YKSITYISEN PALVELUNTUOTTAJAN HANKINTA ESPOON KAUPUNGIN TERVEYSASEMA-HANKKEESEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YKSITYISEN PALVELUNTUOTTAJAN HANKINTA ESPOON KAUPUNGIN TERVEYSASEMA-HANKKEESEEN"

Transkriptio

1 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 1 YKSITYISEN PALVELUNTUOTTAJAN HANKINTA ESPOON KAUPUNGIN TERVEYSASEMA-HANKKEESEEN Johdanto Espoon kaupunki käynnistää pilotin, jonka aikana yksityinen palveluntuottaja tai sairaanhoitopiiri tuottaa terveysasemapalveluja samoin periaattein kuin Espoon oma terveysasema. Pilotti alkaa vuonna 2013 ja kestää kolme vuotta. Sopimus sisältää kahden vuoden option. Pilotin aikana selvitetään, voidaanko terveyspalvelujen rahoitus- ja järjestämistapaa muuttamalla parantaa asiakaspalvelua ja tehdä terveysasemalla työskentelystä houkuttelevampaa. Samoin pilotin aikana selvitetään mahdollisuuksia ottaa käyttöön palveluseteli, joka mahdollistaisi palveluntuottamisen jatkuvuuden. Pilottiterveysaseman vertailukohdaksi otetaan Kivenlahden terveysasema, jonka piiriin kuuluu n asukasta. Kivenlahti jatkaa Espoon kaupungin terveysasemana ns. nettobudjetoituna yksikkönä, mikä lisää vapausasteita ja mahdollistaa suuremman joustavuuden palvelujen kehittämisessä. Lähtötilanteessa kilpailutuksella valittu palveluntuottaja saa asiakaskunnakseen Espoon postinumeroalueen (Suvela ja Tuomarila), jonka asukasmäärä on n Suvelan ja Tuomarilan asukkaat voivat halutessaan siirtyä jonkin Espoon kaupungin terveysaseman asiakkaiksi ja muualla Espoossa asuvat voivat vaihtaa ulkoisen palveluntuottajan asiakkaiksi heti toiminnan käynnistyttyä. Asiakkaan valinnanvapauden myötä terveysasemalle listautuneiden asiakkaiden määrä voi muuttua lähtötilanteesta. Espoon kaupungin Kivenlahden terveysasema ja kilpailutuksella valittu yksityisen palveluntuottajan pilottiterveysasema saavat samoin perustein määritellyn kapitaatiokorvauksen, joka perustuu väestömäärään. Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on: Terveysasematoiminnan saatavuuden ja laadun parantaminen, Omahoitomallin ja sähköisen asioinnin levittäminen, osaavan henkilöstön rekrytoinnissa onnistuminen ja työhyvinvoinnin parantaminen.

2 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 2 Arvioida erilaisten rahoitus- ja järjestämistapojen vaikutuksia terveysaseman palvelutuotantoon: o vertailla julkisen ja yksityisen toimijan tapaa tuottaa perusterveydenhuollon palvelua samoista lähtökohdista mitattuna o arvioida, mikä olisi paras tapa varmistaa lakisääteisessä perusterveydenhuollossa tarvittava osaamis- ja työvoimaresurssi Kehittää ja uudistaa terveysasemapalvelujen toimintatapoja sekä parantaa tuottavuutta Luoda edellytykset sähköisen palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän hyödyntämiseen toiminnan tukena jatkossa. Molempia pilotissa mukana olevia terveysasemia seurataan yhteneväisin kriteerein ja mittarein. Rinnalla seurataan kevyemmillä mittareilla myös pilotin ulkopuolisia, Espoon kaupungin muita terveysasemia. Palvelun tuottaminen ja aukioloajat Palveluntuottajan vastuulla on hankkia terveysasematoiminnalleen sellaiset tilat, joissa se voi tuottaa perusterveydenhuollon palveluja listautuneelle väestölle lähipalveluna. Toimitilojen tulisi sijaita Espoon keskuksen alueella tai vähintään hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella Espoon keskuksesta. Palveluntuottaja varustaa itse tilat ja hankkii toiminnassaan tarvittavat hoitotarvikkeet ja -välineet sekä lääkkeet ja rekrytoi henkilöstön. Henkilöstön määrän ja rakenteen tulee olla suunniteltu niin, että toiminnan laatu ja sujuvuus voidaan varmistaa kaikkina päivinä. Terveysasemalla pitää aina olla paikalla sekä lääkäreitä että hoitajia. Terveysaseman tulee olla auki jokainen arkipäivä vähintään klo Puhelimeen tulee vastata vähintään klo 8 ja 16 välillä. Lisäksi tulee varautua väestön tarpeen ja kysynnän mukaan 1-2 päivänä viikossa pidennettyyn aukioloaikaan vähintään klo 18 asti. Jorvin keskitettyyn päivystykseen ei ohjata päivätoiminnan ylivuotoa. Palvelukokonaisuudet: Tässä asiakirjassa kuvattu palvelukokonaisuus perustuu kaupungin nykyiseen palvelujen tuottamisen malliin. Koska kyseessä on kumppanuuteen perustuva palvelujen kehittämishanke, voidaan palvelun sisältöä ja laatua hankkeen kuluessa täsmentää. Muutokset toteutetaan hankkeen kuluessa saadun

3 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 3 kokemuksen perusteella yhdessä neuvotellen. Perusterveydenhuollon terveysasemapalvelu on kuntalaisten lähipalvelua, jota on lain mukaan tarjottava kaikille sitä kysyville. Tähän nyt hankittavaan kokonaisuuteen kuuluvat kaikki ne terveysasemapalvelut, mitä ei erikseen ole mainittu hoidettavan keskitetysti. Palveluntuottajaa koskevat kaikki samat ohjeet ja linjaukset, mitä sovelletaan Espoon omiinkin terveysasemiin. Tarkemmat sisällöt on kuvattu tässä samassa dokumentissa sivuilla Kapitaatiohintaan kuuluvat terveysasemalla annettavat palvelut. Lääkärin vastaanotto (päiväpäivystys, tavallinen vastaanotto, puhelinajat, sähköinen asiointi) Hoitajan vastaanotto (kiireellinen ja kiireetön, puhelinvastaanotto ja sähköinen asiointi) Kutsuntatarkastukset Kuntoutussuunnitelmien laatiminen Potilaiden ohjaaminen keskitettyihin palveluihin tai erikoissairaanhoitoon yhteisten pelisääntöjen mukaisesti Peruslääkevalikoima (vastaanotolla käytettävät) Valmiussuunnitelman mukaisesti tarvittaessa osallistuminen esim. suuronnettomuustilanteiden seurausten tai pandemian hoitoon 2. Kapitaatiohintaan kuuluvat kotiin annettavat palvelut: Omalla alueella kotihoidon piirissä asuvien potilaiden lääkäripalvelut Asumisyksiköissä asuville erikseen sovitut lääkäripalvelut 3. Kapitaatiohintaan kuuluvat muualla annettavat palvelut: Koulu- ja neuvolaterveydenhuolto (lääkärin työn osalta) Kutsuntatarkastukset (lääkärin vuorot keskitetyssä kutsuntatilaisuudessa) Väestön tarpeiden mukaiset kuntoutustyöryhmäkokoukset, yhteistyötapaamiset sosiaaliviranomaisten kanssa ja muut vastaavat

4 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 4 Kapitaatiohinnat ikäryhmittäin palveluntuottamisen alkaessa v 2013 Ikäryhmä (vuotta) Kustannukset ( ) Kapitaatiohinta / asukas Kerroin ,02 137,03 1, ,14 74,51 0, ,43 196,54 1, ,75 272,36 2,77088 yli ,70 262,38 2,66936 Yhteensä/ Keskiarvo ,03 98,29 1,00000 Kapitaatiohinnan taustalla on Espoon oman toiminnan todelliset kustannukset. Kapitaatiohinnat on laskettu lähtötilanteen palveluvalikoiman mukaisesti. Jos hankkeen myötä tilaaja päättää merkittävästi lisätä tai vähentää palvelujen laajuutta, voidaan kapitaatiohintaa korjata sen mukaisesti. Tilojen muutostyöt, perus- ja vuosikorjaukset sisältyvät kapitaatiohintaan. Palveluntuottaja huolehtii ensikertaisen kalustamisen kustannuksista. Asiakasmaksutuotto ei ole mukana kapitaatiohinnassa, vaan se tuloutetaan palvelun tuottajalle takautuvasti n. 2kk:n viiveellä. Samalla tavalla Palveluntuottajalle tuloutetaan heidän toiminnassaan syntyneet täyskustannuskorvaukset vakuutusyhtiöiltä, kuntalaskutustulot ulkokuntalaisten hoidosta ja mahdolliset eu-kansalaisten hoitokorvaukset. Palveluntuottaja kirjaa asiakasmaksut ja käyntitiedot ohjeiden mukaisesti, jotta ne pystytään laskuttamaan. Espoon talouspalvelut huolehtii asiakaslaskutuksesta ja perinnästä. Palveluntuottaja maksaa tästä palveluista erikseen talouspalveluille, mikä on huomioitu kapitaatiohinnassa. Virka-ajan ulkopuolinen päivystys Päivystys on tällä hetkellä HUS:n tuottamaa ja yleislääkäripalvelut on pääosin tuotettu ostopalveluna. Lainsäädäntö velvoittaa kuitenkin huolehtimaan siitä, että esim. M1 lähetteet ovat virkalääkärin tekemiä. Lisäksi tulevan päivystysasetuksen oletetaan määräävän joka vuoroon virkalääkärin työpanosta. Tämä tarkoittaa sitä, että Espoossakin tullaan kokoamaan

5 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 5 ensisijassa vapaaehtoista päivystävien lääkärien rinkiä, joka hoitaisi jatkossa osan päivystysvuoroista. Mikäli vapaaehtoisuus ei toteudu, joudutaan terveysasemia ja muita Espoon toimijoita velvoittamaan lääkäreitä päivystämään. Siinä tapauksessa velvoite jaetaan lääkärimäärän suhteessa myös ulkoiselle toimijalle. Tämä ei sisälly kapitaatiokorvaukseen, vaan lääkärien palkkaus hoidetaan erillisellä sopimuksella HUS:n kautta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että päivystysrasite tulee pahimmillaankin olemaan hyvin kohtuullinen. Terveysaseman palvelut (perusterveydenhuolto) Puhelinneuvonta Palveluntuottaja tarjoaa väestölleen puhelinpalvelua, jolla tarkoitetaan STM:n/AVI:n ohjeistamaa välitöntä yhteydensaantia asiakkaan ja palveluntuottajan välillä. Puhelinpalvelujen saatavuuden seurannasta tehdään jatkuvaa raportointia. Ammattitaitoinen puhelinneuvonta ohjaa potilasta/asiakasta, tekee hoidon tarpeen arviointia sekä hoitaa ajanvarausta. Puhelinpalvelua on myös lääkärien ja hoitajien puhelinajat sekä mm. erilaisten tutkimustulosten vastausten antamisen asiakkaille. Palveluntuottaja tekee asiakaspalvelustaan suunnitelman, jossa huomioi puhelinneuvontaprosessin sujuvuuden ja asiakaslähtöisyyden. Espoon kaupunki käyttää TeleQ takaisinsoittopalvelua. Palveluntuottajalle suositellaan saman tai vastaavan palvelun käyttöönottoa. Puhelimeen vastaamisessa tulee noudattaa AVI:n ja Valviran linjauksia välittömään yhteydensaantiin liittyen. Asiakastietojärjestelmä ja sähköinen asiointi Palveluntuottaja käyttää asiakastietojärjestelmänä Espoon Efficaa, mutta vastaa itse omien tietoliikenneyhteyksien ja it -laitteiden hankinnasta. Efficakirjaamisessa noudatetaan yhteistä ohjeistusta Palveluntuottaja tarjoaa asiakkailleen Efficaan liitettyjä sähköisiä palveluja siinä laajuudessa kuin niitä Espoossa on käytössä; mm. omahoitopalvelu, tekstiviestipalvelu ja sähköistä ajanvaraus. Omahoitopalvelussa potilaiden asioihin vastataan määräajan sisällä, joka on 3 arkipäivää.

6 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 6 Palveluntuottaja edistää myös mahdollisten uusien sähköisten palveluiden käyttöä. Palveluntuottaja ohjaa soveltuvat INR potilaat tekstiviestipalvelun piiriin ja vastaa uusien potilaiden kouluttamisesta omaseurantaan ja tekstiviestipalvelun käyttöön. Omia sovelluksia saa edellisen lisäksi käyttää edellyttäen, että asiat kirjataan asianmukaisesti Efficaan ja tietosuoja vastaa määräyksiä. Hoitajan vastaanotto Lääkärin vastaanotto Neuvolat ja alakoulut Hoitajien vastaanotto toimii ajanvarauksella ja ilman ajanvarausta. Espoossa on ohjeistukset akuuttipotilaiden ja pitkäaikaissairaiden vastaanottokäytännöistä, joita palveluntuottaja voi omassa toiminnassaan kehittää edelleen. Odotusaikaa hoitajan kiireettömälle vastaanotolle seurataan kuukausittain (T3= kolmas vapaa vastaanottoaika). Lääkärin vastaanottotyö on laaja-alaista yleislääkärin työtä. Joitakin tehtäviä voi hoitaa myös erikoislääkäri (esim. sisätautilääkäri, pediatri, geriatri, gynekologi, fysiatri). Vastaanoton luonne on joko kiireellinen tai kiireetön vastaanotto, joka määritellään hoidon tarpeen arvion perusteella. Odotusaikaa kiireettömälle vastaanotolle (T3) seurataan viikoittain ja raportoidaan kuukausittain. Tavoitteena on korkeintaan 1-2 viikon odotusaika. Palveluntuottajalle osoitetaan alueen väestömäärän suhteessa sovittu määrä äitiys- ja lastenneuvolan sekä alakoulun tarkastuksia, ml. oppilashuollon toiminta. Arvioitu tarve vuodelle 2013: väestöpohja = 25 % Espoon keskuksen väestöpohjasta ja sen mukaan neuvolaan lääkärin tarve 7,25 puolen päivän jaksoa / viikko o 25 % änla = 1,8 vuoroa keskitetyssä äitiysneuvolassa / viikko o 75 % lnla = 5,5 vuoroa lastenneuvoloissa pääosin omalla alueella / viikko Kouluterveydenhuollon tarve: 25 % = 54 täyttä päivää kevätlukukauden aikana

7 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 7 Perhesuunnittelu Palveluntuottaja vastaa 22 vuotta täyttäneiden ehkäisyn toteuttamisesta. Alle 22-vuotiaat saa ohjata Nupoliin. Kotisairaanhoidon lääkäripalvelut ja kuntoutussuunnittelu Palveluntuottajan vastuulle kuuluu alueella asuvien valvotun kotihoidon asiakkaiden hoito yhteistyössä kotihoidon edustajien kanssa, mm. kotisairaanhoitajien konsultointi, lääkärin vastaanotto ja kotikäynnit. Palveluntuottaja osallistuu kuntoutussuunnitteluun, jota koordinoidaan keskitetysti (lasten kuntoutustyöryhmät, lääkinnällisen kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät) - silloin kun oman asiakkaan asia sitä vaatii. Esimerkkejä tärkeistä yhteistyökumppaneista päivittäisessä työssä Mielenterveys- ja päihdepalvelut tuottaa mm. avomielenterveystyön, vieroitushoidon ja selviämishoitoaseman palveluita ja koordinoi esim. alueella asuvien korvaushoitopotilaiden hoitoa (osa potilaista asioi myös terveysasemilla). Mielenterveys- ja päihdepalvelut vastaavat psykiatristen ja päihdeasiakkaiden kuntoutuksen suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä asumispalveluista. Psykiatrinen erikoissairaanhoito on pääosin HUS:n vastuulla. Em. potilaiden somaattinen hoito ja lievien ja keskivaikeiden mielenterveyshäiriöiden hoito kuuluu terveysasemien vastuulle. Avofysioterapia: terveysasema voi ohjata potilaita fysioterapiaan Espoon ohjeiden mukaisesti, ml. akuuttipotilaista olka-niska-selkävaivoista kärsivien ensikäynnit fysioterapeutilla. Apuvälineyksikkö ja lääkinnällinen kuntoutus: terveysaseman tehtävänä on kuntoutussuunnitelmien ja lähetteiden tekeminen Espoon toimintatapaohjeiden mukaisesti. NUPOLI nuorisopoliklinikka: terveysaseman tehtävänä on potilaiden ohjaaminen Nupoliin yhteisten kriteerien mukaisesti. EKKU kehitysvammaisten kuntoutusyksikkö: EKKU tekee kuntoutussuunnitelmat ja ohjaa asiakkaan/potilaan tarpeen mukaan terveyspalvelujen piiriin. Kehitysvammaisten akuuttien ja pitkäaikaissairauksien hoito kuuluu terveysasemille.

8 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 8 Espoon sairaala, ml. kotisairaala: terveysaseman tehtävänä on sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden ohjaaminen osastolle ja kotiutuvien potilaiden hoito (yleensä liittyy kotihoidon kanssa tehtävään yhteistyöhön) Jorvin päivystys: terveysaseman tehtävänä on potilaiden ohjaaminen päivystykseen yhteisten toimintatapaohjeiden mukaisesti sekä jatkohoidon järjestäminen yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. HUS: terveysaseman tehtävänä on tehdä lähetteet ja konsultaatiopyynnöt, potilaiden jatkohoidosta vastaaminen yhteisten toimintatapaohjeiden mukaisesti ja valtakunnallisten hoitoon ottamisen kriteerien pohjalta Suun terveydenhuolto: yksittäisiä yhteistyöpotilaita, lähin hammashoitola Samarian terveysasemalla Keskitettyjä palveluita (ei joka terveysasemalla, ei kuulu hankinnan piiriin): Matkailijoiden ja muut rokotukset Palveluntuottajan vastuulla on yleisen rokotusohjelman mukaisten rokotusten toteuttaminen, ohjaus keskitettyyn palveluun ja siellä sovittujen rokotusten reseptien kirjoitus ja rokotusten toteuttaminen (tällä hetkellä hepatiitti- ja punkkirokotteet, jotka potilas hakee itse reseptillä apteekista) Pientraumapäivystys (Tapiolan ja Samarian terveysasemat) Palveluntuottajan vastuulla on hoidon tarpeen arvion pohjalta potilaiden ohjaaminen ja jatkohoidon toteuttaminen yhteisten toimintatapaohjeiden mukaisesti (osa kontrolleista tehdään keskitetyssä yksikössä) Hoivakotien lääkäripalvelut Hoitovälinejakelu Vanhuspalveluiden alainen lääkäritiimi hoitaa tehostetun palveluasumisen piirissä olevien hoivakotien lääkäripalvelut. Muissa (kevyemmissä) asumisyksiköissä asuvat luetaan palveluntuottajan normaalin vastuuväestön piiriin, ml. vammaisten asumisyksiköt, lastensuojelulaitokset, mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköt yms. Palveluntuottaja osallistuu tarpeen määrittelyyn ohjeiston mukaisesti, jakelu hoidetaan keskitetysti määrätyltä espoolaiselta terveysasemalta tai muusta potilaan toiveen mukaisesta jakelupisteestä

9 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 9 Diabeteskeskus ja Reumakeskus Nämä yksiköt aloittavat toimintaansa kevään 2013 aikana, tarkempi määrittely myöhemmin. Niiden vastuulle siirtyvät alustavien kaavailujen mukaan 1-tyypin diabeetikot sekä osa nivelreumapotilaista. Asiakas/ potilasryhmät Terveet Terveystarkastukset lapsille ja nuorille neuvola- ja kouluterveydenhuollon ohjelman mukaisesti Ajokortti-, kutsunta- ym. lakisääteiset terveystodistukset todistukset Aikuisväestölle ei tällä hetkellä ole tarjolla erityistä terveystarkastusohjelmaa. Ensisijassa aikuiset ohjataan käyttämään Omahoitosivuja Aika rutiininomaiseen terveystarkastukseen tulee antaa potilaan sitä toivoessa (ensisijassa terveydenhoitajalle) Terveyden edistäminen väestötasolla, esim. osallistuminen alueellisen hyvinvointiryhmän toimintaan, terveysvalistus ja yhteistyö paikallisten kumppanien kanssa Satunnaiset terveysongelmat päiväpäivystys klo 8-16 joka arkipäivä niille terveysongelmille, joiden hoito ei voi odottaa o mitä parempi tavanomaisten aikojen saatavuus on, sitä pienempi kysyntä tälle palvelulle on o päivystyshankkeen aikana luodut pelisäännöt o Jorviin ei ohjata ylivuotoa o sairaankuljetuksella on oma ohjeistuksensa, jonka mukaan todennäköisesti sairaalahoitoa tarvitsevat potilaat viedään myös päiväaikaan suoraan Jorvin päivystykseen o Muut ambulanssipotilaat keskitetään Espoon keskuksen alueella Samarian terveysasemalle Muut satunnaiset / määräaikaiset (terveys)ongelmat o kysynnän mukaan o periaatteessa terveysasema on etulinjan paikka, joka ei voi käännyttää potilaita muualle

10 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 10 o hoidon tarpeen arvion (HTA) tekee terveydenhuollon ammattilainen ja sen tavoitteena on ohjata potilas oikean ammattilaisen luo (siis ei torjua kysyntää, mutta kyllä lempeästi ja ystävällisesti ohjata omahoitoon silloin, kun siihen on aihetta) Pitkäaikaissairauksien hoito Noudatetaan Espoon Omahoitomallia (Chronic care model /Terveyshyötymalli), myös ikäihmisille (kotisairaanhoidon asiakkaat, hoivakotien asukkaat) on laadittu mukailtu Omahoitomalli Tarjotaan mahdollisimman monelle potilaalle omahoitaja ja/tai omalääkäri (hoidon jatkuvuus) Monimutkaiset ongelmat / monen eri ammattilaisen apua tarvitsevat potilaat Tähän ryhmään kuuluu sekä ns. suurkuluttajia että henkilöitä, jotka identifioidaan enemmän palveluja tarvitseviksi, vaikka he eivät itse niitä osaisi hakea (esim. mielenterveyskuntoutujat, päihderiippuvaiset ja heidän perheensä, osa ikäihmisistä, osa pitkäaikaissairaista). Hoidon suunnittelussa ja toteuttamisessa tehdään tarpeen mukaan yhteistyötä kaupungin muiden toimijoiden kanssa. Tärkeää on sopia, kuka henkilö on vastuussa siitä, että potilas pysyy hoidon piirissä ja toteuttaa hoitosuunnitelmaa (care manager), ko. henkilö voi olla myös omainen tai ystävä, ei välttämättä aina kunnan työntekijä. Laboratorio- ja kuvantamistutkimuspalvelut (ei sisälly kapitaatiohintaan) Laboratorio- ja kuvantamispalvelut eivät kuulu kapitaatiohintaan. Espoon kaupunki vastaa syntyvistä kuluista. Espoolaiset asiakkaat voivat käyttää HUSLABin ja HUSKuvantamisen palveluja lähetteen saatuaan. Palveluntuottaja noudattaa Espoon toimintaohjeita lähetekäytännöistä. Laboratorio Espoolaiset voivat käyttää kaikkia HUSLAB:n pisteitä, joita on Espoossa isoilla terveysasemilla. Pienillä terveysasemilla on ajanvarauksella tapahtuva liikkuva näytteenotto, uuden palveluntuottajan kohdalla sen tarve arvioidaan vuoden 2013 aikana. Pikanäytteitä otetaan kaikilla terveysasemilla (sovittu POCpaketti jonka HUSLAB toimittaa ja valvoo sen laatua). Halutessaan tuottaja voi myös itse ottaa muita näytteitä ja toimittaa HUSLAB:lle. Röntgen

11 TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 11 (11) HUS-Kuvantamisen toimipisteet Espoossa (tilanne 11/2012): o Jorvin sairaala o Leppävaaran terveysasema o Samarian terveysasema o Tapiolan terveysasema

YKSITYISEN PALVELUNTUOTTAJAN HANKINTA ESPOON KAUPUNGIN TERVEYSASEMA-HANKKEESEEN

YKSITYISEN PALVELUNTUOTTAJAN HANKINTA ESPOON KAUPUNGIN TERVEYSASEMA-HANKKEESEEN HANKINTAILMOITUS / LIITE 1 1 YKSITYISEN PALVELUNTUOTTAJAN HANKINTA ESPOON KAUPUNGIN TERVEYSASEMA-HANKKEESEEN Hankintamenettely ja aikataulu Yksityisen palveluntuottajan hankinta terveysasema-hankkeeseen

Lisätiedot

Raportti terveysasemapilotista Oma Lääkärisi Espoontori vs. Kivenlahti

Raportti terveysasemapilotista Oma Lääkärisi Espoontori vs. Kivenlahti 1 Raportti terveysasemapilotista Oma Lääkärisi Espoontori vs. Kivenlahti Tausta Espoon kaupunki päätti kokeilla terveysasemapalvelujen järjestämisessä mallia, joka perustuu asukaspohjaiseen rahoitusmalliin,

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus 12.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kolme palvelutuottajaa hyväksytty (Mehiläinen,

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Siuntion kunta Sjundeå kommun 1/10

Siuntion kunta Sjundeå kommun 1/10 1/10 Siuntion kunnan terveyskeskuksen vastaanottopalveluiden sekä muiden palveluiden hankinta TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 / PALVELUKUVAUS 1. Palvelun piiriin kuuluva väestö 2. Palvelut Palvelun piiriin kuuluvat

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.

Lisätiedot

Valittavan tuotteen sisältö ja toimintaperiaatteet. Riitta Pylvänen

Valittavan tuotteen sisältö ja toimintaperiaatteet. Riitta Pylvänen Valittavan tuotteen sisältö ja toimintaperiaatteet Riitta Pylvänen 29.9.2016 Alustavan sisältökuvauksen taustaa Sitra on julkaissut Kokeilun ehdot ja periaatteet keskustelupaperina, ja sitä varten on luotu

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN 81 971 312 (13,3 %) Ltk 15.2.2012 s. 1/6 Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN PALVELURYHMÄT

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3920/02.07.00/2013 88 Laboratorio- ja kuvantamistoimintojen sijoittaminen Omenatorille Valmistelijat / lisätiedot: Aila Pohjanpalo, puh. (09) 816 23040 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

KYSTERI esittäytyy. Rautavaara, Juankoski ja Kaavi Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen

KYSTERI esittäytyy. Rautavaara, Juankoski ja Kaavi Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen KYSTERI esittäytyy Rautavaara, Juankoski ja Kaavi 3.11.2011 Mikko Korhonen, Eija Peltonen ja Juha Kauttonen 04.11.11 1 2 3 KYSTERI PALVELUALUE Keskitetyt palvelut PALVELUYKSIKÖT Seudulliset palvelut Leppävirta

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit. laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi

Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit. laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi Valinnanvapausmallin kokeilut ja pilotit laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi Käsitteet haltuun Palvelusetelikokeilu Käynnistetty vuonna 2017 viidellä kokeilualueella Keski-Uusimaa, Hämeenlinna, Tampere,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.03.2013 Sivu 1 / 1 5100/06.00.00/2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 15.5.2012 Kaupunginhallitus 85 4.3.2013 51 Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi

Lisätiedot

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015 Perusterveyden-huolto Palvelukuvaus Palvelujen sisältö, resurssit ja kehittämistarve Vastaanottotoiminta Neuvolatoiminta Lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelut: kiireetön ja puolikiireellinen hoito

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa

Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa Juha-Pekka Kettunen, Myyntijohtaja Yritysasiakkaat, Elisa Oyj 1 Lahti 19.-20.5.2008 Terveydenhuollon ATK-päivät Sisältö Kanssakäymistä tehostavat

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) mukaisesti 1 - Keskeiset muutokset verrattuna aiempaan hallituksen esitykseen (HE 47/2017) Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää omia sote-keskuksia

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

Valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 13.11.2018 Esityksen sisältö Yleistietoa valinnanvapaudesta Toimiminen osana hallituksen kärkihanketta Valinnanvapauskokeilu Jyväskylässä Valinnanvapauskokeilun

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

OMA LÄÄKÄRISI MATINKYLÄ

OMA LÄÄKÄRISI MATINKYLÄ OMA LÄÄKÄRISI MATINKYLÄ Esittely 10.12.2018 Suurpellon ja Henttaan asukkaille Wera Sinkkonen ESITTÄYTYMINEN Wera Sinkkonen Oma Lääkärisi Vastaava lääkäri Yleislääketieteen erikoislääkäri Oma Lääkärisi

Lisätiedot

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826

Lisätiedot

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Maakunnan on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä, järjestämänsä sosiaali-ja

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Stm / STO / Terveyspalveluryhmä Lainsäädännön vaiheittainen eteneminen 2010

Lisätiedot

Kotitori: Palveluintegraattori ikäihmisten palveluiden kehittämisen työkaluna

Kotitori: Palveluintegraattori ikäihmisten palveluiden kehittämisen työkaluna Kotitori: Palveluintegraattori ikäihmisten palveluiden kehittämisen työkaluna 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja laatutason määritys Viranomaispäätökset

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2)

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) HYVÄ POTKU 8. KEHITTÄMISTYÖN RAPORTOINTI Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) Hoitolaryhmä 2:een kuuluvat

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Espoo 24-09-2014 Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 25.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysryhmä

Sosiaali- ja terveysryhmä Porin seudun kuntarakenneuudistus TOIMEKSIANTO: Sosiaali- ja terveysryhmä Johtopäätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilan arvioinnista Sosiaalipalvelujen visio ja tavoitteet uudessa kunnassa Sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari 26.8.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2019 Vahva pohja - Rakenteelliset muutokset hyvässä vauhdissa

Lisätiedot

Siuntion kunnan terveyskeskuksen vastaanottopalveluiden sekä muiden palveluiden hankinta

Siuntion kunnan terveyskeskuksen vastaanottopalveluiden sekä muiden palveluiden hankinta Siuntion kunnan terveyskeskuksen vastaanottopalveluiden sekä muiden palveluiden hankinta TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 / PALVELUKUVAUS 1. Palvelun piiriin kuuluva väestö 2. Palvelut Palvelun piiriin kuuluvat

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi

Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi Asiakkuuden kehittämisseminaari Case Terveydenhuolto Tietoa asiakkaalle palveluntuottajan valinnan tueksi Päivi Koivuranta-Vaara LKT, hallintoylilääkäri Valinnanvapaus 1) Perusterveydenhuolto Oikeus valita

Lisätiedot

Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma klo 18

Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma klo 18 Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma 10.12. klo 18 Terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn ja kehittämispäällikkö Elina Jaakovlew-Markus 11.12.2018 2 11.12.2018 3 Asukas-/ asiakaskyselytutkimus

Lisätiedot

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Agenda Ajankohtaista Oma Lääkärisi Espoontori Tulokset Vaikutukset Espoon kaupungin

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) Liite 2. (HEL 2017-011196) Tiivistelmä Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaisista kustannuksista vuonna 2016 Kuntaliiton vuosittain tekemässä vertailussa terveydenhuollon

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TERVEYSASEMIEN VASTAANOTOT YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Viimeisimmän asiointikäynnin arviointi Sähköinen webropol-kysely 20.10.

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TERVEYSASEMIEN VASTAANOTOT YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Viimeisimmän asiointikäynnin arviointi Sähköinen webropol-kysely 20.10. ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY TERVEYSASEMIEN VASTAANOTOT ELLA Viimeisimmän asiointikäynnin arviointi Sähköinen webropol-kysely..-..4 (PTTK) Kyselynkki yhteistoiminta-alueen kuntien etusivulla Mediassa uutisointia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. 30 Muutokset terveysasemapalvelujen rahoituksessa ja tuottamisessa. Periaatepäätös kokeilun valmistelusta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. 30 Muutokset terveysasemapalvelujen rahoituksessa ja tuottamisessa. Periaatepäätös kokeilun valmistelusta 22.03.2012 Sivu 1 / 1 1284/00.01.01/2012 30 Muutokset terveysasemapalvelujen rahoituksessa ja tuottamisessa. Periaatepäätös kokeilun valmistelusta Valmistelijat / lisätiedot: Heinänen Tuula, puh. (09)

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset

Lisätiedot

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy

Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:

Lisätiedot

Terveyden ja sairaanhoito

Terveyden ja sairaanhoito Esiselvitys Terveyden ja sairaanhoito Päivystys Vastaanotto- ja poliklinikkapalvelut Vuodeosastot Lääketieteelliset tukipalvelut Suun terveydenhuolto Operatiivinen toiminta Työterveyshuolto Terveyden ja

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole Ltk 15.2.2012 s. 1/6 IKÄIHMISTEN ELÄMÄNLAADUN TURVAAMINEN 264 761 181 (43,1 %) Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 1 - Nykyisin kunnat järjestävät julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. 1.1.2020 vastuu palvelujen järjestämisestä siirtyy 18 uudelle maakunnalle.

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 13.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

VUONNA 2017 KÄSITELLYT TERVEYDENHUOLLON VALVONTA-ASIAT

VUONNA 2017 KÄSITELLYT TERVEYDENHUOLLON VALVONTA-ASIAT VUONNA 7 KÄSITELLYT TERVEYDENHUOLLON VALVONTA-ASIAT Terveydenhuollon käsiteltäväksi tulleet ja ratkaistut valvontaasiat vuonna 7 8 69 5 9 Vireille tulleet 7 8 Ratkaistut Valvontaohjelmiin perustuva valvonta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Perustuu lausunnolla oleviin lakiluonnoksiin Paavo Kaitokari, Pirjo Tiikkainen, Asta Suomi, Johanna Heikkilä, Kari Jaatinen 13.10.2016 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

Hoitotyö terveysasemalla

Hoitotyö terveysasemalla Hoitotyö terveysasemalla Turun terveysasemien asiakasraati 20.9.2017 Eva Antero-Jalava Terveydenhoitaja, TtM Terveysasematyö ja hoitohenkilökunta Terveysasemalla työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunnan palvelulupauksen valmistelu. Kirsi Korttila

Päijät-Hämeen maakunnan palvelulupauksen valmistelu. Kirsi Korttila Päijät-Hämeen maakunnan palvelulupauksen valmistelu Kirsi Korttila Sote-järjestämislaki HE/2017 Maakunnan palvelulupaus 15: Maakunnan palvelulupaus on maakunnan asukkaille osoitettu tahdonilmaisu siitä,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tehyn kutsuseminaari 24.11 hallitussihteeri, STM 1 2 3 Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2021.

Lisätiedot

Palvelusetelikokeilu/ Valinnanvapausmallin kokeilut

Palvelusetelikokeilu/ Valinnanvapausmallin kokeilut Palvelusetelikokeilu/ Valinnanvapausmallin kokeilut 2017-2018 1 17.2.2017 2 17.2.2017 Kokeilun tavoitteet ja tuotokset / 1 Tavoitteena on saada tietoja siitä, minkälainen on kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi Asiakasseteli Hallituksen esityksen mukaisesti 1 Etunimi Sukunimi 2 Maakunnan liikelaitoksen palvelut Maakunnan liikelaitos tuottaa mm. kaikki sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoidon palveluja, neuvolapalvelut

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Palveluja pyörillä - Mallu-auto

Palveluja pyörillä - Mallu-auto Palveluja pyörillä - Mallu-auto 22.5.2014 Marika Wikström-Koikkalainen, koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Me olemme Eksote Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta

Lisätiedot

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2017 Nro 11 TERVEYDENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 14.6.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1 Arja Heittola Marita Marttila Sari Koistinen 12.1.2015 TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1. KONSULTTISELVITYKSESTÄ: Erikoissairaanhoidon poliklinikkakäyntimäärät korkeat kautta

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE

KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN 28.3.2017 KESKI-UUDENMAAN SOTE SISÄLLYS Valinnanvapauskokeilu 1. vaihe: vastaanottopalvelut 2. vaihe: henkilökohtainen budjetti Tilannekatsaus

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3.

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3. Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN 23.3.2017 KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILUT 2017-2018 Keski-Uudenmaan sote: tuottajien korvausmalliin sisältyvän bonus-sanktio - elementin käyttö

Lisätiedot