HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS"

Transkriptio

1 HELSINGIN YLIOPISTO MAANTIETEEN LAITOS 110-vuotiaan maantieteen laitoksen alkuvaiheet Suomessa maantieteen kehitys itsenäiseksi yliopistolliseksi tieteenalaksi henkilöityy Ragnar Hultiin, innovaattoriin, joka jo 1880-luvulla oli perustamassa Suomeen maantieteellisiä seuroja. Hänen aloitteellisuuttaan on kiittäminen siitäkin, että Helsingin yliopistossa on 110- vuotias maantieteen laitos. Kasvimaantieteen dosentti Hult aloitti maantieteen opetuksen Helsingin yliopistossa vuonna Opetustilat saatiin päärakennuksesta. Kaksi vuotta myöhemmin maantiedettä oli jo mahdollista opiskella filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineena, ja 1893 maantieteen laitoksesta tuli virallisesti yksi Fyysis-matemaattisen osaston laitos. Opiskelijamäärän kasvettua tarvittiin uusia tiloja. Laitos muutti neljä huonetta käsittäneeseen vuokrahuoneistoon Pohjois-Esplanadille. Sittemmin laitos pääsi yliopiston tiloihin, nykyisen Porthanian paikalla sijainneeseen pieneen puutaloon Fabianinkadun ja Hallituskadun (nyk. Yliopistonkadun) kulmaan.

2 Kuva 1. Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen perustaja Ragnar Hult ( ). Professoreita vuosien varrelta Ensimmäinen maantieteen professuuri perustettiin Helsingin yliopistoon vuonna 1901, jolloin keisari antoi julistuksen ylimääräisen maantieteen professorinviran asettamisesta. Virkaan nimitettiin J.E. Rosberg. Seuraavana vuonna hän sai assistentikseen opiskelija J.G. Granön, jonka tehtävänä oli auttaa opiskelijoita kartanpiirustusharjoituksissa. Opetus pääsi vauhtiin ja maantieteen asema yliopistossa alkoi vakiintua. Maantieteessä saattoi nyt suorittaa myös lisensiaatin tutkinnon. Maantieteen professorin virka vakinaistettiin vuonna Rosberg painotti opetuksessaan yleisen maantieteen tärkeyttä; geomorfologiaa, hydrologiaa ja klimatologiaa,

3 mutta pyrki edistämään myös ihmis-, alue- ja liikennemaantiedettä sekä kotiseutututkimusta. Hän oli myös varhainen maantieteen popularisoija ja kirjoitti useita yleistajuisia maantieteellisiä teoksia. Maantieteen laitos sai 1920-luvulla kaksi uutta professuuria, joihin valittiin J.G. Granö ja I. Leiviskä. Myöhemmin laitokselle perustettiin useita uusia virkoja, mm. ruotsinkielisen professorin virka (1948) ja suunnittelumaantieteen apulaisprofessorin virka (1970). Laitoksella vaikuttaneita professoreita ovat vuosien varrella olleet jo mainittujen lisäksi: V. Auer, V. Tanner, H. Smeds, A. Tammekann, L. Aario, V. Okko, S. Jaatinen, K. Rikkinen, T. Aartolahti ja P. Fogelberg luvulla maantieteen laitos sai tilat Porthanian kuudennesta kerroksesta, jossa se sitten toimikin aina vuosituhannen vaihteeseen asti. Puolen vuosisadan aikana laitoksen toiminta laajeni huomattavasti luvulla alettiin laitoksella kiinnittää entistä enemmän huomiota myös koulumaantieteen kehitykseen ja opettajien täydennyskoulutukseen. Maantieteen laitoksen satavuotisjuhlavuonna 1993 luonnonmaantieteilijät saivat käyttöönsä laboratorion, joka kuitenkin joutui toimimaan eri osoitteessa Siltavuorenpenkereellä.

4 Kuva 2. Julistus ylimääräisen maantieteen professorinviran asettamisesta Maantieteen laitos tänään Tällä hetkellä maantieteen laitoksella työskentelee 9 professoria ja 31 muuhun henkilökuntaan kuuluvaa. Luonnonmaantieteellä, kulttuurimaantieteellä ja suunnittelumaantieteellä on kullakin kaksi professuuria, joiden lisäksi laitoksella on ruotsinkielinen professuuri ja kaksi määräaikaista professuuria, aloina kaupunkimaantiede ja geoinformatiikka. Kumpulan kampukselle maantieteen laitos muutti keväällä 2001.

5 Kuva 3. Maantieteen laitoksen opiskelijoita kenttätutkimusmenetelmiin tutustumassa prof. Rosbergin (takarivissä toinen oikealta) johdolla Eläintarhan alueella Helsingissä vuonna Lähteet Rikkinen, K. (1988). Ragnar Hult and the emergence of geography in Finland Fennia 166: 1, s Rikkinen, K. (1993). Maantieteen laitoksen alkuvaiheet Helsingin yliopistossa. Publicationes instituti geographici Universitatis Helsingiensis C7. Yliopistopaino, Helsinki. Halonen, T. (2002). Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 150 vuotta. Vammalan kirjapaino Oy, Vammala.

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA 1 MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA Lokakuu 2015 2 OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 9 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 3 000 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info Tanja Kähkönen 21.11.2014 Koulutusohjelmat, syksy 2014 Luonnontieteellinen tiedekunta Biologia Fysiikka Kemia Maantiede 15 suuntautumisvaihtoehtoa, 18 oppiainetta

Lisätiedot

Merentutkimusta tehdään

Merentutkimusta tehdään Helsingin yliopiston Itämeristrategia Luonnos strategiakaudelle 2009-2013 Jorma Kuparinen Merentutkimusta tehdään Yliopistoissa ja korkeakouluissa Valtion tutkimuslaitoksissa (Suomen ympäristökeskus, Geologian

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede PROFESSORILUENTO Professori Seppo Mattila Tähtitiede Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Seppo Mattila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 28. syyskuuta

Lisätiedot

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

MAANTIETEEN KOULUTUSOHJELMA

MAANTIETEEN KOULUTUSOHJELMA MAANTIETEEN KOULUTUSOHJELMA Maantieteen tutkimusalan linja Maantieteen opettajan linja Maantieteen tutkimuskohteena on luonnon ja yhteiskunnan alueellinen järjestelmä. Tutkiessaan ihmisen toimintaa ja

Lisätiedot

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus.

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 5/2010 Aika Perjantai 18.6.2010 kello 8.15 Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtaja

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 2.6.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 19 A 20 A 19/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 20/2010 2 Ilmoitusasiat OULUN

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 08.09.2017 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset

Lisätiedot

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 101/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 101/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 101/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 38/2005 13.5.2005 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain 9 1 momentin

Lisätiedot

Kutsu. Professoriluennot torstaina 4.12.2014 LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA

Kutsu. Professoriluennot torstaina 4.12.2014 LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu Professoriluennot torstaina 4.12.2014 LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen tiedekunnan Leena

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit

Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO Päivitys: 24. elokuuta 2015 Maantieteen koulutusohjelma Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksojen tarkat aika-, sali-

Lisätiedot

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Opettajankoulutusfoorumi 16.04.2019 Jouni Pursiainen Eva Raudasoja Professori Jouni Pursiainen Professori Jarmo Rusanen Johtaja, KT Eva Maria Raudasoja

Lisätiedot

Markku Kalervo Löytönen. Suppea ansioluettelo. Syntymäaika ja paikka. Päätoimi

Markku Kalervo Löytönen. Suppea ansioluettelo. Syntymäaika ja paikka. Päätoimi Markku Kalervo Löytönen Suppea ansioluettelo Syntymäaika ja paikka 4.1.1955 Espoo Päätoimi 1999 Professori 2008 Vararehtori Maantieteen laitos, PL 64, 00014 Helsingin yliopisto Puh 09-19150781 Fax 09-19150760

Lisätiedot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Teatterikorkeakoulu vahvistaa uudet sivutoimista tuntiopetusta, opintojen ohjausta, opinnäytteiden

Lisätiedot

Akateeminen ergonomia: katsaus menneeseen ja tulevaan

Akateeminen ergonomia: katsaus menneeseen ja tulevaan Akateeminen ergonomia: katsaus menneeseen ja tulevaan Susanna Järvelin-Pasanen, TtM, Eur.Erg. Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Ergonomia Terve Suomi 2012 -seminaari 24.5.2012

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan

Lisätiedot

Jatko-opintoja maantieteestä kiinnostuneille

Jatko-opintoja maantieteestä kiinnostuneille Jatko-opintoja maantieteestä kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi

Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Koponeuvoston kevään päätös 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Tänään Alkulämmittely Ajankohtaiset asiat Audintointituloksen ja YOPALAn esittely Palauttetta opetuksesta, kuka,

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom maija.aksela@helsinki.fi 15.2.2012 1 LUMA-toimintaa

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatustiede Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9. 22.10.

Lisätiedot

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet tekniikassa

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet tekniikassa Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet tekniikassa AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä ssa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit (kemia, LUMA-keskus)

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Opiskelijoiden osallistaminen laitoksen toimintaan Lehtori Elina Oksanen, opiskelijat Elina Liinamaa ja Amélie Martikainen Kasvatustieteiden laitos (laitosten

Lisätiedot

Viestintätieteet VIESTINTÄTIETEET , N = 193

Viestintätieteet VIESTINTÄTIETEET , N = 193 Viestintätieteet 2013-15 VIESTINTÄTIETEET 2013-15, N = 193 Viestintätieteiden opiskelijoilla pitkä matematiikka (27 %) on pienemmällä osuudella kuin lyhyt (40 %) tai ei matematiikkaa (33 %). Reaaliaineista

Lisätiedot

KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE

KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE Kuva: Yliopisto-lehti 08/17, Veikko Somerpuro 25/10/2017 1 Koulujen monet kielet ja uskonnot on Valtioneuvoston kanslian rahoittama tutkimushanke,

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA

LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu Ohjelma kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen tiedekunnan Leena Palotie -salissa, Aapistie

Lisätiedot

1982 vp. n:o 92. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kuopion yliopistosta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö

1982 vp. n:o 92. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kuopion yliopistosta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö 1982 vp. n:o 92 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kuopion yliopistosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö Esityksen pääasiallinen tarkoitus on muuttaa Kuopion korkeakoulun nimi Kuopion yliopistoksi.

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 119/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 78/2009 23.10.2009 Oikaisuvaatimuksen tekijä A, sairaanhoitaja Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto

Lisätiedot

Tiedekunnan terveiset. Elintarvikealan neuvottelukunta Suvipäivikki Mikola YVV-suunnittelija

Tiedekunnan terveiset. Elintarvikealan neuvottelukunta Suvipäivikki Mikola YVV-suunnittelija Tiedekunnan terveiset Elintarvikealan neuvottelukunta 30.5.2012 Suvipäivikki Mikola YVV-suunnittelija Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta www.helsinki.fi/yliopisto 1.6.2012 1 Maatalous-metsätieteellinen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016

ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016 ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016 Rahaston tarkoitus Rahasto tukee viestinnän tutkimusta, opetusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

Lisätiedot

Kota- Amkota seminaari Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki

Kota- Amkota seminaari Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki Kota- Amkota seminaari 24.09.2009 Kota-tiedonkeruut ym. ajankohtaista Jukka Haapamäki Yliopistojen tiedonkeruut Vuoden 2010 tiedonkeruut Xdw:n vaikutus tuleviin tiedonkeruisiin Henkilöstötiedonkeruu Kampustiedonkeruu

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään?

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään? Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto 1 Ilkka Halavalta kysyttiin: Oletko Himasen ystävä? Olen vaikka en henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit

Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit OULUN YLIOPISTO 4. joulukuuta 2012 Maantieteen laitos Kevätlukukausi 2013 Opintojaksot ja tentit HUOM: Kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksoja koskevat aika-, sali- ja

Lisätiedot

Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v)

Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v) YHTEISKUNTATIETEIDEN JA KAUPPATIETEIDEN TIEDEKUNTA Katso koulutusten kuvaukset yliopiston verkkosivulta tai koulutustarjontaesitteestä tai Opintopolusta. Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kirjasto

Jyväskylän yliopiston kirjasto Page 1 of 23 Kysely tiedonhankinnan opetuksesta, marraskuu 2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin tiedonhankinnan opetuksen tilanteen kartoittamiseksi maamme yliopistoissa syksyllä 2005, kun Suomen yliopistoissa

Lisätiedot

Maantieteen laitoksen esittely. marraskuu 2012

Maantieteen laitoksen esittely. marraskuu 2012 Maantieteen laitoksen esittely marraskuu 2012 Oulun yliopisto Perustettu 1958 6 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 2800 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Minna Laakso. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Logopedia

PROFESSORILUENTO. Professori Minna Laakso. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Logopedia PROFESSORILUENTO Professori Minna Laakso Logopedia Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Minna Laakso pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta 2016

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä ssa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit (kemia, LUMA-keskus) Jarmo

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN Helsingin yliopisto, Päärakennus, Fabianinkatu 33, Sali 5, 3. krs. AIKA ma 18.4.2011 klo 13 16 Anna Lyra-Katz, Yoyo -hanke, projektipäällikkö

Lisätiedot

Siirtohaku, Biologia, Joensuu Luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v)

Siirtohaku, Biologia, Joensuu Luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v) LUONNONTIETEIDEN JA METSÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA Katso koulutusten kuvaukset yliopiston verkkosivulta tai koulutustarjontaesitteestä tai Opintopolusta. Siirtohaku, Biologia, Joensuu Biologian siirtohaussa

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat

Lisätiedot

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen

Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Laatutyö ja opetuksen kehittäminen Kauko Hämäläinen Johtaja, professori Tievie-koulutus 26.10.2006 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Esityksen tavoitteet Esitellä, miltä yliopisto-opetus näyttää arviointien

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus PROFESSORILUENTO Professori Johanna Niemi Prosessioikeus Oikeustieteellinen tiedekunta 16.4.2014 Professori Johanna Niemi pitää professoriluentonsa Turun akatemiatalon juhlasalissa 16. huhtikuuta 2014

Lisätiedot

Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa

Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa Nelli-opetus Helsingin yliopiston kirjastoissa Nicola Nykopp 19.5. 2005 Humanistisen tiedekunnan kirjasto Kouluttavat kirjastot Helsingin Yliopistolla useita kirjastoja, joista useimmat ovat järjestäneet

Lisätiedot

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Ote humanistisen tiedekunnan jatkotutkinto-oppaasta 3. FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ Tavoitteet Filosofian tohtorin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa tieteellisiä asiantuntijoita,

Lisätiedot

HY:n lääketieteellisen tiedekunnan TVT-strategiatyö

HY:n lääketieteellisen tiedekunnan TVT-strategiatyö HY:n lääketieteellisen tiedekunnan TVT-strategiatyö Kalle Romanov, LKT Lääketieteellisen koulutuksen tuki- ja kehittämisyksikkö (TUKE), Helsingin yliopisto Tiedekunta I Tiedekunnassa on 6 koulutusohjelmaa

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kirjaston 85-vuotisjuhlaseminaari 17.5.2010. parhaaksi. Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT, MBA Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tampereen yliopiston kirjaston 85-vuotisjuhlaseminaari 17.5.2010. parhaaksi. Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT, MBA Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Tampereen yliopiston kirjaston 85-vuotisjuhlaseminaari 17.5.2010 Yhdessä terveyttä ttä potilaan parhaaksi Hallintoylilääkäri Jaakko Herrala Keuhkosairauksien erikoislääkäri, LT, MBA Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Jyväskylä opiskelijakaupunki

Jyväskylä opiskelijakaupunki Jyväskylä opiskelijakaupunki Kustaa Vilkuna, historian ja etnologian laitos 23.5.2013 SEMINAARIN AIKA: Opiskelijoiden kampus Suljettu ja kurinalainen sisäoppilaitos Opiskelijat lähes näkymättömiä kaupungin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi 2017-2018 Lääkäriliiton peruskoulutuksen Lääkärifoorumi 11.5.2017 Kommenttipuheenvuoro: Arviointiasiantuntija, KT Hannele

Lisätiedot

Studia Generalia AINEEN ARVOITUS. Tervetuloa!

Studia Generalia AINEEN ARVOITUS. Tervetuloa! Studia Generalia AINEEN ARVOITUS Tervetuloa! 13.10.2011 1 13.10.2011 AINEEN MONET MAHDOLLISUUDET Lääkeaineita merestä ja metsästä Prof. Jari Yli-Kauhaluoma Uudet materiaalit: molekyylit halki, poikki ja

Lisätiedot

Turvallinen työskentely oppilaslaboratoriossa

Turvallinen työskentely oppilaslaboratoriossa Laboratoriotyön turvallisuus Turvallinen työskentely oppilaslaboratoriossa Jussi Sipilä, Leena Kaisalo ja Jarkko Ihanus Helsingin yliopisto, Kemian laitos Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta / 14.11.2013

Lisätiedot

Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa

Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Vastaajat Vastaukset 21 AMKista Kielikeskusmalli 3 AMKissa Koordinointimalli / Yliopettajamalli 8 AMKissa Tiimi- ja koulutusalakohtaisesti organisoidut 3 AMKissa

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

Sosiaalityö ammattina. Mikko Mäntysaari 6.2.2011

Sosiaalityö ammattina. Mikko Mäntysaari 6.2.2011 Sosiaalityö ammattina Mikko Mäntysaari 6.2.2011 Sosiaalityö tarkoittaa monia asioita: Sosiaalityö -käsitteellä viitataan ammattiin, oppialaan ja tutkimukseen. Eri maissa sosiaalityön koulutusratkaisut

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 111/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 43/2009 12.6.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 1. Pääaineopinnot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 1. Pääaineopinnot maantiede Geotieteiden ja maantieteen laitos PL 64 (Gustaf Hällströmin katu 2 a), maantieteen ja geologian osastot PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2 b), laitoksen talous- ja henkilöstöhallinto 00014 Helsingin

Lisätiedot

Laitosten jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa.

Laitosten jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. 1 J AT K O T U T K I N N O T 1. Opinto-oikeus Jatko-opinto-oikeuden saaminen. Tieteellisen, taiteellisen ja ammatillisen jatkokoulutuksen pohjana on ylempi korkeakoulututkinto tai sitä tasoltaan vastaava

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13

Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13 Kutsu käännöstieteen professori Kaisa Koskisen juhlaluennolle 7. päivänä joulukuuta 2016 kello 13 Professori Kaisa Koskinen pitää juhlaluennon keskiviikkona 7. joulukuuta 2016 kello 13 aiheesta Translatorinen

Lisätiedot

Osastosihteeri Riitta Kuusimäki, puh. 3072,

Osastosihteeri Riitta Kuusimäki, puh. 3072, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 8/2007 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 16.10.2007 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Professori Risto Heiskala, pj. asiat

Lisätiedot

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 1/5 VAASAN YLIOPISTO Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 Virka Tietoliikennetekniikan professorin virka on perustettu Vaasan yliopiston hallituksen 16.12.2005 tekemällä

Lisätiedot

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET Seuraavat tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat asetuksia ja johtosääntöjä. Nämä määräykset hyväksyy

Lisätiedot

Yliopistonlehtori, dosentti

Yliopistonlehtori, dosentti Eva Havu Yliopistonlehtori, dosentti Humanistinen tiedekunta Romaanisten kielten laitos PL 24 (Unioninkatu 40 B) 00014 Helsingin yliopisto Puh. (09) 191 23086, GSM 040 591 1371 Eva.Havu@helsinki.fi www.hum.helsinki.fi/hum/romkl/fra

Lisätiedot

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatuspsykologia Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9.

Lisätiedot

Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta

Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta Ilkka Virtanen Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta 25.11.2014 Tekniikan ala mukana suunnitelmissa Kauppakorkeakoulun alusta alkaen Muistio 7.2.1967, VKKK:n

Lisätiedot

HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS

HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS TAMPEREEN YLIOPISTO HUMANISTINEN TIEDEKUNTA HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS TOIMITTANUT TERTTU ORPANA SISÄLLYS Lukijalle 1. TIETEELLINEN JATKOKOULUTUS HUMANISTISESSA TIEDEKUNNASSA Filosofian tohtorin

Lisätiedot

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta?

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? TKI O Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? Marketta Rajavaara, professori, Helsingin yliopisto marketta.rajavaara@helsinki.fi Sosiaalihuollon näkymät - työkokous Helsingin kuntatalo

Lisätiedot

Geotieteiden ja maantieteen laitos LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 1. Pääaineopinnot

Geotieteiden ja maantieteen laitos LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 1. Pääaineopinnot Geotieteiden ja maantieteen laitos PL 64 (Gustaf Hällströmin katu 2a), maantieteen ja geologian osastot PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2 b), laitoksen talous- ja henkilöstöhallinto 00014 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

Maantieteen alan valtakunnallinen profilaatio 2016

Maantieteen alan valtakunnallinen profilaatio 2016 Maantieteen alan valtakunnallinen profilaatio 2016 Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Oulun yliopiston ja Turun yliopiston maantieteen oppiaineryhmien selvitys maantieteen alan profilaatiosta

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

OPETUKSEN JA OPISKELUN UUDET DIGITAALISET TYÖVÄLINEET INFO KUMPULA

OPETUKSEN JA OPISKELUN UUDET DIGITAALISET TYÖVÄLINEET INFO KUMPULA OPETUKSEN JA OPISKELUN UUDET DIGITAALISET TYÖVÄLINEET INFO KUMPULA 22.8.2017 09:00 Tilaisuuden avaus Anne Palo-Kauppi 09:10 Opintosektorin järjestelmäkokonaisuus muutoksessa Meri Karjalainen 09:20 Opintohallinnon

Lisätiedot

Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007

Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari Kuopio 29.8.2007 Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Risto-Pekka Happonen Selvitysmies Taustaa selvitystyölle

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja

Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja Yliopistopedagogiikan suuntaviivoja Sari Lindblom Ylänne Yliopistopedagogiikan professori Yliopistopedagogiikan tutkimus ja kehittämisyksikkö Kasvatustieteen laitos Tutkimuspohjainen opetuksen kehittäminen

Lisätiedot

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,

Lisätiedot

Kokouskutsu 4/ (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous. Aika keskiviikko klo 10.00

Kokouskutsu 4/ (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous. Aika keskiviikko klo 10.00 Kokouskutsu 4/2016 1 (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.5.2016 klo 10.00 Paikka Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja

Lisätiedot