Hankinta Osaaminen. Aika. Tienpidon hankintastrategia. Toimenpiteiden vaikutusten ja palvelutason hallinta. Tavoitetila sopimukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankinta 2010. Osaaminen. Aika. Tienpidon hankintastrategia. Toimenpiteiden vaikutusten ja palvelutason hallinta. Tavoitetila sopimukset"

Transkriptio

1 Hankinta 2010 Tienpidon hankintastrategia Osaaminen Toimenpiteiden vaikutusten ja palvelutason hallinta Tavoitetila sopimukset Aika

2

3 Hankinta 2010 Tienpidon hankintastrategia Tiehallinto Helsinki 2006

4 ISBN TIEH Verkkojulkaisu pdf ( ISBN TIEH v-06 Edita Prima Oy Helsinki 2006 Julkaisua myy/saatavana: Faksi Puhelin Tiehallinto PL Puhelinvaihde

5 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu käsittele Tiehallinnon hankintastrategiaa ja sen nimenä on ohjevuoden mukaisesti Hankinta Hankinta 2010:n lähtökohtana on, että edellisen hankintastrategian päälinjaukset säilyvät ja niitä kehitetään eteenpäin. Strategian aikajännettä ja sen toimenpanosuunnitelmaa on pidennetty vuoteen 2010 saakka. Aikajänteen pidentäminen ja vuosina tapahtunut kehitystyö ja sen vieminen käytännön toimintaan ovat muuttaneet käsiteltävien osa-alueiden painotusta edelliseen strategia-asiakirjaan verrattuna. Hankinta 2010:n keskeisinä tavoitteina on luoda edellytyksiä alan palveluntuottajien ja Tiehallinnon oman hankintatoiminnan tuottavuuden parantamiselle sekä varmistaa tavoiteltu palvelutaso ja laatu. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi hankintastrategian edellyttämällä kehitystyöllä ja sen käytäntöön viemisellä halutaan saada aikaan seuraavia tuloksia ja vaikutuksia: Hankintasopimukset kannustavat palveluntuottajia asiakkaiden hyvään palveluun liikenteessä. Käytetään sellaisia sopimusmalleja, jotka antavat vapausasteita palvelutuottajien innovaatioiden, uusien teknisten ratkaisujen ja tuotteiden kehittämiselle sekä niiden hyödyntämiselle. Sopimukset ja menettelytavat mahdollistavat ja kannustavat palvelutuottajia tuotantoprosessien digitalisointiin ja automatisointiin. Hankinnoissa hyödynnetään uuden hankintalain suomat mahdollisuudet. Uudet hankintamallit tukevat elinkaari-, käyttöikä- ja ekotehokkuuden periaatteiden käytäntöön vientiä. Palveluottajien valintakriteerit, tarjousten arviointikriteerit ja sopimusten maksuperusteet kannustavat hyvän laadun tuottamiseen ja innovatiivisiin tuotantoratkaisuihin. Hankinnoilla luodaan edellytyksiä uusien markkinoiden syntymiseen ja varmistetaan markkinoiden toimivuus. Tilaajien ja palveluntuottajien osaamista kehitetään tasapuolisesti. Alalla ovat käytössä verkottunut toimintatapa ja kehitystä edistävät yhteistoimintamallit. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia luodaan määrätietoisesti tienpitoon ja sitä tukeviin asiantuntijapalveluihin. Tiehallinnon omana työnä tehtyjä tienpidon osia siirretään edelleen hallitusti osaksi palvelusopimuksia. Hoidon alueurakoita kehitetään monipuolisiksi palvelusopimuksiksi ja niiden kestoa jatketaan nykyisestä 5 ja 7 vuodesta mahdollisesti aina 10 vuoteen. Ylläpidon hankinnoissa edetään kohti palvelusopimuksia. Palvelusopimusten kehittämistä tehdään askeltaen piloteista saatavien kokemusten perusteella. Ylläpidon palvelusopimusten minimikesto on 5 vuotta maksimikesto selvitetään pilottien avulla. Tiehallinnon investointien pääurakkamuotoina tulevat olemaan suunnittele ja toteuta -urakka (ST) ja käyttöikäurakka (STY). Lisäksi näitä malleja varioidaan tarpeen mukaan. Elinkaarimalli on yksi käyttöikämallin pisimmälle viety variaatio. Kokonaisurakkaa (KU) käytetään pienissä kohteissa, joissa tarjouksen yhteydessä tehtävällä rakennussuunnittelulla ei ole saavutettavissa riittäviä hyötyjä. Kokonaisurakka on myös uusien urakoitsijoiden ns. sisääntulourakka Tiehallinnon laatuvastuurakentamisen ja palvelusopimusten toteuttajaksi.

6

7 Hankinta ESIPUHE Tiehallinnon hankintastrategia vuodelle 2007 ja sen toimeenpanosuunnitelma hyväksyttiin vuoden 2003 alussa. Tämän jälkeen strategian linjauksia ja sen toimeenpanosuunnitelmaa on viety käytännön toimintaan. Toimeenpanosuunnitelman toteuttaminen on edennyt nopeammin kuin strategian valmistelutyön yhteydessä oletettiin. Sen takia strategian ajantasaistaminen ja toimeenpanosuunnitelman jatkaminen vuoteen 2010 saakka tulivat ajankohtaiseksi vuoden 2005 aikana. Strategian ajantasaistaminen on ollut hankintaprosessin tärkein vuoden 2006 kehittämishanke. Strategiatyön käynnistyessä haluttiin infrastruktuuriala mukaan strategiatyöhön. Alan kanssa järjestettiin strategiatyön aloitusseminaari Tässä seminaarissa käsiteltiin edellisen strategian toteutumista sekä tarkistamistarpeita Tiehallinnon ja alan toimijoiden näkökulmista. Tämän jälkeen perustettiin Tiehallinnon internet -sivuille hankintastrategiasivusto, johon vietiin strategian valmistelun yhteydessä syntynyttä valmisteluaineistoa. Alan palautekanavaksi perustettiin sähköpostiin hankintastrategia@tiehallinto.fi sähköpostiosoite. Toinen alan kanssa yhteinen seminaari järjestettiin Tässä seminaarissa käsiteltiin ajantasaistetun strategian suuntaviivoja ja toimeenpanosuunnitelmaa. Samassa tilaisuudessa kuultiin alan valmistellut puheenvuorot strategian linjauksista. Strategian lähtökohtia ja suuntaviivoja on käsitelty useissa hankintapäällikköverkon työseminaareissa. Suuntaviivoja käsiteltiin johdon hankintaseminaarissa ja johdon strategiaseminaarissa Hankintastrategia-asiakirja oli Tiehallinnon johtoryhmän käsittelyssä Laadittu tienpidon hankintastrategia, Hankinta 2010, noudattaa edellisen strategian kehittämislinjauksia. Niiden mukaan tienpidon hankinnoissa jatketaan siirtymistä nykyistä laajempaa osaamista vaativien palvelukokonaisuuksien hankintaan. Palvelusopimuksiin sisällytetään sellaisia kokonaisuuksia, joista aiemmin solmittiin erillisiä sopimuksia. Laadittu strategia sisältää myös ajoitetun suunnitelman siitä, missä aikataulussa kehitettyjä menetelmiä testataan ja otetaan käyttöön vuoteen 2010 mennessä. Hankintastrategiaa on valmistellut hankintaprosessin kehittämisryhmä, johon ovat kuuluneet Markku Teppo, Matti Piispanen ja Seppo Toivonen keskushallinnosta sekä Jukka Karjalainen Savo-Karjalan tiepiiristä, Matti Lahti Hämeen tiepiiristä, Kai Tattari Uudenmaan tiepiiristä, Markku Tervo Oulun tiepiiristä ja Matti Vehviläinen Turun tiepiiristä. Strategiatyön sihteerinä on toiminut Martti Perälä Plaana Oy:stä. Lisäksi hankinnan tuotekohtaiset asiantuntijaverkot ovat olleet mukana valmistelutyössä. Helsingissä elokuussa 2006 Tiehallinto

8 6 Hankinta 2010

9 Hankinta EDELLYTYKSIÄ ALAN TUOTTAVUUDEN PARANTAMISELLE Sisältö 1 EDELLYTYKSIÄ ALAN TUOTTAVUUDEN PARANTAMISELLE Hankintastrategian 2007 lähtökohtia Hankinta 2010 jatkaa edellisen hankintastrategian linjoilla 10 2 TAVOITTEENA ASIAKKAIDEN HYVÄ PALVELU 12 3 TEHOKKAAMMAT PROSESSIT JA TOIMINTAMALLIT Uudet teknologiat tiedon hallinnassa Hankintaprosessiin tehoa sähköisellä toimintamallilla 15 4 HANKINTALAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUKSEN HYÖDYNTÄMINEN 16 5 KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA Hankintamallit päätuotteittain Elinkaari- ja ekotehokkuusajattelu käytännön toimintaan Toimivuusvaatimusten käyttöä lisätään Palvelusopimusvalikoimaa laajennetaan Ns. neliporrasajattelu otetaan käyttöön Hoidon alueurakasta hoidon palvelusopimuksiin Ylläpidossa uusiin palvelusopimuksiin Investointien hankintamallien kehittämistä jatketaan Lauttaliikenteen hankintamenettelyt Liikenteen hallinta Asiantuntijapalvelujen hankinta 32 6 VALINTA- JA PALKKIOPERUSTEET KANNUSTAVIKSI Palveluntuottajien valintaperusteet ja -menetelmät Kannustavuuden lisääminen 34 7 PALVELUNTUOTTAJAVERKON LAADUNTUOTTOKYVYLLÄ KILPAILUETUA Tarjousvaihe Toteutusvaihe 36 8 KRIITTISENÄ MENESTYSTEKIJÄNÄ MARKKINOIDEN TOIMIVUUS Markkinoiden kehittymistä edistetään Markkinoiden toimivuus varmistetaan Keskeisten riskien hallintaan panostetaan Pohjoismaisten infra-alan markkinoiden syntyä edistetään 40 9 TILAAJIEN JA PALVELUNTUOTTAJIEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TASAPAINOISESTI 41

10 8 Hankinta 2010 EDELLYTYKSIÄ ALAN TUOTTAVUUDEN PARANTAMISELLE 10 EDELLYTYKSIÄ KEHITTYNEELLE YHTEISTOIMINTAKULTTUURILLE Käytössä useita vuorovaikutuskanavia Palautekanavat molemminpuoliseen palautteenantoon Osapuolten välisiä ristiriitoja vältetään Yhteistoimintaurakat Työmaiden turvallisuus LÄHDELUETTELO 48 LIITTEET 50

11 Hankinta EDELLYTYKSIÄ ALAN TUOTTAVUUDEN PARANTAMISELLE 1 EDELLYTYKSIÄ ALAN TUOTTAVUUDEN PARANTA- MISELLE 1.1 Hankintastrategian 2007 lähtökohtia Suomen infrastruktuurialan tuottavuus on kehittynyt heikosti verrattuna muihin teollisuuden aloihin. Vuonna 2005 päättyneen TEKES:in "INFRA rakentaminen ja palvelut " teknologiaohjelman alkuvaiheessa todettiin, että Suomen infrastruktuurialan tuottavuus on kehittynyt heikosti verrattuna muihin teollisuuden aloihin. Yhdeksi koko alan ongelmaksi nähtiin, että rakennusprosessi pelisääntöineen ei tue alan kehittämistä. Tämän takia teknologiaohjelman alkuvaiheessa nähtiin, että sellaisten hankintamenettelyjen kehittäminen, joilla voidaan edistää innovaatioiden kehittämistä ja hyödyntämistä, on edellytyksenä myös muulle alan teknologian kehittämiselle. Sama asia nähtiin tärkeäksi myös tielaitosuudistuksen valmisteluvaiheessa ja sen jälkeisessä Tiehallinnon vuoteen 2007 ulottuvan hankintastrategian laatimis- ja hyväksymisvaiheessa. Innovaatio- ja osaamiskykyä koskevien tutkimusten mukaan palvelualojen organisaatioiden innovaatio- ja yhteistyökyvyn ja alan tuottavuuden kehityksen välillä on selvä yhteys. Niillä aloilla, joilla tuottavuuden kehitys on ollut korkea, myös innovaatio- ja yhteistyökykyä mittaava indeksi on ollut korkea. Kuvasta 1 ilmenee eri toimialojen innovaatio- ja osaamisindeksejä. Uudistumis- ja innovaatiokyvyn osaamisideksi (max 100) Tietoliikenne Teollisuus Logistiikka Rakentaminen Sosiaalipalv. Keskiarvo 15 12,5 10 7,5 5 2,5 0-2,5-5 Tuottavuuden vuosimuutos palvelualoille v Alan tuottavuuden vuosimuutos (%) Uudistumis- ja innovaatiokyvyn osaamisindeksi (ka) Uudistumis- ja innovaatiokyvyn paras organisaatiotulos Lähde: BearingPoint, Jukka Yliherva Kuva 1. Tuottavuuden vuosimuutos/toimialan innovatiivisuus. Tutkimusten mukaan innovatiiviset organisaatiot pystyvät kokoamaan ja kanavoimaan henkilöstön, palveluntuottajien ja asiakkaiden luovuuden ja osaamisen uusiksi taloudellista hyötyä tuottaviksi ratkaisuiksi. Mitä paremmin hankintaorganisaatio hallitsee hankintaprosessinsa ja mitä paremmin se osaa yhdistellä ostoihinsa innovaatiokannusteita, sitä paremmin se voi hyötyä markkinoiden tarjonnasta ja saavuttaa innovaatiohyötyjä. Tämä edellyttää hankintaorganisaatiolta innovatiivista hankintaosaamista ja yrityksiltä tarjousosaamista.

12 10 Hankinta 2010 EDELLYTYKSIÄ ALAN TUOTTAVUUDEN PARANTAMISELLE Hankintakäytäntöjen kehittämistyössä on pyritty hahmottamaan hankintatapojen, innovaatioiden hyödyntämisen ja tuottavuuden kehityksen syy- ja seuraussuhteita. On todettu, että infra-alalla on vallinnut noidankehä, joka ei ole mahdollistanut keskinäiseen luottamukseen pohjautuvaa yhteistyötä. On syntynyt tilanne, jossa kaikki osapuolet ovat hävinneet. Tällaisesta kaikille osapuolille haitallisesta noidankehästä on haluttu päästä alan toimintamalleja kehittämällä hyvään kehään, josta hyötyisivät kaikki osapuolet. Kuvassa 2 on esitetty hyvän kehän syy- ja seuraussuhteita. Keskeisinä periaatteina hyvään kehään pyrittäessä on ollut se, että kehitetään ja käytetään sellaisia hankintakäytäntöjä, jotka jättävät tilaa palvelutuottajien innovaatioille, uusille teknisille ratkaisuille, tuotantoteknologian kehittämiselle, tuotekehitykselle ja niiden hyödyntämiselle. Noidankehästä hyvään kehään Kaikki voittavat Keskinäinen luottamus, tiivis yhteistyö Innovaatioita voidaan hyödyntää Hintataso laskee, edullisemmat hankinnat Innovatiivisten palvelukokokonaisuuksienhankinta Tuotekehitykselle tilaa ja resursseja Kannattavaa liiketoimintaa Tuottavuus kehittyy Kuva 2. Noidankehästä hyvään kehään. 1.2 Hankinta 2010 jatkaa edellisen hankintastrategian linjoilla Hankinta 2010:n valmistelutyössä on todettu, että edellisen hankintastrategian linjauksilla on edelleen kehitystä eteenpäin vievää kantavuutta. Strategian aikajännettä on pidennetty vuoteen 2010 saakka. Aikajänteen pidentäminen ja vuosina tapahtunut kehitystyö ja sen vieminen käytännön toimintaan ovat muuttaneet käsiteltävien osa-alueiden painotusta edelliseen strategia-asiakirjaan verrattuna.

13 Hankinta EDELLYTYKSIÄ ALAN TUOTTAVUUDEN PARANTAMISELLE Hankinta 2010:n keskeisenä tavoitteena on luoda edellytyksiä alan palveluntuottajien ja Tiehallinnon oman hankintatoiminnan tuottavuuden parantamiselle sekä varmistaa tavoiteltu palvelutaso ja laatu. Hankintastrategia 2010:n keskeisenä tavoitteena on luoda edellytyksiä alan palveluntuottajien ja Tiehallinnon oman hankintatoiminnan tuottavuuden parantamiselle sekä varmistaa tavoiteltu palvelutaso ja laatu. Näiden yleisten tavoitteiden toteuttamiseksi hankintastrategian edellyttämällä kehitystyöllä ja sen käytäntöön viemisellä halutaan saada aikaan seuraavia tuloksia ja vaikutuksia: Hankintasopimukset kannustavat palveluntuottajia asiakkaiden hyvään palveluun liikenteessä. Käytetään sellaisia sopimusmalleja, jotka antavat vapausasteita palvelutuottajien innovaatioiden, uusien teknisten ratkaisujen ja tuotteiden kehittämiselle sekä niiden hyödyntämiselle. Sopimukset ja menettelytavat mahdollistavat ja kannustavat palvelutuottajia tuotantoprosessien digitalisointiin ja automatisointiin. Hankinnoissa hyödynnetään uuden hankintalain suomat mahdollisuudet. Uudet hankintamallit tukevat elinkaari-, käyttöikä- ja ekotehokkuuden periaatteiden käytäntöön vientiä infra-alalla. Palveluntuottajien valintakriteerit, tarjousten arviointikriteerit ja sopimusten palkkioperusteet kannustavat hyvän laadun tuottamiseen ja innovatiivisiin tuotantoratkaisuihin. Hankinnoilla luodaan edellytyksiä uusien markkinoiden syntymiseen ja varmistetaan markkinoiden toimivuus. Tilaajien ja palveluntuottajien osaamista kehitetään ja kehittymistä edistetään. Alalla ovat käytössä verkottunut toimintatapa ja kehitystä edistävät yhteistoimintamallit.

14 12 Hankinta 2010 TAVOITTEENA ASIAKKAIDEN HYVÄ PALVELU 2 TAVOITTEENA ASIAKKAIDEN HYVÄ PALVELU Asiakasryhmien tarpeiden näkökulmasta määritelty matkojen ja kuljetusten palvelutaso ohjaa koko tienpidon suunnittelua sekä hankintojen toteutusta. Palvelutason määrittelyn pohjana on monipuolinen ja ajantasainen tietous asiakkaiden toiminnoista, tarpeista ja toimintaympäristön muutoksista. Palvelutasoa voidaan tarkastella kolmesta näkökulmasta. Tienkäyttäjän näkökulma: Palvelutaso kuvaa tienkäyttäjän kokemaa matka- ja kuljetusketjun toimivuutta. Palvelutasotekijöinä ovat tien ominaisuuksien lisäksi kuljettajan ja ajoneuvon ominaisuudet ja ulkoiset tekijät kuten sää. Yhteiskunnan näkökulma: Palvelutaso kuvaa, kuinka sujuva, turvallinen, taloudellinen ja ympäristöystävällinen liikennejärjestelmä kokonaisuudessaan on. Palvelutasotekijöinä ovat teknisen ja tienkäyttäjän näkökulmien lisäksi ulkoiset tekijät kuten liikenneturvallisuus. Asiakasryhmien tarpeiden näkökulmasta määritelty matkojen ja kuljetusten palvelutaso ohjaa tienpidon suunnittelua sekä hankintojen toteutusta. Omistajan näkökulma: Palvelutaso kuvaa tiestön ajo- ja liikenneolosuhteita sekä ylläpidettävyyttä. Palvelutasotekijöitä ovat tien fyysiset ulottuvuudet, kunto ja toiminnallisuus. EI HALUTTUJA OMINAISUUKSIA Ruuhkaisuus Onnettomuusriski Liikennerajoitukset Ajon epämiellyttävyys TIEN- KÄYTTÄJÄN NÄKÖKULMA HALUTTUJA OMINAISUUKSIA Sujuvuus Turvallisuus Ajomukavuus Ajokustannukset Onnettomuudet Ympäristöhaitat YHTEISKUNNAN NÄKÖKULMA Sujuva liikkuminen ja sujuvat kuljetukset Elinvoimaiset alueet Turvallisuus, taloudellisuus, ympäristöystävällisyys Uraisuus, epätasaisuus Vauriot Kantavuuspuutteet Pölyävyys OMISTAJAN NÄKÖKULMA Urautumiskestävyys Roudankestävyys Kuormituskestävyys Pitkä toimenpidekierto Elinkaaritaloudellisuus Kuva 3. Palvelutason eri näkökulmat tieverkolla. Tienpidon rahoitustarpeesta päätettäessä ja tienpidon merkitystä arvioitaessa on palvelutason näkökulmana yhteiskunnan näkökulma. Hankinnan tienpitotoimista päätettäessä painottuu palvelutason näkökulmaksi tienkäyttäjän näkökulma ja myös omistajan näkökulma. Usein tienkäyttäjät odottavat tieltä parempaa palvelutasoa kuin sitä on käytännössä mahdollista taloudellisista syistä tarjota. Tämän vuoksi asiakasryhmien mukaan ottaminen ja sitouttaminen palvelutason määrittämisen prosessiin ovat molemminpuolisen ymmärryksen lisäämiseksi ensiarvoisen tärkeää.

15 Hankinta TEHOKKAAMMAT PROSESSIT JA TOIMINTAMALLIT 3 TEHOKKAAMMAT PROSESSIT JA TOIMINTAMALLIT 3.1 Uudet teknologiat tiedon hallinnassa ICT:n luomat mahdollisuudet hyödynnetään hankintaprosessissa tehokkaasti. Informaatioteknologian luomat mahdollisuudet hyödynnetään hankintaprosessissa tehokkaasti. Hankintaprosessin uudistaminen perustuu INFRA2010 -ohjelman yhteydessä syntyviin koko infra-alan yhteisiin tuote- ja tietomalleihin sekä yhteisiin ja yleisiin tietoperusteisiin ja nimikkeistöihin. Automatisoitu hankevalmistelu Automatisoitu suunnittelu Automatisoitu hankinta Automatisoitu työmaa Automatisoitu hoito ja kunnossapito Tuotemallit Tietomallit Tuotemallit Tietomallit Tuotemallit Tietomallit Tuotemallit Tietomallit Infra-alan yhteiset ict teknologia linjaukset (mm. mobiilisuus, tietotekniset alustat) DIGI-INFRA (infran digitaalinen kuvaus ja sen käyttöperusteet) Infra-alan etoiminta - mallit Infra-alan yhteiset etoiminta periaatteet ja kehittämisaskellukset Kuva 4. Hankinnan eri vaiheisiin sähköinen toimintamalli -INFRA Kattavat tiedot 3 - ulotteisena koko tieverkosta luovat edellytykset uusille hankintamalleille. Keskeinen tekijä prosessien uudistamisessa on kehittynyt tiedon hallinta. Kattavat tiedot 3 -ulotteisena (jopa 5 -ulotteisena) koko tietoverkosta luovat edellytykset uusille hankinta- ja sopimusmalleille. Tiehallinnon perustietokannat uudistetaan vastaamaan näitä tarpeita. Perustietokantojen tietosisältö perustuu ABC-mallin (kuva 5) mukaisiin tietoihin tavoitetilassa 2015 tieverkko on 3 -uloitteisena tietokannoissa ABC -mallin mukaisesti. A: liikenne-, tiestö-, olosuhde- ja kuntotietoja UUDET toiminta- ja sopimusmallit B: tietoja näkyvistä rakenteista C: tietoja maan alla olevista rakenteista VISIO: Tieverkko kolmiulotteisena tietokannoissa 2015 Tuetaan infra-alan kehittymistä Luodaan kansallisia perusteita navigointijärjestelmät tienkäyttäjäpalvelut * INFRA 2010 Kuva 5. ABC -malli perustietokannoissa mahdollistaa uudet hankintamuodot.

16 14 Hankinta 2010 TEHOKKAAMMAT PROSESSIT JA TOIMINTAMALLIT Koko infra-alan toimijaverkko pyrkii toimintamalliin, jossa kukin toimija keskittyy omaan ydinosaamiseensa. Ydinosaamisten hyödyntämisen kautta toimijaverkko on enemmän kuin osiensa summa. Tiedon hallintaan liittyvät tehtävät ovat tietopalvelutuottajien osaamisaluetta. Tiestöön liittyvää tietoa ylläpidetään osana työprosessia. Näin mahdollistetaan ajantasaisen tiedon saanti mm. erilaisiin tienkäyttäjien tietopalveluihin. Tästä syystä tiedon ylläpito sisällytetään uusiutuvissa hankintasopimuksissa palvelutuottajan tehtäviin. Tiedon ylläpidossa hyödynnetään mobiilin tiedon hallinnan mahdollisuuksia. Hankinnoissa siirrytään yhteiskäyttöisiin tietovarastoihin. Yhteiskäyttöisiä tietokantoja ylläpidetään ja käytetään kiinteiden verkkojen lisäksi mobiilisti. Tiedon siirto ja hallinta on kaksisuuntaista. Tiedon tuottamisessa ja analysoinnissa käytetään Tiehallinnon ulkopuolisten palveluntuottajien tuottamia tietopalveluja, joille luodaan markkinat. Koko toimijaverkko hyödyntää tätä uutta mahdollisuutta. Infra-ala siirtyy yhteisten tietoperustojen käyttöön. Näitä yhteisiä tietoperusteita ovat mm. Infra-alan nimikkeistö (InfraRYL) Infra-alan hanke- ja rakenneosat ja niihin perustuva kustannusarviolaskenta (IK-järjestelmä) Infra-alan laatuvaatimussystematiikka Inframodell I ja II Yhteinen tuotetietomalli (INFRA2010). InfraRYL -nimikkeistö ja yhteinen Inframodell -hanke luovat yhtenäisen tietopohjan sähköiseen tiedon hallintaan sekä poistavat sähköisen tiedon hallintaan ja siirtoon liittyviä ongelmia. Kun infra-alalle saadaan yhteinen tuotetietomalli tietopohjaksi, luodaan edellytyksiä koko alan tuottavuuden paranemiselle. InfraRYL -nimikkeistöön perustuva IK -laskenta parantaa kustannusten hallintaa projektien eri vaiheissa esisuunnittelusta alkaen. Tiehallinto edellyttää kaikkien näiden tietoperusteiden käyttöä hankinnoissaan viimeistään vuoden 2007 aikana. Laadun hallinnassa siirrytään käyttämään yhä enemmän ICT:ä ja tietopalveluja. Palveluntuottajat vastaavat laadun hallinnasta ja laadun osoittamisesta tilaajalle. Teknologioiden avulla laadun hallintaa automatisoidaan ja laatutiedon käsittelyä sekä analysointia kehitetään siten, että laadun hallinta ja laadun osoittaminen tilaajalle ovat reaaliaikaisia. Tilaaja käyttää reaaliaikaisen laatutiedon hallinnassa, pistokoetarkastuksissaan ja laatuanalyyseissaan hankinta- ja tietopalveluja. Infra-alan yhteiset tietoperustat otetaan käyttöön ja ne muuttavat alan käytäntöjä. Mobiilin tiedon hallinnassa siirrytään karttapohjaisen tiedon hallintaan, jossa paikannus on keskeinen osa tietoa. Tiedon välittämisessä käytetään apuna palvelutietokantoja ja internetiä yleisenä tietoverkkona. Mobiilisuutta hyödynnetään mm. erilaisissa tiedonkeruulaitteissa, älykkäissä ja raportoivissa rakenteissa. Sensoriteknologioiden ensimmäisiä sovelluksia kehitetään hyödyntäen mobiilia tiedon hallintaa.

17 Hankinta TEHOKKAAMMAT PROSESSIT JA TOIMINTAMALLIT 3.2 Hankintaprosessiin tehoa sähköisellä toimintamallilla Hankinnoissa otetaan käyttöön sähköinen tiedon hallinta. Tavoitteena on tehostaa tarjoustoimintaa ja laadunhallintaa sekä automatisoida tietojen keruuta, käsittelyä ja jakelua. Pääosin verkossa tapahtuvalle sähköiselle hankintamenettelylle ovat tunnusomaisia seuraavat asiat ja toiminnot: Sähköiset tienpidon suunnitelmat ja hankintaohjelmat Kaikki hankkeiden lähtö-, oheis- ja taustamateriaali sähköistä Sähköiset tarjouspyynnöt ja -asiakirjat Tarjousten tekeminen ja jättäminen sähköistä ja dokumentoitua Sähköinen, verkossa tapahtuva tarjousten arviointi ja analysointi Sopimusten hallinta ja yhteistyö sähköistä, verkossa tapahtuvaa Sähköinen maksuliikenne Automatisoitu laadunvalvonta ja sitä koskeva tiedonkeruu, jalostus, jakelu Sähköinen tiestötiedon ylläpito (mobiilit toimintamallit). Uuden urakan valmistelu Sopimuksen toteuttaminen, tiestön tilan seuranta, (tiedon ylläpito) 4. Tiedon hankinta Sopimus & sopimusneuvottelu Tarjouspyyntö 3. Tarjouspyynnön valmistelu Työn käynnistäminen Tarjous Kuva 6. Sähköisen hankintamenettelyn kokonaisuus. Sähköinen hankintamenettely saadaan käyttöön täydessä laajuudessa vuoteen 2010 mennessä. Sähköinen hankintamenettely otetaan Tiehallinnossa käyttöön vaiheittain. Ensimmäiset uuden toimintamallin kehitysaskeleet on jo otettu. Tavoitteena on, että sähköinen hankintamenettely saadaan käyttöön täydessä laajuudessa vuoteen 2010 mennessä, jolloin se on kaksisuuntaista ja vuorovaikutteista Tiehallinnon ja palveluntuottajien välillä. Sähköiseen hankintamenettelyyn siirtyminen edellyttää monipuolista koulutusta kaikille osapuolille (Tiehallinto, urakoitsijat, konsultit ja muut palveluntuottajat). Täysi taloudellinen hyöty sähköisestä hankintamenettelystä saadaan siinä vaiheessa, kun koko hankinta- ja suunnittelutoimi toimii sähköisesti.

18 16 Hankinta 2010 HANKINTALAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUKSEN HYÖDYNTÄMINEN 4 HANKINTALAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUKSEN HYÖ- DYNTÄMINEN Hankintalainsäädäntö luo reunaehdot ja puitteet erilaisten kilpailuttamismenettelyiden käytölle Tiehallinnossa. Lainsäädäntö ei luo vain rajoituksia, vaan se tarjoaa myös mahdollisuuksia. Tiehallinnon hankintatoiminnan kehittämisessä hankintalainsäädännön mahdollisuudet hyödynnetään täysimääräisesti. Vuoden 2006 aikana voimaan tuleva uusi hankintalaki perustuu EU:n vuonna 2004 hyväksymään hankintadirektiiviin. Uudessa laissa on useita nimenomaan hankintayksikön kannalta tärkeitä uudistuksia. Kilpailuttamismenettelyitä koskevat merkittävimmät muutokset liittyvät neuvottelumenettelyn ja puitesopimusten käytön laajentamiseen, sähköisten menettelytapojen hyödyntämiseen sekä ilmoittamisvelvollisuuden laajentamiseen koskemaan kaikkia lain soveltamisalaan kuuluvia hankintoja. Merkittävä muutos on myös tietyn euromäärän alittavien hankintojen jääminen kokonaan hankintalainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle. Valtaosa Tiehallinnon hankinnoista tehdään edelleen rajoitetulla menettelyllä, joka myös uuden lain mukaan on yksi pääsääntöisistä kilpailuttamistavoista. Rajoitettua menettelyä käytetään, kun kysymys on yksittäisestä, etukäteen määriteltävissä olevasta hankinnasta. Hankinnan kohde on määriteltävä tarjouspyynnössä, eikä sopimusneuvotteluita voi käydä. Puitesopimusten käyttö on uudessa laissa mahdollistettu aiempaa yksityiskohtaisemmin säädeltynä. Puitejärjestely soveltuu erityisesti sellaisten hankintojen toteuttamiseen, joissa tuotteet ja hinnat kehittyvät nopeasti eikä ole tarkoituksenmukaista sitoutua kiinteisiin hintoihin ja ehtoihin. Järjestely sopii joustavuutensa ja nopeutensa vuoksi myös pienehköihin toistuviin hankintoihin. Puitejärjestelyn kestoaika on kuitenkin pääsääntöisesti rajattu neljään vuoteen. Puitesopimuksia Tiehallinto käyttää etenkin erilaisissa asiantuntijapalveluiden ja suunnitelmien hankinnoissa. Neuvottelumenettely on uudessakin hankintalaissa poikkeuksellinen menettely, joka tulee kysymykseen vain laissa erikseen määritellyissä tilanteissa. Mahdollisuuksia sen käyttöön on kuitenkin selkeästi lisätty. Alle euron jäävien tavara- ja palveluhankinnoissa ja alle euron jäävien rakennusurakoiden osalta neuvottelumenettelyä saa käyttää ilman erityisehtoja. Näiden euromäärien ylittävienkin hankintojen osalta neuvottelumenettelyn käyttöedellytyksiä on helpotettu etenkin siltä osin, kuin kysymys on EUkynnysarvon alittavista hankinnoista. Lisäksi käyttöön on otettu ns. kilpailullinen neuvottelumenettely erityisen monimutkaisia hankintoja varten. Uuden hankintalainsäädännön tärkeimmät uudistukset ovat kilpailuttamismenettelyjä koskevat muutokset sekä tietyn euromäärän alittavien hankintojen jääminen kokonaan hankintalainsäädännön ulkopuolelle. Rajoitettu menettely on jatkossakin yleisin Tiehallinnon käyttämä hankintojen hankintamenettely. Tiehallinto käyttää neuvottelumenettelyä lähtökohdiltaan monimutkaisissa hankinnoissa, joissa hankinnan määrittelyt eivät ole vielä täysin selkiintyneet ja joiden määrittelyssä vuoropuhelu palveluntuottajien kanssa on tarpeen. Neuvottelumenettelyn käyttö voi olla tarkoituksenmukaista myös tilanteissa, joissa aidosti haetaan uusia innovatiivisia ratkaisuja hankkeen toteuttamiseksi.

19 Hankinta HANKINTALAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUKSEN HYÖDYNTÄMINEN Suorahankinnalla tarkoitetaan uudessa laissa menettelyä, jossa hankintayksikkö julkaisematta hankintailmoitusta valitsee menettelyyn mukaan yhden tai useamman toimittajan ja neuvottelee sopimuksen ehdoista heidän kanssaan. Tämä menettely on kaikista joustavin ja nopein, mutta kuuluu lain tarkoittamiin poikkeuksellisiin menettelyihin, jonka käyttäminen on rajattu vain tiettyihin erityistilanteisiin. Tämä menettely ei varsinaisesti kuulu Tiehallinnon käyttämiin hankintamenettelyihin, mutta tulee erityistilanteissa poikkeuksellisesti sovellettavaksi. Palvelutuottajien tuotekehitystä tuetaan harkinnan mukaan hankintalain soveltuvuusalan ulkopuolelle jäävien pienten (alle euroa) urakoiden avulla. Tietyn euromäärän alittavien hankintojen jääminen hankintalain soveltamisalan ulkopuolelle on uudessa hankintalaissa määritelty siten, että tavaraja palveluhankintojen osalta tämä raja-arvo on euroa ja rakennusurakoiden osalta euroa. Nämäkin hankinnat Tiehallinto kilpailuttaa harkintansa mukaan, mutta menettelytavat ovat vapaasti valittavissa. Näitä hankintoja eivät myöskään koske ilmoittamisvelvollisuus eivätkä minkäänlaiset määräajat. Myös näissä hankinnoissa otetaan huomioon tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden vaatimukset. Palvelutuottajien tuotekehitystä tuetaan tarjoamalla harkinnan mukaan kokeilukohteita uusille ratkaisuille. Suositeltava tapa on kokeilla ratkaisuja pienissä, hankintalain soveltuvuusalan ulkopuolelle jäävissä (alle ) urakoissa. Perustellusta syystä tällainen kokeilukohde voidaan myös irrottaa suuremmasta kokonaisuudesta. Tämä ei saa johtaa siihen, että pääurakan suhde hankintalain mukaisiin kynnysarvoihin muuttuu. Ilman kilpailua voidaan edelleen uudenkin lain perusteella hankkia myös eri tahojen kanssa yhteisesti rahoitettavia ja alan yhteiseksi hyödyksi tulevia tutkimus- ja kehittämispalveluita. Nämä hankinnat on eräiden muiden palveluhankintojen tavoin rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle.

20 18 Hankinta 2010 KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA 5 KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA 5.1 Hankintamallit päätuotteittain Tienpidon päätuotteet ovat hoito, ylläpito ja investoinnit. Hoidolla varmistetaan tieverkon päivittäinen toimivuus ja päivittäinen palvelutaso. Ylläpidolla turvataan tieverkon pääoma-arvon ylläpito ja pitkäaikainen palvelutaso. Investoinneilla puolestaan kohotetaan tieverkon pääoma-arvoa ja palvelutasoa. Tuotekohtaisten hankintasopimusten sisällöt ja rajankäynti kehittyvät saatavien kokemusten myötä. Hoidon ja erityisesti ylläpidon palvelusopimusten käyttöönoton myötä myös tilaajan toimintamalli kehittyy. Hoidon ja ylläpidon ohjausta (tieverkon laatutason määrittely sekä lähtökohdat hoidon ja ylläpidon hankinnoille) sekä sidosryhmäyhteistyötä varten Tiehallinto laatii jokaiseen tiepiiriin hoito- ja ylläpitosuunnitelman. Kaikkien tuotteiden hankinnoissa edellisen hankintastrategian päälinjaukset säilyvät ja niitä kehitetään eteenpäin HOITO * päivittäinen toimivuus * päivittäinen palvelutaso rajankäyntiä sisällöstä Ylläpito * pääoma-arvon ylläpito * pitkäaikainen palvelutaso Hoidon palvelusopimukset esim. HOIPA, VALOSÄ Ylläpidon palvelusopimukset esim. SILTOPA, TIEMPA, PÄÄLPA rajankäyntiä sisällöstä Investoinnit * pääoma-arvon kohottaminen * palvelutason kohottaminen Kokonaisurakkasopimukset (KU) Suunnittele - toteuta -sopimukset (ST) Käyttöikäsopimukset (STY) Kuva 7. Tuotteittaiset hankinta- ja sopimusmallit sekä niiden keskinäiset suhteet. Kaikkien tuotteiden hankinnoissa edellisen hankintastrategian päälinjaukset säilyvät ja niitä kehitetään eteenpäin. Kaikille tuotteille yhteisiä linjauksia ovat: tienkäyttäjien hyvä palvelu ja tienkäyttäjien huomioon ottaminen markkinoiden toimivuuden varmistaminen ja edelleen kehittäminen laadun varmistaminen ja muutosjoustavuuden lisääminen innovaatiomahdollisuuksien lisääminen myös sopimusaikana palveluntuottajan kannusteita kehittämällä sopimusten sisällön edelleen laajentaminen ja monipuolistaminen toimivuusvaatimusten käytön hallittu lisääminen hankinnan prosessien tehostaminen tiedon hallinnan ja koneautomaation keinoin t&k -toiminnan sisällyttäminen sopimuksiin

21 Hankinta KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA tiiviin yhteistyön kehittäminen toimijaverkossa ja erityisesti tilaajan ja palveluntuottajien kesken tilaajan ja palveluntuottajien osaamisen systemaattinen kehittäminen hankintapalvelujen käytön lisääminen Tiehallinnon sisäisen yhteistyön lisääminen. 5.2 Elinkaari- ja ekotehokkuusajattelu käytännön toimintaan Tiehallinto sitoo palveluhankinnoissaan niitä koskevat vaatimukset aikaisempaa selkeämmin palvelun laatutason ohella elinkaarikustannuksiin ja ekotehokkuuteen. Tiehallinto sitoo palveluhankinnoissaan aikaisempaa selkeämmin niitä koskevat vaatimukset palvelun laatutason ohella elinkaarikustannuksiin ja ekotehokkuuteen. Nämä kriteerit kuvaavat tuotteen tai palvelun toimivuutta ja vaikutuksia tienkäyttäjien, tienpitäjän ja yhteiskunnan näkökulmasta. Elinkaarikustannusten soveltamista edistetään jatkamalla tierakenteiden kestoikämallien kehittämistä. Pitkän vastuun sisältävissä käyttöikäurakoissa (pitkä takuu tai ylläpito, ei hoitoa) on tavanomaisia urakoita helpompi käyttää toimivuusvaatimuksia. Elinkaarikustannusten ja tierakenteiden ympäristövaikutusten ekotehokkuuden laskentamalleja ja indikaattoreita kehitetään aikaisempien elinkaaripilottihankkeiden pohjalta. Niitä pyritään käyttämään vaatimusten kuvaamisessa, tarjousten arviointikriteerinä ja urakan seurantavaiheessa. Investointeja koskevat tekniset ohjeet muodostavat hankintamenettelyjen tukijalan. Nykyiset tekniset ohjeet ovat rakenteeltaan ja lähtökohdiltaan laajasti vanhentuneita. Ohjeisto saatetaan yhtenäiseksi ja sisällöltään toimivuusvaatimukset, elinkaariajattelun ja ekotehokkuuden näkökulmat selkeästi esille tuoviksi. 5.3 Toimivuusvaatimusten käyttöä lisätään Vuoden 2010 tienoilla valtaosassa hankinnoista on toimivuusvaatimuksia käytössä. Toimivuusvaatimusten käyttöä tienpidon hankinnoissa lisätään asteittain niin, että vuoden 2010 tienoilla valtaosassa hankinnoista on toimivuusvaatimuksia käytössä. Niitä käytetään hoidon ja ylläpidon palvelusopimuksissa sekä investoinneissa lukuun ottamatta kokonaisurakoita, jotka perustuvat tilaajan erikseen teettämään rakennussuunnitelmaan. Toimivuusperusteisilla hankinnoilla luodaan edellytyksiä uusille ideoille ja innovaatioille, jotka hyödyttävät tienkäyttäjiä, tilaajaa ja palveluntuottajia. Toimivuusvaatimukset ohjaavat palveluntuottajan toimintaa tuottamaan sovittua laatua, joka vastaa tienkäyttäjän, omistajan ja yhteiskunnan käsitystä toimivasta liikenneväylästä. Toimivuusvaatimus on lopputuotevaatimus, jolle ei määritellä yksityiskohtaisia teknisiä laatuvaatimuksia eikä työssä käytettäviä työmenetelmiä tai materiaaleja. Investoinneissa toimivuusvaatimukset voivat kohdistua liikennöitävyyteen, turvallisuuteen, väylän tai rakenteen ominaisuuksiin sekä hoidossa ja ylläpidossa tiestön tilaan, käyttökuntoon ja liikennöitävyyteen. Käytännössä teknisistä vaatimuksista ei voida luopua kokonaan, vaan teknisiä vaatimuksia ja toimivuusvaatimuksia käytetään rinnakkain, ei kuitenkaan päällekkäin saman vaatimuksen osalta.

22 20 Hankinta 2010 KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA Toimivuusvaatimukset suunnitellaan niin, että niissä otetaan huomioon tienkäyttäjän, tien omistajan ja yhteiskunnan näkökulmat. Painotukset voivat vaihdella urakan tai palvelusopimuksen mukaan. Toimivuusvaatimusten onnistunut käyttö edellyttää uutta ajattelua ja osaamista tilaajalta ja palveluntuottajilta. Kaikkien osapuolten tulee mm. ymmärtää ja tiedostaa toimivuusvaatimusten yhteys teknisiin ja materiaalivaatimuksiin sekä tienkäyttäjien odotusten ja tarpeiden välinen yhteys. Toimivuusvaatimuksista saadaan paras hyöty pitkäkestoisissa ja laajasisältöisissä urakka-/palvelusopimuksissa. 5.4 Palvelusopimusvalikoimaa laajennetaan Uusia liiketoimintamahdollisuuksia luodaan määrätietoisesti tienpitoon ja sitä tukeviin asiantuntijapalveluihin. Omana työnä tehtyjä tienpidon tehtäviä siirretään edelleen hallitusti osaksi palvelusopimuksia. Tämä tarkoittaa mm. asteittaista palveluntuottajan vastuun lisäämistä tienpidollisten toimenpiteiden ohjelmoinnista sekä liikenteen hallintaan liittyvien viranomaispalveluiden alihankintojen lisäämistä. Aikaisemmin kokeiltujen tievalaistuksen ja maanhankinnan sopimusten onnistumista arvioidaan ja toimintamallia kehitetään kokemusten pohjalta. Seuraavina kehityskohteina ovat pitkäkestoiset (10-15 vuoden) toimivuusvastuusopimukset ja siltojen ylläpidon palvelusopimukset. Palvelusopimusten kehittämisen askelluksiin kuuluvat myös markkinoiden kehittäminen, toimijaverkon kehittäminen, toimijoiden osaamisen kehittäminen, tiedon hallinnan kehittäminen, tilaajan hoito- ja ylläpitosuunnitelman sekä ylläpidon ohjausvälineistön kehittäminen. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia luodaan määrätietoisesti sekä tienpitoon että sitä tukeviin asiantuntijapalveluihin. Palvelusopimukset sisältävät sopimuskohteen kunnon/tilan hallinnan, tarvittavien toimenpiteiden ohjelmoinnin sekä näiden toimenpiteiden toteutuksen. Tavoitteena on palveluntuottajan aikaisempaa kokonaisvaltaisempi tienpidon vastuu. Sopimuskohteen kunnon hallinta TOImenpiteiden Toimenpiteiden ohjelmointi Toimenpiteiden toteutus Palveluntuottajan tehtävät Kuva 8. Palvelusopimusten yleinen sisältö. Palvelusopimuksilla siirretään uusia tehtäviä ja vastuuta markkinoille. Tällöin varmistetaan kuitenkin riittävän taloudellisen ohjauksen säilyminen tilaajalla. Samalla huolehditaan siitä, että sopimuksiin sisällytetään sopimusten sisällön muutosten joustava mahdollisuus. Palvelusopimukset merkitsevät uutta

23 Hankinta KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA toimintamallia ja uusia osaamisvaatimuksia sekä palveluntuottajille että tilaajalle. Palvelukysyntää lisätään myös hankinta- ja tietopalveluissa. Hankintapalveluilla täydennetään Tiehallinnon osaamista ja resursseja niin hankinnan ja viranomaistehtävien valmistelussa kuin työnaikaisessa laadunvarmistuksessakin. Hankintapalvelujen käyttö hankinta-asiakirjojen laadinnassa ja hankinnan toteutuksessa systematisoidaan ja muodostetaan kaupallisiksi palvelukonsepteiksi. Tällöin mahdollistuu myös toimintaa helpottavien puitesopimusten käyttö. Tiehallinnon toiminnoissa tarvittavien tietojen keruu, varastointi, jalostus, yhdistely ja jakelu ostetaan yhä useammin ulkoisena palveluna markkinoilta, tyypillisesti osana tienpidon laajaa palvelusopimusta. Aiempaa haasteellisemmat palvelukokonaisuudet edellyttävät uudenlaista osaamista ja verkottumista. Esimerkiksi sähköisessä hankintatoiminnassa tarvittavat tiestötietojen ja muiden lähtöaineistojen, laadunhallintaan liittyvien tietojen sekä työnaikaisten tietojen keruu, varastointi, päivitys, jalostus ja jakelu edellyttävät palveluntuottajalta tienpidollisen ja tiedonhallinnallisen osaamisen yhdistämistä. 5.5 Ns. neliporrasajattelu otetaan käyttöön Liikennejärjestelmän tai yksittäisten teiden liikenneongelmien ratkaisujen etsintään sovelletaan tienpidon hankinnoissa ns. neliporrasajattelua, jossa ratkaisua etsitään neljällä eri tasolla: Vaihe 1: Vaikuttaminen maankäyttöön/liikennetarpeeseen sekä kulku- ja kuljetusmuodon valintaan Vaihe 2: Liikenneverkon käytön tehostaminen Vaihe 3: Pienet parantamistoimet Vaihe 4: Uusinvestoinnit ja suuret perusparannukset. Hoidon ja ylläpidon palvelusopimuksissa ryhdytään kokeilemaan neliporrasajattelun soveltamista. Neliporrasajattelun avulla pyritään löytämään eri toimijoiden keinoista koostuva kokonaisuus ja kehittämispolku, joka tehokkaimmalla mahdollisella tavalla pitkäjänteisesti varmistaa toimivat matkat ja kuljetukset, liikenteen turvallisuuden sekä liikennejärjestelmän ekologisen kestävyyden. Pyrkimyksenä on samalla välttää liian aikaisia, liian järeitä tai huonosti kohdennettuja toimenpiteitä. Vaihe 1 sisältää pääosin yhdyskuntasuunnittelun, liikennepolitiikan ja lainsäädännön keinoja ja tehdään useiden toimijoiden (ministeriöt, kunnat, virastot, alan järjestöt ja sidosryhmät) yhteistyönä. Vaihe 2 sisältää lähinnä liikenteen hallinnan keinoja ja vaiheet 3 ja 4 ovat perinteistä rakentamista ja parantamista. Hoidon ja ylläpidon palvelusopimuksissa ryhdytään kokeilemaan neliporrasajattelun, lähinnä vaiheiden 2 ja 3, soveltamista toimeksiantoihin. Kysymykseen voivat tulla esimerkiksi päätiejakson palvelutason turvaaminen tai vähäliikenteisen tiestön palvelutason säilyttäminen sovitulla tasolla käyttäen hoidon, ylläpidon, pienten investointien ja liikenteen hallinnan keinoja. Etenkin ruuhkautuvilla kaupunkiseuduilla uusien innovatiivisten ratkaisujen etsiminen on tärkeää. Näillä alueilla neliporrasajattelua voidaan soveltaa myös investointien hankintoihin. Hankinta voidaan aloittaa suunnittelukilpai-

24 22 Hankinta 2010 KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA lulla (ideakilpailulla), jolla haetaan mahdollisimman taloudellinen ja tehokas kehittämispolku ongelman ratkaisuun. Ideakilpailun voittaja saa jatkosuunnittelun, jolta pohjalta varsinainen hankinta kilpailutetaan ST- tai KU -urakkana. Toinen vaihtoehto on järjestää investoinnin hankinnasta suoraan käyttöikämalliperusteinen urakkakilpailu. Haasteena neliporrasajattelun soveltamisessa tienpidon hankintoihin tulee olemaan innovatiivisten palveluntoimittajien (konsultit ja urakoitsijat) kehittyminen ja riittävyys, tarjousten vertailu sekä kokeilujen sovittaminen palvelusopimuksiin ja urakoihin. 5.6 Hoidon alueurakasta hoidon palvelusopimuksiin Erityisesti hoidon hankinnan kehittämisen painopisteitä ovat seuraavat toimenpiteet: tienkäyttäjien hyvä palvelu ja tienkäyttäjien huomioonottaminen kannustavat palkkioperusteet tiiviin yhteistyön kehittäminen alueurakoissa toteutuksen aikana toimivuusvaatimusten käytön hallittu lisääminen joustavat laatumuutokset tarvittaessa hoito- ja ylläpitosuunnitelman käyttöönotto hoidon suunnittelun ja hankinnan yhteistyön lisääminen. Tienkäyttäjien hyvän palvelun merkitys kasvaa. Siksi Tiehallinnon käyttämiin sopimuksiin sisällytetään mekanismeja (kannustavia palkkioperusteita), joilla palveluntuottajia kannustetaan tuottamaan tien käyttäjille hyvää palvelua taloudellisesti ja tehokkaasti. Hyvän palvelun tärkeys otetaan huomioon myös palveluntuottajien valinnassa. Tarjousten arviointiperusteisiin ja palveluntuottajan valintaperusteisiin sisällytetään hinnan ohella myös muita tekijöitä, kuten esimerkiksi tienkäyttäjien hyvä palvelu sekä yhteistyö- ja innovaatiokyky. Alan kanssa yhteisesti sopien luodaan menettelytavat, joiden myötä palveluntuottajien laaduntuottokykyä voidaan arvioida toteutuneen laadun perusteella. Tienkäyttäjien hyvän palvelun merkitys hoidossa kasvaa. Vuorovaikutteisuutta tienkäyttäjien, elinkeinoelämän, sidosryhmien ja palveluntuottajien kanssa lisätään ns. aluefoorumeja pitämällä ja kehittämällä sopimuksenaikainen hoidon kanssakäymisportaali helpoksi ja päivittäiseksi tilaajan ja palveluntuottajan väliseksi vuorovaikutuskanavaksi. Tienkäyttäjille tarkoitetut palvelulupaukset esitetään niin selkeästi, että tienkäyttäjät ymmärtävät hoidon ja ylläpidon laatuvaatimukset. Asiakaspalautejärjestelmää selkeytetään, jotta tilaajan ja tuottajien roolit asiakaspalautteen vastaanotossa, vuorovaikutuksessa ja palvelussa ovat selvät. Hoidon alueurakan sisältöä laajennetaan edelleen sekä sisällöllisesti että ajallisesti ja eräissä tapauksissa myös alueellisesti. Urakoissa korostuu entisestään toiminnan palveluluonne, jonka vuoksi hoidon alueurakat kehittyvät hoidon palvelusopimuksiksi. Palvelusopimusten sisältöä laajennetaan ja niihin sisällytetään seuraavat tuoteryhmät tai tuotteet hoito kokonaan pieniä investointeja kuten esimerkiksi jk+pp -teiden rakentamista

25 Hankinta KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA sorateiden ylläpito kokonaan vähäliikenteisten päällystettyjen teiden ylläpitoa. Hoidon palvelusopimusten sisällön kehittyminen ilmenee oheisesta kuvasta. Hoidon alueurakka Tienkäyttäjän palvelu Kannustavat palkkioperusteet Toimivuusvaatimukset Tiivis yhteistyö Joustavat laatumuutokset Tiedon ylläpitopalvelu Tiestön tilan hallinta Hoidon palvelusopimus Toimenpiteiden ohjelmointi Toimenpiteiden toteutus Pienet investoinnit ja asiakastarpeet Muut hoidon ja ylläpidon urakat Ylläpidon palvelusopimukset/erillisurakat Tiestön tilan hallinta Toimenpiteiden ohjelmointi Toimenpiteiden toteutus Kuva 9. Hoidon alueurakasta monipuoliseksi palvelusopimukseksi. Hoidon alueurakoita kehitetään monipuolisiksi palvelusopimuksiksi ja niiden kestoa jatketaan nykyisestä 5 ja 7 vuodesta mahdollisesti aina 10 vuoteen. Hoidon palvelusopimusten kestoa pidennetään nykyisestä 5 ja 7 vuodesta mahdollisesti aina 10 vuoteen saakka. Palvelusopimusten sisältöä voidaan tarvittaessa myös edelleen laajentaa. Kuntien tai kuntaryhmien kanssa voidaan tehdä erillisten sopimusten perusteella hoidon yhteisiä palvelusopimuksia, jolloin palvelusopimukseen voidaan sisällyttää maanteiden lisäksi myös katujen ja yksityisten teiden hoitoa ja vastaavasti kuntien urakoihin esimerkiksi Tiehallinnon vastuulla olevien kevyen liikenteen väylien hoitoa. Palvelusopimusten pitkän keston takia kehitetään joustava ja kaikkien osapuolien hyväksymä menettely tarvittavien laatumuutosten tekemiseen urakan keston aikana. Markkinatilannetta seurataan aktiivisesti ja siihen reagoidaan mm. järjestämällä pieniä alalle tulourakoita. Toimivuusvaatimusten käyttöä hoidon palvelusopimuksissa lisätään hallitusti. Sorateiden ja vähäliikenteisten päällystettyjen teiden hoidon ja ylläpidon osalta palvelusopimukset ovat kokonaisuudessaan toimivuusvaatimusperusteisia. Toimivuusvaatimukset antavat urakoitsijalle vapaammat kädet innovoida sekä toteuttaa hoito ja ylläpito sekä yhteiskunnan että urakoitsijan kannalta kustannustehokkaasti. Jotta tuotekehitystyöhön ja uusiin innovaatioihin panostettaisiin riittävästi, Tiehallinto sisällyttää tarpeen mukaan hoidon palvelusopimuksiin tutkimusja kehitysosioita, joiden toteuttamisesta urakoitsijalle maksetaan ylimääräinen palkkio. Menettelyn toivotaan lisäävän urakoitsijoiden mahdollisuuksia ja kiinnostusta toiminnan kehittämiseen ja yhteistyöhön tutkimuslaitosten kanssa.

26 24 Hankinta 2010 KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA Hoidon hankintaprosessia tehostetaan oleellisesti tiedonhallinnan keinoin. Keinoina ovat sähköiseen kaupankäyntiin siirtyminen, kanssakäymisportaalien käyttöönotto, digikuvien käyttö yhtenä tietolajina ja ajantasaisen tiedon vaatimus sopimuksissa. Yhteistyötä palvelusopimusten toteutuksen aikana tilaajan ja urakoitsijan välillä kehitetään. Toteutuksen aikaisella tiiviillä yhteistyöllä haetaan yhteistä hyötyä ja kehittymismahdollisuuksia, joiden saavuttaminen yksin ei ole mahdollista. Menettely perustuu pitkälti tilaajan ja urakoitsijan väliseen luottamukseen. Uutena suunnitteluvälineenä otetaan käyttöön tiepiirin laatima hoito- ja ylläpitosuunnitelma, joka toimii hoidon ja ylläpidon hankintojen lähtökohtana ja sidosryhmäyhteistyön työkaluna. Suunnitelmassa kuvataan tiepiirin tieverkon suunniteltu laatu- ja palvelutaso, jota toteutettaessa hyödynnetään palvelusopimuksissa neliporrasajattelua. Hoidon palvelusopimuksiin sisällytettävät uudet tehtävät otetaan käyttöön vaiheittain ja aina kokeillen ennen laajaa käyttöönottoa. Hoidon kehittämisen aikataulu keskeisimpien uusien tehtävien osalta ilmenee oheisesta kuvasta. Tiepiirin laatima hoito- ja ylläpitosuunnitelma toimii hoidon ja ylläpidon hankintojen lähtökohtana ja sidosryhmäyhteistyön työkaluna. Hoidon hankinnassa kumppanuuksiin ja palvelusopimuksiin Askel I KEHITETTY ALUEURAKAN HANKINTAMALLI AVATTU HOITO MENESTYKSEKKÄÄSTI KOKONAAN KILPAILULLE Askel II KEHITTYNYT LAADUNVARMISTUS JA JOUSTAVAT LAATUMUUTOKSET SORATEIDEN TOIMIVUUS- VAATIMUKSET KANNUSTAVIA PALKKIOPERUSTEITA (tienkäyttäjätyytyväisyys -bonus) Pienimuotoinen T&K mukana urakoissa Askel III KEHITTYNYT KUMPPANUUS TOTEUTUKSEN AIKANA VÄHÄLIIKENTEISTEN TEIDEN HOITO JA YLLÄPITO TOIMIVUUS- VAATIMUKSIN TIETOJEN REAALIAIKAINEN YLLÄPITO MAHDOLLINEN KESTON JATKAMINEN Kuva 10. Hoidon hankinnan kehittämisen askeleet. 5.7 Ylläpidossa uusiin palvelusopimuksiin Ylläpidon keskeisimmät osa-alueet ovat tierakenteet päällysteet ja tiemerkinnät sillat varusteet ja laitteet.

27 Hankinta KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA Erityisesti ylläpidon hankinnoissa korostuu jatkossa: hoito- ja ylläpitosuunnitelman käyttöönotto toimivuusvaatimusten käytön hallittu lisääminen liittyen palvelusopimusten käyttöönottoon ylläpidon palvelusopimusten pilotointi ja käyttöönotto strategiakautena lopputuotteen laadun hallinnan kehittämisen jatkaminen. Ylläpidon palvelusopimusten visiotilanne vuonna 2015 on, että ylläpitoa toteutetaan kehitettyjen palvelusopimusmallien avulla. Palvelusopimusten kehittämistä tehdään askeltaen piloteista saatavien kokemusten mukaisesti. VISIO 2015 suuntausvaihe Jatkokehittämisvaihe Pilotointivaihe Kuva 11. Ylläpidon kehittämisen (palvelusopimukset) askellus strategiakautena ja vuoteen 2015 saakka. Visiotilanteessa ylläpidossa ovat palvelusopimukset laajamittaisessa käytössä. Ylläpidon hankinnoissa edetään pilotointien kautta kohti palvelusopimuksia. Pilotointivaiheen ohjauksessa pyritään valtakunnallisesti hallittuun yhtenäiseen kehittämiseen ja etenemiseen kohti visiota Ylläpidon palvelusopimuksien sisältö määritellään tarkemmin sekä hoidon että investointien sopimuksista saatavien kokemusten perusteella. Uusien innovaatioiden, tuotantoteknologioiden, koneautomaation ja tiedon hallinnan kehittämistä kannustetaan eri muodoin. Pitkän ajan tavoitteena on mahdollistaa myös ylläpidossa 3D -tiedon hallinnan mahdollisuuksien hyödyntäminen (3D tie- ja siltarekisteri, mobiilisuus, sensoriteknologia, jne.). Palvelusopimuksiin voidaan ottaa mukaan kehittämisosio, jonka avulla tuetaan tuottajien mahdollisuuksia tehdä jatkuvaa toiminnan ja teknologioiden kehittämistä. Palvelusopimusmarkkinoiden kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi luodaan valtakunnallisesti palvelusopimusalueet ja sopimuskierrot. Tavoitteena on, että joka vuosi on kilpailussa palvelusopimuksia riittävä määrä markkinoiden ja kilpailutilanteen säilymiseksi. Ylläpidon palvelusopimusten minimikesto on 5 vuotta maksimikesto selvitetään pilottien avulla.

28 26 Hankinta 2010 KÄYTTÖIKÄ- JA PALVELUSOPIMUKSET UUSINA HANKINTAMALLEINA Ylläpidon kehittämisen askellukset ilmenevät kuvasta 12. Ylläpidon hankinnassa kohti palvelusopimuksia Sopimuskohteen kunnon hallinta Toimenpiteiden ohjelmointi Toimenpiteiden toteutus Askel III Askel I KEHITETTY YLLÄPIDON TOIMIVUUSVAATIMUKSIA, LAAJENNETTU SISÄLTÖÄ, PIDENNETTY KESTOA VALMISTELTU PALVELUSOPIMUSTEN KONSEPTIA, KÄYNNISTETTY ENSIMMÄISET PILOTIT -tievalaistus, sillat Askel II VIMEISTELLÄÄN PALVELUSOPIMUSTEN KONSEPTIT, KÄYNNISTETÄÄN SEURAAVAT PILOTIT -hankintapalvelut (-päällysteet) KEHITETÄÄN JA KÄYTTÖÖNOTETAAN HOITO- JA YLLÄPITOSUUNNITELMAT SEKÄ TOIMIVUUSVAATIMUKSET T&K MUKANA YLLÄPIDON SOPIMUKSISSA ANALYSOIDAAN PILOTTIKOKEMUKSET JA SELVITETÄÄN MAHDOLLISUUDET SIIRTYÄ LAAJA-ALAISESTI PALVELUSOPIMUSTEN KÄYTTÖÖN LUODAAN JA KÄYTTÖÖNOTETAAN VALTAKUNNALLINEN PALVELUSOPIMUSTEN KIERTO T&K MUKANA PALVELU- SOPIMUKSISSA Kuva 12. Ylläpidon hankinnan kehittämisen askeleet. 5.8 Investointien hankintamallien kehittämistä jatketaan Perinteisten hankintamallien sisältöä kehitetään, mutta myös uusia malleja otetaan käyttöön Investointien hankinnassa jatketaan nyt käytössä olevien urakkamuotojen sisällön kehittämistä siten, että palvelun tuottajien kiinnostus ja tarjoushalukkuus erikokoisiin urakoihin, myös laajoihin kokonaisuuksiin, säilyy hyvällä tasolla. Erityisesti investointien hankinnan kehittämisen painopisteinä ovat seuraavat toimenpiteet: Riskien hallinnan menettelyt rakennetaan systemaattiseksi osaksi kaikkia urakkamuotoja. Toiminnan kehittäminen liitetään osaksi hankintoja. Vaihtoehtoisiin tarjouksiin rohkaistaan ja niitä koskevat pelisäännöt kirkastetaan. Laatukriteerien käyttöä valintakriteereissä uudistetaan erityisesti elinkaarikustannusten sekä ekotehokkuuden suuntaan ja laatutekijöitä otetaan myös kokonaisurakoiden vertailuun. Riskien hallinta kehitetään systemaattiseksi osaksi kaikkia urakkamuotoja. Erityisesti tavoitteena on viedä eteenpäin suunnittelua, rakentamista ja osin myös hoitoa ja ylläpitoa yhdistäviä malleja. Nykyisten suunnittele - toteuta (ST) sekä elinkaari (STYH) -urakoiden kysyntää ylläpidetään riittävän osaamisen, verkostoitumisen ja kilpailun mahdollistamiseksi. Suurista yli 50 miljoonan euron kehittämishankkeista laaditaan muutaman yksityisrahoittei-

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Infra Rakentaminen ja palvelut 2001-2005 Loppuseminaari 2.3.2006 Infra-ohjelma on tukenut alan

Lisätiedot

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI. Teemu Perälä puh

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI. Teemu Perälä puh INFRA 2010 -SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI Teemu Perälä teemu.perala@navico.fi puh.050-598 8405 8.1.2008 Taustaa ja lähtökohtia Sähköinen hankintamenettely on Tiehallinnossa käytössä täydessä laajuudessa vuoteen

Lisätiedot

TIEMERKINTÄPÄIVÄT Radisson Blu, Oulu (Hallituskatu 1) Torstai

TIEMERKINTÄPÄIVÄT Radisson Blu, Oulu (Hallituskatu 1) Torstai TIEMERKINTÄPÄIVÄT 7-8.2.2013 Radisson Blu, Oulu (Hallituskatu 1) Torstai 14:00 14:30 Tiemerkinnät ELY:n näkökulmasta Markku Tervo / POP-ELY 1 PUHEENVUORON TEEMAT 1. Tiemerkintöjen tilanne ELYn näkökulmasta

Lisätiedot

6.9.2006. Osaamisklusteri - Competence Cluster

6.9.2006. Osaamisklusteri - Competence Cluster - Competence Cluster 2 Sisältö Hankintastrategia - HANKINTA 2010 Tiehallinnon ydinosaaminen Mitä klusteri onnistuessaan EI ole? n tehtävä Toimintamalli Klusterin hallinta Mitä klusteri tarjoaa? Toimintamuotoja

Lisätiedot

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI

INFRA SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI INFRA 2010 -SEMINAARI KUUSAMON PILOTTI Teemu Perälä teemu.perala@navico.fi puh.050-598 8405 5.11.2008 Taustaa ja lähtökohtia Sähköinen hankintamenettely on Tiehallinnossa käytössä täydessä laajuudessa

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HANKINNAN JA TUOTANNON TOIMINTAMALLI. Infra 2010 iltapäiväseminaari 9.2.2006 Markku Teppo, Tiehallinto

SÄHKÖINEN HANKINNAN JA TUOTANNON TOIMINTAMALLI. Infra 2010 iltapäiväseminaari 9.2.2006 Markku Teppo, Tiehallinto 1 SÄHKÖINEN HANKINNAN JA TUOTANNON TOIMINTAMALLI Infra 2010 iltapäiväseminaari 9.2.2006 Markku Teppo, Tiehallinto 2 Tiehallinnon hankintastrategian päivityksen periaatteita uuden teknologian ja tiedonhallinnan

Lisätiedot

1. Tuotemalli ja tiedonsiirto

1. Tuotemalli ja tiedonsiirto 1. Tuotemalli ja tiedonsiirto Suunnittelu- ja rakentamisprosessi Hankintaprosessi Ylläpitoprosessi Koneautomaatio ja numeerinen ohjaus Laatutiedon automaattinen keruu ja jalostaminen Tietojen ja prosessien

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Kokemuksia hankintaklinikoista KEHTO-foorumi, Joensuu 24.5.2011 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

KEHITTÄMISEN NELIKENTTÄ

KEHITTÄMISEN NELIKENTTÄ KEHITTÄMISEN NELIKENTTÄ TIEDON- HALLINTA HANKINTA JÄRJESTELMÄTASON KEHITTÄMINEN -Tulosten käyttöönoton aikajänne 5 10 vuotta SOVELLUSTEN KEHITTÄMINEN -Tulosten käyttöönoton aikajänne 1-5 vuotta KOULUTUS

Lisätiedot

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Kansallisarkiston on valtion viranomaisena kilpailutettava hankintansa hankintalaissa

Lisätiedot

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012 Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Infrarakennuttamisen haasteita Infraomaisuuden arvon

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Case Sahalahden esikäsittelylaitos. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari , Antti Heikkilä

Case Sahalahden esikäsittelylaitos. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari , Antti Heikkilä Case Sahalahden esikäsittelylaitos Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari 6.10.2006, Antti Heikkilä 2009 Sisältö 1. Tausta ja tavoitteet 2. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn käytön yleiset vaatimukset

Lisätiedot

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET

HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET 16.4.2013 HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET Jyväskylän kaupungissa noudatetaan seuraavia hankintoja koskevia strategisia linjauksia: Hankinta-asiantuntemuksen lisääminen Ennakoiva

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus 23.1.2017 Kaupunginvaltuusto 30.1.2017 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 STRATEGISET ARVOT... 3 Avoimuus... 3 Kestävä kasvu... 3 Kuntalaislähtöisyys... 3 Uudistumisvalmius... 3

Lisätiedot

Hankinnan toimintalinjat 13.11.2012

Hankinnan toimintalinjat 13.11.2012 Hankinnan toimintalinjat 13.11.2012 Esityksen sisältö Liikenneviraston hankintojen linjaukset ja hankintakategoriat Hoidon ja käytön hankintojen tavoitteet Laadunvarmistuksen periaatteet Tiestön hoidon

Lisätiedot

INFRA 2010 KEHITYSOHJELMA LISÄÄ TUOTTAVUTTA JA KILPAILUKYKYÄ. Toim.joht. Terho Salo Rakennusteollisuus RT ry

INFRA 2010 KEHITYSOHJELMA LISÄÄ TUOTTAVUTTA JA KILPAILUKYKYÄ. Toim.joht. Terho Salo Rakennusteollisuus RT ry INFRA 2010 KEHITYSOHJELMA LISÄÄ TUOTTAVUTTA JA KILPAILUKYKYÄ Toim.joht. Terho Salo Rakennusteollisuus RT ry INFRA AVAINASEMASSA YHTEISKUNNALLISTEN TOIMINTOJEN MAHDOLLISTAJANA Rakennetun infrastruktuurin

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT

Lisätiedot

Hankintojen yhteinen kehittäminen

Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankinnan ohjeistuspalvelu 26.3.2015 Liikennevirasto ja ELY keskusten L- vastuualue Liikennevirasto perustettiin vuoden 2010 alussa. Virastoon yhdistettiin Tiehallinnon

Lisätiedot

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

Uusiomateriaalien käyttö tierakenteissa, Liikenneviraston ohjeet

Uusiomateriaalien käyttö tierakenteissa, Liikenneviraston ohjeet Uusiomateriaalien käyttö tierakenteissa, Liikenneviraston ohjeet Laura Pennanen, Liikennevirasto Kaakkois-Suomen UUMA2-alueseminaari, 5.5.2015 Liikenneviraston strategia Visio vuoteen 2025 Fiksut väylät

Lisätiedot

Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa

Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa Innovaatioita ja markkinavuoropuhelua rakennusalan hankinnoissa KOKO-hankintakoulutus, Hyvinkää 26.10.2010 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia haasteellisissa

Lisätiedot

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta 2 Milloin julkisilla hankinnoilla kannattaa tavoitella innovaatioita?

Lisätiedot

Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen?

Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Mitä uutta yksityiset palveluntuottajat tuovat palvelurakenteeseen? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2. 4.10.2012 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Toimintaympäristön muutos Asiakkaiden

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Osaaminen ja innovaatiot

Osaaminen ja innovaatiot Osaaminen ja innovaatiot "Yhtenä ohjelman tärkeimmistä tavoitteista on tukea ja edistää uuden teknologian käyttöönottoa. Kullekin kehityshankkeelle pyritään löytämään kumppaniksi hanke, jossa uutta tietämystä

Lisätiedot

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS 13.10.2010 Esillä tiedotustilaisuudessa Liikennepolitiikan toimintaympäristö 2010-luvulla: Kiristyvä julkinen talous Talous- ja elinkeinorakenteen muutos

Lisätiedot

Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja. Asianajaja Tuomas Aho

Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja. Asianajaja Tuomas Aho Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja Asianajaja Tuomas Aho Asianajotoimisto Bützow Oy Bützow Attorneys Ltd. www.butzow.com butzow@butzow.com firstname.lastname@butzow.com

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala 2 Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan tehostaminen väylänpidossa. EKOTULI + LINTU seminaari 28.4.2010

Ilmastopolitiikan tehostaminen väylänpidossa. EKOTULI + LINTU seminaari 28.4.2010 Ilmastopolitiikan tehostaminen väylänpidossa EKOTULI + LINTU seminaari 28.4.2010 ILMATIE-projekti Tiehallinnon EKOTULI -teeman projekti (Ekotehokas ja turvallinen liikennejärjestelmä); Tiehallinnon selvityksiä

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö

ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen. Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-keskusten infrahankintojen kehittäminen Jukka Karjalainen, Liikennevirasto Matti Hermunen, Työ- ja elinkeinoministeriö ELY-infrahankinnat ELY-Infrahankinnoilla tarkoitetaan Elinkeino-,Liikenne ja Ympäristökeskusten

Lisätiedot

Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOHtutkimusohjelman

Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOHtutkimusohjelman Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOHtutkimusohjelman jälkeen 2 Projektin tausta, tavoitteet ja rajaukset VOH on paikannut monia tiedon ja menetelmien puutteita, mutta uusiakin tarpeita

Lisätiedot

Livin allianssi/ipt-hankkeiden käynnistysvaiheista. IPT , LIVI Mauri Mäkiaho

Livin allianssi/ipt-hankkeiden käynnistysvaiheista. IPT , LIVI Mauri Mäkiaho Livin allianssi/ipt-hankkeiden käynnistysvaiheista IPT 9.5.-17, LIVI Mauri Mäkiaho Väylämuodot Hyödynnämme tietoa monipuolisesti Koko yhteiskunnan käytössä oleva liikennetieto mahdollistaa liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Tekes, Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat aktivaattori Mia Toivanen www.tekes.fi/huippuostajat SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Avoin menettely Rajoitettu menettely

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Julkiset hankinnat Cleantech-innovaatioiden edistäjinä seminaari 2.12.2009 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Hankintojen tavoitteet, valintakriteerit ja sopimuskannusteet TUKEFIN 2 - tuottavuushanke

Hankintojen tavoitteet, valintakriteerit ja sopimuskannusteet TUKEFIN 2 - tuottavuushanke Hankintojen tavoitteet, valintakriteerit ja sopimuskannusteet TUKEFIN 2 - tuottavuushanke Lauri Merikallio Jukka Yliherva Sisältö Hankinnat, yhteistyö ja tuottavuus TUKEFIN JALKAUTUSMALLI Esimerkkejä TUKEFIN

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 JULKISET HANKINNAT... 3 Syrjimättömyys... 3 Yhdenvertaisuus... 3 Avoimuus... 3 Suhteellisuus... 3 HANKINTATOIMINNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi

Lisätiedot

Innovaatioiden pilotointi infrahankkeissa. Uusien ratkaisuiden käyttöönoton nopeuttaminen Laura Apilo

Innovaatioiden pilotointi infrahankkeissa. Uusien ratkaisuiden käyttöönoton nopeuttaminen Laura Apilo Innovaatioiden pilotointi infrahankkeissa Uusien ratkaisuiden käyttöönoton nopeuttaminen Laura Apilo 30.3.2006 Pilotointitoiminnan tavoitteet Käytännön kokeilujen tarkoituksena on tukea innovaatioiden

Lisätiedot

KH KV

KH KV Kiteen kaupungin palveluohjelma 2010 KH 10.5.2010 112 KV 17.5.2010 26 Sisältö 1. Palveluohjelman tarkoitus ja suhde kaupunkistrategiaan... 1-2 2. Palveluohjelman oleellisimmat päämäärät, toteuttaminen

Lisätiedot

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Harri Kemppi One1 Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Sisältö One1 Oy Hankinnan haasteet Lainsäädääntö Hankintamenettelyt Hankinnan mahdollisuudet Lähienergian kokonaisratkaisuja One 1 Oy perustettu

Lisätiedot

Uusiomateriaalien suunnittelun ja hankinnan kehittäminen

Uusiomateriaalien suunnittelun ja hankinnan kehittäminen Uusiomateriaalien suunnittelun ja hankinnan kehittäminen Timo Tirkkonen, Liikennevirasto UUMA2-vuosiseminaari 7.10.2014 Liikennevirasto UUMA2-ohjelmassa Liikennevirasto Osallistumme UUMA2-ohjelman ja sen

Lisätiedot

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013 Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa Timo Martelius Hankintajohtaja 0 Espoon hankinnan painopistealueet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa 08.06.2010 Antti Sinisalo Sisältö Julkinen hankinta ja kansallinen kilpailutusprosessi Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa Avoin

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa kokemuksia hankintaklinikoista

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa kokemuksia hankintaklinikoista Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa kokemuksia hankintaklinikoista Tuotanto- ja operointi-innovaatiot: julkinen-yksityinen yhteistyöseminaari Tampereen yliopisto 7.10.2010 Pekka

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1

Lisätiedot

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Huippuostajia ympäristöpalveluihin Huippuostajia ympäristöpalveluihin Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Piia Moilanen 28.8.2013 www.tekes.fi/huippuostajat Agenda o ELY:jen ympäristöpalveluhankinnat Ylijohtaja

Lisätiedot

Suunnitteluprosessin uudistaminen

Suunnitteluprosessin uudistaminen Suunnitteluprosessin uudistaminen Liikennejärjestelmäpäivä 20.4.2016 Matti Levomäki Suunnitteluprosessin uudistaminen TAVOITE Suunnittelun toimintatapojen kehittäminen siten, että ne tuottavat vaikuttavimmat

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Pilotin yleisesittely

Pilotin yleisesittely TUKEFIN-PILOTTI MAAKAASUPUTKI LEMPÄÄLÄ-KANGASALA Pilotin yleisesittely Projekti on Tukefin - ohjelmaan kuuluva pilottihanke, jossa testataan julkisen sektorin teettämän kohteen kilpailutuksen valintakriteereitä

Lisätiedot

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt Uusi hankintalaki ja sote-palvelut Metropolia AMK 1.9.2017 Tarja Sinivuori-Boldt Hankintalain tavoitteet Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen

Lisätiedot

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto 13.3.2014 Sisältö Liikennevirasto lyhyesti Lähivuosina meillä ja maailmalla Liikenneviraston strategia Mitä älyliikenne tarkoittaa? Esimerkkejä

Lisätiedot

GNA, projektin suositukset

GNA, projektin suositukset GNA, projektin suositukset Vaiheessa 1 priorisoidut projektit Projektien tulokset ja suositukset Projektien tavoitteet vaiheessa 3 Matti Piispanen Tiehallinto, asiantuntijapalvelut GNA, vaiheessa 1 priorisoidut

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Uudet hankintalait voimaan 1.1.2017 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista

Lisätiedot

Infra 2010 -pilotti:

Infra 2010 -pilotti: 1(12) Infra 2010 -pilotti: Ylläpito- ja hoitoprosessin testaaminen yhteisurakassa - Kuusamon pilotti 2(12) 1. TAUSTA Infra 2010 -pilottien suuntaaminen siten, että tarkastellaan kokonaisuutta, sen osia

Lisätiedot

Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012

Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012 Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012 Valtiontalouden tarkastusviraston rooli Tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta => julkisista

Lisätiedot

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Fiksu kaupunki 2013-2017. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Fiksu kaupunki 2013-2017 Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet Energiatehokas ja kestävä Uusien ratkaisujen testaus Käyttäjät mukaan Rakentuu paikallisille vahvuuksille Elinvoimainen elinkeinoelämä

Lisätiedot

HUMPPA. Hoidonjohtomallin pilotointi Espoo 2014 2019. Katja Levola, Pirkanmaan ELY-keskus

HUMPPA. Hoidonjohtomallin pilotointi Espoo 2014 2019. Katja Levola, Pirkanmaan ELY-keskus HUMPPA Hoidonjohtomallin pilotointi Espoo 2014 2019, Pirkanmaan ELY-keskus Esityksen sisältö Taustaa tilaajista Liikenneviraston ja ELY-keskusten hoidon ja ylläpidon alueurakointi Hoidonjohtourakkamalli

Lisätiedot

Gemensam Nordisk Anläggningsmarknad GNA. Tilannekatsaus Jatkotoimenpiteet. Hankinta 2010 versus GNA

Gemensam Nordisk Anläggningsmarknad GNA. Tilannekatsaus Jatkotoimenpiteet. Hankinta 2010 versus GNA Gemensam Nordisk Anläggningsmarknad GNA Tilannekatsaus 31.5.2006 Jatkotoimenpiteet Hankinta 2010 versus GNA Pohjoismaisen ministerineuvoston aloitteesta vuonna 2003 perustettu pohjoismaisten tie- ja ratalaitosten

Lisätiedot

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus

PIENHANKINTAOHJEET. Hyväksytty: Kunnanhallitus PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty: Kunnanhallitus 4.2.2019 8 Hankintalain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata

Lisätiedot

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla Päällystealan digitalisoinnin työpaja 11.11.2015/ Mirja Noukka Digitalisaatiolle on tällä hallituskaudella vahva tilaus 17.11.2015

Lisätiedot

Hankintaohje. Hankintaohje

Hankintaohje. Hankintaohje Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen

Lisätiedot

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa toimialueensa valtion hallinnoiman

Lisätiedot

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki

Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Rådgivningsenheten för offentlig upphandling

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne Kuulemistilaisuus 31.10.2014 1 Taustaa Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa, valmisteluryhmä 24 kertaa Asioita on käsitelty teemoittain siten,

Lisätiedot

Iin alueurakka hankintapilotti

Iin alueurakka hankintapilotti Iin alueurakka 2016-2021 hankintapilotti URAKKA-ALUETTA KUVAAVIA LUKUJA URAKKA-ALUETTA KUVAAVIA LUKUJA TAVOITE Tavoitteena on testata vaiheiden 2 ja3 kokonaisvaltaista sähköistä toimintamallia TAVOITE

Lisätiedot

Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa

Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa Kristiina Laakso, Liikennevirasto Hankesuunnittelupäivä 25.10.2016 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto Toimintaympäristön muutokset Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat. Urbanisoituminen muuttaa palvelutarpeita ja yhdyskuntarakennetta.

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki/ tilaajaryhmä/ ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I Kaupungin

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015 UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit Kristiina Laakso 10.9.2015 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

Lisätiedot

Sisäisen tarkastuksen ja yhteistyöryhmien palautteet toimintatapaan. Ismo Kohonen

Sisäisen tarkastuksen ja yhteistyöryhmien palautteet toimintatapaan. Ismo Kohonen Sisäisen tarkastuksen ja yhteistyöryhmien palautteet toimintatapaan Ismo Kohonen 17.8.2016 Sisäisen tarkastuksen kohde, laajuus ja rajaukset Tarkastuksen kohde oli Väylänpidon alueurakkasopimusten hallinnan

Lisätiedot

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Juha Myllymäki Johtava lakimies Suomen Kuntaliitto Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTA ISÄNTÄKUNTA (YHTEISTOIMINTA-ALUE) KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Lakimies Jonna Törnroos Hankintalain sopimustyypit Hankintasopimukset Käyttöoikeussopimukset Tavarahankintasopimukset Palveluhankintasopimukset

Lisätiedot

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin Pirkanmaan maanrakennuspäivä 2016 12.1.2016 Markku Niemi Taustaa Liikenneviraston hallinnoiman väyläomaisuuden

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Hankintaklinikka uusi menettelytapa hankinnoissa

Hankintaklinikka uusi menettelytapa hankinnoissa Hankintaklinikka uusi menettelytapa hankinnoissa case Keskuskatu 12.3.2009 Finlandiatalo Reijo Järvinen Esityksen sisältö Hankintaklinikasta yleisesti Keskuskatu projekti Urakoitsijan valintamenettely

Lisätiedot

Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko?

Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko? Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko? Hoidon toimivuusvaatimukset Pekka Liisanantti Sisältö YIT:n yleisiä kokemuksia hoitourakoista ja asiakirjojen toimivuudesta Toimivuusvaatimukset Palvelulupaus:

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat

Innovatiiviset julkiset hankinnat Innovatiiviset julkiset hankinnat Kasvusopimusseminaari 6.11.2014 Kuntatalo Oulun kaupunki TP 2013 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 175 M Palvelujen ostot 454 M erikoissairaanhoidon ostot 192 M muut palvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön. Erja Snellman 1.3.2011 Helsingin kaupungin terveyskeskuksen näkökulma yhteistyöhön Erja Snellman 1.3.2011 Julkisten hankintojen lähtökohta Kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava hankintalain

Lisätiedot

Päällystettyjen teiden kuivatuksen kunnossapidon toimintalinjat. Väyläviraston julkaisuja 16/2019

Päällystettyjen teiden kuivatuksen kunnossapidon toimintalinjat. Väyläviraston julkaisuja 16/2019 Päällystettyjen teiden kuivatuksen kunnossapidon toimintalinjat Väyläviraston julkaisuja 16/2019 Väyläviraston julkaisuja Sisällysluettelo 16/2019 Esipuhe 3 Kuivatuksen kunnossapito on tärkeä osa päällysteiden

Lisätiedot

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA Johanna Vakkuri 21.4.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Julkiset hankinnat Lainsäädäntö Perusperiaatteet Tyrnävän kunta hankkijana Mitä, miten, kuinka paljon Case: Rantaroustin

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET

HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET Hyväksytty kh 8.4.2013 111 Päivitetty kh 18.8.2014 185 HUITTISTEN KAUPUNGIN PIENHANKINTAOHJEET 1. Tavoitteet pienhankinnoissa Pienhankinnoilla tarkoitetaan kansallisen

Lisätiedot

Liikeidea. Etunimi Sukunimi

Liikeidea. Etunimi Sukunimi Liikeidea Funidata Oy on perustettu maaliskuussa 2016 Tampereen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisen Opintohallinnon tietojärjestelmän modernisointi OTM-hankkeen

Lisätiedot

Pohjois-Savon ELY. Valinnanvapauspilotti. Jussi Pyykkönen

Pohjois-Savon ELY. Valinnanvapauspilotti. Jussi Pyykkönen Pohjois-Savon ELY Valinnanvapauspilotti Jussi Pyykkönen 4.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Hankkeen tausta (Jan Blomberg) Hankintakokonaisuus (Jussi Pyykkönen) Pilotoinnista Kilpailutuskonsepti Hankintamalli

Lisätiedot

KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä. Hankintaseminaari

KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä. Hankintaseminaari KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä Hankintaseminaari 11.4.2019 Kouvolan kaupunkistrategia 2019-2030 ELINVOIMAN KASVU HYVINVOINNIN KASVU SISÄISTEN TOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Liikennevirasto 2

Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Liikennevirasto 2 Liikenneviraston digitalisaatiohanke, tulevaisuuden liikenne, mitä se tuo tullessaan motoristien ja tienkäyttäjien näkökulmasta SMOTO kerhokonferenssi Jan Juslén, Tieto-osaston johtaja, Liikennevirasto

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! 4.2.2016 Erkki Kainulainen Jämsä Elämäsi tarina 1 Hankintadirektiivit ja uusi hankintalaki I Uudet hankintadirektiivit on hyväksytty EU:ssa keväällä 2014

Lisätiedot