Toimintasuunnitelma 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma 2015"

Transkriptio

1 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2015 Sisältö: Johdanto Suomen Nuorisoseurat ry:n ylläpitämä aluetoimisto Pohjois-Karjalassa aloittaa kolmannen toimintavuotensa. Joensuussa sijaitsevan aluetoimiston tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden äänitorvena maakunnassa sekä nuorisoseurojen lähipalvelujen tuottajana. Aluetoimisto innostaa, kannustaa, tukee ja mahdollistaa seurojen toimintaa. Pohjois-Karjalassa toimii 23 nuorisoseuraa ja niissä noin jäsentä. Näistä jäsenistä hieman yli puolet on nuorisoikäisiä (alle 29 -vuotiaita). Toimintaa järjestetään yhdeksän kunnan alueella (maakunnassa 13 kuntaa). Joensuun seutu on maakunnallisesti selkeästi vahvin, alueella toimii yhdeksän nuorisoseuraa, lähes puolet kaikista maakunnan jäsenistä, ja nuorisoikäisistä jopa 75 % asuu keskuskaupungin ympärillä. Nuorisoseurat 2020 Aluetoimisto on omalta osaltaan rakentamassa sitä järjestöä, jonka peruspilarit on Nuorisoseurakokous määritellyt. Toiminta perustuu ja kehittyy koko ajan kohti nuorisoseurajärjestön toiminta-ajatusta, visiota, arvoja ja kärkihankkeiden painopistealueita. Jotta nuorisoseurat olisivat merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija myös Pohjois-Karjalassa, on jo olemassa olevan kerhotoiminnan tukeminen sekä erityisesti uuden toiminnan kehittäminen ja laajentaminen yhdessä paikallisten seurojen kanssa aluetoimiston tärkein tehtävä. 1

2 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1 Harrastustoiminta Tavoite: Edistämme harrastustoiminnan käynnistymistä, ylläpitoa ja kehittämistä AVI Tuki paikalliseen harrastustoimintaan, Aluetoimisto hakee ja vastaa tuen jakamisesta paikallisten seurojen yhteyshenkilöt lasten ja nuorten paikalliseen kerhotoimintaan, jota toteutetaan maakunnan nuorisoseuroissa. Aluetoimisto voi toimia myös paikallisten ohjaajien palkanmaksajana. Tavoite: Missä nuoret, siellä nuorisoseurat. Jokainen lapsi, nuori ja aikuinen on tervetullut nuorisoseuratoimintaan. Lisäämme aktiivisten jäsenten määrää ja pyrimme saamaan kontakteja nuoriin, jotka eivät jo ole järjestön jäseniä tai toiminnan piirissä: * Avoimet ohjaajatapaamiset yhteistyökumppaneille * KNoppi -koulutuksen aktiivinen markkinointi myös ulospäin ja yhteistyössä oppilaitosten kanssa * Luova lava lapsille -leirit avoimia kaikille ja niiden kautta hyvä mahdollisuus tutustua järjestön toimintaan ja mahdollisesti aloittaa myös paikallisesti uutta kerhotoimintaa. * RIEMU Lastenkulttuurikiertue tekee yhteistyötä taas uusien alakoulujen kanssa ja tätä kautta saamme myös toimintaamme tunnetuksi. * Nuorten Tasavalta -tempaus osallistaa yleisön * Näymme aktiivisesti mediassa ja eri verkostoissa. 1.2 Koulutus ja ohjaajahuolto Tavoite: Kehitämme ja järjestämme ohjaajakoulutusta. Pidämme huolta ohjaajien jaksamisesta ja virkistäytymisestä ohjaajahuollon avulla. Panostamme uusien ohjaajien rekrytointiin ja perehdytykseen. KNoppi Itä-Suomi 2015 Järjestetään Itä-Suomen alueen aluetoimistojen kanssa yhteistyönä uusien ohjaajien peruskoulutus. Tuetaan uusien ohjaajien sijoittumista ohjaajiksi paikallisiin seuroihin Jakso 1, Iisalmi Itä-Suomen aluetoimistot, KNoppi-kouluttajat 2

3 Jakso 2, Kuopio Jakso 3, Joensuu Osallistujia alueelta: 4 hlö KNoppi kouluttajakoulutus, Kustannetaan maakunnan kouluttajille valtakunnallinen koulutus ja pyritään saamaan maakuntaan yksi uusi kouluttaja. Osallistujia alueelta: 3 hlö Vauvasirksus virikekurssi, Joensuu Järjestetään virikekurssi vauvasirkuksesta. Osallistujia alueelta: 8 hlö Alueelliset ohjaajatapaamiset Järjestetään Itä-Suomen aluetoimistojen kanssa yhteistyössä harrastusalakohtaiset ohjaajatapaamiset. Ohjaajatapaamisissa kehitetään toimintaa ja virkistäydytään. Itä-Suomen tanssiväen tapaaminen , Joensuu Osallistujia alueelta: 5 hlö Itä-Suomen teatteriväen tapaaminen, , Kuopio (Kallava) Osallistujia alueelta: 2 hlö Valtakunnalliset ohjaajapäivät Kustannetaan edellisenä vuotena valittu maakunnan vuoden ohjaajan osallistumismaksu valtakunnallisille ohjaajapäiville. Harrastusalakohtaiset ohjaajakoulutukset Tiedotetaan osaamiskeskusten järjestämistä harrastusalakohtaisista ohjaajakoulutuksista. Ajankohdat ja lisätiedot: Osallistujavuorokausia alueelta: 10 vrk KNoppi kouluttajat, kouluttaja Itä-Suomen aluetoimistot Aluetoimisto 1.3 Kehittäminen ja hanketoiminta Tavoite: Otamme käyttöön kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin soveltuvia olemassa olevia toimintamalleja. Olemme aktiivinen toimija eri verkostoissa. Koululaisten lakisääteisen iltapäiväkerhotoiminnan aloittaminen Kartoitamme mahdollisuudet aloittaa koululaisten lakisääteisen iltapäivätoiminnan tarjoaminen Joensuussa syksyllä

4 Kake2020 -hankkeen valmistelu Joensuun kantakaupungin alueelle on valmisteilla kansalaistoimijalähtöinen kehittämisohjelma KaKe. Ollaan mukana valmistelemassa hanketta yhdessä yhteistyökumppaniyhdistysten kanssa. 1.4 Tapahtumat Tavoite: Järjestämme lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia. Teemme paikallista nuorisoseuratoimintaa näkyväksi ja tunnetuksi. Tanssimyräkkä 21.2., Joensuu Järjestetään lasten ja nuorten alueellinen tanssikatselmustapahtuma, joka kokoaa yhteen eri tanssilajien harrastajat. Tarjotaan laadukkaat puitteet esiintymiseen, ammattilaisista koostuva raati palautteenantoon sekä mahdollisuus nähdä toisten esityksiä. Osallistujia alueelta: 25 ryhmää, 200 hlö, raatilaiset Nuorten Tasavalta -tempaus, Joensuu Järjestetään nuorisoseuratoimintaa esittelevä tempauspäivä paikallisessa ostoskeskuksessa. Esiintymässä ja osallistamassa paikallisia harrastajia. Samalla kerätään varoja nuorisoseuratoimintaan. Osallistujia alueelta: 150 hlö Luova lava lapsille -leirit Aluetoimisto vastaa maakunnassa viiden monitaidepäiväleirin (yht. 25 vrk) tuotetun konseptin mukaisesti yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Osallistujia alueelta: 50 hlö Luova lava lapsille yhteisesitys 13.6., Joensuu Leirien aikana harjoitellun yhteisesityksen näytöspäivä Joensuussa. Osallistujia alueelta: 35 hlö Yleisötavoite: 150 hlö RIEMU Lasten kulttuurikiertue Järjestetään viidellä eri alakoululla kiertue, jonka tavoitteena on täydentää koulujen taidekasvatusta sekä tarjota kulttuuripalveluja keskusten ulkopuolella. Osallistujia alueelta: hlö koordinaattori, ohjaajat koordinaattori, ohjaajat, ohjaajat 4

5 Valtakunnalliset tapahtumat Folklandia , Hki-Tallinna Osallistujia alueelta: 45 hlö Yli 16-vuotiaiden kansantanssiryhmien luokittelut, huhtikuu Osallistujia alueelta: 2 ryhmää, 25 hlö Lasten Kalenat , Lappeenranta Osallistujia alueelta: 60 hlö Tanssimania , Tampere Osallistujia alueelta: 35 hlö 1.5 Kansainvälinen toiminta Tavoite: Toimimme niin, että kulttuurien välinen vuorovaikutus on toimintamme vakiintunut osa. Luomme kulttuurisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksia, niin että jokainen lapsi ja nuori voi osallistua kansainväliseen tai monikulttuuriseen toimintaan. Kansainvälisen nuorten kansantanssiryhmien tapaamisen toteutus kesällä 2016 Aloitetaan Erasmus + -rahoitteisen nuorisovaihdon suunnittelu kesälle 2016 Joensuuhun. Nuorisovaihdon teemana on kansantanssi., paikalliset nuoret 2. Järjestötoiminta 2.1 Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan tuki Tavoite: Nostamme esiin vapaaehtoistoimintaa ja -toimijoita positiivisella tavalla. Vapaaehtoistyön palkitseminen Valtakunnallisten tunnustusten esitykset Aluetoimisto tekee esityksiä valtakunnallisten tunnustusten saajista alueelta. Maakunnalliset tunnustukset Paikallisilta toimijoilta kerättyjen esitysten, valtuutetut perusteella alueen valtuutetut yhdessä n kanssa valitsevat vuoden nuorisoseuran, vuoden nuorisoseuralaisen ja vuoden nuorisoseurateon maakunnasta. Ansio- ja tunnustusmerkkien jako Aluetoimisto kannustaa paikallisia toimijoita hakemaan merkkejä ja puoltamalla näitä. Jäsenten osallistumisen mahdollistaminen aluetoimiston toiminnan suunnitteluun Hyödynnetään sosiaalisen median mahdollisuuksia sekä seuratapaamisia alueellisen kuulemisen foorumeina ja kanavina. Turvataan jäsenkentän 5

6 mahdollisuus vaikuttaa aluetoimiston toimintaan. Tavoite: Jokainen lapsi, nuori ja aikuinen on tervetullut nuorisoseuratoimintaan. Tuhat nuorisoikäistä jäsentä Tavoitteena on rikkoa nuorisoikäisen jäsenen raja ja täyttää nuorisojärjestön määritelmä (2/3 osaa jäsenistä alle 29- vuotiaita) vuoteen 2020 mennessä. Kasvu tapahtuu panostamalla harrastaviin jäseniin ja maakunnan kasvualueisiin. Otettava haltuun lapsiperheiden suosimia alueita Nuorisoseuratoimintaa on tuettava erityisesti niiden seurojen alueella, joilla on kasvupotentiaalia. Lisäksi on perustettava uutta toimintaa sinne, missä väestörakenne on toiminnan kannalta edullinen. Tuplattava nuorisoikäisten harrastusryhmät 50 uutta kerhoa ka. 10 hlö / ryhmä -> 100 toimintaryhmää, tällä hetkellä alle 29-v. toimintaryhmiä 50 kpl. Innostettava, koulutettava ja sitoutettava mukaan 30 uutta ohjaajaa ka. 1 ohjaaja / 2 ryhmää -> 50 ohjaajaa, tällä hetkellä nuorisoikäisten ohjaajia 20 hlö. 2.2 Jäsenpalvelut Tavoite: Edistämme hyvää yhteishenkeä innostamalla. Haemme aktiivisesti palautteen antamisen ja saamisen paikkoja ja kehitämme toimintaa laadukkaasti. Seurakäynnit Vuonna 2015 panostetaan seurakäynneissä niihin seuroihin, joiden kanssa yhteistyössä kehitetään nuorisoikäisten harrastustoimintaa. Seurakäyntejä: 15 kpl 2.3 Kehittäminen ja hanketoiminta Tavoite: Syvennämme kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön asiantuntevuutta. Valtakunnalliset koulutustapahtumat Toiminnanjohtaja osallistuu valtakunnallisille työntekijäpäiville ja liiton valtuuston kokouksiin tai muihin koulutustilaisuuksiin. Nuorisoseurakokous 2015 Osallistujia alueelta: 5 hlö 6

7 3. Viestintä ja vaikuttaminen 3.1 Viestintä Tavoite: Teemme paikallista nuorisoseuratoimintaa näkyväksi paikallisesti, alueellisesti sekä valtakunnallisesti. Kerromme toiminnastamme avoimesti ja aktiivisesti. Nuorisoseurojen kuukausitiedotteet Aluetoimisto huolehtii, että liiton tiedotteet tulevat alueen toimijoille. Aluetiedote Aluetiedote lähetetään 4 krt vuodessa Ohjaajakirje Ohjaajakirje lähetetään tammikuussa Seuralainen -jäsenlehti Seuralainen -jäsenlehteen kootaan loppu vuodesta ja siihen kootaan juttuja maakunnan vuoden tapahtumista ja onnistumisista. Kotisivut Ylläpidetään kotisivuja osoitteessa Uutisoidaan alueen toiminnasta myös valtakunnallisilla kotisivuilla ja tiedotetaan alueen tapahtumat myös tapahtumakalenterissa. Sosiaalinen media Hyödynnetään aktiivisesti sosiaalisen median mahdollisuuksia toiminnassa ja viestinnässä. Medianäkyvyys Tiedotetaan aktiivisesti toiminnasta. Näkyvyys mediassa: Aluetoimisto: 5 juttua Alueen nuorisoseurat: 10 juttua Alueen sivujen ylläpitäjät, alueen nuorisoseurat 3.2 Vaikuttaminen Tavoite: Olemme aktiivinen toimija erilaisissa verkostoissa Osallistuminen verkostoihin Nuorisoseurat näkyvät ja vaikuttavat erilaisissa maakunnallisissa tai nuorisoalan verkostoissa: Pohjois-Karjalan järjestöpäivät Joensuun nuorisojärjestöjen tapaamiset 7

8 Oppilaitosyhteistyöpäivät (PKKY, Humak, ISY) 4. Hallinto ja talous 4.1 Hallinto Tavoite: Vapaaehtoiset luottamushenkilöt ovat järjestön keskeinen voimavara. Alueneuvottelukunta Alueen valtuutetuista muodostuva alueneuvottelukunta kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa ennen valtuuston kokouksia., valtuutetut Keskusseuran hallinto Toiminnanjohtaja vastaa keskusseuran hallinnosta ja välittömistä toimista., johtokunta 4.2 Talous ja varainhankinta Tavoite: Ja rjesto rakenne ja resurssit turvaavat toimintamme elinvoimaisuuden. Tasapainoinen talous ja laaja rahoituspohja. Toiminnan tuotot Tuotot muodostuvat laajasta rahoituspohjasta: 20 % osallistumismaksut 20 % avustukset 9 % omatoiminen varainhankinta 14 % jäsenmaksut 37 % valtionapu Nuorten Tasavalta -kampanja 2015 Nuorten Tasavalta -arpajaiset o Seurojen myymät kpl o Aluetoimiston myymät 200 kpl Nuorten Tasavalta -lipaskeräys o Seurojen keräyspotti o Aluetoimiston keräyspotti 500 Toiminnanjohtaja, alueen nuorisoseurat 4.3 Toimisto ja henkilöstö Tavoite: Nuorisoseurajärjestössä työskentelee motivoitunut henkilöstö kaikilla organisaatiotasoilla. Henkilöstön osaamisesta ja työhyvinvoinnista pidetään huolta. Järjestö on kiinnostava ja houkutteleva työnantaja. Toimisto Pohjois-Karjalan aluetoimisto sijaitsee Joensuussa (Papinkatu 5, Joensuu). Toimisto on vuokrattu puoliksi Nuorisoseura 8

9 Motoran kanssa. Henkilöstö Aluetoimistossa työskentelee vakituisesti yksi työntekijä. Tämän lisäksi tapahtumiin ja koulutuksiin palkataan määräaikaisia työntekijöitä. Aluetoimisto tarjoaa myös aktiivisesti paikkoja erilaisiin harjoittelu- ja työssäoppimisjaksoihin alan opiskelijoille., 1 htv koordinaattori, 0,1 htv ohjaaja (10 hlö), 0,1 htv kouluttajat (2 hlö), 0,01 htv raatilaiset (6 hlö), 0,01 htv yht.18 hlö,1,2 htv 5. Liitteet Alueen koulutus ja tapahtumakalenteri Tuloskortti 9

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3.

Lisätiedot

Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015

Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015 Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015 KÄRKIHANKKEET - ASKELMERKKEJÄ TULEVAISUUTEEN Yhteisenä visionamme on, että Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija vuonna 2020. Olemme

Lisätiedot

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry:n tehtävänä on tukea eri tavoin sen jäsenyhdistyksiä

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Stadin Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2017 Johdanto Stadin Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN YHTEENVETO 2014. Suomen Nuorisoseurat ry / Pohjois-Karjalan aluetoimisto

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN YHTEENVETO 2014. Suomen Nuorisoseurat ry / Pohjois-Karjalan aluetoimisto TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN YHTEENVETO 2014 Suomen Nuorisoseurat ry / Pohjois-Karjalan aluetoimisto Johdanto Vuosi 2014 oli Suomen Nuorisoseurat ry:n Pohjois-Karjalassa ylläpitämän aluetoimiston

Lisätiedot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Stadin Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2019 Johdanto Stadin Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden

Lisätiedot

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura

Lisätiedot

Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2013-2015

Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2013-2015 Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2013-2015 Suomen Nuorisoseurat ry:n sääntöjen mukaan Nuorisoseurakokous päättää liiton toiminnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Stadin Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Johdanto Stadin Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena omalla toimialueellaan Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2015

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2015 Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2015 1 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Vaikuttaminen ja viestintä 4. Hallinto ja talous 5. Liiton

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016 Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016 1 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-,harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1. Kulttuuri- ja harrastustoiminta 1.2. Koulutus ja ohjaajahuolto 1.3. Tapahtumat

Lisätiedot

Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus. Valtuustojen kevätkokoukset 19.5.2012 Helsinki

Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus. Valtuustojen kevätkokoukset 19.5.2012 Helsinki Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus Valtuustojen kevätkokoukset 19.5.2012 Helsinki Organisaatiouudistus Hallitukset asettivat työryhmän syksyllä 2008 Työryhmän esitys lokakuussa 2009 Keskustelu syysvaltuustoissa

Lisätiedot

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013

KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2017

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2017 Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2017 1 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia oman alueensa paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää

Lisätiedot

Nuorisoseurat Keski-Suomi Toimintasuunnitelma 2016

Nuorisoseurat Keski-Suomi Toimintasuunnitelma 2016 Nuorisoseurat Keski-Suomi Toimintasuunnitelma 2016 1 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti sekä kehittää ja mahdollistaa

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa.

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa. Suomen Nuorisoseurojen Liitto OHJESÄÄNTÖ Hallitus LIITON HUOMIONOSOITUKSET 1. Vuoden Nuorisoseura Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa

Lisätiedot

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille -leirit Kerhotoiminnan Opas Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille kerhotoiminta Nuorisoseuroissa Luova lava -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja kerhotoimintaa,

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013 Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013 1 (22) Sisältö: Johdanto Nuorisoseurat 2020 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2 Kerhotoiminta 1.3

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2015 Nuorisoseurat Keski-Suomi. 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta. Harrastustoiminta

VUOSIKERTOMUS 2015 Nuorisoseurat Keski-Suomi. 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta. Harrastustoiminta VUOSIKERTOMUS 2015 Nuorisoseurat Keski-Suomi 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Harrastustoiminta Tavoitteenamme oli, että nuorisotyö on tavoitteellista kasvatus ja harrastustoimintaa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintakertomus 2015

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3. Kehittäminen

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012

Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012 Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012 Yleistä Liiton toiminnan perustana päättyneellä kolmivuotiskaudella on ollut Helsingin nuorisoseurakokouksen vuonna 2009 hyväksymä kolmivuotisohjelma

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Luova lava lapsille Kerhotoiminnan opas

Luova lava lapsille Kerhotoiminnan opas Luova lava lapsille Kerhotoiminnan opas 1 Luova lava lapsille kerhotoiminta Nuorisoseuroissa Luova lava -toiminta on Nuorisoseurojen esittävien taiteiden leiri- ja kerhotoimintaa, jossa sisältönä on pääosin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Stadin Nuorisoseurat Toimintakertomus 2016 Sisältö: Johdanto Stadin Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden

Lisätiedot

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. 1 Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2 Sisällysluettelo JOHDANTO 3 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 6 TAVOITTEET 7 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 7 1.2. Kerhotoiminta

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020

Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020 1 Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020 Nuorisoseurajärjestön strategia 2 Saatesanat Nuorisoseurajärjestön systemaattinen kehitystyö sai todellisen sysäyksen syksyllä 2009, kun koko järjestön

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot

Ehdokkaita vuoden nuorisoseuraksi voivat asettaa kaikki Suomen Nuorisoseurat ry:n jäsenyhdistykset.

Ehdokkaita vuoden nuorisoseuraksi voivat asettaa kaikki Suomen Nuorisoseurat ry:n jäsenyhdistykset. Suomen Nuorisoseurat ry OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 28.8.2015 SUOMEN NUORISOSEURAT RY:N HUOMIONOSOITUKSET 1. Vuoden Nuorisoseura Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.

Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna. Vuosi on kääntynyt kohti loppuaan, on aika rauhoittua viettämään joulua. Takana on jälleen tapahtumarikas vuosi, kiitos siitä kaikille teille, jotka olette olleet mukana toteuttamassa nuorisoseuratoimintaa

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Suomen Nuorisoseurat ry Toimintakertomus 2013 1 (20) Sisältö: Johdanto Nuorisoseurat 2020 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2 Kerhotoiminta 1.3 Koulutus

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari 5.12.2008 -kehittämispäällikkö Elina Pajula Aktiivisesti Pohjois-Karjalassa toimii 375 sosiaali-

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Kuntastrategia 2022 URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Vetovoima Lähipalvelut Elinvoimaisuus Asukaslähtöisyys YRITYSTOIMINTA Edistämme kasvua ja yhteistyötä PALVELUT Varmistamme lähipalvelut kuntalaisille TALOUS

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

Suomenruotsalainen nuorisoseurajärjestö. Finlands Svenska Ungdomsförbund FSU rf

Suomenruotsalainen nuorisoseurajärjestö. Finlands Svenska Ungdomsförbund FSU rf Suomenruotsalainen nuorisoseurajärjestö Tervetuloa nuorisoseuraliikkeen pariin! Nuorisoseuraliike tarjoaa poliittisesti sitoutumatonta kulttuuri- ja nuorisotoimintaa. Suomessa on 270 nuorisoseuraa, joissa

Lisätiedot

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma 2017 2018 Tuusula on noin 40 000 asukkaan ja yli 2 700 yrityksen kasvuhakuinen, luova ja käytännönläheinen kulttuurikunta Keski-Uudellamaalla. Sijaintimme Helsinki- Vantaan

Lisätiedot

Aluetoimistojen toimintakertomukset 2013

Aluetoimistojen toimintakertomukset 2013 Suomen Nuorisoseurat ry. Aluetoimistojen toimintakertomukset 2013 Keski-Suomi Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Uusimaa TOIMINTAKERTOMUS 2013 Aluetoimisto: Keski-Suomi Keskeiset alueelliset toiminnot ja toimenpiteet

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Nuorisoseurajärjestön toiminnan painopisteet ja tavoitteet

Nuorisoseurajärjestön toiminnan painopisteet ja tavoitteet Nuorisoseurajärjestön toiminnan painopisteet ja tavoitteet Lapset ja nuoret Nuorisoseuralaisuuden ydin on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Luomme mahdollisuuksia nuorten omalle toiminnalle ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Lasten ja nuorten seuratoiminta Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Lokakuu 2019 https://www.youtube.com/watch?v=suzbtozahwk&feature=youtu.be Koululaisten omaa harrastusviikkoa ovat toteuttamassa: OKM, OPH, Suomen

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /

Lisätiedot

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on Jäsenpalvelut Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on tukea opiskelijakuntatoimijoiden edellytyksiä toimia ammattikorkeakouluopiskelijoiden

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019 Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian 2018 2020 Työsuunnitelma 2019 Strateginen päämäärä: HYVINVOINNILLA VETO- JA PITOVOIMAA 1. Kaikille

Lisätiedot

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. 1 Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2 Sisällysluettelo JOHDANTO 3 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 7 TAVOITTEET 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 8 1.2. Kerhotoiminta

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

MONIKANAVAINEN MAAKUNNALLINEN VIESTINTÄ-, TIEDOTUS- JA HAASTEKAMPANJA, JOSSA YKSINKERTAINEN YRITYSHAASTE:

MONIKANAVAINEN MAAKUNNALLINEN VIESTINTÄ-, TIEDOTUS- JA HAASTEKAMPANJA, JOSSA YKSINKERTAINEN YRITYSHAASTE: KAMPANJAN TAUSTAA: - Avoimet työmarkkinat nuorille aina ensisijainen vaihtoehto - Markkinamekanismien hyödyntäminen työllistämisessä - Laadullisia ja määrällisiä tavoitteita - Toteutus Savon Sanomien,

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN OPAS

VAPAAEHTOISTYÖN OPAS VAPAAEHTOISTYÖN OPAS SISÄLTÖ Lukijalle 4 Mitä on vapaaehtoistyö? 4 Vapaaehtoisen rekrytointi 5 Vapaaehtoisen perehdyttäminen 6 Vapaaehtoisen sitouttaminen 7 Vapaaehtoisen muistaminen ja kiittäminen 8

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018 Johdanto

Toimintakertomus 2018 Johdanto Toimintakertomus 2018 Johdanto Stadin Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden äänitorvena Helsingissä

Lisätiedot

t ) Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1. 1.-31. 12.2013 Suomen Nuorisoseurat ry 0215296-4

t ) Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1. 1.-31. 12.2013 Suomen Nuorisoseurat ry 0215296-4 t ) Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1. 1.-31. 12.2013 Suomen Nuorisoseurat ry 0215296-4 01300 Vantaa TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-7 Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen

Lisätiedot

SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2007

SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2007 SAKU ry Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2007 VISIO 2010: SAKU ry kokoaa järjestäjät toimimaan jäsenkentän hyvinvoinnin edistämiseksi ja yhteisöllisyyden rakentamiseksi 2 (5) STRATEGIATYÖ SAKU ry:n

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola SIL2020 Strategia Avainhenkilöpäivät 26.10.2014 Eila Pohjola Keskustelun tavoite Käydä avointa keskustelua liiton toiminnasta, sen kehittämisestä sekä lajitoimikuntien toiveista liittyen SIL 2020 strategiaan

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN Jyvälän Setlementti ry:n strategia 2017 2020 JYVÄLÄN TEHTÄVÄ JA ARVOT Jyvälän Setlementti ry (Jyvälä) on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö,

Lisätiedot