TRANSSUKUPUOLISENA TYÖELÄMÄSSÄ. Kokemuksia hyväksynnästä, sopeutumisesta ja syrjinnästä

Transkriptio

1 TRANSSUKUPUOLISENA TYÖELÄMÄSSÄ Kokemuksia hyväksynnästä, sopeutumisesta ja syrjinnästä Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntapolitiikan pro gradu- tutkielma Anne Tamper (138912) Marraskuu 2018

2 Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Tekijä Anne Joanna Maarika Tamper Laitos Yhteiskuntatieteiden laitos Työn nimi Transsukupuolisena työelämässä kokemuksia hyväksynnästä, sopeutumisesta ja syrjinnästä Oppiaine Yhteiskuntapolitiikka Tutkielman ohjaaja/ohjaajat Laura Assmuth Aika Marraskuu 2018 Tiivistelmä Työn laji Pro Gradu -tutkielma Sivumäärä 60 sivua, 2 liitettä (4 sivua) Tässä pro gradu- tutkielmassani tutkin millaisia kokemuksia transsukupuolisilla henkilöillä on työelämästä. Selvitän myös, ovatko he kokeneet syrjintää työelämässään sukupuoli-identiteettinsä vuoksi. Lisäksi tarkastelen työyhteisöllisiä tekijöitä, jotka edistävät transsukupuolisen henkilön asettumista työyhteisöön ja toisaalta myös lain näkemystä sukupuoli-identiteettiin kohdistuvasta syrjinnästä. Aineistoni koostuu kesällä 2017 sähköpostitse lähetetyistä kirjallisista kertomuksista sekä puhelinhaastattelusta. Analysoin aineiston sisällönanalyysin avulla. Analyysin avulla nostan esille informanttien omia kokemuksia ja mielipiteitä transsukupuolisuudestaan työelämässä. Tutkimukseni johtopäätöksenä voidaan todeta, että transsukupuolisten henkilöiden työkokemukset vaihtelivat erittäin positiivisista hyvin kielteisiin syrjintäkokemuksiin. Yhteiskunnassamme vallitseva heteronormatiivisuuden kulttuuri on voimakas, mutta transsukupuolinen henkilö toivoo tulevansa kohdelluksi tasavertaisena työntekijänä. Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen työelämässä auttaa jaksamaan ja motivoitumaan työssä. Parhaiten työnantaja auttaa työyhteisöä tukemalla hyvää, avointa ja sallivaa työilmapiiriä, tarjoamalla koulutusta ja tietoa sekä sukupuolineutraaleja käytännön järjestelyjä työntekijöilleen. Työssä viihtyminen ja työmotivaatio lisäävät työntekijän tehokkuutta ja tuovat taloudellisia säästöjä työnantajalle. Asiasanat transsukupuolisuus, sukupuoli-identiteetti, syrjintä, heteronormatiivisuus, sukupuolen moninaisuus Säilytyspaikka Muita tietoja Itä-Suomen yliopiston kirjasto

3 University of Eastern Finland Faculty Faculty of Social Sciences and Business Studies Author Anne Joanna Maarika Tamper Department Department of Social Sciences Title Transsexuality in Working Life Experiences of Acceptance, Integration and Discrimination Academic subject Social Policy Date Nowember 2018 Abstract Type of thesis Master s Thesis Pages 60 pages, 2 annexes (4 pages) This master s thesis focuses on transsexuality in working life. The aim of this study was to find out what kind of experiences do transsexual s have in their working life. I also studied if they have experienced discrimination because of their gender identity. I looked at work-related factors which were beneficial for their integration in working society. The law s view on discrimination against gender identity was also considered. The material of this study consisted of literal reports and an interview. All the material was collected during the summer of The material was analyzed using content analysis. I pointed out informant s own experiences and opinions of their transsexuality in working life by analyzing the material. As a conclusion, working experiences of transsexual s varied from very positive to extremely negative and there was also discrimination at work. In our society there is a very strong history of heteronormativity. However, a transsexual person hopes to be treated as an equal worker. Employer s should be pay more attention to gender diversity because it makes the employees more motivated and committed to their work. Supporting open-minded working atmosphere, allowing education, information and gender-neutral arrangements at work are the employer s best ways to help working society. Coping and motivation to work will definitely increase employee s efficiency and it will bring financial savings to employer. Keywords transsexuality, gender identity, discrimination, heteronormativity, gender diversity Archive location Additional information University of Eastern Finland Library

4 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO KÄSITYKSIÄ SUKUPUOLESTA JA TRANSSUKUPUOLISUUDESTA Heteronormatiivinen sukupuolikäsitys ja sukupuolivähemmistöt Queer- ja trans* tutkimuksen näkemyksiä sukupuolesta SEKSUAALI- JA SUKUPUOLIVÄHEMMISTÖT TYÖELÄMÄSSÄ Aiempia tutkimuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen työkokemuksista Lain näkemys sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvasta syrjinnästä TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkimuskysymykset Tutkimusaineisto ja aineistonkeruuprosessi Aineistonkeruumenetelmän valinta Aineiston analyysi Tutkimusetiikka ja tutkijan positio tutkimuksessa KOKEMUKSET TYÖELÄMÄSTÄ Sukupuoli-identiteettiä syrjivät käytännöt ja syrjintäkokemukset työelämässä Syrjinnän pelko ja tarve tulla tulla kohdelluksi tasavertaisena työntekijänä Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen työelämässä Kokemukset työyhteisön sosiaalisesta tuesta ja hyväksynnästä Itsensä toteuttaminen työelämässä Työkavereiden iän, sukupuolen ja koulutuksen vaikutus asenteisiin KOHTI MONINAISEMPAA JA SUVAITSEVAISEMPAA TYÖYHTEISÖÄ LÄHTEET LIITTEET LIITE I Tutkimuspyyntö LIITE II Sukupuolen moninaisuus-sanastoa

5 1 JOHDANTO Enemmistö väestöstä kokee olevansa tyytyväinen omaan sukupuoleensa, mutta osa ihmisistä tuntee sukupuoliristiriitaa, jolloin sisäinen tunne omasta sukupuolesta ei vastaa fyysistä kehoa ja syntymässä määriteltyä sukupuolta. Tätä kutsutaan transsukupuolisuudeksi. (SETA 2017.) Transsukupuolisia henkilöitä hakeutuu vuosi vuodelta enemmän tutkimuksiin, vuonna 2016 Transpoliklinikoille saapui yli 800 lähetettä sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Tarkkaa määrää sukupuolivähemmistöön kuuluvista on vaikea sanoa, sillä väestötutkimuksia ei ole tehty aiheesta. (Terveyskirjasto 2017.) Aikuisen ihmisen elämässä työ on tärkeä osa omaa identiteettiä ja elämää. Työhyvinvointi on tärkeä tekijä sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Yksilötasolla se parantaa työntekijän työssä ja elämässä jaksamista, kun taas yhteiskunnallisella tasolla työnantajat voivat vaikuttaa työhyvinvoinnin kautta myös työn tehokkuuteen ja saavuttaa sitä kautta kustannussäästöjä. Työsyrjintä on merkittävästi työhyvinvointia ja työssä jaksamista heikentävä ilmiö, ja sukupuolivähemmistöt joutuvat kokemaan keskimäärin useammin syrjintää työelämässään kuin enemmistö ihmisistä. (Lehtonen 2002, 8-9.) Syrjintä voi aiheuttaa inhimillisen kärsimyksen lisäksi työnantajalle ja valtiolle merkittäviä kustannuksia sairauspoissaolojen tai jopa työelämästä putoamisen vuoksi. Sukupuolivähemmistöjä ja heidän kokemuksiaan työelämästä ei ole tutkittu kovinkaan paljon Suomessa. Akateemisista vähemmistötutkimuksista on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja uudelle tutkimukselle olisi tarvetta. Vuonna 2016 Solosen sukupuolivähemmistöille suunnattu kysely työsyrjinnästä sisältää uusinta tietoa teemasta. Sukupuolivähemmistöllä viitataan tutkimuksessa ihmisiin, jotka rikkovat totuttuja sukupuolimalleja ja -odotuksia. (Lehtonen 2002, 11.) Tässä tutkimuksessa tarkastelen transsukupuolisia henkilöitä ja heidän kokemuksiaan työelämästä. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisia työelämän kokemuksia transsukupuolisilla ihmisillä on, ja ovatko he kohdanneet syrjintää sukupuoli-identiteettinsä vuoksi. Kiinnostukseni aiheeseen on herännyt vähitellen. Kohtasin aiemmassa työssäni psykologina sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, jotka kertoivat syrjintäkokemuksistaan tai pelkäsivät tulevansa syrjityiksi, mikäli tulisivat kaapista. Kaapista tulemisella tarkoitetaan heteronormatiivisesta kulttuurista poikkeavan sukupuolisuuden tai seksuaalisuuden ilmaisemista muille. Käytän jatkossa termiä tutkimuksessani, koska se on vakiintunut tapa ilmaista asia. 1

6 Syrjintä näyttäytyi niin suurena inhimillistä kärsimystä aiheuttavana tekijänä kohtaamieni ihmisten elämäntarinoissa, että aloin etsiä tietoa siitä eri lähteistä. Osallistuin seksuaalista monimuotoisuutta käsitteleviin koulutuksiin, luin erilaisia julkaisuja ja elämänkerrallisia blogeja ja kirjoja. Huomasin myös televisiosta tulevan useita transsukupuolisuutta käsitteleviä dokumentteja ja jopa tositvohjelmia. Media onkin tällä hetkellä hyvin kiinnostunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen arjesta, haasteista ja elämästä. Sukupuolten moninaisuuden yhteiskuntatieteellinen tutkimus on kuitenkin ollut melko vähäistä 2000-luvulle asti Suomessa ja se on ollut muutamien aktiivisten tutkijoiden vastuulla. Vähemmistöryhmät pyrkivät nostamaan tasa-arvoasioita esille omien jäsenjärjestöjensä, kuten SETA:n, Dreamwear Club Ry:n ja Trasek Ry:n kautta. Tällä hetkellä aktiivisena toimii SETA:n ja Trasek:in kampanja Kuuluu kaikille. Se koskee itsemääräämisoikeutta omasta sukupuolestaan ja sen tavoitteena on laatia uusi translaki. Keväällä 2017 Euroopan komissio otti kantaa asiaan ja kehoitti Suomea poistamaan ihmisoikeuksia loukkaavan sterilisaatiovaatimuksen sukupuolen korjaushoidoista ja juridisen sukupuolen vahvistamisedellytyksistä. Uuden translain päivittämiseksi tehtiin aloite, mutta maaliskuussa 2018 hallitus kuitenkin tiedotti, ettei translakia aiota edistää tällä hallituskaudella, koska osa hallituksesta vastustaa sitä. Sterilisaatiopakon poistaminen on kuitenkin edelleen vireillä lakialoitteena sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. (SETA 2018.) Transsukupuolisiin liittyy paljon ennakkoluuloja ja syrjiviä käytäntöjä, jotka voivat tehdä heidän elämästään tukalaa ja ahdistavaa. Haluaisinkin omalla tutkimuksellani lisätä asiallista tietoa ja tuoda esille tutkimukseen vastanneiden omia kokemuksia työelämästä. Transsukupuolisuus on osa ihmisen identiteettiä, mutta se ei määritä sitä, millainen ihminen hän on, aivan kuten cis-miehen tai cis-naisen sukupuoli-identiteettikään ei määritä automaattisesti sitä, millaisia miehiä tai naisia he ovat. Cis-sukupuolella viitataan henkilöön, joka tuntee syntymäsukupuolensa oikeaksi, toisin sanoen cis-sukupuolisia on valtaosa ihmisistä. (SETA 2018) Haluan tutkimuksessani huomioida myös asioita, joita tutkittavat ovat kokeneet syrjinnältä suojaaviksi tekijöiksi. Kokemukset ovat henkilökohtaisia eikä niitä voi siirtää suoraan koskemaan muita työpaikkoja, sillä jokainen työpaikka ja sen kulttuuri on omanlaisensa. Koen silti, että on tärkeää tarkastella myös positiivisia työkokemuksia avaamalla informanttien ajatuksia siitä, mitkä tekijät saavat aikaan työssä viihtymistä ja kokemuksen siitä, että työyhteisö hyväksyy joukkoonsa myös erilaisen sukupuoliidentiteetin omaavan henkilön. En tarkastele tutkimuksessani sen tarkemmin sitä prosessia, mikä liittyy transsukupuolisen työntekijän kaapista tulemiseen ja siihen liittyvään työyhteisön reagointiin, 2

7 mutta sivuan kuitenkin aihetta. Käytännössä kaapista tuleminen on usein hämmentävä tilanne työyhteisölle ja sen vuoksi transsukupuolinen työtekijä joutuu kohtaamaan monenlaisia reaktioita työkavereiltaan. Myös transsukupuolinen henkilö itse joutuu sopeutumaan uuteen tilanteeseensa ja rooliinsa työyhteisössä. Osa kokee hyväksyntää ja kannustusta, osa kohtaa syrjintää joko avoimesti tai välillisesti työkavereiltaan. Tiedostamalla tämän työyhteisö pystyy vaikuttamaan työilmapiiriinsä joko kapeuttaen tai vapauttaen työntekijöidensä liikkumavaraa ja viihtymistä yhteisössä. Viime vuosina sukupuoli-identiteettikeskustelu ja ylipäänsä sukupuolten moninaisuus on tullut yhteiskunnassamme näkyvämmäksi ja sallitummaksi aiheeksi keskustella avoimesti. Tähän on varmasti ollut vaikuttamassa moni asia, joista sukupuolten moninaisuutta, seksuaalista tasa-arvoa ja oikeuksia ajavien etujärjestöjen aktiivisella toiminnalla ja työllä on ollut suuri merkitys. Aika on ollut kypsä homoseksuaalien parisuhteen rekisteröimiselle ja avioliitto-oikeudelle. Tähän tarvittiin kuitenkin kansalaisten vahvaa aktiivisuutta ja lakialoite yritettiin vielä kumota. Media on omalta osaltaan myötävaikuttanut siihen, että erilaisuutta hyväksytään paremmin ja asioista tiedetään enemmän. Silti erityisesti sukupuolivähemmistöt joutuvat edelleen kohtaamaan paljon ennakkoluuloja ja pelkoja, mitkä voivat purkautua syrjintänä tai kiusaamisena - myös työssä. Tasaarvoisuuden lisäämiseksi on tärkeää tuoda esille näitä kokemuksia ja pohtia, miten syrjintää voitaisi vähentää ja poistaa. Jokaisen työntekijän oikeus on saada tehdä työnsä rauhassa ja tulla kohdelluksi samanvertaisena kuin muut. Heteronormatiivisuus on ollut niin läpitunkevaa kulttuurissamme, ettemme välttämättä edes huomaa sitä arkisissa asioissa, jotka tuntuvat meistä luonnolliselta (Lehtonen ja Mustola 2004, 22). Avaankin omassa tutkimuksessani heteronormatiivisuuden laajaa ulottuvuutta länsimaisessa kulttuurissa sen vuoksi, että siitä tulisi näkyvämpää ja tietoista. Asian tiedostaminen auttaa paremmin ottamaan siitä etäisyyttä ja tarkastelemaan sitä toisenlaisista näkökulmista. Entä jos sukupuoli ei olekaan niin yksinkertainen käsite kuin koulukirjoissa on opetettu? Miksi meidän tulisi luokitella itsemme eri kategorioihin? Auttaisiko luokittelemattomuus työelämänkin syrjimättömyydessä? Miten se kehittäisi työelämää ja -kulttuuria? Voisiko tällainen queer -ajattelu muodostua jopa työpaikan yhteiseksi kulttuuriksi joskus tulevaisuudessa? Tutkimukseni riskinä on tarkastella vastaajien kertomuksia liian ulkokohtaisesti niin, että vähemmistön ääni tukahtuu heteronormatiivisen ajattelun alle. Tämän vuoksi annan tutkimuksessani pääpuheenvuoron siihen osallistuneille henkilöille ja käytän tulososiossa 3

8 mahdollisimman sanatarkasti heidän omia sitaattejaan ja termejään. Olen myös tietoinen siitä, etten cis-naisena pysty koskaan sisäistämään transihmisten sisäistä todellisuutta, sitä mitä he tuntevat ja kokevat, ja miten monissa arkisissakin asioissa he joutuvat kokemaan sukupuoli-identiteettinsä vuoksi hankalia, jopa nöyryyttäviä tai syrjiviä tilanteita. Saan kuitenkin välähdyksen siitä heidän tuomilla mielipiteillään, tilanne-esimerkeillään ja ajatuksillaan. Tutkimukseni aineisto koostuu viidestä sähköpostitse/puhelimitse toteutetusta transsukupuolisen henkilön kertomuksesta/haastattelusta, jotka toteutin heinä-elokuussa Aloitan tutkimukseni käsittelemällä vallitsevaa heteronormatiivista ajattelutapaa ja sen seurauksia sukupuolivähemmistöille. Tämän jälkeen nostan esille heteronormatiivisuuden haastavat queerteorian sekä trans*tutkimuksen, jotka kumpikin näkevät sukupuolikäsityksen paljon laajempana ja avoimempana kuin kaksijakoinen, binäärinen sukupuolikäsitys. Tarkastelen lyhyesti myös transsukupuolisuutta yhteiskunnassa ja laissa. Tämän jälkeen käyn läpi kahta suomalaista kyselytutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia laajoja työsyrjintätutkimuksia ei ole tehty Suomessa ennen näitä kyselyitä. Selvitän vielä syrjintää ja lainsäädäntöä sukupuolivähemmistön kannalta. Teoriaosion jälkeen siirryn kuvaamaan itse tutkimusprosessia ja analyysia. Tutkimusongelmien ja - kysymysten kuvaamisen jälkeen käsittelen tutkimusaineiston hankkimista sekä siihen liittyneitä haasteita. Esittelen informanttien työkokemuksiin liittyvät teemat, jotka nostan esille sisällönanalyysin avulla. Käyn läpi myös tutkimuseettisiä asioita, joita kohtasin monessa eri tutkimukseni vaiheessa. Tarkastelen omaa positiotani eli asemaani tutkijana suhteessa tutkimukseen ja informantteihin. Tutkimukseni päättää yhteenveto, jossa kokoan yhteen keskeisiä asioita ja pohdin toimia, joilla tasavertaisuutta työpaikoilla voitaisi suhteellisen helposti parantaa. 4

9 2 KÄSITYKSIÄ SUKUPUOLESTA JA TRANSSUKUPUOLISUUDESTA Moderni sukupuolentutkimus näkee sukupuolen muodostuvan geneettisistä, kehityksellisistä, hormonaalisista, fysiologisista, psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaisuuksista, joita yksilöllä on (Seta 2017). Kapeimmillaan sukupuoli on kuitenkin esimerkiksi lääketieteessä määritelty henkilön primääristen sukupuoliominaisuuksien eli kromosomien ja sekundääristen, eli fyysisten sukupuoliominaisuuksien mukaan. Tämän niin sanotun binäärisen eli kaksijakoisen sukupuolikäsityksen mukaan kaikki ihmiset voitaisiin jakaa joko naisiin tai miehiin. Transsukupuoliset ihmiset, kuten monet muutkaan sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, eivät mahdu kapeaan binääriseen sukupuolikäsitykseen. Binäärinen sukupuolikäsitys on osa heteronormatiivista ajattelumallia, johon länsimaiset ihmiset useimmiten kasvatetaan. (Mustola ja Pakkanen 2007,13-14.) Sen mukaan ihminen ei voi asettua kaksijaon ulkopuolelle tai olla molempia sukupuolia (Mustola ja Pakkanen 2007, 13-14). Se on kuitenkin vain yksi tapa hahmottaa maailmaa ja nykytiedon valossa se on todettu yksilön kannalta riittämättömäksi, jopa haitalliseksi. On kuitenkin tärkeä tiedostaa binäärisen sukupuolikäsityksen vaikutus kulttuuriimme ja siksi tarkastelen sitä seuraavaksi lähemmin. 2.1 Heteronormatiivinen sukupuolikäsitys ja sukupuolivähemmistöt Käytän tutkimuksessani heteronormatiivisuuden käsitettä sen laajemmassa merkityksessä. Sillä viitataan tuolloin käsitykseen, joka ei huomioi sukupuolen tai seksuaalisuuden moninaisuutta. Heteronormatiivisuus pitää binääristä sukupuolikäsitystä, eli ihmisten jakamista mies- ja naissukupuoleen ainoana oikeana tapana suhtautua sukupuoliin. Lisäksi sen näkemys miehen ja naisen ominaisuuksista on hyvin jäykkä, miehiltä odotetaan maskuliinisia ominaisuuksia ja käytöstä, naisilta feminiinisiä. (Lehtonen 2016, 290.) Se sisältää myös oletuksen tai toiveen kaikkien ihmisten oikeanlaisesta sukupuolen ilmaisemisesta ja heteroseksuaalisuudesta (Mustola ja Pakkanen 2007, 13-14). Heteronormatiivinen tapa ajatella kaventaa kaikkien ihmisten vapautta ilmaista sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan, mutta erityisen haitallista se on ihmisille, jotka eivät koe kuuluvansa binääriseen mies/naisjaotteluun (Lehtonen 2002, 10). 5

10 Heteronormatiivinen ajattelutapa ja elämäntyyli vallitsee yhteiskunnassamme vahvana ja siihen opitaan jo lapsesta lähtien. Lapsia ohjataan usein heidän sukupuolestaan riippuen binäärisen sukupuolimallin mukaiseen käytökseen ja toimintaan. Nuorena heteronormatiivisuudesta poikkeava henkilö voi saada osakseen pilkkaa ja syrjintää. Vastaava suhtautuminen ja sukupuoleen kohdistuvat odotukset jatkuvat työelämässä ja aikuisuudessa, ja näitä ajatusmalleja on vaikea muuttaa. Heteronormatiiviset ajatusmallit kahlitsevat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisäksi koko työyhteisöä. (Lehtonen 2002, 10.) Suvaitsevainen ja avoin työilmapiiri mahdollistaa myös luovuuden ja innovatiivisen työotteen kehittymisen työyhteisössä. Se kannustaa ottamaan osaa aktiivisesti vuorovaikutukseen eikä lannista poikkeaviakaan mielipiteitä. Tämä taas luo työpaikalla aitoa vuorovaikutuksellista keskustelua ja mahdollistaa sen rikkaan toimintakulttuurin. Suomessa tutkija Jukka Lehtonen (2002, 7-12) on tutkinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä jo 1990-luvun lopusta alkaen. Hänen mukaansa seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät rajat ja määrittelyt ovat ihmisten keksimiä ja ne muuttuvat jatkuvasti. Heteronormatiivisuus on Lehtosen mukaan sosiaalisesti ja kulttuurisesti tuotettua, minkä vuoksi sen voi haastaa. Tämä noudattaa myös Butlerin (2006) ajatusta sukupuolesta. Lokeroinnille ja termistölle olisi vähemmän tarvetta, mikäli olisi yhdentekevää, millaisia ihmiset olisivat sukupuoleltaan ja seksuaaliselta suuntautumiseltaan. Lehtonen kuitenkin muistuttaa, että vähemmistöjen kokemuksiin vaikuttavat monet muutkin tekijät, kuten etnisyys, ikä, asuinpaikka, parisuhdetilanne ym. Työpaikalla koettuun syrjintään Lehtonen liittää läheisesti myös sen, miten henkilö itse kokee ja ilmaisee sukupuolisuuttaan ja seksuaalisuuttaan. (Lehtonen 2002, 7-12.) Tämä näkyi myös omassa tutkimuksessani merkittävänä tekijänä. Erityisesti asian omaehtoinen salailu, mikäli henkilö kokee sukupuolensa tai suuntautumisensa poikkeavan odotetusta, voi saada aikaan sen, ettei asiaa osata tai pystytä käsittelemään työpaikalla asiallisesti. Toisaalta moni haluaa pitää asiansa ymmärrettävästi yksityisasioinaan. Transsukupuolinen henkilö on monesti jo lapsena samaistunut omalta tuntuvaan sukupuoleen ja ilmaissut itseään spontaanisti. Jos vanhemmat tuolloin yrittävät rajoittaa tai moittivat lasta hänen käytöksestään, johtaa tämä lapsen häpeän ja syyllisyyden tuntemuksiin. (Huuska 2002, 23.) Toisaalta on paljon aikuisia ihmisiä, jotka ovat kenties kokeneet identiteettikriisejä jo aiemmin, mutta tunnistavat transsukupuolisuuden itsessään vasta myöhemmällä iällä. Jokaisen ihmisen prosessi on yksilöllinen ja tapahtuu omassa aikataulussaan. 6

11 Usein murrosikä on transsukupuoliselle erityisen vaikeaa aikaa, koska fyysiset muutokset, jotka eivät tunnu oikealle, ovat vastenmielisiä ja ahdistavia. Tätä kokonaisvaltaista pahan olon tunnetta, minkä sukupuoliristiriita aiheuttaa, kutsutaan sukupuolidysforiaksi. Nuoruus on erityisen herkkää aika psyykkiselle oireilulle, kuten masennukselle, ahdistukselle ja itsetuhoiselle käytökselle. Nuori voi jopa keskeyttää koulunkäyntinsä, mikä taas vaikuttaa myöhempään työelämään ja kapeuttaa entisestään valintamahdollisuuksia. Pahimmillaan nuori voi syrjäytyä tai joutua työttömäksi jo varhain. On myös tärkeä muistaa, että transnuorten itsemurhaluvut ovat moninkertaisia verrattuna enemmistönuoriin, ja siksi varhainen apu on tärkeää. (Huuska 2002, 24.) Transsukupuolisten työelämään siirtymistä voi hidastaa sukupuolenkorjausprosessi, mikä kestää vuosia. Opintoihin hakeutuminen tai niiden suorittaminen voi hidastua psyykkisen kuormituksen takia ja siksi osa transsukupuolisista pääsee aloittamaan työuransa vasta noin 5-20 vuotta myöhemmin kuin valtaväestö. Työelämään hakeutuessaan transsukupuolinen henkilö voi törmätä kiusallisiin kysymyksiin työnantajan taholta, kun aiempi elämä väärässä sukupuolessa on vaikuttanut tai pakottanut valintoihin, joita ei olisi halunnut tehdä (esim. varusmiespalvelus aikana, jolloin naiset eivät vielä voineet sitä suorittaa). Toisaalta transsukupuolisuudessa voi nähdä myös vahvuuksia, parhaimmillaan se avartaa maailmankuvaa. Transsukupuolinen on nähnyt binääristä sukupuolimaailmaa kummankin sukupuolen näkökulmasta ja voi ehkä poimia kummastakin maailmasta itselleen ominaisia piirteitä. Vaikeiden tunteiden käsittely kehittää henkisesti ihmistä ja tekee usein vahvemmaksi ja itsenäisemmäksi. (Huuska 2002, ) 2.2 Queer- ja trans* tutkimuksen näkemyksiä sukupuolesta Queer- tutkimuksen katsotaan alkaneen 1990-luvun alussa, jolloin se syntyi sekä reaktiona että jatkeena feministiselle ja homo/lesbotutkimukselle (Kähkönen ja Wickman 2013). Yhtenä tärkeänä kehittäjänä pidetään Judith Butleria, joka oli omaksunut Michel Foucault lta ajatuksen siitä, että sukupuoli yhtenä käsitteellisenä jaotteluna on osa vallan tuotosta eikä se sen vuoksi voi olla absoluuttinen. Foucault tarkasteli seksuaalisuutta ja sukupuolia yhtenä hallinnan ja vallankäytön muotona. Hänen mukaansa nimenomaan valta asettaa lakisääntöjä sukupuolelle. Tällöin laki jakaa sukupuolet binäärisesti, jolloin voidaan määritellä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Toisin sanoen sukupuolen määrittäminen on perustunut vallankäyttöön ja sillä on pyritty helpottamaan yhteiskunnan järjestyksen ylläpitoa luomalla lakeja ja sääntöjä, jotka takaisivat yhteiskunnan 7

12 uusiutumisen. Valtio on näin suosinut heteronormatiivisuutta oman jatkumisensa ja yhteiskuntajärjestyksen vuoksi. (Foucault 1998, 63.) Butlerin mukaan ihmisiä ei tarvitse luokitella sukupuoliluokkiin, sillä sukupuolen ilmaiseminen on lopulta vain sitä, miten toistamme käytöksellämme, kielellämme ja teoillamme itseämme. Butler pitää yhteiskunnan ja kulttuurin merkitystä suurena tekijänä siihen, miten seksuaalisuus ja sukupuolisuus muovautuu. Olennaista on hänen mukaansa ymmärtää myös niiden liikkuvuus; ihmisen seksuaalisuus ja sukupuolisuus voi muuttua elämän aikana. (Butler 2006, 9-10.) Butler itse käytti kuitenkin vielä feministisen tutkimuksen käsitettä, vaikka queer- käsite (suomeksi pervo, outo) otettiin aktivistien toimesta käyttöön myös akateemisessa maailmassa. Queer vaati äänekkäästi seksuaalisuuksien ja identiteettien kyseenalaistamista ja se on tutkimuskentällä vakiintunut sateenvarjokäsitteeksi eri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevaksi tutkimukseksi. (Hekanaho 2010, ) Queer -tutkimus nostaa esille (psyko)sosiaalisen sukupuolen käsitteen, joka nousi esille luvulla amerikkalaisten psykiatrien trans- ja intersukupuolisia koskevissa tutkimuksissa. Käsite on sen jälkeen otettu käyttöön myös feministisessä tutkimuksessa. (Kähkönen ja Wickman 2013.) Sen mukaan sosiaalisella sukupuolella viitataan kulttuurisiin merkityksiin ja symboleihin, jotka yksilön biologinen keho omaksuu käyttöönsä, eikä sosiaalinen sukupuoli voi tällöin olla suoraa seurausta biologisesta sukupuolesta. Butlerin mielestä kyse ei ole sukupuolen valitsemisesta vaan sukupuolen toistamisesta. Näin Butler pohtiikin, että mikäli biologinen sukupuoli ei rajoita sosiaalista sukupuolta, ehkä on olemassa erilaisia sukupuolia ja erilaisia tapoja tulkita anatomiaa. Tämä tarkoittaisi useamman kuin kahden sukupuolen hyväksymistä. (Butler 2006, 54-55, 195.) Butlerin mielestä sukupuoli on siis tuotettu ja sitä toistetaan ja jäljitellään kulttuurisesti hyväksyttävissä sukupuolitavoissa. Se on myös performatiivinen eli seurausta kulttuurissa sukupuoleen liitettyjen eleiden, roolien ja piirteiden toistamisesta heteroseksuaalisuuden vahvistamiseksi. (Vilkka 2010, 20.) Mikäli sukupuolen ajatellaan olevan performatiivinen toiston ja jäljittelyn tapa, nostaa se joitakin kysymyksiä ja ajatuksia esille. Onko sukupuolen toistaminen käytöksessä aina tietoista? Ei varmasti aina, sillä ihmisen on myös mahdollista muuttaa sukupuolisidonnaista käytöstään tilanteesta riippuen. Käytännössä kuitenkin performatiivisuus on jatkuvaa ja johdonmukaista ja poikkeamat voivat johtua esimerkiksi negatiivisten seurausten välttämisestä. Toisaalta sosiaalisen sukupuolen käsite ei pääse luokittelusta eroon, vaikka sen 8

13 mukaan liukumat sukupuolesta toiseen ovat mahdollisia ja todellisia. Queer -tutkimuksessa olennaista on kuitenkin ollut vapaus luokista ja määrittelyistä. Se ottaa kantaa ja vaatii suoraa toimintaa, ei pelkkiä teorioita. (Hekanaho 2010, 145.) Juvosen mukaan Butler muistuttaa sukupuoliin liittyvien diskurssiemme olevan vallan värittämiä ja sen vuoksi myös normatiivisia, pakottavia ja sääteleviä. Ne edustavat vain tietynlaista tapaa hahmottaa ja ymmärtää kehoja ja sukupuolia. Tämänhetkinen vallitseva länsimainen tapa hahmottaa maailmaa on normatiivisen heteromatriisin mukainen, mutta sen avartaminen ja haastaminen on mahdollista ja jopa todennäköistä. Butler haluaa haastaa kulttureistamme lähteviä perinteisen normatiivisia ajattelutapoja, jotta normatiivisen näkemyksen ulkopuolelle jäävätkin voisivat saada elämälleen tilaa ja hyväksyntää. (Juvonen 2016, ) Queer-tutkimus eroaa jonkin verran lähtökohdiltaan seuraavaksi käsiteltävästä trans*tutkimuksesta. *-merkillä viitataan tässä tutkimuksessa sukupuolen moninaisuuden tutkimuksiin, ja se kokoaa käsitteenä yhteen periaatteessa kaikki henkilöt, jotka eivät määritä itseään binäärisen sukupuolikäsityksen mukaan. Tämän vuoksi puhutaan myös trans* -käsitteen kohdalla sateenvarjokäsitteestä, millä viitataan sukupuolen moninaisuuteen luvun lopussa nousi monia trans*tutkijoita esille sen vuoksi, etteivät he pitäneet siitä, että trans*ihmisiä käytettiin esimerkkinä sukupuolivallankumouksessa, jota queer -tutkimuksen edustajat ajoivat. Queer- näkökulma nähtiin myös ongelmallisena siksi, että sen pelättiin vaarantavan trans*ihmisten mahdollisuutta saada sukupuolenkorjaushoitoja. Queer -tutkimus kyseenalaisti sukupuolen merkitystä ja häivytti sukupuolieroja tietoisesti, kun taas moni trans*tutkija korosti, että erot ja vastakkaiseen sukupuoleen identifioituminen oli tärkeä lähtökohta transsukupuoliseksi itsensä kokeville. (Kähkönen ja Wickman 2013.) Kähkönen ja Wickman pitävät trans*tutkimuksen yhtenä merkittävimmistä teoksista Susan Strykerin ja Stephen Whittlen toimittamaa The Transgender Studies Reader teosta, joka on julkaistu vuonna Tuolloin opuksen kirjoittajat nimesivät trans*tutkimuksen jo omaksi tieteenalakseen. Strykerin mukaan trans*tutkimus on syntynyt rinnakkaisena queer -teorialle, koska niillä on samoja metodologisia ja teoreettisia lähtökohtia, kriittinen suhtautuminen seksuaalisuuden normatiivisuuteen ja samankaltaisia poliittisia tavoitteita sukupuolten tasapuolisuuden saavuttamiseksi. Trans*tutkimuksella on vahvemmat sidokset etnografiaan, oikeustieteeseen ja lääketieteen historiaan kuin queer-tutkimuksella, ja toisaalta trans*tutkimus myös kiinnittää 9

14 huomiota kehoa ja materiaalisuutta koskeviin kysymyksiin. Kaikki trans*kokemuksiin tai -ihmisiin keskittyvät tutkimukset eivät kuitenkaan ole trans*tutkimusta. (Kähkönen ja Wickman 2013.) Suomessa transihmisiin kohdistuva keskustelu on vilkastunut 1990-luvun tilanteesta luvulla on tuotu esille erityisesti lakiin liittyviä ongelmia, sillä Suomen lait olivat vanhentuneita suhteessa moderniin sukupuolikäsitykseen. Ne ovat myös perinteisesti seuranneet lääketieteen kehitystä ja diagnostiikkaa. Merkittävä edistys tapahtui kesäkuussa 2018, kun WHO (Maailman terveysjärjestö) poisti transsukupuolisuuden mielisairausluokituksista. Jatkossa transsukupuolisuus luetaan seksuaaliterveyteen liittyviin terveydentiloihin ja diagnostisesti se tullaan nimeämään sukupuoliristiriidaksi. Luokitus otetaan Suomessa käyttöön ilmeisesti SOTE-uudistuksen jälkeen. SETA, Trasek Ry ja Transtukipiste toivovat, että mielisairausluokituksen poistuminen auttaisi myös edistämään transsukupuolisten tasa-arvoa poistamalla sterilisaatiopakon ja pakkolääkitykset. Järjestöjen tavoitteena on sukupuolen juridisen vahvistamisen perustuvan jatkossa yksilön omalle ilmoitukselle. (Helsingin Sanomat ) Transsukupuolisuus käsitteenä Sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuutta voi nähdä historiassa olleen aina. Transsukupuolisuuden historiaa ei kuitenkaan voida tutkia sellaisilta vuosisadoilta, jolloin itse käsitettä ei ollut olemassa. (Aarnipuu 2008, ) Transsukupuolisuus on käsitteenä kohtuullisen tuore.1800-luvulla transsukupuolisuus, transvestisuus ja homoseksuaalisuus käsitettiin samaksi ilmiöksi. Sukupuoli ja seksuaalisuus nivoutui tuossa ajassa yhteen. Lääketieteessä puhuttiin fyysisestä tai psyykkisestä kaksineuvoisuudesta tai hermafrodiittisuudesta. Käsite viittaa itse asiassa intersukupuolisuuteen, mikä tarkoittaa sitä, että yksilöllä on sekä feminiinisiä että maskuliinisia fyysisiä sukupuoliominaisuuksia. (Suhonen 2007, 53.) Suhosen mukaan vuonna 1923 saksalainen lääkäri Magnus Hirschfeld erotti transsukupuolisuuden transvestisuudesta. Diagnoosin kriteeriksi asetettiin kokemus siitä, että on syntynyt väärään sukupuoleen ja kokee omakseen vastakkaisen sukupuolen. Tämän näkemyksen katsotaan olleen nykyisen käsityksen pohjana, minkä loi vuonna 1953 brittilääkäri Harry Benjamin. Hänen toimestaan alettiin luoda nykyisenkaltaisia hoitolinjauksia ja sen vuoksi Benjaminia pidetään usein transsukupuolisuuden varsinaisena määrittelijänä ja uranuurtajana hoitojen aloittamisessa. Aiemmin oli puhuttu vastakkaisesta seksuaalitunteesta ja vääristyneestä mielenlaadusta. (Suhonen 2007, 10

15 53-54.) Transsukupuolisuudesta käytettiin pitkään Suomessa termiä transseksuaalisuus, mikä juontaa juurensa suoraan lainaukseen englannin kielestä sanaan transsexuality. Tämä on kuitenkin harhaanjohtava termi, sillä transsukupuolisuus ei liity ihmisen seksuaalisuuteen, vaan kokemukseen omasta sukupuolesta. (Suhonen 2007, 54.) Englannin kielessä sosiaalisesta sukupuolesta käytetään termiä gender ja anatomisesta sukupuolesta sex. Suomessa erillisiä termejä ei ole ja sen vuoksi käsitteisiin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Transsukupuolisuuteen on suhtauduttu maassamme lääketieteellisenä ja yhteiskunnallisena kysymyksenä. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on suhtautunut varsin kriittisesti lääketieteen medikalisoivaan näkökulmaan transsukupuolisuudesta. Yhteiskuntatieteellisesti transsukupuolisuus on haluttu nähdä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuvana sukupuoli-identiteettinä. (Huuska 2010, 156.) Transsukupuoliset ovat joutuneet taistelemaan yhteiskunnassamme lähes kaikista oikeuksistaan. Esimerkiksi nimen ja sosiaaliturvatunnuksen muuttaminen mahdollistui vasta oikeusteitse KHO:n päätöksen jälkeen 1980-luvun lopulla luvulle tultaessa Suomessa oli tehty joitakin sukupuolenkorjausleikkauksia, mutta niihin pääsy oli satunnaista. Järjestelmällistä hoitolinjausta ei ollut ja hoitoja joutui hakemaan jopa ulkomailta Suomen perässä laahanneiden kriteerien ja lakien vuoksi. Toisaalta moni joutui myös luopumaan hoidoista taloudellisten syiden vuoksi, sillä julkisella sektorilla hoitoihin oli vaikea päästä eikä transklinikoita ollut edes suurimmissa sairaaloissa. (Suhonen 2007, ) Lääkintöhallitus vastasi hoitoluvista. Vuonna 1991 perustettiin Sosiaali- ja terveyshallitus, ja tuolloin kastraatioluvat siirtyivät terveydenhuollonoikeusturvakeskuksen (TEO) kastraatiolautakunnan päätettäväksi. (Wickman 2001, 82.) Useimmiten kastraatiohakemukset saivat silti kielteisiä päätöksiä. Kastroimislaki oli alunperin suunniteltu seksuaalirikollisille, mutta sitä sovellettiin transsukupuolisten lisääntymiskyvyttömyyskriteerin täyttämiseksi aina vuoteen 2003 asti. Vasta tuolloin säädettiin laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta. (Suhonen 2007, ) Tämä laki tunnetaan kansan kielellä translakina, joka on edelleen voimassa. 11

16 Lääketieteellinen osaaminen keskittyi 1990-luvulla vain Joensuuhun erikoislääkäri Veronica Pimenoffin transyksikköön. Muuten terveydenhoitoalalla oli varsin vähän ymmärrystä ja tietoutta sukupuolen moninaisuudesta. Tuolle ajalle ominaista oli myös se, että lääketieteellinen tieto transsukupuolisuudesta oli lääkärikohtaista. Vasta 2000-luvulla alettiin perustaa transklinikoita yliopistollisten sairaaloiden yhteyteen (HYKS ja TAYS). (Suhonen 2007, ) Nykyisin sukupuolenkorjausprosessi käynnistyy lähetteen hakemisella sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Tutkimukset tehdään niihin erikoistuneilla yliopistollisten sairaaloiden poliklinikoilla ja ne sisältävät useamman vuoden kestävän tutkimusjakson, mikä toteutetaan moniammatillisesti. (Transtukipiste 2017.) Mikäli henkilö saa transsukupuolisuusdiagnoosin, pääsee hän aloittamaan hormonihoidot. Prosessi sisältää myös kriteerin elää toisen sukupuolen elämää jo ennen juridista toisen sukupuolen vahvistamista. Käytännössä suuri osa on jo näin tehnytkin ennen tutkimuksia. Osa transsukupuolisista käy läpi myös sukupuolenkorjausleikkauksia, kuten rintojen poiston tai implanttien laiton, genitaalileikkauksen ym. (Transtukipiste 2017.) Ensimmäinen suomalaisia transsukupuolisia ihmisiä koskeva tutkimus julkaistiin vuonna Stakesin tutkija Merja Rastas tutki transsukupuolisten elämää ja asemaa Suomessa tutkimuksessaan Oikeus identiteetin mukaiseen omaan elämään. Hän nosti esille muun muassa transsukupuolisten henkilöiden suuret itsemurhaluvut verrattuna valtaväestöön sekä monet muut epäkohdat, joita tutkimukseen osallistuneet olivat kokeneet. Ominaista ja 90-luvuilla oli transsukupuolisten kokema sairausleima. Transsukupuolisuus luettiin kauan mielisairaudeksi ja se on poistumassa kokonaan psykiatrisesta tautiluokituksesta (ICD-11) vasta kun maailman terveysjärjestö WHO on antanut suosituksen poistamisesta. Suomessa tautiluokitus ja diagnostiikka uusiutuu todennäköisesti vasta SOTE-uudistuksen jälkeen. (Etelä-Saimaa ). Psykiatrisen häiriön leimaavuus on saanut aikaan paljon negatiivisia vaikutuksia transsukupuolisten minäkuvaan ja se vaikutti Rastaan mukaan suoraan vielä 1990-luvulla esimerkiksi heidän työllistymiseensä. Moni halusi salata transsukupuolisuutensa syrjinnän ja mielenterveyshäiriöiseksi leimautumisen vuoksi töitä hakiessaan. (Rastas 1992, 60.) 12

17 Rastaan tutkimus oli tärkeä etappi suomalaisille sukupuolivähemmistöille. Tutkimus edesauttoi omalta osaltaan Setan Transtukipisteen perustamista vuonna Transtukipiste on edelleen transsukupuolisille ja heidän läheisilleen tärkein tiedon ja tuen jakaja. Transtukipiste on viime vuosien aikana järjestänyt myös lukuisia erilaisia koulutuksia ja tietoiskuja sukupuolen moninaisuudesta. (Suhonen 2007, 61.) Myös oma tutkimukseni toteutui yhteistyönä Transtukipisteen kanssa. Suomessa edellytyksenä vastakkaisen sukupuolen vahvistamiselle on edelleen sterilisointi ja/tai lisääntymiskyvyttömyys. Muita kriteerejä lain mukaan ovat täysi-ikäisyys, Suomen kansalaisuus tai asuinpaikka Suomessa, naimattomuus, sekä lääketieteellinen selvitys (käytännössä useamman vuoden kestävä tutkimus) siitä, että henkilö kokee pysyvästi kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämänmukaisessa sukupuoliroolissa. (Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (2002/563) ; Suhonen 2007, 62.) Suomi on saanut paljon negatiivista huomiota pakkosterilisaatiovaatimuksellaan. Keväällä 2017 Euroopan komissio otti kantaa asiaan ja kehoitti Suomea uudistamaan lakia siten, että ihmisoikeuksia loukkaava kriteeri pakkosterilisoinnista poistettaisi. Myös Transtukipiste ja transsukupuolisten oma järjestö Trasek Ry ajavat asiaa, mutta näkevät myös epäkohdan pitkässä tutkimusprosessissa, mitä pitäisi heidän mukaansa muuttaa enemmän yksilöä itseään kunnioittavammaksi tai jopa poistaa kokonaan. (Transtukipiste 2017.) Trasekin ja Transtukipisteen yhtenä tavoitteena uuden lain saamiseksi on erottaa juridinen ja lääketieteellinen polku toisistaan sekä saada nykyistä 18 vuoden täysi-ikäisyyden rajaa laskettua niin, että jo lapsia ja nuoria kuultaisi heidän sukupuoli-identiteetistään. (Pikkuparlamentin kansalaisinfo/vasemmistoliiton facebooksivun live-lähetys ) 13

18 3 SEKSUAALI- JA SUKUPUOLIVÄHEMMISTÖT TYÖELÄMÄSSÄ Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen työelämän kokemuksien kartoittaminen on tärkeää, mikäli haluamme kehittää edelleen modernia tasa-arvopolitiikkaa. Perinteisesti hallituksen tasa-arvoohjelmat ovat kohdistuneet nais- ja miessukupuolten välillä ilmenevien työsuhteen epäarvoisuuksien kaventamiseen. Binääriseen sukupuolikäsitykseen perustuva tasa-arvon tarkastelu on kuitenkin liian kapea-alainen, mikäli halutaan tavoittaa myös sukupuolivähemmistöt. Suomessa on tehty vain pari kattavaa tutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen työkokemuksista ja syrjinnästä. Esittelen seuraavassa luvussa näiden tutkimusten keskeisimpiä tuloksia ja sen jälkeen tarkastelen lain näkemyksiä sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvasta syrjinnästä. 3.1 Aiempia tutkimuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen työkokemuksista Tutkija Kati Mustola toteutti yhdessä Jukka Lehtosen kanssa vuonna 2003 kyselyn seksuaali-ja sukupuolivähemmistöistä työelämässä osana Euroopan sosiaalirahaston ja Suomen työministeriön rahoittamaa EQUAL-hanketta. Ohjelman tarkoituksena oli torjua työmarkkinoilla tapahtuvaa epätasa-arvoa ja syrjintää ja ehkäistä syrjäytymistä. Suomessa tutkimukseen osallistui yli 700 vastaajaa, joista 108 kuului sukupuolivähemmistöön. Kysely ja sen kautta saadut tulokset olivat ainutlaatuisen laajoja Suomessa. (Lehtonen ja Mustola 2004, 5, 26-28) Kyselyn mukaan 8% trans* henkilöistä oli kokenut tulleensa kiusatuksi työpaikallaan sukupuoliidentiteettinsä vuoksi. Asteriski-merkki tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että trans-kategoriaan lasketaan kuuluvaksi transsukupuolisten lisäksi kaikki muunsukupuoliset vastaajat. 6% vastaajista oli kokenut itseensä kohdistuvaa nimittelyä. Sen sijaan lähes puolet kertoi kuulevansa työpaikallaan sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa vitsailua. Transuttelua tai muuta sukupuolivähemmistöihin kohdistettua nimittelyä kertoi kuulleensa 27% vastaajista. (Lehtonen ja Mustola 2004, ) 14

19 Työsyrjintää tarkasteltiin iän, työhönottotilanteen, palkkauksen, uralla etenemismahdollisuuksien, kouluttautumisen, tiedonsaannin ja työkavereiden sekä esimiesten asenteiden osalta. Näistä eniten oli koettu syrjintää työtovereiden ja esimiesten asenteissa (16%). Trans* henkilöt ilmoittivat kuitenkin kokeneensa syrjintää näissä kaikissa kohdissa sukupuolisen ilmaisunsa tai sukupuoliidentiteettinsä vuoksi. (Lehtonen ja Mustola 2004, ) Lehtosen (2006, 33) mukaan keskeisimmät tekijät, joista sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöt kärsivät, ovat työpaikan heteronormatiivinen ilmapiiri, oman sukupuolisuuden tai seksuaalisuuden salaamisen aiheuttama paine ja näkymättömyys sekä syrjintä, kiusaaminen, nimittely ja pelko niistä. Nämä kaikki aiheuttavat yhdenmukaisuuden painetta ja tunteen siitä, ettei kuulu yhteisöön. Vuonna 2016 keväällä Anukatariina Solonen tutki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemaa syrjintää työelämässä. Tutkimus toteutettiin kyselymuodossa yhdessä Transtukipisteen, Trasek ry:n ja DreamWearClub ry:n kanssa. Raportissa todettiin syrjintää esiintyvän edelleen ja puuttumisen siihen olevan joko hankalaa tai siitä ei koettu olleen juurikaan hyötyä. Toisaalta monilla oli myös varsin positiivisia kokemuksia työelämästä eivätkä he olleet kokeneet syrjintää. Solonen pohti itse, onko kyse todellisesta muutoksesta parempaan päin vai tutkimuksen kysymyksenasettelusta ja vastaajien nuorehkosta iästä. (Solonen 2016, 54.) Tutkimuksen tulokset osoittivat kuitenkin selvästi jatkotutkimuksen tarpeen, sillä valtaosa vastaajista koki työpaikkasyrjinnän olevan tuttu ilmiö, johon tulisi puuttua nykyistä paremmin. Syrjintä on tasa-arvon vastakohta ja tasa-arvoisesta yhteiskunnasta puhuttaessa on tärkeä huomioida vähemmistöjen oma kokemus, pelkkä keskustelu asiasta johtaa harvoin todellisiin muutoksiin. Syrjinnän kokemus toimii mielestäni myös hyvänä mittarina sille, toteutuuko tasa-arvo todellisuudessa työpaikoilla. Suomalaiseen transsukupuolisten yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen on kuulunut valtaistava ja voimaannuttava piirre. Syrjiviä käytäntöjä on yritetty tehdä näkyvämmäksi ja tuotu esille myös transsukupuolisuuden positiivisia puolia ja ihmisoikeuskysymyksiä. Transsukupuolisia koskeva tutkimuksellinen tieto on silti edelleen kapea-alaista ja epätasaisesti jakautunutta. Se on perustunut pitkälti tutkijoiden henkilökohtaiseen kiinnostukseen aiheesta, ei niinkään systemaattiseen tutkimustiedon tarpeeseen. Tutkimusperinne sukupuolen moninaisuuden historiasta on niin ikään hyvin riittämätön. (Huuska 2010, ) 15

20 Toinen transsukupuolisuuden tutkimukseen liittyvä ominaispiirre on se, että transyhteisön ulkopuoliset tutkijat käyttävät normatiivista diskurssia keskustelussaan, jolloin on vaarana se, että binäärinen sukupuolijaottelu nähdään normatiivisena ja transsukupuolisuus poikkeavuutena siitä. (Huuska 2010, 157.) Tämä suuntaa luonnollisesti tutkimuksen näkökulmaa ja tekee transsukupuolisuudesta marginaalisen ilmiön. 3.2 Lain näkemys sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvasta syrjinnästä Lainsäädännössä syrjinnällä tarkoitetaan yksilön asettamista ilman hyväksyttävää syytä eriarvoiseen asemaan verrattuna samankaltaisessa tilanteessa olevaan. Syrjintä voi olla välitöntä tai epäsuoraa/välillistä. (Aarnipuu 2008, 213.) Välittömästä työsyrjinnästä on kyse esimerkiksi silloin, kun transsukupuolista ei oteta töihin lainkaan, hänelle annetaan muita huonompia työtehtäviä tai erotetaan työstä. Välitöntä syrjintää tapahtuu siis silloin kun jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin toista kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa. Välitöntä syrjintää voi olla myös työpaikkailmoituksissa, haastattelussa tai työsopimuksessa. Syrjintä saatetaan myös naamioida muun syyn taakse, kuten irtisanottaessa tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vetoaminen, vaikka toimenpiteen kohteet olisi valittu syrjivin perustein. (Kuoppamäki 2008, 73.) Välillinen syrjintä tarkoittaa sitä, että näennäisesti puolueettomalla perusteella saatetaan henkilö epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden. Esimerkkinä tästä voisi olla tilanne, jossa transsukupuoliselta evätään pääsy koulutukseen verukkeella, kun taas vastaavaa työtä tekevä ei-transsukupuolinen pääsee työnantajan tarjoamaan koulutukseen. Poikkeuksena tästä on kuitenkin perusteen hyväksyttävä tavoite ja se, että keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat asianmukaisia ja välttämättömiä. Esimerkiksi monet vähemmistöjen etuja ajavat järjestöt edellyttävät myös työntekijältään kuulumista vähemmistöön. Tällöin kyse ei ole lain mukaan syrjinnästä. (Kess ja Ahlroth 2012, ) Välillinen syrjintä voi olla myös henkilön tai ihmisryhmän arvon ja koskemattomuuden tarkoituksellista loukkaamista, esimerkiksi työpaikalla vallitseva ilmapiiri on hyökkäävä, vihamielinen tai nöyryyttävä. Välillistä syrjintää on myös kehoitus syrjiä. (Kess ja Ahlroth 2012, 47.) 16

21 Tasa-arvolakiin on sisällytetty kolmenlaisia säännöksiä. Näitä ovat tasa-arvon edistämissäännökset, syrjinnän kiellot ja oikeussuojaa ja valvontaa koskevat säännökset. Vuonna 2015 Tasa-arvolakia päivitettiin. Tällöin lakiin lisättiin sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kiellot ja velvoitettiin ennaltaehkäisemään tällaista syrjintää. Kielto koskee kaikkea yhteiskuntaelämää, vain yksityiselämä (koti) ja uskonto on jätetty sen ulkopuolelle. Sukupuoliidentiteetillä tarkoitetaan laissa yksilön omaa kokemusta sukupuolestaan. Sukupuolen ilmaisu taas viittaa sukupuolen esiin tuomista pukeutumisella, käytöksellä tai muulla tavalla. Syrjintäkielto koskee myös syrjintää, joka perustuu siihen, etteivät henkilön fyysiset ominaisuudet ole yksiselitteisesti miehen tai naisen. (Tasa-arvolaki 2014/1329.) Työelämää koskee kuitenkin myös yhdenvertaisuuslaki, jota päivitettiin niin ikään vuonna Yhdenvertaisuuslain kolmannen luvun 8:ssa :ssä säädetään, ettei ketään saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Laissa ei suoraan mainita sukupuoliidentiteettiin perustuvaa syrjintää, mutta se lukeutunee muuksi henkilöön liittyväksi syyksi. Työnantajan velvollisuus on edistää yhdenvertaisuutta. Käytännössä vähintään 30 henkilön työyhteisöissä työnantajan on laadittava tasa-arvosuunnitelma ja valvottava, että sitä noudatetaan. (Leppänen 2015, 13). Laissa ei kuitenkaan ole säädetty siitä, että sukupuolen moninaisuuteen liittyviä teemoja tulisi käsitellä tasa-arvosuunnitelmassa. Ne sisältyvät kuitenkin uuteen tasaarvolakiin ja työnantajan tulisikin käsitellä suunnitelmassa myös sukupuolivähemmistöjen kohtaamia ongelmia ja niiden ennalta ehkäisyä. (Lehtonen 2006, ) Tasa-arvosuunnitelmavelvoite ulotettiin vuonna 2015 myös peruskouluihin, tuolloin täsmennettiin työnantajan tasa-arvosuunnitelmaa ja palkkakartoitusta koskevia säännöksiä, vahvistettiin tasaarvovaltuutetun itsenäistä asemaa koskevia säännöksiä sekä perustettiin uusi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta. (Tasa-arvolaki 2014/1329.) Sukupuoleen perustuva muu häirintä luetaan myös syrjinnäksi, kuten esimerkiksi halventava puhe toisen sukupuolesta, toisen sukupuolen alentaminen tai työpaikkakiusaaminen silloin, kun se perustuu kiusatun sukupuoleen. Sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö voi kuulua myös muuhun vähemmistöryhmään ja syrjintä voi johtua useista syistä. Lain kannalta syrjintäkielto on kuitenkin 17

22 yksiselitteinen, kaikki syrjinnäksi luettava toiminta on kiellettyä ja rikoksen tunnusmerkit täyttävä. (Lehtonen 2006, ) Moni työntekijä ei ole tietoinen oikeuksistaan eikä työnantajan velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta. Lisäksi etenkin pienyrityksissä ja työyhteisöissä, joissa henkilöstömäärä alittaa lain osoittaman määrän (30), suunnitelmia ei juurikaan laadita, ja yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus ovat pitkälti työilmapiiristä riippuvaisia tekijöitä. Tasa-arvosuunnitelma antaa turvaa myös työnantajalle, sillä sellaisen laatiessaan työpaikka sitoutuu noudattamaan lakia ja työnantaja antaa henkilöstölle selvän viestin työpaikan avoimuudesta ja tasapuolisuudesta. (Lehtonen 2006, ) Suomen lainsäädäntö kieltää siis yksiselitteisesti syrjinnän sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella. Transsukupuolisten syrjintä on sukupuoleen sidottua syrjintää. Työsyrjintää kohdatessaan tai epäillessään tulisi henkilön kääntyä työsuojeluviranomaisen puoleen, sillä tämän velvollisuutena on arvioida, onko kyseessä rikoksen kriteerit täyttävä työsyrjintä. Työnantaja on tuolloin vastuussa työpaikalla tapahtuneesta syrjinnästä tai syrjivästä ilmapiiristä. (Hiltunen 2002, ) Käytännössä on kuitenkin selvää, että syrjintätapauksia jää paljon ilmoittamatta, kuten esimerkiksi Solosen (2016) sukupuolivähemmistöjen syrjintään kohdistuvasta tutkimuksesta ilmeni. Toisaalta tutkimus osoitti myös positiivisten työkokemusten määrän kasvaneen. (Solonen 2016.) Työpaikkojen heteronormatiivista kulttuuria pidetään yleensä luonnollisena, koska siihen on kasvettu ja totuttu. Työpaikkakulttuuri on kuitenkin muuttuvaa ja usein juuri vähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat olleet työpaikkojensa vanhojen käytäntöjen ja jaottelujen kyseenalaistajia. Lainsäädännöllä pyritään ehkäisemään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää, mutta asenteet ja ennakkoluulot voivat elää vahvoina ruohonjuuritasolla. Niinpä kuntien, valtion ja työmarkkinajärjestöjen merkitys tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä on suuri. Niillä on suora kontakti esimiestensä kautta henkilöstöön, ja sitä kautta ne pystyisivät kohdentamaan viestiä paremmin ruohonjuuritasolle. Ne eivät ole kuitenkaan kohdistaneet riittäviä toimenpiteitä tähän mennessä tasa-arvoasioihin ja sen vuoksi syrjinnästä on koitunut paitsi inhimillistä kärsimystä, myös kustannuksia työttömyys- ja terveydenhoitokuluina. Lehtosen mukaan vaarana on menettää hyviä potentiaalisia työntekijöitä sen vuoksi, ettei sukupuolen moninaisuuteen ja erilaisuuteen osata suhtautua avoimesti. (Lehtonen 2002, 17.) 18

23 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 4.1 Tutkimuskysymykset Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää transsukupuolisten kokemuksia työelämässä. Olen kiinnostunut siitä, ovatko työkokemukset positiivisia vai ovatko informantit kohdanneet syrjintää sukupuoli-identiteettinsä vuoksi. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisia työelämän kokemuksia transsukupuolisilla informanteilla on? 2. Ovatko informantit kokeneet työelämässään syrjintää sukupuoli-identiteettinsä vuoksi? Olen kiinnostunut henkilökohtaisista työkokemuksista, mutta myös informanttien ajatuksista ja mielipiteistä sukupuolivähemmistöjä syrjiviä käytäntöjä kohtaan. Syrjivät käytännöt voivat esimerkiksi liittyä käytäntöihin työtä hakiessa tai työskennellessä, tai ne voivat olla työpaikan tapoja, joita ei edes huomata kyseenalaistaa. Kaikenlaisen syrjinnän ennalta ehkäisemiseksi on tärkeää tietää, millaisissa tilanteissa sitä useimmiten ilmenee. Tarkastelen tutkimuksessani siis sitä, millaisena informantit näkevät oman tilanteensa työelämässä. Sukupuolivähemmistöön kuuluva voi kokea hankalana sen, että hänen sukupuoleensa kiinnitetään niin paljon huomiota työpaikalla. Hän on saattanut joutua jo kohtamaan paljon ennakkoluuloja muussakin elämässään ja haluaisi kenties sulautua yhteisöön ilman sen kummempaa esille nostamista, etenkään negatiivisessa mielessä. Työnantajalta vaaditaan hienotunteisuutta sen suhteen, missä määrin ja kuinka näkyvästi työntekijän sukupuoli-identiteetti tulisi huomioida työpaikalla ja mahdollisesti sen tilajärjestelyissä. Lähtökohtaisesti sukupuolella ei tulisi olla merkitystä työntekijöiden kohtelussa, joten sikäli tilanne saattaa olla haastava sekä työnantajan että työntekijän kannalta. On tärkeää kuulla transsukupuolisten omia mielipiteitä ja kokemuksia heidän huomioimisestaan työpaikalla. Sen vuoksi haluan antaa informanteille tilaa kertoa omin sanoin, miten he ovat kokeneet tulleensa kohdelluksi työelämässä. Tutkimukseni ei pyri yleistämään, mutta haluan huomioida esille nostetut teemat myös aikaisempien tutkimusten valossa, ja tarkastella mahdollisia samankaltaisuuksia ja eroja omaan tutkimukseeni. 19

24 4.2 Tutkimusaineisto ja aineistonkeruuprosessi Tämä tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Laadullinen tutkimus on usein ihmistieteissä käytetty ymmärtävä ja tutkittavaa ilmiötä selittävä tutkimusmenetelmä. Laadullisen tutkimuksen aineistoa tarkastellaan usein kokonaisuutena, ei välttämättä lainkaan lukuina tai pieninä yksiköinä. Alasuutari (2012) viittaa ymmärtävän selittämisen muodostuvan havaintojen pelkistämisestä ja tutkimusarvoituksen ratkaisemisesta. Havainnot nähdään tuolloin johtolankoina, jotka voivat johtaa tulkinnan avulla ilmiön syvempään ymmärtämiseen. Kaikki on kiinni tutkijan kyvystä kerätä aineisto ja tulkita sitä. Pelkkä tulosten luettelointi ei ole tulkitsemista, mutta ei myöskään umpimähkäinen tulkinnoilla spekulointi. Määrällisellä eli kvantitatiivisella tutkimuksella olisi mahdollista selvittää työsyrjinnän yleisyyttä Suomessa, mutta opinnäytetyötä varten suuren aineiston kerääminen olisi vaatinut selvästi enemmän aikaa aineistonkeruuprosessille. Solosen (2016) kysely sukupuolivähemmistön kokemasta työsyrjinnästä sai minut kiinnostumaan nimenomaan tarinoista ilmiön takana. Tutkimusaineistoni koostuu viidestä transsukupuolisen henkilön haastattelusta ja sähköpostitse lähetetystä kertomuksesta. Neljä näistä on kirjallisia kertomuksia, yksi on reilun tunnin mittainen puhelinhaastattelu, jossa haastateltava kertoi työkokemuksistaan ja elämästään vapaamuotoisesti. Minulla ei ollut valmista haastattelurunkoa, mutta muutamia teemoja (esimerkiksi työhistoria, ala, työpaikan ilmapiiri, mahdolliset syrjintäkokemukset, työyhteisön suhtautuminen) kysyin kaikilta informanteilta. Annoin kaikille informanteille yhteystietoni ja mahdollisuuden myöhempään puhelin- tai skypehaastatteluun. On huomattava, että tutkimuspyynnössäni tutkimuksen keskeinen teema oli nimenomaan työsyrjintä sukupuoli-identiteetin vuoksi. Myöhemmässä analysointivaiheessa tutkimuksen painopiste muuttui selvästi enemmän kaikenlaisia työkokemuksia tarkastelevaksi, koska informanttien kokemuksissa oli myös paljon positiivisia työkokemuksia, jotka vahvistivat heidän sukupuoli-identiteettiään. Tämän vuoksi halusin nostaa esille myös niitä tekijöitä, jotka vaikuttivat siihen, miten suvaitsevaisena informantit kokivat työyhteisönsä. Kaikki informantit olivat lähes keski-ikäisiä tai hiukan vanhempia. Heillä kaikilla oli jo runsaasti työkokemusta. Työhistoria vaihteli 6-35 vuoden välillä. Kaikki tutkittavat identifioituivat transnaisiksi. Informanttien koulutustausta vaihteli toisen asteen ammattitutkinnosta yliopistotutkintoon, osalla oli myös kokemusta yrittäjyydestä. Kaikki tutkittavat olivat myös 20

25 tutkimushetkellä aktiivisesti työelämässä, osa hakeutumassa uuteen työhön. Lähes kaikki työskentelivät asiakaspalvelutehtävissä, ainakin sivuten niitä. Miesvaltaisella alalla työskenteli kaksi henkilöä, muiden työpaikat olivat joko naisvaltaisia tai niissä oli suurin piirtein saman verran kumpaakin binääristä sukupuolta. Aluksi otin yhteyttä SETA:an ja Trasek Ry:n ja kysyin heiltä mahdollisuutta välittää tutkimuspyyntöni (LIITE II) eteenpäin. Trasek Ry:n palveluohjaaja julkaisi pyyntöni sekä henkilökohtaisella facebook-sivullaan että virallisella Trasekin sivulla. Sain muutaman vastauksen seksuaalivähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä, mutta vain yhden transsukupuolisen henkilön vastauksen. Huomasin, että kohderyhmään kuuluvia oli hankala tavoittaa, tai jostain syystä he eivät vastanneet avoimeen tutkimuspyyntöön. Niinpä jaoin tutkimuspyyntöä myös facebookin sateenkaariryhmissä ja omalla sivullani. Kun sekään ei oikein tuottanut tulosta, otin yhteyttä suoraan Anukatariina Soloseen, joka oli tehnyt vuonna 2016 työsyrjintäkyselyn sukupuolivähemmistöön kuuluville. Käännyin siis aineistonhankintaongelmissani työsyrjintäkyselyn toteuttaneen järjestöaktiivin puoleen ja kysyin neuvoa transsukupuolisten henkilöiden tavoittamisessa. Hän auttoi minua antamalla neljän henkilön yhteystiedot. Kaikki tutkittavat olivat osallistuneet Solosen (2016) tutkimukseen ja olleet myötämielisiä kertomaan työelämän kokemuksistaan myös myöhemmissä haastatteluissa. Solosen kehotuksesta laitoin heille facebookin kautta yksityisviestin, jossa esittäydyin ja kerroin tutkimuksestani ja heidän tilaisuudestaan osallistua siihen. Kerroin myös olleeni yhteydessä tutkijaan, jolta olin saanut nimet ja kehotuksen laittaa viestiä heille. Kaikki neljä suhtautuivat myönteisesti tutkimukseeni ja pyysivät lähettämään tutkimuspyynnön heidän sähköposteihinsa. Lähetin tutkimuspyyntöni ja kerroin vielä hieman lisää tutkimuksen tavoitteista. Kolme vastaajaa ilmoittikin heti osallistuvansa mielellään tutkimukseeni. Anukatariina Solonen julkaisi pyyntöni myös Dreamwearclubin (transvestiittien oma yhdistys) omalla keskustelupalstalla. Sitä kautta sain vielä yhden yhteydenoton ja kertomuksen. Myös Lehtonen (2002) kertoi tutkimusraportissaan kohdanneensa vastaavia ongelmia aineistonkeruun suhteen. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä voi olla hankala tavoittaa, mikäli ei itse kuulu verkostoon. Lehtonen olikin ratkaissut asian jalkautumalla moniin eri vähemmistöjä tavoittaviin tapahtumiin, esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen omiin Pride- 21

26 tapahtumiin, koulutuksiin ym. Tämä olisi saattanut olla myös oman tutkimukseni kohdalla tehokkaampi aineiston hankkimiskeino, mikäli minulla olisi ollut käytettävissäni enemmän aikaa aineistonkeruuprosessiin. Tarkoituksenani oli saada tutkittavilta mahdollisimman laajalti tietoa heidän työkokemuksistaan. En halunnut rajata ikäjakaumaa, työhistorian kestoa tai muita taustatekijöitä, enkä rajannut tutkimusta koskemaan vain jo sukupuolenkorjausprosessin läpikäyneitä henkilöitä. Olin kiinnostunut kaikkien transsukupuolisiksi itsensä mieltävien henkilöiden vastauksista eivätkä heidän diagnostiset kriteerinsä olleet olennaisia tämän tutkimuksen kannalta. 4.3 Aineistonkeruumenetelmän valinta Tutkimukseni olisi voinut toteuttaa monella eri aineistonkeruumenetelmällä. Valitsin menetelmäkseni kuitenkin avoimen kertomuksen ja haastattelun. Avoin kertomus/haastattelu on ilmiökeskeinen ja sen sisältö painottuu tutkimustehtävään ja ongelman asetteluun. Aiempi tutkimus helpottaa hahmottamaan ilmiötä, tässä tapauksessa sukupuolivähemmistöjen kokemia työkokemuksia ja mahdollista työsyrjintää. Tutkijan tehtävänä on haastateltaessa pitää aihe koossa, mutta antaa tutkittavalle tilaa ja mahdollisuus puhua vapaasti. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 76.) Avointen kertomusten pyytäminen mahdollisti sen, että tutkittava sai nostaa omasta mielestään olennaisia asioita esille ilman rajoituksia. Kertomukset olivatkin hyvin erilaisia tyyliltään. Osa kertomuksista oli ilmiökeskeisiä ja kantaa ottavia. Niissä käsiteltiin ongelmallisia tilanteita työpaikalla tai työpaikkaa hakiessa, mutta ei varsinaisesti henkilökohtaisessa kontekstissa. Näissä kertomuksissa pohdittiin paljon vastuukysymyksiä ja yksittäisen työntekijän mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteisiin. Vaikka asioita pohdittiin yleisellä tasolla, tekstin muotoilu paljasti sen, että asia oli pahaa mieltä aiheuttanut. Toiset kertomukset olivat hyvin henkilökohtaisia ja tunnepitoisia. Niille oli ominaista oman kokemuksen merkityksellisyys, vaikka niissäkin pohdittiin transsukupuolisuuden merkitystä työelämässä myös yleisemmällä tasolla. 22

27 Kertomuksista myös huomasi, miten asioita oli pohdittu syvällisesti ja laajalti. Avoin haastattelu kesti tunnin ollen rikas ja hieman rönsyilevä. Haastattelussa tutkittava kuvasi omaa transsukupuolisuuttaan laajemmin. Hän kertoi sukupuoli-identiteettinsä kehitysprosessista ja elämästään tarkimmin. Haastattelu tarjosi paljon materiaalia tutkimukseen, ja tutkijan haasteeksi jäi karsia haastattelusta tähän tutkimukseen soveltumaton materiaali. Teemahaastattelu ja teemoitetut kertomukset olisivat voineet olla toinen hyvä vaihtoehto tutkimusmenetelmäkseni. Teemahaastattelu on puolistrukturoitu menetelmä, ja etukäteen valitut teemat ja/tai tutkimuskysymykset varmistavat sen, että tutkijan haluamat teemat tulevat käsitellyiksi haastattelun aikana. Metodologisesti teemahaastattelussa korostuu enemmän tutkittavien antamat tulkinnat asioista ja niiden merkitykset. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 75.) Koin kuitenkin teemahaastattelun olevan tutkimukseni kannalta liian rajoittava. Tarkka strukturointi olisi voinut karsia jo entisestään pientä informanttien määrää ja ohjailla heitä vastaamaan vain pyydettyihin kysymyksiin, jolloin tärkeitä ajatuksia ja mielipiteitä niiden ulkopuolelta jäisi pois. Niinpä pyysin tutkittavilta avoimia kertomuksia heidän työkokemuksistaan. Tutkimuspyyntöni oli ehkä hieman liian niukka, sillä moni tutkittava pyysi minua tarkentamaan teemoja, joihin toivoin vastauksia. Käytännössä tutkittavat kertoivat ensin varsin vapaasti kokemuksistaan työelämässä ja ajatuksistaan työsyrjinnästä ja sen ehkäisemisestä. Tämän jälkeen tarkensin joko sähköpostitse tai puhelimitse lisäkysymyksillä heidän kertomuksiaan ja haastattelua. Tutkimuksessani näkyy siis kuitenkin myös teemahaastattelun ja -kertomuksen piirteitä. Tarkentavat kysymykseni koskivat työnhakua, työilmapiiriä, työkavereiden ja esimiesten asenteita, käytännön järjestelyitä (esim. pukuhuoneet, wc-tilat, työvaatetus) mahdollisia syrjintäkokemuksia ja niiden ilmenemismuotoa sekä työpaikan toimenpiteitä syrjinnän ehkäisemiseksi tai syrjintätapausten käsittelyä. Kyselin myös kaikilta tutkittavilta työpaikkojen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta. Halusin tällä kartoittaa sitä, kuinka tietoisia tutkittavat olivat oikeuksistaan ja työnantajan lain määräämistä velvollisuuksista. Tutkimukseni aineisto on siis kerätty kahdella eri tapaa ja sillä voi olla merkitystä tulosten kannalta. Keskustelevan haastattelun vahvuutena on suora,välitön kontakti. Tutkija pystyy tarkentamaan tai tarkistamaan kysymyksiään välittömästi ja haastateltava voi antaa palautetta myös tutkijalle helpommin. Toisaalta avoin haastattelu voi olla haasteellinen rajata, sillä keskustellessa juttu voi 23

28 hypähdellä eri aiheisiin. Kirjallisten kertomusten vahvuutena oli selvästi syvällinen pohdinta, mitä informantit olivat selvästi suorittaneet ennen vastaamistaan. Kokemuksia oli pohdittu ja työstetty, osa informanteista tarkasteli kokemuksiaan hyvin tunnepitoisesti ja teksteistä näki, että aihe herätti paljon ajatuksia ja muistoja erilaisista tilanteista työelämässä. Kertomuksien heikkoutena voi pitää tutkijan ja informantin välisen yhteyden etäisyyttä. Sähköpostitse vastatessa tutkija jää epäilemättä melko etäiseksi hahmoksi. Kertomuksien ongelmana ovat myös ihmisten erilaiset verbaaliset taidot. Voi olla, että kirjallinen kertomuspyyntö vaikutti vähäiseen vastausmäärään ja suosi verbaalisesti taidokkaita vastaajia. 4.4 Aineiston analyysi Tutkimukseni aineiston analysoiminen tapahtui sisällönanalyysin avulla. Sisällönanalyysi sopii hyvin kirjallisessa muodossa olevien dokumenttien systemaattiseksi ja objektiiviseksi analysointimenetelmäksi. Tarkoituksena on kuvata ilmiötä tiivistetyssä muodossa niin, että siitä pystyy tekemään johtopäätöksiä. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 103.) Sisällönanalyysia ei tulisi jättää keskeneräiseksi aineiston kuvailuksi, vaan sen tulisi johtaa loogiseen päättelyyn ja tulkintaan. Päättelyn logiikka on laadullisessa tutkimuksessa usein joko induktiivista tai deduktiivista. Kolmas mahdollisuus olisi abduktiivinen päättely, jolloin teorian muodostaminen on mahdollista vain silloin, kun havainnointiin liittyy johtoajatus. Deduktiivinen päättely sisältää ajatuksen siitä, että yleinen teoria johtaa yksittäisiin päätelmiin. Induktiivinen päättely taas toimii päinvastoin. Sen mukaan yksittäiset havainnot voivat johtaa yleistävämpiin tulkintoihin. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 95, ) Oma tutkimukseni ei pyri yleistämään ilmiötä, mutta heijastelemaan kuitenkin tutkittavien kokemuksia suhteessa aiempiin tutkimuksiin. Tällöin kyse on induktiivisesta päättelystä. Sisällönanalyysia voidaan käyttää sekä yksittäisenä tutkimusmetodina että väljänä teoreettisena kehyksenä, joka voidaan liittää analyysikokonaisuuksiin. Omassa tutkimuksessani sisällönanalyysi toimii tutkimusmetodina. Aineiston analyysi perustuu siihen, että tutkimusaineistosta pyritään muodostamaan teoreettinen kokonaisuus. Tutkija päättää analyysiyksiköt tutkimuksen kuluessa tehtävän asettelun ja tutkimuksen tarkoituksen mukaan, niitä ei ole määritelty etukäteen. Aiemman tutkimuksen tai teorian ei tulisi vaikuttaa analyysin toteuttamiseen tai tuloksiin, sillä analyysi tulisi 24

29 nousta itse aineistosta. Sisällönanalyysia on kritisoitu siitä, ettei puhtaita havaintoja ole, vaan tutkija asettaa aina tutkimusmenetelmät ja -asetelman, joten se suuntaa väkisinkin tutkimusta. Sama kritiikki koskee myös laadullista tutkimusta. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, ) Tutkijalla on myös yleensä etukäteistietoa aiemmista tutkimuksista ja teoriasta, joten aivan puhtain havainnoin on lähes mahdotonta tutkimusta suorittaa. Miles ja Huberman (1994, 10-12) ovat jakaneet analyysivaiheen kolmeen osaan, joista ensimmäisessä aineisto pelkistetään. Tällöin aineistosta karsitaan kaikki ylimääräinen ja jätetään vain tutkimustehtävän kannalta olennainen osa jäljelle. Toisessa vaiheessa aineistoa klusteroidaan eli ryhmitellään samankaltaisuuden ja erilaisuuksien osalta eri ryhmiin. Lopuksi luodaan teoreettiset käsitteet eli abstrahoidaan aineisto. Tuomi ja Sarajärvi (2009, ) kuvaavat analyysin alkavan haastattelujen (tai kertomusten) kuuntelemisesta ja aukikirjoituksesta. Tämän jälkeen kirjoitukset luetaan tarkasti ja perehdytään sisältöön. Analysointi jatkuu pelkistettyjen ilmausten etsimisellä ja niiden huomioimisella, esimerkiksi alleviivaamalla tai muuten merkitsemällä. Ilmaukset listataan ja niistä aletaan etsiä samanlaisuuksia ja eroavaisuuksia. Nämä yhdistetään ja niistä muodostetaan erillisiä alaluokkia. Alaluokkia muodostettaessa tulee päättää niin sanottu analyysiyksikkö. Se voi olla yksittäinen sana, lause tai vaikkapa ajatuskokonaisuus, joka sisältää useita lauseita. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, ) Käytän oman tutkimukseni analyysiyksikkönä aina yhtä teemaa, mikä pitää sisällään aineistossa esiintyneen kokemuksen transsukupuolisuudesta työelämässä. Aineistoa klusteroidaan, eli ryhmitellään samanlaisuuksien ja eroavaisuuksien mukaan. Kun alkuperäisilmauksista on muodostettu alaluokkia, ne yhdistetään myös samankaltaisuuden ja erilaisuuden mukaan. Alaluokat muodostavat pohjan seuraavaksi tehtävälle yläluokkien muodostamiselle. Yläluokat kokoavat alaluokkia yhteen ja ovat siten jo laajempia kokonaisuuksia. Yläluokat käydään myös läpi yhdistäen ja erottaen niitä toisistaan. Lopuksi yläluokista luodaan laajemmat, kokoavat käsitteet. Tätä vaihetta sanotaan abstrahoinniksi eli käsitteellistämiseksi. Abstrahointi etenee alkuperäisilmauksista teoreettisiin käsitteisiin ja johtopäätöksiin. Abstrahointia jatketaan yhdistelemällä luokkia niin kauan kuin se on sisällöllisesti mahdollista. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, ) Oma analyysiprosessini alkoi sähköpostitse saapuneiden kertomusten tulostamisella ja 25

30 puhelinhaastattelun tallenteen kuuntelemisella ja litteroinnilla. Sähköpostikertomuksista kertyi yhteensä noin 10 sivua tiivistä tekstiä. Tunnin haastattelun litterointi ja omat muistiinpanoni haastattelusta tuottivat yhteensä noin 20 sivua. Kävin aineistoa läpi useaan kertaan perehtymällä sisältöön ennen varsinaista aineiston analysointia. Itse analyysiprosessissa käytin Tuomen ja Sarajärven (2009) sisällönanalyysimallia (kuva 1.) soveltamalla sitä omaan tutkimustarkoitukseeni. Analyysi alkaa haastattelujen kuuntelemisella tai kertomusten lukemisella sanasta sanaan, minkä jälkeen aineisto pelkistetään, jaotellaan eri ryhmiin niiden teemojen perusteella ja lopuksi luodaan laajemmat ja kattavammat käsitteet teemoille. Kuva 1. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin eteneminen (Tuomi ja Sarajärvi 2009,109.) Aluksi etsin teksteistä kaiken, mikä liittyy tutkimusongelmaani eli tutkittavien työelämää koskevat kokemukset, mielipiteet ja ajatukset. Tutkijana koin haastavana karsia teksteistä sinänsä 26