Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista."

Transkriptio

1 PROFILOINNIN TYÖKALUT Yrityksen kaikilla merkeillä täytyy olla yhtenäinen linja. Visuaalinen kokonaisuus: symbolit, merkit, tunnukset, tunnusvärit, typografia muodostavat yhden eheän erottuvan linjan, joka näkyy yrityksen näkyvässä toiminnossa kuten esimerkiksi ulkona ja sisällä olevista opasteissa, painotuotteissa, mainonnassa sekä sähköisessä viestinnässä. Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista. Yrityksen visuaalisen linjan on oltava yrityksen ulkoisen kuvan pysyvä, mutta ajan henkeen muuttuva osa. Yrityksen on kuitenkin kehitettävä visuaalista linjaansa maltillisesti, siten että se on design management ajattelutavan mukaan hallittavissa ja kuvastaa ajan henkeä ja yrityksen tavoitteita. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto, käsikirja, kertoo miten yritys soveltaa graafista linjaansa käytännössä. Pk- yrityksessä käsikirja määrittelee yrityksen tunnusmerkin, logon, tekstityypin sekä ohjeistaa niiden käyttöä. Isoissa yrityksissä voi olla useita toimipaikkoja eri puolilla maailmaa ja graafisen linjan toteuttajia on enemmän. Tämän johdosta ison yrityksen graafisen ohjeiston on oltava yksityiskohtaisempi, jotta vältytään erilaisilta tulkinnoilta. Hyvin suunniteltu ja toteutettu graafinen ohjeisto säästää myös yrityksen varoja. Eri käyttötarkoituksiin laaditut ohjeet nopeuttavat käytännön työtä koska erillistä suunnittelua eri

2 toteutus kohdissa ei tarvita ja kohde voidaan toteuttaa heti. Lisäksi ohjeistus takaa yhtenäisen ilmeen. Isossa yrityksessä ohjeisto voi sisältää linjan perusteet ja tavoitteet, logon ja yritys tunnuksen käytön, Tytäryhtiöiden logot, eri liiketoiminta-alueiden logot, tunnusvärien määrittelyn, typografian, lomakkeet ja kuoret, käyntikortit, esitteet, ilmoitukset, tuote- ja tavaramerkkien käyttö, ajoneuvot ja koneet, opasteet, liput, viirit, liikelahjat jne. Graafiseen käsikirjaan voi liittyä myös kertomus. Se voi kertoa käyttäjälle, miksi yritys on olemassa ja miksi graafinen ohjeisto liittyy niin läheisesti yritykseen. Asiakirjojen ulkoasu Yritys viestittää olemassaolostaan myös kirjeiden, asiakirjojen, muistioiden ym. tekstien kautta. Nykyajan tekstinkäsittelylaitteet ja tulostimet sekä erilaiset sähköiset viestimet tarjoavat mahdollisuuden muokata ja muuttaa tekstiä ja sen ulkoasua helposti. Asiakirjojen ym. ulkoasu saattaa muuttua eri käyttäjien taholta sellaisiksi, että yrityksen tunnettuus saattaa tulla epäselväksi. Asiakirjojen yhtenäisen ulkoasun kannalta yrityksen täytyy laatia ohjeet siitä miten asiakarjat laaditaan yhteisen linjan mukaisesti tai asiakirjoista täytyy olla pohjat tiekoneella, johon vain kirjoitetaan asiasisältö. Näin varmistetaan design managementin kannalta yhtenäinen ulkoasu. lomakkeet ja kuoret, käyntikortit, esitteet,, ilmoitukset, tuote- ja tavaramerkkien käyttö, ajoneuvot ja koneet, opasteet, liput, viirit, liikelahjat jne

3 Graafiseen käsikirjaan voi liittyä myös kertomus. Se voi kertoa käyttäjälle, miksi yritys on olemassa ja miksi graafinen ohjeisto liittyy niin läheisesti yritykseen. Auditiivinen linja Sähköisten viestimien lisääntyminen tuo yrityksille mahdollisuuden erottua myös ääniviestinnän alueella. Yrityksen auditiivisen linjan tyyli on myös määriteltävä. Se miten yritys kuuluu radiossa, televisiossa ja muissa sähköisissä viestimissä ei ole yhdentekevää. Yrityksen yhtenäisen linjan on kuuluttava myös. Äänilogo, tunnusmelodia, puhetapa esittää asiat on sähköisen viestinnän aikakaudella yksi osa yrityksen tunnettuutta. Tänään radio ja televisio ovat kanavia joita seuraavat miljoonat ihmiset kotona, työpaikoilla ja kulkuvälineissä. Yritykselle on tärkeää suunnitella yhtenäinen ja muista erottuva ääni myös äänipuolelle. Monet tunnusmelodiat tai mainosäänet ovat jääneet kuulijoiden mieleen kuten esimerkiksi K-raudan Vasara ja nauloja ja Dressmann vaateliikkeen miehekäs ääni. Yrityksestä lähtevä posti on yhä enenevässä määrin sähköisessä muodossa. Yritykset tukeutuvat kirjeenvaihdon ja kaiken muun asiakirja materiaalin sähköisiin pohjiin, joihin viestin sisältö kirjoitetaan tilanteen mukaan. Design management ajattelutavan mukaan yrityksen graafisen linjan on näyttävä myös asiakirjoissa, laskuissa, kirjekuorissa, lähetteissä. Yritys viestittää asiakirjojen ulkoasun muodossa myös yrityksen sisällä. Graafista ohjeistoa kannattaa noudattaa myös yrityksen sisäisessä kirjeenvaihdossa.

4 Yrityksen keskeinen sanoma välitetään kohderyhmille. Yrityksen viestintäpainotteinen profiili Mielikuvat ovat yrityksen tärkein yhteys yrityksen ja sidosryhmien välillä Tuotteiden eroavuudet luodaan mielikuvilla Tuotteet yleensä samanlaisia

5 Pullovesiä Esimerkkejä yrityksistä, joilla on viestintäpainotteinen profiili. Huoltoasemat, bensiini Pesuaineet Juomat

6 Eri huoltoasemien värimaailman vertailua A. Yrityksen viestintä jaetaan yrityksen 1.sisäiseen viestintään ja yrityksen 2. ulkoiseen viestintään. B. sekä toiseksi yrityksen viestinnän 1. perusasioiden määrittely (strateginen viestintä) ja 2. viestintään tällä hetkellä (operatiivinen viestintä).

7 A. Yrityksen sisäinen ja ulkoinen viestintä 2 yrityksen ulkoinen viestintä Yritys pyrkii vaikuttamaan kohderyhmien käyttäytymiseen viestinnän avulla. Tehtävät toiminta tasolla: ostopäätökseen vaikuttavat viestit, kampanjan toteutusviestintä, yhteydet sidos- ja kohderyhmiin Tehtävät pitkällä aikavälillä: yrityskulttuurin viestintä

8 B. Yrityksen strateginen ja operatiivinen viestintä operatiivinen viestintä Design management ohjaa viestintää ja antaa ohjeita siihen miten viestitään. Eri kohderyhmille räätälöidään omanlaiset viestit Kohderyhmät ajattelevat eri tavoin Tekevät työtä eri aloilla ja eri tasoilla Viettävät vapaa-aikaa eri tavoin Harrastavat eri asioita Ihmisten arvot ja asenteet Kohderyhmät valitsevat tuotteen eri ominaisuuksien perusteella

Yrityskuvan hoito on johdon ja ammattilaisten tehtävä.

Yrityskuvan hoito on johdon ja ammattilaisten tehtävä. MIELIKUVAT JA DESIGN MANAGEMENT Psykologisia perusteita Ihmiselle on ainoa totuus se, jonka hän uskoo todeksi eli siis mielikuva asiasta, eikä ole merkitystä pitääkö tämä asia paikkansa vai ei. Ostopäätöstilanteessa

Lisätiedot

Digitaalinen MUOTOILU. Petra Suominen

Digitaalinen MUOTOILU. Petra Suominen MUOTOILU Petra Suominen petra.suominen@adkreppi.fi Mikä on yrityksen GRAAFINEN ILME ja on mikä sen tarkoitus? Petra Suominen petra.suominen@adkreppi.fi Graafinen ilme on yritykselle tai yhteisölle luotu

Lisätiedot

PROFILOINNIN KÄYTÄNTÖ

PROFILOINNIN KÄYTÄNTÖ PROFILOINNIN KÄYTÄNTÖ 1 yrityksen sisäinen viestintä Viestinnän tehtävä yrityksen sisällä Yrityksen johtaminen ja toimintatapojen kehittäminen ja uusien toimintatapojen läpivienti sekä yrityskulttuurin

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KES KUSJÄRJESTÖ

GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KES KUSJÄRJESTÖ GRAAFINEN OHJEISTO SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KES KUSJÄRJESTÖ Päivitetty 16.5.2006 TAVO ITTEENA YH TENÄINEN JA TUNNISTETTAVA JÄRJES TÖ ILME Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä, miltä Suomen

Lisätiedot

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT

SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT Graafinen ohjeistus 28.10.2016 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. VAAKUNA... 4 3. TUNNUKSET... 5 3.1. Puolangan logo... 5 3.2. Slogan... 6 4. TYPOGRAFIA... 7 5. VÄRIT... 8 6. GRAAFINEN ELEMENTTI... 9 7. SÄHKÖPOSTIN

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja...

Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja... Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Saatesanat...3 Liikemerkki...4 Värit...5 Logo suomenkielisenä...6 Logo ruotsinkielisenä...6 Liikemerkin käyttötapoja...7 Logon käyttötapoja...8 Tunnuksen suoja-alue...9 Typografia...10

Lisätiedot

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset

tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,

Lisätiedot

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0

ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0 Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen

Lisätiedot

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.

Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti. YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen

Lisätiedot

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12

Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö

Lisätiedot

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme

Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme Graafinen ohje visuaalinen ilme Sisällysluettelo 2. Saatesanat 3. Tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Tunnuksen kieliversiot ja juhlatunnus 7. Esimerkkejä graafisen ilmeen sovelluksista Graafinen ohje visuaalinen

Lisätiedot

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011

LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset

Lisätiedot

AMMATTIOSASTOJEN ILMEEN LANSEERAUS

AMMATTIOSASTOJEN ILMEEN LANSEERAUS AMMATTIOSASTOJEN ILMEEN LANSEERAUS 1 SISÄLTÖ Alkusanat 3 Tunnus 4 Lippu 7 Sovelluksia 8 2 PAMIN AMMATTIOSASTOT SAAVAT UUDEN YHTENÄISEN ILMEEN PAMin uusi ilme tuo muutoksen myös ammattiosastojen näkyvyyteen.

Lisätiedot

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI Juha Sarviaho Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa Yritysilmeen luominen ja tuotemerkin kehittäminen Muutokset toimintaympäristössä

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1

GRAAFINEN OHJEISTO 1 GRAAFINEN OHJEISTO 1 LIEHUTA LIPPUAMME YLPEYDELLÄ. Alkusanat 3 Tunnus 4 Värit 9 Typografia 10 Kaari 12 Sovelluksia 13 2 LIPULLINEN RATKAISU Aktiivinen ja valveilla oleva ammattiyhdistysliike tukee työntekijää

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA

SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön

Lisätiedot

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1

Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet

Lisätiedot

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO

Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 5 Logon eri versiot... 7 Kuinka logoa ei tule käyttää... 11 Logon suoja-alue... 13 Slogan... 15 Typografia... 17 Värimaailma... 19 Käyntikorttipohja...

Lisätiedot

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019

A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019 A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto Saarijärven kaupunki. saarijarvi.fi

Graafinen ohjeisto Saarijärven kaupunki. saarijarvi.fi Graafinen ohjeisto Saarijärven kaupunki Visuaalisen identiteetin tavoite Saarijärven tunnus ja visuaalinen ilme otettiin käyttöön 1.1.2014. Visuaalisen ilmeen tarkoitus on tukea Saarijärven haluttua mielikuvaa,

Lisätiedot

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013

ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta

Lisätiedot

2.1 Tunnus. TUNNUKSEN KÄYTÖN RAJOITUKSET Käytä kuhunkin käyttötarpeeseen suunniteltuja originaaleja logoversioita www-sivujen logopankista

2.1 Tunnus. TUNNUKSEN KÄYTÖN RAJOITUKSET Käytä kuhunkin käyttötarpeeseen suunniteltuja originaaleja logoversioita www-sivujen logopankista 2.1 Tunnus LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU GRAAFINEN OHJEISTO 7 Lahden ammattikorkeakoulun merkki perustuu vahvaan, tunnistettavaan kirjainmuotoiluun, joka on linjassa ilmeessä käytettävän muun typografian kanssa.

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1

Graafinen ohjeisto. Päivitetty Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Graafinen ohjeisto Päivitetty 4.6.2018 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö GRAAFINEN OHJEISTO 1 Tavoitteena yhtenäinen ja tunnistettava järjestöilme Graafinen ohjeisto antaa ohjeet ja mallit siitä,

Lisätiedot

3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO

3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 1 SAATESANAT 3D TALO FINLAND OY 3D Talo Finland Oy on Kuopiolainen virtuaalitodellisuusteknologiaan erikoistunut yritys. Toimintamme keihäänkärkenä on suunnitella

Lisätiedot

Graafinen ohje 1(8) 16.10.2012 GRAAFINEN OHJE. PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

Graafinen ohje 1(8) 16.10.2012 GRAAFINEN OHJE. PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki Graafinen ohje 1(8) GRAAFINEN OHJE Graafinen ohje 2(8) Miksi graafiset ohjeet? Näiden graafisten ohjeiden avulla luomme yhtenäisyyttä ja tunnistettavuutta HAAGA-HELIAn opiskelijakunta HELGAn viestintään.

Lisätiedot

Graafinen. ohjeistus

Graafinen. ohjeistus Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö.

Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. Se tarjoaa työkalut sekä yrityksen sisäiseen brändin kehittämiseen että tavoitteelliseen

Lisätiedot

Johtokunta 2.11.2009 155. Graafinen ohjeistus

Johtokunta 2.11.2009 155. Graafinen ohjeistus Johtokunta 2.11.2009 155 Graafinen ohjeistus Sisällys: 1. Käyttäjälle 3 2. Liikelaitoskuntayhtymän logo ja sen käyttö 4 3. Graafisen ilmeen perusvärit 6 4. Kirjasimet ja tekstityypit 7 5. Liikelaitoskuntayhtymän

Lisätiedot

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä: GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.

Lisätiedot

TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016

TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016 TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016 TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT 2 SISÄLTÖ Saatteeksi... 3 Tullin tunnus... 4 Tullin tunnusvaihtoehdot... 5 Tullin

Lisätiedot

Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010

Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010 Kotimaisesta palvelusta kansainväliseen menestykseen Kehittämiskeskus Häme Oy, InFAcTo/ Pauliina Airaksinen-Aminoff 1.12.2010 Footer 1 Työjärjestys 1. Osallistujien esittelyt ja tavoitteet 2. Identiteettianalyysin

Lisätiedot

Graafinen OHJEISTO V

Graafinen OHJEISTO V Graafinen OHJEISTO V 1.0 23.4.2018 1 Sisältö 1. Johdanto 2. Hiedanrannan ja Tampereen kaupungin yhteinen tunnus 3. Hiedanrannan tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Muut graafiset elementit 7. Valokuvat 8.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3

Sisällysluettelo. 1 Johdanto 3 GRAAFINEN OHJEISTO Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Logon/liikemerkin rakenne 3 2.1 Logon/liikemerkin rakenne 4 markkinointiviestinnässä 2.2 Suoja-alue 4 2.3 Värit ja esitystavat 5 2.4 Värit markkinointiviestinnässä

Lisätiedot

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus

Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään

Graafinen ohjeisto* KESKENERÄINEN PIRAATTIPUOLUE. Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään versio 0.8 2010 Graafinen ohjeisto* PIRAATTIPUOLUE * Visuaalisen suunnittelun ja viestinnän ohjeita Piraattipuolueen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään Alkusanat G raafiset ohjeistot ovat viestinnän alan

Lisätiedot

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9

SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10

Lisätiedot

Seudullinen Yritys-Suomi-brändi ja viestintä. 11.1.2012 Hanna Heikkinen/TEM

Seudullinen Yritys-Suomi-brändi ja viestintä. 11.1.2012 Hanna Heikkinen/TEM Seudullinen Yritys-Suomi-brändi ja viestintä 11.1.2012 Hanna Heikkinen/TEM Tilannekatsaus Mitä on jo tehty Yritys-Suomi-viestintään liittyen - Brändistrategia - Visuaalinen ilme - Strateginen viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

TEOLLINEN MUOTOILU. Juha Sarviaho

TEOLLINEN MUOTOILU. Juha Sarviaho TEOLLINEN MUOTOILU Juha Sarviaho ASIAKASLÄHTÖINEN MUOTOILU YRITYSILME Juha Sarviaho 2013 Asiakas, käyttäjä, kuluttaja Merkkimuotoilun elementtejä: Asiakas kuuluu johonkin ryhmään Ihminen on laumasielu

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 2017

GRAAFINEN OHJEISTO 2017 GRAAFINEN OHJEISTO 2017 Graafinen ohjeisto ja sen käyttötarkoitus Sisällys Tullinkulman Työterveys Oy:n uusi aputoiminimi on Pirte ja se otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen markkinoinnissa ja muussa

Lisätiedot

YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO

YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO YRITTÄJÄNAISET - GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ Esipuhe 2 Merkki ja logo 3 Värit ja typografia 4 A4 Lomake A4 Lomake (maakunnat) A4 Tiedottaa Lomake 7 Kirjekuoret C4 ja C 8 Käyntikortti 9 A4 Saatelomake A

Lisätiedot

Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita.

Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Graafinen ohjeisto Tunnus Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Visio: Suomi on Euroopan kilpailukykyisin

Lisätiedot

2017 HINNASTO MEDIA-ASSARI

2017 HINNASTO MEDIA-ASSARI 2017 HINNASTO MEDIA-ASSARI SANNA@MEDIA-ASSARI.FI WWW.MEDIA-ASSARI.FI 040 930 58 22 SISÄLLYS Esittely 3 PALVELUT Brändääminen Verkkosivusuunnittelu Painotuotteet 4 5 6 Yhteystiedot 7 Welcome Sanna Döbert

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 4/2013 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 4/2013 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto

Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto Liitteenä Laurea-ammattikorkeakoulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ohjeiston mukaiset mallit, joiden pohjalta visuaalista ilmettä toteutetaan. Sisällys 2

Lisätiedot

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Mikä on brändi? Oppisopimuksen brändi Oppisopimuksen brändi Q Kuinka hyvin oppisopimus tunnetaan

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 11/2012 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia

Lisätiedot

2. Graafi nen yrityskuva

2. Graafi nen yrityskuva 2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA

Lisätiedot

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO

MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO 2011 Tämä graafinen ohjeisto esittelee Makulihan logon ja sen sovellukset, sekä antaa ohjeet yritysilmeen käyttöön. Ohjeistoa ja sähköisiä originaaleja käytetään

Lisätiedot

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville. Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006

GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia 4. Visuaalinen

Lisätiedot

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko

1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO 1

GRAAFINEN OHJEISTO 1 GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO Johdanto... 3 Logon eri versiot... 4 Kuinka logoa ei tule käyttää.... 5 Logon suoja-alue... 6 Slogan.... 7 Typografia... 8 Tämän manuaalin tarkoitus on ohjeistaa

Lisätiedot

TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS

TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS VISUAALINEN OHJEISTUS Visuaalinen ilme on osa TEKin brändiä. Visuaalinen ilme symboloi organisaatiota, vahvistaa tavoiteltuja mielikuvia, lisää näkyvyyttä ja erottuvuutta. Ulkoisille

Lisätiedot

DESIGN MANAGEMENT VIESTINTÄ

DESIGN MANAGEMENT VIESTINTÄ DESIGN MANAGEMENT VIESTINTÄ Yritys on sosiaalinen rakennelma, se on joukko ihmisiä, jotka viestivät toisilleen. Yrityksen sisällä viestintäverkon rakentaminen (teknologia) on arkirutiinia ja yhteisesti

Lisätiedot

AP KIINTEISTÖPALVELUT

AP KIINTEISTÖPALVELUT AP KIINTEISTÖPALVELUT GRAAFINEN OHJEISTO PJG 21052012 AP KIINTEISTÖPALVELUT GRAAFINEN OHJEISTO Logo 4-6 Värimääritykset 7 Typografia 8-9 Yritysgrafiikka - Käyntikortti 10 - Kirjekuoret 11 - Lomakkeet 12-13

Lisätiedot

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi

Lisätiedot

ohjeistus retkikerho

ohjeistus retkikerho Graafinen ohjeistus Esittely Oulun luonnonsuojeluliiton alla toimiva Retkikerho on kanava, jonka avulla voi helposti irrottautua arjesta kaupungin lähiluontoon. Retkitarjonta on hyvin monipuolinen ja kerhon

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonsernin graafisen ohjeiston sovellusohje

Lapin korkeakoulukonsernin graafisen ohjeiston sovellusohje Lapin korkeakoulukonsernin graafisen ohjeiston sovellusohje Lapin korkeakoulukonsernin (LUC) tunnusten/visuaalisen ilmeen käyttöperiaatteet korkeakoulujen viestintämateriaaleissa ja korkeakoulujen tunnusten/visuaalisen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin viestintäohjelma

Rovaniemen kaupungin viestintäohjelma Rovaniemen kaupungin viestintäohjelma 2019 2020 1. Kaupungin viestinnän perustehtävä Rovaniemen kaupungin viestintä on ennakoivaa, avointa, asukaslähtöistä ja vuorovaikutuksellista. Viestinnän tavoitteena

Lisätiedot

Graafisen ohjeiston sisältö 2

Graafisen ohjeiston sisältö 2 Graafinen ohjeisto Graafisen ohjeiston sisältö 2 Tämä on Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Paja Gallerian graafinen ohjeisto, jota tulee noudattaa aina tehtäessä siihen liittyvää materiaalia. Graafisen

Lisätiedot

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS

TUNNUS TUNNUS. Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnus GRAAFINEN OHJEISTUS Tunnus - Kehrä Lounais-Suomen ympäristökasvatustoiminnan tunnukseen kuuluu kaksi osaa: kuviollinen kehrä-tunnus ja toiminnan/tapahtuman

Lisätiedot

Lahden kaupungin myynnin ja markkinoinnin yrityspalveluseteli

Lahden kaupungin myynnin ja markkinoinnin yrityspalveluseteli Lahden kaupungin myynnin ja markkinoinnin yrityspalveluseteli Kehittämissuunnitelma ja Toimenpiteet Näkemystehdas MBE Kehittämissuunnitelma Kehittämissuunnitelma Vahvan ja ammattitaitoisen markkinoinnin

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

Integroitu markkinointiviestintä

Integroitu markkinointiviestintä Markkinoinnin perusteet 23A00110 Videoluento I Integroitu markkinointiviestintä Ilona Mikkonen, KTT Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos Markkinointiviestintä (marketing communication)

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo. sivu 3 Johdanto. Logo sivu 4. Värit sivu 6. Tekstityypit sivu 7. Lomakkeisto sivu 8. Kirjelomake Jatkolomake

Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo. sivu 3 Johdanto. Logo sivu 4. Värit sivu 6. Tekstityypit sivu 7. Lomakkeisto sivu 8. Kirjelomake Jatkolomake Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto sivu Sisällysluettelo sivu 3 Johdanto Logo sivu 4 Värit sivu 6 Tekstityypit sivu 7 Lomakkeisto sivu 8 Kirjelomake Jatkolomake Kirjekuori C4 Kirjekuori C5 Kirjekuori

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0

GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0 GRAAFINEN OHJEISTO kesä 2017 / v.1.0 JOHDANTO Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus on ohjeistaa Eläinterapeutin visuaalisen ilmeen käyttöä ja määritellä ulkoasua, sekä visuaalista viestiä. Graafisen ohjeistoon

Lisätiedot

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU?

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu pähkinänkuoressa: Graafinen suunnittelu on universaalia. Se on kaikkialla ympärillämme, sisällä ja ulkona. Se selittää, koristelee,

Lisätiedot

Tunnuksen päivitys 19.9.2012

Tunnuksen päivitys 19.9.2012 Tunnuksen päivitys 19.9.2012 2 Tampereen yliopiston tunnus Tampereen yliopiston tunnus Tuhannet ihmiset näkevät Tampereen yliopiston tunnuksen päivittäin lomakkeissa, nettisivuilla, raporteissa, esitteissä.

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 29 Helsinki-tunnus ja kaupungin yhtenäistä visuaalista ilmettä koskeva ohjeistus HEL 2017-002450 T 00 04 00 Päätös Päätöksen perustelut Yhtenäinen visuaalinen

Lisätiedot

TARINALLISTAMINEN Jari Nieminen

TARINALLISTAMINEN Jari Nieminen TARINALLISTAMINEN 11.12.2018 Jari Nieminen Tarinallistaminen Brändi Tarinankerronta Yrityskulttuuri Identiteetti BRÄNDI Brändi on tuote tai tuotemerkki, yritys, henkilö tai muu vastaava, jolle on syntynyt

Lisätiedot

TU-C9280 Viestintä 1

TU-C9280 Viestintä 1 TU-C9280 Viestintä 1 Luento 2, 23.9.2016, Viestintä ja liiketoiminta Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne Agenda Alustus Keskustelua Ryhmätyö: Aallon profilointiviestinnän

Lisätiedot

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen.

Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen. Graafinen ohjeisto Uuden yhdistyneen Jämsän yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa omalta osaltaan kaupungin tunnettavuutta ja vetovoimaisuutta. Alueelta löytyy mielenkiintoista ja vahvaa historiaa, mutta

Lisätiedot

Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto

Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto Eläinsuojeluliitto Animalian graafinen ohjeisto Sisällys Logo 3 Logon käyttö 4 Värit 6 Typografia 7 Graafiset elementit 8 Esitteet 9 2 Logo Animalian logo muodostuu suorakulmiosta jossa on animalia -tekstin

Lisätiedot

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015

Akavan. graafinen ohjeistus 3.12.2015 Akavan 3.12.2015 graafinen ohjeistus Esipuhe Tunnus Opiskelijoiden tunnus Akavalainen-tunnus Tunnuksen suoja-alue Tunnuksen käyttö Väripaletti Typografia Kuvat, muodot ja värit Akavan slogan ja strategiset

Lisätiedot

G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus

G R A A. Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus G R A A FI O HJ E IS Kaarinan Pojat ry:n graafinen ohjeistus N E N T US Logo Kaarinan Pojat ry:n logon tulee näkyä kaikissa KaaPon materiaaleissa, myös joukkueiden tuottamissa materiaaleissa. Logoa käytetään

Lisätiedot

MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6

MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6 GRAAFINEN OHJEISTO 01 VÄRIT Hammas Hohde Oy:n värit ovat vihreä ja musta. Värejä käytetään pääasiallisesti graafisissa elementeissä, grafiikoissa, otsikkoteksteissä yms. Kahdesta samansävyisestä väristä

Lisätiedot

Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille

Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille Euroopan unionin rakennerahastojen ohjelmakausi 2007-2013 Tämä ohje on päivitetty komission asetuksen 846/2009 sisältämillä muutoksilla 1.3.2010 Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille EU-rahoitus velvoittaa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Logon suoja-alue...2. Logot...3. Värit...5. Typografia...6. Julisteet...8. Kisapassi...9. Paidat Käsiohjelma & Web layout...

Sisällysluettelo. Logon suoja-alue...2. Logot...3. Värit...5. Typografia...6. Julisteet...8. Kisapassi...9. Paidat Käsiohjelma & Web layout... Graafinen ohjeisto: Ohjeiston tarkoitus on auttaa Squash:in Euroopan mestaruuskisojen graafisen ilmeen hallinnassa. Sisällysluettelo Logon suoja-alue...2 Logot...3 Värit...5 Typografia...6 Julisteet...8

Lisätiedot

sisältö: 2 Graafinen ohjeisto

sisältö: 2 Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto sisältö: 1. Tunnus...3 2. Tunnusvärit...4 3. Typografia...5 4. Peruspainatteet Käyntikortti...6 Kirjelomake...7 C5 kirjekuori...8 5. Mainosilmoitukset...9 6. Mainosjulisteet A3...10

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 3.2. Tunnus (ilman koulutus-sanaa) ja tunnuksen suoja-alue Tunnuksen muotoilu perustuu sanaan FINVA, erillistä liikemerkkiä ei käytetä. Tunnuksessa yhteen sulautuvat Finanssi ja vakuutus.

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein

Lisätiedot

TUNNUS TUNNUS MILLOIN EHYT, EHYT RY JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ EHYT RY TEKSTISSÄ?

TUNNUS TUNNUS MILLOIN EHYT, EHYT RY JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ EHYT RY TEKSTISSÄ? GRAAFINEN OHJEISTO JOHDANTO Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n graafinen ohjeisto kokoaa yhteen visuaalisen viestinnän linjaukset. Visuaalinen identiteetti antaa viestinnälle ilmeen, persoonallisuuden ja ryhdin.

Lisätiedot

Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden ilmeen ja markkinointitunnuksen käyttämisestä

Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden ilmeen ja markkinointitunnuksen käyttämisestä KARKKILA : GRAAFINEN OHJEISTO Karkkilan kaupungille on vuonna 2006 suunniteltu uusi markkinointitunnus ja sen myötä uusi visuaalinen ilme kaikkeen viestintään. Graafisessa ohjeistossa annetaan ohjeet uuden

Lisätiedot

PALVELUT YRITYSTEN KASVUN JA KEHITTÄMISEN EDISTÄMISEEN

PALVELUT YRITYSTEN KASVUN JA KEHITTÄMISEN EDISTÄMISEEN PALVELUT YRITYSTEN KASVUN JA KEHITTÄMISEN EDISTÄMISEEN Järkevää, osaavaa ja luovaa palvelua jo vuodesta 1989 Myynnin ja markkinoinnin kehittämissuunnitelma Käynnistämme myynnin ja markkinoinnin kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

LOGOSUUNNITTELU 26.3.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - LOGOSUUNNITTELU

LOGOSUUNNITTELU 26.3.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - LOGOSUUNNITTELU LOGOSUUNNITTELU 26.3.2015 A logo is not just a mark it reflects a business s commercial brand through the use of shape, fonts, colour, and / or images. Logotyyppi (logo) on yritysilmeen vakiintunut kirjoitustapa.

Lisätiedot

2018 Käsikirja. Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus

2018 Käsikirja. Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus 2018 Käsikirja Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus 2 E U R O O P A N A M M A T T I T A I T O V I I K K O Väripaletti YKSITTÄINEN CMYK 0 50 100 0 RGB 243 146 0 HEX #f39200 CMYK 100 95 25 13 RGB 41 44

Lisätiedot

Uusi tunnus, uusi ilme

Uusi tunnus, uusi ilme Uusi tunnus, uusi ilme Johdanto Ulkoasiainministeriö uudistuu. Uudistumisesta kertoo ajanmukaistettu tunnus ja uusi, yhtenäinen visuaalinen ilme. Toiminta-ajatuksensa mukaisesti ulkoasiainministeriö edistää

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGIN MYYNNIN JA MARKKINOINNIN YRITYSPALVELUSETELI

LAHDEN KAUPUNGIN MYYNNIN JA MARKKINOINNIN YRITYSPALVELUSETELI Lahden Kaupunki / Elinvoima- ja kilpailukykypalvelut Miikka Venäläinen TARJOUS miikka.venalainen@lahti.fi 23.8.2019 Autiomaa Oy Johanna Autio Rautatienkatu 6 15100 LAHTI johanna.autio@autiomaa.fi Viite:

Lisätiedot

KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto

KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto KALAJOKI Graafinen ohjeisto JOHDANTO Kalajoen kaupunki toteuttaa markkinointia ja viestintää vuoden 2018 alusta tämän graafisen ohjeiston mukaisesti. Ohjeisto korvaa aiemmin käytössä olleen ohjeiston.

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015

Graafinen ohjeisto. Päivitetty tammikuussa 2015 Graafinen ohjeisto Päivitetty tammikuussa 2015 Sisällys Sisällys Esipuhe Liikemerkki ja logo Värit korteille ja kirjepohjalle Typografia Fontit korteille ja kirjepohjalle Kirje- ja esityspohja Käyntikorttipohjat

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

SISÄLLYS YRITYSTUNNUS JA SLOGAN 3 YRITYSILMEEN VÄRIT 4 ROTUKARJA-LOGO 5 LUOMU-LOGO 6 KIELLETTYJÄ ESIMERKKEJÄ 7 GRAAFINEN TUNNISTE 8 TYPOGRAFIA 9

SISÄLLYS YRITYSTUNNUS JA SLOGAN 3 YRITYSILMEEN VÄRIT 4 ROTUKARJA-LOGO 5 LUOMU-LOGO 6 KIELLETTYJÄ ESIMERKKEJÄ 7 GRAAFINEN TUNNISTE 8 TYPOGRAFIA 9 GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS Tämä graafi nen ohjeisto esittelee Tammisen yritystunnuksen ja sen sovellukset sekä antaa ohjeita yritysilmeen käyttöön. Ohjeiston johdonmukainen käyttö on tärkeää laadukkaan

Lisätiedot

1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet. Arkistolaitos Graafiset ohjeet

1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet. Arkistolaitos Graafiset ohjeet 1 Arkistolaitos Graafiset ohjeet Arkistolaitos Graafiset ohjeet 2 Arkistolaitos Graafiset ohjeet Sisältö Graafisen ohjeistuksen tarkoitus... 2 Värit... 3 Tunnukset... 4 Typografia... 6 Sovelluksia... 7

Lisätiedot

Johdanto. REIM Group Oy Ltd

Johdanto. REIM Group Oy Ltd Graafinen ohjeisto Johdanto 3 REIM Group Oy Ltd Osakkaiden sijoitus taloyhtiön osakkeisiin on elämän tärkeimpiä ja kalleimpia sijoituksia. Sijoituksen jälkeen omaisuudesta huolehtimaan REIM on paras mahdollinen

Lisätiedot

GRAAFINEN PROFIILI TORNIOHAPARANDA

GRAAFINEN PROFIILI TORNIOHAPARANDA GRAAFINEN PROFIILI TORNIOHAPARANDA TORNIOHAPARANDA - GRAAFINEN PROFIILI Graafinen profiili yhteinen ilmeemme Tunnus ja graafinen profiili ovat Tornio-Haaparannan kasvot ulospäin. Yhtenäisen ja johdonmukaisen

Lisätiedot

LOGON MITTASUHTEET. Pirkan Isännöintikeskus Oy:n logoa voidaan käyttää 4-värisenä tai mustavalkoisena.

LOGON MITTASUHTEET. Pirkan Isännöintikeskus Oy:n logoa voidaan käyttää 4-värisenä tai mustavalkoisena. GRAAFINEN OHJEISTO Pirkan Isännöintikeskus ISA Oy:lle on luotu uusi graafinen linjaus ja ohjeistus tammikuussa 2006, samalla kun yrityksen nimi muuttui ISA-auktorisoinnin yhteydessä. (ISA on Isännöitsijöiden

Lisätiedot