Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet alkaen (Perusturvalautakunta , 100 ja , 4)
|
|
- Mika Salo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet alkaen (Perusturvalautakunta , 100 ja , 4) Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa (Omaishoitolaki, 937/2005). Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, johon kuuluu hoidettavalle annettava omaishoito sekä muut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, jotka määritellään hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoitolain 3 :n mukaan kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos: henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa; hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla; hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia; omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää; hoidettavan koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva ja tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista. Omaishoidontuki on harkinnanvarainen etuus, jota myönnetään kaupungin talousarviossa varatun määrärahan puitteissa. Omaishoidon tuki kohdennetaan tarvearvion mukaan vaativampaan hoitoon ja hoivaan. Sopimukset omaishoidon tuesta tehdään pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa olevaksi. Erityisistä syistä sopimus voidaan tehdä myös määräaikaisena. Hoitoisuuden arviointi Omaishoidon tuen myöntäminen pohjautuu omaishoitajan ja omaishoidettavan toimintakyvyn ja voimavarojen arviointiin. Arviointi koostuu kotikäynnillä tehtävästä havainnoinnista, omaishoidettavan ja omaishoitajan haastatteluista sekä toimintakyvyn arvioinnista. Omaishoidontuen päätöksenteossa hyödynnetään lääkärinlausuntoja ja muita asiantuntijalausuntoja.
2 2 Toimintakyvyn arvioinnissa käytetään yli 65-vuotiaiden kohdalla RaVa -toimintakykymittaria ja MMSE -luokitusta (Mini -Mental State Examination/älyllisen toimintakyvyn arviointiin tarkoitettu minitesti) sekä tarvittaessa GDS-15 mittaria ja CERAD-testiä. Omaishoidon tuen mielenterveysasiakkaiden kohdalla huomioidaan mahdollinen psyykkinen sairaus. Lasten ja nuorten omaishoidon tuen arvioinnissa huomioidaan lapsen ja nuoren ikätasoa vastaava päivittäinen hoivan, huolenpidon, ohjauksen ja valvonnan tarve. Lisäksi arvioidaan liikuntakykyä, kommunikaatiotaitoja ja erityisen vaativien hoitotoimenpiteiden tarvetta. Alle 16-vuotiaiden lasten toimintakyvyn arvioinnissa tukena on Hoitoisuusarviointi. Omaishoidon tuki lapsiperheessä arvioidaan lapsikohtaisesti. Jos perheessä on hoidettavia kaksi tai useampi, omaishoitajuus jaetaan yleensä kummallekin vanhemmalle. Omaishoidon tukea ei pääsääntöisesti myönnetä, mikäli perhe on lastensuojelun asiakas. Omaishoito on aina henkilökohtaiseen hoitoon ja huolenpitoon annettavaa apua, ei ainoastaan kodin ulkopuolista asiointia eikä kodinhoidollisia töitä. Päätös omaishoidon tuesta Omaishoidon tuesta tehdään aina kirjallinen, päätös joka tallennetaan potilastietojärjestelmään. Hoidettavalle ja hoitajalle annetaan päätös, josta ilmenee myönnetty palkkio sekä päätöksen voimassaoloaika. Jos päätös on osittain tai kokonaan kielteinen, hylkäämisen perusteet ilmoitetaan päätöksessä. Omaishoidon tuki maksetaan hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta. Omaishoidontukea ei myönnetä takautuvasti. Sopimus omaishoidon tuesta Omaishoitosopimuksella tarkoitetaan hoitajan ja hoidon järjestämisestä vastaavan kaupungin välistä toimeksiantosopimusta omaishoidon järjestämisestä (Omaishoitolaki 2). Sopimuksen liitteeksi laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma (8 ). Sopimus sisältää tiedon hoitopalkkion määrästä ja maksutavasta, oikeudesta 4 :n 1 momentin mukaisiin vapaapäiviin, määräaikaisen sopimuksen kestosta ja tiedon hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytyessä hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä. Sopimuksen liitteenä olevasta hoito- ja palvelusuunnitelmasta selviää omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö sekä muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden määrä ja sisältö. Palvelusuunnitelmasta käy myös esiin omaishoitajan hoitotehtävää tukevien sosiaalihuollon palveluiden määrä ja sisältö sekä miten hoidettavan hoito järjestetään hoitajan vapaan, terveydenhoitoon liittyvien käyntien
3 3 Omaishoitaja tai muun poissaolon aikana (Omaishoitolaki 7 ). Asiakkaalle voidaan tarvearvion mukaan nimetä myös omatyöntekijä tai vastuutyöntekijä. (Sosiaalihuoltolaki 1301/ , laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/ ). Omaishoidon tuki tarkistetaan vähintään kerran vuodessa. Tarkistus tehdään kuitenkin aina omaishoidettavan hoidon tarpeen tai muun tilanteen muuttuessa. Omaishoidon tukea tarkistaessa kartoitetaan ovatko omaishoitajan antama hoito ja muut mahdolliset tukipalvelut riittäviä. Tarkastuksen yhteydessä pyydetään tarvittaessa uusi lääkärinlausunto ja päivitetään hoitoja palvelusuunnitelmaa. Hoitajan tulee olla hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö, jonka terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia. Hoitajaksi soveltuu henkilö, jonka hoidettava on hoitajakseen hyväksynyt ja joka oman ikänsä, kuntonsa ja elämäntilanteensa puolesta soveltuu tähän tehtävään. Omaishoitajalta edellytetään terveytensä, hoitotaitojensa, soveltuvuutensa, voimavarojensa ja elämäntilanteensa puolesta sopivuutta tehtävään. Jos omaishoitajalla on dementoiva sairaus, mielenterveyden ongelmia tai päihteiden väärinkäyttöä tai hoitajan ikä ja toimintakyky rajoittavat hänen toimimistaan omaishoitajana, voidaan omaishoidontuki olla myöntämättä tai lakkauttaa. Hoitajan soveltuvuudesta hoitotyöhön voidaan edellyttää lääkärin ja/tai muun sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijan lausunto. Hoitaja ei ole työsuhteessa kuntaan eikä hoidettavaan. Hoitajan eläketurva määräytyy kunnallisen eläkelain (549/2003) mukaisesti. Kaupunki on järjestänyt omaishoitajille tapaturmavakuutuslain (608/ mom.) mukaisen vakuutuksen eli niin sanotun vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen. Omaishoidontuki saattaa vaikuttaa Kelan ja työvoimahallinnon etuuksiin. Hoitajan tulee itse tarkistaa omaishoidontuen vaikutukset saamiinsa muihin etuuksiin. Kaikkien hoitopalkkioluokkien osalta voidaan sopia hoitopalkkion alentamisesta, jos omaishoitaja niin haluaa. Omaishoitajien terveydentilan arvioinnin tarve kartoitetaan vuosittain toteutuvilla palvelutarpeen arviointikäynneillä tai asiakkaan/omaishoitajan toimintakyvyn muuttuessa. Tarvittaessa omaishoitaja ohjataan terveystarkastukseen ja/tai lääkärin vastaanotolle.
4 4 Hakeminen Omaishoidon tukea haetaan kirjallisella hakemuksella, jonka liitteenä on C-lääkärinlausunto. Hakemuksia saa Lohjan kaupungin asiakaspalvelupisteistä tai verkkosivuilta osoitteessa Hakemukset tulee toimittaa seuraavaan osoitteeseen: Lohjan kaupunki/omaishoidontuki PL LOHJA Omaishoidon porrastus Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella ja hoitopalkkiot eri luokissa ovat: Ryhmä Hoitopalkkio /kk I 387,49 II 534,88 III 776,16 IV > 776,16 * indeksitarkistus vuosittain joulukuussa Hoitopalkkioluokat ja niiden myöntämiskriteerit Hoitopalkkioluokka 1 Omaishoidon tuen myöntämiseen vaikuttaa kaikissa hoitopalkkioluokissa se, kuka on päävastuussa hoidosta. Jos hoidon sitovuus ja vaativuus täyttää omaishoidolle asetetut kriteerit, mutta hoitovastuu pääsääntöisesti on jollain muulla kuin omaishoitajalla, voidaan omaishoidon tuen palkkioluokkaa laskea tai omaishoidon tuki olla kokonaan myöntämättä. Omaishoito on tässä palkkioluokassa vaativaa ja sitovaa. Aikuiset ja yli 65-vuotiaat Hoidettava ei tarvitse jatkuvaa ympärivuorokautista hoitoa, mutta tarvitsee heikentyneen toimintakyvyn, sairauden tai vamman vuoksi jokapäiväistä hoitoa, huolenpitoa, tukea, ohjausta ja/tai valvontaa arjessa selviytymiseen. Hoidettavalla on sen verran omia voimavaroja, että hän esimerkiksi selviytyy yksin joitakin ajanjaksoja vuorokaudesta. Omaishoitajan työ on päivittäistä ja sitovaa. Omaishoitaja vastaa osaltaan hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjatusta hoidosta, huolenpidosta, tuesta, ohjauksesta ja/tai valvonnasta tarvittavien palvelujen tukemana. Omaishoitajan on tai olisi
5 5 Hoitopalkkioluokka 2 mahdollista tehdä osa- tai kokoaikaista ansiotyötä ja hyödyntää tarvittaessa erilaisia työelämän joustoja. Ilman omaishoitoa hoidettava tarvitsisi useita kotihoidon käyntejä vuorokaudessa. Lapset ja nuoret alle 18-vuotiaat Hoidettava ei tarvitse jatkuvaa ympärivuorokautista hoitoa, mutta heikentyneen toimintakyvyn, sairauden tai vamman vuoksi hän tarvitsee päivittäin runsaasti jatkuvaa tai lähes jatkuvaa hoitoa, huolenpitoa, tukea, ohjausta ja/tai valvontaa arjessa selviytymisen monissa päivittäisissä toiminnoissa. Hoito on siksi paljon vaativampaa ja sitovampaa verrattuna terveeseen samanikäiseen lapseen tai nuoreen sekä edellyttää vanhemmilta tavanomaisen vanhemmuuden ylittävää valvontaa, hoitoa ja huolenpitoa. Omaishoitajan työ on päivittäistä ja sitovaa. Omaishoitaja vastaa osaltaan hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjatusta hoidosta, huolenpidosta, tuesta, ohjauksesta ja/tai valvonnasta tarvittavien palvelujen tukemana. Omaishoitajan on tai olisi mahdollista tehdä osa- tai kokoaikaista ansiotyötä ja hyödyntää tarvittaessa erilaisia työelämän joustoja. Omaishoito on tässä palkkioluokassa joko erittäin vaativaa ja sitovaa tai vaativaa ja erittäin sitovaa. Aikuiset ja yli 65-vuotiaat Hoidettava tarvitsee heikentyneen toimintakyvyn, sairauden tai vamman vuoksi jokapäiväistä hoitoa, huolenpitoa, tukea, ohjausta ja/tai valvontaa arjessa selviytymiseen. Hoidettavalla on sen verran omia voimavaroja, että hän esimerkiksi selviytyy yksin korkeintaan lyhyitä ajanjaksoja vuorokaudesta. Hoidettava ei voi asua yksin, eikä hän tule toimeen pelkästään kotihoidon apujen turvin. Hoitotyö edellyttää kokopäiväistä työpanosta. Omaishoitaja vastaa tarvittavien palvelujen tukemana hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjatusta hoidosta, huolenpidosta, tuesta, ohjauksesta ja /tai valvonnasta. Ilman omaishoitoa hoidettava tarvitsisi ympärivuorokautista hoitoa kodin ulkopuolella esim. tehostetussa palveluasumisessa tai laitoshoidossa. Lapset ja nuoret alle 18-vuotiaat Hoidettava tarvitsee heikentyneen toimintakyvyn, sairauden tai vamman vuoksi runsaasti jatkuvaa tai lähes jatkuvaa ympärivuorokautista hoitoa, huolenpitoa, tukea, ohjausta ja/tai valvontaa. Hoito on paljon vaativampaa ja sitovampaa verrattuna terveeseen samanikäiseen lapseen tai nuoreen sekä edellyttää
6 6 Hoitopalkkioluokka 3 Hoitopalkkioluokka 4 vanhemmilta tavanomaisen vanhemmuuden ylittävää valvontaa, hoitoa ja huolenpitoa. Omaishoito on tässä palkkioluokassa aina sekä erittäin vaativaa että erittäin sitovaa. Aikuiset ja yli 65-vuotiaat Hoidettava tarvitsee heikentyneen toimintakyvyn, sairauden tai vamman vuoksi runsaasti jokapäiväistä hoitoa, huolenpitoa, tukea, ohjausta ja/tai valvontaa arjessa selviytymiseen. Hoidettavalla on sen verran omia voimavaroja, että hän esimerkiksi selviytyy yksin korkeintaan aivan lyhyitä ajanjaksoja vuorokaudesta. Hoidettava ei voi asua yksin, eikä hän tule toimeen pelkästään kotihoidon apujen turvin. Hoitotyö edellyttää kokopäiväistä työpanosta. Omaishoitaja vastaa tarvittavien palvelujen tukemana hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjatusta hoidosta, huolenpidosta, tuesta, ohjauksesta ja /tai valvonnasta ajallisesti siinä määrin, että hänen ei olisi mahdollista tehdä ansiotyötä/päätoimista opiskelua kodin ulkopuolella. Ilman omaishoitoa hoidettava tarvitsisi ympärivuorokautista hoitoa kodin ulkopuolella esim. tehostetussa palveluasumisessa tai laitoshoidossa. Saattohoitotilanteet kuuluvat tähän maksuluokkaan. Lapset ja nuoret alle 18-vuotiaat Hoidettava tarvitsee heikentyneen toimintakyvyn, sairauden tai vamman vuoksi runsaasti jatkuvaa tai lähes jatkuvaa ympärivuorokautista hoitoa, huolenpitoa, tukea, ohjausta ja/tai valvontaa. Hoidettava on täysin autettava ja valvottava päivittäisissä henkilökohtaisissa ja muissa toiminnoissa. Hoito on siksi paljon vaativampaa ja sitovampaa verrattuna terveeseen samanikäiseen lapseen tai nuoreen sekä edellyttää vanhemmilta tavanomaisen vanhemmuuden ylittävää valvontaa, hoitoa ja huolenpitoa ajallisesti siinä määrin, että hänen ei olisi mahdollista tehdä ansiotyötä/päätoimista opiskelua kodin ulkopuolella. Saattohoitotilanteet kuuluvat tähän maksuluokkaan. Omaishoidon tukea voidaan tässä palkkioluokassa myöntää käyttäen harkintaa yksilöllisissä tilanteissa erityisin perustein.
7 7 Omaishoidontuen hoitopalkkion alentaminen Omaishoidon tukea alennetaan seuraavissa, hoidon sitovuutta ja vaativuutta vähentävissä tilanteissa: Säännöllinen jaksottaishoito: - Säännöllisesti viikko lyhytaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa ja kolme viikkoa omaishoidossa kotona kuukauden aikana, vähentää omaishoidon tuen palkkiota 25 % kuukaudessa. - Säännöllisesti viikko lyhytaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa ja kaksi viikkoa omaishoidossa kotona, vähentää omaishoidon tuen palkkiota 35 % kuukaudessa. - Säännöllisesti kaksi viikkoa lyhytaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa ja kaksi viikkoa omaishoidossa kotona kuukaudessa, vähentää omaishoidon tuen palkkiota 50 % kuukaudessa. - Tilapäishoitoa yli 50 vrk/vuosi vähentää omaishoidon tuen palkkiota 35 % kuukaudessa. Muut palvelut: - Omaishoitajan työpanosta korvaava, hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjattu, kotihoidon, tukihenkilön tai muun palveluntuottajan säännöllisesti antama palvelu alentaa hoitopalkkiota seuraavasti: 1. 18,01 28 h/kk hoitopalkkio alenee 60 /kk 2. yli 28 h hoitopalkkio alenee 110 /kk - Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen avustaja vaikuttaa hoitopalkkioon seuraavasti: 1. henkilökohtainen avustaja alle 20 tuntia/vko, hoitopalkkio vähenee 60 kuukaudessa 2. henkilökohtainen avustaja 20 tuntia tai enemmän/vko, hoitopalkkio vähenee 110 kuukaudessa - Jos hoidettava on päivähoidossa/tilapäishoidossa, koulussa tai työ-/päivätoiminnassa 2-3 päivää/vko, vähennetään palkkiota 60 kuukaudessa - Jos hoidettava on päivähoidossa/tilapäishoidossa, koulussa tai työ/päivätoiminnassa 4-5 päivää viikossa, vähennetään palkkiota 110 kuukaudessa. Mikäli useampi edellä mainittu omaishoidon tukea alentava palvelu toteutuu, tehdään vain yksi alennus korkeimman alennusperusteen mukaan. Hoitajan lakisääteisen vapaa-ajan määrä ja järjestelyt Omaishoitolain 4 :n mukaan omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata kolme (3) vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti,
8 8 jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Sidonnaisuus katsotaan ympärivuorokautiseksi siinäkin tapauksessa, että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen kodin ulkopuolisia sosiaali- ja terveyspalveluja tai saaden kuntoutusta tai opetusta. Omaishoitajalla on mahdollisuus pitää vapaapäivät säännöllisesti kuukausittain tai vaihtoehtoisesti hän voi myös säästää vapaapäiviään ja pitää vapaan pidemmässä jaksossa. Omaishoidon tuen vapaapäivät tulee käyttää saman kalenterivuoden aikana tai viimeistään seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Omaishoitajan vapaata sovittaessa pohditan yksilöllisesti omaishoidettavan ja omaishoitajan tilanteeseen soveltuva omaishoitoa korvaava hoidon muoto. Kaupunki kuitenkin viime kädessä päättää siitä, millä tavoin omaishoitajan vapaan aikainen hoito järjestetään. Hoitajalle annetaan mahdollisuus vapaa-aikaan joillakin seuraavista järjestelyistä: 1. Intervallihoito tai lyhytaikainen hoito hoivakodissa tai laitoshoidossa 2. Päivätoiminta 1 kerta/viikko päivätoimintakeskuksessa yli 65-vuotiaille 3. Kehitysvammaisten omaishoitajien vapaapäivät järjestetään pääosin kehitysvammahuollon omilla palveluilla, joita ovat esimerkiksi asumispalveluyksiköiden tilapäishoitopaikat ja perhehoito. 4. Vapaapäivät voidaan toteuttaa myös jakamalla vapaata vastaava tuntimäärä useammaksi vuorokautta lyhyemmäksi jaksoksi. 5. Vapaapäivät voidaan toteuttaa toimeksiantosopimuksella 65,73 euroa /vrk. Sijaishoitajan tulee olla täysi-ikäinen. 6. Hoitaja voi valita omaishoidon vapaan järjestämisvaihtoehdoksi palvelusetelin, jolloin hoitajalle myönnetään a. 330 /kk (3x110 ) suuruinen maksusitoumus palveluiden ostamiseen kotiin omaishoitajan vapaan järjestämiseksi. Palvelun tuottajan asianomainen voi valita kaupungin hyväksymästä yksityisten palvelutuottajien luettelosta. Palveluiden osto on aina hoitajan ja yksityisen palvelun tuottajan välinen sopimus. b. 375 /kk (3x125 ) suuruinen maksusitoumus lyhytaikaishoidon ostamiseen yksityisestä hoivakodista. Palvelun tuottajan asianomainen voi valita kaupungin hyväksymästä yksityisten palvelutuottajien luettelosta. Palveluiden osto on aina hoitajan ja yksityisen palvelun tuottajan välinen sopimus Lakisäteisen vapaan pitäminen ei vähennä hoitopalkkion määrää.
9 9 Asiakasmaksu Kaupunki tekee omaishoidon tueksi annettavista palveluista aina maksupäätöksen. Palveluista perittävät maksut voidaan määrätä maksuja koskevien yleissäännöstenperusteella. Lakisääteisen omaishoitajan vapaan aikaisen omaishoitajan työtä korvaavan palvelun asiakasmaksu on asetuksen mukainen 11,50 /vrk päivätoiminnassa, hoivakodeissa ja laitoshoidossa (Laki sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta 387/2008, 6 b ) tai toimeksiantosopimusta käytettäessä. Palvelusetelin käytöstä on oma ohjeistuksensa. Palveluista perittävä maksu voidaan alentaa tai poistaa asiakasmaksulain 11 :n nojalla. Hoitopalkkion lakkaaminen ja keskeytys Omaishoidon hoitopalkkion maksatus lakkaa, kun omaishoidon tuen edellytykset eivät täyty johtuen joko hoidettavasta tai hoitajasta. Omaishoitaja on velvollinen välittömästi ilmoittamaan tuensaantiin vaikuttavista olosuhteiden muutoksista. Kun omaishoidon tuen edellytykset lakkaavat pysyvästi, hoitopalkkio maksetaan korkeitaan muutoskuukauden loppuun. Omaishoitosopimus voidaan irtisanoa kunnan puolelta päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden kuukauden kuluttua ja omaishoitajan irtisanoessa yhdenkuukauden kuluttua. Omaishoitolaissa ei ole määritelty erityisiä irtisanomisperusteita. Omaishoitosopimus voidaan irtisanoa, jos hoito ei enää vastaa hoidettavan etua ja vaarantaa hänen terveyden ja turvallisuuden. Hoitajan huonokuntoisuus voi olla perusteena sopimuksen purkamiselle. Hoitajasta johtuvasta syystä keskeytyksen ajalta ei makseta hoitopalkkiota, mikäli hoito keskeytyy yli kahden (2) vuorokauden ajaksi kalenterikuukautta kohti esim. hoitajan sairastuminen. Omaishoitosopimus päättyy irtisanomisajasta huolimatta sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito käy hoidettavan terveydentilasta johtuvista muutoksista tarpeettomaksi. Tapauksissa, joissa omaishoito keskeytyy tilapäisesti omaishoidettavan terveydentilamuutoksista johtuen, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy kuukauden kuluttua. Keskeytys voi johtua joko omaishoidettavasta tai -hoitajasta: 1. Omaishoidon tuen hoitopalkkion maksaminen keskeytyy tilapäisesti, kun hoidettava on yli kuukauden sairaalassa, tehostetussa palveluasumisessa tai laitoshoidossa. 2. Omaishoitajan sairastuessa kaupunki on velvollinen järjestämään hoidon omaishoidettavalle. Hoitajan sairastuessa hoitopalkkion maksu keskeytetään hänelle kahden (2) vuorokauden jälkeen. Hoidettava maksaa hoitajan sairastumisen ajaksi järjestetystä hoidosta normaalin asiakasmaksun.
LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2018
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2018 Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa (Omaishoitolaki, 937/2005).
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149)
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149) Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vanhustenhuollossa. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu,
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet v. 2014 (Perusturvalautakunta 17.12.2013 166, 13.5.2014 55)
Perusturvatoimi Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet v. 2014 (Perusturvalautakunta 17.12.2013 166, 13.5.2014 55) Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä
Tuen yleiset myöntämisperusteet
Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös
TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT
OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET 2017
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa (Omaishoitolaki, 937/2005).
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella
Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERITJA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA KOSKIEN ALLE 75 VUOTIASTA ASIAKASTA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERITJA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA KOSKIEN ALLE 75 VUOTIASTA ASIAKASTA SEf: Kemiönsaaren kunnan peruspalvelulautakunta hyväksynyt 29/6 2015 (palkkiot ja maksut
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.
Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus
RÄÄKKYLÄN KUNTA Sosiaaliosasto Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot Hyväksytty perusturvalautakunnassa 24.2.2016 7 SISÄLTÖ 1 OMAISHOIDONTUKI...
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE
Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
PYSYVÄISOHJE 1 (8) Omaishoidon tuki OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEISTUS. 1.9.2013 alkaen toistaiseksi Korvaa aiemman ohjeen
PYSYVÄISOHJE 1 (8) PTL 13.6.2013 Liite 9, PTL 29.8.2013 106 Liite 7 Dno 649/05.12.00/2013 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA OHJEISTUS Voimassa: 1.9.2013 alkaen toistaiseksi Korvaa aiemman ohjeen 1.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA
sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Liedon aluejaosto 22.3.2016 19 sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa 1.4.2016 alkaen
OMAISHOIDONTUEN OPAS
Liperin kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Soteltk 12.12.2012 132 OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunnan ja Outokummun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue 1.1.2013 alkaen Liperin kunta,
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta
Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.
LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen
Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 1 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit
HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen
Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta
Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...
Omaishoidon tuen soveltamisohje ja myöntämisperusteet yli 65-vuotiaille vuonna 2018
Omaishoidon tuen soveltamisohje ja myöntämisperusteet yli 65-vuotiaille vuonna 2018 Perusturvalautakunta 14.12.2017 Inkoon kunta 2 Sisältö 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö...3 2 Omaishoidon tuen
VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN Riihimäen kaupunki Koti- ja vanhuspalvelut Aikuisten ja vammaisten palvelut PL 125 11100 Riihimäki Päiväys 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ...
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan
Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -
1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Yhtymähallitus 26.1.2016, liite 7 Ikäihmisten palvelulinja / Ikäkeskus OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2016 alkaen 1. OMAISHOIDON TUEN TARKOITUS JA SEN SISÄLTÖ Laki omaishoidon tuesta 937/2005
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2019 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen
qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf
qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf OMAISHOITO ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2016 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien
Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta
Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
LIITE 5 Perusturvaltk 18.1.2018 6 Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa
Omaishoidon tuen tarkoitus
Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea
OMAISHOIDON TUKI Toimintamalli ja myöntämisen perusteet v. 2014
Oheisliite PETULTK 30.1.2014 17 Oheisliite KHALL 10.3.2014 48 OMAISHOIDON TUKI Toimintamalli ja myöntämisen perusteet v. 2014 1 Sisällys 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 2 Omaishoidon tuen
65-VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDONTUEN OHJEISTUS
65-VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDONTUEN OHJEISTUS Hyväksytty Sosiaali- ja terveyslautakunnassa 17.12.2014 162 Tulee voimaan 1.1.2015 1. Yleiset perusteet Omaishoidon tukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan
Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka
OHJE OMAISHOIDON TUESTA 2017/tarkennus
1 (7) OHJE OMAISHOIDON TUESTA 2017/tarkennus 24.5.2017 Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit
Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit 1.6.2017 Perusturvalautakunta 30.5.2017 35 Limingan kunta / Perusturvapalvelut 1 Sisällys 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1
65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)
1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 82 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ 2 Omaishoidon tukea koskevan lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT
1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen
LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.
Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET VUODELLE 2019
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET VUODELLE 2019 Omaishoidontuki perustuu omaishoidosta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin (950/2006, 318/2011, 1317/2014, 1646/2015, 511/2016). Omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 19.4.2018 1 Sisällys 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3. Palvelutarpeen arviointi...
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2014 Perusturvalautakunta 28.1.2014 Liite 12 Sivu 2 / 9 SISÄLLYS OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2014 -------------- 3 Omaishoidon tuen määritelmä
Omaishoidon tuen toimintakäytännöt Tampereen ja Oriveden yhteistoiminta-alueella. Ikäihmisten palvelujen lautakunta 25.11.2015
Omaishoidon tuen toimintakäytännöt Tampereen ja Oriveden yhteistoiminta-alueella Ikäihmisten palvelujen lautakunta 25.11.2015 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset...
OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.12.2016 Perusturvaosasto 119 Suvi-Tuulia Seitsojoki 08.12.2016 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 Omaishoidon tukea haetaan