Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen saneerausta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen saneerausta"

Transkriptio

1 Elinkeinojaosto Elinkeinojaosto Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen saneerausta ELJ 45 Selostus: Asia on ei-julkinen Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 6 perusteella, koska kyseessä on valmistelussa oleva asia. Kaupungin omistama yhtiö Savonlinnan yritystilat Oy valmistelee kahden omistamansa kiinteistön saneerausta vuokralaisen toimintaa vastaavaksi tuotantotilaksi. Saneerattavien kiinteistöjen kerrosala on yhteensä noin 8000m2. Savonlinnan Yritystilat Oy hallitus anoo Savonlinnan kaupungilta kahden miljoonan euron omavelkaista takausta. Kunnan myöntämät takaukset Kuntalaki 128: Kunnan antama takaus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyissä tehtävistä. Takausvastuun realisoituminen ei saa vaarantaa kunnan toiminnan jatkuvuutta. Kunnan edut tulee kattaa riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Riskin todentumisen todennäköisyys ja sen laajuus vaikuttavat takauksen antamisen edellytyksiin ja hintaan. Asiaan liittyvä riskianalyysi valmistellaan seuraavaan elinkeinojaoston kokoukseen. Kuntalain 129 mukaan kunta voi myöntää takauksen kuntakonserniin kuuluvalle yhteisölle, sillä edellytyksellä että se ei toimi kilpailutilanteessa markkinoilla. Savonlinnan kaupunki omistaa Savonlinnan yritystilat Oy:n kokonaisuudessaan. Yritysvaikutusten arviointi: Tehdyn analyysin perusteella rahoituksen mahdollistama saneeraus edesauttaa työpaikan säilymistä Savonlinnan alueella. (Valmistelijat: Elinkeinojohtaja Janne Weander , Talousjohtaja Arja Petriläinen ja Kaupungin lakimies Aki Rasimus ) Kaupunginjohtajan esitys: Elinkeinojaosto merkitsee tiedoksi asian valmistelutilanteen ja päättää että asia otetaan virallisesti käsittelyyn ylimääräisessä elinkeinojaoston kokouksessa klo Päätös: Elinkeinojaosto merkitsi tiedoksi asian valmistelutilanteen ja päätti

2 ELJ 51 että asia otetaan virallisesti käsittelyyn ylimääräisessä elinkeinojaoston kokouksessa klo Selostus: Kaupungin omistama yhtiö Savonlinnan yritystilat Oy valmistelee kahden omistamansa kiinteistön saneerausta vuokralaisen toimintaa vastaavaksi tuotantotilaksi. Saneerattavien kiinteistöjen kerrosala on yhteensä noin 8000m2. Savonlinnan Yritystilat Oy hallitus anoo Savonlinnan kaupungilta kahden miljoonan antolainausta saneeraushanketta varten. Antolainan antamisen edellytykset Kunnalla on mahdollisuus antaa antolaina kilpailutilanteessa markkinoilla olevan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta, mikäli yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Taloudellisen riskin hallinta ja vastavakuus Kaikissa tilanteissa, riippumatta antolainan saajayhteisön omistussuhteista ja siitä toimiiko saaja kilpailutilanteessa markkinoilla vai ei, kunnan tulee ottaa huomioon, ettei kunnan myöntämä antolaina saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää antolainaa, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Vastavakuuksien ei tarvitse kattaa koko antolainotukseen liittyvää riskiä vaan riittää, että ne kattavat kunnan riskien näkökulmasta riittävän osan. Riskin toteutumisen todennäköisyys ja sen laajuus vaikuttavat antolainan antamisen edellytyksiin ja antolainan hintaan. Valtiontukisääntely Kaikissa tilanteissa kunnan tulee ottaa huomioon EU:n valtiontukisäännökset SEUT 107 ja 108 artiklat. Myös niissä tilanteissa, missä antolaina annetaan kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan kuntakonserniin kuuluvan yhteisölle, jottei kilpailuolosuhteita vääristetä. SEUT artikla; tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

3 SEUT artikla; järjestelystä on ilmoitettava etukäteen komissiolle, joka arvioi, onko toimenpide hyväksyttävissä sisämarkkinoille. Ennakkoilmoitusvelvollisuudesta on olemassa useita merkittäviä poikkeuksia; de-minimistuki (vähämerkityksinen tuki, komission asetus 1407/2013, tuki ei ylitä kolmen verovuoden aikana), SGEI de minimistuki 360/2012 (korkeintaan kolmen verovuoden aikana ei etukäteistä ilmoitusta tai raportointivelvollisuutta, asiakirjojen säilytysvelvollisuus 10 vuotta). Valtiontukisäännöksiä sovelletaan myös kuntien omistamiin yrityksiin. Koska valtiontuet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä, on annettavalle tuelle löydettävä hyväksyttävä peruste. Lisäksi tuki on myönnettävä yksityiskohtaisen menettelysäännösten mukaisesti. Valtiotukisääntelyn kannalta yrityksiä ovat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. Taloudellista toimintaa on tavaroiden tai palveluiden tarjoaminen markkinoille. EU:n valtiontukisäännösten ja määräysten vastaisessa menettelyssä ei ole kyse vain menettelyvirheestä (KuntaL 135 ). Kielletty valtiontuki voidaan määrätä korkoineen takaisinperittäväksi tuen saajalta. RISKIANALYYSI (julkinen osa) 1) SEUT artikla; Tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Arvio; On analysoitu 107 artiklaa koskevan oikeuskäytännön mukaista neljää kriteeriä ja kaupungin mahdollinen antolainotus ei ole tämän artiklan vastainen eli laitonta valtiontukea. Kohdentuu kaupungin 100 % omistamalle tytäryhteisölle ja kaupungin elinkeinotoimen kehittämiseen ja ylläpitämiseen sekä työpaikkojen säilyttämiseen alueella. Huomioiden markkinatilanne kaupungin alueella, niin ei vääristä teollisuustilojen vuokrausmarkkinoita, sillä perittävä vuokra vastaa markkinatasoa.

4 2) SEUT artikla järjestelystä on ilmoitettava etukäteen komissiolle, joka arvioi, onko toimenpide hyväksyttävissä sisämarkkinoille. Arvio; Valmistelussa on arvioitu ilmoitusvelvollisuutta ja päädytty siihen, ettei sitä komissiolle tarvitse tehdä. Komission tiedoksiannon kohta 3.2/1 kohdasta lainoitettavan yrityksen taloudellinen tilanne; Arvio; Kaupunki on joutunut pääomittamaan yhtiötä sekä pidentämään yritykselle myönnettyjen antolainojen maksuohjelmaa; viimeksi vuonna Riski; suuri. Antolainoitettavan yrityksen taloustilanne huomioiden peruskorjattaviin tuotantotiloihin tulee saada solmittua vähintäänkin 10 vuoden määräaikainen vuokrasopimus irtisanomisajan ollessa 12 kk. Vuokraperuste tulee määrittää niin, että se kattaa hoito- ja pääomavastikkeet täysimääräisesti. Komission tiedoksiannon kohta 3.2/ kohdasta 4, markkinaperusteinen hinta; Arvio; Antolainan korko on määritelty 12 kk euribor + marg. 3 %. Voi olettaa, että rahalaitokset eivät tulisi myöntämään samoilla korkoperusteilla lainoitusta huomioiden yrityksen taloustilanne. Antolaina voitaisiin katsoa markkinaperusteiseksi. Perusteet markkinaperustuiselle hinnalle on määritetty liitteessä B. 3) Muut riskiarviointikohteet Antolainoituksen turvin yritys saneeraa omistamiaan tuotantotiloja yritystoiminnan käyttöön, mikä tukee alueen työllisyyttä ja työpaikkojen säilymistä alueella Arvio; Esitetyn työllisyyden tukemisen ja lainan investointiluonteen perusteella voi katsoa, että antolainoitus kuuluu kaupungin toimialaan. Yrityksen tulee kuitenkin antaa riittävät vastavakuudet suhteutettuna antolainoitukseen. (panttikirjat: ). Yritys esittää vastavakuudeksi kiinteistökiinnityksen panttikirjat esityslista B esille käyviin kiinteistöihin. Kiinteistöjen arvonmääritys perustuu vuonna 2014 Metsätori Oy/LKV:n tekemään arvioon. Kiinteistön arvonmääritykset tulee päivittää. Kiinteistökiinnitysten arvo jää oletettavasti alle 2 milj. euron 4) Ei saa sisältää merkittävää taloudellista riskiä

5 Arvio; Kaupungin taloudellinen kantokyky huomioiden taloudellinen riski on asteikolla 1 (vähäinen) 5 (erittäin suuri) tasoa 2. Kaupungin taloustilanne on saavuttamassa taloudellisen tasapainon ja kumulatiivinen alijäämä tulee arviolta vuonna 2017 katetuksi. 5) Valtiontukisäädökset huomioiden riskianalyysin laatijoilta puuttuivat seuraavat asian valmisteluun keskeisesti liittyvät tiedot: päivitetyt kiinteistöjen arviokirjat, antolainan todellinen määrä (kustannusarviota eri saneerauskohteittain ei ole käytettävissä), vuokrasopimus ja riittävä aika asian valmisteluun. Esityslistaliitteenä A on riskianalyysin ei-julkinen osa (Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta) Yritysvaikutusten arviointi: Tehdyn analyysin perusteella rahoituksen mahdollistama saneeraus edesauttaa työpaikan säilymistä Savonlinnan alueella. Savonlinnan kaupunki omistaa Savonlinnan yritystilat Oy:n kokonaisuudessaan ja antolainalla on merkittävä vaikutus yhtiön toimintaan. (Valmistelijat: Elinkeinojohtaja Janne Weander , Talousjohtaja Arja Petriläinen ja Kaupungin lakimies Aki Rasimus ) Kaupunginjohtajan esitys: Elinkeinojaosto esittää kaupunginhallitukselle että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle että kaupunginvaltuusto myöntää enintään 2 miljoonan euron antolainauksen Savonlinnan yritystilat Oy:n elinkeinopoliittista toimitilahanketta varten. Laina myönnetään markkinaehtoisella 3% korolla ja se sidotaan 12 kuukauden euribor-korkoon. Lainan ehtona ovat riittävät vastavakuudet Savonlinnan yritystilat Oy:ltä. Elinkeinojaosto esittää että kaupunginvaltuusto hyväksyy alustavasti riittäväksi vastavakuudeksi esityslistan liitteenä B olevat kiinteistöjen panttikirjat. Kiinteistöistä pyydetään uusi arvonmääritys, jonka vakuusarvo tulee olla vähintään miljoona euroa päivitetyssä arvioinnissa, jonka perusteella laina voidaan myöntää. Savonlinnan kaupungin

6 talousjohtaja valtuutetaan päättämään lainan maksatuksesta perustuen lainoitetun hankkeen etenemiseen. Edellytyksenä on että talousjohtaja on saanut haltuunsa kiinteistökiinnityksiin kohdistuvat panttikirjat. Päätös: Toimenpiteet: Elinkeinojaosto hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen. Kaupunginhallitus

Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen saneerausta

Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen saneerausta Elinkeinojaosto 45 31.05.2017 Elinkeinojaosto 51 05.06.2017 Kaupunginhallitus 308 06.06.2017 Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen saneerausta ELJ 45 Selostus:

Lisätiedot

Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen saneerausta

Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen saneerausta Elinkeinojaosto 45 31.05.2017 Elinkeinojaosto 51 05.06.2017 Kaupunginhallitus 308 06.06.2017 Kaupunginvaltuusto 69 12.06.2017 Savonlinnan Yritystilat Oy:n hallituksen antolainapyyntö koskien tuotantotilojen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017. Elinkeinojaosto lijä

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017. Elinkeinojaosto lijä Elinkeinojaosto 05.06.2017 1 Aika 05.06.2017 kello 16:00-16:50 Paikka KH:n kokoushuone III krs Läsnä Parkkinen Matti-Pekka puheenjohtaja Puputti Seija jäsen Hirvonen Teemu jäsen Itkonen Laura jäsen Laine

Lisätiedot

Kuntalain 7 :n mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät.

Kuntalain 7 :n mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Kaupunginhallitus 110 19.03.2018 Takauksen myöntäminen Savonlinnan Vuokratalot Oy:lle KH 110 Selostus: Savonlinnan Vuokratalot Oy hakee Savonlinnan kaupungilta 1,1 miljoonan euron takauksen myöntämistä

Lisätiedot

Kaupungin takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Punkaharjun Nobelinniemelle

Kaupungin takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Punkaharjun Nobelinniemelle Elinkeinojaosto 136 07.12.2017 Kaupungin takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Punkaharjun Nobelinniemelle 450/03.034/2017 ELJ 136 Selostus: Kaupunginjohtaja on neuvotellut Metsäliitto Osuuskunnan kanssa

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2017. Kaupunginhallitus

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2017. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 06.06.2017 1 Aika 06.06.2017 kello 16:00-19:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Parkkinen Matti-Pekka puheenjohtaja Puputti Seija II varapj. Backman Anja jäsen Bilund Juha

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Kuntalaki uudistuu- seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kunta ja markkinat Kunta

Lisätiedot

TTakaus- ja antolainapolitiikka

TTakaus- ja antolainapolitiikka Kauhavan kaupunki TTakaus- ja antolainapolitiikka Kauhavan kaupunginvaltuusto 11.12.2017 1 Sisällys 1. Takauksen ja lainan myöntämisen edellytykset... 1 2. Takausperiaatteet ja -ehdot... 2 3. Takausten

Lisätiedot

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Kuntien ja markkinoiden rajapinta Kunnan yleinen toimiala (luku 2, 7 ) Aloiteoikeus (luku 5, 23 ) Kuntastrategia (luku

Lisätiedot

Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa

Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Valtiontukiseminaari Kuntatalo 3.3.2015 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Valtiontuen arviointiprosessi kunnallisessa päätöksenteossa:» 1. Ennen päätöksentekoa

Lisätiedot

Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä

Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä Kuntarahoituksen myöntämän rahoituksen edellytykset: Kuntien yhtiöiden rahoittaminen & Kunnan myöntämä takaus Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä Varainhankinta Asiakkaat Omistajat Jäsenet Kuntien

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuntatalo 3.3.2015

Lisätiedot

Kunnan toiminta markkinoilla markkinoiden toimivuus Kuntamarkkinat Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kuntaliitto

Kunnan toiminta markkinoilla markkinoiden toimivuus Kuntamarkkinat Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kuntaliitto UUDEN KUNTALAIN SÄÄNNÖSTEN SOVELTAMINEN TAKAUKSIIN Kunnan toiminta markkinoilla markkinoiden toimivuus Kuntamarkkinat 14.9.2016 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kuntaliitto Esityksen pääkohdat Uuden

Lisätiedot

Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset

Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen Kunnan myöntämä takaus Terhi Vainikkala, 1Copyright Kuntarahoitus EU:n valtiontukisäännöt 2 Valtiontuki Valtiontuki on taloudellisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 3 Kiinteistö Oy Kaapelitalon pääomittaminen Tanssin talo -hankkeeseen liittyen vuonna 2017 HEL 2017-005192 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää hyväksyä 1 159 004

Lisätiedot

Vastatakauksen myöntäminen Tampereen kaupungille Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainojen takaamisesta

Vastatakauksen myöntäminen Tampereen kaupungille Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainojen takaamisesta Kaupunginhallitus 122 09.04.2018 Kaupunginvaltuusto 44 16.04.2018 Vastatakauksen myöntäminen Tampereen kaupungille Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainojen takaamisesta 307/02.02.00/2017 KAUPHALL

Lisätiedot

KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT

KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT 1 (7) KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT Tässä muistiossa määritellään ne keskeiset periaatteet, joihin tukeutuen kaupungille esitettyjä takauspyyntöjä voidaan yleisellä

Lisätiedot

Kuntarahoituksen luotonannon edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen. 27.8.2015, Terhi Vainikkala

Kuntarahoituksen luotonannon edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen. 27.8.2015, Terhi Vainikkala Kuntarahoituksen luotonannon edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen 27.8.2015, Terhi Vainikkala Kuntarahoitus Osa suomalaisen yhteiskunnan taloudellista perusrakennetta Finanssivalvonta määrittänyt

Lisätiedot

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus De minimis ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus Mitä on de minimis-tuki? De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksistä julkista tukea, jonka määrä on maksimissaan 200 000 euroa per yritys nykyisen ja kahden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 189 Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle HEL 2017-002224 T 02 05 03 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää

Lisätiedot

Kuntarahoitus Oyj. Terhi Vainikkala

Kuntarahoitus Oyj. Terhi Vainikkala Kuntarahoitus Oyj Terhi Vainikkala 26.8.2019 2 Suomalaisen hyvinvoinnin mahdollistaja Asiakkaat Kunnat, kuntayhtymät ja niiden yhtiöt Yleishyödylliset asuntotuotannon toimijat Palvelut Lainarahoitus Leasingrahoitus

Lisätiedot

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti:

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti: Kunnanhallitus 25 11.01.2011 Kunnanvaltuusto 9 02.02.2011 Kunnanhallitus 121 24.05.2011 Kunnanvaltuusto 38 30.05.2011 BIOETANOLITEHDASHANKE / TAKAUSJÄRJESTELY KHAL 25 Suomen Bioetanoli Oy:n n. 100 miljoonan

Lisätiedot

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen Kunnanhallitus 46 21.03.2016 Valtuusto 1 31.03.2016 Kunnanhallitus 89 30.05.2016 Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen 76/02.05.06/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 46 Valmistelija: aluesihteeri

Lisätiedot

Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n esitys lunastamissopimuksen muuttamisesta ja määrärahaesitys Impilinnan korjaukseen

Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry:n esitys lunastamissopimuksen muuttamisesta ja määrärahaesitys Impilinnan korjaukseen Tekninen lautakunta 232 29.11.2016 Kaupunginhallitus 512 07.12.2016 Kaupunginhallitus 539 19.12.2016 Johtoryhmä 82 06.03.2017 Tekninen lautakunta 57 11.04.2017 Kaupunginhallitus 245 29.05.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04. Kunnanhallitus 380 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 130 14.12.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.02/2014 Kunnanhallitus 30.11.2015 380 Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.9.2015

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Pudasjärven kaupungin omavelkaisten takausten muuttaminen Danske Bank Oyj:n Pudasjärven kaupungin laajakaista -hanketta varten myöntämien lainojen

Lisätiedot

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa. Kuntamarkkinat, Lakiklinikka 10.9.2015 P-P Lebedeff johtava lakimies

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa. Kuntamarkkinat, Lakiklinikka 10.9.2015 P-P Lebedeff johtava lakimies EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa.. Kuntamarkkinat, Lakiklinikka 10.9.2015 P-P Lebedeff johtava lakimies Sisältö Yleistä valtiontukisääntelystä Kunnallisessa päätöksenteossa

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh ,

Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Kunnanhallitus 55 09.05.2016 Kunnanvaltuusto 15 16.05.2016 Kunnanhallitus 172 11.12.2017 Talousarvion lisämääräraha v. 2017 1070/02/2016 Khall 09.05.2016 55 Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju,

Lisätiedot

SISÄLLYS... JOHDANTO...

SISÄLLYS... JOHDANTO... SISÄLLYS SISÄLLYS... JOHDANTO... V XI 1 EUROOPAN UNIONIN INSTITUUTIOT... 1 1.1 Euroopan parlamentti... 2 1.2 Eurooppa-neuvosto... 5 1.3 Neuvosto... 6 1.4 Euroopan komissio... 8 1.5 Euroopan unionin tuomioistuin...

Lisätiedot

EU:n valtiontukisäännöt

EU:n valtiontukisäännöt EU:n valtiontukisäännöt Sisällys 1 Mitä valtiontuki on?... 3 2 Valtiontukien valvonta ja hyväksyttävyys... 5 Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisia tukia valvotaan jälkikäteen... 6 Vähämerkityksiset eli de minimis

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Erityisesti kuntalain kiinteistön luovutusta koskevassa sääntelyssä Kuopio 27.8.2015 Katariina Huikko lakimies Sisältö EU:n valtiontukisääntelyyn

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017. Kaupunginvaltuusto

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017. Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 1 Aika 12.06.2017 kello 18:00-21:33 Paikka Valtuustosali Läsnä Backman Anja Helander Karoliina Hirvonen Teemu Härkönen Reima Järvinen Heli Kokko Sampsa Koponen Jussi Koskela

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2015 1 (5) 6 Takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle HEL 2015-005879 T 00 00 00 Päätösehdotus päättää A myöntää Oy Apotti Ab:lle asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintaa

Lisätiedot

RAPORTOINTIVELVOLLISUUS EU:LLE KUNNAN TONTIN LUOVUTTAMI- SESTA SOSIAALISEEN ASUNTOTUOTANTOON

RAPORTOINTIVELVOLLISUUS EU:LLE KUNNAN TONTIN LUOVUTTAMI- SESTA SOSIAALISEEN ASUNTOTUOTANTOON Dnro: ARA-00.02.00-2018-9 Kunnille RAPORTOINTIVELVOLLISUUS EU:LLE KUNNAN TONTIN LUOVUTTAMI- SESTA SOSIAALISEEN ASUNTOTUOTANTOON KUNNAN TAKAUS ASUNTOTUOTANTOA VARTEN Kunnan omistaman tontin luovuttaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.03.2017 Sivu 1 / 1 947/2017 02.05.06 Kaupunginhallitus 57 6.3.2017 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Honkahallin otettavalle lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen Kaupunginhallitus 366 18.11.2013 Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen 900/02.05.06/2013 25.11.2004 Kh 290 Liite 04/13/2004

Lisätiedot

Kansallista oikeuskäytäntöä valtiontuista

Kansallista oikeuskäytäntöä valtiontuista Kansallista oikeuskäytäntöä valtiontuista Lakiklinikka, Kuntamarkkinat 13.9.2018 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kuntaliitto Itä-Suomen hallinto-oikeus 9.11.2017, Pääomalainan myöntäminen, vastavakuus,

Lisätiedot

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Lisätiedot

Verokilpailu ja valtiontuki. Petri Kuoppamäki

Verokilpailu ja valtiontuki. Petri Kuoppamäki Verokilpailu ja valtiontuki Petri Kuoppamäki Sisällys Mikä on ongelma? Siirtohinnoittelusopimuksia koskevat tutkintamenettelyt Veroetu valtiontukena oikeudellisessa jatkumossa Siirtohinnoittelua koskeva

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018. Kaupunginvaltuusto

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018. Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 26.03.2018 1 Aika 26.03.2018 kello 18:40-20:20 Paikka Valtuustosali Läsnä Mikkonen Anna-Kristiina puheenjohtaja Parkkinen Matti-Pekka I varapuheenjohtaja Kokko Sampsa II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

EY:n valtiontukisäännöt

EY:n valtiontukisäännöt EY:n valtiontukisäännöt 1 Valtiontuen määritelmä Yrityksille1 myönnettäviä valtiontukia koskevat periaatteet määritellään EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artikloissa. Vaikka valtiontuet ovat lähtökohtaisesti

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

Imatran kaupunkikonsernin omistuksessa olevien sote-kiinteistöjen omistuksesta luopuminen. Valmistelija: Roslakka Kai

Imatran kaupunkikonsernin omistuksessa olevien sote-kiinteistöjen omistuksesta luopuminen. Valmistelija: Roslakka Kai Imatran kaupunkikonsernin omistuksessa olevien sote-kiinteistöjen omistuksesta luopuminen IMR/797/00.02.21/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 144 21.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus 144

Lisätiedot

Kiinteistöjen vaihtaminen Karkkilan kaupungin ja SEW Industrial Gears Oy:n välillä. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Kiinteistöjen vaihtaminen Karkkilan kaupungin ja SEW Industrial Gears Oy:n välillä. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 207 10.06.2013 Kaupunginvaltuusto 72 17.06.2013 Kiinteistöjen vaihtaminen Karkkilan kaupungin ja SEW Industrial Gears Oy:n välillä 288/10.00.00.03/2013 KHAL 207 Esittelijä: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Elinkeinojaosto (Valmistelija elinkeinoasiamies Aarre Damski puh )

Elinkeinojaosto (Valmistelija elinkeinoasiamies Aarre Damski puh ) Elinkeinojaosto 15 03.04.2014 Kunnanhallitus 84 22.04.2014 Valtuusto 15 16.06.2014 Kunnanhallitus 178 21.09.2015 Kunnanhallitus 201 26.10.2015 Valtuusto 50 16.11.2015 Kunnanhallitus 181 18.09.2017 JOROISTEN

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

-3, KH :00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus

-3, KH :00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus -3, KH 3.10.2016 16:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 3.10.2016 Esityslista 17/2016 -2, KH 3.10.2016 16:00 Kokousaika Maanantai 3.10.2016 klo 16.00 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.03.2017 Sivu 1 / 1 947/2017 02.05.06 57 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Honkahallin otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 9 Lainan myöntäminen Tuomarinkylän ratsastuskoulu Oy:lle Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää Tuomarinkylän ratsastuskoulu Oy:lle

Lisätiedot

Kielletty valtiontuki

Kielletty valtiontuki TALVEA.FI Kielletty valtiontuki kriteerit, oikeuskäytäntö, menettelyt Kuntamarkkinat 14.9.2016 klo 9:30 9:50, sali A3.1 Petteri Ruotoistenmäki, OTK PAGE 2 TALVEA Tarjoamme talous-, laki-, vero- ja tilintarkastuspalveluita

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Yhteistyötoimikunta 28 24.08.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 167 Lainan myöntäminen Planmeca Golf Areena Helsinki Oy:lle Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Kunnan toiminta markkinoilla ja kuntien takaukset, lainat ja avustukset elinkeinopoliittisena välineenä tulevaisuudessa

Kunnan toiminta markkinoilla ja kuntien takaukset, lainat ja avustukset elinkeinopoliittisena välineenä tulevaisuudessa Kunnan toiminta markkinoilla ja kuntien takaukset, lainat ja avustukset elinkeinopoliittisena välineenä tulevaisuudessa Johtava lakimies Pirkka-Petri Lebedeff, Suomen Kuntaliitto Kuntalaki uudistuu seminaari

Lisätiedot

Liite kaupunginhallituksen esityslistaan

Liite kaupunginhallituksen esityslistaan Liite kaupunginhallituksen esityslistaan 16.4.2018 AMPUMINMAAN VESIHUOLTO-OSUUSKUNTA - TAKAUSANOMUS Ampuminmaan vesihuolto-osuuskunta, Y-tunnus 2720286-8, on anonut kaupungin takausta 827 500 euron lainasummalle

Lisätiedot

Vahtera Eeva JULKINEN

Vahtera Eeva JULKINEN Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2009-00447 Vahtera Eeva 13.10.2009 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Eduskunnan suuren valiokunnan pöytäkirja 18.9.2009, 33/2009 vp Asia Ajankohtainen

Lisätiedot

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 179, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 55, 25.05.2015 55 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n lainatakaus MliDno-2015-852 Kaupunginhallitus, 18.05.2015,

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 187 Lainan myöntäminen Tapanilan jalkapalloareena Oy:lle Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää Tapanilan jalkapalloareena Oy:lle urheilu-

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 kello 17.00-17.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 25.IX.2007 K(2007) 4297 lopull. Asia: Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY 1. Suomen viranomaiset ilmoittivat komissiolle

Lisätiedot

HE laiksi taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä (ns. laki yritystuen yleisistä edellytyksistä)

HE laiksi taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä (ns. laki yritystuen yleisistä edellytyksistä) HE laiksi taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä (ns. laki yritystuen yleisistä edellytyksistä) 30.3.2016 Neuvotteleva virkamies Anne Rothovius 1 Mihin laajempaan kokonaisuuteen

Lisätiedot

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Sivu 1/5 Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Liitteet Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Tapiolan Honka ry:n omistamalle Kiinteistö Oy Honkahallille Valmistelija

Lisätiedot

SGEI-palvelut ja niiden sääntely. Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM

SGEI-palvelut ja niiden sääntely. Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM SGEI-palvelut ja niiden sääntely Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM SISÄLTÖ 1) Mitä ovat SGEI-palvelut? 2) Komission SGEI-reformi 2010-2012 - Yhteys EU:n valtiontukisääntelyyn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valtiontuet syöttötariffijärjestelmään hyväksymisen esteenä

Valtiontuet syöttötariffijärjestelmään hyväksymisen esteenä Valtiontuet syöttötariffijärjestelmään hyväksymisen esteenä Uusiutuvan energian syöttötariffijärjestelmän ajankohtaispäivät Laskentatoimen asiantuntija Outi Vilén Esityksen sisältö Valtiontuet tuotantotukilaissa

Lisätiedot

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p -3, KV 31.3.2016 18:30 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Oulun Eteläisen instituutin ja Kerttu Saalasti säätiön toiminnan esittely - johtaja, säätiön asiamies Ville Isoherranen Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,

Lisätiedot

Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin

Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 01-03-2004 C(2004) 704 Asia: Valtiontuki/Suomi - Tuki nro N 635/2003 - Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin Herra ulkoministeri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 73 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Kiinteistö Oy Helsingin Kalliolan setlementtitalon peruskorjausta koskevasta lainahakemuksesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen: Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 64, 08.06.2015 Valtuusto, 20, 15.06.2015 20 Takauksen antaminen Puumalan Vesiosuuskunnan lainojen konvertoinnille PuuDno-2015-198 Kunnanhallitus,

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

SGEI-palvelut pähkinänkuoressa

SGEI-palvelut pähkinänkuoressa SGEI-palvelut pähkinänkuoressa Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi 15.11.2012 Eeva Vahtera,VT, neuvotteleva virkamies SGEI-palvelut pähkinänkuoressa ESITYKSEN SISÄLTÖ 1)Mitä SGEI-palvelut* ovat? 2)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (5) 4 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen Pöydälle 29.02.2016 HEL 2016-000721 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää 1 kehottaa

Lisätiedot

VALTIONTUEN YLEINEN SÄÄNTELY EY:SSÄ. 8.6.2009 Sami Hartikainen

VALTIONTUEN YLEINEN SÄÄNTELY EY:SSÄ. 8.6.2009 Sami Hartikainen VALTIONTUEN YLEINEN SÄÄNTELY EY:SSÄ 8.6.2009 Sami Hartikainen SÄÄNTELYN TARKOITUS minimoida tukien haitalliset kilpailuvaikutukset, erityisesti kannattamattoman toiminnan jatkaminen estää jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Kuntalain ja valtiontukilainsäädännön vaikutuksesta kiinteistöarviointiin ARJA LEHTONEN / CATELLA PROPERTY OY

Kuntalain ja valtiontukilainsäädännön vaikutuksesta kiinteistöarviointiin ARJA LEHTONEN / CATELLA PROPERTY OY Kuntalain ja valtiontukilainsäädännön vaikutuksesta kiinteistöarviointiin ARJA LEHTONEN / CATELLA PROPERTY OY Uusi kuntalaki tuli voimaan 1.5.2015 130 Kunta voi luovuttaa tai antaa vuokralle vähintään

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05. Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (puh. 040

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8)

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8) Perusturvalautakunta 03.05.2017 1(8) Esityslista 03.05.2017 Aika Kello 16:30 Paikka Kh:n iso kabinetti, Olavinkatu 27 Läsnä Linnamurto Erja puheenjohtaja Jantunen Mikko varapuheenjohtaja Cederström Tiina

Lisätiedot

Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalakiesitys: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LUONNOS 26.1.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta

Lisätiedot

Yhtymäkokous Kokouskutsu ja esityslista

Yhtymäkokous Kokouskutsu ja esityslista Yhtymäkokous 5.11.2018 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (9) 17.10.2018 2/2018 YHTYMÄKOKOUS Aika 5.11.2018 klo 10.00 Paikka Lisätiedot ISLABin hallinnon kokoustila. KYS päärakennus, C-rappu (näytteenoton

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 179 V Lainan myöntäminen Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy:lle HEL 2012-012634 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015. Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.

Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015. Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03. Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015 Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.034/2014 KH 454 Selostus: Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Metsolan kampus, Pääskysentie 1, Kotka, neuvottelutila C2010

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Metsolan kampus, Pääskysentie 1, Kotka, neuvottelutila C2010 2/2017 1 (14) Aika klo 10:00-13:00 Paikka ammattikorkeakoulu, Metsolan kampus, Pääskysentie 1, Kotka, neuvottelutila C2010 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Kokouksen avaaminen 3 14 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot