Sanna Talvia, Itä-Suomen yliopisto SLY:n päivät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sanna Talvia, Itä-Suomen yliopisto SLY:n päivät"

Transkriptio

1 KEHONKUVA HYVINVOINNIN PERUSTANA Kehonkuvaan ja syömiseen liittyvien toimintatapojen kehittäminen nuoria kohtaavissa palveluissa (KEHUVA hanke) Sanna Talvia, Itä-Suomen yliopisto SLY:n päivät

2 Leila Karhunen, UEF Sanna Talvia, UEF Lilian Helkkola, UEF/HY KEHONKUVA HYVINVOINNIN PERUSTANA Ismo Mäkinen, UEF Susanne Räsänen, UEF Jenni Kalliokoski, UEF Raisa Valve, HY Juho Saari, TaY Virpi Kuvaja-Köllner, Tay Susanna Anglé, Tay Miina Savolainen (voimauttava valokuva) SomeBody menetelmä, SAMK Turun tyttöjen talo HDL:n Vamos palveluiden työntekijöitä ja nuoria Rahoitus: Terveyden edistämisen määräraha ( ), STM

3 Taustaa Helsingin Diakonissalaitoksen Vamospalveluissa tehdyn tutkimuksen mukaan ylitai alipainosta aiheutuva kehotyytymättömyys ja heikko itsearvostus vaikuttavat nuorten koettuun hyvinvointiin jopa perinteisiä tekijöitä (esim. koulutus, tulot) voimakkaammin.

4 Taustaa Työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret jäävät useimpien terveyttä edistävien toimintojen ulkopuolelle.

5 Taustaa Kehollisuus ja ravitsemukseen liittyvät kysymykset ovat jääneet toistaiseksi vähälle huomiolle haavoittuvassa asemassa olevien nuorten parissa tehtävässä työssä.

6 Taustaa Ravitsemuskasvatuksella on pitkä tiedolla valistamisen perinne. Terveellisen syömisen moraalisesta jäsentymisestä oikeiksi ja hyviksi valinnoiksi on keskusteltu yllättävän vähän TE-kentällä.

7 -HANKKEEN YTIMESSÄ: KEHONKUVA HYVINVOINNIN PERUSTANA 1) KEHONKUVAN JA ITSEARVOSTUKSEN KESKEINEN MERKITYS 2) TUTKIMUSRETKI SYÖMISEN PSYKO-FYYSIS-SOSIAALISEEN MAAILMAAN 3) KOHTAAMISEN TAPA 4) DIALOGIT, HYBRIDIT JA YHTEISKEHITTÄMINEN 5) KONKREETTISET TYÖKALUT JA TUKIMATERIAALIT

8 ENSIN AMMATTILAISTEN, SITTEN NUORTEN KANSSA

9 Kevät 2017 Syksy Kevät 2018 Syksy Kevät 2019 Kevät Syksy 2010 Toimintaan tutustuminen Alkukartoitukset Suunnittelu Työskentely Vamosvalmentajien kanssa Testaaminen nuorten kanssa Työskentely Vamosnuorten kanssa Vaikutusten arviointi Levittäminen? HELSINKI TURKU ESPOO, LAHTI KUOPIO,OULU ROVANIEMI

10 KEHOTYYTYMÄTTÖMYYDESTÄ KOHTI MYÖNTEISTÄ KEHONKUVAA Myönteisen kehonkuvan viitekehys

11 OIKEIN SYÖMISESTÄ KOHTI ITSESTÄ HUOLEHTIMISTA

12 HUOMIO RUOKAVALINNOISTA RUOKASUHTEESEEN Ruokasuhteen viitekehys Syömisen taito

13 MAHDOLLISUUS TULLA NÄHDYKSI JA HYVÄKSYTYKSI KELPAAMATTOMUUDEN JA SELLAISENA KUIN ON YKSIN JÄÄMISEN KULTTUURI Voimauttava valokuva SomeBody Itsearvostus Myönteinen kehonkuva Itsemyötätunto Myönteinen suhde ruokaan ja kehotietoinen syöminen Kehosuhdetyöskentely Osallistava ruokapalvelu Syömisen taito Ruokasuhdetyöskentely Ravitsemusymmärrys

14 Ruokasuhteen viitekehys Talvia & Anglé 2018 Sos.lääk. Aikakauslehti RESURSSIT KONTEKSTIT Käyttäytyminen taloudelliset materiaaliset sosiaaliset tiedot ja taidot IDENTITEETTI Keho ja aistit (Kehonkuva) RUOKA- SUHDE Ajattelu ITSEARVOSTUS fyysinen sosiaalinen kulttuurinen yhteiskunnallinen Arvot, normit ja moraali Tunteet SOSIAALISET ROOLIT JA VUOROVAIKUTUS Historia ja elämänkulku

15 Ruokasuhdetyöskentelyn lähtökohtia Omaan ja toisten ruokasuhteeseen tutustuminen uteliaasti, rehellisesti ja myötätuntoisesti Tarkastelen hyväntahtoisesti ja ymmärtäväisesti, ilman arvottamista, kriittisyyttä ja tuomitsemista (ystävällisyys itseä kohtaan) Koen yhteenkuuluvuutta muihin (jaettu epätäydellisyys, ymmärrys kokemusten yleisinhimillisyydestä) Tietoinen läsnäolo: ajatusten ja tunteiden kohtaaminen niitä vähättelemättä tai paisuttelematta (ajatus on vain ajatus, tunne on vain tunne)

16 EPÄTÄYDELLINEN RUOKASUHDE = NORMAALI RUOKASUHDE? MILLOIN RUOKASUHDE HEIKENTÄÄ TERVEYTTÄ, TOIMINTAKYKYÄ JA HYVINVOINTIA SIINÄ MÄÄRIN, ETTÄ AMMATTIAVUSTA ON HYÖTYÄ/SE ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ?

17 HYVÄ SYÖMINEN = ITSESTÄ HUOLEHTIMISTA ITSESTÄ HUOLEHTIMISEN RAKENNUSAINEITA: Kehon ja mielen tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen Ravitsemusymmärrys Ennakointi arjessa, ajan antaminen syömiselle Utelias, oppimishaluinen ja lempeän armollinen suhtautuminen Myönteinen ja joustava asenne syömiseen Avoimuus erilaisia ruokia kohtaan; Aistilähtöisyys ja oma kokemus

18 MINÄ JA RUOKA

19 SUHDE KEHOON ITSEMYÖTÄTUNTO

20 BAS-2 KYSELY SYÖMISEN TAITO -KYSELY

21 Vaikutusten arviointi Kyselyt Syömisen taito -mittari (ecsi 2.0, Satter Eating Competence Inventory, Lohse, B. 2015) Rosenbergin itsetuntomittari (RES, Rosenberg Self-Esteem Scale, Rosenberg 1965) Positiivinen kehonkuva mittari (BAS-2, Tylka, T. L., & Wood-Barcalow, N. L. 2015) Vamoksen vaikuttavuustutkimus kyselyn valitut kysymykset (Alanen, O., Kainulainen, S., & Saari, J. 2014) Laadullinen tutkimus, kokemukset, mm.: Pirita Torven yamk: Voimauttava valokuva ja ammattilaiset Susanna Räsänen: Nuorten kokemus työpajoista

22 KEHUVA-Toimintamalli Teoreettiset lähtökohdat Ydintavoitteet Käytännön menetelmät Kokemukset käytännön toteuttamisesta JALKAUTTAMISESSA YDIN! +TAVOITTEIDEN JA MENETELMIEN RÄÄTÄLÖINTI TYÖYHTEISÖ- KOHTAISESTI MAHDOLLISIA VAIHTOEHTOJA, KORVATTAVISSA VASTAAVILLA TOIMIVAT MOTIVAATION JA INSPIRAATION LÄHTEENÄ

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen. Vamos palvelut Vesa Sarmia Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille tietoa ja käytännön vinkkejä mittaamiseen Vamos palvelut Vesa Sarmia Suomessa noin 60 000 nuorta koulutuksen tai työelämän ulkopuolella, joista Vamos kohderyhmää arviolta

Lisätiedot

VIVA! taitoa ikääntyvien mielen hyvinvoinnin tukemiseen

VIVA! taitoa ikääntyvien mielen hyvinvoinnin tukemiseen VIVA! taitoa ikääntyvien mielen hyvinvoinnin tukemiseen 9.5.2017 Toimialapäällikkö Sirkkaliisa Heimonen ja kehittämisasiantuntija Mari Juote Al VIVA! Voimaantumista vahvistava ohjaus Tavoitteena luoda

Lisätiedot

KEHUVA. Kehonkuva hyvinvoinnin perustana

KEHUVA. Kehonkuva hyvinvoinnin perustana KEHUVA Kehonkuva hyvinvoinnin perustana 1.1.2017 31.10.2019 Hankkeen tausta Tavoitteet Kehittää toimintamalli, joka vahvistaa haavoittuvassa asemassa olevien nuorten kehotyytyväisyyttä ja itsearvostusta

Lisätiedot

Sanna Talvia Ravitsemuskasvatus mitä, missä, miksi? Sanna Talvia. Ravitsemuskasvatuksen asiantuntija Kolmen erilaisen ruokailijan äiti

Sanna Talvia Ravitsemuskasvatus mitä, missä, miksi? Sanna Talvia. Ravitsemuskasvatuksen asiantuntija Kolmen erilaisen ruokailijan äiti Sanna Talvia 21.4.2016 Ravitsemuskasvatus mitä, missä, miksi? Sanna Talvia Ravitsemuskasvatuksen asiantuntija Kolmen erilaisen ruokailijan äiti Ruoka- ja ravitsemuskasvatus Miksi tärkeää miettiä mitä,

Lisätiedot

Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö

Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 15.5.2019 Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö Tapaamisen tavoitteet Kuulla Ruokakunta-hankkeen alustavista suunnitelmista

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä?

KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? Toimenpidesuositusten analyysi käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta Eveliina Korkiakangas Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Promo@Work

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Työhyvinvointia arjessa Päivi Husman, teemajohtaja Työhön osallistuminen ja kestävä työura Työterveyslaitos Työhyvinvointi tehdään arjessa yhdessä Työkykyä, terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari Mari Juote ja Leena Rasanen

Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari Mari Juote ja Leena Rasanen Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari 11.10.2017 Mari Juote ja Leena Rasanen Al Mitä läsnäolo tarjoaa? Osaan aikaisempaa paremmin pysähtyä huomaamaan hetkien kauneutta. Vaikkei

Lisätiedot

PERINTEISEN AJATTELUN HAASTAMINEN Onnettomuuksien ehkäisyn toimintaohjelmahankkeen esittely

PERINTEISEN AJATTELUN HAASTAMINEN Onnettomuuksien ehkäisyn toimintaohjelmahankkeen esittely PERINTEISEN AJATTELUN HAASTAMINEN Onnettomuuksien ehkäisyn toimintaohjelmahankkeen esittely Jonna Heliskoski, Leadcons Oy Jari Lepistö, Sisäministeriö Miltä näyttää nyt 20 100 Mihin olemme menossa? Aikatauluja

Lisätiedot

Suomalaisen ruoan edistämisohjelma

Suomalaisen ruoan edistämisohjelma Suomalaisen ruoan edistämisohjelma Ministeritason johtoryhmä (MMM, OPM, YM, STM, TEM, UM, VM) Ohjausryhmä (ministeriöt + osien johtajat) + Puhemiehistö Arvostuksen kohottaminen Kansainvälistymisen Luomuruoan

Lisätiedot

MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen

MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen MIX TSEMPATA? Marina Steffansson Eriarvoistumisen pysäyttäminen 13.6.2018 Taustaa TSEMPPAA HYVÄ FIILIS- HANKKEEN PÄÄTAVOITTEENA ON KEHITTÄÄ UUSI INNOVATIIVINEN TOIMINTAMALLI NEET-NUORTEN AKTIVOIMISEKSI

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa. Marjo Hodju

Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa. Marjo Hodju Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa Marjo Hodju Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten syrjäytyminen on mittava ja paheneva ongelma Vamos vähentää 12-29 vuotiaiden

Lisätiedot

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010 Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu 1991 Tehtävänä

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari

Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari Integraatiota tukeva johtaminen Lape mallinnusprosessin päätösseminaari 16.12.2016 Mari Ahlström Leena Repokari Johanna Hedman Mia Tapiola Integraation edellytykset 1/4 Päättäjien ja johdon sitoutuminen

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007

Lisätiedot

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen Välittämisen koodi RoadShow 10.3.2015 Seinäjoki Elina Stenvall, tutkija Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Luovan toiminnan työtavat

Luovan toiminnan työtavat NÄYTESIVUT Anna Liisa Karjalainen (toim.) Luovan toiminnan työtavat Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Esipuhe Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla.

Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla. Vamos Mindset Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla Vesa Sarmia Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten

Lisätiedot

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla liikunnanohjaaja, Miska Arminen lääkäri, Saana Eskelinen mielenterveyshoitaja,

Lisätiedot

Kykyviisari tulee, oletko valmis?

Kykyviisari tulee, oletko valmis? Kykyviisari tulee, oletko valmis? Muutoksen seuranta aikuissosiaalityössä mittareita ja menetelmiä asiakastyöhön ke 25.4.2018 Työterveyslaitos: Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Solmu-koordinaatiohanke

Lisätiedot

1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA

1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA TYÖPAJOJEN ANTIA 1-2 MITEN YHTEISKEHITTÄMISEEN VOI VALMENTAUTUA Yhteiskehittäminen on tapa toimia,ajatella ja suhtautua asioihin, siis pikemminkin tyylilaji kuin menetelmä Tyylilajia määrittelee yhteisöllisyys,

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisen kehittämishankkeen (SOSKU) hyviä käytäntöjä Merja Paulasaari Forssan osahanke Saksankujan aamupala 1krt/vk, kerrostalon kerhotilassa Osallistuminen vapaaehtoista

Lisätiedot

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti Terveydenhuoltoalan l siirtoergonomian i asiantuntija ij ja työseminaari 10.6.2010 Kannattavaa kumppanuuttakuntouttavallakuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväkikoti Kartanonväki kodit kdit

Lisätiedot

OMA VÄYLÄ- HANKE ARKEEN INTEGROIMINEN

OMA VÄYLÄ- HANKE ARKEEN INTEGROIMINEN OMA VÄYLÄ- HANKE ARKEEN INTEGROIMINEN KUNTOUTUJA KUNTOUTUS MUUTOSTARVE/ ONGELMA RIITTÄVÄ YMMÄRRYS TILANTEESTA Arkeen integroitumisen lähtökohtana on kuntoutujan oma muutostarve, ilman sitä kuntoutus jää

Lisätiedot

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi 1.4.2016 ja vanhempien tuen tarpeen arviointi Hyvä asiakas! Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa on käytössä yhdenmukainen arviointimalli, jonka avulla arvioidaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa

Lisätiedot

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Tila: 2.Krs B276(akvaarioluokka) Virve Edlund ja Marjaana Karjalainen PKS LAPE, erityis- ja vaativin taso

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen

Lisätiedot

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 18.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Jos joku ystävistäsi puhuisi

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa

Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa Sosiaali- ja terveysalan opettaja Jaana Kivipelto-Karjalainen Projektisuunnittelija Elina Korhonen Kehityspäällikkö Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM

Merkityksellisyyden johtamisesta. Merja Fischer, TkT, KTM Merkityksellisyyden johtamisesta Merja Fischer, TkT, KTM 2.6.2015 Ihmisiä motivoi eniten edistyminen merkityksellisessä työssä Fischer & Vainio 2014 Ihmiset haluavat olla synnyttämässä jotain itseään suurempaa.

Lisätiedot

Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli

Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli Terveempi Itä-Suomihanke Ilomantsin malli Vikkelä-hanke Terveempi Itä-Suomi- hankkeen (TERVIS) pohjalta toteutettava Ilomantsin malli, VIKKELÄ- hanke. Painottuu Ilomantsin kunnan alueella lapsiperheiden

Lisätiedot

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan Sari Tappura 14.3.2017 Lähde: TJS-opintokeskus, Reilun pelin työkalupakki Ohje: Osallistavan työpajan aloittaminen 1. Ryhmäytyminen u Esittely ja luottamuksellisen

Lisätiedot

Esimies eri-ikäisten johtajana. Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö Työturvallisuuskeskus P

Esimies eri-ikäisten johtajana. Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö Työturvallisuuskeskus P Esimies eri-ikäisten johtajana Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö jarna.savolainen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus P. 040 561 2022 Kronologinen ikä Syntymäpäivä Sosiaalinen ikä Roolit ja ikänormit Mistä

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Muutoksen johtaminen -koulutuspäivä Jaana Piippo 30.9.2014 Mitä työyhteisön dynamiikka tarkoittaa? Termi dynamiikka tulee kreikan sanasta dynamis, joka

Lisätiedot

OSALLISUUS JA TUKI

OSALLISUUS JA TUKI OSALLISUUS JA TUKI 1.8.2016-2019 TYÖKYKY TERVEYS OSAAMINEN YKSILÖN VOIMAVARAT TYÖ fyysinen psyykkinen sosiaalinen tiedot taidot arvot asenne motivaatio työtyytyväisyys henkiset vaatimukset fyysiset

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! -projektin tarkoituksena tuottaa kriteerit logistiikka-alan pk-yrityksiin nuoren työntekijän perehdyttämiseen

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm tilasta 1. Suunnitelma ohjaa konkreettisesti kunnan toimintaa 1.1. Suunnitelman laadinta on yhteistyöprosessi, johon voivat osallistua kaikki joiden toimin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan.

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015. Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka

Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015. Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015 Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Hoitosuunnitelma Hoidon aloituksessa tapahtunut moniammatillinen

Lisätiedot

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T HOITAMISEN PÄÄPERIAATTEET Hoitotyö Tiedot & taidot Dialogi Kohtaamiset Turvallisuus Arvot Eettisyys

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä:

Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Joensuu 2.12.2014 Käytännössä toimintakyvyllä tarkoitetaan henkilön suoriutumista jossakin toimintaympäristössä: Työssä Kotona Harrastuksissa Liikkumisessa (esim. eri liikennevälineet) Ym. WHO on kehittänyt

Lisätiedot

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh I osa Ikäihmisten tarpeet ja palveluiden laatu Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy Esitykseni pohjana Räsänen Riitta. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan

Lisätiedot

Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R

Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R 4. 1 2. 2 0 1 8 HARJOITUS 1: VAIKEA HETKI, OSA 1/3 Tuo mieleesi jokin sellainen hetki, jolloin sinun on ollut vaikea olla. Millaista sisäinen puheesi on tällaisena

Lisätiedot

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2. Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.2018 Sisältö Ruokakasvatus mitä ja miksi? Lapsen ruokaportaat Terveyttä ruoasta

Lisätiedot

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus 26.1.2018 Työikäisten määrä vähenee Suomessa 2050: 27,9 % 2014: 42,9 % Lähde: Valtiovarainministeriö Liikuntasuosituksen täyttävien (liikuntaa

Lisätiedot

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Päivi Marjanen ja Annika Kultavirta Jonna Takala & Vesa Setälä Suvi Poutiainen & Hanna-Kaisa Salminen Hannele

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Työkyky, terveys ja hyvinvointi

Työkyky, terveys ja hyvinvointi Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen ( ) keskeiset tulokset

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen ( ) keskeiset tulokset Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen PROMEQ-osahankkeen (2016 2018) keskeiset tulokset PROMEQ-osahankkeessa on tutkittu nuorten aikuisten (16

Lisätiedot

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Kuntien hyvinvointiseminaari 22.5.2018 Näkökulmia hyvinvoinnin edistämiseen Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Arja Lyytikäinen,

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO, 2011-2015 Yhteistyöalue: Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen (NUORET)

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 12.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 13.2.2019 Terhi Laine Mikä Vamos? Helsingin Diakonissalaitoksen palvelu koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille Vähentää 16-29 vuotiaiden

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa

Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa TOImii! Toimintaterapian hyvät arviointikäytännöt Suomessa Näkökulmia arviointiin Ammattikorkeakoulu Arcada 5.5.2010 Tiina Airaksinen, YTM, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri

Lisätiedot

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet 04.02.2014 HUSn kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistäjien yhteistapaaminen Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija

Lisätiedot

Hyvän elämän edistäminen

Hyvän elämän edistäminen Hyvän elämän edistäminen Veli-Matti Ahtiainen Puheenjohtaja Lapin sosiaali- ja terveysturva yhdistys ry Hyvä elämä Mitä on hyvä elämä? Jo Aristoteles aikoinaan Teoksessa Politiikka Aristoteles toteaa yhteiskunnan

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

KKI-PÄIVÄT

KKI-PÄIVÄT Asiakas ja arvot -elintapamuutosprosessin keskiössä Anu Kangasniemi PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi, LitM, sert. liikunta- ja urheilupsykologi Puheenvuoron teemoja Arvo- ja hyväksyntäpohjainen

Lisätiedot

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla

VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa. ESR-hanke ajalla VANKEUSAIKA MAHDOLLISUUTENA! - Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa ESR-hanke ajalla 1.10.2016 30.6.2019 Hankkeen tavoite Rikostaustaisten osallisuuden lisääminen

Lisätiedot

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja

Lisätiedot

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämö -seminaari 25.3.2019 Katja Sankalahti 2.4.2019 1 LUO LUOTTAMUSTA suojele lasta Mahdollisimman varhain, avoimesti ja yhdessä Lasketut

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

HUIPPUJEN KASVATTAJA

HUIPPUJEN KASVATTAJA HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot