Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018"

Transkriptio

1 EKOenergian ympäristörahasto Vapaat Vesireitit hankkeen väliraportti vuoden 2017 toimenpiteistä ja suunnitelma vuodelle 2018 EKOenergian ympäristörahasto myönsi keväällä 2017 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistykselle euron suuruisen avustuksen Ikaalisen ja Oriveden kaupungeissa sijaitsevien virtavesien ja niissä esiintyvien taimenkantojen tilan parantavien toimien toteutuksille. Avustuksella käynnistettiin Vapaat Vesireitit hanke. Hankkeen päätavoitteena on edistää kalojen vapaata liikkumista kohdevesistöissä, parantaa kunnostuksilla taimenen luontaista lisääntymistä sekä tuottaa uutta tietoa taimenen vaelluskäyttäytymisestä ja kunnostustoimien vaikutuksista. EKOenergian ympäristörahaston avustusta käytettään omarahoitusosuutena Pohjois-Savon ELY-keskuksen rahoituksen saamiseksi. Vapaat Vesireitit hankkeen suurimmat toimenpiteet on määrä toteuttaa vuosien 2018 ja 2019 aikana. Kovesjoki (Ikaalinen) Vuonna 2017 lähetettiin kirjallinen tiedote Kovesjoen ja sen suurimman sivujoen, Kuusijoen, virta- ja koskialueiden maanomistajille. Tiedotteessa kerrottiin mitä toimenpiteitä Kovesjoella on tehty ja mitä toimenpiteitä on määrä toteuttaa seuraavien vuosien aikana. Tiedotteen yhteydessä maanomistajille lähetettiin kirjalliset suostumukset kunnostustoimien toteuttamiseksi. Kovesjoen alimman padon kalatien rakentamiselle on haettu ympäristölupaa. Lupa on käsittelyvaiheessa. Luvan saamisen jälkeen Ikaalisten kaupungilla ja Pohjois-Savon ELY-keskuksella on tavoitteena aloittaa portaan rakennustyöt. KVVY on mukana kalatienrakentamisessa Vapaat Vesireitit hankkeen puitteissa. Vapaat Vesireitit hankkeessa aloitetaan vuonna 2018 taimenen vaellustutkimus Kovesjoessa T-ankkurimerkeillä. Kesän aikana Kovesjoella toteutetaan sähkökoekalastuksia merkintätutkimukseen liittyen. Vuoden 2018 aikana pyritään aloittamaan myös koskialueiden kalataloudelliset kunnostukset taimenen lisääntymisen parantamiseksi. Vesistössä olevien nousuesteiden maanomistajat kontaktoidaan henkilökohtaisesti kesän aikana nousuesteiden poistamiseksi.

2 Kovesjoen keskiosassa oleva pato. Maanomistajan tekemä luvaton pato Kovesjoella. Sähkökoekalastusten toteuttamista (KVVY, Jussi Iso-Tuisku, Parkanon kalastusalue Tapio Kalli) Kovesjoella vuonna 2015.

3 Taipaleenjoen reitti ja Kooninjoki (Orivesi) Vuonna 2017 lähetettiin kirjallinen tiedote Taipaleenjoen virta- ja koskialueiden maanomistajille. Tiedotteessa kerrottiin mitä toimenpiteitä vesistössä on tehty ja mitä toimenpiteitä on määrä toteuttaa Vapaat Vesireitit -hankkeessa. Tiedotteen yhteydessä maanomistajille lähetettiin kirjalliset suostumukset kunnostustoimien toteuttamiseksi. Suurin osa maanomistajista palauttivat suostumukset ja maanomistajat olivat erittäin myötämielisiä kunnostustoimille. Vuoden 2018 aikana toteutetaan ensimmäiset talkookunnostukset Taipaleenjoella. Kunnostustoimien lisäksi vuoden aikana pyritään poistamaan vanha betoninen patorakenne, joka on totaalinen nousueste kaloille. Vuoden 2018 aikana aloitetaan taimenen T-ankkurimerkintätutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää joessa luontaisesti lisääntyvän taimenkannan vaellusta. Merkintutkimuksella pyritään saamaan selville myös miten padon poistaminen vaikuttaa taimenten nousemiseen vesireitin ylimmille koskille. KVVY toteutti vesistökunnostuksista kiinnostuneille ihmisille kevätretken Tampereen seudun vesistökunnostuskohteille. Retken aikana tutustuttiin myös Taipaleenjoen reitillä olevaan patoon. Vuoden 2017 aikana otettiin yhteyttä Kooninjoen Palmukoskessa sijaitsevan vanhan padon omistajaan. Keskusteluissa edistettiin padon poistamista. Vuoden 2018 aikana padon omistajan kanssa katselmoidaan padon alue ja omistajalta pyritään saamaan lupa kunnostustoimille, jossa nousueste muutetaan kalojen kulun mahdollistavaksi rakenteeksi. Vuoden 2018 aikana Kooninjoki virtavesi-inventoidaan vesistön nykytilan ja kunnostusmahdollisuuksien selvittämiseksi. Lisäksi vesistössä toteutetaan sähkökoekalastustutkimus, joka antaa tarkemman kuvan vesistön taimenkannan tilasta. Taipaleenjoen Myllykosken betonipato.

4 Taipaleenjoen osakaskunta oli auttamassa sähkökoekalastusten toteuttamisessa vuonna 2016, jolloin taimenen esiintyminen ja luontainen lisääntyminen todennettiin (Jari Jamalainen ja Lauri Kanerva).

5 Kooninjoen yläosassa vanha myllyn rakenteet jotka estävät kalojen vapaata liikkumista. Ympäristöasiantuntija, MMM: Heikki Holsti

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2018

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2018 Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös virtavesien ja taimenkantojen hoitotoimenpiteistä kertovia esittelyvideoita KVVY:n Virtavesi Youtube-kanavalta! PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN KUNNOSTUSTALKOOT VUONNA 2019

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN KUNNOSTUSTALKOOT VUONNA 2019 Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös virtavesien ja taimenkantojen hoitotoimenpiteistä kertovia esittelyvideoita KVVY:n Virtavesi Youtube-kanavalta! PIRKANMAAN VIRTAVESIEN KUNNOSTUSTALKOOT VUONNA

Lisätiedot

EKOenergian rahoitushakemus KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN VAPAAT VESIREITIT-HANKE VUOSINA 2017 JA Kirjenumero 1115/16

EKOenergian rahoitushakemus KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN VAPAAT VESIREITIT-HANKE VUOSINA 2017 JA Kirjenumero 1115/16 EKOenergian rahoitushakemus KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN VAPAAT VESIREITIT-HANKE VUOSINA 2017 JA 2018 Kirjenumero 1115/16 Kalaosasto/HH 13.1.2017 Kirjenumero 1115/16 KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN VAPAAT VESIREITIT-HANKE

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2017

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2017 + Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös virtavesien ja taimenkantojen hoitotoimenpiteistä kertovia esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta! PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2017

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2016

PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2016 Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös kunnostustoimien esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta! PIRKANMAAN VIRTAVESIEN TALKOOKUNNOSTUKSET VUONNA 2016 Vuonna 2016 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys

Lisätiedot

Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 14.5.2016 Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Talkookunnostukset Kokemäenjoen vesistöalueella vuosina

Lisätiedot

Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös kunnostustoimien esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta!

Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös kunnostustoimien esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta! S Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös kunnostustoimien esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta! KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTOIMENPITEET VUONNA 2018 Vuonna

Lisätiedot

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10.

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10. KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on tehnyt vuosikymmenten ajan tiivistä yhteistyötä

Lisätiedot

Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös kunnostustoimien esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta!

Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös kunnostustoimien esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta! KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTIMENPITEET VUONNA 2016 TAUSTAA Ajankohtaisin tieto FB-sivuillamme! Katso myös kunnostustoimien esittelyvideoita KVVY:n Youtube-kanavalta!

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN TAIMENEN KUTUHAVAINNOINTIVERKOSTO

KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN TAIMENEN KUTUHAVAINNOINTIVERKOSTO Ilmoita taimenhavaintosi ja ole edistämässä taimenkantojen hoitotyötä! KOKEMÄENJOEN VESISTÖALUEEN TAIMENEN KUTUHAVAINNOINTIVERKOSTO Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry toteuttaa virtavesien

Lisätiedot

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset 8.4.2014 Hotelli Ellivuori, Sastamala Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmän kokous Heikki Holsti Taustatietoja Hanhijoesta - Haaroistensuon

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Heikki Holsti Vesistön kunnostusprosessin eteneminen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 21.11.2017 Tampere, KVVY Ajatus kunnostustoimien toteuttamisesta saa alkunsa Rantojen umpeenkasvu Kiintoainekuormitus

Lisätiedot

Kourajoen sähkökoekalastukset vuonna 2012

Kourajoen sähkökoekalastukset vuonna 2012 Kourajoen sähkökoekalastukset vuonna 212 xxx.xx.212 Kokemäki Heikki Holsti 21.3.213 Pori, Reposaari Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmän kokous Heikki Holsti Kourajoen sähkökoekalastusten

Lisätiedot

KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina

KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina 2013-16 Numero 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Kohde Rautajoki Myllyoja Kikkelänjoki Vahokoski Hanhijoki Myllypuro Särkikoski Vilppulankoski Vilppulankoski Loppiskoski

Lisätiedot

Heikki Holsti. Kirjenumero 949/15

Heikki Holsti. Kirjenumero 949/15 JAKAMAN REITIN (YLÖJÄRVI) KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSIEN SELVITYS VIRTAVESI- INVENNOINNILLA JA TAIMENEN ESIINTYMINEN SELVITTÄMINEN SÄHKÖKOEKALASTUKSILLA VUONNA 2015 Heikki Holsti Kirjenumero 949/15 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kalataloudellisten arvojen huomioiminen teknisessä rakentamisessa tapaus Hanhijoki

Kalataloudellisten arvojen huomioiminen teknisessä rakentamisessa tapaus Hanhijoki Kalataloudellisten arvojen huomioiminen teknisessä rakentamisessa tapaus Hanhijoki 1 Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 13.6.2017 Heikki Holsti Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen

Lisätiedot

Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet

Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet vuonna 2005 Lounais-Suomen kalastusalue 2006 Jussi Aaltonen Lounais-Suomen kalastusalue Valkkimyllynkuja 2 20540 Turku Puh. 02-2623 444 2 Johdanto Vähäjoessa ja sen

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kalastusaluepäivä, Jämsä 15.12.2016 Heikki Holsti DNA ja taimenkantojen hoito Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry EKOLOGIAN KERTAUSTA GEENIT JA PERIMÄN VAIHTELU OVAT AVAIN SELVIYTYMISELLE MUUTTUVISSA

Lisätiedot

Kalastusalue virtavesikunnostajana. Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013

Kalastusalue virtavesikunnostajana. Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 Kalastusalue virtavesikunnostajana Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 Taustaa kunnostushankkeille Virtavesikartoitukset o Tarkoituksena selvittää

Lisätiedot

VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012

VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012 VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 906/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE...

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:

Lisätiedot

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä 1 Virtakutuiset vaelluskalalajit kärsineet elinympäristössä tapahtuneista

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa

Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/sami Moilanen / Vesienhoito ja vesivarat -yksikkö 4.11.2015 Esimerkkejä ajankohtaisista järvikunnostushankkeista

Lisätiedot

Heikki Holsti 2014. Kirjenumero 907/14

Heikki Holsti 2014. Kirjenumero 907/14 MYLLYPURON (YLÖJÄRVI) KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSIEN SELVITYS VIRTAVESI- INVENNOINNILLA JA TAIMENEN ESIINTYMINEN SELVITTÄMINEN SÄHKÖKOEKALASTUKSILLA VUONNA 2014 Heikki Holsti 2014 Kirjenumero 907/14 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1620,1m 2

Lisätiedot

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE!

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! KOSKIEN ENNALLISTAMISHANKE ETENEE, TAVOITTEENA PALAUTTAA JÄRVITAIMENEN LUONTAINEN LISÄÄNTYMINEN. KOSKIEN MELOTTAVUUS LÄHES ENNALLAAN MUTTA MELONTAVÄYLÄT OVAT MUUTTUNEET.

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Vesienhoidon rahoituslähteet Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi 24.4.2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus (Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue /

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

HAAROISTENSUON TURVETUOTANTO- ALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN

HAAROISTENSUON TURVETUOTANTO- ALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN HAAROISTENSUON TURVETUOTANTO- ALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN Sakari Kivinen 2019 nro 854/19 Haaroistensuon turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta

Lisätiedot

Yläneenjoen ja Pyhäjoen sähkökoekalastukset vuonna 2009

Yläneenjoen ja Pyhäjoen sähkökoekalastukset vuonna 2009 Yläneenjoen ja Pyhäjoen sähkökoekalastukset vuonna 2009 Koekalastusraportti Lounais-Suomen kalastusalue 2010 Teksti ja kuvat: Jussi Aaltonen Kannen kuva: Myllyumpaidanojan koskialuetta Lounais-Suomen kalastusalue

Lisätiedot

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta 2016 Patokatoyhteistyöllä kohti nousuesteettömiä uomia Turhien vaellusesteiden poistoon liittyvän projektin tausta ja tarve Suomen virtavesiä on hyödynnetty

Lisätiedot

Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta. Anne Mäkynen

Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta. Anne Mäkynen Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta Anne Mäkynen 28.11.2018 Hankkeen taustaa ja esittelyä Hankkeen toiminta-alueena Ikaalisten reitin vesistöalue Alue on Pirkanmaa pienoiskoossa

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely

Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely Neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyösopimuksen esittely Heidi Heino, yksikön päällikkö Pirkanmaan ELY-keskus 12.12.2018 Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta Valtakunnallisesti ainutkertainen

Lisätiedot

Metsäpurojen kunnostusta Kuusamossa

Metsäpurojen kunnostusta Kuusamossa Metsäpurojen kunnostusta Kuusamossa Heikki Tahkola, Oulun Kalatalouskeskus Historiaa Puroja ja jokia perattu paljon 1900- luvun alkupuolella, aina 1960- luvulle saakka Työt tehty pääosin koneella, pienemmissä

Lisätiedot

Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016

Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016 KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS RY T U T K I M U K S I A / t i e d o n a n t o j a 2 0 1 6 Vihijoen ja Myllyjoen koekalastukset 2016 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2016 Sisältö

Lisätiedot

ORINIEMENJOEN KUNNOSTUKSEN VAIKUTUKSET KOSKIEN KALAKANTOIHIN VUONNA Heikki Holsti. Kirjenumero 1117/17

ORINIEMENJOEN KUNNOSTUKSEN VAIKUTUKSET KOSKIEN KALAKANTOIHIN VUONNA Heikki Holsti. Kirjenumero 1117/17 ORINIEMENJOEN KUNNOSTUKSEN VAIKUTUKSET KOSKIEN KALAKANTOIHIN VUONNA 2017 Heikki Holsti Kirjenumero 1117/17 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE... 1 3. SÄHKÖKOEKALASTUKSET... 2 3.1 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella. Vesistökunnostuspäivät , Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Pohjapatohankkeet Vehkajoella ja Vaalimaanjoella Vesistökunnostuspäivät 13.-14.6.2017, Tampere Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Valuma-alue 380 km 2 Pituus n. 40 km Laskee Suomenlahteen Haminassa

Lisätiedot

Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013

Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen koealat Koekalastukset tehtiin elokuun 2013 aikana Sähkökoekalastettujen alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 2431 m 2. Koealojen

Lisätiedot

Heinolan kalastusalue

Heinolan kalastusalue VIRTAVESIEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA v. 2015-2019 Heinolan kalastusalue Hyväksytty kalastusalueen kokouksessa 28.4.2015 Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskus Sisältö 1. JOHDANTO... 4 2. SUUNNITELMA-ALUE

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Teemu Koski 19.4.2012. Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve

Teemu Koski 19.4.2012. Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve Teemu Koski 19.4.2012 Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve www.tuas.fi Esityksen sisältö Hanketausta Hirvijoen kalataloudellinen merkitys Hirvijoen kalasto Hirvijoesta taimenjoki? Hirvijoen kosket

Lisätiedot

Valonian virtavesihankkeet Kansalaisten aktivoiminen vesiensuojelutyössä. Janne Tolonen, Valonia Virtavesien tila hyväksi-tilaisuus 11.9.

Valonian virtavesihankkeet Kansalaisten aktivoiminen vesiensuojelutyössä. Janne Tolonen, Valonia Virtavesien tila hyväksi-tilaisuus 11.9. Valonian virtavesihankkeet Kansalaisten aktivoiminen vesiensuojelutyössä : Janne Tolonen, Valonia Virtavesien tila hyväksi-tilaisuus 11.9.2015 Valonian virtavesihankkeet 2014 Purokunnostushanke Valonia

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

Avustukset ja ajankohtaiset hankekuulumiset Vesien hoidon YTR

Avustukset ja ajankohtaiset hankekuulumiset Vesien hoidon YTR Avustukset ja ajankohtaiset hankekuulumiset Vesien hoidon YTR 19.9.2017 Kuva: Taina Bister Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/sami Moilanen / Vesiyksikkö 21.9.2017 Harkinnanvaraisten valtionavustusten

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus/kalatalouspalvelut KUVES 40v-juhlaseminaari 2016 25.5.2015 kala ELYT

Lisätiedot

Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry Ekologiset yhteydet- seminaari Helsinki

Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry  Ekologiset yhteydet- seminaari Helsinki Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry www.virtavesi.com Ekologiset yhteydet- seminaari 9.3.2012 @ Helsinki Sisältö Toiminnan perusta Virhon kunnostustoiminta Miksi pienvesiä? Tyypillinen työllisyyshankkeen

Lisätiedot

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Kangasniemi 25.11.2015 Kalastusbiologi Teemu Hentinen puh. 029 502 4037 tai teemu.hentinen@ely-keskus.fi Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen

Lisätiedot

Miten kalatie saadaan aikaiseksi?

Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELYkeskus/kalatalouspalvelut Helsingin aluetoimisto Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020 ->

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE

Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto välittää tietoa ja kokemuksia Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta.

Lisätiedot

Koukuttaako Loimijoki kalastajan? - tietoa kalakannoista ja virtavesistä

Koukuttaako Loimijoki kalastajan? - tietoa kalakannoista ja virtavesistä Koukuttaako Loimijoki kalastajan? - tietoa kalakannoista ja virtavesistä Heikki Holsti Forssa HAMK 27.4.2019 30.4.2019 KVVY koordinoi vesienhoitotyötä Loimijoen alueella Työn pohjana kuntien ja ELY-keskusten

Lisätiedot

Perustietoa Hiitolanjoesta

Perustietoa Hiitolanjoesta Perustietoa Hiitolanjoesta Pituus noin 45 km, josta Suomen puolella 8 km Alun perin 12 koskea, joista 7 Venäjän puolella Putouskorkeutta noin 70 m Neljä voimalaitosta, kaikki Suomen puolella Alin nousueste

Lisätiedot

Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A Kouvola p

Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A Kouvola p Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A 1 45160 Kouvola p. 040-5050620 manu.vihtonen@gmail.com www.manumaa.simplesite.com - Kaakkois-Suomessa pitkät perinteet kunnostuksissa, kuten myös

Lisätiedot

Kovesjoen valuma-alueen kunnostussuunnitelma

Kovesjoen valuma-alueen kunnostussuunnitelma Kovesjoen valuma-alueen kunnostussuunnitelma Hanna Alajoki 12.6.2018 Työn tavoitteet Parantaa taimenkannan elinolosuhteita Kovesjoella ja sen sivujoissa. Parantaa joen virkistyskäyttöarvoa. Veden laadun

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa

Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/sami Moilanen / Vesienhoito ja vesivarat -yksikkö 11.5.2015 Esimerkkejä ajankohtaisista järvikunnostushankkeista

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Tapio Keskinen,Luonnonvarakeskus Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY Jämsä 18.11. 2015 Taustaa MN ja TK laatineet esityksen seurantaohjelmaksi

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, 2.2.2017 Suomesta kestävän bio- ja kiertotalouden edelläkävijä Cleantech Biotalous Kiertotalous

Lisätiedot

Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki

Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Meritaimen-seminaari, 4.2.2016, Ammattiopisto Livia, Parainen 1 Sisältö Ingarskilanjoki Vesistö numeroina Taustaa ja historiaa Elvytystyöhön yhteistyössä Tulokset

Lisätiedot

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE 1. PERUSTIEDOT Kalastusalueen nimi on Heinolan kalastusalue ja sen kotipaikka on Heinolan kaupunki. Kalastusalue käsittää yleispiirteittään

Lisätiedot

Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella

Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella Historiaa Rantojen kunnostuksia Lapinlahden kirkonkylän läheisyydessä yhdessä Pohjois- Savon ympäristökeskuksen kanssa 1990- luvulla Erilaisia

Lisätiedot

Kunnostusten suunnittelu, lupatarve ja rahoitus

Kunnostusten suunnittelu, lupatarve ja rahoitus Kunnostusten suunnittelu, lupatarve ja rahoitus Virtavesien kunnostuskurssi Vantaa 8.8.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Teemu Hentinen ELY-keskus Järvi-Suomen

Lisätiedot

Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila

Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen Heli Jutila Tuuloksen vesistöhanke 2011-2013 300 000 euroa kolmen vuoden aikana käytettäväksi tähän vesistöjen tilan parantamiseen kohteina ovat kaikki Tuuloksen

Lisätiedot

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti

Lisätiedot

Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys

Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys Suvi Mäkelä Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Vesistöasiantuntija Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 24.5.2014 Esityksen sisältö: - Renkajoen ja sen valuma-alueen

Lisätiedot

ILMIÖNSUON TURVETUOTANTOALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN

ILMIÖNSUON TURVETUOTANTOALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN ILMIÖNSUON TURVETUOTANTOALUEEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU- OHJELMA VUODESTA 2019 ALKAEN Sakari Kivinen Ohjelma 2019 nro 692/19 Ilmiönsuon turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma vuodesta

Lisätiedot

Loimijoen vesienhoidon edistäminen

Loimijoen vesienhoidon edistäminen YMPÄRISTÖVASTUUTA YHDESSÄ Loimijoen vesienhoidon edistäminen Satu Heino KVVY Suomen suurin ja vanhin alueellinen vesiensuojeluyhdistys Tavoitteena koota yhteen vesienhoidosta kiinnostuneet tahot, tuottaa

Lisätiedot

Lausuntopalaute Itämeren jokikohtaisista meritaimenen hoitosuunnitelmista. Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriö

Lausuntopalaute Itämeren jokikohtaisista meritaimenen hoitosuunnitelmista. Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriö Lausuntopalaute Itämeren jokikohtaisista meritaimenen hoitosuunnitelmista Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriö 5.2.2019 ITÄMEREN MERITAIMENEN VESISTÖKOHTAISET ELVYTYS- JA HOITOSUUNNITELMAT Vesistökohtaisten

Lisätiedot

Perustietoa Hiitolanjoesta

Perustietoa Hiitolanjoesta Perustietoa Hiitolanjoesta Pituus noin 45 km, josta Suomen puolella 8 km Alun perin 12 koskea, joista 7 Venäjän puolella Putouskorkeutta noin 70 m Neljä voimalaitosta, kaikki Suomen puolella Alin nousueste

Lisätiedot

Purokummit - pienten virtavesien ja vaelluskalojen seuranta kansalaishavainnoinnin keinoin

Purokummit - pienten virtavesien ja vaelluskalojen seuranta kansalaishavainnoinnin keinoin Purokummit - pienten virtavesien ja vaelluskalojen seuranta kansalaishavainnoinnin keinoin Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 3-5.6.2019, Mikkeli Henrik Kettunen, Vaelluskala ry Purokummit Pro Taimen

Lisätiedot

Virtaveden toiminta ja kunnostus

Virtaveden toiminta ja kunnostus 14.5.2016 Heikki Holsti Virtaveden toiminta ja kunnostus Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Virtavesien kunnostamisen vaiheet Tavoitteena vesistön ekologisentilan parantaminen = ihmistoiminnan

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 23.10.2013 Järviruoko rantojen haitasta liiketoiminnaksi? -työpaja 1 Painopisteet vesistökunnostuksissa:

Lisätiedot

Karjaanjoen vesistön ongelmia

Karjaanjoen vesistön ongelmia Kuinka tehdään lohikaloille sopivia elinympäristöjä kokemuksia Karjaanjoen vesistöstä Hur skapar man lämpliga livsmiljöer för laxfiskar erfarenheter från Karisåns vattendrag Mustionjoki helmeilee-tapahtuma

Lisätiedot

Padot taimenen tiellä Uudellamaalla

Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Ekologiset yhteydetseminaari 9.3.2012 Uudenmaan ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Ryhmäpäällikkö Markku Marttinen 8.3.2012 1 Lähde: Pedersen, S., Heinimaa, P. & Taparinen,

Lisätiedot

Lietejoen vesistöalueen purojen sähkökoekalastukset v. 2011 16WWE1356 1.9.2011

Lietejoen vesistöalueen purojen sähkökoekalastukset v. 2011 16WWE1356 1.9.2011 Lietejoen vesistöalueen purojen sähkökoekalastukset v. 2011 16WWE1356 1.9.2011 Lietejoen vesistöalueen purojen sähkökoekalastukset v. 2011 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SÄHKÖKOEKALASTUKSET... 1 2.1 Aineisto

Lisätiedot

LOHI LAATOKALTA LATVAVESILLE. Loppuraportti

LOHI LAATOKALTA LATVAVESILLE. Loppuraportti 1 LOHI LAATOKALTA LATVAVESILLE Loppuraportti 2 TIIVISTELMÄ Toimenpiteet: Lohen ja taimenen emokalapyynti ja siirrot voimaloiden yläpuolisille kunnostetuille koskialueille, joissa kutu ja poikastuotanto

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen kalatiet - tausta Merikosken kalatie 2003 (Oulun Energia / Oulun kaupunki) Tutkimukset ja selvitykset sisäänkäynnin

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus harkinnanvaraiset valtionavustukset ja muut rahoituslähteet 25.4.2018 Kunnostusrahojen myöntöperusteet VN asetuksesta Valtioneuvoston asetus 714/2015 Asetuksessa

Lisätiedot

Ajankohtaista vesienhoidosta Iisalmen reitillä

Ajankohtaista vesienhoidosta Iisalmen reitillä Ajankohtaista vesienhoidosta Iisalmen reitillä Vesiviestillä vaikuttavuutta, Iisalmen reitin- seminaari 18.3.2019, Iisalmi Veli-Matti Vallinkoski, Pohjois-Savon ELY-keskus Vesienhoito Iisalmen reitillä

Lisätiedot

Toutaimen luontaisen lisääntymisen seuranta Kulo- ja Rautavedellä sekä Kokemäenjoella ja Loimijoella

Toutaimen luontaisen lisääntymisen seuranta Kulo- ja Rautavedellä sekä Kokemäenjoella ja Loimijoella Toutaimen luontaisen lisääntymisen seuranta Kulo- ja Rautavedellä sekä Kokemäenjoella ja Loimijoella - Vuoden 2013 tulokset xxx.xx.2012 Kokemäki Heikki 8.4.2014 Holsti Sastamala Anna Väisänen Taustaa Toutaimen

Lisätiedot

KESTÄVIÄ ENERGIARATKAISUJA

KESTÄVIÄ ENERGIARATKAISUJA KESTÄVIÄ ENERGIARATKAISUJA 3/2019 Lisää virtaa virtavesien ja taimenkantojen hoitotyöhön VIRTA-HANKE ASIAKASPALVELU ASIAKASTIETOJA PÄIVITETÄÄN lajittelu ja kierrätys kannattaa! PÄÄKIRJOITUS Leppäkosken

Lisätiedot

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Kalatieto J. Rinne Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Purojen umpeenkasvua Jukka Rinne 2010 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Kunnostusmenetelmä ja kunnostuskohde... 1 3 Kustannusarvio

Lisätiedot

Istutussuositus. Kuha

Istutussuositus. Kuha Istutussuositus Kuha Kuhan istutuksia suunniteltaessa on otettava huomioon järven koko, veden laatu ja erityisesti järven kuhakannan tila. Lisäksi kuhaistutusten tuloksellisuuden kannalta olisi eduksi,

Lisätiedot

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä

Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Puroympäristöjen kunnostaminen kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Paimionjokiseminaari 13.11.2014, Härkälän kartano, Somero : Janne Tolonen, Valonia Esityksen sisältö Puroympäristöjen kunnostaminen 1. Valonian

Lisätiedot

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen

Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Kevättömän ja Pöljänjärven säännöstely tavoitteena alivedenkorkeuden nostaminen Yleisötilaisuus 21.3.2013 Siilinjärven kunnantalo Taustaa Järvet on laskettu vuonna1909 Perustuu kuvernöörin päätökseen 30.11.1909

Lisätiedot

Kainuun kalatalouskeskus

Kainuun kalatalouskeskus Kainuun kalatalouskeskus Toimialueena Kainuun maakunta Toimintatavoitteena kalatalouden yleisen kehityksen edistäminen Kainuussa Toiminta alkanut 1908, rekisteröity yhdistys vuodesta 1986 alkaen - Vallaton

Lisätiedot

Sisältö. Taustaa. Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat. Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa

Sisältö. Taustaa. Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat. Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa Ville Räihä Sisältö Taustaa Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa Huomioita kalastuskirjanpidosta muutamalla keskisuomalaisella taimenenkalastuskohteella

Lisätiedot

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS- POHJANMAALLA 4.2.2014 Oulu Heikki Aronpää, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesienhoidon tavoitteena vesien

Lisätiedot

Urpalanjokialue: Urpalanjokialueen kehittämishanke, Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry, Projektikoordinaattori Manu Vihtonen. Sivu

Urpalanjokialue: Urpalanjokialueen kehittämishanke, Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry, Projektikoordinaattori Manu Vihtonen. Sivu Sivu 1 18.3.2014 Sivu 2 18.3.2014 Urpalanjokialue: Toteutusalue sijaitsee Kaakkois- Suomessa Luumäen, Miehikkälän ja Lappeenrannan alueella. Urpalanjoen valuma-alue on pintaalaltaan 557 km 2, josta Suomen

Lisätiedot

Talkookunnostusten suunnittelu ja toteutus - Virtavesien kunnostus kurssi

Talkookunnostusten suunnittelu ja toteutus - Virtavesien kunnostus kurssi Talkookunnostusten suunnittelu ja toteutus - Virtavesien kunnostus kurssi Kuninkaan Kartanon Keltainen Sali, Voudintie 1, Vantaa 8.8.2017 Klo 12:15-12:45 Iktyonomi (Amk) Manu Vihtonen Tmi Manumaa p. 040-5050620

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Virhon Vantaanjoen kunnostukset vuonna 2015 Virhon työllisyysprojekti kunnosti vuonna 2015 Vantaanjoen vesistöä 7 kuukautta, mutta suunnitteluineen ja valmisteluineen

Lisätiedot

Kemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x

Kemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x Vuosi 2016 AJANKOHTA RAHOITUS LAJIT TOIMENPIDE TYYPPI ALKAA PÄÄTTYY KOHDE KOK.KUSTANNUS KÄRKIHANKE MUU LÄHDE TILANNE TOTEUTTAJAT JL TVI KUVAUS / VAIKUTTAVUUS / HUOMIOITA Valmistelu Koordinointi helmikuu

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA. Viitapohjan virtavesien sähkökalastukset vuonna 2008. Markku Nieminen

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA. Viitapohjan virtavesien sähkökalastukset vuonna 2008. Markku Nieminen NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA Viitapohjan virtavesien sähkökalastukset vuonna 2008 Markku Nieminen Sähkökalastuksen saalista, vajaa kymmensenttinen kivisimppu, purovesien yleinen asukas. Kansikuva:

Lisätiedot

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17 1 KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT 2016-2021 Tmi Terrapolar Kauhajoki 2016 OSA 2/4/17 2 SISÄLLYS 1. TAUSTAA... 3 2. KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot