ELEKTRONISTEN JA MUIDEN JULKAISUJEN MERKITSEMINEN LÄHDELUETTELOON JA LÄHDEVIITTAUKSIIN

Transkriptio

1 Talousoikeuden oppiaine Vaasan yliopisto Sl Professori, dosentti Asko Lehtonen ELEKTRONISTEN JA MUIDEN JULKAISUJEN MERKITSEMINEN LÄHDELUETTELOON JA LÄHDEVIITTAUKSIIN 1. Standardien mukaiset merkitsemistavat Eri tieteenaloilla on ollut omia perinteitä lähdeluetteloiden ja -viittausten merkitsemistavoissa. Samalla tieteenalalla on usein esiintynyt persoonallisia kirjoittajakohtaisia tapoja. Epätietoisuus oikeasta merkitsemistavasta lisääntyi, kun elektroniset julkaisut yleistyivät lähdeaineistona. Epäyhtenäisyyttä on pyritty poistamaan standardeilla, jotka ovat auktoritatiivisia suosituksia ja ohjeita. Suomen standardisoimisliitto on julkaissut kaksi kansallista standardia: SFS 5342 ( ) Kirjallisuusviitteiden laatiminen ja SFS 5831 ( ) Viittaaminen sähköisiin dokumentteihin tai niiden osiin. Näistä standardeista on saatavissa tietoa maksua vastaan, mistä johtuen niiden tunnettuisuus on ollut heikohko. Tutkielman kirjoittamisesta sekä lähteiden merkitsemisestä lähdeluetteloon ja -viittauksiin on julkaistu useita teoksia. Näin on tehty myös oikeustieteen alalla. Monissa ohjekirjoissa ei ole kuitenkaan noudatettu standardeissa suositeltua merkitsemistapaa, vaan teoksen kirjoittaja on voinut modifioida niitä tai esittää useita rinnakkaisia merkintätapoja. Seurauksena on ollut epäyhtenäisyyden säilyminen. Tämä asiantila aiheuttaa epävarmuutta opiskelijoiden keskuudessa, koska heillä ei ole yksiselitteisiä ohjeita. Ensimmäistä kirjallista työtään laativa opiskelija joutuu usein tarpeettoman valintaongelman eteen. Näiden ongelmien poistamiseksi eräät yliopistot ja tiedekunnat ovat julkaisseet standardien mukaisia omia ohjeitaan. Sama vaikutus voi olla esimerkiksi opinto-oppaassa julkaistuilla ohjeilla. Lähteiden merkitsemistavoille ei ole olemassa yhtä ainoata oikeata ohjetta, vaan monien yksityiskohtien osalta voidaan perustellusti esittää useita vaihtoehtoisia tapoja. Kirjoitustyötään aloittava opiskelija tarvitsee mahdollisimman yksiselitteiset ohjeet merkitsemistavoista, jotta hän voisi keskittyä sisällön tuottamiseen muotoseikoilla knoppailemisen sijasta. Jäljempänä esitettävät ohjeet elektronisten julkaisujen merkitsemisestä lähdeluetteloon ja - viittauksiin perustuvat edellä mainittuun kotimaiseen standardiin SFS 5831 ja kansainväliseen standardiin ISO/DIS 690-2, joka koskee elektronisia julkaisuja. Näiden standardien perusteella Vaasan yliopiston julkaisutoimikunta hyväksyi ohjeet lähdeluettelosta ja lähteiden merkitsemisestä tekstiin. Kauppatieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on sittemmin vahvistanut seminaaritöiden ja tutkielmien kirjoitusohjeet. 1) 1) Ohjeiden perustekstin laadinnasta kuuluu kunnia professori Timo Salmelle. - Tutkielmaohjeet ovat saatavissa Internetin välityksellä osoitteessa: - Sanotut ohjeet muodostavat osan käsillä olevan opintomonisteen perusaineistoa.

2 2 2. Lähdeluettelo Elektronisten lähteiden yhteydessä puhutaan jäljempänä osoitteesta, jolla tarkoitetaan domain-, Internet-, Web- eli verkko-osoitetta. Tietoteknisessä merkityksessä on täsmällisin nimitys URL-osoite (URL = Universal Resource Locator), mitä ymmärrettävästi on käytetty standardeissa. Tarkka URL-osoite on tärkeä tieto siksi, että vain sen avulla julkaisu voidaan löytää Internetistä yli 550 miljardin sivuston joukosta. Pitkien osoitetietojen kirjoittamistyötä voi helpottaa kopioimalla URL-osoitteen selaimen osoiteriviltä näppäinyhdistelmällä Ctrl+C (kopioi-komennolla) ja liittämällä sen näppäinyhdistelmällä Ctrl+V (liitä-komennolla) tekstinkäsittelyohjelmassa olevan lähdeluettelon asianomaiseen kohtaan edellyttäen, että selain- ja tekstinkäsittelyohjelma ovat samanaikaisesti avoinna eri ikkunoissa. Osoitteen kopioinnilla vältetään myös kirjoitusvirheet. Lähdeluettelon laadinnassa voidaan noudattaa seuraavia ohjeita: Julkaisut sijoitetaan lähdeluetteloon tekijän sukunimen mukaan aakkosjärjestykseen. Aakkosjärjestyksessä noudatetaan sen kielen tapaa, jolla tutkielma on kirjoitettu. Saman tekijän julkaisut sijoitetaan aikajärjestykseen. Saman kirjoittajan samana vuonna ilmestyneet julkaisut erotetaan toisistaan pienin kirjaimin, jotka sijoitetaan painovuoden perään (esim. 1999a, 1999b jne.). Jos samalla lähteellä on useita kirjoittajia, ensimmäisestä kirjoitetaan ensin Sukunimi, sitten Etunimi (-nimet) tai Alkukirjaimet. Seuraavat nimet kirjoitetaan järjestyksessä Etunimi Sukunimi. Tekijöiden nimet erotetaan toisistaan pilkulla paitsi viimeinen nimi &-merkillä. Tekijän nimi merkitään siinä muodossa, mitä hän itse käyttää. Kirjojen englanninkielisen nimen substantiivit kirjoitetaan isoin alkukirjaimin. Sarjajulkaisussa oleva artikkeli kirjoitetaan ilman ylimääräisiä isoja kirjaimia, julkaisusarjan nimen substantiivit kirjoitetaan isoilla alkukirjaimilla. Lähdetiedot merkitään kokonaisuudessaan teoksen julkaisemiskielellä Erillisteos ("kirja") Tiedot lähteistä esitetään seuraavassa järjestyksessä: (Tähdellä [*] merkityt tiedot eivät ole pakollisia. Muutkin ovat pakollisia vain, jos ne esiintyvät ko. julkaisussa.) "Perinteiset" lähteet Tekijä(t) Julkaisuvuosi Julkaisun nimi Painos (jos muu kuin ensimmäinen) Kustannuspaikka Kustantaja Elektroniset lähteet Tekijä(t) Julkaisuvuosi Julkaisun nimi Viestintyyppi Painos (jos muu kuin ensimmäinen) Kustannuspaikka Kustantaja Päivitysaika (jos eri päivityksiä)

3 3 *Sivumäärä *Huomautukset *ISBN Siteerausaika *Huomautukset Saatavuus ja osoite (access) *ISBN tai vastaava Painettu kirja: Tekijän sukunimi, Etunimi (-nimet) tai Alkukirjaimet (julkaisuvuosi). Julkaisun nimi. Painos. Kustannuspaikka: Kustantaja. Brealey, Richard A. & Stewart C. Myers (1991). Principles of Corporate Finance. New York etc.: McGraw-Hill Inc. Heinisuo, Rami & Kai Ekholm (1997). Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuja nro 40. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kartio, Leena (2001). Esineoikeuden perusteet. 2. painos. Helsinki: Talentum Media Oy. Leidhammar, Börje (1995). Bevisprövning i taxeringsmål. Stockholm: Fritzes Förlag AB. Saarnilehto, Ari (2009). Sopimusoikeuden perusteet. 7. painos. Helsinki: Talentum. Markkinointisyistä saattaa kustantajan käyttämä tavaramerkki tai aputoiminimi olla teoksessa hyvin näkyvillä, kun taas kustannusyhtiön toiminimi voi olla vaikeasti löydettävissä. Joskus kirjasta löytyy vain tavaramerkki. Esimerkkinä voidaan mainita tunnusmerkkien Kauppakaari, Lakimiesliiton Kustannus ja Talentum käyttö eräinä aikoina. Tällaisessa tapauksessa voidaan pitää kohtuullisena vaatimuksena sitä, että opiskelija selvittää vain käyttämästään kirjasta löytyvän nimikkeen. Tavaramerkin kulloisenkin omistajan selvittäminen ei kuulune tutkielmatason tehtäviin. Huomautuksena voidaan merkitä tieto julkaisusarjasta, mikä helpottaa lähteen löytämistä. Varsinkin yliopistojen ja monien virastojen julkaisusarjoissa ilmestyneiden teosten hankintaa edistää julkaisusarjatieto, koska näitä julkaisuja ei ole useinkaan kirjakaupoissa ja koska julkaisusarjatieto ilmaisee usein myös teoksen myynti- tai saantipaikan (esim. ao. yliopiston). Monet kirjastot luetteloivat teoksia julkaisusarjatietojen perusteella. Elektroninen julkaisu: Tekijän sukunimi, Etunimi (-nimet) tai Alkukirjaimet (julkaisuvuosi). Kirjan nimi [viestintyyppi]. Painos. Kustannuspaikka: Kustantaja, päivitysaika [siteerausaika]. Saatavuus ja osoite. Päivitys- ja siteerausajan merkitseminen ei ole tarpeellista silloin, kun elektroninen lähde pysyy muuttumattomana. Näillä tiedoilla on merkitystä vain silloin, kun teoksesta on ilmestynyt useita versioita (päivityksiä) tai sitä muutetaan toistuvasti.

4 4 Lehtonen, Asko (2002). Tietokoneiden ja tietokoneohjelmien hankintamenon verokohtelusta henkilö- ja elinkeinoverotuksessa [on line]. Vaasa: Vaasan yliopisto. Saatavissa Internetissä: <URL: Salmi, Timo (1993). A Comparative Review of the Finnish Expenditure-Revenue Accounting [online]. Vaasa, Finland: University of Vaasa. Available from Internet: <URL: uwasa.fi/~ts/comp/comp.html >. Salmi, Timo & Ilkka Virtanen (1996). Deriving the Internal Rate of Return from the Accountant's Rate of Return: a Simulation Testbench; The Turbo Pascal Programs [online]. Vaasa: University of Vaasa [cited ]. Available from Internet: <URL: Kausijulkaisuun tai aikakauslehteen kuuluva artikkeli "Perinteiset" lähteet Tekijä(t) Julkaisuvuosi Julkaisun nimi Kausijulkaisun nimi Volyymi:numero, sivut *Huomautukset *ISSN Elektroniset lähteet Tekijä(t) Julkaisuvuosi Julkaisun nimi Kausijulkaisun nimi Viestintyyppi Volyymi:numero Päivitysaika (jos eri päivityksiä) Siteerausaika Sijainti kausijulkaisussa *Huomautukset Saatavuus ja osoite *ISSN Painettu artikkeli: Tekijän sukunimi, Etunimi tai Alkukirjaimet (vuosi). Kirjoituksen nimi. Kausijulkaisun nimi. Volyymin numero: vihkon numero, ensimmäisen sivun numero-viimeisen sivun numero. Oikeustieteen alalla on paljon julkaisuja, joihin ei ole merkitty volyymin tai vuosikerran numeroa. Tällöin on tyydyttävä mainitsemaan julkaisemisvuosi ja vihkon numero. Vihkon numero tulee mainita erityisesti silloin, kun sivunumerointi ei ole juokseva vuoden alusta sen loppuun. Gautschi, David A. (1981). Specification of patronage models for retail centre choice. Journal of Marketing Research 8:2, Lehtonen, Asko (1998a). Veropetossäännöksen muutokset. Lakimies 1998:8, Tuomisto, Jarmo (2002a). Ulosoton kiertämistä koskevan UL 4:9:n säännöksen soveltamiskäytäntöä I. Oikeustieto 2002:6, 8-11.

5 Elektronisessa muodossa julkaistu artikkeli: 5 Tekijän sukunimi, Etunimi tai Alkukirjaimet (vuosi). Kirjoituksen nimi. Kausijulkaisun nimi [viestintyyppi] Volyymin numero:vihkon numero [siteerausaika], sijainti. Saatavuus ja osoite. Price-Wilkin, John (1994). Using the World-Wide-Web to Deliver Complex Eletronic Documents: Implications for Libraries. The Public-Access Computer Systems Review 5:3 [online] [cited ], Available from Internet: <URL: gopher://info.lib.uh.edu:70/00/articles/e-journals/uhlibrary/pacsreview /v5/n3/pricewil.5n3>. Lehtonen, Asko (1998b). Veropetossäännöksen muutokset. Lakimies 1998:8 [on line]. Saatavissa Internetissä: <URL: Tuomisto, Jarmo (2002b). Ulosoton kiertämistä koskevan UL 4:9:n säännöksen soveltamiskäytäntöä I. Oikeustieto 2002:6 [on line]. Saatavissa Internetissä: <URL: Kokoomateokseen sisältyvä artikkeli "Perinteiset" lähteet Elektroniset lähteet Artikkelin tekijä(t) Artikkelin tekijä(t) Julkaisuvuosi Julkaisuvuosi Artikkelin nimi Artikkelin nimi Kokoomateoksen nimi Kokoomateoksen nimi Viestintyyppi Sivut, joilla artikkeli on Kokoomateoksen toimittaja(t) Kokoomateoksen toimittaja(t) Painos (jos ei ensimmäinen) Painos (jos ei ensimmäinen) Kustannuspaikka Kustannuspaikka Kustantaja Kustantaja Päivitysaika (jos useita päivityksiä) Siteerausaika Sijainti kokoomateoksessa *Huomautukset *Huomautukset Saatavuus ja osoite *ISBN *ISBN Painettu artikkeli: Tekijän sukunimi, Etunimi tai Alkukirjaimet (julkaisuvuosi). Artikkelin nimi. Teoksessa: Kokoomateoksen nimi, sivut. Kokoomateoksen toimittaja(t). Kustannuspaikka: Kustantaja. Kokoomateosten toimittajan nimen jälkeen merkitään lyhenne (toim.). Vieraskielisenä julkaistujen teosten yhteydessä käytetään asianomaisen kielen mukaista lyhennettä, koska sitä on käytetty teoksen kansilehdellä. Lyhenne on ruotsiksi red. (redaktör), englanniksi Ed. (Editor) ja saksaksi Hrsg. (Herausgeber). Ilmaisu Teoksessa: on ruotsinkielisissä julkaisuissa I: ja englanninkielisissä In:.

6 6 Abler, R. F. (1974). The geography of communications. In: Transportation Geography, Comments and Readings, Ed. Michael E. Eliot-Hurst. New York etc.: McGraw-Hill. Kulla, Heikki (1998). Hallintomenettely ja perusoikeudet. Teoksessa: Perusoikeuspuheenvuoroja, Toim. Pekka Länsineva ja Veli-Pekka Viljanen. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Julkisoikeuden sarja A n:o 32. Turku: Turun yliopisto. Lehtonen, Asko (2000). Veron torjunta ja verosuunnittelu oikeudellisessa systematiikassa. Teoksessa: Pohjois-Suomen tuomarikoulu. Julkaisuja 4/2000, Toim. Ahti Saarenpää. Rovaniemi: Lapin yliopisto ja Rovaniemen hovioikeus. Viljanen, Veli-Pekka (2002a). Onko sananvapaus poliittinen perusoikeus? Teoksessa: Viestintäoikeus, Toim. Heikki Kulla ym. Helsinki: WSOY Lakitieto. Artikkeli elektronisessa kokoomateoksessa: Tekijän sukunimi, Etunimi tai Alkukirjaimet (julkaisuvuosi). Artikkelin nimi. Teoksessa: Kokoomateoksen nimi [viestintyyppi]. Kokoomateoksen toimittaja. Kustannuspaikka: Kustantaja [Siteerausaika]. Sijainti kokoomateoksessa. Saatavuus ja osoite. McConnell, W. H. (1993). Constitutional history. In: The Canadian Encyclopedia [CD-ROM]. Macintosh version 1.1. Toronto: McClelland & Steward. Viljanen, Veli-Pekka (2002b). Onko sananvapaus poliittinen perusoikeus? Teoksessa: Viestintäoikeus [on line]. Toim. Heikki Kulla ym. Helsinki: WSOY Lakitieto. Saatavissa Internetissä: <URL: Julkaisematon teos (lähde) Julkaisemattoman teoksen käsite ei ole yksiselitteinen. Rajanveto-ohjeena voidaan käyttää tekijänoikeuslain 8 :n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan teos katsotaan julkaistuksi, kun sen kappaleita tekijän suostumuksella on saatettu kauppaan tai muutoin levitetty yleisön keskuuteen. Vallitsevan kannan mukaan julkaiseminen edellyttää, että ns. perinteisestä teoksesta (esim. kirjasta ja äänilevystä) on valmistettu useita kappaleita, jotka on levitetty yleisön keskuuteen. Tällaista levittämistä on mm. kirjojen saattaminen lainattaviksi kirjastossa. Tutkielman ainoan kappaleen asettaminen kirjastoon yleisön saataviin ei ole julkaisemista. Lisensiaattityö tulee julkaistuksi sillä, että siitä kopioidaan (monistetaan) 30 kappaletta, jotka jaetaan esim. yliopiston kansliasta halukkaille. Kirjallisen esitelmän laatiminen ja esittäminen suullisesti ei ole myöskään julkaisemista mutta kylläkin julkistamista. Sen sijaan julkaisemista on konferenssiesitelmän tai luentomateriaalin kopioiminen (monistaminen) ja sen jakaminen konferenssin tai luentotilaisuuden osanottajille. Merkitystä ei ole sillä seikalla, millä tekniikalla teoskappaleet on valmistettu. Ne voivat olla paperille painettuja kirjoja tai CD-ROM-levylle tallennettuja kirjallisia teoksia eli digitaalisessa muodossa. Digitaalinen teos tulee julkaistuksi myös silloin, kun se tallennetaan Internet-palvelimelle,

7 7 jossa on se on yleisön saatavissa. Teoskappaleita valmistavat tällöin käyttäjät, kun he tulostavat teoksen paperille tai tallentavat sen omalle levykkeelleen. 2) Lähteestä tulisi kotimaisen standardin (SFS 5831) mukaisesti antaa riittävät tiedot dokumentin tai muun lähteen tunnistamiseksi ja tarvittaessa löytämiseksi tarkistuksia varten. Julkaisemattomaan lähteeseen voidaan soveltaa tarkoitukseen sopivaa merkintätapaa saatavissa olevien tietojen perusteella. "Perinteiset" lähteet Tekijä(t) Vuosi Teoksen nimi Paikka *Sivumäärä *Huomautus julkaisutilanteesta Saatavuus Elektroniset lähteet Tekijä/Lähettäjä Lähettämisaika Viestin nimi Viestintäjärjest. Viestintyyppi Muu tekijä/vastaanottaja Lähettämispaikka Siteerausaika Sijainti viestintäjärjestelmässä *Huomautus Saatavuus ja osoite Perinteinen lähde: Backman, Eero (2002). Laiminlyönnin rangaistavuus. Esitelmä Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan täydennyskoulutustilaisuudessa Rikoslain uusi yleinen osa pääpiirteittäin Turussa Lehtimaja, Lauri (2001). Eduskunnan oikeusasiamiehen Lauri Lehtimajan puhelinhaastattelu Elektroninen lähde: Esimerkki: Pritchard, Sarah (1995). Your request for information about ISO standards [online]. Message to: Margaret Morrison. 18 February 1995 [cited 3 March 1995]. Personal communication "Tekijätön" teos (tai teos jossa yhteisö on tekijänä) Standardissa SFS 5342 on ohjeet viittaamisesta mm. patentteihin, karttoihin, tilastoihin, standardeihin, valtiopäiväasiakirjoihin, lakeihin jne. Virallisjulkaisut merkitään yleensä sarjan nimen taikka julkaisijan tai organisaation nimen perusteella. Esimerkiksi oikeustieteessä vakiintuneen kannan mukaan komiteanmietinnöt merkitään lähdeluetteloon sarjan nimen "komiteanmietintö" perusteella. Tällöin kaikki käytetyt komiteanmietinnöt tulevat aikajärjestyksessä samaan paikkaan lähdeluetteloa, mistä ne on vaivatonta löytää. 2) Komiteanmietintö 1987:8: 90-94; Rahnasto 2002: 183; Rognstad 1999: 64-66; Seipel 1990: 47; Wagle & Ødegaard 1997: 252.

8 8 Painettu lähde: Suomen virallinen tilasto (Official statistics of Finland) VI C: 104, I. Väestölaskenta Yleiset demografiset tiedot. Helsinki: Tilastokeskus, Liiketaloustieteellinen tutkimuslaitos (1967). Suomen keskus- ja vaikutusaluejärjestelmä. Summary: The system of functional centres and areas in Finland. Valtakunnan suunnittelutoimiston julkaisusarja A: 19, VIII s. Lainopillisista virallisjulkaisuista on oikeustieteessä vakiintuneet tietyt merkintätavat. Lähteet voidaan merkitä ns. täyspitkinä nimikkeinä. Nyttemmin on yleistynyt sellainen merkintätapa, että lähdeluettelossa käytetään virallisjulkaisun sarjaa koskevaa lyhennettä. Lyhenteen sisältö ilmenee lyhenneluettelosta, joka tosin laaditaan vain silloin, kun käytettyjä lyhenteitä on runsaasti. Esimerkkejä täyspitkistä nimikkeistä: Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. HE 309/1993 vp. Helsinki: Valtion painatuskeskus. Komiteanmietintö 1987:39. Yritysverotuksen uudistamiskomitean mietintö. Helsinki: Valtiovarainministeriö. Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 25 hallituksen esityksestä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. PeVM 25/1994 vp - HE 309/1993 vp. Helsinki: Valtion painatuskeskus. Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 1994:13. Kansainvälisen verotuksen uudistamistyöryhmän väliraportti. Helsinki: Valtiovarainministeriö. Verotiedote 2/1997. Arvonlisäverovelvollinen ja työnantaja. Maksu- ja ilmoitusohje. Verohallituksen julkaisu 796. Helsinki: Verohallitus. Vuosi-ilmoitusten täyttöopas. Verohallituksen julkaisu 811. Helsinki: Verohallinto. Esimerkkejä virallisjulkaisuista, joiden sarja on merkitty lyhenteitä käyttäen: HE 309/1993 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. Helsinki: Valtion painatuskeskus. PeVM 25/1994 vp. Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 25 hallituksen esityksestä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. HE 309/1993 vp. Helsinki: Valtion painatuskeskus. VM 13/1994. Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 1994:13. Kansainvälisen verotuksen uudistamistyöryhmän väliraportti. Helsinki: Valtiovarainministeriö.

9 9 Elektroninen lähde: Arvonlisäverovelvollisen opas Verohallinnon julkaisu [on line]. Helsinki: Verohallinto. Saatavissa Internetissä: <URL: /Arvonlisaverotus/Arvonlisaverovelvollisen_opas_2011(16309)>. HE 162/1991 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi kilpailunrajoituslaiksi. Teoksessa: Suomen Laki CD-ROM 1/2002 [CD-ROM]. Helsinki: Kauppakaari Oy. Päivitysaika helmikuu HE 96/2002 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle verkkotunnuslaiksi sekä viestintähallinnosta annetun lain 2 :n muuttamisesta [on line]. Helsinki: Edita Publishing Oy. Saatavissa Internetissä: <URL: LaVM 28/2002 vp. Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. HE 44/2002 vp [on line]. Helsinki: Eduskunta. Saatavissa Internetissä: <URL: /lavm_28_2002_p.shtml>. LiVM 23/2002 vp. Liikennevaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä verkkotunnuslaiksi sekä viestintähallinnosta annetun lain 2 :n muuttamisesta. HE 96/2002 vp [on line]. Helsinki: Eduskunta. Saatavissa Internetissä: <URL: PeVL 54/2002 vp. Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä verkkotunnuslaiksi sekä viestintähallinnosta annetun lain 2 :n muuttamisesta. HE 96/2002 vp [on line]. Helsinki: Eduskunta. Saatavissa Internetissä: <URL: Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 12/2002. Kilpailukykyiseen verotukseen. Tuloverotuksen kehittämistyöryhmän muistio [on line]. Helsinki: Valtiovarainministeriön vero-osasto. Saatavissa Internetissä: <URL: /01_julkaisut/075_verotus/27615/27616_fi.pdf> Kausijulkaisut (kokonaisuutena) Kun viitataan esim. vuosikirjan tai aikakauslehden kaikkiin tai useisiin vuosikertoihin, viiteluettelossa mainitaan kokonaisuutena ao. kausijulkaisun tiedot eikä jokaista vihkoa erikseen. Volyymin ja vihkon numerot sekä sivunumerot merkitään tekstiviitteeseen. "Perinteiset" lähteet Kausijulkaisun nimi *Julkaiseva yhteisö Kustannuspaikka *Kustantaja Elektroniset lähteet Kausijulkaisun nimi *Julkaiseva yhteisö Viestintyyppi Painos/Versio Kustannuspaikka Kustantaja

10 10 Julkaisuaika *Sarja *ISSN Julkaisuaika Siteerausaika *Sarja *Huomautukset Saatavuus ja osoite *ISSN tms. Painettu julkaisu: Esimerkki: Virittäjä. Helsinki: Kotikielen seura, ISSN Elektroninen julkaisu: Esimerkki: Journal of Technology Education [online]. Blacksburg (Va): Virginia Polytechnic Institute and State University, [cited March 15, 1995]. Semi-annual. Available from Internet: <URL: gopher://borg.lib.vt.edu:70/1/jte>. ISSN Lähdeviittausten merkitseminen alaviitteisiin ja tekstiin 3.1. Lähdeviitteiden tarkoitus Lähdeviittaukset kuuluvat tieteellisen rehellisyyden perusvaatimuksiin. Tämä vaatimus asetetaan myös opinnäytetöille. Dokumentoinnin avulla ilmaistaan, mistä lähteestä on saatu omassa tekstissä esitetyt ajatukset, ideat, perustelut ja siteeratut sanamuodot. Hyvään tapaan kuluu se, että toisen henkilön kirjoituksia, lausumia ja tutkimustuloksia ei esitetä omina. Sääntönä voidaan pitää sitä, että mitä orjallisemmin seurataan tiettyä lähdettä, sitä avoimempaa lähdeviittausta tarvitaan. Lainauksia eli sitaatteja saa tekijänoikeuslain 22 :n mukaan ottaa julkistetusta teoksesta hyvän tavan mukaisesti ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Sitaatteja voidaan käyttää omien ajatusten tai jonkin seikan perustelemiseksi, asian havainnollistamiseksi sekä arvostelevassa tai kritisoivassa tarkoituksessa. Lainauksen pituudelle ei voida esittää tarkkoja mittoja, vaan se riippuu siteerauksen tarkoituksesta. Oma kirjoitus ei voi kuitenkaan koostua pelkästään sitaateista. Lainausoikeutta käytettäessä on lähde mainittava hyvän tavan mukaisesti ja laajuudessa, mitä edellytetään tekijänoikeuslain 11 :n 2 momentin säännöksessä. Lähde mainitaan sitaatin yhteydessä, vaikka tekijänoikeudellisesti riittävänä on pidetty lähdemaininnan sijoittamista lähdeluetteloon. Lakeihin ja asetuksiin sekä viranomaisen päätöksiin ja lausumiin ei ole tekijänoikeutta, mutta niitä hyödynnettäessä tulisi vakiintuneen tavan mukaan käyttää lähdeviittauksia. Toisen tekstin käyttämistä ilman lähdetietoja kutsutaan plagioinniksi. 3) Dokumentoinnin tiheydestä tai runsaudesta esiintyy erilaista käytäntöä. Jokaisen virkkeen erillinen viitoittaminen on yleensä liioittelua. Tietyn asiakohdan perusteena on voitu käyttää useampaa lähdettä, jotka kaikki tulisi mainita. Lähdeviittauksia ei tarvita perus- ja yleis- 3) Lainaus- eli siteerausoikeudesta ks. tarkemmin esim. Haarmann 2001:

11 11 tietojen ja notoristen seikkojen esittämiseksi. Rajanveto yleistiedon ja ns. erityistiedon välillä ei ole yksiselitteinen. Jotakin kysymystä on voitu käsitellä lähes samalla tavalla esimerkiksi 5-10 lähteessä. Niiden kaikkien mainitseminen lähdeviitteessä ei ole yleensä tarkoituksenmukaista, koska viiteaparatuuri tulisi liian raskaaksi. Tällöin siirryttäneen monesti myös yleistiedon puolelle. Lähdeviittauksia ei käytetä ilmaisemaan pelkästään sitä, mistä omassa tekstissä oleva tieto on saatu. Viittaukseen voidaan sisällyttää maininta siitä, että joku muu kirjoittaja on kokonaan tai osittain toisella kannalla Lähdeviittausten sijoittaminen Lähdeviittaukset voidaan sijoittaa a) alaviitteisiin tai b) tekstiin. Oikeustieteen perinteessä on ollut yleisempää käyttää alaviitteitä, kun taas monilla muilla tieteenaloilla lähdeviittaukset merkitään vain suoraan tekstiin. Jotkut kirjoittajat ovat tottuneet merkitsemään lähdeviittaukset tekstikappaleiden väliin omiin sisennettyihin kappaleihin. Tämän viittaustavan haittana on pidetty sitä seikkaa, että sen avulla ei pystytä yksilöimään edeltävän tekstikappaleen yhteen virkkeeseen tai muuhun osaan liittyvää lähdettä. Lähdeviitteitä sisältävät omat kappaleet edellyttävät ylimääräisiä kappalevälejä, mikä laventaa tarpeettomasti julkaisun pituutta. Toisinaan alaviitteinä ilmaistavat lähdeviittaukset on sijoitettu lukujen loppuun tai koko kirjoituksen loppuun (ns. loppuviitteet). Tämä merkitsemistapa oli ymmärrettävää menneinä aikoina, jolloin tekstinkäsittelyohjelmissa ei ollut alaviitetekniikkaa. Nykyisin tähän sijoitteluun ei ole tietokoneohjelmista johtuvia tarpeita, koska alaviitteiden numerointi ja sijoittelu sivuille sekä sivujen taitto on ohjelmissa automatisoitu. Luvun tai koko tekstiin loppuun sijoitettuja lähdeviittauksia on pidetty hankalana lukijan kannalta, koska viittausten etsintä on vaivalloista. Loppuviitteitä on siten aiheellista välttää, jos kirjoituksesta halutaan tehdä informatiivinen. Tekstissä lähdeviittaukset sijoitetaan yleensä sulkeissa virkkeen tai koko tekstikappaleen loppuun. Lähdeviite merkitään kappaleen loppuun, jos koko kappale perustuu viitattavaan lähteeseen tai lähteisiin. Jos taas lähdeviittaus koskee vain yhtä virkettä tai edeltäviä virkkeitä, niin viittaus merkitään virkkeen loppuun. Lähdeviittauksen sijoituspaikka riippuu siten siitä, miten suuri osa tekstistä perustuu asianomaiseen lähteeseen tai lähteisiin. Dokumentoinnin eli lähdeviittausten lisäksi alaviitteitä on käytetty lisähuomautusten tekemiseen. Jälkimmäiset eli ns. keskustelevat alaviitteet voivat sisältää kirjoittajan omia sivuhuomautuksia tai muuta lisätietoa. Sivuhuomautukset saattavat olla lähteiden kommentointia. Lisätiedot voivat koskea yksityiskohtia tai poikkeuksia, joita ei ole asianmukaista ottaa varsinaiseen tekstiin. Alaviitteessä on mahdollista selittää tekstissä käytettyä käsitettä tai tarkastelutapaa. Alaviite voi olla samalla kertaa sekä dokumentoiva että keskusteleva, mikä on alaviitteiden käytön etu Lyhyet ja pitkät lähdeviitteet Oikeustieteessä on aikaisemmin käytetty pitkiä lähdeviittauksia, joissa on mainittu tekijän sukunimi ja teoksen nimi osittain tai kokonaan taikka aikakauslehden nimi tai lyhenne ja ilmes-

12 12 tymisvuosi sekä sivunumero. Muilla tieteenaloilla yleisesti käytetty ns. Harvardin järjestelmä eli ns. nimi-vuosijärjestelmä on saamassa jalansijaa myös oikeustieteessä. Tässä järjestelmässä käytetään lyhyitä lähdeviittauksia eli viitteeseen merkitään vain kirjoittajan sukunimi ja julkaisuvuosi sekä sivunumero. Sivunumeron eteen ei ole tarpeen kirjoittaa s. -merkintää, vaan se voidaan korvata julkaisuvuoden jälkeisellä kaksoispisteellä. Muut bibliografiset tiedot ilmenevät lähdeluettelosta. Harvardin järjestelmän etuna on pidetty sitä, että viitteestä ilmenee välittömästi, minkä ikäisestä lähteestä on kysymys. Harvardin järjestelmän kiistaton etu on lähdeviitteen lyhyys, mikä tuottaa säästöjä niin viittauksen laatimisvaiheessa kuin julkaisua monistettaessa. Tämä etu on todella merkittävä, kun kysymys on elektronisen julkaisun pitkästä domain- eli URL-osoitteesta, minkä käyttöä suositeltiin vielä 1990-luvun loppupuolella. Tarkka URL-osoite voi olla parin tekstirivin pituinen, mikä aiheutti tarpeettomia laatimis-, tavutus- ja tilaongelmia. Harvardin järjestelmän mukainen merkintätapa synkronisoi lähdeviitteen erinomaisella tavalla lähdeluettelossa mainittuihin lähteisiin, jos jälkimmäisten alkuun on myös merkitty tekijän nimi ja vuosiluku. Tällöin ei myöskään tarvitse erikseen merkitä asianomaisen lähteen loppuun sulkuihin sitä lyhennettä, jota on käytetty lähdeviitteessä. URL-osoite on julkaisupaikkaa vastaava bibliografinen tieto, mitä ei ole yleensäkään tapana merkitä lähdeviitteeseen eikä se myöskään ole tarpeellinen elektronisen lähteen yhteydessä. Lähdeviitteiden merkitsemisessä voidaan noudattaa seuraavia ohjeita: 1. Lähdeluettelossa on mainittava jokainen lähde, johon tekstissä on viitattu. Jokaisesta lähdeluettelossa mainitusta lähteestä tulee olla ainakin yksi viittaus tekstissä. 2. Tekstissä viitataan lähteisiin merkitsemällä sulkeisiin kirjoittajan sukunimi ja painovuosi, kaksoispiste ja sivu tai sivut, joita on käytetty. Viitattaessa koko kirjoitukseen sivunumeroita ei tarvita. Sivunumeroinnin tarkkuudessa noudatetaan yleensä seuraavia tapoja: - Viitattu asia on kokonaisuudessa yhdellä sivulla. Esimerkki: Saarnilehto 2009: Viitattu asia on kokonaisuudessaan kahdella tai useammalla erikseen mainittavilla sivuilla. Esimerkki: Saarnilehto 2009: (Viitattu asia on näillä kolmella sivulla.) - Jos dokumentoinnin kohteena olevaa asiaa on käsitelty laajassa lähdeteoksessa lukuisissa paikoissa, saatetaan tarkkojen sivunumerointien sijasta käyttää latinan kielen sanaa passim (= siellä täällä, paikoitellen ja hajallaan ), minkä ilmaisun käyttöä ei suositella opinnäytetöissä. 3. Elektroninen lähde mainitaan alaviitteessä ja tekstin sisällä kuten "perinteinen" lähde. Viitteeseen ei merkitä elektronisen lähteen domain- eli URL-osoitetta, vaan se ilmaistaan täydellisenä lähdeluettelossa. Jos elektronisessa julkaisussa on tekstiä hyvin pitkästi ilman sivunumerointia, kuten HTMLmuotoisessa julkaisussa, niin tällöin voidaan mainita sivunumeron sijasta sopivaa tunnistustietoa, esim. luvun numeroa. Pdf-muotoisessa elektronisessa julkaisussa on yleensä kiinteä sivunumerointi, jota voidaan käyttää viitteessä samalla tapaa kuin painetun julkaisun yhteydessä. Esimerkki: - painettu julkaisu: Wikström 1999: elektroninen julkaisu: Timonen 1998: 142 tai HE 194/2001: Yleisperustelut luku 4.3.

13 13 HTML-muotoisia asiakirjoja ei ole aiheellista käyttää silloin, kun sama dokumentti on saatavissa myös pdf-muodossa. Esimerkkinä voidaan mainita hallituksen lakiesitykset, jotka ovat saatavissa eduskunnan palvelimelta ja Edilexistä myös pdf-muodossa. 4. Jos samalla lähteellä on useita kirjoittajia, lähdeviittaukseen merkitään ensimmäisellä kerralla kaikki kirjoittajat. Myöhemmillä kerroilla voidaan mainita vain ensimmäinen kirjoittaja ja merkintä ym. (vieraskielisissä et al.), ilmestymisvuosi ja sivut, - esim. ensimmäinen viittaus Linnakangas, Juanto & Laatikainen 1995: ja - myöhemmin viitattaessa Linnakangas ym. 1995: Jos tekstiin yleistetään jokin asia useista lähteistä tai muutoin alaviitteessä viitataan useisiin lähteisiin, lähteet merkitään kirjoitusten ilmestymisvuoden mukaisessa aikajärjestyksessä tai aakkosjärjestyksessä. Jos samalta vuodelta on useita julkaisuja, nämä lähteet sijoitetaan aakkosjärjestykseen, mikäli käytetty sijoitusperuste on ollut aikajärjestys. Viitteet erotetaan toisistaan puolipisteillä. Esimerkki: Saarnilehto 2009: 36; Kartio 2001: Saman tekijän eri kirjoitukset erotetaan toisistaan vuosilukujen avulla ja merkitään ilmestymisjärjestyksessä. Saman kirjoittajan samana vuonna ilmestyneet julkaisut erotetaan pienin kirjaimin. Esimerkki: Tolonen 1970a: 32; Tolonen 1970b: 45; Tolonen 1970c: Jos lähteeseen ei ole merkitty varsinaista tekijää, tekstissä viitataan tähän lähdeluettelossa esiintyvillä alkusanoilla. HE 194/2001: 2; KM 1/1997: 23; PeVL 26/1998: 3; VaVM 31/2001: Viittauksen luonnetta voidaan säädellä käyttämällä lyhenteitä. Toisin sanoen viitteissä voidaan ilmoittaa, onko lähde samalla tai toisella kannalla kuin kirjoittaja. Viittaussanoja koskevilla lyhenteillä tarkoitetaan yleensä seuraavia seikkoja: - ks. (= katso): lähde on samalla kannalla kuin kirjoittaja tai kirjoittajan ja lähteen välillä ei ole ainakaan merkittävää mielipide-eroa; viite ohjaa lukijaa hakemaan samansuuntaista tietoa lähteestä; tätä viittauslyhennettä ei ole tarpeen käyttää silloin, kun noudatetaan Harvardin järjestelmää, vaan lyhenne voidaan jättää tarpeettomana pois (ns. oletusarvo), - ks. myös : lähde on samansuuntaisella tai välittävällä kannalla, Esimerkki: Ks. myös Kulla 1998: vrt. (= vertaa): lähde on tällöin poikkeavalla tai vastakkaisella kannalla kuin kirjoittaja; viite ohjaa hakemaan tekstissä sanotusta poikkeavaa tietoa lähteestä, ja Esimerkki: Vrt. Wikström 1999: toisin tai vrt. toisin : näillä ilmaisuilla korostetaan yleensä sitä, että lähde on eri kannalla kuin kirjoittaja. Esimerkki: Vrt. toisin Timonen 1998: Useamman virkkeen käsittävä suora lainaus voidaan erottaa muusta tekstistä kirjoittamalla lainaus sisennettynä ja tiheämmällä rivivälillä lainausmerkkien sisään. 10. Lainkohtiin viittaamisessa on ollut kirjavuutta viime vuosina. Perinteellisistä viittaustavoista poikkeamiseen on vaikuttaneet ns. elektronisissa tietovarastoissa omaksutut käytännöt. Pahana tiennäyttäjänä oli oikeudellinen tietopankki Finlex, jossa ei noudatettu kieliopin sääntöjä, vaan asiat ratkaistiin hakuohjelmiin liittyvien tarpeiden perusteella. Eräissä myöhemmissä digitaalispohjaisissa informaatiovarastoissa on omaksuttu omaperäisiä merkitsemistapoja, joiden perusteena on saattanut olla ohjelman suunnittelijan kehittämät variaatiot. Tällaisissa tietovarastoissa esiintyviä merkintätapoja ei pitäisi noudattaa lainopillista tekstiä kirjoitettaes-

14 14 sa. Pahimpia ongelmia ovat olleet sanojen taivutusten (sijamuotojen) ja välimerkkien puuttuminen sekä lukujen ja -merkin liiallinen käyttö. Kysymys oli alkeellisiin hakuohjelmiin liittyneistä tietoteknisistä valinnoista. Lainkohtiin viittaaminen tulisi yhdenmukaisuuden vuoksi tapahtua samalla tapaa siitä riippumatta, onko tietolähteenä käytetty perinteellistä painettua lakikirjaa ja säädöskokoelmaa vaiko digitaalista informaatiovarastoa (esim. CD-ROM-levykettä tai tietopankkia). Suositeltavia lainkohtien viittaustapoja ovat seuraavat: a) Lainkohtaan viittaaminen silloin, kun kaikki pykälät on numeroitu juoksevasti: - Tuloverolain 50 ; lyhenteenä: TVL Tuloverolain 50 :n 2 momentti; lyhenteenä: TVL 50 :n 2 mom. tai TVL Tuloverolaissa käytetään lukujaotusta, mutta sitä ei oteta huomioon lainkohtiin viitattaessa, koska lukujaotus ei vaikuta pykälien numerointiin. Digitaalispohjaisissa säädöskokoelmissa on lukujaotusta käytetty hakuohjelman tunnistetietona tai säädös on voitu tallentaa erillisiksi tiedostoiksi lukujaotuksen mukaisesti. Nämä ovat pelkästään tietoteknisiä ratkaisuja. -merkki on lyhenne, joka taipuu Suomen kielen sääntöjen mukaisesti. Taivutuspääte erotetaan kaksoispisteellä pykälä-merkistä - Esimerkki: EVL 3 :n mukaan tai EVL 3 :ssä. Pykälä-merkkiä ei tule sijoittaa pykälänumeron eteen, vaikka sitä käytettiin vanhassa Finlexissä ( :50'). Tämä johtui tarpeesta tehdä lainkohdasta ns. tunnistetieto hakuohjelmalle. b) Lainkohtiin viittaaminen siinä tapauksessa, kun laissa on useampia lukuja ja luvuttain juokseva pykälänumerointi: - Kirjanpitolain 5 luvun 1 ; lyhenteenä: KPL 5:1. - Osakeyhtiölain 8 luvun 6 ; lyhenteenä: OYL 8:6. Lyhenteessä erotetaan luku- ja pykälänumero toisistaan kaksoispisteellä ilman välilyöntejä. Lyhenne 5:1" luetaan seuraavasti: 5 luvun 1 pykälä. Tämän lyhenteen 5:1" perään ei ole tarpeen liittää -merkkiä, koska pykälä-sana tulisi ilmaistua tarpeettomasti kahteen kertaan. - Kirjanpitolain 6 luvun 1 :n 2 momentti; lyhennettynä: KPL 6: Osakeyhtiölain 8 luvun 1 :n 2 momentti; lyhennettynä: OYL 8:6.2. Lyhenteessä erotetaan pykälä- ja momenttinumero toisistaan pisteellä. Lyhenne 6:1.2" taipuu niin kuin muutkin lyhenteet. Taivutuspääte erotetaan kaksoispisteellä. - Esimerkki: KPL 6:1.2:n mukaan tai OYL 8:6.2:n nojalla. Lyhenteen 6:1.2" perään ei tule enää liittää -merkkiä, koska ilmaisu luettaisiin 6 luvun 1 pykälän 2 momentti pykälä. -merkki olisi tällöin vain tarpeetonta koristelua.

15 15 LÄHDELUETTELO (esimerkkejä) Annola, Vesa Antero (2003). Sopimuksen dynaamisuus. Talousoikeudellinen rakennetutkimus sopimuksen täydentymisestä ja täydentymisen ohjaamisesta. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Yksityisoikeuden julkaisusarja A:107. Vaasa: Vesa Antero Annola. Arvonlisäverovelvollisen opas Verohallinnon julkaisu [on line]. Helsinki: Verohallinto. Saatavissa Internetissä: <URL: /Arvonlisaverotus/Arvonlisaverovelvollisen_opas_2011(16309)>. Haarmann, Pirkko-Liisa (1992). Tekijänoikeus, lähioikeudet ja oikeus valokuvaan. Helsinki: Lakimiesliiton Kustannus. Haarmann, Pirkko-Liisa (2001). Immateriaalioikeuden oppikirja. 3. uudistettu painos. Helsinki: Talentum Media Oy. HE 162/1991 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi kilpailunrajoituslaiksi. Teoksessa: Suomen Laki CD-ROM 1/2002 [CD-ROM]. Helsinki: Kauppakaari Oy. Päivitysaika helmikuu HE 309/1993 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. Helsinki: Valtion painatuskeskus. HE 96/2002 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle verkkotunnuslaiksi sekä viestintähallinnosta annetun lain 2 :n muuttamisesta [on line]. Helsinki: Edita Publishing Oy. Saatavissa Internetissä: <URL: Heinisuo, Rami & Kai Ekholm (1997). Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuja nro 40. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Herler, Brita Kristiina (2001). Upphovsrättsligt skydd av digitala musikaliska verk vid marknadsföring i Internet. Acta Wasaensia No. 89. Rättsvetenskap 2. Handelsrätt. Vasa: Vaasan yliopisto. Kartio, Leena (2001). Esineoikeuden perusteet. 2. painos. Helsinki: Talentum Media Oy. Komiteanmietintö 1987:8. Tietotekniikka ja tekijänoikeus. Teosten luominen ja käyttö tietokoneen avulla tietokoneohjelmien, tiedostojen ja tietokantojen sekä integroitujen piirien suoja. Tekijänoikeuskomitean IV osamietintö. Helsinki: Opetusministeriö. Komiteanmietintö 1987:39. Yritysverotuksen uudistamiskomitean mietintö. Helsinki: Valtiovarainministeriö. Kulla, Heikki (1998). Hallintomenettely ja perusoikeudet. Teoksessa: Perusoikeuspuheenvuoroja, Toim. Pekka Länsineva ja Veli-Pekka Viljanen. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Julkisoikeuden sarja A n:o 32. Turku: Turun yliopisto.

16 16 LaVM 28/2002 vp. Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. HE 44/2002 vp [on line]. Helsinki: Eduskunta. Saatavissa Internetissä: <URL: /lavm_28_2002_p.shtml>. Lehtonen, Asko (1998a). Veropetossäännöksen muutokset. Lakimies 1998:8, Lehtonen, Asko (1998b). Veropetossäännöksen muutokset. Lakimies 1998:8 [on line]. Saatavissa Internetissä: <URL: Lehtonen, Asko (2000). Veron torjunta ja verosuunnittelu oikeudellisessa systematiikassa. Teoksessa: Pohjois-Suomen tuomarikoulu. Julkaisuja 4/2000, Toim. Ahti Saarenpää. Rovaniemi: Lapin yliopisto ja Rovaniemen hovioikeus. Lehtonen, Asko (2002). Tietokoneiden ja tietokoneohjelmien hankintamenon verokohtelusta henkilö- ja elinkeinoverotuksessa [on line]. Vaasa: Vaasan yliopisto. Saatavissa Internetissä: <URL: Leidhammar, Börje (1995). Bevisprövning i taxeringsmål. Stockholm: Fritzes Förlag AB. LiVM 23/2002 vp. Liikennevaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä verkkotunnuslaiksi sekä viestintähallinnosta annetun lain 2 :n muuttamisesta. HE 96/2002 vp [on line]. Helsinki: Eduskunta. Saatavissa Internetissä: <URL: McConnell, W.H. (1993). Constitutional history. In: The Canadian Encyclopedia [CD-ROM]. Macintosh version 1.1. Toronto: McClelland & Steward. PeVL 54/2002 vp. Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä verkkotunnuslaiksi sekä viestintähallinnosta annetun lain 2 :n muuttamisesta. HE 96/2002 vp [on line]. Helsinki: Eduskunta. Saatavissa Internetissä: <URL: PeVM 25/1994 vp. Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 25 hallituksen esityksestä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. HE 309/1993 vp. Helsinki: Valtion painatuskeskus. Rahnasto, Ilkka (2002). Internet-oikeuden perusteet. 3. uudistettu painos. Helsinki: Talentum Media Oy. Rognstad, Ole-Andreas (1999). Spredning av verkseksemplar. Om konsumpsjon av rettigheter i eksemplar av vernede åndsverk. Oslo: Cappelen Akademisk Forlag. Saarnilehto, Ari (2009). Sopimusoikeuden perusteet. 7. painos. Helsinki: Talentum. Seipel, Peter (1990). Databasrätt. Fokus på upphovsrätt och avtal. Institutet för Rättsinformatik. IRI-rapport 1990:6. Stockholm: Stockholms universitet.

17 17 Tuomisto, Jarmo (2002a). Ulosoton kiertämistä koskevan UL 4:9:n säännöksen soveltamiskäytäntöä I. Oikeustieto 2002:6, Tuomisto, Jarmo (2002b). Ulosoton kiertämistä koskevan UL 4:9:n säännöksen soveltamiskäytäntöä I. Oikeustieto 2002:6 [on line]. Saatavissa Internetissä: <URL: Wagle, Anders Mediaas & Magnus Ødegaard jr. (1997). Opphavsrett i en digital verden. Oslo: Cappelen Akademisk Forlag as. Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 1994:13. Kansainvälisen verotuksen uudistamistyöryhmän väliraportti. Helsinki: Valtiovarainministeriö. Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 12/2002. Kilpailukykyiseen verotukseen. Tuloverotuksen kehittämistyöryhmän muistio [on line]. Helsinki: Valtiovarainministeriön vero-osasto. Saatavissa Internetissä: <URL: /01_julkaisut/075_verotus/27615/27616_fi.pdf>. Verotiedote 2/1997. Arvonlisäverovelvollinen ja työnantaja. Maksu- ja ilmoitusohje. Verohallituksen julkaisu 796. Helsinki: Verohallitus. Wikström, Kauko (1999). Yleiset opit verotuksessa ja vero-oikeudessa. Johdatus verotuksen ja vero-oikeuden teoreettisiin ja käytännöllisiin yleisiin oppeihin. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Julkisoikeuden julkaisusarja A:33. Turku: Turun yliopisto. Viljanen, Veli-Pekka (2002a). Onko sananvapaus poliittinen perusoikeus? Teoksessa: Viestintäoikeus, Toim. Heikki Kulla ym. Helsinki: WSOY Lakitieto. Viljanen, Veli-Pekka (2002b). Onko sananvapaus poliittinen perusoikeus? Teoksessa: Viestintäoikeus [on line]. Toim. Heikki Kulla ym. Helsinki: WSOY Lakitieto. Saatavissa Internetissä: <URL: