Kohti yhä tehokkaampaa työterveyttä ja työturvallisuutta Euroopan unionissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohti yhä tehokkaampaa työterveyttä ja työturvallisuutta Euroopan unionissa"

Transkriptio

1 Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Kohti yhä tehokkaampaa työterveyttä ja työturvallisuutta Euroopan unionissa Viraston vuoden 2004 vuosikertomuksen tiivistelmä ISSN FI

2 Viraston vuoden 2004 vuosikertomuksen tiivistelmä EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTO TIETOA EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTOSTA Virasto pyrkii parantamaan työterveyttä ja työturvallisuutta (TTT) EU:ssa kehittämällä, keräämällä, analysoimalla ja levittämällä puolueetonta tietoa tärkeimmistä TTT-kysymyksistä. EU:n rahoittama virasto toimii lähellä hallituksia sekä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä kaikissa 25 jäsenvaltiossa, Eftassa sekä hakijamaissa. Viraston kansallisten tietokeskusten verkostolla on tärkeä rooli asianmukaisen tiedon ja tietämyksen kokoamisessa ja levittämisessä. Virastolla on lisäksi yhteyksiä yhä useampiin kansainvälisiin järjestöihin Euroopan ulkopuolella. Näin varmistetaan, että EU pysyy TTTtiedon ja -ajattelun eturintamassa. Keskeisiä asioita ovat seuraavat: EU:n strategisten suuntausten tukeminen: Keskeisenä tukipilarina EU:n yhteisön TTTstrategiassa vuosiksi on ehkäisyn nivominen työntekijöiden kaikille elämänalueille ja poliittiseen ajatteluun. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi virasto on toteuttanut ohjelmakokonaisuuden, mukaan lukien hankkeet TTT:n ottamiseksi mukaan opetukseen sekä uusien esiin nousevien riskien tunnistamiseksi työn muuttuvassa maailmassa. Vireillä on myös aloitteita työssäolon lisäämiseksi sekä erityisesti naisille ja vammaisille tarjolla olevien työpaikkojen laadun parantamiseksi Lissabonin julistuksen mukaisesti. Kalliiksi käyvien terveysongelmien torjuminen: Monet TTT-ongelmat maksavat tuntuvasti sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Työpaikoilla sattuu vuosittain lähes 5 miljoonaa työtapaturmaa, jotka maksavat jäsenvaltioille 4,8 prosenttia BKT:stä menetettynä työaikana, terveydenhoitomenoina ja muina kuluina. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien on puolestaan arvioitu maksavan jopa kaksi prosenttia BKT:stä. Muita keskeisiä terveyskysymyksiä ovat altistuminen vaarallisille aineille sekä psykososiaaliset ongelmat, kuten työperäinen stressi. Virasto lähestyy näitä ja muita ongelmia tiedotuskampanjoiden, hyvän käytännön aloitteiden sekä muiden keinojen avulla yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. Erityisen riskialttiit alat: Näitä ovat muun muassa kalastus ja rakentaminen sekä terveydenhoito ja opetus. Virasto keskittyy erityisesti pk-yrityksiin, joiden palveluksessa on 65 prosenttia EU:n alueen työvoimasta. Lisäksi työtapaturmien ja muiden TTT-ongelmien esiintyvyys on niissä muita todennäköisempää

3 V UODEN 2004 KOHOKOHDAT Kymmenen uuden jäsenvaltion liityttyä EU:hun vuonna 2004 virasto kehittää nyt työterveyttä ja työturvallisuutta jopa entistä vahvempana. Tämä käy ilmi vuoden ajalta lukuisista aloitteista, joista seuraavassa on tiivistelmä. TERVEYTTÄ JA TURVALLISUUTTA RAKENNUSALALLE Kuusi johtavaa edustuselintä, liikevaihdoltaan 900 miljardia euroa, rakennusalalta Euroopassa sekä EU:n puheenjohtajavaltio Alankomaat allekirjoittivat lokakuussa 2004 ainutlaatuisen julistuksen, jossa organisaatiot velvoitetaan edistämään viittä keskeistä aloitetta alan TTT-tason parantamiseksi. Bilbaon julistuksen allekirjoittajat ovat sitoutuneet ryhtyvänsä toimiin, jotka edistävät TTT:n integroitumista osaksi hankintapolitiikkaa, rakennushankkeiden kaikkia suunnitteluvaiheita ja sellaisten ohjeiden kehittämistä, jotka auttavat yrityksiä noudattamaan asiasta annettua lainsäädäntöä. Julistus oli vain yksi osa viraston vuoden 2004 Euroopan työsuojeluviikon toimintaa, joka keskittyi TTT-riskeihin ja niitä poistaviin käytäntöihin rakennusalalla. Lähes tuhat rakennusalan yritystä eri puolilta Eurooppaa allekirjoitti myös viraston online-kampanjasitoumuksen. Tähän kuuluivat sitoutuminen vastuun jakamiseen alan TTT-tason parantamiseksi, työskenteleminen muiden organisaatioiden kanssa ja osallistuminen viraston Euroopan työsuojeluviikon kampanjaan. Viraston kansalliset koordinointikeskukset koordinoivat myös eri puolilla Eurooppaa tuhansia paikallisia tapahtumia, jotta TTT:n riskien ja ratkaisujen tuntemus kasvaisi rakennusalalla. RAHOITUSOHJELMASTA TUKEA JOPA PK- YRITYKSELLE Jopa pientä ja keskisuurta yritystä (pk-yritystä) Euroopassa on hyötynyt riippumattoman arvion mukaan viraston pk-yritysten rahoitusohjelmasta vuosina 2002 ja Euroopan parlamentin puolesta vuosina viraston hallinnoimassa kilpailuperusteisessa ohjelmassa tarjottiin jopa euroa avustuksina organisaatioille, joilla oli innovatiivisia suunnitelmia tukemaan TTT-tason kehittelyä Euroopan 19 miljoonassa pk-yrityksessä. Hankkeet vaihtelivat työpajoista ja kursseista rajatylittäviin mainoskampanjoihin ja hyvän käytännön esimerkkien levittämiseen. Toisen ohjelman puitteissa 51 yhteisrahoitettua hanketta tavoitti suoraan pk-yritystä ja epäsuoraan tiedottamisen ja neuvonnan välityksellä Internetin ja muiden kanavien kautta lisäksi pk-yritystä. Arvioijien mukaan hankkeissa ja tuloksissa on nähtävissä merkittävää jatkuvuutta. Viraston aiheesta julkaisemassa uudessa raportissa Promoting health and safety in European small and medium-sized enterprises SME funding scheme on tiivistelmä kustakin hankkeesta, jota on tuettu ohjelmassa sen toisena vuonna. TUOREITA NÄKÖKULMIA TTT:N SISÄLLYTTÄMISEKSI OSAKSI YRITYSOHJELMAA Monia tärkeitä askelia on otettu, jotta TTT:n rahallinen arvo tulisi esiin ja jotta entistä useampi yritys sisällyttäisi asian osaksi päätöksentekoprosessia. Vuoden aikana virasto julkaisi esimerkiksi uuden tutkimuksen Corporate social responsibility and safety and health at work, jossa esitetään kymmenen kriteeriä liiketoiminnallisesti tuottavalle yrityksen yhteiskuntavastuun strategialle. Virasto laati myös työasiakirjan Quality of the working environment and productivity. Sen mukaan korkeampi TTTtaso ja parempi tuottavuus liittyvät vahvasti toisiinsa. Tekijöitä, jotka mahdollistavat yrityksille tämän yhteyden optimoinnin, ovat yrityksen johdon ja työntekijöiden tiivis yhteistyö, työntekijöiden yhä suurempi itsemääräämisoikeus ja entistä haastavammat työtehtävät sekä ergonomisesti parempien työmenetelmien ja välineiden käyttöönotto. Virasto järjesti yhdessä EU:n puheenjohtajavaltio Alankomaiden kanssa työpajan selvittämään, miten taloudellisia kannustimia, kuten tukia ja verohuojennuksia, voitaisiin käyttää kannustamaan yrityksiä yhä korkeamman TTT-tason saavuttamiseksi. UUSIA TOIMIA EDISTÄMÄÄN TYÖTERVEYTTÄ JA TYÖTURVALLISUUTTA LAAJENTUNEESSA EU:SSA EU:n laajentuminen tuo esiin alueen valtavat mahdollisuudet hyödyntää joukkovoimaa sekä edistää Euroopan sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Jotta nämä mahdollisuudet saataisiin käyttöön, on kuitenkin tärkeää nostaa TTT-tasoa useissa uusissa jäsenvaltioissa. Tätä varten virasto on tehnyt kaksi pääkohtaa sisältävän laajentumisen toimintasuunnitelman vuonna 2004.

4 Viraston vuoden 2004 vuosikertomuksen tiivistelmä Ensinnä virasto tukee uusissa jäsenvaltioissa laajoja tiedotuskampanjoita ja muita aloitteita, jotta työnantajat, työntekijät ja työmarkkinaosapuolet ymmärtäisivät yhä paremmin, miksi keskeiset työterveys- ja työturvallisuustoimet on tarpeen toteuttaa. Toiseksi virasto tarjoaa pk-yritysten rahoitusohjelmasta (katso edellä) saatua asiantuntemusta ja näkemystä, jotta tätä tietoa voitaisiin mukauttaa jäsenvaltioiden oloihin. Näiden kahden tavoitteen toteuttamista varten on perustettu viraston asiantuntijakeskus, Enlargement Action. MUU MERKILLE PANTAVA KEHITYS VUONNA 2004 Keskittyminen erityisen riskialttiisiin aloihin: Opettajien avuksi julkaistiin uusia tiedotteita väkivallan ja muiden uhkien torjumiseksi opetusalalla. Samalla kehitettiin rakennus- ja kalastusalan erityisiä verkkosivustoja ja muuta online-muotoista tukiaineistoa. Virasto on myös saamassa valmiiksi kehittelemänsä uuden etäopiskelun välineen, jotta maatalousväestö voitaisiin tavoittaa yhä kauempaa. Kysymykset vammaisuudesta ja sukupuolesta: Kansainvälisenä vammaisten päivänä julkaistiin päivitetty verkkosivusto ja tiedote selittämään, miten työpaikasta saadaan vammaisille työntekijöille turvallinen ja helppopääsyinen. Virasto järjesti myös seminaarin tutkimaan tapoja, joilla voitaisiin edistää entistä voimakkaammin sukupuolitietoista lähestymistapaa työterveyden ja työturvallisuuden kysymyksiin. Mukana oli eurooppalaisia huippuasiantuntijoita. TTT-asioiden sisällyttäminen koulutukseen: Eri puolilta Eurooppaa saatujen 32 aloitteen tutkimukseen pohjautuvassa uudessa raportissa kuvataan, miten eri oppilaitokset Euroopassa ovat liittyneet onnistuneesti TTT:n koulujen ja yliopistojen opetusohjelmaan. Tulevaisuuden riskien seuranta: Uusi riskinseurantakeskus kehitti edelleen tietoja TTT:n suuntauksien ja tulevaisuuden riskien seurantaa varten. Yli sataan kansalliseen ja Euroopan tason tietolähteeseen pohjautuen sen on tarkoitus saattaa tiedot suuntauksista ja ennusteista onlinemuotoon vuoden 2005 aikana. Verkkosivuston suosion kasvaminen: Kävijöiden määrä viraston verkkosivustolla oli 2,95 miljoonaa, ja se lähes kaksinkertaistui. Samanaikaisesti sähköisen OSHMail-tiedotteen tilausmäärä kasvoi 25 prosenttia kolmantena peräkkäisenä vuonna. Jotta kävijät pääsisivät yhä suurempaan tietomäärään entistä nopeammin, kehitteillä oli kolmannen polven sivusto. Kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kasvava verkosto: Virasto aloitti yhteistyön Japanin kansainvälisen työterveys- ja työturvallisuuskeskuksen kanssa yhteisen verkkosivuston luomiseksi, jotta molemmat organisaatiot ja niiden käyttäjät voisivat jakaa TTT:n tutkimustuloksia, tilastoja sekä muita tietoja ja ajatuksia. Myös Korean työterveys- ja työturvallisuusvirasto on aikeissa liittyä mukaan. Tällä hetkellä virastolla on yhteistyökumppaneita yli 40 maassa ja kansainvälisessä organisaatiossa eri puolilla maapalloa. Näin on mahdollista tarjota todella maailmanlaajuinen TTTtietojen portaali, joka on lajissaan mahdollisesti kattavin. EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTO K ATSE TULEVAISUUTEEN: SUUNNITELMIA VUODEKSI 2005 JA SIITÄ ETEENPÄIN Vuodeksi 2005 suunniteltu toiminta jo meneillään olevan lisäksi: tiivis yhteistyö uusien jäsenvaltioiden kanssa ennalta ehkäisevän TTT-kulttuurin kehittämiseksi ja uusien jäsenvaltioiden integroimiseksi läheisesti mukaan viraston verkostoon keskittyminen vuoden 2005 Euroopan työsuojeluviikolla melusta aiheutuviin riskeihin samoin kuin tämän usein vähätellyn ongelman ratkaisuihin sen tutkiminen, miten ikääntyvä työvoima Euroopassa vaikuttaa TTT-politiikkaan ja -käytäntöihin TTT:n sekä taloudellisen suorituskyvyn välisen suhteen selvittäminen nuoriin työntekijöihin suunnattujen aloitteiden valmisteleminen viraston kolmikantaisen toiminnan edistäminen sekä strategisella että toiminnallisen verkoston tasolla viraston maailmanlaajuisen online-portaalin kehittäminen käynnistämällä kolmannen sukupolven (3G) verkkosivustot.

5 Viraston vuoden 2004 vuosikertomuksen tiivistelmä 3. EUROOPAN TYÖTERVEYS- JA TYÖTURVALLISUUSVIRASTO Laajentuminen on tuonut mukanaan yhä enemmän kokemusta ja asiantuntemusta jaettavaksi jäsenvaltioiden kesken. Tämä tarjoaa ennennäkemättömän mahdollisuuden parantaa työterveyttä ja työturvallisuutta eri puolilla EU:ta käyttämällä viraston kansainvälisten yhteistyökumppaneiden verkostoa tietojen ja ajatusten jakamiseksi. Vuoden aikana virasto hyödynsi eri tavoin yhteistyökumppaneidensa joukkovoimaa ja osoitti kykynsä hoitaa Euroopan laajuisia TTT-ohjelmia. Niitä olivat esimerkiksi viraston rakennusalaan keskittynyt vuoden 2004 Euroopan työsuojeluviikko, onnistunut pk-yritysten rahoitusohjelma ja uudet tutkimukset tietyiltä aloilta, kuten yritysten yhteiskuntavastuu ja riskit opetusalalla. Viraston verkostoon liittynyt kansainvälisten kumppaneiden kasvanut määrä osoittaa, että olemme etenemässä oikeaan suuntaan. Tärkeää työtä riittää vielä tehtäväksi toiveenamme on se, että pääsemme kertomaan lisää edistysaskelista vuonna Hans-Horst Konkolewsky JOHTAJA Luis Lopes HALLINTONEUVOSTON PUHEENJOHTAJA

6 1, 2, 3. Yves Cousson/INRS, France Jotta virasto edistäisi erityisesti työympäristön parantamista työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, siten kuin siitä määrätään perustamis sopimuksessa ja myöhemmissä työturvallisuutta ja työterveyttä koskevissa toimintaohjelmissa, sen tavoitteena on antaa yhteisön elimille, jäsenvaltioille ja muille asianosaisille tarvittavia teknisiä, tieteellisiä ja taloudellisia tietoja työturvallisuuden ja työterveyden alalta. E u r o o p a n t y ö t e r v e y s - j a t y ö t u r v a l l i s u u s v i r a s t o h t t p : / / a g e n c y. o s h a. e u. i n t Sosiaali- ja terveysministeriö työsuojeluosasto/kehitysyksikkö PL 536 FI Tampere P. (358-3) F. (358-3) Tietoja Suomen kansallisista hankkeista ja kehityksestä löytyy Suomen koordinointikeskuksen verkkosivustolta Lisätietoja viraston tiedotushankkeista ja muista aloitteista on saatavilla viraston verkkosivustolta Gran Vía 33, E Bilbao P. (34) F. (34) Sähköposti: information@osha.eu.int ISBN X TE-AF FI-C

Yhteistyöllä riskit hallintaan

Yhteistyöllä riskit hallintaan Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ Yhteistyöllä riskit hallintaan www.healthy-workplaces.eu Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

Lisätiedot

Näkemyksiä yhä turvallisemmasta ja tuottavammasta työympäristöstä Euroopassa

Näkemyksiä yhä turvallisemmasta ja tuottavammasta työympäristöstä Euroopassa Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto Näkemyksiä yhä turvallisemmasta ja tuottavammasta työympäristöstä Euroopassa Vuoden 2003 vuosikertomuksen yhteenveto Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevän työsuojelukulttuurin kehittäminen Euroopassa

Ennaltaehkäisevän työsuojelukulttuurin kehittäminen Euroopassa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Ennaltaehkäisevän työsuojelukulttuurin kehittäminen Euroopassa Vuoden 2005 vuosikertomuksen tiivistelmä ISSN 1725-7824 1. 2. 3. Viraston vuosikertomuksen

Lisätiedot

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto LISÄÄ TURVALLISUUTTA JA TERVEYTTÄ SEKÄ TUOTTAVUUTTA TYÖPAIKOILLE EUROOPASSA Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto FI Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Tervetuloa virastoon Työturvallisuus

Lisätiedot

stressi hallinnassa! Ehdokkaiden nimeäminen Terveellinen työ Euroopan hyvän käytännön palkinnot Stressin ja psykososiaalisten riskien hallinta työssä

stressi hallinnassa! Ehdokkaiden nimeäminen Terveellinen työ Euroopan hyvän käytännön palkinnot Stressin ja psykososiaalisten riskien hallinta työssä Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ #EUManageStress stressi hallinnassa! www.healthy-workplaces.eu Ehdokkaiden nimeäminen Euroopan hyvän

Lisätiedot

Ehdokkaiden nimeäminen. Terveellinen työ Elämän eri. vaiheissa. Euroopan hyvän käytännön palkinnot. Kestävän työuran edistäminen

Ehdokkaiden nimeäminen. Terveellinen työ Elämän eri. vaiheissa. Euroopan hyvän käytännön palkinnot. Kestävän työuran edistäminen Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ Elämän eri vaiheissa Kestävän työuran edistäminen #EUhealthyworkplaces www.healthy-workplaces.eu

Lisätiedot

Hyvä työterveys ja työturvallisuus on hyvää liiketoimintaa

Hyvä työterveys ja työturvallisuus on hyvää liiketoimintaa Hyvä työterveys ja työturvallisuus on hyvää liiketoimintaa Viraston vuoden 2006 vuosikertomuksen tiivistelmä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Tietoa Euroopan työterveysja työturvallisuusvirastosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 11. joulukuuta 2003 PE 337.050/32-35 TARKISTUKSET 32-35 Mietintöluonnos (PE 337.050) John Bowis ehdotuksesta

Lisätiedot

Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ TUNNISTA JA HALLITSE KEMIALLISET TEKIJÄT

Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ TUNNISTA JA HALLITSE KEMIALLISET TEKIJÄT Työterveys ja -turvallisuus on yhteinen asia. Hyväksi sinulle. Hyväksi tuottavuudelle. Terveellinen työ TUNNISTA JA HALLITSE KEMIALLISET TEKIJÄT #EUhealthyworkplaces Terveellinen työ Hyvän käytännön palkinnot

Lisätiedot

17080/14 tt/sj/jk 1 DGB 4A

17080/14 tt/sj/jk 1 DGB 4A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 17080/14 SOC 872 EMPL 204 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Valtuuskunnat Kom:n asiak. nro: 10949/14 SOC 522 EMPL 89

Lisätiedot

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö

Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta

Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän. sertifiointi. Trust, Quality & Progress ISO 45001:2018. Kiwa Inspecta Työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän sertifiointi ISO 45001:2018 Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Sisällys Yleistä 2 Mitä hyötyjä ISO 45001- standardista on yrityksille? 3 Mitä ISO 45001 edellyttää?

Lisätiedot

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä

YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA Tiivistelmä YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 Tiivistelmä kesäkuuta 2018 TIIVISTELMÄ YHTEENVETORAPORTTI TEOLLIS- JA TEKIJÄNOIKEUSRIKKOMUKSISTA 2018 kesäkuuta 2018 2 Tiivistelmä Yhteenvetoraportti

Lisätiedot

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin *

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * P5_TA(2002)0498 Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston suositukseksi työturvallisuus-

Lisätiedot

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut

Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Kouluopetuksen avaintaitoja käsittelevä eurooppalainen verkosto http://keyconet.eun.org Yleistä KeyCoNet-projektista KeyCoNet (2012 2014) on eurooppalainen verkosto, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin

Työturvallisuuskeskus TTK. Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin TTK tuottaa ja välittää Työyhteisöjen kehittämiseen tarvittavaa tietoa ja osaamista kouluttamalla tiedottamalla kehitys- ja tietopalveluilla

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Terveellinen työ Elämän eri vaiheissa

Terveellinen työ Elämän eri vaiheissa Terveellinen työ Elämän eri vaiheissa Kestävän työuran edistäminen ja Suomen hallituksen kärkihanke 4: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan

Lisätiedot

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA 2010-2011 Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija -työseminaari 10. - 11.6.2010 Folkhälsan, Helsinki Hannu Stålhammar ylitarkastaja Teema Kunnossapitotyöntekijöiden

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston johtajan Jukka Takalan haastattelu. Mitä riskinarviointi tarkoittaa?

Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston johtajan Jukka Takalan haastattelu. Mitä riskinarviointi tarkoittaa? Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston johtajan Jukka Takalan haastattelu Bilbao, 28. huhtikuuta 2008 Mitä riskinarviointi tarkoittaa? Jukka Takala: Riskinarviointi on keino ehkäistä työtapaturmia

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9878/19 SOC 406 EMPL 303 ECON 537 EDUC 255 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Hannu Stålhammar Sosiaali- ja terveysministeriö

Hannu Stålhammar Sosiaali- ja terveysministeriö Yhteistyöllä riskit hallintaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla Terveellinen työ - Euroopan työterveys- ja työturvallisuuskampanja 2012-2013 Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden

Lisätiedot

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja

Lisätiedot

Liity mukaan. Liity siis mukaan! EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan!

Liity mukaan. Liity siis mukaan! EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan! Liity mukaan EU:n laajuiseen WeDOkumppanuusohjelmaan! Hyödy yhteisöstä, joka on sitoutunut hoidon, hoivan ja avun tarpeessa olevien ikäihmisten hyvinvoinnin ja arvokkuuden edistämiseen Yhdessä voimme saavuttaa

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15349/16 JUSTCIV 318 EJUSTICE 213 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuuskäytännöt tähän päivään Riskeistä vaikuttavuuteen 17.5.2018 Työterveyslaitos Nollis www.ttl.fi 2 1. Reagoiva 2. Systemaattinen 3. Systeeminen 4. Ennakoiva

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 8.5.2019 Ismo Suksi 2 TULEVAISUUDEN TYÖ Tarkkuuttaa vaativaa käsin tehtävää työtä

Lisätiedot

7013/15 team/pa/jk 1 DG B 3A

7013/15 team/pa/jk 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) 7013/15 SOC 165 EMPL 85 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 6535/15 SOC 98 EMPL 46

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus

EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO. Yhteistyösopimus EUROOPAN TASA-ARVOINSTITUUTTI JA EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSVIRASTO Yhteistyösopimus Johdanto Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) ja Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), joihin viitataan jäljempänä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Työhyvinvointi on monesta kiinni

Työhyvinvointi on monesta kiinni Life@Work -hankkeen seminaari: Huolehdi hyvästä henkisestä ja sosiaalisesta työympäristöstä työsuojelun tuella Työhyvinvointi on monesta kiinni Olavi Parvikko, ylitarkastaja, työpsykologi, STM, TSO Eurooppalaisten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke

Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke Työturvallisuuskeskus TTK ja kemianteollisuuden oppilaitosyhteistyöhanke Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Prosessiteollisuuden kesäkoulutuspäivät Uusikaupunki 2.6.2015 Petri Pakkanen Taustatietoja

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua Tervetuloa! 4.5.2016 1 Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4. The World Day for Safety and Health at Work

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Vesa Kotaviita

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Vesa Kotaviita Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari Tervetuloa! Vesa Kotaviita 29.4.2016 1 Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4. The World Day for

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa!

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari Tervetuloa! http://webmediamate.fi/ttk2804_chat/ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4. The World

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2167(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-11 Marian Harkin (PE592.092v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan työterveys-

Lisätiedot

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille

Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Työterveyspalvelukokonaisuudet Elonin yritysasiakkaille Millainen työ, sellainen Terveystalo. Työterveystoiminnan perusta (lakisääteinen) Työterveysyhteistyö perustuu asiakkaan toimialan ja liiketoiminnan

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

I KESKEISET INDIKAATTORIT

I KESKEISET INDIKAATTORIT FI LIITE Luettelo indikaattoreista, joita käytetään tietojen toimittamisessa Euresverkoston suorituskyvyn mittausjärjestelmään Tämän luettelon sähköinen versio ja sen mahdolliset konsolidoidut myöhemmin

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta 27.4.2015 B8-0357/9 9 25 kohta 25. kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan toimia nuorten suojelemiseksi alkoholin aiheuttamilta haitoilta, erityisesti nostamalla nykyisiä alkoholin käytön ikärajoja vähintään

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0257(COD) 19.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-12 SUULLISET TARKISTUKSET 1-5 Mietintöluonnos Ole Andreasen Komission tiedonanto

Lisätiedot

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto Työterveyden ja -turvallisuuden hallinta Eurooppalaisilla työpaikoilla Yrityksille tehdyn uusia ja kehittyviä riskejä koskevan toisen kyselytutkimuksen (ESENER-2)

Lisätiedot

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Lontoo-Malaga julistus. Astmatutkimukseen panostamisesta

Lontoo-Malaga julistus. Astmatutkimukseen panostamisesta Lontoo-Malaga julistus Astmatutkimukseen panostamisesta Johdanto Astma on sairaus, joka vaikuttaa 30 miljoonan eurooppalaisen ja yhteensä 300 miljoonan ihmisen päivittäiseen elämään maailmassa. Vuoteen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0111/171. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0111/171. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta 25.3.2019 A8-0111/171 171 Johdanto-osan 2 kappale (2) Komissio esitti 14 päivänä marraskuuta 2017 antamassaan tiedonannossa Eurooppalaisen identiteetin vahvistaminen koulutuksen ja kulttuurin avulla visionsa

Lisätiedot

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa

Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! -projektin tarkoituksena tuottaa kriteerit logistiikka-alan pk-yrityksiin nuoren työntekijän perehdyttämiseen

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. marraskuuta 2017 13939/17 OJ CRP1 37 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 8. ja 10. marraskuuta 2017 (klo 10.00,

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Yrityksille tietoa TTT-asioista Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto

Lisätiedot

EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut kustannukset

EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut kustannukset SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 12.11.2014 2014/0124(COD) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

15774/14 vpy/sj/kkr 1 DG D 2A

15774/14 vpy/sj/kkr 1 DG D 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 204 (.2) (OR. en) 5774/4 EJUSTICE 8 JUSTCIV 30 COPEN 296 JAI 90 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Arto Teronen Kuntahanke 2012-2015, visio ja ydinviestit Työsuojelun yhteistoiminnan toteutuminen Ajantasainen työsuojelun toimintaohjelma

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2016 COM(2016) 42 final 2016/0021 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen tekemisestä FI FI PERUSTELUT Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578. Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 4.4.2016 TARKISTUKSET 1-15 Derek Vaughan (PE578.531v01-00) EU:n nuorisostrategian 2013 2015 arviointi (2015/2351(INI)) AM\1089505.doc

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Uusi koheesiokumppanuus

Uusi koheesiokumppanuus Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2107(INI) 29.5.2015

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2107(INI) 29.5.2015 Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2107(INI) 29.5.2015 MIETINTÖLUONNOS työterveyttä ja työturvallisuutta koskevasta EU:n strategiakehyksestä kaudelle 2014 2020

Lisätiedot

Nanoturvallisuuskeskuksen toiminnan tavoitteet. Nanoturvallisuus tutkimuksesta käytäntöön 25.9.2012 Kai Savolainen

Nanoturvallisuuskeskuksen toiminnan tavoitteet. Nanoturvallisuus tutkimuksesta käytäntöön 25.9.2012 Kai Savolainen Nanoturvallisuuskeskuksen toiminnan tavoitteet Nanoturvallisuus tutkimuksesta käytäntöön 25.9.2012 Kai Savolainen Mitä Nanoturvallisuuskeskus haluaa olla 2015: Euroopan johtava ja globaalisti tunnustettu

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0400 (COD) 6933/18 ADD 2 REV 1 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak.

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

6589/17 elv/eho/hmu 1 DG B 1C

6589/17 elv/eho/hmu 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) 6589/17 SOC 140 EMPL 106 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Työterveyttä ja työturvallisuutta

Lisätiedot

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0086 (COD) 8838/17 ADD 7 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 2. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Yhteystiedot. Yritys tai organisaatio. Katuosoite. Kaupunki. Maa. Yhteyshenkilö. Tehtävä organisaatiossa. Sähköposti. Puhelinnumero.

Yhteystiedot. Yritys tai organisaatio. Katuosoite. Kaupunki. Maa. Yhteyshenkilö. Tehtävä organisaatiossa. Sähköposti. Puhelinnumero. Esittely Täyttäkää työpaikan terveyden edistämiskysely ja selvittäkää onko terveyden edistäminen jo osa työpaikkanne toimintaa vai onko työpaikallanne ehkä vielä parantamisen varaa. Kyselyyn vastaaminen

Lisätiedot

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI?

TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? TIEDOTE 1. TULEEKO SINUN KOTIKAUPUNGISTASI SEURAAVA EUROOPAN ÄLYKKÄÄN MATKAILUN PÄÄKAUPUNKI? Euroopan komissio on käynnistämässä

Lisätiedot

Hankkeet ja yhteentoimivuus. OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen

Hankkeet ja yhteentoimivuus. OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen Hankkeet ja yhteentoimivuus OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 12.12.2012 Hallitusohjelman kirjaukset Yhteentoimivuus: kansallista perustaa Kirjastoja kehitetään vastaamaan tietoyhteiskunnan haasteisiin.

Lisätiedot

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Mika Liuhamo, palvelukeskuksen päällikkö Työterveyslaitos, Asiakasratkaisut mika.liuhamo@ttl.fi Hyvinvointia työstä Nolla on mahdollisuus! Tapaturmat

Lisätiedot

BILBAON JULISTUS RAKENNAMME TURVALLISESTI

BILBAON JULISTUS RAKENNAMME TURVALLISESTI BILBAON JULISTUS (Tämä on alkuperäisestä englanninkielisestä tekstistä tehty käännös) RAKENNAMME TURVALLISESTI Euroopan rakennusturvallisuuden huippukokous Johdanto: Rakentaminen on yksi isoimpia aloja

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot