Duunita mut! Kalevan haastekampanja yrityksille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Duunita mut! Kalevan haastekampanja yrityksille"

Transkriptio

1 Duunita mut! Kalevan haastekampanja yrityksille Projektipäällikkö Jaana Ojala

2 Taustaa Korkea nuorisotyöttömyys on vaivannut Oulua jo vuosia Kalevassa on kirjoitettu paljon aiheeseen liittyen v käytiin nuorisotyöttömyydestä keskusteluja Oulun alueen eri toimijoiden kanssa ja mietittiin ratkaisuvaihtoehtoja Kaleva lanseerasi Duunita mut! haastekampanjan ensimmäisen kerran vuoden 2011 alussa Kampanjan tavoitteena on haastaa Oulun alueen yrityksiä mukaan työllistämään alle 25-vuotiaita nuoria, ja nujertamaan Oulun seudun korkeita nuorisotyöttömyyslukuja

3 Kampanjan toteutus Kampanjaan kutsuttiin mukaan Kalevan yhteistyöyrityksiä Haasteiden ja tiedotuksen avulla saatiin mukaan uusia yrityksiä Kampanjaa seurataan Kalevassa Uutisointi Kalevassa kampanjan etenemisestä Kampanjaa tukevaa ilmoittelua kohdennettuna erikseen yrityksille ja nuorille Kampanjan verkkosivut Kalevan Duunita mut kampanjan omat facebook-sivut Kalevan mukana erilaisissa tapahtumissa ja yhteistyötilaisuuksissa Duunita mut! kampanjalla

4 Kaikki voittavat Yhdessä pystymme luomaan nuorille mahdollisuuksia ja vaikuttamaan positiivisesti alueemme kehitykseen ja tulevaisuuteen Työllistämällä nuoria Oulun seudun yritykset takaavat osaamisen säilymisen alueella ja tätä kautta myös oman toimintansa jatkumisen Antamalla oman panoksensa nuorisotyöttömyyden nujertamiseen yritys saa positiivista näkyvyyttä alueella Tavoitteemme on aktivoida paitsi työnantajia, myös nuoria työnhakijoita Kampanjan yhteistyökumppaneina eri yrityksiä ja yhteisöjä sekä palveluntarjoajia

5 Mukaan työllistämistalkoisiin Mukaan voi ilmoittautua toimialasta ja koosta riippumatta mikä tahansa Oulun seudulla toimiva yritys Yritys työllistää yhden tai useamman alle 25-vuotiaan nuoren vähintään kolmeksi kuukaudeksi Yritys sitoutuu olemaan reilu työnantaja ja antamaan nuorille positiivisen kuvan työelämästä ja omasta alastaan Yritys voi laittaa haasteen eteenpäin muille työnantajille Kampanjan päätyttyä valitaan mukana olleista yrityksistä Vuoden Duunittaja

6 Kohtaamispaikassa työ kohtaa tekijänsä Kampanjan verkkosivut toimivat kohtaamispaikkana yrityksille ja nuorille: kaikille avoimesta ilmoitusfoorumista löytyy sekä avoimia työpaikkoja että nuorten työnhakijoiden ilmoituksia Mukaan lähteneet yritykset Tehdyt haasteet Tietoa työllistämisvaihtoehdoista ja erilaisista tuista Tukea ja hyödyllisiä linkkejä nuorille

7 Vuosi 2011 Tavoitteena oli työllistää 540 nuorta Nuoria työllistettiin arviolta 550 Kampanjaan lähti mukaan reilut 30 yritystä Nuorten työnhakijoiden ilmoituksia lähes 200 Vuoden 2011 Duunittajaksi valittiin Kalevan autokorjaamo 100 tekoa Oulusta ohjelma nimesi Duunita mut! kampanjan yhdeksi alueen kehitystä ja hyvinvointia merkittävästi parantavista teoista

8 Vuosi 2012 Vuoden 2012 kampanja lanseerattiin toukokuussa Tavoitteena oli työllistää 630 nuorta Kampanjassa mukana n. 20 yritystä Arviolta 400 työllistettyä nuorta Nuorten työnhakijoiden ilmoituksia Duunita mut verkkosivulla n. 70 kpl

9 Vuoden 2012 Duunita mut! - kampanjassa mukana: Kaleva Oy Kalevan Autohuolto Kotimaailma, Oulun toimipiste Opteam Yhtiöt Oy Palvelukeskus Pihlajaranta Saleca Oy StaffPoint Oy Liisa Vanhala Oy Provira Oy Novia Finland Oy Tmi Apukaija Kestävän kehityksen keskus Autokoulu Greenline Osuuskauppa Arina Thinko Positivo Oy Meranti Siivouspalvelut Voicemarketing Oy Taitonetti K-Supermarket Välivainio Kuljetus Kassinen Oy Kuudes Maku

10 Vuosi 2013 Vuoden 2012 lopputulokset ja vuoden Duunittajan valinta 2013 kampanja lanseerataan alkuvuodesta Entistäkin tiiviimpää yhteistyötä positiivisella vireellä Yritysten ja nuorten aktivointi Työllistyneiden nuorten kokemuksia Yritysten kertomuksia/ blogi -kirjoituksia työllistämisestä Haasteiden hallinnan kehittäminen JHo

11 Kiitos! Kiinnostuitko? Tietoa kampanjasta löydät osoitteesta Projektipäällikkö Jaana Ojala p

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

VASTUU NUORISTA JA HEIDÄN TULEVAISUUDESTAAN ON LISÄÄNTYNYT

VASTUU NUORISTA JA HEIDÄN TULEVAISUUDESTAAN ON LISÄÄNTYNYT VASTUU NUORISTA JA HEIDÄN TULEVAISUUDESTAAN ON LISÄÄNTYNYT Nuoret Duuniin hankkeen tuloksia ja vaikuttavuutta 5.10.2017 Kuopio Tom Tarvainen S Nuorista ja nuoruuden ilmiöistä TULEVAISUUDEN TOIVOT Polarisaatio

Lisätiedot

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5. CASE SILLANRAKENTAJA Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.2017 Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö Oulun Aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi

Sähköpostiosoite. Lukio: luokka/aloitusvuosi ja arvioitu päättymisvuosi KESÄTYÖSETELI 2019 Hakuaika 1.2.-5.4.2019 KESÄTYÖSETELIN NUORI PALAUTTAA TÄYTETTYNÄ VIIMEISTÄÄN perjantaina 5.4.2019 klo 15.00 Iin kunnanviraston yhteispalvelupisteeseen tai postitse osoitteeseen: Iin

Lisätiedot

Löydä oikeat osaajat. ja vahvista työnantajamielikuvaa

Löydä oikeat osaajat. ja vahvista työnantajamielikuvaa Löydä oikeat osaajat ja vahvista työnantajamielikuvaa Täytämme tyhjän paikan. in kautta tavoitat työnhakijat kattavasti ympäri Suomea, nopeasti ja kustannustehokkaasti. Työpaikkailmoitukset Perushaku....

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

Työllisyyden palvelurekisteri

Työllisyyden palvelurekisteri Työllisyyden palvelurekisteri 17.12.2015 Työllisyyden palvelurekisteri Oulun kaupungin työllisyyspalveluilla ei ollut olemassa toimivaa tietojärjestelmää työllisyyden hoidon kehittämiseksi ja toteuttamiseksi.

Lisätiedot

Kehittäjäryhmän skype tilaisuus Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa

Kehittäjäryhmän skype tilaisuus Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa Kehittäjäryhmän skype tilaisuus 5.6.2019 Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa Yritykset mukaan luomaan hyvinvointia Tavoitteena on vahvistaa osaamista ja hyödyntää työllistämisehtoa julkisissa

Lisätiedot

Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1)

Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1) Lomautusten taloudelliset vaikutukset (1) Kelan työmarkkinatukikustannukset kaupungille Kelan sakkomaksut 2015 tulevat olemaan 2,8 M johtuen laajentumisesta 300-499 p. tukea saaneisiin sekä yli 1000 p.

Lisätiedot

Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa. PL 10, Iisalmi Puh. (017)

Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa. PL 10, Iisalmi Puh. (017) Työllistämisehto Iisalmen kaupungin hankinnoissa PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa Sosiaalisesti vastuullinen hankinta = * hankintayksikkö huomioi hankintansa

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä VÄLITIEDOTE 4/2018 27.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yrittäjien Roadshow 2018 Tervetuloa mukaan

Lisätiedot

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi

Lisätiedot

MONIKANAVAINEN MAAKUNNALLINEN VIESTINTÄ-, TIEDOTUS- JA HAASTEKAMPANJA, JOSSA YKSINKERTAINEN YRITYSHAASTE:

MONIKANAVAINEN MAAKUNNALLINEN VIESTINTÄ-, TIEDOTUS- JA HAASTEKAMPANJA, JOSSA YKSINKERTAINEN YRITYSHAASTE: KAMPANJAN TAUSTAA: - Avoimet työmarkkinat nuorille aina ensisijainen vaihtoehto - Markkinamekanismien hyödyntäminen työllistämisessä - Laadullisia ja määrällisiä tavoitteita - Toteutus Savon Sanomien,

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä palvelua käyttävät? Miten palvelu

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä

Lisätiedot

Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti. Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto

Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti. Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto Osaajia yritysten tarpeisiin - Lapin kasvupalvelupilotti Lapin ELY-keskus ja TE-toimisto PILOTIN TARVE JA TAVOITTEET Tavoitteena on vastata työvoiman saatavuusongelmaan sekä synnyttää ja kehittää markkinoita.

Lisätiedot

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011 ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä

Lisätiedot

Vaalan kunta.

Vaalan kunta. Vaalan kunta - Asukkaita vuoden 2011 lopussa 3314. - Sijaitsee Oulun ja Kajaanin puolivälissä. - Oulujärven kunta. Suomen 4. suurin järvi, jonka jäälle mahtuisivat kaikki maailman ihmiset. - Kriisikunta

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista valtakunnallista,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi. Tehdään hyvää.

Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi. Tehdään hyvää. Yhdessä pohjoissuomalaisten parhaaksi Tehdään hyvää. Sisältö 1. ODL Yhteisötoiminnan tavoitteet ja tietoja toiminnasta 2. Yritysyhteistyöstä Tehdään hyvää! ODL Yhteisötoiminnan tavoitteet Edistää hyvän

Lisätiedot

YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA

YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA - Työttömyys on syrjäytymisen suurimpia riskitekijöitä ja tähän tematiikkaan puututtiin paikallisesti - Tavoitteena oli luoda jokaiseen hankekuntaan henki, että

Lisätiedot

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan työllisyyspalveluiden esittely Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Työttömyys Vantaalla 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 Työttömyys Vantaa 2006-2017 0 2017 2016 2015 2014

Lisätiedot

YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI. Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi

YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI. Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi Mukana Suomen kaikki ammattikorkeakoulut Hankkeen tavoitteena on: Uudistaa YAMK-toimintoja Profiloida

Lisätiedot

2005 Lantula- Talo. Yhteinen olohuone. Yhteinen tavoite Kuitenkin matka isompaan työllistämiseen on kestänyt vuosia.

2005 Lantula- Talo. Yhteinen olohuone. Yhteinen tavoite Kuitenkin matka isompaan työllistämiseen on kestänyt vuosia. 2005 Lantula- Talo Yhteinen olohuone Yhteinen tavoite Kuitenkin matka isompaan työllistämiseen on kestänyt vuosia. Vuonna 2012 kyläsuunnitelmaan nuorten työllistäminen!! kokemusta aikuisten työllistämisestä:

Lisätiedot

Yhteenveto kyselystä

Yhteenveto kyselystä Yhteenveto kyselystä Menestyvä monikulttuurinen yritys -kilpailu toteutettiin Hofstede Insightsin (ent. itim International) toteuttaman organisaatiokulttuuria mittaavan kyselyn avulla. Kysely koostui 46

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa. Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa. Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012 Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012 Sanallista palautetta virkailijoilta; kun kaikki ei menekään ihan nappiin Kivijärveläinen asiakas asioi henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke MOONA Monikulttuurinen Neuvonta -hanke Heikki Niermi Hanke pähkinänkuoressa Hankkeella autetaan alueen työnantajia ottamaan ensimmäinen askel ulkomaalaistaustaisen työvoiman palkkaamiseksi. Monikulttuurisuuteen

Lisätiedot

Työterveyshuoltopalvelujen yhteishankinnan kehittämisprosessi Kotityöpalveluyhdistyksessä Kristina Rajala

Työterveyshuoltopalvelujen yhteishankinnan kehittämisprosessi Kotityöpalveluyhdistyksessä Kristina Rajala Työterveyshuoltopalvelujen yhteishankinnan kehittämisprosessi Kotityöpalveluyhdistyksessä 11.10.2017 Kristina Rajala Yrittäjien ja pienten yritysten työterveyshuoltoa kehitetään TyhyverkostoX-hankkeessa

Lisätiedot

Trendikäs rekrytointi-ilmoittelu Rekrytoija 2010 Oulu. Tiina Laisi-Puheloinen

Trendikäs rekrytointi-ilmoittelu Rekrytoija 2010 Oulu. Tiina Laisi-Puheloinen Trendikäs rekrytointi-ilmoittelu Rekrytoija 2010 Oulu Tiina Laisi-Puheloinen Muutama sana Oikotiestä Oikotie.fi:n tavoitteena on olla suomalaisten tärkein asunto-, auto- ja työelämän palvelu. Tavoitamme

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden organisaatio

Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden johtaja Hallinto- ja tukipalvelut Työllisyysyksikkö Työllisyyspäällikkö Työraide Projektipäällikkö Työvalmennusyksikkö Työvalmennuspäällikkö Työvoimanpalvelukeskus

Lisätiedot

Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards. Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Vuoden Kauppakeskusteko 2016 -Awards Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Ohjelma Key note: Food & Beverages -sektori kauppakeskuksissa vertailukohtia ja esimerkkejä maailmalta Mikael Orovaara, CBRE Finland

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö

Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö KOPPI - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita Yhteistyössä: Terveyden

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/2018 1 (10) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 14.11.2018 klo 13:05-16:13 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju

Lisätiedot

Kantolan tuoteryhmäpäällikkö Annika Lybeck. Lahtinen&Mantere Saatchi&Saatchi Lea von Fieandt. Mediacom Irma Salminen

Kantolan tuoteryhmäpäällikkö Annika Lybeck. Lahtinen&Mantere Saatchi&Saatchi Lea von Fieandt. Mediacom Irma Salminen Kantolan tuoteryhmäpäällikkö Annika Lybeck Lahtinen&Mantere Saatchi&Saatchi Lea von Fieandt Mediacom Irma Salminen Kantolan Ballerina täytekeksisarja Spontaani tunnettuus alhainen Ballerina keksejä pidettiin

Lisätiedot

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät

1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen. 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät Niin paljon enemmän kuin sähköinen CV 1. Ammatillisen Profiloitumisen väline: profiili, osaaminen 2. Verkostoitumisalusta: tuttavat, kollegat, ryhmät 3. Tiedonhakukanava: muut käyttäjät, artikkelit, ajatusjohtajat,

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. oli henkilöstövuokrauspalvelut.

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. oli henkilöstövuokrauspalvelut. Liikevaihtotiedustelu zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto kesäkuussa selvästi vuoden takaista suurempi Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista

Lisätiedot

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Elinkeinojohtaja Terho Savolainen IISALMEN KAUPUNKI PL

Lisätiedot

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush Merkityksellisyys työn uusi trendi Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto 1.12.2016 Tieke / Slush Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Avainlippu vuodesta 1965 Design from Finland

Lisätiedot

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015. Sanna Rautio 24.4.2013

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015. Sanna Rautio 24.4.2013 Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015 Sanna Rautio 24.4.2013 Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeilu

Lisätiedot

Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö me. 2

Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö me. 2 Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö 19.4.2017 me. 2 Miten voidaan edistää kestävää hyvinvointia? Miten kestävää kehitystä voidaan edistää

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa

Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, lääkintöneuvos TYÖKE-seminaari 7.11.2018 Finlandiatalo 1 10.10.2018 Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella

Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Työllisyyspalvelut 1 Ilona Sola Tampereen kaupungin hankintojen periaatteet määritellään talousarviossa Kaupungin hankintojen periaatteet koskevat palvelualueita,

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.8.2013 Tilannekatsaus 31.7.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli heinäkuun 2013 viimeisenä päivänä 33473 työtöntä työnhakijaa, jossa oli lisäystä

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 11) Aika 28.03.2019, klo 16:07-17:32 Paikka Ruokala Eines, Sammonkatu 1-3 Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10

Lisätiedot

Verkostotapaaminen 5.6.2014 Joensuu

Verkostotapaaminen 5.6.2014 Joensuu Verkostotapaaminen 5.6.2014 Joensuu Jaana Lerssi-Uskelin 6.6.2014 - Työhyvinvointifoorumin mahdollistamana - Verkosto työpaikan työhyvinvointitoimijoille - Verkosto jonka toiminnan lähtökohtana on työpaikkojen

Lisätiedot

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa

Lisätiedot

Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto

Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari 10.5.2016 Kuntatalolla Anniina Tuomi, projektipäällikkö #tujuverkosto Päivän ohjelma 13.00 Tervetuloa Mistä oppimisverkostossa on kyse? Anniina Tuomi, projektipäällikkö,

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Viranomaiset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Viranomaiset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Viranomaiset Vastaajan taustaorganisaatio 10 % 5 % Kaupunki, kunta 30 % 55 % TE/TYP-palvelut Eksote Muu toimija Uusien yhdistysten aktivointi mukaan työllistämistoimintaan

Lisätiedot

Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla 17.11.2014 Kainuu. Petri Puroaho

Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla 17.11.2014 Kainuu. Petri Puroaho Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla 17.11.2014 Kainuu Petri Puroaho Vates-säätiö (1993 -) Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Mikä Virettä firmaan hanke?

Mikä Virettä firmaan hanke? Mikä Virettä firmaan hanke? Jaana Ukonaho, projektipäällikkö Työkyvyn ja osaamisen johtamisella hyvinvointia ja tuottavuutta Hoiva-alan pk-yrityksiin -hanke 2015-2017 Valtakunnallinen asiantuntijaverkosto

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalvelut

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalvelut j Liikevaihtotiedustelu zvuoden 216 alussa kyselyyn tehtiin muutoksia ja otettiin mukaan kokonaan uusi liikevaihtokategoria. Muutoksista johtuen kaikki vuoden 216 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen

Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen Kaakkois-Suomen työllisyyden kehittäminen Aki Keskinen 16.11.2015 Esityksen sisältö 1. Yleistä rakennemuutoksesta ja työllisyydestä Kaakkois-Suomessa 2. Työllisyyden kehittämisen nykytilanne 3. Lyhyesti

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

22 Minna Kamula 1 November 2012

22 Minna Kamula 1 November 2012 22 Minna Kamula 1 Organisaation ensiaskeleet kohti kestävää kehitystä Liiketalouden yksikkö 21.11.2012 Seminaarin ohjelma 12:30 13:00 Kahvitarjoilu 13:00 13:05 Tilaisuuden avaus, yksikönjohtaja Päivi Vesala

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria

Lisätiedot

Henriikka Kokkola KEHA-keskus, kehittämisasiantuntija

Henriikka Kokkola KEHA-keskus, kehittämisasiantuntija Henriikka Kokkola KEHA-keskus, kehittämisasiantuntija 1 TYÖMARKKINATORIN VISIO Työmarkkinatori mahdollistaa tulevaisuuden työelämäpalvelujen toteuttamisen orkestroimalla oikeat palvelut, oikeille asiakkaille,

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueilla tapahtuu, Etelä-Savo (2013) 19.2.Työhyvinvoinnin peruskäsitteet ja siitä saatu hyöty

Lisätiedot

TS ERIKOISSIVUSTOT + re-marketing. Pilottikampanjat

TS ERIKOISSIVUSTOT + re-marketing. Pilottikampanjat TS ERIKOISSIVUSTOT + re-marketing Pilottikampanjat 1) TS RUOKA + Tavoitat kohdennetusti varsinaissuomalaiset ruokakulttuurista kiinnostuneet Maksimoi TS ruoka -sivuston verkkokampanjasi teho tavoittamalla

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Satu Kaattari-Manninen Case Ektakompus Oulun kaupunki, Tekijäpuu - palvelu Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä Kemissä 27.2.2013 Oulun yhteisötoiminta

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 201 POHJANMAAN ELY-KESKUS Lokakuun työllisyyskatsaus 201 Julkaisuvapaa 25.11.201 klo 9.00 Työttömyys kasvaa nyt Pohjanmaan seudulla koko maan keskiarvoa nopeammin. Nuorisotyöttömyys lisääntynyt

Lisätiedot

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueelliset verkostot Aluejakona ELY-alueet: 1. Satakunta 2. Etelä-Savo 3. Lappi 4. Pohjanmaa

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

Uranus Oy. Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille!

Uranus Oy. Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille! Uranus Oy Nostetta urallesi - osaajia työpaikoille! Uranus Oy:n liikeidea Uranus Oy on asiakkaidensa kumppani sähköisessä rekrytoinnissa. Toimimme kahdella liiketoiminta-alueella eli osaajien tavoittamisessa

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihdon. arvo oli 1 019,76 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2014 nähden oli 13,9 prosenttia.

Henkilöstöpalvelut. Henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihdon. arvo oli 1 019,76 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2014 nähden oli 13,9 prosenttia. Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelut zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto oli joulukuussa 95,62 vuoden 214 joulukuuhun verrattuna 28,5 prosenttia. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä

Lisätiedot

Hankintojen kilpailutuksella töitä

Hankintojen kilpailutuksella töitä Hankintojen kilpailutuksella töitä 23.10.2014 Työllisyyden kuntakokeilu Espoossa hankintojen kautta tapahtuva työllistäminen on osa valtakunnallista työllisyydenhoidon Kuntakokeiluhanketta. Espoon kuntakokeilu

Lisätiedot

Thermopolis Oy. - Kestävän kehityksen ja energia-asioiden kehittämisen asiantuntija

Thermopolis Oy. - Kestävän kehityksen ja energia-asioiden kehittämisen asiantuntija Thermopolis Oy - Kestävän kehityksen ja energia-asioiden kehittämisen asiantuntija Energiatehokkuuden hanketreffit 28.1.2016 Mika Yli-Petäys, Thermopolis Oy Thermopolis Oy:n tavoitteet Parantaa energiateollisuuden

Lisätiedot

Sallan kunnan aktiivimalli Sallan kunta, Postipolku 3, Salla

Sallan kunnan aktiivimalli Sallan kunta, Postipolku 3, Salla Sallan kunnan aktiivimalli Lyhytkestoinen työllistäminen Sallan kunnan kautta Sallan kunta tukee toimijoita, kun kolmas sektori, yritykset tai julkisen sektorin toimijat tarjoavat lyhytkestoisia töitä

Lisätiedot

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.

Lisätiedot

HomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä

HomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Parempi elämä helposti! Toteuta itseäsi ja unelmiasi HomCare- jälleenmyyjänä. Tervetuloa! HomCare Finland Oy HomCare Finland Oy on 30 vuoden ajan parantanut suomalaisten

Lisätiedot

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen

Joensuun KAKE -hanke. Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella. Tampere Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE -hanke Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun kantakaupungin aluella Tampere 9.9.2016 Projektipäällikkö Mari Nupponen Joensuun KAKE Kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä Joensuun

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki työttömyystalkoissa

Kaarinan kaupunki työttömyystalkoissa Kaarinan kaupunki työttömyystalkoissa Antti Parpo Hyvinvointipalveluiden johtaja Kaarina kaupunki THL 18.1.2010 Faktoja Kaarina kuuluu Turun seutuun Kaarinassa asukkaita: 31 000, josta työvoimaan kuuluvia

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia.

Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia. Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelujen liikevaihto on yhä vuoden takaista pienempi. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista ilman lupaa. Henkilöstön

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Avainlippu, Design from Finland, Yhteiskunnallinen yritys 10.2.2015. Reetta Mentu

Suomalaisen Työn Liitto Avainlippu, Design from Finland, Yhteiskunnallinen yritys 10.2.2015. Reetta Mentu Suomalaisen Työn Liitto Avainlippu, Design from Finland, Yhteiskunnallinen yritys 10.2.2015 Reetta Mentu 103 vuotta suomalaisen työn puolesta Suomalaisen työn arvostuksen ja menestyksen puheenjohtaja ja

Lisätiedot

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Me-säätiö Me-säätiö tavoite. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Strategiamme kärjet. 1. Koulutus kukaan ei syrjäydy peruskoulussa. 2. Uudenlainen työ nuorille 20 000 työkokemusta

Lisätiedot

OSAAMISMERKIT JÄRJESTÖKENTÄLLÄ

OSAAMISMERKIT JÄRJESTÖKENTÄLLÄ OSAAMISMERKIT JÄRJESTÖKENTÄLLÄ Opintokeskus Siviksen osaamismerkkityö Digipolku töihin- hankkeen osaamismerkit maahanmuuttajille Minna Pesonen Asiantuntija, projektipäällikkö Opintokeskus Sivis (www.ok-sivis.fi)

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. Henkilöstövuokrauspalveluiden

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. Henkilöstövuokrauspalveluiden Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelut zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto oli joulukuussa 74,34 miljoonaa Liikevaihto supistui 3,6 prosenttia. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla -projekti Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki Diakin Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Lisätiedot