VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA. Iisalmen kaupunki Sivistys- ja hyvinvointitoimiala Varhaiskasvatus. Toimintakausi
|
|
- Jorma Sariola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintakausi Toimintayksikkö Päiväkoti Simpukka Toimintayksikön yhteiset arvot, tavoitteet ja painotusalueet Yhteiset arvot Yksilöllisyys, yhteisöllisyys ja tasa-arvoisuus Yksilöllisyys Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, hyväksymme lapsen yksilöllisyyden ja arvostamme sitä. Pedagoginen rakkaus tukee lapsia yksilöllisyyden näkökulmasta. Yksilöllisyys näkyy toiminnassa; otamme huomioon jokaisen lapsen omat vahvuudet ja tuen tarpeet tavoitteissa, suunnittelussa, toiminnassa ja arvioinnissa. Kuulemme ja huomioimme kaikkia lapsia. Olemme aidosti kiinnostuneita lapsesta ja hetkestä, jossa lapsi on. Kaikilla lapsilla on mahdollisuus kommunikoida omilla taidoillaan. Me kasvatusvastuulliset aikuiset olemme tietoisia jokaisen lapsen kehityksestä, tarpeista, tavoitteista ja toimintatavoista. Sekä kasvatuskumppanuuden että yhteistyöverkostojen tulee olla toimivia ja kehitämme niitä yksilöllisesti lapselle sopivaksi. Kun kunnioitamme lasta niin lapsi kunnioittaa meitä; vrt. pedagoginen rakkaus. Arvostuksen tulee näkyä puheissamme, eleissämme, ilmeissämme, kohtaamisessamme. Oppimisympäristöt rakennamme lapsen tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Yhteisöllisyys Lapset ovat osallisina lapsilähtöisessä toiminnassa. Tarjoamme kaikille lapsille onnistumisen kokemuksia monipuolisen toiminnan kautta. Käytämme koko päiväkodin tiloja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Päiväkodin tai ryhmien yhteiset tapahtumat ja retket luovat yhteisöllisyyttä. Pidämme tärkeänä vanhempien osallistumista toimintaamme. Pyrimme luomaan me-henkeä: ryhmässä on hyvä harjoitella sosiaalisuutta. Meillä, koko henkilökunnalla, on oltava yhteinen kasvatusnäkemys siitä, mikä on lapsen hyvä päivä. Me aikuiset rakennamme yhteisöllisyyttä näyttämällä lapsille mallia, rakentavan palautteen antamista harjoittelemme. Pyrimme hyvään ilmapiiriin koko päiväkodissa. Yhdessä sopimamme säännöt ja johdonmukaisuus toiminnassa luovat yhteisöllisyyttä (esim. ulkoilussa). Tasa-arvoisuus Jokaisen lapsen tarpeet ovat meille yksilöllisiä ja yhtä tärkeitä, olivat ne pieniä tai suuria. Kohtelemme kaikkia samanarvoisina, mistään riippumatta. Lapsi on aina keskiössä. Jokainen lapsi saa meiltä osakseen arvostusta, hyväksyntää ja huomiota. Meidän on myös tehtävä rajanveto erilaisten tarpeiden ja vaatimusten kanssa ja pohdittava sitä, mikä on kohtuullista. 1
2 Tavoite Haluamme tarjota tavoitteellista ja suunnitelmallista varhaiskasvatusta lapsen yksilölliset tarpeet huomioiden. Meille on tärkeää vanhempien kiinnostus lasten arkeen päiväkodissa, ja siksi haluamme luoda avoimen ja arvostavan ilmapiirin, johon vanhempien on helppo tulla. Meillä on vahva työyhteisö, joka on sitoutunut ja ammattitaitoinen. Olemme työstämme innostuneita ja uudistushaluisia. Toimintayksikkö Päiväkoti Simpukka, Pikku-Simpukka Lapsiryhmän nimi Korallit Lapsiryhmän henkilöstö Merja Rönkkö, lto Marita Rissanen, lh Raija Vaara, pph 2
3 Toimintakauden painotusalueet lapsiryhmässä: Yhteisleikki Vuorovaikutus- ja tunnetaidot Kielen kehitys Lasten määrä yhteensä 24 1v 2v 4 3v 5 4v 10 5v 5 3
4 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN ARVOT Jokainen lapsi tulee kuulluksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi yksilönä ja yhteisönsä jäsenenä. Lapset saavat hyvää opetusta, huolenpitoa ja kannustavaa palautetta. Varhaiskasvatuksessa suhtaudutaan avoimesti ja kunnioittavasti kaikkiin perheisiin sekä kotien monikulttuurisuuteen, erilaisiin katsomuksiin, uskontoihin, perinteisiin ja kasvatusnäkemyksiin. Varhaiskasvatuksessa noudatetaan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä elämäntapoja. rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle. Paikallinen kulttuuri huomioidaan monipuolisesti, siihen kuuluvat mm. murre, ruokakulttuuri, paikallinen historia ja kulttuuri-identiteetti. Varhaiskasvatuksessa kiusaamista, rasismia tai väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa eikä keneltäkään. Kuvaile konkreettisesti miten nämä arvot näkyvät teidän ryhmän arjessa: Aamuisin ja kotiin lähtiessä jokaisen lapsen huoltajan kanssa vaihdetaan kuulumiset. Kaikki perheet kohdataan tasapuolisesti. Päivän aikana kohdataan jokainen lapsi yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Aikuinen menee lapsen tasolle ohjatessaan lasta/ryhmää. Hän on läsnä ryhmässä koko ajan ja havainnoi lasten toimintaa. Jokainen lapsi huomataan. Nähdään se, missä lapsi tarvitsee tukea. Lasta kannustetaan sekä ohjataan myönteisellä tavalla. Toiminnan teeman ja keskustelujen avulla opitaan hyväksymään erilaisuutta. Aikuinen puuttuu ei-toivottuun käytökseen rakentavasti. Ryhmässä on käytössä teemakokonaisuuksina "Piki" -tarina (Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto & Laura Repo, 2016), joka on vuoro- ja tunnetaitojen hallintaa tukeva materiaali. Sen avulla käsitellään muun muassa kiusaamista ja erilaisuutta. Juhlapyhät huomioidaan. Jokaisen lapsen syntymäpäivät vietetään. 4
5 LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN TAVOITTEET (1) Lasten asteittain kehittyvää itsenäisyyttä tuetaan päivittäisissä arjen taidoissa. Lapselle annetaan tilaa ihmettelylle, oivaltamiselle sekä oppimisen ilolle. Lasta rohkaistaan kysymään ja kyseenalaistamaan. Kuvaile konkreettisesti miten nämä arvot näkyvät teidän ryhmän arjessa: Lapset hoitavat pukemisasiat kehitystasonsa mukaisesti. He valitsevat itse ruokamääränsä ja pyytävät esimerkiksi leipää ja maitoa lisää. Aikuisen tukemana pienimmätkin lapset opettelevat wc-toimintoja. Lapsille ei anneta valmiita vastauksia - kysymykseen vastataan kysymyksellä ja kannustetaan itse miettimään. Aikuinen on aidosti kiinnostunut lasta mietityttävistä asioista. Pohditaan ja ihmetellään yhdessä. Aamupiirissä Koralleissa keskustellaan päivittäin erilaisista asioista. Opetellaan ryhmässä puheenvuoron ottamista ja annetaan puheenvuoro kaverillekin. "Piki" -tarina (Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto & Laura Repo, 2016) tarjoaa monipuolisen ja toiminnallisen tavan keskustella sekä kysellä ja kyseenalaistaa erilaisia asioita. Opetellaan tuomaan oma mielipide julki positiivisella tavalla. 5
6 LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN TAVOITTEET (2) Lapset suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat toimintaa yhdessä henkilöstön kanssa. Lapsi oppii osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja Varhaiskasvatuksen oppimisen alueet eheytetään monipuolisiksi kokonaisuuksiksi. Oppimisen alueet ovat: o o o o kielten rikas maailma ilmaisun monet muodot minä ja meidän yhteisömme tutkin ja toimin ympäristössäni kasvan, liikun ja kehityn Kuvaile konkreettisesti miten nämä arvot näkyvät teidän ryhmän arjessa: Aamupiirissä leikitään laululeikkejä, joissa rytmitellään ja taputellaan kehosoittimin. Vuorovaikutus- ja tunnetaitoja harjoitellaan Piki" (Tiina Haapsalo,Katri Kirkkopelto & Laura Repo, 2016) -materiaalin mukaan. Aamupiirissä liikutaan, kerrotaan ja keskustellaan yhdessä koko lapsiryhmän kanssa. Mm. lapset ideoivat itse, miten musiikin tahdissa liikutaan. Lasten ehdotukset otetaan huomioon ja jokainen lapsi saa vuorollaan näyttää esim. miten toimitaan/liikutaan. Samalla tutkitaan aikakäsitettä ja tuetaan kielen kehitystä erilaisten harjoitusten ja materiaalin myötä. Aamupiirissä maistellaan ja hahmotellaan kirjaimia, äänteitä sekä sanoja. Kuvaohjauksessa käytettävät kuvat ovat käytössä Koralleissa pääasiassa aamupiirissä. Monipuolinen ohjattu toiminta kuuluu Korallien arkeen. Korallien liikuntasalivuoro on keskiviikkoisin klo Päiväkoti Simpukan liikuntasalissa. Korallien ryhmätiloissa liikutaan paljon ohjatusti ja omaehtoisesti. Lasten mielenkiinnon kohteisiin tartutaan ja kehitetään niitä yhdessä toiminnaksi. Vältetään "turhia" kieltoja lasten liikkumiselle - lapset saavat kiipeillä sohvien ja pöytien yli ja ali yms. Korallien arjessa. Korallit opettelevat säätelemään käyttäytymistään tilannetajuisesti (esimerkiksi kauniit ruokapöytätavat). "Piki" tarina (Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto & Laura Repo, 2016) on teemana kädentöille. Koralleissa maalataan, leikataan, liimataan, revitään, muovaillaan ja piirretään jokaisen lapsen mielenkiinnon ja kehitystason mukaisesti. Aikuinen kannustaa lapsia itsenäiseen työskentelyyn ja auttaa heitä jokaisen lapsen tuen tarpeen mukaisesti. Korallien arkeen kuuluvat laululeikit kehosoittimin liikkuen ja paikallaan ollen. Sadut, kirjat ja lorut sekä musiikki kuuluvat ryhmän jokapäiväiseen toimintaan. LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN TAVOITTEET (3) Lasta ohjataan suuntaamaan ja ylläpitämään tarkkaavaisuuttaan. Lasta autetaan tunteiden ilmaisussa ja itsesäätelyssä, lapsen tunnetaitoja vahvistetaan. 6
7 Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Tunnetaitoja harjoitellaan Piki" (Tiina Haapsalo,Katri Kirkkopelto & Laura Repo, 2016) -materiaalin mukaan. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja esim. kiukun tunteelle annetaan tilaa. Jos lapsi satuttaa toista tai itseään, aikuinen auttaa lasta tunteen hallitsemisessa. Kaikki aikuiset ovat läsnä Korallien toiminnassa. Aamupiirillä he huolehtivat, että jokainen lapsi voi osallistua toimintaan. Lasta pidetään tarvittaessa sylissä tai hänen vierellään istutaan. Tehdään lapsen kanssa yhdessä taputuksia yms. Aamupiirissä liikutaan, kerrotaan ja keskustellaan yhdessä koko lapsiryhmän kanssa. Jos aamupiiri kestää pitempään - siinä esimerkiksi keskustellaan tai ratkotaan matemaattisia tehtäviä - osa lapsista menee Ulpukoiden tilaan leikkimään ja aamupiiriä jatketaan pienryhmässä. Leikissä aikuinen on tarvittaessa heti valmis puuttumaan leikin kulkuun tai lapsen käyttäytymiseen - hän ohjaa leikkiä siinä hetkessä positiiviseen suuntaan. LAAJA-ALAISEN OSAAMISEN TAVOITTEET (4) Lasta rohkaistaan tutustumaan toisiin ihmisiin, kieliin ja kulttuureihin. Lapsi oppii toimimaan turvallisesti ja vastuullisesti lähiluonnossa ja liikenteessä. Lapsi omaksuu erilaisia lukutaitoja (mm. kuvalukutaito, numeerinen lukutaito, medialukutaito ja peruslukutaito). Lapsi tutustuu erilaisiin viestintävälineisiin, sovelluksiin ja peleihin ja harjoittelee hyödyntämään tietotekniikkaa omassa oppimisessaan. 7
8 Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Aamupiirissä "maistellaan" ja hahmotellaan kirjaimia, äänteitä sekä sanoja. Kuvat käytössä. Laululeikit kertovat muun muassa ystävällisyydestä ja yhdessäolosta. Harjoitellaan, miten puhutaan kavereille, ja kuinka kaveria kohdellaan, esim. ettei toista voi lyödä. Kannustetaan hyväksymään kaikki kaverit ja ottamaan heidät mukaan leikkiin. Erilaisuudesta keskustellaan ja ollaan iloisia siitä, että olemme kaikki erilaisia. Retkillä opetellaan, miten kuljetaan liikenteessä. Lasten päällä ovat huomioliivit, jotta meidät huomataan liikenteessä. Mietitään ja pohditaan yhdessä, mitkä asiat kuuluvat luontoon, ja mitkä roskakoriin. Koralleissa keskustellaan lapsia kiinnostavista ajankohtaisista asioista. Käytämme ryhmän tietokonetta tiedon etsimiseen. Ryhmässä ei ole lasten käytössä olevaa tietokonetta tai tablettia. Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden osalta mennessä 8
9 Liikuntasalivuoro Päiväkoti Simpukassa päättyi, kun Pk Simpukka muutti Pekankadulta Meijerinkadulle väistötiloihin. Vuoden 2018 alusta aloitimme käymään jumpassa Kirkonsalmen koulun liikuntasalissa torstaisin klo 8-9. Huoltajat tuovat tuolloin lapsensa suoraan koululle. Kävelemme Koralleihin jumpan jälkeen. Kädentöissä emme ole tehneet repimistöitä. Olemme ommelleet lasten kanssa. Käymme kevään 2018 aikana lastenkirkossa (pyhäkoulu, ev.lut. srk). Kirkko on torstaisin kerran kuukaudessa Kustaa Aadolfin kirkossa. Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 9
10 VUOROVAIKUTUKSEN JA HYVÄN ILMAPIIRIN TAVOITTEET Myönteistä ja kannustavaa vuorovaikutusta tuetaan Lasten ja huoltajien osallisuutta edistetään Rohkaistaan lapsia hyvään vuorovaikutukseen ja ryhmän jäsenenä toimimiseen Kaikkien mielipiteitä arvostetaan Yhteistyötä, yhteistä vastuunottoa ja osallisuutta tuetaan Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Lapsilla on paljon leikkiaikaa jokaisena päivänä: ohjatun toiminnan lomassa/aikana (pienryhmät) ja lounaan jälkeen. Lapset saavat valita leikkinsä ja leikkikaverinsa. Aikuinen huolehtii, ettei ketään jätetä leikistä pois. Aikuinen havainnoi leikin vuorovaikutusta ja tukee sitä tarpeen mukaan. Hän auttaa leikin kehittelyssä ja tarvittaessa on mukana leikissä. "Piki" -teeman (Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto & Laura Repo, 2016) mukaisesti ryhmässä harjoitellaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja - ilmeitä, eleitä ja positiivisia käyttäytymistapoja päivittäin aamupiirissä. Koralleissa aikuiset "tarttuvat" siihen, mitä lapsi tekee, lähdetään viemään ajatusta/leikkiä eteenpäin. Korallit innostuvat helposti erilaisista asioista, joten tavallista on, että kaikki lapset osallistuvat leikkiin (= tietoinen leikkimenetelmä). Leikissä ja yleensä Korallien toiminnassa prosessi on tärkeä, ei tuotos. Huoltajilta kysytään jokapäiväisissä keskusteluissa, vasua laadittaessa ja vanhempainillassa mielipiteitä ja toiveita toimintaamme. Lapset opetetaan huolehtimaan yhteisistä tavaroista ja leluista. Ulkoilun jälkeen lapset laittavat omat ulkovaatteensa omille paikoilleen: kengät kenkähyllyyn, märät rukkaset kuivumaan ja vaatteet omalle lokeropaikalle. Leikin loputtua lelut laitetaan omille paikoilleen. Lounaan jälkeen ruokailuvälineet viedään ruokakärryyn. Tähteeksi jäänyt ruoka tyhjennetään lautaselta ruuantähteille varattuun astiaan. Suupyyhkeet pistetään roskakoriin. Aikuinen on kiinnostunut lasten asioista. Hän huolehtii, että on tietoinen, missä mennään lasten todellisuudessa. Lapsiryhmän ja yksittäisten lasten kanssa keskustellaan, esitetään apukysymyksiä sekä kuunnellaan lapsia herkällä korvalla. Hakutilanteessa kerrotaan huoltajille lapsen päivästä leikeistä, kavereista, perushoidosta yms. Tietyin väliajoin laaditaan huoltajille tiedote, jossa kerrotaan Korallien toteutuneesta toiminnasta sekä ajankohtaisista "info-asioista". Välitämme tiedotteen yleensä ryhmän sähköpostilla, mutta tarvittaessa myös paperiversiona. Ryhmän sähköposti toimii tiedon välittäjänä henkilökunnan ja huoltajien välillä. Puhelimitse ja tekstiviestillä yhteys huoltajiin toimii nopeasti ryhmään tulo- ja hakutilanteissa käytyjen päivittäisten keskustelujen lisäksi. 10
11 Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden osalta mennessä 11
12 Kerromme lapsen päivästä yms. huoltajille jokapäiväisissä kohtaamisissa. Huoltajat ovat kertoneet oma-aloitteisesti toiveistaan ja odotuksistaan toiminnalle kohtaamistilanteissa. Saamme huoltajilta paljon positiivista palautetta toiminnastamme ja henkilökunnan sujuvasta yhteistoiminnasta. Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 12
13 OPPIMISYMPÄRISTÖN TAVOITTEET (1) Lapset osallistuvat oppimisympäristöjen suunnitteluun, rakentamiseen ja muokkaamiseen. Lasten ideat, leikit ja työt näkyvät oppimisympäristössä. Lapsella on mahdollisuuksia leikkiä ja työskennellä rauhassa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tarjolla on riittävästi erilaiseen leikkiin ja opetteluun soveltuvia materiaaleja sekä leikki- ja toimintavälineitä, joissa on huomioitu lasten yksilölliset tuen tarpeet. Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Lelut ovat esillä omissa laatikoissaan, joissa on kuvat, mitä ne sisältävät. Leikkivälineillä on omat paikkansa ryhmätilassa. Leikkejä ei tarvitse korjata joka päivä pois, vaan esim. junanrataleikki voi jatkua seuraavana päivänä samalla radalla.lasten työt laitetaan esille sisätiloihin, jotta lapsi voi esitellä huoltajalle, mitä hän on Koralleissa tehnyt. Aikuiset havainnoivat, mitkä leikit ovat lapsille mieluisia juuri sillä hetkellä ja sen mukaisesti ohjaavat lapsia leikkimään. He laittavat esille leluja ja vaihtavat niitä aika-ajoin, jotta lasten mielenkiinto leikkeihin säilyy. Näin leikkitilaan ei tule myöskään liian paljon tavaraa - Koralleissa on paljon leikkivälineitä! Leikille on jokaisena päivänä aikaa ulkona ja sisällä. 13
14 14
15 OPPIMISYMPÄRISTÖN TAVOITTEET (2) Yhteiset sopimukset ja toimintatavat lisäävät turvallisuuden tunnetta. Oppimisympäristö vahvistaa yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa. Luonto, pihat, leikkipuistot ja muu rakennettu oppimisympäristö hyödynnetään oppimisen paikkoina. Tieto - ja viestintäteknologiaa käytetään tarkoituksenmukaisella tavalla. Hyödynnetään eri yhteistyökumppaneiden tarjoamia mahdollisuuksia (kirjastokulttuuri ja liikuntatoimi) Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Aikuiset ja lapset sopivat päiväkodin säännöistä yhdessä. Niitä päivitetään aika-ajoin. Kaikki aikuiset pitävät kiinni sopimuksista johdonmukaisesti, jotta lapsi tietää, mikä on sallittua, ja mikä ei. Koralleissa ei ole erikseen tyttöjen ja poikien leikkiä. He leikkivät leikkejä, joista he pitävät. Päiväkodin pihalle rakennetaan majoja, tehdään nuotio, jossa paistetaan makkaraa. Laudoista ja autonrenkaista rakennetaan ratoja, joita pitkin tasapainoillaan yms. Lähiympäristön leikkipuistoihin tehdään retkiä. Päiväkoti Simpukan pihalla käydään leikkimässä erilaisilla toimintavälineillä, esim. potkupyörät. Korallit vierailevat mahdollisissa musiikki- ja nukketeatteriesityksissä. 15
16 Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden osalta mennessä Kevään aikana pidämme peliviikkoja ikäryhmittäin Koralleissa eli pelaamme lautapelejä sääntöjen mukaan lasten kanssa, koska lapset eivät hakeudu pelien pariin päivän aikana, vaan leikkivät paljon. Kävimme Itsenäisyyspäiväjuhlan kenraaliharjoituksissa Kirkonsalmen koululla. Syksyllä 2017 Iisalmen kaupungilla ei ollut tarjota musiikki- tai nukketeatteriesityksiä. Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 16
17 LEIKIN TAVOITTEET Henkilöstö turvaa leikin edellytykset, ohjaa leikkiä sopivalla tavalla ja huolehtii, että jokaisella lapsella on mahdollisuus olla osallisena yhteisissä leikeissä omien taitojensa ja valmiuksiensa mukaisesti. Henkilöstö tukee suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti leikin kehittymistä. Oppimisympäristö joustaa ja sitä muokataan leikkien mukaan. Henkilöstö hyödyntää leikkiä myös tietoisena työtapana (esim. draama, improvisaatio, sadut, leikkimaailmojen rakentaminen, liikunta- ja peuhausleikit). Henkilöstö tuntee lasten kulttuuria, johon media kuuluu oleellisesti. Henkilökunta suhtautuu sukupuolisensitiivisesti leikkiympäristöjen suunnitteluun sekä lasten leikkialoitteisiin. Henkilökunta jakaa leikki-ideoita huoltajien kanssa ja edistää näin leikkien jatkumoa kodin ja varhaiskasvatuksen välillä. 17
18 Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Lapsilla on paljon leikkiaikaa jokaisena päivänä: ohjatun toiminnan lomassa/aikana (pienryhmät) ja lounaan jälkeen. Lapset saavat valita leikkinsä ja leikkikaverinsa. Aikuinen huolehtii, ettei ketään jätetä leikistä pois. Aikuinen havainnoi leikin vuorovaikutusta ja tukee sitä tarpeen mukaan. Hän auttaa leikin kehittelyssä ja tarvittaessa on mukana leikissä. "Piki" - teeman (Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto & Laura Repo, 2016) mukaisesti ryhmässä harjoitellaan ilmeitä, eleitä - erilaisia tunteita. Tartutaan siihen, mitä lapsi tekee, lähdetään viemään ajatusta/leikkiä eteenpäin. Korallit innostuvat helposti erilaisista asioista, joten yleensä kaikki lapset osallistuvat leikkiin (= tietoinen leikkimenetelmä). Leikissä ja yleensä Korallien toiminnassa prosessi on tärkeä, ei tuotos. Aikuinen on kiinnostunut lasten asioista. Hän huolehtii, että on tietoinen, missä mennään lasten todellisuudessa. Lapsiryhmän ja yksittäisten lasten kanssa keskustellaan, esitetään apukysymyksiä sekä kuunnellaan lapsia herkällä korvalla. Hakutilanteessa lapsen päivästä kerrotaan huoltajille leikeistä, kavereista, perushoidosta yms. Aikuiset seuraavat varhaiskasvatuksen ajankohtaisia asioita ja osallistuvat koulutuksiin. He ymmärtävät ja kunnioittavat erilaisten perheiden kulttuuria. Korallien ryhmätila on tilava. Ulpukoiden ryhmätila on Korallien käytössä myös, koska Korallit ja Ulpukat ulkoilevat vuorotellen. Samassa ryhmätilassa toimitaan monimuotoisesti. Kotileikkihuone on erikseen ja eteinen on leikkitilana myös. Oppimisympäristöä kehitetään jatkuvasti. Lelut ovat esillä omissa laatikoissaan, joissa on kuvat, mitä ne sisältävät. Leikkivälineillä on omat paikkansa ryhmätilassa. Päivittäisissä keskusteluissa huoltajien kanssa kerrotaan, mitä lapset leikkivät ja mistä he puhuvat päiväkodissa. Näin huoltajia tuetaan näkemään lapsensa kiinnostuksen kohteet ja tuen tarpeet. Välitämme tietoa huoltajille myös sähköpostilla muun muassa tiedotteen muodossa ja puhelimitse. 18
19 Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden15.1. mennessä Syksyn 2017 aikana käytimme vähän Ulpukoiden tiloja, koska olemme katsoneet omat tilamme riittäviksi. Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 19
20 OPPIVAN YHTEISÖN TAVOITTEET Toiminnan kehittämisen lähtökohtana on lapsen etu. Ajatuksia jaetaan ja uudenlaisia toimintatapoja kokeillaan pedagogisesti perustellusti. Yhteisiin tavoitteisiin sitoudutaan. Toimintaa havainnoidaan ja arvioidaan säännöllisesti. Huoltajilta ja muilta yhteistyökumppaneilta saatu palaute edistää yhteisön oppimista. Ristiriitoihin puututaan ja opetellaan rakentavia keinoja niiden ratkaisemiseksi. Rakenteet työn organisoimiseksi (suunnittelu, arviointi ja palaverikäytännöt) ovat olemassa. Omaa osaamista kehitetään työn vaatimusten mukaisesti Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Toiminta on suunniteltu lapsia tukevaksi toiminnaksi."piki" -teeman (Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto & Laura Repo, 2016) mukaisesti tuemme lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä kielenkehitystä. Toimintatapoja muutetaan lapsihavaintojen ja lasten tuen tarpeiden mukaan. Pedagogisia keskusteluja käydään suunnittelupalaverissa joka toinen viikko ja esim. ulkoilutilanteissa. Korallien toiminta-ajan loputtua käydään pedagogisia pikakeskusteluja. Kaikki aikuiset ovat tietoisia, mitä lapsiryhmässä tapahtuu. Kaikenlaiset palautteet huomioidaan. Aikuiset osallistuvat Iisalmen kaupungin ja seutukuntien yhteisiin koulutuksiin vuosittain. He päivittävät osaamistaan myös yksittäisissä koulutuksissa. Muun muassa lapsiryhmien tarpeet/haasteet määrittävät aikuisten osaamisen päivittämisen tarvetta. 20
21 Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden osalta mennessä 21
22 Kielen kehityksen tukeminen on yksi Korallien painotusalueista. Tammikuusta 2018 alkaen kelto Jaana Puurtinen pitää Kili-kerhoa (kielen kehitys, liikunta) kiinteälle pienryhmälle opiskelijan kanssa tiistaisin klo yhteensä kahdeksan kertaa. Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 22
23 MONIPUOLISET TYÖTAVAT - TAVOITTEET Henkilöstö havainnoi yksittäistä lasta sekä lapsiryhmän toimintaa eri tilanteissa, erilaisista näkökulmista sekä erilaisissa oppimisympäristöissä. Dokumentointia tehdään säännöllisesti ja suunnitellusti. Työtapojen valintaa ohjaavat lasten ikä, tarpeet, edellytykset ja kiinnostuksen kohteet. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään toiminnassa. Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Syksyllä 2017 jokaisen lapsen huoltajien kanssa laaditaan lapsen yksilölliset varhaiskasvatussuunnitelmat (lapsen vasu). Huoltajien toiveet ja perheiden tarpeet huomioidaan. Keskustellaan päivittäin huoltajien kanssa lapsen päivästä yms. Lapsen vasuja päivitetään ja huoltajien kanssa kokoonnutaan lapsen vasu -keskusteluihin vuoden aikana tarpeen mukaan. Lapsen vasuissa laaditaan ryhmän toiminnalle tärkeimmät tavoitteet. Lasten tuotokset asetetaan esille kaikkien nähtäväksi eteiseen tai ryhmätilaan. Aikuinen on koko ajan läsnä lapsiryhmässä. Hän näkee, seuraa lasten yksittäistä leikkiä sekä havainnoi lasten ryhmässä leikkimistä. Näin aikuisen tuki on tarvittaessa, muun muassa ristiriitatilanteissa ja yhteisleikin luomisessa, heti lasten saatavilla. Aikuiset arvioivat omaa toimintaansa koko ajan. Pedagogisia keskusteluja käydään arjessa työtovereiden kanssa. Joka toinen torstai klo on aikuisten yhteistä suunnitteluaikaa Koralleissa. Pedagogisiin palavereihin osallistutaan Pk Simpukassa ja pedagoginen johtaja vierailee aika-ajoin Koralleissa lasten kasvatus- ja opetusasioiden merkeissä. Koralleissa kukkii ilo ja huumori. Aikuiset ovat sensitiivisiä havaitsemaan lasten tunnetiloja. 23
24 Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden osalta mennessä 24
25 Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 25
26 LEIKIN TAVOITTEET Henkilöstö turvaa leikin edellytykset, ohjaa leikkiä sopivalla tavalla ja huolehtii, että jokaisella lapsella on mahdollisuus olla osallisena yhteisissä leikeissä omien taitojensa ja valmiuksiensa mukaisesti. Henkilöstö tukee suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti leikin kehittymistä. Oppimisympäristö joustaa ja sitä muokataan leikkien mukaan. Henkilöstö hyödyntää leikkiä myös tietoisena työtapana (esim. draama, improvisaatio, sadut, leikkimaailmojen rakentaminen, liikunta- ja peuhausleikit). Henkilöstö tuntee lasten kulttuuria, johon media kuuluu oleellisesti. Henkilökunta suhtautuu sukupuolisensitiivisesti leikkiympäristöjen suunnitteluun sekä lasten leikkialoitteisiin. Henkilökunta jakaa leikki-ideoita huoltajien kanssa ja edistää näin leikkien jatkumoa kodin ja varhaiskasvatuksen välillä. Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: 26
27 Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden osalta mennessä Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 27
28 KEHITYKSEN JA OPPIMISEN TUEN TAVOITTEET Tunnistetaan lapsen tuen tarve Tuen järjestämisen lähtökohtana ovat lapsen vahvuudet Järjestetään tarkoituksenmukaista tukea tarpeen ilmettyä: pedagogiset rakenteelliset hyvinvointia tukevat muut järjestelyt Kuvaile konkreettisesti miten nämä tavoitteet näkyvät teidän ryhmän arjessa: Kelto Jaana Puurtinen vierailee Koralleissa sovitusti. Hän ohjaa työtämme tarvittaessa. Keskustelemme erilaisista havainnoistamme lapsista. Mietitään yhdessä, miten toimimme lasten kanssa. Toimimme yhteistyössä neuvolan, psykologin sekä toiminta- ja puheterapeutin kanssa. Neuvolaan toimitamme huoltajien mukana yhteistyökaavakkeen. 28
29 Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden osalta mennessä Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 29
30 YHTEISTYÖSUUNNITELMA Huoltajien kanssa Muun varhaiskasvatuksen kanssa Muiden yhteistyötahojen kanssa 30
31 Arvioi tavoitteiden toteutumista syyskauden osalta mennessä Arvioi tavoitteiden toteutumista kevätkauden osalta mennessä 31
32 ARVIOINTI (miten ja milloin toteutetaan) Huoltajien kanssa Lasten kanssa Työyhteisössä Muiden yhteistyötahojen kanssa 32
Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi
Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA. Iisalmen kaupunki Sivistys- ja hyvinvointitoimiala Varhaiskasvatus. Toimintakausi
Toimintakausi 2017-2018 Toimintayksikkö Päiväkoti Simpukka, Hopeakalat Toimintayksikön yhteiset arvot, tavoitteet ja painotusalueet Yhteiset arvot Yksilöllisyys, yhteisöllisyys ja tasa-arvoisuus Yksilöllisyys
VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA. Iisalmen kaupunki Sivistys- ja hyvinvointitoimiala Varhaiskasvatus. Toimintakausi
Toimintakausi 2017-2018 Toimintayksikkö Päiväkoti Simpukka/Meduusat Toimintayksikön yhteiset arvot, tavoitteet ja painotusalueet Yhteiset arvot Yksilöllisyys, yhteisöllisyys ja tasa-arvoisuus Yksilöllisyys
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Toimintayksikön yhteiset arvot, tavoitteet ja painotusalueet
Toimintakausi 2018 2019 Toimintayksikkö SOINTULAN PÄIVÄKOTI Toimintayksikön yhteiset arvot, tavoitteet ja painotusalueet Kts. jäljempänä 1 Toimintayksikkö Sointulan päiväkoti Lapsiryhmän nimi Lapsiryhmän
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma
Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Onnenkenkä sijaitsee Orimattilassa Pennalan kylässä. Vieressä toimivat koulu sekä kaupungin päiväkoti, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Lasten kanssa teemme retkiä
VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA. Iisalmen kaupunki Sivistys- ja hyvinvointitoimiala Varhaiskasvatus. Toimintakausi
Toimintakausi 2017-2018 Toimintayksikkö Päiväkoti Simpukka Toimintayksikön yhteiset arvot, tavoitteet ja painotusalueet Yhteiset arvot Yksilöllisyys, yhteisöllisyys ja tasa-arvoisuus Yksilöllisyys Jokainen
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.
Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä
VUOSISUUNNITELMA
VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus
(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman
VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA. Iisalmen kaupunki Sivistys- ja hyvinvointitoimiala Varhaiskasvatus. Toimintakausi
Toimintakausi 2017-2018 Toimintayksikkö Päiväkoti Simpukka Toimintayksikön yhteiset arvot, tavoitteet ja painotusalueet Yhteiset arvot Yksilöllisyys, yhteisöllisyys ja tasa-arvoisuus Yksilöllisyys Jokainen
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju
Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME
ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI
ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ
VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden
VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma
Sampolassa, Sampolassa tutkitaan ja opitaan. Ihmetellen yhdessä, meidän lähiluonnossa. Leikkien ja iloiten. (säv. Jaakko kulta, san. Liisa Talus) Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma 2017-2018
Päiväkoti Saarenhelmi
Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden
Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo
Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri
Pienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin
Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)
Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Timotei 2017-18 Toimintakulttuuri Lapsen kohtaaminen: Jokainen lapsi on tärkeä. Kohtelemme lapsia tasapuolisesti. Kuulemme ja näemme lapsen sanalliset
PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT
PED005 Opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi II: TVT Jyrki Reunamo Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti / Suomi - Taiwan 19.9.2017 1 Tieto- ja viestintäteknologinen osa
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI
JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan