Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.
|
|
- Lasse Hannu-Pekka Hakola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta
2 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon tuen toteutumista turvaamalla riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä hoidon jatkuvuus ja tukea omaishoitajan työtä. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja hoitotehtävää tukevista palveluista. Palvelut hoidettavalle määritellään hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Tuki hoitajalle määritellään omaishoitosopimuksessa, tarvittaessa omaishoitajalle tehdään oma asiakassuunnitelma. 1.1 Omaishoidon tuen hakeminen Palvelutarpeen selvittely tehdään aina ennen tuen hakemista. Tukea haetaan kirjallisesti omaishoidon tuen hakemuksella tai suullisesti palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Hakemus palautetaan Vantaan kaupungin asiakasohjausyksikköön. Tarvittaessa hakijaa pyydetään toimittamaan lääkärinlausunto, josta ilmenee hoidettavan terveydentila ja avuntarve. 1.2 Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset Omaishoidon tuesta annetun lain 3 :n mukaan kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: 1. henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai huolenpitoa 2. hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palvelujen avulla 3. hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia 4. omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävä 2
3 5. Hoidettavan koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva 6. tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista Hoitoa tarvitsevan henkilön kotikunta tulee olla Vantaa. Jos hoidettavan kotikunta vaihtuu, on hakemus omaishoidon tuesta laitettava vireille uudessa kotikunnassa. Omaishoito tapahtuu hoidettavan kotona. Hoitajan kotona järjestettyyn hoitoon voidaan soveltaa perhehoitolain (236/2015) säännöksiä. Omaishoidon tukea ei myönnetä sosiaali- ja terveydenhuollon hoitokoteihin tai kunnan palvelutaloasuntoihin. Yksityisiin palvelutaloihin omaishoidon tukea voidaan myöntää, jos omaishoidon tuen kriteerit muuten täyttyvät. Omaishoidon tuen avulla tuetaan kotona asumista, mutta pelkästään asioiden hoito tai kodinhoito ei ole riittävä peruste omaishoidon tuen myöntämiselle. 1.3 Päätös omaishoidon tuesta Päätös omaishoidon tuesta tehdään hoidettavalle. Päätöksen tekee sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvaltaa koskevassa ohjeessa määritelty viranhaltija. Hakemus voidaan tarvittaessa käsitellä työryhmässä. Omaishoidon tuki myönnetään hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta, edellyttäen, että hoitosuhde alkaa ja kestää hakemuskuukautena vähintään 7 vuorokautta. Päätös tehdään toistaiseksi. Erityisestä syystä päätös voi olla määräaikainen. Hoito- ja palvelusuunnitelma laaditaan kaikille asiakkaille, joilla on sopimus omaishoidon tuesta. Jos hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmaa muutetaan niin, että palkkio muuttuu, siitä tehdään uusi päätös. Omaishoitaja saa ohjausta omaishoidon toteutukseen liittyvissä kysymyksissä asiakasohjausyksikön palveluohjaajalta. Omaishoidon tilannetta seurataan asiakasohjausyksikön palveluohjaajan tai jonkun muun sosiaali- ja terveydenhuollon yksikön työntekijän toimesta. Tarvittaessa tilanne tarkistetaan omaishoitoperheen pyynnöstä tai tilanteen muuttuessa. 3
4 Omaishoitajalla on ilmoitusvelvollisuus hoidossa tapahtuvista muutoksista. Myös hoidon olosuhteissa tapahtuvista muutoksista kuten muutosta toiselle paikkakunnalle, tulee ilmoittaa asiakasohjausyksikköön. 2 Palvelutarpeen arviointi Omaishoidon tuen myöntämisestä päättäminen perustuu aina hoidettavan ja hoitajan monipuoliseen toimintakyvyn ja voimavarojen arviointiin. Henkilön hoidon tarve sekä muiden välttämättömien palveluiden tarve ja määrä arvioidaan kotikäynnillä. Arvioinnin tueksi voidaan pyytää erikseen lääkärintodistus ja/tai eri asiantuntijoiden lausuntoja. Hoidon ja huolenpidon tarve selvitetään kaikissa tapauksissa yksilöllisesti. Perustellusta syystä voidaan omaishoidon tuen hakemus käsitellä myös asiakirjojen perusteella ilman kotikäyntiä. Palvelutarpeen arviointi tehdään tarvittaessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilökunnan yhteistyönä. Jos omaishoitoperheenjäsenenä on lapsi, lapsen tilanne selvitetään erikseen ja kuullaan lasta. Omaishoidon tuen päätös tehdään lapsen etu huomioon ottaen. Arvioinnin tavoitteena on omaishoitoperheen kokonaistilanteen huomioon ottaminen ja tarvittavien palvelujen yhteensovittaminen. Hoidettavan hoidon tarpeen määrityksessä käytetään apuna toimintakykymittareita RaiScreener, MMSE, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden alle 16-vuotiaiden hoitoisuusarviointi. Aikuisen omaishoidon tuen hakijan toimintakyvyn arvioinnissa otetaan huomioon hoidon sitovuus, asiakkaan selviytyminen henkilökohtaisissa päivittäisissä toiminnoissa, esim. liikkumisessa, pukeutumisessa, syömisessä, peseytymisessä, ja lääkityksestä huolehtimisessa sekä yöllisen hoidon tarpeessa. Lisäksi arvioidaan hakijan sosiaalinen toimintakyky, asuinympäristön toimivuus ja kuntoutumisen mahdollisuudet. Lapsen (alle 16-v.) osalta tuen tarvetta arvioitaessa yhtenä arviointikriteerinä on, että lapsella on sairaudesta tai vammasta aiheutuva erityisen hoidon tarve ikäkehitystasoon nähden. Lapsen hoidon ja avun tarvetta verrataan saman ikäisen lapsen hoivan, huolenpidon, ohjauksen ja valvonnan tarpeisiin. 4
5 2.1 Hoito- ja palvelusuunnitelma Omaishoidon tuesta laaditaan yhdessä hoidettavan ja omaishoitajan kanssa hoito- ja palvelusuunnitelma. Hoito- ja palvelusuunnitelma sisältää tiedot omaishoidon tukea koskevan lain mukaisista hoidettavan ja hoitajan oikeuksia koskevista säännöksistä ja niiden soveltamisesta. Hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjataan: omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö sekä hoidon sitovuus muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen määrä ja sisältö miten hoidettavan hoito järjestetään hoitajan vapaan, terveydenhoitoon liittyvien käyntien ja muun poissaolon aikana hoidettavan näkemys ja mielipide oma työntekijä tai vastuutyöntekijä omaishoitajan hoitotehtävää tukevien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen määrä ja sisältö hoitopalkkion määrä hoitajalle järjestettävien alle vuorokauden virkistysvapaiden toteutuminen 2.2 Omaishoitosopimus Omaishoidon tuesta laaditaan omaishoitajan ja kunnan välillä sopimus, jonka liitteenä on hoito- ja palvelusuunnitelma. Omaishoitosopimuksessa sovitaan: hoitopalkkion määrästä ja maksutavasta hoitajalle järjestettävistä vapaapäivistä määräaikaisen sopimuksen kestosta hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytyessä hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä sopimuksen irtisanomisesta muista hoitoa koskevista seikoista 3 Omaishoidon tuen hoitopalkkio 5
6 Omaishoidon tukea koskevan lain mukaan palkkion taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan. Vantaa maksaa omaishoidon tukea kolmessa eri hoitoryhmässä. Palkkioiden määrä hoitoryhmissä yksi ja kaksi perustuu lakiin omaishoidon tuesta. Lakisääteistä tasoa korkeampi hoitoryhmä kolme on tarkoitettu ympärivuorokautista / sairaalatasoista hoitoa korvaaviin, pääsääntöisesti määräaikaisiin erityistilanteisiin. Hoidettavat sijoittuvat hoitoryhmiin samojen asiakkuuskriteerien perusteella, mitä on käytössä kotihoidossa, palveluasumisessa sekä ympärivuorokautisessa hoidossa. Jos asiakas saa muita palveluja enemmän kuin 40 h viikossa tai hän on osan vuorokaudesta muualla kuin kotona niin, että hoidon sitovuus oleellisesti vähenee, hoitopalkkio maksetaan sen ryhmän mukaan, joka vastaa hoidon sitovuutta ja vaativuutta. Muita palveluja voivat olla esim. kotihoito tai henkilökohtainen avustaja. Hoidettava voi olla päivisin esim. säännöllisessä suojatyössä, työtoiminnassa, päivähoidossa, koulussa, päiväsairaalassa tms. Jos omaishoitaja on hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana lyhytaikaisesti estynyt tekemään omaa tai toisen työtä ja hoidettava kuuluu hoitoryhmään kaksi tai kolme, hoitajalla ei ole oikeutta omaishoidon tukeen mikäli hänellä on: 1. vähäistä suurempia työtuloja 2. oikeus sairausvakuutuslain (1224/2004) 10 luvun mukaiseen erityishoitorahaan 3. oikeus vuorotteluvapaalain (1305/2002) 13 :n mukaiseen vuorottelukorvaukseen Päätöksenteko perustuu seuraaviin kriteereihin: Hoitoryhmä 1 Vähimmäishoitopalkkio ( kuukaudessa vuonna 2015) Lähes jatkuva hoidon tai hoivan tarve Hoidettava tarvitsee jatkuvaa päivittäistä hoitoa ja huolenpitoa henkilökohtaisissa toiminnoissa. Omaishoitaja on sidottu hoitoon yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. 6
7 Hoidettava voi olla osan päivästä yksin, mutta ei voi pääsääntöisesti asua yksin. Hoitaja voi olla työssä tai osa-aikatyössä. Hoidettava voi viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta muissa sosiaali- tai terveyspalveluissa tai saada kuntoutusta tai opetusta. Omaishoidon tuki on vaihtoehto esim. säännölliselle, päivittäiselle kotihoidolle tai palvelutaloasumiselle. Hoidettavalla lapsella on lääkärin diagnoosiin ja hoitoisuusarviointiin perustuen vähintään keskivaikea haitta verrattuna terveen lapsen toimintakykyyn. Rai ja MMSE arvioinnin kriteerit: ADLH >1 tai IADL >5 (arjen perustoiminnoissa suoriutumisen mittari) CPS 2 ja MMSE 24/30 optimaalisesta hoidosta huolimatta (muisti- ja päätöksentekokyvyn mittari) DRS > 6 ja GDS > 15/30. Psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien optimaalisesta hoidosta huolimatta, (masennusmittari) Lapsen hoitoisuus vähintään 20/45 (keskivaikea haitta) Hoitoryhmä 2 Korotettu hoitopalkkio (769,33 kuukaudessa alkaen) Jatkuva ympärivuorokautisen hoidon tai hoivan tarve Hoidettava tarvitsee runsaasti hoitoa ja huolenpitoa jatkuvasti kaikkina vuorokauden aikoina. Omaishoitaja on sidottu hoitoon yhtäjaksoisesti. Hoito- ja valvontatehtäviä on myös öisin. Hoitaja ei voi käydä työssä. Omaishoidon tuki on vaihtoehto ympärivuorokautiselle hoidolle / hoitolaitoksessa tapahtuvalle hoidolle. Hoidollisesti raskas siirtymävaihe, jolloin hoitaja on lyhytaikaisesti estynyt tekemästä työtään tai päätoimista opiskelua. Hoidettavan kotona tapahtuva saattohoito, joka perustuu lääkärin päätökseen. Hoidettavalla lapsella on lääkärin diagnoosiin ja hoitoisuusarviointiin perustuen vaikea haitta verrattuna terveen lapsen toimintakykyyn. 7
8 Rai ja MMSE arvioinnin kriteerit: CPS 3 ja IADL >10 MMSE 17 optimaalisesta hoidosta huolimatta MAPLe 4 tai 5 ADLH 3 ja IADL 15 tai vaikeat hoitoon reagoimattomat psyykkiset, sosiaaliset tai turvallisuuteen liittyvät ongelmat, kuten jatkuva harhaisuus hoidosta huolimatta, täysi aloitekyvyttömyys tai oman hoidon laiminlyönti. Lapsen hoitoisuus vähintään 31/45 (vaikea haitta) Hoitoryhmä 3 Erityispalkkio (1335,19 kuukaudessa alkaen) Ei lakisääteinen Raskasta, ympärivuorokautista hoivaa tai sairaalatasoista hoitoa korvaava kotona tapahtuva hoito. Erityistilanteet, joissa esimerkiksi omaiset tai läheiset ottavat pitkäaikaishoidossa olevan hoidettavan kotihoitoon ja hoitaja jää hoidon toteuttamisen vuoksi pois ansiotyöstä, eikä saa muuta korvausta ansiotulon menetyksestä. Tässä hoitoryhmässä päätökset ovat pääsääntöisesti määräaikaisia. Palkkion myöntäminen edellyttää moniammatillisen työryhmän käsittelyä. Rai ja MMSE arvioinnin kriteerit: CPS=5-6 ja ADLH 4 CPS 4-5 ja/tai ADLH 4 Lapsen hoitoisuus vähintään 31/45 Hoitopalkkion määrä tarkistetaan kalenterivuosittain työeläkeindeksin mukaan (työntekijän eläkelaki 395/ ). Hoitopalkkio voidaan sopia säädettyä määrää pienemmäksi, jos: hoidon sitovuus sekä hoidon ja huolenpidon tarve on vähäistä tai siihen on hoitajan esittämä erityinen syy. 8
9 Kansaneläkelaitoksen maksaman äitiys- tai vanhempainrahakauden ajalle ei myönnetä omaishoidon tukea. Omaishoidon tuen ulkopuolelle jäävät myös kunnallista kotihoidon tukea saavat lapset. 3.1 Omaishoidon palkkion maksaminen Tuki maksetaan hoitajalle kuukausittain kuukauden viimeisenä päivänä jälkikäteen. Esimerkiksi lokakuun palkkio on maksussa marraskuun viimeisenä päivänä. Tuki on veronalaista tuloa. Useampi henkilö voi osallistua hoidettavan hoitoon. Koko tuki maksetaan hoidosta vastaavalle henkilölle. 3.2 Hoitopalkkion maksamisen keskeytys ja alentaminen Omaishoitajalla on velvollisuus ilmoittaa hoidossa tapahtuvista keskeytyksistä asiakasohjausyksikköön. Hoitajasta johtuvasta syystä palkkion maksaminen keskeytyy välittömästi. Jos omaishoito keskeytyy tilapäisesti yhtäjaksoisesti kuukaudessa yli 7 vrk ajaksi hoidettavan terveydentilasta johtuvasta syystä, keskeytyy myös hoitopalkkion maksaminen. Hoitopalkkio maksetaan kuukauden aikana toteutuneista hoitopäivistä. Jos hoito- ja palvelusuunnitelmassa on sovittu hoidettavan ympärivuorokautisesta hoidosta muualla kuin kotona osana hoidon kokonaisuutta, omaishoidon tukea alennetaan seuraavasti: Hoidon jaksotus Palkkion alennus 3 viikkoa kotona, 1 viikko muualla 25 % 2 viikkoa kotona, 2 viikkoa muualla 50 % Hoidettavalle tai hoitajalle myönnetty kuntoutus ei vaikuta hoitopalkkion maksamiseen. 9
10 Omaishoitoperheen pitkäaikaisesta oleskelusta ulkomailla tulee ilmoittaa omaishoidon tuen vastuuhenkilölle. Pitkäaikaisella oleskelulla muualla kuin kotimaassa voi olla vaikutuksia palkkion maksuun. Tilanne arvioidaan aina yksilöllisesti. 3.3 Omaishoitosopimuksen päättyminen Sopimusta tarkistetaan hoidon kestoa tai sisältöä koskevien muutosten johdosta tai mikäli siihen muutoin on aihetta. Hoitajalla on velvollisuus tiedottaa hoidettavan toimintakyvyssä ja hoidossa tapahtuvista muutoksista asiakasohjausyksikköön. Aiheetta maksettu palkkio peritään takaisin. Omaishoidon tuen päättyessä asiasta tehdään aina päätös, joka annetaan tiedoksi myös hoitajalle. Määräaikainen sopimus päättyy ilman erillistä päätöstä asiassa. Sopimus päättyy ilman irtisanomista sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito hoidettavan terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi tai hänet siirretään pitkäaikaiseen hoitoon. Omaishoitosopimus voidaan puolin tai toisin irtisanoa päättymään. Hoitajan irtisanomisaika on yksi kuukausi ja kaupungin irtisanomisaika on kaksi kuukautta irtisanomista seuraavasta kuukaudesta. Hoitajan irtisanoessa sopimuksen voidaan hänen pyynnöstään noudattaa lyhyempääkin aikaa, mikäli se hoidon kannalta on tarkoituksenmukaista. Sopijapuolet voivat purkaa sopimuksen välittömästi, jos hoidon jatkuessa voidaan katsoa, että hoidettavan tai hoitajan terveys ja/tai turvallisuus vaarantuu, mikäli sopimusta jatketaan. Tällöin omaishoidontuen palkkion maksaminen päättyy välittömästi. Hoitajaa ja hoidettavaa kuullaan ennen sopimuksen purkamista. Puutteen korjaamiselle voidaan antaa määräaika. Sopimuksen purkamisesta tehdään päätös hoitajalle. Asiakkaalle tehdään päätös omaishoidon tuen päättymisestä. 4 Hoitajaa koskevat ohjeet ja hoitajan tukeminen Hoitajaksi soveltuu henkilö, jonka hoidettava on hoitajakseen hyväksynyt. Lisäksi omaishoitajan tulee olla elämäntilanteensa, terveytensä ja toimintakykynsä puolesta soveltuva omaishoitajaksi. Omaishoitaja voi olla omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö. 10
11 Tarvittaessa voidaan pyytää omaishoitajan terveydentilasta lääkärinlausunto, joka sisältää kannanoton hänen toimintakyvystään. Sotilasvammalain piiriin kuuluvan hakijan, jonka haitta-aste on vähintään 20 %, tulee toimittaa hakemuksen liitteeksi Valtiokonttorin päätös. Omaishoidon tukea ei myönnetä, jos hoitajalla on muistisairaus, mielenterveyden ongelmia, päihteiden väärinkäyttöä tai hoitajan toimintakyky ja muu terveydellinen tila selvästi rajoittaa häntä toimimasta omaishoitajana, vaikka rinnalle voitaisiin järjestää riittävä määrä hoidettavalle tulevia palveluja ja tukea. Omaishoitajan soveltuvuus tehtävään arvioidaan. Omaishoitajan tulee olla pääsääntöisesti 18-vuotias. Jos kuitenkin omaishoitajaksi hyväksytään alle 18-vuotias henkilö, tulee erityisesti kiinnittää huomiota hoitajan sopivuuteen, työtuntien määrään, sopimuksen tekoon, vastuukysymyksiin sekä siihen, ettei oppivelvollisuuden suorittaminen vaarannu. Omaishoidon tuki koostuu hoitopalkkiosta, hoidettavalle myönnettävistä palveluista ja hoitajalle suunnatusta erilaisesta tuesta. Asiakkaan ja omaishoitajan oma työntekijä on asiakasohjausyksikön palveluohjaaja, johon omaishoitoperhe voi olla yhteydessä omaishoitoon liittyvissä asioissa. Palveluohjaaja kutsuu omaishoitajan vähintään joka toinen vuosi hyvinvointi- ja terveystarkastustapaamiseen. Kutsu ei koske työterveyshuollon piirissä olevia omaishoitajia. Omaishoitaja ei ole työsopimuslain (55/2001) tarkoittamassa työsuhteessa Vantaan kaupunkiin, hoidettavaan tai hoidettavan huoltajaan. Hoitajan eläketurva määräytyy kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain mukaisesti. 4.1 Omaishoitajan eläke- ja tapaturmavakuutusturva Omaishoitajan eläketurvasta säädetään kunnallisessa eläkelaissa (549/2003). Omaishoidon tuesta hoitajan kanssa sopimuksen tehnyt kunta ottaa tapaturmavakuutuslain (608/1948) 57 :n mukaisen vakuutuksen hoitajalle. Hoitotilanteessa tapahtuneesta tapaturmasta tulee ilmoittaa omalle palveluohjaajalle. 4.2 Vapaan järjestäminen Lakisääteinen vapaapäiväoikeus on ryhmän kaksi ja kolme hoitoryhmiin kuuluvilla asiakkailla. Ryhmässä yksi vapaapäiväoikeus on mahdollista vain erityisen perustelluista syistä (ympärivuorokautisen hoivan kriteerit täyttyvät). 11
12 Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin (hoito ei ole keskeytynyt yli 7 vuorokauden ajaksi) sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Omaishoidon tuen vapaapäiviä järjestetään päivätoiminnassa, lyhytaikaisessa hoidossa, perhehoidossa, sijaishoitajan toimeksiantosopimuksella hoidettavan kotona sekä palvelusetelillä tehostettuun asumispalveluun tai kotiin ostettavaan palveluun. Hoitajan jaksamisen tukemiseksi vapaapäivät suositellaan pidettäväksi kuukausittain. Omaishoitaja voi kuitenkin säästää vapaapäiviä ja pitää vapaata pidemmän jakson kerralla. Vapaapäivät tulee käyttää viimeistään kuuden kuukauden kuluttua niiden syntymisestä. Lakisääteisiä vapaapäiviä ei voi käyttää tulevilta kuukausilta tai kuluvalta kuukaudelta etukäteen. 5 Asiakasmaksut Omaishoidon tuen lisäksi myönnettävistä sosiaali- ja terveyspalveluista peritään maksut. Palvelusta perittävä maksu voidaan alentaa tai poistaa asiakasmaksulain 11 :n nojalla. Vantaalla omaishoitajan lakisääteisen vapaapäivän ajaksi järjestetyistä sosiaalipalveluista ei peritä maksua (sosiaali- ja terveyslautakunta alkaen ). Muista omaishoidettavalle järjestettävistä vapaista asiakas maksaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulakiin perustuvan maksun. 12
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT
OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö.. 2 1.1 Omaishoidon tuen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.3.
Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.2.2016 Tekninen korjaus sivulla 12, 25.2.2016 1 Sisällys 1 Omaishoidon tuki... 3 1.1 Omaishoidon tuen hakeminen... 3 1.2 Palvelutarpeen arviointi... 3
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
Tuen yleiset myöntämisperusteet
Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella
Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.9.
Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.8.2016 Tekninen korjaus sivulla 7, 20.6.2018 1 Sisällys 1 Omaishoidon tuki... 3 1.1 Omaishoidon tuen hakeminen... 3 1.2 Palvelutarpeen arviointi... 4
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
OMAISHOIDON TUKI. Toivakan vanhus- ja vammaispalvelut
OMAISHOIDON TUKI Toivakan vanhus- ja vammaispalvelut 1.7.2015 voimaan tulevat omaishoidon tuen myöntämisperusteet, maksaminen ja omaishoitajan tukeminen Vanhuspalvelujohtaja Eija Kauppinen ja perusturvajohtaja
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA
sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Liedon aluejaosto 22.3.2016 19 sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa 1.4.2016 alkaen
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan
LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 1 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit
VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4)
1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) Omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 82 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ 2 Omaishoidon tukea koskevan lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen
LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen
Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään
KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)
Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Yhtymähallitus 26.1.2016, liite 7 Ikäihmisten palvelulinja / Ikäkeskus OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2016 alkaen 1. OMAISHOIDON TUEN TARKOITUS JA SEN SISÄLTÖ Laki omaishoidon tuesta 937/2005
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea
Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta
Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN Riihimäen kaupunki Koti- ja vanhuspalvelut Aikuisten ja vammaisten palvelut PL 125 11100 Riihimäki Päiväys 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ...
OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus
RÄÄKKYLÄN KUNTA Sosiaaliosasto Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot Hyväksytty perusturvalautakunnassa 24.2.2016 7 SISÄLTÖ 1 OMAISHOIDONTUKI...
Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta
Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...
Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon
Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten
OMAISHOIDONTUEN OPAS
Liperin kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Soteltk 12.12.2012 132 OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunnan ja Outokummun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue 1.1.2013 alkaen Liperin kunta,
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.
Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.
Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Omaishoidontuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (2005/937). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
65-VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDONTUEN OHJEISTUS
65-VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDONTUEN OHJEISTUS Hyväksytty Sosiaali- ja terveyslautakunnassa 17.12.2014 162 Tulee voimaan 1.1.2015 1. Yleiset perusteet Omaishoidon tukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan
HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen
qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf
qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf OMAISHOITO ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Kokkolassa ja Kruunupyyssä [Työryhmä: Lena Aho-Rintamäki, Iiris Jurvansuu, Kaija Keski-Rahkonen, Eija Korkia-Aho ja Hanna Saarinen] 1.6.2015
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Ohjeen voimassaoloaika 1.5.2014 alkaen Petula 20.2.2014 22 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1 (9) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 1.1.
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET VUODELLE 2019
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET VUODELLE 2019 Omaishoidontuki perustuu omaishoidosta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin (950/2006, 318/2011, 1317/2014, 1646/2015, 511/2016). Omaishoidon
Omaishoidon tuen tarkoitus
Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI ALKAEN
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI 1.3.2017 ALKAEN Hyväksytty kunnanhallituksessa 6.3.2017 / 2 OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu
Liite PETULTK OMAISHOIDON TUKI 2019 HANKASALMEN KUNTA TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
Liite PETULTK 24.1.2019 7 OMAISHOIDON TUKI 2019 HANKASALMEN KUNTA TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1 Sisällys 1. Omaishoidon tuki... 2 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 3.
OMAISHOIDON TUKI TOIMINTAOHJEET yli 65-vuotiaat
OMAISHOIDON TUKI TOIMINTAOHJEET yli 65-vuotiaat Päivitetty 11.8.2017 1(9) 1. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja hoitajan soveltuvuus Henkilö tarvitsee alentuneen toimintakyvyn vuoksi kotioloissa
Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -
1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon
Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:
Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LAKI OMAISHOIDON TUESTA
Perusturvalautakunta sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.9.2011 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Perusturvalautakunta 30.8.2011/89 Perusturvalautakunta sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149)
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vuonna 2015 (Perusturvalautakunta 16.12.2014 149) Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vanhustenhuollossa. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu,
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT
1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen
Vammaisten ja alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen
1 (6) Vammaisten ja alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis-
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) 18 Selvitys omaishoidon tuesta Helsingissä HEL 2017-002861 T 00 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi saadun selvityksen. Laki
Omaishoidontuen toimintaohje
Omaishoidontuen toimintaohje 1/2015 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 2. Omaishoidontuen myöntämisedellytykset... 2 3. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 2 4. Päätös omaishoidontuesta sekä
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen
OMAISHOIDON TUKI TOIMINTAOHJE yli 65-vuotiaat
OMAISHOIDON TUKI TOIMINTAOHJE yli 65-vuotiaat Päivitetty 27.11.2018 1. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja hoitajan soveltuvuus Henkilö tarvitsee alentuneen toimintakyvyn vuoksi kotioloissa hoitoa