Maanalainen tutkimustila Eurajoen Olkiluodossa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maanalainen tutkimustila Eurajoen Olkiluodossa"

Transkriptio

1 Maanalainen tutkimustila Eurajoen Olkiluodossa

2 ONKALO maanalainen kallioperän tutkimustila Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta on valmisteltu Suomessa jo noin 25 vuoden ajan. Alueseulontatutkimusten, yksityiskohtaisten sijoituspaikkatutkimusten sekä ympäristövaikutusten arvioinnin perusteella Posiva esitti valtioneuvostolle vuonna 1999 tekemässään loppusijoituslaitoksen periaatepäätöshakemuksessa, että loppusijoituspaikaksi valitaan Eurajoen Olkiluoto. Koska Eurajoen kunta oli antanut suostumuksensa laitoksen sijoittamiseen alueelleen ja STUK oli turvallisuusarviossaan todennut, ettei esteitä periaatepäätöksen tekemiselle ole, valtioneuvosto saattoi tehdä joulukuussa vuonna 2000 myönteisen periaatepäätöksen. Suomen eduskunta vahvisti periaatepäätöksen äänin Periaatepäätöksen jälkeen loppusijoituksen suunnittelu on edennyt ONKALOksi nimetyn maanalaisen tutkimustilan rakentamiseen Olkiluotoon. Kokonaisuudessaan loppusijoitushankkeessa edetään siten, että loppusijoitus voidaan aloittaa vuonna Kartta osoittaa ONKALOn sijainnin Olkiluodossa. Tutkimusalueella on kairattu lukuisia syviä tutkimusreikiä, joiden avulla on hankittu lisätietoa ONKALOn suunnittelua varten. Maanmittauslaitos, lupa nro 119/MYY/04 2

3 0 m -100 m -200 m -300 m -400 m -500 m Rakentaminen v Tutkimukset v Loppusijoitustilojen rakentaminen v Loppusijoitus v Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen valmistelu ja toteuttaminen Ydinvoimalaitosten käyttö: Loviisa 1 2 Olkiluoto 1 2 Olkiluoto 3 Sijoituspaikkatutkimukset Sijoituspaikan valinta ONKALOn rakentaminen, täydentävät tutkimukset ja suunnittelu Loppusijoituslaitoksen rakentaminen ja käyttöönotto Kapselointi ja loppusijoitus: Loviisa 1 2 Olkiluoto 1 2 Olkiluoto 3 Käytöstäpoisto ja loppusijoituslaitoksen sulkeminen ONKALOsta hankitaan tarkkaa tietoa loppusijoitustilojen yksityiskohtaista suunnittelua sekä turvallisuuden ja rakennusteknisten ratkaisujen arviointia varten. ONKALO mahdollistaa myös loppusijoitustekniikan testauksen aidoissa olosuhteissa. ONKALO ei ole tarkoitettu pelkästään tutkimustilaksi, vaan se on suunniteltu toimimaan kulkuväylänä loppusijoitustiloihin sitten kun ne rakennetaan. ONKALOn toteutus kestää 6 7 vuotta. Rakentaminen ajoittuu vuosille Tutkimuksia tehdään louhinnan yhteydessä rakentamisen alusta lähtien. ONKALOn rakennuslupahakemus jätettiin Eurajoen kunnalle vuoden 2003 toukokuussa. Rakentaminen aloitettiin kesäkuussa ONKALO-vaiheen jälkeen 2010-luvulla aloitetaan kapselointilaitoksen ja loppusijoitustilojen rakentaminen. Nämä rakentamisvaiheet samoin kuin laitoksen käyttöönotto vaativat omat lupamenettelynsä. Avolouhintaa kesällä 2004 Tunnelin avauksen räjäytys syyskuussa

4 ONKALO etenee syvälle ONKALOn rakentaminen ja tutkimukset ONKALOn päätutkimustasolle ( 420 m) louhitaan ajotunneli ja ilmanvaihtokuilu. Samanaikaisesti toteutetaan muita teknisiä töitä, mm. tunnelin suuaukkorakenteet, kaapelikourut, lattiarakenteet, putkitukset jne. Louhinnat tehdään poraus-räjäytys-menetelmällä. Ajotunneli louhitaan noin viiden metrin katkoissa. Katkoon porataan ensin reiät, jotka panostetaan. Kalliomassa räjäytetään ja louhe kuljetetaan pois. Kallioseinämät pestään ja irtokivet pudotetaan. Kallio tiivistetään tarvittavista kohdin esi- ja jälki-injektoinnin avulla sekä rakenteellisin vesieristein. Kallion lujittamiseen käytetään juotettuja harjateräspultteja ja ruiskubetonia. Ilmanvaihtokuilussa voidaan käyttää myös valubetonia, joka toimii sekä vesieristeenä että kalliota lujittavana rakenteena. Käytettävien materiaalien lopullinen valinta tehdään esitutkimusten ja työnaikaisten tutkimusten perusteella. Maan pinnalle rakennetaan kuilurakennus, huolto- ja valvomorakennukset sekä väestönsuoja. Myös teitä sekä maanrakennus- ja sähkötöitä tehdään. Louhinnan yhteydessä tehdään suunnitteluun ja rakentamiseen liittyviä tutkimuksia ajotunnelista käsin. Tulokset hyödynnetään välittömästi louhinta- ja rakennustöissä. Kallion pohjavesiolosuhteisiin ja loppusijoitustilojen sijoitteluun keskittyvät tutkimukset aloitetaan metrin syvyydessä. Myöhemmin ajotunnelin ja ilmanvaihtokuilun louhimista jatketaan alemmalle tutkimustasolle ( 520 m). Ajotunnelin kokonaispituus on 5,5 km kaltevuudella 1:10 ja louhittavien tilojen kokonaistilavuus m 3. Alemmalla tasolla tutkitaan kalliomekaanisia olosuhteita ja loppusijoitustilojen asemointiin vaikuttavia tekijöitä. Tähän vaiheeseen kuuluvat myös loppusijoituksen demonstroinnit, jotka kuten muutkin tutkimukset ja testaukset jatkuvat myös ONKALOn valmistumisen jälkeen vuosina Tunnelin kalliopinnan kartoitusta Injektointireikien porausta 4

5 Poraus Räjäytys Louheenpoisto Injektointi ja lujitus Kaaviokuva ONKALOsta ja loppusijoitustiloista Loppusijoitustila Päätutkimustaso 420 m Ilmanvaihtokuilu Alempi tutkimustaso 520 m Ilmanvaihtokuilu Ajotunneli Loppusijoitustila 3,5 m 5,5 m 5,7 m 5

6 Ydinjätehuolto Suomessa Suomessa on kaksi ydinvoimalaitosta, joissa kummassakin toimii kaksi reaktoriyksikköä. Voimalaitokset sijaitsevat Eurajoen Olkiluodossa Vastuu ydinjätehuollon periaatteista, turvallisuusvaatimuksista sekä säädösten noudattamisen valvonnasta on Suomen viranomaisilla. Lupien ja säädösten osalta vastuuviranomainen on kauppa- ja teollisuusministeriö (KTM) ja turvallisuusvalvonnan osalta Säteilyturvakeskus (STUK). ja Loviisan Hästholmenissa. Teollisuuden Voima Oy:n omistamien Olkiluodon reaktoreiden yhteisteho on 1680 MW ja Fortum Power and Heat Oy:n omistamien Loviisan reaktoreiden yhteisteho 976 MW. Vuonna 2002 Suomessa tehtiin Valtioneuvosto Kauppa- ja teollisuusministeriö Säteilyturvakeskus (STUK) Säädökset Luvat Valvonta Teollisuuden Voima Oy Fortum Power and Heat Oy POSIVA OY Posivan yhteistyöverkosto: Tutkimuslaitokset, yliopistot, korkeakoulut, konsultit, urakoitsijat periaatepäätös 5. reaktorin rakentamisesta. Olkiluotoon rakennettavan ydinvoimalaitoksen (OL3) reaktorin teho on 1600 MW. Suomessa on säädetty lailla, että maassamme syntyneet ydinjätteet käsitellään, varastoidaan ja loppusijoitetaan Suomen omalla alueella. Vastuu jätehuollosta kuuluu voimayhtiöille eli Teollisuuden Voima Oy:lle ja Fortum Power and Heat Oy:lle. Voimayhtiöiden vastuu kattaa kaikki toimenpiteet siihen asti kunnes ydinjäte on pysyvästi loppusijoitettu. Loppusijoituksen käytännön toteutuksesta vastaa voimayhtiöiden omistama Posiva Oy. Norja Ruotsi Suomi OLKILUOTO LOVIISA Viro Venäjä 6

7 Olkiluodon ydinvoimala Loviisan ydinvoimala Voimalaitosjätteen loppusijoitustila, Olkiluoto Käytetyn polttoaineen välivarasto Käytetyn polttoaineen välivarasto Voimalaitosjätteen loppusijoitustila, Loviisa Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus, Olkiluoto. Hankkeesta vastaa Posiva Oy. Loppusijoitustilat, noin 500 m Ydinjätteiden käsittely Suomessa Ydinjätehuoltoa koskevissa määräyksissä radioaktiivinen jäte luokitellaan vähä- ja keskiaktiiviseksi ja runsasaktiiviseksi. Vähä- ja keskiaktiivisen jätteen eli ns. voimalaitosjätteen (VLJ) loppusijoitus on jo käynnissä, ja kumpikin voimalaitos toteuttaa sen omalla laitosalueellaan. Olkiluodossa voimalaitosjätteen loppusijoitus alkoi vuonna 1992 ja Loviisassa vuonna Myös runsasaktiivisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikasta ja -ratkaisusta Suomi on tehnyt periaatepäätöksen. Suunnitelman mukaan loppusijoitus aloitetaan Eurajoella v Siihen asti käytetty ydinpolttoaine on välivarastoituna voimalaitosten yhteyteen rakennetuissa vesialtaissa. Käytännön loppusijoitustoimenpiteistä ja loppusijoituksen valmisteluista sekä tutkimustoiminnasta vastaa voimayhtiöiden yhdessä omistama, v perustettu Posiva Oy. Posiva koordinoi loppusijoitushankkeen tutkimusta ja valmistelua tehden yhteistyötä monien eri alojen asiantuntijoiden sekä eri maissa toimivien ydinjätehuollosta vastaavien yhtiöiden ja muiden organisaatioiden kanssa. Ydinenergialaissa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti varat ydinjätehuollon toteuttamiseen kerätään ennakkoon ydinsähkön hinnassa ja rahastoidaan valtion ydinjätehuoltorahastoon. Vuonna 2005 rahaston varat ovat n.1400 milj. euroa, millä katetaan myös laitosten purkamiskustannukset. Valtioneuvoston tekemien periaatepäätösten nojalla Olkiluotoon voidaan loppusijoittaa nykyisten ydinvoimalaitosyksiköiden sekä uuden yksikön tuottama käytetty ydinpolttoaine, joka määrältään on enintään noin 6500 uraanitonnia. 7

8 Posiva tekee yhteistyötä lukuisien organisaatioiden kanssa ONKALOn toteutus edustaa hajautettua mallia, jossa Posiva teettää ONKALOn toteutuksen ulkopuolisilla tutkijoilla, konsulteilla, toimittajilla ja urakoitsijoilla. Toteutuksen johto ja kokonaishallinta ovat Posivan vastuulla. Projektissa korostuu yhteistyö ja yhteensovittaminen tutkimusten, loppusijoituslaitoksen suunnittelun ja ONKALOn rakentamisen kanssa. Posivan kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ovat mm. SKB (Svensk Kärnbränslehantering AB), Ruotsi ANDRA (Agence nationale pour la gestion des déchets radioactifs), Ranska NAGRA (Nationale Genossenschaft für die Lagerung radioaktiver Abfälle), Sveitsi OPG (Ontario Power Generation Inc.), Kanada RAWRA (Radioactive Waste Repository Authority), Tsekki NUMO (Nuclear Waste Management Organization), Japani RWMC (Radioactive Waste Management Funding and Research Center), Japani Edellä mainittujen yhteisöjen kanssa Posivalla on sopimus tietojenvaihdosta. SKB:n ja ANDRAn kanssa Posiva tekee säännöllistä loppusijoituslaitoksen järjestelmiin ja kallioperätutkimuksiin liittyvää tutkimusyhteistyötä. Lisätietoja saa osoitteista tai Posiva Oy OLKILUOTO Puh. (02) Faksi (02)

Ydinvoimalaitoksen käytöstäpoisto

Ydinvoimalaitoksen käytöstäpoisto Ydinvoimalaitoksen käytöstäpoisto Teemailta Pyhäjoki, Tero Jännes Projektipäällikkö Käytöstäpoisto yleisesti Käytöstäpoiston kustannukset 2 Käytöstäpoisto lyhyesti Hallinnolliset ja tekniset toimenpiteet,

Lisätiedot

Ydinjätteet ja niiden valvonta

Ydinjätteet ja niiden valvonta Ydinjätteet ja niiden valvonta Jussi Heinonen 1 Säteilyturvakeskus - STUK Toiminta-ajatus: Ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta 2 STUKin

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa Viestintäseminaari 28.2.2012 Timo Seppälä Posiva Oy Posivan tehtävä VÄLIVARASTOINTI LOPPUSIJOITUS LOVIISA 1-2 POLTTOAINENIPPU OLKILUOTO 1-2 POLTTOAINENIPPU

Lisätiedot

Posivan loppusijoituskonseptista ja toiminnasta Eurajoella

Posivan loppusijoituskonseptista ja toiminnasta Eurajoella Posivan loppusijoituskonseptista ja toiminnasta Eurajoella Posiva Oy Posiva on perustettu vuonna 1995 Toimiala: omistajien käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus ja muut ydinjätehuollon asiantuntijatehtävät

Lisätiedot

STUKin turvallisuusarvio Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeen rakentamislupahakemuksesta. Tiedotustilaisuus 12.2.

STUKin turvallisuusarvio Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeen rakentamislupahakemuksesta. Tiedotustilaisuus 12.2. STUKin turvallisuusarvio Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushankkeen rakentamislupahakemuksesta Tiedotustilaisuus 12.2.2015 Ydinjätehuolto Suomessa Käytetty ydinpolttoaine on nyt välivarastoissa

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella. Ville Koskinen

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella. Ville Koskinen Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimukset Pyhäjoella Ville Koskinen 2.11.2016 Esityksen sisältö Taustaa Fennovoiman polttoaineen loppusijoituksesta Kokonaisaikataulu ja tarvittavat luvat Tehdyt

Lisätiedot

FENNOVOIMA. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus FENNOVOIMA

FENNOVOIMA. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus FENNOVOIMA FENNOVOIMA Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus 2016 FENNOVOIMA 2015 1 Taustaa loppusijoituksesta Vuonna 2010 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen Fennovoiman uuden ydinvoimalaitoksen rakentamisesta

Lisätiedot

FENNOVOIMA. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus FENNOVOIMA

FENNOVOIMA. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus FENNOVOIMA FENNOVOIMA Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus 2016 FENNOVOIMA 2015 1 Taustaa loppusijoituksesta Vuonna 2010 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen Fennovoiman uuden ydinvoimalaitoksen rakentamisesta

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen turvallinen loppusijoitus

Käytetyn ydinpolttoaineen turvallinen loppusijoitus Käytetyn ydinpolttoaineen turvallinen loppusijoitus Olkiluoto 1:n ja 2:n reaktoreissa käytettävä polttoainenippu. -437 m Käytetty ydinpolttoaine sijoitetaan noin 400 metrin syvyyteen. Jo kaksi metriä kalliota

Lisätiedot

yleispiirteinen selvitys käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen Loviisa 3 -ydinvoimalaitosyksikköä varten

yleispiirteinen selvitys käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen Loviisa 3 -ydinvoimalaitosyksikköä varten Valtioneuvostolle osoitettua periaatepäätöshakemusta koskeva yleispiirteinen selvitys käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamiseksi Loviisa 3 -ydinvoimalaitosyksikköä varten Sisällysluettelo

Lisätiedot

LOPPUSIJOITUKSEN TASKUTIETO. Loppusijoituksen taskutieto 1

LOPPUSIJOITUKSEN TASKUTIETO. Loppusijoituksen taskutieto 1 2013 LOPPUSIJOITUKSEN TASKUTIETO Loppusijoituksen taskutieto 1 2 Loppusijoituksen taskutieto SISÄLTÖ Esipuhe... 4 Posiva... 6 ONKALO lukuina... 7 Loppusijoitus lukuina... 8 Loppusijoituskapseli... 9 Moniesteperiaate...

Lisätiedot

yleispiirteinen selvitys käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen Olkiluoto 4 -yksikköä varten

yleispiirteinen selvitys käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen Olkiluoto 4 -yksikköä varten Valtioneuvostolle osoitettua periaatepäätöshakemusta koskeva yleispiirteinen selvitys käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamiseksi Olkiluoto 4 -yksikköä varten Sisällysluettelo Sisällysluettelo...........................................

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa Olkiluodon kallioperää tutkitaan kairaamalla maan pinnalta pisimmillään noin kilometrin pituisia reikiä. Kairasydän näytteestä selvitetään kalliossa

Lisätiedot

Ydinjätehuoltoyhteistyötä selvittävän työryhmän väliraportti TEM/709/ /2012 Ydinjätehuoltoyhteistyön ohjausryhmä

Ydinjätehuoltoyhteistyötä selvittävän työryhmän väliraportti TEM/709/ /2012 Ydinjätehuoltoyhteistyön ohjausryhmä Ydinjätehuoltoyhteistyötä selvittävän työryhmän väliraportti 21.6.2012 TEM/709/00.04.01/2012 Ydinjätehuoltoyhteistyön ohjausryhmä Väliraportoinnin tarkoitus ja sisältö Raportoidaan työn edistymisestä elinkeinoministerille

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentaminen. Ympäristövaikutusten arviointiohjelman yhteenveto

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentaminen. Ympäristövaikutusten arviointiohjelman yhteenveto Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentaminen Ympäristövaikutusten arviointiohjelman yhteenveto 1 Hanke ja sen perustelut 1 Hanke ja sen perustelut Suomessa Teollisuuden Voima Oyj:n,

Lisätiedot

POSIVA OY PERIAATEPÄÄTÖSHAKEMUS 1 (8) 25.4.2008

POSIVA OY PERIAATEPÄÄTÖSHAKEMUS 1 (8) 25.4.2008 POSIVA OY PERIAATEPÄÄTÖSHAKEMUS 1 (8) 25.4.2008 VALTIONEUVOSTOLLE PERIAATEPÄÄTÖSHAKEMUS KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN LOPPUSIJOITUS- LAITOKSEN LAAJENTAMISEKSI OLKILUOTO 4 -YKSIKKÖÄ VARTEN Hakemus Posiva Oy

Lisätiedot

POSIVA OY PERIAATEPÄÄTÖSHAKEMUS LIITE 7 PÄÄPIIRTEINEN KUVAUS SUUNNITELLUN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUS- LAITOKSEN TEKNISISTÄ TOIMINTAPERIAATTEISTA

POSIVA OY PERIAATEPÄÄTÖSHAKEMUS LIITE 7 PÄÄPIIRTEINEN KUVAUS SUUNNITELLUN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUS- LAITOKSEN TEKNISISTÄ TOIMINTAPERIAATTEISTA TOUKOKUU 2014 1 (10) PÄÄPIIRTEINEN KUVAUS SUUNNITELLUN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUS- LAITOKSEN TEKNISISTÄ TOIMINTAPERIAATTEISTA 0 Täydennyksiä vuoden 2010 periaatepäätöksen ajankohtaan nähden Posivan

Lisätiedot

Fennovoima Oy:n hakemus vuoden 2010 periaatepäätöksen täydentämiseksi Julkinen kuulemistilaisuus Pyhäjoen monitoimitalo

Fennovoima Oy:n hakemus vuoden 2010 periaatepäätöksen täydentämiseksi Julkinen kuulemistilaisuus Pyhäjoen monitoimitalo Fennovoima Oy:n hakemus vuoden 2010 periaatepäätöksen täydentämiseksi Julkinen kuulemistilaisuus 24.4.2014 Pyhäjoen monitoimitalo Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi Kaavio uuden ydinvoimalaitosyksikön

Lisätiedot

Tutkimuksista turvalliseen loppusijoitukseen

Tutkimuksista turvalliseen loppusijoitukseen Olkiluodon kertomaa: Tutkimuksista turvalliseen loppusijoitukseen Lähes neljän vuosikymmenen ajan käynnissä ollut tutkimustyö on tuottanut kattavasti tietoa, jota hyödynnetään tällä hetkellä käytetyn ydinpolttoaineen

Lisätiedot

Hakemus. Voima Oy:n 15 päivänä marraskuuta 2000 valtioneuvostolle jättämä periaatepäätöshakemus uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta.

Hakemus. Voima Oy:n 15 päivänä marraskuuta 2000 valtioneuvostolle jättämä periaatepäätöshakemus uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta. Valtioneuvoston periaatepäätös 17 päivänä tammikuuta 2002 Posiva Oy:n hakemukseen Suomessa tuotetun käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta hakemuksen ratkaisemattomalta osalta,

Lisätiedot

V U O S I K E R T O M U S

V U O S I K E R T O M U S V U O S I K E R T O M U S 2 0 0 1 Sisältö TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 2 YHTIÖN TOIMINTA 4 Kallion tutkiminen vaatii syvälle menevää osaamista Posivan toiminta siirtyy maan alle Loppusijoituskapselin suunnittelu

Lisätiedot

POSIVA - TUTKIMUSLAITOKSESTA YDINENERGIAN KÄYTTÄJÄKSI

POSIVA - TUTKIMUSLAITOKSESTA YDINENERGIAN KÄYTTÄJÄKSI POSIVA - TUTKIMUSLAITOKSESTA YDINENERGIAN KÄYTTÄJÄKSI Taustaa ja tilannekatsaus luvituksesta ATS-seminaari 27.1.2011 27.1.2011 Ruuska Vesa 1 Tästä lähdettiin Helsingin Sanomat 11.11.1983 27.1.2011 Ruuska

Lisätiedot

Hakemus. Hakemuksen mukaan kapselointilaitoksen kapasiteetti riittää myös Loviisa 3 -yksikön käytetylle ydinpolttoaineelle.

Hakemus. Hakemuksen mukaan kapselointilaitoksen kapasiteetti riittää myös Loviisa 3 -yksikön käytetylle ydinpolttoaineelle. 1 (12) Valtioneuvoston periaatepäätös 6 päivänä toukokuuta 2010 Posiva Oy:n hakemukseen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamiseksi Loviisa 3 -yksikön käytettyä ydinpolttoainetta varten

Lisätiedot

Kapseleissa kallioon. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa

Kapseleissa kallioon. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa Kapseleissa kallioon Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Olkiluodossa s. 4 s. 6 s. 10 s. 16 s. 20 Johdanto... 4 Vain turvallinen loppusijoitus on mahdollinen... 6 Loppusijoituskapseli Täyttömateriaalit

Lisätiedot

Periaatepäätöshakemus käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamiseksi Loviisa 3 -yksikköä varten

Periaatepäätöshakemus käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamiseksi Loviisa 3 -yksikköä varten Periaatepäätöshakemus käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamiseksi Loviisa 3 -yksikköä varten POSIVA OY Olkiluoto 27160 Eurajoki Puh. (02) 8372 31 Fax (02) 8372 3709 www.posiva.fi POSIVA

Lisätiedot

Hyvä tietää ydinjätteestä

Hyvä tietää ydinjätteestä Hyvä tietää ydinjätteestä Sisällysluettelo Ydinjätteet voidaan jakaa aktiivisuuden perusteella... 3 Käytetty polttoaine... 6 Polttoaineniput reaktorissa...6 Välivarastointi reaktorista poiston jälkeen...

Lisätiedot

Selvitys hakijan käytettävissä olevasta asiantuntemuksesta ja ydinlaitoksen

Selvitys hakijan käytettävissä olevasta asiantuntemuksesta ja ydinlaitoksen 1 Liite 15 Selvitys hakijan käytettävissä olevasta asiantuntemuksesta ja ydinlaitoksen rakentamishankkeen toteutusorganisaatiosta [YEA 32, kohta 14] 2 3 SELVITYS HAKIJAN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVASTA ASIANTUNTEMUKSESTA

Lisätiedot

Vuosikertomus 2 0 0 2

Vuosikertomus 2 0 0 2 Vuosikertomus 2002 Sisältö TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS YHTIÖN TOIMINTA Olkiluodon paikkatutkimukset Onkalon suunnittelu Loppusijoitustekniikka Kapselointitekniikka Viestintä Kuntayhteistyö Kansainvälinen

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen lausunto ja turvallisuusarvio Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen kapselointija loppusijoituslaitoksen rakentamisesta

Säteilyturvakeskuksen lausunto ja turvallisuusarvio Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen kapselointija loppusijoituslaitoksen rakentamisesta / MARRASKUU 2015 B Säteilyturvakeskuksen lausunto ja turvallisuusarvio Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen kapselointija loppusijoituslaitoksen rakentamisesta Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen

Lisätiedot

seminaari Maamme on käyttänyt ydinvoimaa neljä vuosikymmentä.

seminaari Maamme on käyttänyt ydinvoimaa neljä vuosikymmentä. Suomen geologisen seuran Ydinjätteiden loppusijoitusseminaari Arppeanumissa, Helsingissä 7.4.2011 TONI EEROLA seminaari Maamme on käyttänyt ydinvoimaa neljä vuosikymmentä. Sen tuloksena syntyy korkea-aktiivista

Lisätiedot

Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus

Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus Teollisuusneuvos Herkko Plit Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Fennovoiman loppusijoitushanke PAP vuodelta

Lisätiedot

Kansallinen ydinjätehuollon tutkimusohjelma (KYT) Kari Rasilainen, VTT Prosessit

Kansallinen ydinjätehuollon tutkimusohjelma (KYT) Kari Rasilainen, VTT Prosessit Kansallinen ydinjätehuollon tutkimusohjelma (KYT) Kari Rasilainen, VTT Prosessit 2 KYT pähkinänkuoressa KYT-tutkimusohjelma toteutetaan 2002-2005 tavoitelaajuus 1 M /vuosi pääasiallinen rahoittaja valtion

Lisätiedot

Voimalaitosjätteen käsittely ja huolto. Ydinjätehuollon päällikkö Mia Ylä-Mella

Voimalaitosjätteen käsittely ja huolto. Ydinjätehuollon päällikkö Mia Ylä-Mella Voimalaitosjätteen käsittely ja huolto Ydinjätehuollon päällikkö Mia Ylä-Mella 27.2.2014 Ydinvoimalaitoksen jätehuolto on tarkoin säädeltyä toimintaa Ydinenergialaki (11.12.1987/990) 6 a (29.12.1994/1420):

Lisätiedot

Posivan hanke tästä eteenpäin

Posivan hanke tästä eteenpäin Posivan hanke tästä eteenpäin ATS vuosikokous 2015 Projektijohtaja Erkki Palonen 2.3.2015 1 Ydinjätehuolto Suomessa 1 LUVAT Valtioneuvosto Työ- ja elinkeinoministeriö TEOLLISUUDEN VOIMA OYJ FORTUM POWER

Lisätiedot

Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuollon ohjelma vuosille 2016 2018

Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuollon ohjelma vuosille 2016 2018 YJH-2015 Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuollon ohjelma vuosille 2016 2018 Posiva Oy Syyskuu 2015 POSIVA OY Olkiluoto FI-27160 EURAJOKI, FINLAND Phone (02) 8372 31 (nat.), (+358-2-) 8372

Lisätiedot

Taskutieto. Avainluvut vuodelta 2014. Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä

Taskutieto. Avainluvut vuodelta 2014. Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä Taskutieto Avainluvut vuodelta 2014 Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä 4TEOLLISUUDEN VOIMA OYJ 4 Yhtiö 6 Omistajat 7 Talouden tunnusluvut 8OLKILUODON YDINVOIMALAITOS 8 Tuotanto 9 Laitosyksiköiden

Lisätiedot

Hakijan tilinpäätösasiakirjat viimeisten viiden vuoden ajalta [YEA 32, kohta 13]

Hakijan tilinpäätösasiakirjat viimeisten viiden vuoden ajalta [YEA 32, kohta 13] POSIVA OY LIITE 14 1 Liite 14 Hakijan tilinpäätösasiakirjat viimeisten viiden vuoden ajalta [YEA 32, kohta 13] OLKILUODON KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN RAKENTAMISLUPAHAKEMUS POSIVA OY LIITE 14

Lisätiedot

Vuoden 2005 päätapahtumat

Vuoden 2005 päätapahtumat Vuosikertomus 2005 Sisällys Vuoden 2005 päätapahtumat... 3 Posiva lyhyesti...4 Ydinjätehuolto Suomessa... 5 Toimitusjohtajan katsaus...7 Hallituksen toimintakertomus...8 Tilinpäätös... 16 2 Vuoden 2005

Lisätiedot

ISBN

ISBN M 3/2010 vp Valtioneuvoston periaatepäätös 6. päivänä toukokuuta 2010 Posiva Oy:n hakemukseen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta laajennettuna Helsinki 2010 ISBN 978-952-227-377-2

Lisätiedot

Loppusijoituslaitoksen asemointi ja vaiheittainen rakentaminen 2012

Loppusijoituslaitoksen asemointi ja vaiheittainen rakentaminen 2012 Työraportti 2012-69 Loppusijoituslaitoksen asemointi ja vaiheittainen rakentaminen 2012 Timo Kirkkomäki Fortum Power and Heat Oy Joulukuu 2012 Posivan työraporteissa käsitellään käynnissä olevaa tai keskeneräistä

Lisätiedot

Hakijayhtiö on esittänyt perusteluina loppusijoituslaitoksen rakentamiselle seuraavaa:

Hakijayhtiö on esittänyt perusteluina loppusijoituslaitoksen rakentamiselle seuraavaa: M 7/2000 vp Valtioneuvoston periaatepäätös 21 päivänä joulukuuta 2000 Posiva Oy:n hakemukseen Suomessa tuotetun käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta Helsinki 2000 ISBN 951-739-578-1

Lisätiedot

KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN LOPPUSIJOITUS Seminaarityö. Nils-Johan Näkkäläjärvi Juha Pippola Harri Uusi-Rajasalo Tomi Vänskä

KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN LOPPUSIJOITUS Seminaarityö. Nils-Johan Näkkäläjärvi Juha Pippola Harri Uusi-Rajasalo Tomi Vänskä KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN LOPPUSIJOITUS Seminaarityö Nils-Johan Näkkäläjärvi Juha Pippola Harri Uusi-Rajasalo Tomi Vänskä II SISÄLLYS 1. Johdanto...1 2. Ydinvoima ja ydinjäte...2 2.1 Ydinenergian kaupallinen

Lisätiedot

Sisällys. Posiva ja ydinjätehuolto...4 Toimitusjohtajan katsaus...6 Hallituksen toimintakertomus...8 Tilinpäätös... 18

Sisällys. Posiva ja ydinjätehuolto...4 Toimitusjohtajan katsaus...6 Hallituksen toimintakertomus...8 Tilinpäätös... 18 Vuosikertomus 1 Sisällys Posiva ja ydinjätehuolto...4 Toimitusjohtajan katsaus...6 Hallituksen toimintakertomus...8 Tilinpäätös... 18 2 3 Posiva ja ydinjätehuolto Ydinjätteen tuottaja on ydinenergialain

Lisätiedot

Hanhikivi 1 Rakentamisen vaiheet

Hanhikivi 1 Rakentamisen vaiheet Hanhikivi 1 Rakentamisen vaiheet Teemailta Pyhäjoen toimistolla 5.9.2012 Timo Kallio Rakentamisjohtaja Hanke etenee vaiheittain Ydinvoimalan rakentamisen osa-alueet Laitospaikalla tapahtuu Ensimmäiset

Lisätiedot

Ydinvoimasäännöstöistä ja sopimuksista

Ydinvoimasäännöstöistä ja sopimuksista Ydinvoimasäännöstöistä ja sopimuksista Atomivoimaa Suomeen ATS-Young Generation ja Seniorit 17.11.2010 Ydinenergia- ja säteilylainsäädäntö Atomienergialaki 1957 Puitelaki, yleiset edellytykset, luvat Säteilysuojauslaki

Lisätiedot

LOPPUSIJOITUKSEN TASKUTIETO. Loppusijoituksen taskutieto 1

LOPPUSIJOITUKSEN TASKUTIETO. Loppusijoituksen taskutieto 1 LOPPUSIJOITUKSEN TASKUTIETO Loppusijoituksen taskutieto 1 SISÄLTÖ Posiva... 4 ONKALO lukuina... 5 Loppusijoitus lukuina... 6 Loppusijoituskapseli... 7 Käytetty polttoaine... 8 Käytetyn ydinpolttoaineen

Lisätiedot

Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä. OL4 Sähköä tulevaisuuden Suomelle

Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä. OL4 Sähköä tulevaisuuden Suomelle Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä OL4 Sähköä tulevaisuuden Suomelle OL4-hanke etenee Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) ylimääräinen yhtiökokous teki vuoden 2011 lopussa päätöksen Olkiluoto

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hanke. ATS Syysseminaari Hanna Virlander Ydintekniikkapäällikkö

Hanhikivi 1 -hanke. ATS Syysseminaari Hanna Virlander Ydintekniikkapäällikkö Hanhikivi 1 -hanke ATS Syysseminaari 21.11.2014 Hanna Virlander Ydintekniikkapäällikkö Hanke etenee Fennovoiman omistajat Voimaosakeyhtiö SF ja RAOS Voima Oy tekivät investointipäätöksen huhtikuussa 2014

Lisätiedot

2 Esipuhe... 4 Johdanto Ydinjätteen ja muun radioaktiivisen jätteen huollon toimintapolitiikan yleiset tavoitteet... 6 Ydinjätteen suora loppus

2 Esipuhe... 4 Johdanto Ydinjätteen ja muun radioaktiivisen jätteen huollon toimintapolitiikan yleiset tavoitteet... 6 Ydinjätteen suora loppus Käytetyn ydinpolttoaineen ja muun radioaktiivisen jätteen huolto Suomessa - Euroopan unionin neuvoston direktiivin 2011/70/Euratom 12 artiklan mukainen kansallinen ohjelma 1 2 Esipuhe... 4 Johdanto...

Lisätiedot

Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys

Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys Aarnio, Kojo & Litmanen 6.10.2017 Seminaari ydinjätehuollon yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä Työ- ja elinkeinoministeriö Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys Miten

Lisätiedot

LAUSUNTO 1 (6) FENNOVOIMA OY:N YDINVOIMALAITOSHANKKEEN YVA-OHJELMA

LAUSUNTO 1 (6) FENNOVOIMA OY:N YDINVOIMALAITOSHANKKEEN YVA-OHJELMA LAUSUNTO 1 (6) Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 HELSINKI 7131/815/2008, TEM, 31.1.2007 FENNOVOIMA OY:N YDINVOIMALAITOSHANKKEEN YVA-OHJELMA Säteilyturvakeskus (STUK) esittää, työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointiohjelman yhteenveto. Olkiluodon ydinvoimalaitoksen laajentaminen neljännellä laitosyksiköllä

Ympäristövaikutusten arviointiohjelman yhteenveto. Olkiluodon ydinvoimalaitoksen laajentaminen neljännellä laitosyksiköllä Ympäristövaikutusten arviointiohjelman yhteenveto Olkiluodon ydinvoimalaitoksen laajentaminen neljännellä laitosyksiköllä 1 Hanke ja sen perustelut Kuva 1. Itämeren alueen maat sekä Rauman ja Olkiluodon

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentaminen. Ympäristövaikutusten. arviointiohjelma

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentaminen. Ympäristövaikutusten. arviointiohjelma Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentaminen Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 2 Esipuhe Esipuhe Tämän Olkiluotoon suunnitellun käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajennusta

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen turvallinen loppusijoitus

Käytetyn ydinpolttoaineen turvallinen loppusijoitus Käytetyn ydinpolttoaineen turvallinen loppusijoitus Olkiluodon 1:n ja 2:n reaktoreissa käytettävä polttoainenippu. Tutkimalla turvallista Ydinvoimalat käyttävät polttoaineenaan uraania, joka muuttuu käytön

Lisätiedot

Vuoden 2008 päätapahtumat...3 Posiva ja ydinjätehuolto... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Hallituksen toimintakertomus... 8 Tilinpäätös...

Vuoden 2008 päätapahtumat...3 Posiva ja ydinjätehuolto... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Hallituksen toimintakertomus... 8 Tilinpäätös... Vuosikertomus 2008 Sisällys Vuoden 2008 päätapahtumat...3 Posiva ja ydinjätehuolto... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Hallituksen toimintakertomus... 8 Tilinpäätös...18 Vuoden 2008 päätapahtumat Periaatepäätöshakemus

Lisätiedot

Peesailusta piikkipaikalle: Suomalainen ydinjätehuolto näyttää mallia. Timo Äikäs

Peesailusta piikkipaikalle: Suomalainen ydinjätehuolto näyttää mallia. Timo Äikäs Peesailusta piikkipaikalle: Suomalainen ydinjätehuolto näyttää mallia Timo Äikäs 3.11.2016 Mitä ydinjätteet ovat Ydinvoimaloihin liittyvät jätteet Matala- ja keskiaktiivinen Voimalaitosjäte Käytöstäpoisto-

Lisätiedot

Loppusijoituksen turvallisuus pitkällä aikavälillä. Juhani Vira

Loppusijoituksen turvallisuus pitkällä aikavälillä. Juhani Vira Loppusijoituksen turvallisuus pitkällä aikavälillä Juhani Vira Loppusijoituksen suunnittelutavoite Loppusijoitus ei saa lisätä ihmisiin eikä elolliseen ympäristöön kohdistuvaa säteilyrasitusta. Vaatimus

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hanke. Pietari Brahen Rotaryklubi Raahe 3.6.2014. Jaana Kangas, aluetiedottaja Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija

Hanhikivi 1 -hanke. Pietari Brahen Rotaryklubi Raahe 3.6.2014. Jaana Kangas, aluetiedottaja Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija Hanhikivi 1 -hanke Pietari Brahen Rotaryklubi Raahe 3.6.2014 Jaana Kangas, aluetiedottaja Minttu Hietamäki, ydintekniikka-asiantuntija Fennovoiman omistuspohja Laitossopimus ja lopullinen sitoumus Joulukuu:

Lisätiedot

2000 VUOSIKERTOMUS 2010 2020 2030 2040 2050 2060 2070 2080 2090 2100 2110 2120 2130 2140

2000 VUOSIKERTOMUS 2010 2020 2030 2040 2050 2060 2070 2080 2090 2100 2110 2120 2130 2140 2000 VUOSIKERTOMUS 2010 2020 2030 2040 2050 2060 2070 2080 2090 2100 2110 2120 2130 Sisällys Posiva ja ydinjätehuolto... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Hallituksen toimintakertomus... 8 Tilinpäätös...22

Lisätiedot

Loviisan ydinvoimalaitosta koskeva määräaikainen turvallisuusarvio PSR2015 Tausta

Loviisan ydinvoimalaitosta koskeva määräaikainen turvallisuusarvio PSR2015 Tausta Päätös 1 (6) Fortum Power and Heat Oy Loviisan voimalaitos PL 23 07901 LOVIISA Fortumin kirjeet LO1-A4-18360, 15.4.2015; LO1-A4-18117, 22.12.2014; LO1-A4-17995, 16.9.2014; LO1-A4-17628, 27.2.2014; LO1-A4-18800,

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen lausunto Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen kapselointija loppusijoituslaitoksen rakentamisesta

Säteilyturvakeskuksen lausunto Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen kapselointija loppusijoituslaitoksen rakentamisesta Lausunto 1 (10) Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM/2955/08.05.01/2012 15.2.2013 ja 11.7.2014 Säteilyturvakeskuksen lausunto Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen kapselointija

Lisätiedot

FENNOVOIMAN YDINJÄTTEIDEN LOPPUSIJOITUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYS EETTISTEN KYSYMYSTEN NÄKÖKULMASTA Asukaskysely Eurajoella ja Pyhäjoella

FENNOVOIMAN YDINJÄTTEIDEN LOPPUSIJOITUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYS EETTISTEN KYSYMYSTEN NÄKÖKULMASTA Asukaskysely Eurajoella ja Pyhäjoella FENNOVOIMAN YDINJÄTTEIDEN LOPPUSIJOITUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYS EETTISTEN KYSYMYSTEN NÄKÖKULMASTA Asukaskysely Eurajoella ja Pyhäjoella Tuuli Vilhunen, Matti Kojo, Tapio Litmanen 6.10.2017 työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

LAUSUNTO YDINPOLTTOAINEEN LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN LAAJENTAMISEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA

LAUSUNTO YDINPOLTTOAINEEN LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN LAAJENTAMISEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA Päiväys Datum Dnro Dnr 23.7.2008 LOS-2008-J-54-53 Työ- ja elinkeinoministeriö Viite / Hänvisning Lausuntopyyntönne 27.5.2008, Dnro 820/815/2008 Asia / Ärende LAUSUNTO YDINPOLTTOAINEEN LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Oulun Kauppakamari 4.10.2013 Pekka Ottavainen Hallituksen puheenjohtaja Fennovoima esittää omistajilleen investointipäätöstä Rosatomin laitoksesta Fennovoima ja venäläinen

Lisätiedot

POSIVA OY LIITE 16 1

POSIVA OY LIITE 16 1 POSIVA OY 1 Liite 16 Muu viranomaisen tarpeelliseksi katsoma selvitys: Ympäristövaikutuksia koskeva ajantasalle saatettu selvitys [Kauppa- ja teollisuusministeriön lausunto Posiva Oy:n YVA-selostuksesta

Lisätiedot

Ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen Loviisaan tai Olkiluotoon

Ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen Loviisaan tai Olkiluotoon Ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen Loviisaan tai Olkiluotoon Sisällys 4 6 12 16 17 Sähköä kilpailukykyisesti ja ympäristöä säästäen Sähkön käyttö kasvaa Ydinsähkö hinnaltaan vakaata ja kilpailukykyistä

Lisätiedot

FSD1249. Ydinjätepäätös Aineisto-opas

FSD1249. Ydinjätepäätös Aineisto-opas FSD1249 Ydinjätepäätös 2001 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Ydinjätepäätös 2001 [aineisto-opas]. Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja], 2015.

Lisätiedot

Taskutieto Taskutieto 2010 TVO 1

Taskutieto Taskutieto 2010 TVO 1 Taskutieto 2010 Taskutieto 2010 TVO 1 2 TVO Taskutieto 2010 Teollisuuden Voima Oyj 4 Yhtiö 4 Osakkaat ja osuudet 5 Tärkeitä päivämääriä 5 Avainluvut 10 Tuotanto ja liikevaihto 10 Ydinjätehuolto 11 Olkiluodon

Lisätiedot

2. YLEISIÄ NÄKEMYKSIÄ 1970-LUVUN ALUSSA 3. MUUTOKSEN TUULIA MAAILMALLA 1970-LUVULLA 5. TUTKIMUS JA TOIMENPITEET SUOMESSA

2. YLEISIÄ NÄKEMYKSIÄ 1970-LUVUN ALUSSA 3. MUUTOKSEN TUULIA MAAILMALLA 1970-LUVULLA 5. TUTKIMUS JA TOIMENPITEET SUOMESSA SISÄLLYSLUETTELO 1. ESITYKSEN TAUSTA 2. YLEISIÄ NÄKEMYKSIÄ 1970-LUVUN ALUSSA 3. MUUTOKSEN TUULIA MAAILMALLA 1970-LUVULLA 4. VAATIMUKSET SUOMESSA 5. TUTKIMUS JA TOIMENPITEET SUOMESSA 6. KUSTANNUKSET JA

Lisätiedot

Sisällys. Posiva ja ydinjätehuolto...4 Toimitusjohtajan katsaus...6 Hallituksen toimintakertomus...8 Tilinpäätös... 18

Sisällys. Posiva ja ydinjätehuolto...4 Toimitusjohtajan katsaus...6 Hallituksen toimintakertomus...8 Tilinpäätös... 18 Vuosikertomus 1 Sisällys Posiva ja ydinjätehuolto...4 Toimitusjohtajan katsaus...6 Hallituksen toimintakertomus...8 Tilinpäätös... 18 2 3 Posiva ja ydinjätehuolto Ydinjätteen tuottaja on ydinenergialain

Lisätiedot

Sisällys. Vuoden 2007 päätapahtumat 4 Posiva ja ydinjätehuolto 6 Toimitusjohtajan katsaus 8 Hallituksen toimintakertomus 10 Tilinpäätös 18

Sisällys. Vuoden 2007 päätapahtumat 4 Posiva ja ydinjätehuolto 6 Toimitusjohtajan katsaus 8 Hallituksen toimintakertomus 10 Tilinpäätös 18 Vuosikertomus 2007 Sisällys Vuoden 2007 päätapahtumat 4 Posiva ja ydinjätehuolto 6 Toimitusjohtajan katsaus 8 Hallituksen toimintakertomus 10 Tilinpäätös 18 Vuoden 2007 päätapahtumat ONKALOn rakentaminen

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen turvallisuuden varmistaminen Tutkimus ja kehitystyö vuosina 2000-2014

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen turvallisuuden varmistaminen Tutkimus ja kehitystyö vuosina 2000-2014 1 Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen turvallisuuden varmistaminen Tutkimus ja kehitystyö vuosina 2000-2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 4 2 Kapselointi- ja loppusijoituslaitoksen luvituksen

Lisätiedot

Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö

Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto ja käyttö Teemailta Pyhäjoki, Tero Jännes Projektipäällikkö 1 Yleistä käyttöönotosta YVL-ohje 2.5 Ydinvoimalaitoksen käyttöönotto Ydinvoimalaitoksen käyttöönotolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Katsaus ydinenergialainsäädännön uudistamiseen ja soveltamiseen

Katsaus ydinenergialainsäädännön uudistamiseen ja soveltamiseen Katsaus ydinenergialainsäädännön uudistamiseen ja soveltamiseen ATS:n vuosikokous 26.2.2009 Riku Huttunen, teollisuusneuvos TEM/energiaosasto Uudistusten tausta Vuonna 1987 säädettyä ydinenergialakia 990/1987

Lisätiedot

TEM raportteja 1/2013

TEM raportteja 1/2013 TEM raportteja 1/2013 Ydinjätehuoltoyhteistyön selvitys Työryhmän loppuraportti Energiaosasto 10.1.2013 1 Esipuhe Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 13.3.2012 työryhmän ohjaamaan voimayhtiöiden yhteistä

Lisätiedot

Miten loppusijoitushanke etenee toteutukseen? Tiina Jalonen Posiva Oy

Miten loppusijoitushanke etenee toteutukseen? Tiina Jalonen Posiva Oy Miten loppusijoitushanke etenee toteutukseen? Tiina Jalonen Posiva Oy Posivan ohjelma Asennukset, koekäyttö Käyttötoiminnan aloitus noin 2020 Laitosten rakentaminen Käyttölupahakemus ONKALOn rakentaminen

Lisätiedot

Ydinvoimahankkeen rakentamisen vaiheet ja vaatimukset yrityksille

Ydinvoimahankkeen rakentamisen vaiheet ja vaatimukset yrityksille Ydinvoimahankkeen rakentamisen vaiheet ja vaatimukset yrityksille Raahe 24.1.2013 Timo Kallio Rakentamisjohtaja Hanke etenee vaiheittain Laitospaikalla tutkimuksia ja selvityksiä Ydinvoimalan rakentamisen

Lisätiedot

Taskutieto. Avainluvut vuodelta 2013. Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä

Taskutieto. Avainluvut vuodelta 2013. Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä Taskutieto Avainluvut vuodelta 2013 Teollisuuden Voima Oyj Hyvinvointia ydinsähköllä 4Teollisuuden Voima Oyj 4 Yhtiö 5 Omistajat 8 Talouden tunnusluvut 9Olkiluodon ydinvoimalaitos 9 Tuotanto 13 Säteilyannokset

Lisätiedot

Sisältö. Olkiluodon tutkimukset Onkalon suunnittelu Loppusijoitustekniikka Kapselointitekniikka Laitoskuvaus Kuntayhteistyö Kansainvälinen yhteistyö

Sisältö. Olkiluodon tutkimukset Onkalon suunnittelu Loppusijoitustekniikka Kapselointitekniikka Laitoskuvaus Kuntayhteistyö Kansainvälinen yhteistyö Vuosikertomus 2003 Sisältö VUODEN 2003 PÄÄTAPAHTUMAT 2 POSIVAN MISSIO, VISIO JA STRATEGIA 3 KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN HUOLTO - LÄHTÖKOHTIA 4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 6 YHTIÖN TOIMINTA 8 Olkiluodon tutkimukset

Lisätiedot

Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto

Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto Yhteenveto vuoden 2010 toiminnasta Kansikuvissa esitellään Loviisan VLJ-luolan laajentamista, betonilaatikon laskemista Olkiluodon VLJ-luolan siiloon,

Lisätiedot

Ydinvoimalaitoksen suunnittelu

Ydinvoimalaitoksen suunnittelu Ydinvoimalaitoksen suunnittelu Teemailta Pyhäjoki, Tero Jännes Projektipäällikkö 1 Hankkeen tausta Laitosvaihtoehdot Rakentamislupahakemuksen valmistelu 2 Laitospaikan valinta Fennovoima teki 5.10.2011

Lisätiedot

Käytetyn ydinpolttoaineen. Ympäristövaikutusten. loppusijoituslaitoksen. arviointiselostus. laajentaminen

Käytetyn ydinpolttoaineen. Ympäristövaikutusten. loppusijoituslaitoksen. arviointiselostus. laajentaminen Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen Ympäristövaikutusten arviointiselostus laajentaminen 2 Esipuhe Esipuhe Posiva Oy on käynnistänyt käytetyn ydinpoltto aineen loppusijoituslaitoksen laajentamista

Lisätiedot

Sisällys. Posiva ja ydinjätehuolto... 4. Toimitusjohtajan katsaus... 6. Hallituksen toimintakertomus... 8. Tilinpäätös... 22

Sisällys. Posiva ja ydinjätehuolto... 4. Toimitusjohtajan katsaus... 6. Hallituksen toimintakertomus... 8. Tilinpäätös... 22 VUOSIKERTOMUS 2012 Sisällys Posiva ja ydinjätehuolto... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Hallituksen toimintakertomus... 8 Tilinpäätös... 22 3 Posiva ja ydinjätehuolto Ydinenergialain mukaan Teollisuuden

Lisätiedot

Ydinvoimala Pohjois-Suomeen

Ydinvoimala Pohjois-Suomeen Ydinvoimala Pohjois-Suomeen ATS Syysseminaari 4.11.2010 Palace Hotel Linna Kai Salminen Miksi? Miten? Minne? Milloin? 2 Suomelle tärkeä osakaskunta Yhteensä 64 osakasta, käyttävät 30 % Suomen sähköstä

Lisätiedot

Sisällys. Posiva ja ydinjätehuolto... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Hallituksen toimintakertomus... 8 Tilinpäätös... 22

Sisällys. Posiva ja ydinjätehuolto... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Hallituksen toimintakertomus... 8 Tilinpäätös... 22 VUOSIKERTOMUS 2011 Sisällys Posiva ja ydinjätehuolto... 4 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Hallituksen toimintakertomus... 8 Tilinpäätös... 22 3 Posiva ja ydinjätehuolto Ydinjätteen tuottaja on ydinenergialain

Lisätiedot

Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto

Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto Yhteenveto vuoden 2013 toiminnasta Tiivistelmä Tässä raportissa esitetään ydinenergia-asetuksen mukainen selvitys ydinjätehuoltovelvollisten, Teollisuuden

Lisätiedot

Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista

Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista vaikutuksista ja tiedonvälityksestä Eurajoen ja sen naapurikuntien asukkaiden näkökulmasta (SEURA) Tutkijat Professori Tapio

Lisätiedot

Olkiluoto, suomalaisen ydinvoimaosaamisen keskus

Olkiluoto, suomalaisen ydinvoimaosaamisen keskus Olkiluoto, suomalaisen ydinvoimaosaamisen keskus Teollisuuden Voima Oyj 4 Yhtiö 4 Osakkaat ja osuudet 5 Tärkeitä päivämääriä 5 Avainluvut 9 Tuotanto ja liikevaihto 9 Olkiluodon ydinvoimalaitos 10 OL1-

Lisätiedot

Viimeisimmät kuulumiset Pyhäjoen hankkeesta. Kalajokilaakson suurhankeseminaari - energiaseminaari Toni Hemminki, toimitusjohtaja 15.

Viimeisimmät kuulumiset Pyhäjoen hankkeesta. Kalajokilaakson suurhankeseminaari - energiaseminaari Toni Hemminki, toimitusjohtaja 15. Viimeisimmät kuulumiset Pyhäjoen hankkeesta Kalajokilaakson suurhankeseminaari - energiaseminaari Toni Hemminki, toimitusjohtaja 15. syyskuuta 2017 1 2 FENNOVOIMA 2015 3 Ydinvoimalla on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

OL4-hankkeen tarjouskilpailu on käynnistynyt. TACIS-hanke jatkuu Novovoronezissa

OL4-hankkeen tarjouskilpailu on käynnistynyt. TACIS-hanke jatkuu Novovoronezissa Nro 24 Toukokuu 2012 Kuva: Posiva OL4-hankkeen tarjouskilpailu on käynnistynyt TACIS-hanke jatkuu Novovoronezissa 20 vuotta Suomen ja Venäjän yhteistyötä Tiennäyttäjänä ydinjätteen loppusijoituksessa Ydinvoimaosaamisen

Lisätiedot

Sähkö on hyvinvointimme perusta

Sähkö on hyvinvointimme perusta Sähkö on hyvinvointimme perusta Suomi on Euroopan Unionin sähköintensiivisin maa Teollisuuden osuus kulutuksesta on noin puolet Suomessa on niukasti tehokkaaseen sähköntuotantoon soveltuvia omia luonnonvaroja

Lisätiedot

Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen Olkiluotoon. Yleispiirteinen selvitys

Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen Olkiluotoon. Yleispiirteinen selvitys Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen Olkiluotoon Yleispiirteinen selvitys Johdanto Tässä julkaisussa kuvataan Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitosyksikön (OL4) rakentamishanketta.

Lisätiedot

Ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemus. Pyhäjoen teemailta 4.5.2015

Ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemus. Pyhäjoen teemailta 4.5.2015 Ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemus Pyhäjoen teemailta 4.5.2015 Suomen viranomaiset ja rakentamislupahakemusprosessi Rakentamislupahakemus valtioneuvostolle Rakentamislupa-aineisto Säteilyturvakeskukselle

Lisätiedot

POSIVA OY LIITE 6 2 OLKILUODON KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN RAKENTAMISLUPAHAKEMUS

POSIVA OY LIITE 6 2 OLKILUODON KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN RAKENTAMISLUPAHAKEMUS POSIVA OY LIITE 6 1 Liite 6 Selvitys ydinlaitoksessa valmistettavien, tuotettavien, käsiteltävien, käytettävien tai varastoitavien ydinaineiden tai ydinjätteiden laadusta ja enimmäismäärästä [YEA 32, kohta

Lisätiedot

Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto

Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosten ydinjätehuolto Yhteenveto vuoden 2014 toiminnasta Tiivistelmä Tässä raportissa esitetään ydinenergia-asetuksen mukainen selvitys ydinjätehuoltovelvollisten, Teollisuuden

Lisätiedot

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy Länsimetro Soukan kirjastolla 25.9.2017 Länsimetro Oy Metro pääkaupunkiseudulla Länsimetro - 21 km - 13 asemaa - Varikko Sammalvuoressa Itäjatke Metro (avattu 1982) - 21 km (6 km tunnelissa) - 17 asemaa

Lisätiedot

Ainutlaatuista perehdytystä ydinvoima-alalle. Käyttöturvallisuuteen panostetaan

Ainutlaatuista perehdytystä ydinvoima-alalle. Käyttöturvallisuuteen panostetaan Nro 30 KESÄKUU 2015 Ainutlaatuista perehdytystä ydinvoima-alalle Käyttöturvallisuuteen panostetaan Kiehutusvesilaitoskoulutusta Olkiluodossa Fyysikkona insinöörien keskellä KESÄKUU 2015 Ydinvoimaosaamisen

Lisätiedot

UUSI YDINVOIMALAITOS, SUOMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA, KANSAINVÄLINEN KUULEMINEN

UUSI YDINVOIMALAITOS, SUOMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA, KANSAINVÄLINEN KUULEMINEN Tammikuu 2008 Fennovoima Oy UUSI YDINVOIMALAITOS, SUOMI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA, KANSAINVÄLINEN KUULEMINEN Tammikuu 2008 2 (9) 1 JOHDANTO Suomalainen energiayhtiö Fennovoima Oy on aloittanut

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ PÄÄTÖS Liite 2 Energiaosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ PÄÄTÖS Liite 2 Energiaosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ PÄÄTÖS Liite 2 Energiaosasto VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS POSIVA OY:N HAKEMUKSEEN SAADA YDINENER- GIALAIN 18 :SSÄ TARKOITETTU LUPA RAKENTAA KAPSELOINTI- JA LOPPUSI- JOITUSLAITOS EURAJOEN

Lisätiedot

POSIVA OY PERIAATEPÄÄTÖSHAKEMUS LIITE 10

POSIVA OY PERIAATEPÄÄTÖSHAKEMUS LIITE 10 TOUKOKUU 2014 1 (13) SELVITYS YDINLAITOKSEN SUUNNITELLUN SIJAINTIPAIKAN JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASUTUKSESTA JA MUISTA TOIMINNOISTA SEKÄ KAAVOITUSJÄRJESTELYISTÄ 0 Täydennyksiä vuoden 2010 periaatepäätöksen

Lisätiedot