Infotilaisuus Tesoman hyvinvointikeskuksen palveluiden kilpailutuksesta allianssikumppanuusmallilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Infotilaisuus Tesoman hyvinvointikeskuksen palveluiden kilpailutuksesta allianssikumppanuusmallilla"

Transkriptio

1 Infotilaisuus Tesoman hyvinvointikeskuksen palveluiden kilpailutuksesta allianssikumppanuusmallilla Hankintainfo

2 Hankinnan kohde Tesoman hyvinvointikeskuksen palveluiden järjestäminen Tampereen kaupungin, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden allianssimallilla. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA-palvelussa Hankintamenettelynä käytetään neuvottelumenettelyä Tarjoajia pyydetään jättämään osallistumishakemukset hankinnasta järjestettävään tarjouskilpailuun klo mennessä. Hankinta ylittää hankintalain 15 :n kynnysarvon 2

3 Hankinnan taustaa Tesoman hyvinvointikeskuksen kehittämisprojekti liittyy Tampereen kaupungin palvelumallityön uudistamiseen sekä sen osalta tehtyihin linjauksiin hyvinvointikeskuksista ja lähitoreista. Tampereen kaupungin tavoitteena on kehittää ja toteuttaa Tesoman kaupunginosan hyvinvointikeskuksen palveluja alueen hyvinvoinnin parantamiseksi. Hyvinvointikeskuksessa on tarkoitus yhdistää sosiaali- ja terveyspalvelut muihin hyvinvointipalveluihin, vahvistaa kolmannen sektorin toimintaa sekä lisätä asukkaiden osallistumista. Lisäksi tavoitteena on, että hyvinvointikeskuksen palvelut tuotetaan hyödyntämällä lähitorikonseptin mukaisia matalan kynnyksen palveluja sekä vahvistamalla sähköisiä palveluja, neuvontapalveluja sekä omahoidon mahdollisuuksia. Tarjouskilpailua on edeltänyt viiden markkinavuoropuhelun sarja. Aineistot löydettävissä Tesoman kaupunginosa toimii kaupungin kokeilualustana, jossa mahdollistuvat useat erilaiset kokeilut ja innovaatiot mm. monituottajamalli, innovatiiviset hankinnat, yhdessä tekeminen, osallistaminen ja jatkuva parantaminen. 3

4 Toimitilat Hyvinvointikeskuksen toimitilat tullaan osoittamaan Tesoman liikekeskuksesta, osoitteesta Tesoman valtatie 37. Tampereen kaupunki on vuokraamassa tilat Ruokakesko Oy:n rakennuttamasta palvelu- ja liikerakennuksesta. Hyvinvointikeskuksen käyttöön on suunniteltu vuokrattavan tiloja noin 5000 htm² Tampereen kaupunki vuokraa tilat ja välivuokraa ne edelleen palveluntuottajille. Palvelutoiminta on suunniteltu alkavaksi marraskuussa Tila-asioita tullaan käsittelemään kehitystyöpajassa neuvotteluaikana ja tiloihin liittyvät asiat mm. yksityiskohtaiset vuokratiedot tarkentuvat viimeistään kehitysvaiheessa. 4

5 Allianssitoteutus 1 Hyvinvointikeskuksen palvelut on tarkoitus suunnitella ja toteuttaa allianssimallilla. Tampereen kaupunki kilpailuttaa kumppaneiksi parhaat julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat suunnittelemaan ja kehittämään palvelutoimintaa yhdessä tilaajan kanssa. Allianssimallissa hanke toteutetaan peräkkäisinä kehitys-ja toteutusvaiheina. Kehitysvaihe on hankkeen sopimusosapuolten yhteinen suunnitteluvaihe, jossa sopimusosapuolet suunnittelevat Tesoman hyvinvointikeskuksen palvelut ja niiden toteuttamisen sekä määrittävät hankkeen kustannukset ja tavoitteet. Tilaaja maksaa palveluntuottajalle kehitysvaiheen aikaiset kaupallisen mallin mukaiset korvattavat kustannukset ja niitä vastaavan palkkion. Kehitysvaiheen päätyttyä Tampereen kaupunki tekee päätöksen Tesoman hyvinvointikeskuksen toteuttamismallin hyväksymisestä ja siirtymisestä toteutusvaiheeseen tai päättää hankkeen keskeyttämisestä. 5

6 Allianssitoteutus 2 Allianssimallissa sopimusosapuolet: sitoutuvat allianssin toimintaperiaatteisiin, yhteistoimintaan ja luottamuksen rakentamiseen muodostavat yhteisen organisaation asettavat yhteiset tavoitteet sitoutuvat yhteiseen kaupalliseen malliin ja avoimiin kirjoihin (open book) perustuvaan suunnitteluun ja laskutukseen jakavat hankkeen hyödyt ja riskit 6

7 Sopimusosapuolten sitoutuminen Koska kyseessä kokonaan uudentyyppisen palvelukokonaisuuden hankinta ja toteutusmallin käyttöönotto, tarjoajilta edellytetään vahvaa sitoutumista hankkeen aktiiviseen kehittämiseen jo sen tarjousaikana keväällä 2016, kehitysvaiheessa ja koko sopimuskauden aikana. Tarjoajalla tulee olla valmius osoittaa jo kehitysvaiheessa resursseja ja toimia yhteistyössä Tampereen kaupungin ja sen eri toimintayksiköiden ja kehityshankkeiden sekä mahdollisten kolmansien osapuolien kanssa. Tesoman hyvinvointikeskuksen toimijoiden on sitouduttava noudattamaan kaupungin voimassaolevia palvelusopimuksia ja ottamaan käyttöön kaupungin käyttämät potilastietojärjestelmät. 7

8 Hankittavat palvelut 1 Hankintaan sisältyy alustavasti seuraavat alla todetut palvelukokonaisuudet osittain tai kokonaan. Palvelukokonaisuuksien sisältöä tarkennetaan neuvottelujen aikana ja kokonaisuuksien sisältöä voidaan vielä muokata tai todeta, että kaikkia kokonaisuuksia ei sisällytetäkään hankintaan. terveyspalvelut, alueellinen vastaanottotoiminta suun terveydenhuollon palvelut lasten ja perheiden (hyvinvointineuvola) palvelut tehostettu palveluasuminen ja kotihoidon palvelut työllisyydenhoitopalvelut lähitoripalvelut ja muut hyvinvointia edistävät matalan kynnyksen palvelut palvelutuotannon edellyttämät ohjaus- ja tukipalvelut 8

9 Hankittavat palvelu 2 Hyvinvointikeskuksen toimintamallia, palvelujen sisältöä ja laajuutta sekä sopimusosapuolten työnjakoa palveluiden tuottamisesta tarkennetaan myöhemmin tarjouspyynnöissä, tarjousneuvotteluissa ja hankkeen kehitysvaiheessa. Lisäksi hankintaa voidaan myöhemmin laajentaa terveys- ja sosiaalipalveluiden, kulttuuri- ja vapaa- ajan palveluiden, kirjastopalveluiden ja muiden näihin liittyvien palveluiden osalta. 9

10 Sopimuskausi Tampereen kaupungin tavoitteena on tehdä pitkäkestoinen sopimus palveluiden tuottamisesta. Kehitysvaiheen sopimuksen arvioitu kesto on noin yksi vuosi. Toteutusvaiheen arvioitu kesto on noin 5-10 vuotta. Toteutusvaihe on jaettavissa yhdessä sovittaviin tarkastelujaksoihin, esim. viiden ja seitsemän vuoden kohdalla. Toteutusvaihe pitää sisällään palveluiden tuottamisen tilaajalle. Palveluiden sisältöä ja kestoa täsmennetään tarjouspyynnössä ja lopullinen määrittely tehdään hankkeen kehitysvaiheessa. Alustava arvio sopimuskauden palveluiden laajuudesta on yhteensä noin 140 miljoonaa euroa. 10

11 Hankintaprosessi ja alustava aikataulu Kysymykset osallistumispyynnöstä klo mennessä Vastaukset kysymyksiin viimeistään Osallistumishakemusten palautus klo mennessä Tarjoajien valinta tarjouskilpailuun Neuvottelukutsujen lähettäminen Sopimusneuvottelut, vko 20 Kehitystyöpaja 1, vko 21 Kehitystyöpaja 2, vko 23 Lopullisten tarjouspyyntöasiakirjojen toimittaminen, vko 24 Kysymykset ja vastaukset tarjouspyynnöstä, elokuu 2016 Tarjousten jättäminen, syyskuu 2016 Hankintapäätös ja kehitysvaiheen aloitus, syyskuu

12 Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset 1 Oikeudelliset, taloudelliset ja rahoitukselliset vähimmäisvaatimukset: (tarkemmat kuvaukset osallistumispyynnössä ) Ehdokkaan taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät. Tätä ominaisuutta arvioidaan ehdokkaan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella. Ehdokkaan ja ehdokasryhmittymän on oltava rekisteröity kaupparekisteriin/ammattitai elinkeinorekisteriin sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaisesti. Palveluntuottajan tulee kuulua ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa. Ehdokas on huolehtinut verojen, sosiaaliturvamaksujen ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta. Ehdokkaalla tulee olla voimassa oleva toiminnan vastuuvakuutus, joka on riittävä suhteessa hankinnan laajuuteen ja riskeihin nähden. 12

13 Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset 2 Teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset: 1. Yritysreferenssit Ehdokkaalta edellytetään kokemusta kaikista seuraavista terveydenhuoltolain (ThL) mukaisten palvelukuvauksia vastaavien palveluiden tuottamisesta (vähintään 1 referenssi kustakin): - Terveyspalvelut, alueellinen vastaanottotoiminta - Suun terveydenhuollon palvelut - Tehostettu palveluasuminen ja kotihoidon palvelut Referenssejä koskevat vähimmäisvaatimukset on ilmoitettu osallistumispyynnön liitteenä 12 olevalla lomakkeella, Vähimmäisvaatimuksena vaadittavat ja vertailtavat referenssit 13

14 Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset 3 Teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset: 2. Avainhenkilötiimi Ehdokasta edellytetään nimeämään tarjousneuvotteluihin sekä kehitys- ja toteutusvaiheisiin seuraavien tehtävien hoitamiseen kykenevä tiimi: - Hyvinvointikeskuksen palveluista vastaava - Terveydenhuollon palveluista vastaava - Suun terveydenhuollon palveluista vastaava - Lasten ja perheiden palveluista (hyvinvointineuvola) vastaava - Taloussuunnittelusta tai laskutuksesta vastaava ja - Teknologiasta ja järjestelmistä vastaava Referenssejä koskevat vähimmäisvaatimukset on ilmoitettu osallistumispyynnön liitteenä 13 olevalla Avainhenkilölomakkeella 14

15 Päätöksenteon perusteet / hakemusten vertailuperusteet Mikäli vähimmäisvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on enemmän kuin kolme (3), pisteytetään osallistumishakemukset sen perusteella, kenellä on laajin kokemus hankinnan kohdetta vastaavista palveluista ja tarjouskilpailuun valitaan kolmesta viiteen (3-5) parasta ehdokasta. Ehdokas voi esittää korkeintaan kymmenen (10) yritysreferenssiä, joista korkeintaan kaksi (2) kustakin seuraavasta palvelukokonaisuudesta: - Terveyspalvelut, alueellinen vastaanottotoiminta - Suun terveydenhuollon palvelut - Lasten ja perheiden palvelut (hyvinvointineuvola) - Tehostettu palveluasuminen ja kotihoidon palvelut - Lähitoripalvelut ja hyvinvointia edistävät matalan kynnyksen palvelut Referenssien pisteytyksessä painotetaan palveluiden vaikuttavuusperusteista kehittämistä ja mittaamista, palveluiden digitalisointia, palveluiden kehittämistä yhdessä asiakkaiden kanssa ja palveluiden tuottamista yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa sekä nimettyjen avainhenkilöiden referenssihankkeisiin osallistumista. Referenssien vertailuperusteista, pisteytyksestä ja vaatimuksista ilmoitetaan tarkemmin osallistumispyynnön liitteessä 12 Vähimmäisvaatimuksena vaadittavat ja vertailtavat referenssit. 15

16 Ryhmittymä Ehdokkaat saavat tehdä tarjouksia tai ilmoittautua ehdokkaaksi ryhmittymänä. Ryhmittymä voi käyttää hankinnan toteuttamiseen ryhmittymään kuuluvien tai muiden tahojen voimavaroja riippumatta niiden välisten suhteiden oikeudellisesta luonteesta. Ehdokasryhmittymään kuuluvia jäseniä ei voi vähentää tai muuttaa osallistumishakemuksen jättämisen jälkeen. Tarjoajaksi valittu ryhmittymä voi kuitenkin lisätä ryhmittymään kuuluvia jäseniä edellyttäen, että ryhmittymän uudet jäsenet täyttävät tässä osallistumispyynnössä oikeudellista, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta ja teknistä suorituskykyä koskevissa kohdissa esitetyt vähimmäisvaatimukset ja toimittavat siitä selvityksen. Ryhmittymän on osoitettava oikeudellista, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevat todistukset ja selvitykset jokaisesta ryhmittymän osapuolesta erikseen. Ehdokkaalla tulee olla hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät taloudelliset edellytykset hankinnan suorittamiseen. Ehdokkaan viimeisen vahvistetun tilikauden (12kk) sosiaali- ja terveyspalveluista koostuva liikevaihto on vähintään kymmenen (10) miljoonaa euroa. Ryhmittymän jäsenet voivat täyttää liikevaihtovaatimuksen yhdessä. Ehdokasryhmittymällä tulee olla aiesopimus ehdokasryhmittymän perustamisesta, mikäli ehdokas on useamman yrityksen muodostama ehdokasryhmittymä. 16

17 Alihankkijat Alihankkijoiden käyttö on sallittua. Ehdokkaan tulee tehdä alihankkijan kanssa allianssisopimuksen ja sen kaupallisen mallin mukainen ns. allianssisopimus, jonka palkkio sisältyy ehdokkaan tarjoamaan palkkioon. Jos ehdokas käyttää alihankkijaa osallistumishakemuksessaan, tulee ehdokkaan toimittaa alihankkijalta kirjallinen sitoumus, että alihankkijan ilmoitetut resurssit ovat ehdokkaan käytettävissä tässä hankkeessa. Alihankkijoiden soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset ovat samat kuin ehdokkaan lukuunottamatta liikevaihtovaatimusta. Alihankkijaan liittyvät tarvittavat selvitykset ja todistukset tullaan pyytämään ennen mahdollisen sopimuksen allekirjoittamista. Jos ehdokas nimeää alihankkijan edustajia avainhenkilöiksi, kyseisten henkilöiden tulee osallistua avainhenkilöitä koskeviin työpajoihin myöhemmin hankintamenettelyssä. Palveluntuottajan on vastattava alihankkijan työstä kuin omastaan. Alihankkijat tulee hyväksyttää tilaajalla. 17

18 18 Kiitos!

Tuomi Logistiikka Oy. Osallistumispyyntö Päiväys

Tuomi Logistiikka Oy. Osallistumispyyntö Päiväys 1/11 OSALLISTUMISPYYNTÖ 56139 Tesoman hyvinvointikeskuksen palvelut allianssikumppanuusmallilla 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Tampereen kaupunki 0211675-2 Leila Tuurala Suomi puh. +358

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki

Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus IPT-päivät 15.-16.3.2016 Mari Heikkilä ja Tanja Koivumäki, Tampereen kaupunki Tesoman hyvinvointikeskus Kaupunginhallitus päätti 7.3. Tesoman hyvinvointikeskuksen

Lisätiedot

LIITE 2 OSALLISTUMISHAKEMUSLOMAKE Tarjouslomake, palautetaan täytettynä osallistumishakemuksen liitteenä

LIITE 2 OSALLISTUMISHAKEMUSLOMAKE Tarjouslomake, palautetaan täytettynä osallistumishakemuksen liitteenä LIITE 2 OSALLISTUMISHAKEMUSLOMAKE Tarjouslomake, palautetaan täytettynä osallistumishakemuksen liitteenä 1. EHDOKKAAN TUNNISTETIEDOT Ehdokkaan nimi (ryhmittymä: kaikkien jäsenten nimet) Ehdokkaan osoite

Lisätiedot

LIITE 1 1 (6) DNRO DNRO 310/00/03/032/ Ehdokkaan nimi:

LIITE 1 1 (6) DNRO DNRO 310/00/03/032/ Ehdokkaan nimi: LIITE 1 1 (6) Ehdokkaan nimi: PAKOLLISET POISSULKEMISPERUSTEET JA EHDOKKAITA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Täytettävä lomake, palautetaan osallistumishakemuksen liitteenä Ohjeet ehdokkaalle: Tämä on

Lisätiedot

Ehdokkaan sähköpostiosoite, johon tiedoksiannot ja päätökset voidaan toimittaa:

Ehdokkaan sähköpostiosoite, johon tiedoksiannot ja päätökset voidaan toimittaa: Hankintailmoitus / liite 1.1 1(7) EHDOKKAAN TIEDOT: Ehdokkaan nimi: Ehdokkaan osoite: Y-tunnus: Allekirjoitus ja nimenselvennys: Allekirjoittajalla on laillinen nimenkirjoitusoikeus tai valtakirja: Kyllä

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA

APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA Liite 4 Listaus soveltuvuusvaatimuksista 1 Yrityksen nimi Yrityksen osoite Y-tunnus (tai vastaava) Yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön

Lisätiedot

IPT 2. Markkinoiden haastaminen ja osaamisen kehittäminen Hankinnan toteutus työpaja

IPT 2. Markkinoiden haastaminen ja osaamisen kehittäminen Hankinnan toteutus työpaja IPT 2 Markkinoiden haastaminen ja osaamisen kehittäminen Hankinnan toteutus työpaja 16-17.11.2017 Markkinoiden haastaminen The Owners have to take the first step Shane Doran, Department of Transport and

Lisätiedot

Tarjoajien soveltuvuus JARDno / Tiemerkintäurakka

Tarjoajien soveltuvuus JARDno / Tiemerkintäurakka Tarjoajien soveltuvuus JARDno-2017-1898 / Tiemerkintäurakka 2018-2020 Soveltuvuusvaatimukset Cleanosol Oy Hot Mix Oy Finland 1 Talouden toimijaa koskeva tieto 1.1 Tarjoajan sähköpostiosoite, johon hankintapäätös

Lisätiedot

OuluBot Innovaatiokumppanuus

OuluBot Innovaatiokumppanuus OuluBot Innovaatiokumppanuus 15.3.2019 Mitä on innovaatiokumppanuus? Menettely perustuu EU direktiiviin ja hankintalakiin. Kohtuullisen uusi menettely. Hankinnan kohteena tavaran, palvelun tai rakennusurakan

Lisätiedot

Raide-Jokeri Päätös toteuttajien valinnasta Johtoryhmä

Raide-Jokeri Päätös toteuttajien valinnasta Johtoryhmä Raide-Jokeri Päätös toteuttajien valinnasta Johtoryhmä 24.10.2017 Tarjoajien valintaprosessi Hankinta toteutettiin eritysalojen hankintalain mukaisesti neuvottelumenettelynä. Hankinnasta julkaistiin 20.4.2017

Lisätiedot

Tilaajan (jäljempänä tilaaja ) lietteenkäsittely-palvelut (jäljempänä palvelu ).

Tilaajan (jäljempänä tilaaja ) lietteenkäsittely-palvelut (jäljempänä palvelu ). HANKINTAILMOITUKSEN LIITE 1 OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE LIETTEENKÄSITTELYPALVELUJEN HANKINNASSA Tilaaja (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää ehdokkaita lähettämään osallistumishakemuksen neuvottelumenettelyyn

Lisätiedot

OSALLISTUMISPYYNTÖ. 1 Hankinnan perustiedot. 1.1 Hankinnan kohde

OSALLISTUMISPYYNTÖ. 1 Hankinnan perustiedot. 1.1 Hankinnan kohde 1 OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde Helsingin kaupunki myy Jätkäsaaresta tontin Bunkkeri -nimisine rakennuksineen. Ostaja rakentaa tontille kaupungin antaman tilaohjelman mukaiset

Lisätiedot

Liite I Järjestelmätoimittajan soveltuvuusvaatimukset

Liite I Järjestelmätoimittajan soveltuvuusvaatimukset SOPIMUS ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄSTÄ Liite I Järjestelmätoimittajan soveltuvuusvaatimukset 1 Liitteen tarkoitus Tämän liitteen tarkoituksena on kuvata ne soveltuvuusvaatimukset, joita Asiakas

Lisätiedot

Postiosoite. Kotipaikka. Nimi/muu yhteystieto Sähköpostiosoite Puhelinnumero. Nimi/muu yhteystieto Sähköpostiosoite Puhelinnumero

Postiosoite. Kotipaikka. Nimi/muu yhteystieto Sähköpostiosoite Puhelinnumero. Nimi/muu yhteystieto Sähköpostiosoite Puhelinnumero LIITE 2 TARJOUSTIEDOT JA TARJOAJAN SOVELTUVUUS Tarjouslomake, palautetaan täytettynä OHJEET TARJOAJALLE Seuraavassa tarjoajaa pyydetään yksilöimään tarjoajan tunnistetiedot (kohta 1) sekä ilmoittamaan

Lisätiedot

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) ALLE 65-VUOTIAIDEN MONISAIRAIDEN ASIAKKAIDEN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Helsingin kaupungin hankintakeskus yhteistyönä

Lisätiedot

TARJOAJAN SOVELTUVUUDEN JA HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä

TARJOAJAN SOVELTUVUUDEN JA HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä LIITE 1 TARJOAJAN SOVELTUVUUDEN JA HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä Tarjoajan nimi: Tarjoajan sähköpostiosoite: Med Group Oy katja.kaaria@medgroup.fi,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ Numero 1 1(11) Henkilöstökeskus Henkilöstöpolitiikka

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ Numero 1 1(11) Henkilöstökeskus Henkilöstöpolitiikka HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ Numero 1 1(11) KUNTOREMONTTIKURSSIT TARJOUSKILPAILUN OSALLISTUMISPYYNTÖ Helsingin kaupungin henkilöstökeskus järjestää tarjouskilpailun kuntoremonttikursseista Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Hank/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Hank/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (6) 4 Hankintakeskus, puhepalveluiden kilpailutus HEL 2016-000504 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää hyväksyä TeliaSonera Finland Oyj:n tarjouksen

Lisätiedot

ESPD-lomakkeen täyttämisen jälkeen tarjoajan on tulostettava valmis lomake ja liitettävä se tarjoukseensa.

ESPD-lomakkeen täyttämisen jälkeen tarjoajan on tulostettava valmis lomake ja liitettävä se tarjoukseensa. Tarjouspyynnön liite 1 SOVELTUVUUDEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Alla on esitetty tarjoajia koskevat soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset. Tarjoajien ei tule tarjousta jättäessään toimittaa alla listattuja selvityksiä.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hankintakeskus. Tarjouspyyntö H069-15/HEL 2015-004326 Päiväys 20.05.2015

Helsingin kaupungin hankintakeskus. Tarjouspyyntö H069-15/HEL 2015-004326 Päiväys 20.05.2015 1/8 TARJOUSPYYNTÖ H069-15/HEL 2015-004326 Päihdehoitopalvelujen hankinta 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Maritta Jääskeläinen Suomi puh. +358 931043121 fax maritta.jaaskelainen@hel.fi Tarjoukset

Lisätiedot

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen 1 (5) LIITE 1 TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen Tarjoajan nimi: OHJEET Tämä on tarjouslomake, joka

Lisätiedot

Tesoman hyvinvointikeskus Markkinavuoropuhelu

Tesoman hyvinvointikeskus Markkinavuoropuhelu 1 Tesoman hyvinvointikeskus Markkinavuoropuhelu 11.6.2015 5 Tesoman hyvinvointikeskus Kehittämistyö kytkeytyy Tampereen kaupungin palvelumallin uudistamiseen ja sen osalta tehtyihin linjauksiin hyvinvointikeskuksista

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN TIEDOT

TARJOUSKILPAILUN TIEDOT Kanneltalon kahvilatoiminnan tarjouskilpailu Kanneltalo Antti Manninen, johtaja antti.manninen@hel.fi 09-310 80821 TARJOUSKILPAILUN TIEDOT 1.1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kulttuurikeskus pyytää tarjouksia

Lisätiedot

LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET KOULUTUKSEN NIMI JA TUNNUS TARJOAJAN YHTEYSTIEDOT Tarjoaja: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö: Lähiosoite:

Lisätiedot

HELSINGIN KONSERNIHANKINTA OY OSALLISTUMISPYYNTÖ HKH069-13-1 1 (10) Wiren 8.5.2013 Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio

HELSINGIN KONSERNIHANKINTA OY OSALLISTUMISPYYNTÖ HKH069-13-1 1 (10) Wiren 8.5.2013 Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio HELSINGIN KONSERNIHANKINTA OY OSALLISTUMISPYYNTÖ HKH069-13-1 1 (10) SEURE HENKILÖSTÖPALVELUT OY -JÄRJESTELMÄHANKINTA 1. Hankinnan perustiedot Hankinnan kohde Määritelty pääpiirteittäin kohteen kuvauksessa

Lisätiedot

TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ KASELY/268/2016, 23.2.2016

TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ KASELY/268/2016, 23.2.2016 KASELY/268/2016, 23.2.2016 TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ IMATRA-LAPPEENRANTA LIIKENTEEN LIIKENNÖINTISOPIMUS 6.6.2016 ALKAEN 1 1. Tarjoajan tiedot 1 1.1 Päävastuullinen toimittaja 1 1.2 Mahdolliset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Kj/9 17.2.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Kj/9 17.2.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2014 1 (6) 9 Vuoristo-yhtiöt Oy:n hankintaoikaisuvaatimus, kuntoremonttikurssien hankinnasta Helsingin kaupungin henkilöstölle vuosille 2014-2015 HEL 2013-012768 T 02 08

Lisätiedot

1/5. A&E Oy. kokonaishinta, alv 0 % (vertailuhinta. kokonaishinta, alv 0 % (vertailuhinta. A&E Oy

1/5. A&E Oy. kokonaishinta, alv 0 % (vertailuhinta. kokonaishinta, alv 0 % (vertailuhinta. A&E Oy 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) : 4 : 4 Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Max pisteet Annettu tieto

Lisätiedot

Hiukkavaaran monitoimitalo, IPT toteutuksena - arvoa rahalle ajatellen! 27.6.2014 Markkinainfo

Hiukkavaaran monitoimitalo, IPT toteutuksena - arvoa rahalle ajatellen! 27.6.2014 Markkinainfo Hiukkavaaran monitoimitalo, IPT toteutuksena - arvoa rahalle ajatellen! 27.6.2014 Markkinainfo Mitä on IPT? Integroitu Projekti Toimitus Poikkeaako esim. Allianssista? On syntynyt ymmärrys, mitä ero on

Lisätiedot

TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Liite 2 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Liite 2 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Liite 2 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Ohje: Kohdissa 1 7 on esitetty tarjoajan soveltuvuutta koskevia pakollisia vaatimuksia. Tarjoaja vastaa kaikkiin

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/7. WSP Finland Oy Hankekoordinaattoripalvelut Max pisteet Annettu tieto Pisteet

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/7. WSP Finland Oy Hankekoordinaattoripalvelut Max pisteet Annettu tieto Pisteet 1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 8H16 / Pysäkkikatosten hankekoordinaattori (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 1 WSP Finland Oy Hankekoordinaattoripalvelut

Lisätiedot

Tesoman Hyvinvointikeskuksen palvelut allianssikumppanuusmalli

Tesoman Hyvinvointikeskuksen palvelut allianssikumppanuusmalli Tesoman Hyvinvointikeskuksen palvelut allianssikumppanuusmalli Tarjouspyyntö 22.6.2016 korjattu 18.8.2016 Sivu 2 / 13 Sisällysluettelo 1. TARJOUSPYYNNÖN SISÄLTÖ... 3 2. TILAAJAN TAVOITTEET HANKINNALLE...

Lisätiedot

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta.

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. 1 (7) 10 MYYTTIÄ VIDEO Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. Pyydämme tarjoustanne oheisten asiakirjojen mukaisesti. 1. Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

JORVIN SAIRAALAN PERUSKORJAUSOHJELMA

JORVIN SAIRAALAN PERUSKORJAUSOHJELMA JORVIN SAIRAALAN PERUSKORJAUSOHJELMA 1. Hanke ja sen erityispiirteet ja vaatimukset Jorvin sairaalan peruskorjausohjelma - Neljä päähanketta seuraavasti: hanke 1 (2019-2021) Leikkaussalien peruskorjausvaihe

Lisätiedot

Nokian Vesi Oy. Koukkuja rven ja tevedenpuhdistamon suunnittelu ja rakentaminen

Nokian Vesi Oy. Koukkuja rven ja tevedenpuhdistamon suunnittelu ja rakentaminen Nokian Vesi Oy Koukkuja rven ja tevedenpuhdistamon suunnittelu ja rakentaminen Liite 4. Osallistumishakemuslomake (sähkö-, instrumentointi- ja automaatiotoimittaja) Ehdokkaan tai ehdokasryhmittymän nimi:

Lisätiedot

Tämä lomake on palautettava osallistumishakemuksen yhteydessä täytettynä.

Tämä lomake on palautettava osallistumishakemuksen yhteydessä täytettynä. LIITE 3 REFERENSSILOMAKE Hakemuslomake, palautetaan täytettynä osallistumishakemuksen liitteenä VÄHIMMÄISVAATIMUKSENA VAADITTAVAT REFERENSSIT OHJEET: Tämä lomake on palautettava osallistumishakemuksen

Lisätiedot

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Neuvottelumenettely

EU:n jäsenvaltiot - Palveluhankintoja koskeva sopimus - hankintailmoitus - Neuvottelumenettely 1/5 Tämä ilmoitus TED-verkkosivustolla: http://ted.europa.eu/udl?uri=ted:notice:375174-2011:text:fi:html FI-Helsinki: Rakentamiseen liittyvät konsulttipalvelut 2011/S 231-375174 Hankintailmoitus erityisalat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysviraston toimipaikkojen ylläpitosiivouspalvelujen hankinta

Sosiaali- ja terveysviraston toimipaikkojen ylläpitosiivouspalvelujen hankinta 1/6 TARJOUSPYYNTÖ H142-13 Sosiaali- ja terveysviraston toimipaikkojen ylläpitosiivouspalvelujen hankinta 1. Hankintayksikön perustiedot Yhteystiedot: Suomi Vastaanottaja: Maritta Jääskeläinen puh. fax

Lisätiedot

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku

IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA. Neuvottelumenettelyn kulku IPT-HANKKEEN 2. TYÖPAJA Neuvottelumenettelyn kulku Helsinki 7.5.2014 Specialist Partner, asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Neuvottelukutsut ja alustavat tarjouspyynnöt

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN TURBIININ HANKINTA

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN TURBIININ HANKINTA TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN TURBIININ HANKINTA OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE 1(6) Turun seudun puhdistamo Oy (jäljempänä myös puhdistamo,

Lisätiedot

LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET (kotoutumiskoulutus)

LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET (kotoutumiskoulutus) LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET (kotoutumiskoulutus) KOULUTUKSEN NIMI JA TUNNUS TARJOAJAN YHTEYSTIEDOT Tarjoaja: Y-tunnus: Tarjoajan

Lisätiedot

KERTAUS; HANKINTOJEN VALMISTELU

KERTAUS; HANKINTOJEN VALMISTELU Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) KERTAUS; HANKINTOJEN VALMISTELU Työpaja 4: Kokoushotelli Gustavelund, Tuusula 11-12.11.2014 IPT-hanke: kertaus

Lisätiedot

Innovatiivinen hankintaprosessi

Innovatiivinen hankintaprosessi Innovatiivinen hankintaprosessi Mikä se on ja miten se tehdään? Kuntatalo 4.5.2015 Katariina Huikko johtava lakimies Mikä on innovaatio? Hankintalain valmistelutyöryhmän mietintö TEM 37/2015, 4 : Innovaatio

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN JATKUVATOIMISEN MIKROBIANALYSAATTORIN HANKINTA

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN JATKUVATOIMISEN MIKROBIANALYSAATTORIN HANKINTA TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE 1(6) JATKUVATOIMISEN MIKROBIANALYSAATTORIN HANKINTA Turun seudun puhdistamo Oy

Lisätiedot

Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset

Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset IPT-hanke: Kehitysvaihe-työpaja 26-27.5.2015 Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset Kehittämiskohteet Ryhmät & aiheet 1. Tarjoajien valinta 2. Tarjousneuvottelut ja tarjoaminen 3. Tarjousten

Lisätiedot

KUVAUS KORKEASAAREN ELÄINTARHA Liite 1

KUVAUS KORKEASAAREN ELÄINTARHA Liite 1 MENETTELYN Numero 1 (7) KILPAILUTUSTA KOSKEVAN MENETTELYN 1. Kilpailutusmenettely menettelyn vaiheet ja aikataulut Menettely on kolmivaiheinen. Korkeasaaren eläintarha varaa mahdollisuuden tehdä muutoksia

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 26H16 / KORJAUSILMOITUS: Moottoritelirunkojen hankinta (Määritellyt valintaperusteet tärkeysjärjestyksessä)

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 26H16 / KORJAUSILMOITUS: Moottoritelirunkojen hankinta (Määritellyt valintaperusteet tärkeysjärjestyksessä) 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 26H16 / KORJAUSILMOITUS: Moottoritelirunkojen hankinta (Määritellyt valintaperusteet tärkeysjärjestyksessä) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN UV-DESINFIOINTILAITTEISTON HANKINTA

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN UV-DESINFIOINTILAITTEISTON HANKINTA TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN UV-DESINFIOINTILAITTEISTON HANKINTA OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE 1(6) Turun seudun puhdistamo Oy (jäljempänä

Lisätiedot

Liite C. Suomen Terveysmaail ma Oy. Tarjoaja on jo rekisteröitynyt Tilaajavastuu.fi - palveluun tai vastaavaan palveluun.

Liite C. Suomen Terveysmaail ma Oy. Tarjoaja on jo rekisteröitynyt Tilaajavastuu.fi - palveluun tai vastaavaan palveluun. Tarjoajien soveltuvuus JARDno-2017-1166 / Hoivasängyt, laitapehmusteet, hygieniapatjat ja yöpöydät Saapuneita tarjouksia yhteensä: 6 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 6 Soveltuvuusvaatimukset Respecta Oy

Lisätiedot

Tiestötietojärjestelmät ja - palvelut hankinta

Tiestötietojärjestelmät ja - palvelut hankinta Tiestötietojärjestelmät ja - palvelut hankinta IPT2 työpaja, kokemuksia allianssin hankintaprosessin läpiviennistä 16.11.2017 Hankinnan sisältö, miksi allianssi 16.11.2017 Riitta Kaasalainen 2 16.11.2017

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN H VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE

TARJOUSPYYNNÖN H VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE 1 (6) TARJOUSPYYNNÖN H026-12-1 VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE 1 TARJOAJAN TIEDOT Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite, johon posti lähetetään. Tarjouksen yhteyshenkilö Yhteyshenkilön

Lisätiedot

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v.

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v. Alustava Tarjouspyyntö 1 (6) Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle 1.6.2017(tavoite) - 31.8.2022 + optio 3.v. Sisällys 1 Hankinnan taustaa... 2 2 Palvelun kuvaus... 2

Lisätiedot

1/8. 85, / kuukausi. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet. 2,000 52,5 / tunti / yksi henkilö

1/8. 85, / kuukausi. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet. 2,000 52,5 / tunti / yksi henkilö 1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO HEL2014-014568 / Tallinnanaukion tori- ja tapahtuma-alueen ympäristön puhtaanapito ja talvikunnossapito (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE 1(7) TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY KAKOLANMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO POISTOPUTKEN KAPASITEETIN TEHOSTAMINEN MAAPERÄTUTUKIMUKSET, SUUNNITTELU JA ASIANTUNTIJAPALVELUT Turun seudun puhdistamo

Lisätiedot

1/5. Pisteiden laskentatapa. Hankittava määrä 3000 tuntia ,00. Hankittava määrä 800 tuntia ,00 Konetyö (tontin puhdistus lumesta)

1/5. Pisteiden laskentatapa. Hankittava määrä 3000 tuntia ,00. Hankittava määrä 800 tuntia ,00 Konetyö (tontin puhdistus lumesta) 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 2H/16 / Kattolumien pudotus ja kuljetus lumenkaatopaikalle talvikaudella 2015-2016 (Määritellyt valintaperusteet tärkeysjärjestyksessä) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1

Lisätiedot

Vaikuttavuutta innovatiivisilla hankinnoilla: Case Tampere Hyvinvointikeskus allianssimallilla. Hansel Network

Vaikuttavuutta innovatiivisilla hankinnoilla: Case Tampere Hyvinvointikeskus allianssimallilla. Hansel Network Vaikuttavuutta innovatiivisilla hankinnoilla: Case Tampere Hyvinvointikeskus allianssimallilla Hansel Network 13.10.2016 Tesoman hyvinvointipalveluallianssi Hyvinvointikeskuksessa sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Euroopan yhteisöt Rakennusurakoita koskevat sopimukset Rajoitetut menettelyt. FI-Jyväskylä: Rakennustyöt 2010/S 32-045907 HANKINTAILMOITUS

Euroopan yhteisöt Rakennusurakoita koskevat sopimukset Rajoitetut menettelyt. FI-Jyväskylä: Rakennustyöt 2010/S 32-045907 HANKINTAILMOITUS 1/5 FI-Jyväskylä: Rakennustyöt 2010/S 32-045907 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Education Facilities Oy, Lyseonkatu 4, FI-40100 Jyväskylä,

Lisätiedot

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka HUOM. Tämä on osallistumispyynnön liitteenä toimitettu alustava tarjouspyyntö, joka voi muuttua hankintamenettelyn kuluessa. Tässä ilmoitetut

Lisätiedot

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta.

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta. 1 ( 5) TARJOUSPYYNTÖ Valkeakosken kaupungin strategiatyön konsultointi Valkeakosken kaupunki pyytää tarjoustanne kaupunkistrategian uusimisen konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

Y-tunnus 0129261-5 Kilpailuttamisesta vastaava toimipiste tai hankintayksikön edustaja. Postiosoite Heikinkuja 4 Postinumero 04600

Y-tunnus 0129261-5 Kilpailuttamisesta vastaava toimipiste tai hankintayksikön edustaja. Postiosoite Heikinkuja 4 Postinumero 04600 Petu 16.10.2013 118 Liite 1. Kansallinen hankintailmoitus: n kunta : Osallistumispyyntö :Lastensuojelun sijaishuollon ja avohuollon sijoituspalveluiden hankinta 17.1.2013 8:00 Osallistumishakemukset 26.2.2013

Lisätiedot

FI-Kuopio: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2009/S 234-335123 HANKINTAILMOITUS. Palvelut

FI-Kuopio: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2009/S 234-335123 HANKINTAILMOITUS. Palvelut 1/5 FI-Kuopio: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 2009/S 234-335123 HANKINTAILMOITUS Palvelut I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Kuopion kaupunki,

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hankintakeskus. Tarjouspyyntö H013-14/HEL Päiväys

Helsingin kaupungin hankintakeskus. Tarjouspyyntö H013-14/HEL Päiväys 1/6 TARJOUSPYYNTÖ H013-14/HEL 2014-000679 Toimeentulotukiasiakkaiden hautauspalvelut 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Maritta Jääskeläinen Suomi puh. fax maritta.jaaskelainen@hel.fi Tarjoukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (6) Kaupunginhallitus Kj/3 25.2.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (6) Kaupunginhallitus Kj/3 25.2.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (6) Päätöshistoria Rahoitusjohtaja 12.11.2012 203 HEL 2012-011861 T 02 08 02 00 Päätös Rahoitusjohtaja päätti jäljempänä mainituin perustein sulkea HRtietojärjestelmän

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston Identiteetin ja pääsynhallinnan ratkaisu, Kehotus osallistumishakemuksen jättämiseen (Liite A)

Jyväskylän yliopiston Identiteetin ja pääsynhallinnan ratkaisu, Kehotus osallistumishakemuksen jättämiseen (Liite A) 1 (9) Jyväskylän yliopiston Identiteetin ja pääsynhallinnan ratkaisu, Kehotus osallistumishakemuksen jättämiseen (Liite A) OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE JA KAAVAKE 1. Osallistumishakemus tulee tehdä tämän ohjeen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ YHTEISKUNNALLISET VELVOLLISUUDET JA KELPOISUUSEHDOT. Täyttäkää tarjoajaa koskevat tiedot:

MÄNTSÄLÄ YHTEISKUNNALLISET VELVOLLISUUDET JA KELPOISUUSEHDOT. Täyttäkää tarjoajaa koskevat tiedot: MÄNTSÄLÄ YHTEISKUNNALLISET VELVOLLISUUDET JA KELPOISUUSEHDOT Täyttäkää tarjoajaa koskevat tiedot: Tarjoajan nimi Tarjoajan osoite Y-tunnus Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero Sähköpostiosoite Allekirjoitus

Lisätiedot

HANKINTAILMOITUKSEN LIITE 3 OSALLISTUMISHAKEMUSLOMAKE Ehdokas, palauta tämä lomake täytettynä!

HANKINTAILMOITUKSEN LIITE 3 OSALLISTUMISHAKEMUSLOMAKE Ehdokas, palauta tämä lomake täytettynä! HANKINTAILMOITUKSEN LIITE 3 OSALLISTUMISHAKEMUSLOMAKE Ehdokas, palauta tämä lomake täytettynä! 1. EHDOKKAAN TUNNISTETIEDOT Ehdokkaan nimi / nimet (ryhmittymä: kaikkien jäsenten nimet) Ehdokkaan osoite

Lisätiedot

hankintailmoitus TARJOUSPYYNTÖ Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön

hankintailmoitus TARJOUSPYYNTÖ Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankintasopimukset - hankintailmoitus Tarjouspyyntö Päiväys hankintailmoitus TARJOUSPYYNTÖ Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Pääasiallinen osoite

Lisätiedot

Päällystepaikkaustyöt 2014

Päällystepaikkaustyöt 2014 Selvitys Tarjouspyyntö 20.3.2014 1 (8) Päällyst Päällystepaikkaustyöt 2014 Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne kaupunkitekniikan vastuualueen teettämistä päällystepaikkaustöistä

Lisätiedot

OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE VERKON AKTIIVILAITTEIDEN HANKINNASSA

OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE VERKON AKTIIVILAITTEIDEN HANKINNASSA OSALLISTUMISHAKEMUSOHJE VERKON AKTIIVILAITTEIDEN HANKINNASSA Ranuan Kuituverkot Oy ja Tähtikuitu Oy Sodankylä (jäljempänä tilaajat tai hankintayksiköt ) pyytävät ehdokkaita lähettämään osallistumishakemuksen

Lisätiedot

Vantaan IPT2 Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet. IPT2 työpaja

Vantaan IPT2 Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet. IPT2 työpaja Vantaan IPT2 Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet IPT2 työpaja 9.-10.5.2017 1 Rajatorppa Hämeenkylä Tilaajan tavoitteet: Koulun toiminta ja kasvatusympäristö sekä käyttö alueella muihin tarkoituksiin

Lisätiedot

Tilaajavastuulaki ja hankintalaki

Tilaajavastuulaki ja hankintalaki Tilaajavastuulaki ja hankintalaki Suuntaviivoja tilaajavastuulain ja hankintalain velvoitteiden yhteensovittamiseen Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Helsinki 7.7.2008 1 Tilaajavastuulain keskeinen

Lisätiedot

Tarjouspyyntöä koskevat kysymykset

Tarjouspyyntöä koskevat kysymykset 7.5.2019 1 (6) TERVEYSKESKUSTEN LÄÄKÄRIPALVELUT 1 Määritelmät Keiturin Sote Oy on Virtain kaupungin 100 %:sesti omistama tytäryhtiö, joka tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Virtain ja Ruoveden yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hankintakeskus. Tarjouspyyntö H / HEL Päiväys

Helsingin kaupungin hankintakeskus. Tarjouspyyntö H / HEL Päiväys 1/6 TARJOUSPYYNTÖ H111-15 / HEL 2015-007373 Kivikon hiihtohallin asiakaspalvelu ja lipunmyynti sekä kahvilatoiminta 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: PL 700 00099 Helsingin kaupunki Suomi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 14.1.2016 ASEMAKAAVAN POHJAKARTAN TÄYDENNYSKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely Tuusulan kunta on toteuttamassa Vanhakylän alueen kaavan pohjakartan täydennyskartoitustyötä. Ilmakuvaukseen perustuvan

Lisätiedot

1/5. HINTA Spaaki oy Pisteiden laskentatapa. Annettu tieto. Työmies. Hankittava määrä 2500 tuntia ,00

1/5. HINTA Spaaki oy Pisteiden laskentatapa. Annettu tieto. Työmies. Hankittava määrä 2500 tuntia ,00 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 37H16 / Kattolumien pudotus ja kuljetus lumenkaatopaikalle talvikaudella 2016-2017 (Määritellyt valintaperusteet tärkeysjärjestyksessä) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 48H16 / Henkilökuljetukset (Määritellyt valintaperusteet tärkeysjärjestyksessä) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 3 NOUTOKULJETUS (henkilökuljetukset

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Sopimustoimittajaksi valitaan yksi urakoitsija per osa-urakka, yksi urakoitsija voi saada useamman osa-urakan.

Sopimustoimittajaksi valitaan yksi urakoitsija per osa-urakka, yksi urakoitsija voi saada useamman osa-urakan. JU.INNANINFRA Dnro 205/ 2017 Hämeenlinnan kaupungin Hiekoitushiekan poiston ja puhtaanapidon urakka Tarjouspyynnön kohde Hämeenlinnan kaupunki, Linnanlnfra-liikelaitos pyytää tarjouksia Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus

Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Tarjoajan soveltuvuus Hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle Vaatimuksilla

Lisätiedot

FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat

FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS. Rakennusurakat 1/5 FI-Valkeakoski: Rakennustyöt 2009/S 156-227660 HANKINTAILMOITUS Rakennusurakat I JAKSO: HANKINTAVIRANOMAINEN I.1) NIMI, OSOITE JA YHTEYSPISTE(ET): Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä, PL 119, FIN-37601

Lisätiedot

Ehdokkaan sähköpostiosoite, johon tiedoksiannot ja päätökset voidaan toimittaa:

Ehdokkaan sähköpostiosoite, johon tiedoksiannot ja päätökset voidaan toimittaa: Hankintailmoitus / liite 1.1 1(8) EHDOKKAAN TIEDOT: Ehdokkaan nimi: Ehdokkaan osoite: Y-tunnus: Allekirjoitus ja nimenselvennys: Allekirjoittajalla on laillinen nimenkirjoitusoikeus tai valtakirja: Kyllä

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta. Tarjouspyyntö PT23978 Päiväys 20.11.2014

Kirkkonummen kunta. Tarjouspyyntö PT23978 Päiväys 20.11.2014 1/6 TARJOUSPYYNTÖ PT23978 Suun terveydenhuollon henkilöstön vuokraus 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Esa Lindell Suomi puh. +358 504137461 fax esa.lindell@kirkkonummi.fi Tarjoukset lähetettävä:

Lisätiedot

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi maankäyttö- ja karttapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 7.1.2015 NUMEERISEN KAAVAN POHJAKARTAN UUDISKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely 2. Hankintamenettely Tuusulan kunta on toteuttamassa Nuppulinnan alueen kaavan pohjakartan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN asfaltointityöt vuonna 2016-2018 Asfaltointityöt 2(5) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2016-2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO / Turvapuhelinpalvelut (tavoite) (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan)

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO / Turvapuhelinpalvelut (tavoite) (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 5420-2017 / Turvapuhelinpalvelut 1.1.2019 (tavoite) 31.12.2021 (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 3

Lisätiedot

16.8.2013 447967-JK-U369-12/14. Työ toteutetaan kokonaisurakkana. Työn on oltava valmis 29.11.2013.

16.8.2013 447967-JK-U369-12/14. Työ toteutetaan kokonaisurakkana. Työn on oltava valmis 29.11.2013. Tarjouspyyntö 1 (7) JÄRVENPÄÄN KATUVALOJEN VALAISINTEN VAIHTO 2013 1. Hankinnan sisältö Järvenpään kaupungin tekninen toimi pyytää tarjoustanne elohopeavalaisinten vaihdosta. Vaihdettavien valaisinten

Lisätiedot

Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö

Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö NOKIAN KAUPUNKI Tekninen keskus Harjuniityn liikuntahalli Suunnittelutarjouspyyntö Nokian kaupungin tekninen keskus pyytää suunnittelutarjoustanne Harjuniityn liikuntahallin rakenne-, lvia- ja sähkösuunnittelusta.

Lisätiedot

TALOUSOHJATTU HANKINTAMENETTELY. Miika Mielityinen

TALOUSOHJATTU HANKINTAMENETTELY. Miika Mielityinen TALOUSOHJATTU HANKINTAMENETTELY Miika Mielityinen JOHDANTO Vuoropuhelusta hankintaan Vuoropuhelu hankintayksikön ja toimittajan kanssa on ennen hankintailmoituksen julkaisua täysin laillista. Hankintayksikön

Lisätiedot

Hankasalmen koulukeskus Osallistumishakemus. Tilaajan tiedot. Viite: hankintailmoitus, HILMA-ilmoitusjärjestelmän nro:

Hankasalmen koulukeskus Osallistumishakemus. Tilaajan tiedot. Viite: hankintailmoitus, HILMA-ilmoitusjärjestelmän nro: Hankasalmen koulukeskus Osallistumishakemus Viite: hankintailmoitus, HILMA-ilmoitusjärjestelmän nro: 2018-010561 Tilaajan tiedot Hankasalmen kunta Ympäristö- ja tekniset palvelut Keskustie 41, 41520 Hankasalmi

Lisätiedot

Keuruun kaupungin tilapalvelu kunnossapitää ja korjaa kaupungin omistamat kiinteistöt.

Keuruun kaupungin tilapalvelu kunnossapitää ja korjaa kaupungin omistamat kiinteistöt. KEURUUN KAUPUNKI Tilapalvelu TARJOUSPYYNTÖ 10.11.2017 Viite: Kiinteistöjen lvi-, sähkö- ja rakennustöiden puitesopimuksen kilpailuttaminen Tilaaja Kohde Keuruun kaupunki, tilapalvelu y-tunnus: 0208388-2

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA KIRKKONUMMENKUNTA TARJOUSPYYNTÖ Sivistyspalvelut PL 20 5.10.2009 02401 KIRKKONUMMI TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA HANKINNAN KOHDE Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää

Lisätiedot

Tarjoa oikein julkisissa tarjouskilpailuissa. Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK. EK-päivä 31.3.2009

Tarjoa oikein julkisissa tarjouskilpailuissa. Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK. EK-päivä 31.3.2009 Tarjoa oikein julkisissa tarjouskilpailuissa Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK EK-päivä 31.3.2009 Esityksen sisältö Tarjouskilpailuun osallistumista harkittaessa huomioitavat seikat Ryhmittymänä tarjoaminen

Lisätiedot

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan

Lisätiedot

Brax Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio. Kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen.

Brax Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio. Kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen. Tarjouspyyntö H049-11-1 1 (8) SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1 Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde / kohteet 1.2 Hankintamenettely 1.3 Hankintailmoitus Hankinnan kohde on määritelty

Lisätiedot

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Elina Skarra Lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiön velvollisuus kilpailuttaa

Lisätiedot

TÖHRYJEN POISTO 4422/ /2014

TÖHRYJEN POISTO 4422/ /2014 05.11.2014 1(11) TARJOUSKILPAILU 1. Hankinnan kohde Espoon kaupungin teknisen keskuksen katu- ja viherpalvelut/ Siisti Espoo järjestää tarjouskilpailun töhryjen ja luvattomien ilmoitusten poistosta sekä

Lisätiedot