Nuorisoseurat Keski-Suomi Toimintasuunnitelma 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisoseurat Keski-Suomi Toimintasuunnitelma 2016"

Transkriptio

1 Nuorisoseurat Keski-Suomi Toimintasuunnitelma

2 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti sekä kehittää ja mahdollistaa alueella tehtävää kulttuurista lapsi- ja nuorisotyötä. Aluetoimiston toimintaa ohjaa nuorisoseurastrategia ja kolmivuotisohjelma. Keski-Suomen alueella on 38 aktiivista Nuorisoseuraa. Merkittäviä toimijoita ovat teatterin alalla Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi, Kuusan Nuorisoseuran Kanavateatteri sekä Venekosken Nuorisoseuran kesäteatteri, tanssin alalla ISOn Tanhuujat sekä Jämsän Tanhuujat. Vahva toimija alueellaan on Jyväskylän Seudun Nuorisoseura monipuolisella toiminnallisuudellaan. Vuoden Nuorisoseura maakunnallisesti, että valtakunnallisesti 2014 oli Rutalahden Nuorisoseura, joka järjestää runsaasti toimintaa Rutalahden kylällä. Luova lava lapsille -taideleirit saivat alkunsa nuorten ohjaajien toimesta Keski-Suomessa, jossa ensimmäiset leirit järjestettiin kesällä Leiriläisten yhteisesitys Hetki taiteilijana Jyväskylän Kesä kaupunkifestivaalissa on ollut tärkeä osa toimintaa. Myös Luova lava lapsille kerhoja on järjestetty muun muassa Jyväskylän seudun Nuorisoseuran toimesta. Aluetoimisto järjestää iltapäivätoimintaa Jyväskylän Normaalikoululla. Osana Lasten ja nuorten osaamisverkostoa Keski-Suomessa mallinnetaan Iltapäivätoiminnan ja kerhojen hyviä käytänteitä. Keski-Suomen alueella on toiminut vuodesta 2008 työllistämishanke Leipää ja kulttuuria Keski- Suomessa, joka päättyy vuoden 2015 loppuun. Hankkeen toiminta on koettu tärkeäksi ja uutta hanketta haetaan vuodesta 2016 eteenpäin. 2

3 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Tavoitteet: Kulttuurinen harrastustoimintamme on laadukasta Nuorisoseuratyö on tavoitteellista kasvatus- ja harrastustoimintaa. Toiminta on monipuolista ja ennakkoluulotonta. Nuorisoseurat verkostoituvat paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Lapset ja nuoret ovat toimintamme keskiössä Lapset ja nuoret ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kerhotoimintaa järjestetään eri puolilla maata. Aikuiset tukevat lapsia ja nuoria heidän harrastuksissaan. Toiminta on luotettavaa ja turvallista osaavien ohjaajien ansiosta. Kriittiset menestystekijät: Osaavat ohjaajat Laadukas ohjaajakoulutus ja ohjaajahuolto Ajantasaiset ja tasokkaat koulutus- ja kerhoaineistot Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja - tehtävät Tuetaan jäsenseurojen kerhotoimintaa AVI:n Lasten ja nuorten paikallisen kerhotoiminnan avustuksesta. Vuonna 2015 avustusta myönnettiin 2700, joka on käytettävissä saakka. Uusi avustus haetaan joulukuussa Jälkkäri tarjoaa monipuolista tekemistä 1-2. luokkalaisille iltapäivisin erilaisissa harrastekerhoissa sekä välipalan. Aluetoimiston alaisuudessa toimii suoraan Jyväskylän Normaalikoulun kaksi Jälkkäripistettä, joihin osallistuu yhteensä noin lasta.. Mittaaminen Koko vuosi Toimistonhoitaja Uusi avustus haetaan ja vanha tilitetään ohjeiden mukaan. Avustetaan kolmea uutta kerhoa vuoden aikana tammitoukukuu elojoulukuu : vastuu Toimistonhoitaja: laskutus Vastuuohjaajat: perehdyttä minen yhteistyö toiminnans uunnittelu Työllistämishanke: rekrytointi Toteutetaan Jyväskylän kaupungin tehdyn palvelusopimuksen mukaisesti. Tavoitteena lasta. Jälkkäriohjaajat kehittävät ja pitävät yllä osaamistaan osallistumalla täydennyskoulutukseen Vastuuohjaajat ja muut ohjaajat 3

4 uusien ohjaajien perehdytyskoulutus syksyisin (kaupunki) kaikkien ohjaajien Jälkkärikoulutuspäivät (kaupunki) hygieniakoulutus ensiapukoulutus Aluetoimiston omat koulutukset ohjaajille Kesäkuussa järjestetään Kesäjälkkäri 1-2. luokkalaisille Norssin Jälkkärin tiloissa , toimistonhoitaja, vastuuohjaajat 30 lasta käynnistyy kaksi nuorten omaehtoista teatteriryhmää Jyväskylässä ja sen lähialueilla. 2 ryhmää, 4-10 nuorta/ryhmä Aluetoimiston alaisuudessa työskentelee vakituisena osaaikainen tanssinopettaja, jonka opetusta myydään ostopalveluna jäsenseuroille, pääasiassa ISOn Tanhuujille. Hänen työnkuvaansa kuuluu myös toiminnan kehittäminen yhdessä kansantanssiverkoston kanssa sekä avustaminen tanssitoimintaan liittyvien tapahtumien järjestämisessä. opetus Lasten maakunnallinen yöleiri maakunnallinen kansantanssikatselmus helmikuu työpajat Harrastusalakohtaisten verkostojen tapaamiset Tanssitoimijoiden tapaaminen yhteistyössä tammitoukokuu, elojoulukuu Helmikuu Maaliskuu 13.3 : myynti/ töiden organisointi Tanssinopettaja: opetus ja opetuksen suunnittelu : tapahtuman organisointi Tanssinopettaja: opetus ja järjestely(k onsertti ja työpajat) Toimistonhoitaja: mainonta, tilat, tiedottamin en Tanssinopettaja, K-S kansantanssiryhmistä kaikki osallistuvat. Kaikki aktiiviset toimijat osallistuvat. 4

5 Tanssin osaamiskeskuksen kanssa. Teatteritoimijoiden tapaaminen teatteriagentin kanssa Lasten päiväleiri Aikuisten Pikkujoulutanssit Kansantanssiverkosto tukee alueellista kansantanssityötä ja toimii apuna tapahtumien järjestämisessä. Kääntöpiiri Kansantanssin Riemuvuosi näkyvyyden lisääminen konsertteja/ Tanssin Riemua - hankkeen kanssa FlashMob 5.2. Koiviston polska Yläkaupungin yö/kevät tapahtuma lapsille Pispalan Sottiisi Dääns-leiri Ohjaajien olohuone koulutus ja huolto ensiapu-kurssi Marraskuu marraskuu Elo-ja maaliskuu Syyskuu 2016 helmikuu helmikuu toukokuu kesäkuu syys/loka tammitouko, elojoulu Tanssinopettaja: suunnittelu yhdessä paikallisseu rojen kanssa Toimistonhoitaja: tilat Tanssinopettaja: ryhmien esitykset, järjestelyt yhdessä paikallisseu rojen kanssa Tanssinopettaja: kutsut ja asialista Tanssinopettaja: järjestämin en, konserttien suunnittelu paikallisseu rojen kanssa, ryhmien osallistamin en nuorten innostamin en tapahtumaa n Tanssinopettaja: suunnittelu 80 osallistujaa, 5 eri nuorisoseurasta. 50 osallistujaa Pidetään verkosto aktiivisena. FlashMobissa 70 esiintyjää Suunnitellut olohuoneet toteutuu 5

6 Koulutukset (omat ohjaajat sekä ulkopuolisille myytävät) Täpinää tassuihin/ muu Järjestetään Knoppi ohjaajan peruskoulutus Keski-Suomen alueella keväällä Ylläpidetään Keski-Suomessa omaa KV-toimikuntaa toiminnasta kiinnostuneista nuorista. Toimikunnan tarkoituksena avustaa ja kehittää nuorisovaihtojen toteutusta. Kansainvälinen Nuorisoleiri Keski- Suomessa kesällä Vastaanotetaan ryhmä Saksasta. Haetaan Youth In Action / Erasmus+ -hankeavustusta Luova lava lapsille: Lapsille kesätoimintaa, nuorille kesätöitä ja lasten yhteisesitys Jyväskylän Kesään. Järjestetään 15 päiväleiriä alkukesään, ja yhteisesitys heinäkuun puolessa välissä alle kouluikäise t 24.9 kouluikäise t koko vuosi Heinäkuu 2016 Kesäheinäkuu 2016 Tanssinopettaja: kouluttaja : suunnittelu ja toteutus Toimistonhoitaja: laskutus, mainostus, ilmoittautu miset Toimistonhoitaja: ryhmän kokoamine n Toimistonhoitaja: hankkeen hakeminen ja tilitys, mainostus, ilmoittautu miset, Työllistämishanke: rekrytointi Toimistonhoitaja: ilmoittautu miset, laskutus, palkkatiedo t Järjestetyille kurseille osallistuu vähintään 15 /kurssi Knoppi koulutukseen osallistuu vähintään 10 Kv-verkosto kokoontuu 4 kertaa vuodessa ja toteuttaa kv-leirin yhteistyössä aluetoimiston kanssa Leirille osallistuu 12+3 Saksalaista sekä Suomalaista Järjestetään 15 päiväleiriä. Tavoitteena, että seurat järjestävät leirit itse. 6

7 2. Järjestötoiminta Tavoitteet: Aluetoimisto toimii paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti Tuotetaan paikallisten seurojen tarvitsemia palveluita Jokainen lapsi, nuori ja aikuinen on tervetullut nuorisoseuratoimintaan. Nuorten päätöksentekijöiden määrää lisätään kaikilla hallinnon tasoilla. Lasten ja varhaisnuorten kuuleminen varmistetaan kaikilla tasoilla. Lapset ja nuoret ovat toimintamme keskiössä Lapset ja nuoret ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Aikuiset tukevat lapsia ja nuoria heidän harrastuksissaan. Kriittiset menestystekijät: Aktiiviset vapaaehtoistoimijat Mielekäs ja palkitseva toimintakulttuuri Vapaaehtoisten perehdyttäminen ja huolto Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja - tehtävät Järjestetään 5 alueellista Tammiku, seuratapaamista vuodessa. u työllistämishanke 2 maakunnallista 28.1 seurajohtajatapaamista: Saarijärvi maaliskuussa Nuorisoseuragaala ja alkusyksystä puheenjohtajien 23.8 tapaaminen Kintaus Mittaaminen Osallistuvien seurojen lukumäärä. Tavoite, että jokainen toimiva seura osallistuu vähintään yhteen tilaisuuteen. Vapaaehtoisten palkitseminen Valitaan ja palkitaan Nuorisoseuragaalassa vuoden nuorisoseura, vuoden nuorisoseuralainen ja vuoden ohjaaja. Valittuja esitetään valtakunnallisten palkintojen saajiksi. Lisäksi palkitaan muita alueellisia toimijoita. Maaliskuu : Yhteistyössä Rutalahden Nuorisoseura n kanssa Osallistujamäärä valtakunnalliseen nuorisoseurapäivän juhlaan 135 henkilöä. KNoppi - koulutusten todistustenjako Tehdään seurakäyntejä vähintään 2 / kuukausi. Seurakäynneillä kootaan järjestötalkoo- ja vapaaehtoistyön hyviä käytänteitä. Kerätty materiaali tulee Koko vuosi Seurakäynti 12 eri seuraan vuoden aikana. Seurakäynnit tehdään liiton 7

8 osaksi valtakunnallista vapaaehtoistoiminnan kehittämisaineistoa. Annetaan jäsenseuroille neuvontaa, liittyen yhdistystoimintaan, nuorisoseuratoimintaan, kokouskäytäntöihin, sääntöihin, juhlatoimintaan sekä toiminnan- ja taloudensuunnitteluun. Harrastuskohtaisessa neuvonnassa pyritään ohjaamaan osaamiskeskusten puoleen. Varmistamme, että alueen jäsenseurat toimittavat toimintatietonsa Nuorisoseurarekisterin kautta helmimaaliskuun aikana. Huolehditaan nuorisoseurarekisterin alueellisesta ylläpidosta, koulutuksesta ja opastuksesta. Aluetoimisto huolehtii, että nuorisoseurarekisterissä on kaikkien jäsenseurojen luottamushenkilöiden ja ohjaajien ajantasaiset yhteystiedot. Koko vuosi Koko vuosi tammihelmikuu Koko vuosi mennessä Toimistonhoitaja Toimistonhoitaja laatiman toimintamallin mukaisesti. Käynneistä kootaan muistiot ja toimenpiteet. Tavoitteena on, että kaikkiin seurojen esittämiin kysymyksiin löydetään ratkaisu. Viesteihin vastataan viikon sisällä. Seurataan, ovatko seurat saaneet osaamiskeskukselta haluamaansa tukea. Palautusprosentti 60% loput tiedot kerätään seurakäynneillä tai puhelimitse. 5 uutta seuraa ottaa rekisterin käyttöön. Tiedot löytyvät rekisteristä. Pidetään huolta, että alueen ohjaajat ovat valtakunnallisten tiedotteiden postituslistoilla ja että valtakunnallisissa tiedotteissa näkyvät Keski-Suomen alueen toiminnot. Seurantalojen korjauskohteiden koordinointi ja avustuksen haussa tukeminen Haetaan hankerahoitusta tukemaan eri toimintoja Koko vuosi huhtitoukokuu Koko vuosi Osoitteisto on ajan tasalla. 3-5 seuraa saa korjausavustusta. Kannustetaan Leader-hankkeisiin. 2-3 hakemusta Leipää ja kulttuuria 3 -hanke. Koko vuosi Hanke saa rahoituksen ja toteutuu 8

9 Rempparyhmän toiminta: - työkohteiden etsiminen ja valmistelu - sopiminen paikallisen toimijan kanssa yhteistyöstä - työryhmän ohjaaminen - korjausasiantuntijoiden hankkiminen - työryhmän toiminnan arviointi henkilökohtaisesti ja tulosten mukaan - seuranta ja arviointi jatkosuunnitelmia varten Nuorten kesätyötehtävien määrittely yhdessä paikallisseurojen kanssa ja työpaikkojen avaaminen syyskauden toiminnan koordinointi ja ohjaajien rekry syyskauden toimintaan Työnantajana toimivien seurojen alueellinen tapaaminen, koulutus Koko vuosi Työllistämishanke suunnitelman mukaisesti. Toteutetaan yksin tai yhteistyössä Jyväskylän seudun Nuorisoseuran kanssa. tammikuu Työllistämishanke Hankesuunnitelman mukaisesti huhtikuu Työllistämishanke Hankesuunnitelman mukaisesti tammikuu, syyskuu Työllistämishanke Hankesuunnitelman mukaisesti 9

10 3. Viestintä ja vaikuttaminen Tavoitteet: Nuorisoseuratyö on tunnettua ja arvostettua Toiminta näkyy ja kuuluu myönteisellä tavalla. Järjestön julkikuva on nykyaikainen ja yhdenmukainen kaikilla toiminnan tasoilla. Kriittiset menestystekijät: Ajantasainen viestintä Suunnitelmallisuus ja viestinnällinen työnjako Nykyaikaiset ja toimivat viestinnän välineet Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja - Mittaaminen tehtävät Viestintää tehdään viestintästrategian mukaisesti. Jatkuva Viestintästrategia on käytössä. Viestinnän tueksi laaditaan alueellinen viestintäsuunnitelma. Järjestön graafista ohjeistusta noudatetaan kaikessa aluetoimiston viestinnässä. Paikallisia seuroja kannustetaan ja tuetaan graafisen ohjeen käyttöönotossa. Kevät ja syksy Jatkuva Suunnitelma on laadittu vuodelle 2016 ja se päivitetään vuoden 2017 toiminnan suunnittelun yhteydessä. Alueelliset kotisivut: maakunnalliset yhteystiedot, tapahtumakalenteri, jäsentiedot. suunnitelmallinen ja laadukas tekninen toteutus. alkuvuosi 2016 Toimistonhoitaja: ylläpito Kaikki: sivujen kävijämäärän mittaaminen sisältö, päivitykset Facebook Koko vuosi tykkäysten mittaaminen 10

11 Instagram Koko vuosi seuraajien mittaaminen Välitetään Keski-Suomen Nuorisoseurojen tapahtumia Keski- Suomen nuorisoseuralaisille 1-2 kertaa kuukaudessa sähköpostilla lähetettävässä tapahtumatiedotteessa. Levitetään tapahtumatiedotetta myös muille kuin jäsenille. Alueelliset toiminnat ja tapahtumat valtakunnallisiin tiedotteisiin (tanssi, teatteri, pj.posti.) Toimistonhoitaja: kokoamine n Osoitteisto on ajan tasalla. Tiedote lähtee jokaiseen seuraan. Lähetetään 12 tiedotetta vuoden aikana. Koko vuosi Toiminnanhoitaja tilaajamäärien lisääminen ja avausten mittaaminen. suoritetaan kysely porkkanalla. Koko vuosi alueen näkyvyys tiedotteissa. Seurakirjeet 1-2 kertaa vuodessa. Lähetetään kirje jäsenmaksupostituks en yhteydessä sekä maakunnallisen seurajohtajatapaamis en yhteydessä. Nuorisoseurojen jäsenyyden tiedostaminen Valtuuston edustajat osallistuvat kokouksiin ajankohtaisilla alueen tiedoilla varustettuna. Alueellisissa seuratapaamisissa ovat valtuutetut läsnä ja tutuksi jäsenistölle. Sisäinen viestintä: Intranetin (SharePoint) hyödyntäminen alueellisesti valmistellut toimistokokoukset, suunnitelma intranettiin, että jokainen voi itse lisätä käsiteltäviä asioita ajankohtaisten asioiden tiedottaminen ensimmäisenä alueen työntekijöille. ajantasainen ja yhdenvertainen viestintä Koko vuosi nuorisoseurojen jäsenmaksut. nuorisoseurojen logon ja nimen käyttäminen. seuratapaa miset tammikuus sa ja syyskuussa valtuutettujen osallistuminen seuratapaamisiin ja valtuuston kokouksiin Koko vuosi SharePointin käyttämisen lisääminen. Yhteisen tekemisen lisääminen. Työnjaosta sopiminen 11

12 viestitään omista seura- ja sidosryhmätapaamisista muille alueen työntekijöille, jotta kaikkien asiat tavoittavat jäsenistön mahdollisimman nopeasti. Työvälineet ajanmukaisiksi (Skype for Business ja SharePoint) Viestintä suurelle yleisölle. Kaikki nuorisoseuralaiset järjestön "lähettiläinä". Alueen nuorisoseurojen yhteistyön lisääminen: - yhteiset seuratapaamiset - harrastusalakohtaamiset - benchmarkkaukset säännöllisiksi ja laadukkaiks Yhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa jatkuu (KYT, NuKSu, Järjestöfoorumi, Keski-Suomen Kylät, KesLi, jne.), sekä verkostoidutaan lisää. Jatketaan yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa. Viestintä suoraan kohderyhmille, kuten kouluihin. Koko vuosi, tarkka suunnitelm a toimivista ajankohdist a laajalle tiedottamis elle Lehdistötiedotteiden lähettämisen määrä ja julkaistujen määrä. Tavoitteena kymmenen läpi menevää tiedotetta. paikallisjulkaisut ja alueen päälehdet. Radio, tv. Koko vuosi Osallistujamäärät tapaamisissa. Koko vuosi Koko vuosi, kuukausi ennen toiminnan alkamista, kaikki omissa verkostoissaan Toiminnasta vastaava kuinka hyvin toiminta on aikataulutettua muiden vastaavaa toimintaa järjestävien tahojen kanssa. päällekkäisyyksien minimointi ja yhteistyön lisääminen. tavoitettujen määrä vs. mukaan lähtevien määrä. 12

13 4. Hallinto ja talous Tavoitteet: Järjestörakenne ja resurssit turvaavat toimintamme elinvoimaisuuden Järjestörakenne mahdollistaa tavoitteiden mukaisen toiminnan koko maan alueella. Resursseja kohdennetaan erityisesti sinne, missä lasten ja nuorten toiminnalla on kasvumahdollisuuksia. Kriittiset menestystekijät: Tasapainoinen talous Tarkka talouden suunnittelu ja seuranta Laaja rahoituspohja Toimiva organisaatio Selkeä työnjako, avoin toimintakulttuuri ja arvioinnin laadulliset ja määrälliset mittarit Riittävä määrä osaavaa henkilöstöä Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja - tehtävät Aluetoimiston toimintaa johtaa liiton hallitus yhteistyössä liiton Pääsihteeri pääsihteerin kanssa. Aluetoimiston esimiehenä toimii liiton. Pääsihteeri toimii n esimiehenä. Aluetoimiston henkilöstöön kuuluu vuonna 2016 yhteensä 18 henkilöä, joista projekteissa työskentelee 3 henkilöä. Lisäksi toimistossa työskentelee eri tehtävissä työhallinnon tukia hyödyntäen palkattuja työntekijöitä ja työharjoittelijoita. Mittaaminen Liiton hallitus ja valtuusto käsittelee ja hyväksyy aluetoimiston toimintasuunnitelm an, talousarvion, toimintakertomukse n ja tilinpäätöksen. (100%), toimistonhoitaja (72 %), Tanssiopettaja 60% RAY:n rahoittamassa Mun duuni! hankkeessa yksi nuoriso- ja vapaaajanohjaajaksi oppisopimuksella kouluttautuva työntekijä Iltapäivätoiminnassa toimii vakituisena 3 vastuuohjaajaa. 13

14 Lukukausiksi palkataan 4-5 määräaikaista ohjaajaa. Hankehenkilöstö työskentelee aluetoimistolla. Lisäksi tarvittaessa tuntityöntekijöitä Jälkkärisijaisina, kerho-ohjaajina ja muissa tehtävissä. Toimisto hyödyntää mahdollisuuksien mukaan eri alojen oppilaitosten harjoittelijoita muun muassa tapahtumasuunnittelussa, kulttuurituotannossa, kerhotoiminnassa sekä toimiston töissä. Aluetoimiston apuna toimii toimikuntia/ työryhmiä: Kansainvälinen toimikunta, Kansantanssitoimikunta, H-Kiltatoimikunta, Jälkkäritiimi. Järjestetään toimistokokous kerran kuukaudessa aluetoimiston ja hankkeiden työntekijöiden kesken. Muistiot ja asialistat löytyvät intranetistä. Järjestetään Työhyvinvointikoulutuksia/koulutuspäiviä 4-6kpl vuoden aikana. Tavoitteena työhyvinvoinnin lisääntyminen. helmikuu, syyskuu ja Työllistämishanke ja työllistämishankke en projektipäällikkö valmistelevat Työllistämishanke 4 harjoittelijaa vuoden aikana. Kokousten muistiot ja asialistat löytyvät intranetistä. Muistiot SharePointissa Henkilöstö viihtyy työssä ja voi hyvin. Sairauspoissaolojen määrä pysyy nykytasolla tai vähenee. Toimisto sijaitsee osoitteessa Vapaudenkatu 43A. Tapahtumista ja toiminnoista pyritään tekemään taloudellisesti kestäviä. Aluetoimiston toiminta rahoitetaan valtionavulla, jäsenmaksuilla, Taloutta seurataan kuukausittain. Tavoitteena nollatulos. Kaikki seurat maksavat jäsenmaksun. 14

15 toiminnasta saatavilla tuotoilla sekä varainhankinnalla. Aluetoimisto vastaa Haavikadun kiinteistön hallinnasta, joka on toistaiseksi Keski-Suomen Nuorisoseurain Liiton nimissä. Aluetoimiston osaamista myydään ostopalveluna eteenpäin. Alueellisena varainhankintana Keski- Suomen Isännänviirien myynti. Aluetoimisto on valtakunnallisissa varainhankintakampanjoissa mukana jäsenseurojensa kautta. Välitämme tietoa ja aktivoimme seuroja mukaan. Valtionapu nousee 5%. Asunto pidetään kunnossa ja vuokrattuna. Tavoitteena euron palvelumyynti vuodessa. Myydään 50 viiriä toimintavuoden aikana. 15

16 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5. Liitteet Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti sekä kehittää ja mahdollistaa alueella tehtävää kulttuurista lapsi- ja nuorisotyötä. Aluetoimiston toimintaa ohjaa nuorisoseurastrategia ja kolmivuotisohjelma. Pohjois-Karjalassa toimii 1.1. alkaen 22 nuorisoseuraa, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa ja hoitaneet lakisääteiset velvoitteensa. Henkilöjäseniä maakunnassa on noin tuhat yhden seuran päätettyä jäsenyytensä Tanssi on suosituin harrastus maakunnassa. Pohjois-Karjalan tavoitteet vuoteen 2020 mennessä * TUHAT NUORISOIKÄISTÄ Kasvatetaan nuorisoikäisten jäsenten ja toiminnassa mukanaolevien määrää. * MAAKUNNALLINEN KATTAVUUS Laajennetaan toimintaa sinne, missä toiminnalla on kasvumahdollisuuksia maakunnassa ja turvataan ja kehitetään olemassa olevaa toimintaa. Aluetoimiston toiminta vuonna 2016 rakentuu erityisesti seuraavien viiden kärjen pohjalta: 1) Kerhotoiminnan laajentaminen ja maakunnallisen kattavuuden vahvistaminen 16

17 2) Kansantanssin Riemuvuoden näkyminen toiminnassa 3) Yhteistyömuotoihin ja verkostoihin panostaminen 2. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Tavoiteet: Kulttuurinen harrastustoimintamme on laadukasta Nuorisoseuratyö on tavoitteellista kasvatus- ja harrastustoimintaa. Toiminta on monipuolista ja ennakkoluulotonta. Nuorisoseurat verkostoituvat paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Lapset ja nuoret ovat toimintamme keskiössä Lapset ja nuoret ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kerhotoimintaa järjestetään eri puolilla maata. Aikuiset tukevat lapsia ja nuoria heidän harrastuksissaan. Toiminta on luotettavaa ja turvallista osaavien ohjaajien ansiosta. Kriittiset menestystekijät: Osaavat ohjaajat Laadukas ohjaajakoulutus ja ohjaajahuolto Ajantasaiset ja tasokkaat koulutus- ja kerhoaineistot Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja -tehtävät Tanssitoimijoiden tapaaminen 7.5. t + Itä-Suomen yhteinen tanssitoiminnan tanssin kehittämispalaveri Kiteellä. osaamiskeskus Tavoite 4 osallistujaa P-K:sta Palautteiden ka. 4 Kurssitunnit 4 oh, skaf Teatteritoimijoiden tapaaminen Itä-Suomen yhteinen tanssitoiminnan kehittämispäivä Kuopiossa t + teatteriagentit 2 osallistujaa P-K:sta Palautteiden ka. 4 AVI-avustus lasten ja nuorten kerho- ja leiritoimintaan nuorisoseuroissa Koordinoidaan ja kootaan yhteishakemus paikallisten seurojen kerho- ja leiritoiminnan tukemiseksi , paikalliset nuorisoseurat, ohjaajat Hakijoina 5 paikallista nuorisoseuraa 9 toimintaryhmää 70 harrastajaa Tempoa Tenaviin -toiminnan käynnistäminen Tuetaan seuroja toiminnan käynnistämisessä maakuntaan. syksy, ohjaajat 2 osallistujaa ohjaajakoulutukseen 2 kerhoa 15 osallistujaa KNoppi Itä-Suomi Järjestetään yhteistyössä Pohjois-Savon aluetoimiston kanssa Itä-Suomen yhteinen perusohjaajakoulutus t, kouluttajat 4 osallistujaa (P-K) yht. 10 osallistujaa palautteiden ka. 4 Kurssitunnit 17 oh, skaf Knoppia Nuppiin projekti (kk), 17

18 Ollaan mukana Nuorten Kasvu ry:n hallinnoimassa projektissa yhdessä PKKY:n Niittylahden opiston nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja koulutusohjelman kanssa. Tuotetaan projektiin ostopalveluna KNoppikouluttajakoulutus ja toimitaan työnantajana KNoppi-kouluttajille sekä vastataan uuden kerhotoiminnan käynnistämisestä ja ohjaajien sijoittumisesta nuorisoseuroihin KNoppi-kouluttajat KNoppikouluttajakoulutus * 10 osallistujaa KNoppi-koulutukset * 5 koulutusta * 50 osallistujaa Kaikki osallistujat alle 29-v Palautteiden ka. 4 MYÖ ITE! -tapahtumatuottajakoulutus Järjestetään vuotiaille nuorille suunnattua koulutusta tapahtumatuottamisesta, joilla innostetaan omaehtoiseen toimintaan Kitee Jns Lieksa nuoriso-ohjaaja, 3 koulutusta 15 osallistujaa Palautteiden ka. 4 Kurssitunnit 18 oh, skaf Virikekurssi ohjaajille Järjestetään virikekurssi ohjaajille uudesta kansantanssin virikemateriaalista Joensuussa , kouluttaja 12 osallistujaa Palautteiden ka. 4 Kurssitunnit 8 oh, skaf TANSSIRALLI Itä-Suomen aluetapahtuma Järjestetään lasten kansantanssiryhmien alueellinen katselmus Kiteen kulttuurikeskuksella. Pispalan Sottiisin aluenumeron tuottaminen ja harjoittelu Tuotetaan yhdessä Saimaan Nuorisoseurojen kanssa Etelä- ja Pohjois-Karjalan yhteinen yhteisesitysnumero Pispalan Sottiisiin Tampereelle. Harjoituspäivä Lappeenrannassa , raatilaiset 16 ryhmää 160 osallistujaa 25 staffilaista 50 myytyä lippua Palautteiden ka osallistujaa RIEMU Lastenkulttuurikiertue Järjestetään kulttuurisisältöinen toimintapäivä alakouluilla kansantanssin ja -musiikin keinoin. syys-lokakuu, ohjaajat (2 hlö) 5 alakoulua 800 osallistujaa Palautteiden ka. 4 Kannustetaan osallistumista valtakunnallisiin tapahtumiin ja koulutuksiin Nuorisoseuratoiminnan tapahtumakalenteri Kootaan paikallisten seurojen toiminta yhteiseen tapahtumakalenteriin. 18

19 Luova lava lapsille -leirit Järjestetään leirit yhteistyössä Kihaus- Folkin kanssa Rääkkylässä. Leirien teemoina kansanmusiikki ja -tanssi , nuoriso-ohjaaja, leiriohjaajat 2 leiriä, 30 leiriläistä 2 ohjaaja, 4 apuohjaajaa Palautteiden ka. 4 Hetki taiteilijana -esitys Leiriläisten yhteisesitys toteutetaan osana Kihaus-festivaalin ohjelmaa. 9.7., nuoriso-ohjaaja, leiriohjaajat Yleisö 120 hlö Erasmus + nuorisovaihto Osallistutaan nuorisovaihdon koulutusja kontaktiseminaariin ja osallistutaan kumppanina nuorisovaihdon toteutukseen kesä 2016, nuoriso-ohjaaja 1 osallistuja seminaari 4 nuorta maakunnasta 2. Järjestötoiminta Tavoitteet: Aluetoimisto toimii paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti Tuotetaan palveluja paikallisten seurojen tarpeisiin Jokainen lapsi, nuori ja aikuinen on tervetullut nuorisoseuratoimintaan. Nuorten päätöksentekijöiden määrää lisätään kaikilla hallinnon tasoilla. Lasten ja varhaisnuorten kuuleminen varmistetaan kaikilla tasoilla. Lapset ja nuoret ovat toimintamme keskiössä Lapset ja nuoret ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Aikuiset tukevat lapsia ja nuoria heidän harrastuksissaan. Kriittiset menestystekijät: Aktiiviset vapaaehtoistoimijat Mielekäs ja palkitseva toimintakulttuuri Vapaaehtoisten perehdyttäminen ja huolto Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja - tehtävät Päivitetään toimintatiedot ja yhteystiedot Aluetoimisto huolehtii, että nuorisoseurarekisterissä on kaikkien jäsenseurojen luottamushenkilöiden ja ohjaajien ajantasaiset yhteystiedot. Tavoite Toimintatiedot Aluetoimisto huolehtii, että seurojen toimintatiedot on palautettu nuorisoseurarekisteriin Palautus 100 % Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 19

20 Seurakäynneillä kootaan järjestö-, talkoo- ja vapaaehtoistyön hyviä käytänteitä. Kerätty materiaali tulee osaksi valtakunnallista vapaaehtoistoiminnan kehittämisaineistoa. Nuorten päätöksentekijöiden määrän selvittäminen ja kasvu Varmistetaan luottamushenkilöiden tietojen saatavuus nuorisoseurarekisterissä. Tuetaan alle 29-vuotiaiden luottamushenkilöiden määrän kasvattamista paikallisissa nuorisoseuroissa ja alueen hallinnossa. * Keskusseura 4 hlö * Paikalliset seurat: luottamushenkilöitä 200 kpl..joista alle 29-v 40 hlö.. seuroja joissa nuoria luottamushenkilöinä 15 kpl Ohjaajien olohuone Järjestetään ohjaajille verkostoitumisja virkistäytymistilaisuus nuoriso-ohjaaja 8 osallistujaa Palautteiden ka. 4 4 kurssituntia, skaf Vapaaehtoistyön palkitseminen * Valitaan vuoden nuorisoseura, vuoden nuorisoseuralainen ja vuoden ohjaaja. Valittuja esitetään valtakunnallisten palkintojen saajiksi. * Kannustetaan paikallisia toimijoita hakemaan ansio- ja tunnustusmerkkejä, alueneuvottelukunta Tehtyjä esityksiä 15 kpl Myönnettyjä ansiomerkkejä 4 kpl Pohjois-Karjalan Nuorisoseuragaala Järjestetään tilaisuus, jossa palkitaan maakunnan nuorisoseuralaisia, verkostoidutaan ja virkistäydytään , edellisen vuoden nuorisoseura 5 nuorisoseuraa 20 osallistujaa Tilaa aluetoimiston työpanos päiväksi! Tarjotaan jäsenseuroille aluetoimiston työpanos yhden päivän ajaksi vuoden aikana., nuoriso-ohjaaja 23 työpäivää, 100 kohdattua jäsentä Seuratoiminnan kehittämiskoulutukset Toteutetaan kolme koulutusta maakunnassa teemalla vapaaehtoistyön johtaminen Lieksa Jns Kitee 3 koulutusta 30 osallistujaa Palautteiden ka. 4 Kurssitunnit 18 oh, skaf Aluetapaamiset Järjestetään kaksi maakunnallista seuratapaamista, joissa verkostoidutaan ja kehitetään alueen toimintaa aluetapaamista 10 seuraa edustettuna 20 osallistujaa Toiminnan suunnittelu syksy 20

21 Turvataan jäsenkentän mahdollisuus vaikuttaa aluetoimiston toimintaan hyödyntämällä sosiaalisen median mahdollisuuksia sekä seuratapaamisia alueellisen kuulemisen foorumeina ja kanavina. 25 henkilöä osallistettu valmisteluun, joista alle 29-vuotiaita 20 henkilöä 3. Viestintä ja vaikuttaminen Tavoiteet: Nuorisoseuratyö on tunnettua ja arvostettua Toiminta näkyy ja kuuluu myönteisellä tavalla. Järjestön julkikuva on nykyaikainen ja yhdenmukainen kaikilla toiminnan tasoilla. Kriittiset menestystekijät: Ajantasainen viestintä Suunnitelmallisuus ja viestinnällinen työnjako Nykyaikaiset ja toimivat viestinnän välineet Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja - tehtävät Viestintästrategia jatkuva Viestintää tehdään viestintästrategian nuoriso-ohjaaja mukaisesti. Tavoite Viestintästrategia on käytössä. Viestintäsuunnitelma Viestinnän tueksi laaditaan alueellinen viestintäsuunnitelma. Graafinen ohjeistus Järjestön graafista ohjeistusta noudatetaan kaikessa aluetoimiston viestinnässä. Paikallisia seuroja kannustetaan ja tuetaan graafisen ohjeen käyttöönotossa. kevät ja syksy jatkuva, tiedottaja nuoriso-ohjaaja Suunnitelma on laadittu vuodelle 2016 ja se päivitetään vuoden 2017 toiminnan suunnittelun yhteydessä. Intranet Sisäisessä viestinnässä ja hyödynnetään järjestön uutta intranettiä. jatkuva, nuoriso-ohjaaja Käytössä. Alueen uutiskirje Lähetetään kuukausittain sähköinen uutiskirje avaintoimijoille ja yhteistyökumppaneille. Joka kuun viimeinen päivä, paitsi heinäkuu Uutiskirjeet 11 kpl 160 vastaanottajaa Ohjaajakirje tammikuu elokuu Ohjaajakirje 2 kpl 40 vastaanottajaa 21

22 Maakunnan ohjaajille, toinen kirjepostina materiaalien kera. Seuralainen -jäsenlehti Kootaan juttuja maakunnan vuoden tapahtumista ja onnistumisista lehteen, joka toimitetaan avaintoimijoille ja yhteistyökumppaneille. Kesäteatterilehti Kannustetaan nuorisoseurojen näyttämöitä mukaan maakunnan julkaisuun. Kotisivut Ylläpidetään aluetoimiston kotisivuja ja tiedotetaan alueen tapahtumat myös valtakunnallisessa tapahtumakalenterissa. Sosiaalinen media Hyödynnetään aktiivisesti sosiaalisen median mahdollisuuksia toiminnassa ja viestinnässä. Medianäkyvyys Tiedotetaan aktiivisesti alueen toiminnasta ja näytään positiivisesti mediassa. Edunvalvonta Osallistutaan aktiivisesti tilaisuuksiin, jossa mahdollisuus esitellä omaa toimintaa. Yhteistyöverkostot Ollaan mukana maakunnan järjestöfoorumeissa ja -verkostoissa. joulukuu kevät, kirjoittajat, taittaja, nuoriso-ohjaaja, nuoriso-ohjaaja Painos 135 kpl Uutisia kotisivuilla 60 kpl Tapahtumakalenteri ok Aktiivisessa käytössä Lähetetyt mediatiedotteet 12 kpl Jutut mediassa 10 kpl Toiminnanesittelyt 2 kpl Osallistumiset tilaisuuksiin 5 kpl 4. Hallinto ja talous Tavoitteet: Järjestörakenne ja resurssit turvaavat toimintamme elinvoimaisuuden Järjestörakenne mahdollistaa tavoitteiden mukaisen toiminnan koko maan alueella. Resursseja kohdennetaan erityisesti sinne, missä lasten ja nuorten toiminnalla on kasvumahdollisuuksia. Kriittiset menestystekijät: Tasapainoinen talous Tarkka talouden suunnittelu ja seuranta Laaja rahoituspohja 22

23 Toimiva organisaatio Selkeä työnjako, avoin toimintakulttuuri ja arvioinnin laadulliset ja määrälliset mittarit Riittävä määrä osaavaa henkilöstöä Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja - tehtävät Hyvä Duuni -hanke, Aluetoimisto toimii yhtenä nuoriso-ohjaaja hankkeen toteuttajana. Tavoite 1 työntekijä Alueneuvottelukunta Toimii alueen ohjausryhmänä., alueneuvottelukunta 4 kokousta 8 osallistujaa Keskusseuran hallinto Lakisääteisten toimien hoitaminen., johtokunta 2 johtokunnan kokousta, kevät- ja syyskokous Säätiön hallinto Pohjois-Karjalan Nuorisotyön Tuki - säätiön asiamiehen tehtävät., säätiön hallitus Toiminta-avustus 6000 e Toimisto Yhteinen toimitila Nuorisoseura Motoran kanssa osoitteessa Papinkatu 5, Joensuu Henkilöstö Turvataan myönteinen työilmapiiri ja osaava henkilökunta sekä motivoiva työ hyvällä johtamisella ja järjestön yhteiseen henkilöstö- ja tyhy-toimintaan osallistumalla., pääsihteeri 1 1 nuoriso-ohjaaja 15 ohjaajaa (tuntisop.) 11 kouluttajaa (tuntisop.) Rahoitus Haetaan aktiivisesti rahoitusta, seurataan taloutta ja kehitetään omaa varainhankintaa. Toiminnan tuotot Osallistumismaksut 18 % Avustukset 24 % Omatoim.var.hank. 16 % Jäsenmaksut 4 % Valtionapu 38 % 23

24 Nuorisoseurat Pohjois-Savo Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti sekä kehittää ja mahdollistaa alueella tehtävää kulttuurista lapsi- ja nuorisotyötä. Aluetoimiston toimintaa ohjaa nuorisoseurastrategia ja kolmivuotisohjelma. Suomen Nuorisoseurat ry:n Pohjois-Savon aluetoimisto aloittaa neljännen toimintavuotensa. Aluetoimisto työllistää Leipää ja Kulttuuria-hankkeen avulla kaikenikäisiä työttömiä hallinnoimalleen Julkulan nuoriso- ja kaupunginosatilalle sekä Pohjois-Savon alueen nuorisoseuroihin (mukaan lukien Ylä-Savo). Julkula-talon omaa kerho- ja leiritoimintaa kehitetään yhteistyössä muiden aluetoimistojen kanssa. Näillä toimenpiteillä aluetoimisto innostaa, kannustaa, tukee ja mahdollistaa seurojen toimintaa. Pohjois-Savossa toimii 40 nuorisoseuraa ja niissä 2093 jäsentä. Näistä jäsenistä 31% on nuorisoikäisiä (alle 29 -vuotiaita). Toimintaa järjestetään kahdentoista kunnan alueella (maakunnassa 15 kuntaa). Kuopion seutu on maakunnallisesti selkeästi vahvin (alueella toimii kuusitoista nuorisoseuraa). 3. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Tavoiteet: Kulttuurinen harrastustoimintamme on laadukasta Nuorisoseuratyö on tavoitteellista kasvatus- ja harrastustoimintaa. Toiminta on monipuolista ja ennakkoluulotonta. Nuorisoseurat verkostoituvat paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. 24

25 Lapset ja nuoret ovat toimintamme keskiössä Lapset ja nuoret ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kerhotoimintaa järjestetään eri puolilla maata. Aikuiset tukevat lapsia ja nuoria heidän harrastuksissaan. Toiminta on luotettavaa ja turvallista osaavien ohjaajien ansiosta. Kriittiset menestystekijät: Osaavat ohjaajat Laadukas ohjaajakoulutus ja ohjaajahuolto Ajantasaiset ja tasokkaat koulutus- ja kerhoaineistot Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja -tehtävät Itä-Suomen knoppi-ohjaajakoulutus (yhdessä PK:n aluetoimiston kanssa, Toiminnnanjohtajat elokuu Joensuu, syyskuu Kuopio) (tuotantovastuu) Tavoite 10 osallistujaa, joista 10 alle 29-vuotiaita Palautteiden keskiarvo 4. Julkulan nuorisotalon lasten kerhot (1-3 kertaa viikossa, 1-2 kerhoa, taidepainotteisia) 2016 Projektipäällikkö, oppisopimustt. ja ohjaajat 40 kerhokertaa ja 200 osanottajaa, kaikki alle käyntikertaa, (n. Julkulan nuorisoparkki (viitenä päivänä viikossa, ei koulujen loma-aikoina) 2016 Projektipäällikkö ja oppisopimustt kävijää/kk) käyttötuntia. Luova lava lapsille leirit Julkulatalolla Oppisopimustyön tekijä ja ohjaajat 40 osallistujaa, kaikki alle 29 v. Siilifolk Itä Suomen suurin kansanmusiikkitapahtuma. Osallistutaan tapahtuman suunnitteluun , päiväohjelmien suunnitteluryhmä n jäsen ja tuotantotyön konsultointi kävijää (joista puolet alle 29 vuotiaita) Kallava Teatterifestivaali Valta- ja maakunnallisia teatteriesityksiä, koulutusta ja performanseja , kulttuurisen nuorisotyön koordinaattori 400 katsojaa, 5 teatteriryhmää. Maakunnallinen teatteritapaaminen (Itä-Suomen harrastajateatterilaisille) 12.11, nuorisotyökoordi naattori 20 alan harrastajaa osallistuu, näistä 8 alle 29 vuotiaita. Ohjaajien olohuone (kaikille itä- Suomen ohjaajille) ohjaajaa osallistuu 25

26 2. Järjestötoiminta Tavoitteet: Aluetoimisto toimii paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti Tuotetaan paikallisten seurojen toimintaa Jokainen lapsi, nuori ja aikuinen on tervetullut nuorisoseuratoimintaan. Nuorten päätöksentekijöiden määrää lisätään kaikilla hallinnon tasoilla. Lasten ja varhaisnuorten kuuleminen varmistetaan kaikilla tasoilla. Lapset ja nuoret ovat toimintamme keskiössä Lapset ja nuoret ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Aikuiset tukevat lapsia ja nuoria heidän harrastuksissaan. Kriittiset menestystekijät: Aktiiviset vapaaehtoistoimijat Mielekäs ja palkitseva toimintakulttuuri Vapaaehtoisten perehdyttäminen ja huolto Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja -tehtävät Tavoite Nuorisoseurojen ja alueneuvottelukunnan kevättapaaminen (entinen kevätkokous) osallistujaa, 10 jäsenyhdistystä. Seurojen neuvonta- ja opastuskäynnit (4). Nuorisoseurojen ja alueneuvottelukunnan syystapaaminen (entinen syyskokous) 2016 ja alueneuvottelukunta. 40 osallistujaa ja 8 jäsenyhdistystä. 20 osallistujaa, 8 jäsenyhdistystä. Kaatuneiden muistopäivän kunniavartion 70- vuotisjuhlallisuudet, Pielavesi. Osallistutaan Pääsihteeri (juhlapuhe) ja (tervehdyspuhe) Kaikki Pielaveden 9 nuorisoseuraa kunniavartiossa, yleisöä yht

27 3. Viestintä ja vaikuttaminen Tavoiteet: Nuorisoseuratyö on tunnettua ja arvostettua Toiminta näkyy ja kuuluu myönteisellä tavalla. Järjestön julkikuva on nykyaikainen ja yhdenmukainen kaikilla toiminnan tasoilla. Kriittiset menestystekijät: Ajantasainen viestintä Suunnitelmallisuus ja viestinnällinen työnjako Nykyaikaiset ja toimivat viestinnän välineet Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja -tehtävät Viestintäsuunnitelma (jokaiseen aluetoimiston mennessä. laatii toimintaan/tapahtumaan 2016) suunnitelman, järjestön tiedottaja opastaa. Tavoite Viestintäsuunnitelma laaditaan aina yhdessä muun toiminnan suunnittelun kanssa. Aluetoimiston kotisivujen uudistaminen osana liiton kotisivuuudistusta mennessä Aluetoimiston työntekijä, toiminnanj. Selkeämmät ja helppokäyttöisemmät kotisivut. 4. Hallinto ja talous Tavoitteet: Järjestörakenne ja resurssit turvaavat toimintamme elinvoimaisuuden Järjestörakenne mahdollistaa tavoitteiden mukaisen toiminnan koko maan alueella. Resursseja kohdennetaan erityisesti sinne, missä lasten ja nuorten toiminnalla on kasvumahdollisuuksia. Kriittiset menestystekijät: Tasapainoinen talous Tarkka talouden suunnittelu ja seuranta Laaja rahoituspohja Toimiva organisaatio Selkeä työnjako, avoin toimintakulttuuri ja arvioinnin laadulliset ja määrälliset mittarit 27

28 Riittävä määrä osaavaa henkilöstöä Toimenpiteet: Aikataulu Vastuuhenkilöt ja -tehtävät Leipää ja kulttuuria 2016 Projektipäällikkö työllistämishanke ja projektitt. Tavoite 30 työllistettyä, joista 10 aluetoimistolla/nuorisotil alla. Työllistämishankkeen jatkohakemus Projektip., kehittämisp. ja toiminnanj. Myönnetty hankerahoitus kahdelle työntekijälle Ely-keskuksen avustushakemus lasten ja nuorten toimintaan. Avustetaan jäsenyhdistyksiä hakemisessa tai tehdään yhteishakemus mennessä 3000 euroa avustusta. Seurantalojen korjausavustushakemus. Tiedotetaan ja opastetaan seuroja mennessä. 5 nuorisoseuraa hakee korjausavustusta. Vakituinen henkilöstö 2016, 2 hanketyöntekijää ja 1 oppisopimuskoulutettava 28

29 Satakunnan Aluetoimisto Toimintasuunnitelma 2016 Suomen Nuorisoseurat - Satakunnan Aluetoimisto. Toimintasuunnitelma

30 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Satakunnan aluetoimiston tehtävänä on tukea eri tavoin sen jäsenyhdistyksiä lapsiin ja nuoriin suuntautuvan toiminnan järjestämisessä. 1.1 Harrastustoiminta Tavoite: Nuorisoseuratyö on tavoitteellista kasvatus- ja harrastustoimintaa. Lapset ja nuoret ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Toimenpiteet - Luova lava lapsille: Lapsille kesätoimintaa, nuorille kesätöitä ja lasten yhteisesitys Suomi Areenaan. Järjestetään 1-5 päiväleiriä alkukesään, ja yhteisesitys heinäkuun puolessa välissä. - Tuetaan jäsenseurojen kerhotoimintaa AVI:n Lasten ja nuorten paikallisen kerhotoiminnan avustuksesta. Vuonna 2014 avustusta myönnettiin 2200, joka on käytettävissä saakka. Uusi avustus haetaan joulukuussa Neljä Young Art -teatteriryhmää jatkaa toimintaansa Suttilassa, Eurassa ja Eurajoella. Huhtamossa jatkaa lasten kansantanssiryhmä. - Kansantanssiverkosto tukee alueellista kansantanssityötä ja toimii apuna tapahtumien järjestämisessä. - Teatteriverkosto tukee alueellista teatterityötä. - Järjestetään alueellinen tanssitapahtuma, jonka ohjelmaan kuuluu muun muassa Piilometsän tanssit koulutuksia ja Tempoa Tenaviin esittelyä. Vastuu paikallisseurat ja aluetoimisto aluetoimisto paikallisseurat ja aluetoimisto aluetoimisto ja kansantanssiverkosto aluetoimisto ja teatteriverkosto aluetoimisto Tavoite: Missä nuoret siellä nuorisoseurat. Jokainen lapsi, nuori ja aikuinen on tervetullut nuorisoseuratoimintaan. Toimintaa järjestetään maantieteellisesti monipuolisesti. Toimenpiteet Vastuu - Järjestetään toimintoja, jotka ovat avoimia kaikille (Luova lava lapsille leirit, Young Art) ja pyritään ohjaamaan osallistujat jäsenseurojen kerhoihin ja jäseniksi. - Panostetaan some-näkyvyyteen, näytään paikallisseurat ja aluetoimisto aluetoimisto Suomen Nuorisoseurat - Satakunnan Aluetoimisto. Toimintasuunnitelma

31 omien sivujen lisäksi myös muiden nuorisotoimijoiden / nuorison suosimilla sivuilla. - Kehitetään kaikille avoimia kilpailuja, joilla tehdään toimintaa tutuksi (Bongaa seurantalo) aluetoimisto 1.2 Koulutus ja ohjaajahuolto Tavoite: Toiminta on luotettavaa ja turvallista osaavien ohjaajien ansiosta. Toiminta tavoittaa uusia harrastajia. Toimenpiteet - Järjestetään MiniKnoppi ohjaajakoulutus alueella keväällä Vastuu aluetoimisto - Järjestetään kaksi ohjaajien olohuonetta; toinen keväällä, toinen syksyllä. - Järjestetään starttikursseja tarpeen mukaan. aluetoimisto aluetoimisto - Jaetaan alueellisia ohjaajastipendejä Ajankohdat ja lisätiedot: Kehittäminen ja hanketoiminta Tavoite: Nuorisoseuroissa edistetään lasten ja nuorten toimintaa eettisesti ja kasvua tukevasti. Lasten ja nuorten hyvinvointia edistämässä on eri-ikäisiä nuorisoseuralaisia. Uusien toimintamuotojen etsiminen. Toimenpiteet Vastuu - Toiminnan resurssien varmistaminen ja aluetoimisto toiminnallisen yhteistyön kehittäminen 1.4 Tapahtumat Tavoite: Tapahtumissa näkyy arvomme: Yhteisöllisyys on yhdessä toimimista ja tekemisen riemua. Siihen kuuluvat tasavertainen vuorovaikutus ja yhteenkuuluvuus sekä yhteiset kokemukset. Nuorisoseurassa kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia. Toiminta on avointa ja arvostavaa, ja siihen on helppo tulla mukaan. Toimenpiteet - Järjestetään valtakunnallinen nuorisoteatteritapahtuma Ramppikuume yhteistyössä Kankaanpään kaupungin, Kansalasifoorumin ja Kankaanpään Nuorisoseuran kanssa. Ramppikuuma-tapahtuma järjestetään 20. kerran huhtikuussa 2016 Kankaanpäässä. Vastuu aluetoimisto ja yhteistyökumppanit Suomen Nuorisoseurat - Satakunnan Aluetoimisto. Toimintasuunnitelma

32 Tapahtuma on suunnattu vuotiaille teatterin harrastajille ohjaajineen. Osallistumistavoitteena vuoden 2016 tapahtumaan on 200 osallistujaa. Hakeminen Ramppikuumeen katselmuksiin päättyy Kaikki hakijaryhmät saavat kirjallisen palautteen esityksestään, vaikka eivät tulisi valituksi katselmukseen. Tapahtuman tuottajina toimivat Satakunnan aluetoimisto, Kankaanpään kaupunki ja Kankaanpään Nuorisoseura. Koulutustyöpajojen toteuttamisessa ovat mukana SKAF ja Taike. - Osallistutaan laulujuhlien järjestämiseen Eurajoella aluetoimisto - Kannustetaan seuroja osallistumaan liiton tapahtumiin. - Opastetaan seuroja omien tapahtumien järjestämisessä. - Järjestetään Kalkkareitten kulttuurikeikka yhteistyössä Hämeen ja Varsinais-Suomen nuorisoseurojen kanssa. aluetoimisto ja yhteistyökumppanit - Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan ja tiedotetaan Liiton ja muiden keskusseurojen tapahtumista. 1.5 Kansainvälinen toiminta Tavoite: Nuorisoseurat verkostoituvat paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti Toimenpiteet Vastuu - Tiedotetaan paikallisseuroille kansainvälisen aluetoimisto ja paikallisseurat toiminnan mahdollisuuksista ja paikallisseurat tiedottavat myös omista kontakteistaan. 2. Järjestötoiminta Keskusseuran keskeinen tehtävä on toimia aktiivisesti vuorovaikutuksessa jäsenyhdistysten kanssa ja tavoitella niiden toiminnan aktivoitumista siten, että jäsenmäärää saadaan nostettua vuoden 2016 aikana 10 %:lla. Keskusseura kannustaa jäseniään kansalaistoimintaan ja vapaaehtoistoimintaan. 2.1 Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan tuki Tavoite: Aikuiset tukevat lapsia ja nuoria heidän harrastuksissaan. Toimenpiteet Vastuu - Alueelliset seuratapaamiset aluetoimisto Suomen Nuorisoseurat - Satakunnan Aluetoimisto. Toimintasuunnitelma

33 Tavoite: Kouluttaa jäsenseuroja yhdistystoimintaan teemoittain. Teemat: Yhdistys työnantajana, Yhdistyksen talous, yhdistystoiminnan ABC ja varainhankinta, 2-3 teemaa tilanteen mukaan. Tavoite: Jokainen lapsi, nuori ja aikuinen on tervetullut nuorisoseuratoimintaan. Toimenpiteet Vastuu - Vuoden 2016 tavoitteena on saada 100 uutta aluetoimisto alle 29-vuotiasta maksavaa jäsentä. Tarjoamalla ohjaajakoulutusta jäsenseuroille sekä rekrytoimalla ja kartoittamalla ohjaajia, joilla olisi aikaa hyvän harrastuksen vetämiseen. - Ohjaajastipendillä huomioidaan ansioituneita ohjaajia ja kannustetaan seurojen ohjaajia toiminnassaan. Paikallisyhdistysten jäseniä kannustetaan osallistumaan vapaaehtoistoimintaan niin oman yhdistyksen kuin Aluetoimiston järjestämien tapahtumien hyväksi. Yhdistyksille tarjotaan talkootehtäviä tapahtumien yhteydessä. Myös jokainen uusi aikuinen on tervetullut nuorisoseuratoimintaan. 2.2 Jäsenpalvelut Tavoite: Nuorisoseuratoimintaan on jokainen tervetullut. Toiminta on näkyvää ja se kiinnostaa ihmisiä. Jokainen seura on ainutlaatuinen yhteisö ja tekemisen kirjo niissä on laaja. Toimenpiteet Vastuu - Pyritään järjestämään 5 paikallista Aluetoimisto, hallitus seuratapaamista vuodessa sekä 2 alueellista seurajohtajatapaamista: maaliskuussa ja alkusyksystä puheenjohtajien tapaaminen - Seurakäynneillä kerätään hyviä seurakäytänteitä - Annetaan jäsenseuroille neuvontaa liittyen yhdistystoimintaan, nuorisoseuratoimintaan, kokouskäytäntöihin, sääntöihin, juhlatoimintaan sekä toiminnan- ja taloudensuunnitteluun. - Harrastuskohtaisessa neuvonnassa pyritään ohjaamaan osaamiskeskusten puoleen. aluetoimisto aluetoimisto aluetoimisto -Toimitetaan yhdessä Hämeen kanssa Suomen Nuorisoseurat - Satakunnan Aluetoimisto. Toimintasuunnitelma

34 Aluesanomat-lehteä, jossa seuroilla on mahdollisuus tiedottaa toiminnastaan. - Varmistamme, että alueen jäsenseurat toimittavat toimintatietonsa Nuorisoseurarekisterin kautta helmimaaliskuun aikana. - Huolehditaan nuorisoseurarekisterin alueellisesta ylläpidosta, koulutuksesta ja opastuksesta. - Toimiston palveluiden tarjoaminen ostopalveluina jäsenseuroille (kopiointi, postitus, laskutus, yms.). - Välitetään tietoa tapahtumista 1 kertaa kuukaudessa sähköpostilla lähetettävässä jäsentiedotteessa. - Pidetään huolta, että alueen ohjaajat ovat valtakunnallisten tiedotteiden postituslistoilla - Pidetään huolta, että alueen tapahtumat näkyvät valtakunnallisissa tiedotteissa. aluetoimisto aluetoimisto aluetoimisto aluetoimisto aluetoimisto aluetoimisto aluetoimisto ja paikallisseurat 2.3 Kehittäminen ja hanketoiminta Tavoite: Nuorisoseuroissa lapset ja nuoret ovat aktiivisia tekijöitä, eivät vain kokijoita. Lasten ja nuorten toimintaan panostaminen on tuonut uusia alle 29-vuotiaita mielekkään harrastus- ja kansalaistoiminnan pariin. Lastenkulttuurin sekä harrastusalakohtaisten osaamiskeskusten vakiintunut toiminta tukee harrastamista ja edesauttaa toimintaedellytyksiä. Toimenpiteet Vastuu - Selvitetään satakuntalaisilta nuorisoseuroilta aluetoimisto vuoden 2016 alussa, mitä palveluja ja koulutuksia ne haluavat aluetoimistolta ja hankkeilta. 3. Viestintä ja vaikuttaminen 3.1 Viestintä Tavoite: Toiminta on näkyvää ja se kiinnostaa ihmisiä. Viestinnän myötä pyrimme kasvuun. Toimenpiteet Vastuu - Pidetään yllä alueellisia kotisivuja ja aluetoimisto Facebook-sivua sekä Ramppikuume-sivua. - Julkaistaan Aluesanomat-lehteä yhdessä Hämeen kanssa aluetoimisto Suomen Nuorisoseurat - Satakunnan Aluetoimisto. Toimintasuunnitelma

35 - Pyritään levittämään tapahtumatiedotetta myös muille kuin jäsenille. - Näymme ja tiedotamme toiminnasta mahdollisimman monipuolisesti eri kanavilla viestintästrategian mukaisesti. - Käytetään liiton graafista ilmettä kaikissa aluetoimiston julkaisuissa. 3.2 Vaikuttaminen Tavoite: Nuorisoseurat verkostoituvat paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti Toimenpiteet Vastuu - Huolehditaan, että valtuustoedustajat aluetoimisto osallistuvat valtuuston kokouksiin. - Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ja aluetoimisto tekevät yhteistyötä alueella toimivien muiden kulttuuri- ja nuorisojärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Tärkeitä sidosryhmiä ovat mm. Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Hämeen Nuorisoseurat, Lounaiskulman Nuorisoseurat, satakuntalaisten kulttuurituottajien verkosto, Taiteen edistämiskeskus, Satakuntaliitto sekä Porin ja Kankaanpään kaupungit. Ramppikuume -tapahtuman kautta yhteistyötä tehdään useisiin teatterialan toimijoihin Suomessa. Satakunnan Nuorisoseurojen liitto on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: Suomen Nuorisoseurat ry, Suomen Nuoriso-opiston kannatusyhdistys, Karhuseutu ry. ja Joutsenten reitti ry. aluetoimisto 4. Hallinto ja talous 4.1 Hallinto Tavoite: Tekemisen riemua, hyvä hallinto, tasapainoinen talous. Toimenpiteet - Aluetoimiston toiminnasta vastaa. - Hallinnon tukena on hallinto-, talous- ja henkilöstösääntö, joka määrittää eri tahojen Vastuu aluetoimisto Suomen Nuorisoseurat - Satakunnan Aluetoimisto. Toimintasuunnitelma

36 vastuut ja velvollisuudet. 4.2 Talous ja varainhankinta Tavoite: resurssit turvaavat toimintamme elinvoimaisuuden. Tasapainoinen talous ja laaja rahoituspohja. Toimenpiteet Vastuu - Tapahtumista ja toiminnoista pyritään tekemään taloudellisesti kestäviä. aluetoimisto - Alutoimiston osaamista myydään ostopalveluna eteenpäin. - Aluetoimisto on mukana valtakunnallisissa varainhankintakampanjoissa jäsenseurojensa kautta. Välitämme tietoa ja aktivoimme seuroja mukaan. Tavoite: Tasapainoinen talous ja resurssien turvaaminen. Toimenpiteet Vastuu - Tehdään alueellinen talousarvio vuodelle 2017 Aluetoimisto ja seurataan sen toteutumista. - Aluetoimiston toiminta rahoitetaan valtionavulla, jäsenmaksuilla, toiminnasta saatavilla tuotoilla sekä varainhankinnalla. 4.3 Toimisto ja henkilöstö Tavoite: Toimiva organisaatio Toimenpiteet - Vastuu - Tuntityöntekijöinä toimii tanssinohjaaja sekä kaksi Young Art teatteriohjaajaa. - Toimisto sijaitsee osoitteessa Hallituskatu 6, Pori - Aluetoimiston apuna toimii hallitus ja toimikuntia/ työryhmiä: työvaliokunta, H-Kilta - Toimisto hyödyntää mahdollisuuksien mukaan eri alojen oppilaitosten harjoittelijoita muun muassa tapahtumasuunnittelussa, kulttuurituotannossa, kerhotoiminnassa sekä toimiston töissä. Suomen Nuorisoseurat - Satakunnan Aluetoimisto. Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5.

Lisätiedot

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry:n tehtävänä on tukea eri tavoin sen jäsenyhdistyksiä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016 Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016 1 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-,harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1. Kulttuuri- ja harrastustoiminta 1.2. Koulutus ja ohjaajahuolto 1.3. Tapahtumat

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2015 Nuorisoseurat Keski-Suomi. 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta. Harrastustoiminta

VUOSIKERTOMUS 2015 Nuorisoseurat Keski-Suomi. 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta. Harrastustoiminta VUOSIKERTOMUS 2015 Nuorisoseurat Keski-Suomi 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Harrastustoiminta Tavoitteenamme oli, että nuorisotyö on tavoitteellista kasvatus ja harrastustoimintaa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2015 Sisältö: Johdanto Suomen Nuorisoseurat ry:n ylläpitämä aluetoimisto Pohjois-Karjalassa aloittaa kolmannen toimintavuotensa. Joensuussa sijaitsevan

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena omalla toimialueellaan Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3.

Lisätiedot

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011

Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura

Lisätiedot

Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015

Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015 Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015 KÄRKIHANKKEET - ASKELMERKKEJÄ TULEVAISUUTEEN Yhteisenä visionamme on, että Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija vuonna 2020. Olemme

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Stadin Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2019 Johdanto Stadin Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2017

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2017 Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2017 1 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia oman alueensa paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Stadin Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2017 Johdanto Stadin Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Stadin Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Johdanto Stadin Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia alueen nuorisoseurojen lähitukena, viestinviejänä liiton ja paikallistason välillä, nuorisoseuralaisuuden

Lisätiedot

Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020

Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020 1 Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020 Nuorisoseurajärjestön strategia 2 Saatesanat Nuorisoseurajärjestön systemaattinen kehitystyö sai todellisen sysäyksen syksyllä 2009, kun koko järjestön

Lisätiedot

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Aluetimist: Phjis-Karjala Keskeiset alueelliset timinnt ja timenpiteet vunna 2014 Asiakirja liitetään Sumen Nurisseurat ry:n timintasuunnitelman liitteeksi. 1. KULTTUURI-, HARRASTUS-

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2015

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2015 Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2015 1 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Vaikuttaminen ja viestintä 4. Hallinto ja talous 5. Liiton

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Nuorisoseurat Keski-Suomi Toimintakertomus 2016 Keski-Suomen aluetoimiston toimintakertomus 2016 LUONNOS 1 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian

Lisätiedot

Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2013-2015

Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2013-2015 Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2013-2015 Suomen Nuorisoseurat ry:n sääntöjen mukaan Nuorisoseurakokous päättää liiton toiminnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus. Valtuustojen kevätkokoukset 19.5.2012 Helsinki

Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus. Valtuustojen kevätkokoukset 19.5.2012 Helsinki Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus Valtuustojen kevätkokoukset 19.5.2012 Helsinki Organisaatiouudistus Hallitukset asettivat työryhmän syksyllä 2008 Työryhmän esitys lokakuussa 2009 Keskustelu syysvaltuustoissa

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN YHTEENVETO 2014. Suomen Nuorisoseurat ry / Pohjois-Karjalan aluetoimisto

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN YHTEENVETO 2014. Suomen Nuorisoseurat ry / Pohjois-Karjalan aluetoimisto TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN YHTEENVETO 2014 Suomen Nuorisoseurat ry / Pohjois-Karjalan aluetoimisto Johdanto Vuosi 2014 oli Suomen Nuorisoseurat ry:n Pohjois-Karjalassa ylläpitämän aluetoimiston

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

KUOREVEDEN NUORISOSEURA NYSÄ ry

KUOREVEDEN NUORISOSEURA NYSÄ ry KUOREVEDEN NUORISOSEURA NYSÄ ry TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2016 Kuoreveden Nuorisoseura Nysä tunnetaan toiminnastaan. Monimuotoisesta kulttuuri-, harrastus-, ja nuorisotoiminnasta. Ensi vuoden toiminta

Lisätiedot

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet strategiset tavoitteet jäsenistölle laadukasta kansalaistoimintaa tukevaa koulutusta seurojen toiminnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Nuorisoseurajärjestön toiminnan painopisteet ja tavoitteet

Nuorisoseurajärjestön toiminnan painopisteet ja tavoitteet Nuorisoseurajärjestön toiminnan painopisteet ja tavoitteet Lapset ja nuoret Nuorisoseuralaisuuden ydin on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Luomme mahdollisuuksia nuorten omalle toiminnalle ja

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013 Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013 1 (22) Sisältö: Johdanto Nuorisoseurat 2020 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2 Kerhotoiminta 1.3

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari 5.12.2008 -kehittämispäällikkö Elina Pajula Aktiivisesti Pohjois-Karjalassa toimii 375 sosiaali-

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta

Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta - Suomessa on taho, joka edustaa sukellusta valtakunnallisesti - saadaan sukeltajien ääntä kattavasti kuuluville aina kun se on tarpeen - pystytään järjestelmällisesti

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Suomen Nuorisoseurat ry Toimintakertomus 2013 1 (20) Sisältö: Johdanto Nuorisoseurat 2020 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2 Kerhotoiminta 1.3 Koulutus

Lisätiedot

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen Suunnittelu & Valmistelu Toimeenpano Vakiinnuttaminen HKL johtoryhmä työpaja 13.5.2015 1 Uuden johtamisjärjestelmän suunnittelu ja valmistelu 1. Projektin tavoitteet,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Huhtikuu

Tähtiseurakahvit. Huhtikuu Tähtiseurakahvit Huhtikuu Seuratoiminnan malli 2.0 ja laatutekijät Kolmen kehän malli I urheilutoiminta II seuran toiminnan organisointi III seuran ulkoinen toiminta 23.4.2018 3 Miksi muutos? Halutaan

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä TOIMINTAOHJE 2019-2020 HYVÄKSYTTY 15. 1. 2019 02 1. J Y T R Y n t a r k o i t u s j a r a k e n n e Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä JYTRY on maakunnan yhdistys-

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot