Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2013-2015"

Transkriptio

1 Kolmivuotisohjelma Hallituksen esitys nuorisoseurakokoukselle NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA Suomen Nuorisoseurat ry:n sääntöjen mukaan Nuorisoseurakokous päättää liiton toiminnan pääperiaatteista kolmea seuraavaa kalenterivuotta varten. Seuraavan kolmivuotiskauden toimintaa ohjaavat pääperiaatteet on määritelty Nuorisoseurat strategiassa ja sen pohjalta laaditussa Kärkihankkeet -toimenpideohjelmassa. Nuorisoseurat strategian laatiminen on aloitettu syksyllä 2011 ja työskentelyyn on osallistunut laajasti järjestön eri toimijat: molempien valtakunnallisten liittojen valtuustot, piirijärjestöjen puheenjohtajat, asiantuntijatoimikunnat, piirien ja liittojen toimihenkilöt. Lisäksi strategian laadintaprosessin aikana on kuultu ja haastateltu järjestössämme harrastavia lapsia ja nuoria. Kärkihankkeet on toimenpideohjelma, johon on strategialuonnoksen pohjalta koottu sellaisia keskeisiä toimenpiteitä, joiden kautta saavutamme strategiassa määriteltävät tavoitteemme. Kärkihankkeet on laadittu yhdessä järjestömme luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Asian käsittely Nuorisoseurakokouksessa Nuorisoseurat strategia käsitellään ja hyväksytään Nuorisoseurakokouksessa käytävän keskustelun ja työskentelyn jälkeen. Kaikki strategiaan haluttavat parannusehdotukset, lisäykset ja muutokset kannattaa valmistella jo ennakkoon. Näin kokouksen on helpompi käsitellä asiaa ja ottaa kantaa konkreettisiin teksti- ja sisältömuutoksiin. Strategia käsitellään isossa salissa, eikä kokouksessa enää tehdä asiaan liittyviä ryhmätöitä. Kaikki rakentava ja järjestöä eteenpäin vievä keskustelu ja kommentointi ovat kuitenkin suotavaa ja toivottavaa! Kärkihankkeet toimenpideohjelman käsittely on kolmivaiheinen. Yleiskeskustelun jälkeen Nuorisoseurakokous äänestää ja valitsee seitsemästä vaihtoehdosta viisi kärkihanketta, jotka toteutetaan seuraavalla kolmivuotiskaudella. Tämän jälkeen kokous äänestää jokaisen valitun kärkihankkeen toimenpiteille tärkeysjärjestyksen, joka määrittää myös toimenpiteiden toteutuksen aikataulun. Kaikilla nuorisoseuralaisilla ja toiminnastamme kiinnostuneilla on mahdollisuus vaikuttaa kärkihankkeiden tärkeysjärjestykseen jo ennen Nuorisoseurakokousta. Kärkihankkeiden neuvoa antava ennakkoäänestys tapahtuu kotisivuillamme Suomen Nuorisoseurojen hallitus käsittelee ennakkoäänestyksen tulokset ennen Nuorisoseurakokousta ja kärkihankkeista saatu palaute tuodaan kokoukselle tiedoksi.

2 NUORISOSEURAJÄRJESTÖN KÄRKIHANKKEET OHJAAJAT JALUSTALLA Ohjaaja on harrastusryhmän tai kerhon sydän, jonka osaaminen, innostus ja kiinnostus ohjaamiseen on toiminnan ytimessä. Ohjaaja tarvitsee huolenpitoa: koulutusta ja muiden ohjaajien tapaamista sekä apua ryhmän käytännön pyörittämisessä sekä tapahtumiin tai koulutuksiin osallistuttaessa. Yhtä oikeaa ohjaajahuollon tapaa ei ole, vaan jokainen nuorisoseura on omien ohjaajiensa asiantuntija, joka hyötyy ammattimaisesti tuotetuista tukipalveluista. Strateginen tavoite: toiminta on luotettavaa ja turvallista osaavien ohjaajien ansiosta. Kriittinen menestystekijä: laadukas ohjaajakoulutus ja ohjaajahuolto. Toiminnassa mukana olleet ohjaajat ovat sitoutuneita ja uusia ohjaajia on saatu toiminnan piiriin. Sekä kerho- että harrastusalakohtaista toimintaa vetävien ohjaajien osaaminen on kehittynyt ohjaajakoulutusten avulla. Osaamista tukevat laadukkaat materiaalit ja tukipalvelut. Ohjaajahuolto ja -tapaamiset motivoivat ja innostavat ohjaajia, ja jokaisella ohjaajalla on mahdollisuus osallistua koulutukseen tai ohjaajahuoltoon vähintään kerran vuodessa. Kehitämme ja järjestämme ohjaajakoulutusta Pidämme huolta ohjaajien jaksamisesta ja virkistäytymisestä ohjaajahuollon avulla Motivoimme ja innostamme ohjaajia Panostamme uusien ohjaajien rekrytointiin ja perehdytykseen Kokoamme ajantasaiset ohjaaja-, harrastusryhmä- sekä muut toimintaa tukevat tietopankit Käynnistämme, ylläpidämme ja kehitämme kulttuurisen harrastustoiminnan palvelukonseptit Kehitämme ja järjestämme kansainvälisyyttä tukevaa koulutusta Mahdollistamme ammattiopettajien, harrasteohjaajien ja seuratoimijoiden yhteistyön

3 ME OLLAAN UPEITA! ASENNE RATKAISEE Nuorisoseuratoimintaan on jokainen tervetullut. Toiminta on näkyvää ja se kiinnostaa ihmisiä. Jokainen seura on ainutlaatuinen yhteisö ja tekemisen kirjo niissä on laaja. Juuri paikalliset tarinat luovat hyvää mieltä ja kertovat eteenpäin menevästä positiivisesta nuorisoseurahengestä. Luotamme toisiimme joka tasolla ja tuemme ja kannustamme toinen toistamme. Me olemme upeita! Strateginen tavoite: toiminta on monipuolista ja ennakkoluulotonta. Nuorisoseurat verkostoituvat paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti Kriittinen menestystekijä: mielekäs ja palkitseva toimintakulttuuri. Positiiviset ja innostavat tarinat nuorisoseurojen toiminnasta ovat nostaneet yhteishenkeä ja edistäneet yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Toiminta on avointa ja uusien jäsenien on ollut helppo tulla mukaan. Innostamisen ja positiivisen nostojen kautta toiminta on vahvistunut ja palautteen antaminen ja saaminen on mieluisa osa nuorisoseuratoiminnan kehittämistä. Olemme ylpeitä nuorisoseuralaisuudestamme. Kerromme toiminnastamme avoimesti ja aktiivisesti Olemme aktiivinen toimija eri verkostoissa Toimimme niin, että kulttuurien välinen vuorovaikutus on toimintamme vakiintunut osa Teemme paikallista nuorisoseuratoimintaa näkyväksi ja tunnetuksi paikallisesti, alueellisesti sekä valtakunnallisesti Edistämme hyvää yhteishenkeä innostamalla ja nostamalla esiin kannustavia ja positiivisia esimerkkejä Haemme aktiivisesti palautteen antamisen ja saamisen paikkoja ja kehitämme toimintaa laadukkaasti Uskallamme yrittää ja kokeilla. Opimme prosessissa.

4 LAPSET JA NUORET HUIPPUU! Nuorisoseuroissa edistetään lasten ja nuorten toimintaa eettisesti ja kasvua tukevasti. Vuosia jatkunut osallisuuden vahvistaminen sekä toimintamallien luominen ja hyödyntäminen ovat madaltaneet kynnystä osallistua toimintaan. Lasten ja nuorten hyvinvointia edistämässä on eri-ikäisiä nuorisoseuralaisia. Strateginen tavoite: nuorisoseuratyö on tavoitteellista kasvatus- ja harrastustoimintaa. Lapset ja nuoret ovat mukana toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Lasten ja nuorten kerhotoimintaa järjestetään eri puolilla maata. Kriittinen menestystekijä: ajantasaiset ja tasokkaat koulutus- ja kerhoaineistot. Nuorisoseuroissa lapset ja nuoret ovat aktiivisia tekijöitä, eivät vain kokijoita. Lasten ja nuorten toimintaan panostaminen on tuonut uusia alle 29-vuotiaita mielekkään harrastus- ja kansalaistoiminnan pariin. Lastenkulttuurin sekä harrastusalakohtaisten osaamiskeskusten vakiintunut toiminta tukee harrastamista ja edesauttaa toimintaedellytyksiä. Järjestämme lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia Vakiinnutamme lastenkulttuurin sekä harrastusalakohtaisten osaamiskeskuksen toimintamallit Edesautamme lasten ja nuorten osallistumista ja vaikuttamista nuorisoseuroissa Edistämme harrastustoiminnan käynnistymistä, ylläpitoa ja kehittämistä toimintamallein ja materiaalein Luomme kulttuurisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksia niin, että jokainen lapsi ja nuori voi osallistua kansainväliseen tai monikulttuuriseen toimintaan Syvennämme kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön asiantuntevuutta, yhteistyötä sekä edunvalvontaa

5 MISSÄ NUORET SIELLÄ NUORISOSEURAT Lasten ja nuorten kulttuurinen harrastustoiminta on vetovoimasta ja suosittua ympäri maata. Monilla alueilla on kuitenkin kaupunkeja ja kasvuseutuja, joissa nuorisoseuratoiminta on vasta hyvissä lähtökuopissa. Toiminnan käynnistämiseen tarvitaan tukea ja innostamista sekä helposti käyttöön otettavia toimintamalleja. Strateginen tavoite: resursseja kohdennetaan erityisesti sinne, missä lasten ja nuorten toiminnalla on kasvumahdollisuuksia. Kriittinen menestystekijä: mielekäs ja palkitseva toimintakulttuuri, ajantasaiset ja tasokkaat koulutus- ja kerhoaineistot. Innostaminen ja toiminnan käynnistämisen mahdollistaminen on luonut toimintaa niille kaupunki- ja kasvualueille, joissa toimintaa on ollut vähän. Kaupunki- ja kasvuseutustrategian luominen ja sen toteuttaminen on luonut uutta elinvoimaista toimintaa. Vanhempien sitoutuminen toimintaan on edistänyt yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista. Kartoitamme kaupunki- ja kasvualueiden toimintaympäristön ja tilanteen Kokoamme olemassa olevat toimivat esimerkit kaupunkien ja kasvualueiden nuorisoseuroista Otamme käyttöön kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin soveltuvia olemassa olevia toimintamalleja ja kehitämme ja uusia toimintatapoja Luomme kaupunki- ja kasvualuestrategian Kohdennamme erityispanostusta vuosittain yhden kaupunki- tai kasvuseudun toiminnan käynnistämiseen tai elävöittämiseen

6 NÄYMME JA KUULUMME Nuorisoseuraliikkeen julkisuuskuva muodostuu kaikkien nuorisoseurojen toiminnan yhteisenä tuloksena. Näkyvä toiminta lisää järjestömme yhteisöllisyyttä ja houkuttelee mukaan aktiivisia uusia jäseniä. Viestinnän keskeiset tehtävät ovat informointi, neuvonta ja osallisuuden edistäminen. Viestintämme on aktiivista, palvelevaa ja lähtee vastaanottajan tarpeista. Strateginen tavoite: toiminta näkyy ja kuuluu myönteisellä tavalla. Järjestön julkikuva on nykyaikainen ja yhdenmukainen kaikilla toiminnan tasoilla. Kriittinen menestystekijä: suunnitelmallisuus ja selkeä työnjako, nykyaikaiset ja toimivat viestinnän välineet. Viestintä nuorisoseurajärjestössä on ajantasaista ja viesti tavoittaa kohteen. Viestinnän kaikilla tasoilla toiminnasta ja toiminnan mahdollisuuksista kerrotaan innostavalla ja mielenkiintoisella tavalla. Järjestön julkikuva on johdonmukainen. Viestimme avoimesti ja vuorovaikutteisesti Edistämme lasten ja nuorten osallistumista viestintään Tuemme nuorisoseurojen viestintäosaamista koulutuksin ja materiaalein Luomme selkeän viestintästrategian kaikille tasoille sisäiseen viestintään sekä ulkoiseen viestintään Vahvistamme julkikuvaa järjestelmällisesti tekemällä näkyväksi strategian mukaista toimintaa

7 MUKANA OLLAAN! - VAPAAEHTOISTOIMIJAT TOIMINNAN KIVIJALKA Vapaaehtoiset ovat innokas ja iloinen toimijajoukko mitä moninaisimmissa tehtävissä. He ovat tärkeä linkki lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja kulttuurisen lapsi- ja nuorisotyön toteuttamisessa. Vapaaehtoisten kouluttaminen ja tukeminen sekä uusien vapaaehtoisten rekrytointi ovat toiminnan kivijalka. Strateginen tavoite: aikuiset tukevat lapsia ja nuoria heidän harrastuksissaan. Kriittinen menestystekijä: mielekäs ja palkitseva toimintakulttuuri, vapaaehtoisten perehdyttäminen ja huolto. Vapaaehtoisten hyvinvointiin on panostettu järjestön kaikilla tahoilla. Jo toiminnassa mukana olleet vapaaehtoiset ovat sitoutuneita ja toimintaan on tullut myös uusia vapaaehtoisia. Koulutukset ja vapaaehtoistyötä tukeva materiaali on käytössä. Toiminnassa on hyvä yhteishenki! Kokoamme alueellisia vapaaehtoispankkeja Käynnistämme strategian mukaisen vapaaehtoistyön kehittämisen ohjelman, jonka avulla tuetaan vapaaehtoisten rekrytointia, perehdyttämistä, huoltamista ja palkitsemista Kehitämme vapaaehtoistoiminnan toimintamalleja Keräämme ja annamme palautetta järjestelmällisesti kehittämisen tueksi ja innostajaksi Nostamme esiin vapaaehtoistoimintaa ja toimijoita positiivisella tavalla

8 TOIMII, MEIDÄN ORGANISAATIO Organisaatio ei ole itseisarvo. Toimiva organisaatio on kuitenkin ensiarvoisen tärkeä tasavertaisen palvelun turvaamisena. Organisaatiossa työnjako on selkeä ja tarkoituksenmukainen ja palvelee strategian mukaista ydintehtävää. Strateginen tavoite: järjestörakenne mahdollistaa tavoitteiden mukaisen toiminnan koko maan alueella. Kriittinen menestystekijä: selkeä työnjako ja avoin toimintakulttuuri, riittävä määrä osaavaa henkilöstöä, tarkka talouden suunnittelu ja seuranta, laaja rahoituspohja. Palvelut tuotetaan laadukkaasti ja tehokkaasti niin, että nuorisoseura, harrastusryhmä tai ohjaaja saa tarvitsemansa tuen ja palvelun. Toimiva organisaatio tukee palvelutakuun toteutumista. Nuorisoseuralaiselle ja ohjaajalle on selvää, mistä palvelua ja apua saa. Vakiinnutamme osaamiskeskusten toiminnan Luomme nuorisoseurojen palveluhakemiston Kehitämme ja hyödynnämme toiminnan suunnittelun ja seurannan työtapoja ja välineitä johdonmukaisesti Luomme palautteenantojärjestelmän Kehitämme työkaluja nuorisoseurojen hallinnon tueksi Varmistamme, että jäsenistön ääni kuuluu ja näkyy toiminnassa Luomme yhteistoiminnan malleja, jotka tukevat alueellista harrastustoiminnan kehittymistä

Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015

Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015 Nuorisoseurat Kolmivuotisohjelma 2013 2015 KÄRKIHANKKEET - ASKELMERKKEJÄ TULEVAISUUTEEN Yhteisenä visionamme on, että Nuorisoseurat on Suomen merkittävin kulttuurisen nuorisotyön toimija vuonna 2020. Olemme

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013

Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013 Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013 1 (22) Sisältö: Johdanto Nuorisoseurat 2020 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2 Kerhotoiminta 1.3

Lisätiedot

Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020

Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020 1 Nuorisoseurakokous 20.10.2012 Nuorisoseurat 2020 Nuorisoseurajärjestön strategia 2 Saatesanat Nuorisoseurajärjestön systemaattinen kehitystyö sai todellisen sysäyksen syksyllä 2009, kun koko järjestön

Lisätiedot

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry:n tehtävänä on tukea eri tavoin sen jäsenyhdistyksiä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5.

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015

Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3.

Lisätiedot

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016

Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016 Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2016 1 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-,harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1. Kulttuuri- ja harrastustoiminta 1.2. Koulutus ja ohjaajahuolto 1.3. Tapahtumat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2015 Sisältö: Johdanto Suomen Nuorisoseurat ry:n ylläpitämä aluetoimisto Pohjois-Karjalassa aloittaa kolmannen toimintavuotensa. Joensuussa sijaitsevan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Suomen Nuorisoseurat ry Toimintakertomus 2013 1 (20) Sisältö: Johdanto Nuorisoseurat 2020 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2 Kerhotoiminta 1.3 Koulutus

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015

Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 LUONNOS KOMMENTOITAVAKSI 30.9.2015 Sisältö: Johdanto Aluetoimistojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena Nuorisoseurastrategian

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Lisätiedot

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.

Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. 1 Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2 Sisällysluettelo JOHDANTO 3 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 7 TAVOITTEET 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 8 1.2. Kerhotoiminta

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

SPEK2020. strategia

SPEK2020. strategia SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,

Lisätiedot

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020 Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 1 Savon Yrittäjien johtamisjärjestelmä Strategia 1/2015 Laatujärjestelmä ERILLIS- STRATEGIAT Päästrategiaa täydentävät. Esimerkiksi

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia 2013 2017 Lähtökohta Maahanmuuttoviraston viestintästrategia 2013 2017 pohjautuu valtionhallinnon viestinnälle lainsäädännössä ja ohjeissa annettuihin velvoitteisiin

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Ruoveden kuntastrategia 2021

Ruoveden kuntastrategia 2021 Ruoveden kuntastrategia 2021 Toiminnan ja tulosten parantaminen Monikäyttöinen toimintaympäristö Mahdollistava maankäyttö Luonto- ja kulttuurimatkailu Yrittäjät HYVÄN ARJEN ELÄMÄ VIIHTYISÄ RUOVESI! Osaava

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

Polvijärven kunnan viestintästrategia Anni Lampinen

Polvijärven kunnan viestintästrategia Anni Lampinen Polvijärven kunnan viestintästrategia 19.3.2018 Anni Lampinen Ydinarvomme viestijänä Luottamus Pohjautuu johdonmukaiseen, läpinäkyvään ja avoimeen viestintään. Vastaanottaja voi aina luottaa, että tieto

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016 Nokian kaupungin LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIOHJELMA 2016 Kaupunginjohtajan asettama työryhmä Tuomas Erkkilä (pj.) Marjatta Ainasoja, Sisko Nevala, Aila Vaimare Terttu Haataja, Kaisa Kirkko-Jaakkola,

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kvalt 27.11.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia STRATEGIA 2020 Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia 1 Sisällysluettelo Visio s. 3 Edistämme kaupunkilaisten hyvinvointia kulttuurikosketuksilla Viemme kulttuuria ja taidetta keskelle kaupunkilaisten

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

YHDEKSÄN ON ENEMMÄN KUIN YKSI. Tiimit seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kehittäjinä

YHDEKSÄN ON ENEMMÄN KUIN YKSI. Tiimit seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kehittäjinä YHDEKSÄN ON ENEMMÄN KUIN YKSI Tiimit seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kehittäjinä Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. Jos haluat kulkea kauas, kulje yhdessä. Afrikkalainen sananlasku Lähtökohta Seurakunnan

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI. Varjomaailman seminaari 12.5.2008

NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI. Varjomaailman seminaari 12.5.2008 NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI Varjomaailman seminaari 12.5.2008 Toiminnan tausta EOPH:n virtuaalisessa Habbo - Hubussa on vuodesta 2002 toiminut ns. taustaryhmä, jossa on pohdittu toiminnan sisältöä.

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

S U O M E N H I P P O S Strategia

S U O M E N H I P P O S Strategia S U O M E N H I P P O S Strategia 2018 2020 Missio Nykyaikainen ja kehittyvä Kasvavan hevosalan asiakaslähtöinen tuki- ja palveluorganisaatio Visio Hyvinvoiva hevonen keskiössä Suomen Hippos on yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...

Lisätiedot

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI suvaitsevaisuus rohkeus oikeudenmukaisuus vastuullisuus MAAILMANKANSALAINEN aktiivisuus terve itsetunto avoimuus muutosvalmius RAAHEN OPETUSTOIMI Kansainvälisyysstrategia

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. LUONNOS 12.10.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Sihteerifoorumi 5.6.2012 Sanna-Marja Heinimo 6.6.2012 1 Työssä tarvittava osaaminen Mitä osaamista tarvitset työssäsi? -Asiaosaaminen

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN Jyvälän Setlementti ry:n strategia 2017 2020 JYVÄLÄN TEHTÄVÄ JA ARVOT Jyvälän Setlementti ry (Jyvälä) on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö,

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1 Rokua 24.11.2017 1 Tehtävä 1: Ihannekuntaa tai sen toimintaa kuvaavia sanoja Elävä Terve Esteetön Ekologinen Reilu Elinvoimainen Yritteliäs

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Tervetuloa Kisakallioon!

Tervetuloa Kisakallioon! Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot