YHTEENVETO PORVOON KOULUVERKOSTOSELVITYS PÄIVITYS SISÄLLYSLUETTELO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEENVETO PORVOON KOULUVERKOSTOSELVITYS PÄIVITYS 17.9.2009 SISÄLLYSLUETTELO"

Transkriptio

1 KOULUVERKKOSELVITYS Päivitys

2 PORVOON KOULUVERKOSTOSELVITYS PÄIVITYS SISÄLLYSLUETTELO YHTEENVETO SELVITYKSEN LAATIMINEN TYÖRYHMÄ LÄHTÖKOHTA JA TYÖN KULKU AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT JA KÄYTÖSSÄ OLLEET ASIAKIRJAT KÄYTETTYJÄ KÄSITTEITÄ LÄHTÖTIEDOT NYKYTILANNE Muutokset vuosina Nykyinen kouluverkosto Koulukuljetukset Koulujen oppilasmäärät ja opetusryhmät OPPILASMÄÄRIEN KEHITYS Koulutustoimien oppilasennusteet (elokuu 2009) Ennuste NYKYISET KOULUTILAT KEHITYSEHDOTUS EHDOTUKSEN PERUSTELUT Taloudelliset reunaehdot Pedagogiset perustelut Toiminnalliset perustelut EHDOTUKSEN SISÄLTÖ Toimenpiteet ja aikataulutus Toimenpiteet ja aikataulutus koulukiinteistöjen osalta Yhtenäiskoulut Henkilöstön asema Riskikartoitus kun koulu lakkautetaan Päätöksenteko KUSTANNUSTARKASTELU Toimintakulut Ehdotuksen käyttömenomuutokset Vapautuvat koulukiinteistöt Koulutoimen investoinnit MUITA HUOMIOITA LIITTEET 1. Nykyinen perusopetuksen kouluverkosto vuonna Koulukuljetukset kouluittain Väestötietoja (0-15-vuotiaat) , Tilastokeskus 4. Keskeisten alueiden osayleiskaava (hyväksytty ) Alueiden toteutuminen 5. Oppilasennusteet ikä- ja kieliryhmittäin ( , ) 6. Perusopetuksen oppilaiden nettokustannukset /oppilas tp Käyttömenomuutokset 8. Kouluinvestoinnit 9. Koulukohtaiset tiedot (erillinen liite) YHTEENVETO 1

3 Selvitys koskee Porvoon kouluverkostoa ja sen perusopetusta antavia suomen- ja ruotsinkielisiä kouluja, joita on tällä hetkellä yhteensä 32 koulua 29 kiinteistössä. Lähtökohtina ja reunaehtoina ovat olleet pedagogiset tavoitteet, nykyiset opetustilat, kaavoituksen näkökulmat, oppilasmäärien kehitys ja taloudelliset mahdollisuudet. Tarkastelun ajanjakso on vuodesta 2009 vuoteen Selvityksen tuloksena on esitetty kouluverkoston muutosehdotus, jota on tarkasteltu pedagogiselta, taloudelliselta ja muiden vaikutusten kannalta. Ehdotuksessa koulutiloja vähennetään niillä alueilla, joissa oppilasmäärät laskevat ja korvaavia opetustiloja on olemassa. Ehdotuksen hyviä puolia: - Kaikkien koulujen tilat pysyvät riittävinä ja oppilasmäärät kohtuullisen kokoisena, mikä turvaa henkilökunnalle ja oppilaille sosiaalisesti monipuolisen työ- ja oppimisympäristön. - Kokonaistaloudellisuus - Opetuksen, erityisopetuksen ja oppilashuollon järkevä toteutus Ehdotuksen huonoja puolia: - Koulumatkojen piteneminen osalla oppilaista - Niiden kyläkeskusten, joista koulu poistuu, palvelutason heikkeneminen ja sitä kautta mahdollisesti vetovoimaisuuden väheneminen Laskelmien mukaan ehdotuksen mukaisilla toimenpiteillä koulutustoimen toimintakulut vuositasolla ovat viimeistään vuonna 2013 noin euroa vähemmän kuin vuonna Tähän ei sisälly jo suunnitelmissa olevat kouluinvestoinnit. 1 SELVITYKSEN LAATIMINEN 1.1 TYÖRYHMÄ Hilding Mattsson, vt sivistysjohtaja, puheenjohtaja Jari Kettunen, suomenkielinen koulutustoimi, vt koulutusjohtaja Rikard Lindström, ruotsinkielinen koulutustoimi, vs koulutusjohtaja Leila Nyberg, päivähoidon johtaja Martti Toivanen, erityisopetuksen rehtori Börje Boström, Tilakeskuksen päällikkö Aki Tamminen, maanmittausinsinööri Maija-Riitta Kontio, yleiskaavoittaja 2

4 1.2 LÄHTÖKOHTA JA TYÖN KULKU Kaupunginhallitus on kokouksessaan päättänyt, että sivistystoimi toimittaa kaupunginvaltuuston käsittelyyn kouluverkkoselvityksen kevään 2009 aikana. Selvityksessä arvioitava oppilaaksiottoalueet uudelleen. Sivistyslautakunta asetti kokouksessaan virkamiestyöryhmän valmistelemaan kouluverkkoselvitystä. Kouluverkkoselvitys- ja oppilaaksiottoaluetyöryhmä päätti ensimmäisessä kokouksessaan , että realistinen aikataulu olisi, että työ saataisiin valmiiksi syyskuun aikana. Kokouksia on pidetty yhteensä seitsemän kertaa (15. ja 28.4., 18.5., 11.6., 17.8., 10. ja ). Lähtökohtana tämänkertaiselle päivitykselle oli myös se, että ehdotukset joita esitetään eivät antaisi aihetta sellaisille uusille kiinteistöjen investoinneille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet ajankohtaisia. Paremmassa taloudellisessa tilanteessa voitaisiin päätyä toisenlaisiin ratkaisuihin. 1.3 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT JA KÄYTÖSSÄ OLLEET ASIAKIRJAT Tärkeimmät käytössä olleet asiakirjat ovat seuraavat: - Investointiohjelma Koulutustoimien oppilasennusteet , Porvoon väestö , 0-15-vuotiaat - Porvoon kaupungin keskeisten alueiden osayleiskaava - Koulukohtaiset selvitykset - Koulujen oppilaaksiottoalueet - Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetusohjelma lukuvuonna Porvoon kouluverkostoselvitys Porvoon kouluverkostoselvityksen päivitys Porvoon kouluverkkoselvityksen päivitys KÄYTETTYJÄ KÄSITTEITÄ Tekstissä ja liitteissä on käytetty seuraavia käsitteitä: Hyötyala (hym²) - Hyötyala on toimintaan tarvittavien huoneiden ja tilojen pinta-ala. 3

5 - Hyötyalaan ei lasketa käytävien, porrashuoneiden, teknisten tilojen tai rakenteiden pinta-alaa. - Koulurakennuksessa voi olla hyötyalaan laskettavia tiloja, joita ei kuitenkaan lasketa mukaan oppilaskohtaisen hyötyalan (hym2/opp.) tunnuslukua laskettaessa esim. aula, oleskelutila, talonmiehen asunto. Bruttoala (brm²) - Bruttoala kuvaa rakennuksen kokonaislaajuutta. - Bruttoala = hyötyala + käytävät, porrashuoneet, tekniset tilat sekä rakenteiden ja hormien ala - Nykyisin usein käytetty oppilaitosten tavoitetehokkuus on e=1,5 eli bruttoala voidaan arvioida hyötyalasta laskutoimituksella 1,5*hym2=brm2 Perusopetusryhmä (por) - Koulutuksen järjestäjä voi pääsääntöisesti määrätä opetusryhmän koon. - Perusopetusryhmät ovat Porvoossa käytännössä yleensä enintään 25 oppilaan opetusryhmiä. Porvoon koulutustoimet ovat asettaneet tavoitteeksi 20 oppilaan opetusryhmät. - Erityisopetuksessa perusopetusryhmät ovat korkeintaan 10 oppilasta. Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilailla ryhmäkoko on 8 ja vaikeimmin kehitysvammaisten opetuksessa 6. Kun pidennetyn oppivelvollisuuden oppilas on integroitu yleisopetuksen ryhmään, ryhmäkoko voi olla enintään 20. Sopiva oppilasmäärä - Sopivalla oppilasmäärällä tarkoitetaan tässä selvityksessä sitä oppilasmäärää, mikä tiloista päätellen on arvioitu pedagogisesti tarkoituksen mukaiseksi. - Sopivaa oppilasmäärää arvioitaessa on kotiluokkien lisäksi pyritty uomioimaan muut tilat ja mahdolliset erikoisjärjestelyt. - Sopiva oppilasmäärä ei automaattisesti tarkoita, että koulussa ei olisi tilatarpeita; usein tilatarve voi olla mille tahansa oppilasmäärälle esim. liikuntatilat. Maksimioppilasmäärä - Maksimioppilasmäärällä tarkoitetaan tässä selvityksessä sitä oppilasmäärää, mikä normaalin ikäluokkien kokojen vaihtelun vuoksi on hyväksyttävää eikä aiheuta vielä tilanahtautta. 2 LÄHTÖTIEDOT 2.1 NYKYTILANNE Muutokset vuosina Nygård skolan lakkautettiin ja oppilaat siirtyivät Kråkö skolanin oppilaiksi Skepparegatans skola (erityiskoulu 7-9) lakkautettiin ja erityiskoulu toimii nyt erityisluokkina osana Lyceiparkens skolaa 4

6 - Sannäs skolanin entiseen asuntoon valmistuivat tarvittavat lisätilat keväällä Gammelbacka skolanin teknisen työn tilat uusittiin syksyllä Tolkkisten koulun laajennus ja peruskorjaus valmistuivat syyslukukaudella Keskuskoulun peruskorjaus valmistui keväällä Kumpulan koulun peruskorjaus valmistui keväällä Pääskytien koulun peruskorjaus ja laajennus valmistuvat kesällä Kumpulan koulu lakkautettiin ja luokat toimivat erityisluokkina Pääskytien koulussa alkaen - Veckoski skola lakkautettiin ja oppilaat siirtyivät Hinthaaran koulun yhteyteen rakennettuun Hindhår skolaniin Hindhår skolan muutti vanhasta kiinteistöstä Hinthaaran koulun yhteyteen rakennettuun Hindhår skolaniin Kulloon koulu muutti Kullo skolanin yhteyteen rakennettuun uudisrakennukseen Albert Edelfeltin koulu aloitti toimintansa Tulliportin koulu lakkautettiin ja luokat toimivat nyt erityisluokkina Albert Edelfeltin koulussa samassa kiinteistössä kuin Näse skola - Kielikylpyopetus siirtyi Kevätkummun koulusta Albert Edelfeltin kouluun - Svartså skola lakkautettiin ja oppilaat siirtyivät pääosin Näse skolaniin josta tuli 1-6 vuosiluokkien koulu - Jakarin koulu lakkautettiin ja oppilaat siirtyivät Keskuskouluun ja - Epoon kouluun - Kullo skolanin peruskorjaus valmistui Vårberga skolanista tuli 1-6 vuosiluokkien koulu Nykyinen kouluverkosto Porvoon kouluverkosto käsittää perusopetuksen osalta yhteensä 32 koulua lukuvuonna ja näissä yhteensä oppilasta. Suomenkieliset koulut kpl oppilaita 1-6 -koulut koulut koulu yhteensä

7 Ruotsinkieliset koulut 1-6 koulut koulut yhteensä LIITE 1, Nykyinen perusopetuksen kouluverkosto vuonna Koulukuljetukset Koulukuljetuksessa on yhteensä 1476 oppilasta eli 27%. Suomenkielisiä oppilaita on kuljetuksessa 843 oppilasta eli 23%. Ruotsinkielisiä oppilaita on kuljetuksessa 633 oppilasta eli 35%. Kuljetukset perustuvat perusopetuslainsäädäntöön ja Porvoon kaupungin kuljetusperiaatteisiin. LIITE 2, Koulukuljetukset kouluittain Koulujen oppilasmäärät ja opetusryhmät Suomenkieliset lkt por opp.määrä sopiva maksimi koulut Epoon koulu Hamarin koulu Hinthaaran koulu Huhtisen koulu Ilolan koulu Kerkkoon koulu Keskuskoulu Kevätkummun koulu Kulloon koulu Peipon koulu Suomenkylän koulu Tolkkisten koulu Tuorilan koulu Linnajoen koulu Pääskytien koulu Albert Edelfeltin koulu Ruotsinkieliset lkt por opp.määrä sopiva maksimi koulut Ebbo skola Gammelbacka skola Grännäs skola Hindhår skola Illby skola Kråkö skola Kullo skola Kvarnbackens skola Näse skola Pellinge skola

8 Sannäs skola Saxby skola Tolkis skola Vårberga skola Lyceiparkens skola Strömborgska skolan Lähtökohtana sopivan oppilasmäärän määrittelyssä on käytetty 20 oppilasta/opetusryhmä/ -tila kohti. Maksimioppilasmäärän määrittelyyn on vaikuttanut tiloille asetetut vaatimukset mm. eri vuosiluokilla, erityisopetuksessa, erikoisopetustiloissa. 2.2 OPPILASMÄÄRIEN KEHITYS Koulutustoimien oppilasennusteet (elokuu 2009) Suomen- ja ruotsinkieliset koulutustoimet ovat laatineet oppilasennusteensa lukuvuosille (1-6-koulut) ja (7-9-koulut) perustuen henkikirjoittajan tilastoon. Koulutustoimien ennusteissa ei ole huomioitu kielivalintaa 1.luokan aloittavien osalta lukuvuonna ja siitä eteen päin. Koulutustoimien ennusteissa ei ole huomioitu Porvoon muuttovoittoa Ennuste 2 Väestön ja oppilasmäärien kehitystä Porvoossa on arvioitu yhteistyössä koulutustoimien ja yleiskaavoittajan kesken. Ennusteisiin sisältyy epävarmuustekijöitä, kuten asuinrakentamisen määrä ja toteutumisnopeus, asuntotyypit, muuttajien ikärakenne, syntyvyydessä tapahtuvat muutokset ja kaksikielisten kouluvalinnat. Porvoon väestökasvuennuste on noin 1% vuodessa. Vuonna 2008 ikäluokissa vuotiaat muuttovoitto oli yhteensä +107 lasta Porvoon hyväksi; kuntien välinen nettomuutto oli +49 ja nettomaahanmuutto +58. Muuttaneista lapsista pitkällä aikavälillä tarkasteltuna on 2/3 alle kouluikäisiä ja keskimäärin muuttovoitto on ollun noin +125 lasta. Vuonna 2008 tilanne oli poikkeuksellinen, yläasteikäisiä oli enemmän ja maahanmuuton osuus oli poikkeuksellisen suuri. Vuosina 2003, 2004 ja 2006 muuttovoitto oli huomattavasti vuotta 2008 suurempi. Muuttovoitossa on nähtävissä pieni laskeva trendi. Porvoon seutu on kuitenkin kasvualuetta jatkossakin. LIITE 3, Väestötietoja (0-15-vuotiaat) , Tilastokeskus Ennustetta 2 laadittaessa on keskimääräisinä vuosittaisena muuttovoittolukuna käytetty +100 lasta; 0-6 ikäluokassa +69 (suomi +58, ruotsi +11), 7-12 ikäluokassa +28 (suomi +24, ruotsi +4), ikäluokassa +3 (suomi +3, ruotsi 0), mikä tarkoittaa vähän yli 1% väestön kasvua 0-15-vuotiaiden ikäluokassa. Nettomuuton tuoma oppilaslisä loiventaa ikärakenteesta johtuvaa oppilasmäärien laskua, mutta peruskouluikäisten ikäluokka pienenee kuitenkin kokonaisuudessaan n. -50 oppilasta aikavälillä Vuodesta 2012 lähtien oppilasmäärä lähtee jälleen nousuun. Länsipuolen alueiden ikärakenteesta johtuva oppilasmäärän väheneminen vuosina on vähäisempää kuin muualla Porvoossa. Lisäksi asuinrakentamisen painopisteen 7

9 vuoksi pääosa muuttovaikutuksesta (kaupungin sisäinen ja ulkopuolelta tuleva muutto) johtuvasta oppilasmäärän kasvusta kohdistuu länsiosaan. Tässä selvityksessä on arvioitu, että vuosina noin 75% muuttovaikutuksesta kohdistuu länsipuolen kaavoitettuihin alueisiin, noin 20% haja-asutusalueille ja 5% keskustaan. Kyseiset alueet lienevät pääosin valmiita vuoteen 2011 mennessä, jonka jälkeen asuinrakentamisen painopiste siirtynee Porvoonjoen itäpuolelle. Oppilasmääräkasvun painopisteen muutos tapahtuu kuitenkin viiveellä vähitellen vuosien aikana. LIITE 4, Keskeisten alueiden osayleiskaava (hyväksytty ) Alueiden toteutuminen Koulukohtaisesti muuttovaikutuksen arvioiminen on vaikeaa. Esimerkiksi hajaasutusalueiden pienten koulujen oppilasmäärään vaikuttaa suhteellisesti paljon jo muutaman yksityisen tontin myynti lapsiperheille. Porvoossa kaksikielisten kielivalinnat ovat merkinneet keskimäärin 20 henkikirjoittajan suomenkieliseksi merkitsemän lapsen aloittamista ruotsinkielisessä koulussa. Koulutustoimien ennusteessa tämä tarkoittaa esim. vuoden kohdalla noin 120 alaastelaisen oikaisua kieliryhmien välillä, mikä on pyritty korjaamaan ennusteessa 2. Koulukohtaisesti kielivalinnan vaikutus vaihtelee vuosittain ja sitä on vaikea arvioida. Oletuksena on käytetty, että se jakautuu keskimäärin koulujen oppilasmäärien suhteessa. LIITE 5, Oppilasennusteet ikä- ja kieliryhmittäin ( , ) 2.3 NYKYISET KOULUTILAT Koulujen nykyiset hyötyalat on tarkastettu vastaamaan vuoden 2009 tilannetta. 3 KEHITYSEHDOTUS 3.1 EHDOTUKSEN PERUSTELUT Taloudelliset reunaehdot Ehdotuksessa lähdetään siitä, että toimenpiteet eivät vaadi sellaista uudisrakentamista, jota ei muutenkin tarvittaisi. Kouluverkostoselvityksen tavoitteena on jatkaa kouluverkoston järkeistämistä ja kustannusten tasapainottamista. Henkilöstömenot, sisäiset vuokrat, kuljetuskustannukset, ruokahuollon kustannukset sekä keskitetyt tietotekniikkaratkaisut muodostavat valtaosan koulutustoimen käyttömenoista. Erityistukea tarvitsevien oppilaiden määrä on suuri ja aiheuttaa kustannuspaineita oppilashuollossa ja erityisopetuksessa. Koulutustoimen käyttömenojen karsinta on vaikeuttanut taloudellista hallintaa. Rakenteellisilla muutoksilla ja tiivistämällä kouluverkkoja voidaan vähentää paineita käyttötalouteen Pedagogiset perustelut Jokaisella oppijalla on oikeus monipuoliseen opetusympäristöön, jossa oppilaat voivat käyttää vaihtelevaa ja tarkoituksenmukaista opetusmateriaalia ja tietotekniikkaa, opiskella erikoisluokissa sekä liikkua liikuntatiloissa. 8

10 Oppilaalla on myös oikeus kouluyhteisössä työskentelevien opetus- ja oppilashuoltohenkilöstön antamaan varhaiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Oppilashuollon saatavuus toteutuu parhaiten sellaisessa koulussa, jossa oppilashuoltohenkilöstöllä on tarkoituksenmukaista vierailla ja toimia säännöllisesti. Sopivan kokoisessa koulussa pystytään riittävällä määrällä opetus- ja oppilashuoltohenkilökuntaa järjestämään oppimista tukevia järjestelyjä useammalle tarvitsijalle kuin muutaman opettajan koulussa. Erilainen oppija tarvitsee ympärilleen riittävän määrän vertaistukea. Sosiaalisella oppimisympäristöllä on suuri merkitys mahdollistamassa kanssakäymistä samanikäisten luokkatovereiden kanssa niin välitunnilla kuin esim. ryhmätöissä. Kovin pienissä kouluyksiköissä opetussuunnitelman tavoitteiden täyttyminen ja arvioinnin järjestäminen on vaikeaa. Mikäli koulun koko ja oppilasmäärä edellyttävät, että opettajakunnassa työskentelee useampi opettaja, se myös mahdollistaa paremman työnjaon, vaihtelevuuden työssä ja osallistumisen esim. projekteihin tai jatkokoulutukseen. Oppilasryhmäkoko pitää määritellä joustavaksi siten, että tavoitteena on 20 oppilaan ryhmä. Tästä lähtee myös voimassa oleva Porvoon koulutuspoliittinen ohjelma Toiminnalliset perustelut Opettajan työnkuva ja olosuhteet ovat muuttumassa. Työnkuvaan kuuluu paljon kehittämistyötä ja opettajanrooli muistuttaa yhä enemmän ohjaajan työnkuvaa. Esimiehen ja johtajuuden merkitys korostuu muun muassa olemassa olevien opettajien työssä viihtyvyyteen ja uusien opettajien halukkuuteen hakeutua kouluun. Opettajan oman työn kannalta on tärkeää kollegojen tuki ja oman työn kehittäminen. Koulun tukipalvelut (vahtimestari, talonmies, ruokahuolto, terveydenhuolto, oppilashuolto, erityisopetus) voidaan suuremmissa kouluyksiköissä järjestää myös oppilaiden ja koulun toiminnan kannalta järkevämmällä tavalla. Kun kouluyksiköitä on paljon työntekijää kohden, niin erityistyöntekijän työskentelyaika kouluyksikköä kohti jää pieneksi. Siirtymäaikoihin kuluu myös runsaasti aikaa. Samoin erityistyöntekijän liittyminen yksittäisen koulun toiminnan suunnitteluun ei ole yhtä joustavaa, kun kouluja on työntekijän vastuulla monta. Kouluratkaisuissa pitäisi pyrkiä sellaisiin ratkaisuihin, joissa koulu, esiopetus ja päivähoito järjestetään lähekkäin tai samoissa kiinteistöissä. Tätä menettelyä voidaan perustella sekä pedagogisesti että toiminnallisesti. Päivähoito, esiopetus ja koulu muodostavat lapsen kehityksen ja kasvatuksen kannalta yhtenäisen jatkumon, jossa entistä tiiviimpi yhteistyö on tarpeen. Porvoossa aamu- ja iltapäivätoiminta toteutetaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta annetun lain mukaisesti. Toiminnan koordinointivastuu on Porvoon kaupungin koulutustoimella. Toimintaa järjestetään päivittäin koulun jälkeen kokoontuvina kerhoina. Toiminta ei ole koulun omaa toimintaa, mutta koulujen tiloja pyritään aktiivisesti hyödyntämään suunniteltaessa toimintaa. Erilaisten palveluiden sijoittaminen samoihin tiloihin on mielekästä myös taloudellisesti ja henkilöstön käytön kannalta. 9

11 3.2 EHDOTUKSEN SISÄLTÖ Toimenpiteet ja aikataulutus Alla mainitut toimenpiteet voidaan suorittaa alkaen mutta kuitenkin niin että ne olisi toteutettu viimeistään SUOMENKIELINEN KOULUTUSTOIMI - Suomenkylän koulun 1-6 luokkien oppilaat Huhtisten kouluun Jatkoselvitystä vaativat kysymykset: - Tuorilan ja Kerkkoon koulut yhdistetään yhdeksi yksisarjaiseksi kouluksi toisen niistä yhteyteen, jolloin toisesta kiinteistöstä voidaan luopua. - Kevätkummun, Skaftkärrin ja Tarkkisten alueen koulujärjestelyt vuodesta 2013 alkaen - Sopeutumista tukevien erityisluokkien tilajärjestelyt tulevaisuudessa (Kuuselan tila ja AMMATTIYSIN luokan tila) RUOTSINKIELINEN KOULUTUSTOIMI - Illby skolanin nykyiset oppilaat Sannäs skolaniin - Illby skolanin tulevat oppilaat uuden oppilaaksiottoalueen mukaisesti Vårberga ja Sannäs skolaniin - Ebbo skolaniin nykyiset oppilaat Grännäs skolaniin - Ebbo skolanin tulevat oppilaat uuden oppilaaksiottoalueeen mukaisesti Vårberga, Grännäs sekä Sannäs skolaniin - Pellinge skolanin oppilaat Grännäs skolaniin Toimenpiteet ja aikataulutus koulukiinteistöjen osalta Hamarin koulun peruskorjaushanke toteutetaan laaditun hankesuunnitelman mukaan ja se valmistuu helmikuussa 2011 Linnajoen koulun peruskorjaushanke toteutetaan laaditun hankesuunnitelman mukaan ja se valmistuu elokuussa 2012 Strömborgska skolanille rakennetaan uudet tilat Näse skolanin yhteyteen, Strömborgskan kiinteistöstä luovutaan Ilolan koulu siirretään Illby skolanin kiinteistöön jonka yhteyteen voidaan rakentaa voimistelusali, Ilolan koulun tiloista luovutaan/siirretään Ilolan paviljonki siirretään Sannäs skolaniin 10

12 Epoon koulu siirretään Ebbo skolanin kiinteistöön, Epoon koulusta luovutaan Yhtenäiskoulut Kouluverkkotyöryhmä ehdottaa koskien yhtenäiskouluja - että Strömborgska skolanista sekä Näse skolanista muodostetaan yhtenäiskoulu - että ruotsinkielisessä koulutustoimessa myös Lyceiparkens skolasta sekä Kvarnbackens skolasta muodostetaan yhtenäiskoulut yhtenäiskoulutyöryhmän ehdotuksen ( ) mukaisesti kuitenkin niin, että se tapahtuu aikataulussa joka ei vaadi lisärakentamista - että Albert Edelfeltin koulua kehitetään yhtenäiskouluna - että Linnajoen ja Pääskytien kouluissa vahvistetaan oman oppilaaksiottoalueen koulujen kanssa tehtävää yhteistyötä ja joustavia järjestelyjä yhtenäiskouluperiaatteiden mukaisesti Henkilöstön asema Kouluverkkoselvityksessä lähdetään sitä, että vakinaista henkilökuntaa ei irtisanota. Yhteistoimintamenettelyn mukaisia tiedotus- ja kuulemistilaisuuksia järjestetään Riskikartoitus kun koulu lakkautetaan Koulun mahdollinen lakkauttaminen voi aiheuttaa seurauksia, joita voi olla vaikea ennakoida. Tällaisessa tilanteessa on myös katsottava lapsen etua. On tehtävä arvio siitä, miten päätös vaikuttaa lapsiin. Riskien tunnistaminen ajoissa edesauttaa toimenpiteiden suunnittelua niin, että riskejä voidaan olennaisesti vähentää. Opetukseen osallistujalla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön (Perusopetuslaki, 1998/628). Kun koulu lakkautetaan, on oppilaan tarvitsemat tukipalvelut oltava toimivat. Tuella on muun muassa pystyttävä ennaltaehkäisemään syrjäytymistä. Vaikkakin tuen määrä voi olla vaikeasti arvioitavissa on koulutuksen järjestäjän kuitenkin varmistettava sen saatavuus Päätöksenteko Koulun lakkauttamisprosessi kestää noin vuoden. Prosessin on edettävä järjestelmällisesti ja sen on seurattava tehtyä aikataulua. Kaupungin on eri tavoin tiedotettava lakkauttamissuunnitelmasta. Porvoossa lakkauttamispäätöksen tekee kaupunginvaltuusto ja prosessi lähtee käyntiin koulutusjaostoista. 11

13 3.3 KUSTANNUSTARKASTELU Toimintakulut Perusopetuksen oppilaiden nettokustannukset /oppilas ovat vuoden 2008 tilinpäätöksen lukuja. Luvuista pystyy näkemään sekä sisäisten vuokrien että oppilaskuljetusten vaikutus kustannuksiin. LIITE 6, Perusopetuksen oppilaiden nettokustannukset /oppilas tp Ehdotuksen käyttömenomuutokset Käyttömenot vähenevät ehdotuksen mukaisilla toimenpiteillä noin :lla. Tämä koskee lakkautusta seuraava vuotta jolloin säästöä saadaan kokonaiselle vuodelle. Säästöt syntyvät lähinnä henkilöstömenoissa sekä sisäisissä vuokrissa. LIITE 7, Käyttömenomuutokset Vapautuvat koulukiinteistöt Vapautuvien koulukiinteistöjen käyttöä muihin tarpeisiin ei selvityksessä ole tutkittu Koulutoimen investoinnit Koulutustoimessa on käynnissä tai suunnitteilla jo aikaisemmin päätettyjä investointeja, jotka toteutetaan vuosina Kehitysehdotuksessa esitetyt toimenpiteet eivät muuta näitä suunnitelmia. LIITE 8, Kouluinvestoinnit MUITA HUOMIOITA Uusien koulujen ja opetustilojen suunnittelu Uusien koulutilojen suunnittelussa tulee huomioida monipuoliset käyttömahdollisuudet ja muuntojoustavuus oppimisympäristönä. Oppilasmäärissä voi myös tapahtua pitkällä aikavälillä huomattavia muutoksia. Uusien koulurakennusten suunnitteluratkaisujen tulisi olla sellaisia, etteivät ne estä koko koulukiinteistön tai sen osan käyttötarkoituksen muutosta muuhun kuin koulutoimintaan. Koulureittien kehittäminen Kouluille johtavia kevyen liikenteen väyliä tulisi edelleen kehittää turvallisempien koulureittien saamiseksi, millä olisi myös koulukuljetuskustannuksia alentava vaikutus. Yhteistyömahdollisuudet Kaksikielisenä kuntana Porvoon olisi mietittävä pitkällä tähtäimellä yhteistyömahdollisuuksia suomenkielisen ja ruotsinkielisen koulutustoimen sekä päivähoidon välillä etenkin silloin kun suunnitellaan uusia tiloja ja toimipisteitä. 12

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016

KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS 2016 KOULUVERKKOSELVITYSTYÖRYHMÄN VÄLIKATSAUS Kouluverkkoselvitys on osa sivistysverkkoselvitystä, joka valmistuu syksyllä 2016 Tämän välikatsauksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI Toimintatuotot 11 650 959 10 782 700 10 938 300 10 938 300 10 938 300 Myyntituotot 2 242 524 1 926 300 2 041 300 2 041 300 2 041

Lisätiedot

Koulujen Kapasiteettilaskenta. Porvoo Juho Innanen Analyytikko, Vertikal

Koulujen Kapasiteettilaskenta. Porvoo Juho Innanen Analyytikko, Vertikal Koulujen Kapasiteettilaskenta Porvoo 24.05.2018 Juho Innanen Analyytikko, Vertikal Sisällys Tietojen keruu Miten kapasiteetti on laskettu Tarkennuksia Tulokset kuvina Taulukot Kapasiteetti Tavoitteena

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI, SIVISTYSTOIMI. Liit 9 b2 RUOTSINKIELISET KOULUT KEHITYSEHDOTUS

PORVOON KAUPUNKI, SIVISTYSTOIMI. Liit 9 b2 RUOTSINKIELISET KOULUT KEHITYSEHDOTUS PORVOON KAUPUNKI, SIVISTYSTOIMI Liit 9 b2 PORVOON KOULUVERKKOSELVITYS 29 RUOTSINKIELISET KOULUT KEHITYSEHDOTUS 2 RUOTSINKIELISET KOULUT KEHITYSEHDOTUS SISÄLLYSLUETTELO 1 EBBO SKOLA... 3 2 GAMMELBACKA SKOLA...

Lisätiedot

Sivistystoimi Bildningssektorn TP/BS 2015 TA/BU2016 Kehys/Ram TAe BUf 2017 TS/EP 2018 TS/EP 2019

Sivistystoimi Bildningssektorn TP/BS 2015 TA/BU2016 Kehys/Ram TAe BUf 2017 TS/EP 2018 TS/EP 2019 Sivistystoimi Bildningssektorn TP/BS 2015 TA/BU2016 Kehys/Ram TAe BUf 2017 TS/EP 2018 TS/EP 2019 Toimintatuotot Verksamhetsintäkter 11 650 946 10 782 700 11 673 000 10 938 300 10 938 300 10 938 300 Myyntituotot

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI, SIVISTYSTOIMI. Liit 9 b1 RUOTSINKIELISET KOULUT NYKYTILANNE

PORVOON KAUPUNKI, SIVISTYSTOIMI. Liit 9 b1 RUOTSINKIELISET KOULUT NYKYTILANNE PORVOON KAUPUNKI, SIVISTYSTOIMI Liit 9 b1 PORVOON KOULUVERKKOSELVITYS 29 RUOTSINKIELISET KOULUT NYKYTILANNE 2 RUOTSINKIELISET KOULUT NYKYTILANNE SISÄLLYSLUETTELO 1 EBBO SKOLA... 3 2 GAMMELBACKA SKOLA...

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Entisen Vuolijoen kunnan alue

Entisen Vuolijoen kunnan alue 1 Entisen Vuolijoen kunnan alue Entisen Vuolijoen kunnan alueella sijaitsee kaksi koulua: Otanmäen koulu ja Vuolijoen koulu. Otanmäen koulu, luokat 1 9 Tilanne syksyllä 2015: Otanmäen yläkoulun aineenopetus

Lisätiedot

Porvoon koulukuljetustarpeet lukukaudella 2011 2012, Koululiitu 2010 -analyysi

Porvoon koulukuljetustarpeet lukukaudella 2011 2012, Koululiitu 2010 -analyysi Sivu 1/8 Porvoon koulukuljetustarpeet lukukaudella 2011 2012, Koululiitu 2010 -analyysi Työn lähtökohdat ja tavoitteet Porvoon kaupungille saapuu vuosittain koulukyytianomuksia, joihin kaupungilla on velvollisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN KOULUVERKKOSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNNAN KOULUVERKKOSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNNAN KOULUVERKKOSELVITYS Kouluverkkotyöryhmä 9.9.2009 1 KOULUVERKKOSUUNNITELMA 2009 2020 SELVITYKSEN LAATIMINEN työryhmä Kunnanjohtaja on 7.4.2009 asettanut kouluverkkotyöryhmän, johon kuuluvat

Lisätiedot

Toimintakate

Toimintakate KONSERNIHALLINTO YHTEENSÄ Toimintatuotot*) 49 044 356 50 548 400 54 268 400 54 418 400 54 418 400 Myyntituotot 5 896 589 7 881 200 7 858 800 7 858 800 7 858 800 Maksutuotot 2 437 106 2 377 600 2 401 300

Lisätiedot

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 2063/58/2014 KH

Lisätiedot

Porvoon Nuorisovaltuuston kokous

Porvoon Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2011 1 (6) Porvoon Nuorisovaltuuston kokous Aika tiistai kello 16.30 Paikka Kaupungintalo, valtuustosali, II kerros Läsnä Muut läsnäolijat: Poissa Mirlinda Ramaj Noomi Forslund Marco Monthan

Lisätiedot

LIITE 12 KOULUKOHTAISET TIEDOT. SUOMENKIELISET KOULUT (20 sivua) RUOTSINKIELISET KOULUT (19 sivua)

LIITE 12 KOULUKOHTAISET TIEDOT. SUOMENKIELISET KOULUT (20 sivua) RUOTSINKIELISET KOULUT (19 sivua) LIITE 12 KOULUKOHTAISET TIEDOT SUOMENKIELISET KOULUT (2 sivua) RUOTSINKIELISET KOULUT (19 sivua) PORVOON KOULUVERKOSTOSELVITYS PÄVITYS 25.4.27 SUOMENKIELISET KOULUT SISÄLLYSLUETTELO 1 EPOON KOULU...2 2

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Kråkö skola, Sannäs skola, Grännäs skola. Toiminta tapahtuu kahdessa rakennuksessa, mutta esimerkiksi ruokailu järjestetään päärakennuksessa.

Kråkö skola, Sannäs skola, Grännäs skola. Toiminta tapahtuu kahdessa rakennuksessa, mutta esimerkiksi ruokailu järjestetään päärakennuksessa. Bjurbölen päiväkoti 8.4.2013 Kråköntie 24, 06200 Porvoo Kiinteistönumero: 63840400010041 Tontin pintaala (m 2 ): 2133 583 507 2 1910 44 Jälleenhankintaarvo: 12482 10586 299 100 485 784 3 63 Kråkö skola,

Lisätiedot

6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja

6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja 6,322123(78672,0(1 3$/9(/89(5..2 Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto Jari Alasmäki opetusjohtaja $/8.6, tehtävänantona /$$-$6,322123(78672,0(1 3$/9(/89(5..26(/9,7

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys /2021

Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys /2021 Vertikal Oy Esko Sainio ja Simo Pokki 26.4.2018 Porvoon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen talouden kehitys 2017-2020/2021 Laskennan tavoite Arvioida 2017 tilinpäätöksen (lukuvuosi 2017/2018) ja suoritemäärien

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Sivistyslautakunta 93 11.10.2016 Sivistyslautakunta 104 16.11.2016 Sivistyslautakunta 117 07.12.2016 Kaupunginhallitus 401 19.12.2016 SIVISTYSVERKKOSELVITYS 1100/40.400/2016 SIVLK 11.10.2016 93 Valmistelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TUORILA KERKKOO SELVITYKSEN LOPPURAPORTTI

TUORILA KERKKOO SELVITYKSEN LOPPURAPORTTI TUORILA KERKKOO SELVITYKSEN LOPPURAPORTTI 28.4.2010 Sisältö 1 TYÖRYHMÄN TOIMINTA JA TYÖSKENTELY... 3 1.1 Ryhmän tehtävät ja jäsenet... 3 2 SELVITYKSEN ERI NÄKÖKULMAT... 4 2.1 Selvitettävät vaihtoehdot...

Lisätiedot

Perus- ja esiopetuksen tilantarpeen tunnusluvut

Perus- ja esiopetuksen tilantarpeen tunnusluvut Perus- Tunnusluvut pitävät sisällään kaikki perusopetuksen vuosiluokkien 1-9 ja esiopetuksen toiminnan vaatimat sekä liikenne ja tekniset. Tunnusluvut on laadittu tasasuuruiseen ikäluokkaan perustuen.

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus Prosessi

Lisätiedot

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma

Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma 1 Sipoon kunnan kouluverkkosuunnitelma Kouluverkko-ohjausryhmän kannanotto 13.12.2010 LÄHTÖKOHTA Tulevaisuuden palveluverkko ja tuotanto rakennetaan niin pedagogisesti kuin rakenteellisestikin laadukkaasti

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja

Lisätiedot

Ruotsinkielistä kouluverkkoa koskeva lisäselvitys

Ruotsinkielistä kouluverkkoa koskeva lisäselvitys Ruotsinkielistä kouluverkkoa koskeva lisäselvitys Ruotsinkieliset koulutuspalvelut 30.4.2014 1 Sisä llysluettelo Johdanto 3 Lähtökohdat 3 Määritelmät 3 Työtä ohjanneet linjaukset 3 Alueen suomenkieliset

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus LUONNOS Strategia ja opetussuunnitelma

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi

Etunimi Sukunimi Selvitykset ja ohjelmat 2019 Sivistyslautakunta vahvistaa tulevien projektisuunnitelmien pohjaksi laadittavien alueellisten tarvekartoitusten aikataulut. Samalla vahvistetaan muiden ajankohtaisten selvitysten

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella 2017 2021 Kuntalaisinfot 22./23./24.5.2018 Selvityksen lähtökohdat Ismo Korhonen, lasten ja nuorten palvelujen johtaja 28.09.20 Sisäilma

Lisätiedot

TA2018 Tehtäväalueet TP2016 TA2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020

TA2018 Tehtäväalueet TP2016 TA2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TA2018 Tehtäväalueet TP2016 TA2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Vaalit Toimintatuotot 0 0 264 000 90 000 0 Myyntituotot 0 0 264 000 90 000 0 Maksutuotot 0 0 0 0 0 Tuet ja avustukset 0 0 0 0 0 Vuokratuotot 0

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys

Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys Esi- ja perusopetuksen kouluverkkoselvitys 29.01.2015 Lähtökohdat Esi- ja perusopetusverkkoselvitys on laadittu sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa Lohjan kaupungin on kyettävä tekemään pysyviä

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

Chydeniuksen koulun esiselvitys

Chydeniuksen koulun esiselvitys Opetus- ja kasvatuslautakunta 22 19.02.2015 Chydeniuksen koulun esiselvitys 524/00/01/02/2013 OPEKAS 22 Sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, ruots. koulutoimenjohtaja P-O Nyström puh. 044 780

Lisätiedot

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran alueen

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA

RAPORTTI. Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys. Kauniaisten kaupunki. 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA RAPORTTI Kauniaisten kaupunki Gymnasiet Grankulla samskola tilaselvitys 09.11.2015 Juha Heino Arkkitehti SAFA Sisällysluettelo 1. Toimeksianto 2. Nykytilojen kartoitus 3. Arviointi tilankäytöstä ja tilatarpeesta

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Haaste ja reunaehdot Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkkotarkastelussa keskitytään erityisesti seuraaviin haasteisiin.

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus 30.11.2015) LUONNOS Kuulemistilaisuus 30.11.2015 Tilaisuuden tarkoitus on kertoa perusopetuksen kouluverkkoon esitettävistä muutoksista Koulujen

Lisätiedot

LUONNOS : TOLKIS SKOLAN JA PÄIVÄKODIN RAKENTAMINEN

LUONNOS : TOLKIS SKOLAN JA PÄIVÄKODIN RAKENTAMINEN LUONNOS 12.5.2016: TOLKIS SKOLAN JA PÄIVÄKODIN RAKENTAMINEN Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje Boström, 040-5804131, borje.bostrom@porvoo.fi projektipäällikkö Tony Lökfors, 040-5449037 tony.lokfors@porvoo.fi

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen Lempäälä 1 Taustalla vaikuttavat Kuntastrategia: Huolehdimme siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa pystytään huomioimaan jokainen lapsi

Lisätiedot

Selvitys Porvoon ruotsinkielisestä kouluverkosta

Selvitys Porvoon ruotsinkielisestä kouluverkosta Selvitys Porvoon ruotsinkielisestä kouluverkosta 9.10.2013 Sisältö Johdanto... 3 Nykyinen kouluverkko 4 Selvityksen lähtökohdat.. 5 Koulukiinteistöjen haasteet 5 Oppilasmäärä 6 Talous. 7 Koulukuljetus

Lisätiedot

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä

Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Koulujen tilatehokkuutta metsästämässä Nova Schola Finlandia II Mikko Kaira, arkkitehti (SAFA) 28.4.2017 Page 1 Toimenpiteet ennen suunnittelua pyrittäessä tehokkaaseen tilankäyttöön 1. Käyttäjämäärän

Lisätiedot

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3. Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares

Läntisen alueen palveluverkkoselvitys. Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares Läntisen alueen palveluverkkoselvitys Kasvu ja kulttuuri ydinprosessi Pekka Kares 18.11.2015 Tausta Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa vaiheittain Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia- lukion Tilat

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1 LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta

Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta 21.9.2015 Ylä-Malmin pk Pohjola (1-4 lk) Ylä-Malmin pk Talvela (5-9 lk) Kotinummen ala-asteen koulu Asukasilta klo 18.00-20.00 Tervetuloa Taustaa Aluepäällikkö

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio)

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio) Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta 23.10.2014 (27.10.2014 tarkistettu versio) Outi Salo Linjanjohtaja Tulevaisuuden koulu - jalostammeko vain olemassa olevaa vai rakennammeko

Lisätiedot

Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015

Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015 Vuosaaren alueen palveluverkko Asukasilta 26.10.2015 Ohjelma klo 18.00-18.05 avaus Aluepäällikkö Taina Tervonen klo 18.05-18.45 alustukset Tietokeskus järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori Vuosaaren alueen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Nätkin koulun koulumuoto syksystä alkaen

Nätkin koulun koulumuoto syksystä alkaen Nätkin koulun koulumuoto syksystä 1.8.2019 alkaen Kuulemistilaisuus 11.12.2018 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja- Liisa Brunou, kiinteistöjohtaja Jukka

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 158 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 39 17.05.2017 GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 345/58/2017

Lisätiedot

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5)

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5) 1(5) SIPOONLAHDEN KOULUN LAAJENNUS JA MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMAN LIITE 4, TILAOHJELMA Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 475 oppilasta 1-9 koulu, 475 oppilasta, rehtori + n. 30 opettajaa 5 koulunkäynnin-/aamu-

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU

L O V I I S A N K A U P U N K I SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU L O V I I S A N K A U P U N K I S U O M E N K I E L I N E N K O U L U K E S K U S SIJOITUKSEN VAIHTOEHTOTARKASTELU 28.4.2010 SIJOITUSVAIHTOEHTO A SUOMENKIELINEN KOULUKESKUS SIJOITUSVAIHTOEHTO B GENERALSHAGENS

Lisätiedot

TAMMELAN KOULUVERKKOPÄÄTÖKSEN KUSTANNUSVAIKUTUKSET

TAMMELAN KOULUVERKKOPÄÄTÖKSEN KUSTANNUSVAIKUTUKSET TAMMELAN KOULUVERKKOPÄÄTÖKSEN KUSTANNUSVAIKUTUKSET Tammelan kunnanvaltuuston päätös 6.2.2017 4 SELVITYS PÄÄTÖKSEN PERUSTEENA KÄYTETYN FCG:N RAPORTIN TALOUSTIETOJEN VIRHEISTÄ Tiedoksi sivistyslautakunnalle

Lisätiedot

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus Palveluverkon uudistaminen Kuulemistilaisuus 3.12.2015 Tarkastelun lähtökohtia oppilaslähtöisyys ja pedagoginen tasa-arvo oppimisympäristöissä opetusvälineet ja teknologia uuden opetussuunnitelman tuomat

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 Kaupunginhallitus 249 26.06.2017 TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2016 KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT Sivistystoimi/koulutuspalvelut Porvoon kaupunki Sisällys 1 Kuraattori- ja psykologipalveluiden visio ja toiminta-ajatus... 2 1.1 Visio...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 Siltamäen en koulun johtokunta Suutarilan en koulun johtokunta Töyrynummen en koulun johtokunta Suutarilan yläasteen koulun johtokunta Maatullin en koulun johtokunta

Lisätiedot

Porin kaupungin kouluverkon muutosesitys

Porin kaupungin kouluverkon muutosesitys Porin kaupungin kouluverkon muutosesitys Kouluverkkoselvityksen taustalla on Porin kaupungin talousarvion kirjaus, jonka mukaisesti koulutoimi toteuttaa lukioverkon osalta vuoden 2013 aikana laajan selvityksen.

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS MUUTOKSIA TOIMIALOILLA JA INVESTOINNIT

KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS MUUTOKSIA TOIMIALOILLA JA INVESTOINNIT KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS MUUTOKSIA TOIMIALOILLA JA INVESTOINNIT KONSERNIJOHTO JA HALLINTOPALVELUKESKUS Kaupunkistrategian valmistelu ja päätöksenteko. Konserniohjauksen periaatteiden päivittäminen.

Lisätiedot

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg Toiminta Toiminta koostuu ruotsinkielisestä esiopetuksesta, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, 1. 9. vuosiluokan

Lisätiedot

Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus

Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus Kosken koulukeskuksen hankesuunnitelman valmistelun tilannekatsaus 10.10.2018 1 Kosken koulukeskuksen hankesuunnittelun tilannekatsaus 10.10.2018 - hankkeen kokonaisaikataulun esittely (Ari Lattu) - Hankesuunnitelman

Lisätiedot

KIELIOHJELMA SUOMENKIELISISSÄ KOULUISSA

KIELIOHJELMA SUOMENKIELISISSÄ KOULUISSA Porvoon kaupungin suomenkielisten koulujen kieliohjelma Kielityöryhmän esitys 10/2015 PORVOON KAUPUNKI 13.10. 2015 KIELIOHJELMA SUOMENKIELISISSÄ KOULUISSA A1-KIELI Kaikille oppilaille opetetaan englannin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Porvoon Uusi kunta-selvitys, vaihe 1. Vertikal Oy Simo Pokki, Esko Sainio, Hanne Koskiniemi

Porvoon Uusi kunta-selvitys, vaihe 1. Vertikal Oy Simo Pokki, Esko Sainio, Hanne Koskiniemi Porvoon Uusi kunta-selvitys, vaihe 1. Vertikal Oy Simo Pokki, Esko Sainio, Hanne Koskiniemi 23.1.2018 Toimeksianto ja tavoitteet 1. Luoda laskennan avulla tarkka kuva Porvoon kaupungin sivistyspalveluiden

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Talousvaikutusten arviointia. Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu

Talousvaikutusten arviointia. Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu Talousvaikutusten arviointia Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu Oppilaskohtainen kustannus /vuosi Seuraavassa diassa kuvataan

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot