Liite n:o 2, Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -"

Transkriptio

1 1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön avulla. Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta sekä hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista, jotka määritellään kullekin hoidettavalle tehtävässä hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoidon tukea ei voida myöntää pelkästään palveluna. Omaishoidon tuki on omaishoitolakiin (937/2005, muutos 2007) perustuvaa sosiaalipalvelua, jonka järjestämisvastuu on kunnalla. Tuki on harkinnanvarainen etuus, ei subjektiivinen oikeus ja myönnetään talousarviossa annetun määrärahan puitteissa. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset Omaishoitolain 3 sisältää omaishoidon tuen yleiset myöntämisperusteet. Kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: henkilö tarvitsee alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa; hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palvelujen avulla; hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia; omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää; hoidettavan koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva ja tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista. Omaishoitolain 5 2 momentissa säädetään omaishoidon tuesta tilanteessa, jossa omaishoitaja on hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana lyhytaikaisesti estynyt tekemästä omaa tai toisen työtä. Hoitopalkkio on lain mukaan vähintään 694,83 euroa kuukaudessa ( lukien) edellyttäen, että hoitajalla ei ole tältä ajalta: vähäistä suurempia työtuloja sairausvakuutuslain (1224/2004) 10 luvun mukaista erityishoitorahaa: erityishoitorahaa maksetaan alle 16- vuotiaan lapsen vanhemmalle, joka osallistuu lapsensa hoitoon tai kuntoutukseen sairaalassa tai sairaalan poliklinikalla, sairaalatai poliklinikkahoitoon liittyvään kotihoitoon tai lakiin perustuvalle sopeutumisvalmennus- tai kuntoutuskurssille tai muuhun niihin rinnastettavaan lakiin perustuvaan kuntoutustoimintaan oikeutta vuorotteluvapaalain (1305/202) 13 mukaiseen vuorottelukorvaukseen Jos rahana maksettavan omaishoidon tuen ohella järjestetään muita sosiaali- ja terveyspalveluja ja niitä ei ole sovittu osaksi omaishoidon tukea niistä peritään normaalit maksut (Shl 28 ja Sha 734/92, 6 ). Kunta voi myöntää palvelut maksuttomina.

2 2 Perusteena omaishoidon tuen myöntämiselle on hoidon sitovuus ja vaativuus jota arvioidaan yksilöllisesti hoito- ja palvelusuunnitelmassa sekä toimintakykymittareilla (RAVATAR, MMSE esim.). Omaishoidon tukea maksetaan, kun henkilökohtainen hoidon tarve on ympärivuorokautista tai päivittäin sitovaa. Omaishoidon tuella tapahtuva hoito on vaihtoehto laitoshoidolle, palveluasumiselle tai runsaille kotihoidon tai muiden lakien perusteella saataville palveluille. Omaishoitajalle asetettavat edellytykset Omaishoitajana voi toimia hoidettavan omainen tai läheinen täysi-ikäinen henkilö jonka terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia, jotta hän kykenee kantamaan kokonaisvastuun hoidettavasta sekä takaamaan hänelle asianmukaisen ja turvallisen hoidon. Jos omaishoitaja saa Kansaneläkelaitoksen myöntämää korotettua hoitotukea hoitoisuutensa perusteella, ei omaishoidon tukea myönnetä. Tarvittaessa omaishoitajan on esitettävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Omaishoitosopimus ja hoito- ja palvelusuunnitelma Omaishoitosopimus laaditaan kunnan ja hoitajan välillä. Sopimus sisältää tiedot: hoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta ja sen suorittamistavasta oikeudesta lakisääteisiin vapaisiin lakisääteisen ja muun vapaan järjestämisestä määräaikaisen sopimuksen kestosta hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytyessä hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä sopimuksen irtisanomisesta Hoito- ja palvelusuunnitelmassa määritellään omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen määrä ja sisältö omaishoitajan hoitotehtävää tukevien sosiaalihuollon palvelujen määrä ja sisältö miten hoidettavan hoito järjestetään hoitajan vapaan, terveydenhoitoon liittyvien käyntien tai muun poissaolon aikana Maksatus Omaishoitaja ei ole työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa Joutsan kuntaan eikä hoidettavaan tai hoidettavan huoltajaan. Hoitajan eläketurvasta säädetään kunnallisessa eläkelaissa (549/03). Omaishoidon tuki kartuttaa eläkettä 68- vuotiaaksi asti. Omaishoitajat, joiden kanssa on tehty omaishoidon tuen sopimus, ovat tapaturmavakuutuslain (608/ :n 1 mom.) mukaisen vakuutuksen piirissä. Omaishoidon tuki maksetaan hoitajalle kuukausittain jälkikäteen ja tuki on veronalaista tuloa, josta kunta pidättää ennakkoveron ja suorittaa eläkevakuutusmaksut, mutta ei sosiaaliturvamaksua. Omaishoidon tuki saattaa vaikuttaa Kansaneläkelaitoksen ja työvoimatoimiston etuuksiin. Hoitajan tulee itse tarkistaa omaishoidon tuen vaikutukset saamiinsa muihin etuuksiin.

3 3 Omaishoidon tuki voidaan maksaa alennettuna hoitajan pyynnöstä (esim. eläkkeeseen vaikuttava tuloraja). Hoidettavan/hoitajan poissaolot / maksatuksen keskeytyminen jos omaishoito keskeytyy tilapäisesti hoidettavan terveydentilasta johtuen, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy kuukauden kuluttua omaishoidettavan kuollessa tai joutuessa laitoshoitoon maksetaan omaishoidon tukea kyseisen kuukauden loppuun saakka omaishoitajan kuollessa omaishoidon tuen maksaminen päättyy välittömästi omaishoitajan estyessä hoitotyöstä palkkion maksaminen keskeytyy välittömästi poissaoloista ja omaishoitoon liittyvistä muutoksista tulee viipymättä tehdä ilmoitus päätöksentekijälle Vapaa Hoitajalle järjestettävän vapaan tavoitteena on tukea omaishoitajan jaksamista ja sitä kautta varmistaa hoidon laatu. Omaishoitajalla on lakisääteisesti oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jona aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Hoidettavan voidaan katsoa viettävän vähäisen osan kotinsa ulkopuolella, jos hänen säännöllinen poissaolonsa kestää keskimäärin enintään 5-7 tuntia arkipäivää kohti. Oikeutta vapaaseen ei synny, mikäli hoitotyö katkeaa säännöllisesti päivittäin yli 7 tunniksi. Sidonnaisuus hoitotyöhön on ratkaiseva tekijä arvioitaessa sitä onko omaishoitajalla oikeus lakisääteiseen vapaaseen, ei hoitotyön raskaus ja vaativuus. Hoidon sitovuutta ja maksettavaa omaishoidon tukea vähentävät: hoidettava käyttää kotinsa ulkopuolisia palveluja säännöllisesti yli 7 tuntia arkipäivän aikana hoitaja on kokopäivätyössä asiakkaalle on myönnetty henkilökohtainen avustaja yli 7 tunniksi päivässä lyhytaikaishoitojaksot yli 7 vrk/kk Omaishoidon tukea ei myönnetä, jos hoidettava asuu sosiaali- ja terveydenhuollon tai yksityisessä asumisyksikössä hoidettavan avuntarve kohdistuu pelkästään asiointi- ja kodinhoitotehtäviin Omaishoidon tuen hakeminen ja päätöksen tekeminen Omaishoidon tuki myönnetään hakemuksen perusteella. Erillistä hakuaikaa ei ole. Ennen päätöksen tekoa tehdään kotikäynti, jolloin laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma sekä täytetään päätöksen teon tukena käytettävä toimintakykymittari. Samalla selvitetään asiakkaan avun tarve ja palvelukokonaisuus (palvelutarpeen kartoitus) sekä tarpeen mukaan käytetään apuna eri alojen asiantuntemusta. Ensimmäisellä käynnillä aloitettu palveluohjaus jatkuu koko omaishoidon tuen keston ajan. Omaishoidon tuki myönnetään hakemuksen ja liitteiden saapumista seuraavan kuukauden alusta eikä sitä myönnetä takautuvasti. Omaishoidon tuki myönnetään pääsääntöisesti toistaiseksi tai erityisestä syystä määräaikaisena.

4 Omaishoidon tuen lakkauttaminen ja irtisanominen Kunta voi irtisanoa omaishoitosopimuksen päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden kuukauden ja omaishoitaja yhden kuukauden kuluttua. Jos sopimuksen jatkuminen vaarantaa hoidettavan tai hoitajan turvallisuuden, omaishoidon tuki voidaan lakkauttaa välittömästi. Irtisanomisajasta riippumatta sopimus päättyy sen kuukauden lopussa, jonka aikana omaishoito hoidettavan terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi. Omaishoitajan kuollessa omaishoidon tuki päättyy välittömästi. omaishoidon tuki lakkautetaan, kun omaishoidon tuen maksamiselle ei ole edellytyksiä. Omaishoitaja on velvollinen välittömästi ilmoittamaan tuen saantiin vaikuttavista olosuhteiden muutoksista. Mikäli tukea maksettaessa tai nostettaessa on annettu erheellisiä tietoja, myönnetty tuki lakkautetaan ja suoritetut erät peritään takaisin. 4

5 5 MAKSETTAVIEN OMAISHOITOPALKKIOIDEN MÄÄRÄT lukien Hoitopalkkioiden määräämisen perusteena käytetään aikuisten kohdalla suuntaa antavana mittarina RAVATAR - toimintakykymittaria ja tarvittaessa Mini- Mental muistitestiä (MMSE). 1. LUOKKA, ERITYISTUKEA JA - PALVELUA SAAVAT Asiakkaat tarvitsevat runsaasti perushoitoa ja/tai jatkuvaa valvontaa, huolenpitoa sekä runsasta ohjausta päivittäisissä toiminnoissa (esim. WC-asiointi, syöminen, pukeutuminen). Hoitotyö edellyttää hoitajan kokopäiväistä työpanosta ja hoitovastuuta ympäri vuorokauden, joten hoito korvaa tehostetun ympärivuorokautisen palveluasumisen tai laitoshoidon. Suuntaa antava RAVATAR - toimintakykyindeksi 3,00 4,02. MMSE alle 12 pistettä. Hoitopalkkio 600,52 euroa / kk 2. LUOKKA, JATKUVAA TUKEA JA PALVELUA SAAVAT Asiakkaat tarvitsevat runsaasti ohjausta ja avustamista päivittäisissä toiminnoissa (esim. wc- asiointi, syöminen, pukeutuminen). Hoidon tarve voi olla myös yöaikaan. Hoitotyö sitoo pääsääntöisesti hoitajaa ympärivuorokautisesti. Ilman omaishoitajaa asiakas tarvitsisi maksimaaliset kotihoitopalvelut. Suuntaa antava RAVATAR toimintakykyindeksi MMSE pistettä. Hoitopalkkio 383,30 euroa / kk RASKAS SIIRTYMÄVAIHE / LYHYTAIKAINEN OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tukea voidaan maksaa korotettuna tilapäisesti silloin, kun omaishoitaja jää työstään palkattomalle vapaalle (ei vuorotteluvapaalle) omaisensa äkillisen vaikean sairauden tai saattohoidon vuoksi. Hoitopalkkio 694,42 euroa / kk 3 12 kuukauden ajan

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2014 Perusturvalautakunta 28.1.2014 Liite 12 Sivu 2 / 9 SISÄLLYS OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2014 -------------- 3 Omaishoidon tuen määritelmä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ 2012 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016-

OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- Petäjäveden kunta Päivitetty 7.3.2016 AI SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 1.Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset...

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2015 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2016 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2017 Perusturvalautakunta 15.2.2017 20 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2017... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007

Lisätiedot

Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012

Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 Pyhännän kunnassa omaishoidon tukea haetaan oheisella lomakkeella.

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN

KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)

Lisätiedot

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka

Lisätiedot

Omaishoidon tuen tarkoitus

Omaishoidon tuen tarkoitus Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen

Lisätiedot

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017

OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.12.2016 Perusturvaosasto 119 Suvi-Tuulia Seitsojoki 08.12.2016 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 Omaishoidon tukea haetaan

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN 1 Versio 14.1.2013 Perusturvalautakunta 13.2.2013 liite nro 1 OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN Omaishoidontukea voidaan myöntää omaishoitolain 3 :n mukaan, jos 1. henkilö alentuneen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vanhustenhuollossa. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Toivakan vanhus- ja vammaispalvelut

OMAISHOIDON TUKI. Toivakan vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUKI Toivakan vanhus- ja vammaispalvelut 1.7.2015 voimaan tulevat omaishoidon tuen myöntämisperusteet, maksaminen ja omaishoitajan tukeminen Vanhuspalvelujohtaja Eija Kauppinen ja perusturvajohtaja

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille

Lisätiedot

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:

Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat: LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET

Lisätiedot

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] 2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1. OMAISHOITO Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien

KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus

OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus RÄÄKKYLÄN KUNTA Sosiaaliosasto Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot Hyväksytty perusturvalautakunnassa 24.2.2016 7 SISÄLTÖ 1 OMAISHOIDONTUKI...

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149)

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149) Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149) Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE

Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Omaishoidontuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (2005/937). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4)

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) 1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidontuesta annetun lain 3 mukaan kunta voi myöntää omaishoidontukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

Omaishoidontuesta annetun lain 3 mukaan kunta voi myöntää omaishoidontukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY 1.1.2013 Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.

Lisätiedot

YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI ALKAEN

YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI ALKAEN YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI 1.3.2017 ALKAEN Hyväksytty kunnanhallituksessa 6.3.2017 / 2 OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio Hoito- ja vanhuspalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2014 Omaishoidontuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Ympärivuorokautinen sidonnaisuus tarkoittaa sitä, että omaishoitajan on huolehdittava hoidettavastaan kaikkina vuorokauden aikoina.

Ympärivuorokautinen sidonnaisuus tarkoittaa sitä, että omaishoitajan on huolehdittava hoidettavastaan kaikkina vuorokauden aikoina. Hoito- ja vanhuspalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2013 Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen

Lisätiedot

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2. Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain

Lisätiedot

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio Vammaispalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2014 Omaishoidontuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Liedon aluejaosto 22.3.2016 19 sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa 1.4.2016 alkaen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.1.2012 11, indeksitarkistus Sotela 16.12.2014 vuodelle 2015.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.1.2012 11, indeksitarkistus Sotela 16.12.2014 vuodelle 2015. HEINOLAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/2005) Omaishoidon tuki on lakisääteinen ja määrärahasidonnainen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. Aikuisten hoito 2015

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. Aikuisten hoito 2015 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Aikuisten hoito 2015 Hyväksytty sosiaalilautakunnassa 13.5.2015 Omaishoidon tuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT ALKAEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA HOITOPALKKIOT 1.1.2016 ALKAEN 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja periaatteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon tai huolenpidon

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje

Omaishoidontuen toimintaohje Omaishoidontuen toimintaohje 1/2015 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 2. Omaishoidontuen myöntämisedellytykset... 2 3. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 2 4. Päätös omaishoidontuesta sekä

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut 1(8) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut 2(8) SISÄLTÖ 1 Yleistä omaishoidon tuesta... 3 2 Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3 Omaishoidon sopimus

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2015 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.

Lisätiedot

Omaishoitosopimuksella tarkoitetaan hoitajan ja kunnan välistä toimeksiantosopimusta hoidon järjestämisestä.

Omaishoitosopimuksella tarkoitetaan hoitajan ja kunnan välistä toimeksiantosopimusta hoidon järjestämisestä. Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.11.2012 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2013 ALKAEN 1.1.2013 alkaen voimaan tuleviin omaishoidon tuen sopimuksiin.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LAKI OMAISHOIDON TUESTA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LAKI OMAISHOIDON TUESTA Perusturvalautakunta sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.9.2011 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Perusturvalautakunta 30.8.2011/89 Perusturvalautakunta sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoidon tuen myöntämisperusteet OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

Omaishoidon tuesta annetun lain 3 :n mukaan yleiset myöntämisperusteet ovat:

Omaishoidon tuesta annetun lain 3 :n mukaan yleiset myöntämisperusteet ovat: 1 (10) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2012 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille maksettavien

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet v. 2014 (Perusturvalautakunta 17.12.2013 166, 13.5.2014 55)

Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet v. 2014 (Perusturvalautakunta 17.12.2013 166, 13.5.2014 55) Perusturvatoimi Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet v. 2014 (Perusturvalautakunta 17.12.2013 166, 13.5.2014 55) Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen

Lisätiedot

Omaishoidontuesta annetun lain 3 mukaan kunta voi myöntää omaishoidontukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

Omaishoidontuesta annetun lain 3 mukaan kunta voi myöntää omaishoidontukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY 1.3.2014 Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön

Lisätiedot

Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo

Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 Hoitopalkkiot... 1 Hoitopalkkion maksaminen... 1 3.1 Hoitopalkkion alentamisperusteet...

Lisätiedot

ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN

ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN Perusturvalautakunta 16.4.2015 30 2 OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) ja lain muutoksiin

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8. Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon

Lisätiedot

Salon omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2015

Salon omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2015 Salon omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Kokkolassa ja Kruunupyyssä [Työryhmä: Lena Aho-Rintamäki, Iiris Jurvansuu, Kaija Keski-Rahkonen, Eija Korkia-Aho ja Hanna Saarinen] 1.6.2015

Lisätiedot