Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa
|
|
- Helinä Juusonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1
2 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos , Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö , Turussa Palvelukatveet järjestöjen työotteella ja toiminnoilla annettavaa yhteistyöhön Yksinäiset, turvattomat, syrjäytyneet / syrjäytymisuhan alla olevat Päihde- ja mielenterveysongelmaiset Hankkeet yhdistävät kotiin vietävän ammattilaisten tuen sekä kansalaistoiminnan sekä kotiin vietynä että ryhmätoimintoina Mennään kotiin Tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen Työskentely vanhuksien omien tavoitteiden ja toiveiden mukaan 2
3 Seniori Vamos toimintamalli Kotona asuva vanhus, jolla arjessa selviytymisen vaikeuksia Henkinen ja fyysinen kunto selkeästi heikentynyt Tarvitsee voimavaraistuakseen alkuun vahvan ammatillisen tuen Yksinäinen vanhus, jonka elämänpiiri on kaventunut 86,7% Vahva ammatilline n tuki 13,3% Ennaltaehkäisevä toiminta Psykososiaalinen tuki, kotikäynnit, saatot, asioiden hoitaminen yhdessä vanhuksen kanssa, motivointi ja kannustaminen muutokseen, monialaisten siltojen rakentamista Vaikeassa tilanteessa olevalle vanhukselle etsitään vapaaehtoinen tukihenkilö omaan kotiin. (ks. vapaaehtoistoiminnan polku) Kiireetöntä keskustelua, arvostava kohtaaminen, omanarvontunnon vahvistaminen, yhteisöön mukaan kutsuminen, palveluohjaus! Puolet siirtyvät vahvasta ammatillisesta tuesta vapaaehtoistuen piiriin 50,5% Tukea, apua ja/tai ohjausta Yhden luukun periaatteella. Oikea aikaisesti tarvetta vastaavien palvelujen piiriin Ihmissuhteiden lisääntyminen, elinpiirin laajeneminen ja sitä kautta oman merkityksellisyyden kokemuksen vahvistuminen. Toimintakyky säilyy ennallaan tai jopa vahvistuu. Kotona asuminen helpottuu. Löytää kadonneita voimavarojaan ja rohkaistuu ottamaan niitä jälleen käyttöön. Itseluottamus ja elämän mielekkyyden kokemus lisääntyy, mieliala kohentuu Ihmissuhteiden lisääntyminen, elinpiirin laajeneminen ja sitä kautta oman merkityksellisyyden kokemuksen vahvistuminen Kotona selviytyminen vahvistuu, toimintakyky kasvaa. 3
4 Löytävä vanhustyö toimintamalli 4
5 Tulevaisuuden haasteet SoTe tehdään nyt palveluiden kehittäminen kumppanuudessa, meitä kaikkia tarvitaan Etsivällä ja löytävällä työllä on yhä suurempi merkitys Työmuodon levittäminen ja juurruttaminen. Miten saada julkisen sektorin työntekijät mukaan työpareiksi toimintaan? Kansalaistoiminnan vahvistaminen on tulevaisuutta Asenteita voidaan muuttaa ja murtaa -> uusi ammatillisuus Vaikuttavuuden arviointia tarvitaan; ihmillinen hyvinvointi ja taloudelliset tulokset Pilotoitu tärkeää uutta toimintamallia erilaisissa toimintaympäristöissä ja palveluverkostoissa 5
6 Tulevaisuuden haasteet SoTe tehdään nyt palveluiden kehittäminen kumppanuudessa, meitä kaikkia tarvitaan Etsivällä ja löytävällä työllä on yhä suurempi merkitys Työmuodon levittäminen ja juurruttaminen. Miten saada julkisen sektorin työntekijät mukaan työpareiksi toimintaan? Kansalaistoiminnan vahvistaminen on tulevaisuutta Asenteita voidaan muuttaa ja murtaa -> uusi ammatillisuus Vaikuttavuuden arviointia tarvitaan; ihmillinen hyvinvointi ja taloudelliset tulokset Pilotoitu tärkeää uutta toimintamallia erilaisissa toimintaympäristöissä ja palveluverkostoissa Miksi olemme löytäneet näin paljon kohderyhmän vanhuksia? 6
7 Tulevaisuuden haasteet SoTe tehdään nyt palveluiden kehittäminen kumppanuudessa, meitä kaikkia tarvitaan Etsivällä ja löytävällä työllä on yhä suurempi merkitys Työmuodon levittäminen ja juurruttaminen. Miten saada julkisen sektorin työntekijät mukaan työpareiksi toimintaan? Kansalaistoiminnan vahvistaminen on tulevaisuutta Asenteita voidaan muuttaa ja murtaa -> uusi ammatillisuus Vaikuttavuuden arviointia tarvitaan; ihmillinen hyvinvointi ja taloudelliset tulokset Pilotoitu tärkeää uutta toimintamallia erilaisissa toimintaympäristöissä ja palveluverkostoissa Miksi olemme löytäneet näin paljon kohderyhmän vanhuksia? Vai olemmeko unohtaneet heidät? 7
8 Kiitos Lisätietoja Seniori Vamos; Sari Nyberg Palvelualuejohtaja, Vamos palvelut Helsingin Diakonissalaitos Löytävä vanhustyö; Ulla-Maija Nikula Toiminnanjohtaja Fingeroosin säätiö
Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa
1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,
Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö. Minna Pietilä
Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö Minna Pietilä 8.11.18 MIKSI tehdä etsivää vanhustyötä?! Etsitään ja tuetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia ikäihmisiä, jotka ovat palvelujen
Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere
Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen
Vamos Mindset. Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla.
Vamos Mindset Palveluiden ulkopuolella olevien nuorten tavoittaminen kotiin vietävän- ja ryhmämuotoisen valmennuksen avulla Vesa Sarmia Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten
Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli
Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää
amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa
3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen
Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker
Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n
Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa. Marjo Hodju
Valmentava ja kuntouttava työote Vamos-toiminnassa Marjo Hodju Vamos tukee nuoria kiinnittymään tulevaisuuteen! Suomessa nuorten syrjäytyminen on mittava ja paheneva ongelma Vamos vähentää 12-29 vuotiaiden
Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki
Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta
Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015
Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen
Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL
Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa
Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli
Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen
SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA
SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja
Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen
Vamos Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten toiminta- ja työkyvyn sekä osallistumismahdollisuuksien tukeminen 2017-2018 3.10.2017 Sari Nyberg Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihanke
Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä
Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara
IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI
IkäArvokas -projekti Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI 2 IkäArvokas projektin taustalla ajatuksia eli mistä yhteisvastuu hanke sai alkunsa Vanhuus voi viedä pohjattomaan yksinäisyyteen Kolmasosa vanhuksista
LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino
LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen
ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen
SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016
Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset
Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?
Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun
AlueAvain Kittilä Ryhmätöiden koonti
AlueAvain Kittilä Ryhmätöiden koonti Ryhmä 1 Lasten omaishoitajien hyvinvointi Pohtikaa ryhmässä alla olevia kysymyksiä Millainen on lappilainen lasten omaishoitajaprofiili? Periksiantamaton, sisukas,
Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,
Perhekeskuksiin jalkautuvat palvelut Vetäjinä Andreas Blanco & Tarja Mäkelä
Perhekeskuksiin jalkautuvat palvelut Vetäjinä Andreas Blanco & Tarja Mäkelä Millä tavalla työpajatoimijoiden ydintehtävä tukee lapsen hyvää arkea? Ryhmä 1 (kela, nuorisopsyk, perhetukipalvelu, th.opisk)
Löytävän vanhustyön malli, Pilketoiminta ja Petoshanke esittely
Löytävän vanhustyön malli, Pilketoiminta ja Petoshanke esittely 15.5.2018 MARJA KANNISTO, LÖYTÄVÄ VANHUSTYÖNTEKIJÄ, FINGERROOS SÄÄTIÖ KATJA LAINE, HANKEKOORDINAATTORI, ASIAKKAAN POLKU HANKE, TURUN KAUPUNKILÄHETYS
Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen. Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija
Toimintakykyä edistävä hoitotyö ja sen johtaminen Pia Vähäkangas, TtT Projektipäällikkö Asiantuntija Aiheeseen liittyviä käsitteitä Toimintakyky, toimijuus, kuntoutuminen, toimintavajeet, toimintaedellytykset
K u s t a n n u s v a i k u t t a v u u d e n v e r t a i s s p a r r a u s S o s t e O m a h o i d o n k o o r d i n a a t t o r i P
LUUSTOLIITON AVOKUNTOUTUSPALVELUT K u s t a n n u s v a i k u t t a v u u d e n v e r t a i s s p a r r a u s 3 1. 1. 2 0 1 8 S o s t e O m a h o i d o n k o o r d i n a a t t o r i P a u l i i n a Ta
Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella
Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Elämänote seminaari Tavoittamisen mullistava vaikutus elämänotteeseen 30.10.2018 Satu Aalto Etsivää ja osallistavaa
Viestejä valvontakentältä
Viestejä valvontakentältä Kotiin annettavat palvelut lapsiperheiden osalta 12.12.2016 1 Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaisen kotipalvelun saatavuus Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueella (säännöstöä
Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ
Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,
Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke
Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke Puolen Suomen sote-hanke VESOTE projektipäällikkö Sari Kivimäki VESOTE VESOTE on yksi STM:n rahoittamista
Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti
Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin
KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi
KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn
yöote Vamoksen näkökulmia
Nuorten onialainen hyvinvointia matalan kynnyksen tukemassa yöote Vamoksen näkökulmia Ulla Nord Palvelualuejohtaja 4.3.2014 ASUNNOTTOMAAN NUOREEN LIITETTYJÄ ILMIÖITÄ PÄIHDEONGELMAT LAISKUUS MIELENTERVEYS
Sisäinen hanke/suunnitelma
Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman
GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla
GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Ensimmäisen kehittämiskauden tuloksia 2014-2016 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 3 Mikä on GeroMetro?
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?
Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen
Hankekentän kuulumiset Pohjois-Suomessa. Reija Paananen, tutkija Ritva Sauvola, aluekoordinaattori Sokra Pohjois-Suomi
Hankekentän kuulumiset Pohjois-Suomessa Reija Paananen, tutkija Ritva Sauvola, aluekoordinaattori Sokra Pohjois-Suomi Sokran toiminta Itä- ja Pohjois-Suomessa Osallistuu hankkeiden ideointiin, suuntaamiseen
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
RAY:n Eloisa ikä ohjelma ikäihmisten hyvää arkea tukemassa Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vauhtiin! Säätytalo
RAY:n Eloisa ikä ohjelma ikäihmisten hyvää arkea tukemassa Ikätyneiden asumisen kehittämisohjelma vauhtiin! 27.9.2013 Säätytalo Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta
VÄLITTÄMISEN KANSANLIIKE: JOKAISELLE MAHDOLLISUUS OSALLISTUA JA TOIMIA
VÄLITTÄMISEN KANSANLIIKE: JOKAISELLE MAHDOLLISUUS OSALLISTUA JA TOIMIA Vapaaehtoistoiminnan vaikuttavuusseminaari 10.6.2015 / Laura Hakoköngäs 9.6.2015 Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja
TuNe -ELÄMÄ VIREESEEN -HANKE-
TuNe -ELÄMÄ VIREESEEN -HANKE- Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksen hallinnoima hanke yli 30-vuotiaiden asunnottomien ja asunnottomuusuhan alla olevien henkilöiden elämänlaadun ja -elämänhallinnan lisäämiseen
Hyvinvoinnin johtaminen työn muutoksessa. Kuntoutuspäällikkö Anna Troberg Espoon sairaala
Hyvinvoinnin johtaminen työn muutoksessa Kuntoutuspäällikkö Anna Troberg Espoon sairaala Espoon sairaala kotoa kotiin Ikääntyneiden kotona asumisen tukipalvelu Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja
Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011
Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla
Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta?
Kulttuuriluotsit 10 vuotta 10.11.2016 OTSIKKO BANGERS -FONTILLa Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Sanna Pekkinen Hyvinvoinnin välitystoimisto on ESR rahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta,
Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30
Keski-Suomen Sote 2020 Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30 Millainen ympäristö ja palvelut helpottavat ikääntyvän elämää? Ikäystävällinen Suomi? Mikä olisi paras mahdollinen SOTE ikäihmisten näkökulmasta?
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen
Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry Vallin Ikäteknologiakeskus Asiantuntijakeskus edistää ikäihmisten osallisuutta teknologisoituvassa ja digitalisoituvassa yhteiskunnassa lisää alan toimijoiden
Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta
Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto
työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti
Terveydenhuoltoalan l siirtoergonomian i asiantuntija ij ja työseminaari 10.6.2010 Kannattavaa kumppanuuttakuntouttavallakuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväkikoti Kartanonväki kodit kdit
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena
YHDESSÄ MUKANA OSAPROJEKTIT
YHDESSÄ MUKANA OSAPROJEKTIT Helsinki, Lahti Parkano, Rovaniemi Savonlinna ja Hämeenlinna 1 Helsingin osaprojekti 1/2 Toiminnan tarve: Kansalaistoiminnan kehittäminen Lisää yhteisöllistä toimintaa, toiminta-
Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti
Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan
Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018
Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Tavoitteena kartoittaa järjestöjen roolia mielenterveys- ja päihdetyössä Vastaus saatiin 16 järjestöltä Toiminnan kohderyhmät Järjestön toiminta pääsääntöisesti
VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti
VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,
Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta
Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,
VIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN
Sivu 1/6 KOKEMUKSIA- KOHTAAMISIA JA KONKRETIAA Virta PPSHP Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 22.2.2013 Eeva-Leena Laru projektikoordinaattori VIRTA - PPSHP: KUNTOUTUSYKSIKKÖ NUORTEN LUOTSINA AKTIIVISEEN
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia
Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta
Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta Pikkuklusterin toiminnan tarkoituksena on: OUKA:n varhaiskasvatuksen
Ylä-Savon toiminta-alue
HYVINVOINTIA JA LAATUA vanhuspalvelulain toimeenpanohanke Ylä-Savon toiminta-alue Hannele Niemelä Hanketyöntekijä 25.3.2014 1 TAUSTA Hankkeeseen osallistuu: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Iisalmi Kiuruvesi
LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.
LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria
Asumissosiaalinen työote
31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun
Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia.
Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Osallisuus ja toimijuus Järjestöjen työn merkitys ja vaikuttavuus
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta
POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi
POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita
Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus! 18.10.2013
Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus! 18.10.2013 Eloisa ikä -ohjelma Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv Movdegis
SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL
SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1 AMMATTILAISENA KASVATUS-, SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA 1.1 Lähihoitaja 1.2 Lähihoitajan toimintaympäristöt 1.2.1 Lähihoitajan toimintaympäristö muuttuu 1.3 Kasvun ja osallisuuden
Liikkuja polku verkostotapaaminen
Liikkuja polku verkostotapaaminen 29.11.2018 Antti Pelto-Huikko Juha Heikkala Järjestön strateginen johtaminen Vaikuttavuuden arviointi Järjestöjen vaikuttavuus Vaikuttavuusketjut Vaikuttavuusketju on
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa
Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva
Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja
Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?
Arjen Keskiössä
Arjen Keskiössä 6.3.2014 Yksilöllisen asumisen malli Kotkassa Arjen Keskiössä hankkeen myötä Kotkassa käytetään sanaa kortteliasuminen, siinä asiakas asuu itsenäisesti ja tarvittava tuki hänelle järjestetään
Ikäihmisten arjen turvallisuuden hyvät käytännöt
Ikäihmisten arjen turvallisuuden hyvät käytännöt Esimerkkejä arjen turvallisuuden hyvien käytäntöjen toteuttamisesta Arjen turvaa kotona esteettömyyden edistäminen ja asumisen tukeminen sisustuksen suunnittelu
Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo
Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta 2015-2017 20.3.2018 Susanna Salmela, Iiris Nurmo Palvelu olen minä! 2015-2017 pähkinänkuoressa Pomppu- toimintamalli heikossa asemassa oleville 16 28 vuotiaille
Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen
Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018
Oma elämä läpi elämän
Oma elämä läpi elämän Me kaikki olemme luovia. Kun yhteinen luovuus otetaan käyttöönvanhustyössä, syntyy vanhuksille ja hoitohenkilökunnalle parempaa arkea. Yhdessä laadukkaan ja oman näköisen elämän puolesta!
Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen
Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa
TURVALLISESTI ARJESSA
TURVALLISESTI ARJESSA Hyte rakenteet ikääntyneiden hyvinvoinnin näkökulmasta Hyvinvointikertomustyö ja hyvinvointisuunnitelma Indikaattoritieto Toimintaa ohjaavat ohjelmat Tavoitteiden asettelu Tiedottaminen
Nuorten ohjaus koulutukseen ja työelämään
Reitti projekti Projektipäällikkö Matti Autio Reitti projekti (2010 2012) Hallinnoija: Toteutusalue: Kohderyhmä: Henkilöstö: Kemi Tornion seutukunta (Simo, Kemi, Tervola, Keminmaa, Tornio) 15 25 vuotiaat
NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA
NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA 30.9.2016 Tekijät Espoon kaupunki: Hanna Nihti, Merja Nordling ja Lasse Raivio Espoon Tyttöjen Talo: Kirsi Mäntyniemi-Sipilä ja Maria
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten
PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa
PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen
Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen
Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen 15.3.2018 Kolme päätavoitetta 1. Tutkimuksellinen Tunnistamme pitkäaikaistyöttömien työllistymisen esteitä ja edellytyksiä. 2. Työllistyminen Autamme
Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä
Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari hanke 1.1.2011 31.1.2015 Mikkelin kaupungin nuorten
#yhteisenhyvänalusta
#yhteisenhyvänalusta Alustapalvelu Sociala Oy Järjestöjen uudenlaisella yhteistyöllä entistä vaikuttavampia tuloksia. SOTEUTTAMO 2.0 VAASA Hanna Hauta-aho, projektipäällikkö Sociala Oy, 7.11.2018 Socialan
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA Ohjausryhmä
IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA 2013-2014 Ohjausryhmä 11.2.2014 Hankkeen tapahtumia: kokoukset, palaverit ym. Tarkennettu toimintasuunnitelma: 11/ 2013 ja toimintaraportti
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa
#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen
Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen
Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys 1.2.2011 Anne Korhonen Toteutus etsittiin viitteitä Green Care -malliin soveltuvista palvelutarpeista palvelustrategiat, palvelutarve- ja väestöselvitykset,
Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä
Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoitus Alkukartoituksen avulla kartoitettiin hankkeiden työskentely-
Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.
Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset