Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm"

Transkriptio

1 tilasta 1. Suunnitelma ohjaa konkreettisesti kunnan toimintaa 1.1. Suunnitelman laadinta on yhteistyöprosessi, johon voivat osallistua kaikki joiden toimin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan Suunnitelmaa toimeenpannaan kunnan vuosittaisen talous- ja toimintasuunnitelman ja toimialojen käyttötaloussuunnitelman mukaisesti Suunnitelma ja sen jatkuva arviointi perustuu monipuoliseen tietoon hyvinvoinnista ja palvelujen toimivuudesta. 1

2 tilasta 2. Kaikkien lasten ja nuorten turvalliset kasvun edellytykset varmistetaan 2.1. Kasvun edellytykset varmistetaan huolehtimalla ehkäisevän lastensuojelun toimivuudesta ja tämän työn monialaisesta johtamisesta Kasvun riskitekijät on tunnistettu ja riskitekijöitä suunnitelmallisesti vähennetään ja lisätään kasvua ja kehitystä suojaavia tekijöitä lapsen ja nuoren arjessa Kunnan päätökset perustuvat ennakkoarviointiin ratkaisujen vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja perheisiin. 2

3 tilasta 3. Yhteistyö, kumppanuus ja osallistuminen tuovat vahvuutta ja voimavaroja toimintaan Lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa on mahdollista eri tavoin osallistua ja vaikuttaa kasvuyhteisössään sekä tuoda esille mielipiteitä toiminnan kehittämiseksi Yhdessä tekemistä sekä osallistumisen ja vaikuttamisen muotoja vahvistetaan suunnitelmallisesti lasten, nuorten ja perheiden parissa toimivien tahojen kanssa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten mahdollisuudet osallistua toimintaan myös varmistetaan. 3

4 tilasta 4. Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu on riittävää ja oikea-aikaista tukea 4.1. Lapsi- ja perhekohtaiselle lastensuojelulle määritetään suunnitelmassa tavoitteet ja niiden toteutumisen seuranta vastuutetaan Varmistetaan, että tuen tarpeessa olevat lapset, nuoret ja perheet saavat apua mahdoll. oikea-aikaisesti ja apu on elämäntilanteessa riittävää Kunnassa on erilaisiin tarpeisiin sisällöltään ja laajuudeltaan monipuolisia lastensuojelupalveluja Ammattihenkilöstön määrä, osaaminen ja työskentelyedellytykset vastaavat lasten, nuorten ja perheiden tarpeita. 4

5 tilasta 5. Suunnitelman aikaansaannoksia ja vaikutuksia arvioidaan säännöllisesti 5.1. Lasten, nuorten ja vanhempien tuottamaa hyvinvoinnistaan ja palvelujen toimivuudesta hyödynnetään suunnitelman arvioinnissa ja toiminnan kehittämisessä Tarkastuslautakunta arvioi valtuustokausittain suunnitelman tavoitteiden toteutumista Eri toimialojen lasten ja nuorten hyvinvointityötä tukee laaja-alainen yhteistyöryhmä. 5

6 tilasta 6. Toimintaa kehitetään lasten, nuorten ja perheiden muuttuvien tarpeiden mukaisesti 6.1. Kehittämistyön perustana on lasten, nuorten ja vanhempien hyvinvoinnin ja palvelutarpeiden muutoksista Kunnassa kohdennetaan voimavaroja sellaisille asuinalueille ja asukkaille, missä muutoin lasten ja nuorten kasvuolosuhteet olisivat heikommat (positiivinen diskriminaatio). 6

7 tilasta 7. Laatu on sisäänrakennettu kaikkeen toimintaan 7.1. Kunta on linjannut mitä hyvä laatu lasten, nuorten ja perheiden palveluissa sisältävät Laadun kehittämisestä, ylläpitämisestä ja varmistamisesta huolehditaan osana toiminnan johtamista. Tämä on erityisen tärkeää kun resursseja on niukasti. 7

8 tilasta 8. Yhteinen näkemys laadusta on lapsen ja nuoren etu 8.1. Lapsen ja nuoren etu toteutuu hyvin kunnan palveluissa ja toiminnassa Kunnassa kaikki lasten ja nuorten parissa toimivat noudattavat sovittuja yhteisiä linjauksia hyvästä laadusta 8.3. Yhteinen laatunäkemys ja lapsen ja nuoren etu toteutuu myös palveluhankinnoissa. 8

9 tilasta 9. Hyvä laatu vaatii voimavaroja 9.1. Kaikkina aikoina huolehditaan perustehtävien mukaisista riittävistä palvelujen toimintaedellytyksistä varmistetaan, että toimitaan parhaalla mahdollisella tavalla suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin Kaikkien asianosaisten käytettävissä on riittävä tieto lapsen ja nuoren kasvua edistävistä ja tukevista sekä korjaavista palveluista. 9

10 tilasta 10. Läpinäkyvyys ja avoimuus luovat perustan luottamukselle Lapsi- ja perhelähtöisen työskentelyn toimintaperiaatteet ja tavat aukikirjoitetaan Työskentely työyhteisöissä on lapsi- ja perhelähtöistä sekä suunnitelmallista Lasten ja nuorten hyvinvointipalvelut ja asiakasprosessien kulku on tehty näkyviksi kuntalasille, päättäjille ja lasten ja nuorten parissa toimiville. 10

11 tilasta 11. Lapsi, nuori ja perhe ovat avainasemassa vaikutuksia arvioitaessa Vaikutusten arviointia varten on käytettävissä riittävästi lapsen ja nuoren hyvinvoinnissa sekä terveydessä ja kehityksessä tapahtuvista muutoksista idaan myös, miten lapsen, nuoren ja perheen koko palvelukokonaisuus on toiminut Vaikutuksia ja hyötyjä peilataan kustannuksiin myös pitemmällä aikajänteellä Vaikutusten arvioinnissa hyödynnetään aina lapsen, nuoren ja perheen omaa kokemusta palvelusta ja tuen saannin hyödyistä omaan elämäntilanteeseen. 11

12 tilasta 12. Laatulupaus konkretisoi laadun tuottamisen tahtotilan Työyhteisöissä on käytössä laatu- tai palvelulupaus, joka kertoo mitä lapsi, nuori ja hänen perheensä voivat kohtuudella odottaa saavansa eri palveluilta ijan toimielin antaa laatulupauksen (se voi liittyä mm. palvelun saatavuuteen, palveluaikoihin, tiedon saatavuuteen, yhteistyöhön, asiakkaan kohtaamiseen ja osallisuuteen omassa asiakasprosessissa) Edistän omalla toiminnallani lasten ja nuorten hyvinvointia. 12

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Uudenmaan liitto 26.4. LAINSÄÄDÄNNÖLLISIÄ NÄKÖKULMIA TOISEN ASTEEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ARJEN TYÖHÖN Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Crister Nyberg, ohjauspalveluiden

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä

Lisätiedot

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa?

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park 29.1.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies STM Tavoitteita

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia

Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia Hyvinvointikertomus osana Kaarinan kaupungin strategiaa ja talousarvioprosessia Strategia ja SHVK aikajanalla 2010-2020 Strategia 2010-2016 SHVK 2013-2016 Strategia 2014-2020 SHVK 2017-2020 S t r a t e

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville

Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville Jarna Savolainen Asiantuntija, Työhyvinvoinnin palvelut Finnsec-messut 13.10.2011 Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ MONIAMMATILLISEN KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ Keski-Uusimaa Hiiden alue Karkkila Nummi-Pusula Vihti Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Järvenpää Pornainen

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Lastensuojelupalvelut

Lastensuojelupalvelut Lastensuojelupalvelut Valvonta vahvistaa lasten ja nuorten oikeuksia erityiseen suojeluun Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatimat lastensuojelun valvontaohjelmat Kunnalliset lastensuojelupalvelut

Lisätiedot

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja

Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Lapsilähtöisen arvioinnin tukijalkoja Pia Lahtinen Pesäpuu ry Kohti monitoimijaista arviointia - Yhteiskehittämispäivä 11.10.2017 Jyväskylä #lapemuutos Lastensuojelun arvioinnin kehittäminen Pesäpuussa

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset

Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Lastensuojelun valtakunnalliset laatusuositukset Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.2009 18.09.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1 Mihin tarvitaan laatukriteerejä? Varmistamaan lastensuojelun

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet 1.6.2015 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.5.2015 Sisältö 1 Sosiaalihuoltolain mukainen

Lisätiedot

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Akaa kaupunki ja Sirkka Rousu/Pystymetsä Oy 2015 1 Tarve FAKTAT

Lisätiedot

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 5.11.2013 1 Lasten tilanteeseen reagoiminen Elämäntilanne muuttuu: Vanhempaa

Lisätiedot

Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma

Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma 1 Elämänote peruslähtökohdat Elämänote-avustusohjelman tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja lisätä heidän osallisuuttaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS JA LASTENSUOJELUPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Lastensuojelun kehittämisverkosto 17.8.2016 Merja Anis UUDET SOSIAALITYÖN ERIKOISTUMISKOULUTUKSET ALKAMASSA

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia Kunnan hyvinvointijohtaminen haasteita ja mahdollisuuksia 1 Kunnan olemassaolon kolmikanta 14.5.2013 etunimi sukunimi Titteli Tapahtuma Hyvinvoinnin edistämisen kolmikanta kunnassa 14.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laadinta kunnissa Opas lakisääteisen suunnitelman laadintaan Osa 2. Suunnitelman seuranta ja arviointi Helsinki 2009 ISBN 978-952-213-443-1 (pdf) TEKIJÄ Sirkka

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Työpaja 30.5.2017 Marjatta Kekkonen Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 1.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskuksen kohtaamispaikka Tavoitteena on, että perhekeskuksesta

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa LAPE- päivät 30.5.2017 Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kohti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin johtamista uudessa maakunnassa HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ.

Kohti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin johtamista uudessa maakunnassa HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. Kohti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin johtamista uudessa maakunnassa HYVÄÄ ARKEA. YHDESSÄ. LÄHELLÄ. 22.11.2017 Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

Mitä on osallistava mediakasvatus?

Mitä on osallistava mediakasvatus? Mitä on osallistava mediakasvatus? Pirjo Sinko, opetusneuvos, Opetushallitus Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 4.12.2012 Helsinki Media auttaa lapsia ja nuoria osallistumaan Osallistaminen - suomalaisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 Inhimillisyyttä ja turvaa Palveluja järjestettäessä tulee ottaa huomioon yksin asuvien, eläkeläisten, perheiden ja erityistä tukea tarvitsevien tilanne.

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen

Lasten ja nuorten osallisuus. Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen Lasten ja nuorten osallisuus Osallisuusteemaverkoston startti 7.9.2011, Turku Mikko Oranen Semmonen pikkunen huoli tutkimus lastensuojelun arviointikeskusteluista (1996) Lasten? Kaste / Turku 2011 Mitä

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO /Lync-neuvottelu/Itä-Suomi

Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO /Lync-neuvottelu/Itä-Suomi Sosiaalityön ESR-hankesuunnittelu: tule mukaan! Tarja Kauppila, johtaja, ISO 8.9.2015/Lync-neuvottelu/Itä-Suomi Missä vaiheessa ollaan OSKEJEN VALTAKUNNALLINEN HANKE VALMISTEILLA 2 Ohjausvelvollisuus 35

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA

Lisätiedot

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?

Lisätiedot

Tulevaisuuden maakunta. Maakunta- ja soteuudistus

Tulevaisuuden maakunta. Maakunta- ja soteuudistus Tulevaisuuden maakunta Maakunta- ja soteuudistus 16.11.2017 Johanna Kiiskilä Asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu Kuntayhtymän johtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio www.alueuudistus.fi Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

Mies Asiakkaana Mieslähtöisen työn kehittämisprosessi. Miessakit ry & Miestyön Osaamiskeskus 2011

Mies Asiakkaana Mieslähtöisen työn kehittämisprosessi. Miessakit ry & Miestyön Osaamiskeskus 2011 Mies Asiakkaana Mieslähtöisen työn kehittämisprosessi Miessakit ry:n raportteja 1/2011 Peter Peitsalo Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki SISÄLLYS JOHDANTO... 5 MIESLÄHTÖISEN TYÖN KEHITTÄMISPROSESSI... 6

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Koulutuspäivän tavoite

Koulutuspäivän tavoite Työnohjauksesta nousevia asioita Kohtaamisia terveydenhuollon arjessa 23.5.2017 Työhyvinvointiylihoitaja, työnohjaaja KSSHP Koulutuspäivän tavoite Herättää ajatuksia ihmisten kohtaamisesta Muuttaa kohtaamisen

Lisätiedot

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten

Lisätiedot

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA 7.2.2017 VASU-PROSESSI Perusteluonnoksen kommentointi keväällä-16 Vasu-luonnostekstin käsittely yksiköissä Paikallisen vasun työstäminen, ryhmien muodostus (työryhmät, ydinryhmä)

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot