Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013"

Transkriptio

1 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä kasvaa, mutta Kaakkois-Suomessa hitaammin kuin maassa keskimäärin. Työttömänä olevia oli kuun lopussa 6,9 prosenttia viimevuotista enemmän. Koko maassa työttömien määrä on lähes 17 prosenttia suurempi kuin viime vuoden kuussa. Kaakkois-Suomessa on positiivista on myös se, että nuorten työttömyyden kasvu on hidastunut, joskin kasvu edelleen jatkuu. Avoimia työpaikkoja oli kuun aikana Kymenlaaksossa saman verran kuin vuosi sitten, Etelä-Karjalassa runsas viidennes vähemmän. Kymenlaaksossa oli kuun lopussa työttömänä olevaa työnhakijaa, Etelä-Karjalassa Työttömien osuus työvoimasta oli Kymenlaaksossa hieman suurempi kuin Etelä-Karjalassa: Kymenlaaksossa 13,3 % ja Etelä-Karjalassa 12,5 %. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 10,7 % työhallinnon työnvälitystilaston mukaan. Työttömien määrä kasvoi vuoden takaisesta lähes saman verran kummassakin maakunnassa: Kymenlaaksossa +7,0 % ja Etelä-Karjalassa +6,6 %. Kaakkois-Suomen työttömyyden lisäys on pienempi kuin maan keskimäärä. Koko maan yhteenlaskettu työhallinnon mukainen työttömien määrä kasvoi 16,8 % vuodentakaisesta Kaakkois-Suomen työttömät työnhakijat kuukausittain (TEM; työnvälitystilasto) (sis. lomautetut) 0 tammi touko

2 Nuorisotyöttömyyden lisäys on ollut yksi pahimmista työmarkkinoiden ongelmista. Nuorten, alle 25-vuotiaiden työttömien määrä kasvaa myös Kaakkois-Suomessa edelleen, mutta lisäys on pienentynyt alkuvuoden vauhtiin verrattuna. Työttömänä olevia nuoria oli kuun lopussa 2295 henkeä. Tämä on runsas kaksi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kotkan-Haminan seudulla työttömien nuorten määrä hieman väheni ja Imatran seudulla pysyi ennallaan. Eniten määrä lisääntyi Lappeenrannan seutukunnassa, lähes kymmenen prosenttia. Koko maan keskimääräinen nuorten työttömyyden lisäys oli yli 20 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa Kaakkois-Suomessa edelleen. Pitkään, vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä kasvoi kuussa samaa vauhtia kuin alkuvuoden kuukausina: +7,9 prosenttia vuoden takaisesta. Sen sijaan koko maan tasolla pitkäaikaistyöttömiä on vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien NUORTEN (alle 25 v.) työnhakijoiden määrän muutos ed. vuodesta % KAAKKOIS-SUOMESSA (Tiedot: TEM/ Työnvälitystilasto) 15,0 10,0 5,0 0,8 0,8 5,5 4,2 6,5 3,3 8,5 6,6 7,4 6,4 9,3 4,3 6,1 3,8 1,6 0,9 7,3 10,5 11,4 2,3 0,0-5,0-10,0-3,9-3,7-2,2-15,0-20, tammi touko 2013 tammi Pitkäaikaisesti (väh. 1 vuosi) työttömänä olleiden työnhakijoiden määrän muutos ed. vuodesta % KAAKKOIS-SUOMESSA (Tiedot: TEM/ Työnvälitystilasto) 30,0 20,0 10,0 8,5 10,1 7,0 5,7 7,3 6,6 7,1 8,3 10,7 11,5 14,9 11,7 11,5 10,0 10,7 12,8 10,6 12,1 11,1 9,3 7,6 7,9 0,0-10, tammi touko 2013 tammi 2

3 Työttömänä olevia oli kuussa kaikissa ammattien pääryhmissä enemmän kuin vuosi sitten. Eniten määrä on kasvanut kuljetus- ja liikennetyön, teknisen, luonnon- ja yhteiskuntatieteellisen työn, kaupallisen työn sekä terveydenhuolto- ja sosiaalialan työn ammateissa, kussakin yli kymmenen prosenttia vuoden takaisesta. Teollisuudessa ja hallinto- ja toimistotyössä kasvu jäi noin viiteen prosenttiin. Lomautettujen osuus työttömistä on noussut jonkin verran, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Uusien avoimen työpaikkojen määrä oli kuussa runsas kymmenen prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Uusia paikkoja tuli kaikkiaan tarjolle hieman yli Määrällisesti eniten paikkoja oli tarjolla palvelutyön, terveydenhuolto- ja sosiaalityön sekä kaupallisen työn ammateissa Seuraava, toukokuun 2013 tilannetta käsittelevä katsaus ilmestyy tiistaina Työllikatsauksen taulukoiden aluetieto kuvaa ko. alueella asuvia henkilöitä tai alueella sijaitsevia työpaikkoja. 3

4 Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat kunnittain TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kuukauden uudet KUNTA JA Työvoima Kaikki Työttömät työnhakijat (ml. henk. koht. lomautetut) Työttömien Työttö- avoimet työpaikat SEUTUKUNTA 1) työn- Yhteensä työttömien Työttömistä Alle 25- Yli vuo- osuus mistä luku- muutos hakijat muutos ed. naiset vuotiaat den tyött. työvoimasta lomau- määrä ed. vuoteen % % olleet % tetut vuoteen % KAAKKOIS-SUOMI YHT ,9% 39, , ,9 IITTI ,0% 44, , ,6 KOUVOLA ,9% 37, , ,0 Kouvolan seutukunta ,6% 37, , ,0 HAMINA ,2% 38, , ,8 MIEHIKKÄLÄ ,8% 35, , ,7 VIROLAHTI ,9% 34, , ,6 KOTKA ,4% 40, , ,4 PYHTÄÄ ,5% 38, , ,7 Kotka-Haminan seutukunta ,7% 39, , ,5 KYMENLAAKSO ,0% 38, , ,2 IMATRA ,0% 42, , ,9 RAUTJÄRVI ,3% 34, , ,1 RUOKOLAHTI ,0% 42, , ,0 PARIKKALA ,7% 38, , ,0 Imatran seutukunta ,6% 41, , ,2 LAPPEENRANTA ,0% 41, , ,9 LEMI ,8% 42, , ,2 LUUMÄKI ,4% 33, , ,8 TAIPALSAARI ,4% 42, , ,2 SAVITAIPALE ,3% 36, , ,0 Lappeenrannan seutukunta ,2% 40, , ,3 ETELÄ-KARJALA ,6% 41, , ,7 KOKO MAA ,8% 40, , ,7 1) Kuntien, seutukuntien ja maakuntien työvoima on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston luku. Työvoima Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ja koko maassa on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen edellisen vuoden vastaavan neljänneksen työvoimaluku... = TIETOA EI OLE SAATU, SE ON LIIAN EPÄVARMA ESITETTÄVÄKSI TAI SE ON SALASSAPITOSÄÄNNÖN ALAINEN Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 4

5 Työttömät työnhakijat (mukana lomautetut) ja avoimet työpaikat ammattiryhmittäin ja seutukunnittain TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (mukana lomautetut) JA AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN JASEUTUKUNNITTAIN KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Seutukunta AMMATTIRYHMÄ X YHTEENSÄ KAAKKOIS-SUOMI YHT. TYÖTTÖMÄT PA IKAT Kouvolan seutukunta TYÖTTÖMÄT PA IKAT Kotka-Haminan seutukunta TYÖTTÖMÄT PA IKAT KYMENLAAKSO TYÖTTÖMÄT PA IKAT Imatran seutukunta TYÖTTÖMÄT PA IKAT Lappeenrannan seutukunta TYÖTTÖMÄT PA IKAT ETELÄ-KARJALA TYÖTTÖMÄT PA IKAT AMMATTIRYHMÄT: 0 = Tekninen, luonnontiet., 2 = Hallinto- ja toimistotyö 6 = Rakennustyö, kaivos- ja yhteiskuntatiet. ja 3 = Kaupallinen työ louhintatyö taiteellinen työ 4 = Maa- ja metsätaloustyö, 7-8 = Teollinen työ 1 = Terveyden huolto, kalastusala 9 = Palvelutyö sosiaalialan työ 5 = Kuljetus- ja liikennetyö X = Muualla luokittelematon työ Sisältö: Avoimet työpaikat työpaikan sijaintikunnan ja työttömät työnhakijat (henkilökohtaisesti ilmoittautuneet lomautetut ml.) asuinkunnan mukaan laskettuna seutukunnittain laskentapäivänä (kuukauden viimeinen arkipäivä). Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 5

6 Lisätietoja: Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus: erikoistutkija Niilo Mlinna, puh , Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto: johtaja Juha Kouvo, puh , Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto Työnvälitystilaston perusluvut ja työttömien osuudet työvoimasta ovat saatavissa ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain myös ToimialaOnlinen vapaasti saatavilla olevista aineistoista osoitteesta: kohdasta Tilastokanta/Työlli ja työvoima/työnvälitystilastot NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS HUHTIKUU 2013 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 Elokuun työllikatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 3,0 % viime

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 Tammikuun työllikatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus tammikuu 2013 Kaakkois-Suomen asukkaista oli tammikuun lopussa työttömänä 20114

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli lokakuun lopussa

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 24.4. klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu Työttömyys kasvaa edelleen, mutta Kaakkois-Suomessa hitaammin kuin Suomessa

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 Joulukuun työllikatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli Kaakkois-Suomessa vuoden

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 2011 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä -5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 NÄKYMIÄ

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus kuu 2014 Työttömyyden peruskuva on säilynyt ennallaan. Työttömien määrä

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Lokakuun työllikatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus elokuu 2014 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa edelleen,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut viime vuoden heinäkuusta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 23.10. klo 9.00 Työttömyys selvästi vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän kasvu ei riittänyt painamaan työttömyyttä enää

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Julkaisuvapaa 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi lokakuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi vuoden aikana Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita Pohjois-Karjalassa 7,8 % enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa perjantaina 20.12.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 11.100 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 20 041 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 15,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

Työttömyys painui syyskuussa alle neljäntuhannen

Työttömyys painui syyskuussa alle neljäntuhannen 1 (7) Julkistettavissa 25.10. klo 9.00 Kainuun työllikatsaus, kuu Työttömyys painui kuussa alle neljäntuhannen henkilön Kainuun työttömyys lähestyy jo historiallisen hyviä lukuja Työttömyys väheni Kainuussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.11. klo 9.00 Työttömyys ylittää jo kahden vuoden takaisen tason Kainuussa työttömyys kasvaa silti hitaammin kuin muualla Suomessa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä Pohjois-Karjalassa yli 12.500 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa 21.5.2013 kello 9.00 Hämeen työttömyys on 2 441 henkilöä vuoden takaista korkeammalla Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.060 Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuussa 22 422 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 15,7 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli helmikuun lopussa yhteensä

Lisätiedot