Julkaistiin asetus kahden uuden seminaarin perustamisesta, toinen nais- ja toinen miesoppilaita varten.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.2.1899 Julkaistiin asetus kahden uuden seminaarin perustamisesta, toinen nais- ja toinen miesoppilaita varten."

Transkriptio

1 AJANKOHTA TAPAHTUMA Julkaistiin asetus kahden uuden seminaarin perustamisesta, toinen nais- ja toinen miesoppilaita varten Julkaistiin asetus Kajaanin kansakoulupohjaisen miesseminaarin perustamisesta Kajaanin seminaarin 1. johtajaksi nimitettiin FM Volter Högman (myöh. Rihtniemi).

2 Kajaanin seminaarin ensimmäinen johtaja oli Volter Högman, myöhemmin Rihtniemi. Kuvat: Kokyn kok Pidettiin Kajaanin seminaarin juhlalliset avajaiset oppilasta aloitti opiskelunsa Kajaanin seminaarissa. Kajaanin seminaarin ensimmäiset opiskelijat vuonna Seminaarinjohtaja Volter Högman (myöhemmin Rihtniemi) istuu edessä keskellä. syksy 1903 Harjoituskoulu valmistui.

3 Kajaanin harjoituskoulun oppilaita vuonna kesä 1904 Seminaarin päärakennus valmistui. Jyskyjä hiihtovetimissä 1910-luvulla Kajaanin seminaari muutettiin asetuksella 5-vuotiseksi Opiskelu keskeytettiin kansalaissodan vuoksi.

4 Harjoituskoulun oppilaita ennen toista maailmansotaa Martti Hela tuli seminaarin 2. johtajaksi. Tohtori Martti Hela havainnollistaa opetustaan episkoopilla.

5 Laskiaisajelulle lähdettäessä vuonna 1923 Kajaanin seminaarin päärakennuksen tulipalo Seminaarin päärakennus tuhoutui tulipalossa Aloitettiin opiskelu uudessa päärakennuksessa Sota-aikana seminaarilaiset siirrettiin rintama- ja kotirintamatehtäviin.

6 Kajaanin seminaarin opiskelijoita 1930-luvun alussa Harjoituskoulu tuhoutui venäläisten pommituksessa helmikuussa Kajaanin seminaarin harjoituskoulu ja johtajan asunto tuhoutuivat venäläisten ankarassa pommituksessa.

7 Sotavuosina Kajaanin seminaarissa toimi sotasairaala 31. Kajaanin sotasairaala 31:n lääkäreitä jatkosodan aikana. Taustalla näkyy pommituksissa tuhoutunut seminaarin johtajan asunto.

8 syksy 1941 ja 1942 Seminaari oli suljettuna ja laitoksessa toimi sotilassairaala. Harjoituskoulu toimi kaupungilta saaduissa väliaikaistiloissa. Kajaanin seminaarin jyskyt kunnostivat talkootöinä opinahjon pääkäytäviä sodan jälkeen. Presidentti Urho Kekkonen vieraili Kajaanin seminaarissa 1950-luvun lopulla.

9 syksy 1957 Kampukselle valmistui uusi harjoituskoulu. Kajaanin normaalikoulu on otettu käyttöön syksyllä Kuva: RH. syksy 1958 Kajaanin seminaarin muuttui 4-vuotiseksi keskikoulun oppimäärään perustuvaksi opettajaopistoksi. Kansakouluun pohjautuva 2-vuotinen esikoulutus teki mahdolliseksi jatkaa opettajaopistossa. syksy 1967 Kansakoulupohjainen opettajanvalmistus lopetettiin Opetusministeriö teki päätöksen Kajaanin seminaarin muuttamisesta alkaen 3-vuotiseksi ylioppilaspohjaiseksi opettajanvalmistuslaitokseksi. Siihen mennessä Kajaanin seminaarista oli valmistunut yhteensä 3010 opettajaa Kajaanin seminaari lopetti toimintansa Oulun yliopiston alainen Kajaanin opettajankoulutuslaitos aloitti toimintansa ja entinen opettajakunta jäi siirtymäsäännön mukaisesti hoitamaan entistä virkaansa.

10 Jyskyjen voittamia urheilupalkintoja. Kuva: RH. syyskuu 1981 Kajaanin täydennyskoulutusyksikkö aloitti toimintansa Kajaanin kaupungin lahjoittaman alkupääoman turvin KT Juhani Suortti aloitti työnsä Kajaanin OKL:n johtajana. Hänet nimitettiin hieman myöhemmin kasvatustieteen professoriksi. Professori Juhani Suortti on toiminut Kajaanin opettajankoulutusyksikön johtajana vuodesta 1983 lähtien. Kuva: RH.

11 Pidettiin ensimmäinen Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen väitöstilaisuus, jossa KL Marja Kallonen-Rönkkö puolusti tutkimustaan. Mikko Saari puolustaa väitöskirjaansa Kuva: RH. Mikko Saaren väitöstilaisuuden yleisöä Kuva: RH.

12 Professori Juhani Suortti piti Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen 1. virkaanastujaisesitelmän Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen nimi muuttui Kajaanin opettajankoulutusyksiköksi. Kajaanin seminaarin entinen kasvihuone on tällä hetkellä Silmu-projektin käytössä. Kuva: RH Kajaanin opettajankoulutusyksikkö juhli 100- vuotistaivaltaan Laitoksen nimi muuttui muotoon Kajaanin yliopistokeskus Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä valmistunut noin 7300 kansakoulun- ja luokanopettajaa Erityispedagogiikan professori aloitti työnsä laitoksella.

13 Kajaanin normaalikoulun oppilaat pelaavat jalkapalloa välitunnillaan. Kuva: RH. Normaalikoulun oppilaat tietokoneluokassa Kuva: RH.

14 Kajaanin opettajankoulutusyksikön opiskelijat vappuriennoissaan. Kuva: RH. Kajaanin opettajankoulutusyksikön opiskelijat lakittavat vapunaattona Elias Lönnrotin patsaan vappuna Kuva: RH

15 Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen johtaa Kajaanin yliopistokeskuksen avajaiskulkuetta syksyllä Kuva: RH. Kajaanin kampusta Oikealla on yliopistokeskuksen kirjasto. Kuva: RH

16 Kajaanin opettajankoulutusyksikön päärakennus on valmistunut Kuva: RH. Kajaanin opettajankoulutusyksikön päärakennus talvella. Kuva: RH.

17 Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikön puutyöverstas on ainoa kampuksen rakennus, joka on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Tämä nikkariarkkitehtuuria edustava rakennus on valmistunut vuonna Kuva: RH. Kajaanin opettajankoulutusyksikön kirjasto oli aikaisemmin kaksikerroksinen, mutta talvisodan pommituksessa rakennuksen yläkerta tuhoutui. Kuva: RH.

18 Professori August Ahlqvist-Oksasen rintakuva Kuva: RH. Kajaanin opettajankoulutusyksikön opiskelijat historian tentissä talvella Kuva: RH.

19 Kuvataideopiskelijoiden taidenäyttely päärakennuksen toisen kerroksen aulassa avattiin Kuva: RH.

20 Kuvat: Kajaanin opettajankoulutusyksikön kokoelmat Reijo Heikkisen kokoelma

Kajaanin opettajankoulutusyksikön historiaa

Kajaanin opettajankoulutusyksikön historiaa Kajaanin opettajankoulutusyksikön historiaa Puhe 10.9.2010 pidetyssä KOKY:n 110-vuotisjuhlassa Kajaanin Kaukametsässä Vietämme tänään Kajaanin opettajankoulutusyksikön lukuvuoden avajaisia ja samalla laitoksemme

Lisätiedot

KORTELAINEN, ANNIINA & PIIRAINEN, MIKKO

KORTELAINEN, ANNIINA & PIIRAINEN, MIKKO KORTELAINEN, ANNIINA & PIIRAINEN, MIKKO KAIKKI HYVÄ LOPPUU AIKANAAN Kajaanin opettajankoulutusyksikön siirtymävaiheessa olevien opiskelijoiden kokemuksia elämästä, opiskelusta, opettajankoulutusyksikön

Lisätiedot

Ajankohtainen Uno Gygnaeus

Ajankohtainen Uno Gygnaeus Ajankohtainen Uno Gygnaeus I II III SUOMEN KOULUHISTORIALLISEN SEURAN VUOSIKIRJA 2010 Ajankohtainen Uno Cygnaeus Uno Cygnaeuksen juhlavuosi 2010 KOULU JA MENNEISYYS XLVIII IV ISSN 0780-7694 ISBN 978-952-92-8080-3

Lisätiedot

Jyväskylä opiskelijakaupunki

Jyväskylä opiskelijakaupunki Jyväskylä opiskelijakaupunki Kustaa Vilkuna, historian ja etnologian laitos 23.5.2013 SEMINAARIN AIKA: Opiskelijoiden kampus Suljettu ja kurinalainen sisäoppilaitos Opiskelijat lähes näkymättömiä kaupungin

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh. 5533605 Kokous nro 10/99 tiistaina 31.8.1999 klo 12.15 Lauriala Anneli, professori (ryhmä II) Karppanen Irene, kirjastosihteeri

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2007 Aika Tiistaina 22.5.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Opintoasiainpäällikön

Lisätiedot

Koulutusta ja arkea Seminaarinmäellä

Koulutusta ja arkea Seminaarinmäellä Koulutusta ja arkea Seminaarinmäellä Kampusopaskoulutus 2008 Heli Valtonen, FT Historian ja etnologian laitos, JY Heli.valtonen@jyu.fi Jyväskylän seminaarilaisia ja opettajia retkellä. Kuva: Jyväskylän

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

KAIKKI ALKOI TYÖKOULUSTA Wetterhoffilaisen koulutuksen 125 vuotta

KAIKKI ALKOI TYÖKOULUSTA Wetterhoffilaisen koulutuksen 125 vuotta 1 EilaAnttila KAIKKIALKOITYÖKOULUSTA Wetterhoffilaisenkoulutuksen125vuotta FredrikaWetterhoffperustaaTyökoulunHämeenlinnassa FredrikaWetterhoff(1844 1905)olikutsumukseltaanopettaja.FredrikanWetterhoffin

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. välituloksia

Liikkuva koulu hanke. välituloksia Liikkuva koulu hanke tutkimustki välituloksia Seminaari Vuokatti 6.4.2010 Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Pilottihankkeiden tutkimus ja seuranta Tavoitteena on selvittää miten hanke

Lisätiedot

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ Kokouskutsu ja asialista, Pöytäkirja Kokous 4/2009 Aika: Perjantai 16.10.2009 klo 10.20 12.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR 144 Läsnä: Rehtori Lauri Lajunen pj., rehtori Arto Karjalainen, johtaja

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa

Lisätiedot

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Pedagogio eli lastenkoulu aloittaa toimintansa Raatihuoneen alakerran tiloissa viimeistään vuoteen 1653 mennessä.

Pedagogio eli lastenkoulu aloittaa toimintansa Raatihuoneen alakerran tiloissa viimeistään vuoteen 1653 mennessä. Miska Eilola Raahen kouluhistorian ABC Kouluhistoriaa vuoden 1921 oppivelvollisuuteen asti 1600-luku 1620 Koko valtakuntaa koskeva koululaki. Laki vahvistetaan vuonna 1649 ja tunnetaan Kristiinakuningattaren

Lisätiedot

Korjaushankkeen laadun haasteet

Korjaushankkeen laadun haasteet KORJAUSHANKKEEN LAADUN HAASTEET 12.11.2013 Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Case ullakkorakentaminen 5 kerroksinen kerrostalo rakennettu 1920

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 7/2000 tiistaina 29.08.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori

Lisätiedot

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä

HE 5/2011 vp. Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetulla. suuruudesta voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä HE 5/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain muuttamisesta Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös,

Lisätiedot

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu. A-jakso: viikot 45 50 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 10-14 Aloitusseminaari ABC-jakson harjoittelijoille ti 23.10.2011 klo 12.30-14.00. C jakson infotilaisuus ti 19.2. 2013 Normaalikoulun luokka B

Lisätiedot

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat

Lisätiedot

Mitä merkitsee opetussuunnitelman yhteneväisyys? Yhtenäinen perusopetus. Muutossuunta Kehittämissuunta Prosessi

Mitä merkitsee opetussuunnitelman yhteneväisyys? Yhtenäinen perusopetus. Muutossuunta Kehittämissuunta Prosessi Mitä merkitsee opetussuunnitelman yhteneväisyys? Heikki Happonen Perusasteen rehtori Kasvatustieteen tohtori Joensuun normaalikoulu Yhtenäinen perusopetus Muutossuunta Kehittämissuunta Prosessi Hallinnollinen

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon!

Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon! Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon! Musiikkiopiston uuden oppilaan ja huoltajan opas lukuvuosi 2015-2016 Sisällysluettelo 1. Opinnot ja tavoitteet 2. Soittotunnit 3. Koevuosi ja koevuositutkinto

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2017 PÄIVITETTY

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2017 PÄIVITETTY ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2017 PÄIVITETTY 17.8.2017 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys)

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Kokouskutsu 1/2016 1 (6) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika keskiviikko 24.2.2016 klo 10.00 Paikka Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja

Lisätiedot

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2016

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2016 Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2016 HY:n Viikin normaalikoulu 7.3.2016 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa on

Lisätiedot

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014

Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014 Syventävän harjoittelun tiedotustilaisuus kevät 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 3.3.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa on

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 HY:n Viikin normaalikoulu 21.10.2013 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus

RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus 11. Kesäranta 684-403-1-50 1 Tila on perustettu 1940-luvun puolivälissä kesänviettopaikaksi.

Lisätiedot

Kajaanin Matkailuoppaat - avaa oven Kajaaniin

Kajaanin Matkailuoppaat - avaa oven Kajaaniin Kajaanin Matkailuoppaat - avaa oven Kajaaniin Opastustoimintaa jo vuodesta 1976 Uusia oppaita valmistui 16.3.2013 Esittelyssä muistomerkit rakennukset nähtävyydet merkkihenkilöt historia tulevaisuus Historiaa

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2007 Aika Tiistaina 6.2.2007 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 20.10.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 27.8.2015 34

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 27.8.2015 34 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 33 KOKOUSAIKA 27.8.2015 klo 18- KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi Hintikka

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana

Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2012 Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana KOULU JA MENNEISYYS L

Lisätiedot

Muistoja ja muinaistekniikkaa

Muistoja ja muinaistekniikkaa Muistoja ja muinaistekniikkaa Elämyksellisen oppimisen jäljillä Liedon Nautelankosken museossa Elsa Hietala & Leena Viskari Nautelankosken museo Liedon paikallismuseo Jatkaa 1950-luvulla perustetun Liedon

Lisätiedot

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA 1 MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA Lokakuu 2015 2 OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 9 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 3 000 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ Pöytäkirja Kokous 3/2009 Aika: Torstai 10.9.2009 klo 9.10 10.45 Paikka: Kajaanin kaupungintalo, kokoushuone Brahe Läsnä: Rehtori Arto Karjalainen pj., rehtori Lauri Lajunen, johtaja Juhani Suortti, hallinto-

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Rantakylän normaalikoulun tilannekatsaus

Rantakylän normaalikoulun tilannekatsaus Rantakylän normaalikoulun tilannekatsaus Rantakylän normaalikoulun vanhempainilta 11.4.2018 UEF//Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu, Rantakylän normaalikoulu Johtava rehtori Mikko Ripatti Rantakylän

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on KUTSU LSSAVI/05.12.02/2012 28.05.2012 Hallintopalvelut PIENKOULUSEMINAARI Aika: 09. - 10.10.2012 Paikka: Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä Aluehallintovirastot

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Kopolanvirran ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Kinkamon lomamaja 39 Riiala 40 Kopolanniemi 153 Kopolanniemen kartano 154 Alakinnari

Lisätiedot

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1

Lisätiedot

SAAREN KOULURAKENNUKSIEN VAIHEITA

SAAREN KOULURAKENNUKSIEN VAIHEITA SAAREN KOULURAKENNUKSIEN VAIHEITA 1 SAARENKYLÄN KANSAKOULU PERUSTETAAN v.1902 Päätös kansakoulun perustamisesta Saarenkylään tehtiin kuntakokouksessa 6.3.1901. Pöytäkirjan 3 kuuluu: Saarenkylä erotettiin

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY 20.12.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka

Lisätiedot

TerWakaapunni. yliopiston lehtori, Matti Salo

TerWakaapunni. yliopiston lehtori, Matti Salo TerWakaapunni yliopiston lehtori, Matti Salo Oulun varhaisvaiheet Perustettiin 1605 Kehittyi pohjoisen Suomen suurimmaksi keskukseksi Kauppakaupunki > pohjoisen luonnontuotteet Koulukaupunki > pedagogio

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Oulun kaupunginkirjaston esittely Aleksinkulma 23.5.2016

Oulun kaupunginkirjaston esittely Aleksinkulma 23.5.2016 Oulun kaupunginkirjaston esittely Aleksinkulma 23.5.2016 Oulun kaupunginkirjasto ja OUTI-kirjastot Oulun kaupunginkirjastoon kuuluvat Oulun pääkirjasto sekä 21 lähikirjastoa eri puolilla Oulua. Kirjastoauto

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK 1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin

Lisätiedot

1. Professorin virka, jonka ala on markkinointi, alan täsmennys kuluttajamarkkinointi ( alkaen/taloustieteiden tiedekunta)

1. Professorin virka, jonka ala on markkinointi, alan täsmennys kuluttajamarkkinointi ( alkaen/taloustieteiden tiedekunta) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUS PÖYTÄKIRJA Kokous: Keskiviikkona 15.11.2006 klo 13.15 N:o 43/2006 Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32 Jouni Valjakka, p. (014) 260 1064, jouni.valjakka@adm.jyu.fi Läsnä: Rehtori

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8 /2014 Aika: maanantai 3.11.2014 klo 18 18.55, 19.00 19.28 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/13 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/13 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt OPETTAJANKOULUTUSLAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/13 LUETTELOT B Huomautuksia - Anmärkningar Ba Erityisopettajakurssin arvosanaluettelot *) Arkistoyksiköt: ko = kotelo, si = sidos, la = laatikko *) Arkivenheter:

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Opiskelijoiden osallistaminen laitoksen toimintaan Lehtori Elina Oksanen, opiskelijat Elina Liinamaa ja Amélie Martikainen Kasvatustieteiden laitos (laitosten

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 4/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 4/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 4/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 4/2000 tiistaina 18.4.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori

Lisätiedot

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Marja-Kaisa Pihko, Virpi Bursiewicz Varhennettua kielenopetusta, kielisuihkuttelua, CLIL-opetusta Alakoulun luokkien 1 6 vieraiden

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA

POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA SUOMEN AINOA POLIISIOPPILAITOS Kaikki uudet poliisit valmistuvat Poliisiammattikorkeakoulusta (Polamk) Tampereelta. Poliisin perus- ja jatkokoulutuksen

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä Kainuun KIELO-hanke Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä Kainuun kuntien osallistuminen kehittämishankkeeseen näytti hyvin epätodennäköiseltä vielä kuukausi ennen hakuajan päättymistä

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,

Lisätiedot

Näin Kuusankoskella luotiin hyvä pohja aktiiviselle hanurikerhotoiminnalle, koulutukselle sekä Harmonikkaorkesterille.

Näin Kuusankoskella luotiin hyvä pohja aktiiviselle hanurikerhotoiminnalle, koulutukselle sekä Harmonikkaorkesterille. KUUSANKOSKEN HARMONIKANSOITTAJAT 55 VUOTTA 2013 Perustavan kokoukseen kutsui koolle Dir. mus. Valdemar Haimi. Viisitoista asiasta innostunutta hanuristia tapasi Kuusankosken Kansantalolla 17.lokakuuta

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta. Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta. Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016 Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016 Esityksen sisältö Hankintalain kokonaisuudistuksen viivästyminen Käytännön ohjeita EU-hankintoihin Ajankohtaista Kipon

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO Kokous 3/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 3/2000 tiistaina 21.3.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori Suortti Juhani,

Lisätiedot

SPORT NUTRITION WINTER TECHNOLOGY

SPORT NUTRITION WINTER TECHNOLOGY WINTER TECHNOLOGY Liikuntaa Teknologiaa - Turismia Missio Snowpolis on kansainvälinen, hyvinvointiteknologian, liikkumisen ja ympärivuotisen talven yhdistävä osaamis- ja yrityskeskittymä. Visio Snowpolis

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto 2016

Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto 2016 Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto 2016 Länsi-Suomen opistolla tilaisuudet onnistuvat. JÄRJESTÄ KOKOUS OPISTON TILOISSA Viihtyisät tilat historiallisessa rakennuksessa sekä luonnonkaunis ympäristö

Lisätiedot

2) ottaa maa-aineksia, vahingoittaa maa- tai kallioperää eikä ojittaa metsää, suota tai muuta aluetta;

2) ottaa maa-aineksia, vahingoittaa maa- tai kallioperää eikä ojittaa metsää, suota tai muuta aluetta; Laki Punkaharjun luonnonsuojelualueesta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1991/19910138#e-7 138/1991 Dokumentin versiot Viitetiedot Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 1991 Asetus Punkaharjun luonnonsuojelualueesta

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ulla Ilomäki-Keisala ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 MIKÄ ON? OPStuki

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan

Lisätiedot

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu

INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija. Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO- Innovatiivinen ja taitava oppija Jaana Anttonen Oulun normaalikoulu INTO-hankkeen tarkoitus Kehittää käsityön opetuksessa innovatiivista ajattelua ja taitavaa oppimista tukevaa pedagogista toimintaa

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys)

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika Paikka tiistai 28.4.2015 klo 10.00 10.28 Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Eduskunnalle. LAKIALOITE 155/2005 vp. Laki perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Eduskunnalle. LAKIALOITE 155/2005 vp. Laki perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta LAKIALOITE 155/2005 vp perusopetuslain 37 :n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle Suomen tulevaisuus rakentuu korkeatasoisen ja kattavan koulutuksen sekä osaamisen varaan. Koulutukseen

Lisätiedot

Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, 02750 Espoo

Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, 02750 Espoo YMMERSTAN KOTI- JA KOULUYHDISTYS RY:N JOHTOKUNNAN KOKOUS 2 / 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 11.3.2014 klo 18.15 Paikka: Läsnä: Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, 02750 Espoo Hallikas Sami-Pekka Hovila

Lisätiedot

KIRJE POSTILAATIKKOON LOPUKSI

KIRJE POSTILAATIKKOON LOPUKSI SISÄLTÖ Viipurin evankelisluterilainen tuomiokirkko Ravintola Espilä Kauppatori ALKUSANAT SISÄLTÖ JOHDANTO KIRJE VIIPURISTA SYYSKUSSA 1939 SAAPUMINEN VIIPURIIN Rautatieasema Linja-autoasema Viipurin linna

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke LOPPURAPORTTI Heli Karppinen Kaukametsän opisto PL 251, 87101 Kajaani SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO..2 2 HANKKEEN TAUSTA JA

Lisätiedot

YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT

YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT KAUPUNKI JA ASUMINEN. RYHMÄT 5&6: HANNA KOUHIA, YLLKA KUCUKU, JONI KOPRA, NOORA LAMBERG, EVELIINA KUNNATON, ANTTI LAPPALAINEN Jätkäsaari Hernesaari Eira Punavuori PUNAVUORI Sinebrychoffin

Lisätiedot

Ymmärrystä ongelmanratkaisuun

Ymmärrystä ongelmanratkaisuun Ymmärrystä ongelmanratkaisuun Helsingin yliopisto, OKL Anu Laine, Sirpa Wass 1. Tavoitteet opetuksen muuttumisen osalta: (1/3) hyödyntää avoimien ongelmien opetuksen tutkimuksessa aiemmin hankittua tietoa,

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. 14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2016

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2016 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2016 Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Reijo Honkanen, rehtori Peter von Bonsdorff, AO koulutuksen koordinaattori 24.10.2016 Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

keskusmuseo uudistuu

keskusmuseo uudistuu Luonnontieteellinen keskusmuseo uudistuu Luonnontieteelliset museopäivät Juhani Lokki 24.3.2009 Lakiehdotus 71 Luonnontieteellinen keskusmuseo Helsingin yliopiston yhteydessä toimii luonnontieteellinen

Lisätiedot

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Yhteistyöseminaari Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa 25.11.2010 Tuula Honkanen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus. Henkilöstöä 19 Budjetti

Lisätiedot