KULTAMALMITUTKIMUKSET PYHÄJOEN OLTAVASSA, KARTTALEHDELLÄ , VUOSINA 1998 JA 1999.

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-99/2/10 PYHÄJOKI Oltava Jarmo Nikander Liittyy raporttiin M06/2432/-99/1/10 KULTAMALMITUTKIMUKSET PYHÄJOEN OLTAVASSA, KARTTALEHDELLÄ , VUOSINA 1998 JA 1999.

2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 1 TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI... 1 GEOLOGISET YLEISPIIRTEET... 1 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET...5 UUSIEN TUTKIMUSTEN TAUSTAA...5 SUORITETUT TUTKIMUKSET...6 TUTKIMUSTULOKSET...13 TUTKIMUSALUEEN GEOLOGIA...13 Kivilajit...13 Uraliittiporfyyrinen dioriitti ja sarvivälkeporfyyrinen kvartsidioriitti...13 Kvartsidioriitti...13 Kiillegneissi...16 Pegmatiitti...16 Emäksiset juonet...16 Rakennegeologia...16 Alueellinen rakennegeologinen tulkinta...20 ISKUPORAKONENÄYTTEENOTON TULOKSET...21 KAIRAREIKIEN KUVAUS...24 Kiillegneissialueen kairareiät...24 Malmiutuman kairaus...24 Muu etsintäkairaus...29 MALMIUTUMAT...33 TUTKIMUSKAIVANNON MALMIUTUMA...33 Malmiutuman mahdolliset jatkeet...35 KVARTSI-ARSEENIKIISUJUONET...36 TUTKIMUSAINEISTON TALLENTAMINEN...38 KIRJALLISUUS...39 LIITTYY...40

3 1 JOHDANTO TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI Oltavan tutkimusalue sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, Pyhäjoen kunnassa, karttalehdellä (kuva 1). Rautatien varrella oleviin Vihannin kirkonkylään tutkimuskohteen itäpuolella ja Oulaisten kaupunkiin tutkimuskohteen eteläpuolella on matkaa n. 20 km. Tutkimuskohteelle johtaa Vihanti-Pyhäjoki maantieltä hyväkuntoinen metsäautotie. Lähimpiin maataloihin kohteen kaakkoispuolella on matkaa n. 3 km. Tutkimusalue on tasaista, kallioista, osin kosteaa metsämaata, jossa maapeitteen paksuus on enimmillään 5 m, yleensä alle 2 m. Kohteeseen tehtiin kaivoslain mukainen valtaus, Oltava 1, kaivosrekisteri N:o 6809/1, jonka sijainti on esitetty kuvassa 2. Valtausalueen koko on 88 ha. GEOLOGISET YLEISPIIRTEET Pohjois-Pohjanmaan lounaisosan kallioperä Raahen, Ylivieskan ja Vihannin alueella koostuu paleoproterotsooisista svekofennisistä pinta- ja syväkivistä. Alueen pintasyntyiset kivet voidaan luokitella toisaalta alemman svekofennisen ryhmän migmatiittikiillegneissiin koillisessa Vihannin pohjoispuolella ja toisaalta ylempään svekofenniseen ryhmään kuuluviksi metavulkaniiteiksi ja pääasiassa vulkaanisperäisiksi metasedimenttikiviksi lännessä ja etelässä (kuva 3). Näitä kumpaakin ryhmää leikkaavat syn- ja myöhäisorogeeniset granitoidiset intruusiot ja gabrot. Osa gabroista erityisesti Oulaisten itäpuolella on luonteeltaan diabaasimaisia. Alempi svekofenninen ryhmä on tulkittu osaksi primitiivistä kaarikompleksia ja ylempi vastaavasti kuuluu kypsään kalkkialkaliseen läntiseen kaarikompleksiin (Korsman et al. 1997). Oltavan kultatutkimuskohteen ympäristön kivet ovat nykyisen näkemyksen mukaan sijoitettavissa stratigrafisesti ylempään svekofenniseen ryhmään.tulkinta pohjautuu maastohavainnoista saatuun litologiseen analogiaan mm. läheisen Pyhäjoen Antinnevan vulkaniittimuodostuman ja siihen liittyvän Laivakankaan kultaesiintymän kanssa, jotka puolestaan on rinnastettu Ylivieskan ja Kuusaanjärven (1887 Ma) vulkaniittimuodostumiin. Suoria isotooppitutkimuksiin perustuvia ikätietoja ei Oltavan ja sen lähiympäristön kivilajeista ole olemassa. Lähimmät intrusiivikivien ajoitukset ovat Vihannin alueen granitoideista (n Ma) ja Alpuan gabrosta (n Ma). Lampinsaaren kaivokselta ovat peräisin nuorimmat tunnetut U-Pb -iät ( Ma) graniitti- ja diabaasijuonien zirkonista (Vaasjoki ja Sakko 1988), mikä osoittaa bimodaalista magmaattista luonnetta svekofennisen orogenian myöhäisvaiheessa tällä alueella. Merkille pantava piirre niin Pohjois-Pohjanmaalla kuin myös laajemminkin svekofennideissä on, että tunnetut kulta-aiheet sijoittuvat poikkeuksetta ylemmän svekofennisen ryhmän vulkaniittien ja syväkivien joukkoon olkoonkin, että kullan lopullista rikastumista kontrolloivana tekijänä useimmissa tapauksissa vaikuttavat tektoniset tapahtumat. Primitiivisen kaarikompleksin yhteydessä kulta sensijaan liittyy aina massiivisiin sulfidimalmiesiintymiin ja niiden ulkopuolelta ei havaintoja juurikaan tiedetä. Ylempi svekofenninen ryhmä muistuttaa sekä litologialtaan että myös ajallisesti Skellefte -ryhmän kiviä Ruotsissa (vrt. Lundqvist et al. 1996). Mikäli tämä tulkinta on oikea, niin ylemmän svekofennia -ryhmän vulkaniitteja voidaan pitää erittäin potentiaalisena myös massiivisten sulfidimalmien esiintymiselle Skellefte -ryhmän tapaan.

4 2

5 3

6 4

7 5 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET Oltavan alueen malmitutkimukset Pyhäjoella, vuosina , olivat jatkoa niille Geologisen tutkimuslaitoksen Vihannin kunnassa tekemille laaja-alaisille malmitutkimuksille, jotka olivat johtaneet Vihannin Lampinsaaren sinkkimalmin löytymiseen. Oltavan alueelle päädyttiin jäljitettäessä Vihannin kunnan länsiosasta löytyneitä Juusolan ja Mäkelän malmilohkareita. Juusolan vuonna 1939 löytyneen sinkkimalmilohkareen kivilaji on diopsidikiveä. Eero Pehkosen vuonna 1950 löytämä Mäkelän sinkki-kuparimalmilohkare on lähes kompaktia malmia. Työt käynnistyivät lohkare-etsinnällä, kivilaskuilla ja kallioperäkartoituksella vuonna Seuraavana vuonna tehtiin laaja geofysikaalinen maastomittaus Oltavan alueella. Vuosina Oltavan alueelle kairattiin yhteensä 20 syväkairausreikää. Työn tuloksena todettiin, että geofysikaalisissa mittauksissa hyvin erottuva Oltavasta pohjoiseen jatkuva suprakrustisten kivilajien vyöhyke koostuu lähinnä erilaisista hienorakeisista sedimenttikivistä, joissa on vaihtelevia määriä grafiittia, magneettikiisua ja rikkikiisua, sekä satunnaisesti vähän kuparikiisua ja sinkkivälkettä. Mitään sinkkimalmiin viittaavaa ei havaittu. Sensijaan havaittiin Oltavan liuskejakson itäisessä haarassa graniittijuonien yhteydessä arseenikiisua ja vähän kultaa. Parhaimmillaan kultaa oli kairareiässä 6 m matkalla 2.1 ppm. Lisäksi Oltavan itäpuolella, Oltavan liuskejakson ja Siipelän liuskejakson välissä olevista kvartsidioriittipaljastumista havaittiin itä-länsisuuntaisia kvartsi-arseenikiisujuonia. Korkein kultapitoisuus oli kompaktissa arseenikiisussa 44.4 ppm. Yleensä parhaimmillaankin kultapitoisuus oli satunnaisesti muutaman ppm:n luokkaa. Edellä selostetuista tutkimuksista ovat laatineet raportteja Borg (1952, 1953, 1954), Okko (1951), Pehkonen (1950,1951, 1953) ja Stigzelius (1953). Outokumpu Oy:n malminetsintä tutki Oltavasta pohjoiseen jatkuvaa Lukkaroisten - Oltavan liuskejaksoa vuosina Liuskejakso on 15 km pitkä ja enimmillään 3 km leveä. Näihin töihin pohjautuen Jukka Husa (1986) teki pro gradu-tutkielman, joka selvitteli liuskeiden ja niitä ympäröivien syväkivien geokemiaa. Geologian tutkimuskeskus (GTK) teki kesällä 1994 Oltavan-Lukkaroisten liuskejakson poikki 7 eri kohteessa linjamuotoisen magneettisen ja slingram-mittauksen. Talvella näissä kohteissa otettiin m välein iskuporakonenäytteet kallion pinnasta koko liuskejakson yli. Työllä tutkittiin alueen kallioperää ja sen sinkki- ja kultamalmimahdollisuuksia. Malmiviitteitä ei saatu esiin ja työt lopetettiin (Nikander 1996). UUSIEN TUTKIMUSTEN TAUSTAA GTK käynnisti Oltavan alueen tutkimukset uudelleen Tapio Törmäkankaalta saatujen kansannäytteiden perusteella. Törmäkangas oli löytänyt Pyhäjoen kunnan Polusjärven kylän pohjoispuolelta Oltavan talosta 900 m koilliseen metsäojan pohjalta molybdeenihohdepitoisen kallion, josta hän lähetti kaksi näytettä. Näytteiden kivilaji oli voimakkaasti kvartsiutunutta kiillegneissimäistä kiveä, jossa oli myös kvartsijuonia. Molybdeenihohteen lisäksi näytteissä oli nähtävissä vähän rikkikiisua ja kuparikiisua. Näytteiden analyysitulokset valmistuivat Molemmissa oli runsaasti kultaa, 61 ppm ja 158 ppm. Törmäkankaalta pyydettiin välittömästi lisänäytteitä, joista analysoitiin 7 uutta näytepalaa. Analyysitulokset valmistuivat Niiden kultapitoisuudet olivat 14 ppm, 21 ppm, 26 ppm, 43 ppm, 52 ppm, 108 ppm ja 383 ppm. Kaikkien yhdeksän näytteen kullan keskipitoisuus oli 96 ppm. Analyysituloksissa oli merkillepantavaa se, että kaikissa oli hieman molybdeenia ja kuparia, eikä lainkaan arseenia. Huomattavaa oli myös alhainen telluuripitoisuus.

8 6 Geologi Nikander kävi Törmäkankaan kanssa näytteiden löytöpaikalla Tällöin varmistui, että näytteet olivat kaivinkoneen metsäojan pohjakalliosta repimiä kappaleita. Maapeitteen paksuus kohteessa oli vain m. Näytteiden lähtökohdan varmistamiseksi ja lisänäytteiden ottamiseksi paikalle päätettiin tehdä tutkimuskaivanto. Monttua kaivettiin Koska paikalla ei ollut kuin m paksulti maita ja käytössä oli tehokas kaivuri, joka rouhi paikalleen särkynyttä kalliotakin n. 1 metrin syvyyteen, niin kalliota paljastettiin n. 10 m x 60 m alueelta. Kuraista kallion pintaa saatiin puhdistetuksi riittävästi näytteenottoa varten, vaikka yksityiskohtaisia havaintoja ei voitukaan tehdä. Havaintoja tekemässä ja näytteitä ottamassa olivat geologi Jarmo Nikander ja tutkimusavustajat Martti Saastamoinen ja Tuomo Stranius. Kaivannosta paikannettiin dioriitin ja kiillegneissin kontaktialue. Kiillegneissi on voimakkaasti liuskeista ja siinä on rikkikiisua pirotteena ja juonina. Myös dioriitti on kontaktin lähellä voimakkaasti deformoitunutta. Kivien kontaktista saatiin näkyviin 5 m pitkä ja leveimmillään 2 m leveä voimakkaasti kvartsiutunut alue, jossa havaittiin molybdeenihohdetta ja kultaa. Kvartsiutuneen alueen tarkkaa laajuutta ja sen mahdollisia jatkeita montun ulkopuolelle ei pystytty olosuhteista johtuen havainnoimaan. Montusta otettiin neljältä linjalta yhteensä 45 näytettä (kuva 4). Niistä 9 kpl oli minikairanäytteitä. Loput 36 olivat uranäytteitä, jotka otettiin siten, että kallion pinnasta hakattiin yhtenäinen palanäytesarja pitkin linjaa ja näytteet pussitettiin metrin pätkissä. Näin tehtiin lähes kairasydämen veroinen näytteenotto. Kvartsiutuneen alueen yli otettiin 2 uranäytettä, toisessa on 1.8 metrin matkalla 32.5 ppm:n ja toisessa 1 metrin matkalla 54 ppm:n kultapitoisuus. Malmiutuman ulkopuolella deformoituneessa dioriitissa on maksimissaan 0.3 ppm:n kultapitoisuus. Kiillegneissistä otetuissa näytteissä oli vain satunnaisesti hieman kohonneita kultapitoisuuksia, korkein analyysitulos on ppm Au. Uranäytteiden lisäksi malmiutumasta vasaroitiin näytteitä, joista analysoitiin 6 kpl. Näistä saadut kultapitoisuudet ovat 27 ppm, 35 ppm, 55 ppm, 112 ppm, 160 ppm ja 236 ppm, näiden keskiarvo on 104 ppm Au. Molybdeenihohdepitoisesta malmiutumasta analysoitiin yhteensä 18 näytettä, joiden kultapitoisuuden keskiarvo on 80 ppm. Huomattavaa on, että kultaa ei ole ilman molybdeeniä, eikä molybdeeniä ole ilman kultaa. Arseenia ei ole juuri lainkaan, yleensä sen pitoisuus on alle määritysrajan, joka oli 50 ppm. SUORITETUT TUTKIMUKSET Tutkimukset suoritti GTK:n Väli-Suomen aluetoimiston Vihanti-Pyhäsalmi-hanke, hankepäällikkönä geologi Jukka Kousa. Tutkimusten suunnittelusta, toteutuksesta ja valvonnasta vastasi geologi Jarmo Nikander. Alueellisen ja tutkimuskohteen rakennegeologisen työn ja tulkinnan teki geologi Jouni Luukas. Yleisgeologisen osan kirjoitti geologi Jukka Kousa. Geofysikaaliset mittaustulokset käsitteli ja tulkitsi geofyysikko Aimo Ruotsalainen. Aineiston GIS-käsittelyn teki geologi Jouni Luukas. Kohteen tutkimukset aloitettiin geofysikaalisilla maastomittauksilla. Magneettinen, MaxMin- ja IP-mittaus tehtiin 2.25 km 2 alueella (kuvat 5 ja 6). Mittauksen suoritti GTK:n mittausryhmä.

9 7

10 8

11 9

12 10

13 Tutkimuskaivannon ympäriltä otettiin 52 m x 72 m alueelta iskuporakonenäytteitä Terri-kalustolla välisenä aikana (kuva 7). Näytteet otettiin tasavälisenä verkkona 4 m pistevälein. Tunnetun kultakohdan ympärillä pisteväli oli vain 2 m. Jokaisesta pisteestä otettiin kallionäyte ja useimmista myös moreeninäyte 30 cm kallion pinnan yläpuolelta. Pisteitä kertyi 277 kpl ja näytteitä 347 kpl. Työn suoritti GTK:n näytteenottoryhmä. Analysointia varten kallionäytteet ja moreeninäytteet jauhettiin. Kuumasta kuningasvesiuutosta analysoitiin ICP-tekniikalla Ag, As, Ba, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Mg, Mn, Mo, Ni, P, Pb, S, Sb, Sr, Ti, V ja Zn. Huoneenlämpöisestä kuningasvesiuutosta, 5 g alkupunnituksesta, kerasaostus elohopealla, analysoitiin GAAS-tekniikalla Au, Pd ja Te. Analyysit tehtiin GTK:n kemian laboratoriossa Kuopiossa. Iskuporakonenäytteenottoa jatkettiin alueellisena työnä (kuva 2). Näytteenottoalueen koko oli 1000 m x 1200 m. Itä-länsisuuntaisten näytteenottolinjojen väli oli 50 m. Neljällä linjalla näytteet otettiin 20 m pistevälein. Muualla näytteet otettiin 50 m pistevälillä. Jokaisesta pisteestä otettiin kallionäyte ja moreeninäyte n. 30 cm kallion pinnan yläpuolelta. Näytteenottopisteitä kertyi yhteensä 670 kpl ja näytteitä 1328 kpl. Analysointia varten kallionäytteet jauhettiin ja moreeninäytteistä seulottiin alle 0.06 mm fraktio. Näytteet analysoitiin samalla tavoin kuin tutkimuskaivannon ympäristön näytteet. Iskuporakonenäytteiden kivilajimääritykset teki tutkimusavustaja Hannu Koskivuori. Oltavan kairaukset aloitettiin GTK:n kevyellä POKA-kalustolla Töiden sujuvan etenemisen vuoksi neljä ensimmäistä reikää kairattiin kultakohteen kaakkoispuolella oleviin sedimentteihin niissä olevien johteiden tutkimiseksi ja kaksi seuraavaa kairattiin kultakohteen koillispuolella oleviin sedimenttejä leikkaaviin heikkousvyöhykkeisiin (kuva 2). Seuraavat reiät kairattiin itse kultakohteeseen ja sen ympäristöön. Kairaus päättyi Reikiä kairattiin yhteensä 18 kpl, reiät (taulukko 1). Kesä-elokuussa 1998 kausiapulaiset, geologian opiskelijat Aarne Perälä ja Kimmo Kemppainen tekivät yksityiskohtaisen kallioperäkartoituksen kultakohteen ympärillä n. 2.2 km 2 alueella. Havaintojen teossa keskityttiin erityisesti rakennegeologian selvittämiseen. Havaintokohteita kertyi yhteensä 192 kpl. Kairauksia jatkettiin GTK:n POKA-kalustolla , kuva 2. Rei illä tutkittiin alkuperäisen malmiutuman mahdollista jatkuvuutta. Reiät kairattiin kultakohteen lähialueen geologian tutkimiseksi. Reiät kairattiin samaan profiiliin tutkimusalueen länsireunalla olevien kultapitoisten kvartsi-arseenikiisujuonien alueelle kohteen malmimahdollisuuksien selvittämiseksi. Reikiä kairattiin 12 kpl, reiät (taulukko 1). Tutkimusten aikana kairattiin yhteensä 30 POKA-reikää, joiden yhteispituus on m (taulukko 1). Malmiutumasta tutkittiin kiillotettuja ohuthieitä ja pintahieitä. Paljastuma- ja kairasydännäytteistä tutkittiin 24 kpl kiillotettuja ohuthieitä. 11

14 12 Reikä x y Suunta Kaltevuus Maata Pituus m m , , ,40 60, , , ,80 51, , , ,90 70, , , ,40 50, , , ,30 46, , , ,80 63, , , ,40 30, , , ,30 36, , , ,80 24, , , ,70 46, , , ,90 56, , , ,10 51, , , ,30 38, , , ,50 34, , , ,50 56, , , ,20 35, , , ,90 55, , , ,20 58, , , ,00 82, , , ,80 60, , , ,60 82, , , ,30 56, , , ,60 82, , , ,30 50, , , ,00 33, , , ,90 8, , , ,60 40, , , ,90 96, , , ,30 100, , , ,30 98,70 Yhteensä 77, ,65 Taulukko 1. Kairareikätiedot. Table 1. Drill hole data.

15 13 TUTKIMUSTULOKSET TUTKIMUSALUEEN GEOLOGIA Kivilajit Alueen kivilajikartta laadittiin kallioperäkartoituksen, kairausten, geofysikaalisten mittaustulosten ja iskuporakonenäytteenoton perusteella. Alueella pääkivilajeina ovat kiillegneissi ja kvartsidioriitti, joiden lisäksi esiintyy eri ikäisiä pegmatiittijuonia ja emäksisiä juonikiviä. Kuvan 8 kivilajikartassa on esitetty myös iskuporakonenäytteenoton kallio- ja rapakalliohavainnot. Kvartsidioriittiintruusion luoteispuolelta on runsaasti kvartsidioriitiksi ja dioriitiksi luokiteltuja havaintoja kiillegneissiksi tulkitulta alueelta. Tämä johtuu siitä, että näytteiden kivilajien tunnistus tällä alueella oli vaikeaa ja osa niistä voi olla emäksisiä vulkaniitteja ja emäksisiä juonikiviä. Lisäksi intruusion luoteisreunalla olevissa paljastumissa on nähtävissä, että kiillegneissi ja kvartsidioriitti ovat poimuttuneet yhdessä muodostaen akselitasonsa suuntaisia, itä-läntisiä kivilajivyöhykkeitä, joita tässä työssä ei ole tarkemmin eroteltu. Kivilajirajat on esitetty myös geofysikaalisilla kartoilla kuvissa 5 ja 6. Uraliittiporfyyrinen kvartsidioriitti ja sarvivälkeporfyyrinen kvartsidioriitti Uraliittista dioriittia esiintyy kartoitusalueen läntisemmän kvartsidioriitti-intruusion koillisosassa alueella, jossa E-W-suuntainen deformaatio on heikoimmillaan. Parhaimmillaan kivi on tutkimuskaivannon alueella (kuva 2). Kivi on keskirakeista ja heikosti suuntautunutta. Rapautumispinnalla erottuvat selvästi alle 10 mm kokoiset vihreät uraliitit. Ohuthieessä on nähtävissä, että koko pyrokseeni on muuttunut sarvivälkkeeksi ja sen reunat koostuvat hienorakeisista sarvivälkerakeista. Plagioklaasi on hienorakeisena väliaineksena ja karkeampina vyöhykkeelisinä porfyyreinä. Porfyyrit ovat kooltaan alle 6 mm. Muuna päämineraalina on biotiittia, joka on sarvivälkkeen muuttumistulosta. Aksessorisina mineraaleina ovat kvartsi ja titaniitti. Voimakkaissa hiertovyöhykkeissä uraliittinen dioriitti on muuttunut hienorakeiseksi kvartsi-plagioklaasi-biotiittigneissiksi, jossa on hieman kalimaasälpää. Äärimmilleen muuttuneena kivi on malmiutuman yhteydessä. Muualla intruusion alueella kivi on pääasiassa sarvivälkeporfyyristä kvartsidioriittia. Sen ja uraliittiporfyyrisen dioriitin välillä ei ole havaittu selvää kontaktia. Uraliittiporfyyrinen dioriitti muuttuu deformaation lisääntyessä vähitellen sarvivälkeporfyyriseksi kvartsidioriitiksi. Kivi on keskirakeista ja suuntautunutta. Rapautumispinnalla erottuvat muita suuremmat sarvivälkeporfyyrit, jotka kuitenkin koostuvat hienorakeisista sarvivälkerakeista. Niissä ei ole enää havaittavissa jälkeäkään pyroksenista. Kiven päämineraalit ovat plagioklaasi, sarvivälke, kvartsi ja biotiitti. Aksessorisina mineraaleina ovat titaniitti ja apatiitti Kummassakin kivilajissa on yleisesti pieniä sivukivifragmentteja. Kvartsidioriitti Intruusion eteläosassa kvartsidioriitissa ei ole sarvivälkeporfyyrejä, vaan kivi on keskirakeista ja homogeenista. Sen päämineraalit ovat plagioklaasi, sarvivälke, kvartsi ja biotiitti. Aksessorisina mineraaleina ovat kalimaasälpä ja titaniitti. Kivessä on yleisesti pieniä sivukivifragmentteja, joita on runsaimmin alueen etelä- ja itäosassa. Tutkimuskaivannon koillispuolella itäisen kvartsidioriitin länsireunalla olevassa paljastumassa, 7-KJK-98, on erityisen runsaasti sivukivifragmentteja (kuva 9). Kvartsidioriitin ja porfyyrisen kvartsidioriitin välistä kontaktia ei paljastumien puutteen vuoksi pystytty kartoituksella määrittämään. Kivilajien välinen kontakti havaittiin kuitenkin muutamalla yksittäisellä paljastumalla, joilla kontakti oli terävä, kuten paljastumalla 32-AVP-98 (kuva 10).

16 14

17 15

18 16 Kartoitusalueen itäreunan kivilaji on keski-karkearakeista kvartsidioriittia, joka paikoin lähentelee granodioriittia. Kiillegneissi Kiillegneissipaljastumia on tutkimuskaivannon itä- ja pohjoispuolella, sekä intruusion luoteisreunalla. Lisäksi kiillegneissiä on lävistetty useilla kairarei illä. Kiillegneissi on hienorakeista ja kerroksellista. Siinä vuorottelevat vaaleat muskoviittipitoiset kvartsi-maasälpävaltaiset ja tummat biotiittirikkaat kerrokset. Paikoin kivessä on kerroksellisuuden ja liuskeisuuden suuntaisia kapeita graniittisia suonia. Leikkaavia pegmatiittijuonia on yleisesti ja intruusion luoteisreunalla on myös emäksisiä juonia (kuva 11). Vaaleiden kerrosten päämineraalit ovat kvartsi, plagioklaasi, muskoviitti ja biotiitti. Aksessorisina mineraaleina on turmaliinia ja apatiittia. Tummien kerrosten päämineraalit ovat kvartsi, biotiitti ja plagioklaasi. Aksessorisina mineraaleina on titaniittia ja grafiittia. Malmimineraaleina kiillegneississä tavataan magneettikiisua ja rikkikiisua, sekä paikoin hyvin vähän sinkkivälkettä, kuparikiisua ja arseenikiisua. Pegmatiitti- ja kvartsijuonien yhteydessä on paikoin vähän arseenikiisua. Pegmatiitti Pegmatiittijuonia on koko kartoitusalueella. Kvartsidioriitin alueella niitä on runsaimmin lähellä kiillegneissin kontaktia. Yleensä ne ovat muutaman senttimetrin levyisiä, mutta paksuimmillaan ne ovat useita metrejä leveitä. Yleisimmin pegmatiiti ovat joko pohjois-etelä- tai itä-länsisuuntaisia, muissakin suunnissa niitä on. Pegmatiitit leikkaavat kaikkia muita kivilajeja, myös emäksisiä juonia, ja ovat siten alueen nuorimpia kivilajeja. Niiden on oletettu liittyvän alueen viimeisimpiin svekofennialaisen orogenian vaiheisiin. Itä-länsisuuntaisten hiertojen on kuitenkin havaittu leikkaavan joitakin pegmatiittijuonia (kuva 12). Pegmatiittien päämineraalit ovat kalimaasälpä, kvartsi, plagioklaasi ja muskoviitti, lisäksi niissä on turmaliinia ja granaattia. Pegmatiiteissa on usein vähän arseenikiisua, jolloin niissä on usein myös kohonneita kultapitoisuuksia. Emäksiset juonet Hienorakeisia sarvivälkerikkaita, rapautumispinnaltaan tumman rusehtavan vihreitä emäksisiä juonia on niin kvartsidioriitin pohjoisosan länsi- kuin itäreunallakin kiillegneissin kontaktissa (kuva 11). Rakennegeologia Oltavan tutkimusalue sijoittuu heikosti paljastuneelle ja enimmäkseen syväkivivoittoiselle alueelle, josta rakennegeologinen tietämys on varsin vähäistä. Alueen merkittävin suprakrustinen muodostuma on N-S -suuntainen Lukkaroisten - Oltavan -jakso, josta Husa (1986) on todennut kaksi liuskeisuuden aiheuttavaa deformaatiovaihetta sekä näitä leikkaavia hiertorakenteita. Intrusiivikivivoittoiselta Laivakankaan alueelta Mäkelä (1984) on kuvannut pääasiassa hiertorakenteita. Oltavan alueen laajemman rakenegeologisen kehityksen arviointi on vaikeaa myös tämän tutkimuksen perusteella, sillä tutkimuskohteessa tehty kartoitus rajoittui varsin pienelle alueelle. Kartoituksessa keskityttiin kvartsidioriitti-intruusion pohjoispään sisäisen rakenteen ja intruusion kontaktialueiden rakenteiden selvittämiseen, mikä onnistuikin paljastumien runsauden vuoksi varsin hyvin. Kartoitusten perusteella nähdään, että kullan esiintymisellä tällä alueella on selvä rakennegeologinen kontrolli.

19 17

20 Oltavan tutkimusalueen pääkivilajien kiillegneissin ja kvartsidioriittisen-dioriittisen intrusiivikiven reologiset ominaisuudet poikkeavat huomattavasti toisistaan. Kvartsidioriitti-intruusion ulkopuolella olevissa plastisemmin käyttäytyvissä kiillegneisseissä on näkyvillä huomattavasti enemmän rakennepiirteitä (kerroksellisuus, liuskeisuuksia, poimurakenteita) kuin jäykästi käyttäytyvässä intruusiossa. Tällainen rakennegeologinen asetelma luo omalta osaltaan edellytyksiä Au-esiintymien syntymiselle jäykempien kivilajien puolelle kehittyviin hiertoihin ja tensiorakoihin. Kartoituksissa havainnoitiin kiillegneissejä intruusion NE- ja N-reunan läheisyydestä. Lähes kaikissa näissä paljastumissa kiillegneisissä oli havaittavaissa primääri kerroksellisuus, johon yhtyy yleensä selvä liuskeisuus. Tämä rakenne myötäilee intruusion kontaktia (kuva 13). Laajemmalti tarkasteltuna tätä liuskeisuutta voitaneen pitää L 2 -liuskeisuutena, joka liittyy alueellisen metamorfoosin kulminaatioajankohtaan. Tämä rakenne lienee korreloitavissa kvartsidioriitissa näkyvään varhaisimpaan liuskeisuuteen. Alueellisen L 2 -liuskeisuuden suunta on Oltavan - Lukkaroistenperän alueella N-S. Tutkimuskaivannon läheisyydessä on havaittu muutamia akselitasoltaan pystyjä N-S - suuntaisia poimuja, jotka voidaan tulkita F 2 tai F 3 -poimurakenteiksi. Intruusion NW-kulmassa, kiillegneissin ja kvartsidioriitin kontaktialueella, on näkyvillä nuorempia E-W -suuntaisia hiertopoimuja, joihin liittyy voimakas E-W -suuntainen liuskeisuus ja hierto (kuvat 11 ja 12). Tutkimuskaivannon läheisyydessä kiillegneississä esiintyy E-W -suuntaisia hiertosaumoja ja siirroksia, joihin liityy joskus kvartsi-turmaliinijuonia. Tutkimuskaivannon kohdalla kiillegneissin ja kvartsidioriittiin välinen kontakti on maanpinnan tasolla voimakkaasti hiertynyt NW-SE -suunnassa, mutta syvemmälle mentäessä hierto erkanee kontaktista kvartsidioriitin puolelle. Kaivannosta n. 320 m eteläänpäin näiden kivien välinen kontakti on hiertymätön intrusiivikontakti. Kvartsidioriitin puolella varhaisimmaksi tektoniseksi rakenteeksi on tulkittu paikka paikoin näkyvä heikko läpikotainen liuskeisuus/pilsteisyys. Tämä rakennepiirre on intruusiossa lähes N-S-suuntainen ja enimmäkseen varsin loiva-asentoinen (kuva 13). Koska kvartsidioriitin oletetaan intrudoituneen ennen D 2 -vaihetta ollen samalla myös alueellisen metamorfoosin kulminaatioajankohtaa vanhempi, voitaneen tätä liuskeisuutta pitää alueellisena S 2 -liuskeisuutena. Selvimpinä rakennepiirteinä intruusiossa esiintyvät lähes E-W suuntainen hierto sekä tämän rakenteen kanssa lähes samanaikainen NW-SE ja NE-SW -suuntainen konjugaattipareittain esiintyvä hierto. Kartoitusvaiheessa kvartsidioriitin alueella E-W -vaihetta on kutsuttu D 2 -vaiheeksi ja konjugaattiparia D 3 -vaiheeksi. Alueellisemmassa tarkastelussa ensin mainittu vaihe edustanee kuitenkin D 4 -vaiheen varhaisvaihetta ja jälkimmäinen sen myöhäisvaihetta, vaikkakin leikkaussuhteita esiintyy myös toisin päin. Tässä tarkastelussa näistä vaiheista käytetään nimityksiä 4e (varhaisvaihe) ja 4l (myöhäisvaihe). E-W -suuntainen rakenne esiintyy voimakkaimmillaan intruusion luoteisnurkassa, joskin sitä havaitaan myös intruusion itäreunalla ja tutkimuskaivanon alueella. Intruusion itäosaan sijoittuva NE- SW -suuntainen D 4l -hierto jakaa intruusion pohjoisosan kahteen lohkoon, joissa D 4e -rakenne esiintyy hieman eri muodoissa. Siirroksen länsipuolella E-W -rakenne on huomattavasti intensiivisempi ja läpikotaisempi kuin siirroksen itäpuolella. Itäpuoleisella lohkolla E-W -suuntaiset kvartsijuonet ovat harvinaisempia ja niiden tilalla on usein E-W-suuntaisia graniittisia juonia. Myös E-W - suuntaiset myloniittisaumat ovat harvalukuisempia ja huomattavasti leveämpiä. 18

21 19

22 Intruusion luoteiosassa E-W -suuntainen D 4e -suuntaus ilmenee kapeina myloniitisaumoina, siirroksina ja/ tai kvartsijuonina, jotka ovat parhaimmillaan cm:n päässä toisistaan (kuvat 10, 11 ja 12). Näihin kvartsijuoniin liittyy yleisesti kohonneita kulta- ja arseenikiisupitoisuuksia, joita onkin tutkittu jo 1950-luvulla. Tällä alueella E-W -rakenteen on todettu leikkaavan myös pegmatiittijuonia (kuva 12), jotka liittynevät varsin myöhäisiin tapahtumiin. Intruusion luoteisosassa E-W -suuntainen hierto ja siirrostus on havaintojen mukaan yleensä vasenkätistä ja siirrostasoltaan jyrkkäasentoinen. Tähän vaiheeseen liittyy myös tensionaalisia kvartsijuonia. D 4e -vaiheessa on paikka paikoin kehittynyt selvä mineraalilineaatio, joka syntyy E-W -rakenteen ja em. varhaisemman liuskeisuuden (L 2 ) leikkauslineaationa. Sarvivälkkeen mineraalilineaationa esiintyvä rakenne on L 2 -liuskeisuuden tapaan usein varsin loiva-asentoinen (20 o - 40 o ) ja sen suunta on yleisesti itäänpäin. Varsinaisia D 4e -poimuja ei intruusion alueelta ole havaittu, mutta tutkimuskaivannosta n. 400m NNE päin tämä rakenne esiintyy kvartsidioriittia poimuttavana rakenteena (kuva 9). E-W suuntaista rakennetta leikkaavat NW-SE ja NE-SW -suuntaiset D 4l -hiertosaumat, jotka esiintyvät usein konjugaattisina pareina. Nämä rakenteet ovat yleensä millin parin paksuisia myloniittisia saumoja, mutta myös leveämpiä hiertoja on tavattu. NW-SE -suuntainen rakenne on yleensä oikeakätinen. Näihin ei liity kvartsijuonia kovinkaan yleisesti. Tämä rakennepiire on kartoitusten perusteella havaittavissa koko kvartsidioriitti-intruusion pohjoispäässä (kuva 13). Sähköiseltä kartalta (kuva 6) erottuu muutama D 4l :n suuntainen lineaarinen anomalia, jotka voidaan tulkita tämän vaiheen suuremman luokan siirroksiksi. POKA-rei illä R334 ja R335 todettiinkin näihin anomalioihin liittyvän voimakkaasti hiertyneitä kiviä, joissa ei kuitenkaan ole kultaa. Merkittävin tämän vaiheen siirroksista on tutkimuskaivannossa havaittava kiillegneissin ja kvartsidioriitin välinen hiertynyt kontakti, johon liittyy Au-pitoinen kvartsiuma. 20 Kartoitusten perusteella kvartsidioriitti-intruusion nuorimpana rakennepiirteenä on havainnoitu D 4 -vaiheen jälkeinen deformaatiovaihe, johon liittyvät rakenteet ovat pääasiassa pieniä hauraita siirroksia. Nämä rakenteet ovat yleensä N-S -suuntaisia ja asennoltaan jyrkkäkaateisia. Nämä rakenteet on esitetty kuvassa 13 symbolilla L 5. Alueellinen rakennegeologinen tulkinta Oltavan alueelta havaitut hierto- ja siirrosrakenteet voidaan korreloida Raahe - Laatokka -vyöhykkeellä esitettyyn D 4 -vaiheeseen (Luukas 1997). Raahe - Laatokka -vyöhykkeen luoteispäässä on kaksi noin 50 km etäisyydellä toisistaan olevaa suurempaa NW-SE -suuntaista oikeakätistä D 4 - hiertovyöhykettä (ReSZ ja RuSZ) (kuva 3), joiden katsotaan syntyneen N-S -suuntaisen kompression vaikutuksesta. Näiden hiertovyöhykkeiden väliin jää n. 50 km halkaisijaltaan oleva blokki, johon liittyy mm. Vihannin painovoima-anomaliaksi nimetty yksikkö. Blokin sisällä N-S -kompressio on aiheuttanut voimakasta E-W -suuntaista poimuttumista ja päähiertoihin nähden konjugaattisten NE-SW -suuntaisten hiertojen kehittymisen. Vastaavat rakennepiirteet voidaan osoittaa Vihannin blokin länsireunaan sijoittuvalta Oltavan alueelta. D 4 -vaiheen alkuvaiheessa Oltavan kvartsidioriitti-intruusion pohjoiskärki on poimuttunut ja hiertynyt N-S -kompresiossa muodostaen intruusion ulkopuolella näkyviä E-W-suuntaisia avoimia poimurakenteita (kuva 9). Itse intruusiossa tämä vaihe näkyy E-W -suuntaisina hiertosaumoina (D 4e ), jotka ovat yleisimpiä juuri intruusion pohjoiskärjessä. Myös intruusion luoteiskulman kontak-

23 tialueen E-W -suuntaiset hiertopoimut liittyvät tähän vaiheeseen. Kompression jatkuessa kehittyivät intruusiota pilkkovat ja intruusion kontaktin tuntumaan syntyneet NW-SE ja NE-SW -suuntaiset pystyasentoiset hierrot (D 4l ). Näihin hiertoihin on ilmeisesti liittynyt horisontaalikomponentin lisäksi vertikaalisia liikuntoja, jotka ilmenevät siirroslohkojen erilaisina sisärakenteina. D 4 -vaiheen jälkeen on tapahtunut hauraampia liikuntoja, joista esimerkkinä ovat likipitäen N-S - suuntaiset rakoilut ja pienet siirrokset kvartsidioriitti-intruusion pohjoispäässä. 21 ISKUPORAKONENÄYTTEENOTON TULOKSET Iskuporakonenäytteenotolla saatiin lähes jokaisesta pisteestä kallionäyte ja maalajinäyte n. 30 cm kallion yläpuolelta. Alueen maalaji on vähäkivistä hienorakeista hiekkaa ja hiesua, kunnon moreenia alueella ei ole vaikka näytteet onkin nimetty moreeninäytteiksi. Maapeitteen paksuus tutkimuskaivannon alueella on n. 1 m. Muuallakin maapeitteen paksuus on yleensä alle 2 m, syvimpien paksuuksien ollessa 5 m. Kuvassa 8 on esitetty kallio- ja rapakallionäytteiden kivilajit. Niiden käyttö on selitetty geologian kuvauksen yhteydessä. Kuvassa 7 on esitetty tutkimuskaivannon alueen kallio- ja rapakallionäytteiden kultapitoisuudet. Kaivannon ympärillä olleet maapenkat estivät näytteenoton aivan kaivannon tuntumasta. Kvartsidioriitin alueella on selkeä anomalia-alue, jonka kultapitoisuus on välillä ppm ja muutamassa pisteessä kultaa on enemmän kuin 0.1 ppm. Korkein kultapitoisuus on 1.34 ppm. Kaivannosta tehtyjen havaintojen mukaan alueella on yksittäisiä kapeita itä-länsisuuntaisia hiertoja ja kvartsijuonia, joissa on satunnaisesti vähän arseenikiisua. Reikä 332 kairattiin kohti etelää anomalia-alueen alle. Reiässäkin kultapitoisuudet ovat vaatimattomia. Kiillegneissin alueella on tutkimuskaivannon itä- ja koillispuolella kaksi erillistä heikkoa anomaliaaluetta, joissa kultapitoisuudet jäävät alle 0.1 ppm. Kartoitus ja kairaukset osoittivat näillä alueilla olevan itä-länsisuuntaisia kvartsi-turmaliinijuonia ja turmaliinipegmatiittijuonia. Pegmatiittijuonia on myös muissa suunnissa. Näissä juonissa on paikoin hieman arseenikiisua ja kultaa. Korkeimmatkin analyysitulokset ovat alle 0.5 ppm Au. Kallion pinnan yläpuolelta otettujen näytteiden analyysitulokset olivat samankaltaiset kuin kallionäytteidenkin, eikä niissä tullut esiin uusia anomalioita. Näytteenotossa ei saatu esiin yhtään molybdeenianomaliaa, vaan molybdeenipitoisuus oli alle määritysrajan 0.5 ppm. Siten ei saatu myöskään viitteitä muista tutkimuskaivannontyyppisistä malmiutumista. Kuvissa 14 ja 15 on esitetty alueellisen näytteenoton kultapitoisuudet kallio- ja rapakallionäytteissä, sekä maalajinäytteissä. Anomaliakuviot ja anomalioiden kultapitoisuudet ovat molemmissa näytetyypeissä hyvin samanlaiset. Maalajinäytekartassa ei ole havaittavissa jäätikön kuljettavaa vaikutusta. Tulos voi johtua siitä, että kallion pinnalla oleva maalaji on hyvin paikallista. Kaikissa kulta-anomalioissa on myös anomaalinen arseenipitoisuus. Yhtään tutkimuskaivannon malmiutuman tyyppistä molybdeenipitoista kulta-anomaliaa ei ole tavattu tällä näytteenottoverkolla. Intruusion pohjoispään ja luoteisosan paljastumanäytteenotto ja kairaukset osoittivat, että kultaanomalioiden alueella on itä-länsisuuntaisia arseenikiisupitoisia kapeita hiertoja ja kvartsijuonia, joissa on vähän kultaa. Intruusion luoteisreunan kulta-anomalioiden alle kairatuissa rei issä (kuva 19), on parhaidenkin malmiutumien kultapitoisuus vain 0.3 ppm. Intruusion luoteispuolella kiillegneissiksi tulkitulla alueella, jossa on myös emäksisiä kivilajeja, on intruusion tyyppinen kulta-anomalia. Sen todellista laajuutta ja aiheuttajaa ei tutkittu, mutta on syytä olettaa, että sekin aiheutuu tunnetun tyyppisistä kvartsi-arseenikiisujuonista.

24 22

25 23

26 24 KAIRAREIKIEN KUVAUS Kiillegneissialueen kairareiät Reiät kairattiin intruusion koillispuolelle sedimenttikivissä olevien johteiden tutkimiseksi (kuva 2 ). Reiät lävistivät hienorakeista biotiitti-serisiittigneissiä, jossa kiilteiden määräsuhteet vaihtelevat eri kerroksissa. Kiveä leikkaavat kapeat kvartsi-turmaliinijuonet, joissa on satunnaisesti vähän arseenikiisua. Itäisimmässä johteessa, reiässä 321, on useita dioriittijuonia. Biotiitti-serisiittigneississä olevat johteet aiheutuvat heikosta magneetti- ja rikkikiisupirotteesta ja kapeista kiisuraidoista. Kiisuuntumissa on hyvin heikkoa kupari-, sinkki- ja arseenipitoisuutta, mutta ei lainkaan kultaa. Tutkimuskaivannon koillispuolelle kairattiin reiät 322 ja 323 koillinen-lounas-suuntaisten hiertovyöhykkeiden aiheuttamien heikkojen johteiden tutkimiseksi (kuva 2). Reikä 322 leikkaa loivalla kulmalla biotiitti-serisiittigneissin raitaisuutta. Johteen alueella kivessä on magneettikiisu-rikkikiisubreksiaa ja kapeita kvartsijuonia. Reiästä tehdyissä analyyseissä ei ole kultaa. Reiän 323 kivilaji on myös biotiitti-serisiittigneissiä. Johteen alueella kivessä on magneettikiisu-rikkikiisubreksiaa ja kapeita kvartsi-turmaliinijuonia ja niissä vähän arseenikiisua. Analyysien korkein kultapitoisuus on arseenikiisupitoisessa kvartsijuonessa ppm Au. Malmiutuman kairaus Malmiutuman alle kairattiin reikiä kolmeen eri profiiliin, joiden etäisyys toisistaan on 5 m. Kairaus aloitettiin kairaamalla sen keskikohdan alle 3 reikää profiilille x , R , samasta pisteestä eri kulmilla (kuvat 7 ja 16). Reikien lähtöpisteen etäisyys malmiutuman reunasta on 19 m. Loivin reikä lävistää malmiutuman n. 10 m puhkeaman alapuolelta. Edellisten taakse samaan profiiliin kairattu reikä 338 lävistää malmiutuman n. 50 m päässä puhkeamasta. Loivimmalla kulmalla, 30 astetta, malmiutuman alle kairatussa reiässä R326 on hienorakeista kiillegneissiä syvyydelle m. Kiillegneississä vuorottelevat biotiittivaltaiset ja serisiittipitoiset kerrokset, joissa on vähän rikkikiisua pirotteena. Kiveä leikkaavat kapeat rikkikiisu- ja arseenikiisupitoiset kvartsi-turmaliinijuonet. Kultaa on satunnaisesti hyvin vähän niin kiillegneississä kuin juonissakin. Malmiutuma lävistettiin välillä m. Sen kontaktit ovat terävät. Se analysoitiin neljässä osassa siten, että jako perustui havaitun molybdeenihohteen määrään. Syvyysväli Pituus m S As Cu Mo Au ppm < < < < Yhteensä 2.5 m Painotettu keskiarvo ppm Taulukosta nähdään, että malmiutumassa ei ole arseenia ja että muilla metalleilla on hyvä positiivinen korrelaatio kullan kanssa. Malmiutuman jälkeen reiässä on keskirakeista dioriittia. Se analysoitiin 1m analyysivälein. Kivessä on heikkoa kulta-anomalisuutta, korkein pitoisuus on ppm.

27 25

28 Reiän 324 alkuosa syvyydelle on samaa kiillegneissiä kuin reiän 326 alkuosa. Ennen malmiutumaa välillä kivi on hyvin kvartsirikasta ja siinä on anomalisesti kultaa, ppm. Malmiutuma välillä m on samanlainen kuin tutkimuskaivannossakin. Se analysoitiin viidessä osassa. Syvyysväli Pituus m S As Cu Mo Au ppm < < < < < Yhteensä 1.65 m Painotettu keskiarvo ppm Reiän loppuosa on keskirakeista dioriittia, jossa on heikkoa kulta-anomalisuutta. Edelleen samasta pisteestä kairattu reikä 325 lävisti samaa kiillegneissiä kuin aikaisemmat reiät syvyydelle m. Välillä m on keskirakeista dioriittia. Malmiutuma lävistettiin välillä Sen kontaktit ovat terävät. Malmiutuman viimeisellä 15 cm, välillä , ei ole molybdeeniä eikä myöskään kultaa. Taulukossa on muun malmiutuman analyysitulokset. Syvyysväli m Pituus m S As Cu Mo Au ppm < < < < Yhteensä 2.30 m Painotettu keskiarvo ppm Reiän loppuosa on keskirakeista dioriittia. Kairaustulos poikkeaa kahdesta ylemmästä reiästä siten, että malmiutuma ei ole kiillegneissin ja dioriitin kontaktissa, vaan kokonaan dioriitin sisällä. Edellisten taakse kairatussa reiässä 338 on kiillegneississä useita dioriittiosia. Juonimainen vaikutelma leikkauskuvaan syntynee deformaatiosta ja poimutuksesta. Dioriittiosat ovat voimakkaasti hiertyneitä ja biotiittiutuneita. Huomattavaa on, että niiden kultapitoisuus kasvaa kohti malmiutumaa ollen korkeimmillaan 0.79 ppm. Malmiutuma välillä m poikkeaa myös aikaisemmista lävistyksistä. Voimakkaassa kvartsiutumassa on juonimaista kvartsia ja molybdeenihohdetta havaittu vain viimeisten 8 cm matkalla. Siinäkin on alhainen kultapitoisuus 1.48 ppm. Alla olevassa taulukossa on kvartsiutuman analyysitulokset. Syvyysväli m Pituus m S As Cu Mo Au ppm < < < < Yhteensä 1.65 m Malmiutuman jälkeinen dioriitti poikkeaa myös aikaisemmilla rei illä lävistetystä dioriitista. Siinä on syvyydelle saakka harvakseltaan kapeita kvartsijuonia, joissa osassa on havaittu scheeliittihip- 26

29 puja. Kahdessa kvartsijuonessa on havaittu myös kultahippu syvyyksillä ja Malmiutumasta syvyydeltä m syvyydelle m oleva dioriitti analysoitiin 1m pitkinä osina. Siinä on kauttaaltaan anomaalinen kultapitoisuus, korkein analyysitulos on 1.58 ppm Au. Koko välin keskimääräinen kultapitoisuus on 0.43 ppm. Reilusti korkein arseenipitoisuus on 54 ppm, yleensä arseenia on alle määritysrajan 15 ppm. Molybdeenipitoisuus on alle määritysrajan 5 ppm. Kairausprofiilin perusteella malmiutuma ei ole enää reiässä 325 dioriitin ja kiillegneissin kontaktissa, vaan dioriitissa. Syvemmälle mentäessä malmiutuma heikkenee ja hajaantuu reikien 325 ja 338 välillä. Tällä syvyydellä dioriitin ja kiillegneissin kontaktipinta näyttää varsin loiva-asentoiselta, mikä johtunee siitä, että syvemmällä kairausprofiili seuraa itä-länsisuuntaista jyrkkäkaateista kontaktipintaa sen kulun suunnassa (vrt. kuva 22). Toinen profiili, x , kairattiin malmiutuman keskikohdasta 5 m etelään, reiät 330, 336 ja 340 (kuva 17). Reikä 330 alkaa 18 m malmiutuman itäpuolelta. Reikä alkaa kiillegneissistä ja saavuttaa syvyydellä 6.90 voimakkaasti hiertyneen myloniittisen dioriitin, jota jatkuu syvyydelle Tämän jälkeen deformaatio asteittain vähenee ja syvyydeltä lähtien dioriitti on homogeenista ja heikosti suuntautunutta. Malmiutumaa reiässä ei ole. Korkein kultapitoisuus on syvyysvälillä m, 0.42 ppm Au. Reiän 336 alussa on kiillegneissiä syvyydelle 8.80 m. Tästä alkaa dioriitti, jossa on kapeita kiillegneissiosia syvyydelle m saakka. Dioriitissa on useita pitkiäkin pegmatiittilävistyksiä, jotka ovat turmaliinipitoisia ja niissä on vähän arseenikiisua ja scheeliittiä. Dioriitti on hienorakeista ja biotiittiutunutta ja siinä on heikkoa magneettikiisupirotetta ja satunnaisia arseenikiisurakeita aina syvyydelle m. Loppuosa dioriitista on keskirakeista ja suuntautunutta. Siinä on satunnaisesti magneettikiisupirotetta, arseenikiisurakeita ja scheeliittirakeita. Korkein kultapitoisuus on välillä m olevassa pegmatiitissa syvyydellä m, jossa on 72.6 ppm Au. Tällä kohtaa on pegmatiissa kohtalainen magneettikiisubreksia, jossa on myös vähän kuparikiisua, sinkkivälkettä, arseenikiisua ja molybdeenihohdetta. Siitä tehdyssä analyysissä on 1 % As, 1090 ppm Cu, 3 % S, 160 ppm Zn, 1490 ppm Mo ja ppm Au. Pintahieessä kultaa on havaittu silikaatissa, magneettikiisussa, arseenikiisussa ja molybdeenihohteessa. Arseenikiisussa on kullan lisäksi molybdeenihohdetta ja magneettikiisua. Edellisen pegmatiitin jälkeisessä dioriitissa ja pegmatiitissa on anomaalinen kultapitoisuus syvyydelle m saakka. Tämän jälkeen on satunnaisia anomalisia kultapitoisuuksia, yhtenäisin väli on m, jossa kultaa on niin dioriitissa kuin pegmatiitissakin, enimmillään 0.3 ppm Au. Huomattavaa on, että anomaliset kultapitoisuudet liittyvät anomalisiin arseenipitoisuuksiin, mutta että korkeimpaan kultapitoisuuteen liittyy myös korkea molybdeenipitoisuus. Profiilin itäisimmässä reiässä 340 on vuorotellen kiillegneissiä ja dioriittia syvyydelle m. Kiillegneissin ja dioriitin kontakti kaatuu loivasti itään. Syvyydeltä m reiän loppuun on keskirakeista dioriittia ja siinä on useita hieman hiertyneitä ja hienorakeisia osia. Syvyydelle m dioriitissa on heikkoa magneettikiisupirotetta ja välillä m dioriitti on voimakkaasti hiertynyttä, myloniittista, ja siinä on magneetti-rikkikiisupirote. Koko reikä on kullan suhteen heikosti anomaalinen pitoisuuksien vaihdellessa yleensä välillä ppb. Korkeimpia kultapitoisuuksia on väleillä m 0.33 ppm, m 2.0 ppm, m 0.43 ppm, m 0.32 ppm ja m 0.31 ppm. 27

30 28

31 Myloniittisessa dioriitissa välillä m on poikkeuksellisen alhainen kultapitoisuus samaan tapaan kuin tutkimuskaivannossa olevassa myloniittisessa hierrossa. Tämä reikä poikkeaa muista siinä suhteessa, että korkeimpiinkin kultapitoisuuksiin liittyy poikkeuksellisen alhaisia arseenipitoisuuksia. Reiän anomaaliset kultapitoisuudet liittynevät siten tutkimuskaivannon malmiutumaan. Keskimmäisen kairausprofiilin, x , pohjoispuolelle 5 m etäisyydelle siitä, kairattiin kahden reiän profiili, x , reiät 331 ja 337 (kuva 18). Reiän 331 alussa on syvyydelle m serisiittipitoista kiillegneissiä ja reiän loppuosa on dioriittia. Merkkejä malmiutumasta ei ole. Analyysien mukaan dioriitissa on heikkoa kulta-anomaalisuutta. Edellisen taakse kairatussa reiässä 337 on kiillegneissiä syvyydelle m. Lyhyen dioriittilävistyksen jälkeen on syvyydellä m turmaliini- ja granaattipitoinen pegmatiitti, jossa on satunnaisia arseenikiisurakeita. Reiän loppu on dioriittia. Malmiutumaa ei reiässä ole, mutta aivan kiillegneissin lopussa on 10 cm:n matkalla kvartsijuoniverkostoa, mutta sen kultapitoisuus on vain 0.11 ppm. Pegmatiitti on paikoin heikosti kulta-anomaalinen. Selvästi korkein pitoisuus on ensimmäisellä metrillä, 0.45 ppm Au. Keskimmäisestä profiilista 14 m etelään kairattiin reikä 327 (kuva 7). Alusta syvyydelle 9.90 m on kiillegneissiä ja tämän jälkeen reiän loppuun, syvyydelle m, on pegmatiittijuonien leikkaamaa dioriittia. Dioriitissa on välillä m malmiutumaa muistuttava kvartsiutuma, jossa on rikki-magneettikiisupirotetta. Analyysien mukaan siinä ei ole yhtään molybdeeniä ja kultapitoisuuskin on mitätön, enimmillään ppm. Edellisestä reiästä 22 m etelään kairattiin reikä 329 (kuva 2). Vaikka kairarausprofiilista 3 m pohjoiseen on kiillegneissipaljastuma, niin koko reikä on dioriitissa. Reiän alussa dioriitissa on kiillegneissisulkeumia. Reikää ei ole analysoitu. Reiän 329 kaakkoispuolelle kairattiin reikä 339, jolla tutkittiin dioriitin itäkontaktia (kuva 2). Reikä alkaa kiillegneissistä ja siinä vuorottelevat kiillegneissi ja dioriitti reiän loppuun asti syvyydelle m. Viitteitä malmiutumista ei havaittu, eikä reikää ole analysoitu. Malmiutuman keskikohdasta 16 m pohjoiseen kairattiin reikä 328 (kuva 2). Reiässä on syvyydelle m kiillegneissiä ja tämän jälkeen reiän loppuun syvyydelle m on homogeenista dioriittia. Reikää ei ole analysoitu. 29 Muu etsintäkairaus Välittömästi tutkimuskaivannossa olevan malmiutuman länsipuolelle kairattiin reikä 332 dioriitissa olevien itä-länsisuuntaisten hiertovyöhykkeiden kultapitoisuuksien tutkimiseksi (kuva 7). Reiässä tavattiin välillä m kaivannossakin havaittu voimakas myloniittivyöhyke, mutta reiässäkään siinä ei ole kultaa. Lisäksi havaittiin satunnaisia kapeita kvartsijuonia, mutta vähäisiä kulta-anomalioita on vain muutamissa analyyseissä. Lähelle tutkimuskaivantoa, sen luoteispuolelle, kairattiin reikä 341 dioriitin pohjoisreunan itä-länsisuuntaisen kontaktin tutkimiseksi (kuva 2). Reiässä ei havaittu mitään malmiutumaan viittaavaa, eikä sitä ole analysoitu.

32 30

33 Dioriitin pohjoispään länsireunan tutkimiseksi kairattiin reikä 342 (kuva 2). Koko reikä on dioriitissa, eikä siinä havaittu malmiutumiseen viittaavaa, eikä sitä myöskään analysoitu. Tutkimuskaivannon koillispuolelle kairattiin kaksi reikää iskuporakonenäytteiden kivilajihavaintojen varmentamiseksi, reiät 343 ja 344 (kuva 2). Reiät lävistivät kiillegneissin keskellä olevan pienialaisen dioriitin. Malmiutumiseen viittaavaa ei havaittu. Reikiä ei ole analysoitu. Tutkimuskaivannon lounaispuolelle heikon pohjois-eteläsuuntaisen sähköisen anomalian tutkimiseksi kairattiin reikä 333 (kuva 2). Koko reikä on dioriitissa, jossa välillä m on vähän rikkikiisua rakotäytteinä. Malmiutumisen merkkejä ei havaittu. Reikää ei ole analysoitu. Dioriitissa havaittujen koillinen-lounassuuntaisten hiertovyöhykkeiden suuntaisen sähköisen anomalian tutkimiseksi kairattiin reikä 334 (kuva 2). Reiässä on dioriitin keskellä välillä m dioriitista hierron vaikutuksesta amfiboliliuskeeksi muuttunutta kiveä, jossa on karbonaattitäytteisiä breksiarakoja. Kultapitoisuudet ovat olemattomia, yleensä alle määritysrajan ppm. Edellisen reiän länsipuolelle luode-kaakkoissuuntaisten hiertovyöhykkeiden suuntaisen sähköisen anomalian tutkimiseksi kairattiin reikä 335 (kuva 2). Koko reikä on dioriitissa, joka on välillä m voimakkaasti suuntautunut ja siinä on heikkoa magneettikiisu-rikkikiisupirotetta ja satunnaisia arseenikiisurakeita. Välillä on arseenikiisujuoni lähes pitkin sydäntä ja muuallakin sydäntä loivasti leikkaavissa hierroissa on vähän arseenikiisua. Korkein kultapitoisuus, 3.08 ppm, on arseenikiisujuonessa. Muutkin anomaliset kultapitoisuudet liittyvät kairasydäntä loivasti leikkaaviin arseenikiisupitoisiin hiertoihin. Muualla kultaa ei ole. Kairauksen mukaan kultaa on vain itä-länsisuuntaisissa hierroissa ja juonissa. Tutkimusalueen läntisimmät reiät, , profiili y , kairattiin jo 1950-luvulla löydettyjen itä-länsisuuntaisten kvartsi-arseenikiisujuonien alueelle sen kultapitoisuuksien selvittämiseksi (kuva 2). Reiät kairattiin samaan profiiliin siten, että alueesta saatiin yhtenäinen leikkaus (kuva 19). Pehkonen on raportissaan M17/Pj-53/3, vuodelta 1953, kuvannut yksityiskohtaisesti kohteen geologiaa, malmiutumaa ja mineralogiaa. Reikä 345 Reiän alusta syvyydelle m on uraliittiporfyriittistä dioriittia. Tämän jälkeen kivi on kvartsidioriittia. Kapeita kvartsijuonia on satunnaisesti koko reiän matkalla. Arseenikiisua on satunnaisina rakeina niin kvartsidioriitissa kuin kvartsijuonissakin. Syvyyksillä m ja m on hienorakeista plagioklaasiporfyyristä myloniittia. Syvyydeltä m tehdyssä kiillotetussa ohuthieessä kiven päämineraalit ovat kvartsi, kalimaasälpä, plagioklaasi ja biotiitti. Aksessorisina mineraaleina ovat muskoviitti, epidootti, titaniitti, apatiitti ja grafiitti. Kivi on granoblastinen ja uudelleen kiteytynyt. Voimakkaasti saussuriittiutunut plagioklaasi on säilynyt muita suurempina porfyyreinä, jotka ovat pyörineet hierron vaikutuksesta. Malmimineraaleista arseenikiisu esiintyy heikkona hienorakeisena pirotteena ja magneettikiisua on vähän hienorakeisina piroteraitoina. Kultaa on havaittu muutamina pieninä itsenäisinä rakeina silikaateissa. Analyysien mukaan korkeimmat kultapitoisuudet liittyvät voimakkaimpiin hiertoihin. Syvyydellä m kullan keskipitoisuus on ppm. Korkein kultapitoisuus, ppm, on myloniitissa syvyydellä m. 31

34 32

35 33 Reikä 346 Reiän alusta syvyydelle m kivi on uraliittiporfyriittistä kvartsidioriittia. Sen päämineraalit ovat plagioklaasi, sarvivälke, kvartsi ja biotiitti. Uraliittiporfyyrit koostuvat pienistä sarvivälkerakeista. Hyvin hienorakeista grafiittia on erittäin vähän. Ilmeniittiä on tasaisena hienorakeisena pirotteena. Magneettikiisua on kauttaaltaan hienorakeisena pirotteena. Kuparikiisua on vähän ja se esiintyy yhteenkasvettuneena magneettikiisun kanssa. Arseenikiisua on hienorakeisena pirotteena ja yksittäisinä rakeina, lisäksi se esiintyy yhteenkasvettuneena magneettikiisun kanssa. Arseenikiisua on runsaimmin kapeissa hiertosaumoissa. Tutkituissa kahdessa kiillotetussa ohuthieessä ei pystytty kultaa havaitsemaan. Reiän loppuosa on keskirakeista suuntautunutta kvartsidioriittia, jossa on havaittu vain satunnaisia arseenikiisurakeita ja paikoin heikkoa magneettikiisupirotetta. Analyysitulosten mukaan korkeimmat kultapitoisuudet liittyvät hiertovyöhykkeisiin, joissa on myös korkeimmat arseenipitoisuudet. Reiässä erottuu kaksi yhtenäistä vyöhykettä, joissa kultapitoisuudet ovat korkeimmillaan. Välillä m kullan keskipitoisuus on ppm ja välillä m kultaa on ppm. Korkein kultapitoisuus 1 m matkalla on ppm. Reikä 347 Koko reikä on keskirakeista kvartsidioriittia, jossa on syvyydelle m saakka hyvin heikkoa magneettikiisupirotetta. Välillä m on monin paikoin yksittäisiä arseenikiisurakeita ja välillä m arseenikiisua on heikkona pirotteena. Kultapitoisuudet ovat hyvin vaatimattomia. Korkein yksittäinen kultapitoisuus, ppm, on välillä m, jossa kvartsidioriitissa on kapeita hiertosaumoja ja yksittäisiä arseenikiisurakeita. MALMIUTUMAT TUTKIMUSKAIVANNON MALMIUTUMA Malmiutuma sijaitsee dioriitin ja kiillegneissin kontaktissa dioriitin puolella voimakkaassa oikeakätisessä hiertovyöhykkeessä (kuvat 2 ja 4). Malmiutuma on hierron, poimutuksen ja siirrosten muodostamassa taskussa. Malmiutuma jakautuu kahteen osaan siten, että luoteispäässä se on laajimmillaan. Luoteispään pituus on noin 6 m ja suurin leveys on noin 2 m. Välittömästi leveimmän kohdan kaakkoispuolella malmiutuma kuroutuu voimakkaasti ja jatkuu kapeana noin 4 m kaakkoon. Malmiutumassa on hierron mukainen liuskeisuus, jonka kaateen suunta/kaade on 55 o /75 o. Lisäksi siinä on leikkaava liuskeisuus 310 o /85 o. Malmiutumassa on havaittavissa myös antiformirakenne, joka kuvastuu kaarevana rakoiluna ja jonka poimuakselin suunta on 305 o /45 o. Malmiutuma on todennäköisesti syntynyt uraliittiseen dioriittiin, joka hierron ja hydrotermisten liuosten vaikutuksesta on voimakkaasti muuttunut, ja joka nykyiseltä asultaan on kvartsi-määsälpägneissiä (kuva 20). Kiven päämineraalit ovat kvartsi, plagioklaasi, kalimaasälpä ja biotiitti. Aksessorisina mineraaleina ovat turmaliini, titaniitti ja apatiitti. Kiven rakenne on granoblastinen. Mineraalien raekoko on mm. Liuskeisuuden 55 o /75 o - suuntaiset kvartsijuonet ovat itse kiveä karkearakeisempia ja niissä on vähän kalimaasälpää. Juonien granoblastisessa kvartsissa näkyy leikkaavan liuskeisuuden aiheuttama suuntaus.

36 34

37 35 Hietarkastelun perusteella malmimineraaleina ovat rikkikiisu, kuparikiisu, molybdeenihohde ja kulta. Rikkikiisu esiintyy pirotteena, kvartsijuonien suuntaisina rakojuonina ja leikkaavan liuskeisuuden suuntaisina rakojuonina. Kuparikiisua on pirotteena ja rikkikiisurakojuonien yhteydessä itsenäisinä rakeina. Kuparikiisua on havaittu vähän myös silikaatissa olevissa molybdeenihohteissa sulkeumina. Molybdeenihohde esiintyy pieninä suomuina niin kvartsijuonien suuntaisesti, kuin niitä leikkaavissakin suunnissa. Lisäksi molybdeenihohdetta on sulkeumina rikkikiisussa rikkikiisurakojuonissa. Kulta esiintyy pieninä itsenäisinä rakeina kvartsissa ja maasälvässä, niiden välitiloissa ja niitä leikkaavissa raoissa. Suurimmat kultarakeet ovat kvartsijuonten suuntaisten rikkikiisurakojuonien raoissa ja niiden reunoilla (kuva 21). Pieniä kultarakeita on myös leikkaavan liuskeisuuden suuntaisissa rikkikiisurakojuonissa. Lisäksi kultaa on havaittu vähän sulkeumina silikaatissa olevissa molybdeenihohteissa, joissa on sulkeumina myös kuparikiisua. Kullan ja molybdeenihohteen on havaittu muodostavan myös sekarakeita. Kullan raekoko on yleensä hyvin pieni, mm, mutta jopa 0.5 mm kokoisia levymäisiä paljain silminkin näkyviä rakeita on havaittu. Tutkimuskaivannosta molybdeenihohdepitoisesta kvartsiutumasta analysoitiin yhteensä 18 näytettä, joiden kultapitoisuuden keskiarvo on 80 ppm. Näytteiden joukossa on kaksi malmiutuman yli vasaroimalla otettua uranäytettä. Toisessa on 1 m matkalla 54 ppm kultaa ja toisessa on 1.8 m matkalla 32.5 ppm kultaa. Kairauksissa, profiililla x , malmiutuma lävistettiin kolmella reiällä eri syvyyksillä (kuva 16). Malmilävistysten pituudet ja kultapitoisuudet ovat samaa luokkaa vielä 30 m syvyydessäkin, kuin tutkimuskaivannossa. Lävistysten pituudet ja pitoisuudet ovat seuraavat: R m/30 ppm Au, R m/20 ppm Au, R m/18 ppm Au. Korkein analyysitulos on reiässä 326, jossa on 1 m matkalla 69 ppm kultaa. Kairausten mukaan malmiutuman pituus on alle 10 m ainakin vielä 30 m syvyydessä. Tutkimusten perusteella malmin mitoiksi voi arvioida 1.5 m x 6 m x 30 m, josta saadaan tilavuudeksi 270 m 3. Malmiutuman kiven ominaispaino on 2660 kg/m 3. Malmiutumasta otettujen uranäytteiden ja malmiutuman kairauslävistysten kultapitoisuuksien painottamaton keskiarvo on 30 ppm. Näiden verraten karkeiden arvioiden perusteella malmin koko on 718 tn ja siinä on kultaa 21.5 kg. Huomattavaa on, että kultaa ei ole ilman molybdeeniä, eikä molybdeeniä ole ilman kultaa. Arseenia ei ole juuri lainkaan. Yleensä sen pitoisuus on alle määritysrajan, joka oli 50 ppm. Samoin telluuripitoisuus on hyvin alhainen, vain ppm. Arseenin suhteen on yksi poikkeus reiässä 336, jossa leikkaavassa arseenikiisupitoisessa pegmatiittijuonessa on 0.25 m matkalla muuten normaali malmiutuma, mutta siinä on magneettikiisubreksiaa ja malmimineraalit ja kulta ovat myös sulkeumina arseenikiisussa. Malmiutuman mahdolliset jatkeet Hahmotettaessa malmin mahdollisia jatkeita ja/tai mahdollisuutta löytää lisää malmia on seuraaviin havaintoihin kiinnitetty erityistä huomiota. Kairausten, paljastumahavintojen ja iskuporakonenäytteiden perusteella välittömästi malmiutuman keskikohdan eteläpuolella dioriitti pullistuu itäänpäin. Kairausprofiilien x (kuva 17 ) ja x (kuva 16 ) perusteella dioriittipullistuman kaade itään on hyvin loiva, mutta sen kaade pohjoiseen on jyrkkä, kuva 22. Kairausprofiilin x (kuva 17 ) eteläpuolella dioriitin kaade pohjoiseen muuttuu hyvin loivaksi ja dioriittia peittää vain ohut kerros kiillegneissiä.

38 Tutkimuskaivannon tyyppinen malmiutuma lävistettiin vain malmiutuman keskikohdan alle kairatun profiilin rei illä. Tällä profiililla malmiutuma heikkenee ja hajaantuu dioriittipullistuman alueella, eikä malmiutumasta tavattu 5 m etelämpää kuin 25 cm lävistys pegmatiittijuonessa. Kairareikien alueen kiillegneissipaljastumissa on itä-länsisuuntaisia leikkaavia arseenikiisupitoisia pegmatiittijuonia ja hiertoja. Tutkimuskaivannossa on malmiutumassa rakoiluna näkyvä antiformirakenne, jonka akselitaso on dioriitin kontaktin suunnassa. Edellä esitettyihin havaintoihin perustuen esitetään kaksi mallia malmiutuman mahdollisten jatkeiden löytämiseksi. Ensinnäkin malmin jatkumiseksi suoraan syvemmälle on kuvassa 22 yritetty hahmottaa katkoviivalla malmin mahdollinen paikka dioriitin ja kiillegneissin kontaktipinnan muodostamassa kourussa. Kourulla olisi hyvin jyrkkä kaade koilliseen, eikä sitä ole tavoitettu esimerkiksi profiililla x Malmiutuman mahdollista jatkuvuutta syvyyssuuntaan dioriittipullistuman muodostamassa kourussa tai profiililla x ei ole selvitetty. Tämän mahdollisuuden selvittäminen vaatisi kairaussuunnan muuttamista itä-läntisestä koillis-lounaiseksi. Toisaalta voidaan laatia myös siirrosmalli, joka perustuu seuraaviin havaintoihin. Malmiutuman eteläpuolella dioriitin ja kiillegneissin kontaktin kaateet muuttuvat äkillisesti. Malmiutuman etelä- ja pohjoispuolisella profiililla on lävistetty itä-länsisuuntaiset pegmatiittijuonet (kuva 22). Tutkimuskaivannossa malmiutumassa on antiformirakenne. Nämä havainnot voidaan tulkita niin, että malmiutuman sisältävää lohkoa rajaavat pegmatiittijuonien osoittamat siirrostasot etelässä ja pohjoisessa, sekä dioriitti lännessä. Malmiutuma olisi siten ympäristönsä suhteen nousseessa siirroslohkossa. Mahdollista lisämalmia tulisi siten etsiä syvemmillä rei illä. Samalla on otettava huomioon, että syvällä malmi voi noudattaa muita rakenteita, kuin mitä on nyt pinnassa havaittu. 36 KVARTSI-ARSEENIKIISUJUONET Kvartsi-arseenikiisujuonet ovat koko kartoitusalueella itä-länsisuuntaisia ja joko pystyasentoisia tai kaatuvat hyvin jyrkästi pohjoiseen. Niitä esiintyy runsaimmin kvartsidioriitti-intruusion luoteisosassa verraten suppealla alueella. Muualla tavataan vain yksittäisiä juonia. Minikairalla otettiin paljastumista näytteitä niin vanhastaan tunnetulta alueelta, kuin myös sen pohjoispuolelta löydetyistä uusista juonista. Runsaimmin uusia juonia löytyi aivan intruusion luoteisnurkasta kvartsidioriitin kontaktin tuntumasta. Niissä on anomaalisia kultapitoisuuksia, korkeimmillaan 2.9 ppm ja 1.1 ppm. Minikairanäytteitä otettiin myös vanhastaan tunnetuista juonista ja niissä korkein kultapitoisuus on 6.9 ppm. Runsaimmin kvartsi-arseenikiisujuonia sisältävän alueen poikki kairatut reiät (kuva 19) osoittivat, että alueella on verraten leveitä juonivyöhykkeitä, mutta niiden kultapitoisuus on alhainen. Reikä 345 lävisti n. 10 m leveän vyöhykkeen, jossa on 0.3 ppm kultaa, korkein kultapitoisuus on 0.4 m pitkässä analyysissä, 1.1 ppm. Reikä 346 lävisti kaksi juonivyöhykettä. Toisen leveys on n. 4 m ja sen kultapitoisuus on 0.3 ppm, toisen leveys on n. 9 m ja siinäkin on kultaa 0.3 ppm. Korkein kultapitoisuus 1 m pitkässä analyysissä on 0.8 ppm. Kultapitoisten kvartsi-arseenikiisujuonien alue näkyy selvänä anomaliana kuvissa 14 ja 15 esitetyissä iskuporakoneella otettujen kallio- ja maalajinäytteiden analyysituloksissa. Kuvissa näkyy myös varsinaisen intruusion länsipuolella anomalia-alue, jonka laajuutta ei tässä työssä selvitetty. Tyypiltään se on samanlainen kuin kvartsi-arseenikiisujuonien alueella oleva anomalia-alue.

39 37