Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt. Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV 2.3.2012"

Transkriptio

1 Innovatiivinen toiminnan kehittäminen ja oikeat hankintamenettelyt Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti/VTV

2 Valtiontalouden tarkastusviraston rooli Tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta => julkisista hankinnoista annetun lainsäädännön noudattamisen valvonta olennainen osa perustuslain 90 :ssä säädettyä tarkastusviraston laillisuustarkastustehtävää Tarkastusvirasto on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 287 artiklassa tarkoitettu ylin kansallinen tilintarkastuselin, joka toimii Euroopan tilintarkastustuomioistuimen yhteistyöviranomaisena unionin ulkoisessa valvonnassa VTV tarkastuksillaan valvoo unionin oikeuden ja sen tavoitteiden asianmukaista toteutumista Suomessa VTV soveltaa julkisista hankinnoista annettua lainsäädäntöä samoin kuin niitä sovelletaan Euroopan unionin tuomioistuimessa ja EU:n komissiossa sekä kansallisissa tuomioistuimissa. EU-oikeussidonnaisuuden johdosta hallituksen esityksen perustelut ja kansalliset kannanotot eivät ole johtava argumentaatioperusta VTV pyrkii edistämään korkealaatuista ja tuloksellista taloudenhoitoa 2

3 Innovaatioiden ja hankintojen mahdollisuudet Julkisella vallalla erityinen velvoite edistää tuottavuutta tässä taloudellisessa tilanteessa Toiminnan uudistuminen tärkeää Tarvitaan toiminnallisia innovaatioita ICT-ratkaisut antavat mahdollisuuden toiminnallisille muutoksille ICT:n ja tietojohtamisen keinoin valtion ja kuntien toiminnassa noin 800 miljoonan euron säästöpotentiaali käyttämällä nykyisiä parhaita teknologioita Julkinen valta voi käyttää hankintojaan myös tukemaan talouskasvun muodostumista ja dynaamista taloutta Suomessa on OECD:n Economic Survey 2011 mukaan perusteltua vahvistaa kilpailua palvelumarkkinoilla Mahdollisimman kilpailullinen toiminnan kehittäminen ja ratkaisujen hakeminen Suomessa on monilla ICT:n sektoreilla tarvetta avata markkinaa uusille toimijoille ja saada lisää aitoa kilpailua 3

4 Hankintalainsäädännön soveltamisen vaikeudet Hankintalainsäädännön teknisyys on aiheuttanut hankaluuksia soveltamisessa tarkoitus tällä tilaisuudella tukea sitä, että hankintamenettelyitä voitaisiin soveltaa oikein Tarjouspyynnön laatiminen - osataanko määritellä mitä ollaan hankkimassa tarjouspyynnön laatiminen on yksi vaihe hyvää toiminnan suunnittelua ja kehittämistä Laatuvertailun ja pisteytyksen sekä prosessin ongelmat Yhteentoimivuuden vaatimusten asettamisen puutteet sekä tarvittaessa arkkitehtuurin osien hankkiminen yhteentoimivina osasina Määrittelyiden ja tietorakenteiden suunnittelun antaminen järjestelmätoimittajan käsiin 4

5 Hankintalainsäädännön soveltamisen vaikeudet Suorahankinnat ICT:n ja toiminnan kehittämisessä Hankintaosaamisen puutteet - hankintatoimen strategista käyttämistä ei välttämättä nähdä innovatiivisen toiminnan kehittämisen välineenä Ei välttämättä hyödynnetä kaikkia menettelyitä kilpailullista neuvottelumenettelyä voitaisiin hyödyntää rohkeammin Toiminnan suunnittelun ja kehittämisen näkeminen vaiheittaisena prosessina, jossa hyödynnetään kilpailullisia elementtejä Selkeät ja jatkuvasti konkretisoituvat tavoitteet = > pelkkä toiminta-ajatus ei riitä hankinnan perustaksi Toiminnalliset uudistusmallit Markkinoilla olevien ratkaisujen kartoitus ICT-ratkaisujen hakemaan tukemaan toiminnan uudistumista 5

6 Innovaatiot ja hankinnat Valtiolla ja kunnissa tarvitaan erityisesti toiminnallisia uudistuksia (toiminnallisia innovaatioita) Usein ei tarvitse hakea ICT-innovaatioita vaan teknisiä ratkaisuja, jotka tukevat toiminnallista uudistamista Esikaupalliset hankinnat sekä kilpailulliset T&K -hankinnat Komission tiedonanto Haetaan markkinoilta kilpailullisella menettelyllä ratkaisumahdollisuuksia tai prototyyppi-vaiheen uusia ratkaisuja Pilotointi yrityksen ja julkisen vallan riskillä tai yrityksen riskillä => varsinainen laajempi hankinta niistä jotka toimivat Kilpailuttaminen eli varsinainen hankinta Olemassa olevien ratkaisumallien riittävä selvittäminen ennen kilpailutusta Haetaan eri ratkaisuvaihtoehtoja Kilpailullinen neuvottelumenettely on yksi lainmukainen vaihtoehto, jos ehdot täyttyvät sopii myös ketterän kehityksen menetelmiin 6

7 Innovaatiot arjen käytäntöön ICT-sopimuksen ehdot ovat ratkaisevia Valtio ja julkinen valta voivat isoina ostajina aina vaatia omien yleisten sopimusehtojensa noudattamista (JIT) Jos valtio rahoittaa ICT-ratkaisun kehittämisen, tulee valtion saada siihen riittävät IPR-oikeudet rinnakkainen IPR-oikeus ja oikeus hyödyntää sekä oikeus siirtää tietyin ehdoin eteenpäin 7

8 Näkökulmia tulevaisuuteen Euroopan unionin hankintalainsäädännön uudistus - komission ehdotukset Komissio korostaa kilpailun merkitystä ja reilua kilpailuttamista Kilpailuttaminen on myös toiminnan kehittämisen väline Ehdotetaan myös uutta neuvottelumenettelyä Innovaatiokumppanuus Tutkimus- ja innovaatioprosessin mukainen kumppanuuden vaiheistus Kilpailuttamisen taitava käyttö on suomalaisen hallinnon tehokkuus- ja menestystekijä Samalla voidaan luoda alustaa kansainvälistesti yhä kilpailukykyisimmille suomalaisille yrityksille 8

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta

Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti /VTV 20.11.2007 Sisältö VTV:n perustuslaillinen tehtävä

Lisätiedot

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Avoin menettely Rajoitettu menettely

Lisätiedot

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström #innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,

Lisätiedot

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä

Lisätiedot

Innovatiivinen hankintaprosessi

Innovatiivinen hankintaprosessi Innovatiivinen hankintaprosessi Mikä se on ja miten se tehdään? Kuntatalo 4.5.2015 Katariina Huikko johtava lakimies Mikä on innovaatio? Hankintalain valmistelutyöryhmän mietintö TEM 37/2015, 4 : Innovaatio

Lisätiedot

INNOVAATIOIDEN HANKINTA

INNOVAATIOIDEN HANKINTA K I R S I - M A R I A H A L O N E N O T T, V T 2 7. 0 9. 2 0 1 6 INNOVAATIOIDEN HANKINTA Hankintalainsäädäntö este vai mahdollisuus? Innovaatioiden hankinta voimassa olevan lainsäädännön nojalla Innovaatio

Lisätiedot

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009

Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus. Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Kansallisarkiston digitointihankkeen kilpailutus Tuomas Riihivaara 29.10.2009 Laki julkisista hankinnoista (348/2007) Kansallisarkiston on valtion viranomaisena kilpailutettava hankintansa hankintalaissa

Lisätiedot

EU ja julkiset hankinnat

EU ja julkiset hankinnat EU ja julkiset hankinnat Laatua hankintoihin Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen

Lisätiedot

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina

Harri Kemppi One1. Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Harri Kemppi One1 Energiaratkaisun hankinta kokonaispakettina Sisältö One1 Oy Hankinnan haasteet Lainsäädääntö Hankintamenettelyt Hankinnan mahdollisuudet Lähienergian kokonaisratkaisuja One 1 Oy perustettu

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013

Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa. Timo Martelius Hankintajohtaja 01.10.2013 Hankinnat innovaatioiden edistäjinä Espoossa Timo Martelius Hankintajohtaja 0 Espoon hankinnan painopistealueet 2013-2016: Kestävä kehitys Sosiaalinen ja eettinen kehitys Ekologinen kehitys Taloudellinen

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Case Sahalahden esikäsittelylaitos. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari , Antti Heikkilä

Case Sahalahden esikäsittelylaitos. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari , Antti Heikkilä Case Sahalahden esikäsittelylaitos Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari 6.10.2006, Antti Heikkilä 2009 Sisältö 1. Tausta ja tavoitteet 2. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn käytön yleiset vaatimukset

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

Innovatiivisten toimintamallien skaalautuminen

Innovatiivisten toimintamallien skaalautuminen Innovatiivisten toimintamallien skaalautuminen Innovatiiviset hankinnat -seminaari Julkisten hankintojen yhdistys 15.3.2017 Matti Vedenkannas johtava laisäädäntöasiantuntija, OTT Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

Julkiset innovatiiviset hankinnat

Julkiset innovatiiviset hankinnat Julkiset innovatiiviset hankinnat Miten julkishallinto kykenee hankkimaan esimerkiksi innovatiivisia cleantech-ratkaisuja? Antti Tuukkanen hankinta-asiantuntija KL-Kuntahankinnat Oy Innovatiivisuus, agenda

Lisätiedot

Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014

Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014 Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014 Hankintalain tavoitteita Heka Vesala Viitankruununtie Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä Turvata

Lisätiedot

IT-hankinnat - ongelmista ratkaisuihin

IT-hankinnat - ongelmista ratkaisuihin IT-hankinnat - ongelmista ratkaisuihin Johtava tuloksellisuustarkastaja, FM, HTT, IT-oikeuden dosentti Tomi Voutilainen Valtiontalouden tarkastusvirasto ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Kapseloidut liiketoimintamallit

Lisätiedot

Huippuostajat. 11:20 Lounas

Huippuostajat. 11:20 Lounas Huippuostajat 8:00 Rekisteröityminen ja aamukahvi 8:30 Tekes ja kysynnän edistäminen, Pekka Soini, Tekesin pääjohtaja Huippuostajat ohjelma - mitä, kenelle ja miksi Sampsa Nissinen, Ohjelmapäällikkö Key

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA HANKINTAILTA 20.4.2016 YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA Keski-Suomen kunnat Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2015 Palkat 35 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 10 % Sosiaali- ja terveystoimi 49 % (Toimintamenot

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset

Hankintalainsäädännön tulevat muutokset Hankintalainsäädännön tulevat muutokset 12.2.2014 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy! PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto www.ptcs.fi!

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Julkisten hankintojen innovatiiviset toimintamallit (8/2017) 157/54/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Julkisten hankintojen innovatiiviset toimintamallit (8/2017) 157/54/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Julkisten hankintojen innovatiiviset toimintamallit (8/2017) 157/54/2015 Työ- ja elinkeinoministeriö, 8.5.2017. Valtiovarainministeriö, 9.5.2017. Innovaatiorahoituskeskus

Lisätiedot

Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM

Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM Mikä on innovatiivinen hankinta ja miten innovaatio hankitaan? Veli Sinda, asiantuntija, OTM 19.1.2017 Teknologiateollisuus 2 Taustaa Hankintadirektiivit julkaistu 28.3.2014 EU:n virallisessa lehdessä

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Kokemuksia hankintaklinikoista KEHTO-foorumi, Joensuu 24.5.2011 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne. Kuulemistilaisuus 31.10.2014 Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus valmistelun tilanne Kuulemistilaisuus 31.10.2014 1 Taustaa Ohjausryhmä on kokoontunut neljä kertaa, valmisteluryhmä 24 kertaa Asioita on käsitelty teemoittain siten,

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO TEHTÄVÄ VALTIONTALOUDEN VISIO TARKASTUSVIRASTO ARVOT 2 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO TEHTÄVÄ VISIO ARVOT 3 VALTIONTALOUDEN 4 Valtiontalouden tarkastusvirasto on riippumaton ja puolueeton taloudenhoidon

Lisätiedot

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, / Oulu

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, / Oulu Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, 18.1.2017 / Oulu 19.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Julkisten hankintojen merkitys on valtava Suomen julkinen sektori hankkii rakennusurakoita, tavaroita

Lisätiedot

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen Avoin DATA Avoin tieto Seminaari 22.4.2013 Mikkelissä Juha Ropponen Eurooppa 2020 visio ja sen kolme toisiaan vahvistavaa prioriteettia: Älykäs kasvu: Kestävä kasvu: Osallistava kasvu: osaamiseen ja innovointiin

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Julkiset hankinnat Cleantech-innovaatioiden edistäjinä seminaari 2.12.2009 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala

HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala . HANKINTALAKI UUDISTUU Elise Pekkala 1 Hankintalain uudistustarve Suomen lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007, perusperiaatteet

Lisätiedot

Uudistumisella tuottavuusloikka

Uudistumisella tuottavuusloikka Uudistumisella tuottavuusloikka Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 18.8.2016 www.alueuudistus.fi 17.8.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki Kehittämistyö ja keskeiset onnistumiset..08 Avustukset 6, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0, Tavaroiden ja palveluiden ostot yhteensä 7, Palvelujen ostot 6,8 Tampereen hankintojen volyymit Toimintakulut

Lisätiedot

Julkiset hankinnat innovaatioiden. jatkotoimenpiteet

Julkiset hankinnat innovaatioiden. jatkotoimenpiteet Julkiset hankinnat innovaatioiden kehitysalustana kokemuksia ja jatkotoimenpiteet 2.12.2009 Suvi Kemppainen Suvi Kemppainen Ohjelmajohtaja Tausta ja tavoitteet Uudenmaan maakuntaohjelman toteuttamisuunnitelma

Lisätiedot

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä

Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Valtiontalouden tarkastusvirasto Maakunnan muutosjohtajien verkostotapaaminen 15.2.2018 Marko Männikkö Anna-Liisa Pasanen Mikä on VTV? Mikä on tarkastusmandaatti

Lisätiedot

MEP Sirpa Pietikäinen. Julkiset hankinnat

MEP Sirpa Pietikäinen. Julkiset hankinnat MEP Sirpa Pietikäinen Julkiset hankinnat Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen

Lisätiedot

Potkua hankintaosaamiseen ja menettelyihin. Innovatiiviset hankinnat Innokylä Raili Hilakari

Potkua hankintaosaamiseen ja menettelyihin. Innovatiiviset hankinnat Innokylä Raili Hilakari Potkua hankintaosaamiseen ja menettelyihin Innovatiiviset hankinnat Innokylä 2.1 Raili Hilakari Hankintalaki menossa hankintalain 3. kokonaisuudistus laki tulee voimaan v. 2016 valmistelua johdetaan hyvin,

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus. 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus 24.2.2016 Sote-digi työryhmän kokous vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi

Lisätiedot

Hankintadirektiivit - ja käytäntö

Hankintadirektiivit - ja käytäntö Hankintadirektiivit - ja käytäntö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Julkisten hankintojen neuvontayksikön järjestämä direktiiviuudistuksen info- ja kuulemistilaisuus hankintayksiköille ja yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Kestävän kilpailupolitiikan elementit

Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kilpailuviraston 20-vuotisjuhlaseminaari Finlandia-talo 7.10.2008 Matti Vuoria, toimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Lähtökohta Esityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti Kohti Suomi 2030 -strategiaa Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti 15.9.2010 Suomen pirulliset haasteet Valtiontalouden tasapainottaminen ja kestävyys vaatii pidemmän ohjelman Kilpailukyvystä ja osaamisesta huolen

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö?

Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö? Valtion infraomaisuuden hallinta: kestävään infraan ja talouteen - mahdoton yhtälö? Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti 24.9.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n näkökulmat valtion infraomaisuuteen 2

Lisätiedot

Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus

Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Jätehuoltopäivät 2014 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Usein esitettyjä kommentteja hankintalaista

Lisätiedot

Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi

Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Kesto 2013-2016 Arvioitu kokonaislaajuus 60 miljoonaa Tekesin rahoitus 30 miljoonaa Tekes

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat

Innovatiiviset julkiset hankinnat Innovatiiviset julkiset hankinnat Kasvusopimusseminaari 6.11.2014 Kuntatalo Oulun kaupunki TP 2013 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 175 M Palvelujen ostot 454 M erikoissairaanhoidon ostot 192 M muut palvelut

Lisätiedot

EK:n kilpailuselvitys

EK:n kilpailuselvitys EK:n kilpailuselvitys 18.2.2016 Taustaa EK edellyttää yksityisen ja julkisen elinkeinotoiminnan tasavertaista asemaa Silloin kun julkisen sektorin on perusteltua kilpailla markkinoilla, sen on toimittava

Lisätiedot

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes Tutkimushaun verkottumistilaisuus 14.1.2014 Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille 2013-2016 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Fiksu

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus. Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011

Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus. Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011 Julkisen tietojohtamisen kehittäminen ja sektoritutkimus Pääjohtaja, dosentti, OTT Tuomas Pöysti/VTV 31.3.2011 Julkinen tietojohtaminen Tietojohtaminen tarkoittaa menetelmiä, joilla tiedon hakeminen sekä

Lisätiedot

Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys

Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys Julkisen talouden kestävyysvaje ja rahoituksen riittävyys Pääjohtaja, dosentti OTT Tuomas Pöysti 27.5.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Uuden vaalikauden suurimpia haasteita on talouskasvun ja kokonaistuottavuuden

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 35/2018 vp Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.4.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö Tuula Manelius

Lisätiedot

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä Euroopan tilintarkastustuomioistuin on Euroopan unionin toimielin, joka perussopimuksen mukaan perustettiin huolehtimaan unionin varojen tarkastamisesta.

Lisätiedot

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt

Uusi hankintalaki ja sote-palvelut. Metropolia AMK Tarja Sinivuori-Boldt Uusi hankintalaki ja sote-palvelut Metropolia AMK 1.9.2017 Tarja Sinivuori-Boldt Hankintalain tavoitteet Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen

Lisätiedot

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA "1. Tänään annetulla asetuksella perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Innovaatiotoimintaa edistävät julkiset hankinnat. Helsingin seudun ilmastoseminaari 9.2.2012, Paasitorni Ville Valovirta

Innovaatiotoimintaa edistävät julkiset hankinnat. Helsingin seudun ilmastoseminaari 9.2.2012, Paasitorni Ville Valovirta Innovaatiotoimintaa edistävät julkiset hankinnat Helsingin seudun ilmastoseminaari 9.2.2012, Paasitorni Ville Valovirta 2 Source - The Purchasing State as a Driver of Innovation. 2009. 3 Julkiset hankinnat

Lisätiedot

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201700471 TMO SinivuoriBoldt Tarja(TEM) 10.11.2017 JULKINEN Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään

Lisätiedot

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Hankintasääntelyn vaikutus kilpailuun? Onnistuneen IT-hankinnan kannalta on haasteellista, jos ostoksen

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu?

Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? Hankintalaki uudistuu mikä muuttuu? To 5.11.2015, 15.15-15.45, LVI-Päivät OTM, Lakimies Minna Rautiainen Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy Keitä me olemme? Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Huippuostajia ympäristöpalveluihin Huippuostajia ympäristöpalveluihin Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Piia Moilanen 28.8.2013 www.tekes.fi/huippuostajat Agenda o ELY:jen ympäristöpalveluhankinnat Ylijohtaja

Lisätiedot

Hankinta-asiamies tilaajan ja tarjoajan apuna. Keskinarkaus. Rajat ylittävät hankinnat Tornionlaakson neuvosto

Hankinta-asiamies tilaajan ja tarjoajan apuna. Keskinarkaus. Rajat ylittävät hankinnat Tornionlaakson neuvosto Hankinta-asiamies tilaajan ja tarjoajan apuna Rajat ylittävät hankinnat Tornionlaakson neuvosto 18.9.2018 1 Kokkola Ylihärmä Himanka Forssa Tampere Espoo Helsinki Kouvola SUOMI YHDYSVALLAT KIINA 2 (o.s.

Lisätiedot

Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi

Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi 23.08.2018 Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi 1 Julkiset hankinnat kaupunkikehittämisen työkalu Hankintoja voidaan ohjata vähimmäisvaatimuksien

Lisätiedot

Hankinnan sisällön määrittely

Hankinnan sisällön määrittely Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen

Lisätiedot

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Työ- ja elinkeinoministeriölle kirjaamo@tem.fi Pvm. 6.7.2015 Lausunnon antaja: Oulun Diakonissalaitoksen säätiö Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Oulun Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki/ tilaajaryhmä/ ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I Kaupungin

Lisätiedot

Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön

Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön Alustat ja Apit tilaajaryhmä 29.8. Eriika Autio & Pekka Alahuhta 29.8.2018 1 Sisältö Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa

Lisätiedot

WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA

WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA WORLD IDEAS Otsikko SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA 22.5.2018 AGENDA 8:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:00 Tervetuloa ja esittelykierros Piia Moilanen, Business Finland & Antti

Lisätiedot

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Kuntien ja markkinoiden rajapinta Kunnan yleinen toimiala (luku 2, 7 ) Aloiteoikeus (luku 5, 23 ) Kuntastrategia (luku

Lisätiedot

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus

INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo Kunnanhallitus INKOON KUNNAN HANKINTASÄÄNTÖ Voimaantulo 1.7.2019 Kunnanhallitus 10.6.2019 Hankintoja ohjaavat: - olemassa oleva lainsäädäntö, EU:n hankintadirektiivi (2014/24/EU) hankintalaki (1397/2016) kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit

Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit Lauri Tapola Kevät 2017 Miksi aihe on tärkeä? IT projekteista onnistuu: 34 % kustannusarvion ja aikataulun mukaisina 51 % ylittää arviot (80 % aikatauluylityksiä)

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

Kuva: Nathalie Bertrams

Kuva: Nathalie Bertrams Kuva: Nathalie Bertrams Sisällysluettelo 3 4 5 Kuva: Georg Schnellnberger 1 2 1 Euroopan komissio, http://ec.europa.eu/trade/policy/accessing-markets/public-procurement/, haettu 17.7.2014 2 https://www.vm.fi/vm/fi/09_valtiontalous/06_valtionhallinnon_hankintatoimi/index.jsp,

Lisätiedot

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Minna Heikka Hankinta-asiamies p. 044 718 2921 minna.heikka@is-hankinta.fi Onnistuneen kaupankäynnin lähtökohtia: 2 Tunne tuotteesi Tunne kauppatapa

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007

Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007 Kilpailullinen neuvottelumenettely JHS-seminaari 30.10.2007 HAUS kehittämiskeskus Oy Varatuomari Liisa Lehtomäki Luennon tavoitteet Käydä lyhyesti läpi kilpailullisen neuvottelumenettelyn kulku hankintalain

Lisätiedot

hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen ICT-hankintojen vastuut kunnissa

hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen ICT-hankintojen vastuut kunnissa hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori ICT-hankintojen vastuut kunnissa HANKINNAN SUUNNITTELU: KUKA VASTAA? HANKINTAMENETTELY: KUKA VASTAA? HANKINTAPÄÄTÖS: KUKA

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat Tommi Karttaavi 13.5.2008 JHS-järjestelmä (historiaa) Valtioneuvoston päätös valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977 Valtiovarainministeriö vahvisti valtionhallinnon

Lisätiedot

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja?

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Kaupunginlakimies Kaisa Heino, Imatran kaupunki Palvelu- ja hankintastrategia Imatran kaupungin strategioista poimittua:

Lisätiedot

Hankintaohje. Hankintaohje

Hankintaohje. Hankintaohje Hankintaohje Hankintaohje 1 Kaupunginhallituksen hyväksymä 1.7.2015 Sisällysluettelo 1. Yleiset periaatteet 3 2. Hankintojen ryhmäjako 3 2.1. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat 3 2.2. Kansallisen

Lisätiedot

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely. Kyselylomake

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely. Kyselylomake Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely Kyselylomake Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen

Lisätiedot

Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja. Asianajaja Tuomas Aho

Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja. Asianajaja Tuomas Aho Kehityshankkeissa huomioon otettavia, hankintamenettelyihin liittyviä seikkoja Asianajaja Tuomas Aho Asianajotoimisto Bützow Oy Bützow Attorneys Ltd. www.butzow.com butzow@butzow.com firstname.lastname@butzow.com

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla

1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla www.laurea.fi 1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla Petri Tani Johtaja SOTE- ja maakuntauudistus Laurea ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala 2 Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Kuulemistilaisuus 26.9.2017, @lvmfi Päivi Antikainen, yksikön johtaja, tietoliiketoimintayksikkö Tuomas Kaivola, ylitarkastaja, tietoliiketoimintayksikkö

Lisätiedot

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri

KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA. Johanna Vakkuri KUNTA HANKKIJANA VUOROPUHELUA HANKINNOISTA Johanna Vakkuri 21.4.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Julkiset hankinnat Lainsäädäntö Perusperiaatteet Tyrnävän kunta hankkijana Mitä, miten, kuinka paljon Case: Rantaroustin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen HANKI PAREMMIN Julkiset

Lisätiedot

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo

Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa. 08.06.2010 Antti Sinisalo Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa 08.06.2010 Antti Sinisalo Sisältö Julkinen hankinta ja kansallinen kilpailutusprosessi Laadunvarmistus julkishallinnon ohjelmistoprojekteissa Avoin

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014

Hankintalain uudistaminen. Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Hankintalain uudistaminen Juha Myllymäki Kuntamarkkinat 9.9.-10.9.2014 Aikataulu Uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan 17.4.2014» yleinen hankintadirektiivi 2014/24/EU» Erityisalojen hankintadirektiivi

Lisätiedot

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Jonna Törnroos Lakimies, VT Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Palveluhankintojen periaatteet ja toimintamallit

Palveluhankintojen periaatteet ja toimintamallit Palveluhankintojen periaatteet ja toimintamallit 1 (9) 1. Johdanto... 2 2. Palveluhankinnat osana toiminnan ja talouden suunnittelua... 3 2.1 Tavoitteet ja päämäärät... 3 22.2 Raportointi ja seuranta...

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot