ITSEDOKUMENTOINTI DIGITAALISIN TALLENNUSVÄLINEIN KÄYTTÄJÄTUTKIMUKSESSA

Transkriptio

1 AALTO-YLIOPISTON TEKNILLINEN KORKEAKOULU Informaatio- ja luonnontieteiden laitos Informaatioverkostojen koulutusohjelma Satu Raudasoja ITSEDOKUMENTOINTI DIGITAALISIN TALLENNUSVÄLINEIN KÄYTTÄJÄTUTKIMUKSESSA Kandidaatintyö Espoo, Työn ohjaaja: Sirpa Riihiaho

2 AALTO-YLIOPISTO TEKNILLINEN KORKEAKOULU PL 11000, Aalto KANDIDAATINTYÖN TIIVISTELMÄ Tekijä: Satu Raudasoja Työn nimi: Itsedokumentointi digitaalisin tallennusmenetelmin käyttäjätutkimuksessa Tiedekunta: Informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunta Tutkinto-ohjelma: Informaatioverkostot Pääaine: Vuorovaikutus ja viestintä Pääaineen koodi: T Vastuuopettaja(t): Stina Immonen, johtava tutkija Ohjaaja(t): Sirpa Riihiaho, tekniikan lisensiaatti Tiivistelmä: Tässä kandidaatintyössä esitellään itsedokumentointia yhtenä käyttäjätutkimuksen tutkimusmenetelmänä ja tarkemmin tarkastellaan digitaalisia tallennustapoja itsedokumentoinnissa: valokuvaamista, äänen tallentamista ja videointia. Työssä esitellään lyhyesti myös luotaimia ja monen digitaalisen tallennustavan yhdistelmiä. Digitaalista valokuvaamista, äänen tallentamista, videointia ja digitaalisten tallennustapojen yhdistelmiä vertaillaan tutkijan ja tallennustavan käyttäjän, eli tutkimukseen osallistujan, näkökulmasta olennaisin seikoin. Työn tavoitteena on antaa katsaus itsedokumentointiin tutkimusmenetelmänä ja tuoda esiin millaisiin tilanteisiin itsedokumentointi ja työssä tarkastellut itsedokumentoinnin kolme digitaalista tallennustapaa soveltuvat. Työ on tehty kirjalliseen aineistoon sekä yhteen haastatteluun perustuen. Itsedokumentointi on varteenotettava tutkimusmenetelmä tilanteissa, joissa tutkijan läsnäolo on mahdotonta, hankalaa tai epäkäytännöllistä sekä tilanteissa, joissa tutkijan läsnäolo olisi häiritsevää tutkimukseen osallistuvien kannalta. Itsedokumentoinnin myötä sitä tekevä henkilö orientoituu tutkittavaan aiheeseen ja on kykenevämpi haastattelutilanteessa keskustelemaan tutkittavasta aiheesta kuin henkilö, joka ei ole tehnyt itsedokumentointia. Tämän vuoksi menetelmää voi suositella käytettäväksi myös muiden menetelmien rinnalla monipuolisemman käyttäjätiedon saamiseksi. Työssä tehdyn vertailun perusteella digitaalista valokuvaamista suositellaan käytettäväksi itsedokumentointitapana erityisesti sen suhteellisen vaivattomuuden ja helppouden perusteella. Valokuvaamisen etuja ovat myös nopeus tiedonvälittäjänä ja paperikuvien käsinkosketeltavuus. Kuitenkin jos tutkimuksen kohteena on toiminta, voi olla parempi valita tallennustavaksi video. Päivämäärä: Kieli: suomi Sivumäärä: 28 Avainsanat: itsedokumentointi, käyttäjätutkimus, digitaaliset tallennustavat, valokuvaus, äänentallennus, video, tutkimusmenetelmä i

3 Sisällys Sisällys...ii 1 Johdanto Tausta Käyttäjäkeskeisen suunnittelun periaatteet ja käyttäjätutkimus Itsedokumentointi Päiväkirjamenetelmä Valokuvaaminen Ominaispiirteitä Edut ja huomioitavat seikat Äänentallennus Ominaispiirteet Edut ja huomioitavat seikat Videointi Ominaispiirteet Edut ja huomioitavat seikat Luotainmenetelmä Monen tallennustavan yhdistelmät Vertailu tallennustavoista Yhteenveto ja pohdinta...25 Lähteet...26 ii

4 1 Johdanto Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan kolmea digitaalista tallennustapaa, joita voidaan käyttää käyttäjätutkimuksessa itsedokumentoinnin tallennustapoina: valokuvausta, äänentallennusta ja videointia. Näiden kolmen tallennustavan ominaisuuksia, etuja ja heikkouksia käydään läpi. Lisäksi esitellään pääpiirteittäin luotainmenetelmä, joka on itsedokumentointitapoja kokoava menetelmä. Työn tavoitteena on antaa katsaus itsedokumentointiin tutkimusmenetelmänä ja tuoda esiin millaisiin tilanteisiin itsedokumentointi ja työssä tarkasteltavat itsedokumentoinnin kolme digitaalista tallennustapaa soveltuvat. Työn keskiöön on valittu valokuvaaminen, äänentallennus ja videointi sen takia, että näitä dokumentointitapoja käytetään yleisesti tutkijoiden havainnoinnin tallentamistapoina. Lisäksi tarkastelun näkökohdaksi on valittu näiden tallennustapojen digitaalinen muoto, koska digitaaliset tavat eroavat perinteisistä tavoista hiukan ja digitaalisuus tuo uusia mahdollisuuksia. Käyttäjäkeskeisessä tuotekehityksessä tutkijoiden tulee tehdä päätös, minkä menetelmän avulla käyttäjiä tutkitaan, jotta saadaan selville käyttäjät, heidän tarpeensa, käyttökonteksti ja tutkimuskohteena olevaan asiaan liittyvät toiminnot ja toimet. Käyttäjäkeskeisessä tuotekehityksessä tietoa käyttäjiltä kerätään käyttäjätutkimusvaiheessa ja käyttökokemusvaiheessa. Tässä työssä tarkastellaan itsedokumentointia käyttäjätutkimuksen tutkimusmenetelmänä. Itsedokumentointi ei ole täysin vakiintunut termi kirjallisuudessa. Tässä työssä itsedokumentoinnilla tarkoitetaan tutkimusmenetelmää, jossa tutkimukseen osallistuja itse tallentaa tutkimuksen kohteena olevaa asiaa tai toimintaa. Perinteisesti käyttäjätutkimuksen menetelminä käytetään tutkijan tekemää havainnointia ja haastattelua. Havainnointi ja haastattelu voidaan tehdä erikseen tai yhtä aikaa. Jälkimmäistä toteutustapaa kutsutaan myös osallistuvaksi havainnoinniksi. Havainnointi on olennaista sen kannalta, että saadaan tietoa käyttäjän aidosta toimintaympäristöstä ja toiminnasta. On kuitenkin tilanteita, joissa havainnoinnin tekeminen voi olla mahdotonta, hankalaa tai epäkäytännöllistä sekä tilanteita, joissa tutkijan läsnäolo olisi häiritsevää tutkimukseen osallistuvien kannalta. Tällaisissa tilanteissa tietoa voidaan saada esimerkiksi siten, että tutkimukseen osallistuva henkilö itse toimii ikään kuin havainnoitsijana ja tallentaa itse tietoa tutkimuksen kohteena olevasta asiasta tai toiminnasta. Tällaista osallistujan tekemää havainnointia ja tallentamista voidaan kutsua termillä itsedokumentointi. Itsedokumentointiin liittyy kiinteänä osana dokumentointijakson jälkeinen haastattelu, jossa osallistujan tekemä tallenne käydään läpi ja siitä esitetään tarkentavia kysymyksiä. Havainnointia tehdessä tallentamis- ja muistiinpanotapoina voidaan käyttää kirjoittamista, piirtämistä, valokuvaamista, äänentallentamista, videointia tai näiden yhdistelmiä. Samalla tavoin näitä tapoja voidaan käyttää itsedokumentoinnissa. Näistä tavoista kirjoittaminen, piirtäminen ja muistiinpanojen teko ääntä 1

5 tallentamalla ovat subjektiivisia tallennustapoja. Tilannetta tai tapahtumaa voidaan tallentaa objektiivisesti valokuvaamalla, videokuvaamalla ja tilanteen aitoa ääntä tallentamalla. Tutkimusmenetelmänä yleisesti käytössä oleva päiväkirjamenetelmä voidaan katsoa olevan tietyissä tapauksissa kirjoittamalla tehtyä itsedokumentointia. Käyttäjätutkimuksen tapauksessa kirjoittamalla tehty itsedokumentointi voi olla myös muuta kuin päiväkirjamuotoista, joten täysin yhtenevät nämä eivät ole. Näiden seikkojen takia tässä työssä esitellään myös päiväkirjamenetelmä. On useita syitä valita itsedokumentointi tutkimusmenetelmäksi. Yksi syy on se, että sitä käytetään tutkijan tekemän havainnoinnin sijaan tilanteessa, jossa havainnointia ei jostain syystä voida tai haluta tehdä. Tietyissä tilanteissa voidaan haluta minimoida tutkijan mahdollinen vaikutus tutkimukseen ja tällaisessa tapauksessa itsedokumentointi on varteenotettava vaihtoehto tutkimusmenetelmäksi. Jos tutkimuksessa tarvitaan tietoa pitkältä ajanjaksolta, on itsedokumentointi kustannuksiltaan järkevä vaihtoehto. Itsedokumentointia tehdessään tutkimukseen osallistuvan henkilö suuntaan ajattelunsa tutkittavaan asiaan ja on valmiimpi kertomaan tutkittavasta asiasta haastattelussa. Näin ollen itsedokumentointia voidaan käyttää käyttäjätutkimuksen alkuvaiheessa osallistujien orientoimiseen tutkittavaan aiheeseen. Tämän työn luvussa kaksi esitellään käyttäjäkeskeisen tuotekehityksen ajankohtainen määritelmä, kerrotaan käyttäjätutkimuksesta lyhyesti ja näiden jälkeen rajataan itsedokumentoinnin määritelmä tässä työssä. Tämän jälkeen kuvataan itsedokumentoinnin käyttötilanteita ja ominaisuuksia. Luvun lopussa käsitellään päiväkirjamenetelmää ja vertaillaan sitä itsedokumentoinnin määritelmään. Taustatietojen jälkeen luvuissa kolme, neljä ja viisi esitellään itsedokumentointitavoista valokuvaaminen, äänentallennus ja videointi. Luotainmenetelmä on itsedokumentointitapoja kokoava tutkimusmenetelmä ja sitä esitellään luvussa kuusi. Tämän jälkeen, luvussa seitsemän, tuodaan esiin kirjallisuudesta löytyviä useamman tallennustavan yhdistelmiä. Luku kahdeksan kokoaa kolme digitaalista tallennustapaa ja monipuoliset tallennustavat ja näitä vertaillaan toisiinsa tutkijan ja tutkimukseen osallistujan näkökulmasta. Viimeisessä luvussa kootaan yhteen työn sisältöä. Tämä kandidaatintyö on koottu pääosin kirjallisen aineiston perusteella, mutta aineistoksi on haastateltu myös Mikael Leppää, joka toimii suunnittelijana LINK Design and Development Oy:ssä. Kirjallista aineistoa on kerätty käytettävyyden (usability, user-centered design), käyttökokemuksen (user experience) ja yleisemmin tietotekniikan alalta sekä yleisesti tutkimusmenetelmiin liittyen. Suurin osa lähdemateriaalina käytetyistä artikkeleista löytyy ACM Association for Computing Machinery -tietokannasta. Artikkelien lisäksi kirjallisena materiaalina on käytetty kahta diplomityötä sekä käytettävyysalan oppikirjoja. 2

6 2 Tausta Tässä luvussa esitellään työn kontekstia, määritellään itsedokumentointi, esitellään itsedokumentointia ja tarkastellaan, kuinka päiväkirjamenetelmä ja itsedokumentointi suhtautuvat toisiinsa. Käyttäjäkeskeisen suunnittelun periaatteisiin kuuluu olennaisena osana käyttäjien ja heidän toimintaympäristönsä ymmärtäminen. Käyttäjiä, heidän toimintaansa ja toimintaympäristöään tutkitaan käyttäjäkeskeisen suunnittelun alkuvaiheessa, käyttäjätutkimusvaiheessa. Itsedokumentointia voidaan käyttää yhtenä käyttäjätutkimuksen tutkimusmenetelmistä. 2.1 Käyttäjäkeskeisen suunnittelun periaatteet ja käyttäjätutkimus ISO standardin (2010, s.5) mukaan käyttäjäkeskeisen suunnittelun tulisi seurata periaatteita, jotka on listattu alla: (Suomennos Satu Raudasoja) a) suunnittelu perustuu käyttäjän, tehtävien ja ympäristön selkeään (explicit) ymmärtämiseen b) käyttäjät ovat mukana (involved) koko ajan suunnittelussa ja kehittämisessä c) käyttäjäkeskeinen arviointi ohjaa suunnittelua ja sillä hiotaan suunnittelua d) prosessi on iteratiivinen e) suunnittelu keskittyy koko käyttäjäkokemukseen (user experience) f) suunnittelutiimi sisältää monitieteistä osaamista (skills) ja näkökulmia (perspectives) ISO standardin (2010, s.5) mukaan suunnittelun tulee perustua käyttäjien, heidän tehtäviensä ja ympäristöjensä selkeään (explicit) ymmärtämiseen. Tuotteet, järjestelmät ja palvelut tulisi suunnitella siten, että otetaan huomioon käyttäjät ja myös muut sidosryhmät, sisältäen myös sellaiset joita käyttäminen voi koskea suorasti tai epäsuorasti. Tämän vuoksi kaikki olennaiset käyttäjäryhmät ja sidosryhmät tulee tunnistaa. Yksi suurimmista järjestelmien epäonnistumisien syistä on se, että järjestelmää rakennettaessa on ollut vääränlainen (inappropriate) tai vaillinainen ymmärrys käyttäjän tarpeista. (suomennos Satu Raudasoja) Käyttäjätutkimuksen tavoitteena on saada selville edellä mainitut käyttäjät, ja suunnittelun kannalta olennaiset käyttäjien ominaisuudet, tavoitteet, toiminta ja toimintaympäristö. Käyttäjätutkimusta tehdään käyttäjäkeskeisen suunnittelun alkuvaiheessa, joka edellä on listattu listan kohdaksi a. Jotta kaikki tarpeellinen tieto saadaan selville, on käyttäjätutkimuksessa hyvä käyttää useampaa toisiaan tukevaa tutkimusmenetelmää. 3

7 2.2 Itsedokumentointi Itsedokumentointi ei ole vielä vakiintunut termi käyttäjäkeskeisessä tuotekehityksessä tai käyttäjätutkimuksessa. Tässä työssä kyseinen termi määritellään tietyin rajauksin, jotka saattavat poiketa muissa yhteyksissä esiin tulevista termin määritelmistä. Mitään yhtä virallista määritelmää ei termille ole olemassa. Esiteltyihin menetelmiin on viitattu kirjallisuudessa muun muassa englanninkielisin termein selfdocumenting / self-documentation (Forlizzi ja McCormack 2000, Hulkko ym. 2004, Jääskö ja Keinonen 2006, s.102, Mattelmäki 2006, s.40 41), autodocumentary method (Rantavuo 2008, s ja s.128), selfreporting (Kuniavsky 2003, s , Hagen ym. 2005, Isomursu ym. 2006), self-recording (Ylirisku ja Buur 2007, s.76 78), ja diary study (Carter ja Mankoff 2005, Palen ja Salzman 2002, Brown ym. 2000). Suomeksi termiä itsedokumentointi ovat käyttäneet Keinonen ja Jääskö kirjassaan Tuotekonseptointi (2004, s.92 93) ja siinä yhteydessä termillä viitattiin päiväkirjatutkimuksiin ja luotainmenetelmään. Mattelmäki (2006, s.40), listaa perinteisiksi itsedokumentointitavoiksi päiväkirjat ja valokuvatutkimukset (camera studies). Huomioitavaa on, että ainakin osaa edellä mainittuista termeistä käytetään myös sellaisissa yhteyksissä, jotka eivät liity käyttäjätutkimukseen, tuotekehitykseen tai suunnitteluun. Esimerkiksi selfreporting voi viitata tietokoneohjelman automaattiseen raportointitoimintoon, joka raportoi virhetilanteista. Tässä työssä itsedokumentoinnin määritelmä on seuraava: Itsedokumentoinnissa kerätään tutkimukseen osallistujan kokemuksia siten, että osallistuja itse tallentaa kokemuksensa tilanteessa, jossa tutkija ei ole läsnä tai vuorovaikutuksessa osallistujaan. Osallistujalle on annettu etukäteen ohjeistus itsedokumentoinnin fokuksesta, mutta osallistuja itse valitsee milloin tallentaa asioita, mitä tallentaa ja millä tyylillä. Tallentamiset tapahtuvat erikseen määritellyn dokumentointijakson aikana, jolloin tutkimukseen osallistuja toimii mahdollisimman itsenäisesti. Edellä mainitut kokemukset voivat liittyä esimerkiksi toimintaan tai toimintaympäristöön. Tutkittava aihe määrittelee minkälaiset kokemukset ovat kyseessä. Itsedokumentoinnin prosessi etenee siten, että ensin osallistujalle selvitetään itsedokumentoinnin aihe ja ohjeistetaan tallennustapaan liittyvät asiat. Tämän tulisi mielellään tapahtua kasvotusten, sillä tapaaminen motivoi osallistujaa. Samassa yhteydessä voidaan toimittaa tarvittaessa tallennusväline tai -välineet. Tämän jälkeen alkaa dokumentointijakso, jonka kesto voi olla tunneista moniin päiviin tai jopa viikkoihin ja jonka aikana itsedokumentointi tapahtuu. Tutkimuksesta riippuen osallistuja joko toimittaa tallentamaansa materiaalia dokumentointijakson aikana tutkijoille tai kaiken materiaalin dokumentointijakson lopussa. Dokumentointijakson jälkeen pidetään haastattelu. Haastattelun olisi hyvä tapahtua kasvokkain, jotta tallennettuun materiaaliin on helpompi viitata ja siitä on helpompi puhua. 4

8 Tämän työn käsittelemästä itsedokumentoinnista rajautuu ulos sellaiset tutkimukset, joissa osallistujalle on annettu tarkkoja vaihtoehtoja valittavaksi, eikä kokemuksia tallentaminen ole mahdollista omalla tyylillä. Itsedokumentoinnin tapahtuminen on aina osallistujalähtöistä. Tilanteen tallentaminen voi tapahtua kirjoittamalla, piirtämällä, ottamalla valokuvia, tallentamalla ääntä tai videota tai jollain näiden yhdistelmällä. Näitä voidaan tehdä perinteisin tavoin kuten filmikameralla valokuvaaminen tai uusinta teknologiaa hyväksi käyttäen kuten videokuvaaminen älypuhelimella. Tässä työssä tallennustavoista keskitytään digitaaliseen valokuvaamiseen, äänentallentamiseen ja videokuvaamiseen. Itsedokumentoinnin ominaispiirteet Itsedokumentoinnissa osallistuja on dokumentoinnin sisällön tekijä ja muodon määrittelijä. Osallistuja päättää, mitä dokumentoi, milloin, missä ja miten (Ylirisku ja Buur 2007, s.76). Tutkijan tärkein rooli on motivoida osallistuja dokumentoimaan ja antaa tarpeeksi hyvät ohjeet. Hyvä ohjeistus on olennaista (Kuniavsky 2003, s ), jotta dokumentaation fokus ja laatu ovat tutkimuksen mukaiset. Osallistujien tulee olla motivoituneita ja halukkaita osallistumaan (Isomursu ym. 2004), sillä motivaatio vaikuttaa dokumentaation laatuun (Bolger ym. 2003). Olennainen osa itsedokumentointimenetelmää on haastattelu dokumentointijakson jälkeen. Haastattelussa tutkija pystyy selvittämään osallistujan aikomuksia (intention), näkemyksiä ja ajatuksia tallennetun materiaalin tuella. Itsedokumentoinnin aikana kerätty materiaali antaa lähtökohdan ja linkin osallistujan maailmaan. Osallistuja ei välttämättä olisi kykenevä vastaamaan samanlaisiin kysymyksiin,, jos hän ei olisi tehnyt itsedokumentaatiota. Itsedokumentaation myötä osallistuja virittäytyy aiheeseen. (Mattelmäki 2006 s.86 88) Itsedokumentointi tutkimusmenetelmänä Hyysalon (2009, s.134) mukaan itsedokumentointi on keskeinen menetelmä,, kun tietoa tarvitaan osallistujan arjesta tai rutiineista. Myös tilanteessa, jossa tutkijan on vaikea toteuttaa haastatteluita aiheesta tai on vaikea havainnoida siellä, missä asiat tapahtuvat, voidaan itsedokumentointia käyttää menetelmänä. Yleisiä itsedokumentoinnin käyttötilanteita: Tietoa tarvitaan pitkältä ajanjaksolta ja useista tilanteista (Kuniavsky 2003, s. 369, Leppä 2010). Tutkijalla ei ole mahdollisuutta seurata osallistujia (Palen ja Salzman 2002, Mannonen 2004, Ylirisku ja Buur 2007, s.77). Osallistujan seuraaminen olisi vaarallista tai heikentäisi työturvallisuutta (Ylirisku ja Buur 2007 s.78, Leppä 2010). 5

9 Fyysiset tilat rajoittavat tutkijan mahdollisuutta havainnoida osallistujaa. Esimerkiksi trukin ohjaamoon ei mahdu toista henkilöä. (Leppä 2010.) Osallistujien havainnoimisen ja seuraamisen kustannukset olisivat liian korkeat (Kuniavsky 2003, s.369). Tutkimuksen kohteena oleva vuorovaikutus tapahtuu kotona tai muussa paikassa, jossa ei ole luontevaa olla ulkopuolisia paikalla (Ylirisku ja Buur 2007, s.77). Tutkijan läsnäolo vaikuttaisi osallistujien käyttäytymiseen (Carter ja Mankoff 2005, Isomursu ym. 2004, Leppä 2010). Tutkimuksen fokus on käyttäjän henkilökohtaisessa kontekstissa ja näkemyksissä. (Mattelmäki 2006 s.40). On tarve saada tietoa ihmisten arvoista, unelmista, kokemuksista tai muista henkilökohtaisista asioista, joista ihmiset eivät ole valmiita kertomaan helposti (Mattelmäki 2006, s.31, 34). Edut ja huomioitavat seikat Menetelmänä itsedokumentoinnilla on useita etuja ja heikkouksia verrattuna muihin menetelmiin. Yksi eduista on se, että tutkijan läsnäoloa ei tarvita dokumentointijakson aikana. Näin ollen voidaan itsedokumentointia tehdä kaukana tutkijan sijainnista (Kuniavsky 2003, s. 370, Berkovich 2009) ja dokumentointia voidaan tehdä pitkänkin ajan kuluessa (Kuniavsky 2003, s.370). Etuna on myös se, että tutkijan vaikutus on minimoitu ja tutkijan läsnäolo ei vaikuta tutkimukseen osallistuvien käyttäytymiseen (Ylirisku ja Buur 2007 s.77, Isomursu ym. 2004, Carter ja Mankoff 2005). Itsedokumentoinnissa osallistuja voi tuoda esiin henkilökohtaisia kokemuksiaan (Mattelmäki 2006, s.40). Osallistuja herkistyy aiheelle ja on kykenevämpi haastattelussa kertomaan asioista kuin ilman itsedokumentointia ja näin ollen jopa erittäin intiimiä ja henkilökohtaista tietoa voidaan saada kerättyä (Berkovich 2009). Erityisen tärkeää on huomioida, että osallistuja voi ymmärtää väärin sen, mitä tulisi tallentaa ja mihin keskittyä tallentamisessa. Esimerkiksi osallistuja voi rajoittaa valokuvien ottamisen ainoastaan tutkimuksen aikana aktiivisesti käytössä oleviin työkaluihin, vaikka tutkimuksessa haluttaisiin kuvia kaikista mahdollisista työssä käytetyistä välineistä myös vain muutaman kerran vuodessa tarvittavista. Ohjeistuksessa on muutoinkin hyvä olla tarkka ja koettaa selvittää kysymyksin onko osallistuja ymmärtänyt tehtävänannon. Tehtävänanto on hyvä antaa osallistujalle kirjallisena, jotta hän voi palata siihen tarvittaessa. Kuitenkaan ei pidä luottaa, että pelkkä kirjallinen ohje riittäisi, sillä osallistuja saattaa lukea ylimalkaisesti ohjeen ja näin ollen ymmärtää väärin, mistä on kyse. Myös käytettävän tallennusvälineen käytön ohjeistaminen ja käytön osaamisen varmistaminen on olennaista, jotta tallenteiden teko onnistuu. 6

10 Yksi vaaratekijä on se, että osallistuja unohtaa dokumentoinnin (Bolger ym. 2003). Siihen voidaan vaikuttaa olemalla yhteydessä osallistujaan dokumentointijakson aikana tai jos dokumentointijakso on lyhyt, ilmiötä ei välttämättä esiinny. Itsedokumentointi Link Design -yrityksessä Mikael Leppä korosti haastattelussaan ( ) sitä tosiseikkaa, että työelämässä aikataulut ovat tiukkoja ja asiakkaat eivät halua maksaa mistään ylimääräisestä. Suunnittelutyötä tekevässä yrityksessä ei näin ollen voida käyttää yhtä paljon aikaa ja vaivaa käyttäjätutkimuksen etukäteissuunnitteluun kuin akateemisen tutkimuksen puolella. Tämän vuoksi pysytään helposti perinteisissä tutkimusmenetelmissä ja itsedokumentointia käytetään harvoin. Syitä itsedokumentoinnin käyttöön ovat tutkijoiden työturvallisuus, fyysiset tutkijan läsnöoloa rajoittavat tilat ja jos tarvitaan tietoa pitkältä aikaväliltä. Leppä toi esiin sen, että hänellä itsellään olisi kiinnostusta toteuttaa enemmänkin itsedokumentointia työssään. Leppä totesi että, itsedokumentoinnia käytettäessä kestää kauemmin saada käyttäjätietoa tutkijoiden päähän kuin jos tutkijat menisivät heti paikanpäälle sisäistämään tietoa. Tiukkojen aikataulujen takia itsedokumentointijaksot ovat pikemminkin useamman tunnin pituisia sen sijaan, että puhuttaisiin useammista päivistä. Tutkimuksiin osallistuvien ajan ja vaivan määrä pyritään pitämään mahdollisimman kevyenä, jotta osallistujat pysyvät motivoituneina ja jotta tutkimus ei häiritse osallistujien työntekoa. Lepän mukaan on aina huomioitava, että valittavan tutkimusmenetelmän tulee soveltua kulloinkin kyseessä olevalle kohderyhmälle ja menetelmä ei saa asettaa minkäänlaista kynnystä osallistujalle. Esimerkiksi piirtäminen ja kirjoittaminen voivat olla osalle ihmisistä todella haasteellista. Monimutkaiset päiväkirjat ja pitkät kyselylomakkeet taasen ovat poissa laskuista niiden vaatiman vaivan takia. Leppä kertoi, että itsedokumentointimenetelmänä on LinkDesignissa käytetty lähinnä kirjoittamista ja valokuvaamista. Muita menetelmiä tai tapoja (kuten piirtäminen ja videon tallennus) on käytetty tutkijoiden toimesta tai fokusryhmissä. Leppä visioi, että yksinkertaiset pienet pehmustettuun kirjekuoreen mahtuvat - videokamerat voisivat olla mielenkiintoinen askel itsedokumentoinnissa. 2.3 Päiväkirjamenetelmä Päiväkirjat ovat erittäin paljon käytetty tutkimusmenetelmä monilla aloilla. Psykologian puolella niitä on käytetty 1940-luvulta alkaen. (Bolger ym. 2003) Yleisesti ottaen päiväkirjamenetelmässä on kyse kirjoittamisesta ja perinteisesti kynällä paperille kirjoittamisesta. Tosin Carter ja Mankoff (2005) ovat tutkimuksessaan When participants do the capturing: The Role of Media in Diary Studies käyttäneet termiä diary study (päiväkirjatutkimus), kun osallistujat ovat tallentaneet päivän tapahtumia äänen tallentamisen, esineiden keräämisen ja valokuvien ottamisen keinoin. Koska itsedokumentointi ja päiväkirjat 7

11 sivuavat toisiaan, esitellään tässä, mitä päiväkirjatutkimus on ja miten se eroaa tässä työssä määritellystä itsedokumennoinnista. Päiväkirjatutkimuksessa ihmiset raportoivat arjen tapahtumistaan ja kokemuksistaan. Päiväkirja tarjoaa mahdollisuuden saada tietoa arkipäivässä tapahtuvista sosiaalisista, psykologisista ja jopa fyysisistäkin prosesseista. Päiväkirja mahdollistaa erityisesti tiettyjen ilmiöiden tai kokemusten ajallisen ilmaantumisen ja ajallisen muuttumisen tutkimisen. Toisaalta erittäin harvoin ilmestyvien ilmiöiden tutkimiseen päiväkirja soveltuu myös hyvin. (Bolger ym 2003) Päiväkirja voi olla enemmän tai vähemmän rakenteellinen (structured). Kuniavsky (2003, s.373) antaa esimerkkinä rakenteellisesta päiväkirjasta, että se voi äärimmillään olla kyselytutkimus tarkkoine kysymyksineen ja vastausvaihtoehtoineen. Tietotekniikan alalla rakenteelliseksi päiväkirjatutkimukseksi voidaan kutsua tutkimusta, jossa henkilö ohjeistetaan tekemään tietty toiminto ja sen jälkeen kirjaamaan toiminnan tulokset ja vastaamaan tiettyihin kysymyksiin. (Kuniavsky 2003, s.375) Vapaamuotoisessa päiväkirjassa taasen kirjoittaminen voi olla vapaamuotoista esimerkiksi johonkin tiettyyn teemaan pohjautuvaa ja se on vastaajalähtöisempää. Näiden kahden ääripään välimaastosta löytyy erilaisia vaihtoehtoisia rakenteita ja riippuen tutkittavasta ilmiöstä ja tieteenalasta tutkijan tulee harkita, mikä on sopivin tilanteeseen. Päiväkirjat voivat olla tyypiltään joko aikasidonnaisia tai tapahtumasidonnaisia. Aikasidonnaisissa päiväkirjoissa muistiinpanoja kirjoitetaan ylös tiettyinä ajanhetkinä - joko kiinteän aikataulun mukaisesti (tasatunnein, kerran päivässä) tai satunnaisesti ajoitettuina ajankohtina (tutkimukseen osallistujalla on signaalilaite, joka ilmoittaa, milloin tulee tehdä muistiinpanoja). Tapahtumasidonnaisissa päiväkirjoissa muistiinpanoja kirjoitetaan aina tietyn tapahtuman ilmetessä tai tapahtuessa. (Bolger ym. 2003) Tässä työssä itsedokumentointimenetelmä on erotettu eri asiaksi kuin päiväkirjamenetelmä, mutta nämä voivat olla päällekkäisiä silloin, jos päiväkirja on vapaamuotoinen tai löyhästi rakenteellinen, jos tallentaminen tapahtuu aina tiettyyn tapahtumaan liittyen (tapahtumasidonnainen) ja jos osallistujalla on vapaus valita, miten ja millaista tallennusta hän tekee (tehtävänannon puitteissa). Bolger ym. (2003) ovat todenneet päiväkirjamenetelmän yhdeksi hyödyksi sen, että sen avulla saadaan tietoa tapahtumista ja kokemuksista niiden luonnollisessa ympäristössä. Bolger ym. näkee, että jos aika tapahtuman ja sen merkitsemisen välillä pystytään minimoimaan, niin kokemus on tuoreessa muistissa ja se tulee taltioitua hyvin. Menetelmän heikkouksista Bolger ym. (2003) tuovat esiin sen, että se vaatii melko paljon vaivaa osallistujalta. Jos päiväkirja on suunniteltu huonosti, se ei anna mitään hyödyllistä informaatiota tutkijalle. Jos päiväkirja on ikään kuin monta kysymyslomaketta, voi osallistujan huomio herpaantua ja vahingossa voi jäädä kysymyksiä vastaamatta. Osallistuja saattaa vahingossa jättää jonkin sivun 8

12 huomaamatta, hän saattaa ajatella palaavansa joihinkin kysymyksiin myöhemmin, mutta unohtaa palata, tai saattaa automaattisesti ohittaa kysymyksiä, joiden olettaa olevan epärelevantteja itsensä kohdalla. Kuniavsky (2003, s ) ja Bolger ym (2003) tuovat esiin päiväkirjatutkimuksista sen, että osallistuja ei välttämättä kerro täysin totuuden mukaisesti toiminnastaan. Kuniavsky (2003, s.371) toteaa, että osalla ihmisistä olla vaikeuksia kommentoida omaa käyttäytymistään. Toisaalta ihmiset eivät välttämättä vastaa kuten ajattelevat tai tuntevat, jos oma käyttäytyminen liittyy jollain tapaa epäonnistumiseen tai se osoittaa heidän tietämättömyyttään. Kuniavsky on sitä mieltä, että haastattelussa osallistujalta tulisi kysyä tarkennuksia tallennettuihin tapahtumiin myös sisällön varmistamiseksi. 9

13 3 Valokuvaaminen Valokuvien ottaminen on arkipäiväistynyt digitaalikameroiden yleistymisen myötä. Erilaiset Internetin sosiaaliset mediat kannustavat myös valokuvien ottamiseen ja jakamiseen. Muutos filmikameroiden käyttämisestä digitaalikameroiden käyttämiseen on tehnyt valokuvaamisesta aivan uudenlaista. Filmikameraa käytettäessä lopputulosta ei näe heti, vaan vasta filmin kehityksen jälkeen. Digitaalikameralla taasen voi ottaa kuvia yhä uudestaan ja uudestaan ja poistaa epäonnistuneet otokset. Filmikamerassa rajoituksena on myös filmin koko, kun taas digitaalikamerassa rajoituksena on muistin koko. Muistikorteille mahtuu kuvien koosta riippuen jopa satoja kuvia, kun filmit ovat maksimissaan 36 kuvan kokoisia. Filmin kehitys myös maksaa, mutta digitaalisia kuvia voi sähköisesti jakaa ilmaiseksi. Matkapuhelimen käyttö kamerana mahdollistaa sen, ettei tarvitse kantaa erillistä laitetta mukanaan, jos haluaa ottaa kuvia. 3.1 Ominaispiirteitä Mannosen tutkimuksessa (2004) valokuvat oli otettu yhden kokonaisen päivän aikana ja tämän seikan koettiin olevan hyvä muistamisen kannalta, sillä edellinen ja seuraava kuva auttoivat muistamaan tapahtumien kulun ja näin ollen myös muistamaan käsiteltävään kuvaan liittyviä seikkoja ja lisää yksityiskohtia. Mannonen korostaa, että kuvat ovat tallenteita tietystä paikasta tiettynä ajanhetkenä. Jokainen katsoja näkee kuvan eri tavalla. Myös katselukonteksti vaikuttaa siihen, mitä henkilö näkee valokuvassa. Kuvallista materiaalia käsiteltäessä on aina muistettava sekä kuvan tekijän että kuvan katselijan tavoitteet ja tulkinnat. Tutkijoiden on hyvä huomioida, että vain kuvien ottaja tietää perimmäisen syyn kuvan olemassaololle ja tutkijoille kuvat voivat olla hyvinkin epäinformatiivisia ennen kuin ne on selitetty heille. Kuitenkin Mannonen toteaa myös, että kuvien esianalyysi oli tärkeää, sillä jotkin seikat selvisivät vasta kun niistä erikseen kysyttiin haastattelussa. Carterin ja Mankoffin (2005) tutkimuksessa Photo diary in an everyday setting ilmeni, että usein osallistujat ottivat valokuvia kohteista, joilla ei itsessään ollut merkitystä vaan kohde toimi muistuttajana (tai vihjeenä) jostain tietystä tapahtumasta. Artikkelissaan he tuovat esiin Samuelsin (2004) löydöksiä valokuvien käytöstä. Valokuvien avulla Samuelsin tutkimuksen osallistujat kertoivat paljon yksityiskohtaisemmin arkipäivän tapahtumistaan kuin ilman kuvia tehdyissä haastatteluissa. Osallistujien mukaan heidän ottamillaan valokuvilla oli enemmän merkitystä ja arvoa heille ja he pystyivät selittämään enemmän, kun kuvat ovat käsissä. Tutkimuksessa ilmeni myös, että valokuvien kanssa osallistujat pystyivät tekemään paremmin uusia assosiaatioita tehtävien välille ja osallistujat yleisesti keskittyivät paremmin haastatteluun. Mikael Leppä (2010) kertoi työelämässä kohdalleen sattuneesta tapauksesta, jossa erään teollisuuden työntekijän kohdalla valokuvatehtävä oli ainoa keino olennaisen tiedon irti saamiseksi. Vapaamuotoisessa 10

14 haastattelussa henkilö vastasi todella niukasti kysymyksiin eikä jaksanut keskittyä haastatteluun, mutta valokuvaamisjakson jälkeen tehdyssä haastattelussa henkilö keskittyi kuvista kertomiseen ja tutkijat saivat olennaista tietoa tutkittavaan aiheeseen liittyen. Leppä totesi myös, että teollisuuden laitteiden tai välineiden olleessa tutkimuskohteena, ovat valokuvat ainoa keino saada haastattelun kohde näkyväksi, sillä itse laitteita ei pystytä ottamaan mukaan haastattelutilanteeseen. Isomursun ym (2006) tutkimuksessa, joka tutki liikkuvassa vuorovaikutusta, tutkijat totesivat, että valokuvat eivät välttämättä anna kovin paljoa informaatiota silloin kun kohteena on vuorovaikutus. Kuvien hyödyllisyyttä edistää se, jos valokuviin lisätään muistiinpanot siitä, miksi kuva otettu. Tutkimuksessa muistiinpanoista kävi esimerkiksi ilmi käyttötilanne ja käyttöön liittyvät tuntemukset. Vaikka kuvitus ei tuonut paljoa informaatiota tutkijoille, oletettavasti kuvitus auttoi haastattelussa osallistujia muistamaan tallentamisprosessin. Salla Koski (2008) tutki lopputyössään diabeteslapsien arkea luotaimien avulla. Luotainpakettiin kuului muiden tehtävien ohessa valokuvaustehtävä, joka nousi tutkimukseen osallistuneiden vuotiaiden lasten suosikkitehtäväksi. Loppuhaastattelussa kuvat toimivat haastattelun runkona ja Kosken mukaan valokuvien avulla hän sai kuulla tarinoita, joita ilman niitä ei olisi syntynyt. 3.2 Edut ja huomioitavat seikat Huomioitaviksi asioiksi valokuvaamista käytettäessä Mannosen (2004) diplomityöstä erottuu neljä seikkaa. Ensinnäkin osallistujia tulisi ohjeistaa käyttämään salamaa aina sisätiloissa ja hiemankin hämärämmissä olosuhteissa kuvatessa, jotta kuvista tulisi selviä ja tarkkoja. Toiseksi, kuvien onnistumista kannattaa aina testata. Kolmas huomioitava asia on se, että käyttäjiä kannattaa pyytää olemaan poistamatta epäonnistuneitakaan kuvia digitaalikameran muistista, jottei kukaan ryhtyisi lavastamaan ja virittämään kuvia. Neljäntena Mannonen nostaa esiin, että tutkimukseen osallistujat ottavat helposti kuvia liikkumattomista ja muuttumattomista kohteista, ellei erikseen ohjeisteta ottamaan kuvia toiminnasta ja tekemisestä. Mannonen (2004) toteaa, että kameran käytön ongelmiin voidaan vaikuttaa ohjeistuksella. Kuvien määrään voidaan vaikuttaa myös ohjeistuksella ja lisäksi joissain tapauksissa kuvausajankohdan muuttamisella, jos dokumentointijakso on ollut lyhyt. Itsedokumentoinnissa saatavien kuvien laadusta Mannonen toteaa, että valokuvat eivät ole korkealaatuisia ja yleensä edes tutkimuksen kuvituskuviksi kovin laajasti sopivia. Carterin ja Mankoffin (2005) tutkimuksessa valokuvien osalta tuli ilmi, että kuvan kohde voi toimia muistuttajana jostain tietystä tapahtumasta, vaikkei kuvassa ole toimintaa. Kuvissa saatetaan viitata muihin medioihin. Haastattelussa saattaa myös tulla viittauksia asioihin, joita ei kuvissa ole tallennettuna. 11

15 Valokuvaamisen selkeä etu on se, että ihmiset ovat nykyään tottuneita ottamaan kuvia (Mannonen 2004). Valokuvaaminen on myös helppoa ja vaivatonta. Mannonen (2004) toteaa valokuvaamisen olevan melko nopea tapa hankkia tietoa tutkimuksen kohteesta. Kuvat myös liittyvät kiinteästi kontekstiin ja tekevät kontekstin näkyväksi tutkijalle (Mannonen 2004). Sharp ym. (2007) nostaa valokuvaamisen eduksi sen, että digitaalikameralla otetuista valokuvista näkee kuvaaja heti, ovatko onnistuneita ja voi tarvittaessa ottaa uuden kuvan. Carter ja Mankoff (2005) löysivät tutkimuksessaan sellaisen mielenkiintoisen seikan, että kuvissa saattaa olla vahingossa tallennettuina asioita, jotka ovatkin olennaisia kontekstin ymmärtämisen kannalta. Niin Mannonen (2004), Carter ja Mankoff (2005) kuin Leppä (2010) tuovat esiin sen seikan, että kuvaaja pystyy itse yhdistämään ja kertomaan mihin kuva liittyy, vaikka valokuva olisi huonolaatuinen. Valokuvien selkeänä etuna suhteessa ääneen on niiden visuaalisuus, sillä ne tuovat kontekstin näkyväksi tutkijalle. Lepän (2010) mukaan visuaalisuus auttaa keskustelun viriämiseen ja ihmisten on helpompi ymmärtää asioita visuaalisen materiaalin avulla kuin ainoastaan sanallisesti selittämällä. Suhteessa videoon Leppä tuo esille valokuvien helpomman käsittelyn, sillä ne voi levitellä pöydälle näkyviin ja nähdä kaikki kuvat kerralla. Heikkouksia valokuvaamisella on muutama. Yksi vaara on, että kuvista tulee aseteltuja, eikä aitoa tilannetta kuvaavia (Mannonen 2004). Tämä voidaan osin välttää hyvällä ohjeistuksella, korostamalla aidon tilanteen tallentamista. Jos muita ihmisiä on läsnä, henkilö saattaa jättää kuvan ottamatta tai ottaa tyylitellyn kuvan (Carter ja Mankoff 2005). Jos tutkimuksen kohteena on liike tai toiminta, niin valokuvaaminen ei välttämättä anna kovin paljoa informaatiota (Isomursu ym. 2004) ja siinä tapauksessa olisikin hyvä miettiä videokuvaamista valokuvaamisen sijaan. 12

16 4 Äänentallennus Äänen tallentaminen on digitalisoitumisen myötä muuttunut paikoin jopa hankalammaksi kuin mitä se on ollut aiemmin. Erilaisissa nauhureissa käyttäjä näkee itse pyöriikö nauha vai ei, kuinka paljon nauhaa on kulunut ja painikkeet ovat useimmiten yksiselitteiset ja niillä on vain yksi toiminto. Monissa digitaalisissa nauhureissa on parantamisen varaa käytettävyyden osalta erityisesti tallentamisen ja tallenteen visualisoimisen osalta. Äänitallennetta on hankala käsitellä ja hahmottaa, jos se ei ole millään tapaa visuaalinen. 4.1 Ominaispiirteet Ääntä voi tallentaa joko siten, että henkilö tallentaa ympäröivää ääntä tai henkilö tallentaa omaa puhettaan nauhalle. Ympäröivien äänien tallentaminen voi olla mielekästä joissain tutkimuksissa, mutta useimmiten äänentallentamisen käyttö tutkimuksissa on ääneen puhuttujen muistiinpanojen tallennusta tai jonkinlaisen haastattelutilanteen tallentamista. Puhuttua ääntä voidaan tallentaa joko soittamalla jonkinlaiseen vastaajapalveluun tai tallentamalla ääntä tallennuslaitteella joko kannettavalla tai tietyssä paikassa sijaitsevalla. Äänen tallentaminen on vähemmän häiritsevää kuin videon tallentaminen (Sharp ym. 2007) ja ympäröivää ääntä on mahdollista tallentaa myös salaa (Carter ja Mankoff 2005). Sharp ym. (2007) mukaan audiotallenteen kuuleminen tilanteesta, jossa on itse ollut, on elävää ja mielikuvia herättävää. Useissa uusissa älypuhelimissä äänen tallennus on helppoa ja laadukasta. Myös monilla MP3-soittimilla voi tallentaa ääntä, joten äänentallennusvälineet ovat kaikkien saatavilla. (Isomursu ym ) Äänitallenne ympäristön äänistä Carterin ja Mankoffin tutkimuksessa (2005) osallistujat tallensivat ympäristön ääniä päiväkirjatyyppisesti. Haasteena äänitallenteiden läpikäymisessä oli se, että äänitallenteen tilanteen tunnistaminen sitä haastattelutilanteessa kuunnellessa kesti melko kauan. Joissain tapauksissa äänitallenteen laatu oli heikko ja se lisäsi tunnistamisvaikeuksia. Joissain tapauksissa tallenteessa ollut mielenkiintoinen asia tuli ilmi vasta tallenteen loppupuolella. Kun osallistuja oli tunnistanut, mistä tallenteessa on kyse, he muistivat hyvin tapahtuman. Äänitallenteet käytiin tallentamisjärjestyksessä läpi, joten osallistujat muistivat sitä kautta tapahtumien järjestyksen. Tallenteen tallennuspaikka muistettiin hyvin. Osin osallistujat käyttivät ääntä tallentamaan tapahtumia, joita he eivät olisi muutoin tallentaneet. Osallistujat tallensivat muiden henkilöiden puhetta. Tällainen salakuuntelu on mahdollista, koska äänen tallentamisvälineen voi piilottaa näkyvistä. (Carter ja Mankoff 2005.) 13

17 Nauhalle puhuminen Palenin ja Salzmanin tutkimuksessa (2002) henkilön tuli soittaa puhelinvastaajaan/ äänipostiin aina julkisilla kulkuvälineillä matkustaessaan. Puhelinsoiton aikana puhelinvastaaja esitti tietyt kysymykset, joihin soittajan tuli vastata. Vastauksiin yhdistettiin myös paikkatieto aina soittopaikan mukaan. Puhelimella jätetyt vastaukset litteroitiin tekstiksi ja haastattelussa viitattiin nauhalta puhtaaksikirjoitettuihin vastauksiin. Paperilla olevat kirjoitukset auttoivat haastateltavia muistamaan tilanteet, joten äänitallenteen muokkaaminen tekstiksi oli hyödyllistä. Osallistujien matkustusreitit olivat myös piirrettyinä kartalle, mutta ne eivät auttaneet osallistujia muistamaan tilanteita. Palen ja Salzman (2002) esittelevät artikkelissaan myös kolme erityypistä äänentallennustapaa: vastaajapalvelu (voic ), jonne voi useampi soittaa samaan aikaan, puhelinvastaaja, johon voi yksi henkilö kerrallaan soittaa ja henkilökohtainen äänentallennin. He toivat puhehelinvastaajaan soittamisen hyväksi puoleksi sen, ettei erillistä äänentallennuslaitetta tarvitse kantaa mukana. Muissa paitsi viimeksi mainitussa on mahdollisuus automaattiseen aikaleimaan. (Palen ja Salzman 2002.) Mikäli ääni tallentuu digitaalisessa muodossa, on mahdollista saada selville nauhoitusajankohta tiedoston tiedoista. 4.2 Edut ja huomioitavat seikat Huomioitavaa äänen tallentamista käytettäessä on Carterin ja Mankoffin (2005) tutkimuksen perusteella se, että äänitallenteen tilanteen tunnistaminen saattaa kestää jonkin aikaa, varsinkin jos tallenteen laatu ei ole hyvä. Sharp ym. (2007) tuovat esiin sen, että audiotallenteen laatu tulee varmistaa ennen varsinaisen tallentamisen aloittamista. Etuja äänen tallentamisella on Palenin ja Salzmanin (2002) tutkimuksen mukaan monia. Huomioitavaa on, että heidän tutkimuksessaan osallistuja jätti viestin soittamalla puhelinvastaajaan. Palenin ja Salzmanin mukaan etuna on puhumisen luonnollisuus, äänen tallentamisen helppous, tallentamisen sopiminen liikkuviin tilanteisiin ja mihin seuraan tahansa. He korostavat myös, että verrattuna kirjoittamiseen äänen tallennus on nopeampaa ja kun kyseessä on vastaajaan viestin jättäminen, tallenteiden määrän suhteen ei ole rajoitetta. Sharp ym. (2007) tuo esille, että erillisen tallennuslaitteen tapauksessa laitetta voidaan helposti liikutella ilman että tallennus häiriintyy toisin kuin videota kuvatessa tulee aina keskittyä kuvaan. Audiotallenteen kuuleminen tilanteesta, jossa on itse ollut, on elävää ja mielikuvia herättävää (Sharp ym. 2007). Heikkoutena tallennustavalla on tapahtumaäänien tallentamisen tapauksessa se, että osa tapahtumista tapahtuu yllättäen ja näin ollen kaikkia tapahtumaääniä ei välttämättä saada nauhalle. Usein tallentaja ei pysty vaikuttamaan ympärillä olevaan meluun tai häiriöääniin. Carter ja Mankoff (2005) sekä Isomursu ym. (2006) tuovatkin esille huonona puolena äänitallenteen mahdollisen huonon laadun. Vaikka Palen ja Salzman (2002) toteavat puhumisen olevan luonnollista, niin silti vastaajapalveluun puhuminen voi olla ihmisistä epämiellyttävää. Sharp ym. (2007) huomauttavat, että pitkien audiotallenteiden litteroiminen on aikaa vievää. 14

18 Kehitysehdotuksena osallistujia voisi ohjeistaa kertomaan äänen tallentamisen alussa olennaiset tiedot, joiden avulla tallenteen pystyy jälkikäteen identifioimaan. Lääkärit tallentavat työssään nauhalle potilaskertomuksia ja niissä on pakollistakin kertoa olennaiset tiedot potilaan ja tapauksen identifioimiseksi. Itsedokumentoinnin tapauksessa kerrottavia tietoja voisi olla esimerkiksi tallenteen tekemisen paikka ja aihe. 15

19 5 Videointi Kuten valokuvaaminen, on myös videokuvaaminen arkipäiväistynyt digitaalisten kameroiden myötä. Kuvien ottamiseen tarkoitetuilla kameroilla pystyy ottamaan myös lyhyitä videopätkiä. Varsinaiset videokamerat ovat myös pienentyneet ja tulleet halvemmiksi. Monissa videokameroissa tallennus tapahtuu edelleen nauhoille. Digitaalisissa videokameroissa tallennus tapahtuu joko sisäiseen muistiin tai erilliselle muistikortille. 5.1 Ominaispiirteet Video on olennainen tallennustapa silloin, kun halutaan tallentaa yksityiskohtaisesti tapahtuman yksityiskohdat ja sen konteksti (Sharp ym. 2007). Video tallennetaan hetkellä, jolloin jotain tapahtuu. Video tallentaa ihmisten jokapäiväistä elämää myös todella intiimillä tasolla (Raijimakers ym 2006, teoksessa Ylirisku ja Buur 2007, s.77). Tutkija pääsee näkemään ihmisten autenttisia reaktioita asioihin ja aitoja tunteiden ilmaisuja (Isomursu ym 2006). Käyttäjäkeskeisessä tuotekehityksessä videolle tallennuksessa voi olla fokuksena vuorovaikutuksen dokumentointi, ajatusten tallentaminen tai visuaalisten tarinoiden tekeminen kokemuksista nykyisen tai potentiaalisen tuotteen kanssa. (Ylirisku ja Buur 2007, s.76) Ylirisku ja Buur (2007, s.77) huomauttavat, että videolle kuvatessa linssin eteen saattaa joutua myös muita ihmisiä kuin tutkimukseen osallistujat. Tällaisia tilanteita varten osallistujia tulisi informoida kuinka kertoa muille ihmisille, mistä tutkimuksessa on kyse. Osallistujia voidaan tarvittaessa myös ohjeistaa ajattelemaan ääneen tehdessään asioita kameran edessä (s.59). Videokamera voi olla kiinteänä tietyssä paikassa tai se voi olla kannettava kamera, jota voi kuljettaa mukanaan. (s.77 79) Yliriskun ja Buurin (2007, s.79 82) kirjassa esitellään Battarbeen ja Sorosen toteuttamaa tutkimusta Lemmu the cushion. Tässä tutkimuksessa monet tilanteet, jotka olisivat voineet olla kiinnostavia tutkijoille, eivät tulleet taltioitua videolle syystä tai toisesta itsedokumenointijakson aikana. Tunnistettavia syitä tällä löytyi kolme: osallistujat unohtivat tallentaa, tilanne oli liian nopeasti ohi tai vieraita ei haluttu häiritä kysymällä kuvaamislupaa. Isomursu ym (2004) toteuttivat tutkimuksen, jossa osallistujat käyttivät kamerakännykässä olevaa videokameraa videokuvan ja äänen tallentamiseen kun toinen käytti toisella puhelimella paikkakohtaista matkapuhelinsovellusta. Tutkimukseen osallistujat toimivat pareittain siten, että toinen kuvasi ja toinen käytti tutkimuksen kohteena olevaa matkapuhelinsovellusta. Isomursu ym. (2004) korostavat artikkelissaan, että hyvälaatuisen materiaalin saamiseksi tuli käyttäjille antaa ohjeistus, kuinka videokuvata kamerakännykällä. Jos aikaa ohjeistukseen ei ollut, oli saatu materiaali selkeästi huonompaa laatua. Osallistujille tuli myös selittää, millaisia tilanteita tulisi kuvata. Osallistujilla ei ollut aiempaa kokemusta 16

20 kännykkäkameran käytöstä, joten olennaista oli myös kertoa laitteen teknisistä kyvyistä ja rajoituksista. (Isomursu ym ) Tutkimuksessa tuli esiin, että video on hyvä keino luoda yhteys suunnittelijoiden ja käyttäjien välille (powerful ethnographic tool). Jotkut osallistujat eivät halunneet, että heidän epäonnistumisensa kuvataan. Osallistujat myös innostuivat tuottamaan itse uusia ideoita ja sovelluksen käyttötapoja, ja kuvasivat ne. Verrattuna muihin menetelmiin, joissa tutkija on läsnä, tässä menetelmässä tuli laajemmin erilaisia käyttötilanteita ja tunnereaktioita. Tutkimuksessa itsedokumentoinnin käyttö koettiin olennaiseksi tutkimuksen onnistumisen kannalta. Kun tutkija ei ole läsnä, osallistuja uskaltaa kokeilla monipuolisemmin tutkimuksen kohteena olevan puhelimen ominaisuuksia kuin jos olisi tutkijan tarkkailun alaisena. Kun videokuvaaja on kaveri tai hyvä tuttu osallistujalle, on luonnollista selittää kameran edessä omia emotionaalisia reaktioita ja tunteita tutkittuun sovellukseen liittyen. (Isomursu ym. 2004) 5.2 Edut ja huomioitavat seikat Videolle tallennusta käytettäessä tulee varmistaa, että osallistuja osaa käyttää videokameraa (Ylirisku ja Buur 2007, s77). Käyttäjille tulee ohjeistaa mitä heidän tulisi kuvata ja kuinka heidän tulisi tehdä se (Isomursu ym. 2004). Ulkopuolisilla ympäristön olosuhteilla (kuten valoisuus ja taustamelu) voi olla suuri vaikutus videon laatuun (Isomursu ym. 2006), joten osallistujia on hyvä ohjeistaa niiden huomioimisesta. Osallistujaa voi ohjeistaa ajattelemaan ääneen tehdessään asioita kameran edessä. (Ylirisku ja Buur 2007, s.59). Kun kuvaa yksin, ei ruudussa ole toimintaa. Video vaatii toisen henkilön, joka kuvaa. (Isomursu ym. 2006) Jos kamera on jalustalla, kuva ei reagoi tilanteeseen, vaan näkymä on rajattu. Videon selkeä piirre on se, että se taltioi toiminnan. Isomursu ym. (2006) listaa videon eduiksi ihmisten luontaisten reaktioiden tallentamisen ja sen, että niin ihmisten sanallinen (äänenpainot) kuin fyysinen (eleet, ilmeet) ilmaisu tallentuu. Isomursu ym. (2006) muotoilevat, että video on hyvä keino tallentaa tilanne. Nauhoitus voidaan katsoa tai kuunnella jälkikäteen niin monta kertaa kuin halutaan (Järvinen ja Järvinen 2004, s.157). Tällä hetkellä videota voidaan tallentaa, editoida ja lähettää myös nykyaikaisilla puhelimilla (Reponen ym. 2006). Heikkoutena videolla on Yliriskun ja Buurin (2007, s.58) mukaan se, että ihmiset voivat kokea epämiellyttäväksi kameran edessä esiintymisen. Isomursun ym. (2006) tutkimuksessa jotkut osallistujat eivät halunneet että heidän epäonnistumisensa kuvataan ja näin ollen tutkijat eivät saaneet materiaalia kaikista tilanteista. Sharp ym (2007, s.295) tuo esille sen, että ulkotiloissa tuulisissa olosuhteissa tai sisätiloissa ilmastoinnin läheisyydessä kuvattu video voi äänenlaadultaan olla huono. 17

21 6 Luotainmenetelmä Luotainmenetelmä on tutkimusmenetelmä jossa osallistujalle annetaan luotainpaketti, joka pitää sisällään aktiviteetteja tai tehtäviä ( luotaimia ), jotka pitää tehdä tietyn ajan sisällä. Nämä tehtävät voivat olla esimerkiksi avoimia kysymyksiä, valokuvien ottamista, piirtämistä, karttaan merkintöjen tekemistä tai kuvakollaasin tekemistä. Menetelmä lähti liikkeelle kulttuuriluotaimista (cultural probes, Gaver ym.1999), joiden tarkoituksena oli toimia vain inspiraation lähteenä tutkijoille, eikä niihin liittynyt lainkaan kontaktia osallistujiin luotainpaketin palauttamisen jälkeen. Luotainmenetelmää on ensikokeilun jälkeen kehitetty moneen suuntaan ja eri luotaintyyppejä ovat esimerkiksi empatialuotaimet (Mattelmäki ja Battarbee 2002), kommunikaatioluotaimet ja interaktiivisten laitteiden avulla toteutettavat teknologialuotaimet (Mattelmäki 2006, s.47-48). Käyttäjäkeskeisen tuotekehityksen näkökulmasta luotainpaketin tehtävien tulisi olla informatiivisia siten, että tutkija saa tietoonsa asioita osallistujan kontekstista, käyttäytymistavoista, kokemuksista ja muista tuotteen suunnittelun kannalta olennaisista seikoista. Käyttäjäkeskeisyyden kannalta on olennaista, että luotaintehtävien tekemisen ja palauttamisen jälkeen on haastattelu, jossa tehtävät käydään läpi. Haastattelussa tutkija pystyy saamaan varsinaista tietoa, sillä vain tehtävät tehnyt henkilö osaa selittää miksi ja miten on ne tehnyt. Carterin ja Mankoffin (2005) mukaan luotainmenetelmä on samankaltainen päiväkirjatutkimuksen kanssa siinä, että luotaimet ovat osallistujan kontrolloimia, mutta niiden kohteena on tallentaa yleisiä asenteita ja sosiaalisia trendejä jokapäiväisten vuorovaikutuksien sijaan. Luotaimet oli esimerkiksi valittu tutkimusmenetelmäksi Berkovichin (2009) tutkimukseen, joka käsitteli amerikkalaisten raha-asioiden hoitoa. Raha-asioiden koetaan olevan sensitiivinen aihe Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa tarvittiin henkilökohtaista informaatiota ja luottamuksellisen suhteen luominen osallistujaan kestää kauan. Aiemmin oli todettu, että ihmisillä ei ole valmiita vastauksia raha-asioita käsitteleviin kysymyksiin. Luotainmenetelmä valittiin myös, koska tehtävien tekemisen kautta osallistuja kokee tutkimukseen osallistumisen mukavaksi melko pian ja eri tehtävistä saadaan yhdessä monipuolista tietoa. Luotaimet tuottivat syvällisiä näkemyksiä (deep insights) arkaluontoisesta aiheesta rikkomalla sen pieniin paloihin. Jokainen paketin aktiviteetti antoi lisätietoa osallistujan näkemyksistä kyseisestä aiheesta. (Berkovich 2009) Luotaimille tyypillistä on, että ajanjakso, jona tehtäviä tehdään, on parista päivästä pariin viikkoon. Tärkeää on huolella suunniteltu luotaimien ulkonäkö, joka motivoi ihmisiä osallistumaan (Mattelmäki 2006, s.98). Motivoiva tekijä on myös ihmisten henkilökohtainen tapaaminen dokumentointijakson alussa. (s.70) Mattelmäki korostaa luotaimien kokeellista luonnetta ja sitä, että luotaimet pikemminkin luotaavat mahdollisuuksia, kuin ratkaisevat nykyisiä ongelmia. Luotaimilla voidaan saadaan tietoa sosiaalisesta, esteettisestä ja kulttuurisesta ympäristöstä, tarpeista, tunteista, arvoista ja asenteista. (Mattelmäki 2006, s.40) 18

22 7 Monen tallennustavan yhdistelmät Valokuvia ja ääntä on yhdistetty äänivalokuviksi (audiophotograph) useammassa eri tutkimusprojektissa. Vuonna 1999 ilmestyneessä artikkelissaan Audiophotography: Practice and prospects Frohlich ja Tallyn, joiden taustaorganisaationa on tuolloin ollut Hewlett Packard Labs., toteavat kuva ja ääni yhdistettyinä toisiinsa ovat paljon rikkaampi media kuin jompikumpi erikseen. He korostavat, että ääni tuo kuvaan uusia ulottuvuuksia ja toisaalta kuva tekee äänentallentamisen tilanteen visuaaliseksi. Heidän tekemänsä tutkimuksen mukaan valokuvaan liittyvän äänen koettiin herättävän enemmän muistoja tilanteesta kuin pelkän valokuvan. Artikkelissa tuodaan esiin myös, että äänen tallentaminen vlaokuvan yhteydessä voi olla erottava tekijä eri kaupallisten kameroiden kohdalla. Bitton, Agamanolis ja Karau (2004) käsittelevät artikkelissaan RAW -laitetta, joka tallentaa ääntä 60 sekuntia ennen ja jälkeen otetun valokuvan. Ääni tallentuu korvissa pidettävien mikrofonien kautta ja näin ollen kuvaa tarkastellessa ja ääntä kuunnellessa saa ikään kuin aidomman kokemuksen äänistä. Tutkimuksen tekijät pitävät ääntä yhtä tärkeänä kuin kuvaa ja sanovat äänen tuovan kuvalle kontekstin ja kuvan tuovan äänelle kontekstin. Äänen he sanovat tuovan kokemukseen asioita, joihin kuva ei riitä.vuonna 2007 ilmestyneessä artikkelissaan Frohlich ja Fennell esittelevät äänivalokuvaan liittyen useampia seikkoja. Kaikista tärkeimpänä uutena asiana tuodaan äänivalokuvan konsepti, jossa valokuvaan liitetään neljää erilaista ääntä: kuvan ottamisen hetken ympäristön ääniä, musiikkia, tallennettua keskustelua kuvasta ja kertojan ääni. Frohlichin ja Fennelin mukaan tällainen monen äänen äänivalokuva ylittää sen, mitä videolle pystyttäisiin tallentamaan tai mitä videolla pystyttäisiin esittämään. Monen äänen äänivalokuva vaatii aivan uudenlaisen tiedostomuodon, jotta äänien linkitykset kuvaan säilyvät. Tausta-ajatuksena tutkimuksessa oli tallennustapa, joka tallentaa kokemuksen rikkaammalla tavalla ja joka tarjoaa rikkaamman muistijäljen tapahtuneesta. Korhonen ym (2007) esittelevät artikkelissaan Mobile Fair Diary: hybrid interface for taking, browsing and sharing context-aware notes älypuhelimella käytettävää sovellusta, jonka avulla pystyy tekemään muistiinpanoja siten, että kameralla voi ottaa kuvan ja liittää siihen tekstinä muistiinpanoja. Tämä sovellus toimi asuntomessujen yhteydessä myös paikkatietoa välittäen siten, että puhelimen kameralla tuli ottaa kuva koodista, joka linkittää tämän jälkeen otetut kuvat ko. kohteeseen kartalla. Tehdyt muistiinpanot tallennettiin mobiililaitteesta Internetiin ja niitä tarkasteltiin Internet-sivulla. Tutkimuksella ei ole yhteyttä käyttäjäkeskeiseen tuotekehitykseen, vaan sovellus toimi käyttäjiensä hyödyllisenä muistiinpanovälineenä. Seyff ym (2010) esittelevät artikkelissaan End user requirements Blogging with irequire älypuhelimella käytettävää irequire -ohjelmaa, jolla tutkimukseen osallistuja voi tallentaa valokuvan, lisätä siihen joko äänimuistiinpanon tai tekstin ja vielä lisätä tekstin. IRequire on suunniteltu erityisesti siihen, että loppukäyttäjä (end-user) voi tallentaa ikään kuin blogimuodossa vaatimuksia tietotekniselle sovellukselle. 19