HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA"

Transkriptio

1 Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä. Noin neljännes ( %) suhtautuu asiaan neutraalisti (ei hyvä eikä huono). Reilu neljännes ( %) epäilee maan hallituksen kyvykkyyttä. Tämä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön Suomi Areenan avajaisissa Porissa julkistetussa kansalaistutkimuksesta. Puoluekanta heijastuu arvioissa maan hallituksen kyvykkyydestä. Enemmistö hallituspuolueiden kannattajista ( %) arvioi hallituksen kyvyn hyväksi. Vain yksi kymmenestä on epäuskoinen. Oppositiopuolueiden kannattajista puolet ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maan asioita on erittäin tai melko huono. Suomalaisten suhtautumista maan hallitukseen ja sen linjauksiin selvitettiin useammalla kysymyksenasettelulla. Aluksi tiedusteltiin yleisarviota Juha Sipilän johtaman hallituksen (keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus) kyvystä hoitaa maamme asioita seuraavan neljän vuoden aikana.

2 Kuvio e. MILLAISEKSI ARVIOI JUHA SIPILÄN JOHTAMAN HALLI- TUKSEN KYVYN HOITAA MAAMME ASIOITA SEURAAVAN NELJÄN VUODEN AIKANA (%). TÄIN KÄ Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Pääkaupunkiseutu Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat Uusimaa Länsi-Suomi Etelä-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka SAK Akava STTK Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Alle Yli Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön KESK KOK PS SDP VIHR VAS Muut Hallituspuolueet Oppositiopuolueet Kunnallisalan kehittämissäätiö

3 Noin kolmannes tyytymätön hallitusohjelmaan Suomalaisista kaksi viidestä ( %) on enemmän tai vähemmän tyytyväinen hallitusohjelmaan ja vajaa kolmannes ( %) tyytymätön. Neljännes ( %) suhtautuu hallitusohjelmaan neutraalisti, ei ole enempää tyytyväinen kuin tyytymätön. Miehet ( %) ovat hallitusohjelmaan selvästi tyytyväisempiä kuin naiset ( %). Naisten keskuudessa tyytymättömiä ( %) on jopa hieman enemmän kuin tyytyväisiä. Tyytyväisyys hallitusohjelmaan lisääntyy mitä varttuneempia ikäryhmiä tarkastellaan. Yli -vuotiaista enemmistö ( %) suhtautuu hallitusohjelmaan myönteisesti. Etenkin nuorten keskuudessa on runsaasti niitä, jotka suhtautuvat neutraalisti ( %). Eri ikäluokista tyytymättömiä löytyy eniten - -vuotiaiden keskuudesta ( %). Ammattiryhmistä hallitusohjelma tyydyttää eniten ylempiä ( %) ja alempia toimihenkilöitä ( %), yrittäjiä ( %) sekä eläkeläisiä ( %). Tyytymättömiä on eniten työttömien keskuudessa ( %). Työntekijöistä moni ( %) ei ole enempää tyytyväinen kuin tyytymätön. Enemmistö ( %) hallituspuolueiden kannattajista on tyytyväinen hallitusohjelmaan. Tyytymättömiä on vai yksi kymmenestä ( %). Hallitusohjelma on etenkin keskustan ( %) ja kokoomuksen ( %) tukijoiden mieleen. Perussuomalaisten kannattajista lähes joka toinen ( %) on tyytyväinen ja vajaa viidennes ( %) tyytymätön. Oppositiopuolueiden tukijoista enemmistö on tyytymätön ( %). Kuudesosa ( %) oppositiopuolueiden tukijoista suhtautuu hallitusohjelmaan myönteisesti. Hallitusohjelma on myrkkyä etenkin vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajille. Kuvio h. KUINKA TYYTYVÄINEN ON JUHA SIPILÄN HALLITUK- SEN HALLITUSOHJELMAAN (%). VÄINEN VÄINEN TYYTYV. KÄ TYYTYM. MÄTÖN MÄTÖN Kunnallisalan kehittämissäätiö

4 Kuvio he. KUINKA TYYTYVÄINEN ON JUHA SIPILÄN HALLITUKSEN HALLITUSOHJELMAAN (%). VÄINEN VÄINEN TYYTYV. KÄ TYYTYM. MÄTÖN MÄTÖN Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Pääkaupunkiseutu Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat Uusimaa Länsi-Suomi Etelä-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka SAK Akava STTK Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Alle Yli Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön KESK KOK PS SDP VIHR VAS Muut Hallituspuolueet Oppositiopuolueet Kunnallisalan kehittämissäätiö

5 Oppositio ei ole vielä onnistunut haastamaan hallitusta Suomalaisista vain kuudesosa ( %) arvioi, että oppositio on onnistunut erittäin tai melko hyvin haastamaan maan hallitusta. Enemmän kuin kaksi viidestä ( %) arvioi, että oppositio on suorastaan epäonnistunut. Neljännes suhtautuu opposition toimiin lähinnä neutraalisti (ei ole onnistunut hyvin eikä huonosti). Merkillepantavaa tuloksissa on se, että edes oppositiopuolueiden kannattajat eivät suitsuta opposition kyvylle haastaa maan hallitusta. Oppositiopuolueiden tukijoista alle kolmannes ( %) antaa hyvä arvosanan ja lähes yhtä moni heikon ( %). Kuvio h. MITEN HYVIN OPPOSITIO ON ONNISTUNUT HAAS- TAMAAN MAAN HALLITUSTA (%). TÄIN HYVIN VIN VIN KÄ NOSTI NOSTI Kunnallisalan kehittämissäätiö

6 Kuvio he. MITEN HYVIN OPPOSITIO ON ONNISTUNUT HAASTA- MAAN MAAN HALLITUSTA (%). TÄIN HYVIN VIN VIN KÄ NOSTI NOSTI Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Pääkaupunkiseutu Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat Uusimaa Länsi-Suomi Etelä-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka SAK Akava STTK Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Alle Yli Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön KESK KOK PS SDP VIHR VAS Muut Hallituspuolueet Oppositiopuolueet Kunnallisalan kehittämissäätiö

7 Opposition kyky esittää vaihtoehtoja yksi viidestä uskoo, kaksi viidestä ei Näkemykset opposition kyvystä tarjota vaihtoehtoja maan hallitukselle ovat käänteisiä arvioihin maan hallituksen kyvykkyydestä. Vain reilu viidennes ( %) uskoo opposition kyvyn erittäin tai melko hyväksi. Enemmän kuin kaksi viidestä ( %) epäilee avoimesti opposition kyvykkyyttä. Merkillepantavaa tuloksissa on se, että alle puolet ( %) oppositiopuolueiden kannattajista luottaa opposition kykyyn tarjota vaihtoehtoja maan hallitukselle. Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannattajista vähemmän kuin kaksi viidestä ( %) uskoo opposition kykyihin. Kuvio. MILLAISEKSI ARVIOI OPPOSITION KYVYN TARJOTA VAIHTOEHTOJA MAAN HALLITUKSELLE (%). TÄIN KÄ Kunnallisalan kehittämissäätiö

8 Kuvio e. MILLAISEKSI ARVIOI OPPOSITION KYVYN TARJOTA VAIHTOEHTOJA MAAN HALLITUKSELLE (%). TÄIN KÄ Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Pääkaupunkiseutu Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat Uusimaa Länsi-Suomi Etelä-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka SAK Akava STTK Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Alle Yli Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön KESK KOK PS SDP VIHR VAS Muut Hallituspuolueet Oppositiopuolueet Kunnallisalan kehittämissäätiö

9 KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla.-.. Haastatteluja tehtiin yhteensä.. Vastaajat edustavat maamme - vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, -

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun

Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari : Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun Maan hallituspuolueet ja oppositio sopivat

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA

SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA SOTE-UUDISTUKSEEN MYÖNTEISIÄ TAI NEUTRAALEJA KAKSI KOLMESTA Hallituksen sote-uudistukseen suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti kaksi viidestä ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPI Kuntapäättäjillä, valtuustoilla, hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajilla ja kuntajohtajilla on valtaa kunnissa enemmistön mielestä sopivasti. Tämä käy ilmi KAKS

Lisätiedot

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Ilmapuntari 5: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Puolue on eduskuntavaaleissa tärkeämpi kuin ehdokas. Enemmistö suomalaisista (6 %) ilmoittaa valinnan tapahtuvan

Lisätiedot

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Pitkällä aikavälillä vuosittaisen sääntelyn määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Suuntaus on sama myös muissa kehittyvissä maissa.

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen. Hyviä terveyspalveluita saa, kun sinne pääsee Missä kaikkialla saa nykyisin hyvää hoitoa? Tätä tiedusteltiin kansalaisilta monivalintakysymyksellä. Vastaajat arvioivat yksityisiä ja julkisia sairaaloita,

Lisätiedot

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Tiedote KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Sivu 1 Suomalaisista kaksi kolmesta (2 %) suhtautuu myönteisesti (3 %) tai neutraalisti ( %) siihen, että julkiset sote-palvelut tuotetaan

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista

Lisätiedot

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011 Työelämä ja ammattiyhdistysliike Työelämä ja ammattiyhdistysliike Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten suhtautumista työelämää ja sopimustoimintaa koskeviin ehdotuksiin. Samassa yhteydessä

Lisätiedot

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa Kansalaismielipide ja kunnat selvitettiin hyvän kansanedustajaehdokkaan ominaisuuksia. Kansalaisten tehtävänä

Lisätiedot

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA Julkaistavissa.. klo 00.0 HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA Hyvän kunnanvaltuutetun tulee ennen muuta olla erottuvan itsenäinen ( % vastaajista on tätä mieltä), ajaa koko kunnan etua

Lisätiedot

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUDEN TUULLE Maan hallitus on valmistelemassa korkeintaan itsehallintoalueen perustamista Suomeen, joiden

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA Kunnan tärkein tehtävä on elinvoimaisuuden kehittäminen. Yhdeksän kymmenestä ( %) kansalaisesta pitää sitä tärkeänä tai erittäin

Lisätiedot

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta JULKAISTAVISSA 13.. KLO 01.00 JÄLKEEN KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta Kunnan lainanoton lisääminen sai vähiten kannatusta keinona tasapainottaa taloutta. Tämä käy

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.

Lisätiedot

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019? Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS 2012 Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla, internetpaneelissa, 8.-14.6.2012

Lisätiedot

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN

KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin

Lisätiedot

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Äänestystutkimus. Syksy 2006 Äänestystutkimus Syksy Lokakuu Tilaukset: SAK puh. + SAK Äänestystutkimus syksy ÄÄNESTYSTUTKIMUS TNS Gallup Oy on tutkinut SAK:n toimeksiannosta äänestysikäisen väestön äänestysaikeita ja suhtautumista

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Julkaistavissa,.. klo. Kansalaismielipide: Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Kuntien keskeisin tehtävä on väestön selvän enemmistön mielestä huolehtia

Lisätiedot

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA

KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA TUTKIMUSOSIO KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, VEROJEN KOROTUKSIA KÄ LISÄÄ LAINAA Kuntien pitäisi olla riittävän suuria pärjätäkseen verotuloillaan ( %). Veroja ei saa korottaa ( %), eikä

Lisätiedot

Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä

Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä Kansalaisten tavoitteet asettuvat tasaisesti laskevaan järjestykseen. Odotukset hajaantuvat

Lisätiedot

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Julkaistavissa.. klo. jälkeen Kansalaismielipide: Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Puolet suomalaisista säilyttäisi lapsilisien ja kotihoidon tuen oikeudet ennallaan ja toinen puoli tiukentaisi

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt

Ilmapuntari 2014: Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt Ilmapuntari : Kuntapalvelujen saatavuus heikentynyt Suomalaisten mielestä palveluiden saatavuus on heikentynyt ja aiempaa useampi odottaa kotikunnan talouden ja palveluiden ajautuvan heikommalle kehitysuralle.

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA Maan hallitus yrittää synnyttää kautensa aikana yli. työpaikkaa, jotta työllisyysaste nousisi prosenttiin prosentista. Asiantuntijoiden mukaan tarvitaan

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari Luottamus tiedotusvälineisiin ja näkemykset kuntien päätöksenteosta

KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari Luottamus tiedotusvälineisiin ja näkemykset kuntien päätöksenteosta KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari - Luottamus tiedotusvälineisiin ja näkemykset kuntien päätöksenteosta Tyytyväisyys eri tahojen valtaan kotikunnassa Kenelläkään ei ole liikaa valtaa omassa

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen?

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Ilmapuntari : Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Suomalaisten mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidon saannin turvaaminen tulee olla maan hallituksen painopistealue

Lisätiedot

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään, jonka mukaan Suomessa aivan liian monia asioita säädellään liian pikkutarkasti. Vain vajaa kuudesosa

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA 2010: TUTKIMUSTIIVISTELMÄ

PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA 2010: TUTKIMUSTIIVISTELMÄ PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA : TUTKIMUSTIIVISTELMÄ JOHDANTO Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jonka tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten käsityksiä hallituksen toiminnasta, puolueista

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Mitkä puolueet maan hallitukseen? Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri?

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri? TALOUSTUTKIMUS OY 20090114 14:07:32 TYÖ 2403.12 TAULUKKO 17012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Resurssiviisas kansalainen

Resurssiviisas kansalainen Resurssiviisas kansalainen Tutkimuksen osaraportti: ruokaan ja ravintoon liittyvät tulokset 5.7.07 Kantar TNS Jaakko Hyry 00879 Resurssiviisas kansalainen 07 Sisältö Tutkimuksen toteutus, sisältö ja aineiston

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ Kuntalaisten ilonaiheet ovat hyvät asumisen olosuhteet (5 %), hyvät liikunta-, urheilu- ja kuntoilumahdollisuudet (1 %), hyvin toimivat kulttuuripalvelut

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen

Ilmapuntari 2014: Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen Ilmapuntari : Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen Poliittisia päättäjiä ollaan taipuvaisia syyllistämään Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan

Lisätiedot

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi?

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi? TALOUSTUTKIMUS OY 20090213 10:39:51 TYÖ 2407.11 TAULUKKO 7014 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela : kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä Sakari Nurmela TNS 20 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi henkilöä 1. 1..20 välisenä aikana. Haastateltu joukko

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ

2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ Tutkimus tieto 2/2002 Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN USJÄRJESTÖ Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 Suomen Gallup tutki

Lisätiedot

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen? TALOUSTUTKIMUS OY 20090219 08:57:12 TYÖ 2408.12 TAULUKKO 7012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Ilmapuntari 2013: Sote-uudistuksen pelätään heikentävän palveluita

Ilmapuntari 2013: Sote-uudistuksen pelätään heikentävän palveluita Julkaistavissa 16.7.2013 klo 12.00 Ilmapuntari 2013: Sote-uudistuksen pelätään heikentävän palveluita Suomalaisten mielestä nykyisin hyvää hoitoa saa sekä yksityisessä että julkisessa terveydenhuollossa.

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8 TALOUSTUTKIMUS OY 20100820 09:24:15 TYÖ 2533.22 TAULUKKO 7015 np VER % Telebus vko 33A-33B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:08:37 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9016 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N= TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto. syksy 2004

Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto. syksy 2004 Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto syksy Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto syksy TNS Gallup Oy on tutkinut Suomen työmarkkinapoliittista mielipideilmastoa kolmen palkansaajien keskusjärjestön,

Lisätiedot

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä?

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä? TALOUSTUTKIMUS OY 20091217 09:07:49 TYÖ 2451.11 TAULUKKO 17017 ss VER % Telebus vko 50B-51A/2009 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Ikäsyrjintä työpaikoilla 2016

Ikäsyrjintä työpaikoilla 2016 Ikäsyrjintä työpaikoilla 0 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Ikäsyrjintä työpaikoilla 0 Tutkimuksen toteuttaminen Ikäsyrjintä työpaikoilla 0 Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimusaineisto kerättiin

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

3/2009. Työmarkkinailmasto 2009

3/2009. Työmarkkinailmasto 2009 / Työmarkkinailmasto Huhtikuu Lisätiedot: Harri Järvinen harri.jarvinen@sak.fi puh. SAK, PL, Helsinki Tilaukset: SAK puh. SAK Työmarkkinailmasto Työmarkkinailmasto... Järjestäytymistä pidetään entistä

Lisätiedot

MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%).

MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%). Kuvio. MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%). ERITTÄIN TÄRKEÄ MELKO TÄRKEÄ EI OSAA SANOA EI JUURI- KAAN TÄRK. EI LAINK. TÄRKEÄ 0 25 50 5 0 Suomen Gallup Oy 0

Lisätiedot

Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto kevät 2006

Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto kevät 2006 Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto kevät Osaraportti Kesäkuu Lisätiedot: /viestintä puh. +, PL, Helsinki Tilaukset: puh. + Tutkimustieto / TYÖMARKKINAPOLIITTINEN MIELIPIDEILMASTO KEVÄT OSARAPORTTI

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2007

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2007 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 00 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: TNS Gallup, Itätuulenkuja 0, 000 Espoo, puh. (0) 00 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan

Lisätiedot