Myytti onnellisista lehmistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Myytti onnellisista lehmistä"

Transkriptio

1 Myytti onnellisista lehmistä Tämä esitys on tarkoitettu hyötyä tavoittelemattomaan opetuskäyttöön luokkahuoneissa ja muissa julkisissa opetustiloissa sillä ehdolla, että se näytetään kokonaisuudessaan eikä sisältöä muuteta millään lailla. Teksti ja monet esityksen kuvista ovat tekijänoikeuden alaisia. Tässä esityksessä annetut tiedot koskevat Yhdysvaltain eläintuotantoa. Tuotantotavat saattavat vaihdella hieman eri maiden välillä, mutta kaikenlaiseen ja kaiken kokoiseen eläintuotantoon liittyy epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta.

2 Jo vuosien ajan maito- ja lihateollisuuden palkkaamat mainostoimistot ovat suunnitelleet miljoonia maksavia mainoskampanjoita, joissa on luotu kuvaa tervettä ja täysipainoista elämää elävistä "onnellisista lehmistä."

3 Lehmät esitetään mainoksissa tyypillisesti piirroshahmoina, mikä luo alasta ja sen tuotteista lapsenomaisen viattoman vaikutelman.

4 Maitotuotteet herättävät kuluttajissa positiivisia lapsuuteen ja perheeseen liittyviä mielikuvia.

5 Viime vuosina eräät eläinsuojelujärjestöt ovat esittäneet, että maidon- ja lihantuotanto ja tuotantoeläinten teurastus voidaan toteuttaa humaanisti. Tuotteille on jopa alettu myöntää eläinten hyvästä kohtelusta kertovia sertifikaatteja.

6 Eläinjärjestöt ovat pitkään paheksuneet sitä, että mainoskampanjoissa on käytetty kuvia idyllisistä pienmaatiloista, vaikka ne eivät lainkaan vastaa todellisuutta. Nyt kuitenkin eräät järjestöt ovat itse alkaneet levittää tätä myyttiä.

7 Tunnetun eläinsuojelujärjestön eräässä tiedotteessa mainostetaan Humane Choice (humaani valinta) -merkintää, joka myönnetään, kun eläin on kokenut "parhaan mahdollisen elämän ja kuoleman, jonka tuotantoeläin voi kokea," ja kun "se on elänyt pienen perhetilan kaltaisissa olosuhteissa."

8 Kun jotkut eläinsuojelujärjestöt ovat tällä tavoin lyöttäytyneet yhteen tuottajien kanssa ja alkaneet mainostaa eläinystävällisiä lihaja maitotuotteita, suuri yleisö on alkanut uskoa, ettei näiden tuotteiden ostamiseen liity eettisiä ongelmia.

9 Tiedotusvälineet ovat alkaneet kutsua eläinystävällisiksi mainostettujen maitoja lihatuotteiden kuluttamista eräänlaiseksi aktivismiksi, jolla edistetään niin eläinten, ympäristön kuin pientuottajienkin hyvinvointia.

10 Johdetaanko ihmisiä harhaan?

11 Tarkastellaanpa maito- ja vasikanlihateollisuuden arkipäivää ja katsotaan, mitä tapahtuu lehmille ja vasikoille niin suurilla tehotuotantotiloilla kuin perinteisillä pientiloillakin.

12 Lisääntymisen manipulointi Kaikessa maidontuotannossa lehmien on tultava tiineeksi ja synnytettävä vasikka vuosittain, jotta maidontuotanto jatkuisi keskeytyksettä.

13 Tiineys voidaan varmistaa ainoastaan keinosiemennyksen avulla.

14 Tuotantolaitoksen koosta riippumatta keinosiemennys tapahtuu siten, että keinosiementäjä työntää väkisin käsivartensa syvälle lehmän peräaukkoon asettaakseen lehmän kohdun oikeaan asentoon...

15 ...ja työntää sen jälkeen lehmän emättimeen keinosiemennysvälineen, jolla siemenneste siirretään lehmään.

16 Eläimen kiinnipitämiseen käytettävää laitetta kutsutaan alalla yleisesti "raiskaustelineeksi."

17 Sonnit, joilta siemenneste kerätään, asuvat yleensä suljetuissa navetoissa, ja pääsevät vain harvoin ulos.

18 Siemennesteen keräämisessä käytetään yleensä kastroituja sonneja lehmien sijaisina, koska lehmien tuki- ja liikuntaelimistö ei kestä keräämisprosessia, jossa sonnin on astuttava lehmä yhä uudelleen ja uudelleen.

19 Näin tehdään kaikenkokoisilla maitotiloilla, myös luomutiloilla ja perinteisillä tiloilla.

20 Vasikoiden kaltoinkohtelu ja tappaminen Noin puolet syntyvistä vasikoista on sonneja, joille maitoteollisuudella ei ole mitään käyttöä. Sonnit eivät tuota maitoa, eikä niiden kasvatus lihantuotantoon ole maitotiloille taloudellisesti kannattavaa.

21 Suuri osa sonnivasikoista ja ylimääräisistä lehmävasikoista myydään ja teurastetaan kun niillä on vielä napanuora kiinni.

22 Loput erotetaan emästään ja siirretään lihantuotantoon.

23 Emän ja vasikan erottaminen aiheuttaa eläimille suurta ahdistusta, ja ne huutavat erotustilanteessa sydäntäsärkevästi.

24 Erottamisen lisäksi sonnivasikat kastroidaan, koska se tekee niiden lihasta mureampaa. Molemmat kokemukset ovat niille äärimmäisen traumatisoivia.

25 Eräs vasikanlihan tuotantomuoto on juottaminen. Siinä vasikat suljetaan ahtaaseen karsinaan ja niille syötetään neljän kuukauden ajan väkisin ravintosisällöltään riittämätöntä nestemäistä ravintoa, minkä jälkeen ne teurastetaan. Juottovasikoiden liha on prosessin seurauksena valkoista.

26 Uusi "paranneltu" versio tästä kasvatusmenetelmästä on sellainen, jossa vasikat suljetaan usean vasikan karsinaan, jossa niille syötetään nestemäistä ravintoa neljän kuukauden ajan, jotta niiden lihasta tulee hailakan vaaleanpunaista.

27 Jotkut näitä isompia karsinoita käyttävät tuottajat tuovat vasikoiden luo joksikin aikaa "käytöstä poistetun" lypsylehmän vasikoita rauhoittamaan.

28 Aivan viime päiviin saakka eläinliike pyrki edistämään vasikanlihan myyntikieltoa. Vasikanlihaboikotti Text

29 Vapaamman vasikan lihaa? Uusi vasikanlihan tuotantotapa voi saada kriitikot puolelleen. Nyt eräät eläinsuojelujärjestöt ovat kuitenkin alkaneet mainostaa uutta tuotantotapaa käyttäviä vasikanlihantuottajia parempana vaihtoehtona ja jopa julkaisseet listoja ravintoloista, jotka tarjoavat niiltä peräisin olevaa vasikanlihaa.

30 Eräät suuret eläinsuojelujärjestöt ovat jopa ryhtyneet yhteistyöhön eläinteollisuuden kanssa saadakseen uudelle tuotantomenetelmälle mediahuomiota ja merkintäjärjestelmän. Tämä on tuonut myönteistä julkisuutta vasikanlihatuotannolle.

31 Alalla tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet myyntiin merkittävästi. Newyorkilainen kahdenkymmenen liikkeen tavarataloketju D'Agostino kertoo, että ketjun vasikanlihanmyynti kasvoi 35 prosentilla sen jälkeen, kun se ilmoitti myyvänsä ainoastaan humaanin tuotannon merkillä sertifioitua vasikkaa. New York Times, Huhtikuu 2007 Vasikanlihan myynti on lähtenyt kasvuun eräiden suurten eläinjärjestöjen lähdettyä maidonja lihantuottajien kelkkaan mainostamaan "eläinystävällisempää" vasikanlihaa.

32 Vaikuttaa siltä, että ne ovat luopuneet vasikanlihaboikotistaan. Boikotin kohteita Text

33 Kuljetus Kun lehmien tuottavuus laskee noin 2 6-vuotiaana, lähes kaikki lypsylehmät myydään teuraaksi.

34 Lypsylehmät kärsivät teuraskuljetuksessa, sillä niillä on usein mastiitti eli tuskallinen utaretulehdus sekä osteoporoosi. Monet eivät pysty edes kävelemään teurastamolle saapuessaan.

35 Heikot ajan ja paikan tajun menettäneet vasikat kaatuilevat.

36 Karjamarkkinolla lehmät ja vasikat ajetaan huutokauppaaitauksiin keppien ja sähköpatukoiden avulla.

37 Meteli, väkivalta ja ärsykkeiden valtava määrä tekevät tilanteesta äärimmäisen traumatisoivan rauhallisille lehmille, jotka stressaantuvat joutuessaan eroon laumastaan.

38 Ennenaikainen kuolema Naudat ja vasikat teurastetaan yleensä siten, että ne ensin tainnutetaan, ja sen jälkeen ne nostetaan takajalkaan kiinnitetystä lieasta ilmaan ja niiden kurkku viilletään auki. Eläimen sydän lyö vielä ja pumppaa veren ulos eläimen ruumiista.

39 Koska tainnutusprosessi on suunniteltu siten, että eläimen sydän hakkaa vielä tainnutuksen jälkeen, ei ole tavatonta, että lehmä tai vasikka on vielä tajuissaan, kun sen kurkku viilletään auki.

40 Miten tällaista voidaan kutsua kunnioittavaksi, eläinystävälliseksi tai humaaniksi?

41 Totuus on, että aina kun joku ostaa maitotuotteita tai lihaa, maailmaan tuotetaan lisää yksilöitä, jotka vangitaan ahtaaseen tilaan, joilta riistetään lajityypilliset sosiaaliset kontaktit, joita silvotaan ja nöyryytetään, joiden lisääntymiseen puututaan, ja jotka tuomitaan ennenaikaiseen kuolemaan.

42 Tämä on kaunistelematon totuus maito- ja lihateollisuudesta.

43 Meistä on parempaan.

44 Jos lehmiä ei käytetä tuotantoon tai teurasteta, ne voivat elää yli 25 vuotta.

45 Kuten muillakin eläinlajeilla, niiden perhesiteet ovat vahvat.

46 Nämä haavoittuvaiset olennot ansaitsevat kunnioitusta ja suojelua.

47 Jättämällä maitotuotteet ja muut eläinperäiset tuotteet ruokavaliostamme voimme tehdä maailmasta paremman paikan elää.

48 Tarjolla on paljon laadukkaita ja terveellisiä vaihtoehtoja.

49 Kieltäydy tukemasta maito- ja lihateollisuuden julmuuksia ja valitse terveellinen, väkivallaton ruokavalio.

50 Älä usko myyttiä eläinystävällisistä eläintuotteista!

51 Erityiskiitokset: Harold Brown FarmKind Cayce Mell Patty Mark

Eläinten hyvinvointi - mistä oikein puhutaan?

Eläinten hyvinvointi - mistä oikein puhutaan? Eläinten hyvinvointi - mistä oikein puhutaan? Anna Valros Eläinten hyvinvointitieteen professori Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Hyvinvointi on eläimen kokemus sen omasta psyykkisestä

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Maitoa mahan täydeltä Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Imetys Vasikkapiilo Vieroitus Imetys Emänsä alla vasikat imevät n. 4-6 kertaa vuorokaudessa, yht. 10-12 l / vrk Ensimmäisten viikkojen

Lisätiedot

from the north poultry protein meal

from the north poultry protein meal from the north Poultry meal proteiinirikas eläinvalkuainen Poultry Meal on suomalaisen siipikarjan sivutuotteista valmistettu proteiinirikas eläinvalkuainen. Se on laadukas raaka-aine rehuihin ja lemmikkien

Lisätiedot

Lataa Syötäväksi kasvatetut - Miten ruokasi eli elämänsä (p) - Lappalainen Elina. Lataa

Lataa Syötäväksi kasvatetut - Miten ruokasi eli elämänsä (p) - Lappalainen Elina. Lataa Lataa Syötäväksi kasvatetut - Miten ruokasi eli elämänsä (p) - Lappalainen Elina Lataa Kirjailija: Lappalainen Elina ISBN: 9789523000018 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.11 Mb Suomalainen syö vuodessa

Lisätiedot

Lataa Syötäväksi kasvatetut - Lappalainen Elina. Lataa

Lataa Syötäväksi kasvatetut - Lappalainen Elina. Lataa Lataa Syötäväksi kasvatetut - Lappalainen Elina Lataa Kirjailija: Lappalainen Elina ISBN: 9789517968430 Sivumäärä: 357 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.44 Mb Suomalainen syö vuodessa keskimäärin 76 kiloa

Lisätiedot

Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018

Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 Täydentävät ehdot naudoilla Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 www.mavi.fi -> oppaat ja lomakkeet Rehukirjanpito Evira: Rehualan alkutuotannon toimijaksi rekisteröityminen (T=tuottaja,

Lisätiedot

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 30.9.2010 Mitä lihayritykset tekevät sikojen ja nautojen hyvinvoinnin varmistamiseksi? Matti Perälä Suomen lihateollisuusyhdistys,

Lisätiedot

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset

Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Susanna Ahlström Eläinlääkintöylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Lopetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2009

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1 Eläinten hyvinvointikorvaus Naudat 2015 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna

Lisätiedot

Faban korvamerkit. tammikuu 2012 Hannu Myllymäki / Jalostusneuvojat

Faban korvamerkit. tammikuu 2012 Hannu Myllymäki / Jalostusneuvojat Faban korvamerkit tammikuu 2012 Hannu Myllymäki / Jalostusneuvojat FabaPutiikki tarjoaa erikoistuotteita eläinten merkintään, lisääntymiseen ja hoitoon Faban myynnissä olevat viralliset nautojen korvamerkit

Lisätiedot

Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere

Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Lisää luomulihaa Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Luomueläintilastoja v. 2010 - lypsylehmiä 4809 - emolehmiä 10473 - lihanautoja 2525-0,24 lihanautaa / emolehmä v. 2011 - lypsylehmiä 5776 - emolehmiä 11865

Lisätiedot

Naudanlihan tuotannon näkymät. Rakennetukikesäpäivät Jyväskylä

Naudanlihan tuotannon näkymät. Rakennetukikesäpäivät Jyväskylä Naudanlihan tuotannon näkymät Rakennetukikesäpäivät 6.6.2019 Jyväskylä Toimintaympäristö muutoksessa Naudanlihamarkkina Euroopassa 2030? Ilmastonmuutoskeskustelu kiihtyi suuremmaksi kuin koskaan. Syksyllä

Lisätiedot

Lihamarkkinakatsaus eli Nurmesta Lihaksi

Lihamarkkinakatsaus eli Nurmesta Lihaksi Lihamarkkinakatsaus eli Nurmesta Lihaksi Pohjois-Suomen Nurmipäivät 9.1.2015 Sinikka Hassinen AtriaNauta 2015-01-15 1 Sialla haasteita Nauta pitänyt pintansa Kana kirinyt naudan ohi - 2 - Naudanlihan tuotanto

Lisätiedot

Miten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke

Miten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke Miten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke Satu Raussi, FT, johtava asiantuntija Tiina Kauppinen, FT, erityisasiantuntija www.eläintieto.fi

Lisätiedot

13/05/14. Emolehmien kestävyysominaisuudet. Tässä esityksessä. Mistä kestävyys? Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02.

13/05/14. Emolehmien kestävyysominaisuudet. Tässä esityksessä. Mistä kestävyys? Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02. Emolehmien kestävyysominaisuudet Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02.2014 Maiju Pesonen Tässä esityksessä Kestävyyden anatomia Kolme kotimaista aineistoa: ü Poiston syyt ü Poikimahelppous/ poikimavaikeus

Lisätiedot

RUHOJEN HINTAKEHITYS- osana tilojen tulonmuodostusta. Nostetta Naaraista! Loppuseminaari Turkka Rantanen

RUHOJEN HINTAKEHITYS- osana tilojen tulonmuodostusta. Nostetta Naaraista! Loppuseminaari Turkka Rantanen RUHOJEN HINTAKEHITYS- osana tilojen tulonmuodostusta Nostetta Naaraista! Loppuseminaari 4.4.2013 Turkka Rantanen Lihan kulutus kg/hlö, +75% 40 vuodessa Ylituotannosta nettotuojaksi Emolehmätuotannon räjähdys

Lisätiedot

Lihatarkastustulosten hyödyntäminen M. bovis -tartunnan vastustuksessa

Lihatarkastustulosten hyödyntäminen M. bovis -tartunnan vastustuksessa Lihatarkastustulosten hyödyntäminen M. bovis -tartunnan vastustuksessa Nettiversio 5.2.2018: Joitain dioja / tietoja poistettu ja muutettu M. bovis -hankkeen päätösseminaari Valio 17.1.2018 ELL Vera Haapala,

Lisätiedot

Nautojen ketjuinformaatio. Maitoa ja naudanlihaa Keski- Suomesta -koulutushanke Laukaa

Nautojen ketjuinformaatio. Maitoa ja naudanlihaa Keski- Suomesta -koulutushanke Laukaa Nautojen ketjuinformaatio Maitoa ja naudanlihaa Keski- Suomesta -koulutushanke 25.1.2010 Laukaa Mitä ketjuinformaatio on? Eläinten ja niiden tuotantoa koskevien tietojen toimittamista teurastamoon silloin

Lisätiedot

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä

Lisätiedot

Lainsäädännön osaaminen elintarvikealalla, mukaan lukien teurastukseen liittyvä lainsäädäntö ja sen muutokset

Lainsäädännön osaaminen elintarvikealalla, mukaan lukien teurastukseen liittyvä lainsäädäntö ja sen muutokset Lainsäädännön osaaminen elintarvikealalla, mukaan lukien teurastukseen liittyvä lainsäädäntö ja sen muutokset Elintarvikealan tutkintojen kehittämispäivä ylitarkastaja EU:n eläinsuojelusäädökset Vain tuotanto-

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti yläkouluille ja lukioille

Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti yläkouluille ja lukioille Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti yläkouluille ja lukioille ALKUSANAT Ihminen käyttää eläimiä monenlaisiin tarkoituksiin. Suurin osa ihmisen käyttöönsä valjastamista eläimistä on tuotantoeläimen

Lisätiedot

SikaNautahanke. Opintomatkan raportti Emolehmätuotannon opintomatka Ranskaan 6. 9.10.2009

SikaNautahanke. Opintomatkan raportti Emolehmätuotannon opintomatka Ranskaan 6. 9.10.2009 SikaNautahanke Opintomatkan raportti Emolehmätuotannon opintomatka Ranskaan 6. 9.10.2009 Opintomatkalla tutustuttiin ranskalaiseen emolehmätuotantoon. Opiskelu- ja tutustumiskohteina olivat kolme emolehmätilaa,

Lisätiedot

Villi vai kesy. Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen

Villi vai kesy. Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen Villi vai kesy Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen Naudan käyttäytyminen Nauta on alun perin tasangolla elänyt saaliseläin Kesyyntymisestä ja jalostuksesta huolimatta lajille tyypilliset käyttäytymismallit

Lisätiedot

Atria Suomen keskeisimmät yhtiöt

Atria Suomen keskeisimmät yhtiöt Atrian kuulumisia Atria Suomen keskeisimmät yhtiöt Atria Suomi Oy Kehittää, tuottaa ja markkinoi suomalaisia tuoreruoka-alan tuotteita ja niihin liittyviä palveluja. Liikevaihdolla mitaten Suomen suurin

Lisätiedot

Uudet tutkimustulokset nautojen hyvinvoinnista

Uudet tutkimustulokset nautojen hyvinvoinnista Uudet tutkimustulokset nautojen hyvinvoinnista dosentti Laura Hänninen Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus & Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Eläinten hyvinvointi osana maatalouden tulevaisuutta

Lisätiedot

Case Tenhon tila historiaa. Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa

Case Tenhon tila historiaa. Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa Case Tenhon tila historiaa Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa Tilan toimintaa Suomalaisen suoramyynnin pioneeritila Suoramyyntiä

Lisätiedot

COOPERSECT Spot on TEHOKAS SUOJA ULKOLOISIA JA KÄRPÄSIÄ VASTAAN LAIDUNTAVILLE NAUDOILLE JA LAMPAILLE

COOPERSECT Spot on TEHOKAS SUOJA ULKOLOISIA JA KÄRPÄSIÄ VASTAAN LAIDUNTAVILLE NAUDOILLE JA LAMPAILLE COOPERSECT Spot on TEHOKAS SUOJA ULKOLOISIA JA KÄRPÄSIÄ VASTAAN LAIDUNTAVILLE NAUDOILLE JA LAMPAILLE Ulkoloisten tehokas torjunta Parantaa eläinten kasvua Parantaa eläinten hyvinvointia Poistaa stressiä

Lisätiedot

Vasikan lempeä vieroitus onko sitä?

Vasikan lempeä vieroitus onko sitä? Vasikan lempeä vieroitus onko sitä? Laura Hänninen, dosentti, ELT laura.hanninen @ helsinki.fi Eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelun kliininen opettaja Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin Yliopisto

Lisätiedot

Markkinakehityksestä yleensä

Markkinakehityksestä yleensä Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?

Lisätiedot

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikkakuolleisuuden hallinta Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikan merkitys Kotimaisen naudanlihantuotannon pullonkaula: vasikka ratkaisuina - emolehmätuotannon lisääminen - teuraspainon nosto

Lisätiedot

Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017

Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017 Kotieläintilan kertaus Tuki-infot 2017 Kotieläinten tuet Lypsylehmille maksetaan AB-alueella unionin lypsylehmäpalkkiota C-alueella on sen sijalla maidon pohjoinen tuotantotuki Lypsylehmäpalkkiossa ehtona

Lisätiedot

Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta

Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta Pirjo Korpela Yleistä alkutuotannosta Hygieniapaketin mukaan myynti suoraan kuluttajille on suljettu ulos alkutuotannon toiminnasta Kuitenkin pienimuotoisesta

Lisätiedot

Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus. Terhi Vahlsten, Faba osk.

Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus. Terhi Vahlsten, Faba osk. Suomenkarjan nykytilanne ja tulevaisuus Terhi Vahlsten, Faba osk. Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistys, ISK Perustamiskokous 3.9.1898 Yhdistyksen keskeinen toimintamuoto oli kantakirjaus Kirjattiin mm. tyyppi,

Lisätiedot

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Maidontuotannon kokonaisvaltainen laatu Yhteenveto: Toimintaympäristön tarkastelu- ja ennakointitilaisuus 6/6 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Matti

Lisätiedot

MaitoManagement 2020. Risteytysopas

MaitoManagement 2020. Risteytysopas Risteytysopas Lypsyrotujen risteytys on lisääntynyt maailmalla. Suomessa perimältään heikkotasoisia lypsylehmiä siemennetään yleisesti liharotuisten sonnien siemenellä, mutta eri lypsyrotujen risteyttäminen

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus Eläinten hyvinvointikorvaus 2017 19.1.2017 1 Ei perusehtoja tai lisäehtoja, toimenpiteet samanarvoisia 1-vuotinen sitoumus Noudatettava kaikissa rakennuksissa (myös eri tiloilla) Korvaus maksetaan eläinryhmäkohtaisesti

Lisätiedot

MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA

MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA Paijan Tilateurastamo, Henna ja Juha Paija 31.3.2014 Paijan Tilateurastamo 887-1, Urjala - Perustettu 1995 (sukupolvenvaihdos 2009) - Työllistää yrittäjäperheen

Lisätiedot

Hedelmällisyys ja talous

Hedelmällisyys ja talous Hedelmällisyys tuottamaan 7.10.2014 Toholampi Hedelmällisyys ja talous Juhani Taponen Helsingin yliopisto Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto Kotieläinten lisääntymistiede Hedelmällisyys heikentynyt

Lisätiedot

Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot

Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot Brita Suokas, Luomuinstituutti, Luomupäivät Mikkeli 12.11.2013 Luomuinstituutti / Suokas

Lisätiedot

tuotantoeläinten asialla

tuotantoeläinten asialla tuotantoeläinten asialla Kotieläimistä tuotantoyksiköiksi Ruuantuotantoon käytettävien eläinten määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti, vaikka itse kotieläimet ovat yhä harvemmin osa arkeamme. Syömme lihaa ja

Lisätiedot

Jalostus on merkittävä tuotantopanos

Jalostus on merkittävä tuotantopanos Jalostus on merkittävä tuotantopanos Nuorsonnit poistuvat - genomisonnit tilalle Jalostusohjelma muuttuu Pirkko Taurén pirkko.tauren@faba.fi Jalostustyön vaiheet Seuranta (geneettinen edistyminen) ja muutokset

Lisätiedot

Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti alakouluille

Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti alakouluille Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti alakouluille OPETTAJALLE Tämä vihkonen on alakouluikäisille suunniteltu tieto- ja tehtäväpaketti vuoden 2014 Eläinten viikon teemasta, naudasta. Aineistoa voi käyttää

Lisätiedot

Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit. Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus

Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit. Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus Esityksen sisältö: 1. Johdanto (mm. uusi luomutuki) 2. Luomun kannattavuus tilastojen

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo ETU SEMINAARI 10.5.2012 Helsinki, Säätytalo Terveydenhuolto osana tulevaisuuden laatujärjestelmiä ja auditointeja Tuija Lilja Kehityspäällikkö, laatutoiminnot SAARIOINEN OY Tuotantoeläinten terveydenhuolto

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus - AtriaNauta

Ajankohtaiskatsaus - AtriaNauta Tuomas Herva Ajankohtaiskatsaus - AtriaNauta -Atrian kädenjälkiohjelma -Katse vasikkaan kampanja 2 Vastuullisuus ja alkutuotanto Tuotantotapaohjeet Sopimukset, osto- ja myyntiehdot Tuotannon seuranta tavoitteena

Lisätiedot

TEHOTUOTANTO JA ELÄINTEN OIKEUDET

TEHOTUOTANTO JA ELÄINTEN OIKEUDET TEHOTUOTANTO JA ELÄINTEN OIKEUDET Lämpötilojen ja merenpinnan nousu, sulavat jäävuoret ja jäätiköt sekä muuttuvat merivirrat ja säämallit tekevät ilmastonmuutoksesta vakavimman uhan, joka ihmiskunnan on

Lisätiedot

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ!

PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! PALVELU ON KÄYTETTÄVISSÄ, OLKAA HYVÄ! HENRI PIKKARAINEN p. 044 520 7709 & KIRSI HUOTARI p. 050 547 6566 Miksi Lähiruokadiili? Lähiruokadiili tarjoaa mahdollisuuden ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta.

Lisätiedot

ROTUKARJA investointiohjelma emolehmätiloille

ROTUKARJA investointiohjelma emolehmätiloille ROTUKARJA 2025 -investointiohjelma emolehmätiloille KYSYNTÄ KASVAA NYT ON OIKEA AIKA PANOSTAA ROTUKARJAAN Etsimme ketjuumme tulevaisuuteen katsovia rotukarjan tuottajia, joilla on vahva halu kehittää tilaansa

Lisätiedot

Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia. Katri Strohecker Finn Beef Ay

Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia. Katri Strohecker Finn Beef Ay Simmental rotutavoitteita ja -ominaisuuksia Katri Strohecker Finn Beef Ay Simmental Nuori liharotu Suomessa; ensimmäiset tuotu 1990 Alkuperä Sveitsissä; Simme-joen laakso Simmentaleja n. 40-60 miljoonaa

Lisätiedot

Kiimakierron vaiheet. Esikiima 21.03.2007

Kiimakierron vaiheet. Esikiima 21.03.2007 Kiimakierron vaiheet KIIMANTARKKAILU kiimakierron säätelyn keskus on hypotalamus tuottaa vapauttajahormonia, joka ohjaa aivolisäketta aivolisäkkeen tuottamat hormonit ohjaavat munasarjojen toimintaa kiimakierto

Lisätiedot

Luomunautatilojen seleeniongelmien syyt, seuraukset sekä ratkaisut

Luomunautatilojen seleeniongelmien syyt, seuraukset sekä ratkaisut Luomunautatilojen seleeniongelmien syyt, seuraukset sekä ratkaisut Mistä seleeninpuutos johtuu? Seleeniä on maankuoressa erittäin pieninä, mutta vaihtelevina pitoisuuksina. Luonnossa se esiintyy monessa

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0057/1. Tarkistus. Sofia Ribeiro PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0057/1. Tarkistus. Sofia Ribeiro PPE-ryhmän puolesta 6.2.2019 A8-0057/1 1 Johdanto-osan H kappale H. ottaa huomioon, että kuljetus aiheuttaa eläimille stressiä, koska se altistaa ne hyvinvoinnin kannalta haitallisille tilanteille; ottaa huomioon, että tiettyjen

Lisätiedot

Varmennettu poikiminen osa 3.

Varmennettu poikiminen osa 3. Varmennettu poikiminen osa 3. Mikä menee vikaan? 1. Vasikka on liian iso (lehmä liian pieni) 2. Vasikka on väärässä asennossa (kuolleilla yleisempää, elävilläkin) 3. Vasikka epämuodostunut 4. Kohtu ei

Lisätiedot

Yhteenveto seleenitutkimuksen tuloksista

Yhteenveto seleenitutkimuksen tuloksista Yhteenveto seleenitutkimuksen tuloksista Heidi Härtel Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten kehittäminen -hanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Seleenitutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

SUOMALAINEN FINN ANGUS PIHVILIHA. -luotettavin ja laadukkaini

SUOMALAINEN FINN ANGUS PIHVILIHA. -luotettavin ja laadukkaini SUOMALAINEN FINN ANGUS PIHVILIHA -luotettavin ja laadukkaini 2 Finn Angus tarina Angus-tuottaja etsi toistaan vuosituhannen vaihteessa; Tarttis tehdä jotain! Tila ei elätä perhettä perinteisellä tavalla,

Lisätiedot

Työkaverina lehmä miten nauta toimii?

Työkaverina lehmä miten nauta toimii? Työkaverina lehmä miten nauta toimii? Tiina Karlström Kotieläinagrologi AMK ProAgria Huippuosaaja lypsykarjan ruokinta, terveys ja hyvinvointi Certified CowSignals Master (CowSignals, RobotMilking, YoungStock,

Lisätiedot

Luomun asema tulevalla tukikaudella. Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto

Luomun asema tulevalla tukikaudella. Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto Luomun asema tulevalla tukikaudella Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto Luomuliitto 13 paikallista luomuyhdistystä Luomutuottajien edunvalvontaa ja neuvontaa Pienyritysjäseniä ja elintarvikejalostuksen

Lisätiedot

NAUTAKETJUN TURVALLINEN TOIMINTATAPA HIEHONKASVATUKSEN ULKOISTAMISEN PELISÄÄNNÖT SEINÄJOKI

NAUTAKETJUN TURVALLINEN TOIMINTATAPA HIEHONKASVATUKSEN ULKOISTAMISEN PELISÄÄNNÖT SEINÄJOKI NAUTAKETJUN TURVALLINEN TOIMINTATAPA HIEHONKASVATUKSEN ULKOISTAMISEN PELISÄÄNNÖT SEINÄJOKI 29.03.2016 Nautaketjun turvallinen toimintatapa Tavoitteena luoda eläinliikenteelle yhteiset pelisäännöt tautiriskien

Lisätiedot

Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus

Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus 6.9.2018 Petri Koivisto projektipäällikkö MaitoLiideri-hanke ProAgria Oulu ASKELMERKKEJÄ, MaitoLiideri

Lisätiedot

Täydentävät ehdot -ajankohtaista. Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin

Täydentävät ehdot -ajankohtaista. Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin Täydentävät ehdot -ajankohtaista Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin Elintarvikkeet Eläintilojen vaatimukset Kasvitilojen vaatimukset Loppuvuonna 2017

Lisätiedot

Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät

Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät SIIPISEMINAARI Pasi Saarnivaara.10.017 Kananmunien kulutus 1 kg per henkilö EU 016: 1,6 kg (kuorimunat ja munatuotteet yhteensä) = noin 00 kananmunaa per

Lisätiedot

KYYTÖN LIHA MAKUTESTIN VOITTAJA

KYYTÖN LIHA MAKUTESTIN VOITTAJA KYYTÖN LIHA MAKUTESTIN VOITTAJA Geenivarat hyötykäyttöön: ratkaisut tuote- ja palveluketjun kehittämiseksi (ALKU -hanke) Heli Lindeberg Suomenkarja -tapaaminen 4.8.2016, Ruovesi Hankkeen aktiiviset tutkijat

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI

UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTTAJAPAKETTI TEHOKASTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa helpon, tehokkaan ja älykkään ratkaisun

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus

Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015 Hämeen ELY-keskus 1 MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI (naudat, siat, lampaat, vuohet) Yksi täydentävien ehtojen osa-alueista -> valvontaseuraamukset aiheuttavat

Lisätiedot

Selvitys parsinavettojen taloudellisesta merkityksestä nautasektorilla

Selvitys parsinavettojen taloudellisesta merkityksestä nautasektorilla Selvitys parsinavettojen taloudellisesta merkityksestä nautasektorilla Olli Niskanen ja Anna-Maija Heikkilä MTT Taloustutkimus, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki etunimi.sukunimi@mtt.fi 14.10.2014 MTT

Lisätiedot

Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino

Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus 5.9.2019 Virpi Seppänen, Kalle Leino Miksi eläinten terveyttä /hedelmällisyyttä hoidetaan? Eläin ei saa kärsiä. Ihmisiin ei saa tarttua tauteja. Maidon laatu

Lisätiedot

Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat

Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat IsoValkeinen 26.4.2016 Arja Nuutinen Eläinvalvonnassa katsottavaa Korvamerkit oltava kaikilla tilalla olevilla naudoilla korvissa tai tilattuna,

Lisätiedot

Maito- ja lihaketjun jäljitettävyysjärjestelmät - avoin, todennettava ja vastuullinen alkutuotanto

Maito- ja lihaketjun jäljitettävyysjärjestelmät - avoin, todennettava ja vastuullinen alkutuotanto Maito- ja lihaketjun jäljitettävyysjärjestelmät - avoin, todennettava ja vastuullinen alkutuotanto MMM:n Ruokaketjuhankkeisiin kuuluva kaksivuotinen hanke 2015-2016 Eläinten terveys ETT ry hallinnoi ja

Lisätiedot

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen

Lisätiedot

Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria

Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria Sisältö Turvallinen toimintatapa Eläinten hankinta Terveystodistukset Terveysriskit ja niiden hallinta

Lisätiedot

Eläinten rekisteröinti ja ruhojen hävitys

Eläinten rekisteröinti ja ruhojen hävitys Eläinten rekisteröinti ja ruhojen hävitys Minna Norismaa Yritysneuvoja, maatilat ProAgria Pohjois-Karjala Lähde: Evira (diat joissa ei erillistä mainintaa) Nautaeläinten merkitseminen ja rekisteröinti

Lisätiedot

08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI

08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Ruokinta ja hedelmällisyys 08.10.2014 1 Lehmä tiinehtyy, jos sen kohtu on terve sekä sen ruokinta, energiatasapaino ja terveys ovat kunnossa. Sen jälkeen

Lisätiedot

Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Mikkelin yliopistokeskuksessa

Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Mikkelin yliopistokeskuksessa Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Mikkelin yliopistokeskuksessa Brita Suokas, projektisuunnittelija Luomuvalvonta pakollisesta rutiinista vahvuudeksi luomueläintiloilla-hanke HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS

Lisätiedot

SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat. Quide Lehtikuja

SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat. Quide Lehtikuja SKKY Kevätseminaari 21.3.2013 SER -markkinat Quide Lehtikuja Uusi SER -direktiivi (WEEE -direktiivi) julkaistiin Euroopan Unionin virallisessa lehdessä 24.7.2012 (2012/19/EU) Direktiivi tulee panna täytäntöön

Lisätiedot

Hevosten lääkitys. Ylitarkastaja Henriette Helin-Soilevaara Evira

Hevosten lääkitys. Ylitarkastaja Henriette Helin-Soilevaara Evira Ylitarkastaja Henriette Helin-Soilevaara Evira Lääkkeet ja lainsäädäntö Eläinten lääkitsemisen lainsäädännöllä varmistetaan eläinten hyvinvointia, ihmisten ja eläinten terveyttä, elintarviketurvallisuutta

Lisätiedot

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita Arto Karila yritysneuvoja, tukitiimivastaava ProAgria Etelä-Savo 14.2.2011 ProAgria Etelä-Savo 1 Onnistumisia asiantuntijoiden yhteistyöstä Organisaatioita

Lisätiedot

EU:n nautaela inpalkkiot

EU:n nautaela inpalkkiot EU:n nautaela inpalkkiot 1 EU:n nautaeläinpalkkion hakeminen Kaikkien tuen hakijoiden tulee palauttaa osallistumisilmoitus EU:n nautaeläinpalkkiojärjestelmiin vuonna 2015. EU:n nautaeläinpalkkioita haetaan

Lisätiedot

Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö

Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Mihin Reilua kauppaa tarvitaan?

Mihin Reilua kauppaa tarvitaan? Reilu kauppa ry 2017 Mihin Reilua kauppaa tarvitaan? Maailmassa on noin 800 miljoonaa ihmistä, jotka kärsivät nälästä. Osa heistä on pienviljelijöitä, jotka viljelevät ruokaa muille. He saattavat joutua

Lisätiedot

Yhteenveto sisäloistutkimuksesta

Yhteenveto sisäloistutkimuksesta Yhteenveto sisäloistutkimuksesta Heidi Härtel Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten kehittäminen -hanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Emolehmäkarjojen loistutkimus

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Kilpailukykyinen teollisuus koko ketjun etu? VYR Viljelijäseminaari Miska Kuusela

Kilpailukykyinen teollisuus koko ketjun etu? VYR Viljelijäseminaari Miska Kuusela Kilpailukykyinen teollisuus koko ketjun etu? VYR Viljelijäseminaari 17.2.2016 Miska Kuusela Hypoteesi Viljan tuottajan kannalta on etu*, jos kotimainen viljaa käyttävä teollisuus menestyy**, ja haitta,

Lisätiedot

Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Nykytilanteesta tulevaisuuteen: Maatilojen Kehitysnäkymät vuoteen 2022 Suomen Gallup

Lisätiedot

VASTUULLINEN MAIDONTUOTANTO KELOVAARAN TILALLA P Ä I V I P I I R O N E N

VASTUULLINEN MAIDONTUOTANTO KELOVAARAN TILALLA P Ä I V I P I I R O N E N VASTUULLINEN MAIDONTUOTANTO KELOVAARAN TILALLA P Ä I V I P I I R O N E N TILATIEDOT Peltoa käytettävissä 168 hehtaaria, josta omaa 98 Pellot luomussa vuoteen 2016 (14 vuotta) Siirtyminen IP-viljelyyn (tarkoituksen

Lisätiedot

MIKSI kasvissyöjäksi?

MIKSI kasvissyöjäksi? MIKSI kasvissyöjäksi? Jos lihankulutus pienenisi edes puolet nykyisestä, miljardit eläimet säästyisivät kärsimykseltä ELÄIN TUOTANTOVÄLINEENÄ Nykyisin tuotantoeläimiä kasvatetaan hyvin teollisissa ja luonnottomissa

Lisätiedot

Ruotsin meijeriyhdistys edistää maidontuotantoa ja maitotuotteiden kulutusta. www.svenskmjolk.se/english

Ruotsin meijeriyhdistys edistää maidontuotantoa ja maitotuotteiden kulutusta. www.svenskmjolk.se/english Ruotsin meijeriyhdistys edistää maidontuotantoa ja maitotuotteiden kulutusta www.svenskmjolk.se/english Ruotsin meijeriyhdistyksen asiantuntijatiedon ketju Ravitsemus & gastronomia Maidon laatu Ympäristöasiat

Lisätiedot

HANKE: Maito- ja lihaketjun jäljitettävyys -järjestelmät avoin, todennettava ja vastuullinen alkutuotanto

HANKE: Maito- ja lihaketjun jäljitettävyys -järjestelmät avoin, todennettava ja vastuullinen alkutuotanto HANKE: Maito- ja lihaketjun jäljitettävyys -järjestelmät avoin, todennettava ja vastuullinen alkutuotanto Mavi/MMM:n Ruokaketjuhankkeisiin kuuluva kaksivuotinen hanke 2015-2016 Rahoituksen suuruus 260

Lisätiedot

Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään

Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään Joka viides Suomessa syöty nautakilo on tuontilihaa = markkinoilla on tilaa suomalaiselle tuotannolle Suomen Gallup Elintarviketieto Oy - Lihamarkkinakatsaus

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus 02.04.2015 Materiaalin tekohetkellä lainsäädäntöä ei ole hyväksytty muutokset mahdollisia Eläinten hyvinvointikorvaus Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä

Lisätiedot

Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri

Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri Kustannusten alentaminen Eläinten uudistus Hedelmällisyys Ruokinnan tehokkuus Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

STRATEGIA tiivis

STRATEGIA tiivis STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

Rotuvalinta liharoturisteytyksissä. Jalostuskurssi 2014 Tahkoa tuottoa! 19.3.2014, Nilsiä, Tahkovuori Arto Huuskonen MTT/Kotieläintuotannon tutkimus

Rotuvalinta liharoturisteytyksissä. Jalostuskurssi 2014 Tahkoa tuottoa! 19.3.2014, Nilsiä, Tahkovuori Arto Huuskonen MTT/Kotieläintuotannon tutkimus Rotuvalinta liharoturisteytyksissä Jalostuskurssi 2014 Tahkoa tuottoa! 19.3.2014, Nilsiä, Tahkovuori Arto Huuskonen MTT/Kotieläintuotannon tutkimus 18.3.2014 MAILI -hanke (Kilpailukykyä ja ympäristötehokkuutta

Lisätiedot

Mittarit. Auditointi. Sikavalle haetaan 2013 alkupuolella kansallinen laatujärjestelmä status. Kansallinen laatujärjestelmä

Mittarit. Auditointi. Sikavalle haetaan 2013 alkupuolella kansallinen laatujärjestelmä status. Kansallinen laatujärjestelmä Alustus: Laatujärjestelmä pohjautuu sikaloiden terveydenhuollon seurantajärjestelmään SIKAVAAN, johon kuuluu yli 97 % suomalaisesta sianliha tuotannosta. Sitä ylläpitää Eläintautien torjuntayhdistys ETT

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä voi olla ylpeä ja missä kehitettävää! Hyvät järjestelmät Pitkä ketju osataan Hygienia ja puhtaus Koulutus

Lisätiedot