
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto Rantala Hannu jäsen Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen
Aika 16.5.2017 klo 19.00-19.25 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Kaukonen Raimo varajäsen Elo Joonas jäsen Puusaari Seija jäsen Rantala
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden
Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen
20.2.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit
Tyrnävän seurakuntatalo. Kirkkovaltuusto Esityslista/pöytäkirja 2/2016 3.5.2016. 1 Pöytäkirjan tarkastus /
TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kokousaika Tiistai 3.5.2016 klo 18.00.- Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Läsnä Talouspäällikkö Kirkkoherra Veli-Matti Hietikko
Puheenjohtaja avasi kokouksen. 46 Kokouksen osallistujien sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Perustettavan Salon seurakunnan järjestelytoimikunta Aika: 15.10.2008 klo 18.00-19.10 Paikka: Seurakuntatalo, Keskisali, Kirkkokatu 6, Salo Osallistujat: 45 Kokouksen avaus Pöytäkirja Esityslista 5/2008
KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013
KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013 sivu 105. Kirkkovaltuuston 11.12.2013 toimeenpanopäätökset... 2 106. Kirkkoherranviraston toimistosihteerin
Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen
5.3.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63. Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63 Aika tiistaina 24.5.2016 kello 16.30 17.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56 Husso Leena jäsen Kytölä
LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8.8.2012 N:o 7/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71
KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 3.8.2012 Sivu 71 Kokousaika Keskiviikko 8.8.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
NOKIAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTO Kokous 26.3.2014. Keskiviikko 26.3.2014 klo 14.00. Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone
NOKIAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (9) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 26.3.2014 klo 14.00 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 27 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS
Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2
Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Aika 07.01.2015 klo 19:00 Paikka Suoraman seurakuntakeskus Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvallan toteaminen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
HE 196/1997 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldwlain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että seurakunnan päätöksestä tuomiokapitulille
KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1 /2014. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio
KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 /2014 1 Aika tiistai 14.1.2014 klo 18.00 19.00 Paikka Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22, 70100 Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo puheenjohtaja Ilkka Raninen valtuutetut
Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2013-01
Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 18.00 -- 20.00 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa Osanottajat Ylikangas Kimmo, kirkkoherra, puheenjohtaja Grönlund Reino, jäsen Hartikainen
VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 2/16 Aika Tiistai 24.5.2016 kello 17.30 18.35
VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika Tiistai 24.5.2016 kello 17.30 18.35 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Läsnä Bisi Eeva Haapavirta Katri Kalliokoski Ismo Kantola Ossi Kemppainen Sisko
SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin
Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 9 Kirkkoneuvosto
Luumäen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 9 Aika tiistai 14.5.2013 klo 18.00-21.30 Paikka Seurakuntakeskus, Taavetti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan
VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli
Päivämäärä KIRKKONEUVOSTO 7.5.2015 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.00 18.00 Paikka Majakan takkahuone, Ahlströminkatu 19 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena
VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25
VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Äänestänyt: Hpk KK Läsnä Bisi Eeva jäsen X X e Haapavirta Katri jäsen, poissa
KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 147 Kirkkoneuvosto Nro 13/2014. 17.12.2014 klo 18.30 19.55 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki
KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 147 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 17.12.2014 klo 18.30 19.55 Jokelan pappila, Plassintie 2, Kalajoki Kari
HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 24 Kirkkovaltuusto 3/
24 23 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 13.6.2016 23 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään
Salon seurakunta Pöytäkirja Kirkkoneuvosto Esityslista 9/2015
1 Salon seurakunta Pöytäkirja Kirkkoneuvosto Esityslista 9/2015 Aika: Keskiviikko 21.10.2015 klo 18.00 18.55 Paikka: keskisali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Läsnä: Jäsen Läsnä Poissa Varajäsen Läsnä Hukka
Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1
Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja
KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä
KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs)
KESKI-PORIN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: ti 5.4.2016 klo 16 17.39 Paikka: Seurakuntien Hallintoviraston kokoushuone, Hallituskatu 9b (2. krs) Läsnä: Erkkola Kari puheenjohtaja Aalto-Setälä
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,
Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen
Kokousaika keskiviikko 6.5.2015 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen
Sääntökokoelma A 23 YKN YKV korvaa säännön YKV ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Kokoonpano
Sääntökokoelma A 23 YKN 13.2.2017 YKV 29.3.2017 korvaa säännön YKV 10.12.2014 ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee arvioinnin johtokuntaan toimikaudekseen
LAADUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ- JA TOIMEKSIANTOLOMAKE
LAADUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ- JA TOIMEKSIANTOLOMAKE Pyydämme palauttamaan täytetyn lomakkeen osoitteeseen laatu@chamber.fi. Tarkastettava tilintarkastaja Laaduntarkastaja Laadunvalvontajärjestelmän kartoitus
TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014
1 Kokousaika Ti 27.5.2014 klo 14.00 15:45 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari Malila Kari Kurkela Outi, vj. Poissa Eira Birgitta Pettissalo Petri Muut saapuvilla
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51 Aika tiistaina 27.4.2016 kello 16.00 17.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Kytölä
TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1
Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika torstai 22.1.2004 klo 18.00-18.38 Paikka Osallistujat toimitalon juhlasali, Eerikinkatu 3 A (liite 1), liitetään erikseen pöytäkirjaan
AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2011 PÖYTÄKIRJA
1 KOKOUSAIKA 13.6.2011 kello 18.30 20.15 Kahvitarjoilu kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntasali, Sontulantie 1, Toijala OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Ahlfors Sirpa Aronen Hannele Haavisto Tuija Holkeri-Rokkanen
Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö
1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2014 Kirkkoneuvosto 9.12.2014. Kiukkonen Sirpa jäsen. Stenberg-Salonen Heli jäsen Virtanen Markku jäsen
J Aika 9.12.2014 klo 17.30 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Eero vara ( 177-179) Elo Veijo Kangas Anja vara Kiukkonen Sirpa Lindell Riitta Pihkala Isto Stenberg-Salonen
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,
Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä
1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä
Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.
Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen
Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001
Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Sisäisen tarkastuksen tutkimuksesta Tampereen yliopisto 2.6.2017 Väitöskirjatutkija, KHT, JHT, CIA Jaakko Rönkkö Slide 1 Väitöskirjatutkimuksen lähtökohdat Tutkimustyön
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 3.10.2011 klo 13.00 15.10 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen
HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 59 Kirkkoneuvosto 6/2011 24.10.2011
59 56 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 24.10.2011 56 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle
Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18
Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 (13) KIRKKONEUVOSTO Kokous 30.3.2016. Keskiviikko 30.3.2016 klo 15.30-18.30. Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 (13) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 30.3.2016 klo 15.30-18.30 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 28 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 29 KOKOUKSEN
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous 12.6.2013. Keskiviikko 12.6.2013 klo 17.00-17.50. Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 (8) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 12.6.2013 klo 17.00-17.50 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 91 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 92 KOKOUKSEN LAILLISUUS
NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014
NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2014 klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA N:O SIVU 74 ERON MYÖNTÄMINEN TIMO VUORISALOLLE
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 Kirkkoneuvosto 17.4.2012. Kiukkonen Sirpa jäsen Lintumäki Aki varajäsen
Aika 17.4.2012 klo 17.30 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Heikki Haapala jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lintumäki Aki varajäsen Pihkala Isto jäsen
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) KIRKKONEUVOSTO Kokous 7.4.2016. Keskiviikko 7.4.2016 klo 15.30-15.55. Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 7.4.2016 klo 15.30-15.55 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 40 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto
Aika 14.6.2016 klo 17.30-18.22 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Lehtonen Riitta jäsen Heikkinen
TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet
TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Vasaesplanaden 3 E V vån
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 12.11.2015 klo 16.30 Sivu 1 181 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 182 Pöytäkirjantarkastajien valinta 183 Yhteistyötoimikunnan pöytäkirja 3/2015 184 Henkilöstöasia 185
ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2016 SIVU 20/2016. Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja
KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2016 SIVU 20/2016 AIKA Torstai 19.5.2016 kello 9 11.50 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja Aakula Kari jäsen Hjerppe Ilkka Juntumaa
KASVATUSTYÖN JOHTOKUNTA. seurakuntapastori, sihteeri
LAUKAAN SEURAKUNTA KASVATUSTYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Aika: 04.05.2016 klo 17.00, tarjoilu 16.30 alkaen Paikka: Laukaan seurakuntatalon kokoushuone Jäsenet: Lehto Ari puheenjohtaja Anttila Mika-Olli Ek
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 16.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj., poistuneena 42 :n käsittelyn
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1 Tarkastuslautakunta 29.04.2016 AIKA 29.04.2016 klo 16:00-19:15 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO
1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj.
Aika 9.2.2016 kello 18.30 19.07 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Joonas Pihkala Isto Hakala Pentti Poutiainen
REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS
lista kokous 5/2016 Seurakuntaneuvosto 4.5.2016 sivu 1 (7) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika keskiviikko 4.5.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, kerhohuone 1 Kustaantie
HUS:n toiminnan arvioinnista
HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
1. kirkonkirjojen pitäminen ja keskusrekisteri 2. varauspalvelut 3. hautatoimisto 4. henkilöstöasiat 5. hallintoasiat 6. lainopilliset asiat.
Sääntökokoelma A 16 YKV 24.5.2017 YKN 8.5.2017 Mitätöi lehden 10.12.2014 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto
Kokousaika maanantai 22.1. klo 18.00 19.25 Paikka Enonkosken seurakuntatalo Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven - puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen, puheenjohtajana kokouksessa Touko Ahokas x jäsen
Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto
KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen
Lapinjärven seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 3/2007 Yhteinen kirkkoneuvosto 10.05.2007
Lapinjärventie 24 a 07800 Lapinjärvi (019) 530 720 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 3/2007 Aika: Torstaina 10.5.2007 kello 18.00 19.10 Paikka: Virastotalo, Lapinjärventie 24 A ASIALISTA 39 KOKOUKSEN AVAUS
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) KOKOUSTIEDOT Aika 10.5.2011 klo 17-17.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Vähäsarja Vilho vs. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj.
Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta
1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 22.5.2017 klo 13.09 14.51 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa